Page 1

WAPPU

EGONOMI 2019


EDISTYKSEN HINTA Julkaisija

Finanssi ry Oulun Yliopiston Kauppakorkeakoulu, Oulu Business School PL4600 90014 Oulun Yliopisto

S

Päätoimittaja

Haluaisin uskoa, että viime vuosina Finanssin julkaisutoiminta on edistynyt muun toiminnan tahdissa. Juuri sen takia minä olen taas päätoimittajan tuolissa nykyisen julkaisuvastaavan sijaan. Kun aloitin opiskelun, Egonomi ilmestyi viisi kertaa vuodessa, viime vuonna kaksi. Sen ajan minkä säästin, käytin muihin julkaisuvastaavan tehtäviin. Sama kehitys on jatkunut ja työmäärä sen mukana, ja siksi päätimme julkaisutoimikuntana antaa päätoimittajan viran minulle. Varmasti joidenkin mielestä kolmen Egonomin menetys oli suurempi kuin mitä sen sijaan saavutettiin. Tärkeintä on kuitenkin, että edistys oli suurempaa kuin mitä menetettiin. Tällaisissa abstrakteissa asioissa kuin kulttuurituotannossa varmasti objektiivista vastausta ei ikinä saada, mutta eiköhän vuodet näytä, onko valittu suunta ollut oikea.

& Taitto Otto Nurmi

Muut Kirjoittajat Julius Erkkonen Elisa Lahtinen Ella Rantamaa Annariina Anttila Sonja Mehtälä Taru Riipi Tiina Savola

Egonomi netissä www.issuu.com/finanssi

euraava teollinen vallankumous on tulossa. Automaatio, koneäly ja kehittyvä tekniikka tulevat korvaamaan suuren osan työpaikoista “lähi”-tulevaisuudessa. Tämän me kaikki tiedämme. Itse ainakin olen kuullut asiasta ihan kyllästymiseen asti. Asia mihin haluaisin keskittyä, on kuitenkin se välttämätön haitta, jonka edistys tuo tuodessaan.

Edistys, menestys ja itsensä ja ympäristönsä parantaminen ei lähes koskaan ole ilmaista. Se vaatii uhrauksia, aikaa ja vaivaa. Ja epäonnistumisetkin ovat vain osa suurempaa kokonaisuutta, joka vie meitä eteenpäin. Sen vuoksi älä pelkää menettää jotain tuttua ja turvallista, jos se avaa tien johonkin uuteen ja parempaan. Uudet mahdollisuudet voivatkin löytyä sieltä mistä osaat vähiten niitä etsiä. Esimerkiksi vaikka juuri sieltä mistä alun perin lähdit.

Otto Nurmi Päätoimittaja

2


SISÄLTÖ 2 4 5 6 8 10 12 15 18 20

Pääkirjoitus PJ:n palsta Oulun Ekonomit Poikkarikalenteri Finanssin Drinkit International Questionnare Oulun Energia Wappuhoroskooppi Wappujelppi Wappu-allujen 10 käskyä 3


E

nsimmäinen puolisko vuodesta on vierähtänyt hirmuisella vauhdilla ja enää onkin jäljellä kevään kohokohta: Vappu. Tämä on nyt järjestyksessään kolmas opiskelijavappuni täällä Oulussa. Ensimmäinen vappuni fuksina oli aika rankka kokemus, sillä Soankylän emännälle vappuhulinat tulivat täysin puskista. Tätä tekstiä kirjoitellessani aloin muistelemaan omia vappumuistojani ja yksi muisto nousee selkeästi esille.

