FSP Finnish Steel Painting Oy:n sidosr yhmälehti NRO 4/2008
Pitkän linjan pintakäsittelijä:
Ympäristö ja työturvallisuus nousevat pinnalle
TP-Yhtiöt kumppaniksi Tampereella Toimitusvarmuus nousi avaintekijäksi Mälkiällä Tuulivaihteiden pintakäsittely kasvussa Työterveyshuolto ylittää selvästi lain vaatimukset
P Ä Ä K I R J O I T U S
Katse vuoteen
2009
H
yvä Pintaa Syvemmältä -lehden lukija, nyt on hyvä hetki nostaa esille muutamia kuluneen vuoden tapahtumia. Saimme luotua uusia asiakkuuksia ja suotuisa kysyntä vauhditti kotimaan myyntiämme. Vakiinnutimme hyvin toimintaamme myös Virossa ja Venäjällä. Koulutimme henkilöstöämme suunnitelmien mukaisesti. Rakensimme uutta asiakashallinta- ja taloushallintojärjestelmää, mikä selkeyttää entisestään toimintaamme. Tämän lehden sivuilla esitelty uusi organisaatiomme vastaa entistä paremmin tarpeitamme. Kehitimme myös lisäarvopalveluja kuten Frosiotarkastuksia, konsultointia, osakokoonpanoa ja logistiikkaa. Keskeistä oli myös se, että asiakastyytyväisyys nousi asiakkaidemme tärkeimmillä painopistealueilla eli laadussa ja toimitusvarmuudessa. Muun muassa Mälkiän siltaprojektista
kertova artikkeli kertoo siitä, miten toimitusvarmuus nousi avaintekijäksi projektin aikana. Uusi vuosi on alkamassa haasteellisena. Suhtaudumme tilanteeseen määrätietoisesti. Taloutemme on hyvässä kunnossa. Pystymme vastaamaan asiakastarpeisiin palveluiden kokonaislaadusta tinkimättä. Varaudumme väliaikaiseen tasaantumisen ajanjaksoon monien kasvuvuosien jälkeen. Otamme uudet haasteet vastaan positiivisella asenteella. Seuraamme tarkasti kehitystä ja näemme myös paljon hyviä mahdollisuuksia yleisestä taloustilanteesta huolimatta. Syvennämme yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa. Päätavoitteena on kasvattaa kaikkien kilpailukykyä. Koulutamme edelleen henkilöstöämme lisätäksemme ammattitaitoa. Hyvä lukija, käännä nyt sivua ja tutustu rauhassa tuoreisiin yritysuutisiimme. Lehti kertoo myös rivakasti
kehittyvästä yhtiöstä, jonka liiketoiminta pohjautuu jatkossakin vahvaan osaamiseen ja henkilöstö- sekä kalustoresursseihin. Teollisessa pintakäsittelyssä ja lisäarvopalveluissa olemme tämän maan parhaita. Asiakkaamme voivat luottaa edelleen saavansa meiltä alan parasta kokonaispalvelua. Tämä antaa mahdollisuuden keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja sen kehittämiseen. Hyvä lukija, haluan toivottaa Sinulle oikein rauhallista joulunaikaa sekä menestystä uudelle vuodelle 2009. Yhteistyöterveisin
Pentti Virtanen Toimitusjohtaja
Pintaa Syvemmältä on FSP Finnish Steel Painting Oy:n sidosryhmälehti. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Toimitus ja ulkoasu: Viisikko-Communica Communications VCA Oy Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy FSP FINNISH STEEL PAINTING OY Vuonna 1964 perustettu FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi PohjoisEuroopan suurimmista pintakäsittelyalan yrityksistä. Yhtiön palveluksessa on lähes 400 alan ammattilaista. Liikevaihto oli noin 35 miljoonaa euroa vuonna 2007. Yrityksellä on yli 30 toimipaikkaa kattavasti ympäri Suomen, lisäksi tytäryhtiöt sijaitsevat Venäjällä ja Virossa. www.fspoy.com Pääkonttori: Hiekkamäentie 4 01150 Söderkulla Puh. 09 278 6270 Faksi 09 272 1636
2
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
Kansikuva: Pentti Vänskä
S I S Ä L T Ö
4
TP-Yhtiöt vahvaksi kumppaniksi Tampereella
6
Pitkän linjan pintakäsittelijä vetäytyy eläkkeelle
8
Toimitusvarmuus vauhditti Mälkiän siltaprojektia
10
Tuulivaihteiden pintakäsittely kasvussa
12
Työterveyshuolto on kattavampaa kuin mitä laki vaatii
13
Virtaviivaistettu organisaatio tehostaa toimintatapoja
14
Pori jatkaa paalupaikalla ympäristökisassa
3
C A S E
TP-Yhtiöt kumppaniksi Pirkanmaalle toinen pintakäsittelylaitos FSP:n toinen pirkanmaalainen pintakäsittelylaitos pyörähti käyntiin lokakuun alussa VolvoBus Finlandin TP-Yhtiöille myymissä tehdastiloissa Tampereen Ruskossa. Samassa kiinteistössä TP-Yhtiöt on aloittanut kokoonpanotyöt. Yhtiöt hakevat nyt yhdessä uudelle tehtaalle asiakkaita Pirkanmaalta ja muualta lähialueilta.
