Sarah J. Maas, Maan ja veren huone (Gummerus)

GUM MERUS

SARAH J.

MAAS

MAAN JA VEREN

HUONE CRESCENT CIT Y -SAR JA

sarah j. maasin suomennettu tuotanto throne of glass -sarja Lasipalatsi Keskiyön kruunu Tulen perillinen Varjojen kuningatar Taistelun myrskyt Aamunkoiton torni Tuhkan valtiatar, osa 1 Tuhkan valtiatar, osa 2 valtakunta-sarja Okaruusujen valtakunta Usvatuulen valtakunta Siiveniskujen valtakunta crescent city -sarja Maan ja veren huone

SA R A H J. M A A S

M A A N JA VER EN HUONE Suomentanut Sarianna Silvonen

G UM M ER US

FSC Finnish C021394 New MIX Paper Landscape BlackOnWhite

Englanninkielinen alkuteos House of Earth and Blood © Sarah J. Maas, 2020 Map by Virginia Allyn Endpapers and interior art by Carlos Quevedo This translation of House of Earth and Blood is published by Gummerus by arrangement with Bloomsbury Publishing Inc. All rights reserved.

Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy Helsinki Painopaikka: ScandBook Liettua 2023 ISBN 978-951-24-2823-6

Taranille – taivaani kirkkaimmalle tähdelle

MIDGARDIN NELJÄ HUONETTA Valtakunnansenaatin määräys Ikuisessa kaupungissa vuonna 33 VA

MAAN JA VEREN HUONE Muodonmuuttajat, ihmiset, noidat, tavalliset eläimet ja monet muut, jotka kuulevat Cthonan kutsun, sekä jotkut Lunan valitut TAIVAAN JA HENGEN HUONE Malakit (enkelit), haltiat, luonnonhenget, keijut* ja kaikki Solaksen siunaamat sekä jotkut Lunan suosikit VUOLAIDEN VETTEN HUONE Joenhenget, merenväki, vesipedot, nymfit, vetehiset, näkit ja muut, joita Ogenas kaitsee LIEKIN JA VARJON HUONE Daimonakit, niittäjät, aaveet, vampyyrit, drakit, lohikäärmeet ja nekromantikot sekä monet häijyt, nimettömät olennot, joita edes Urd itse ei näe

*Keijut häädettiin Taivaan ja hengen huoneesta, koska he osallistuivat lankeemukseen, ja heitä pidetään nykyisin alempiarvoisina, vaikka monet heistä eivät suostukaan hyväksymään sitä.

KU U N SIRP P I

Ensimmäinen osa Notko

1

Gallerian ovella oli susi.

Nyt täytyi siis olla torstai, ja Brycen täytyi olla jumalattoman väsynyt, jos hän päätteli viikonpäivän Danikan menemisten perusteella.

Antiikkiliike Aarnikotkan raskas metalliovi kumahteli, kun susi jyskytti sitä nyrkillään. Bryce tiesi, että nyrkkiin puristuvan käden manikyyrin tarpeessa olevat kynnet oli lakattu metallinvioleteiksi.

Hetkeä myöhemmin teräksen läpi kuului vaimeasti naisen ääni: ”Hitto vie, Bryce, avaa ovi. Täällä on helvetin kuuma!”

Bryce, joka istui gallerian vaatimattomassa näyttelytilassa vastaanottotiskin takana, virnisti ja avasi näytölleen etuoven valvontakameran kuvan. Hän työnsi viininpunaisen hiussuortuvan suippokärkisen korvansa taakse ja sanoi ovipuhelimeen: ”Miksi olet noin likainen?

Näytät ihan siltä kuin olisit tongiskellut roskia.” ”Mitä vittua tongiskelu edes tarkoittaa?” Danika siirteli painoaan jalalta toiselle. Hänen otsansa kiilteli hiestä, ja hän pyyhkäisi sitä likaisella kädellään niin että mustat roiskeet levisivät laajemmalle. ”Tietäisit kyllä, jos edes joskus tarttuisit kirjaan, Danika.” Bryce nousi hymyillen seisomaan tyytyväisenä siitä, että pitkästyttävän tutkimustyön täyttämään aamupäivään oli tullut tauko. Galleriassa ei ollut ikkunoita, joten vain kattava valvontalaitteisto välitti hänelle tiedon siitä, kuka rakennuksen paksujen seinien ulkopuolella seisoi.

Vaikka hänellä oli puolihaltian tarkka kuulo, rautaoven takaa ei kantautunut hänen korviinsa muita ääniä kuin satunnaisia nyrkiniskujen jysähdyksiä. Rakennuksen koruttomat hiekkakiviseinät kätkivät

13

sisäänsä viimeistä huutoa olevaa teknologiaa ja ykkösluokan loitsuja, jotka pitivät rakennuksen toiminnassa ja suojelivat alakerran arkistossa olevia kirjoja.

Tuntui siltä kuin pelkkä ajatus Brycen jalkojen alla olevasta arkistosta olisi kutsunut työtoverin paikalle. Kuuden tuuman paksuisen oven takaa vasemmalta kuului hento ääni: ”Onko siellä Danika?” ”On, Lehabah.” Bryce tarttui etuoven kahvaan. Ovea suojaavat loitsut hyrisivät hänen kämmentään vasten ja luikertelivat hänen pisamaisella, kullanhohtoisella ihollaan kuin savukiehkurat. Hän puri hampaansa yhteen ja yritti sietää tunnetta, johon ei ollut vielä tottunut, vaikka olikin työskennellyt galleriassa jo vuoden.

Arkistoon johtavan petollisen yksinkertaisen metallioven takaa Lehabah varoitti: ”Jesiba ei pidä siitä, että hän käy täällä.” ”Sinä et pidä siitä, että hän käy täällä”, Bryce korjasi. Hän siristi meripihkanvärisiä silmiään ja vilkaisi arkiston ovea, jonka takana tiesi pienen tulikeijun leijuvan tapansa mukaan salakuuntelemassa, kuten aina silloin kun joku seisoi ulko-ovella. ”Mene takaisin töihin.”

Lehabah ei vastannut, vaan oletettavasti liihotti takaisin alakertaan vartioimaan arkiston kirjoja. Bryce pyöräytti silmiään ja kiskaisi etuoven auki. Hänen kasvojaan vasten iski niin kuiva kuumuus, että se tuntui korventavan hänestä kaiken elämän. Ja kesä oli vasta alussa.

Danika ei ainoastaan näyttänyt siltä, että oli tongiskellut roskia.

Hän myös haisi siltä.

Hänen hopeanvaaleat, tavallisesti suorat ja silkinsileät hiuksensa olivat nyt tiukasti pitkällä palmikolla, josta karkaili suortuvia. Ametistinviolettien, safiirinsinisten ja ruusunpunaisten raitojen sekaan oli roiskunut jotakin tummaa, öljyistä ainetta, josta uhkui metallin ja ammoniakin löyhkä. ”Kylläpä kesti”, Danika nurisi ja harppoi galleriaan niin että hänen selkäänsä sidottu miekka keinahteli joka askeleella. Hänen palmikkonsa oli sotkeutunut miekan kuluneeseen, nahkapäällysteiseen

14

kahvaan, ja kun hän pysähtyi pöydän eteen, Bryce rohkeni irrottaa palmikon miekan seasta.

Bryce oli tuskin ehtinyt selvitellä sotkun, kun Danikan hoikat sormet availivat jo miekkavyön solkia kuluneen nahkaisen moottoripyörätakin päältä. ”Minun täytyy jättää tämä tänne muutamaksi tunniksi”, Danika sanoi, irrotti miekan selästään ja suuntasi näyttelytilan toiselle puolelle kohti puupaneelin taakse kätkeytyvää komeroa.

Bryce nojasi pöydän reunaan ja pani kätensä puuskaan. Hänen sormensa hipaisivat hänen vartalonmyötäisen mekkonsa joustavaa mustaa kangasta. ”Haiseva salikassisi on jo siellä. Jesiba on tulossa takaisin myöhemmin iltapäivällä – hän heittää kamasi suoraan jätelavalle, jos ne ovat siellä vielä silloin.”

Se olisi vielä pientä verrattuna siihen, millaisen helvetin Jesiba Roga voisi päästää valloilleen, jos häntä tarpeeksi ärsytettiin.

Jesiba oli neljänsadan vuoden ikäinen velhotar, joka oli syntynyt noidaksi. Hän oli kuitenkin loikannut Tulen ja varjon huoneeseen ja oli nyt vastuussa vain itse Alikuninkaalle. Tulen ja varjon huone, tämä huoneista synkin, olikin hänelle sopiva paikka – hän hallitsi niin valtavasti loitsuja, että hänen kykynsä vetivät vertoja kenen tahansa velhon tai nekromantikon taidoille. Hänen tiedettiin muuttaneen vastustajiaan eläimiksi, jos he ärsyttivät häntä tarpeeksi.

Bryce ei ollut koskaan uskaltanut kysyä, olivatko gallerian altaissa ja terraarioissa elelevät pikkueläimet aina olleet eläimiä.

Ja Bryce pyrki aina olemaan ärsyttämättä Jesibaa. Mutta vaanien suhteen ei voinut ikinä olla turvassa. Vaaneja olivat kaikki muut Midgardin asukkaat paitsi ihmiset ja tavalliset eläimet, ja vaaneista vähäisinkin saattoi olla tappavan voimakas. ”Haen sen myöhemmin”, Danika lupasi ja painoi kätkettyä paneelia, joka ponnahti auki. Bryce oli varoittanut häntä jo kolmeen otteeseen siitä, ettei näyttelytilan komero ollut hänen henkilökohtainen

15

pukukaappinsa. Mutta Danika intti aina, että galleria, joka sijaitsi aivan Keskusaukion ytimessä, oli paljon keskeisemmällä paikalla kuin Kuunsalossa sijaitseva Sudenpesä. Ja se siitä.

Komeron ovi avautui, ja Danika leyhytteli kättään kasvojensa edessä. ”Minunko salikassini täällä muka haisee?” Hän tönäisi mustan saappaansa kärjellä mopin ja sangon välissä lojuvaa velttoa säkkiä, jossa oli Brycen tanssikamppeet. ”Milloin oikein viimeksi pesit nuo vaatteet?”

Bryce nyrpisti nenäänsä komerosta uhkuvalle vanhojen kenkien ja hikisten vaatteiden lemulle. Aivan – hän oli pari päivää sitten käynyt lounasaikaan tanssitunnilla ja oli unohtanut viedä trikoonsa kotiin pyykättäväksi. Unohduksen pääsyy oli video, jonka Danika oli hänelle lähettänyt. Siinä keko riemujuurta nökötti heidän keittiönsä tiskipöydällä, musiikki pauhasi vanhasta mankasta ikkunanvierustalla ja Danika käski Brycea kiiruhtamaan pian kotiin. Bryce oli totellut. He olivat polttaneet niin paljon riemujuurta, että Bryce oli hyvin todennäköisesti ollut pilvessä vielä eilen aamulla kompuroidessaan töihin.

Sen täytyi olla ainoa selitys sille, miksi häneltä oli kestänyt kymmenen minuuttia naputella koneellaan kahden lauseen mittainen sähköpostiviesti. Kirjain kerrallaan. ”Ei sillä väliä”, Bryce sanoi. ”Minulla on kana kynittävänä sinun kanssasi.”

Danika järjesteli komerossa olevia tavaroita tehdäkseen tilaa omilleen. ”Minähän pyysin jo anteeksi sitä, että söin nuudelintähteesi.

Ostan illalla lisää.” ”En minä sitä tarkoita, senkin ääliö, vaikka kiitos vain siitäkin.

Siinä meni tämän päivän lounas.” Danika naurahti. ”Tämä tatuointi sattuu ihan helvetisti”, Bryce valitti. ”En voi edes nojata tuoliin.”

