
Haurangin nuorisoseurantalo, Kaavintie 1017, 71170 Laukka-aho
Laukka-aho Hauranki Tieskuinkamones vuosikerta + Lapinjärvi
Nro 1 / 2024
Haurangin nuorisoseurantalo, Kaavintie 1017, 71170 Laukka-aho
Laukka-aho Hauranki Tieskuinkamones vuosikerta + Lapinjärvi
Nro 1 / 2024
Laukka-ahon tiedote Kuninkaan postitien uutisia ilmestyy tänä ja ensi vuonna kaksi kertaa lehden muodossa. A5-kokoinen lehti on (vähintään) 16sivuinen. Tavailet juuri ensimmäistä numeroa, ja seuraava ilmestyy loppuvuodesta.
Pohjimmiltaan on aina kyse rahasta, mutta meidän onneksi myös muusta: yhteisöllisyydestä ja tiedottamisesta. Nuorisoseura, joka lehden julkaisee, tarvitsee rahaa toimintaan ja seurantalon ylläpitoon. Talon kattoremontti on pakko tehdä muutaman vuoden kuluessa, eikä sitä pystytä toteuttamaan pelkällä talkooinnolla. Vaikka seura hakeekin kattoremonttia varten avustuksia useammaltakin taholta, niin omaa rahaa tarvitaan, erityisesti remontin alkuvaiheissa.
Kylälehti on yksi mahdollisuus kerryttää tätä pesämunaa. Vaikka lehti itsessään ei ole tulonlähde, niin se mahdollistaa tiedottamisen laajemmin muun muassa avustuksista päättäville.
Siis miksi?
1) Olemme ylpeitä omasta kylästä, sen ihmisistä ja toiminnasta. Annamme sen näkyä, meillä on elävä kylä.
2) Lehden tekeminen yhdessä on toimintaa, joka voi olla hauskaa, vähintäänkin ihan kiinnostavaa.
3) Siksi että voimme, pystymme ja osaamme. Meillä on tahtoa, varaa ja osaamista, siinä kaikki.
4) Aktiivisuuden lisääminen. Mitä enemmän on toimintaa, sitä enemmän mukaan tulee toimijoita. Nuorisoseura ja koko Laukka-ahon kylä kaipaavat uusia tekijöitä, jotka osallistuvat.Työ lisää työtä.
5) Tarvekartoitus. Lakkautetun kyläyhdistyksen toimintaa jatkaa nuorisoseura, ja yksi tavoite on selvittää mitä Laukka-aho tarvitsee. Mitä palveluja pystymme tuottamaan itse ja muiden kanssa yhteistyössä? Tarvitsemme tietoa. Mitä ja miten tehdä?
JULKAISIJA
TOIMITTAJA
TAUSTATYÖ
PAINOPAIKKA
PAINOSMÄÄRÄ
Haurangin nuorisoseura ry
Paavo Rajamo
Tauno Parviainen
Feelwood Oy
PunaMusta Oy, Joensuu 2024
250 kpl
Yleisesti maaseudun kehittymisen esteinä pidetään ahdasmielisiä asenteita ja ennakkoluuloja, varmasti ihan syystäkin. Mutta Laukkaaho on enemmän, täällä jokainen on sellainen kuin on, ja me teemme mitä haluamme, muita vahingoittamatta.
Osaamme tehdä tarvittaessa kaiken väärin. Katso faktat viereiseltä sivulta. Millä muulla kylällä toimii sekä lasten kerho että (melkein aikuisten) bändi? Revi siitä!
Paavo Rajamo Haurangin nuorisoseuran tiedotusvastaava
Sisältö
Kylälehti ja sisältö
Faktasivu
Kyläbändi
Kansalaisopistoinfo
Porinat ja Ilolla-hanke
Lasten ja nuorten kerho
Laukka-ahon kyläyhdistyksen historiaa
L*AHO24 -tapahtumamainos
L*AHO24 -sponsorit
Kylärunoilija Kyllikki Toroi
Seuraavan numeron ennakko
Reijo Puustinen ja Mika Tengvall (kyläbändi), Taina Tirkkonen (Ilolla-hanke/Porinat), Kirsi Hiekkapuro ja Sirpa Voutilainen (last. kerho), Pirjo Parviainen ja Matti Räsänen (kyläyhd.)
Varpu Vidgren (kans.opisto) ja Kyllikki Toroi (runot). KIRJOITTAJAT Nro 1 / 2024
Asukkaita vajaa 90,
joista alaikäisiä reilut 20, yli 65-vuotiaita noin 25.