H
ankkeen takana on halu tyydyttää yhä kasvavat kokonaisratkaisujen tarpeet, jotka kohdistuvat koneenvalmistusalan kokoonpanoon ja pintakäsittelypalveluihin. ”Harkitsimme aluksi omaa maalaustoimintaa Ruskon tehdastiloihin, mutta halusimme lopulta FSP:n kumppaniksi. Syinä olivat FSP:n hyvä maine ja historia alan erikoisosaajana”, sanoo Kyösti Häkkinen, joka on TP-Yhtiöiden Konepajat-ryhmän Ruskossa aloittaneen Ajomek Oy:n yksikön päällikkö. Ruskon maalaustilat koostuvat kolmesta noin 17 metriä pitkästä maalausuunista, joista kaksi on peräkkäin ja avattavissa yli 30 metriä pitkäksi 4
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
kammioksi. Maalaamossa VolvoBus on aiemmin pintakäsitellyt linja-autojen koreja osana linja-autonvalmistusta. Sertifioitu pintakäsittely ”Jo aiemmin FSP:n työn laatutaso on osoittautunut hankkeissamme hyväksi ja kapasiteetin käyttöaste on noussut kustannustehokkaaksi”, Häkkinen tiivistää ja jatkaa, että FSP:llä on kyky ottaa maalausurakka nopeasti haltuun ja vahva taito varmistaa prosessien toimivuus. ”FSP pääsi Ruskossa nopeasti liikkeelle, koska sillä oli jo valmiina asiakkaita ja omaa kalustoa kuten raepuhalluslaitteita”, Häkkinen kuvailee.
”Yhteistyöhankkeessa FSP tuo toiminnassa välttämättömän pintakäsittelyosaamisen ja toteuttaa pintakäsittelytyöt sertifioidun toimintajärjestelmän mukaisesti”, sanoo TP-Yhtiöiden toimitusjohtaja Jalo Pirhonen. Ruskon tehtaalla asiakkaisiin lukeutuvat jo nyt muun muassa koneita ja laitteita tekevät Sandvik sekä Maillefer. Yhteistyö laajenee Yhteiset tehdastilat Tampereen Ruskossa laajentavat jo pitkään jatkunutta yhteistyötä FSP:n ja TP-Yhtiöiden välillä. Jo aiemmin kumppanuksilla on ollut monia yhteisiä asiakkuuksia.
Ruskon kaksi maalaustilaa voidaan avata jopa yli 30 metriä pitkäksi kammioksi.
Pintakäsittelyä tehdään myös maalaamon ulkopuolella. Haminan ST1-tuotevarastoa huomiovärimaalataan.
Teräsrakennetta maalataan kammiossa.
Päätavoite on FSP:n toimialajohtaja Jukka Kinnusen mukaan tarjota uusia mahdollisuuksia toimitusten varmistamiseksi ajallaan asiakkaille. Kohderyhmänä ovat erityisesti kokonaisratkaisuja hakevat koneenvalmistusalan yritykset, joilla on kokoonpano- ja pintakäsittelytarpeita. Ruskon tehdastilat sopivat erinomaisesti muun muassa liikkuvalle kalustolle. Alkuvaiheessa Ruskon tiloissa työskentelee noin 20 TP:n konepajaalan ammattilaista. FSP:llä on riveissään 5-6 pintakäsittelyalan osaajaa. Jatkossa sekä TP-Yhtiöt että FSP aikovat lisätä henkilöstömääräänsä tuotannon kasvaessa. Pintakäsitellyn teräksen määrän arvioidaan nousevan vuositasolla reiluun viiteen tuhanteen tonniin. n
• Teollisuuden monipuolinen alihankkija ja palvelukumppani. • Jakaantuu kahteen liiketoimintaryhmään: TP-Teollisuuspalvelut ja TP-Konepajat. • Henkilöstöä yhteensä noin 500 henkilöä ja liikevaihtoa reilut 46 miljoonaa euroa (2006). • Toimii Suomessa, Puolassa, Virossa ja Venäjällä. • Koneteollisuuden sopimusvalmistaja TP-Konepajat-ryhmään kuuluu viisi yritystä Suomessa, yksi Virossa ja yksi Puolassa. • TP-Konepajat-ryhmän liikevaihto oli noin 33 miljoonaa euroa (2007) ja se työllistää tällä hetkellä noin 350 henkilöä.
5
H E N K I L Ö K U V A
Esko Thure eläkkeelle 30 FSP-vuoden jälkeen
Ympäristö ja työturvallisuus
pinnalla Vaikka pintakäsittelyalan perusteet ovat pysyneet ennallaan, on kolmeen vuosikymmeneen mahtunut muutoksia. Lokakuussa vapaaherraksi jättäytynyt Esko Thure on vuosien varrella nähnyt maalien ja työturvallisuuden kehittymisen, kun työ itsessään on säilynyt samana.
6
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
Kantapään kautta teräksenlujaksi ammattilaiseksi
Suomenajokoirat Omun Essi ja Latukkakorven Sinkku huolehtivat siitä, että Esko Thurella riittää tekemistä myös työuran päättymisen jälkeen. Hirviporukka saa ensi syksynä uuden jäsenen, ja myös perhe saa nauttia entisen reissutyöläisen seurasta useammin.
