Fiba 4/2011

FIBA

Sisällysluettelo:

Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden pää-äänenkannattaja.

Julkaisija FIBULA ry.

Päätörähdys . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 Minna Rönkä

85. lehti 21. vuosikerta ilmestyy 4 kertaa vuodessa

Puhiksen viime korinat . . . . . . . . . . . . . . . 4 Aleksi Pienimäki Sankariarkeologiaa Barcelonassa . . . . . . . 6 Sanna Lillman

Toimituskunta:

Raamatun arkeologiaa . . . . . . . . . . . . . . . 10 Rauno Nikula

Päätoimittaja: Minna Rönkä

Jolki palki! ...eli mitä on itärajan takana? . . . 11 Minna Rönkä

Toimittajat: Marko Marila Rauno Nikula Elisa Väisänen Minna-Maria Bonsdorff

Kokeellista arkeologiaa . . . . . . . . . . . . . . . 22 Rauno Nikula Fibulisti maailmalla: Italian auringon alla . . . 24 Anna Ylitalo

Yhteystiedot: Sähköposti: minna.ronka@helsinki.fi Postiosoite: Fibula ry./Fiba KulTu/Arkeologian oppiaine PL 59 00014 HELSINKI Paino: Picaset Tämä julkaisu saa HYYn järjestölehtitukea.

ISSN 1237-2084

Etukansi: Mammutin lahjastressi Tyyne Takala Takakansi: Sarjakuva Lauri Mäntylä

Päätörähdys Minna Rönkä Jaahas.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös minun kauteni Fiban päämammuttina. ”Hyvällä” tarkoitan tietenkin sitä, miltä tämä aika on tuntunut omasta näkökulmastani - se, kuinka vahingollista päätoimittajuuteni on itse lehdelle ollut, jääköön jälkipolvien arvioitavaksi.

Fiban toimittamisessa on useita hyviä puolia. Ensinnäkin päätoimittaja voi hyvällä omallatunnolla sanoa olevansa järjestöaktiivi, mutta on silti vapaa hallitusvastuusta. Toisekseen taitto-ohjelman käyttö on osoittautunut erittäin hyödylliseksi taidoksi osata. Kolmanneksi lehteä toimittaessa on juttujen saamisen takia eräänlainen pakko pysyä kokoajan edes jotenkuten kärryillä siitä, mitä fibulistipiireissä tapahtuu, ja tämä takaa sen, ettei ihan täydellisesti jämähdä vanhan, epäaktiivisen mörrimöykkyopiskelijan rooliin.

Tietysti päätoimittajan takaraivossa on toisinaan epävarmuus siitä, mitä sitä oikeastaan on tullut tehtyä ja kuinka hyvin on onnistunut aikomuksissaan tehdä joka lehdestä entistä hienompi, innovatiivisempi ja lyhyesti sanoen maailman paras (tämähän on jokaisen toimittajan perimmäinen tavoite). Tällä hetkellä itseäni kuitenkin lohduttaa näky, jonka kohtasin ArlaProssa vuoden viimeisellä seminaari-istunnolla: yksi keväällä ilmestynyt Fiba oli taitettu siististi luokan keikkuvan pöydän jalan alle.

Tämä jos mikä todistaa, että lehti on edelleen tarpeellinen ja tärkeä osa arkeologian opiskelijoiden elämää.

Toivon ja uskon, että vastaavanlaisia uusia ja innovatiivisia Fiban käyttötapoja kehitetään myös tulevaisuudessa.

Fiban ansiosta ArlaPron takanurkan pöytä ei enää keiku.

Fiba 4/2011

Puhiksen viime korinat Aleksi Pienimäki

Tavarits!

P

erinnetietoisena järjestöihmisenä aion ensimmäiseksi päivitellä, miten lyhyt aika vuosi on – on meinaan lyhyt. Ja lyhyt on myös ainejärjestön muisti.

Aleksi Pienimäki luovuttaa puheenjohtajan miekan seuraajalleen ja suuntaa kohti uusia taisteluja.

Voisin purkaa auki mennyttä hallituskautta iloineen ja suruineen, mutta menneen vuoden pääkohdat teistä jokainen varmasti jo tuntee. Ainakin minusta on paljon mielenkiintoisempaa pohtia, mitä uusi vuosi tuo tullessaan ja siksi aionkin nyt keskittyä tulevaan hallituskauteen.