Viime vuoden BaariBussiExcursio (tunnetummin BBE) oli aivan timanttinen kokemus. Tällöin oli juuri Kärppien kuudes finaaliottelu käynnissä Tapparaa vastaan ja ottelu pelattiin Tampereella. BBE:llä kuunneltiin useista puhelimista radiolähetystä ja jännitettiin, ratkaiseeko Kärpät suomenmestaruuden vieraissa. Muistan ikuisesti sen hetken, kun radiolähetyksestä kuuluu, että ottelu loppuu ja Kärpät vie Suomenmestaruuden loppulukemin 0-1. Bussi ja tunnelma siellä suorastaan räjähti käsiin, kun kaikki huusivat yhtä aikaa ”Kärpät on uusi Suomenmestari!”. Tämän jälkeen suuntasimme muistaakseni toiseksi viimeiseen baariin, missä suurin osa excuilijoista tunkesi pienelle tanssilattialle tanssimaan ja laulamaan ensin Poika saunoo ja sen jälkeen We are The Champions -biisejä. BBE:n jälkeen suuntasimme kaveriporukamme kanssa kohti Toria (tottakai). Toripolliisi oli puettu Kärppähuiveihin ja savuja oli joka puolella. En ole ikinä nähnyt Torinrantaa niin täynnä kuin silloin. Parasta oli huomata 20 torilla vietetyn minuutin jälkeen näen, kun yksi parhaimmista kavereistani istuu Toripolliisin päällä ja huudattaa torilla olevia ihmisiä. Pääsipä hän sillä suorituksella myös Iltalehteen, sieltä voit käydä kurkkaamassa… Toivon, että tänä vappuna olette hakemassa samanlaisia unohtumattomia muistoja erilaisista tapahtumista, joita Oulun opiskelijavapusta kyllä löytyy moneen lähtöön. Toivottavasti olettekin jo käynyt kurkkaamassa niin Finanssin kuin myös muidenkin ainejärjestöjen tapahtumatarjonnan ja löydätte sieltä mieleiset tapahtumat. Nauttikaa kevään viimeisistä tapahtumista täysin rinnoin ennen kesälaitumille siirtymistä, jotta jaksatte odottaa taas syksyyn! Itse odotan vapun tapahtumilta erityisesti sitsejä, BBE:tä (tietenkin) ja vappusaunaa. Varaslähtöä vappuun olenkin jo ottanut Öllövellin ja PorKy ry:n vuosijuhlien avulla. Taisinpa tuossa kokkareilla ostaa myös lipun NESU-Finlandin Wappurundille, jolle lähden ensi viikon alussa. Hauskinta, että kukaan ei osaa odottaa sitä, sillä edes minä itse en osannut odottaa näin käyvän. Paljon on jo koettu, mutta paljon on vielä myös kokematta. Toivottavasti näen teitä mahdollisimman paljon vapun tapahtumissa! Mukavaa loppukevättä ja tsemppiä kesätöihin tai opintoihin, miten ikinä kesänne sitten kuluukaan. Puheenjohtaja ’19 kiittää tästä kuluneesta alkuvuodesta!

4


Hyvä Finanssilainen, Olen Tiina Savola ja aloittanut Oulun Ekonomien puheenjohtajana tammikuussa. Finanssilla ja Oulun Ekonomeilla on pitkä historia yhteistyöstä. Puheenjohtajana haluan vahvistaa tätä yhteistyötä toimintaamme kehittämällä, aktiivisilla finanssilaisten kohtaamisilla sekä verkostojen rakentamisella. Oulun Ekonomit haluaa aktiivisesti toivottaa kaikki Finanssin jäsenet valmistumisen jälkeen meidän jäseniksemme. Oulun Ekonomit tarjoaa jäsenilleen muun muassa liikuntaetuja, mökin vuokrausta, jäsentapahtumia, koulutuksia sekä mahdollisuuksia verkostoitua oman alan osaajien kesken. Osa tapahtumistamme on avoin myös Finanssilaisille, joten tulkaa mukaan, kun sellaisia tapahtumia järjestetään. Opiskeluvuoden kiireet alkavat pikku hiljaa olla takana ja on aika suunnata kasvot kohti kevättä ja valoa. Toivotan kaikille Onnea ja menestystä kevään opintojen loppukiriin sekä mahdollisiin tuleviin kesätöihin. Muistukaa kuitenkin välillä ihan vain olla ja levätä ja heilutella varpaita kiireettömästi kesätuulessa. Aurinkoisin terveisin Tiina Savola puheenjohtaja Oulun Ekonomit ry.