E
sko Thure on FSP:läisenä ollut pintakäsittelemässä isojen toimijoiden kohteita. Raahessa suurin asiakas oli Rautaruukki, Kuopiossa VR. Viime vuosina Thure on ollut projekteissa, joiden tilaajina on ollut muun muassa pörssiyrityksiä ja valtionyhtiöitä. Työmaa on ollut milloin missäkin päin Suomea, mikä on tuonut vaihtelua. ”Jokainen työnkuva on ollut erilainen, ja jokaisessa projektissa on tullut yllätyksiä vastaan. Projektityö vaatii monitaitoisuutta ja kykyä vastata vaihtuviin haasteisiin ja tilanteisiin”, Thure pohtii. Ammattitaitoa Thurella ja hänen alaisillaan onkin riittänyt, sillä projektitöissä on vaadittu hyvin vähän takuukorjauksia. Asiakkailta tullut palaute on ollut pelkästään kiittävää. Myös Thure kiittää alaisiaan, jotka ovat olleet poikkeuksetta ammattimiehiä. Projektityöläiset ovat pääasiassa FSP:n omaa väkeä, mutta vuokramiehiä on käytetty yhä enemmän viime aikoina. Kun Thure ajattelee taaksepäin pitkäaikaista työnantajaansa, kolme asiaa nousee ylitse muiden: ”Toimitusvarmuus, aikataulujen pitäminen ja työntekijöistä huolehtiminen ovat niitä asioita, jotka mielestäni kuvastavat FSP:n toimintaa.” Työ pysyy, olosuhteet muuttuvat ”Työtehtävät ovat pysyneet melko lailla samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Suurin muutos näkyy kaluston paranemisessa ja työntekijöiden henkilökohtaisten suojaimien lisääntyneessä käytössä”, Thure toteaa. ”Telineetkin rakennettiin aiemmin itse, kun rakenteista ja suojauksista huolehtivat nyt alan ammattimiehet.” Työturvallisuus on parantunut myös maalien kehittymisen ansiosta. Lyijypitoiset alkydimaalit ovat jääneet pois ja on siirrytty epoksipohjaisiin tuotteisiin.
Myös ympäristöasioihin kiinnitetään Thuren mukaan selvästi enemmän huomiota nykyisin. ”Vielä 80-luvulla maantie- tai rautatiesiltaa käsiteltiin avonaisena ja hiekkapuhallushiekat pudotettiin huoletta järveen. Nyt sillat paketoidaan ja hiekat otetaan huolellisesti talteen.” Thure näkee pintakäsittelyalan suurimpana tulevaisuuden haasteena uhkaavan työvoimapulan. ”Ammattitaitoista väkeä tarvitaan paljon. Esimerkiksi projektipuolella miehet alkavat olla nelissä-viisissäkymmenissä, nuoret puuttuvat.” Likainen ja raskas työ ei Thuren mukaan houkuttele nuoria, kun rahan saa helpommin muualta. Myöskään suoranaista alan koulutusta ei ole tarjolla. ”Ammattikouluissa ei tarjota korroosioalan pintakäsittelyopetusta. Ammattitaito näihin tehtäviin tulee parhaiten kantapään kautta, työtä tekemällä. Telakoilla onkin jo otettu miehiä oppisopimuksella töihin,” Thure sanoo. Aikaa perheelle ja harrastuksille Eläkkeelle jääminen tarkoittaa Esko Thurelle sitä, että aikaa riittää nyt enemmän aikuisille lapsille ja lapsen lapsille. Tekemisen puutetta ei ole luvassa, sillä myös harrastuksille jää nyt kerrankin riittävästi aikaa. Ensi syksynä mies ehtii taas monen vuoden tauon jälkeen mukaan hirviporukkaan: metsästys ja riistanhoito ovat olleet lähellä sydäntä jo kauan. ”Hirviä olen vuosien varrella kaatanut seitsemäntoista, ja myös jäniksiä sekä pienpetoja on tullut saaliiksi. Olen mukana myös kenneltoiminnassa, ja aion jatkaa aktiivisesti tuomarin tehtäviä. Omat suomenajokoirani ovat mukana metsästyksessä, ja niiden kouluttaminen ottaa myös oman aikansa.” n
Esko Thure lähti lokakuun lopussa eläkkeelle FSP:ltä takanaan kolmen vuosikymmenen kokemus pintakäsittelyalalta. Vuonna 1978 hän tuli töihin Nordkorro Oy:hyn, jonka FSP:n edeltäjä Alucrom Oy osti vuonna 1987. ”Oppi on saatu kansakoulusta ja kantapään kautta”, naurahtaa Thure koulutuksesta kysyttäessä. ”Tulin alalle, kun Lemminkäisellä työskennellyt naapurin poika perusti oman firman ja pyysi töihin. Kokemusta on kertynyt hiekkapuhaltajan ja ruiskumaalarin töistä. 90-luvun puolivälissä siirryin työnjohtotehtäviin”, Thure kertoo. 90-luvulla Thure työskenteli Raahessa, missä palveltiin Rautaruukkia. Vuonna 2000 hän aloitti Kuopiossa vastaperustetussa FSP:n toimipaikassa, jossa pintakäsiteltiin pääasiassa VR:n kalustoa. Kun VR lopetti Kuopion konepajan vuonna 2006 ja hallin työt loppuivat, Thure siirtyi pääkonttorin alaisuuteen ja toimi työnjohtotehtävissä eri projekteissa ympäri Suomen. Isoista hankkeista mieleen on jäänyt erityisesti Keiteleen kanavan sulkuporttien ja siltojen maalaus 90-luvun alussa. Samalla vuosikymmenellä Thure työskenteli Äänekosken MetsäSerlan tehtailla Euroopan suurimman massasiilon pintakäsittelyssä. Työn valvojana toimi keihäänheittäjäkuuluisuus Jorma Kinnunen. ”Jorma ei ollut mikään tiukkapipo, vaan melkoinen tarinamies. Hän hauskuutti meitä muun muassa laulamalla milloin virsiä, milloin vähän "tuhmia" lauluja työn lomassa”, Thure muistelee. n Esko Thuren projektireferenssejä Tielaitos Stora Enso Neste Fortum Helsingin Energia Merenkulkulaitos UPM-Kymmene Suomen Petroli Kaukomarkkinat
7
C A S E
Toimitusvarmuus
nousi avaintekijäksi Mälkiällä Reilut 300 metriä pitkä Mälkiän silta on noussut vaiheittain tämän vuoden aikana Saimaan kanavan ylitse. FSP on vastannut teräsrakenteiden pintakäsittelystä Rautaruukin Ylivieskan tehtaalla.
T
eräsrakenteita Mälkiälle toimittaneen Rautaruukki Oyj:n Construction-divisioonan Infrastruktuurirakentamisen tuotantopäällikkö Aki Viiliäinen uskoo, että FSP:n pintakäsitellyt teräsrakenteet mahdollistivat osaltaan projektin tiukan aikataulutuksen. ”FSP pintakäsitteli teräsrakenteet joustavasti ja luotettavasti, jonka myötä projekti ajoi maaliinsa toimitusvarmasti”, Viiliäinen kertoo ja jatkaa samaan hengenvetoon, että Rautaruukki ja FSP ovat tehneet yhteistyötä jo 1990-luvulta alkaen. ”FSP on iso yritys, jolla on ammattitaitoista henkilöstöä, muskeleita ja 8
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
kalustoa vastata erikoishaasteisiin. Hyödynnämme myös FSP:n teknistä spesiaaliosaamista projektien tarjousvaiheessa”, Viiliäinen kertoo. Erityisesti hän nostaa esille myös FSP:n liiketoiminnan Baltiassa ja Venäjällä, joka osoittaa yrityksen myös toimivan samoilla markkina-alueilla kuin Ruukki Construction. Neljä maalikerrosta Viiliäinen jakaa koko sillanrakennushankkeen eri päävaiheisiin. Projekti käynnistyi syksyllä 2007, jolloin ruukkilaiset suunnittelivat hanketta, tekivät levytilauksia, polttoleikkasivat,
hitsasivat ja tarkastivat työn jälkeä. Mittava hanke työllisti reilut 50 ruukkilaista Ylivieskassa. ”Tämä jälkeen FSP:n tehtävänä oli pintakäsitellä teräsrakenteet neljällä maalikerroksella Ylivieskan tehtaalla, minkä jälkeen ruukkilaiset lastasivat palkit, kuljettivat ne tehtaalta Mälkiälle ja asensivat paikalleen”, Viiliäinen kertoo ja täsmentää, että FSP:n urakka ensimmäisen sillan osalta päättyi jouhevasti jo kesällä 2008. Toisen sillan toimitus on vuonna 2009. Koko siltaprojektin on määrä valmistua kesään 2010 mennessä. Hanketta urakoi Työyhteenliittymä TYL Vt6, jonka muodostavat Kesälahden maansiirto ja Lemminkäinen. Rakennuttajana on Lemcon. n
R
uukki on kansainvälinen teräsrakentamisen asiantuntija ja edelläkävijä. Yhtiö toimittaa komponentteja, järjestelmiä ja ratkaisuja kaupanja teollisuustilojen rakennusprojekteihin sekä infrastruktuurirakentamiseen. Päätavoite on Euroopan teräsrakentamisen markkinajohtajuus. Infrarakentamisessa Ruukki tarjoaa komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia liikenneväylien ja satamien rakentamiseen sekä rakennusten perustamiseen. Liikenneväylärakentamisen kohteisiin yhtiö toimittaa teräsputkipaalut perustuksiin, siltojen teräksiset ylärakenteet, meluesteet ja maanteiden suojakaiteet. Siltaprojekteissa se tuo teräspaalut asennusvalmiina perustamiseen ja kantavat
Kuva: Marko Tammela
Ruukki Construction, Infrastruktuurirakentaminen teräsrakenteet paikalleen asennettuna. Kokonaistoimitus ulottuu suunnittelusta asennukseen. Etuina ovat korkea esivalmistusaste ja täsmätoimitukset. Ne tuovat kustannussäästöjä, nopeuttavat rakentamista ja alentavat riskejä. Infrastruktuurirakentaminen on osa Ruukki Construction -divisioonaa. Se kattaa koko konsernin liikevaihdosta 27 ja henkilöstöstä 36 prosenttia. n
Ruukki toimitti teräsrakenteet Helsingin Vuosaaren uuteen satamaan vuosina 2006–2008.
Case: Mälkiän kanavasilta • Osa valtatie 6:n parantamishanketta Lappeenranta-Imatra-osuudella. • 315 m pitkä silta Saimaan kanavan yli. • Ruukki toimittaa teräsputkipaalut sillan perustuksiin ja kantavat teräsrakenteet paikalleen asennettuina. FSP vastaa konepajalla tapahtuvasta pintakäsittelystä. • Esivalmistetut teräselementit mahdollistavat projektin tiukan aikataulutuksen. • Hanke käynnistyi syksyllä 2007 ja päättyy 2010 loppuun mennessä.
Mälkiän sillan teräsrakenteet maalattiin Ylivieskassa.
