Vilkkumaa (Gummerus)

VILKKUMAA MAIJA VILKKUMAA

MIINA SUPINEN

GUMMERUS

MAIJA VILKKUMAA & MIINA SUPINEN

GUMMERUS

FSC Finnish C021394 New MIX Paper Landscape BlackOnWhite

© Miina Supinen, Maija Vilkkumaa ja Gummerus Kustannus Oy Graafinen ilme: Bifu/People’s Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy Helsinki Painopaikka: ScandBook, Liettua 2023 ISBN 978-951-24-3197-7

11 Esipuhe 14 Toisen tekijän esipuhe

1973–1988 19 22 25 28 31 35 38 42 46 49 52 55 58 61 64

Toinen Maija Meille tulee vauva Mun äiti ei tottele mua! Älä ota Yrjön vehkeitä!

Miten murtoluku jaetaan toisella murtoluvulla?

Rakas Aino, olen niin tuskainen!

Nyt on elokuu, ja minä olen viljaa Me kerrotaan opettajalle Kuin vastustamattoman voiman vetämänä No Business Like Show Business Irokeesipäät pogoavat Kaupallisen joulun vastainen nuoriso Miksi laulat niin rumasti vaikka osaat laulaa kauniistikin?

Tästä voisi oikeasti tulla biisi Muutama fakta Helsingistä

1988–1995 67 69 71 75 77 79 83 87 91 93 95 99 103 106 109 111 114 116 120

Elämän tarkoitus Valtavia summia lyhyessä ajassa!

Poliisi on ystävä Me ollaan Tarharyhmä Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa Myyttinen ilmaisutaidon lukio Oikeat bändit tekee demoja Tämän edessä on nöyrryttävä Monta lauluu teillä on?

Keskinkertainen näyttelijä Kallion lukion todellinen tähti Pari kunnon fania ja 69-Scania Pääset musatytöksi jos tulet mun kanssa sänkyyn Koko päivä lauseenjäsennystä Tyttömäistä tappopoppia Yksi nakki kaikilla mausteilla Äänestäkää tulevaisuudelle kyllä!

Päässä menee lujempaa kuin sormissa Eihän täällä kuule edes omia ajatuksiaan!

1995–2003 127 131 136 140 144 149 151 154

Sointu, jonka päällä kulkee koko maailma Kauan kaivattu henkiopas Päiväunet bussin penkillä Ammun sua haulikolla Pekka ja kaunis rakkauslaulu Vuoden 1642 raamatunkäännös Vuoristoradan vaunussa Miten niin itsekäs?

159 164 168 173 176 179 181 185 189 195 199 203 206 210 214 217

Maksaisin koko minibaarin Vähäkalorista valkkarisoodaa Meikit, ketjut ja vyöt Onnea vaan sulle!

Julkisuutta ei voi hallita kuin kieltäytymällä siitä Vääränlainen nainen Sama leffa kaikilta kanavilta She’s famous in Finland Manhattanin valot Vaaleanpunaisessa huoneessa Tehdään tämä itse!

Kadehdin ihmisiä, jotka eivät ole vielä kuulleet tätä levyä Kiitos kun kirjoitat mun elämästä Kultalevyt narikassa Ei ole mikään pakko tehdä lapsia Sä ansaitset juhlat, mä en

2004–2011 221 226 228 231 234 237 240 242 245 250 253 256 258

Surkeana New Yorkissa Central Parkissa kello 17 maanantaina Pelkkää sumua Kiva, että maailmassa on rakkautta Pääsiäisnoidat Sun nauru on vieras ja ihana Jos tyttö ei juo Saatat olla parhaimmillasi viisikymppisenä Ei tuu samanlaista Kaakkois-Aasiaa Tiistai, tuo viikonpäivien natsi-Saksa Kalaan Kari Hyvärinen Warner-musiikilta, iltaa!

