2 / 2007
Sinikurjet kirkastuivat Espoossa Pintak채sittely채 Raahessa FSP Vuosaaren ilmatilassa Generaattorit k채sittelyss채 Tallinnassa
1
Tervehdys kaikille Toivon että kesä on sujunut hyvin ja akut ovat täynnä virtaa syksyä ja talvea varten. Kesä on tosiaan kääntynyt syksyksi ja nyt voidaan jo analysoida tämän vuoden tapahtumia. Työkantamme on ollut odotuksia suurempaa kaikilla toimialoillamme ja tämä on johtunut pääosin hyvästä suhdannetilanteesta. Hyvä maineemme asiakkaidemme parissa on myös kiirinyt muillekin sekä Suomessa että ulkomailla ja se on edesauttanut luomaan uusia asiakassuhteita. Loppuvuosi tulee jatkumaan positiivisissa merkeissä. Aloittelemme myös toimintasuunnitelmien laatimista ensi vuodelle ja uskomme tilanteen pysyvän hyvänä jatkossakin. Viime vuonna kasvanut tapaturmamäärä on saatu kääntymään laskusuuntaan määrätietoisen koulutuksen ja asennekasvatuksen ansiosta. Syksyn aikana järjestetään koulutuspäiviä ja työturvallisuus
Sisältö
on myös osana alkaneessa työnjohtajien ammattitutkintokoulutuksessa. Työntekijöiden ammattitutkintokoulutuksia jatketaan ensi talven aikana. Ulkomaantoimintamme Virossa ja Venäjällä kehittyvät suotuisissa merkeissä tiiviissä yhteistyössä kotimaan organisaation kanssa. Toivon asiakkaillemme, sidosryhmillemme ja henkilöstöllemme yhteistyön jatkumista positiivisessa hengessä. Yhteistyöterveisin Pentti Virtanen Toimitusjohtaja FSP Finnish Steel Painting Oy
2 Pääkirjoitus
Seuraava Pintaa syvemmältä -lehti ilmestyy viikolla 51.
3 Generaattorit käsittelyssä
Pintaa Syvemmältä
4 FSP ja Miilukangas Ky Raahessa
ISSN 1796-6760
6 Vuosaaren piiput sekä Vammala ja Raahe esittelyssä
Julkaisija FSP Finnish Steel Painting Oy PL 15, 01151 Söderkulla www.fspoy.com
8 Organisaatiomuutoksia 9 FSP:n uutisia 10 Sinikurjet kirkastuivat 11 Loppukevennys 12 FSP:n toimipisteet
2
Päätoimittaja Pentti Virtanen Puh. (09) 2786 2722 pentti.virtanen@fspoy.com
Kansikuva: Fingrid Oyj/ Juhani Eskelinen
Toimitus Kustannus Oy Hakkuri Pertti Laakkonen Puh. (09) 7206 2680 pertti.laakkonen@varijapinta.fi Ulkoasu Leila Peräkylä Puh. (019) 312 007 leila.perakyla@dnainternet.net Kirjapaino Uusimaa Oy, Porvoo
Generaattorit käsittelyssä FSP:n Tallinnan toimipiste aloitti toimintansa viime tammikuussa. Tallinnassa FSP pintakäsittelee ABB:n tehtaan valmistamat tuulivoimaloiden generaattorit. ABB ja FSP ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Hyvin sujunut yhteistyö sai ABB:n ulkoistamaan myös Tallinnan tehtaansa pintakäsittelytyöt. - ABB:lla oli jo aiemmin tilat pintakäsittelyä varten. Meillä on siellä käytössä kokonainen halli, leveydeltään 24 ja pituudeltaan 36 metriä, kertoo tuotantopäällikkö Raine Kuusisto FSP:ltä. - Maalaamo on moduulimallinen eli se on kasattu kolmesta kasetista, pituutta sillä on 18 metriä. Koska kyse on tuulivoimaloiden sydämien eli generaattoreiden pintakäsittelystä, käytetään pelkästään vesiohenteisia maaleja. Ne soveltuvat tuulivoiman ympäristöystävälliseen imagoon. - Tämä on ollut lähtökohta jo aiemmin, ympäristöystävällisyys ja työsuojelu on toteutettu toimipisteessä mahdollisimman hyvin, toteaa Kuusisto. - Teemme generaattoreiden pesut, hionnat, välija pintamaalaukset sekä niin sanotun asiakasloppuvarustelun, jonka jälkeen generaattori laitetaan pakettiin ja lastataan rekkaan tilaajalle toimitettavaksi. - Tämä on kokonaisvaltaista palvelua, jota teemme jonkin verran myös muissa toimipisteissä Suomessa. Asiakkaan tarpeiden mukaan laajennamme palvelua myös muihin toimipisteisiin. Generaattorien paino on 5 000 – 8 000 kilon välillä. Kovin isoja ne eivät ole kooltaan: noin kolme metriä pitkiä ja kaksi metriä leveitä.
