Orionin syksy 2017

Orionin syksy

15.8.2017–7.1.2018

TEEMAT AIKA HELSINGIN JUHLAVIIKOT 15.8.–3.9. BEAT IT! 15.8.–10.9. JEAN-PIERRE MELVILLE 16.8.–29.10 PARHAAT INDIE-SOUNDTRACKIT 7.9.–6.1. HOLLYWOODIN MUSTA LISTA 12.9.–29.11. 30 VUOTTA RAKKAUTTA & ANARKIAA -JUHLASARJA 16.8.–5.1. 30 VUOTTA R&A: LINA WERTMÜLLER 8.9.–4.11. 30 VUOTTA R&A: PAUL VERHOEVEN 26.9.–5.1. 30 VUOTTA R&A: HAYAO MIYAZAKI 1.10.–17.12. LOUISE BROOKS 12.10.–1.12. SALAISUUS SISÄOPPILAITOKSESSA 28.9.–10.11. FRANÇOIS TRUFFAUT 31.10.–6.1. DRAAMAA ISLANNISTA 6.11.–3.11. MODERNIN ITALIAN PEILI 2.11.–7.1. BILLY WILDER 4.11.–7.1. PEDRO ALMODOVAR II 9.11.–6.1. NAINEN NEUVOSTOELOKUVASSA 9.12.–3.1. KUUKAUDEN ELOKUVA 19.8.–26.12. DOKUMENTTIELOKUVAN HUIPUT 8.10.–28.10. KINO KLASSIKKO 8.10.–7.12. ELOKUVAN HISTORIA 30.10.–15.12. TRILOGIATAIVAS 17.12.–7.1.

SIVU 4–6 7–8 9–11 12–13 18–19 21–22 23 24–26 27 31 34 35–36 37 38–39 41 42–43 45–46 14 11 30 32–33 39

SUOMI 100 KINOKONSERTTI FINLANDIA 1.9. 47 SUOMALAISET MESTARIKUVAAJAT 15.8.–27.12. 48–49 PERKELE! JA PERKELE 2 24.8. & 21.10. 49 AVEK 30 VUOTTA 8.9.–4.10. 50–52 ALEKSIS KIVI JA ELOKUVA 13.10.–1.11. 53 SAIN ROOLIN JOHON EN MAHDU 26.11. & 19.12. 54 ITSENÄISYYSPÄIVÄ: TUNTEMATON SOTILAS -RESTAUROINTI 6.12. 54 KANSALLISUUS/KANSAINVÄLISYYS: ELÄMÄN MAANTIELLÄ 22.11. 55 KAVI DIGITOI 55 ERIKOISNÄYTÖKSET KINOKONSERTIT SING-ALONG! HIFF – RAKKAUTTA & ANARKIAA -FESTIVAALI KETTUPÄIVÄT OHJAAJAKLUBI KUOLEMA VENETSIASSA NORDIC FILM WEEKEND INTIAANIT ELOKUVASSA LUX FILM DAYS

1.9.–26.11. 3.9.–29.12. 14.–24.9. 15.–19.11. 12.9.–12.12. 26.9. 6.–8.10. 11.11. 18.11.–19.11.

15 17 20 20 29 28 28 44 46

KOKO PERHEELLE JA KOULUILLE KOKO PERHEEN ELOKUVAT LUOKAN KANSSA LEFFAAN TAIDETESTAAJAT

27.8.–7.1. 28.8.–1.12. 6.11.–10.11.

56 57–58 58

ESITYSKALENTERI ELOKUVAHAKEMISTO INFO & YHTEYSTIEDOT NÄYTÖKSET ELOKUVATEATTERI ORION, EERIKINKATU 15 VISNINGAR PÅ BIOGRAFEN ORION, ERIKSGATAN 15 SCREENINGS AT CINEMA ORION, EERIKINKATU 15

60 98 101

Saatteeksi Helsingin juhlaviikoilla pääteemamme on tuhatkasvoinen Cate Blanchett, jonka Manifesto-uutuus esitellään Taidehallissa. Suomen elokuva-arkiston 60. juhlavuosi jatkuu: SEAn perustaja Jörn Donner vierailee Orionissa Taiteiden yönä mukanaan elokuvansa Perkele! Kuvia Suomesta. Syksymmällä häneltä nähdään myös uutuusteos Perkele 2 – Kuvia Suomesta. Juhlaviikkojen päätösviikonloppuna Suomen itsenäisyyden 5-vuotiselokuva Finlandia esitetään Musiikkitalossa, jossa sen kansallisromanttinen musiikkiohjelma kajahtaa Radion Sinfoniaorkesterin tulkitsemana. Suomi 100 -juhlavuosi huomioidaan elokuvavalioiden restauroinneilla, mukana Tuntematon sotilas (1955) itsenäisyyspäivänä ja Varastettu kuolema director’s cut. Kunnianosoituksia saavat osakseen Minna Canth, Aleksis Kivi ja suomalaiset kuvaajat. Tekijävieraina ovat Juho Kuosmanen, Zaida Bergroth, Mia Halme, Hannaleena Hauru ja Aku Louhimies. AVEK 30 vuotta -viikonloppu tarjoaa runsaudensarven jännittävintä suomalaista elokuvaa taiteilijavieraineen. Suomen suurin elokuvatapahtuma Rakkautta & Anarkia täyttää 30 vuotta. Juhlasarjassa kauden aluksi esitetään helmiä Sofia Coppolasta John Woohon. Loppukauden ajan pyörivät suurille R&A-ohjaajille Hayao Miyazakille, Lina Wertmüllerille ja Paul Verhoevenille omistetut kunnianosoitukset. Merkittävän Verhoeven-retrospektiivin ovat suunnitelleet Lauri Lehtinen ja Antti Suonio, ja mukana on löytöjä, kuten RoboCop director’s cut. ”Oli tärvellyt maailman vaino, hulluus ja nälkä sukupolveni parhaat mielet”, kirjoitti Allen Ginsberg runossaan ”Huuto”. Beat-kulttuurin legendat, myös Kerouac, Cassady, Burroughs ja Thompson, nousevat esiin vimmaisessa elokuvasarjassa. Jean-Pierre Melvillen 100-vuotisjuhlasarjassa nähdään rikoselokuvan ranskalaisen mestarin pääteoksia uusina restaurointeina yhteistyössä Institut Françaisin kanssa. Suurelle amerikkalaiselle satiirikolle Billy Wilderille omistetaan pitkästä aikaa retrospektiivi. ”Kukaan ei ole täydellinen”, väitetään Piukoissa paikoissa, mutta omalla sarallaan Wilder pääsi varsin lähelle. Wilder on myös Pedro Almodóvarin lempiohjaajia; seuraamme suuren espanjalaisen ihmiskuvan syvenemistä ja genreavausten monipuolistumista. Esillä on myös ranskalainen François Truffaut, 1950-luvun uuden aallon nero (400 kepposta), josta tuli aikuisen intohimon tutkija (Kohtalokas nainen). Italiassa valmistui 1950-luvulta 1970-luvulle paljon muutakin hyvää kuin tutut klassikot. Nostamme sieltä nyt esiin Antonio Pietrangelin tuotannon (Tunsin hänet hyvin). Uuden elokuvan ihmemaa Islanti on esillä omassa sarjassaan. Nainen neuvostoelokuvassa -sarjassa nähdään venäläisiä valioita 50 vuoden ajalta (Heinäkuun sade, Moskova ei usko kyyneliin). Oman sarjansa saa maailman elokuva-arkistoliikkeen idoli Louise Brooks, jonka 1920-lukulainen modernismi on ikituoretta (Beggars of Life). Elokuvan historia -suosikkisarjassa nähdään vanhoja klassikoita ja uusia restaurointeja (Maciste Alpeilla, Lokakuu, Shooting Stars). Hollywoodin musta lista -sarjassa esitellään ”Hollywood Ten” eli kymmenen kirottua käsikirjoittajaa (Dalton Trumbo, Edward Dmytryk...). Elokuvateatteri Orionin 90. juhlavuoden kunniaksi omistetaan neljä kinokonserttia, ensimmäisenä Prinssi Ahmedin seikkailut orkesterina Al Farabi Band. Kuukauden elokuvia ovat Hunt for the Wilderpeople, The Party, Meren laulu ja R&A-äänestyksen voittaja. Kauteen kuuluvat myös sing-along-näytökset ja parhaat indie-soundtrackit. Punaisena lankana on rakkauden teemavuosi – ”love is all you need”, kuten The Beatles kiteytti 50 vuotta sitten. Sunnuntain ensimmäiset näytökset on omistettu kaikenikäisille lapsille. Tervetuloa Orioniin!

Antti Alanen

Todd Haynes oli ohjaajana Carolissa (2015), joka perustuu Patricia Highsmithin romaaniin. Nuori Therese (Rooney Mara) työskentelee tavaratalossa 1950-luvun alun Manhattanilla ja unelmoi paremmasta elämästä. Hän tapaa Carolin (Blanchett), viehättävän kypsän naisen, joka elää murenevassa kulissiavioliitossa. Naisten välille syttyy kipinä, ja ensimmäisen tapaamisen viattomuus syvenee kiihkeäksi suhteeksi.

AVIATOR

15.8.–3.9.

CAROL

BLUE JASMINE

Antti Alanen

HEAVEN

HELSINGIN JUHLAVIIKOT ORIONISSA

Cate Blanchett

Shekhar Kapurin Elizabeth (1998) kuuluu kaikkien aikojen arvostetuimpiin brittielokuviin, ja nimirooli siinä oli Cate Blanchettin läpimurto kansainväliseen tietoisuuteen. Elokuvassa seurataan Elizabethin kehitystä hyväsydämisestä neidosta rautaiseksi ”neitsytkuningattareksi” Puolalaisen mestariohjaajan Krzysztof Kies´lowskin kuollessa häneltä jäi jäljelle filmaamaton trilogiakäsikirjoitus. Sen ensimmäisen osan Taivas (2001) ohjasi Tom Tykwer, ja Cate Blanchett tulkitsi pääosan Italiassa toimivana englantilaisena opettajana, joka ryhtyy radikaaleihin toimiin huumerikollisia vastaan. Martin Scorsesen kunnianhimoisessa periodielokuvassa Lentäjä (2004) aiheena on eksentrisen miljonäärikeksijän Howard Hughesin elämä, pääosassa Leonardo DiCaprio. Katharine Hepburnin roolin tulkitsee vakuuttavasti Cate Blanchett. Kun Todd Haynes teki Bob Dylanin epäelämäkertaelokuvan I’m Not There. (2007) hän kiinnitti kuusi esiintyjää Dylanin rinnakkaispersooniksi. ”Jude oli kirjoitettu alusta alkaen naisrooliksi. Vain sitä kautta oli mahdollista herättää henkiin Dylanin koko outous vuonna 1966. Ja vain Caten tasoinen älykkyys ja lahjakkuus saattoi tuoda esiin hahmon koko syvyyden ja hienovaraisuuden” (Haynes). Woody Allenin Blue Jasmine (2013) on tutkielma finanssihuijauksessa tyhjän päälle jääneestä vaimosta. Jasmine (Blanchett) on tottunut pitämään muita luusereina. Hän on myös tottunut rakentamaan minuutensa sen varaan, mitä muut ajattelevat hänestä. Samalla hän on tullut sokeaksi sille, mitä tapahtuu hänen ympärillään. Psykologisessa rakenteessa on Tennessee Williamsin Viettelysten vaunun vaikutteita. 4

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

ELISABETH

Cate Blanchett tarjoaa näyttelemisen rajanylityksiä Julian Rosefeldtin 13-kanavaisessa Manifestossa Taidehallissa ja kuudessa huippuroolissa Orionissa.

Taiteiden yö, Perkele! Taiteiden yönä elokuvateatteri Orionissa esitetään Jörn Donnerin, Erkki Seiron ja Jaakko Talaskiven ohjaama legendaarinen dokumentti Perkele! Kuvia Suomesta (1971) (ks. s. 49.) Paikalle elokuvasta keskustelemaan saapuu Jörn Donner. Perkele! Kuvia Suomesta to 24.8. klo 21.15. Vapaa pääsy. Ilmaiset liput jaossa Orionin kassalla.

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

5

LAPSILLE, JA VÄHÄN AIKUISILLEKIN Suomen suurinta monitaidefestivaalia vietetään Orionissa myös lastenohjelmiston ja sing-along-elokuvien merkeissä. Teemoina ovat koti ja kodittomuus. Teemoiltaan ajankohtainen Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957) kertoo reippaan orpotytön monipolvisesta evakkomatkasta Karjalasta Helsinkiin. Elokuvan pääosassa on topakka kuopiolaistyttö Riitta Hämäläinen, johon lasten on helppo samaistua. Ilonan tarina käynnistyy dokumentaarisilla sotakuvilla, mikä tuo sadunomaiseen tarinaan aitoa dramatiikkaa. Tomm Mooren ohjaama Irlantilainen animaatio Meren laulu (2014) on tehty käsin piirtämällä. Se kertoo 10-vuotiaasta Ben-pojasta, joka saa selville, että hänen mykkä sisarensa Saoirse on tarunomainen selkie. Näytöksen jälkeen lapset pääsevät itse kokeilemaan animaation tekemistä maksuttomassa työpajassa, joka järjestetään yhteistyössä Kulttuurikeskus Vernissan kanssa. Juhlaviikkojen sing along-näytöksenä nähdään Sound of Music – laulava Trappin perhe (1965). Kun natsit saapuvat Itävaltaan vuonna 1938, laulava Trappin perhe joutuu jättämään kotiinsa ja lähtemään maanpakoon. Alppimaisemissa Rodgers & Hammersteinin mukaansatempaavia lauluja lapsikatraalle opettaa tietenkin Julie Andrews. Laulajien iloksi kappaleiden englanninkieliset sanat heijastetaan valkokankaalle.

6

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

A BUCKET OF BLOOD

Helsingin Juhlaviikot Orionissa

PIKKU ILONA JA HÄNEN KARITSANSA

15.8.–3.9.

Beat It!

15.8.–10.9.

Jack Kerouac, Neal Cassady, William S. Burroughs, Allen Ginsberg, Hunter S. Thompson… Beat-kultuurin johtohahmojen kirjoitukset ja vimmainen elämä tekivät heistä kuolemattomia. Faktat ja legendat sekoittuvat dokumentti- ja fiktioelokuvista koostuvassa sarjassa, jossa nähdään myös alustuksia ja runoesityksiä. Beatnikit rikkoivat rajoja runoudessa ja elämässä. Vieraantuminen yhteiskunnan rajoituksista yhdistyi idealismiin ja kiinnostukseen kokeilevia taidemuotoja kohtaan. Niin kutsuttu beat-sukupolvi kukoisti Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkimainingeista 1960-luvun puoliväliin, jolloin se hiipui hippiliikkeen nousuun. Jack Kerouacin romaani Matkalla (1957) taipui viimein valkokankaalle vuonna 2012, kun Francis Ford Coppola palkkasi Water Sallesin ohjaamaan elokuvaksi Kerouacin ja kumppaneiden matkan läpi Yhdysvaltojen. Elokuvan vangitsevin hahmo on elämänjanoinen ja peloton Dean Moriarty (Neal Cassadyn alter ego), jota esittää intensiivisesti Garrett Hedlund. Ohjaaja Howard Brooknerin ja kirjailija William S. Burroughsin yhteistyönä syntyneessä beat-dokumenttien klassikossa Burroughs: The Movie (1983) kuljetaan Burroughsin mukana Keskilännestä Pohjois-Amerikkaan. Mielipiteitään kertovat mm. Allen Ginsberg, Patti Smith ja Francis Bacon. Alkukuvana nähdään elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

7

HOWL – HUUTO

Katri Tenhola

Howl – Huuto to 24.8. klo 19.15. Esityksen alustaa Silvia Hosseini. Näytös on osa Runokuu-kirjallisuusfestivaalia. Liput 6,50 / 5 / 3 €. Elokuvien The Life and Times of Allen Ginsberg sekä Burroughs: The Movie näytöksissä nähdään lavarunousesityksiä. Ks. lisätiedot kavi.fi/ ohjelmisto.