FSP:n Ylivieskan pintakäsittelylaitos • FSP operoi Ruukki Constructionin Ylivieskan pintakäsittelylaitosta. • Pintakäsittelee pääasiassa teräsrakenteita ja siltalohkoja. • Korkeapainepesee kappaleita, suihkupuhdistaa teräsrakeella ja korroosionestomärkämaalaa korkeapaineruiskulla. • Työtä johtaa Kauko Immonen.
9
C A S E
10
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
Tuulivaihteiden pintakäsittely
vahvassa kasvussa FSP on vahvistanut toimintaansa KeskiSuomessa, kun se avasi tämän vuoden lokakuussa toisen pintakäsittelylaitoksen Jyväskylään.
U
usi maalaamo on rakennettu siten, että FSP pintakäsittelee uudessa maalaamossa jopa kymmenkunta tuuliturbiinivaihdetta päivässä. Tuuliturbiinimarkkinat ovat kasvussa. Viimeisten kahden vuoden aikana tuulimarkkinateollisuus on kasvanut keskimäärin 25 prosentin vauhtia. Suurimmat kasvuennusteet povaavat tuulivoiman tehon nousevan 50 000 megawattiin vuoteen 2012 mennessä. Tuulienergian tuotantoennuste taas on 605 terawattituntia eli lähes 400 terawattituntia nykyistä enemmän. Seitsemän henkilöä aloittaa Ikolassa Alkuvaiheessa FSP työllistää seitsemän pintakäsittelyalan ammattilaista Jyväskylän Ikolan maalaamossa, joka sijaitsee Moventaksen vaihdetehtaan tiloissa. FSP pintakäsittelypalvelujen liiketoiminta on jo tuttua keskisuomalaisille asiakkaille, koska yhtiöllä on jo maalaamot Jyväskylän Rautpohjassa ja Lievestuoreella. Kokonaispaino kymmeniä tonneja Jyväskylän Ikolan maalaamon merkittävyyttä nostaa sen integrointi osaksi tuuliturbiinivaihdetuotantoa. ”Enimmillään yhden tällaisen pintakäsiteltävän vaihteen kokonaispaino saattaa nousta jopa 30 tonniin”, sanoo FSP:n pintakäsittelylaitoksista vastaava toimialajohtaja Jukka Kinnunen. Hurja kokonaispaino ei kuitenkaan hidasta maalaamon työurakkaa. Syynä on se, että vaihteet siirtyvät kätevästi muun muassa siirtoalustoilla sisään maalaamo-osastolle, jossa niitä nostellaan suurten kraanojen avulla. n
Tuuliturbiinivaihde
T
ehtävänä on muuttaa turbiinin roottorin aiheuttama pyörimisliike nopeudeltaan ja vääntömomentiltaan sopivaksi generaattorille, mikä tekee sähköä. Kyseessä on niin sanottu nopeutta nostava vaihde eli vaihteen roottorin puolella sisään menevä akseli pyörii hitaasti ja vaihteen generaattorin puolella ulos tuleva akseli pyörii nopeasti. Esimerkiksi tyypillisen kahden megawatin tuuliturbiinin korkeus on sata metriä. Roottorin halkaisija on noin 80 metriä. Turbiinin kaikki toiminnot ovat etävalvottuja. Noin 15 tonnia painava vaihde sijaitsee ylhäällä kabiinissa. n
FSP:n pintakäsittelylaitokset Jyväskylässä Jyväskylä Ikola • Sijaitsee Moventaksen tuuliturbiinivaihdetehtaan yhteydessä. • Pintakäsittelee pääasiassa tuuliturbiinivaihteita. • Työtä johtaa Paavo Kareinen. Jyväskylä Rautpohja • Sijaitsee Metso Foudries Oy:n valimon yhteydessä. • Pintakäsittelee pääasiassa Metso Paper Oy:n valmistamia tuotteita. • Työ on korkeapainepestä kappaleita, suihkupuhdistaa teräsrakeella ja maalata korroosion estämiseksi korkeapaineruiskulla. • Työtä johtaa Keijo Kuivalainen.
11
H E N K I L Ö S T Ö
Työhyvinvointi
keskiössä Ammattimaisuus ja työturvallisuus ovat FSP:läisillä hyvin hanskassa. Nämä asiat saivat keskimääräistä paremmat arvosanat työhyvinvointikyselyssä. Aivan erityisesti arvostetaan työnantajan tarjoamaa kattavaa työterveydenhuoltoa.
F
SP on jo vuodesta 2004 tarjonnut henkilöstölleen selvästi lain vaatimuksia kattavamman työterveyshuollon. Henkilökunta myös arvostaa tätä etua, mikä ilmenee viimeisimmästä työhyvinvointikyselystä. ”Haluamme pitää huolta työntekijöistämme ja tukea henkilöstön hyvinvointia. Siksi olemme varmistaneet, että työntekijä pääsee sairastuessaan mahdollisimman nopeasti hoitoon”, sanoo FSP:n henkilöstöpäällikkö Mari Rajamäki. FSP:n yhteistyökumppani työterveysasioissa on Suomen Terveystalo Oyj, jolla on toimipaikka useimmilla niillä paikkakunnilla, joilla FSP toimii. Muualla työterveyshuolto on järjestetty yhteistyössä joko toisen palveluntarjoajan tai paikallisen terveyskeskuksen kanssa. ”Sopimukseemme sisältyy yleislääkäritasoinen sairaanhoito sekä työterveyslääkärin määräyksestä erikoislääkärin konsultaatiot. Lisäksi työterveyslääkärin määräämät laboratoriotutkimukset, ns. perinteiset röntgenkuvaukset ja ultraäänitutkimukset sekä erityiset työhön liittyvät rokotukset ovat osa ohjelmaamme. Tarjoamme myös työntekijöillemme vuosittain mahdollisuuden ottaa influenssarokotus”, Rajamäki kertoo. Työterveyshuollon piiriin kuuluvat lisäksi akuutit polikliiniset toimenpiteet ja pienkirurgia. Tuotannon työntekijöiden vuosittaisen terveystarkastuksen avulla haluamme seurata tarkasti, että maalit ja muut kemialliset aineet eivät aiheuta altistuksia.
