
1 minute read
La Stradalla on tekemisessään iloa
Pekka Ohtokangas
Kehitysvammaisten teatteriryhmä La Strada on kokenut viime vuosina kovia. Ensin lähti alta teatteritilat, sitten perustaja-ohjaaja Anu Panula menehtyi vuonna 2021. Panulan työtä jatkaa hänen tyttärensä, Miina Joseppiina Kahiluoto. Kahiluoto onkin ollut mukana miltei jokaisessa La Stradan produktiossa, viulistina ja näyttelijänä. Niin myös uudenkin esityksen kohdalla, tällä kertaa hän toimii viulistina ja ohjaajana. Toisena ohjaajana toimii musiikkiteatteriesityksen käsikirjoittanut Jussi Tuominen
Advertisement
Hyvät, rumat ja hauskat pohjaa kuplettiperinteeseen ja tutustuttaa katsojat Jaakko Tepon, Veikko Lavin ja Jope Ruonansuun vähän oudompiinkiin lauluihin. Huumorilaulut osuvat nykypäivänäkin hermoon, ei maailman meno niin paljoa ole muuttunut.
Vuodesta 2009 toimineessa kehitysvammaisten teatterissa La Stradassa mukana on pari miltei alusta asti ollutta näyttelijää. Titta Sillman ja Kalle Bister ovat molemmat olleet mukana vuodesta 2010. Hauskaa on ollut.

– En kai minä täällä vieläkin olisi, Sillman sanoo ja räjähtää nauramaan.
Lavalla näkyy tekemisen ilo, keskittyminen ja toisten tukeminen.
– Teemme tätä yhteisellä tavalla, toisiamme tukien. Viime vuosina on ollut mullistuksia, mutta jaamme vastuuta ryhmänä, näyttelijä Leevi Paalanen kertoo.
Koti on hakusessa
Teatteri Pirkan menetys tuntuu pahalle vieläkin. Uusia tiloja etsitään jatkuvasti, mutta mitään pysyvää ei ole löytynyt. Nyt La Strada harjoittelee Arttelin kokoustilassa, Haiharan aittarakennuksessa, jossa ryhmä myös esiintyy pari kertaa ja lukureenit pidettiin produktion alussa Kehitysvammaisten Tuki ry:n kerhotiloissa Onkiniemessä. Ryhmä on myös harjoitellut Teerenpelissä, josta onkin muodostunut ryhmän kotilava.
– Jos saisimme oman, oikean tilan