Huom!
ja: ihkon tilaa n Ohjelmav ojen kotii ässä vihk ym irt si . än tä tin Olemme es kovi esta verk postituks taohjeet t ja toimin Lisätiedo i. ns ka ks. taka
KANSI: CAPOTE
THE LIMITS OF CONTROL
Orionin kesä
29.4.2014–17.8.2014
TEEMAT JEAN-LOUIS TRINTIGNANT JANE CAMPION JEAN-LUC GODARD KAVI DIGITOI TRILLERI-RUOTSI CLAUDIO SIMONETTI: TENEBRE PHILIP SEYMOUR HOFFMAN 50 VUOTTA SITTEN – SUKUPOLVENVAIHDOS CHAPLIN: KULKURI 100 VUOTTA ILLUSIA-FESTIVAALI LAPSILLE JA NUORILLE TOIVEUUSINTA: WALT DISNEY TOVE JANSSON 100 VUOTTA ERKKI KARU KALLIO KUKKII KINO TULIOSSA JOHN CARPENTER SING ALONG: THE ROCKY HORROR PICTURE SHOW KUUKAUDEN ELOKUVA ELOKUVA UUSIKS – REMAKES JIM JARMUSCH EPISODIN KÄRKIKOLMIKKO ENSIMMÄINEN MAAILMANSOTA 100 VUOTTA POLKIEN PÄÄSEE – PYÖRÄILYELOKUVIA Esityskalenteri Elokuvahakemisto Info & yhteystiedot
AIKA 29.4.–15.8. 29.4.–7.6. 29.4.–16.8. 1.5.–23.7. 1.5.–16.8. 12.6. 1.5.–14.6. 2.5.–17.8. 4.5.–10.7. 6.5.–11.5. 11.5.–10.8. 18.5.–27.7. 7.5.–30.7. 12.5. 13.5.–19.6.
SIVU 4 6 7 9 10 11 12 14 16 18 20 21 22 23 24
17.5. 20.5.–8.8. 21.5.–3.8. 10.6.–16.8. 25.6.–17.8. 29.6.–27.7. 13.7.–17.8.
25 26 27 28 30 30 31 34 60 62
NÄYTÖKSET ELOKUVATEATTERI ORION, EERIKINKATU 15 VISNINGAR PÅ BIOGRAFEN ORION, ERIKSGATAN 15 SCREENINGS AT CINEMA ORION, EERIKINKATU 15
Saatteeksi Kesäsarjassa tapaamme kunnioittaa näyttelijöitä. Surullisina muistelemme nyt Philip Seymour Hoffmania, joka kuoli alkuvuodesta ollessaan urallaan hyvin kiinnostavassa käännevaiheessa – hän oli alkanut omaksua arveluttavien patriarkkojen rooleja. Olipa aihe vakava tai viihteellinen Hoffman etsi aina armotonta totuutta epäilyttävästä henkilöhahmostaan ja loihti kuvaa sielun kiirastulesta. Hän osasi näytellä vähin elein (Capote) mutta myös isolla pensselillä (Mestari). ”Taisimme menettää parhaan näyttelijämme”, lausahti The New York Timesin tyrmistynyt kriitikko A. O. Scott. Retrospektiivin saa myös ranskalaisnäyttelijöiden kärkeen kuuluva JeanLouis Trintignant, joka on edennyt elokuvissaan nuoren Brigitte Bardot’n ensirakastajasta (Ja Jumala loi naisen) vanhuuden tragedian ruumiillistajaksi (Rakkaus), ohjaajinaan parhaimmat: Rohmer, Bertolucci, Truffaut, Kieslowski, Haneke. Ohjaajista esitellään Ranskan uuden aallon kapinallisen Jean-Luc Godardin hämmästyttävä nuoruuden sarja Viimeisestä hengenvedosta Viikonloppuun (Laittomat nähtiin jo keväällä): jokainen näistä elokuvista kyseenalaisti perinteen ja tarjosi uuden avauksen. Australialaiselta mestarilta Jane Campionilta esitetään koko tuotanto pitkien elokuvien osalta. Niiden tunnusmerkkejä ovat arjen surrealismin taju (Sweetie), kliseitä särkevät taiteilijakuvat (Enkelin kosketus, Yön kirkas tähti), naisen identiteetin etsintä (Piano, Naisen muotokuva) ja aistillinen kuvailmaisu (Pyhässä pilvessä, Kuka pelkää pimeää?) Jim Jarmusch on yksi amerikkalaisen elokuvan harvoista kirjaimellisesti itsenäisistä elokuvantekijöistä. Häneltä nähdään kaikki pitkät elokuvat, mukana minimalistinen läpimurtoteos Muukalaisten paratiisi ja eksistentialistinen vampyyritarina Only Lovers Left Alive. Toinen amerikkalainen, John Carpenter, on puolestaan genrevirtuoosi, jonka esikuva oli Howard Hawks – remakes-sarjassa onkin esillä sekä Rio Bravo että sen innoittama Hyökkäys poliisiasemalle. Suomalaisen elokuvatuotannon suurmiehen Erkki Karun uraa seurataan äänielokuvan läpimurtoon (ensimmäinen suomalainen musikaali Meidän poikamme merellä) ja uuden yhtiön perustamiseen (Suomen Filmiteollisuus). KAVI digitoi -sarjassa on uusimpia restauroituja aarteita mykästä meridraamasta (Meren kasvojen edessä) 1960-luvun värimodernismiin (Tänään olet täällä). Uutta elokuvaa esitellään Kuukauden elokuva -sarjassamme. Kesällä kankaan valaisevat Felix van Groeningenin The Broken Circle Breakdown ja Sébastian Lelion Gloria. Lauri Lehtisen ja Antti Suonion Trilleri-Ruotsi-sarjassa kuljetaan pitkä kaari Arne Mattssonin Punaisesta mannekiinista, italialaisen giallon edelläkävijästä, Stieg Larssonin aikakaudelle. 50 vuotta sitten elokuvavuosi 1964 oli huikea. Sitä kartoittavassa sarjassamme nähdään mm. Carl Th. Dreyerin viimeinen elokuva Gertrud ja Miklós Jancsón (1921–2014) läpimurtoteos Kotiinpaluu. Pyöräilyelokuvien sarja tarjoaa piristäviä näkökulmia Lystikkäästä kirjeenkantajasta Cyclomaniaan. 6.–11.5. Orionissa järjestetään Illusia – elokuvafestivaali lapsille ja nuorille. Tove Janssonin ja suomalaisen animaation satavuotisjuhlia huomioidaan Muumi-elokuvilla. Charles Chaplinin kulkurihahmon juhlinta jatkuu Tennispalatsin näyttelyyn liittyen, ja Walt Disneyn animaatioita esitetään toiveuusintoina. Lippu prinsessalle kannattaa hankkia hyvissä ajoin, ettei tule sydäntäsärkevää kohtausta Orionin edessä… Tervetuloa Orioniin! Antti Alanen
Jean-Louis Trintignant
TRANS-EUROP-EXPRESS
Jean-Louis Trintignant (s. 1930) on esiintynyt reilusti yli sadassa elokuvassa ja ohjannut itse kaksi. Hän pitää kuitenkin tärkeämpänä teatteriuraansa, johon viime vuosina on kuulunut myös vaikuttavia runoiltoja. Ranskan suosituimpiin kuuluva näyttelijä on välistä ollut pitkiäkin aikoja poissa valokeiloista ja omistautunut muille kiinnostuksen kohteilleen – kilpa-autoilulle ja korkealuokkaiselle viininviljelylle. Trintignantin uravalinnalle ratkaiseva oli 19-vuotiaana teatterissa nähty Molièren näytelmä Saituri. Hän jätti oikeustieteen ja siirtyi Pariisiin opiskelemaan teatteria ja siinä sivussa ohjausta IDHEC-elokuvakoulussa. Elokuvanäyttelemisestään hän on todennut: ”Elokuvissa minua on eniten miellyttänyt se, että olen voinut realistisella tavalla ruumiillistaa itsestäni poikkeavan henkilön. Siksi minusta tuli näyttelijä. Suhtaudun uteliaasti muihin ihmisiin.” Roger Vadimin Ja Jumala loi naisen (1956) oli Trintignantin neljäs elokuvarooli ja teki hänet tunnetuksi. Juorulehdistö tarttui tietysti innokkaana hänen ja BB:n suhteeseen. Mutta François Truffaut totesi: ”Olennaista on se, että hyvä on todella hyvää: Brigitte Bardot on suurenmoinen, ensimmäistä kertaa täysin oma itsensä; hänet on nähty rakastuneesti pienenä eläimenä kuten aikoinaan Jean Renoir ohjasi Catherine Hesslingiä Nanassa.” Trintignant erottui uuden ajan hahmona vanhan polven Curd Jürgensin rinnalla. Kirjoittaessaan ensimmäistä elokuvaansa Taistelu saarella (1963) Alain Cavalier kysyi ystävältään Trintignantilta, halusiko tämä näytellä äärioikeistolaista vai vasemmistolaista. Vastoin vakaumustaan Trintignant valitsi äärioikeistolaisen: hahmo oli monisyisempi ja näyttävämpi. Naispuolisena partnerina sädehti Romy Schneider. Alain Robbe-Grillet’n elokuvassa Trans-Europ-Express (1966) sepite ja todellisuus punoutuvat yhteen. Trintignant – vuoroin jahdattuna tyyppinä, pervertik4
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
JA JUMALA LOI NAISEN
KOLME VÄRIÄ: PUNAINEN
kona, todellisena sankarina tai painajaisten heijastumana – saa katsojan uskomaan epäuskottavatkin käänteet. Claude Chabrolin Naarashirvet (1968) julistettiin aikoinaan kiehtovaksi ihmisleikiksi. Talviselle Rivieralle sijoittuu rikkaiden ja joutilaiden monimielinen kolmiodraama, jossa yhdellä miehellä (Jean-Louis Trintignant) ja kahdella naisella (Stéphane Audran ja Jacqueline Sassard) on rakkaussuhdetta ristiin rastiin. Petturimurhaaja (1969) oli Jean-Louis Trintignantin silloisen vaimon Nadine Marquand Trintignantin toinen pitkä elokuva. Jean-Louis kehittää siinä taitavasti, asteittain, sairaan mielen muotokuvan. Eric Rohmerin elokuva Yöni Maudin luona (1969), jossa hän esittää estynyttä katolista insinööriä, on suurimpia Trintignantin uralla. Rohmer kutsui häntä dostojevskilaiseksi näyttelijäksi, jossa valon vyöhykettä seuraa pimeyden valtakunta ja enkeliä demoni. Costa-Gavrasin tositapahtumiin perustuva Z – hän elää (1969) oli Kreikan juntan aikaan huikean suosittu ja merkittävä elokuva. Näyttelijäkaarti on ykkösluokkaa Yves Montandista lähtien. Trintignant voitti tinkimättömän tutkintatuomarin roolistaan Cannesin pääosapalkinnon. Trintignant itse on pitänyt parhaanaan roolia Bernardo Bertoluccin Fasistissa (1969), joka perustuu Alberto Moravian romaaniin. Kritiikki on myös ylistänyt hänen mestarillisuuttaan tämän levottoman ja levottomuutta herättävän hahmon luomisessa.