12
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
”Työterveyshuolto on saanut hyvän arvosanan työhyvinvointikyselyssämme. Vastausten mukaan se toimii, ajan saa helposti ja se koetaan tärkeäksi”, Rajamäki korostaa.
Turvallisuutta tuo myös vapaa-ajan tapaturmavakuutus, jonka FSP tarjoaa koko henkilöstölle. FSP:llä toimii työsuojelutoimikunta, johon kuuluu turvallisuuspäällikön lisäksi työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu Oman työn arvostus korkealla sekä toimihenkilöiden edustaja. Työhyvinvointikysely tehdään vuositToimikunnalla on Rajamäen mukaan tain, ja FSP:n saama yleisarvosana on tärkeä rooli työturvallisuusasioista ollut viime aikoina hienoisessa nousustiedottamisessa ja niiden kehittämisessa. Hyviä arvosanoja henkilöstö on sä. työterveyshuollon ohella antanut muun Myös esimiehen kanssa keskustelu muassa työturvallisuudesta ja henkilöja asioista sopiminen tämän kanssa on kohtaisista suojavälineistä. yleisesti koettu helpoksi. Rajamäen mielestä avoin ilmapiiri työpaikalla kaikkien kesken on tärkeä asia, johon halutaan edelleen TOP 5: Korkeimmat tyytyväisyysarvot panostaa. Valtaosa FSP:läisistä kokee 1 Olen päässyt lääkärille tarvittaessa. kyselyn mukaan ammattitaiton2 Henkilökohtaiset suojavälineet ovat sa riittäväksi ja luottaa suoriutukunnollisia. vansa annetuista tehtävistä. 3 Tunnen työni turvallisuusriskit. Enemmistö ilmoittaa myös tietävänsä työnsä tarkoituksen 4 Tiedän työni tarkoituksen ja tunnistan vaatimukset. ja tunnistavansa sen laatu- sekä muut vaatimukset. 5 Ammattitaitoni on riittävä ja voin ”Mielestäni kyselyn tulokset pyytää apua. kertovat siitä, että työntekijämLähde: FSP:n työhyvinvointikysely 2007. me arvostavat omaa työtään ja kokevat myös muiden arvostavan sitä. He ymmärtävät työnsä merkityksen koko yrityksen kan”Turvallisuutta korostetaan meillä joka kohdassa. Se on alallamme asia, josta ei voi puhua liikaa. Työntekijät perehdytetään suojaimien käyttöön perusteellisesti työhön tullessa, ja esimiehillä on ratkaiseva osa sen valvomisessa, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan. Jokainen työntekijä on toki vastuussa omasta toiminnastaan, ja yleisesti työturvallisuuskysymysten tärkeys ymmärretään kyllä hyvin”, Rajamäki sanoo.
nalta”, Rajamäki summaa. Työhyvinvointikyselyjä tullaan jatkamaan vuosittain toiminnan kehittämiseksi. Ensi helmikuussa kerätään jälleen henkilöstön näkemyksiä. Rajamäen mukaan nyt panostetaan vastausprosentin nostamiseen järjestämällä työajalla erityisiä tilaisuuksia kyselyyn vastaamiseksi. n
F S P
Uusi organisaatio
tehostaa toimintatapoja FSP tehostaa toimintatapoja ja hyödyntää uusia kasvumahdollisuuksia uuden liiketoimintarakenteen avulla. Muutokset astuvat voimaan tammikuusta 2009 alkaen.
U
usi organisaatio yhtenäistää henkilönimikkeitä, keskittää tehtäviä ja selkeyttää vastuualueita entistä voimakkaammin. Taustalla on markkinamuutos, jonka myötä asiakkaat kysyvät yhä enemmän kokonaisvastuullisia pintakäsittelyprojekteja sekä Suomessa että ulkomaan vientiprojekteissa. Uusi liiketoimintarakenne vahvistaa asiakaslähtöisyyttä, asemoi yhtiötä kansainvälisissä liiketoiminnoissa ja mahdollistaa entistä laajempien kokonaisratkaisujen tarjoamisen. Neljä vahvaa yksikköä Yhtiöön perustetaan neljä vahvaa liiketoimintayksikköä: strategiajohtaminen, talous- ja henkilöstö, asiakas ja sidosryhmät sekä liiketoimintojen johtaminen. Strategiajohtaminen-yksik-
kö vastaa yhtiön strategiavalintojen noudattamisesta hallituksen päättämien suuntaviivojen mukaisesti. Yksikköä johtaa toimitusjohtaja Pentti Virtanen. Talous- ja henkilöstö -yksikkö koordinoi nimensä mukaisesti talous- ja henkilöstöhallintoa, jota johtaa talousjohtaja Bernadette Fougstedt. Yksikköön on nimitetty henkilöstöpäälliköksi Mari Rajamäki, controlleriksi Marika Ranta ja laskutuspäälliköksi Marja-Liisa Pyysalo, joka vastaa myös tietohallinnosta. Asiakas- ja sidosryhmät -yksikkö kehittää keskitetysti yhtiön sidosryhmäja asiakassuhteita. Vetäjäksi on kutsuttu kaupallinen johtaja Niko Perttula. Nykyinen kehityspäällikkö Sanna Leino on nimitetty markkinointijohtajaksi ja Anni Huttunen hankintainsinööriksi.
