Hyttynen 1-2023

HYTTYNEN

1-2023

SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus

3

Charles Edouard Ilmari Vainio

4

Vapaaehtoistyötäkö?

6

PartioWiki

7

Joensuun Metsänkävijät ja Metsänkävijäin liiton leiri

8

Leirivinkki

13

Tampereen Metsänkävijät 1 vuotta

14

Metsänkävijäin Liiton Kiitollisuudenmerkki

18

Levikki 50 kpl

2

Pääkirjoitus Minua on kutkuttanut viimeisten vuosien aikana ajatus luoda lehti metsänkävijöille.

Ajatus on saanut pontta viime aikoina, kun Suomen Partiolaiset on poistanut tarjonnastaan ensin Partiojohtajan ja nyttemmin vielä Partion. Se on supistanut mahdollisuuksia käydä hyvää keskustelua liiton sisällä, eivätkä internetin keskustelupalstat mielestäni ole kovinkaan hedelmällisiä paikkoja hyvälle dialogille, vaan enemmänkin rivejä repiviä alustoja. Liitto on jo muutoinkin kovin jakautunut – ehkä jälleen uudistusmielisiin ja vanhoillisiin, kuten aiemminkin suomalaisen partioliikkeen historiassa.

hyväksynnän hallitukselta lähettää tätä lippukuntiin. Lehteä tullaan painamaan pieni määrä paperisena printtinä, mutta se julkaistaan myös digiversiona.

Hyttynen on tarkoitettu partiojohtajaikäisille mänkijöille, jotka haluavat tutustua metsänkävijöiden historiaan, eri lippukuntien toimintatapoihin ja tapahtumiin. Jokaisella on myös mahdollisuus ja oikeus kirjoittaa itseään askarruttavista asioista kolumneja, pakinoita tai kertomuksia oman lippukunnan toiminnasta.

Harmaakarhu

Kun teillä nyt heräsi kiinnostus jakaa mielipiteitänne, vastata johonkin tämän numeron kirjoitukseen, kertoa lippukuntanne historiasta tai tapahtumista, tai ihan vain lähettää tervehdys tai onnittelu jollekin taholle, niin lähestykää toimitusta: harmaa.karhu04@gmail.com.

Tehdään yhdessä tästä jotain ainutlaatuista ja hienoa, josta voimme olla ylpeitä!

Nimi Hyttynen juontaa juurensa vuoteen 1917, jolloin Helsingin Metsänkävijät julkaisivat lippukuntalehtenään Leirihyttystä. Sittemmin lippukunnan pää-äänenkannattaja on saanut nimen Kiho ja Leirihyttystä on julkaistu nimenomaan leirilehtenä. Turun veljesjoukon lehti Mänkijä on toiminut Leirihyttysenä ennen viimeisiä Finnjamboree-leirejä – viimeisimpänä juuri ennen Kajoa.

Lehti, jota luet, on täysin omakustanne, eikä SuMen julkaisu. Olen toki saanut murahtelevan

3

Charles Edouard Ilmari Vainio Iso-Hukka

4

s. 19.11.1892 k. 1.12.1955

Suomen Partiopoikajärjestön jäsenenä 1953-1955.

Ilmari Vainion isä oli tutkimusmatkailija ja maailmankuulu jäkälätutkija, filosofian tohtori Edvard August Wainio. Äiti oli ranskatar Marie Louise Scolastique ja hänen perujaan olivat pojan vierasperäiset etunimet, samoin roomalaiskatolinen uskonto.

Perheen kotikielenä toimi ranska.

Ilmari Vainion kirjalliseen tuotantoon mahtuu nuorisokirjoja, näytelmiä, partiokirjoja, käännöstekstejä aikakauslehtiin ja sarjakuvia.

Kuriositeettina mainittakoon, että Vainion kädestä on Suomen ensimmäinen sarjakuvakirja ”Professori Itikaisen tutkimusmatkat”.