5


V

appuna oululainen opiskelijakulttuuri näyttää parhaimmistoaan, sillä vapun juhlinta alkaa hyvissä ajoin, jo viikkoja ennen vappuaattoa ja vappupäivää. Ainejärjestöt järjestävät kilvan tapahtumia omille jäsenilleen, mutta sen lisäksi monet tapahtumat ovat avoimia myös muiden ainejärjestöjen jäsenille. Vappu onkin loistavaa aikaa tutustua poikkitieteellisesti muiden alojen opiskelijoihin ja innokas vappuilija löytääkin jokaiselle päivällä mielenkiintoisia tapahtumia. Kokosimme toimituksen kanssa tähän muutamia vapun tapahtumia.

Kattokiltojen Wapun avajaiset

17.4.

Kattokiltojen Wapun avajaiset toimivat vapun virallisena aloitustapahtumana. Edenin allasbileitä ovatkin olleet järjestämässä kaikki Oulun yliopiston kattokillat, eli Finanssin lisäksi, Oulun Teekkariyhdistys (OTY), Oulun Luonnontieteilijät (OLuT), Oulun Kasvatustieteiden kilta (Kaski ry), Oulun yliopiston Humanistinen kilta sekä hammaslääketieteiden -, lääketieteiden- ja lääketieteen tekniikan opiskelijoiden killat.

24.4.

Poikkitieteelliset haalaribileet

Ennen pitkää ja toivottavasti kuumaa kesää WabuHabit ovat mahdollisuus päästä juhlistamaan selvittyä lukuvuotta ystäviesi ja Habinallen kanssa!

25.4.

Wesibussi

Vasen… Vasen… Vasen… Wesibussi tuo oululaisen vappukulttuurin kulmakivi: Wesibussi on alun perin oululaisten sähköteekkareiden vuonna 1999 järjestämä wapun hyväntekeväisyystempaus ja nykyään sen vetovastuusta vastaa Oulun Teekkariyhdistys. Wesibussin idea on hyvin yksinkertainen: tarkoituksena on bussiin hyppäämällä liikkua paikasta toiseen, hauskanpitoa unohtamatta. Lähdöt tapahtuvat parittomina tunteina yliopiston Linnanmaan kampukselta ja parillisina tunteina Oulun keskustasta. Normiajon aikana Wesibussiin voi joutua jonottamaan, joten hyvän wappumielen säilyttämiseksi ei sitten ohitella kavereita jonossa. Wesibussiin astumalla sitoutuu noudattamaan bussin sääntöjä, mutta se ei tietenkään tarkoita hauskanpidon rajoittamista. Wesibussin tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. 6


25.4.

AAAAAAAK a.k.a AatonAatonAatonAatonAatonAaton ApinaKapina Oulun yliopiston Humanistisen killan ja Oulun Luonnontieteilijöiden järjestämä poikkitieteellinen tapahtuma, jossa vappuaattoon virittäydytään hyvissä ajoin.

26.4.

29.4.

Finanssin fuksivala Kylterifuksit jättävät fuksiuden taakseen ja valan vannottuaan voivat viimein julistautua kauppatieteiden ylioppilaiksi eli kyltereiksi. Fuksivala vannotaan Kiikelinpuistossa.

30.4.

Kirkkovenesoudut

Prosessikillan järjestämissä Kirkkovenesouduissa Oulun yliopiston ainejärjestöt kisaavat keskenään kirkkoveneiden herruudesta! Oletko sinä se atleetti, joka soutaa voimalla, taidolla ja taktiikalla Finanssin joukkueen voittoon? Edellisen kerran Finanssin joukkue nappasi 1. sijan tässä raa’assa lajissa vuonna 2016. Lähteidemme mukaan silloiset voiton avaimet löytyivät ahkerasta harjoittelusta aamuyön viimeisinä tunteina. Kirkkovenesoutuihin voit myös aina saapua kannustamaan soutajia! Ehkäpä tänä vuonna saisimme taas ihastella Kirkkoveneen muotoista pokaalia Finanssin kiltahuoneella?