8

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

BOB LE FLAMBEUR

PELKOA JA INHOA LAS VEGASISSA

lyhytelokuva Towers Open Fire (1963), joka on Burroughsin omaa, kokeellista käsialaa. Hänen vuonna 1959 kirjoittamastaan inhosurrealistisesta huumeromaanista ohjasi persoonallisella otteella David Cronenberg elokuvatulkintansa Alaston lounas (1991). The Life and Times of Allen Ginsberg (1997) on Jerry Aronsonin palkittu dokumentti Allen Ginsbergistä – runoilijasta ja valokuvaajasta, joka inspiroi koko beat-sukupolvea. Ginsbergin tunnetuin, vuonna 1955 valmistunut runo on puolestaan aiheena Rob Epsteinin ja Jeffrey Friemanin dokufiktiossa Howl – Huuto (2010), joka koostuu itse runosta, runon poikimien oikeusjuttujen käsittelystä, sekä Ginsbergin lapsuusmuistoista. Elokuvan ensimmäinen näytös 24.8. on osa Nuoren Voiman liiton Runokuu-kirjallisuusfestivaalia ja sen alustaa Silvia Hosseini. Faktan ja fiktion laitoja viistävästä gonzo-journalismistaan tunnettu Hunter S. Thompson tapasi Allen Ginsbergin, luki William S. Burroughsia ja ihaili Neil Cassadya. Hänen kerrotaan kiinnostuneen beat-kulttuurista Puerto Ricossa aikana, jota hän kuvasi 1960-luvulla kirjoittamassaan romaanissa The Rum Diary. Bruce Robinson (mm. Withnail & I) ohjasi romaanin elokuvaksi. Vaikka Rommipäiväkirjassa (2011) ollaan jatkuvasti joko humalassa tai krapulassa, kyseessä ei ole häröily vaan vakavampi komedia elämänsä suuntaviittoja etsivästä toimittajasta. Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998), joka sekin perustui Thompsonin samannimiseen romaaniin, on puolestaan sekoiluelokuvien aatelia: huuruinen kuvaus Thompsonin alter egon Raoul Duken ja tämän ystävän tohtori Gonzon matkasta Las Vegasiin. Molemmissa elokuvissa pääosaa näyttelee muuntautumiskykyinen Johnny Depp. Morbidin perspektiivin beat-kulttuuriin tuo Roger Cormanin ivallinen ja musta kauhukomedia A Bucket of Blood (1959), jossa uskottavan taiteilijuuden tavoittelu muuttuu murhanhimoksi. Elokuvan voi nähdä kommentoivan beat-kulttuurin vimmaista halua rikkoa elämän ja taiteen rajoja. “Follow your inner moonlight; don’t hide the madness.” -Allen Ginsberg

16.8.–29.10

Jean Pierre Melville 100 vuotta Jean Pierre Melville (1917–1973) on ranskalaisen elokuvan suuri yksinäinen. Ennen 1960-luvun uutta aaltoa elokuvantekijät päätyivät ohjaajaksi vasta työskenneltyään vuosikymmeniä elokuvaalalla, ja sittemmin elokuvakouluista valmistuttuaan. Melville puolestaan kulki omia polkujaan. Hänellä oli oma studio ja hän myös tuotti itse elokuvansa. Melville näyttelee Jean-Luc Godardin Viimeisessä hengenvedossa kuuluisaa kirjailijaa, jolta toimittaja kysyy hänen suurinta ambitiotaan. Kirjailija vastaa ”tulla kuolemattomaksi… ja sitten kuolla”. Lausahdus sopii myös Melvillen elokuvien traagisten sankareiden suuhun. Nuorena, kun Melville oli vielä Jean-Pierre Grumbach, hän työskenteli setänsä valokuvausliikkeessä ja sai lahjaksi Pathé Baby -kameran sekä projektorin, jolla hän katsoi Keatonin ja Chaplinin lyhytelokuvia. Armeija vei Ranskan siirtomaihin ja toiseen maailmansotaan sekä Ranskan saksalaismiehitystä vastaan taistelevaan vastarintaliikkeeseen. Tällöin hän muutti myös nimensä Melvilleksi, amerikkalaiskirjailija Herman Melvillen mukaan. Sodan jälkeen hän perusti oman tuotantoyhtiön, Melville Productionin, ja ohjasi 13 elokuvaa 25 vuoden aikana. Melvillen ensimmäinen elokuva oli lyhyt Twenty-four Hours in the Life of a Clown (1946) jossa hän tallensi kuulun Bebe-klovnin elämää yhden päivän ajan. Esikoispitkä Meren hiljaisuus (1949) pohjaa Vercorsin samannimiseen, Ranskan sodanaikaisen vastarintaliikkeen Raamatuksi kuvattuun romaaniin. elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

9

paja, hiljainen ammattilainen, joka tekee työnsä pieteetillä New Yorkin yössä. Kaikki ovat syyllisiä johonkin, toteaa poliisi Punainen ympyrä (1970) -elokuvassa. Kaksi piintynyttä gangsteria (Delon ja Gian Maria Volonte) sekä alkoholisoitunut poliisi suunnittelevat huolellisesti Pariisilaisen jalokiviliikkeen ryöstön, jonka Melville kuvaa puolen tunnin sanattomana jaksona. Melvillen viimeinen elokuva, aiempia nihilistisempi Yön sudet (Un flic, 1972), on kuin Sartrea upotettuna Simenonin dekkarin muottiin. Keskiössä on jälleen ammattivarkaiden ja poliisien välinen koukuttava kissa ja hiiri -leikki. Päärooleissa loistavat Delonin lisäksi Catherine Deneuve ja Richard Crenna.

Georges Simenonin romaaniin pohjaavassa Mitta on täysi (1963) -elokuvassa pankkiiri pakenee henkivartijansa (Jean Paul Belmondo) kanssa Pariisista Amerikkaan. Halki mantereen pakenevat hahmot eivät ole sankareita eivätkä sen paremmin gangstereitakaan. Yhden juonteen Melvillen elokuviin tuovat hänen ranskalaisen série noire -rikoskirjasarjan filmatisointinsa. Jo Bob le Flambeurin dialogi oli peräisin noirkirjailija Auguste le Bretonin kynästä. Myöhemmät Melvillen série noir -elokuvat ovat tyylitellymmät Ilmiantaja (1962) ja Toinen hengenveto (1966). Näitä on kuvattu hänen film noir -improvisaatioikseen. Melville toistaa ja muuntaa klassisen film noirin ja gangsterielokuvien konventioita. Le Doulos tarkoittaa hattua tai ilmiantajaa, ja Melvillen elokuvassa ilmiantaja on pikkurikollinen Silien (Jean-Paul Belmondo). Quentin Tarantino on kertonut Ilmiantajan olleen esikuva esikoiselokuvalleen Reservoir Dogs. Molempien tekijöiden elokuvat käsittelevät rikollisten keskinäistä solidaarisuutta. Yhden kokonaisuuden muodostavat Melvillen tyylitellyt rikoselokuvat, joiden tähtenä on Alan Delon. Ajojahdissa (1967) Delon on yksinäinen palkkatap10

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

Pasi Nyyssönen

CRUMB

TUNTEMATTOMAT SANKARIT

ILMIANTAJA

PUNAINEN YMPYRÄ

TWENTY-FOUR HOURS IN THE LIFE OF A CLOWN

Aihe oli arka, ja Melville sai luvan sillä ehdolla, että valmis elokuva näytettäisiin ennakkoon vastarintaliikkeen edustajille ja elokuva tulisi teattereihin vain, jos he kaikki hyväksyisivät sen. Melvillen uhkapeli kannatti. Elokuva sai ensiiltansa huhtikuussa 1947, ja siitä tuli menestys. Sittemmin Melville käsitteli vastarintaliikettä myös Kiusaus- ja Tuntemattomat sankarit -elokuvissaan. Tuntemattomat sankarit (1969) oli ainoa elokuva, joka niveltyi suoraan hänen omiin kokemuksiinsa vastarintaliikkeessä. Bob le flambeur (1950) on Melvillen ensimmäinen rikollisen maailman kuvaus. Bob on pinttynyt uhkapeluri, jonka onni on kääntynyt. Akuutti kassavaje ajaa hänet riskialttiiseen operaatioon, kasinoryöstöön. Bob le Flambeur on Melvillen rakkaudenosoitus yölliselle Pariisille. Ranskan saksalaismiehityksen aikaan sijoittuvassa Kiusauksessa (1961) Jean-Paul Belmondo on saksalaisten miehittämän pikkukylän naisten intohimon hämärä kohde.

Dokumenttielokuvan huiput

8.10.–28.10.

Dokumenttielokuvan huiput tuo nähtäväksi kaksi klassikkoa, Thor Hayerdahlin matkakertomuksen Kontiki-lautalla tehdystä matkasta yli Tyynenmeren vuonna 1947 ja parhaan mahdollisen sarjakuvadokumentin undergroundpiirtäjä Robert Crumbista. Lautalla yli Tyynenmeren (Kon-Tiki, Ruotsi/Norja 1950) on maailman dokumenttihistorian keskeisiä teoksia. Thor Heyerdahlin ohjaus ja erityisesti palkinnon perusteluissa mainittu Olle Nordemarin leikkaus toivat elokuvalle parhaan dokumenttielokuvan Oscarin. Lautalla yli Tyynenmeren on johdatus Heyerdahlin teoriaan, joka koskee ihmisten matkustamista valtamerten yli toisille mantereille alkeellisilla lautoilla. Mustavalkoinen elokuva, joka seuraa lautan rakentamista ja itse matkaakin, on kuvattu yhdellä 16 mm:n kameralla. Elokuvasta nähdään Academy Film Archiven restauroima laitos (2014). Crumb (ohj. Terry Zwigoff, USA 1984) on arvostettu dokumentti underground-sarjakuvan keskeisestä hahmosta Robert Crumbista ja hänen perheestään, vaimostaan, lapsistaan ja veljistään – elokuvaa tehtäessä vanhin veli Charles oli jo poistunut tästä maailmasta. Piirtäjän menestyksekäs ura käydään huolella läpi ja kiistämättä psykologisoivaa näkemystä kyynikko Crumbista (ja hänen veljistään) syventävät sekä perheen että kriitikkojen lausumat. Jari Sedergren elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

11

MARIE ANTOINETTE

sissa. Tunnelmalliselle soundtrackille päätyi uusien U2-kappaleiden lisäksi mm. espanjankielinen versio Sex Pistolsin kappaleesta ”Anarchy in the U.K.”. Sofia Coppolalla on aina ollut korvaa ja tyylitajua elokuvamusiikkien kohdalla. 30 vuotta Rakkautta & Anarkiaa -sarjassa nähtävä Virgin Suicides muistetaan ranskalaisduo Airin musiikeista, kun taas Marie Antoinetten (2006) soundtrack on täynnä helmeilevää post punkia ja konemusiikkia Siouxie and the Bansheesista Aphex Twiniin. John Carneyn sympaattisessa hyvän mielen elokuvassa Sing Street (2016) irlantilaisnuorukainen perustaa bändin voidakseen värvätä ihastuksensa esiintymään sen musiikkivideolle. ”Nauroin, itkin ja ostin soundtrackin”, totesi The Guardianin toimittaja Mark Kermode arvostelussaan. 2010-luvun parhaimpiin soundtrack-elokuviin kuuluu Nicolas Winding Refnin ohjaama Drive (2011), jonka tunnetuimpia kappaleita ovat ranskalaisen Kavinskyn ”Night Call” ja Collegen ”A Real Hero”. Upea soundtrack kannattelee myös Draamaa Islannista -sarjan ainoata dokumenttielokuvaa Hlemmur (2002), johon musiikin on säveltänyt islantilaisyhtye Sigur Rós. Indie-musiikin ystävät, tämä sarja on teille. Katri Tenhola

7.9.–6.1.

Parhaat indiesoundtrackit Sävellettiinpä soundtrack elokuvaa varten tai koottiin olemassa olevista kappaleista, musiikista ja elokuvasta tulee parhaillaan erottamattomat – yhtä ei voi kuvitella ilman toista. Tässä sarjassa keskitytään indie-musiikkiin ja soundtrackeihin, jotka ovat jääneet elämään omaa elämäänsä. Monia 1980-luvun teinielokuvia säesti kaupallinen rock, mutta Psychedelic Furs -yhtyeen singlen mukaan nimetty, kulttimaineeseen noussut nuorisokuvaus Pretty in Pink (1986) sai parikseen upean new wave -sound­ trackin, jolla kuullaan mm. Echo & The Bunnymenia, New Orderia ja The Smithsiä. Elokuvan musiikki huokuu melankoliaa ja päättymisen tunnetta – nuoruus, kuten mikään, ei ole ikuista. Täysin erottamattomat ovat Edinburghin underground-maailmaan sijoittuva Trainspotting (1996) sekä sen konemusiikkia ja brittipoppia yhdistävä soundtrack. Iggy Popin ”Lust for Life” sekä Underworldin ”Born Slippy (NUXX)” määrittävät elokuvan mielentilaa, jossa näköalattomuus yhdistyy levottomuuteen. Todd Haynesin Velvet Goldmine (1998), (ks. sing-along-versiosta s. 17), on David Bowien Ziggy Stardust-hahmon inspiroima glam-rockin ylistys. Viittauksia elokuvassa ja sen musiikkiesityksissä on sekä Bowieen, Iggy Popiin että Brian Enoon, jota kuullaan myös elokuvan soundtrackilla Pulpin, Placebon ja monien muiden lisäksi. Bono tuotti soundtrackin käsikirjoittamaansa draamaan Million Dollar Hotel (ohj. Wim Wenders, 2000), joka kertoo ihmiskohtaloista hotellissa Los Angele12

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

SING STREET

PRETTY IN PINK

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

13

Kuukauden elokuva Suosikkisarjamme esittelee uuden elokuvan valioita, jotka ovat jääneet Suomessa vaille teatterilevitystä. Taika Waititin ohjaama seikkailukomedia Hunt for the Wilderpeople (2016) päihitti Uuden-Seelannin katsojaennätykset ensi-iltaviikonloppuna. Barry Crumpin romaaniin perustuva seikkailukomedia kertoo sosiaaliviranomaisia metsään karkavasta uusavuttomasta kaupunkilaispojasta ja äreästä eränkävijästä (Sam Neill parhaimmillaan), joka joutuu vasten tahtoaan hänen seurakseen pakomatkalle. Berliinin elokuvajuhlien suursuosikkeihin tänä vuonna kuului brittimestari Sally Potterin älykäs, mustan satiirinen, politiikkaa ja sukupuolirooleja tuoreesti avaava The Party (2017), jonka dialogi on veitsenterävää ja näyttelijäkaarti ensiluokkainen (Patricia Clarkson, Bruno Ganz, Kristin Scott Thomas). Aleksei Rodionovin mustavalkoinen kuvaustyö on iskevää ja musiikin käyttö oivaltavaa. Kuten ennenkin, Potter osaa yllättää. Yleisö pääsee jälleen äänestämään Orionin marraskuun Kuukauden elokuvasta Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistosta. Yleisökilpailun ehdokkaat julkistetaan elokuun lopussa KAVIn ja festivaalin verkkosivuilla, äänestää voi 14.–24.9. osoitteessa www.kavi.fi/hiffkilpailu. Voittaja julkistetaan festivaalin päätyttyä KAVIn sivuilla kavi.fi/ohjelmisto. Joulunajan kuukauden elokuva on Tomm Mooren hurmaava elokuva Meren laulu (2014). Käsinpiirretty animaatio ammentaa kelttiläisistä taruista sekä juonessaan että piirrostyylissään ja valloittaa niin lapset kuin aikuisetkin (ks. s. 6).

14

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

ANNA-LIISA

MEREN LAULU

19.8.–26.12.

1.9.–26.11.

Kinokonsertit Alun perin mykkäelokuvateatteriksi rakennettu Orion täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Arvokasta taivalta juhlistetaan monipuolisilla kinokonserteilla sekä aikuisille että lapsille. Tässäpä kinokonsertti lapsiyleisölle! Lotte Reinigerin ohjaama Tuhannen ja yhden yön satuihin pohjautuva Prinssi Ahmedin seikkailut (1926) on yksi maailman ensimmäisistä pitkistä animaatioelokuvista. Kinokonsertissa se saa parikseen arabialaiset perinnesoittimet sekä Suomessa asuvista turvapaikanhakijoista koostuvan Al Farabi Bandin (ks. s. 56). Halloweenia vietetään Orionissa maailman huonoimpien joukkoon äänestetyllä kauhuelokuvalla Creeping Terror (1964), jolle tehdään esityksessä uusi elävä ääniraita. Räsymatoilta näyttävät avaruushirviöt alkavat terrorisoida aurinkoista kalifornialaiskaupunkia ja saavat vastaansa urhean seriffin, idealistisen tiedemiehen ja joukon sotilaita. Pelastuuko maailma? Ainutlaatuisesta audiotaide-elämyksestä vastaavat elokuvan suomeksi livedubbaava Marko Pyhähuhta sekä thereminiä ja syntikoita soittava Nasu Viljanmaa. Paluun tekevä Kettupäivät-lyhytelokuvafestivaali (ks. s. 20) avaa komeasti kinokonsertilla, jossa nähdään uusi tulkinta kaikkien aikojen ensimmäisestä suomalaista elokuvasta Salaviinanpolttajat (1907). Hymyilevällä miehellä (2016) maailmanmaineeseen noussut ohjaaja Juho Kuosmanen on ohjannut kadonneesta elokuvasta uuden, alkuperäisen tavoin mykän version. Loud Silents -festivaalilla ensi-iltansa saaneeseen esitykseen livemusiikin luo Ykspihlajan Kino-orkesteri, ja äänet esitykseen loihtii foley-artisti Heikki Kossi. Festivaalinäytöksessä esitetään myös Kuosmasen lyhytmykkäelokuva RomuMattila ja kaunis nainen (2012). Minna Canthin näytelmiin perustuvat elokuvat Sylvi (1913) ja Anna-Liisa (1922) esitetään marraskuussa ainutlaatuisessa pianokonsertissa, jonka säveltävät ja esittävät Sibelius-akatemian opiskelijat. Elokuvan alustaa tietokirjailija Minna Maijala. elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

15

Kinokonsertti Finlandia pe 1.9. klo 19, Musiikkitalo, Konserttisali. Liput käsittelykuluineen alk. 28–38 € / 28 €, www.ticketmaster.fi. Kinokonsertti Prinssi Ahmedin seikkailut su 10.9. klo 16.00, Orion. Liput 12 / 10 / 5 €. Kinokonsertti Creeping Terror la 28.10. klo 21.30, Orion. Liput 12 / 10 €. Elokuvan jälkeen ilta jatkuu kerrassaan kauhistuttavasti tanssittavalla Klub Kalman Halloween-klubilla Dubrovnikissa. Yhteislippu kinokonserttiin ja Klub Kalmaan maksaa 17/15 €. Yhteisliput ovat myynnissä KAVIn verkkokaupassa ja Orionissa. Ihmisten lisäksi sekä näytökseen että klubille ovat erittäin tervetulleita kauhu-/naamiaispuvut ja -meikit! Kettupäivien avajaisnäytös: Kinokonsertti Salaviinanpolttajat & Romu-Mattila ja kaunis nainen ke 15.11. klo 18.00, Orion. Liput 15 / 12 / 7 €. Pianokonsertti Minna Canth su 26.11. klo 17.30, Orion. Liput 12 / 10 / 5 €.