Minulla on vakaa usko siihen, että Fibulan juna vain kiihdyttää vauhtiaan kun vanha, pölykeuhkoontumaan päässyt pj saadaan roijattua konehuoneesta matkustamon puolelle, höpisemään käheällä äänellä ajatuksiaan ainejärjestöilystä: Tehkää vuodesta itsenne näköinen. Nyt, kun tulevan vuoden toimintasuunnitelma on vielä pelkkä hahmotelma tulevan pj: n pöytälaatikossa, on loistava tilaisuus vaikuttaa siihen, mitä haluaa seuraavan 12 kuukauden aikana tehdä. Fibulasta ei saa tulla kaavoihinsa kahlehdittu mastodontti, jota talutetaan aitauksessa ympyrää vuodesta toiseen. Tämä vältetään, kun koko

ainejärjestö ”tekee mitä tahtoo”, eli sitä mitä hallitus haluaa järjestää ja mihin jäsenet haluavat osallistua.

Koska byrokratiaa on mahdotonta välttää, siitä kannattaa ottaa maksimaalinen hyöty. Suuri osa pakollisesta paperin pyörittämisestä liittyy resurssien jakoon ja tällä saralla hyvin tehty työ maksaa itsensä myöhemmin säästettynä vaivana moninkertaisesti takaisin, kun toimintaan vaadittavia rahoja ei tarvitse repiä selkänahasta.

Vaikka Fibula on pieni, sillä on käytössään sekä resursseja että raakaa voimaa toteuttaa käsittämättömän päheitä projekteja.

Olen itse saanut seurata aitiopaikalta ekskursioiden, pikkujoulujen, seminaarien, sitsien, ja paintballin kaltaisten brokkisten toteutumista. Se, miten ihmiset ovat olleet valmiita pistämään oman parkkiintuneen nahkansa kerta toisensa jälkeen porukalla likoon kiireidensä keskellä, vapaa-ajallaan ja ilman palkkaa yhteisten, tärkeiksi koettujen asioiden eteen on ollut silkkaa magiaa. Nostan todella hattua niin hallitustovereille, kuin kaikil-

le muillekin Fibulan toiminnan eteen työskennelleille. Yhteistyö on voimaa.

Hyvä ainejärjestötyö vaatii pitkäjänteisyyttä, tavoitteita ja myös terveissä määrin kunnianhimoa – sekä aivan erityisesti toiveita ja palautetta. Hallituksen ja jäsenistön välinen yhteys on elämänlanka, joka pitää ainejärjestön kasassa. Jos kommunikaatio ei pelaa, toiminta lakkaa tavoittamasta jäsenet ja näivettyy pois.

Sikäli kuin uuden hallituksen toimijoita tunnen, tästä ei pitäisi olla vaaraa. Fibulan hullua junaa ohjaa seuraavan toimikauden joukko, josta löytyy hyvässä suhteessa sekä raudanlujaa kokemusta että uutta intoa. Tämä porukka vie meidät minne vain, joten ei muuta kuin reittitoiveita huutamaan – ja muistetaan pitää kiinni!

Fiba 4/2011

Sankariarkeologiaa Barcelonassa Sanna Lillman

E

n tiedä, ovatko Fiban lukijat kiinnittäneet huomiota asiaan, mutta vietämme parhaillaan suurta juhlavuotta! Ensimmäisen Indiana Jones -elokuvan ilmestymisestä on nimittäin tänä vuonna tullut kuluneeksi kolmekymmentä vuotta.

Indiana Jonesin tarina sai alkunsa, kun George Lucas ja Steven Spielberg keskustelivat uudesta projektista Havaijilla ensimmäisen Star Wars -elokuvan julkaisun aikoihin.

Spielbergin sanotaan todenneen, että hän olisi halunnut tehdä seuraavaksi James Bond -elokuvan, mutta se ei ottanut tuulta siipien alle. Lucas totesi, että hänellä on mielessä jotain vielä parempaa; yhdestä sotkusta Museoon oli rakennettu hieno luolamaalaustoiseen räpiköivä arkeologi. Hahmo ten tekemisestä kertova malli. nimettiin Lucasin koiran Indianan 1954 ilmestyneestä elokuvasta Secmukaan. Sukunimeksi Lucas ehdotti ret of the Incas ja sen päähenkilöstä, nimeä Smith, mutta Spielberg ei piseikkailija Harry Steelestä (Charlton tänyt siitä, ja niinpä hahmoa alettiin Heston). Jo häneltä löytyi asianmukutsua Indiana Jonesiksi. kainen hattu, nahkatakki ja ruoska.

Hahmosta tuli sekoitus vaisua professoria ja rohkeaa sankaria, joka vaihtaa tarvittaessa tweedpuvun nahkatakkiin ja karttakepin ruoskaan. Aluksi rooliin valittiin Tom Selleck, mutta muut projektit estivät hänen pääsynsä kuvauksiin, jonka jälkeen Lucas kääntyi Harrison Fordin puoleen. Hahmon ulkoinen olemus sai inspiraation vuonna

Kadonneen aarteen metsästäjät (1981) nousi heti teattereihin päästyään sensaatioksi ja kriitikkojen suosioon. Indiana Jones palasi vielä kolmessa elokuvassa: Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984), Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) sekä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008). Myös viides elokuva on tällä hetkellä suunnitteilla.