Danika lateli laulavaan sävyyn: ”Tatuoija varoitti, että se voi olla jonkin aikaa kipeä.”

16

”Olin niin humalassa, että kirjoitin oman nimeni väärin lupalappuun. En taatusti ollut siinä kunnossa, että olisin kyennyt ymmärtämään, mitä ’jonkin aikaa kipeä’ tarkoittaa.” Danika oli itsekin ottanut samanlaisen tekstitatuoinnin kuin Brycellä nyt kiemurteli selässä, mutta hän oli jo parantunut. Yksi täysiverisenä vaanina olemisen hyödyistä oli se, että parani paljon nopeammin kuin ihmiset tai edes Brycen kaltaiset puoliveriset.

Danika työnsi miekkansa sotkuiseen komeroon. ”Lupaan panna illalla jäitä aran selkäsi päälle. Käväisen vain suihkussa ja häivyn täältä kymmenessä minuutissa.”

Ei ollut epätavallista, että Danika tupsahti galleriaan, etenkin torstaisin, jolloin hänen aamupartiovuoronsa päättyi vain muutaman korttelin päähän. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan ennen käyttänyt alakerran arkiston kylpyhuonetta. Bryce viittoi kohti likaa ja öljytahroja. ”Miten oikein sotkit itsesi?”

Danika rypisti otsaansa niin että hänen kulmikkaat kasvonsa vetäytyivät kurttuun. ”Satyyri ja yöhiipijä tappelivat, ja minun piti mennä väliin.” Hän katsoi käsiään peittävää mustaa töhkää ja irvisti valkoiset hampaat välkkyen. ”Arvaa, kumpi niistä roiskutti mehunsa päälleni.”

Bryce tuhahti ja heilautti kättään kohti arkiston ovea. ”Mene vain suihkuun. Alakerran pöydän alimmassa laatikossa on puhtaita vaatteita.”

Danika alkoi kiskoa arkiston oven kahvaa likaisin sormin.

Hänen leukaperänsä kiristyivät, ja hänen kaulassaan oleva vanhempi tatuointi – sarvipäinen, virnuileva susi, joka oli Pirulauman symboli – väreili jännityksestä.

Bryce huomasi, miten jäykkä Danikan selkä oli, ja tajusi ettei jännityksen syynä ollut voimainponnistus. Hän vilkaisi komeroon, jonka ovea Danika ei ollut viitsinyt sulkea. Miekka, joka tunnettiin koko kaupungissa ja kaukana sen ulkopuolella, nojasi harjaa ja

17

moppia vasten. Sen ikivanha nahkahuotra jäi melkein kokonaan täyden bensiinikanisterin taakse. Bensiini oli tarkoitettu rakennuksen takana olevaan generaattoriin.

Bryce oli aina ihmetellyt, miksi Jesiba vaivautui pitämään täällä vanhanaikaista generaattoria – aina siihen asti, kunnes viime viikolla oli iskenyt ensimmäinen koko kaupungin kattava ensivalokatkos.

Kun virrat olivat katkenneet, vain generaattori oli pitänyt mekaaniset lukot suljettuina katkosta seuraavan ryöstelyn aikana, jolloin Lihatorilta oli rynnännyt kaikenlaisia hyypiöitä syöksemään vastaloitsuja gallerian ovea vasten murtaakseen suojaloitsut.

Mutta nyt – Danika halusi jättää miekan toimistoon. Danikan piti mennä suihkuun. Danika piti selkänsä jäykkänä.

Bryce kysyi: ”Onko sinulla tapaaminen kaupunginpäälliköiden kanssa?”

He olivat tunteneet toisensa viisi vuotta tavattuaan Kuunsirpin yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoina, ja Bryce saattoi laskea siltä ajalta yhden käden sormilla, montako kertaa Danika oli kutsuttu kokoukseen niiden seitsemän henkilön kanssa, joiden tärkeä asema vaati suihkua ja uutta vaatekertaa. Jopa silloin kun Danika raportoi tekemisistään isoisälleen, Valbaran susien Ylisudelle, ja äidilleen Sabinelle, hänellä oli tavallisesti yllään tuo sama nahkatakki, farkut ja jokin vanha bändipaita, joka sattui olemaan puhtaana.