Asematunnelin Örinät:

Finanssin Perinteinen Wappusauna

Öööö… Mitä tapahtuu Wappuaaton ja Wappupäivän välisenä yönä kello 03:33:33? Jos et tiedä vastaus löytyy rautatieaseman asematunnelista. Öööö…

Vapun kruunaa Wappusauna, jossa paatuneimmatkin wapun juhlijat voivat viimein rentoutua kovan juhlinnan jälkeen paljun ja saunan merkeissä. Mistään rentouttavasta tapahtumasta ei kuitenkaan ole kyse sillä bileet jatkuvat läpi yön ja saunalla onkin mahdollista viettää aikaa muiden finanssilaisten sekä poikkitieteellisten opiskelukavereiden kesken. Toimituksen saaman tiedon mukaan salaistakin salaisemmalla reseptillä valmistettua Finanssiboolia on tarjolla nopeimmille.

30.4.

1.5. 7


TO I M I TUS TESTA A

Finanssin drinkit

E

gonomin toimitus kävi 1barissa testaamassa Finanssin drinkkilistan. Päätoimittaja uhrautui tilaamaan shotit ja jätti drinkit maisteltavaksi raadin naisille.

1

Daddy Gylders

Tätä söpön ja vaaleanpunaisen ulkonäön omaavaa drinkkiä kuvaa maultaan parhaiten makea ja mansikkainen pirtelö. Kermavaahto ja vaahtokarkit kruunaavat makean ja pirtelömäisen kokonaisuuden. Drinkin makeus saa raadin epäilemään jopa sitä, sisältääkö se ollenkaan alkoholia. Juoman alkoholipitoisuus jääkin mysteeriksi, samoin kuin Daddy Gylderin olemassaolo. Drinkki suorastaan vetää puoleensa nuoria ja kokemattomia kauppatieteiden opiskelijoita. Kuten pelkän ulkonäön perusteella saattaa arvata, drinkki on kuin tehty sokerihiirille.

Vinkki: Tilaamalla kaikki listan juomat, pääset tasapainoiselle ja pettämättömälle makumatkalle, joka sisältää sopivassa suhteessa kaikkea. Samalla sinulle tarjoutuu mahdollisuus tutustua pintaraapaisulta kyltereiden mikrokosmokseen. 8


2

RAADIN

Rahishärkä

RAADIN

SUOSIKK

I!

SUOSIKK

I!

Alkumaku on hieman mitään sanomaton, mutta omenainen jälkimaku yllättää positiivisesti. Maku tuo mieleen omenakarkit ja lapsuuden lempparit, irtokarkkihyllyn sokerisen kirpeät karkkinauhat. Omenaisen vivahteen lisäksi makunystyröitä hivelee sitruunainen aromi. Tämä makuelämys on yhtä hapan kuin rahishärän persoonallisuus. Havaintojen mukaan drinkin väri viittaa selvästi seteliin, jolla rahishärkä tyypillisesti juomansa maksaa. Raati uskoo tämän drinkin toimivan hyvin loiventavana.

3

4

Rukan rotko

Kolme Liptonia

Muistuttaa maultaan jääteetä. Jääteemäisen loppuvivahteen läpi puskee myös väkevä inkiväärin maku. Raati kehottaakin inkiväärin ystäviä ottamaan tämän drinkin testiin. Kolme liptonia on drinkeistä terveellisin vaihtoehto. Mikäli vappuviikolla flunssa pääsee yllättämään, suuntaa 1Baariin nauttimaan tämä pirteän keltainen makunautinto. Kirpeän inkiväärinen maku vie flunssan mennessään silmänräpäyksessä. Drinkin avulla voit myös yhdistää helposti huvin ja hyödyn. Kolmen liptonin sijaan raati suosittelee ratkomaan kitun tehtäviä tämän drinkin äärellä yölampun valossa. Voimme taata, että tehtävät sujuvat silloin muitta mutkitta. Myös Huikari olisi ylpeä sinusta!