Yves Boisset’n Attentaatti (1972) pohjautuu puolestaan Ranskalle arkaluonteiseen Ben Barkan tapaukseen. Ajan parhaimmistoon kuuluvan näyttelijäkaartin keskellä Trintignantin heikko ja häilyvä hahmo erottuu jälleen. Georges Simenon -tulkitsijoihin kuuluva Pierre Granier-Deferre yhdisti elokuvassaan Kohtaus junassa (1973) Jean-Louis Trintignantin ja Romy Schneiderin koskettavasti sota-ajan tulevaisuudettomaan rakkaustarinaan. Trintignantia ei nähty uuden aallon alkuvaiheen elokuvissa.Hän ehti kuitenkin esim. François Truffaut’n viimeiseen elokuvaan Pitkä viikonloppu (1983), joka on armoitettu musta komedia.Tasaveroisena partnerina oli Fanny Ardant, joka totesi: ”Jean-Louis’lla on huikea huumorintaju ja odottamatonta herkkyyttä. Usein vain mukauduin siihen, mitä luin hänen kasvoiltaan tai silmistään.” Kieslowskin elokuvan Kolme väriä: punainen (1994) karun tuomarin rooliin Trintignant meni näyttelijätyttärensä Marien kehotuksesta. Lukuisten mestariohjaajien kanssa työskennellyt Trintignant oli häikäistynyt Kieslowskin ohjaustyylistä. Michael Haneken Rakkaus (2012) on vaikuttava juuri näyttelijöidensä ansiosta. Jean-Louis Trintignantin ja Emmanuelle Rivan esittämä aviopari lähestyy elämänsä ja rakkautensa loppua koko olemuksellaan, pitkän kokemuksensa kypsyydellä. Satu Laaksonen
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
5
Jane Campion
YÖN KIRKAS TÄHTI
Tukahdetut tunteet, eksentrisyys, seksuaalisuus ja hankalat perhesuhteet ovat toistuvia teemoja australialaisohjaaja Jane Campionin (s. 1954) töissä. Campionin teoksissa naiset kapinoivat ja etsivät identiteettiään. Hänen tyyliään on kuvattu melodraamaksi, jossa kärsimyksestä ei tehdä spektaakkelia, eikä päähenkilöistä uhreja. Campion on ollut erityisesti Cannesin elokuvafestivaalin suosiossa. Piano (1993) on edelleen ainoa Kultaisen palmun voittanut naisohjaajan elokuva, ja tänä keväänä Campion johtaa festivaalin tuomaristoa. Hänen viimeisin ohjauksensa on YLEn keväällä esittämä trillerisarja Top of the Lake (2013). Ohjaaja herätti kansainvälisen yleisön huomion esikoispitkällään Sweetie (1989). Merkillinen tarina kahden erilaisen siskoksen myrskyisästä suhteesta sekoittaa mustaa huumoria omalaatuiseen visuaalisuuteen. Venetsiassa palkittu ulkopuolisuuden kuvaus Enkelin kosketus (1990) perustuu kirjailija Janet Framen omaelämäkertateoksiin, joissa hän kertoo ongelmallisesta nuoruudestaan ja kokemuksistaan psykiatrisessa pakkohoidossa. Campionin suurin menestys on seksuaalisuutta ja väkivaltaa runollisesti tutkiva Piano (1993). Holly Hunter ja Anna Paquin palkittiin Oscareilla rooleistaan mykkänä äitinä ja määrätietoisena tyttärenä. 1800-luvun vehreään UuteenSeelantiin, ohjaajan synnyinmaahan, sijoittuva goottilainen romanssi Brontën sisarusten hengessä sai myös käsikirjoitus-Oscarin. Niin ikään 1800-luvulle sijoittuva Naisen muotokuva (1996) oli Campionin ensimmäinen elokuva kotikenttänsä ulkopuolella, Iso-Britanniassa. Henry Jamesin romaanin filmatisoinnissa rikas amerikatar Isabel Archer (Nicole Kidman) etsii Euroopasta vapautta, mutta päätyy naimisiin kylmän Osmondin (John Malkovich) kanssa. Kasvutarina Holy Smoke – pyhässä pilvessä (1999) teki eroa epookkiin. Elämänjanoinen Ruth (Kate Winslet) liittyy Intiassa paikalliseen kulttiin. Palattuaan kotiinsa Australiaan hän joutuu tahtojen ja sukupuolten taisteluun käännyttäjän (Harvey Keitel) kanssa. Kuka pelkää pimeää? (2003) oli Campionilta uusi aluevaltaus eroottisen trillerin saralla. Opettaja Frannie Avery (Meg Ryan) ajautuu uhkaavaan, mutta kiihottavaan suhteeseen murhatutkija Giovanni Malloyn (Mark Ruffalo) kanssa. Sarjan päättää ohjaajan viimeisin pitkä elokuva Yön kirkas tähti (2009). Lumoavasti kuvattu rakkaustarina kertoo nuorena kuolleen runoilija John Keatsin (Ben Whishaw) suhteesta itsenäiseen Fanny Brawneen (Abbie Cornish). Campionille elokuva oli paluu epookkiin ja Cannesin kilpasarjaan. Marjo Pipinen ja Anna Möttölä 6
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
NAINEN ON AINA NAINEN
Jean-Luc Godard ”On elokuvaa ennen ja jälkeen Godardin”, sanoi Richard Roud. Ranskan uuden aallon myötä Jean-Luc Godard (s. 3.12.1930) kävi tuulispäänä länsimaisen kulttuuriperinnön kimppuun, kyseenalaisti kaiken ja toteutti itseään sekä puhtaan kuvallisuuden runoilijana että montaasin nerona. Godard oli aina kriitikko ja esseisti, myös elokuvaohjaajana. Kahdeksassa vuodessa syntynyt 15 pitkän elokuvan sarja on elokuvan historian häkellyttävimpiä saavutuksia. Joka elokuvalla Godard haastoi perinteen ja kysyi, miten asiat voisi nähdä toisin. Viimeiseen hengenvetoon (1960, pääosissa Jean-Paul Belmondo, Jean Seberg) kuuluu Citizen Kanen rinnalla räjähtävimpiin pitkän elokuvan debyytteihin. Godard lausui jäähyväiset ikävälle ja avasi näkökulman uudenlaiseen identiteettiin, jossa maailma jäsentyy kulttuurikollaasiksi. Pikku sotilas (1960/1962) juuttui aluksi Ranskan sensuuriin tarinallaan, joka sivuaa kidutusta ja terroria Algerian sodassa, mutta ”elokuva on totuus 24 kuvaa sekunnissa”. Anna Karina tuli Godardin päänäyttelijäksi, ja Raoul Coutard kuvasi kaiken vallitsevassa valossa. Ranskalaisohjaajat Leos Carax ja Claire Denis ovat saaneet tästä elokuvasta keskeisiä vaikutteita. Nainen on aina nainen (1961) oli jälleen genretutkielma: ensimmäisen väri- ja scope-elokuvansa lajiksi Godard valitsi musikaalin. Säveltäjä oli Michel Legrand, ja pääosissa ovat Anna Karina, Jean-Claude Brialy ja Jean-Paul Belmondo. Hulluttelussa on lyyristä lumoa, näyttelijät puhuttelevat yleisöä suoraan, ja mietelauseita esitetään kirjoitettuina plansseina. Godardin esseetyyli kiteytyi elokuvassa Elää elämäänsä (1962), pääosassa Anna Karina ja kuvaajana Coutard. Kuvallisesti puhtaassa ja voimakkaassa luomuksessa Dreyerin ja Bressonin vaikutteet olivat ilmeiset. Mustavalkoinen Karabinieerit (1963) oli tyly brechtiläinen näky sodan järjettömyydestä ja kulttuurikollaasi, jossa antisankarit tuovat Venus- ja Kleopatranimisille vaimoilleen saaliina laukullisen kuvakortteja aihejärjestyksessä. toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
7
HULLU PIERROT ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ
Ilmaisullisesti edellisen vastakohta oli Caprin väreissä hehkuva, scope-koossa kuvattu Keskipäivän aave (1963), elokuva elokuvasta Alberto Moravian romaanin pohjalta, pääosissa Fritz Lang, Brigitte Bardot, Michel Piccoli ja Jack Palance. (Hyvin merkittävä Laittomat (1964) esitettiin kevätsarjassamme.) Aviovaimossa (1964, pääosassa Macha Méril) Godard tutki kuvan ja seksuaalisuuden välistä suhdetta. Koko elokuvan ”taitto” on kommentti viikkolehtien maailmasta, ja jopa rakkauskohtaus on toteutettu samaan tapaan pilkottuna. Tajunnanvirta on poprunoutta, ja sitaattien skaala yltää Apollinairen Tulisen järjen ajasta mainosten iskulauseisiin. Kun Godard teki science fiction -elokuvan, hän kuvasi sen kylmästi oman aikansa Pariisissa. Alphaville (1965) kertoo Lemmy Cautionin (Eddie Constantine) seikkailusta tulevaisuuden painajaiskaupungissa, jota hallitsee puhtaan järjen hirviö. Caution tuhoaa tietokoneen syöttämällä sille runoutta. Ankaran mustavalkoista näkyä seurasi räjähtävän värikäs teos. Hullu Pierrot (1965) on tarina hullusta rakkaudesta, riivajaisen tulkkeina Anna Karina ja Jean-Paul Belmondo. ”Se on löydetty jälleen / Mikä? – Ikuisuus / Joka on meri / Yhtyneenä aurinkoon” (Arthur Rimbaud). Maskuliini feminiini (1966, pääosissa