Se tietenkin ärsytti Sabinea suunnattomasti, mutta kaikki Danikassa – ja Brycessa – ärsytti Viikatekuun lauman alfasutta. Viikatekuun lauma oli tärkein kaupunginturvajoukkojen muodonmuuttajayksiköistä.

Sillä ei ollut merkitystä, että Sabine oli ikääntyvän isänsä, Valbaran susien Ylisuden, perillinen ja oli ollut sitä monen sadan vuoden ajan. Eikä sillä, että Danika oli virallisesti toisena perimysjärjestyksessä. Merkitystä oli vain sillä, että jo vuosia kuiskituissa huhuissa

18

kannatettiin Danikan nostamista perillisen asemaan äitinsä ohi. Ja sillä, että vanha susi oli antanut tyttärentyttärelleen suvun perintömiekan, vaikka oli satojen vuosien ajan luvannut sen siirtyvän Sabinelle vasta hänen kuoltuaan. Kun Danika oli täyttänyt kahdeksantoista, miekka oli kutsunut häntä kuin ulvonta kuutamoisena yönä, Ylisusi oli perustellut yllättävää päätöstään.

Sabine ei ollut koskaan unohtanut tätä nöyryytystä. Varsinkaan, kun Danika piti miekkaa mukanaan melkein kaikkialla – etenkin äitinsä edessä.

Danika pysähtyi avoimen holvikaaren alle vihreän maton peittämien portaiden yläpäähän. Portaiden juurelta avautui gallerian alla oleva arkisto, jonne kätkeytyi tämän paikan todellinen aarre ja jota Lehabah vartioi yötä päivää. Danika, joka oli opiskellut yliopistossa pääaineenaan historiaa, kävi täällä niin usein juuri siksi, että halusi katsella vanhaa taidetta ja kirjoja, vaikka Bryce kiusoittelikin häntä hänen lukutottumuksistaan.

Danika kääntyi, ja hänen toffeenruskeissa silmissään oli varautunut katse. ”Philip Briggs pääsee tänään vapaaksi.”

Bryce hätkähti. ”Mitä?” ”Hänet vapautetaan jonkun helvetin muotoseikan takia. Joku on mokannut paperihommissa. Kokouksessa meille kerrotaan tarkemmin.” Danika kiristeli hampaitaan. Portaikkoa reunustavista lasilampeteista hehkuva valo heijastui hänen likaisista hiuksistaan. ”Se on niin helvetin väärin.”

Brycen vatsaa väänsi. Ihmisten kapina rajoittui toistaiseksi Haldreninmeren tuolla puolen levittäytyvän Pangeran territorion pohjoisosiin, mutta Philip Briggs oli tehnyt parhaansa lietsoakseen kapinaa myös Valbarassa. ”Mutta sinä ja laumahan saitte hänet nalkkiin itse teossa omassa pikku pommilabrassaan.”

Danika naputti saappaan verhoamaa jalkaansa vihreää mattoa vasten. ”Byrokraattista paskaa.”

19

”Hän aikoi räjäyttää yökerhon. Löysit hänen suunnitelmansa Valkoisen Korpin räjäyttämiseksi.” Valkoinen Korppi oli yksi kaupungin suosituimmista yökerhoista, joten räjähdys olisi aiheuttanut katastrofaalista tuhoa. Briggsin aiemmat pommit olivat olleet pienempiä, mutta eivät yhtään sen vaarattomampia. Niiden kaikkien tarkoituksena oli sytyttää ihmisten ja vaanien välille samanlainen sota kuin Pangeran kylmemmässä ilmanalassa raivosi. Briggsin tavoite ei ollut mikään salaisuus: maailmanlaajuinen konflikti, joka vaatisi miljoonia henkiä kummallakin puolella. Nuo henget saattoi uhrata, jos ihmiset saisivat siten tilaisuuden suistaa vallasta sortajansa – taikavoimia käyttävät ja pitkäikäiset vaanit ja vielä heitäkin mahtavammat asterit, jotka hallitsivat Midgardin planeettaa Pangeran Ikuisesta kaupungista käsin.