Tästä kaikesta täysin tietämättömänä päätin Barcelonan matkallani lokakuussa vierailla paikallisessa arkeologisessa museossa (Museu d’Arqueologia de Catalunya, MAC).

Matkaseuranani ollut ei-arkeologi-ystäväni seurasi vastahakoisen kyllästyneenä perässä. Takana oli kaksi tuntia kiertelyä taidemuseossa, ja lupasin olla ripeä: tuskin siellä paljon katsottavaa olisi. Ulko-ovella huomasimme julisteen, jossa oli katalaaninkielistä tekstiä Indy -elokuvista tutulla fontilla. Koska emme ymmärtäneet tekstiä, pidimme julistetta museon omana mainosjulisteena ja nauroimme ajatukselle Indiana Jones -mielikuvilla ratsastavasta arkeologisesta museosta.

Pian totesimme olleemme väärässä.

joten meille jäi hieman reilu tunti aikaa näyttelyn kiertämiseen.

Näyttely oli rakennettu hieman perinteisestä poikkeavalla tavalla. Indy -näyttelyn esineet oli sijoitettu pitkin perusnäyttelyä, perusnäyttelyyn kuuluvien esineiden sekaan. Niinpä nähdäkseen elokuvista tutut esineet piti kiertää samalla koko perusnäyttely. Tästä tuli myös näyttelyn nimi, A la recerca dels tresors perduts (kadonneita aarteita etsimässä). Perusnäyttely alkoi varhaisesta kivikaudesta ja jatkui siitä kronologisesti eteenpäin aina keskiajalle asti. Lisäksi museossa oli esillä toinen vaihtuva näyttely, joka käsitteli lasia.

Indiana Jones -esineitä tuli vastaan pitkin näyttelyä. Jo heti aulasta näyttelyyn johtavalla käytävällä oli suuri kasa rekvisiittaa, muun muas-

Maksettuamme valtavan, 2,10 euron hintaisen opiskelijoiden sisäänpääsymaksun, kassaneiti kertoi meille museon vaihtuvasta näyttelystä, joka käsitteli Indiana Jonesia. Jopa matkaseuralaiseni ilme kirkastui, sillä jos jokin arkeologiaan edes kaukaisesti liittyvä asia hänen mielestään on hauska ja mielenkiintoinen, se on Indiana Jones. Museo sulki pyhäpäivän takia normaalia aiemmin, Kuvausrekvisiittaa ja Liitonarkki.

Fiba 4/2011 multimediaa hyväksi.

oli

käytetty

Suuren miinuksen museo saa kuitenkin siitä, että tekstit olivat vain espanjan ja katalaanin kielillä. Monissa museoissa esimerkiksi Suomessa englanninkieliset tekstit ovat saatavilla vaikka erillisinä vihkosina, jos niitä ei ole sijoitettu näyttelyyn.

MAC ei kuitenkaan tarjonnut sellaisia, joten monet asiat jäivät hataran arvailun varaan. Tästä syystä onnistuimme ilmeisesti ohittamaan joitain Indy -esineitä, muun muassa kristallikallon, koska emme tienneet sen olevan näyttelyssä. MieMyös Hattu ja Ruoska olivat luonnollisesti näytillä. lestämme kiersimme koko näyttelyn tarkasti, mutta sa puulaatikoita. Toisissa laatikoissa vasta kotona netissä näyttelyyn peluki jotain, esimerkiksi ”Area 51”, tai rehtyessäni huomasin, että kallo ylijopa suomeksi ”Suojeluvälinelaatik- päänsä oli ollut jossain esillä. ko”! Laatikkopinon päällä komeili, mikäpä muukaan, kuin Liitonarkki. Kaiken kaikkiaan näyttely oli hausNäyttelyn jatkuessa eteemme osui ka ja onnistui pitämään ystävänimyös ensimmäisen elokuvan alusta kin tyytyväisenä tarpeeksi pitkään. tuttu hedelmällisyyspatsas.

Turistien näkökulmasta näyttely ei ollut kieliasioiden suhteen täysin Perusnäyttelykin oli mielenkiintoi- onnistunut, mutta ihan näkemisen nen. Siihen oli selvästi panostettu arvoinen kuitenkin. Indiana Jonesisja siitä oli pyritty tekemään houkut- ta on tehty toinenkin näyttely, joka televa. Näyttelyyn oli rakennettu oli ensin esillä Montrealissa ja kiermuun muassa suuri dioraama, jossa tää nyt eri museoita. Siitä löytyy likivikauden ihmiset maalasivat luo- sätietoa osoitteesta www.indianajolan kattoa. Näyttelyesineet ja -teks- nestheexhibition.com. Toisin kuin tit oli esitetty tyylikkäästi, ja myös MAC:n näyttely, se jopa ilmeisesti

pyrkii tuomaan esille, että todellisuudessa arkeologien työ ei ole ihan sellaista, kuin kyseisissä elokuvissa.