Jean-Pierre Léaud, Chantal Goya), on ”talvinen oodi Pariisista vuonna 1965” (Stig Björkman), cinéma-véritén raikkaimpia saavutuksia, muodoltaan haastattelun ja päiväkirjan välimaastossa, tuloksena aikalaiskuva ”Marxin ja Coca Colan lapsista”. Made in U.S.A. (1966) on näkemys kylmästä sodasta poptaiteen väreissä. Anna Karina esittää etsivää, joka tempautuu kansainvälisen salaliiton verkkoon. Marianne Faithfull laulaa ”As Tears Go By”. Elokuva on omistettu Nicholas Raylle ja Samuel Fullerille. Aviovaimo Pariisissa (1967, pääosassa Marina Vlady) on Susan Sontagille ja James Quandtille Godardin mestariteos. Vauraat kotirouvat prostituoivat itseään ostaakseen kodinkoneita. Essee kulutusyhteiskunnasta laajenee filosofiseksi tutkielmaksi, jossa ohjaajan tajunnanvirtaa kuvittaa sokerinpalasen sulaminen kahvikupissa reaaliajassa. Kiinattaren (1967, pääosissa Jean-Pierre Léaud, Juliet Berto, Anne Wiazemsky) näkemys sekopäisestä maolaisesta aktivistisolusta on parodian tuolla puolen. Huikea värimaailma on tyylitelty musikaalin tapaan, ja ääniraidalla kuullaan Stockhausenia, Schubertia ja Vivaldia. ”Kiinattaren” terroriaikeet vaikuttavat syyntakeettomalta touhuilulta. Viikonloppu (1968) oli katastrofielokuva länsimaisesta sivilisaatiosta. Godard kokosi koko valtakunnan viikonloppuonnettomuudet yhden automatkan kuvaukseen, siirtyen vähitellen toisiin todellisuuksiin, menneisyyteenkin. Loisteliaassa elokuvassa on poptaiteen vaikutteita. Raivoisan elokuvan viimeiset tekstit: TARINAN LOPPU ELOKUVAN LOPPU. AA
8
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
MEREN KASVOJEN EDESSÄ
KAVI digitoi KAVIn digitointiohjelman jänneväli yltää mykästä meridraamasta 1960-luvun värimodernismiin. Erkki Karun ohella Suomi-Filmin pääohjaajiin kuului teatterimies Teuvo Puro, joka avasi elokuvissaan toimintaa oikeille tapahtumapaikoille. Näin tapahtui myös Arvid Mörnen romaaniin perustuvassa draamassa Meren kasvojen edessä (1926), pääosissa Heidi Korhonen ja Urho Seppälä. Upean kuvauksen toteutti Kurt Jäger. Elokuva oli vuoden 1926 suosituin kotimainen. 4K DCP (KAVI 2013). Morsian yllättää (1941) oli Valentin Vaalan ensimmäinen riemukas Kersti Bergrothin eli Tetin kirjoittama riemukas komedia, ja Lea Joutseno sai ensi kertaa päätähtiroolin. Huikaiseva väärinkäsitysten vyyhti on selvitettävä aikajanalla, jota kuvastaa Harry Bergströmin ja Eine Laineen tunnusmelodia ”Seitsemän tuntia onnehen”. 2K DCP (KAVI 2014). Jorma Nortimon ison budjetin Simo Penttilä -filmatisoinnissa Herra ja ylhäisyys (1944) kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilää esitti Tauno Palo. Meksikon poliittiset juonittelut tehdään tyhjiksi, ja kaunottarelle (Regina Linnanheimo) komea Heikkilä on vastustamaton. Upeat lavasteet suunnitteli Roy. 4K DCP (KAVI 2014) Maunu Kurkvaara kuuluu suomalaisen värielokuvan merkkimiehiin, ja väriilmaisuaan hän pääsi ilmentämään Ibizalla upeasti kuvaamassaan teoksessa Tänään olet täällä (1966). Eksistentialistisen ihmissuhdetutkielman roolitus oli kiehtova: Margareta Sjödin, Kari Franck, Sinikka Hannula, Kyllikki Forssell. 2K DCP (KAVI 2014) AA
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
9
Trilleri-Ruotsi
MIES MALLORCALTA
Miksi ruotsalaiset jännitys- ja rikostarinat menestyvät maailmalla? Lähes itsestäänselvänä pidetty kysynnän ja osaamisen jatkumo ei ole syntynyt tyhjästä. Ilmiötä taustoittava TrilleriRuotsi kytkee alan klassikot kiehtoviin harvinaisuuksiin. Keskeinen ohjaajanimi on Arne Mattsson (1919–1995), jonka työ jännityksen uranuurtajana on liian harvojen tiedossa. Vahva visualisti työskenteli kuningaskunnan johtavien dekkarikirjailijoiden kanssa. Maria Lang käsikirjoitti hänelle kaksi komisario Christer Wijk -romaaniensa filmatisointia, parhaana tunnelmallinen kesämysteeri Kielot kuiskivat kuolemaa (Ljuvlig är sommarnatten, 1962). Folke Mellvigin romaanien etsiväpari John ja Kajsa Hillman seikkailee viidessä Mattssonin elokuvassa. La Femme -muotitaloon sijoittuva Punainen mannekiini (Mannekäng i rött, 1959) on sarjan upein. Aistivoimainen, hehkuvissa väreissä kylpevä murhakuvasto lienee antanut mallia Italian giallo-koulukunnalle Mario Bavasta alkaen. Ansa (Nattmara, 1966) tarjoaa lisää hiipiviä kamera-ajoja trendimiljöössä, jossa nahka-asuinen psykopaatti vaanii Ulla Jacobssonin (Hän tanssi kesän) esittämää muotisalongin omistajaa. Mattssonin skenaristi Per Wahlöö alkoi Ansan aikoihin kirjoittaa Martin Beck -romaanisarjaa Maj Sjöwallin kanssa. Toinen Beck-elokuva, Bo Widerbergin Komisario Beck tähtäimessä (Mannen på taket, 1976) on 1970-luvun eli kaikkien aikojen parhaita poliisitrillereitä. Mattssonin ja Wahlöön viimeinen yhteistyö, Jörn Donnerin tuottama Black Sun (Mannen i skuggan, 1978) vie Francon Espanjaan. Saksalaistaiteilija (Helmut Griem) päättää kostaa pohjoismaisten turistien surman ja puolustaa lakkoilijoita verisessä konfliktissa. Mattssonin väkivaltaisin ja tylyin työ hävisi marginaaliin ja muodostui etsityksi kulttiaarteeksi. Widerbergin toinen poliisielokuva Mies Mallorcalta (Mannen från Mallorca, 1984) perustuu Leif G. W. Perssonin romaaniin. Postiryöstöä tutkivat kulahtaneet poliisit törmäävät poliittisesti tulenarkaan prostituutioon. Myös elokuvasta Call Girl (2012) tutun vastaavan kuvion 1976 paljastanut G. W. potkittiin poliisin virastaan ennen uraansa kirjailija-kriminologina. Lars-Magnus Lindgrenin mehevä Puupalttoo (Träfracken, 1966) ammentaa sairaalan tienoilla sattuvien outojen kuolemien sarjasta mustaa huumoria goottimaustein à la Roger Corman. Sherlock-palkitun Jan Ekströmin kirjan sovituksessa nähdään Ingmar Bergmanin luottomies Gunnar Björnstrand sekä Essy Persson, joka syytti ohjaajaa sijaisnäyttelijän käyttämisestä alastonkuvissa. 10
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
YKSINKERTAINEN MURHAAJA
ALASTI
Gunnar Höglundin Luulin että halusit (Kungsleden, 1964) on tunturimaisemissa avautuva eksistentiaalinen mysteeri, jossa ”Sinä” (Mathias Henrikson) käy läpi hämärissä olosuhteissa katkennutta parisuhdettaan. Kungsleden-patikkareitistä tulee hypnoottinen vaellus mielen maisemissa. Sisäinen ja ulkoinen todellisuus sekoittuvat myös erotiikkatrillerissä Alasti (Exponerad, 1971). Genren supertähti Christina Lindberg on nuori kesälomalainen, joka pakenee tylsää arkea Päiväperho-osaston fantasioihin. Häikäilemätön Helge (Heinz Hopf) kiristää sankaritarta alastonkuvilla, mutta tyttö ei ole puolustuskyvytön. Suomalaisohjaaja Lars G. Thelestamin kiitetyssä läpimurrossa Mies astui junasta (Gangsterfilmen, 1974) amerikkalaisgangsteri (Clu Culager) nousee keinoja kaihtamatta ruotsalaiskaupungin valtiaaksi. Sivurooleissa nähdään legendoja Lou Castelista Elina Saloon. Torgny Wickmanin Tunkeutujat (Inkräktarna, 1974) yhdistää kaksi Ruotsin lahjaa maailmalle, Stellan Skarsgårdin ja Nobel-palkinnon. Kemian nobelistin kartanoon ilmaantuva motoristipari havittelee uutta keksintöä käyttäen seksiä
ja kiristystä, jotka koskevat myös Stellania nuorena runopoikana. Tärähtänyt elokuva on top 20 -listalla Daniel Ekerothin opaskirjassa Swedish Sensationsfilms. Koskettava ja julma aikuisten satu Yksinkertainen murhaaja (Den enfaldige mördaren, 1982) oli Skarsgårdin suuri läpimurto. Nykyisin Tomas Alfredsonin isänä tunnettu ohjaaja Hans Alfredson esittää 1930-luvun kuvauksessa tehtailijaa, jonka häijyys on liikaa jopa suojelusenkeleille ja kiltille kylähullulle (Skarsgård). Unohtumattomassa finaalissa soi Verdin Requiem. Skarsgård nähdään myös David Fincherin elokuvassa The Girl with the Dragon Tattoo (2011), joka on Stieg Larssonin romaanin Miehet jotka vihaavat naisia toinen elokuvaversio. Kuolema menestyksen kynnyksellä jätti leimansa Larssonin tuotantoon. Mahtisuvun salaisuuksia penkovan toimittaja Mikael Blomkvistin ja hakkeri Lisbeth Salanderin hahmot jäivät elämään, tässä Daniel Craigin ja Rooney Maran esittäminä. Lauri Lehtinen