Mutta Danika ja Pirulauma olivat tehneet siitä lopun. Danika oli pidättänyt Briggsin ja hänen tärkeimmät tukijansa, jotka kuuluivat kaikki Keresin kapinallisryhmään, ja säästänyt viattomia henkiä joutumasta heidän kiihkoilunsa uhreiksi.

Pirulauma oli yksi Kuunsirpin turvajoukkojen parhaista muodonmuuttajayksiköistä. Se partioi Keskusaukiolla ja varmisti, että humalaiset ja kaikkea kopeloivat turistit eivät päätyneet humalaisiksi ja kuolleiksi turisteiksi, jos he sattuivat lähestymään väärää henkilöä.

Se varmisti, että baarit, kahvilat, soittolat ja kaupat olivat turvassa kaupunkiin sinä päivänä hiipineiltä rötöstelijöiltä. Ja se varmisti, että Briggsin kaltaiset tyypit päätyivät telkien taakse.

Kolmaskymmeneskolmas valtakunnanlegioona väitti tekevänsä samoin, mutta enkelit, joista kuvernöörin kuuluisa henkilökohtainen armeija koostui, vain mulkoilivat ja uhkailivat riidanhaastajia. ”Usko pois”, Danika sanoi tömistellessään portaita alas, ”aion tässä kokouksessa tehdä helvetin selväksi, että Briggsin vapauttaminen ei missään tapauksessa käy päinsä.”

20

Niin Danika tekisikin. Vaikka hänen pitäisi äristä Micah Domitukselle päin naamaa, hän tekisi asiansa selväksi. Kovin moni ei uskaltaisi suututtaa Kuunsirpin arkkienkeliä, mutta Danika ei epäröisi. Kaikki seitsemän kaupunginpäällikköä olisivat kokouksessa, joten oli hyvin todennäköistä, että tunnelma kiristyisi. Näin oli tapana käydä, kun he kaikki olivat samassa huoneessa. Kuunsirpin, eli viralliselta nimeltään Lunathionin, kuusi alempaa kaupunginpäällikköä eivät erityisemmin pitäneet toisistaan. Kukin päällikkö hallitsi tiettyä kaupunginosaa: Ylisusi Kuunsaloa, haltioiden Syyskuningas Viisruusua, Alikuningas Luukorttelia, Käärmekuningatar Lihatoria ja Oraakkeli Keskusaukiota, kun taas Joen kuningatar – jota ei usein nähty – edusti Vuolaiden vetten huonetta ja Sinihovia syvällä Istrosjoen turkoosin pinnan alla. Hän suvaitsi poistua sieltä vain harvoin.

Liljakedon ihmisillä ei ollut kaupunginpäällikköä. Heillä ei ollut paikkaa yhteisen pöydän äärellä. Tästä syystä Philip Briggs oli saanut enemmänkin kannattajia.

Mutta heitä kaikkia hallitsi Micah, Valtasolmun kaupunginpäällikkö. Hän oli paitsi oman kaupunginosansa johtaja, myös Valbaran arkkienkeli. Hän hallitsi koko tätä valtavaa territoriota ja vastasi tekemisistään vain kuudelle asterille, jotka istuivat Ikuisessa kaupungissa.

Se oli Pangeran pääkaupunki ja sykkivä sydän. Koko Midgardin planeetan sydän. Jos joku saisi pidettyä Briggsin vankilassa, niin Micah.

Danika oli jo portaiden juurella, niin alhaalla, ettei Bryce enää nähnyt häntä katon alta. Bryce jäi vielä holvikaaren alle kuuntelemaan, kun Danika sanoi: ”Hei, Syrinx.” Portaiden juurelta kuului kolmenkymmenen naulan painoisen kimeerin iloinen vingahdus.