16

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

VELVET GOLDMINE

SALAVIINANPOLTTAJAT

Musiikkitalossa juhlitaan satavuotiasta Suomea säkenöivästi kotimaista elokuvahistoriaa ja rakastetuimpia suomalaisia klassisen musiikin teoksia esittelevän Kinokonsertti Finlandian seurassa. Dokumenttielokuva Finlandia (1922) oli Suomen itsenäisyyden viisivuotiselokuva, jota levitettiin suurella menestyksellä ulkomailla. Kinokonsertissa Radion sinfoniaorkesteria johtaa Kalle Kuusava. Elokuvan on rekonstruoinut digitaalisesti KAVI.

3.9.–29.12.

Saa laulaa! Syksyn yhteislaulunäytöksissä nähdään alppimaisemia, leijonia ja glitteriä. Sing-along-näytöksissä sanat heijastetaan valkokankaalle, jotta mukana laulaminen on helppoa ja hauskaa. Sing-along-syksyn aloittaa Orionissa itseoikeutetusti kaikkien aikojen rakastetuimpiin kuuluva musikaali The Sound of Music (1965). Näytös on osa Orionin Helsingin juhlaviikot -ohjelmistoa (ks. s. 6). Syksyn erikoisuus sing-along-näytöksenä on Todd Haynesin kulttimaineeseen kasvanut The Velvet Goldmine (1998). David Bowien Ziggy Stardust -hahmon innoittamassa fiktiossa brittitoimittaja lähtee selvittämään vuonna 1984, mitä tapahtui glam-rockin superstaralle Brian Sladelle. (Lue lisää elokuvan soundtrackista s. 12.) Vuoden laulunäytökset päättää yksi Orionin toivotuimmista sing-along-elokuvista: The Lion King (1994). Elokuva kertoo Simba-leijonan kasvusta pennusta vaikeuksien kautta savannin kuninkaaksi, ja Elton Johnin säveltämät laulut rytmittävät komeaa kerrontaa. Leijonakuninkaasta esitetään alkuperäinen englanninkielinen versio, jonka ääninä kuullaan mm. Jeremy Ironsia ja James Earl Jonesia. Elokuvassa ei ole suomenkielistä tekstitystä.

Sing-along: The Sound of Music su 3.9. klo 14. Sing-along: The Velvet Goldmine pe 27.10. klo 20.55. Sing-along: The Lion King pe 29.12. klo 17 Huom! Elokuvassa ei ole suomenkielistä tekstitystä. Sing-along: The Sound of Music -liput ovat tulleet myyntiin 25.4. Singalong: The Velvet Goldmine ja Sing-along: The Lion King tulevat myyntiin 15.8., jolloin lipunmyynti alkaa KAVIn verkkokaupassa klo 9 ja Orionin­ kassalla klo 16. Liput 8 € / KAVIn klubikortilla 6 € / alle 12-vuotiaat 3 €. Max 5 lippua/asiakas/näytös. elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

17

SAATTUE MURMANSKIIN

12.9.–29.11.

Albert Maltz ja Ring Lardner, Jr. käsikirjoittivat ja Fritz Lang ohjasi vakoilujännärin Viitta ja tikari (1946). Toisen maailmansodan lopulle sijoittuvassa elokuvassa Gary Cooper on amerikkalainen tiedemies ja militanttia vastarintaitaliatarta näyttelee Lilli Palmer. Keskellä toista maailmansotaa Atlanttia kyntää rahtilaiva, joka osuu saksalaisen sukellusveneen tähtäimeen. Saattue Murmanskiin (1943) keskittyy lautalle pelastautuneiden eloonjäämiskamppailuun. Käsikirjoittajana toimi John Howard Lawson, ohjaajana Lloyd Bacon ja yliperämiehenä Humphrey Bogart. San Franciscon poliisi saa uhkaavan viestin: Pysäyttäkää minut. Etsikää minut ja pysäyttäkää minut. Aion tehdä sen uudestaan. Edward Dmytrykin Salaampujassa (1952) toisen maailmansodan veteraani sopeutuu huonosti rauhantilaan. Nyt tähtäin suuntautuu naisiin. Oikeutettu kosto (1947) on Dmytrykin ohjaama ja Adrian Scottin tuottama sovitus John Paxtonin romaanista, jossa sotilas murhaa homoseksuaalin. Tuolloin Hollywoodissa homoseksuaalisuutta ei saanut kuvata elokuvissa, joten käsikirjoitukseen uhriksi ilmestyi juutalainen ja elokuvan teema muuttui purevaksi antisemitismin tuomitsemiseksi.

18

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

VIITTA JA TIKARI M.A.S.H.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa kyti kommunismin pelko. Neuvostoliitto laajensi etupiiriään liittämällä liekaansa sodan aikana miehittämänsä alueet Euroopassa, ja kommunismin punainen aave tuntui hätyyttelevän Yhdysvaltojakin. Vuonna 1938 perustettu Yhdysvaltojen kongressin alainen House Un-American Activities Committee (HUAC) otti sodan jälkeen tutkimuskohteikseen vasemmistolaisiksi epäiltyjä elokuvantekijöitä. Mustalle listalle joutui kuuluisa kymmenikkö: Alvah Bessie, Herbert Biberman, Lester Cole, Edward Dmytryk, Ring Lardner, Jr., John Howard Lawson, Albert Maltz, Samuel Ornitz, Adrian Scott ja Dalton Trumbo. Kun he kieltäytyivät lokakuussa 1947 vastaamasta komitean kysymyksiin koskien kommunistisen puolueen jäsenyyttä, seurauksena oli tuomio oikeuden halventamisesta ja työmahdollisuuksien päättyminen. Monet jatkoivat silti salanimien suojassa. Tunnetuin mustalistalainen oli tuottelias skenaristi Dalton Trumbo. Hänen kynästään syntyi mm. Joseph H. Lewsin vimmainen rikoselokuvan helmi Rikosten pyörteissä (1949). Tällä kertaa Trumbo piiloutui Millard Kaufman -nimen taakse. Kun Otto Preminger rehabilitoi Trumbon vuonna 1960 palkkaamalla hänet Exodus-elokuvansa käsikirjoittajaksi, tämä merkitsi mustan listan loppua. Sittemmin Joe Roach teki tapauksesta palkitun ja kehutun elokuvan Trumbo (2015). Raoul Walshin Kosto Burmassa (1945) tehtiin tuoreeltaan toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Käsikirjoittajina oli kaksi mustalistalaista, Alvah Bessie ja Lester Cole. Burman rintamalla on hiljaista ja sotimisen sijaan amerikkalaissotilaat tappavat aikaa ja tekevät toisilleen manikyyrejä (!). Kapteeni Nelsonia näyttelee Errol Flynn.

RIKOSTEN PYÖRTEISSÄ

Hollywoodissa mustalle listalle joutui 1940 -luvun lopulta alkaen joukko viihdealan ammattilaisia, joilla epäiltiin olevan sympatioita kommunismia kohtaan.

OIKEUTETTU KOSTO

Hollywoodin musta lista 70 vuotta

Mustalle listalle päätynyt Ring Lardner, Jr. laittoi ilmoituksen Varietyyn: Talo myytävänä. Omistaja menee vankilaan. Lardnerin satiirisesta kynästä syntyi lukuisia käsikirjoituksia joista esitetään Robert Altmanin huikea armeijasatiiri M.A.S.H. (1970). USA:n meksikolaiset työläiset, chicanot, raatavat sinkkikaivoksella ja heidät unohdetaan, kun amerikkalaisten palkkoja nostetaan ja työoloja parannetaan. Herbert Bibermanin kirjoittamassa ja ohjaamassa tosipohjaisessa Maan suolassa (1954) chicanot aloittavat lakon, johon myös naiset yhtyvät. Elokuva tehtiin Hollywoodin ”punaisen vaaran” ollessa kuumimmillaan, ja elokuvan valmistuminen oli hiuskarvan varassa. Kahdeksan laboratoriota kieltäytyi käsittelemästä elokuvaa, ja lopulta Biberman sai teetettyä kopion ilmoittamalla sen nimeksi Vaya con dios. Pasi Nyyssönen

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

19

ORIONIN SYKSYN FESTIVAALINÄYTÖKSET:

Kettupäivät ja Rakkautta & Anarkiaa

Kettupäivät-lyhytelokuvafestivaali esittelee uuden kotimaisen lyhytelokuvan terävintä kärkeä ja kiinnostavimpia kokeiluja. Orionissa nähdään festivaalin avausnäytös, Ykspihlajan Kino-orkesterin säestämä Kinokonsertti Salaviinanpolttajat & Romu-Mattila ja kaunis nainen (ks. s. 15) sekä elokuvakilpailun palkintojen jako ja valikoima palkituista elokuvista. Erikoisnäytöksenä ihastuttaa Risto Jarva -seuran kanssa yhteistyössä toteutettava Suomen 100 vuotta lyhytelokuvissa -näytös. Arkipäivien koululaisnäytöksissä nuorten raadit valitsevat omat suosikkinsa. Kilpailunäytökset ja muu ohjelma nähdään elokuvateatteri Andorrassa. Kettupäivien järjestäjätaho, Uudenmaan elokuvakeskus ry (UEK), perustettiin Helsingissä keväällä 2016 edistämään elokuvan asemaa Uudellamaalla ja koko maassa. 30 vuotta täyttävä Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa valtaa Orionin 14.–24.9. festivaalinäytöksillään. Festivaalin yleisökilpailussa valitaan myös Orionin marraskuun Kuukauden elokuva. Ehdokkaat julkaistaan elokuussa ja äänestys on käynnissä 14.–24.9. osoitteessa www.kavi.fi/hiffkilpailu. Varsinaisen festivaalin lisäksi Orionissa juhlitaan kolmekymppistä R&A:ta 30 vuotta Rakkautta & Anarkiaa -juhlaohjelmistolla (ks. s. 21–27).

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa Helsingissä 14.–24.9.2017. www. hiff.fi. Yleisöäänestys osoitteessa www.kavi.fi/ hiffkilpailu. Kettupäivät 15.–19.11.2017 Helsingissä. www.kettupaivat.com. Avajaisnäytös: Kinokonsertti Salaviinanpolttajat & Romu-Mattila ja kaunis nainen ke 15.11. klo 18, Orion. Liput 15 / 12 (KAVIn klubi­ kortilla) / 7 € (alle 12-vuotiaat). Suomen 100 vuotta lyhytelokuvissa la 18.11. klo 14. Palkintogaala la 18.11. klo 20.

20

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

VIHA

Legendaarinen Kettupäivät-lyhytelokuvafestivaali palaa muutaman vuoden tauon jälkeen, ja 30-vuotiasta R&A:ta juhlitaan Orionissa myös festivaaliviikkojen ulkopuolella.

30 vuotta Rakkautta & Anarkiaa Rakkautta & Anarkiaa täyttää 30 vuotta. Suomen suurimmaksi elokuvatapahtumaksi kasvanut festivaali aloitti Image-lehden järjestämänä elokuvaviikkona. Vuosien varrella R&A:ssa on esitetty lähes 3000 elokuvaa. Suurinta osaa niistä ei ole muuten Suomessa valkokankaalla nähty. Gregg Araki on tyypillinen R&A-ohjaaja: hän on amerikkalaisen indieelokuvan omapäisimpiä tekijöitä, voimakkaasti queer ja leikkisästi postmoderni. Festivaali on esitellyt Arakin tuotantoa vuoden 1996 Doom Generationista alkaen. Mysterious Skin (2004) on tunteellinen ja unenomainen kertomus aikuisuutta etsivistä pojista, jotka kantavat hyväksikäytön taakkaa. Elokuva teki pääroolien Joseph Gordon-Levittistä ja Brady Corbetista uskottavia indie-tähtiä. R&A:n ensimmäisinä vuosina esiteltiin useiden sittemmin etabloituneiden ohjaajien tuotantoa retrospektiiveinä. Stephen Frearsilta nähtiin vuonna 1989 kolme teosta, joista tuorein oli thatcherismiä kritisoiva Sammyn ja Rosien naimapuuhat (1987). Sen käsikirjoittaja Hanif Kureishi myös vieraili R&A:ssa kolme vuotta myöhemmin – ja pettyi tylsään Helsinkiin. Spike Leen elokuvia nähtiin Suomessa ensimmäistä kertaa R&A-festivaalilla, joka korosti urbaaniuttaan. Do the Right Thingissä (1989) Brooklynin kaduilla kytee rotumellakka.Yhteiskunnallista provokaatiota, hienosti näyteltyjä tyyppejä ja Public Enemyn räppiä tykittävä draamakomedia oli uuden afroamerikkalaisen elokuvan airut.

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

21

RAKKAUTTA JA ANARKIAA DO THE RIGHT THING

R&A esitteli suomalaisille myös animen virstanpylväitä, kuten ensimmäiset mahdollisuudet nähdä Hayao Miyazakia valkokankaalla. Porco Rosso (1992) esitettiin festivaalilla 1993, useita vuosia ennen kuin ohjaajan globaali suosio alkoi Prinsessa Mononokesta. Quentin Tarantinon toisen ohjauksen Pulp Fictionin (1994) näytännöt kuuluvat festivaalin historian ikimuistoisimpiin. Keväällä Cannesissa Kultaisen palmun voittaneen elokuvan huhuttiin joutuvan vielä leikkauspöydälle ja tarina parsittaisiin kronologiseen järjestykseen. Liput täyspituisiksi tiedettyihin syksyn R&A-esityksiin menivät kuin kuumille kiville, ja yleisö otti elokuvan vastaan voimakkaasti myötäeläen. Pariisin lähiöt kuohuvat Mathieu Kassovitzin Vihassa (1995). Se aloitti ranskalaisessa elokuvassa uutta nuorten tekijöiden aikaa, jota R&A esitteli tuoreeltaan. Shunji Iwain huikenteleva rock-ooppera Swallowtail Butterfly (1998) oli R&A:n erityislöytö ja festarihitti, jota on harvoin nähty Japanin ulkopuolella. Sofia Coppolan esikoisohjaus Virgin Suicides (1999) esitteli kypsän ja herkän tekijän, josta tuli yksi amerikkalaisen elokuvan kärkiohjaajista. Tuona syksynä festivaalin pääteatterina oli vasta toista vuotta Bio Rex, johon R&A palaa Lasipalatsin remontin jälkeen syksyllä 2018. Hongkongilaisen action-romantikko John Woon vierailu ja retrospektiivi vuoden 1993 R&A:ssa ovat monille festivaalin historian kohokohta. Woon tuotannollisesti kunnianhimoisin teos oli tuolloin Hard Boiled (1992), jonka luotibaletti häkellytti katsojat Maximissa. Myöhemmin vielä suomalaisen sensuurin hampaisiin ja kokonaan kielletyksi joutunutta elokuvaa ei ole esitetty Suomessa valkokankaalla 24 vuoteen. Kalle Kinnunen

Orionissa juhlitaan 30-vuotiasta festivaalia myös kolmella retrospektiivilla: Lina Wertmüller, Paul Verhoeven ja Hayao Miyazaki. Sarjan käynnistyessä julkistetaan kirja: Kalle Kinnunen & Lauri Lehtinen: 30 vuotta rakkautta & anarkiaa (Like 2017).

Lina Wertmüller Suomen ensimmäisen ja tätä ennen ainoan Lina Wertmüller -retrospektiivin järjesti Rakkautta & Anarkiaa -festivaali vuonna 1988. Onkin korkea aika tehdä uusi katsaus suuren italialaisen kuvainsärkijän uraan. Wertmüller (s. 1928 Roomassa) oli jo teatterin, television ja elokuvan veteraani, kun hän sai kansainvälisen läpimurron elokuvalla Mafian uhri (1972) päätähtenään ja tuotantokumppaninaan Giancarlo Giannini, johon ohjaaja oli tutustunut teatterikoulussa. Elokuva satirisoi armottomasti sisilialaista machismoa ja mafian kaikkivaltaa. Naispääosassa oli Mariangela Melato. Rakkautta ja anarkiaa (1973) sijoittui 1930-luvun Italiaan. Ihanteellinen maalaispoika (Giannini), aikoo murhata Mussolinin ja kohtaa Roomassa Salomen (Melato), joka edistää anarkismin asiaa bordellissa. Feministien tyrmistykseksi Wertmüller katsoi, että naiset ovat samanlaisia sikoja kuin miehetkin päästessään vallan kahvaan. Swept Away (1974) on kertomus tropiikin risteilyltä, jolla vallasnainen (Melato) nöyryyttää matruusia (Giannini), mutta osat vaihtuvat autiolla saarella haaksirikon jälkeen. Elokuvalla Mies joka osti elämänsä (1975) Wertmülleristä tuli ensimmäinen nainen, joka sai parhaan ohjaajan Oscar-ehdokkuuden. Toiseen maailmansotaan sijoittuva kauhistuttava satiiri kertoo sotilaskarkurista (Giannini), joka pakoretkensä ääripisteessä kohtaa naispuolisen keskitysleirin komentajan (Shirley Stoler). Englanninkielinen Sateinen yö (1978) kertoi vastakohtien yhteentörmäyksestä. Kymmenen vuoden aikana italialainen machojournalisti (Giannini) ja amerikkalainen feministivalokuvaaja (mainio Candice Bergen) kokevat avioliiton kaikki karikot. Alkuperäiseen aihepiiriinsä Wertmüller palasi elokuvassa Camorra – napolilainen kosto (1985, pääosissa Angela Molina, Harvey Keitel), mutta nyt ei ollut kyseessä groteski komedia vaan sykähdyttävä toimintaelokuva naisten taistelusta mafian kaikkivaltaa vastaan. Antti Alanen

22

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

23

ROBOCOP BLACK BOOK

26.9.–5.1.