Claudio Simonetti: Tenebre Dario Argenton elokuvien säveltäjänä tunnettu Claudio Simonetti tuo Claudio Simonetti’s Goblin -kokoonpanonsa konsertoimaan Helsingin Ääniwalli-klubilla järjestettävälle Fight the Night -festivaalille perjantaina 13.6. Argenton kieroimman giallo-trillerin Tenebre – pelkoa ei voi paeta (1982) ääniraita on tekijöidensä tarttuvimpia ja sämplätyimpiä. Simonettia odotetaan vieraaksi Orionin näytökseen torstaina 12.6. klo 21.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
11
MESTARI
Philip Seymour Hoffman A. O. Scott otsikoi helmikuussa Philip Seymour Hoffmanin (1967–2014) muistokirjoituksen The New York Timesissa: ”Näyttelijä joka teki onnettomuudesta ilon katsoa”. Suru ikäluokkansa ehkä hienoimman amerikkalaisnäyttelijän ennenaikaisesta kuolemasta kosketti syvästi, sillä harva on pystynyt tulkitsemaan elämän rumia puolia yhtä kauniisti. Hoffmanin ura sai vauhtia amerikkalaisen indie-elokuvan noususta 1990luvun lopulla. Kriitikoiden ylistämien elokuvien lisäksi Hoffman viihtyi myös teatterin lavalla – eikä suhtautunut aliarvioiden työhönsä valtavirtaelokuvissakaan. Hänen kurinalaisen lahjakkuutensa ytimessä oli pelottomuus syventyä nyrjähtäneisiin, usein varsin epämiellyttäviin hahmoihinsa tavalla, joka ei pyytänyt myötätuntoa ja sääliä katsojilta, ainoastaan kunnioitusta heidän ihmisyyttään kohtaan. Suomalaiset katsojat ottivat omakseen Todd Solondzin pessimistisen ihmiskuvauksen – ja sellaisena äärettömän viihdyttävän – Onnen (1998). Hoffman on ainoa näyttelijä, jonka voisi kuvitella naapuriaan ahdistelevan, ujon Allenin rooliin. Hoffman työskenteli ohjaaja Paul Thomas Andersonin kanssa viidessä elokuvassa. Magnoliassa (1999) hän esitti harvinaislaatuisesti sympaattista hahmoa, kuolemansairaan patriarkan sairaanhoitajaa Phil Parmaa. Hedelmällisen
12
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
yhteistyön huipentuma oli kiehtova Mestari (2012). Hoffmanin ristiriitainen kulttijohtaja Lancaster Dodd ottaa oppipojakseen Joaquin Phoenixin esittämän vaurioituneen sotaveteraanin Freddie Quellin. Ainoan Oscar-palkintonsa Hoffman sai ansaitusti käänteentekevästä roolistaan Truman Capotena. Bennett Millerin ohjaamassa Capotessa (2005) Hoffman tulkitsi huikealla tavalla omanarvontuntoista, kompleksista kirjailijaa. Elokuvan menestys toi lisää pääosarooleja, muun muassa Sidney Lumet’n viimeiseksi jääneessä ohjaustyössä Before the Devil Knows You’re Dead (2007). Hoffmanin ja Ethan Hawken jännitteisen veljesparin epäonninen ryöstöretki ajaa miehet odottamattomaan kriisiin. John Patrick Shanleyn draamassa Doubt – Epäilys (2008) Hoffman sai vastaparikseen aina vahvan Meryl Streepin. Katolisen poikakoulun ovien takana käydään valtataistelua, joka voi tuhota monen elämän. ”I wanna do something important while I’m still here”, päähenkilö Caden Cotard toteaa Charlie Kaufmanin omaleimaisessa, melankolisessa elokuvassa Synecdoche, New York (2008). Myös tässä roolissaan elämäntyönsä nielaisemana teatteriohjaajana Hoffman pääsi ottelemaan upeiden naisnäyttelijöiden, mm. Samantha Mortonin ja Catherine Keenerin kanssa. Marjo Pipinen
ONNI
CAPOTE
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
13
ME POIKAMIEHET
50 vuotta sitten – sukupolvenvaihdos
Vuonna 1964 kylmä sota tuntui lientyvän, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto vähensivät ydinasetuotantoa, mutta Neuvostoliiton suojasää päättyikin Nikita Hrushtshovin eroon ja Leonid Brezhnevin valtaannousuun, USA laajensi Vietnamin pommituksia, ja Kiina esitti naapurimailleen suuria aluevaatimuksia. Tupakointi todettiin vaaralliseksi terveydelle. Urho Kekkonen vieraili Virossa. Nelson Mandela tuomittiin elinkautiseen vankeuteen EteläAfrikassa. Nobelin rauhanpalkinnon sai Martin Luther King, joka ennusti, että USA:ssa on 25 vuoden kuluttua musta presidentti. Jean-Paul Sartre kieltäytyi Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanista nostettiin jumalanpilkkasyyte. Yleisradio osti TES-TV:n ja antoi sille nimeksi TV2. Ylen pääjohtajaksi nimitettiin Eino S. Repo. BASIC-ohjelmointikieli kehitettiin. Shakespearen 400. juhlavuotta vietettiin korkealla profiililla Suomessa. Mykän elokuvan veteraanit ohjasivat viimeisiä elokuviaan. Tanskalainen Carl Th. Dreyer palasi Gertrudissa nuoruutensa alkulähteille, varhaisen elokuvan Nordisk-ilmaisuun, nyt ajattomaksi kirkastuneena. ”Uskon lihan himoon ja sielun parantumattomaan yksinäisyyteen” on jalon Hjalmar Söderberg -filmatisoinnin motto. Brittiläinen imperiumi kaatui, mutta popkulttuurissa Britannia hallitsi maailmaa. Anarkistiselle The Beatlesille oiva ohjaajakumppani oli amerikkalainen Richard Lester, jonka A Hard Day’s Night oli mestarikriitikko Andrew Sarrisille ”jukebox-musikaalien Citizen Kane”. Muutkin ulkomaalaiset kunnostautuivat brittielokuvassa, erityisesti Joseph Losey, jonka ilmaisu oli väkevimmillään elokuvassa Kuningas ja isänmaa. Tom Courtenay esitti sotamiestä ja Dirk Bogarde kapteenia ensimmäisen maailman14
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
GERTRUD
KWAIDAN
sodan kuvauksessa, joka dramatisoi jatkuvasti ajankohtaista ”murtuneiden mielten” teemaa. Unkarilainen Miklós Jancsó (1921–2014) pääsi omimman ilmaisutapansa jäljille Kotiinpaluussa. Gyula Hernádin käsikirjoitus kertoi vaarallisesta matkasta toisen maailmansodan lopulla, Tamás Somlón liikkuva kamera vangitsi karut maisemat, ja vallan mekanismi nousi teemaksi. Sattuma ja raakuus, univormut ja alastomuus toistuivat aiheina. Avainhetkinä kajahti Béla Bartókin Allegro barbaro. Yhdysvalloissa oman tien kulkijan Robert Rossenin viimeinen elokuva Lilith oli rohkea ja omaperäinen tutkielma lumoavasta skitsofreenikosta (Jean Seberg), joka horjuttaa häneen rakastuvan terapeuttiharjoittelijan (Warren Beatty) henkistä tasapainoa. Kuvaajana oli mestari Eugen Shuftan. Neuvostoliiton suojasään viime vaiheessa ehti esikoispitkänsä ohjaajaksi mestarillinen siperialaiskirjailija ja elokuvamies Vasili Shukshin. Me poikamiehet (Zhivjot takoi paren) on humoristinen tarina kuorma-autoilija-Casanovasta (Leonid Kuravljov). Reportteria esitti ohjaajan ystävä, lahjakas runoilija Bella Ahmadulina. Ruotsissa nousi lahjakkaiden uusien ohjaajien polvi. Näyttelijä Mai Zetterling herätti huomiota rohkealla esikoisohjauksellaan Rakastavia pareja, joka perus-