Pintakäsittelylaitoksilla neljä aluetta Liiketoimintojen johtaminen -yksikkö kattaa neljän toimialan liiketoiminnan, palvelutuotannon ja sen kehittämisen. Yksikössä Virtanen vastaa ulkomaan toiminnoista, toimialajohtaja Jukka Kinnunen pintakäsittelylaitoksista, toimialajohtaja Jukka Lähde telakoista ja toimialajohtaja Esa Parkkila projekteista. Maantieteellisesti pintakäsittelylaitoksia vetävät tuotantopäällikkö Petri Rautiainen Itä-Suomessa, tuotantopäällikkö Miikka Kuutilo Lounais-Suomessa, tuotantopäällikkö Aki Rahnasto Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa sekä tuotantopäällikkö Raine Kuusisto Etelä-Suomessa ja Virossa. Toistaiseksi Kinnunen vastaa Länsi-Suomesta. n
Strategiajohtaminen
Talous- ja henkilöstö
Asiakas- ja sidosryhmät
Liiketoimintojen johtaminen
Markkina
Taloushallinto
Myynti
Kilpailu
Markkinointi
Tavoitteet
Rahoitus ja vakuutukset
Operatiivinen toiminta
Hankinta
Menetelmäkehitys
Strategiat
Tietohallinto
Kalustohallinto
Henkilöstöhallinto
Asiakas- ja sidosryhmästrategiat
Palkkahallinto
Toimintajärjestelmä
Hinnoittelu
Koulutus
Ympäristöasiat
Työterveyshuolto
Tarjouslaskennan koordinointi ja kehittäminen
Työturvallisuus
Korjaamopalvelut
After sales
13
U U T I S E T
L Y H Y E S T I
Siilinjärven toimipaikkaan uusi työnjohtaja
K
uopiolainen Ari Leinonen, 30, on työskennellyt työnjohtajana Siilinjärvellä FSP:n uudessa toimipaikassa 26.8.2008 alkaen. Tiedon kotiseudulle avattavasta uudesta toimipaikasta hän sai kesällä työskennellessään Porin FSP:llä työnjohtajan sijaisena kolmen kuukauden ajan. ”Teen työn ohessa ammattikorkeakoululle lopputyötä maalaamon pintakäsittelyprosessista ja sen analysoinnista”, Ari kertoo. Ari valmistuu ensi vuoden alkupuolella Savonia-ammattikorkeakoulusta kone- ja tuotantolinjalta tuotantoinsinööriksi. Työnjohtajan pesti on alkuun
määräaikainen, mutta Ari toivoo, että jatkoa seuraa sen jälkeenkin. ”Tehtäväni on olla maalaamon väen "oikea käsi". Huolehdin työturvallisuudesta, materiaaliostoista, asiakaskontakteista ja vastaan yksikön toiminnasta tuotantopäällikön alaisuudessa.” FSP maalaa Siilinjärvellä pääasiassa hydraulisylintereitä Hydroline Oy:lle. Arin vapaa-ajan harrastukset ovat liikuntapainotteisia: hän pelaa sählyä ja pyöräilee ahkerasti. Sulkapallo sen sijaan on jäänyt toistaiseksi, sillä Ari haluaa viettää runsaasti aikaa myös perheen parissa, avovaimonsa ja 11-kuisen tyttärensä kanssa. n
Raisio vei ympäristökisan, Pori edelleen paalupaikalla
T
semppikilpailun motivoimana Raisio kurkotti Säästä ympäristöä -kilpailun kolmannen seurantajakson voittajaksi. Kakkoseksi kiri Outokumpu ja kolmoseksi venyi Kauhajoki. Palkinnoksi raisiolaiset saivat elokuvaelämyksen aveceineen. FSP onnittelee Raisiota menestyksestä ja toivottaa kaikille tsemppiä viimeiseen seurantajaksoon. Kokonaiskisaa johtaa edelleen Pori. Osallistujat ovat ottaneet tosissaan ympäristö-
kisan ja odottavat innostuneesti tilannekatsausta. Kokonaiskisan odotetaan tiukkenevan ja nähtäväksi jää, mikä toimipiste nappaa lopulta pääpotin. Säästä ympäristöä -kilpailun tarkoituksena on kehittää työmenetelmiä siten, että huomioidaan pienetkin energiaa ja ympäristöä säästävät asiat. Yksittäiset pienet teot muuttuvat isoiksi, kun jokainen on tässä avoimin mielin mukana. n
Raision vuoro 2: Jari Juuso (vas.), Markku Hiippala, Sonja Keränen, Cezary Saternus, Ville Nyman ja Joni Lehtilä. Kuvasta puuttuu Toni Majavesi.
14
PINTAA SYVEMMÄLTÄ
Raision vuoro 1: Harri Lamminniemi (vas.), Sadik Ajsic, Marko Kumpulainen, Hannu Aaltonen ja Samuli Kolehmainen. Kuvasta puuttuu Lasse Rautama ja Larri Sankari.
