HeVi-osastojen merkitys kaupoille kasvaa jatkuvasti. Kasvisten päivittäinen käyttö ruoanlaitossa on kasvanut 12 % vuodesta 2015, ja nykyään 55 % suomalaisista käyttää päivittäin kasviksia ruoanlaitossa. Vähintään viikoittain kasviksia ruoanlaitossa käyttävien osuus on 86 %. (Suomi syö 2021)
Ruoanlaitossa arvostetaan helppoutta ja hyviä arjen ratkaisuja. Puolivalmisteet ja ruoanlaittoa helpottavat tuotteet on otettu hyvin vastaan, ja sitä puolta Hetki haluaa kehittää entisestään.
Freshin Hetki-HeVi-valikoimaan kuuluu tuoreita kasviksia ja valmiiksi pestyjä ja pilkottuja tuoreita kasvissekoituksia. Wok-kasviksista saa helposti tuoreen aterian paistamalla kasvikset nopeasti pannulla ja lisäämällä lisukkeet omien mieltymysten mukaan. Salaattipusseista saa helposti lisukesalaatin aterialle muutamalle hengelle tai tuunaamalla nopean lounaan 1-2 hengelle.
LämminHeVi-puolella tarjoamme laajan valikoiman salaatteja ja tomaatteja. Valikoimastamme löytyy sesongin mukaan kotimaisia sekä ulkomaisia kasviksia, jotta pystymme turvaamaan Hetki-tuotteiden jatkuvan saannin. Haluamme kehittää HeVi-markkinaa ja olla tukemassa kuluttajien toiveita entistä helpommasta ja maukkaammasta HeVi-osastosta. Tulemme jatkossakin lanseeraamaan aktiivisesti uusia kuluttajien arkea helpottavia tuotteita.
Hetki-HeVi-tuotevalikoima
Hyvä pehmeän rasvan lähde: vähintään 70 prosenttia tuotteen sisältämistä rasvahapoista on peräisin tyydyttymättömästä rasvasta ja tyydyttymättömän rasvan osuus tuotteen energiasisällöstä on yli 20 prosenttia.
Laktoositon: laktoosia vähemmän kuin 10 mg/100 g
Vähälaktoosinen: laktoosia vähemmän kuin 1 g/100 g
Hetki-kasviksia 48h tilaus-toimitusrytmillä
Hetki-HeVi-tuotteita on mahdollista tilata Keskon logistiikassa. Tuotteet tulevat valmisruokatuotteiden yhteydessä kauppaanne 48 h tilaus-toimitus-rytmillä.
Sekoita kulhossa kasvikset, kananmunat, vehnäjauho ja mausteet. Kuumenna lettu-tai paistinpannussa rypsiöljy. Nosta raasteseosta pannulle paksuhkoiksi keoiksi. Painele lusikalla tai lastalla tasaiseksi. Paista keskilämmöllä molemmin puolin muutama minuutti, kunnes pihvit ovat kauniin ruskeita ja rapeapintaisia. Tarjoa kasvispihvejä esimerkiksi yrteillä maustetun jogurttikastikkeen ja salaatin kanssa.
Vinkki! Ruokaisuutta pihveihin saat lisäämällä pihvimassaan esimerkiksi raejuustoa, fetamurua tai linssejä. Kasvispihvimixistä valmistuu myös nopea nuudelisalaatti, lisäämällä kypsiä nuudeleita ja kirpsakkaa soija-lime-inkiväärikastiketta.
Hetki-kokkaustuotteissa on syö hyvä olo -merkki, sillä niiden avulla on helppo lisätä päivittäistä kasvisten määrää lautasella, ja myös ympäristö kiittää isommasta kasvisten kulutuksesta.
Hetki-ruoanlaittokasvikset
Hetki-ruoanlaittokasvikset tuovat helpotusta arkeen. Ne ovat helppoja käyttää valmiiksi pilkottujen ja pestyjen kasvisten ansiosta. Saat ruoanlaittokasvikssekoituksista uusia ideoita sekä usein kaivattua vaihtelua aterialle, ja ne sisältävät juuri oikean sekoituksen kasviksia, joista voit loihtia suussa sulavan aterian käytännössä kokonaan ilman hävikkiä. Valmiiksi pilkotut ja pestyt kasvikset on kätevä wokata pannulla ja ruoka on valmista muutamassa minuutissa. Tuotepakkauksista löytyy myös valmista reseptiikkaa, mikä helpottaa tuotteiden käyttöä entisestään.
Myyntierä on 2 kpl. Säilyvyys myyntipisteessä 4–5 päivää (alle + 6 °C).