Rukan rotko koostuu kahdesta shotista. Kombon ensimmäinen shotti on Rapa ja jälkimmäinen vodka. ”Helppo, ”Vähän pettymys” ja ”Liian vähän viinaa” ovat ensireaktiot Rapa- shotista. Kombon jälkimmäinen shotti toimii pääruokana edeltäjälle, kompensoiden myös ensimmäisen vähäistä Päätoimittajan pro-tip Rukan rotkon ylitykseen vuosien kokemuksella: viinapitoisuutta. Rapa on Rukan rotkon alamäki ja ”Mene vitun kovaa alas, niin pääset vitun kovaa ylös”. vodka rotkon ylämäki. Alku siis vaikuttaa helpolta, mutta loppu yllättääkin haastavuudellaan. Shottikombo tarjoaa akuuttia lääkettä Ruka-ikävään, sillä sen myötä voit elää Rukan rotkon yhä uudelleen ja uudelleen. Toimiva kombo siis!

9


W

e gathered up three of our delightful exchange students and asked them some questions about “vappu�. Other topics were also about their homelands and their thoughts about Oulu student life.

What is vappu?

What are your plans for vappu?

Yeah, good question. As far as I know, you guys celebrate something on the 1st May, which gives you the reason to party 2 weeks non-stop beforehand. I never made it to the explanation of the actual thing, which is celebrated, because the people talked only about the events before it. No comment.

What has been the best par- How should I know. There were way too many parties the last months and ty that you have attended? I remember only half of them. So most likely the best party is missing in my memories. But my favourite evenings were the SitSit's (I'm going to miss these events.). Your favorite Finnish word?

No niin? No niin!

Where should I visit in your homeland and why?

I think you expecting me to say "Go to Oktoberfest!". Yeah, fuck that. Come to Palatinate (Pfalz) in summer. See the beautiful nature, hike to a bunch load of castles and join all our winefests every weekend all over the region. Cheap and good wine, bands everywhere and no entrance fee at all. I dare you to make a Winefest crawl!

For sure, Sitsit party. One of the most amazing traditions here. Thanks Tell about some student/ Oulu tradition that you have to all the students, which led me trough the evenings and made them so awesome! learned - I guess, wappu, but I still have to figure out what it is. - And mayonnaise on pizza. Never understood it, until I tried it one night. How many overall patches do you own?

I am kinda proud and embarrassed at the same time: 46 and I guess it’s not the end.

Free word in your own language!

Aller hop!

10


Baptiste Trehet, France

Julia Schug, Germany

A pretext to be drunk during two weeks

What is vappu?

Being drunk & discover Finnish culture

What are your plans for vappu?

I don’t remember it but I would say OMFG rave party for the atmosphere

What has been the best party that you have attended?

Öllövelli

Aprikoosi

Your favorite Finnish word?

Bussi

Where should I visit in your homeland and why?

Rhineland-Palatinate, with its old towns, romantic castles, wild rivers and good wine

Not to say hello to people you do not know, thanks the bus driver, leave the lecture earlier because you don’t care or also being kind and gentle with everyone asking you some help and the more important is to do not smile in public

Tell about some student/Oulu tradition that you have learned

I think it’s great that the students here wear overalls when they go out to celebrate. You can immediately see who is a student and what exactly he is studying. Besides, you don’t have to worry so much about what you wear.

2 but I made at least 30 parties so that’s not fair

How many overall patches do you own?

Unfortunately, I don’t have that many. It’s only been about 10.

Les finlandaises sont les plus jolies, c’est un fait

Free word in your own language!

Maultaschen

A lot of places but the PMU are the best places to discover French culture & mindset (vive Le Havre). More seriously there are Paris, the Normandy, the Britannia, the French Riviera and the Ardèche

Vappu is the time until May 1st when the workers but especially the students celebrate the spring. But I didn’t quite understand it so I let myself be surprised. Having good time

11


E

nergia-ala on monipuolinen työnantaja, joka työllistää osaajia eri aloilta. Kauppatieteiden maisterit työskentelevät monipuolisissa tehtävissä niin taloushallinnossa, markkinoinnissa kuin myynnissäkin. Millaisia työtehtäviä Oulun Energia tarjoaa kaupalliselta alalta valmistuneille? Kaksi Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistunutta asiantuntijaa kertovat työskentelystä energia-alalla.