Vainio kirjoitti ylioppilaaksi 18.5.1912 ja opiskeli saman vuoden syksystä alkaen yliopistossa estetiikkaa ja harjoitti piirustusta ja maalausta professori Eero Järnefeltin johdolla.

Hän toimi piirustuksen ja vieraiden kielten vt. opettajana Töölön yhteiskoulussa Helsingissä 1917-1918. Alemman hallintotutkinnon hän suoritti 1921 ja tullivirkamiestutkinnon 1923.

Hänellä oli todistukset ruotsin-, ranskan-, englannin- ja saksankielen taidoista.

Iso-Hukka oli tulisieluinen ja innostava partiojohtaja, jonka esimerkki ja usko partiotoimintaan loi nuoriin poikiin yrittämisen halua. Sinivalkoisuus oli Vainion keskeinen aatteellinen ohje nuora, ja myös hänen käyttämänsä keinot henkivät kansallisromanttisia tuulahduksia. Hyvin Ilmari Vainion isänmaallisuutta kuvaa se, mitä mieltä hän oli partiopuvun päähineestä. Hän tahtoi siihen kalevalaisia sävyjä ja ehdottikin leirilakiksi väinämöismallista lakkia. Hänen mielestään se ”soveltuu partioasuun kuin valettu, se uhoo metsänkävijän ja korvenraatajan tunnelmaa ja henkeä. Siksi se tyylillisestikin sulautuu partiopukuumme.”

Vainio toimi vuodesta 1921 lähtien tullihallituksessa tullinhoitajana, jonka vuoksi hänen asuinpaikkansa vaihtui tiuhaan.

Töölön yhteiskoulun pojat pyysivät pidettyä piirustuksenopettajaansa johtamaan perustamaansa partiojärjestöä. Järjestö otti nimekseen Metsänkävijät. Samalla tavoin tapahtui myös mm. Joensuussa ja järjestö nimettiin Joensuun Metsänkävijöiksi. Vainio toimi lippukunnanjohtajana myös Turun Metsänkävijöissä ja Tornion Metsänkävijöissä sekä Suomen Metsänkävijäin Liiton johtajana 1918-1955. Hän oli Suomen Partioliiton sihteerinä 1918-1919, Suomalaisen Partiopoikaliiton johtajana 1953-1954 sekä

johtokunnan

Iso-Hukka korosti vakaumuksellisuutta yli tunnustuksellisuuden. Tämän takia häntä pidetään ns. Baden-Powellilaisen partiofilosofian oppi-isänä Suomessa.

Tunnistatko viereisellä sivulla olevan Vainion piirtämässä omakuvassa olevat tunnukset?

5

Vapaaehtoistyötäkö?

Jo pidemmän aikaa olen monissa partioon liittyvissä kirjoituksissa termiin ”partiotyö”. Se on jotenkin kalskahtanut korvaani ja olen pohtinut syitä, miksi näin on.

Eikö partiointi, partiotoiminta, ole nuorten vapaaehtoistoimintaa – nuorisoliike?

Elinvoimainen, nuorekas, voimakas ja ajan hengessä elävä liike, jossa nuoret johtavat nuoria. Työstä saadaan palkkaa, siitä olemme varmaankin samaa mieltä? Saanko minä ryhmänjohtamisesta, hallinnon pyörittämisestä tai toiminnan suunnittelusta palkkaa? Olenko siis partiotyöntekijä?

Minä en saa partiossa vapaaehtoisena toimimisesta palkkaa. Siltikin koen saavani harrastuksestani suurinta korvausta, mitä voin saada. Mieleeni tulevat ne monet retket, leirit, pt- ja suunnistuskisat, vaellukset, jännityksen tunteet, pettymykset ja onnistumiset. Olen saanut kasvaa turvallisessa ympäristössä ja kokea sellaisia asioita, joita en varmasti olisi saanut kokea missään muualla.