(Lähde: Tilastokeskus - Väestö lastot
Pohjois-Savon liiton lasto 2022, mikä päivite y omalla laskennella.)
Mitä tuo tarkoittaa?
Työikäisiä siinä välissä reilut 40, talouksia noin 35.
MELKO VÄHÄN IHMISIÄ, MUTTA PALJON ELÄMÄÄ!
osaa välillä ottaa rennosti:
talkootunteja vain:
v. 2020: 710 h
KYLÄN SYDÄN: NS-TALO HENGITTÄÄ JA TOIMII
OLEMME AINUTLAATUISIA! MEILLÄ TOIMIVAT: - LASTEN JA NUORTEN KERHO - KYLÄBÄNDI - KUNTOSALI - KYLÄLEHTI - TUNTEET JA JÄRKI
lämmin ja tiivis kyläyhteisö
- LA Tiim YLEISHYÖDYLLINEN KYLÄTOIMIJA:
v. 2021: 582 h
v. 2022: 505 h
v. 2023: 555 h
YHTEISTYÖTÄ: - Tuusniemen kunta
Jos muutat maalle, niin valitset Laukka-ahon.
Kiinteistöjä myytävänä ja vuokrattavissa. KYSY LISAA.
- Tuusniemen Kylät ry
- Pohjois-Savon Kylät ry
- Kalakukko Leader
- Kuopion kansalaisopisto
- Tuusjärven Tuiske
- Koillis-Savon UA
- Juojärven Aarnitulet ry
VUOKRATTAVISSA JUHLA- YM. KÄYTTÖÖN!
Lisätietoa: sihteeri Piia Järveläinen 040 5489 040 piiaj@outlook.com
puheenjohtaja
Sirpa Voutilainen 040 5951 980
sl.voutila@gmail.com
KOILLISSAVON KOVIN?
TarinaLA-devilsiensynnystä
Keväällä 2018 sain puhelun kansalaisopiston Laukka-ahon yhteyshenkilöltä, jonka kanssa olin aikaisemmin perehtynyt rumpujen soiton maailmaan opiston musiikinopettajan roolissa. Kylän ”pojat” olivat saaneet saunaillassa idean, että kylälle pitää saada oma bändi ja siihen minut sitten pyydettiin ohjaajaksi.
Niinpä syyskuussa 2018 ryhmä saatiin kasaan. Alkuperäisessä kokoonpanossa olivat Paavo ”Animal” Rajamo rumpalin roolissa, Timo ”Mustaine”Veiste kitaristina, Matti ”Wakeman” Räsänen koskettimet, Heikki ”Fogerty” Leskinen laulu, Mika ”Daddy Cool” Tengvall basso/kitara ja allekirjoittanut kitaristina sekä orkesterin johtajana. Ensi esiintyminen oli keväällä 2019, jonka jälkeen mukaan liittyi Juha ”DJ Laavjoy”Marttinen kitaristina.
Timo ja Paavo keksivät bändille nimen Ellei tevils (jonka kirjoitusasu muutettiin myöhemmin kansainvälisemmäksi LA-devils).
Jäsenistössä alkoi vaihtuminen, alkuperäiset Paavo,Timo ja Matti siirtyivät syrjään musiikillisten erimielisyyksien vuoksi, ja suutuspäissään vielä perustivat kilpailevan kyläbändin, joka ei harjoittele tai keikkaile lainkaan.
Oikeaan kyläbändiin rumpuihin saatiin kokenut keikkarumpali Lauri "Late" Rissanen,.ja kitaraan Soili Nummimaa, jolla oli musiikinopiskelua suoritettuna Oulunkylän pop-jazz konservatoriosta ja viimeisimpänä jäseninä mukaan tulivat koskettimiin Anne Hoffren Leppävirralta ja bassoon Jarmo Korhonen, moottoripyöriä ja monen tyylin musiikkia harrastava entinen laukka-aholainen. Jarmon lapsuuden koti on entinen Laukka-ahon koulu, nykyinen ns-talo.
Rumpali Lauri vaihtui oman kylän multimuusikkoon, Mikaan, joka istui rumpusetin taakse täydellisesti.
Ikuista teini-ikää viettävän keski-ikäisten bändiläisten musiikkityyli on ollut alusta pitäen pop, rock ja iskelmäklassikot, jopa hieman heavybändienkin tuotantoa on väännetty omaan tulkintatyyliin sopivaksi.