Seiso päälläsi 10 minuuttia päivässä

261 267 270 273 277 283 286 291

Jos oisin Superpallo Kirsikkasuu, tähtisilmä Karismaattinen, hauska ja ystävällinen Pehmopupu nimeltä Saara Mahtavaa kun sävellät kunnolla Rockia ei ole missään Poikiva lehmä Viimeinen keikkakesä

2011–2020 295 299 303 307 310 313 317 320 324 326 330 334 338 340 342 347 350 353 356 362 366

Eniten totta on fiktio Prinsessainen kakku Merimiehen muija ja kalamiehen koira Turhautunut kotiäiti kapinoi autofiktiota vastaan Jäbä ja meitsi Jutut, jotka toimivat melkein Ihminen, jota rakennusliikkeet pitävät laajalti pilkkanaan Nainen voi saada kolmesta kaksi Tuttua ja ihan uudenlaista Sehän olisi maailman siisteintä!

Nimeltämainitsematon ohjelma No niin, tästä saatte!

Vain taidon pitää ratkaista Kolme gorillaa Radioon sopiva hittisinkku #metoo – miksi niitä pitää kaivella?

Avain löytyy elefantin alta Flying V Häiriötä ja sekoittamista Kaikkialla mustaa Keppi Salminen laittaa skitan linjaan

370 373 376 380 383 386 390 397 402

Feministiräntti Paljon lähempänä kuin luulet Please don’t put your life in the hands of a rock’n’roll band Jättiläisen vatsassa Sairaan kova Passiivinen päähenkilö Virus riehuu Maailman paras takki Jos oisin mies

2020–2023 407 411 414 417 419 423 426 429

Mites olet ajatellut juhlia?

Viisi valkohäntäpeuraa Hän on äitini Kelle selitit Ukrainan Rakas ja ainoa Itsevarma ja uljas Taivaan halki kulki sähköjohtoja Taas bileissä

ESIPUHE Kun tajusin täyttäväni viisikymmentä vuotta, selkäydinreaktioni oli piiloutua kiven alle. Henkeä ahdisti ja hävetti. Lehtien sivuilta lukemani lausahdukset minkä tahansa alan ihmisestä, joka oli ”ymmärtänyt lopettaa ajoissa”, tuntuivat merkityksellisiltä viesteiltä juuri minulle. Pitäisikö minunkin? Lopettaa? Mennä pois? Mutta kun en halunnut! Minähän olin täynnä virtaa, viimeinkin.

Nuorena minua väsytti usein ja paljon. Mä en jaksa enää, mua väsyttää, en tahdo enää kiertää tätä ympyrää, kirjoitin Tarharyhmän biisiin. Ensimmäisellä soololevylläni ajetaan autolla pakoon raskasta parisuhdekriisiä ja lauletaan Ja jos saisin mitä vaan, mä menisin nyt nukkumaan, ja aamulla kaikki toisin ois, tai jos ees ois vähän parempi olla.

Ja sitten myöhemmin, kun lapseni olivat pieniä, olin väsynyt jatkuvasta univajeesta, kuten kaikki pienten lasten vanhemmat.

Mutta nyt, lähestyessäni viittäkymmentä, en yhtäkkiä ollutkaan 11

enää väsynyt. Maailma ei tuntunut niin pelottavalta ja paineiselta paikalta kuin nuorena. Jos vastaan tuli ongelma, olin todennäköisesti törmännyt samankaltaiseen aiemminkin ja selvinnyt siitä.

Päätin, etten sittenkään mene piiloon kun täytän 50. Pikemminkin korostan ikääni! Teen levyn, jonka nimenä on syntymävuoteni 1973, teen samannimisen ison keikan Jäähallissa, kerron kaikille juttuja 70- ja 80-luvuista. Ja kun ihailemani kirjailija Miina Supinen otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko kirjoittaa hänen kanssaan omaelämäkerran, sanoin: totta kai!