SPETTERS – NUORIA HAAVEITA

BASIC INSTINCT – VAISTON VARASSA

seva. Turkkilainen namu on kaikkien aikojen katsotuin, 1900-luvun parhaaksi äänestetty hollantilainen elokuva. Oscar-ehdokkaana se avasi tekijöilleen ovia Hollywoodiin. Rutger Hauer ei ole näin hyvä edes Blade Runnerissa. Hauer jatkoi keskushahmona suurtuotannossa Gestapon vihollinen numero 1 (Soldier of Orange, 1977), jossa toisen maailmansodan armottomuus valkenee opiskelutovereille. Verhoeven ja Soeteman säästivät vastarintaliikettä koskevaa aineistoaan vuosikymmeniä rinnakkaisteokseen Black Book (2006). Carice van Houtenin (Game of Thrones) esittämä juutalaislaulajatar selvittää saksalaismiehittäjiä paenneen perheensä ryöstömurhaa kosto mielessä. Tyylikäs, vimmaisesti totuutta etsivä trilleri ei yksinkertaista asioita eikä moraalia. Edes natsien vastustajiin ei voi luottaa. Spetters ­– nuoria haaveita (1980) on moottoriurheiluun hurahtaneiden pikkukaupungin työläisnuorten tarina. Katkeranmakean, osin omaelämäkerrallisen kasvutarinan arvaamaton seksuaalisuus ja kipeys saivat liberaalit hollantilaisetkin takajaloilleen. Kansalaisaktivistit pauhasivat teatterien nurkilla elokuvan vaarallisuudesta kautta maan. Verhoevenista tuli Alankomaiden vihatuin ohjaaja, joka joutui etsimään töitä ulkomailta. Ruton runtelemaan keskiaikaan sijoittuva raadollinen veijaritarina Lihaa ja verta (1985) päätti Verhoevenin ja Hauerin yhteistyön. Amerikkalaisrahalla

Eurooppalaisen elokuvan aktiivisiin huippuihin 79-vuotiaana kuuluva Paul Verhoeven on kestävä tapaus kuten teoksensakin. Antiromanttinen särmikkyys, riehakas elämänhalu ja tyly huumori kukkivat halki tuotannon. Korostetun fyysiset elokuvat ovat aikuisia myös henkisesti. Alankomaiden natsimiehityksen lapsena kokenut Verhoeven alkoi ohjata lyhytfilmejä fysiikan ja matematiikan opintojensa ohella. Harrastus johti palkintoihin ja ammattiin. Keskiajassa seikkaileva tv-sarja Floris oli ohjaajan ensimmäinen yleisömenestys ja avasi 50 vuotta jatkuneen yhteistyön käsikirjoittaja Gerard Soetemanin kanssa. Kokoillan debyytti Mitä näenkään!?! Mitä näenkään!?! (1971) vie Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueelle. Neuvokkaat sankarittaret, itsensä myymisen realiteetit ja keskiluokan satiiri vakiintuivat Verhoevenin aiheistoon. Ensi-iltakierros keräsi kolme ja puoli miljoonaa katsojaa. Jan Wolkersin tunnustusromaaniin pohjaava Turkkilainen namu (1973) on kuvanveistäjä Ericin (Rutger Hauer) hulppeasti hetkessä elävä rakkaustarina. Eros vs. Thanatos -painiskelu torjuu ”tunteilun” tavalla, joka on hauska ja riipai24

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

SHOWGIRLS

Paul Verhoeven

tuotettu petetyn palkkasoturin, aatelisnaisen ja tiedemiehen kolmiodraama oli liian rujo jenkkiyleisölle ja muillekin. ”Kuin rautatieasemien kellarikäymälien alimmalta viihdehyllyltä”, HS:n Mikael Fränti luonnehti. Sensuroimattomana ohjaajanversiona nyt nähtävä yllätyshitti RoboCop (1987) muistetaan Suomessa elokuvana, jota leikattiin enemmän tai vielä enemmän. Tulevaisuuden Detroitin lainvalvontaa yksityistetään ja automatisoidaan. Ennusteet tehdaskaupunkien rappiosta ja uudesta lapsellisuuden ja rahavallan kulttuurista eivät ole menneet pahasti pieleen. Peter Wellerin konepoliisi on Verhoeven-maailman viattomin ihminen, vain ihmisyys puuttuu. Arnold Schwarzeneggerin Marsiin lähettävä Total Recall – unohda tai kuole (1990) lasketaan viimeiseksi suureksi vanhan liiton tehoste-elokuvaksi ennen elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

25

HENKIEN KÄTKEMÄ TURKKILAINEN NAMU

digikuvaston valtakautta. Philip K. Dick -filmatisointi menee virtuaalisuuden pohdintana Matrixin yli ja ohi: sortajien vastainen taistelu on kenties heidän tuottamansa harha. Verhoevenin kiistellyin scifiteos Starship Troopers – universumin sotilaat (1997) ammentaa Robert Heinleinin avaruusjermuilusta ryhdikästä militarismi-ironiaa, joka taipuu moneksi, mutta ei harmittomaksi vitsiksi. Basic Instinct – vaiston varassa (1992) on Vertigon estoton sukulainen. Murhamysteeri yhdistää addiktioiden kanssa kamppailevaa poliisia (Michael Douglas) ja biseksuaalista dekkarikirjailijaa (Sharon Stone). Häikäilemättömyydellä ilakoiva menestystrilleri oli homoaktivisteille punainen vaate jo ennen kuvausten alkua. Skenaristi Joe Eszterhas halusi muokata käsikirjoituksen uusiksi vähemmistöjen ehdoilla, Verhoeven ei taipunut painostukseen. Eszterhasin ja Verhoevenin Showgirls (1995) on suurten Hollywood-musikaalien inspiroima Las Vegasin vähäpukeisten onnenonkijoiden tarina. Teatterilevityksessä flopannut spektaakkeli oli menestys kotitallennemarkkinoilla, mutta jäi aikakirjoihin fiaskona ja camp-vähättelijöiden lemmikkinä. Tunnustusta antoivat elokuva- ja pornotutkimuksen uranuurtaja Linda Williams ja Pariisin kriittisin cinefiili Jacques Rivette, jolle Verhoevenin ydinteema oli ”selviytyminen paskiaisten hallitsemassa maailmassa”. Ensi kertaa Suomessa nähtävä melodraama Tricked (2012) syntyi kokeellisena projektina, jossa hollantilaisyleisö sai jatkaa valmista alkuasetelmaa omilla käsikirjoituksillaan. Verhoeven valitsi tuhansista liuskoista parhaat ideat vajaan tunnin pituiseen elokuvaan, jota alustaa prosessista kertova dokumentti. Verhoevenin ensimmäinen ranskalaiselokuva Elle (2016) voitti Golden Globen ja toi Oscar-ehdokkuuden Isabelle Huppertille. Veteraanitähti loistaa videopelialan voimahahmona, jota vaanii mystinen sarjaraiskaaja. Häpeästä ja pelosta selviämisen strategiat eivät ole normaaleimmasta päästä. Spettersin nuoria säestänyt Iggy Popin Lust for Life soi nyt vanhemman elävyyden tunnussävelenä.

1.10.–17.12.

Hayao Miyazaki Japanilaismestarin huikeat animaatiot tarjoavat fantasiaa nuorille ja aikuisille. Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä (1984) on fantasia maailmanlopusta ja uudesta alusta. Prinsessa Nausicaä elää kansoineen Tuulen laaksossa, jonne saastemyrkyt eivät vielä ole kantautuneet. Visuaalisesti häikäisevässä scifi-animessa nähdään merkillisiä otuksia, hehkuvaa valoa ja vihreänä versovaa viidakkoa. Allegorinen tarina ammentaa Ilmestyskirjan ennustuksista ja Japanin mytologiasta. Porco Rosso (1992) on palkkionmetsästäjä, joka lentää taitavasti ketterää vesitasoaan. Piittaamattomalta vaikuttava Porco oli joskus komea lentäjäsankari, jonka kasvot – ja osittain myös luonteen – salaperäinen lumous muutti sikamaisiksi. Hänen elämäänsä vaikuttavat merkittävästi kaksi naista: Adrianmeren kaunotar Gina ja tehokas pilottityttö Fio. Monitasoinen Prinsessa Mononoke (1997) on vahvasti ideologinen. Villisikademoni langettaa prinssi Ashitakan ylle kirouksen, jonka voi poistaa vain metsänhenki. Pelastusta etsiessään hän joutuu keskelle eläinjumalien ja Rautakylän asukkaiden sotaa. Susityttö Mononoke johdattaa prinssin metsänhengen paratiisiin, johon ujuttautuu myös pahuus. Henkien kätkemässä (2001) Chihiron perhe eksyy hylättyyn huvipuistoon, eräänlaiseen sadun epäpaikkaan. Sitten tapahtuu kuin Grimmin saduissa: ahmiessaan herkkuja tytön vanhemmat muuttuvat sioiksi. Miyazakin visuaalisesti runsas maailma on huikeaa fantasiaa ja tulvillaan värikkäitä hahmoja, joiden juuret ovat saduissa ja myyteissä. Liikkuvassa linnassa (2004) turhamaisuuden noita kiroaa mustasukkaisuudessaan kauniin Sophien vanhaksi eukoksi. Kuin Ozin ihmemaassa, tässäkin tarinassa linnunpelätti toimii johdattajana. Tie vie Haurun linnaan, joka liikkuu tulidemonin liekin voimalla paikasta toiseen. Visuaalinen toteutus on täynnä yksityiskohtia, ja tarina itsessään Miyazakille tyypillinen sekoitus taikaa, toivoa ja rakkautta. Kirsi Raitaranta

Lauri Lehtinen, Antti Suonio 26

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

27

Ohjaajaklubi

Luchino Viscontin Thomas Mann -filmatisoinnissa Kuolema Venetsiassa (1971) on päähenkilönä kuoleva, Gustav Mahleria muistuttava säveltäjä (Dirk Bogarde), joka kohtaa kauneusihanteensa nuoressa pojassa. Kuvaaja oli Pasqualino De Santis, ja musiikkina soi Mahlerin viidennen sinfonian adagietto. Kansallisteatterin kiitetyssä dramatisoinnissa rooleja tulkitsevat Jukka Puotila ja Jukka-Pekka Palo. Kuolema Venetsiassa ti 26.9. klo 19. Näytöksen alussa Thomas Mannin kertomuksen Kansallisteatterin näyttämölle dramatisoinut ja ohjannut Michael Baran keskustelee teoksesta Antti Alasen kanssa.

Nordic Film Weekend

6.–8.10.

Pohjoismaisen elokuvan helmet ovat esillä Orionissa viikonloppuna 6.–8.10. Thor Heyerdahlin Lautalla yli Tyynenmeren (Kon-Tiki, Norja 1950) on dokumenttielokuvan klassikko, jonka valtameren tutkimusmatkailijat kuvasivat amatöörimäisesti matkatessaan heiveröisellä lautallaan (ks. s. 11). Mestariohjaaja Bo Widerbergin Ådalen 31 (1969) vie meidät kansankotiRuotsin syntyaikaan, vuonna 1931 tapahtuneeseen lakkoselkkaukseen, jossa puolustusvoimien joukot ampuivat viisi paperityöläistä. Widerberg tarjoaa tragediaan monitahoisia näkökulmia. Katso myös Draamaa Islannista -sarja s. 37. Antti Alanen 28

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

HYMYILEVÄ MIES

KUOLEMA VENETSIASSA

Kuolema Venetsiassa

26.9.

12.9.–12.12.

Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO tuo Orioniin neljä jännittävää kotimaista uutuuselokuvaa tekijävieraineen. Juho Kuosmasen Hymyilevä mies (2016) on valloittanut maailmaa viime vuodesta saakka. Tosipohjainen nyrkkeilydraama Olli Mäen (Jarkko Lahti) ja Davey Mooren maailmanmestaruusottelusta vuonna 1962 rikkoo kaikki genreodotukset, kun väliin tulee sähläävä manageri (Eero Milonoff) ja elämän suuri rakkaus (Oona Airola). Zaida Bergrothin Miami (2017) kertoo erillään kasvaneista sisaruksista, showtanssija Angelasta (Krista Kosonen) ja pikkukaupungin tytöstä Annasta (Sonja Kuittinen), jotka tapaavat toisensa uudelleen. Angela houkuttelee mukaansa tanssikiertueelle Annan, joka etsii vielä paikkaansa maailmassa. Angelaa taas eivät jätä rauhaan menneisyyden varjot. Mia Halmeen dokumenttielokuvan Joka toinen pari (2017) nimi viittaa tietoon siitä, että joka toinen avioliitto päätyy eroon. Kolmen avioeron tarinassa kohdataan erilaisia tilanteita ja ratkaisuja. Kunkin tarkastelussa päästään herkästi ja syvälle yksityisimpään sfääriin. Yhdistävänä kysymyksenä on lasten näkökulma erotilanteessa. Viisas ja monikerroksinen elokuva avaa näkökulmia myös pitkälle sukujen historiaan. Hannaleena Haurun esikoispitkä Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017) kertoo omaa polkuaan kulkevista bestiskapinallisista Sadusta (Inka Haapamäki) ja Heidistä (Rosa Honkonen). He sabotoivat pinnallisia kesähäitä, koska rakkaus ei ole kaupan – kunnes Heidi ihastuu päätä pahkaa kuumaan lätkälupaukseen Lauri Mäntyvaaraan (Tiitus Rantanen). Satu jää yhtäkkiä yksin vallankumouksensa kanssa, kun Heidin silmissä tanssii vain söpöjä kissanpentuja ja rasvattuja rintalihaksia. Tiistaisin kerran kuussa järjestettävän Ohjaajaklubin kaikissa näytöksissä on paikalla ohjaajia sekä muita tekijävieraita. Muutokset ohjelmistossa ovat mahdollisia. Hymyilevä mies ti 12.9. klo 17. Miami ti 10.10. klo 17. Joka toinen pari ti 7.11. klo 17 Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset ti 12.12. klo 17. Liput kaikkiin Ohjaajaklubi-näytöksiin 6,5 / 5 €. elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

29

BEGGARS OF LIFE

Louise Brooks,

12.10.–1.12.

SHOOTING STARS

kimaltava tähdenlento

Kino Klassikko

8.10.–7.12.

Anthony Asquithin Shooting Stars (1927) on viiltävä satiiri elokuvateollisuuden varhaisilta ajoilta. Herkullisen komediallisena käynnistyvä kurkistus fiktiivisen Zenith-studion kulisseihin on kaikkea muuta kuin imarteleva. Erityisen kiehtovaa on kurkistaa mykkäajan kulisseihin ja totiseen filmaamiseen. Kun kamerakurki nousee ylös, se paljastaa studion koko kaaoksen. Tarinan käynnistää imelä kohtaus, jossa komea cowboy jättää hellät hyvästit kauniille blondille. Fiktiivisessä reaalimaailmassa kyseessä on aviopari: vaimo on nouseva tähti ja aviomies vielä nimetön cowboy-näyttelijä. Draamaa ja tragediaa tarinaan tuo pyrkyrivaimon salasuhde kuuluisaan tähtikoomikkoon. Yhtymäkohtia Coen-sarjassa nähtävään Hollywood-hupailuun Hail Cesar! ovat ilkeä juorureportteri ja tuntemattomuudesta tähtiin matkaava cowboy. Shooting Stars nähdään restauroituna 4K-kopiona. Kino klassikkoja löytyy useammasta teema-sarjasta: Pandoran lipas (Louise Brooks, ks. s. 31), Lokakuu (Elokuvan historia, ks. s. 32) ja Lautalla yli tyynenmeren (Dokumenttielokuvan huiput, ks. s. 11). Kirsi Raitaranta

Louise Brooksin uraa voi luonnehtia tähdenlennoksi, sillä hänen aktiivinen elokuvauransa kesti vain vuosikymmenen. Parhaimmat elokuvansa hän teki Euroopassa G. W. Pabstin kanssa. Hollywoodin Brooks jätti sopimusrikkojana, eikä paluu unelmatehtaaseen enää onnistunut. Modernin tanssin merkittävässä Denishawn-tanssiryhmässä ja Broadwayn Ziegfeld Follies -revyyssä kunnostautunut Brooks (1906–1985) sai sopimuksen Paramount-yhtiölle. William Wellmanin mestariteoksessa Beggars of Life (1928) pojaksi naamioitunut Brooks pakenee murhasyytettä maankiertäjien seurassa. Vaiherikkaalla matkalla määritellään lopulta myös rakkaus, kun kovakasvoinen Oklaholma Red näkee totuuden: “I’ve heard about it – but I never seen it before. It must be love.” Pabst löysi hehkuvan Lulunsa Howard Hawksin elokuvasta A Girl in Every Port, jonka esitimme keväällä. Pandoran lippaassa (1929) Brooksin amoraalinen roolihahmo on viaton ja sensuelli – nainen, joka ei tunnusta rajojaan. Elokuva perustuu Franz Wedekindin näytelmiin, joissa ekspressionismi yhdistyy melodraamaan. Pabst tutki totuutta kuitenkin viileästi uusasiallisuuden hengessä, realistisesti ja vähäeleisesti tuoden samalla esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja kaksinaismoraalia. Pabstin Kadotetun päiväkirjassa (1929) Brooks esittää viatonta tyttöä, joka saa raiskauksen seurauksena lapsen. Perhe keskittyy varjelemaan mainettaan, hylkää tytön kasvatuslaitokseen ja antaa lapsen pois. Tyttö kuitenkin karkaa ja päätyy elättämään itseään ainoaksi jäävällä vaihtoehdolla. Moraliteetti ottaa kantaa paremman luokan hurskasteluun ja näkee hyveen ”syntisissä”. Augusto Geninan Miss Europa (1930) valmistui siirtymävaiheessa mykästä äänielokuvaan. Sen kerronta on kuitenkin ilmeistä mykkäelokuvaa, ja Orionissa nähdäänkin Bolognassa restauroitu mykkäversio. Brooksin esittämä Lucienne valitaan missikisoihin, ja hänelle avautuu uusia mahdollisuuksia. Mustasukkainen poikaystävä pyrkii rajoittamaan naisen elämää ja valintoja. Kirsi Raitaranta

30

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

31

KING KONG

30.10.–15.12.