Jesiba oli ostanut alempiin kuuluvan otuksen kaksi kuukautta sitten Brycen suureksi riemuksi. Se ei ole lemmikki, Jesiba oli varoittanut. Se on kallis, harvinainen olento, jonka hankin ainoastaan siksi, että se auttaisi Lehabahia vartioimaan näitä kirjoja. Älä häiritse sen työtä.

21

Bryce ei ollut vielä saanut kerrottua Jesiballe, että Syrinxia kiinnosti paljon enemmän syöminen, nukkuminen ja masun rapsuttelu kuin kallisarvoisten kirjojen vartiointi. Vaikka kyllä pomo näkisi saman omin silmin, jos vaivautuisi joskus tarkistamaan jonkin kymmenistä kirjastoa valvovista kameroista.

Omahyväinen virnistys suorastaan kuulsi Danikan äänestä, kun hän sanoi venytellen: ”Onko mennyt pupu pöksyyn, Lehabah?”

Tulikeiju marisi: ”En käytä pöksyjä. Enkä vaatteita. Ei se oikein onnistu, kun on kokonaan liekeistä tehty, Danika.”

Danika tirskahti. Ennen kuin Bryce ehti päättää, menisikö alakertaan puuttumaan tulikeijun ja suden väliseen kinasteluun, tiskillä oleva puhelin alkoi soida. Hän arveli tietävänsä soittajan.

Bryce pinkaisi pöydän ääreen niin, että kenkien korot upposivat paksuun mattoon, ja ehti tarttua luuriin ennen kuin puhelu ohjautui vastaajaan. Näin hän onnistui säästymään viiden minuutin saarnalta. ”Hei, Jesiba.”

Kaunis, laulava naisääni sanoi: ”Ole hyvä ja ilmoita Danika Fendyrille, että jos hän vielä käyttää komeroa pukukaappinaan, muutan hänet liskoksi.”

22

Kuva © Beowulf Sheehan SARAH J. MAAS (s. 1986) on tämän hetken suo-

situimpia yhdysvaltalaisia kirjailijoita. Hän aloitti eeppisen Throne of Glass -sarjan kirjoittamisen vain 16-vuotiaana ja keräsi nopeasti verkossa ympärilleen suuren faniyhteisön. Nykyään hänen teoksiaan luetaan jo 36 kielellä ja on myyty maailmanlaajuisesti yli 12 miljoonaa kappaletta.

Amazon ja Kirkus Reviews nimesivät Throne of Glass -sarjan avausosan Lasipalatsin yhdeksi vuoden 2012 parhaimmista kirjoista. Maas tunnetaan myös Valtakunta-sarjasta, jonka julkaisu aloitettiin suomeksi 2019. Molemmat sarjat ovat tuttu näky New York Timesin bestsellerlistan ykkössijalla. Maan ja veren huone aloittaa uuden Crescent City -sarjan.

@SJMaas @theworldofsarahjmaas @therealsjmaas

VEREN SITOMA. HIMON HOUKUTTAMA. KOHTALON VAPAUTTAMA.

B

z

ryce Quinlanin elämä oli täydellistä. Päivät hän paiski töitä ja yöt juhli rankasti. Sitten demoni murhasi hänen lähimmät ystävänsä.

Kun samankaltaiset murhat toistuvat, Bryce ymmärtää jonkun janoavan hänen vertaan. Hän päättää kostaa ystäviensä kuoleman hinnalla millä hyvänsä. Avukseen Bryce saa poliisivoimille työskentelevän Hunt Athalarin, langenneen enkelin.

Kaivautuessaan syvälle Crescent Cityn synkimpiin salaisuuksiin Bryce ja Hunt saavat selville jotain, mikä uhkaa koko kaupunkia – ja kaikkea, mitä he rakastavat.

Kun maailma heidän ympärillään suistuu kaaokseen, he voivat luottaa ainoastaan toisiinsa.

ISBN 978-951-24-2823-6 84.2 | www.gummerus.fi

*9789512428236*