Tämän kirjan kirjoittaminen on ollut ajoittain raskasta, mutta voittopuolisesti riemukasta. Oman elämän tapahtumia ei aina jaksaisi muistella tai ainakaan kirjoittaa ylös, mutta samalla elämän piirtyminen tarinaksi on voimallinen kokemus. Kun käy läpi hyvän ja vaikean, muistojen harmaa massa saa muodon. Olemme Miinan kanssa kirjoittaneet toistemme tekstien päälle, poistaneet, lisänneet, puhuneet ja päätyneet uusiin ratkaisuihin. Prosessi on ollut moneen suuntaan haarova mutta nautinnollinen, ja sen ansiosta kaiken ajatellun, puhutun ja kirjoitetun hetteiköstä on paljastunut kirkas tarina. En voi kuvitella parempaa kirjoitusparia kuin Miina – hän on herkkävaistoinen, hauska ja äärettömän taitava.

Omaelämäkerran kirjoittamisessa on jotakin hurjaa, liiallistakin. Onko tämä narsistinen projekti? Kiinnostaako ketään? On vaikeaa nähdä lähelle, välillä mahdotonta tajuta, mitkä tarinat ovat kertomisen arvoisia.

Prosessissamme on ollut koko ajan johtoajatus, että kirja kertoo paitsi minusta ja musiikkini taustoista, myös Suomesta, rockmusiikin taiteesta, sukupuolesta ja musiikkibisneksestä. Sellaisena se toivottavasti laajenee sanomaan jotakin yleistä, eikä jää vain yhden ihmisen tarinaksi. ”Ärsyttää, kun kaikki 50-vuotishaastattelut ovat niin täynnä voimautumista”, sanoi ystäväni Anna Tulusto, joka myös täyttää tänä vuonna viisikymmentä. ”Onhan tässä iässä voimaa, mutta on muutakin.”

12

Niin on. On se hiipivä fiilis, että aikaa ei ole enää loputtomasti jäljellä.

Kun osallistuin keväällä 2023 musiikkialan upeaan palkintojuhlaan Emma-gaalaan monen vuoden tauon jälkeen, muistelin ihan ensimmäistä Emma-gaalaani vuodelta 1993. Tarharyhmä oli silloin yhtyetulokas-kategorian ehdokkaana, gaala oli vaatimaton ja pidettiin Kappeli-ravintolassa. Ihmisillä oli villapaidat ja tarjoiluna pari drinkkilippua.

Muistan nuo ajat 30 vuotta sitten todella hyvin. Tavallaan ne olivat ihan juuri äsken. Vaikka maailma on muuttunut ja minä olen elänyt satoja seikkailuja, niistä on silti silmänräpäys.

Töölössä, elokuussa 2023 Maija Vilkkumaa

13

TOISEN TEKIJÄN ESIPUHE Suuria ihmisiä on vaikea kuvailla. Siihen ei riitä muutama kuvaava adjektiivi. Joskus tarvitaan kokonainen kirja.

Maija Vilkkumaa on sukupolvensa suurimpia artisteja, lauluntekijöitä ja feministi-ikoneja. Hänestä on kirjoitettu tuhansia haastatteluja, arvioita, twiittejä ja postauksia ja 2000-luvun alussa Luca Garganon mainio kirja. Mutta mikään niistä ei kuvaa häntä täysin.

Kun tapasimme ensimmäisen kerran, odotin tapaavani itsevarman ja ehkä kovankin ihmisen, mutta Maija oli ystävällinen ja herkkä. Tuntui siltä, että hän haluaisi olla ystäväni ja ojentaisi minulle hieman arasti luottamustaan.

Kuuntelimme Äidinmaa-kappaleen demoa ja joimme kapselikahvia.