Elokuvan historia Helsingin yliopiston elokuva- ja tv-tutkimuksen luentoihin liittyvässä suosikkisarjassa nähdään rakastettuja klassikoita ja muita aarteita elokuvan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Lumièren veljekset -ohjelma (Ranska 1895–1896) esittelee ”ensimmäiset elokuvat”. George Eastman kehitteli kinofilmin 1889 ja Thomas A. Edison kinetoskoopin 1894, mutta valkokankaalle valmiina keksintönä elokuvan esittelivät Lumièren veljekset vuonna 1895. Juha Kindberg juontaa Lumièrevalikoiman, jollainen nähtiin Suomessa kesällä 1896. Georges Mélièsin parhaita -ohjelma esittelee elokuvan ensimmäisen suuren taiteilijan teoksia vuosilta 1896–1906 pariisilaisen Lobster Filmsin kokoelmista. Suuresta silmänkääntäjästä tuli elokuvafantasian ja elokuvataiteen isä. Méliès loihti eloisan liikkeen, huumorin ja sadun taikapiirin, jossa hän liikkui usein lennokkaasti itse keksijänä, velhona tai paholaisena ympärillään uhkea Jehanne-rouva ja muita renoirmaisia naisia. Mykän elokuvan tähdet olivat jumalaisia. Greta Garbo oli lumoavimmillaan elokuvassa Kohtalokas nainen (1928) vastanäyttelijänään John Gilbert ja ohjaajanaan Clarence Brown. Elokuva pohjautui Michael Arlenin sensaatioromaaniin Vihreä hattu, joka innoitti myös Mika Waltaria hänen kirjoittaessaan romaaniaan Suuri illusioni.

32

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

Gloria Swanson tuli tähdeksi ensimmäisen maailmansodan jälkeisen modernin naisen henkilöitymänä, ylpeän ja itsenäisen eroottisuuden symbolina. Tahtojen törmäys oli tavaton, kun Swanson sai ohjaajakseen Erich von Stroheimin elokuvaan Queen Kelly (1929), mutta tulos oli lumoava elokuvassa, joka sai laajan levityksen vasta vuonna 1985. Saksassa Frank Wedekindin näytelmissään luoma alkuvoimaisen seksuaalisuuden henkilöitymä Lulu sai unohtumattomaksi tulkikseen amerikkalaisen jazz-aikakauden tähden Louise Brooksin G. W. Pabstin elokuvassa Pandoran lipas (1929) (ks. s. 31). Italialaista elokuvaa hallitsivat klovnit, vampit ja muskelimiehet. Huikeassa ensimmäisen maailmansodan draamassa Maciste Alpeilla (1916) myyttinen voimamies (Bartolomeo Pagano) kantaa tykin olallaan vuoren huipulle ja saa silkalla läsnäolollaan Itävallan armeijan kauhun valtaan. Upeasta restauroinnista (2014) ovat vastanneet Museo Nazionale del Cinema (Torino) ja La Biennale di Venezia. Tanskalainen Benjamin Christensen nousi aikansa elokuvailmaisun kärkeen jo ensimmäisillä elokuvillaan, jotka erottuivat pönäkästä Nordisk-tyylistä. Koston yössä (1916) jännitys, tilan käsittely, asemointi ja valaistus olivat laatutyötä. Ensimmäinen, öinen kolmannes toteutettiin tyylillä, jonka film noir teki tunnetuksi 30 vuotta myöhemmin. Mykän elokuvan kausi oli komedian kulta-aikaa, ja sen suurmestareihin kuului Harold Lloyd. Itsetunnon hauraus, menestyksen painajainen, kilpajuoksu ajan kanssa, kulutusyhteiskunnan oravanpyörä ja putoamisen kauhu olivat hänen suuria aiheitaan. Niitä kiteyttää otos, jossa Harold roikkuu kerrostalon kellon viisarista elokuvassa Turvallisuus viimeiseksi (1923) Suomen ystäviin Ruotsissa kuului John W. Brunius, joka filmasi Tor Hedbergin näytelmän pohjalta elokuvan Johan Ulfstjerna (1923). Eugen Schaumanin tarinaan ja Bobrikovin murhaan perustuva draama Suomen vapaustaistelusta vuonna 1904 kuvattiin upeasti Helsingin monumenttikeskustassa. Sergei Eisenstein oli montaasin teoreetikko n:o 1, ja vallankumouksen juhlaelokuvassa Lokakuu (1927) hän johdatteli näkemyksensä barokkisen tuhlailevaan suuntaan. Tapahtumien rekonstruktiosta tuli ihmisjoukkojen pantomiimi, joka huipentui Talvipalatsin valtaukseen. Uusi restauroitu laitos (München 2012), jossa on Edmund Meiselin alkuperäismusiikki, nähdään ensi kertaa Suomessa valkokankaalla. Mykän elokuvan viimeisinä huippuvuosina nuori Anthony Asquith oli esikoisteoksissaan Alfred Hitchcockin veroinen kuvanero. Shooting Stars (1928) alkaa virtuoosimaisena komediana elokuvamaailmasta mutta muuttuukin tragediaksi, kun elokuvan nimi saa kaksoismerkityksen... Esillä on BFI:n uljas restaurointi (2015). Ranska oli avantgarden kehto, ja siellä syntyivät myös espanjalaisten Luis Buñuelin ja Salvador Dalín surrealistiset elokuvat Andalusialainen koira (1928, esitetään Filmoteca Españolan restauroimana laitoksena, 2003) ja Kulta-aika (1930). ”Varokaa tätä koiraa! Se puree”. Saksassa, Weimarin tasavallassa, ennen Hitlerin valtaannousua, ehti nousta kukoistukseen omaperäinen musikaaligenre rohkeine aihevalintoineen. Reinhold Schünzelin Viktor ja Viktoria (1933) kertoo naisesta, joka joutuu esiintymään miehenä. Lennokkaan musiikin sävelsi Franz Doelle. Aiheesta on ainakin viisi filmatisointia. Esitämme niistä Michael Balconin tuottaman ja Victor Savillen ohjaaman brittiversion First a Girl (1935), jossa pääroolin sai brittimusikaalin suursuosikki Jessie Matthews ja säveltäjänä toimi Bretton Byrd. Lisäksi näytämme Blake Edwardsin menestystulkinnan Victor/Victoria (1982), joka päivitti vielä kerran seikkailun seksuaali-identiteetin hämmentävään maailmaan.

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

33

Pääroolissa on rajojaan rikkova Julie Andrews ja säveltäjänä itse Henry Mancini. Yhdysvalloissa 1930-luku oli elokuvalajien kiteytymisen aikaa. Kauhuelokuvan saralla RKO:n tuottama King Kong (1933) ei ollut ensimmäinen elokuva, jossa atavistinen hirviö tuhosi modernisuuden symboleita, mutta kuva rakastuneesta jättiläisapinasta, joka taistelee USA:n ilmavoimia vastaan Empire State Buildingin huipulla, oli surrealistisessa hulluudessaan omaa luokkaansa. Alkukuvana nähdään Walt Disneyn Technicolor-animaatio Pikku Hiawatha (1937)

Maailman elokuvan historia I -luentosarja Orionissa 30.10.–17.12. on Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen ja Avoimen yliopiston yhteisopetusta yhteistyössä KAVIn kanssa. Opetukseen osallistuminen on maksullista muille kuin HY:n tutkinto- ja vaihto-opiskelijoille. Ilmoittautuminen: https://courses.helsinki.fi

400 KEPPOSTA

Antti Alanen

31.10.–6.1.

28.9.–10.11.

Salaisuus sisäoppilaitoksessa

Kartoittamattomat alueet toden ja epätoden, lapsuuden ja aikuisuuden, sekä leikin ja kuolemanvakavan välillä hallitsevat näitä kolmea sisäoppilaitoselokuvien sukulaissielua. Varhaisin kolmesta on Peter Weirin Huviretki hirttopaikalle (1975), filmatisointi Joan Lindsayn romaanista (1967), joka kertoo sisäoppilaitoksen tyttöoppilaiden katoamisesta luokkaretkellä Hanging Rock -kalliomuodostelmalle vuonna 1900. Viattomuuteen ja toisaalta seksuaaliseen heräämiseen liittyvä euforia muuttuu aurinkoisena päivänä selittämättömäksi kauhuksi. Myös Lucile Hadžihalilovićin elokuvassa Innocence (2004) tyttökouluympäristö yhdistyy salaperäiseen luontoon ja pahaenteiseen ilmapiiriin. Enemmän tunnelmaa kuin juonta painottavan elokuvan kamera on kuin ulkopuolisen katse, joka on rajoilla muuttaa viattomuuden eroottiseksi itsetietoisuudeksi. Englantilaiseen tyttökouluun sijoittuva hypnoottinen The Falling (2014) on yhtä vaikea diagnosoitava kuin elokuvassa tyttöjä piinaava salaperäinen sairaus. Tyttöjen välisestä ystävyydestä, tukahdutetusta seksuaalisuudesta ja hallitsemattomasta energiasta kertovan elokuvan toisessa pääroolissa on Game of Thronesista tuttu Maisie Williams. Kolmea mysteeridraamaa yhdistävät upea kuvaus, ratkaisemattomat salaisuudet ja tukahdutetut, tai vielä nimeämättömät, tunteet.

THE FALLING

François Truffaut François Truffaut (1932–1984) kuului Ranskan 1950-luvun uuden aallon perustajiin, jotka toivat perinteisen studioelokuvan tilalle raikasta ja modernia ilmaisua. Truffaut’lle olivat ominaisia lyyrisyys, lapsuuden ja nuoruuden ymmärrys sekä peruskysymykset ”Ovatko naiset maagisia?” ja ”Onko elokuva tärkeämpää kuin elämä?” Läpimurtoteoksesta 400 kepposta (1959) tuli avaus viiden elokuvan sarjaan, jossa Jean-Pierre Léaud oli 20 vuoden ajan Antoine Doinel, ohjaajan alter ego. Ranskalaisen kirjallisuuden suuriin teemoihin kuuluva tunteiden kasvatus, éducation sentimentale, sai uuden ja kiehtovan tulkinnan. Jules ja Jim (1962), Truffaut’n rakastetuin elokuva, on täyteläinen ja runsain yksityiskohdin elävöitetty kertomus miesten ystävyydestä ja palvovasta rakkaudesta Catherinea (Jeanne Moreau) kohtaan. Pohjana oleva Henri-Pierre Rochén kirja, ”täydellinen hymni rakkaudelle, ehkä jopa hymni elämälle, valloitti minut ja kirjoitin Rochélle, että jos koskaan pääsen tekemään elokuvia, haluan tehdä Julesin ja Jimin”, on Truffaut kertonut. Pehmeä iho (1964) oli jäntevä kolmiodraama, jossa eroottinen suhde kuvataan Hitchcock-thrillerin tapaan. Tarina alkaa, kun keski-ikäinen, naimisissa oleva kirjallisuudentutkija, tutustuu lentoemäntään (Françoise Dorléac) matkalla Portugaliin. Henkilöhahmot ovat kliseiden vastakohtia, ja teos on visuaalisesti Truffaut’n kokeellisimpia. Truffaut rakasti kirjoja. Ray Bradburyn romaaniin perustuva scifielokuva Fahrenheit 451 (1966) kuvaa maailmaa, jossa ihmisten mielikuvitusta hallitsee taulutelevisio. Kirjoitettu teksti on kielletty, ja kirjarovioiden roihutessa vainotut ”kirjaihmiset” keskittyvät opettelemaan lempiteoksensa ulkoa. Vuonna 1966 ilmestyi käänteentekevä Hitchcock/Truffaut-haastattelukirja, josta tuli esikuva alallaan. Elokuva Morsian pukeutui mustaan (1967) oli kunnianosoitus Hitchcockin jännitystyylille. Jeanne Moreau esitti kostajaa, joka etsii sulhasensa murhaajaa, ja viisi miestähteä tulkitsee kohtaamisia kuoleman enkelin kanssa. Amerikkalainen yö (1973) on ohjaajan avainelokuvia, metaelokuva vailla teoretisointia. Truffaut itse esiintyy ohjaajana tarinassa, joka on rakkaudentun-

Katri Tenhola 34

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

35

KOHTALOKAS NAINEN

OF HORSES AND MEN

451 FAHRENHEIT MORSIAN PUKEUTUI MUSTAAN

AMERIKKALAINEN YÖ

6.11.–3.11.

Draamaa Islannista Islannin elokuvakulttuuri kukoistaa. Tähän sarjaan on poimittu viime vuosien parhaita paloja: viisi karunkaunista draamaa ja yksi Sigur Rósin säestämä dokumenttielokuva.

nustus ammatille ja sen käytännöille. Se kuvaa myös kipeitä ihmissuhteita, jotka ovat intensiivisiä mutta väliaikaisia. ”Se on myös tutkielma elokuvan erään aikakauden lopusta” (Sakari Toiviainen). Adèlen tarina (1975) on tosipohjainen elokuva hullusta rakkaudesta. Adèle Hugo (Isabelle Adjani läpimurtoroolissaan) rakastuu luutnanttiin Guernseyn saarella, missä hänen Victor-isänsä on maanpaossa. Hän seuraa miestä maailman ääriin, vaikka tämä ei välitä hänestä eikä ole naisen rakkauden arvoinen. ”Intohimon ruumiinavaus” on ”sävellys yhdelle soittimelle” (Truffaut). Mies joka rakasti naisia (1977) on kevyeltä vaikuttava mutta henkilökohtainen tragikomedia miehestä (Charles Denner), joka yrittää sublimoida halunsa kirjoittamiseen. Siinä missä Truffaut’n kohtalokkaat naiset ovat vaara miehille, tämä mies on tuhoisa lähinnä itselleen. Erityisen kohtalokkaaksi koituu säärifetissi... 1950-luvulla valtaelokuvaa vastaan hyökännyt Truffaut vakiintui lopulta perinteen jatkajaksi Renoirin ja Hitchcockin hengessä. Viimeinen metro (1980) oli Truffaut’n poliittisin elokuva, draama 1940-luvun miehitysajan Pariisista, jossa juutalainen teatteriohjaaja jatkaa työtään julkisivujen takaa, pääosissa Catherine Deneuve ja Gérard Depardieu. Kohtalokas nainen (1981) oli Truffaut’n omaperäinen tulkinta teemasta “vanha suola janottaa”. Vuosia on vierinyt, kun kaksi avioparia kohtaa, ja esiin nousee menneisyys, joka oltiin haluttu unohtaa. Fanny Ardantista elokuva teki tähden. Gérard Depardieu tulkitsee ilmeettömyydellään, miten syvän järkytyksen jälleentapaaminen hänessä aiheuttaa. Truffaut’n viimeinen elokuva Pitkä viikonloppu (1983) oli rennon huumorin höystämä trilleri, pääosissa Fanny Ardant ja Jean-Louis Trintignant. Teos irtautui Hitchcock-vaikutteista johonkin, jota voi pitää Truffaut’n omana jännärityylinä. Se on rakkaudentunnustus jännitysfiktion perinteelle ja Fanny Ardantille, joka oli ohjaajan puoliso ja hänen lapsensa äiti ohjaajan kuollessa ennenaikaisesti. Antti Alanen