Löysin internetistä myös hienon kuvakoosteen Museu d’Arqueologia de Catalunyan näyttelyn esineistä, myös niistä, jotka itse huomaamattani ohitin. Kiinnostuneet voivat

katsoa sen osoitteessa http://www. youtube.com/watch?v=8-cyXpnB14c. Sen äärellä onkin hyvä nostaa lierihattuaan Indiana Jonesin 30vuotiaalle menestystarinalle, josta suuri osa tämänkin kirjoituksen lukijoista on saanut innostuksen arkeologian pariin (vaikkei ehkä kehtaakaan myöntää sitä). □

Barcelonasta löytyy myös oikean kokoinen mammutti.

Se oli jopa merkitty turistikarttaan!

Lähteet: http://web.archive.org/web/20031207015023/http://www.indianajones.com/ raiders/bts/news/news20030923.html http://www.theraider.net/features/interviews/deborah_nadoolman.php Käynti Museu d’Arqueologia de Catalunyassa 12.10.2011.

Fiba 4/2011

10

JOLKI PALKI! ... eli mitä on itärajan takana?

Teksti: Minna Rönkä Kuvat: Niko Anttiroiko, Kaisa Autere, Minna Rönkä ja Katri Toivakka

L

okakuu lähestyi jo loppuaan, kun seitsemän fibulistin pieni, mutta innokas joukko astui Pietariin matkaavaan aamujunaan. Viikon ekskursio itärajan taakse oli alkanut, mutta harvalla oli vielä kovin selvää käsitystä siitä, mitä kaikkea se tulisi pitämään sisällään. Suuresta osasta ohjelmaa vastasivat nimittäin muutamat venäläiset yhteyshenkilömme, minkä ansiosta jännitys matkan lopullisesta sisällöstä säilyi ja välillä jopa kasvoi matkan kuluessa.

11

Fiba 4/2011

Junassa matkalla Pietariin

Ensimmäiset kontaktit Venäjän viranomaisiin syntyivät jo junassa, kun ohitimme Viipurin ja emme malttaneet olla räpsimättä ikkunan läpi sumeita kuvia kaupungista. Lähdettyämme asemalta virkailija halusi nähdä, mitä kuvia olimme ottaneet, ja kun jonkun ottaman kuvan reunaan oli eksynyt joku asemalaiturilla seissyt virkailija, se piti ehdottomasti poistaa. Pääsimme lopulta kuitenkin Pietariin asti ilman, että kenenkään kameraa oli takavarikoitu, ja veimme tavarat ensimmäiseen majapaikkaan.

tieteellisten kuriositeettien, kuten kaksipäisen lapsen luurangon lisäksi siellä on esillä etnografista esineistöä Amerikasta Afrikkaan ja Siperiaan. Oppaamme ansiosta pääsimme myös käymään rakennuksen tornissa, jossa toimi 1700-luvulta lähtien observatorio. Vaikuttavin näkemämme esine oli maailman ensimmäinen ”planetaario”: kolmimetrinen pallo, jonka ulkopinnalle on kuvattu maapallon kartta ja sisäpinnalle tähtikartta. Pallo pyöri aikoinaan vesivoiman avulla ja sen sisällä pystyi istumaan ja ihailemaan tähtien liikkeitä.

Seuraavana päivänä oli vuorossa pikainen hostellin vaihto ja sen jälkeen Eremitaasi. Olimme sopineet Dmitrin kanssa tapaamisen museon edustalle, jotta hän päästäisi meidät sisään jonon ohi, mutta harmi vaan

Tutustumista Pietariin Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli tutustuminen Kunstkameraan Dmitri Gerasimovin johdolla. Kunstkamera on lähes 300 vuotta sitten perustettu antropologinen ja etnografinen museo, jonka kokoelmat ovat maailmanlaajuisesti vailla vertaa. Erilaisten luonnon-

