Golden yellow

Hei Corso-väki Niin se vaan taas tämäkin vuosi alkaa olla loppusuoralla.

Toivotaan tuon koronan hellittävän, jotta ensi vuonna pääsisimme yhdessä tekemään kaikkea mukavaa. Ei olisi rajoituksia eli ei tarvitsisi peruuttaa jo suunniteltuja juttuja.

Tarkoitus on siis pitää kesällä corsoleiri Kuralassa, pari mätsäriäkin olisi suunnitteilla, puhumattakaan joukkotarkastuksista pääkaupunkiseudulle, joka vuotinen luonnetestikin on tulossa ja mitähän muuta. Olisiko teillä toiveita? Tai haluaisitko sinä kenties järjestää jotakin?

Syyskokous pidettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran Teamskokouksena ja osanottajia saatiin normaalia kokousta enemmän mukaan. Mikä parasta oli, niin saatiin uusia ihmisiä hallitukseen sekä auttavaisia ihmisiä myös hallituksen ulkopuolelta. Kiitos kaikille.

Yhdistyksemme jäsenmäärä on noussut mukavasti vuodesta toiseen. Tällä hetkellä meillä on reilu 130 jäsentä.

CCCF ry on rotukerho ja meillä pitää siis olla rotujärjestö, jonka alla toimimme. Tämä ”keissi” on ollut jo tapetilla 2020 vuoden alusta. Kävimme, yhdistyksen varapuheenjohtaja Mervin kanssa, loppuvuodesta kokoustamassa Suomen Kennelliiton & Suomen Bullmastiffit ja Mastiffit ry edustuksien kanssa muutamaan otteeseen. Keskustelut koskivat muun muassa yhteistyön jatkumista mutta emme nähneet sen olevan mahdollista. Asia on edelleen kesken. Tuosta ”keissistä” lisää sitten todennäköisesti alkuvuodesta.

Muistakaa taas nämä ihanat juhlapyhät, mitkä nyt loppuvuodesta tulee. On erilaisia ruokia, kukkia, kinkkuverkkoa ja raketteja.

Uusivuosi siis tulee. Muistetaan pitää koirat kytkettyinä, eikä viedä niitä rakettien lähelle.

Se yber-rauhallinen – ei koskaan raketteja pelästynyt koira, saattaa nyt tällä kertaa pelästyä. Näin estetään, ettei ensi vuoden ensimmäinen päivä ala koirien etsimisellä.

Haluan omalta osaltani ja yhdistyksen hallituksen puolesta toivottaa teille kaikille oikein rattoisaa joulua sekä ihan mahtavaa Uutta vuotta 2022.

Pidetään koiristamme hyvää huolta

Terveisin puheenjohtaja Titta

HENGENPELASTAJA ALLI Alli löytyi elämääni melko pian vammautumiseni ja sitä seuranneen avioeron jälkeen.

Yksin uuteen kotiin muuttaessa oli selvää, että haluan koiran perheenjäseneksi sekä turvaksi elämääni.

Cane Corso oli minulle konkreettisesti vieras rotu, vaikka monista muista roduista sekä kodinvaihtajista kokemusta olikin.

Jokin Allin isossa, kallistetussa päässä ja ruskeissa nappisilmissä vetosi niin, että en pystynyt olemaan ottamatta yhteyttä silloiseen omistajaan.

En olisi voinut uskoa, miten paljon yksi koira voi aikaan saada ja miten tieltä corson omistajana ei enää ole paluuta mihinkään muuhun rotuun.

Kun Allin entinen omistaja toi Allin kotiini, tapahtui jotain sellaista, mitä en odottanut. Kaikki palaset vain tippuivat yksitellen seuraavien päivien aikana paikalleen ja tiesin, että paluuta ei enää ole.

Meistä tuli uskomattoman nopeasti me.

Alli pelasti henkeni monella tapaa, niin henkisesti kuin myös fyysisesti.

Opetti enemmän, kuin yksikään koira aiemmin, koko meidän perheelle.

Alli oppi vaistoamaan tulevat kipukohtaukset hämmästyttävän nopeasti ja ilman mitään erityisempää koulutusta tähän. Kipukohtauksien aikana Alli pysyi hievahtamatta vieressä, nuoli kyyneleitä ja kramppaavia lihaksia. Alli auttoi nousemaan sängyssä istumaan, vetäisi kynnysten yli tarvittaessa ja nosti tavaroita lattialta.

Alkuun Alli joutui hieman kouluttamaan ambulanssi henkilökuntaa, mutta huomattuaan, että hyvällä tarkoituksella hääräävät ympärilläni, antoi tehdä sen mitä tarvitsi ja pystyi jopa välillä keskittymään leikkimiseen toisen tutun lanssarin kanssa. Siitäkin huolimatta, että se yleensä merkitsi sitä, että katosin hetkeksi jonnekin, ja ikäväkin ehti Allille muutaman kerran jo tulemaan, hyvistä hoitajista huolimatta.

Jos menetin tajuntani, Alli haki apua toisessa huoneessa olevilta, jolloin ihmiset huoneeseeni tullessaan painoivat turvapuhelimen hälytyspainiketta.

Tajuttomuudet aiheuttavat minulla myös hengityksen lamaantumista, joten on todella tärkeää saada apua välittömästi paikalle.

Olin yhtenä yönä poikkeuksellisesti ilman ihmisseuraa ja yrittänyt päästä itse vessaan, tunteja ennen kotihoidon yöpalvelun saapumista ja menettänyt tajuntani. Turvapuhelimellani oli hälytetty paikalle avustajani ja kotisairaanhoito.