Islannin elokuvakulttuurilla ja vulkaanisella maaperällä on jotain yhteistä: molemmat ovat verrattain nuoria, mutta erittäin aktiivisia. Elokuvateollisuutta on Islannissa ollut mykkäelokuvan alkuajoista saakka, mutta väkimäärältään pienessä maassa se on kasvanut pienin askelin. Viime vuosina maasta on kuitenkin tullut toinen toistaan upeampia draamoja, joissa pääosassa ovat ihmiset, sekä heidän suhteensa vaativaan luontoon, eläimiin ja toisiinsa. Grímur Hákonarsonin elokuvassa Pässit (Hrútar, 2015) kaksi veljestä kisaa rotupässien kasvatuksesta. Jääräpäät kommunikoivat toistensa kanssa lammaskoiran viemien viestien välityksellä, kunnes lampaita uhkaava tauti pakottaa miehet kohtaamaan toisensa. Upeasti kuvattu elokuva palkittiin Cannesissa Un Certain Regard -palkinnolla. Islantilaislehti Fréttablaðiðin kaikkien aikojen parhaaksi islantilaiselokuvaksi nimittämä Life in a Fishbowl (Vonarstræti, 2014) vie maaseudulta Reykjavíkiin, missä juopon runoilijan, köyhän äidin ja porvarillisen jalkapalloilijan elämät kietoutuvat yhteen odottamattomilla tavoilla. Odottamattomia tapahtuu myös Benedikt Erlingssonin elokuvassa Of Horses and Men (Hross í oss, 2013), jossa hevosia ja ihmisiä tarkastellaan toistensa kautta kierolla huumorilla. Daqur Kárin elokuvan Virgin Mountain (Fúsi, 2015) päähenkilö on työpaikkakiusattu Fusí – suurisydäminen jättiläinen, jonka elämä muuttuu, kun hän saa äidiltään lahjaksi rivitanssikurssin. Hafsteinn Gunnar Sigurðssonin elokuvassa Paris of the North (París Norðursins, 2014) elämän pysähtyneisyyden rikkoo puolestaan Thaimaasta palaava isä, joka pyrkii pistämään kuntoon paitsi poikansa pihaterassin myös koko elämän. Musiikin elokuvaan on säveltänyt islantilaisartisti Prins Póló. Musiikki on keskeisessä osassa myös dokumenttielokuvassa Hlemmur (2002), johon tunnelmaa luo Sigur Rósin säveltämä soundtrack. Reykjavíkin bussiterminaalin mukaan nimetty elokuva on katsaus todellisuuteen bussiasemalla ja monenlaisiin ihmiskohtaloihin. Elämä tulen ja jään maassa ei ole aina satumaista – ainoastaan joskus. Katri Tenhola

36

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

37

HYVÄT NAISET JA HERRAT

Modernin Italian peili

2.11.–7.1.

railulle pieneen kotikaupunkiinsa, jossa ”pikkuvauvoillekin juotetaan grappaa”. Kohtaamisen tunnelma on rento ja soljuva, mutta anekdoottimaisissa kohtauksissa ja takaumissa paljastuu todellisuus naamioiden takaa. Valerio Zurlinin Tyttö ja laukku (1961) on tutkielma puhtauden ja paheen, viattomuuden ja turmeluksen herkästä ja häilyvästä välimaastosta. Ohjaaja hallitsee tekniikan elegantisti ja kuljettaa tarinaa nopealla leikkauksella. Intiimin draaman perussävy on pääosin romanttinen, mutta pinnan alla kytee kitkeryyden ja illuusiottomuuden juonne. Pääosissa nähdään Claudia Cardinale ja Jacques Perrin. Tuliteränä restaurointina uuden nosteen saanut Hyvät naiset ja herrat (1966) kuuluu satiirin mestarin Pietro Germin kyynisiin ihmissuhdetutkielmiin. Teos on kolmas osa Germin tapainkomedioiden sarjassa, jossa punnitaan moraalin käsitettä. Tapahtumapaikka Treviso on käsikirjoittaja Luciano Vincenzonin kotikaupunki. Englanninkielinen nimi on kuvaava: The Birds, the Bees and the Italians. Federico Fellinin Ihana elämä (1960) on illuusioton näky sensaatiohakuisen toimittajan (Marcello Mastroianni) elämästä Rooman yössä. Juhlien ja tähtien (Anita Ekberg) keskipisteessä mies etsii menestystä ja yhteyttä toiseen, mutta törmää yhä uudestaan tyhjyyden ja yksinäisyyden painolastiin – modernin ihmisen eksistentialistiseen kriisiin. Kirsi Raitaranta

Italialaisen yhteiskunnon murros ja moderni aika peilautuvat vahvasti monissa 1960-luvun mestariteoksissa. Kaanonin rinnalla valmistui yhtä huomattavia mutta vähemmälle huomiolle jääneitä teoksia, jotka ovat saaneet suosiota tuoreina restaurointeina.

38

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

17.12. – 7.1. YÖ

Commedia all’italiana tutki yhteiskunnan muutosta ja modernismin vaikutuksia satiirisen komedian keinoin. Se ei kommentoinut kyynisesti vain perinteisiä instituutioita, kuten uskontoa ja avioliittoa, vaan myös tukahdutettuja tarpeita ja täyttymättömiä unelmia. Kriitikkona aloittanutta Antonio Pietrangelia (1919–1968) pidettiin yhtenä lupaavimmista 1960-luvun italialaisista ohjaajista. Hän toi neorealismin piirteitä yhteiskunnalliseen satiiriinsa ja keskittyi kuvaamaan erityisesti naisen aseman kehitystä yhteiskunnan murroksessa. Hänen uransa katkesi vain 49-vuotiaana veneilyonnettomuudessa. Pietrangelin pääteos Tunsin hänet hyvin (1965) on uuden restauroinnin myötä löydetty ”unohdettuna” mestariteoksena. Fragmentaarinen ja epälineaarinen teos ajelehtii näennäisen huolettomasti tapahtumasta toiseen. Adriana (Stefania Sandrelli) halajaa onnea ja menestystä pinnallisessa muoti- ja popkulttuurissa. Tyhjyyden kuvauksesta kasvaa selittelemätön, koskettava kuva naisesta, jonka pinnan alle kamera ei ulotu kuin muutamassa kohtauksessa. Modernin elämän sietämätöntä keveyttä säestää iskelmä. “It’s like La dolce vita – except about a woman.” (John Powers, Vogue). Pietrangelin varhaisempiin töihin kuuluu Rooman kummitukset (1961), napakka komedia uuden ja vanhan kohtaamisesta. Joukko aristokraattisia aaveita ryhtyy puolustamaan suvun antiikkilinnaa. Satiirin kohteena on 1950luvun ahne kiinteistöpolitiikka, jossa ei piitattu kulttuurisista arvoista. Näyttelijävetoisessa komediassa Marcello Mastroianni ja Vittorio Gassman urakoivat useamman roolin rinnallaan mm. Sandra Milo ja Belinda Lee. Persoonallisen äänensä Pietrangeli löysi jo satiirissaan Lyhyt vierailu (1963). Pina (Sandra Milo) odottaa kirjeystäväänsä (François Périer) ensivie-

Trilogiataivas Trilogiataivaassa on vuorossa kolme Michelangelo Antonionin elokuvaa, joissa ohjaajan muusaksi tuli Monica Vitti. Teemoina olivat yksinäisyys modernissa maailmassa, vieraantunut työ, kommunikaation kuilu sekä miehen ja naisen vaikeus kohdata syvällisesti toisiaan. Seikkailussa (1960) ohjaajan tyyli pelkistyi ja puhdistui tavalla, joka toi mieleen metafyysisten maisemien maalarin Giorgio de Chiricon. Päähenkilö on lahjakas arkkitehti, jolle maksetaan hyvin siitä, että hän tekee pelkkää bulkkia. Yön (1961) pääosissa ovat Marcello Mastroianni ja Jeanne Moreau avioparina, jonka tunneside on henkitoreissaan. Harmaan aamun valjetessa he koettavat yhä takertua toisiinsa. Auringonpimennyksessä (1962) Vittin esittämä sankaritar kohtaa Alain Delonin tulkitseman energisen pörssimeklarin. Elokuva päättyy pitkään legendaariseen kohtaukseen treffipaikalla, jonne kumpikaan ei saavu. Väliin mahtuu ”italialaisen elokuvan ladatuin kiteytys maan talousihmeen moraalisesta monimielisyydestä” (P. Adams Sitney). Antti Alanen

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

39

Billy Wilder Billy Wilder (1906–2002) oli Hollywoodin suurimpia ohjaajia. Hänen elokuvissaan on huumorin iloa, Paramountin glamouria ja tähtien loistoa mutta myös ironiaa, satiiria ja armottomia totuuksia. Lapsuuden Wienistä Wilderillä säilyi henkevyyden tuulahdus, nuoruuden kotikaupungista Berliner Witz. Natsien tultua valtaan Wilder lähti maanpakoon Hollywoodiin, jossa hänen esikuvakseen tuli tyylikkään komedian mestari Ernst Lubitsch. Ohjaajan huoneentauluksi tuli kyltti, jossa luki: ”How would Lubitsch do it?” ”From the moment they met it was murder”. Mestaruuden huipulle Wilder kohosi elokuvalla Nainen ilman omaatuntoa (1944). Raymond Chandler laati käsikirjoituksen James M. Cainin novellista. Petollisen Phyllisin osan tulkitsi Barbara Stanwyck. Turmeltuneena vakuutusasiamiehenä Walter Neffinä nähtiin Fred MacMurray. Tuhlattuja päiviä (1945) oli uhkayritys. Wilderiä ja hänen alku-uransa luottokäsikirjoittajaa Charles Brackettia lukuun ottamatta kukaan ei uskonut, että alkoholisoituneen kirjailijan tarinasta voisi tulla mitään. Ray Milland oli ylipuhuttava rooliin, ja Paramount oli vähällä hyllyttää elokuvan, josta tuli yksi vuoden menestyksiä ja Oscar-suosikkeja. Wilder palasi kotikaupunkiinsa sodanjälkeisessä timanttisessa ajankohtaistarinassa Berliinin raunioiden keskellä (1948), jonka moraalinen ambivalenssi oli tuoreeltaan sekä yleisölle että kriitikoille ehkä liian rajua. Marlene Dietrich tiivisti idean lauluissa ”Black Market” ja ”Ruins of Berlin”.

40

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

TUHANSIEN SILMIEN EDESSÄ

4.11. – 7.1.

TUHLATTUJA PÄIVIÄ

POIKAMIESBOKSI

Auringonlaskun katu (1950) oli Wilderin Paramount-kauden huipentuma. Uima-altaassa vainajana viruva käsikirjoittaja Joe Gillis (William Holden) kertoo takaumana tarinan mielikuvitusmaailmaansa uponneesta mykän elokuvan jumalattaresta Norma Desmondista (Gloria Swanson). Yhtä terävä oli Tuhansien silmien edessä (1951), kertomus ”homeerisen periaatteettomasta” (Peter von Bagh) lehtimiehestä (Kirk Douglas), joka paisuttaa häikäilemättömästi kaivosonnettomuudesta valtakunnallisen mediatapahtuman. Vankileiri 17 (1953) jatkoi samaa pirullista linjaa. Otto Preminger esittää natsieverstiä leirillä, jossa kapitalistinen pienoismaailma kukoistaa amerikkalaisten sotavankien keskuudessa. Jännitystarina käynnistyy, kun kyynisintä kauppiasta (William Holden) epäillään petturiksi. Kukaan ei ole täydellinen, mutta Piukat paikat (1959), pääosissa Marilyn Monroe, Tony Curtis ja Jack Lemmon, kohosi ensi-iltakierroksellaan kaikkien aikojen suosituimmaksi komediaksi, ja se lienee Wilderin elokuvista Orionissa ahkerimmin uusittu. Wilderin 1960-luku alkoi kipeällä satiirilla organisaatioihmisten maailmasta. Poikamiesboksi (1960) kertoo jättiyhtiön virkailijasta, joka lainaa kämppäänsä

pomojen tuntihotelliksi. Jack Lemmon, Shirley MacLaine ja Fred McMurray tulkitsivat päätehtävät. Wilderin viimeinen Berliini-elokuva Yks’ kaks’ kolme (1961) kuvasti oman aikansa todellisuutta, nyt kipeänä herjatulituksena, jonka käynnistää jaettuun mutta vielä muurittomaan Berliiniin rynnistävä coca-colonialismin superagentti (James Cagney). Kova särmä ei ollut tylsynyt, sen todisti Etusivu uusiks’ (1974). Wilder ja hänen myöhäiskautensa luottokäsikirjoittaja I. A. L. Diamond asettuivat kilpasille Ben Hechtin ja Charles MacArthurin alkuperäisnäytelmän, ”kyynisyyden monumentin” (Jean-Pierre Coursodon) kanssa, tulkkeinaan Jack Lemmon ja Walter Matthau. Fedora (1978) oli kunnianhimoinen paluu Auringonlaskun kadun asetelmiin. Vanha William Holden on tunteellinen tuottaja, joka yrittää houkutella vanhaa tähteä jäähyväisrooliin, vain törmätäkseen Mustanaamion veroiseen mysteeriin. Varsinaiset kumppanukset (1981) oli Wilderin tyylikäs loppukumarrus ohjaajana, amerikkalainen versio Édouard Molinaron Kiusanhengestä (L’Emmerdeur, 1973). Kylmäverisen tappajan (Matthau) kompastuskiveksi tulee naapurihuoneen Jack Lemmon, joka yrittää huonolla menestyksellä tehdä itsemurhaa. Antti Alanen

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

41

LIHAN VÄRINÄ JULIETA

Pedro Almodóvar 1995–2016

IHO JOSSA ELÄN

9.11.–6.1.

Carlos Gardélin tango antoi nimen elokuvalle Volver – paluu (2006). Nimi merkitsee paluuta komediaan, paluuta naisten maailmaan, paluuta kotiin La Manchaan, ja paluuta äitiin. Volver merkitsi myös Carmen Mauran paluuta 18 vuoden tauon jälkeen – äidin haamuna. Näin syvällisesti ohjaaja ei ollut ennen käsitellyt kuolemaa. Särkyneet syleilyt (2009) on intohimotragedia, jossa Almodóvar heijastaa varhaiselokuviensa teemoja klassisen Hollywood-glamourin kautta, ja Penélope Cruzin tähtiloisto peilaa Hollywoodin kulta-ajan suuria hahmoja. Pääväreissä säteilevä lopputulos on silti jotakin rikasta ja omaperäistä. Antonio Banderas palasi 21 vuoden tauon jälkeen Almodóvarin ohjaukseen – hulluna tiedemiehenä elokuvassa Iho jossa elän (2011). Ohjaajan ensimmäinen kauhuelokuva muistuttaa Langia, Franjua ja Cronenbergia aiheeltaan mutta ei käsittelytavaltaan. Siinä on vaikutteita Louise Bourgeoisilta, ja muutkin yhtey­det nykytaiteeseen ovat kiehtovia. Naispäärolissa lumoaa Elena Alanya, Wonder Womanin Doctor Poison.

42

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

PUHU HÄNELLE

Salaisuuteni kukka (1995), hillinnän kauden avaus ja ohjaajan ainoa lapsille sallittu elokuva, yllätti koruttoman tunteikkaalla muotokuvalla 40 vuotta täyttäneestä menestyskirjailijasta (Marisa Paredes), joka kokee kriisin suhteessa poissaolevaan mieheen ja kamppailee liikkuma-alansa laventamiseksi kirjailijana. Lihan värinässä (1997) Ruth Rendellin trilleriin perustuva juoni vetää vertoja Almodóvarin alkuperäistarinoille. Poliisin (Javier Bardem) rampauttamisesta tuomittu mies vapautuu vankilasta vain havaitakseen, että poliisi on nainut hänen rakastettunsa. Ohjaaja vaeltaa intohimon labyrinttiin uudella otteella, jossa keskeistä ei ole tyyli vaan aihe. Sykähdyttävä ja ihmeellinen Kaikki äidistäni (1999) kertoo poikansa menettäneen äidin matkasta kohtaamaan pojan isää, nyttemmin Lola-nimistä transvestiittia. Talvinen Barcelona on miljöö löytöretkelle, jonka yhtymäkohtia ovat Federico García Lorca, Kaikki Eevasta ja Viettelysten vaunu. Puhu hänelle (2002) käynnisti kansainvälisen elokuvan pienoistrendin, jossa elämän totuudet kohdataan terminaalivuoteen äärellä. Pina Bauschin Café Müller -tanssinumero avaa tarinan kahdesta miehestä ja heidän koomassa olevista naisistaan. Mukana on Almodóvarin surrealistinen, mykkä kauhuparodia ”Kutistuva rakastaja”. Huono kasvatus (2004) käynnistyy Francon ajasta, 1960-luvulta, päähenkilöinä kaksi katolisen koulun poikaoppilasta ja Isä Manolo. Se on vakava kertomus seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja menneisyyden varjoista. Kolmoisroolissa vakuuttaa Gael García Bernal.

SALAISUUTENI KUKKA

Nykyelokuvan espanjalainen mestari Pedro Almodóvar oli tullut tunnetuksi hillittömyyksistään, mutta 1990-luvulla hänen ihmiskuvansa alkoi syventyä. Toisaalta hän oli aina valmis uusiin genre­avauksiin.