Maijan työhuone oli värikäs, kimaltava ja hieman intialaistyylinen, aika överi. Siellä oli sähköpiano, kitaroita, punaisten huul14

ten näköinen sohva, tiiliskivimäisiä sanakirjoja, kuvausvalo, peili ja äänityskoppi. Seinälle oli kiinnitetty kuvia New Yorkista ja Maijan tyttäristä pieninä sekä polaroid-kuva, jossa hän nauroi faniensa kanssa. Useimmiten huone oli aika sekaisin, ja joskus tullessani paikalle näin ikkunasta, että Maija imuroi kiivaasti. Myöhemmin, kun tutustuimme paremmin, hän ei enää vaivautunut.

Siellä tämä kirja on enimmäkseen syntynyt.

Kirjan tekeminen on raskasta hommaa, mutta aina kun lähdin Maijan työhuoneelta, askeleeni oli kevyt ja maailma tuntui kiinnostavalta, uudelta ja tutustumisen arvoiselta, aivan kuin jotakin Maijan energiasta olisi tarttunut minuunkin. Kaikki, jotka ovat käyneet Maijan keikoilla, tietävät mistä puhun. Tämä ilta on elokuva, hän saattaa sanoa lavalta. Ja sä olet pääosassa.

Maija on ainoa, joka meille annettiin, sanoi toimittaja Niina Mäkeläinen, kun puhuimme 1990-luvun miesvaltaisesta rockskenestä. Siellä Maija loisti sähikäisenä pimeydessä. Vaikutusta on hankala sanallistaa, koska se on niin järisyttävä ja toisaalta niin herkkä ja hauras. Maijan kappaleet koskettivat jotakin kipeää ja vaikeaa, lohduttivat ja rohkaisivat, aivan kuin joku olisi nähnyt meidät kunnolla ensimmäistä kertaa.

Maija oli ikäisemme nuori nainen, joka johti omaa bändiään, mutta eli monella tavalla samantapaista elämää kuin me muutkin. Hänen laulunsa kertoivat nuorten naisten elämästä, siitä, ettei maailma aina hyväksynyt meitä sellaisina kuin olimme, mutta omaa tietä täytyi silti seurata.

Se oli vallankumous, ja se jatkuu edelleen. Musiikkialan vaikuttaja Asko Kallonen on luonnehtinut häntä nykypäivän vahvojen naisartistien kantaäidiksi.

Yritin tätä kirjaa tehdessäni selvittää yhä uudestaan, mikä Maijan salaisuus oli, mutta aina kun luulin löytäneeni sen, hänestä paljastui jotakin uutta. Maija oli seurallinen ja kupliva, mutta välillä myös hiljainen ja vetäytyvä. Hän oli suorapuheinen ja älykäs, mutta aina hyvin kohtelias ja ystävällinen. Koko Suomi pitää häntä 15

vahvana naisena, mutta joskus hän valvoi yöllä ja pelkäsi, ettei kukaan pidä hänestä, jos hän sanoo liian tiukasti mielipiteensä.

Miten Maija on tehnyt sen kaiken? Miten hänestä tuli sukupolvensa suurin artisti? Oliko hän niin lahjakas? Käsittämättömän sinnikäs? Oliko hänellä niin mieletön pokka? Auttoiko joku koko ajan kulisseissa? Vai oliko hän jotenkin rikki, kuten taiteilijoiden niin usein väitetään olevan?

Luulen, että suurin salaisuus on se, että Maija rakastaa maailmaa, sen loputonta kauneutta, monimutkaisuutta ja ristiriitaisuutta, ja haluaa kertoa muillekin, miltä se hänestä näyttää. Se kuuluu jokaisessa hänen kappaleessaan, karuissa ja vihaisissakin, niissä ehkä kaikkein selvimmin. Ja nyt tässä kirjassa.

