2 minute read

Hervannan tekijä

Pekka Paavola 1933-2023

Hervannan Sanomat

Advertisement

Hervannan perustamisen ja kiivaimman rakentamisen ajan Pekka Paavola toimi ensin kaupunginsihteerinä, sitten vuodesta 1969 lähtien kaupunginjohtajana.

Paavola oli lakimies ja seurasi tehtävässään Erkki Linfdforsia, jonka aikana Hervannan suunnittelu alkoi. Paavolalla olikin merkittävä rooli hankkeen toteuttamisessa.

Paavolan kaudella valmistuivat myös muun muassa Näsinneula, Särkänniemen huvipuisto ja Sara Hildénin taidemuseo. Kirjastotalo Metson rakentaminen alkoi, ja Sorsapuistoon suunniteltiin Tampere-taloa. Myös Tampere-Pirkkalan lentokenttä avattiin liikenteelle Paavolan kaudella.

Erityinen tarkasti tehty kaupunginosa

Hervanta rakennettiin koskemattomaan korpeen, koska siellä oli riittävästi kaupungin maata kampuksen rakentamista varten. Kokonaisen kaupunginosan rakentamista vauhditti muuttoliikkeen tuoma asuntopula.

Hervannasta ei haluttu lähiötä, vaan kaupunginosa. Se rakennettiin tehokkaasti ja järjestelmällisesti.

– Hervannan suuri koko oli uutta ja ihmeellistä koko kaupungin organisaatiolle, Paavola muisteli vuonna 1993 ilmestyneessä Mikko Närhen kirjassa Hervanta - Vuorenpeikkojen maa.

– Meillä eikä missään Suomessa ollut kokemusta vastaavasta. Meitä seurattiin, meistä otettiin oppia. Koska alue oli suunnattoman suuri ja vaikea kohde, sen toteuttamiseen koottiin erillinen projektiorganisaatio, jolla oli runsaasti valtaa.

– Asiat vietiin sitten valmiina luottamuselinten päätettäviksi. Se oli tehokasta. Vastaava mallia käytettiin myös esimerkiksi Tampere-talon toteuttamisessa.

Palvelut yhtä matkaa asukkaiden kanssa

Repe&Romu&Riepu

L Mmittelev T Maaliskuussa

Toreilla Ja Marketeilla

HerSa Repe & Romu & Riepu lämmittelevät alkavaa kierrostaan maaliskuussa. Pysäkit ovat toreilla ja markettien pihoilla Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa ja Tampereella. Tule paikalle ja tuo kodin vaaralliset jätteet, sähkölaitteet, metalliromut sekä poistotekstiilit maksutta kyytiin. Poistotekstiilin keräykseen voit tuoda korkeintaan kaksi muovipussillista käyttökelvottomia, mutta puhtaita tekstiilejä.

Torstaina 23.3.2023 klo 17.00 - 17.30 Laukontori klo 18.00 - 18.30

Tammelantori

Lauantaina 25.3.2023 klo 10.00 - 10.30 klo 11.00 - 11.30 klo 12.30 - 13.00 klo 13.30 - 14.00 klo 14.30 - 15.00 maa klo 15.30 - 16.00

Citymarket Pirkkala

Citymarket Nokia

Citymarket Ylöjärvi

Citymarket Lielahti

Citymarket Linnain-

Citymarket Turtola

Viime vuonna lämmittelykierroksella poikkesi 320 asiakasta. Varsinainen keräyskierros alkaa tänä vuonna maaliskuun viimeisellä viikolla.

HerSa

Kaupunki palkkaa kolme uutta matkalippujen tarkastajaa. Kaupunki on saanut palautetta tarkastajien riittämättömästä määrästä. Lisäresurssia tarvitaan myös toimintavarmuuden turvaamiseksi, kun ratikkareitit laajenevat ja superbussit otetaan käyttöön.

Lisähenkilökuntaa tarvitaan kahden tarkastustyövuoron mahdollistamiseksi sekä tarkastustoiminnan ylläpitämiseksi myös loma-aikoina.

Tarkastajat liikkuvat ryhmänä ra -

Pekka Paavola puhui Hervannan Tiedotusyhdistys ry:n teettämän Hervanta-tunnuksen hallituksen jäsenet Hannu Salonen, Olli Kultalahti ja Tapio Tamminiemi.

Hervannan tontit jaettiin rakennusliikkeiden kesken, niitä saivat niin isot kuin pienetkin urakoitsijat. Rakentaminen sujui joutuisasti suorakaiteen muotoisissa kortteleissa, kun nosturit pääsivät liikkumaan talolta toiselle ratoja pitkin. Hervannan rakentamisen neuvottelupöytään otettiin myös kaupanalan keskusliikkeet ja keskuskauppakamari. Kaupunki lähti takuumieheksi lähipalvelukeskuksiin, johon sijoitettiin julkisia palveluita, kaupan palveluita sekä muita yrityksiä. Näin tärkeimmät palvelut tulivat Hervantaan yhtä matkaa asukkaiden kanssa.

– Kaikki sujui hyvin paitsi yhdessä kohdassa. Koulutilojen tarve ei ollut oikein mitoitettu, toisaalta ei ollut varaa rakentaa siihen tahtiin kuin olisi tarvittu, Paavola muisteli.

Ehkä jotain olisi voinut tehdä toisin

Haastatteluissa Paavola nimitti Hervantaa ”lempilapsekseen”. Hän seurasi Hervannan kehittämistä vielä kaupunginjohtopestin päätyttyä. – Ruutukaavaa ei olisi tarvinnut toteuttaa näin kaavamaisesti, hän pohti Hervannan Sanomien haastattelus-

Ensimmäiset leskenlehdet kukkivat jo

tikoissa työturvallisuusseikkojen vuoksi. Linja-autoissa tarkastustoimintaa suoritetaan pareittain. Matkalippujen tarkastuksen tulot kertyvät matkalippujen tarkastusmaksuista ja välillisesti matkalipputulojen kasvusta.

Kelpoisuusvaatimuksena matkalippujen tarkastajan virkaan on soveltuva vähintään toisen asteen perustutkinto. Tarkastajan peruspalkka on 2253,97euroa.

Asiasta päättää yhdyskuntalautakunta.

Luontoliiton Kevätseurantaan on ilmoitettu jo havaintoja esimerkiksi kekomuurahaisista, aikaisista muuttolinnuista, kukkivista pajuista ja leskenlehdistä.

Seuraavaa Kevätseurantaviikonloppua vietetään 25.–26.3., jolloin kannattaa lähteä liikkeelle luontoon havaintoja tekemään! Kevätseuranta-kampanja toteutetaan yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa.

Osallistu Kevätseurantaan kirjaamalla havaintosi: www.kevatseuranta.luomus.fi

This article is from: