
1 minute read
FORCIT CONSULTING
from RUUTISET 1/2023
by Forcit Group
Kiviaineksen rikotuksesta ja murskauksesta aiheutuvaa melua voidaan mallintamalla arvioida tilanteesta riippuen. Työmaan aloitusvaiheessa murskausmelun kantautumiselle on usein hyvin suotuisat olosuhteet, sillä vain louhitun kallion seinämä muodostaa meluestettä ympäristöön. Työn edetessä murskatun kiviaineksen oikein kasatut ja sijoitetut varastokasat muodostavat murskaustoiminnalle erittäin hyvän meluesteen. Melumallinnuksen avulla on mahdollista etukäteen laskea kuinka suuret ja miten sijoitetut kiviaineskasat tuottavat riittävän meluntorjunnan.
Mikäli työmaan läheisyydessä on asuntoja tai vapaa-ajan asuntoja, työmaan tulee melumittauksin todentaa, ettei melutasojen ohjearvot ylity. Melumittaukset suoritetaan työmaata lähimpien asuinkäyttöön tarkoitettujen kiinteistöjen pihamaalta silloin, kun työmaalla suoritetaan eniten melua aiheuttavia työvaiheita. Kiviainesottamoilla murskaustoiminta tulee olla täydellä käytöllä, jolloin melutasojen selvittämisen lisäksi mitataan murskauksen impulssimaisuutta ja kapeakaistaisuutta jokaiselta mittauspisteeltä. Mikäli murskausmelu on esimerkiksi impulssimaista ja siten huomattavasti häiritsevämpää, tulee tuloksiin tehdä tarvittavat impulssimaisuuskorjaukset. Mittauksista koostettu melumittausraportti yhdessä melumallinnuksen kanssa takaavat toiminnanharjoittajalle hyvät olosuhteet toiminnan jatkamiselle ympäristö huomioiden. y
Advertisement