12

Odottelua Eremitaasin pihalla

olimme hieman epätietoisia tarkasta tapaamispaikasta ja kesti kauan ennen kuin lopulta löysimme hänet. Joukkomme urheilullisin ehti sitä ennen kiertää etsintäretkellään koko rakennuskompleksin, joka on kooltaan − no, varmaan pienen suomalaisen kunnan kokoinen. Joka tapauksessa pääsimme Esihistorian osastolla näytti olevan muutto kesken... sitten sisään sivuovesta, eikä meidän tarvinnut ryysiä pää- män kuin valmiita lähtemään tuolta ovella ja -naulakolla muun rahvaan kulttuurin aarreaitasta. Väsymys ei seassa. kuitenkaan saanut meitä lopullisesti valtaansa, sillä jaksoimme illalla vieEremitaasissa oli luonnollisesti niin lä käydä pelaamassa biljardia ja haispaljon nähtävää, ettemme ehtineet telemassa iltaelämää Rock Pubissa juuri muuta tehdä kuin juosta pai- Nevski Prospektilla. kasta toiseen milloin Egyptin aarteiden, milloin aseiden, milloin taiteen Seuraavan päivän pääohjelmanumeja milloin kivikauden perässä. Oli ro oli tutustuminen Ohta-keskuksen miten oli, kaikki ehtivät nähdä suo- tontilta löytyneeseen arkeologiseen sikkiosionsa ja olivat lopulta enem- materiaaliin toisen venäläisen yhteyshenkilömme, Pjotr Sorokinin kanssa. Ohta-keskus on Gazpromin johtama suureellinen rakennusprojekti, joka mm. 400-metriseen pilvenpiirtäjään kohdistuneen vastustuksen takia on jo jonkin aikaa ollut jäissä.

Rakennuspaikka sijaitsee Nevan ja Ohtajoen risteyksessä ja alueelta on löytynyt materiaalia kivikaudelta 1600-luvulBiljardiottelu tytöt vs pojat päättyi tasapeliin le. Pääsimme katsomaan

13

Fiba 4/2011 olleet tilanneet niitä. Lisäksi meiltä yritettiin laskuttaa liikaa, joka tosin saattoi johtua siitä, että englanninkielisessä ruokalistassa oli eri hinnat kuin venäjänkielisessä…

Retki Staraja Ladogalle Varhain seuraavana aamuna lähdimme paikallisjunalla kohti Staraja Ladogaa jälleen Yksi parhaista ravintoloista oli nimeltään Jolki palki uuden oppaan, Alexander (lievä venäläinen kirosana) Volkovitskin kanssa. Kuten monet löytöaineistoa laboratorioon, ja Pjotr neuvoi meille sen jälkeen reitin itse varmaan tietävät, Staraja Ladogassa tontille, jonne oli jonkin verran kävel- sijaitsi rautakaudella tärkeä kauppatävää Nevan vartta pitkin. Jouduimme kaupunki. Suurin vielä pystyssä oletosin katsomaan paikkaa vain etäältä, va rakenne on kivinen linnoitus, joka sillä sisäänpääsy ei ollut mahdollista. on alun perin rakennettu 1100-luvulOli joka tapauksessa hauska nähdä la, mutta jota on useaan otteeseen muutakin kaupunkia kuin ydinkes- rakennettu uudelleen ja restauroitu. kustaa. Kuvittelimme, että keskusta- Samalta ajalta on jäljellä myös kakalueen ulkopuolella olisi halvempaa, si hienoa kirkkoa. Paikalla oli myös ja niinpä halusimme etsiä lähettyviltä pieni museo, jossa näimme alueelta ruokapaikan. Kysyttyämme neuvoa löytynyttä esineistöä. Ehkä mieleenpaikallisilta (mikä oli aina mielenkiintoinen prosessi, kun joukostamme kolme osasi venäjää auttavasti: yleensä työnjakomme oli sellainen, että yksi keskittyi puhumiseen ja toinen vastauksen ymmärtämiseen) päädyimme ravintolaan, joka osoittautui matkan kehnoimmaksi. Alkupalat maistuivat tosin Staraja Ladoga hyvältä, mutta emme

14

painuvin yksityiskohta oli kuitenkin kaivauspaikalle pystytetty puinen paviljonki. Se oli rakennettu sinne varta vasten joitakin vuosia sitten, kun itse Vladimir Putin oli vieraillut paikalla. Myös kaivauspaikalle johtava polku oli samassa yhteydessä päällystetty.

Paluumatkalla Pietariin saimme kokea täyden elämyksen paikallisjunassa.

Aamulla junassa oli ollut hiljaista ja unista, mutta nyt se oli täynnä erilaisia kaupustelijoita, jotka liikkuivat vaunusta toiseen esittelemässä tuotteitaan. Kaupustelijat pitivät ensin vaunun päässä mainospuheen ja kiersivät sitten käytävällä tarjoamassa tavaroitaan matkustajille.

Paras hetki oli, kun eräs kaupustelija kaivoi pussista lanttuja ja perunoita ja alkoi kuoria niitä niin, että kuoret lensivät villisti ilmassa. Hän myi innovatiivista työvälinettä, joka oli toisesta päästä kuorimaveitsi ja toisesta päästä raastin. Oli lähellä, etten olisi itse ostanut sitä.