Tehokasta toimintaa FSP:n Tallinnan toimipiste sijaitsee kaupungin ulkopuolella, Jürissa noin 15 kilometriä Tallinnasta kaakkoon. - Siellä on tehokasta toimintaa kompaktissa koossa, kuvaa Kuusisto toimipistettä. - Töissä on kahdeksan henkilöä. Toimintaa vetää Gunnar Avarsalu, joka on ollut FSP:n palveluksessa Suomen telakoilla noin kymmenen vuotta. Kaikki työntekijät ovat virolaisia. Heitä on koulutettu Suomessa Järvenpään toimipisteessä.
FSP:n Tallinnan toimipiste on puhtaasti asiakasmaalaamo, jota vetää Gunnar Avarsalu. FSP pintakäsittelee kaikki ABB:n tehtaan valmistamat tuulivoimaloiden generaattorit. Kuva: FSP
FSP:n Tallinnan maalaamossa on kaksi rataa. Maalaamon edessä ovat esikäsittelytilat, sitten kaksi maalaamoa ja uuni. Parhaimmillaan laitos pystyy käsittelemään jopa 40 generaattoria viikossa. Kuva: FSP
Tuulivoimalat ovat tällä hetkellä maailmalla kysyttyjä, markkinat ovat valtavat. Kasvun varaa on FSP:n Tallinnan toimipisteessäkin: - Kun ABB:n tehtaan tuotanto on täydessä vauhdissa, pystymme käsittelemään 40 generaattoria viikossa. Tämä tarkoittaa 12 henkilöä ja kaksivuorotyötä. Toivottavasti jo vuonna 2008, sanoo Kuusisto.
3
Pintakäsittelyn ulkoistus oikea ratkaisu Miilukangas Ky:n konepaja Raahessa kuuluu Suomen suurimpiin tilauskonepajoihin. Vuoden 2004 alusta pintakäsittelytyöt Miilukankaalle on tehnyt FSP Finnish Steel Painting Oy. Toimitusjohtaja Pekka Miilukangas on tyytyväinen ratkaisuun ulkoistaa pintakäsittelyyn liittyvät työt. Aiemmin pintakäsittely oli yrityksen omissa käsissä. Nyt FSP hoitaa kaikkien kolmen konserniin kuuluvan yrityksen eli konepajatoiminnasta vastaavan Miilukangas Ky:n, rakennustoiminnasta ja putkipinnoituksesta vastaavan Rakennus Miilukangas Oy:n sekä karkaisutoiminnasta vastaavan Miilux Oy:n pintakäsittelytyöt. - Lisäksi sopimuksemme mahdollistaa myös sen, että FSP voi palvella ketä tahansa muutakin. Pintakäsittelypuoli ei nimittäin aina täyty konsernin omilla tuotteilla. - Ulkopuolisten töiden hankkimisessa on onnistuttu vaihtelevasti. Siinä voi olla ehkä henkinen estekin, kun pintakäsittelylaitos sijaitsee täällä Miilukankaan tiloissa, arvelee toimitusjohtaja Pekka Miilukangas. - Toisaalta joinakin vuosina ei kapasiteettia ole juuri ollut ulkopuolisille mahdollista markkinoidakaan. Kokonaisuutena tässä on vielä paljon tekemistä. Pekka Miilukangas kuvaa konsernin konepajayritystä “sekapajaksi”. Miilukankaan konepajatoimintaan kuuluvat offshore-teollisuuden laitteet ja komponentit, terästeollisuuden koneet, laitteet ja komponentit, nosto- ja lähisiirtolaitteet, paperi- ja metsäteollisuuden koneet, laitteet ja komponentit, suuret hitsatut ja koneistetut teräsrakenteet sekä monipuoliset koneistukset.