Työnimike: Controller Opinnot: Valmistui vuonna 2017, pääaineena markkinointi ja pitkänä sivuaineena laskentatoimi

Anun työura Oulun Energialla alkoi kesäharjoittelijana HR-osastolla vuonna 2013. Oulun Energia tarjosi töitä myös seuraavana kesänä ja ne jatkuivat vielä kesän jälkeenkin. HR:n lisäksi talouspuolen tehtävät kiinnostivat ja lopulta paikka talousosastolta aukesi. Nykyisessä tehtävässään Anu on ollut vuoden verran. Anun työ controllerina sisältää pitkälti raportointia; taloustiedon tuottamista ja analysointia päätöksenteon tueksi. Raportoinnin pääpaino on ennusteissa, joita tehdään toteutuneiden lukujen pohjalta. Controllerin tehtävänä on siis analysoida liiketoimintaa ja vastata siihen, miten tähän asti on mennyt, ja miltä loppuvuosi näyttää ja miksi. Anu kokee käytännönläheiset laskentatoimen kurssit hyödyllisimpänä kauppakorkeakoulusta saatuna oppina. Yleisesti ottaen opiskeluaika antoi monipuolisia valmiuksia työelämään. Oulun Energia yhtiönä kiinnosti, koska kyseessä on alueellisesti suuri toimija, jolla on monenlaista liiketoimintaa. ”Oulun Energiassa on toimintaa monipuolisesti tuotannosta myyntiin. Lisäksi ympäristöasiat ja vastuullisuus ovat meille tärkeitä, joten meidän täytyy uudistua jatkuvasti”, Anu kommentoi. 12


Työnimike: Salkunhallintapäällikkö Opinnot: Valmistui vuonna 2003 rahoituksen koulutusohjelmasta, sivuaineina laskentatoimi ja yritysjuridiikka

Marko päätyi energia-alalle, kun professori Rauli Svento suositteli tekemään gradun sähkömarkkinoihin liittyen. Sähkömarkkinoiden avautuminen oli hyvin uusi asia silloin ja todennäköisesti gradun ansiosta Markolle aukesi työpaikka Rauman Energialta vuonna 2003. Siellä hän sai hyvää oppia sähkömarkkinoista, sähkön myynnistä ja riskienhallinnasta. Marko aloitti työt Oulun Energialla vuonna 2006. Markon tämänhetkisiin työtehtäviin kuuluu energiakaupan riskienhallinta, Oulun Energian tuotannon hinnan suojaaminen ja konsernin tytäryhtiön Oulun Sähkönmyynnin sähkönhankinta. ”Tärkein ajuri energia-alalle oli juurikin graduaiheen valinta ja olen erittäin tyytyväinen, että päädyin alalle. Sähkömarkkinoiden avautuminen 2000-luvun alussa oli uutta ja mielenkiintoista. Muutokset ovat jatkuneet ja se pitää hyvin liikkeessä”, Marko kommentoi.

13


Meille kaikille

14


W

Vectors graphics designed by Freepik

appu on parasta aikaa vähentää akateemista vastuuta ja antaa mielesi seikkailla pseudotieteiden parissa. Toimituksemme meedio on luonut horoskooppiennusteet wapun vietosta teistä jokaiselle. Katso mitä ylemmät voimat ovat sinulle luvanneet

Oinas 21.3. – 21.4.

Kärsimättömänä tunnetun oinaan vapun juhlinta on startannut jo muutamia viikkoja sitten. Oinaan voi bongata varmasti vapun jokaisesta tapahtumasta. Itsevarma oinas metsästää myös bileistä kuin bileistä itselleen petikumppania.

Härkä 21.4. – 22.5.

Härkä on pitkien illanistujaisten sekä huolellisen aloittelun mestari. Härkä valikoikin vapun bileistä parhaimmat ja etsii nautintoja kaikille aisteille. Härkää kannattaa etsiä vappuna erityisesti karaokebaareista.

Kaksoset 22.5. – 22.6.

Sosiaaliselle kaksoselle ystävät ovat vapunvietossa tärkeintä! Kaksonen löytää vappukansasta varmasti uusia tuttavuuksia. Kaksonen viihtyy myös erinomaisesti tanssilattialla eikä takuulla poistu baarista ennen valomerkkiä.

Rapu 22.6. – 22.7.