Emme enää jääneet Pietariin yöksi vaan lähdimme yöjunalla kohti Petroskoita. Yöjuna oli sekin mielen-

Ylhäällä Staraja Ladogan linnoitus, vasemmalla Putinin paviljonki

Yöjunassa menossa kohti Petroskoita

kiintoinen kokemus. Kun olimme ostaneet junaan liput, olimme asioineet venäjäksi ja jännitimme sen tähden sitä, oliko virkailija ymmärtänyt yrityksemme elehtiä, että halusimme junasta makuupaikat. Paikkamme paljastuivat kolmannen luokan makuupaikoiksi, jotka sijaitsivat yhdessä hytittömässä pitkässä vaunussa. Äänekäs seurueemme herätti ilmei-

15

Fiba 4/2011 sesti huomiota, sillä koko illan venäläiset kanssamatkustajamme tuijottivat meitä. Loppujen lopuksi sängyt olivat melko mukavat ja saimme niihin jopa lakanat, joten hyväuniset pystyivät nukkumaan helposti, kun taas huonompiuniset kärsivät hieman paikkojemme vieressä olleen oven paukkeesta.

tavaraa. Lopulta aloitimme pitkän ajomatkan kohti Belomorskia, jonne saavuimme vasta illan suussa.

Belomorsk on, oppaamme sanojen mukaan, ”Karjalan kurjin kylä”, joka sijaitsee Vienanmeren rannalla. Tuossa ”kylässä” on vielä reilut 10 000 asukasta, vaikka asukasluku Petroskoista on 1990-luvulta lähBelomorskiin tien ollut laskussa.

Siistiin Petroskoihin Aamulla Petroskoissa verrattuna maisema tapasimme seuraavat Belomorskissa oli hyvenäläiset opastajamvin rapistunut ja rähme Nadezhda Lobanojäinen. Myös hotelvan ja hänen poikansa limme oli ulkoa päin O. V. Kuusinen Diman. He olivat meitä varsin karu, mutta vastassa pikkubussilla ja kierrättivät sisältä se oli oikein viihtyisä ja hyvässä meitä ennen aamiaispaikan aukeamis- kunnossa. Saimme siellä myös aivan ta Petroskoin erinäisillä muistomer- älyttömän herkullista kotiruokaa, mm. keillä ja patsailla. Ehkä hauskin patsas- kaalikeittoa ja smetanaa. kierroksella vastaan tullut tuttavuus oli Otto Ville Kuusisen patsas. Miksi se oli juuri siellä, jäi meille toistaiseksi arvoitukseksi.

Kiertoajelun jälkeen söimme aamiaista eräällä hotellilla (mikä tuntui yöjunan jälkeen varsin mukavalta) ja kävimme vielä Karjalan kotiseutumuseossa, jossa näimme varsin paljon suomalaista aineistoa muisPetroskoin museoon rakennettu jatulintarha tuttavaa esihistoriallista

16

Kun oli pimentynyt, lähdimme yöretkelle Zalavrugan kalliopiirroksille.

Olimme miettineet, miksi Nadezhda halusi viedä meidät kalliopiirroksille juuri yöllä, mutta syy tähän paljastui kun pääsimme sinne: taskulamppujen viistoissa valoissa piirrokset näki hyvin. Zalavruga oli upea kohde.

Nadezhda värittämässä kalliopiirrosta liidulla näkyväksi

Vienanmeren rannalla

Laajoilla, laakeilla kallioilla oli erikokoisia piirroksia siellä täällä: ihmisiä, veneitä, valaita, hirviä. Hienoimmat kuvat esittivät esimerkiksi veneestä valasta kohti juuri ammuttua harppuunaa kiemurtelevine köysineen, ja joukossa oli myös sarjakuvamaisia kuvasarjoja ja karttamaisia kuvia taloineen ja polkuineen.

Seuraavana päivänä kävimme samalla kohteella uudelleen päivänvalossa, jolloin vaikutelma paikasta oli ehkä vähemmän jännittävä, mutta silti varsin vaikuttava. Kävimme samalla katsomassa lähistöllä sijaitsevia vanhoja kaivauspaikkoja, joilta oli edelleen löydettävissä mm. kvartsia (ei häätää, jätimme kyllä kaikki pintapoiminnat paikoilleen). Teimme myös retken meren rannalle, jossa söimme eväitä nuotion ääressä. Kukaan ei kylläkään uskaltautunut uimaan, vaikka se tietenkin johtui vain siitä, ettei meillä ollut uimapukuja mukana… Lopulta lähdimme paluumatkalle Petroskoihin. Venäläinen kuskimme innostui ajamaan sen verran lujaa, että miliisi pysäytti meidät tien varteen (tai sitten miliisi pysäytti meidät muuten vain), mutta ”sakot”, jotka saimme, olivat suuruudeltaan vain sata ruplaa eli noin 2,5 euroa. Todennäköisesti kyseessä oli siis ennemminkin miliisin iltakahvin epävirallinen korvaus kuin varsinainen sakko…

17

Fiba 4/2011 Takaisin Petroskoihin ja Pietariin Hostellimme Petroskoissa oli eräänlainen koululaisasuntola. Paikassa ei sinänsä ollut vikaa, mutta näkymä ikkunasta ei ollut kaksinen: vastapäisen talon seinältä tuijotti valtava Putinin pää. Putinin suojeluksessa vietetyn yön jälkeen Dima kierrätti meitä kaupungilla. Hänen paikallistuntemuksensa avulla löysimme varmaankin parhaat ruokapaikat. Aamiaisravintolassa oli jopa suomenkielinen ruokalista, ja ruoka oli erinomaista (kaurapuuroa, blinejä sienitäytteellä…). Dima johdatti meidät myös nukkemuseoon, jossa oli mm. kalevalaisia hahmoja, saunatonttuja ja kaikenlaisia örvelöitä. Nadezhdakin liittyi vielä joukkoon ja menimme käymään yliopistolla, jossa tutustuimme arkeologian tilojen ja kellarissa olleen arkeologisen aineiston lisäksi geologian oppiaineen museoon.

Yö kului jälleen yöjunassa, joka meni tällä kertaa takaisin

18

kohti Pietaria. Perille päästyämme hostellilla oli vielä yörauha emmekä voineet kirjoittautua sisään, joten menimme hetken mielijohteesta katsomaan, menisikö Nevski Prospektin varrella olevassa elokuvateatterissa aamunäytöstä. Se olikin juuri aukeamassa kun saavuimme sinne.

Valitettavasti Saapasjalkakissa 3D oli loppuun myyty, mutta saimme liput uuteen Johnny Depp –elokuvaan (The Rum Diary), joka tosin oli dupattu venäjäksi. Tästä huolimatta myös ne, ketkä eivät ymmärtäneet sanaakaan, vakuuttivat pysyneensä ainakin osan ajasta jossain määrin kärryillä siitä, mitä elokuvassa tapahtui.

Oli matkamme viimeinen kokonainen päivä, ja joukkomme hajaantui nyt oikeastaan melkein

Ylempänä Putin Suuri. Alempana saunatonttu. (vai oliko se toisinpäin...)

ensimmäistä kertaa, kun osa halusi levätä ja osa lähteä ravaamaan museoissa. Museoryhmä säntäsi ensimmäiseksi eläintieteelliseen museoon. Se oli valtava museo täynnä kaikkia mahdollisia eläimiä hyönteisistä ja lasipurkeissa lilluvista sammakoista nisäkkäisiin.

Suurin Mammuttihullun unelmien täyttymys... mielenkiinnonkohteemme oli luonnollisesti muse- zakuskaa: suolakurkkua, kala-sipulion upea mammuttikokoelma, joka leipää ja ihra-sinappileipää. Täytyy ei tuottanutkaan pettymystä. Tämän myöntää, että jouduin luovuttamaan hienon mutta jokseenkin uuvuttavan suuren osan annoksestani santsausmuseon jälkeen kävimme Iisakin kir- haluisille ja kestävämmille miehille. kon 100 metrin korkuisen kupolin nä- Mutta oli antoisaa kyllä huomata, köalatasanteella. Satuimme sinne hy- että vodkat todella voivat maistua vään aikaan, sillä sää erilaisilta riippuen oli kerrankin kaunis ja merkistä! näkyvyys hyvä (muun aikaa oli ollut melko Illan huipentuma oli kosteaa ja pilvistä). tarkoitus olla eroKirkon jälkeen metiikkamuseo, jossa nimme vastapainoksi opaskirjan mukaan hieman syntisempään piti olla esillä itse paikkaan, nimittäin Rasputinin penis. vodkamuseoon. Siellä Myös seurueemme opimme jonkin verloppujen jäsenten ran tuon jalon aineen Surullisen suloinen mammuttivauva oli määrä tulla sinne. historiasta, mutta ennen kaikkea Kaikki menikin muuten varsin hyvin, saimme maistiaisia: kolmea erilaista mutta kulmasta, jossa museon olisi laadukasta vodkaa ja kolme erilaista pitänyt olla, löysimme ainoastaan