Kuinka sitten leiri- ja retkimaksut? Jos en maksa niitä, niin saanko silloin palkkaa? Mielestäni silloin saan rahallista korvausta tekemästäni työstä, vaikka korvaus onkin kovin pieni siihen nähden, kuinka paljon retkenkin järjestäminen vaatii. Kyse on kuitenkin periaatteesta – en halua, että minun partiointini on työtä. Minä maksan retki- ja leirimaksuni ilomielin, sillä olen tyytyväinen saamaani henkiseen pääomaan, jonka harrastukseltani saan.

Pääsääntöisesti monet partiojohtajat maksavat tilaisuuksista vielä enemmän kuin nuorimmat osallistujat. Jos minun lippukunnassani johtajat eivät maksaisi retkimaksuja siinä missä nuoret osallistujatkin, niin tarkoittaisiko se sitä, että nuorten viikonlopun maksut olisivat suuremmat, vai olisiko minun tehtävä enemmän varainhankintaa?

Onko partiotoiminta silloin kaikille mahdollinen ja matalan kynnyksen harrastus, jos lippukunnassani tapahtumien maksut nousevat?

Etenkin tässä maailmanajassa kysymys on ajankohtainen, koska perheiden elinkustannukset ovat nousseet viimeisen vuoden aikana roimasti.

Partioalan palkat nousevat tulevaisuudessa.

Toimintamme tulee sitä antoisammaksi, mitä suurempia haasteita kohtaamme. Kun nuori etsii omaa minäänsä, paikkaansa maailmassa, hän tarvitsee hyviä ihmissuhteita. Yksi haasteistamme on luoda myrskyisään maailmaamme turvallinen satama, jossa kaikki ovat ystäviä keskenään. Tähän pyrkiessämme tarvitsemme kärsivällisyyttä, uskoa parempaan huomiseen ja toimintaan tämän puolesta.

Nimenomaan henkilökohtaisista yrityksistä toimia hyvän edistämiseksi. Palkaksemme tulee yhteinen onni. Ja sitä tulee sitä enemmän, mitä enemmän elämästämme annamme.

Harmaakarhu

6

PartioWiki Monet lippukunnat ovat kirjoittaneet ansiokkaita, ja paksujakin teoksia omasta historiastaan. Aktiivisin metsänkävijöistä taitaa olla Helsingin Metsänkävijät, jotka ovat julkaisseet jo neljä omaa historiaa käsittelevää teosta. Onhan se toki luonnollistakin, koska lippukunnalla on historiaa jo 106:n vuoden edestä. Muutaman vuoden päästä pääsemme tunnelmoimaan Turun veljesjoukon historian äärellä, kun TuMe täyttää 100 vuotta ja heiltä on tulossa heidän vuosisataista historiaansa käsittelevä järkäle.

perinteitämme ja tunnuksiamme. Tämän lisäksi on SuMen historiaa käsittelevä sivu, jossa on mm. listattuna aiemmin toiminnassa olleet metsänkävijälippukunnat. Kuinka moni tiesi, että Lammilla on ollut mänkijälippukunta 19471950? Jokaisella meistä on mahdollisuus käydä päivittämässä metsänkävijöiden historiaa ja sinne onkin hallituksen linjauksen mukaisesti lähdetty keräämään mänkijöiden yhteistä taivalta.

Käypä siis heti tarkastamassa oman lippukuntasi PartioWiki-sivusto ja katso, mitä teistä kerrotaan. Sieltä saattaa löytyä jostain teidän lippukuntanne merkittävästä henkilöstä oma sivustonsa, jossa hänen partiotaivaltaan kuvataan.

Harmaakarhu

PartioWiki on vuonna 2006 perustettu partiotietosanakirja. Se on hyvä tapa esitellä ja päivittää lippukunnan historiaa, koska se on vapaasti muokattavissa. Siihen liittyy myös riskinsä ja siksi on hyvä nimetä lippukunnasta yksi johtaja tarkastamaan välillä lippukunnan tietoja, ettei tapahdu väärinkäytöksiä.

