2 minute read

Hervantalainen lähihoitaja kuningatar Silvian

Pekka Ohtokangas

Advertisement

Ei olisi Karoliina Tiura voinut paljon parempaa joululahjaa viime jouluna toivoa: aatonaattona hän sai tietää, että oli voittanut Ruotsin kuningatar Silvian nimeä kantavan Queen Silvia Nursing Award -kilpailun lähihoitajasarjan.

Tiuran tekemä kirja muistisairaille ja muistisairaiden omaisille ja hoitajille. Väritys- ja muistelukirja sai alkunsa, kun luovana ihmisenä kotihoidossa työskentelevä Tiura kiinnitti huomiota erään asiakkaansa tekemisiin.

– Yksi asiakkaani piirteli kuvia ovenkarmeihin. Kuvista sain ajatuksen kuvittaa kirjan, jonka avulla muistisairas voisi muistella.

Muistelun on todettu edistävän varsinkin muistisairaan hyvinvointia.

– Muistelulla säilytetään muistisairaan identiteettiä ja se luo merkityksellisyyden tunnetta ja tietenkin se ylläpitää muistia.

– Muistelu on myös läheiselle tai hoitajalle oppimisen tila, sillä siinä oppii ihmisestä paljon.

Naurua ja kyyneleitä

Tiura on tehnyt muistelua työssään paljon. Hänen tekemänsä kirja aut- taa muistelussa kuvien, tukikysymyksien ja runojen ja laulujen keinoin.

– Muistelulla on jännä, selvästi positiivinen vaikutus. Nauru ja kyyneleet kuuluvat siihen. Muistelutuokion jälkeen ihminen on hetken aivan uudistunut.

Nyt Tiura etsii yhteistyökumppania ja verkostoja kirjan toteuttamiseen ja jatkojalostamiseen.

– Minulla on yksi ehdotus tullut, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Minulla on mielessä erilaisia teemoja kirjoille.

Kiinnostus heräsi työssä

Kulttuurilliset ja aikakausien tuomat erot mahdollistavat erilaisten teemojen luonnin. Tämän päivän ikäihmiset eivät ole samasta puusta veistettyjä.

– Meillä on paljon Karjalasta olevia asiakkaita, heille olisi kiva tehdä oma kirja. Myös jouluteemaista kirjaa olen miettinyt. Kiinnostus muistisairaita kohtaan on herännyt työssä. Lähihoitajakoulutuksessa ei muistisairaiden kohtaamisesta ollut Tiuran mukaan paljoakaan oppia.

– Koin monesti tavan kohdata muistisairaita epäeettisenä. Itse suosin validaatiomenetelmää, jossa muistisairas saa elää menneisyydes-

Luotettava Perussuomalainen

Hervannan entinen korttelipoliisi, katuhaukaksi vanhan tv-sarjan tiimoilta tituleerattu Veijo Niemi hakee kansan mandaattia toiselle kaudelle eduskuntaan. Takana ovat jännittävät vuodet puolustusvaliokunnassa ja tarkastusvaliokunnassa.

Viime maaliskuusta lähtien puolustusvaliokunta on ollut ykkösjuttu Venäjän takia, Niemi sanoo.

Suomen Nato-neuvottelut ovat tarjonneet jännittäviä hetkiä, eikä maaliin ole päästy vieläkään.

On hemmetinmoinen ero siinä, olemmeko pieni puolueeton maa Venäjän kyljessä vai Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton jäsenmaa.

Se on nimenomaan puolustusliitto, eli emme ole haastamassa sotaa, mutta artikla 5 takaisi meille hyvän tuen. Tarkastusvaliokunnassa kansanedustaja Niemen aikaisempi kokemus rikosylikonstaapelina tuli tarpeeseen.

En voinut hyvällä omallatunnolla hyväksyä Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin touhuja. Tarkastusvaliokunnan määräämä erityistilintarkastus johti viimein Yli-Viikarin irtisanomiseen.

Kansanedustajan työ ei kuitenkaan ole pääosin iltapäivälehtien lööpeissä, vaan pienten ihmisten kuulemista.

Lähtökohtana minulla on hyvä Suomi ja hyvä Pirkanmaa.

Esimerkiksi hyvinvointialueissa on korjattavaa. Nyt on täysin epäselvää kenen kontolla vanhusten asiat ovat?

Näinkö me kohtelemme niitä ihmisiä, jotka ovat tämän yhteiskunnan rakentaneet?

Katuhaukka muistelee

Poliisina Veijo Niemi tuli monelle hervantalaiselle tutuksi. Saipa katuhaukka oman Pappa-Tunturinsakin poliisihallitukselta.

Sillä minä ajelin pitkään, vielä siirtyessäni LänsiTampereelle. Pispalan mäet vaan olivat sille liikaa. Korttelipoliisina Niemi tapasi alueen ihmisiä. Yksi tapaaminen tuntui historialliselta isänmaalliselle reservin ylivääpelille.

Niemi oli passissa torin kulmilla, kun hävittäjälentäjälegenda

Hans “Hasse” Wind tuli koputtamaan maijan ikkunaan. – Hasse oli ollut iltaoluella ravintola Marjapussissa ja kutsui meidät kotimatkallaan katsomaan vasta ilmestynyttä elämänkertaansa.

Kaksi Mannerheimin ristiä saanut Wind laittoi nimmarit kirjan kansiin. Tuo kirja löytyy Niemen kirjahyllystä vielä tänäkin päivänä.

Kirjapinon vieressä oli Hassen hävittäjä-Brewsterin puinen lapa, johon ristit olivat kiinnitetty. Voi kuinka nyt toivon, että olisi ollut kamera matkassa.

Korttelipoliisiaikoina Niemi sai häätää nuorisoa, milloin mistäkin. Hervannassa kuuluisan pahamaineinen paikka oli Manala, kaukolämpökanaalin huoltoluukun alla ollut kuuma soppi, jonne nuoriso kerääntyi.

Silloin nuoriso varasti rakennustyömailta Bostik-liimaa ja imppasi sitä. Huoltoluukku oli pakko hitsata umpeen. Nykyään Niemeä huolestuttaa nuorten huumeiden käyttö ja yleistyvä jengiytyminen.

– Se jos nyt vältettäisiin Tampereella.

Ennaltaehkäisevä työ saattaisi olla osa ratkaisua. Korttelipoliisina Niemellä ja työparilla saattoi olla viisi keikkaa illassa jonossa, sillä jo läsnäolo tai tutun poliisin paikalle saapuminen saattoi ratkaista tilanteen. Niemi kävi myös kouluilla ratkomassa tilanteita.

Keskustelemalla saatiin monta tilannetta käännettyä parhain päin.

This article is from: