1 minute read

Utilization of Open Data in Business in Häme Region

Antti Viiman

Abstrakti

Tämän työn tarkoituksena oli kartoittaa avoimen datan hyödyntämisen nykytilanne liiketoiminnassa Kanta-Hämeessä, miten paikalliset yritykset voisivat hyödyntää sitä paremmin ja millaiselle datalle on kysyntää. Oletus oli, että avointa dataa ei alueella suuressa määrin hyödynnetä. Työn toimeksiantajana toimi AvoinHäme -hanke, jota toteuttaa HAMK Smart -tutkimusyksikkö. Hankkeessa luodaan olosuhteita avoimen datan hyödyntämiseen kasvattamalla eri toimijoiden tietoa ja taitoja, sekä esittelemällä avoimen datan hyötyjä esimerkein, pilotein ja kokeiluin.

Teoreettisessa viitekehyksessä esitellään avoimen datan konsepti, perustellaan syitä datojen avaamiselle, kuvaillaan datan jakelukanavat, esitellään miten avointa dataa voi hyödyntää liiketoiminnassa, kuvaillaan sen rooli BI-toiminnassa, esitellään älykkäiden kaupunkien konsepti ja kuvaillaan avoimen datan nykytilanne Suomessa ja Kanta-Hämeessä.

Tutkimus tehtiin teemahaastatteluina kuudelle paikalliselle yritykselle eri toimialoilta, sekä yhdelle avoimen lähdekoodin asiantuntijalle. Tuloksena nähtiin, että vaikkei avointa dataa hyödynnetä paljoa, esimerkkejä siitä on olemassa. Näyttää kuitenkin, että avoimen datan osuus näiden yritysten liiketoiminnassa on hyvin pieni. Suurin este avoimen datan läpimurtoon näyttäisi olevan yritysten tietämättömyys siitä, miten sitä voisi muuttaa kannattavaksi liiketoiminnaksi. Tärkeänä nähtiin myös teknisen osaamisen riittävyys. Yleensä aloitteet tulevat yksittäisiltä toimijoilta, eikä avoin data ole niinkään osa yritysten strategiaa. Datan saatavuus on kansallisella tasolla hyvä, mutta alueellisille data-avauksille on vielä kysyntää.

Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://urn.f/URN:NBN:f:amk-202004165166