tui Agnes von Krusenstjernan romaaniin ja jossa oli huikea näyttelijäkaarti: Harriet Andersson, Gunnel Lindblom, Anita Björk, Gunnar Björnstrand, Jan Malmsjö… Italialainen Francesco Rosi, äitinsä puolelta espanjalaista sukujuurta, matkusti Espanjaan tekemään aikaisempaa realistisemman härkätaistelutarinan Verta hiekassa. Rosi tunsi auringon hehkun, flamencon sykkeen, katsomon pauhun ja verestä syttyvän kaunottaren sylin kiihkon, mutta myös yhteiskunnallisen todellisuuden kaiken takana. Japanilaisessa elokuvassa jatkui suuruuden aika, ja hienoimpiin ohjaajiin kuului Masaki Kobayashi. Lafcadio Hearnin teoksista syntyi Kwaidan, yksi kaikkien aikojen värähdyttävimmistä kauhufantasioista, ohjaajan ensimmäinen värielokuva. Visuaaliset keksinnöt olivat unohtumattomia ja Toru Takemitsun musiikki arvoituksellisen aavemaista. Toisessa pitkässä elokuvassaan Elävä meri ranskalainen merentutkija JacquesYves Cousteau vei filmikamerat entistä syvemmälle, pohjaan, johon auringonvalo ei yllä ja toi nähtäväksemme elämää, jota ei ollut milloinkaan ennen filmattu. Ohjaaja Jacques Demyn, säveltäjä Michel Legrandin ja lavastaja Bernard Eveinin yhteistyö huipentui rakastetussa, kokonaan lauletussa värimusikaalissa Cherbourgin sateenvarjot, jossa «se tavallinen tarina» sai lumoavan tulkinnan, ja naispääosassa säteili Catherine Deneuve. Ranskan uuden aallon hurjapäätä Jean-Luc Godardia esitellään omassa sarjassaan. AA toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
15
NYKYAIKA
Kulkuri 100 vuotta Englantilaisen, varieteekoomikkona uransa aloittaneen Charles Chaplinin (1889–1977) tulkitsema pieni kulkuri on maailman kuuluisin komediahahmo. Saadakseen taiteellisen vapauden Chaplin tuotti itse viimeiset lyhytelokuvansa First Nationalin levitykseen (1918–1923). Syntyi satiireja sodasta ja uskonnosta (Kivääri olalle vie!, Susi lammasten vaatteissa) samalla kun slapstick jatkui suurella mielihyvällä (Palkkapäivä). Pitkä komedia oli uhkayritys, mutta Chaplinin poika (1921) sai jättimenestyksen, joka rohkaisi myös Buster Keatonia ja Harold Lloydia aloittamaan pitkien klassikoidensa teon. Tarinassa kulkurista tulee äidin hylkäämän vauvan kasvattaja. Naskalia esitti Jackie Coogan. Täyteen mittaansa Chaplin kasvoi pitkissä komedioissaan. Kultakuume (1925) pohjasi tositapahtumiin 1890-luvun Klondykessa. Olemassaolon taistelun järkyttävät teemat toivat komediaan kaikupohjaa, ja käynnistyi ”mahdottoman rakkauden trilogia”. Kaupungin valot (1931) oli Chaplinin siihenastisen komedian huipentuma. Sokea kukkaistyttö luulee kulkuria miljonääriksi, ja oikea miljonääri on kulkurin 16
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
DIKTAATTORI
KUNINGAS NEW YORKISSA
paras kaveri vain humalassa. Tunnevoima on pakahduttava, eikä fyysisen komedian ilotulitus petä. Teollista yhteiskuntaa kuvaava Nykyaika (1936) oli Chaplinilta uusi avaus, ja sen anarkistisen satiirin yleispätevyys on vain korostunut globalisaation aikakaudella. Paulette Goddardista kulkuri sai ensi kertaa kumppanin, joka seurasi häntä taivaanrantaan asti. Kaikkien aikojen maailmanpoliittinen satiiri Diktaattori (1940) valmistui urheasti ennen USA:n liittymistä toiseen maailmansotaan. Maailman rakastetuin ihminen (Chaplin) esitti maailman vihatuinta miestä (Hitler) juuri tämän edetessä hyvää vauhtia kohti päämääräänsä, maailman herruutta. Vastakohtaisuudet olivat kohdanneet Chaplinin hahmossa alusta alkaen: vainottu muukalainen ja säälimätön julmuri. Ritari Siniparrassa (1947) Chaplin loi toisen suuren tyrannihahmonsa, herra Verdoux’n, joka murhaa elättääkseen perhettään. Musta komedia oli aikaansa edellä. Chaplinin ensimmäinen eurooppalainen elokuva Kuningas New Yorkissa (1957) oli tilitys Yhdysvaltain tilasta. Syrjäytetystä kuninkaasta yritetään tehdä plastiikkakirurgian keinoin mediakelpoista TV-tähteä USA:ssa, ja lopulta hän pakenee vainojen villitsemästä maasta.
Hongkongin kreivitär (1966) ja Nainen Pariisista olivat ainoat Chaplinin elokuvat, joiden pääosassa hän ei ollut itse, ja molemmissa hänen sielunsa tulkkina oli nainen (tässä Sophia Loren). Chaplinin viimeinen elokuva valmistui 1960-luvulla muotien ulkopuolella melkein vailla komediaa mutta täynnä tunnetta. Tunnuslaulusta ”This Is My Song” tuli hitti Petula Clarkin tulkitsemana. AA
Chaplin kuvissa -näyttely 4.2.–25.5.2014 Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa Näyttelyn ovat järjestäneet Chaplin Associationin tuella Bolognan elokuva-arkiston Chaplin-projekti sekä MK2.
TENNISPALATSI, Salomonkatu 15, 2. krs. Museo avoinna: ti–su klo 11–19.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
17
ZARAFA
Illusia-elokuvafestivaali lapsille ja nuorille 5.–1.5.2014 Pääkaupunkiseudun uusi elokuvafestivaali Illusia tarjoaa päiväkodeille ja kouluille runsaan kattauksen toukokuussa. Ohjelmistossa on valtavirrasta poikkeavaa, kotimaista ja kansainvälistä elokuvaa. Elokuviin liittyy oppimateriaalia, työpajoja ja tekijävierailuja. Arkipäivien näytökset ovat päiväkoti- ja koululaisryhmille ilmaisia. Orionin festivaaliohjelmistoon kuuluu myös yleisönäytöksiä.
AIKATAULU PÄIVÄKODEILLE JA KOULUILLE • ma 5.5. klo 9.30 KOTIMAINEN ANIMAATIO 100 VUOTTA puhumme suomea, n. 50 min, S (esikoulu ja päiväkoti) • ma 5.5. klo 13.00 ONNENPOTKU – LIVERPOOL GOALIE (Norja 2010) suom. tekstit, 81 min, K7 (4.–6. luokille) • ti 6.5 klo 9.30 ZARAFA (Ranska/Belgia 2012) suom. tekst., 78 min, S (3.–6. luokille) • ti 6.5. klo 17.00 SHOPPING (Uusi-Seelanti 2013) suom. tekstit, 98 min, K16 (lukiolle ja 2. asteelle) • ke 7.5. klo 9.30 TURILAS JA JÄÄRÄ (Suomi 2001) ei dialogia, 63 min, S, (1.–2. luokille) • ke 7.5. klo 13.00 KIRJE MOMOLLE (Japani 2011) suom. tekstit, 120 min, K7 (6.–9. luokille) • ke 17.5. klo 17.00 Chaplin: NYKYAIKA (USA 1936) • to 8.5 klo 9.30 Kotimaista lyhytelokuvaa lapsille: FATIMA (2013) ja SUPERMÄÄN (2010) puhumme suomea, n. 35 min, S (1.–2. luokille) • to 8.5. klo 13.00 BOY (Uusi-Seelanti 2010) suom. tekstit, 90 min, K12 (8.–9. luokille) • pe 9.5. klo 9.30 Chaplin: SIRKUS (USA 1928) suom. tekstit/svenska texter, 71 min, S (2.–4. luokille) • pe 9.5. klo 13.00 KAIKKI KUVAA -gaalanäytös noin 60 www.kavi.fi/ min ohjelmisto/ kouluille 18 Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
tarkemmat tiedot elokuvista:
ILMOITTAUTUMINEN:
BOY
KIRJE MOMOLLE
Ilmoittautuminen päiväkoti- ja koululaisnäytöksiin sähköpostilla osoitteeseen koulut@kavi.fi. Kerro viestissä ryhmäsi koko, koulun nimi ja omat yhteystietosi. Paikkoja on rajattu määrä, näytökset täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähetämme vahvistuksen sähköpostilla. Huom! Ennakkoilmoittautuminen on sitova! Zarafa-näytöksen yhteydessä voit tiedustella myös animaation kokeilupajaa. Lisäksi Mediakasvatuskeskus Metka järjestää kouluilla purkupajoja elokuviin Turilas ja Jäärä sekä Onnenpotku - Liverpool Goalie. Pajaa voit tiedustella ilmoittautumisen yhteydessä.
YLEISÖNÄYTÖKSET Orionissa järjestettäviin festivaalin yleisönäytöksiin on voimassa KAVIn normaalit lipunhinnat. Liput ovat myynnissä Orionin kassalla ja KAVIn lippukaupassa. • ti 6.5. klo 17.00 SHOPPING (Uusi-Seelanti 2013) Palkittu uusiseelantilaisdraama veljessuhteista ja vääristä valinnoista. • ke 17.5. klo 17.00 NYKYAIKA (USA 1936) Chaplinin terävässä satiirissa kulkuri etsii paikkaansa koneellistuneessa maailmassa. Ks. s. 17. • la 10.5. klo 14.00 BOY (Uusi-Seelanti 2010) Uuteen-Seelantiin sijoittuva humoristinen kasvutarina nuorista veljeksistä ja antisankari-isästä. • la 10.5. klo 16.00 KIRJE MOMOLLE (Japani 2011) Palkittu japanilaisanimaatio isänsä menettäneestä tytöstä, joka kohtaa salaperäisen saaren henkiolennot. • su 11.5. klo 14.00 ZARAFA (Ranska/Belgia 2012) Animaatioseikkailu pienen pojan ja kirahvin huikeasta matkasta Afrikasta Pariisiin. • su 11.5. klo 16.00 LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ (USA 1937) Disneyn ensimmäinen pitkä animaatio lumoaa persoonallisilla hahmoillaan ja lauluillaan. Ks. s. 20 • su 11.5. klo 17.45 CHAPLININ POIKA (USA 1921) Liikuttavassa tarinassa kulkurista tulee hylätyn vauvan kasvattaja. Ks. s. 16.