Perinteistä pintakäsittelyä Pintakäsittelylaitos on tilava, sinne mahtuvat lähes kaikki Miilukankaan valmistamat tuotteet. Laitoksesta löytyy raepuhaltamo ja märkämaalaamo. - Puhaltamon puolella on seinällä sellainen puhal4
Muun muassa tällaisia putkia FSP pinnoittaa ulkopuolelta polyuretaanipinnoitteella Miilukangas Ky:n konepajan tiloissa toimivassa pintakäsittelylaitoksessa. Putken sisäpuolella on Rakennus Miilukangas Oy:n erikoisosaamista eli betonipinnoitus. Kuva: Miilukangas Ky
Tässä köysipyöriä raepuhallettuna. Kuva: FSP
lusrobotti, jota käytämme lähinnä teräslevyjen puhaltamiseen sekä myös isoille putkille, kertoo pintakäsittelylaitoksen työnjohtaja Timo Eskelinen FSP:stä. - Vastaavasti maalauspuolella on maalausrobotti. Lisäksi vähän erikoisemmista töistä voisi mainita uretaanitervauksen, kuten me sitä kutsumme. Tätä työtä teemme pääasiassa vesilaitoksille meneviin putkiin, asiakkaana on Rakennus Miilukangas Oy. Menetel-
mässä putket päällystetään 1,5 mm vahvuisella polyuretaanipinnoitekerroksella, joka kuivuu puolessa tunnissa. - Työntekijöitä meillä on keskimäärin 4 -6, mutta joskus enemmänkin tilanteesta riippuen, toteaa Eskelinen. Pekka Miilukangas on tyytyväinen pintakäsittelytöiden ulkoistamiseen. - Vaikka toiminta oli aiemmin omissa käsissä, ajoittain joudumme käyttämään alihankkijoita. Pintakäsittely on erikoistyötä, meidän on järkevämpää keskittyä konepajatoimintaan. - Meidän kannalta oli myös helpompaa, että alan ympäristönormien asettamiin vaatimuksiin vastaa ja niitä seuraa alan asiantuntija. - Asiakkaat ovat tosin aika konservatiivisia, käsittely-yhdistelmät ovat samoja kuin aiemminkin. Asiakas sanoo, mitä aineita me käytämme. Olen odottanut, milloin mennään vesiohenteisiin maaleihin, mutta vielä ei asiakkailta ole paljon toiveita tähän suuntaan tullut.
Kehitysprojekti menossa Vaikka Miilukangas onkin tyytyväinen nykyiseen toimintamalliin pintakäsittelyissä, nostaa hän esille yhden kehittämiskohteen: - Kun toiminta ei ole omissa käsissä, on kiinnitettävä huomiota siihen, miten sitä toimintaa kehitetään. - Meillä oli asiakastyytyväisyystutkimus, jonka perusteella lähdemme kehittämään pintakäsittelytoimintaa yhteistyössä FSP:n kanssa aiempaa enem-
FSP:n Raahen pintakäsittelylaitoksista toinen sijaitsee Miilukangas Ky:n alueella. Kuva: FSP
män. Erityisesti pyrimme kehittämään asiakaslähtöistä toimintaa, kertoo Miilukangas. Hän katsoo konepajatoiminnan olevan tällä hetkellä kaksijakoista: - Konerakentaminen ja vaativat koneistukset ovat hyvässä jamassa nyt ja ainakin tämän vuoden. - Toinen puoli eli raskaat ja keskiraskaat levytyöt erityisesti offshore-teollisuudelle ovat sen sijaan kokeneet jonkinlaisen notkahduksen. Tämä ei ole vielä huolestuttavaa, mutta kyllä se haaste on. - Pintakäsittelytyöt puolestaan eivät kulje käsi kädessä konepajan kanssa. On aikoja, jolloin meillä on kädet täynnä töitä, mutta ne eivät heijastu pintakäsittelypuolelle ja päinvastoin. Osittain tämä johtuu siitä, että asiakkaamme eivät halua kaikkiin tuotteisiin pintakäsittelyä. Miilukangas-konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 34 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on noin 270 ja toimitiloja Raahessa on noin 25 000 neliömetriä.
Henkilökuvassa Lauri Pasola Tällä kerralla Pintaa Syvemmältä esittelee yhden uuden FSP:n työntekijän, Lauri Pasolan. Kysymykset ovat samat kuin ennenkin eli 1. Nimi, ikä, asuinpaikka, siviilisääty, 2. Koulutus, 3. Harrastukset, 4. Toimipaikka ja tehtävä 5. Mistä alkaen ollut FSP: n palveluksessa, 6. Odotukset FSP:ltä, 7. Aikaisempi työhistoria ja 8. Mitä muuta haluat kertoa? 1. Lauri Pasola, 26v, Kaarina, naimaton (avoliitto), vuoden ikäinen poika. 2. Materiaali- ja pintakäsittelytekniikan insinööri.. 3. Kuntosali ja pojan kanssa puuhastelu..