Erityisesti bändin kitaristi Juha on rankemman musiikin ystävä, rumpali Mika on puhunut joskus omasta punk-musiikin aikakaudestaan omassa nuoruudessaan, laulaja Heikki myöntää iskelmän olevan se omin alue, kitaristi Soili taas tykkäisi soittaa enemmän funkkia ja kosketinsoittaja Anne on suorittanut klassisen pianon opintoja - eli melko monipuolinen porukka !
Kyläbändi toimii siis kansalaisopiston kurssina ja on esiintynyt lähes joka vuosi pikkujoulujuhlissa, lisäksi loppukesästä paikallisissa tapahtumissa, viime vuonna myös Kaavilla Vaikkojoki-markkinoilla.
Bändi jatkaa eteenpäin hyvässä hengessä tapahtuvan yhteisen musisoinnin merkeissä, heittää keikkoja silloin tällöin ja ehkäpä remontoi oman treenikämpänkin.
Huhuja uuden harrastetilan rakentamisesta nstalolle on liikkunut kevään aikana. Syksyllä asiasta tiedetään jo jotain...
Reijo”Hetfield”Puustinen kansalaisopiston musiikinopettaja LA-devilsin puolesta
ILOLLAHANKE
Kuluneen talven aikana on Haurangin nuorisoseuran talolla kokoontunut kaksi erityisesti varttuneemmalle väelle suunnattua ryhmää .
Ensimmäisenä aloitti Entisten Nuorten Porinapiiri, joka sai alkunsa lapinjärveläisten halusta kokoontua, tavata naapureita ja rupatella. Lapinjärvellä ei ole talvilämmintä kokoontumispaikkaa, siispä kysyttiin ns-taloa ja laukkaaholaisia mukaan.
Rupattelun aiheet ovat olleet vapaamuotoisia, tai asiapitoisempia; näihin on saatu alustuksia Asta Tirkkonen-Hersiolta (Tuusniemen kunnan ikäihmisten hyvinvoinnin edistäjä) ja (asiakasneuvoja) Lea Mustoselta. Musiikin tuottamaan hyvinvointiin johdattelivat Aira ja Veikko Smolander, laulettiin ja tanssittiin!
Tietysti päiväkahvit ovat kuuluneet asiaan. Kokoontumisia on ollut noin kerran kuukaudessa, ja mukana noin kymmenen henkilöä.
Koko kylän SAUNAILTA kaiken kansan
Yhteinen saunailta järjestetään Kaavinkosken Saunapirtillä perjantaina 19.7.2024. Tutustuminen uusittuun savusaunaan, jonka KoillisTuusniemen kyläyhdistys on rakennuttanut entisen, tuhopoltossa tuhoutuneen, tilalle.
Sauna on lämmin kello 18, löylyä riittänee pitkälle yöhön.
Tarjolla leppoisia löylyjä, maukasta murkinaa, kuumaa kahvia, viilentäviä vesiä, rattoisaa rallattelua, ystävällistä yhdessäoloa. Sopii kaikenikäisille!
Ilmoittautuminen suotavaa -että ruoka riittää kaikille- viimeistään edellisenä viikonloppuna Tainalle, puh. 040 8283 121, mielellään viestein.
Koollekutsuja: Lapinjärven kylätoimikunta, kutsu on tarkoitettu kaikille,eikylärajoja!
Annikki Veiste InBody-kehonmittauksessa hämmästelee kuinka hyvää Laukka-ahon vesi tekee ihmiskeholle. Pohjois-Savon Liikunnan aluekehittäjä Tanja Tukiainen on tyytyväinen, kun Ilolla-hanke on tsempannut kyläläisiä edistämään omaa hyvinvointia ja jaksamista.
Helmikuussa käynnistyi Ilolla-hanke, jonka kohderyhmä ovat yli 65-vuotiaat kuntalaiset Toteuttajana on Pohjois-Savon Liikunta, rahoituksesta vastaa Olvi-säätiö, jonka toiveena on ollut se, että tilaisuuksia järjestetään muuallakin kuin kuntataajamissa. Kokoontumisia on ollut säännöllisesti kerran viikossa.
Näissä tilaisuuksissa on liikuntaan, hyvinvointiin ja ravitsemukseen liittyviä aiheita, ja välipalaa nautitaan joka toinen kerta. Innostavina ohjaajina ovat olleet EsaPietikäinen ja TanjaTukiainen.
Kesätauon jälkeen ryhmä jatkaa kokoontumisia tiistaina13.8.klo12.30
Tervetuloa mukaan, toiminta on vapaamuotoista, ei vaadi sitoutumista eikä missään nimessä jäykkää pönötystä!
TainaTirkkonen Lapinjärven kylätoimikunta