1 minute read

Rehtorin tervehdys

Lukuvuosi 2022-2023 sujui tasaisen opiskelun tahtiin. Ennen lukuvuoden alkua ja sen aikana tehtiin useampia uusia opettajarekrytointeja.

Lukio ja yläkoulu sai myös uuden koulusihteerin Satu

Advertisement

Huhtalan pitkäaikaisen koulusihteerin siirryttyä toisiin tehtäviin.

Jälkeenpäin voi todeta, että rekrytoinnit olivat onnistuneita.

Joukkueemme on vahvistunut. Lukiolla on aistittavissa uutta, positiivista energiaa.

Tämä on toki myös paljolti aktiivisten ja aloitteellisten opiskelijoidemme ansiota. Opiskelijakunnan toiminta on virkistynyt ja opiskelijoiden omaan tilaan on tulossa yhtä ja toista mielenkiintoista viihtyvyyttä lisäävää elementtiä.

Uusina lukion opettajina aloittivat biologian ja maantiedon lehtori Joni

Halonen ja englannin kielen lehtori Sara Lukka, joka toimii myös opiskelijakunnan ohjaajana.

Pitkäaikaisen Harjavallan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin Timo

Grönroosin tilalla jatkaa

Katriina Kurkinen. Essi

Niinivirta aloittaa syksyllä lukion toisena äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana.

Annaleena Unkuri valittiin lukion uudeksi vararehtoriksi.

Yo-kokeet vietiin syksyllä ja keväällä sujuvasti läpi lukion omin voimin. Vanhat tanssittiin kaikessa loistossaan perinteisesti helmikuussa. Samoin penkkarit rekka-ajeluineen vietettiin tuttuun tyyliin.

Abit toivat iloista karnevaalitunnelmaa harmaaseen arkeen vieraillen päiväkodeissa ja kouluissa.

1. ja 2. vuoden opiskelijat opiskelivat tänä lukuvuonna uuden LOPS:in mukaan. 3. vuoden opiskelijat vielä vanhan LOPS:in mukaan.

Ensi syksynä kaikki opiskelevat uuden LOPS:in mukaan. Opiskelijat kävivät marraskuussa myös Studiamessuilla Helsingissä tutustumassa jatkokoulutustarjontaan

Marraskuussa järjestettiin

9. luokkalaisille tutustumispäivä lukiolle ja jatkoopintohuoltajailta.

Huhtikuussa kutsuttiin 2. vuoden opiskelijoiden huoltajat kuulemaan yotutkinnon rakenteesta ja korkeakouluhauista.

Hyvinvoiva ja Osallistava lukiohanke jatkui vielä tämän lukuvuoden ja hankerahoilla järjestettiin tukitunteja opiskelijoille ja lasketteluretki

Sappeelle, teatterimatka

Tampereelle Anastasiamusikaalia katsomaan ja vielä tällä viikolla mennään kaupunkisotaa pelaamaan Yyterin suuntaan, vaihtoehtona kävely. Retkillä on ollut iloisen vapautunut tunnelma ja puheen sorina.

Kansainvälisyystoiminta jatkui tammikuussa, kun opiskelijat kävivät opettajineen Brysselissä

Laura Huhtasaaren kutsumina. Haimme myös Erasmus-hankkeen päätyttyä Nordplushanketta, ja saimme kumppaniksi Latvian.

Suunnitteilla on vierailuja molemmin puolin. Tästä tiedotetaan tarkemmin syksyllä. Opetushallituksen hyvinvointiprofiilin kyselyllä arvioimme jälleen keväällä lukion toimintaa. Kyselyyn vastasivat 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Myös huoltajille meni kysely wilman kautta. Kyselyjen tuloksista saamme tärkeää tietoa lukion toiminnan kehittämiseksi.

Kiitän koko kouluyhteisöä menneestä lukuvuodesta ja toivotan uusille yllioppilaille onnea ja menestystä tulevaan.

Pitäkäähän Harjavallan lukion lippu korkealla.

Oikein hyvää kesälomaa kaikille, syksyllä nähdään myös uudet tulevat lukiolaiset. Toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi porukkaan.

Sari Lukka, rehtori