4. Kaarinan ja osittain Raision pintakäsittelylaitosten työnjohto (Kaarinassa päästään tositoimiin Lauri Pasola vasta loppuvuodesta). 5. 1.06.2007. 6. Haasteita ja monipuolista työtä. 7. Aurajoki Oy:ssä tuotanto/labra kesä 2003, Tikkurila Paints Oy:ssä labrassa 5/2004-6/2006 ja Teollisuusmaalaamo M. Fingerroos Oy:ssä työnjohdollisissa tehtävissä kesän 2006.. 8. –
5
Vuosaaren ilmatilassa ja maassa Raahessa ja Vammalassa FSP pintakäsitteli kesällä Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitosten piiput, joiden huippu yltää 70 metrin korkeuteen. Raahessa ja Vammalassa puolestaan toimivat FSP:n pintakäsittelylaitokset, jotka ovat esittelyssä. Piipun pituus ei sinänsä ole epätavallinen, FSP on ollut mukana korkeampienkin voimalaitosten piippujen pintakäsittelytöissä. - Ympärysmitaksi näille piipuille tuli 20 metriä. Teimme työtä pätkittäin ylhäältä alaspäin. Yhdessä vaiheessa tuli vähän kiire töiden kanssa, kun voimalaitos käynnistettiin ja työ piti olla sitä ennen valmis, kertoo projektipäällikkö Kyösti Koskinen FSP:ltä. - Kaikki vanha maali puhallettiin ensin pois. Piiput oli aiemmin maalattu kloorikautsulla, joka oli halkeillut jo noin kymmenen vuoden jälkeen. - Nyt piippuihin tuli puhalluksen jälkeen sinkki pohjalle, sitten primeri ja pintamaaliksi polyuretaanimaali sekä lakkaus. - Yleensähän tällaisia voimalaitospiippuja ei maalata, nyt ilmeisesti ympäristösyistä haluttiin maali. Piiput näkyvät aika kauas. Piiput oli huputettuna työn ajan. Puhallushiekka otettiin talteen. - Sää suosi meitä, vain kerran jouduttiin keskeyttämään työt sateen vuoksi. - Sen sijaan kova myrskytuuli otti herkästi pressuihin. Niitä piti korjailla kerran. Samalla pääsi hiekkaa vähän karkuun eli hiekka piti puhdistaa pois. - Muutenhan siellä hupun sisällä vallitsi kasvihuoneolot, naurahtaa Koskinen. FSP:n työ Vuosaaren voimalaitoksella kesti noin 1,5 kuukautta ja työllisti neljä henkilöä. Helsingin Energian Vuosaaren maakaasuvoimalaitoksia on kaksi. Ne on rakennettu viime vuosikymmenellä. Voimalaitoksissa tuotetaan valtaosa Helsingin Energian myymästä sähköstä ja kaukolämmöstä. Voimalaitokset ovat tuotantotekniikkansa ansiosta maailman tehokkaimpia ja puhtaimpia. 6
Voimalaitospiippujen pintakäsittelyt sujuivat joutuisasti, vaikka tuuli välillä vähän haittasikin työtä. Tyytyväiset miehet vasemmalta Risto Jurkkala Helsingin Energiasta, Jouni Hirvonen Asiantuntijamestarit Oy:stä, Kyösti Koskinen FSP:stä ja Kari Pehkonen Helsingin Energiasta.
Perinteisesti Raahessa Raahessa FSP:llä on kaksi pintakäsittelylaitosta, toinen Miilukangas Ky:n tiloissa (josta esittely toisaalla tässä numerossa) sekä muutaman kilometrin päässä Saloisissa omassa hallissa toimiva laitos. - Tuotantomme Saloisissa on kappaleiden korkeapainepesua, suihkupuhdistusta teräsrakeella sekä märkämaalausta, kertoo työnjohtaja Timo Eskelinen. - Pääasiakkaana meillä on Ruukki Oyj, mutta teemme töitä myös muille lähiseudun konepajoille ja metallialan yrityksille.