CHAPLIN KUVISSA -näyttely Tennispalatsissa Charles Chaplinin rakastettu kulkurihahmo täyttää 2014 100 vuotta. Suosittelemme Chaplin-elokuviin osallistuville ryhmille Chaplin kuvissa -näyttelyä, joka on avoinna Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa 13.7.2014. asti. Näyttelyvierailuun voi liittää myös opastuksen, hinta 20 € / koululaisryhmä. Opastus- ja työpajavaraukset p. (09) 310 87003 (ma–pe klo 9–15) tai varaukset.taidemuseo@hel.fi. Lisätietoja näyttelystä: www.helsingintaidemuseo.fi. Festivaalin muita tapahtumapaikkoja ovat Kino Tapiola Espoossa, Bio Grand Vantaalla ja Uusi Paviljonki Kauniaisissa. Lisätietoja: www.illusiafestivaali.net. toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
19
KAUNOTAR JA KULKURI
Toiveuusinta: Walt Disney ”Elokuvan Aisopos” Walt Disney (1901–1966) oli tuottanut lyhyitä animaatioita vuodesta 1921 lähtien, luonut legendaarisia hahmoja kuten Mikki Hiiren ja koonnut studiolleen taiteilijakunnan vailla vertaa. Vuonna 1937 valmistui ensimmäinen pitkä Disney-elokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä kolmivuotisen työn tuloksena. Grimmin satuihin perustuvassa animaatiossa kullakin hahmolla oli omaperäinen luonne, ja lauluista kuten ”Laulain työtäs tee” tuli ikivihreitä. Menestys oli niin mahtava, että Disneyn painopiste siirtyi pitkään animaatioon. Felix Saltenin rakastettuun kirjaan perustuva Bambi (1942) oli valmisteilla viisi vuotta. Tyylittelyn tilalla oli nyt naturalismi aidon luonnontunteen varmistamiseksi. Satu peuranvasasta ja tämän kavereista kuvaa luonnon kiertokulkua, ja metsän neljä vuodenaikaa on upeasti animoitu. Sodan vuoksi Disneyn pitkien animaatioiden teko katkesi, mutta vuonna 1950 tuli ensi-iltaan Charles Perraultin kertomukseen perustuva prinsessasatu Tuhkimo. Haltijatarkummi on mainiosti animoitu, samoin taikajakso, jossa kurpitsa muuttuu upeiksi vaunuiksi ja Tuhkimo saa ylleen juhlapuvun ja lasikengät. James M. Barrien kirjasta syntyi Peter Pan (1953), satu pojasta, joka ei kasva milloinkaan aikuiseksi vaan jatkaa ikuisesti seikkailujaan Mikä-Mikä-Maassa. Animaatio tavoittaa hienosti niin Lontoon öiset näyt kuin satumaan hahmotkin, Helinä-keijun, Kapteeni Koukun, Kadonneet pojat ja prinsessa Tiikerililjan. Disney oli aina kiinnostunut kokeilemaan uutta. Koiratarina Kaunotar ja Kulkuri (1955) irtautui klassisten satujen linjalta, ja se oli myös ensimmäinen scope-animaatio. Ilmaisussa oli vauhdikasta tyylittelyä, ja koirapariskunnan ohella tarinassa oli uusia hahmoja kuten hajuaistinsa menettänyt verikoira ja siamilaiset kissat Si ja Am. AA 20
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
MUUMIPEIKKO JA PYRSTÖTÄHTI
Tove Jansson 100 vuotta – 100 vuotta suomalaista animaatiota Tove Janssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, ja Ateneumin juhlanäyttely esittelee Janssonin (1914– 2001) mittavaa uraa taidemaalarina, kuvittajana, poliittisten pilapiirrosten tekijänä, kirjailijana sekä muumihahmojen ja -kertomusten luojana. Orionissa esitetään kesällä kaikki kolme pitkää muumielokuvaa. Japanilainen anime Muumipeikko ja pyrstötähti (1992) perustuu klassiseen kalvoanimaatioon, ja tutut suomalaiset äänet, kuten Elina Salon Pikku Myy, tuovat hahmoihin aitoa temperamenttia. Puolalainen Semafor Film Studio toteutti vuosina 1977–1982 Janssonin aiheista lumoavia huopanukkeanimaatioita, joista on koottu kaksi pitkää elokuvaa. Muumi ja vaarallinen juhannus (2008) tekee oikeutta Janssonin alkuperäiselle leppoisalle otteelle, joka ei petä vedenpaisumuksen uhatessakaan. Suomeksi puhutussa versiossa on uuden polven kykyjä, kuten Jasper Pääkkönen Muumipeikkona. Rento ote jatkui elokuvassa Muumi ja punainen pyrstötähti (2010), josta tuli ensimmäinen pohjoismainen pitkä digitaalinen 3D-elokuva. Pohjana oleva Janssonin toinen muumiromaani valmistui toisen maailmansodan jälkeen, ja huikeassa seikkailussa on elämänviisautta: kohtalo on vastaanotettava hymyillen, ja onni piilee kohtuudessa. AA Ateneum: Tove Jansson 14.3.2014 – 7.9.2014 www.tove100.fi
MUUMI JA PUNAINEN PYRSTÖTÄHTI
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
21
TUKKIPOJAN MORSIAN
Erkki Karu II Erkki Karun mykkäelokuvatuotanto nähtiin kevätkaudellamme yhtä lukuunottamatta. Suomalaisen elokuvatuotannon uranuurtajan mykkäelokuvista esitetään Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä Meidän poikamme (1929), joka käynnisti Karun maanpuolustustrilogian. Axel Slangus esitti aikamiesalokasta. Digikopion ääniraidalla kuullaan Lauri Näreen ja Emil Kaupin alkuperäismusiikki musiikkimajuri Raine Ampujan sovittamana ja johtamana. Panssarisoittokunta tulkitsi sen uljaasti, ja kannelta soitti Eva Alkula vuonna 2005 Orionissa, kun äänitallenne tehtiin. Äänielokuvan läpimurto tapahtui samaan aikaan kun kansainvälinen pulakausi horjutti maailman talouselämää. Karu luotsasi Suomi-Filmin myrskyisän vaiheen läpi. Hänen päätään ei palellut: Karu suunnitteli pilvenpiirtäjää Bulevardille. Tukkipojan morsian (1931), ”ensimmäinen suomalainen 100-prosenttinen äänielokuva”, turvautui suosituimpiin perusaiheisiin. Tapio Ilomäki sävelsi, Kurt Jäger kuvasi, ja Urho Somersalmi uhosi sankariroolissa. Meidän poikamme merellä (1933) oli ensimmäinen suomalainen musikaali. John Fordin tapaan Erkki Karun rakkain aselaji oli merivoimat, sukellusveneitä unohtamatta. Lähestymistapa oli humoristinen, ja pääosassa oli Georg Malmstén, jonka lauluista tuli ikivihreitä: ”Meidän Maija”, ”Sukellusvenevalssi”, ”Aallokko kutsuu” ja ”Leila”. Voi meitä! Anoppi tulee (1933) on suomalaisen äänielokuvan farssin kantateoksia. Mia Backman esitti ”vernissattavaa anoppia” ja Uuno Laakso appea, 22
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
NE 45 000 MEIDÄN POIKAMME
mutta valovoimaisinta teoksessa on Georg Malmsténin panos useilla lauluillaan, jotka Erkki Karu sanoitti. Maila Talvion romaaniin perustuvassa Ne 45 000 -elokuvassa (1933) Karun ohjaajakumppaniksi tuli Risto Nylund eli Orko. Tarina käsittelee tuberkuloosia, joka oli kohtalokas kansantauti. Draamaa oli kameran takanakin, kun Karu savustettiin ulos omasta yhtiöstään, ja johtoon tuli Orko. ”He voivat ottaa minulta kaiken, mutta ei konstia kourasta”, tuumi Karu ja perusti Suomen Filmiteollisuuden, josta tuli maamme historian suurin elokuvayhtiö. Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934) täydensi maanpuolustustrilogian. Pääosassa olivat Joel Rinne ja Kaarlo Angerkoski. Ilmakuvaukset olivat lennokkaita, ja yleisöä hätkähdytti kaasusota painajaisjaksossa. Syntipukki (1935) toi Agapetuksen suosikkikomedian ensi kertaa valkokankaalle, pääosissa Miss Eurooppa Ester Toivonen ja lahjakas, nuorena kuollut koomikko Kaarlo Kartio. Jutun juoni on se, että tavaratalo palkkaa erityisen syntipukin, jonka vastuulle kaikki voidaan sälyttää. Kuvauspaikkana oli Stockmannin tavaratalo. Roinilan talossa (1935) perustui Minna Canthin näytelmään perintöriidasta vauraalla tilalla Etelä-Hämeessä. Elokuvadebyyttinsä saivat Rauni Luoma ja Toivo Palomurto. Karun uudessa nousukiidossa ollut ura katkesi, kun hän kuoli joulukuussa 1935 aivokalvontulehdukseen, ja hänen seuraajakseen Suomen Filmiteollisuudessa tuli T. J. Särkkä. AA
Kallio Kukkii Kino Tuliossa KAVI osallistuu Kallio kukkii -kaupunginosafestivaaliin juhlistamalla komedian monitaiturin Spede Pasasen uraa elokuvissa ja televisiossa.
Maanantai 12.5.2014 • klo 15.30 KAVIn kirjaston ja Radio- ja televisioarkiston esittelyt • vapaa pääsy • klo 16.30 PÄHKÄHULLU SUOMI (1967) • ohjaus: Jukka Virtanen • S • 84 min • klo 18 SPEDE SPECIAL – SAVOLAINEN SÄVELPARAATI. Unnunnuu ja Alle lujaa. Rytmimusiikkia ja parkettien partavaahtoja. Tule tai nauti. • n. 50 min Liput 6,50 € / klubikortilla 5 € / lapset (alle 12-v.) 3 € Kino Tulio, Sörnäisten rantatie 25A, 5. krs.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
23
HALLOWEEN
John Carpenter ”Ranskassa olen auteur, Englannissa kauhuelokuvaohjaaja, Saksassa elokuvantekijä ja USA:ssa pummi”, totesi John Carpenter SFX-lehden haastattelussa. Carpenter ohjaa perinnetietoisen tehokkaasti – esikuvanaan Howard Hawks – ja televisiossa herkästi vaikutuksensa menettävää Panavisionin laajakuvaa hyödyntäen. Carpenter käsikirjoittaa, leikkaa ja tekee musiikin useimpiin elokuviinsa.
24
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
CHRISTINE – TAPPAJA-AUTO
HYÖKKÄYS POLIISIASEMALLE
Poliisi ampuu nuoria pikkurikollisia, ja Los Angelesin slummialueen syrjäinen poliisiasema saa paikallisten jengien vihat niskaansa. Poliisiasemasta tulee moderni villin lännen linnake, jota vastaan alkuasukkaat hyökkäävät. Hyökkäys poliisiasemalle -elokuvan (1976) esikuva oli Hawksin Rio Bravo. Halloween (1978) avasi uuden kauden amerikkalaisessa kauhuelokuvassa. Kuusivuotiaana siskonsa puukottanut Michael Myers suljetaan laitokseen. Teiniikäisenä hän pakenee ja suuntaa kotikaupunkiinsa, jossa nuoret valmistautuvat Halloweenin viettoon. Slasher-konventioksi muodostui lopetus: henkiin jää tyttö, joka ei ole harrastanut seksiä. Carpenterin minimalistinen teemamusiikki on klassikko. Usvassa (1980) kalifornialainen pikkukaupunki valmistautuu 100-vuotisjuhlallisuuksiinsa. Kaupungin perustamiseen liittyy kuitenkin synkeä salaisuus,
usvaisessa säässä tapahtunut, ahneuden aiheuttama haaksirikko. Keskiyöllä mereltä nousee sakea sumu, joka enteilee kostoa menneistä teoista. Elokuvassa Pako New Yorkista (1981) tulevaisuuden metropoli on valtava, muusta maailmasta eristetty vankila, jossa rikolliset elävät omien lakiensa mukaisesti. Kun Yhdysvaltojen presidentti joutuu pelastautumaan lentokoneestaan Manhattanille, pelastusoperaatio on ex-sotasankarista paatuneeksi rikolliseksi päätyneen spesialistin varassa. Carpenterille tuli kysyntää Hollywoodissa, kun Universal tuotti uusintaversion Christian Nybyn ja Howard Hawksin invaasioelokuvasta (1951). The Thing – ”se” jostakin (1982) sijoittuu napa-alueelle, jossa arktinen tutkimusryhmä kohtaa muotoaan muuttavan, ärhäkän haaksirikkoisen ulkoavaruudesta. Musiikki on tällä kertaa Ennio Morriconen kynästä. Christine – tappaja-auto (1983) pohjaa Stephen Kingin romaaniin. Syrjäänvetäytyvä teini hankkii vanhan auton, jolla tuntuu olevan sielu, joka pitää 1950luvun rock’n’rollista. Se on myös kostonhimoinen kone, joka puolustaa ärhäkkäästi itseään ja omistajaansa. ”Tiettyjä koneita emme voi pitää itsestäänselvyyksinä, tai ne tulevat ja purevat” – John Carpenter. Pasi Nyyssönen
The Rocky Horror Picture Show -sing along -näytös 17.5. Röyhkeä ja riemastuttava The Rocky Horror Picture Show palaa Orioniin. Give yourself over to absolute pleasure! Kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä 17.5. luvassa on todellinen spektaakkeli, kun Jim Sharmanin kulttimuRocky Horror sikaali vuodelta 1975 esitetään sing along -versiona. Orionin Picture Show aulassa on esillä sarjakuvataiteilija Tea Tauriaisen kuvittama la 17.5. klo 21 The Rocky Horror Show -näyttely ja katsojat voivat kuvautliput 8€ / 6€ myynnissä Orionin taa itsensä elokuvan innoittamissa lavasteissa. Vaatetukseen kassalla ja osoitteessa kannattaakin panostaa, sillä paras puku palkitaan! Näytös www.kavi.fi sopii niin ensikertalaisille kuin kokeneillekin timewarppaajille, sillä Orionin Facebook-sivuilta saat Tauriaisen piirtämän ohjeistuksen näytöksessä toimimiseen. Näytös tuotetaan yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen sarjakuvataiteen läänintaiteilijan Solja Järvenpään kanssa. Tapahtuma on osa Setan 40 v. juhlavuotta: seta.fi/juhlavuosi.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
25
THE BROKEN CIRCLE BREAKDOWN
Kuukauden elokuva Sarjassa esittelemme kansainvälisesti kiinnostavia ja kiitettyjä elokuvia, jotka eivät tule teatterilevitykseen Suomessa. Tänä kesänä kunnian saa kaksi varsin erilaista, musiikin siivittämää tarinaa maailman vastakkaisilta laidoilta. Sydäntäsärkevä ja rakkaudentäyteinen belgialaisdraama The Broken Circle Breakdown on kahminut palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja viimeisimpänä parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Nainen ja mies rakastuvat, tekevät yhdessä musiikkia ja lapsen. Pikkutytön sairastuessa vakavasti perheen elämä murenee. Felix van Groeningenin ohjaaman elokuvan sydänveri on tarinaan kietoutuva bluegrass-musiikki. Keski-ikäinen eronnut Gloria ei halua hautautua kotiinsa, vaan aloittaa uuden elämän. Hän löytää Santiagon sykkivät, 1980-luvun latinopoppia soittavat diskot ja kohtaa niin ikään juuri eronneen Rodolfon. Glorian toisessa pääroolissa onkin musiikki ja luonnollisesti elokuva huipentuu Umberto Tozzin alkuperäiseen tulkintaan Gloriasta. Gloria on chileläisen ohjaajan Sébastian Lelion kunnianosoitus John Cassavetesille ja Gena Rowlandsille. Nimiosaa tulkitseva Paulina Garcia palkittiin parhaana näyttelijänä Berliinissä 2013. Pasi Nyyssönen ja Anna Möttölä
GLORIA
26
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
Elokuva uusiks – remakes
RIO BRAVO
Kevätkaudella alkanut sarja uudelleenfilmatisoinneista jatkuu kahdella elokuvaparilla. Jean-Pierre Melvillen coolia eksistentialismia tihkuvassa Ajojahdissa (1966) Alain Delon on velvollisuudentuntoinen palkkamurhaaja Costello. Teos on innoittanut elokuvantekijöitä John Woosta Tarantinoon. Selkeimmän uudelleentulkinnan siitä ohjasi kuitenkin Jim Jarmusch, joka sijoitti pariisilaiselokuvan nimettömään amerikkalaiseen teollisuuskaupunkiin. Elokuvassa Ghost Dog – samuraiden tapaan (1999) samuraietiikan marinoima mafiatappaja Ghost Dog (Forest Whitaker) hoitaa kirjekyyhkyjään rakkaudella – kuten Costello punatulkkuaan – ja tekee työnsä pieteetillä, kunnes epäonnistuu ja päätyy itse tappolistalle. Rio Bravo (1959) on Howard Hawksin klassikkowestern, jota hän itsekin varioi kahteen otteeseen (El Dorado ja Rio Lobo). Pikkukaupungin sheriffi (John Wayne) pidättää paikallisen hulttion murhasta epäiltynä. Tämä on kuitenkin kylän nokkamiehen veli, joka aikoo vapauttaa hänet hyvällä tai pahalla. Apunaan sheriffillä on b-ryhmä: juoppo ex-sheriffi (Dean Martin), keltanokka-asesankari (Ricky Nelson) ja ikäloppu apulainen (Walter Brennan). John Carpenter sijoitti Hawksin lännenelokuvan piiritystilanteen urbaaniin ympäristöön, Los Angelesin syrjäiseen lähiöön. Hyökkäys poliisiasemalle (1976) -elokuvassa toveriensa ampumisesta julmistuneet jengiläiset piirittävät poliisiasemaa.