Muiden horoskooppimerkkien viettäessä huoletonta vappua, rapu huolehtii seuralaistensa turvallisuudesta. Rapu tunnetaan myös hyvänä kuuntelijana ja ravun voikin löytää lähipubista kuuntelemassa vuorotellen vappusankarin jos toisenkin kommelluksia.

Leijona 22.7. – 23.8.

Leijona on aina menossa, eikä vappuviikkokaan ole poikkeus. Leijona rakastaa bileitä – mutta vielä lähempänä leijonan sydäntä on bileisiin valmistautuminen. Leijona rakastaa pukeutua huomiota herättävästi ja tekee takuulla mieleenpainuvan sisääntulon.

Neitsyt 23.8. – 23.9.

Neitsyt ja alkoholi ovat taianomainen yhdistelmä. Ennen korkkausta neitsyttä saattavat vaivata opiskeluun liittyvät ajatukset, mutta jo ensimmäisen kulauksen jälkeen neitsytkin pääsee vappufiilikseen. Muistikuvat illasta saattavatkin jäädä hämäriksi…

15


Vaaka 23.9. – 23.10.

Uskollisena ystävänä vaaka pitää ystävälleen seuraa vappubileissä, vaikka illaksi olisi saattanut olla muitakin suunnitelmia. Vaaka vaihtaakin bileissä kuulumiset jokaisen tuttunsa kanssa ja small talkihan vaa’alta luonnistuu!

Skorpioni 23.10. – 23.11.

Skorpionin paras ystävä vappuna on toinen skorpioni. Yhdessä skorpionit kokoontuvat kantapaikkaansa, jossa viettävät aikaa hengaillen aina pikkutunneille asti. Skorpioni rakastaa syvällisiä keskusteluja – erityisesti toisten skorpionien kanssa.

Jousimies 23.11. – 23.12.

Jousimiehen mielestä parhaat bileet ovat tietysti kotibileet. Baariin lähtö ei välttämättä houkuttele, mutta pakon edessä jousimies bilettää missä tahansa. Jousimiehen illat ovat usein vauhdikkaita ja saattavat päättyä jopa putkaan…

Kauris 23.12. – 21.1.

Työnarkomaaninakin tunnettu kauris ei tee vappunakaan poikkeusta, vaan viettää päivänsä töissä. Kauriin mielestä tasapainon löytäminen on kuitenkin tärkeää ja siksipä kauris suuntaakin bileisiin rentoutumaan. Yövieraille on aamulla kuitenkin tiedossa vauhdikas lähtö kauriin kiiruhtaessa töihin.

Vesimies 21.1. – 20.2.

”Mitä enemmän porukkaa, sitä paremmat bileet!”, kuuluu vesimiehen motto. Vesimies viettääkin vappunsa isossa porukassa kiertäen erinäiset tapahtumat. Vesimies viihtyy myös kansainvälisessä seurassa ja saattaapa vesimies intoutua jopa lähtemään naapuripaikkakunnan pippaloihin kesken illan.

Kalat 20.2. – 21.3.

Kun kalat lähtee liikenteeseen, aloittelut starttaavat jo aamupäivällä. Koko päivän viinin tissuttelun jälkeen kalat suuntaa yleensä pikkupubiin, josta toivoo löytävänsä ystäviään. Ravun ja skorpionin tavoin myös kalat pitää syvällisistä keskusteluista ja on hyvä kuuntelija – kalat tanssilattialla voikin olla harvinainen näky.

16


17


Vaivaannuttaako keskustelun aloitus? Etkö koskaan saa? Ei hätää keräsimme vappua varten juuri kauppatieteilijöille sopivia keinoja murtaa jää. Ota lista talteen ja kokeile, mikä iskurepliikeistä toimii juuri sinulle. Huom. Emme takaa onnistumisprosenttia tradenomeja kohtaan.

Kukaan ei oo ikinä saanut mua noin lik

n alyysi ä. n a t ts wo Mun s eikkous oo jumpaakin a r n ä h ä v h ä ä t a ie tä voisit s aino Näytät siltä, et volatiliteettia

vidiksi.