Saloisten pintakäsittelylaitoksella työskentelee kaksi työntekijää. Pintakäsiteltävät kappaleet ovat Eskelisen mukaan putki- ja palkkitavaraa, joiden käsittelyyn halli soveltuu hyvin. - Meillä on maalausvaunut, joihin tavarat lastataan käsittelyä varten, lisäksi on pienemmille kappaleille ripustusrata.
työstä on perinteistä korroosionestomaalausta, mutta muutakin toimintaa löytyy: - Teemme myös kuumasinkitystä eli termistä ruiskutusta. Käytämme kaasutoimisia laitteita, ruiskutettava metalliseos on sinkkilankaa. Kuumasinkitystä teemme lähinnä tuulivoimalan osille, kertoo laitoksen työnjohtaja Marko Sankari. Perinteiset työmenetelmät käsittävät kappaleiden korkeapainepesua, suihkupuhdistusta teräsrakeella sekä märkämaalausta korkeapaineruiskulla. - Olemme kappaletavaramaalaamo. Maalattavat kappaleet ovat niin isoja, että mitään rataa ei ole käytössä. Osaan maalattavia tuotteita tulee myös pintalakkaus, mikä on vaativaa työtä. Se vastaa autojen pintamaalausta. FSP:n Vammalan pintakäsittelylaitos sijaitsee Komas Oy:n tuotantolaitoksen vieressä. Sieltä tulee muun muassa erilaisia työkoneita, esimerkiksi maantiehöyliä pintakäsiteltäväksi. - Lisäksi meille tulee Kalmarin satamatraktoreita ja Bromman konttitarttujia. Myös armeijan käyttöön meneviä tuotteita maalaamme, toteaa Sankari.
Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitosten piiput olivat FSP:n käsittelyssä viime kesänä. Piippujen huippu yltää 70 metrin korkeuteen. Ympärysmittaa kertyy 20 metriä.
FSP:n Vammalan pintakäsittelylaitoksen työstä merkittävä osa on työkoneiden pintakäsittelyä, muun muassa tällaisten tiehöylien.
- Suurimmat käsiteltävät kappaleet ovat noin kuusi metriä leveitä ja noin 15 metriä pitkiä. Painavimmat ovat jossain 9 - 10 tonnin kieppeillä. - Täällä Saloisissa toimintaa on ollut vuodesta 2000, muistelee Eskelinen.
Hän kertoo vuonna 2001 valmistuneen, noin 1 300 neliömetrin hallin olevan nykyiseen toimintaan sopivan kokoisen. - Tämä on kaupungin halli, jossa olemme vuokralla. Hallin molemmissa päissä meillä on ulkona siltanosturit. - Hallissa on kaksi rataa kappaletavaralle, lisäksi on renkailla kulkeville ajoneuvoille pesuhalli sekä viimeistelymaalaamo. - Työntekijöitä on tällä hetkellä yhdeksän, se on pysynyt melko vakiona viime aikoina.
Vammalassa käsitellään työkoneita FSP:n Vammalan pintakäsittelylaitoksella pintakäsitellään paljon työkoneita; osaan niistä tulee vaativa pintalakkaus. Suurin osa Vammalan pintakäsittelylaitoksen
7
Organisaatiomuutoksia FSP:ssä
Jukka Kinnusen toimipaikka on Söderkullassa.
Petri Rautiaisen toimipaikka on Siilinjärvellä.
Insinööri (kone- ja metallitekniikka) Jukka Kinnunen (39) on nimitetty Pintakäsittelylaitosten toimialajohtajaksi 1.8.2007 alkaen. Jukka siirtyi myyntija tuotantopäällikön tehtävästä Kalevi Tiihosen tilalle ja vastaa kaikista FSP:n uusista ja olemassa olevista pintakäsittelylaitoksista.. Kalevi siirtyi toisen työnantajan palvelukseen 1.9.07 alkaen. Itä- ja Pohjois-Suomen pintakäsittelylaitoksista vastaa tuotantopäällikkö Petri Rautiainen. Tampereen ja Vammalan pintakäsittelylaitoksista vastaa työmaapäällikkö Miikka Kuutilo. Etelä-Suomen ja Viron toiminnoista vastaa tuotantopäällikkö Raine Kuusisto. Kurikan ja Kauhajoen toiminnoista vastaa työmaapäällikkö Aki Rahnasto. Jukka Lähde toimii telakkatoimialan tuotantopäällikkönä. Henkilöiden yhteystiedot löytyvät FSP:n kotisivuilta www.fspoy.com.
YT-neuvottelukunta YT-neuvottelukunnassa työntekijöitä edustaa Jari Kostiainen, teknisiä toimihenkilöitä edustaa Marko Sankari, konttoritoimihenkilöitä Marja-Liisa Pyysalo ja ylempiä toimihenkilöitä Sanna Leino.. Työnantajan edustajina toimikunnassa istuvat Pentti Virtanen ja Bernadette Fougstedt. Työsuojeluorganisaatio Työsuojeluorganisaatioon kuuluvat työsuojelupäällikkö Esa Parkkila sekä alueelliset työsuojeluvaltuutetut: Etelä-Suomi Martti Hirvonen, Itä-Suomi Las8
Miikka Kuutilon toimipaikka on Tampereella.