Matkarakastajien (2013) kiinnekohtia ovat Hei, me lennetään!, Hullujen häkki ja Pointer Sistersin musiikkivideo ”I’m So Excited”. Katastrofaalisen lentomatkan viitekehyksenä ovat maailmanhistorian suurimmat finanssipetokset, Dominique Strauss-Kahnin seksiskandaalit, venäläisten oligarkkien tapa selviytyä kilpailijoista ja Espanjan talouskriisi. Kolmen genreirrottelun jälkeen Almodóvar tarjosi puhtainta ja syvällisintä itseään Julietassa (2016, pääosassa Emma Suárez, Adriana Ugarte), joka perustuu kolmeen Alice Munron novelliin kokoelmassa Karkulainen. Kertomuksessa äiti etsii tytärtään, joka on kadonnut kauan sitten. Antti Alanen

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

43

Intiaanit elokuvassa Suomen intiaaniyhdistys perustettiin 40 vuotta sitten edistämään Amerikan alkuperäiskansojen tuntemusta. Juhlapäivä on lauantai 11.11., jolloin Orionissa esitetään kolme Amerikan intiaanien elämää eri aikakausina kuvaavaa lännenelokuvaa James Fenimore Cooperin Nahkasukka-romaanit sijoittuvat aikaan jolloin Englanti ja Ranskan taistelivat Pohjois-Amerikan herruudesta. Lännenelokuvissa ei ole juuri piitattu autenttisuudesta, mutta ohjaaja Michael Mann ohjasi Viimeisen mohikaanin (1992) pieteetillä. Elokuvassa puhutaan intiaanikieliä, ja lavasteet sekä kanootit tehtiin perinteisillä työmenetelmillä. Pääosia tulkitsevat Daniel Day-Lewis ja Madeleine Stowe. Robert Aldrichin ankara Ulzana – verinen apassi (1972) on vaikuttava esimerkki 1960-luvulla alkaneesta modernista ns. revisionistisesta lännenelokuvasta. Villiä länttä ei romantisoida, ja kuvastossa heijastuvat Vietnamin sodan kauheudet. Pääosissa ovat Joaquín Martinez ja Burt Lancaster. Michael Aptedin Ukkossydän (1992) kuvaa reservaatissa asuvaa lakotaheimoa Dakotassa. Taustalla on 1970-luvun luvun alun intiaaniaktivismi, jolloin intiaanit valtasivat Wounded Kneen kaupungin protestina liittovaltion politiikalle. Val Kilmer ja Sam Shepard ovat FBI:n agentteja, jotka saapuvat tutkimaan reservaatissa tapahtunutta murhaa. Intiaanikulttuurin asiantuntijat alustavat päivän elokuvat. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen intiaaniyhdistyksen kanssa. Pasi Nyyssönen Intiaanipäivän 11.11. ohjelma: Viimeinen mohikaani klo 14.00 Ulzana – verinen apassi klo 16.30 Ukkossydän 19.00

44

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

MOSKOVA EI USKO KYYNELIIN

UKKOSSYDÄN

11.11.

9.12.–3.1.

Nainen neuvosto­ elokuvassa Millainen oli neuvostonainen? Tämä sarja esittelee kahdeksan elokuvaa, joista jokainen antaa oman vastauksensa tuohon kysymykseen. Näissä elokuvissa naisen suhde työhön, äitiyteen tai miehiin kiteyttää jotain olennaista aikansa kiperimmistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Esityksiä alustavat venäläisen kulttuurin tutkijat, ja teemapäivänä lauantaina 9.12. kuullaan puheenvuoroja elokuvien laajemmasta kulttuurikontekstista ja sivutaan niitäkin valkokankaan neuvostonaisia, jotka eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan. Abram Roomin satiirissa Sänky ja sohva (1927) rakkaus roihahtaa moskovalaisen kotirouvan ja asuntopulan takia sohvalle muuttaneen vuokralaisen välillä. Kolmiodraama heijastaa vallankumouksen mukanaan tuomia muutoksia kansalaisten yksityiselämässä. Valoisa tie (1940) on neuvostomusikaalin huippua: aiheena on uuden ammatti-identiteetin muotoutuminen ja ohjaajana Sergei Eisensteinin työtoveri Grigori Aleksandrov. Lukutaidottomasta kotiapulaisesta uljaaksi kutomon iskurityöläiseksi päätyy säteilevä Ljubov Orlova. Friedrich Ermlerin väreiltään akvarellimainen leningradilaismelodraama … Ja tarina jatkui (1955) kertoo velvollisuudentuntoisesta lääkäristä, jonka sydämestä kisaavat Tshaikovskin musiikkia inhoava kollega ja rampa veneenrakentaja. Vuonna 1967 valmistui kaksi eri olosuhteista kertovaa elokuvaa, joita ei päästetty laajaan levitykseen. Vuosikymmenen sukupolvielokuvan mestarin Marlen Hutsijevin Heinäkuun sade kuvaa raikkaasti nuoren, insinööriksi valmistuneen moskovalaisnaisen sisäistä pohdintaa.

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

45

Andrei Kontshalovskin huipputeos Nuoren naisen onni näyttää dokumentaarisin keinoin, millaista rujon, mutta ylpeän Asjan (Ija Savvina) elämä on kaukana kaupungista. Gleb Panfilov ja Inna Tshurikova yrittivät vuosikaudet saada tukea Jeanne d´Arc -hankkeelleen, mutta lupa heltisi lopulta toiselle aiheelle. Pyydän puheenvuoroa (1976) on sukellus sosialistisen yhteiskunnan kasvattaman, työlleen elävän naisen maailmaan. Suomen ensiesityksenä nähdään Juli Raizmanin ja käsikirjoittaja Jevgeni Gabrilovitshin myöhäiskauden työ Kummallinen nainen (1977), jossa kolmikymppinen juristi riuhtaisee itsensä yllättäen irti materiaalisesti turvatusta, mutta kaavoihin kangistuneesta ja anopin päsmäröimästä avioliitosta. Neuvostonaisen elämää Hollywood-tyyliin käsittelevä Moskova ei usko kyyneliin (1979) keräsi teattereihin yli 80 miljoonaa katsojaa ja sai myös parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Moskovalaistytön tuhkimotarina 1950luvun viattomuudesta kypsäksi yksinhuoltajaksi ja tehtaanjohtajaksi annettiin Ronald Reaganille katsottavaksi ennen vuoden 1985 matkaa Neuvostoliittoon – ja hän katsoi sen kahdeksan kertaa. Mia Öhman ja Ira Österberg

Nainen neuvostoelokuvassa -seminaari järjestetään Orionissa 9.12. Katso ohjelma ja lue lisää s. 89 ja kavi.fi/ohjelmisto Yhteistyössä: Aleksanteri-instituutti (Helsingin yliopisto), Gosfilmofond.

PARASTA UUTTA EUROOPPALAISTA:

LUX Film Days marraskuussa

Euroopan parlamentin LUX-palkinto myönnetään vuosittain joulukuussa parhaalle, ajankohtaiselle ja eurooppalaista identiteettiä luotaavalle elokuvalle. Syksyisin järjestettävä LUX Film Days tarjoaa yleisölle ympäri Eurooppaa tilaisuuden nähdä finaalikolmikon valioelokuvat omalla kielellään tekstitetyissä ilmaisnäytöksissä. Jo 11. kerran jaettavan palkinnon voittajiin ovat kuuluneet mm. Pawel Pawlikowskin Ida (2014) ja Deniz Gamze Ergüvenin Mustang (2015). Orionissa LUX Film Days järjestetään viikonloppuna 18.–19.11. Finaalikolmikko julkistetaan Karlovy Vary -elokuvafestivaaleilla heinäkuussa. Elokuvien tiedot ja Orionin esitysajat sekä ohjeet ilmaislippujen noutamisesta päivittyvät elokuussa KAVIn verkkosivuille kavi.fi/ohjelmisto. Orionista LUX-elokuvat lähtevät marraskuussa kiertueelle muihin Suomen kaupunkeihin. Lisätiedot verkkosivuiltamme. Yhteistyössä Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto. Lue lisää LUX-palkinnosta: luxprize.eu 46

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

SUOMI 100

Kinokonsertti Finlandia Suomi 100 -juhlavuoden elokuvahistoriallinen kohokohta on Kinokonsertti Finlandia Musiikkitalossa 1.9. klo 19, yhteistyökumppaneina Helsingin juhlaviikot, Radion sinfoniaorkesteri ja KAVI. Max Hauswaldin vuonna 1922 elokuvaan laatimaan musiikkikompilaatioon on tehnyt suuren orkesterin sovituksen Yrjö Hjelt (2017). Elokuvan on digitaalisesti rekonstruoinut ja restauroinut KAVI (2017). Dokumenttielokuva Finlandia (1922) oli Suomen itsenäisyyden viisivuotiselokuva, Erkki Karun johtaman Suomi-Filmi -yhtiön mykän kauden suurhanke, joka valmistettiin Ulkoministeriön tilauksesta. Sitä levitettiin suurella menestyksellä ulkomailla, ja se saattaa olla yhä eniten ulkomailla esitetty suomalainen elokuva. Suomalaisen elokuvan merkkiteosta ei ole nähty alkuperäisessä muodossaan 1920-luvun jälkeen, mutta monet sen kuvat ovat irrallisina tunnettuja. Elokuvaan sovitettiin kino-orkesterin esitettäväksi korkeatasoinen kansallisromanttinen musiikkiohjelma, joka huipentuu Jean Sibeliuksen Finlandiaan. Max Hauswaldin laatima kompilaatio sisältää 51 teosta, jotka edustavat suomalaisen konserttimusiikin rakastetuimpia teemoja ja kansanlauluja. Mukana ovat mm. Erkki Melartinin Menuetti ja Prinsessa Ruusunen, Toivo Kuulan Elegia, Pirunpolska ja Häämarssi, Heikki Klemettin Menuetti, Heino Kasken Nocturno, Oskar Merikannon Valse lente, Suomalainen polska ja Merellä, Armas Järnefeltin Kehtolaulu, Jean Sibeliuksen Pelléas ja Mélisande sekä Finlandia. Kinokonsertti Finlandia pe 1.9. klo 19, Musiikkitalo, Konserttisali. Liput käsittelykuluineen alk. 28–38 € / 28 €, www.ticketmaster.fi. elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

47

Osmo Harkimo oli ollut sotakatsauksista saakka monessa mukana, eikä seikkailuista vähäisin ollut Jukka Virtasen Spede-tuotanto Pähkähullu Suomi (1967) – itsenäisyyden 50-vuotiselokuva, jossa romutetaan järjestelmällisesti turisti-Suomen myytit. Muissa teemoissa ovat esillä mestarikuvaajat Eino Kari (Kinokonsertti Finlandia), Kurt Jäger (Kihlaus, Anna-Liisa, Nummisuutarit, Elämän maantiellä), Uno Pihlström (Minä elän), Armas Hirvonen (Vihreä kulta) sekä Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan kuvaajat Pentti Unho, Osmo Harkimo, Olavi Tuomi ja Antero Ruuhonen. Antti Alanen

Suomalaiset mestarikuvaajat -seminaari 4.11. klo 10–16.30 15.8.–27.12.

Suomalaiset mestarikuvaajat Euroopan elokuvaajien yhdistyksen (European Federation of Cinematographers) IMAGOn vuosikokous IAGA sekä IMAGO Awards järjestetään Suomessa 26.–28.10. Yhdessä Suomen elokuvaajien yhdistyksen F.S.C.:n kanssa KAVI tekee kunnianosoituksen suomalaisille mestarikuvaajille. Erik Blomberg ja Olavi Gunnari olivat kuvaajina 1930-luvun avantgardistisimmassa suomalaisessa elokuvassa. Varastettu kuolema director’s cut (1938) (4K DCP, KAVI 2017) tuo esiin Nyrki Tapiovaaran alkuperäisen vision. Tarinassa Suomen vapaustaistelusta sortovuosina kansainväliset vaikutteet olivat voimakkaat. Eino Heino oli Valentin Vaalan luottokuvaaja. ”Muistakaa, että päähenkilöitä on vain yksi – suviyö!” oli F. E. Sillanpään ohje valmistauduttaessa filmatisoimaan romaania Ihmiset suviyössä (1948). Aarne Laurilan sanoin: ”nyt merkitsevät erityisen paljon valon hetki hetkeltä vaihtuvat vivahteet: kerronta seuraa valon liikkeitä”. Felix Forsmanin satavuotismuistoa kunnioitetaan erikoisohjelmalla, jossa nähdään Pia Andellin dokumenttielokuvat Cinema Paris 1937 (1995) ja Göringin sauva (2010) sekä Forsman maailmanhistorialliset dokumentaatiot Puolustusvoimain katsaus 49. Mannerheim 75 4.6. -42 (1942, aiheena Hitlerin vierailu Suomessa) ja Puolustusvoimain katsaus 52. Suomen Marsalkan vastavierailu valtakunnankansleri Hitlerin luona (1942). Erkki Imberg oli visuaalisesta korkeatasoisuutta arvostavan Hannu Lemisen vakituinen kuvaaja 1950-luvulla, jolloin valmistui myös intohimoista luonnonlyriikkaa sädehtivä Morsiusseppele (1954), pääosissa Aino-Maija Tikkanen ja Jussi Jurkka. Esko Nevalaisesta tuli Matti Kassilan ja suomalaisen 1960-luvun uuden aallon suosikkikuvaaja. Elokuussa (1956) Kassila osoitti erityisen oivaltavaa suhdetta F. E. Sillanpään myöhäistuotantoon ja löysi Toivo Mäkelästä ”parhaan suomalaisen elämänvalheen kuvaajan”.

48

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

klo 10–11 Jaakko Seppälä: Mykkäkauden kuvauksen kehitys (Kurt Jäger & co.) klo 11–12.30 Ilkka Kippola, Ville Suhonen, Jouko Aaltonen: 1930-luvun modernistit (Erik Blomberg, Eino Mäkinen, Olavi Gunnari) Elokuvia: Kamerat pyörivät (1935) 9 min, Erik Blomberg – elämä ja kamera (Osmo Harkimo, 1982), 40 min ja Varastetun kuoleman maisemissa (Lauri Tykkyläinen, 1987), 22 min tauko 13.00–14.30 Pia Andell: Felix Forsman ja studiokauden kuvaajat Elokuva: Felix (Juho Gartz, Lauri Tykkyläinen, 1988), 37 min 14.30–16.30 Tuntemattoman sotilaan kuvaajat. Tahvo Hirvonen: Osmo Harkimo ja Olavi Tuomi. Näytteitä vuoden 1955 elokuvasta ja Harkimon haastattelusta. Vieraina Aku Louhimies, Esa Vuorinen ja Mika Orasmaa, jotka alustavat omista Tuntemattomistaan (1985, 2017). Ohjelma on alustava, tiedot tarkentuvat verkkosivuille kavi.fi/ohjelmisto. Vapaa pääsy. Yhteistyössä: Suomen Elokuvaajien Yhdistys F.S.C. ja Risto Jarva -seura

Perkele! Perkele! Kuvia Suomesta (1971) ”on elokuva kaikille. Se kertoo suomalaisista ihmisistä rajusti ja riettaasti, kiltisti ja kauniisti. Suomi on meidän kotimaamme, perkele. Perkele! Kuvia Suomesta on kotimaan koko kuva. Siinä näyttäytyy Suomi, hyvä ja paha, hauska ja hullu. Siinä on miehiä ja naisia, maan matosia ja maan johtajia. Perkele! on Jörn Donnerin ja työryhmän tosikertomus Suomesta, se ottaa kantaa. Se on omistettu Suomen kansalle”, kertoi elokuvan tiedote. Elokuva nähdään leikkaamattomana filmikopiona Helsingin juhlaviikoilla Taiteiden yössä (ks. s. 5) Perkele 2 – Kuvia Suomesta (2017) ”on yritys kuvata sitä valtavaa muutosta, joka tasavallassamme on tapahtunut kuluneen 45 vuoden aikana. Peruskysymys kuuluu: kannattaako nykypäivän Suomessa asua, elää, naida, kuolla? Kertomuksen keskiössä on subjektiivisen minäkeskeisesti sen tekijä itse”. Jörn Donner on vieraana erikoisnäytöksessä. Perkele! Kuvia Suomesta to 24.8. klo 21.15. Vieraana Jörn Donner. Vapaa pääsy Perkele 2 – Kuvia Suomesta la 21.10. klo 14. Vieraana Jörn Donner työtovereineen. Liput 6,5 € / 5 € (KAVIn klubikortilla) / 3 € alle 12-vuotiaat. elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

49

Riikka Pelo ja Ville Suhonen

KALA

IHMEELLINEN VIESTI TOISELTA TÄHDELTÄ

nan tuolla puolen. Kuten Ilppo Pohjolan sekä Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen työt osoittavat, lyhytelokuva on aina mahdollistanut lajirajojen radikaalin ylittämisen ja uusien ilmaisutapojen löytämisen. Mediataiteen kaksi teemanäytöstä kokoaa alan pioneerien, kuten Marikki Hakolan, Eija-Liisa Ahtilan ja Maria Ruotsalan uralta nähtäville mm. varhaisia videoteoksia kuten Stillleben – Milena’s Journey (1989) ja Esineiden luonto (1987). Myöhemmin syksyllä esitysvuorossa ovat kokeellisen elokuvan klassikot aina Juha Van Ingenin ja Mika Taanilan töistä mm. elokuvan tulevaisuuteen viittovan IC-98:n elokuvainstallaation valkokangasversioon. Orionissa esitettävän juhlasarjan ohjelmiston on suunnitellut Risto Jarva -seura yhteistyössä elokuvan ja mediataiteen aloilla monipuolisesti toimineen kirjailija Riikka Pelon kanssa.

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on perustamisestaan lähtien tehnyt merkittävää mutta julkisuudessa vähän näkyvää työtä suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan sekä mediataiteen hyväksi. AVEK on rahoittanut tekijänoikeusvaroin kolmella vuosikymmenellä paria tuhatta elokuvaa ja mediataiteen teosta. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta kertyvä tuki on vahvistanut audiovisuaalisen taiteen asemaa ja olosuhteita kotimaassa sekä osaltaan siivittänyt lukuisia taiteilijoita ja tekijöitä kansainväliseen menestykseen. Orionin juhlaviikonloppuna nähdään laaja kattaus AVEKin tukeman suomalaisen elokuvan ja mediataiteen parhaimmistoa. Tekijäkeskusteluita johdattelevat muiden muassa ohjaajat Reetta Aalto, Jouko Aaltonen, Saara Cantell ja Pia Tikka.