Kävi nopeasti ilmi, että Maija on paitsi lahjakas, myös ammattitaitoinen kirjoittaja. Hän hallitsi tekstiä kaaoksen ja järjestelmällisyyden yhdistelmällä, joka on mielestäni ominainen monille kaikkein säkenöivimmille kirjoittajille. Teimme kirjaa rohkeasti, astuimme pimeille kujille ja avasimme ovia, joita ei ollut vielä koskaan avattu.

Vilkkumaa on Maijan kirja. Nämä muistelmat on tehty hänen sanoistaan ja ajatuksistaan. Olen ylpeä siitä, että nimeni on mukana kannessa, ja toivon ettei se ole siinä täysin aiheetta, mutta kaikki, mikä tässä kirjassa on kaunista ja lumoavaa, on Maijan ansiota.

Minun tehtäväkseni muodostui kannustaa ja kirkastaa. Ehkä se on samantapainen rooli kuin bändillä ja tuottajilla, jotka tuovat oman panoksensa Maijan lauluihin ja saavat ne kuulostamaan entistä enemmän Maija Vilkkumaalta.

Toivon että pidätte tästä tarinasta yhtä paljon kuin minä. Nähdään keikoilla!

Herttoniemessä, elokuussa 2023 Miina Supinen

16

1973–1988

TOINEN MAIJA ”Kahdeksantoista bussilla me mentiin, enkä mä huitonut Ikkaa yhtään! Pannu! Hei, hei, hei, hei, heeeei!”

Huusin viimeisen hein mikrofoniin ja purskahdin nauruun.

Pannu-kohta nauratti minua hysteerisesti. Pannu! Eihän se liittynyt muuhun kappaleeseen ollenkaan!

Keksimäni laulu kertoi bussimatkasta hoitopaikasta kotiin. Olin kerrankin ollut Ikalle eli Sirkalle eli äidilleni kiva, enkä ollut huitonut häntä ollenkaan. Lauluun oli tarvittu vielä loppuhuipennus, ja juuri sen syntyhetkellä isä oli tehnyt keittiössä paistinpannulla ruokaa. Pannu! Nauru ei loppunut millään!

Asuimme Kruununhaassa, mutta hoitopaikkani oli Töölössä.

Olimme asuneet siellä, kun olin ollut ihan pieni vauva. Äitini oli kotoisinkin Töölöstä ja unelmoi muutosta takaisin. Matka Töölöstä Krunikkaan ei ollut pitkä, mutta bussi kiemurteli, ja minulle tuli aina paha olo. Silloin saatoin huitoa äitiä ja itkeä.

19

”Jäädään Metsätalolla, tulee parempi olo kun pääset ulos”, äiti sanoi.

Ja niin me jäimme, ja joskus oksensin Varsapuistikon nurmikolle. Sitten katselimme äidin kanssa patsasta: siinä oli kaksi hevosta, tamma ja sen varsa. Tamma nuuhki varsaansa, joka seisoi horjuvin jaloin. ”Tuon patsaan nimi on Äidinrakkaus”, äiti kertoi.

Näistä matkoista kertova pannulaulu päätyi kasetille, jolle äänitin juttujani. Magnetofoni oli iso, ja isän tai äidin piti painaa äänitys käyntiin. En saanut neljävuotiaan sormillani painetuksi yhtä aikaa recciä ja playta.

Muutenkin magnetofonia piti käsitellä huolellisesti. Vanhempani pelkäsivät, että kasetin nauha tursuaisi ulos ja katkeaisi. Luotin heidän näkemykseensä ja suhtauduin kasetteihin kunnioittavasti. Myöhemmin, teini-iässä, katkaisin loputtomalla kelaamisellani useita kasettinauhoja ja teippailin niitä suvereenisti kokoon, mutta selvästikään vanhemmillani ei ollut tällaisia erityistaitoja.