Rainen toimipaikka on Söderkullassa.
Aki Rahnasto istuu pääsääntöisesti Kauhajoella..
Jukka Lähteen toimipaikka on Rauman telakalla.
se Piira, Länsi-Suomi Tarmo Keränen, Pohjois-Suomi Antero Halonen.
Luottamusmiehet Työntekijöiden luottamusmiehet ovat alueellisia luottamusmiehiä: Etelä-Suomi Jussi Saari, Itä-Suomi Mika Ravantti, Länsi-Suomi Jari Kostiainen, Pohjois-Suomi Paavo Saarijärvi. Jari Kostiainen toimii luottamusmiesten yhdyshenkilönä. Toimihenkilöiden luottamusmieheksi on kesällä järjestetyissä vaaleissa valittu Vammalan työnjohtaja Marko Sankari, varaluottamusmies on Kouvolan työmaapäällikkö Simo Tynys..
FSP:n uutisia Uudet sopimukset Kesän aikana solmittuja uusia työkohteita ja sopimuksia ovat:
Pintakäsittelylaitos-toimialalla - Elektromet Yhtiöt Oy Kaarinan tehtaan pintakäsittelytyöt on ulkoistettu FSP:lle, toiminta Kaarinassa alkaa 1.10.2007 - Olkiluodon voimalaitoksen OL3 –projektiin liittyviä läpivientiputkia ja terästuotteita tehdään Porin pintakäsittelylaitoksella Peikko Finland Oy:lle. Sopimus kestää vuoden 2008 puolelle ja antaa Porin toimipaikalle hyvän työkuormituksen sopimuksen voimassaoloajalle. Telakka-toimialalla - Rauma: Risteilijät Color Magic I (luovutus 12/2007) ja II (luovutus 04/2008) sekä Tallink (luovutus loppuneljännes 2009) - Turku: Maailman suurin loistoristeilijä, laivasarjan kolmas alus Independence of the Seas, (luovutus 05/2008) - Mäntyluoto: Shell Perdido –projekti öljynporauslautan runko, valmistuu 05/2008 Projekti-toimialalla - tehdään jatkuvasti pieniä kunnossapitomaalauksia ympäri Suomen
FSP ja Tampereen Teknillinen Yliopisto yhteistyöhön FSP ja TTY aloittavat yhteistyön, jossa selvitetään tuottavuuden kasvattamisen keinoja sekä luodaan pohja jatkuvalla yhteistyölle. Aloitusvaiheen jälkeen TTY tuntee FSP:n toimialan haasteet ja pystyy tunnistamaan yhdessä FSP:n kanssa tuottavuuden kehittämiseen liittyvät kriittiset pisteet. Tuottavuuden kehittämiseksi tehdään toiminta- ja palvelukonseptikuvaukset, joilla pystytään esittämään ratkaisumallit markkinoiden haasteisiin. Yhteistyö edesauttaa ympäristöpäästöjen pienentämistä sekä työympäristön kehittämistä resurssien lähinnä työvoiman saatavuuden helpottamiseksi. Toimintaa kehitetään käsityövaltaisuudesta pro-
Alihankinta 2006 –messuilla FSP:n messuosastolla oli myös kiihdytyspyöräilijä Jaska Salakarin Nitrotykki.
sessiohjauksen hallintaan jolloin tuottavuus, ympäristöystävällisyys ja työviihtyvyys paranevat. TTY tekee laajaa ja monipuolista yhteistyötä yritysten ja elinkeinoelämän kanssa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Vuosittain TTY:llä on käynnissä yli 1 000 tutkimus- ja kehityshanketta, joista yritysten kanssa tehtäviä yhteistyöhankkeita on yli 700. Lisätietoja: toimialajohtaja Jukka Kinnunen, 045-6578 036
Koulutus Korroosionestomaalarin koulutusta joudutaan käytännön syistä siirtämään, suunniteltu alkamisajankohta on alkuvuodesta 2008.
Alihankinta –messut 2007 FSP osallistui jälleen Tampereen Pirkkahallissa järjestettäville Alihankintamessuille 26.-28.9.2007 tutulla osastolla C1019.