 Suomalaisten dokumentaristien nousu 1980-luvun lopulta alkaen maailman dokumenttielokuvan eliittiin linkittyy vahvasti myös AVEKin toimintaan. Juhlasarjan avaa Pirjo Honkasalon jo klassikoksi muodostunut Melancholian 3 huonetta (2004). Sarjassa esitetään lisäksi 1990-luvun palkittuja, harvoin nähtyjä dokumentteja, mm. Susanna Helken & Virpi Suutarin Valkoinen taivas (1998) ja Tahvo Hirvosen Tino (1994). Myös suomalainen animaatioelokuva on noussut marginaalista eturiviin AVEKin toiminnan aikana sekä omaäänisten auteur-ohjaajien että viime vuosina myös uusien tekijäkollektiivien vaikutuksesta. Juhlaohjelmistossa esillä olevien ohjaajien, kuten Katariina Lillqvistin, Milla Moilasen, Jan Anderssonin, Katja Ketun ja Kaisa Penttilän, teoksista piirtyy suomalaisen animaation omaleimainen melankolia ja anarkistisuus.

 Lyhyt fiktioelokuva on todellinen kuninkuuslaji, ei pelkkä harjoitustyö matkalla kohti pitkää elokuvaa. Ohjelmistossa nähdään useita harvoin esitettyjä mestarillisia lyhäreitä. ”Toisinkertojat” -näytöksen teoksia taas yhdistää elokuvan ilmaisullisten mahdollisuuksien tinkimätön tutkiminen juonellisen kerron50

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

MELANCHOLIAN 3 HUONETTA

– 30 vuotta avaramman audiovisuaalisen kulttuurin puolesta

HETKET JOTKA JÄIVÄT

9.9.–4.10.

PUNAINEN RANTAPALLO

AVEK

AVEK 30 vuotta -juhlaviikonloppu: ”Toisinkertojat” la 9.9. klo 10 Ilppo Pohjola: P(l)ain Truth (Suomi 1993), 15 min • Maria Ruotsala: Hyper Sensitive (Suomi 1993), 42 min • Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen: Erään hyönteisen tuho (Suomi 2010), 7 min • Jan Ijäs: Waste No. 2. Wreck / Hylky (Suomi/Italia 2016), 10 min. Paikalla tekijävieraita. Keskustelua moderoi Pia Tikka. AVEK 30 vuotta -juhlaviikonloppu: Animaatio la 9.9. klo 12 Tomi Riionheimo: Rieku ja Raiku pimustavat baarilla (Suomi 1995), 2 min • Tomi Riionheimo: Rieku ja Raiku: Ensikänni (Suomi 1998), 2 min • Tomi Riionheimo: Rieku ja Raiku: Orpopoikien jouluaatto (Suomi 1998), 3 min • Heini Kauppinen: Lihaa (Suomi 1990), 6 min • Katariina Lillqvist: Kamarihaikara (Suomi 1994), 9 min • Milla Moilanen: Dual (Suomi 1999), 3 min • Christian Lindblad: Eläköön markkinatalous (Suomi 2002), 14 min • Kaisa Penttilä: Lentoposti (Suomi 2002), 14 min • Jan Andersson: Nenäliinoja myytävänä (Suomi 2004), 16 min • Katja elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

51

RIEKU JA RAIKU PIMUSTAVAT

Kettu: The Easy Writer (Suomi 2002), 11 min. Paikalle tekijävieraita. Keskustelua moderoi Heikki Jokinen. AVEK 30 vuotta -juhlaviikonloppu: Dokumentaarinen elokuva la 9.9. klo 14:15 Helke ja Virpi Suutari: Valkoinen taivas (Suomi 1998), 54 min • Tahvo Hirvonen: Tino (Suomi 1994), 30 min • Pekka Uotila: Eino ja mä (Suomi 1998), 26 min. Paikalle tekijävieraita. Keskustelua moderoi Jouko Aaltonen. AVEK 30 vuotta -juhlaviikonloppu : Video- ja mediataide su 10.9. klo 10 Eija-Liisa Ahtila & Maria Ruotsala: Esineiden luonto (Suomi 1987), 10 min • Marikki Hakola: Stilleben – Milena’s Journey (Suomi 1989), 5 min • Heidi Tikka: On the Threshold of Liberty (Suomi 1990), 11 min • EijaLiisa Ahtila: Tänään (Suomi 1996), 10 min • Salla Tykkä: Zoo (Suomi 2006), 12 min • Elena Näsänen: Wasteland (Suomi 2009), 15 min. Paikalla tekijävieraita. Keskustelua moderoi Minna Tarkka. AVEK 30 vuotta -juhlaviikonloppu: Dokumentaarinen elokuva 2 su 10.9. klo 12 Kanerva Cederström: Kaksi enoa (Suomi 1991), 46 min • Georg Grotenfelt: Anteckningar från den vita staden / Merkintöjä valkeasta kaupungista (Suomi 2011), 53 min. Paikalla tekijävieraita. Keskustelua moderoi Riikka Pelo. AVEK 30 vuotta -juhlaviikonloppu: Lyhytelokuva (fiktio) su 10.9. klo 14 Claes Olsson: M. A. Numminen meets Schubert (Suomi 1997), 4 min • Juhana Manner: Punainen rantapallo (Suomi 1989), 14 min • Juha Rosma: Kaukana (Suomi 1996), 11 min • Jonathan Davies: Kala (Suomi 2002), 12 min • Maarit Lalli: Järvi (Suomi 2006), 8 min • Miia Tervo: Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (Suomi 2015), 8 min. Paikalla tekijävieraita. Keskustelua moderoi Saara Cantell. Myös AV-Arkin kokeellisen elokuvan erikoisnäytös ke 27.9. on osa AVEK 30 vuotta -juhlasarjaa, kuten myös 8.9. esitettävä Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huonetta, P. V. Lehtisen Hyppääjä ja Amir Escandarin Tuulensieppaajat 30.9. sekä ke 4.10. nähtävät Pia Andellin Hetket jotka jäivät ja Veli Granön Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä. Ks. tarkemmat tiedot kavi. fi/ohjelmisto.

NUMMISUUTARIT

Aleksis Kivi ja elokuva Aleksis Kiven teokset olivat Suomen itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä useimpien uusien elokuvayhtiöiden tuotantosuunnitelmissa ensimmäisenä listalla. Etenkin Seitsemän veljeksen filmaamisesta käytiin kilpajuoksua, mutta suurromaanin sijaan oli helpompi oli aloittaa näytelmistä. Yksinäytöksisestä Kihlauksesta on kolme filmatisointia, joista nyt esitetään Teuvo Puron Kihlaus (1922) vastikään restauroituna versiona. (Muut ovat vuosilta 1920 ja 1955). Vuosikymmeniä piilossa ollut elokuva, jonka kerrontaa jäsentää poikkeuksellinen määrä kuvaa rajaavia mustia reunamaskeja, löytänee paikkansa kotimaisten klassikoiden joukossa. Kivi-elokuvista kenties maineikkain on Erkki Karun ohjaama, niin ikään taannoin restauroitu Nummisuutarit (1923). Kaksi muuta filmatisointia ovat vuosilta 1938 ja 1957. Vauhdikas, railakkaita ja tragikoomisia sävyjä yhdistelevä komedia tarjoaa Axel Slanguksen huikean fyysisen pääroolin ja joukon kekseliäitä elokuvallisia oivalluksia, kuten Eskon maineikkaan pyörivän humalakohtauksen. Seitsemän veljeksen ensimmäisen näytelmäelokuvaversion (1939) sijaan esitetään tällä kerralla kaksi muuta. Riitta Nelimarkan ja Jaakko Seeckin tunnelmallisen kaunis, kollaasitekniikalla toteutettu ensimmäinen suomalainen pitkä animaatio Seitsemän veljestä (1979), esitetään tekijöiden omana, vajaan tunnin mittaisena tiivistyksenä. Jouko Turkan 12-osaisesta televisiosarjasta Seitsemän veljestä (1989) näytetään toiseksi viimeinen osa, jossa veljekset palaavat korvesta kyläyhteisöön. Levottomana heiluvan käsivarakameran, erikoislähikuvien ja turkkalaisen fyysisen näyttelemisen yhdistelmänä syntyi uudenlaista televisioestetiikkaa. Kivi-filmatisointien ohella esitetään Ilmari Unhon klassinen elämäkertaelokuva Minä elän (1946), jossa Rauli Tuomen hermoherkkä roolisuoritus hahmottaa Kivestä traagisen kansallistaiteilijan. Kimmo Laine Aleksis Kivi ja elävä kuva -seminaari pe 13.10. Ks. tarkempi ohjelma kavi. fi/ohjelmisto. Yhteistyössä SKS, Aleksis Kiven Seura, Teatterimuseo ja Helsingin yliopisto: Elokuva- ja televisiotutkimus.

52

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

53

VIHREÄ KULTA

Kansallisuus / kansainvälisyys Suomalainen elokuva syntyi käytännössä 1920-luvulla, eritoten SuomiFilmin johtajan Erkki Karun panoksen myötä. Kansallismielisen Karun kiitettyjä elokuvia on mm. Nummisuutarit. Kurt Jägerin (myös kuvaus) ja Ragnar Hartwallin ohjaama Elämän maantiellä (1927) kertoo kiertävästä posetiivarista. Elokuvan tarina sijoittuu italialaiseen maisemaan, ja siinä on piirteitä eurooppalaisesta kuvastosta. Aikanaan se jäi tyystin kansallismielisen elokuvan varjoon. Elämän maantiellä ke 22.11. klo 17 Näytöksen alustaa Jari Sedergren.

Suuria naiskirjailijoita käsittelevässä sarjassamme on esillä Hella Wuolijoki, jonka näytelmän Vihreä kulta (1939) ohjasi elokuvaksi Valentin Vaala. Ekologinen visio oli aikaansa edellä, ja draama kulissiavioliiton rajat rikkovasta rakkaudesta oli toteutettu hienostuneella otteella. Pääosia tulkitsivat Hanna Taini ja Olavi Reimas. 4K DCP (KAVI 2017). Minna Canthilta nähdään varhaiset restauroidut filmatisoinnit Sylvistä (1913) ja Anna-Liisasta (1922), ks. Kinokonsertit s. 15. Esitykset ovat osa Näyteltyä rakkautta – rakkauden tiloja -teemavuottamme Teatterimuseon kanssa.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Tuntematon sotilas -restaurointi Jokainen sukupolvi haluaa oman filmatisointinsa Väinö Linnan sotaromaanista. Pitkästä aikaa itsenäisyyspäivänä Orionissa nähdään Edvin Laineen alkuperäinen Tuntematon sotilas (1955), josta on tarjolla tuliterä 4K DCP -restaurointi (KAVI 2017), johon on palautettu elokuvan alkuperäinen lopetus. Erästä piirrettä siitä ei mikään myöhempi tulkinta voi tavoittaa: suurin osa tekijöistä oli sodan kokenutta sukupolvea. Elokuvan tunnelatauksessa oli dokumentaarista aitoutta. Tuntematon sotilas ke 6.12. klo 15.

54

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

ELÄMÄN MAANTIELLÄ

Sain roolin johon en mahdu

KAVI DIGITOI Syyskaudella esitetään useita KAVIn digitoimia suomalaisen elokuvan aarteita, mukana teoksia, joita ei ole sukupolviin nähty (Sylvi, Finlandia). Sylvi (1913) 4K DCP • restauroitu (KAVI 2017, rekonstruktio Hannu Salmi) Anna-Liisa (1922) 2K DCP • restauroitu (KAVI 2013) Finlandia (1922) 4K DCP • restauroitu ja rekonstruoitu (KAVI 2017) Nummisuutarit (1923) 4K DCP • restauroitu laitos (KAVI 2017) Varastettu kuolema director’s cut (1938) 4K DCP • KAVI 2017 Vihreä kulta (1939) 4K DCP (KAVI 2014) Minä elän (1946) 4K DCP ( KAVI 2017) Ihmiset suviyössä (1948) 4K DCP (KAVI 2013) Morsiusseppele (1954) 4K DCP (KAVI 2017) Tuntematon sotilas (1955) 4K DCP • restauroitu (KAVI 2017) Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957) 4K DCP (KAVI 2016) Pähkähullu Suomi (1967) 2K DCP • KAVI 2013

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

55

LUMIKUNINGATAR TIIKERIN OMA ELOKUVA

Lapsille ja nuorille on Orionin syksyssä tänä vuonna tarjolla ennen kaikkea animaatioita ja rakastettuja klassikoita. Kaikkein pienimmille sopii A. A. Milnen Nalle Puh -hahmoista kertova, riemastuttava Tiikerin oma elokuva (2000), jossa Tiikeri etsii sukupuutaan oikeiden puiden seasta. Yli kouluikäisille sopii esimerkiksi Päivi Hartzellin klassikko Lumikuningatar (1986), josta on tarjolla uusi upousi digikopio (4K DCP, 2017). H. C. Andersenin satuun perustuva jännittävä elokuva kertoo Pohjolan valtiattaresta (Satu Silvo), joka tarvitsee lasten apua saavuttaakseen maailman herruuden. Orionissa nähdään myös japanilaisen animaatiomestarin Hayao Miyazakin retro­ spektiivi (ks s. 27). Hengästyttävän kaunista piirrosjälkeä nähdään myös Tomm Mooren kelttiläisistä kansantaruista ammentavassa animaatiossa Meren laulu (2014) (ks. s. 6). Näytöksen jälkeen järjestettävässä, Kulttuurikeskus Vernissan maksuttomassa työpajassa lapset pääsevät itse kokeilemaan animaation tekemistä. Georges Méliès’n parhaita on kouluikäisille sopiva kokoelma teoksia elokuvan alkuajoilta. Trikkikuvat ja absurdit kertomukset jaksavat viihdyttää vielä pitkälti yli sadan vuoden jälkeen. Prinssi Ahmedin seikkailut (1926) -kinokonsertissa (ks. s. 15) maailman vanhimpiin kuuluva kokoillan animaatio saa seurakseen arabialaisia perinnesoittimia. Tuhannen ja yhden yön tarinoihin pohjautuva siluettianimaatio kertoo nuoresta prinssistä, joka on pahan noidan juonien vuoksi joutunut kauas pois kotoaan. Konsertti sopii kaikenikäisille. Katri Tenhola

56

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu

KAVIn elokuvakasvatustyö tutustuttaa nuoria katsojia taiteenlajin historiaan ja tekijöihin sekä kerronnan tekniikoihin. Näytöksiin liittyy alustuksia, oppimateriaaleja sekä purku- ja työpajoja. Orionin maksuttomissa päiväkoti- ja koululaisnäytöksissä käy vuosittain yli 7000 lasta ja nuorta. Syksyn elokuvakasvatusnäytöksissä alakouluille sukelletaan klassikkosatujen maailmaan. Mukana on mm. Astrid Lindgren -klassikkofilmatisointi Peppi Pitkätossu karkuteillä (1970) ja Vaahteramäen Eemeli (1971). Syksyn teemoja ovat rohkeus ja selviytyminen – miten suoriutua haastavista tilanteista ja luottaa itseensä vaikeuksien keskellä? Yläkoulun ja II asteen näytöksissä pohditaan, millaisessa ympäristössä kukin meistä haluaa elää. Syksyllä nähdään mm. Aki Kaurismäen Le Havre (2011),

LE HAVRE

Syksyllä elokuvia perheen pienimmille, vähän isommille ja lapsenmielisille esitetään perinteiseen tapaan Orionissa sunnuntaiiltapäivisin.

Luokan kanssa leffaan!

VAAHTERAMÄEN EEMELI

Koko perheen elokuvat

elokuu-tammikuu | Ohjelmisto

57

joka kertoo auttamisesta ja pohtii köyhien asemaa globaalissa maailmassa, sekä ilmastonmuutosta ratkaisukeskeisesti käsittelevä dokumentti Tomorrow – kohti parempaa huomista (2015). Mykkäelokuvaan ja trikkikuvaukseen tutustuttavat Georges Mélièsin hullunkuriset lyhytelokuvat sekä Turvallisuus viimeiseksi (1923) (ks s. 33). Kansallisella Elokuvaviikolla 2.–6.10. nähdään H. C. Andersenin tarinaan pohjautuva kasvutarina Lumikuningatar (1986), sekä toinen suomalaishelmi, sukupuoliroolit haastava Valkoinen peura (1960). Lue lisää elokuvaviikosta osoitteesta www.elokuvaviikko.fi. Opettaja: koko ohjelmiston esitysaikatauluineen, ilmoittautumisohjeet ja tietoa pajoista löydät osoitteesta kavi.fi/koulut. Voit myös ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla osoitteella koulut@kavi.fi.

TURVALLISUUS VIIMEISEKSI

Taidetestaajat Orionissa! Kasiluokkalaiset taidetestaajat saapuvat myös Orioniin lukuvuonna 2018– 2019. Eri puolilta Suomea tuleville taidetestaajille järjestetään yhteensä 20 toiminnallista mykkäelokuvanäytöstä. Elokuvana nähdään mm. Chaplinin Siirtolainen, jonka musiikista vastaavat Sibelius-Akatemian muusikot Lauri Levanto ja Kaj Mäki-Ullakko. Mediakasvatuskeskus Metkan työpajan kinokonsertissa vetää muusikko Miro Mantere. Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin valtakunnallinen hanke tuo kolmen vuoden aikana noin 200 000 nuorta taidelaitoksiin. Hanketta koordinoi Suomen Lastenkulttuurikeskusten liitto. Tutustu hankkeeseen: www.taidetestaajat.fi

58

Ohjelmisto | elokuu-tammikuu