Jos kysyt sun ystävää mukaan, niin voidaan Lähetkö sit kokeilla multilateralismia. sien tauoll a mun kans Quick Ratio sa lle? Oon aika haka näpyttämään exceliä, jos tiedät mitä tarkoitan. Oisiksä mun futuuri? Sä oisit loistava lisä mun portfolioon.

a alaa, a m a eristä? s g r n e a a m l l a e t s k eilemaan e k is is o p k l o it a s a t li t o y n in n o o Kun Kuinka av isit horis aatiota? r a g e m t in u u u p p t a v ä a niin mit horisontaalist

Nyt kun eletään näit ä me-too-aikoja, niin saisinko sun ma rkkinointiluvan?

iin mun n , t u s n ä ä aina kun n lähtee nousuun. ssi osakekur

Beibi mä o tarpeek on luonnollin si en kysynnä iso tyydyttäm monopoli, Haluutko n ään kaik n. ähdä milla en is t pääomalle a tuottoa ? saisit sun

Sä muistutat mua neljästä P:stä. Pillu, pylly, penis, pallit.

Sä taidat o lla aikamo inen liidimagnee tti. 18

sängyssä n o o a t t rskua, mu e k is a u l imoija. a t p o En h e n o k en haku aikamoin Lähetkö mun luokse todistamaan alenevan rajahyödyn periaatteen vääräksi.


19


WAPPU-ALLUJEN KYMMENEN KÄSKYÄ

Kuvaa tai esitä kuvaavasi Wapusta dokumenttielokuva jonka varjolla pääset ilmaiseksi ainejärjestöjen noin 30 eri bileisiin Aleksi Lehtola Vapun viettoon kannattaa lähteä minimimäärällä tavaraa, ja ne tärkeimmät kuten puhelin ja silmäla sit on hyvä vaikka sitoa kiinni vaikka omaan päähän, ettei huku kovassa menossa Marika Tenhunen Suosittelen opettelemaan venäläise n lantrauksen. Keuhkot täyteen ilmaa , kunnon huikka ja uloshengitys suun kautta Sami Väänänen Muista että haalarit päällä saa kaike n anteeksi Kalle Mäkäräinen Anteeksi saa helpommin kuin luvan Mikael Rahkamo 20


Etsimässä wapun syvintä olemusta, kun yö oli pimeimmillään ja epätoivo lähes otti vallan, teki päätoimittaja elämää suuremman löydön. Kaksi kivitaulua, jotka sisälsivät kymmenen Wappu-allun kymmenen käskyä, mitä noudattamalla ei löydä Jeesusta eikä tietä taivaaseen, vaan erittäin märän ja menestyneen wapun.

ikessa, a k s u u Koht essakin d u u t h ko Ojala Jukka

ntraa a L : a m ppujuo a lisella l W o l a l u m r p a Takuuv miakkikossua ttuna heti l ti pullo sa . Parasta nau ä a passoa ysimääräisen tä iihiaho Juho R hla, u j n e n i l itieteel . Tutustu k k i o p on talo Wappu uluu teekkari n yhteen u ä johon k puna vähintä p riin! tänä va teekka painen p m e K Juho iittää r a k k i Yksi hu ti Pajala t Veli-Ma minen a a t h a j akkin iesten t a m / k n o e d t Nais un voi k u u t t ste rtanen i yliarvo V i m i K 21


17.4. Kattokiltojen Wapun Avajaiset 18.4. Vox Viini-ilta 19.4. Pitkä Beerjantai By FOKI 23.4. Sima- ja munkkikestit 24.4. NESU-Finanssin Pimp My Haalarit 24.4. Poikkitieteelliset Haalaribileet 25.4. NESU-Finanssin BaariBussiExcursio 26.4. Finanssin Perinteinen Wappukaraoke 27.4. Oulun Ekonomien ja Kyllin Wappuskumpat 27.4. Finanssin ja OLK:n Stereotypiat Tulille-sitsit 29.4. Finanssin Tyynysota Wappusitsit 30.4. Fuksivala 30.4. Finanssin Wappusauna

Profile for Finanssi ry

Egonomi 1/19  

Finanssi ry:n kevään 2019 kiltalehti

Egonomi 1/19  

Finanssi ry:n kevään 2019 kiltalehti

Profile for finanssi
Advertisement