Hetki-tomaatit viljellään kesällä Suomessa Pohjanmaalla. Kaikilla kappaleittain myytävillä Hetki-tomaateilla on omat yksilölliset EAN-koodit koko myyntikauden.
Pakkauksessa on maukkaita tomaatteja kolmessa eri värissä. Pakkauksessa muovin määrää on vähennetty siirtymällä muovirasiasta kartonkirasiaan.
ME: 5 x 500 g Alkuperämaa: Suomi
Uudessa pakkauksessa muovin määrää on vähennetty siirtymällä muovirasiasta kartonkirasiaan.
ME: 5 x 400 g Alkuperämaa: Suomi
Suosituimmat Hetki-tomaatit!
ME: 4 x 250 g
Alkuperämaa: Suomi
Saatavissa: ympäri vuoden
Kolmen tomaatin sekoitus: ruskea kirsikkatomaatti, punainen miniluumutomaatti ja oranssi miniluumutomaatti.
ME: 4 x 300 g
Alkuperämaa: Suomi
Punainen miniluumutomaatti.
ME: 4 x 250 g
Alkuperämaa: Suomi
Hetki Oranssi miniluumutomaatti
Uusi väri miniluumutomaatteihin!
ME: 4 x
Alkuperämaa: Suomi
Pakatut kirsikkatomaatit kartonkirasiassa. Reilun kokoinen perhepakkaus!
ME: 5 x 500 g Alkuperämaa: Suomi
Makeita keltaisia ja punaisia (40/60) miniluumutomaatteja irtomyyntiin!
ME: 4 kg
Alkuperämaa: Suomi
Hetki-salaatit ja -kasvikset
Kotimaiset salaatit viljellään vankalla kokemuksella Pohjanmaalla, omien sopimusviljelijöidemme puutarhoilla. Kaikki salaatit ovat jäljitettävissä puutarhoille asti. Kaikilla kappaleittain myytävillä Hetki-salaateilla on omat yksilölliset EAN-koodit. 6 406510 114376
11437 Hetki Bönde-salaatti 120 g
Mistä parhaat kasvikset tulee? Maalta, siis böndeltä! Hetki Bönde-salaatti viljellään ylpeydellä Pohjanmaalla. Bönde on uudenlainen salaatti, jossa yhdistyy Romaine-salaatti ja kesäisin mummon kasvimaalla kasvava lehtisalaatti. Salaatti on raikkaan vaaleanvihreä, sillä on paksu lehtiruoti ja kestävät, maukkaat lehdet.
ME: 4 x 120 g
Alkuperämaa: Suomi Saatavissa: ympäri vuoden
11438 Hetki Jääsalaatti 100 g
Söderbackan puutarhalla jääsalaatit kasvatetaan muoviruukkujen sijaan kompostoituvissa ruukuissa. Tämän ansiosta Söderbackan puutarhan vuodessa kuluttama muovin määrä on jopa 10 000 kg vähemmän kuin ennen.
ME: 4 x 100 g
Alkuperämaa: Suomi
Saatavissa: ympäri vuoden
14307 Hetki Friseesalaatti 100 g
ME: 4 x 100 g
Alkuperämaa: Suomi
Saatavissa: ympäri vuoden
10687 Hetki Duo Paprikapussi 400 g
Hetki-paprikat ovat aina reilun kokoisia. Espanjalaisten paprikoiden (10687) sesonki päättyy huhtikuun aikana. Hollantilaisten paprikoiden (10688) sesonki alkaa toukokuun aikana.
ME: 4 x 400 g
Alkuperämaa: Hollanti/Espanja
KV2-valikoima
Valikoituja Hetki-tuotteita on mahdollista tilata suoraan Keskon varastolta 24h tilaus-toimitusrytmillä. Tällä hetkellä tilattavissa ovat pesemättömät Hetki-babyleaves-salaatit. Toimitukset kaupan HeVi-toimituspäivinä jopa kuusi kertaa viikossa.
4334 Hetki Pinaatti 50 g
ME: 5 x 50 g Alkuperämaa: Italia/Hollanti/Tanska
4335 Hetki Rucola 50 g
ME: 5 x 50 g
Alkuperämaa: Italia/Hollanti/Tanska
4336 Hetki Vuonankaali 50 g
ME: 5 x 50 g
Alkuperämaa: Italia/Hollanti/Tanska
4337 Hetki Lehtikaali 50 g
ME: 5 x 50 g Alkuperämaa: Suomi/Italia/Hollanti/Tanska