Raision vuoro 3: Katriina Kivioja (vas.), Dina Hippeläinen, Simo Sorjonen, Keijo Sjöblad, Jani Savolainen, Jarmo Koskinen, Zakar Fereuc ja Jozef Szabo,
Suihkupuhaltaja valmistautuu puhallukseen Kaarinan suihkupuhdistuskammiossa.
Ulkomaalaisvieraat yllättivät
F
SP:n toimipisteet lähettivät yhteensä kahdeksan Läheltä Piti -raporttia toisen vuosineljänneksen aikana. Näistä kolme tuli Savonlinnan pintakäsittelylaitokselta, kaksi Rauman telakalta ja yksi Porista, Raahesta sekä Järvenpäästä. Raporttikilpailun arpa suosi savonlinnalaista Pekka Raiskia.
Onnittelut Teuvolle!
V
arkauden pintakäsittelylaitoksen työnjohtaja Teuvo Tervaniemi on täyttänyt 60 vuotta 10.11.2008. Hän on palvellut FSP:n asiakkaita jo vuodesta 1976 alkaen. FSP onnittelee pyöreistä vuosista! n
Leino
turvallisuuspäälliköksi
E
nsi vuodenvaihteessa FSP:n markkinointijohtajana aloittava Sanna Leino on kutsuttu myös yhtiön työsuojelu- ja turvallisuusasioista vastaavaksi turvallisuuspäälliköksi marraskuusta 2008 alkaen. Turvallisuuspäällikkö korvaa aiemmin käytetyn työsuojelupäällikkö-tittelin. n
Savonlinnassa Läheltä Piti -tapahtuma käynnistyi siten, että kaksi ulkomaalaista vierasta astui yllättäen halliin sisään hapotustyön aikana. Sääntöjen mukaan kukaan ei ehdottomasti saa olla hapotushallissa työn aikana ilman suojavarusteita. Hallin ulkopuolella vilkkuu varoitusvalo, jossa kielto lukee suomeksi. Korjaavaksi toimenpiteeksi syntyi lisäksi englanninkielinen varoituskyltti. Raporttien määrä laski kolmannen vuosineljänneksen aikana, jolloin niitä kertyi vain yksi. Palkinnon sai Kaarinan toimipiste. Tapahtuma alkoi siten, että puhalluskammion valaisimen muovikupu oli syttynyt hiljalleen palamaan. Palava muovi tippui lattialle, mutta onneksi siinä oli teräslevy ja siinä ei ollut mitään palavaa materiaalia. Palon sammutti CO 2 -sammuttimella Rolf Kalmari, joka teki paraikaa suihkupuhdistustyötä. Palon syynä oli se, että valaisimien muovikuvut olivat kuluneet puhki. Samalla kuvun sisälle joutunut teräsrae aiheutti todennäköisesti lampun syttymisen. Parannustyönä oli se, että kammion valaisimet vaihdettiin lasikuvullisiksi ja niiden kuntoa seurataan säännöllisesti. Turvallinen työympäristö kuuluu meille kaikille. Toivomme aktiivisuutta Läheltä Piti -tilanteiden raportointiin. n
Uusi osaaja taloushallintoon
U
lla Heikkilä, 52, aloitti FSP:n pääkonttorissa Söderkullassa taloushallinnon assistenttina 15.10.2008. Ullan tehtäviin kuuluu palkanlaskenta, ja parhaillaan hän kouluttautuu työajanseurantaohjelma JotBarin pääkäyttäjäksi. Ulla on koulutukseltaan merkonomi sekä ylioppilas, tässä järjestyksessä. Yo-tutkinto oli pitkäaikainen haave, jonka hän toteutti vuonna 2005. Aiemmissa työpaikoissaan Ulla on tehnyt hyvin samankaltaisia töitä kuin nytkin: palkanlaskentaa, kirjanpitoa ja laskutusta. Ennen FSP:lle tuloaan hän työskenteli miehensä yrityksessä. ”Parin viikon kokemuksella FSP ja FSP:läiset tuntuvat todella mukavilta. Toivottavasti myös minut otetaan positiivisella mielellä vastaan”, toteaa Ulla, joka on useimpiin työtovereihinsa yhteydessä vain puhelimen välityksellä. Ulla asuu miehensä ja nuorimman tyttärensä kanssa Porvoossa. Muut kolme lasta ovat jo maailmalla. Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluvat ulkoilu ja jumpassa käynti. n
15
Toimipisteet palveluksessanne PÄÄKONTTORI SÖDERKULLA ITÄ-SUOMEN ALUEKONTTORI KUOPIO PINTAKÄSITTELYLAITOKSET IISALMI JYVÄSKYLÄ JÄRVENPÄÄ KAARINA KAUHAJOKI KOUVOLA KURIKKA LIEVESTUORE LOVIISA NAANTALI OUTOKUMPU PORI PORVOO RAAHE RAISIO SAVONLINNA SIILINJÄRVI TAMPERE TURENKI VAMMALA VARKAUS YLIVIESKA TELAKAT STX Europe RAUMA, TURKU Technip Offshore Finland MÄNTYLUOTO PROJEKTITOIMISTOT NAKKILA, RAUMA MUUT MAAT Jürin pintakäsittelylaitos HARJUMAA, VIRO Pietarin toimipiste PIETARI, VENÄJÄ
FSP Finnish Steel Painting Oy Hiekkamäentie 4 01150 Söderkulla Puhelin (09) 278 6270 Faksi (09) 272 1636 www.fspoy.com