Suomen Metsänkävijöillä on omaa toimintaa esittelevä sivu, jossa on kuvattuna

7

Joensuun Metsänkävijät ja Metsänkävijäin liiton leiri 1928 Joensuuhun muuttaneen Matti Sivolan ympärille oli kuin lähes itsestään syntynyt uusi partiojärjestö. Se käytti aluksi nimeä Joensuun Eräveikot, mutta muutti pian nimensä muotoon Pielisen Eräpojat. Vuonna 1930 Ilmari Vainio muutti töiden johdattelemana Joensuuhun. Sivolan johtamat partiopojat kuulivat tunnetun partiojohtajan muuttaneen paikkakunnalle ja pyysivät häntä järjestönsä johtoon. Luonnollisesti järjestön nimeksi tuli Joensuun Metsänkävijät ja se liitettiin Suomalaiseen Partiopoikaliittoon sekä Metsänkävijäin liittoon. Uuden lippukunnan perustamisesta ilmoitettiin Partion numerossa 4/1931.

Kun leiri oli pidetty, Partion sivuilla julkaistiin raportti leiristä.

Siihen aikaan viestintä tapahtui paljolti Partiolehden välityksellä. Heti ensimmäisenä vuonnaan uusi lippukunta kutsui muut metsänkävijät yhteiselle liiton leirille lehden välityksellä.

8

Iso-Hukka luomassa tunnelmaa iltanuotiolla.

Lipunnosto leirillä. Siihen aikaan lippua kunnioitettiin nk. suurella tervehdyksellä.

Sormet olivat partiotervehdyksessä.

9

Metsänkävijöiden leirit 19191920 Kesäleiri 3.6.1920- Lohja. Ilmari Wainio

1947 Andia, 30-vuotisleiri, Helsingin Metsänkävijät, Vihti.

Leo Mikkola

1921 Mänkijöiden yhteisleiri, Lohjan leiripäivät.

Ilmari Vainio

1950 TuMen 25-vuotisjuhlaleiri mänkijöille Turun saaristossa Långholmassa. Aaro Järvi

1926 Kesäleiri Viipuri, Vilaniemi. Viipurin Metsänkävijät

1964 Manninkorpi 14.-23.8.1964, Manninlampi, Fiskars. Kari Ahola

1927 Suomen Metsänkävijäin Liiton kesäleiri 4.14.7.1927 Aulangon Lusikkaniemi. Vanhimpina Ilmari Vainio, Erkki Willstedt (Varanko), johtajina Henriksson, Pöyry ja Kosti Marjamaa

1967 Otsonpahta Suomen Metsänkävijöiden 50-vuotisjuhlaleiri 12.-21.8., Antskog Fiskars.

Markku Arimo

1928 Suomen Metsänkävijäin Liiton kesäleiri Aulanko 1931 Kesäleiri 1.-10.7.1931 Joensuu, Pikku-Polvijärvi.

Leirin vanhin Ilmari Vainio, johtaja Tuomo Salo

1974 Mänkiö, 5.-14.8.1974 Foudinlampi, Antskog. Lauri Soravuo 1983 Karhuleiri, Karhuranta, Kemiö 1990 Tervaksen Karhulaakso, Kannonkoski 1996 Loiston Karhulaakso, Hanko 1998 Mänkiö, 1.-9.8.1998, Karhuranta, Kemiö.