En ole itse mitenkään pystynyt apua soittamaan, joten ainoa selitys on, että Alli on puhelimen painiketta painanut. Tarkoituksena oli tämä kyllä koiralle opettaa, mutta siihen vaiheeseen ei oltu vielä ehditty.

Kenneliiton kunniamaininnan Alli kuitenkin sai kerrasta, jolloin olisin todennäköisesti henkeni voinut menettää tai saada vähintään vakavia pysyviä vaurioita.

Mieheni puhui palaveria puhelimessa, minun ollessani pesuhuoneessa suljetun oven takana.

En tiedä kauanko ehdin olla tajuttomana, saati elottomana, mutta puhelun keston perusteella jonkin aikaa.

Alli oli yrittänyt saada puolisoni huomiota useampaan kertaan, mutta hänen keskittyessään puheluunsa, ei ollut ymmärtänyt välittömästi, että jokin on vialla.

Kun puolisoni viimein tajusi katsoa pesuhuoneeseen, löysi hän minut elottomana lattialta. Hän soitti hätäkeskukseen ja aloitti elvytyksen. Olin oksentanut, vetänyt oksennusta keuhkoihin ja kouristellut.

Paikalle saapui useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä lääkäri nukuttamaan ja intuboimaan. Minut kuljetettiin hengityskoneeseen teho‐osastolle ja sairastuin jälkeenpäin myös keuhkokuumeeseen, keuhkoihin joutuneen oksennuksen vuoksi.

Sain Allin, mutta myös puolisoni palomiestaustan ja sen tuoman rauhallisuuden ja ammattimaisuuden vuoksi ajoissa apua ja mahdollisuuden nyt kirjoittaa tätä tekstiä.

Alli on isointa, mitä elämässäni on tapahtunut.

Ennen Allia en voinut käsittää, kuinka paljon koiraa voi rakastaa ja miten valtavasti sen rakkauden menettäminen sattuu.

Valitettavasti Allin kohtaloksi koitui spondyloosi sekä hermojuurikanavien ahtaumat, jotka eivät kaikista yrityksistä huolimatta vastanneet hoitoihin riittävästi.

Meidän tarina jäi aivan kesken, mutta jokainen hetki oli korvaamaton ja kaiken surun arvoinen.

Viimeinen pahentava tekijä sattui, kun Allin kimppuun hyökkäsi ranskanbulldoggi, käyden suoraan kurkkuun kiinni.

Avustajani yrityksistä huolimatta irrottaa toistuvasti pientä purevaa koiraa Allin kimpusta, kävelivät 200m metriä kotiin Allin väistellessä hyökkäyksiä ja avustajani yrittäessä potkia koiraa irti.

Ilmeisesti nämä väistelyt osaltaan vaikuttivat selän tilanteeseen pahentaen kipuja, mutta hyökkäys ei ollut tokikaan syy päätökselle päästää Alli pois, vaan sitä päätöstä oltiin jo viikkojen ajan valmistauduttu tekemään.

Erilaisilla hoidoilla ja lääkityksillä tilannetta saatiin vain hieman helpotettua ja yhteistä aikaa edes vähän lisää.

Hyökkäävä koira oli näykkinyt myös avustajani nilkkoja joten Alli oli muutamaan otteeseen apuna hänelle ottanut siinä vaiheessa toista aggressiivisesti käyttäytyvää koiraa niskasta kiinni ja viskaissut kauemmas, kuitenkaan tätä satuttamatta.

Alli oli loppuun asti mahtava luonteinen, lempeä, perhettään ja kaikkia lapsia rakastava, mutta myös tarvittaessa uhkaavissa tilanteissa omaa laumaansa suojeleva tyttö.

Mutta ne tapaukset ovatkin jo kokonaan toinen tarina.

Alli rakasti kaikkia läheisiäni ja kaikki Allia.

Hurmasi sellaisia ihmisiä, jotka hädin tuskin sietävät yleensä koiria.

Opetti osaamattomille, pienten jäynien kautta, kuinka hommat hoidetaan.

Siskoni tytär ehti ilokseni päästä myös nauttimaan sitä rajatonta rakkautta ja kärsivällisyyttä, mitä Allilla omilleen riitti.

Viimeisinä viikkoinaan, minun pahan kipukohtauksen aikana, Alli toi vatsani päälle luun, jota itse kipeimmillään ollessaan tapasi purra ja selvästi viesti ilmeellään: "– Pure sitä mamma

, se helpottaa

Kun viimeisen kerran eläinlääkärin huoneessa odotettiin, niin kuunneltiin yhdessä Allia rakastavien ihmisten viimeisiä terveisiä ääniviesteinä.

Jokaisen kohdalla Alli kallisti päätään, tunnisti tutun äänen ja katseellaan etsi, missä hänen laumansa jäsen on.

Ja viestejä oli paljon.

Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että Allin entinen omistaja uskalsi luottaa Allin minulle, vaikka tiedän koiran merkinneen myös hänelle paljon.

Kiitos siitä, että et antanut pyörätuolini olla este, vaan arvioit muita asioita.

Kiitos, että olit taustatukena Allin loppuun asti ja olet myös edelleen.

Kiitos, että olit tehnyt, niin hyvän pohjatyön Allin koulutuksessa.

Kiitos siitä, että Allin kautta löysin corsot ja sen myötä myös Wiskin ja Ilpon.

Ja kiitos rakas mieheni miten myös sinä otit Allin omaksi, pienistä alkujekuista huolimatta ja luotit aina siihen, mitä Alli yrittää kertoa.

Mutta kaikista eniten Kiitos Alli, niin paljosta.

Mamman oma hieno tyttö.

Giantpaw's Fatima 5.6.2014‐ 10.5.2019 – Erika

Giantpaw's Fatima 5.6.2014‐ 10.5.2019