
1 minute read
Tansaniassa kampanjoitiin väkivaltaa vastaan
yhdessä väKivaltaa vastaan
Fida, Suomen Lähetysseura ja Abilis-säätiö järjestivät Tansaniassa vuonna 2021 vammaisiin naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan vastaisen kampanjan. 16 päivää aktivismia -kampanjan taustalla on ajankohtainen ongelma, sillä vammaiset tytöt ja naiset kohtaavat väkivaltaa kymmenkertaisesti suhteessa muihin. Vammaisten ihmisten kokemaa väkivaltaa myös raportoidaan harvoin.
Advertisement
Maailmanlaajuisesti joka kolmas nainen joutuu väkivallan uhriksi elinaikanaan. Koronapandemian seurauksena naisiin kohdistuva väkivalta on noussut entistä hälyttävämpiin lukuihin. Kampanjan johtotähtiä olivat naisten ja nuorten järjestöt. – Suomalaisten kumppaneiden yhteistyön kautta vammaiset naiset ja nuoret ovat ensimmäistä kertaa mukana 16 päivää aktivismia- kampanjassa. Tämä on avannut vammaisten ihmisten silmät heidän oikeuksilleen, iloitsee paikallisen FUWAVITAjärjestön johtaja Aneth Gerana.
Kampanjan lähtölaukauksena toimi saavutettavuuskoulutus, joka esitteli työkaluja saavutettavuuden varmistamiseksi. Koulutukseen osallistui hallituksen edustajia, kansalaisjärjestöjä ja kouluja. Virtuaalinen toteutus mahdollisti osallistumisen eri puolilta Tansaniaa ja jopa Keniasta ja Ugandasta. Tapahtuma tulkattiin myös Tansanian viittomakielelle.
Tutkijoille ja uskonnollisille toimijoille järjestettiin tilaisuus, jonka tavoitteena oli vahvistaa uskonnollisten johtajien roolia sukupuolten välisen tasa-arvon ja terveyden edistämisessä. Kyseessä on merkittävä yhteistyö, sillä uskonnolliset järjestöt vastaavat jopa 45 prosentista terveydenhoitopalveluista Tansaniassa.
Yhteistyö poiki uraauurtavan kansallisen dialogin vammaisten naisten ja nuorten oikeudesta seksuuali- ja lisääntymisterveyteen sekä väkivallattomaan elämään. Tapahtumaan osallistui yli 130 edustajaa yhteiskunnan eri sektoreilta. – Seksuaalisuuteen ja vammaisuuteen liittyy paljon tabuja, myös Tansaniassa. Jos vammaisia ei pidetä seksuaalisesti aktiivisina, heille ei myöskään tarjota tietoa ja palveluita. Kansallinen dialogi nosti nämä teemat julkiseen keskusteluun, iloitsee Fidan neuvonantaja Virpi Mesiäislehto.