Seppo Saloranta

1933 Viipurin Metsänkävijäin järjestämä Metsänkävijäin Liiton leiri Santasaaresssa heinäkuun alussa. Erkki Karvinen ja Aarne Quist

1937 Metsänkävijäin 20vuotisleiri. 17.-26.7.1937 Ino. Joensuun Metsänkävijät

Mänkiö 1998 leirin tunnus

10

2004 Taruksen Karhulaakso, Padasjoki 2006 Kiitele, Taivalkoski. Tatu Lertola

2015 Liitokarhu, 2.-6.4.2015, Räyskälä. Manu Alarto

2019 Suurmänkiö, 26.6.-2.7.2019, Karhuranta, Kemiö. Antti Karhunen

Näiden leirien lisäksi on ollut lippukuntien yhteisiä leirejä, tai joku lippukunta on osallistunut toisen mänkijälippukunnan leirille pienemmällä osastolla.

11

Vuonna 2025 järjestetään jälleen Suomen Metsänkävijäin yhteisleiri.

Leirin johtajana tulee toimimaan Heini Muukkonen Helsingin Metsänkävijöistä.

Toivon mukaan se eroaa Finnjamboreista ja piirileireistä edukseen olemalle meidän mänkijöiden näköinen leiri ja siihen pääsemme onneksi vielä kaikki vaikuttamaan.

Harmaakarhu

Veturi Veturi on perinteinen leirihella. Sen avulla vartiot voivat valmistaa leireillä ruokaa. Veturin seinät rakennetaan kivistä tai tiilistä. Raot tilkitään savella tai laastilla. Päälle asennetaan keittolevy, jossa on paikat kattiloille.

Takaseinään asennetaan kamiinan putkia savupiipuksi, etuosa jätetään avoimeksi tulen ylläpitämiseksi.

Nähdäänkö SuMen leirillä vartioilla vetureita?

12

Leirivinkki

13

Tampereen Metsänkävijäin 1-vuotisjuhlat

Olin saanut postissa kutsun saapua uusimman metsänkävijälippukunnan 1-vuotisjuhliin ja lipun vihkiäisiin. Otin kutsun ilolla ja ylpeydellä vastaan, koska en ollut aiemmin ollut yksissäkään lipun vihkiäisissä, enkä tosin ollut kuullut yhdenkään lippukunnan juhlistavan niinkin lyhyttä taivalta. Tietäen kuitenkin lippukunnan johtajiston, odotin innolla juhlaa, koska osasin aavistaa, että tiedossa on todella juhlava tilaisuus. Ja on myönnettävä, että tilaisuus todella oli saapumisen arvoinen.

Juhlat järjestettiin Aleksanterin koululla Tampereen Hämeenpuiston kupeessa. Tila oli perinteinen koulun juhlasali esiintymislavoineen ja puhujanpönttöineen.

Juontajana toiminut Kaapo toivotti alkuun kaikki tervetulleiksi ja kertoi hieman juhlan läpiviennistä. Lyhyen alustuksen jälkeen Tampereen Kotkien puhallinorkesteri aloitti juhlat fanfaarilla, jolloin kaikki nousivat seisomaan. Fanfaarin jälkeen liput saapuivat saliin – ensin Suomen lippu airuineen, jonka jälkeen Tampereen Metsänkävijöiden lippu.

Lippujen asetuttua paikoillaan puhallinorkesteri kajautti upean Metsänkävijäin marssin.

Yleisön istuuduttua alkoi seremoniallinen ja arvokas esitys, kun juontaja poisti vihittävästä lipusta nauhat, jolloin lippu heilahti tyylikkäästi auki ja näin lipun ulkoasu oli paljastettu, kun se tähän asti oli ollut kaikille salaisuus.

14

Lipunkantaja asetti lipun pöydälle naulausta varten.

Lipussa oli yhteensä 21 naulaa jokaisen naulan edustaessa yhtä toiminnassa olevaa metsänkävijälippukuntaa. Jokaiselle naulalle oli nimetty naulaajansa ja jokaisella naulaajalla oli rooli, jonka takia hän pääsi naulaamaan yhden naulan. Naulan lyömisen jälkeen jokainen kirjoitti lippukirjaan oman nimensä.

Naulauksen aloitti kutsuvieras ja Suurmänkijä Jukka Ahonen Helsingin Metsänkävijöistä.