OSTETAAN FSP:n käyttöön
Kuorma-auto, umpikorillinen -
Scania tai Volvo Perälautanostimella varustettu 3- akselinen Vuosimalli 1996-2000
Lisätiedot: Esa Parkkila 0400-460 218, esa.parkkila@fspoy.com 9
Sinikurjet kirkastuivat Turunväylän ja Kehä III:n maamerkki Espoossa, voimajohto-pylväikkö Sinikurjet, sai keväällä uuden maalin pintaansa.
Sinikurjet kurottavat 34 metrin korkeuteen. Jännitteettömänä pylväät olivat työn aikana kaksi viikkoa. Tämä 400 kilovoltin ympäristötaideteos on professori Antti Nurmesniemen suunnittelema ja sijaitsee Espoossa Turunväylän ja Kehä III:n risteyksessä. Kuva: FSP
Espoon Sinikurjet-voimajohtopylväikkö oli tiukasti huputettu maalaustyön aikana. Kuva: FSP
Fingridin maisemapylväät on suunnitellut professori Antti Nurmesniemi.. Kolme 400 kilovoltin pylvästä valmistui 1996. Niiden kokonaiskorkeus on 34 metriä. Kyse on itse asiassa ympäristötaideteoksesta, joka luonnollisesti halutaan pitää kunnossa ja hyvännäköisenä. Sääolosuhteet, erityisesti aurinko, olivat haalistaneet Sinikurjet-nimen valmistuttuaan saaneen pylväikön syvänsinisen värin. Tarvittiin siis kirkastusta eli uudelleen maalaus. Työn teki FSP. - Teimme työtä neljänä viikkona, niistä kaksi oli 10
sellaisia, että pylväissä ei ollut jännitettä. Aikataulu oli tästä syystä hyvin kireä, kertoo projektipäällikkö Ismo Rojo FSP:stä. - Telinekataja teki ensin vajaan viikon telineitä. Sen jälkeen pääsimme poistamaan vanhat maalit. Työ tehtiin suihkupuhdistamalla hiekkapesuna siten, että pinnaksi tuli mattaprofiili. - Tämän jälkeen tuli epoksipohjamaalaus. Pintaan tuli polyuretaanimaali sekä kaksi lakkakerrosta. - Vaikka kerroksia tuli neljä, kalvonpaksuus tuli silti melko ohueksi, 180 mikrometriä. Rojon mukaan kahdella lakkakerroksella haluttiin varmistaa, että uusi sininen väri ei haalistu yhtä nopeasti kuin aiemmin. - Vähintään 15 vuotta pitäisi maalin nyt kestää hyvänä, hän sanoo.
Tuulinen paikka Sinikurkien maalaustyöt alkoivat huhtikuun loppupuolella. Vaikka työt jakaantuivat neljälle viikolle, niin
varsinaista maalaustyötä tehtiin siitä vain pieni osa. - Siinä meni vajaa viikko, vappu mukaan lukien, Rojo toteaa. - Esko Thure oli meiltä siellä työnjohtajana ja lisäksi oli kolme muuta työntekijää. Ilman hyvää työporukkaa ei hommasta olisi tullut mitään. Samoin myös Telinekatajalle on annettava kiitos, sillä he tulivat nopeasti korjaamaan tuulen repimiä peitteitä. - Se on aika tuulinen paikka. Tuuli repi peitteitä välillä pois. Lämmitystä peitteiden sisällä ei ollut. Tuohon aikaan vuodesta kosteutta on niin vähän, että siellä oli riittävästi lämpöä muutenkin. - Työssä käytettiin kahta eri pintamaalisävyä, pylväiden siivekkeet ylhäällä ovat nimittäin erivärisiä, vaikka sitä ei helposti huomaakaan.
- Työ tehtiin ruiskulla, hankalat kohdat penslattiin sen varmistamiseksi, että maalia tuli riittävästi. - Neliöitähän tässä työssä ei kovin paljon tullut, niitä oli noin 250. Kun ympäristötaideteoksesta on kyse, työ tehtiin viimeisen päälle ja tätä myös valvottiin työn kuluessa. - Tilaaja tietysti valvoi aktiivisesti, lisäksi oli erillinen valvoja ja vielä maalitehtaan edustaja, Rojo kertoo. - Aika harvoin FSP on toistaiseksi tällaisia tehnyt. Varmaan siitä syystä, että näitä maisemapylväitä ei vielä ole kovin paljon. Jatkossa niitä todennäköisesti tulee eteen enemmänkin.
Yksi elämän peruskysymyksistä kuuluu: MIKSI?? Tässä hektisessä maailmassa olemme joskus liian kiireisiä, jotta pysähtyisimme ajattelemaan ihan peruskysymyksiä.