GHOST DOG – SAMURAIDEN TAPAAN
AJOJAHTI
Pasi Nyyssönen
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
27
DEAD MAN
Jim Jarmusch Jim Jarmusch (1953 Akron, Ohio) kuuluu nykyelokuvan oman tien kulkijoihin, joille jokainen elokuva merkitsee uutta sisäisen matkan etappia. Loputon loma (1980) oli tunnusomainen esikoistyö: henkilökohtainen, minimalistinen, silti vangitseva lisäys suurten vieraantumiskuvausten joukkoon. Aloysius Christopher Parker laskettelee ilmeettömästi aforismeja kuten ”I guess I’m a tourist that’s on a permanent vacation”. Muukalaisten paratiisi (1984) kasvoi lyhytelokuvasta täyspitkäksi läpimurroksi, joka esittelee erään Jarmuschin lempiteeman: miten vierasmaalaiset kohtaavat Amerikan. Tässä unkarilainen serkku (Eszter Balint) tulee New Yorkiin vastahakoisen isännän John Lurien vieraaksi. Down by Law (1986) oli jo valmiin taiteilijan hallittu työ, jossa ei ollut tarpeetonta köyhyyden estetiikkaa. Kaksi konnaa (Tom Waits, John Lurie) ovat nyt vastahakoisia isäntiä vankisellissä, johon tuodaan Roberto Benigni (”if looks could kill, I’m a dead man”). Mystery Train (1989) oli mestariteos väreissä. Ihmiskuvauksen lakoninen hellyys oli täysipainoista, tapahtumattomuuteen ja mitäänsanomattomuuteen perustuva huumori hiottu huippunsa. Japanilaisten turistien Elvis-triviasta elokuva etenee kohti Memphis bluesin ydintä. Night on Earth (1991) oli uusi avaus, kerronnallisesti omalaatuinen episodielokuva. Tapahtuma-aika on yö ja tapahtumapaikkoina viisi taksia, mutta lumous säilyy tarinoissa Hollywoodista, New Yorkista, Pariisista, Roomasta ja... Helsingistä (Matti Pellonpää ja Kari Väänänen). Dead Man (1995) toi pääosanesittäjäksi Johnny Deppin, joka kuuluu ohjaajan sielunveljiin. Ensimmäisessä genre-elokuvassaan Jarmusch käänsi odotukset nurin. Rauhallinen itärannikon mies William Blake joutuu palkkionmetsäs28
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
NIGHT ON EARTH
KAHVIA JA TUPAKKAA
täjien kohteeksi ja saa oppaakseen salaperäisen intiaanin mustavalkoisessa westernissä. Neil Young loi musiikin Dead Maniin, ja Jarmusch ohjasi dokumentin Year of the Horse (1997) Neil Youngin ja Crazy Horsen kiertueesta. Musiikki on pääosassa, mutta mukana on haastatteluja ja arkistomateriaalia 1970- ja 1980-luvuilta. Ghost Dog – samuraiden tapaan (1999) oli Jarmuschin toinen genre-elokuva, New Yorkiin sijoittuva genrecocktail, jossa samuraielokuva, gangsterielokuva ja blaxploitation kohtaavat. Tarantino on tehnyt samaa, ja Jarmusch on voinut saada häneltä haasteen, mutta vain tehdäkseen kaiken toisin. Kahvia ja tupakkaa (2003) oli tekeillä 17 vuotta, ja lopulta Jarmusch kokosi yhteen 11 vinjettiä, joita yhdistää nimessä mainittu teema. Mukana on Jarmuschin ”all star cast”. Se sisältää minimuunnelmia hänen lempiteemoistaan kuten miten maine sekoittaa ihmismielen.
Broken Flowers (2005) oli jälleen avaus: kohtaaminen keski-iän kanssa. Bill Murray tulkitsee koomisen eleettömästi miestä, joka saa vaaleanpunaisessa kirjeessä tietää, että hänellä on kohta aikuinen poika. Hän matkustaa maan halki tapaamaan ex-rakastettujaan (Jessica Lange, Sharon Stone, Tilda Swinton). Nyt muukalainen on oma menneisyys. The Limits of Control (2009) on Ghost Dogin rinnakkaisteos, pääosassa Isaach De Bankolé. Urbaanin vierauden runoutta syntyy Reina Sofian maalauksista, espressokupeista, tulitikkulaatikoista, taiji-liikkeistä ja uhkeasta Paz de la Huertasta, joka yrittää horjuttaa gangsterin munkkiasketismia. Musiikkikooste sykähdyttää, ja Christopher Doylen kuvaus vahvistaa Wong Kar-wai -yhteyksiä. Only Lovers Left Alive (2013) on genre-aluevaltaus uuden ajan vampyrologiaan. Adam (Tom Hiddleston) asuu Detroitissa, Eve (Tilda Swinton) Tangerissa. Heidän avioliittonsa on kestänyt vuosisatoja, ja he ovat tunteneet vaikka ketä Schubertista lähtien. Dave Calhoun vertaa heitä kultivoituneisiin heroiiniaddikteihin. Heissä on tyyliä ja sivistystä, ja joka hetki he etsivät seuraavaa fiksiä. AA
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
29
HOHTO
Episodin kärkikolmikko Episodi-lehden toimitus listasi suosikkinsa, joista esitämme kesällä kärkikolmikon. Ridley Scottin ohjaama Blade Runner (1982) oli ilmestyessään selvästi edellä aikaansa. Suuri yleisö ja kriitikot ottivat sen kuitenkin ristiriitaisesti vastaan. Nykyään tätä synkkää tulevaisuuskuvausta pidetään edelläkävijänä. Kiehtovan tieteistarinan ohella elokuvassa tarkastellaan luomisen ja kuolevaisuuden problematiikkaa. Kun ohjaajalegenda Stanley Kubrick tarttui kauhukirjallisuuden mestari Stephen Kingin pelottavimpaan kirjaan, syntyi yksi kaikkien aikojen kauhuelokuvista. Hohto (1980) ei kuitenkaan ollut välitön klassikko. King itse ei pitänyt elokuvasta, ja yleisön vastaanotto oli ristiriitainen. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin voi kuitenkin todeta, että Hohto on lajityyppinsä kiistaton merkkiteos, jota useatkaan katsomiskerrat eivät kuluta. Gangstereita naisten hepenissä pakoilevia muusikoita esittävät Tony Curtis ja Jack Lemmon tarjoavat hulppeaa tukea rakkaudessa pettyneelle mutta sitä – ja miljonäärimiestä – etsivälle Marilyn Monroelle. Tilannekomiikan, slapstickin ja nokkelan sanailun lisäksi Piukat paikat (1959) sisältää traagista juonnetta kuten hyvän komedian kuuluukin ja nousee ”miehet mekoissa” -hauskuttamisen yläpuolelle. Jussi Huhtaja ja Jouni Vikman
Ensimmäinen maailmansota 100 vuotta Sarajevon laukaukset ammuttiin 28.6.1914, ja ensimmäinen maailmansota syttyi 28.7.1914. Ensimmäinen koneelliseen joukkotuhontaan perustuva sota merkitsi loppua la Belle Époquelle eli kauniille aikakaudelle. Maailma ei ollut enää entisensä, ei myöskään maailmantaide. Charles Chaplin oli yksi niistä taiteilijoista, jotka ehtivät käsitellä ensimmäistä maailmansotaa sen vielä raivotessa. Kivääri olalle vie (1918) kuului niihin elokuviin, joissa hän oivalsi, että komediaa voi tehdä järkyttävimmistäkin asioista. Vähemmän on enemmän: siitä todistaa Joseph Loseyn karun intensiivinen Kuningas ja isänmaa (1964). Tom Courtenay tulkitsee äärettömän stressin kokenutta sotamiestä ja Dirk Bogarde kapteenia, joka tajuaa rintamaoikeudenkäynnissä, että oikeus voi olla vääryyttä. AA 30
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
CYCLOMANIA
Polkien pääsee – pyöräilyelokuvia Tyhjän tien vapaus kiehtoo paitsi reissaajia, myös elokuvantekijöitä. Kesäsarjassamme matkaa taitetaan neljän pyörän sijaan kahdella, kun hurautamme polkupyörän satulassa Suomen suvesta Jenkkilään, Ranskan maisemiin ja suurkaupunki Pekingiin. Harva on valkokankaalla taiteillut pyörän kanssa yhtä verrattomasti kuin monitaituri Jacques Tati. Esikoiselokuvassa Lystikäs kirjeenkantaja (Jour de fête, 1949) Tatin maalaispostimies tavoittelee menopelinsä kanssa amerikkalaista tehokkuutta, hupaisin tuloksin. Samana vuonna Suomessa nuoret tähdet Eeva-Kaarina Volanen ja Matti Ranin rakastivat ja hurmasivat epookkikomediassa Katupeilin takana. Kukkean kesäistä Helsinkiä kauniisti tallentaneessa tarinassa kaikki alkaa pyörästä. Näytöksellä muistetaan myös marraskuussa edesmennyttä teatterineuvos Raninia. Kilpa-ajon hurma ja syke ovat keskiössä kolmessa sarjan elokuvassa. Pyöräilyharrastuksen suosion kasvaessa Yhdysvalloissa, Bullitissa vauhtitajunsa osoittanut Peter Yates ohjasi kasvutarinan Fillarijengi (Breaking Away, 1979). Työläisperheen poika, taitava amatööripyöräilijä ja italofiili Dave kohtaa todellisen haasteen osallistuessaan pikkukaupungin perinteiseen Little 500 -kisaan. Simo Halisen energisessä Cyclomaniassa (2001) kaverukset, fillarilähetit ja kilpaajajat K ja Eetu kisaavat nopeudesta ja tytöstä. Tour de Franceen, pyöräilykisojen kuningastapahtumaan, päästään mukaan Sylvain Chometin riemukkaassa animaatiossa Bellevillen kolmoset (2003). Musiikintäyteinen tarina nostaa hattua Tatille. Kuudennen sukupolven kiinalaisohjaaja Wang Xiaoshuain maalauksellinen Polkupyörävarkaat (2001) versioi nimensä mukaisesti Vittorio de Sican klassikkoa Polkupyörävaras vuodelta 1948. Maalaispoika Guei saapuu elannon perässä Pekingiin, saa lähetin paikan, mutta hänen pyöränsä varastetaan. Alkaa periksi antamaton etsintä miljoonakaupungin labyrintissa. Tarina pyörästä kasvaa kuvaukseksi luokasta, nuoruudesta ja muuttuvasta Kiinasta. Anna Möttölä toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
31
25. International Film Festival 22.-31.8.2014 www.espoocine.fi