Suomen Metsänkävijöille oli nimetty toinen naula ja sen pääsi naulaamaan Heini Muukkonen, joka toimi SuMen edustajana

juhlassa. Naulaajia oli nimetty myös mm.

Hämeen Partiopiiristä, Tampereen Partiolaisista ja kummilippukuntina toimivista Jyväskylän ja Tammelan Metsänkävijöistä.

Toiseksi viimeisen naulan löi lipun suunnittelija Kaisu Kammonen ja viimeisen naulan sai itseoikeutetusti lyödä Tampereen Metsänkävijöiden lippukunnanjohtaja Perttu Aimola.

Lipun vihkimisen suoritti paikallisen seurakunnan johtava kappalainen Leena Jalkanen. Hän osasi vihkimispuheessaan oivallisesti tiivistää metsänkävijyyden hengen, vaikka hänellä itsellään ei ymmärtääkseni mänkijätaustaa olekaan. Ehkä hän oli päässyt jyvälle metsänkävijöille ominaisesta pedanttiudesta valmistautuessaan käsillä olevaan tilaisuuteen.

Vihkimisen päätteeksi laulettiin yhteisesti virsi Maa on niin kaunis.

Arvokkaan ja koruttoman seremonian jälkeen lippu asetettiin jalustalle ja lipunkantajakin pääsi asettumaan omalle paikalleen yleisön joukkoon.

Ohjelmassa oli sudenpentujen esitys, joka aiheeseen liittyen oli kertomus siitä, kuinka ensimmäinen metsänkävijöiden lippu on syntynyt.

Vieläkin ajankohtaisemman siitä teki se, kun – kuten kaikki tiedämme – poikien aikoinaan anastamasta Venäjän lipusta revittiin punainen kaistale irti.

15

nuorta partiopoikaa.

Ilokseni pääsin toteamaan, että myös metsän-kävijöiden ansiomerkit ovat alusta saakka tärkeänä osana TreMen toimintakulttuuria, kun juhlan loppupuolella luovutettiin yksi karhunpääsolki ja yksi rautainen karhunkäpälä. Minua myös ällistytti se, että 1-vuotiaalla lippukunnalla voi olla jo oma kiitollisuusmitali, kun sellainen oli myönnetty lippukunnan tunnuksen ja lipun suunnittelijalle Kaisu Kammoselle.

Vapaan sanan aikana lavalla kävi muutamat tahot onnittelemassa ja lausumassa tervehdyksensä uusimmalle mänkijälippukunnalle.

Suurmänkijä Jude Ahonen kuvasi juhlapuheessaan metsänkävijyyttä ja mänkijöiden vaikutusta suomalaiseen partioliikkeeseen. Mieleeni jäi erityisesti hänen kuvailunsa omasta ensimmäisestä tärkeästä vastuutehtävästään, kun hänet nimitettiin oman lippukuntansa viralliseksi lipunkantajaksi.

Kuinka niinkin pitkän partiopolun kulkenut partiojohtaja muistaa edelleen niinkin pienen tehtävän? Silloinhan se toki on ollut suuri vastuu ja varmasti jännittänyt

Tilaisuus päättyi Maamme-lauluun, jonka jälkeen liput poistuivat yhtä ryhdikkäästi ja arvokkaasti kuin olivat saapuneetkin.

16

Virallisen osuuden jälkeen juhlaväki pääsi nauttimaan runsaista kahvitarjoiluista ja vaihtamaan kuulumisia sekä tarkastelemaan lippukunnan toimintaa ja ihastelemaan mänkijöiden ansiomerkkejä, jotka olivat samanlaisessa taulussa, jonka SuMe lahjoitti Partiomuseolle.

Juhlan protokollassa oli otettu yleisö ja eri organisaatioiden edustajat huomioon upealla tavalla. Vaikka naulan lyöminen onkin lyhyt toimenpide, se antoi varmasti jokaiselle naulaajalle muistijäljen omasta osuudestaan juhlan onnistumisessa.