Ja vieläkin: MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
Joten.. MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI pesemme käsipyyhkeitämme: eikö kuitenkin asia ole niin, että kätemme ovat puhtaat, kun kuivaamme ne pyyhkeeseen?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI Kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?
MIKSI ihmiset tilaavat tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen ranskalaisia ja cola lightin? MIKSI ostamme hot dog-makkaroita 10:n pakkauksissa ja leipiä 8:n pakkauksissa?
MITEN kyltti “kiellettyä astua nurmikolle” on saatu keskelle nurmikkoa? Kun ihminen keksi, että lehmistä saa maitoa... - mitä ko. paikasta alunperin etsittiin?
Ja oletko koskaan kysynyt..
Kun sanakirjassa on yksi sana väärin... mistä sen tietää?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI sana “lyhenne” ei ole lyhyempi?
Saavatko Liptonin työntekijät myös kahvitauon?
MIKSI täytyy käyttää “käynnistä”-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI lampaat eivät juokse sateella sisään?
MIKSI koiranruoka tölkissä lukee: “entistä parempi maku” - kuka on testannut sen? Kaikkihan tuntevat lentokoneiden mustat laatikot, jotka pysyvät aina ehjänä. - MIKSI lentokoneita ei valmisteta tästä materiaalista?
Ostan itselleni uuden bumerangin - mutta miten pääsen vanhasta eroon? MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot? MIKSI emme koskaan näe puluja, kun ne ovat pieniä?
Kun kerran lentäminen on niin varma tapa matkustaa. MIKSI tulohallin nimi on “terminaali”? 11
FSP Finnish Steel Painting Oy Toimipisteet PÄÄKONTTORI Söderkulla Vaihde 09-2786 270 PROJEKTITOIMISTO Siilinjärvi (pintakäsittelylaitokset) Petri Rautiainen 045-6578 001 PINTAKÄSITTELYLAITOKSET KOTIMAA Iisalmen pintakäsittelylaitos Paavo Kareinen 045-6578 039 Jyväskylän pintakäsittelylaitos Keijo Kuivalainen 040-5894 616 Järvenpään pintakäsittelylaitos Mikko Koivisto 045-6578 004 Kauhajoen pintakäsittelylaitos Aki Rahnasto 040-8261 096 Tapio Kiviniemi 045-6578 042 Kouvolan pintakäsittelylaitos Simo Tynys 0400-491 720 Mauri Piirainen 0400-455 703
Outokummun pintakäsittelylaitos Pertti Turunen 040-5095 310 Porin pintakäsittelylaitos Tommi Kuusisto 045-6578 007 Porvoon pintakäsittelylaitokset Riku Aaltonen 0400-304 169 Peter Holmberg 0400-805 096 Pasi Kovalainen 0400-208 460 Raahen pintakäsittelylaitokset Timo Eskelinen 0400-304 170 Raision pintakäsittelylaitos Terhi Heininen 045-6578 003 Savonlinnan pintakäsittelylaitos Jukka Immonen 045-6578 035 Tampereen pintakäsittelylaitokset Miikka Kuutilo 040-8402 549 Kati Oja 040-4060 613 Tommi Saesvuo 040-8335 995
TELAKAT Aker Yards, Rauma Jukka Lähde 040-8617 737 Aker Yards, Turku Jouko Laito 040-5322 336 Technip Offshore Finland, Mäntyluoto Tom Backman 0400-496 792 PROJEKTITOIMISTOT Nakkila Rauli Yrjänä 040-5190 004 Rauma Hannu Koivisto 0400-705 471 MUUT MAAT Jürin pintakäsittelylaitos Finnish Steel Painting Estonia OÜ c/o ABB OÜ Gunnar Avarsalu +372 566 278 65
Turengin pintakäsittelylaitos Kari Pohjonen 040-542 707
Pietarin toimipiste FSP Steel Painting OOO Yuri Schedrov +7 911 966 18 03
Kurikan pintakäsittelylaitos Aki Rahnasto 040-8261 096 Hannu Sillanpää 045-6578 041
Vammalan pintakäsittelylaitos Marko Sankari 040-5195 724
www.fspoy.com
Lievestuoreen pintakäsittelylaitos Anni Huttunen 040-5003 762
Varkauden pintakäsittelylaitos Teuvo Tervaniemi 040-5932 780
Loviisan pintakäsittelylaitos Kari Junikka 040-5010 554
Ylivieskan pintakäsittelylaitos Kauko Immonen 0400-910 764
Naantalin pintakäsittelylaitos Jarno Mäenpää 040-5322 308
12