Magnetofoniin oli liitetty pieni mikrofoni, johon puhuin ja lauloin. Sen jälkeen halusin aina kuunnella juttujani, tai, kuten asian koin: halusin kuunnella toisen Maijan juttuja. Toinen Maija oli myyttinen hahmo magnetofonin sisällä. ”Nyt annetaan kyllä jo toisen Maijan puhua!” huusin pannulaulun jälkeen. Sitten katsoin itseäni peilistä ja näin henkselit, jotka olin juuri saanut. Ne olivat hienot, se oli fakta. ”Toisella Maijalla ei olekaan tällaisia pellehenkseleitä kuin mulla”, ylvästelin. En osannut keskeyttää äänitystä yksin, joten menin isän luokse. ”Nyt mä voisin kuunnella”, sanoin, ja koska äänitys oli vielä päällä, sekin tallentui nauhalle. ”Justhan sä aloitit”, sanoi isä. Hän kuulosti siltä, että on juuri alkanut lukea kiinnostavaa kirjaa. Nauhalla oli hiljaista. ”Miks sä oot vihainen?” kysyin sitten pienellä äänellä.

20

Isä nousi heti ja tuli auttamaan magnetofonin kanssa. Lapsi oli nauhalla kohtuuton: isä ei ollut ikinä vihainen. Hänellä oli ystävälliset kasvot ja lämpimät kädet ja hän kertoi vitsejä.

Aamuöisin heräsin ja huusin ”Ilpo! Tuu patjalle viereen nukkumaan!” ja isäni kömpi sängystään patjalle sänkyni viereen ja jatkoi unia siinä. Neuvolassa oli näet sanottu, että lasta ei saa ottaa viereen nukkumaan. Mutta jos lapsi herää huutelemaan aamuyöllä, mitä silloin voi tehdä? Kömpiä itse lapsen viereen nukkumaan.

Neuvolassa oli myös kerrottu, että tutti on vauvalle vahingoksi, joten minulle ei annettu sellaista. Sen sijasta imin peukaloa, mikä osoittautui ongelmalliseksi. Siinä missä tutin voi heittää pois, peukaloa ei voi.

Isoisän luona oli Max ja Moritz -lastenkirja, jossa kaamea kraatari – se tarkoitti kai jonkinlaista ompelijaa – hyökkäsi pimeydestä ja leikkasi peukaloa imevältä lapselta peukalot pois. Lapsi jäi verta suihkuavana itkemään. Luin kirjaa mykistyneenä. Miten tällaista saa näyttää lapsille, mietin, enkä siltikään pystynyt lopettamaan peukalonsyöntiä. Lopulta, ollessani ekaluokkalainen, kouluterveydenhoitaja kehotti laittamaan yöksi käsivarteen ideaalisiteen. Se piti käden suorana niin, että kun peukalo oli menossa unessa suuhun, se ei mennytkään.

21

KUINKA TÖÖLÖLÄISTYTÖSTÄ TULI SUPERTÄHTI, BÄNDIN POMO, FEMINISTI-IKONI JA PERHEENÄITI? Maija Vilkkumaan tarina alkaa lapsuudenkodin levysoittimen ääreltä ja kulkee katusoittokeikoilta Suomen suurimmille lavoille, myyntilistojen kärkeen ja suosion huipulta hiekkalaatikon laidalle. Lukija pääsee seikkailulle musiikkibisneksen kulisseihin, New Yorkin kaduille ja luovan ihmisen mieleen, jossa laulut löytävät muotonsa. Omaelämäkerta kattaa Maija Vilkkumaan ensimmäiset 50 vuotta – ajanjakson, jolloin on nähty merkittäviä muutoksia niin musiikkimaailmassa kuin naisena elämisessä. Kirjassa soi kirkkaana Maijan ääni: villi, herkkä ja hauska.

MAIJA VILKKUMAA (s. 1973)

www.gummerus.fi 99.1 / ISBN 978-951-24-3197-7

on lauluntekijä ja rocktähti.

MIINA SUPINEN (s. 1976) on kirjailija ja toimittaja.

Valokuva: Liisa Valonen / Kansi: People’s