Tilaisuudessa korostettiin metsänkävijöiden omia perinteitä, unohtamatta kuitenkaan Hämeen piirin ja Tampereen Partiolaisten edustajia.

Juhla oli oiva osoitus siitä, kuinka nuorikin lippukunta voi jo alusta alkaen tuoda partion perinteitä omaan toimintaansa, kun siihen vain

on riittävä tahtotila. Minuun teki suuren vaikutuksen se, kuinka paljon aikaa ja vaivaa tilaisuuteen oli varmasti käytetty, ja kuinka pieniäkin yksityiskohtia oli ajateltu. Ei varmastikaan ollut sattumaa, että lippukunnan partio-ohjelma julkaistiin juuri tuossa tilaisuudessa, tai että lippukuntalehti Tremelin ensimmäinen numero annettiin kaikille matkaan muistoksi tilaisuudesta. Kuitenkin suurimman vaikutuksen teki se, että juhlaan oli teetetty oma muki, jonka sai ottaa mukaansa juhlasta.

TreMen johtajisto ja muutama kutsuvieras kunnioitti lippukunnan alkuperäisjäseniä vuosilta 1937-39 käymällä Lamminpään hautausmaalla laskemassa seppeleen. Illalla samainen osasto nautti juhlaillallisen ravintola Tiiliholvissa siniristilippu ja vastavihitty lippu uljaasti jaluistalla seisten.

Upea ja kadehdittavan onnistunut päivä pienintä yksityiskohtaa myöden!

Mänkijä

17

Metsänkävijäin Liiton kiitollisuudenmerkki Metsänkävijäin liitolla oli oma kiitollisuudenmerkkinsä vuosina 1920-1926/27.

Merkkejä myönnettiin noin kymmenen kappaletta vuosien aikana. Metsänkävijät pyysivät vuonna 1927 Suomen Partioliitolta lupaa käyttää myöntämiään merkkejä. Lupa saatiin jo myönnettyjen merkkien kantamiselle, mutta ei uusien myöntämiselle.

Turun mänkijät olivat löytäneet Lauri Vuolasvirran ansiomerkit huutokaupasta.

Upeana kulttuuritekona he olivat ostaneet ne kuvitellessaan, että kyseessä on Ilmari Vainion merkit. Syy väärinkäsitykseen oli se, että merkkien joukossa oli Hopeasusi numero 5.

Erehdys on ymmärrettävä, sillä nykylaskennan mukaan Vainiolle on myönnetty järjestyksessään viides susi. Siihen aikaan, kun Iso-Hukalle se myönnettiin, oli liittoja suomalaisella partiokentällä useampia.

Jokainen näistä liitoista myönsi Hopeasusia omalla numeroinnillaan, jolloin Vainiolle myönnetty susi on SPPL nro 1. Tarkemman tarkastelun ja tutkinnan jälkeen TuMe huomasi ostaneensa Lauri Vuolasvirran ansiomerkit.

Tämän huomattuaan he auliisti lahjoittivat ansiomerkkitaulun HeMelle, koska olihan Vuolasvirta liittynyt Helsingin veljesjoukkoon jo partiopolkunsa alkutaipaleella. Vuolasvirran elämään tutustumme joskus myöhemmin tämän lehden sivuilla.

Partio 9/1920 Myönnettyjä kiitollisuudenmerkkejä: Ilmari Vainio 1920 Jean Sibelius 1922 Kosti Marjamaa 1922 Erkki Karvinen 1925 Lauri Vuolasvirta

Lauri Vuolasvirralle myönnetty kiitollisuudenmerkki

18

Toimitus onnittelee juhlavuotta viettäviä metsänkävijälippukuntia!

Tampereen Metsänkävijät 1-v Espoon Metsänkävijät 30-v Viialan Metsänkävijät 85-v Jyväskylän Metsänkävijät 90-v

19