19

Fiba 4/2011 jonkinlaisen Kaiken kaikkiurologian/gyaan reissu oli nekologian/ upea kokonaimammologisuus: näimme an klinikan. paikkoja, joihin Vietimme sen emme varmasedustalla joiti ikinä pääse takin hersyviä käymään toista hetkiä, mutta kertaa. Suuri emme uskalkiitos matkan taneet mennä onnistumisesta sisälle – eikä kuuluu myös se ilmeisesti venäläisille yhVodkamuseon juhlallinen kattaus ollut aukiteyshenkilöilkaan (myöhemmin selvisi, että se lemme, jotka suorastaan hukuttivat oli kuin olikin oikea paikka, vaikkei meidät vieraanvaraisuuteen. Ja tieikkunoissa ollut lukenut sanaakaan doksi kiinnostuneille: Nadezhda kermuseosta…). Hieman pettyneinä toi, että Belomorskin suunnalla tehmenimme sen sijaan vielä viimeisen dään kenttätöitä myös ensi kesänä, ja illan baarikierrokselle. sinne otetaan mielellään innokkaita opiskelijoita tekemään töitä majoitusAamulla suoritimme pikaisesti viita ja ruokaa vastaan. □ meiset pakolliset shoppailut (levykauppakin löytyi vihdoin ja viimein, mutta Fibulan balalaikka jäi valitettavasti ostamatta). Viinoja ostaessamme laskimme tarkasti VR: n ohjeiden mukaan, kuinka paljon henkilöä kohden alkoholia saa viedä rajan yli ilman tullimaksua. Kun junassa sitten hyväuskoisina kerroimme pullojen määrän tullivirkailijalle, paljastui, että olimme tulkinneet VR: n ohjetta hieman väärin, ja joukkomme ainoa alkoholia juomaton olikin tuonut tuliaisviinoja sallittua enemmän. Virkailija oli onneksi melko ymmärtäväinen ja tyytyi vain kehottamaan meitä lukemaan ensi kerralHuom! Myös Venäjällä on lupa la ohjeet huolellisemmin… kieltäytyä viinasta!

20

Fiba ehdottaa Pietarin Bogart’s Grand Cafeta seuraavaksi päivystyspaikaksi! Mitkä tarjoukset!

21

Fiba 4/2011

22

23

Fiba 4/2011

Fibulisti maailmalla: Italian auringon alla Anna Ylitalo

J

oulukuun räntäsateen tuiverruksessa on mukava palata hetkeksi viime syyskuun tunnelmiin Etelä-Italiaan, jossa huhkittiin neljä viikkoa kenttätöissä Pompejin roomalaiskaupungissa.

Syyskuun kenttäkausi oli itselleni ensimmäinen vierailu kaupunkiin ja kohde yllätti paitsi laajuudellaan ja ainutlaatuisuudellaan myös mielenkiintoisella kaivaushistoriallaan. Kaupungissa on suoritettu kaivauksia 1700luvulta lähtien ja useassa vaiheessa suoritetut restaurointityöt näkyvät kaupunkikuvassa.

▲

Pompejin Circumvesuvianaasemalla on komea nimi

Mielenkiintoisuutensa lisäksi Pompeji-projekti tarjosi uskomattoman hauskoja hetkiä, karvaisia koiraystäviä, Colin Firthin näköisen naapurin, öisen retken Roomaan, maaotteluhenkeä Italia-Suomi -laulukilpailun muodossa ja mukavia ruotsalaistuttavuuksia. Ohessa kuvasatoa syyskuun varrelta.

Arrivederci a tutti!

- Anna

24

▲

Pompejissa vierailee paljon turisteja, joten kuvien ottaminen ilman heitä on mahdotonta: maalaukselliset kuvat autiosta kaupungista ovat feikkausta. Taustalla Vesuvius

▲

▲

▲

Napoli jäi mieleen sokkeloisena kaupunkina, joka kuhisee elämää sen monissa merkityksissä.

Antero ja muinaisten roomalaisten katukivi, jossa näyttäisi olevan...

Kotikaupunki Vico Equense oli ainoastaan lyhyen junamatkan päässä Pompejista.

25

▲

Fiba 4/2011

Napolin museossa on oma osastonsa esineistölle, jota ei aikanaan haluttu liikaa hehkuttaa.

▲ ▲

Pompejia

26

▲

Lempikoirakaveri

▲ ▲

▲

Suomalaisia partsisaaneja viimeisissä kenraaliharjoituksissa ennen virallista esiintymistä

Italialaiset arkeologit heittivät suomalaisille haasteen laulukilpailun muodossa

▲

Viikonloppureissulla lähdettiin Sperlongaan metsästämään Tiberiuksen luolaa yhdessä Villa Lanten arkitehtikurssilaisten kanssa

Toisiksi mukavin lempikoirakaveri

27

Fiba 4/2011

▲

▲

Keskittymistä olennaiseen

▲

Tiberiuksen luola

▲

▲

Asiallista käyttäytymistä museossa

28

Pakollinen jalkakuva Välimeren rannalta

Yhteydet Italiassa yhtään mihinkään ovat ilta-aikaan heikonlaiset, joten Sperlongan reissaajat päätyivät lähtemään Roomaan yöksi kadulla nukkumisen sijaan.

▲

▲

▲

▲

Ennen ja jälkeen -kuvat ensimmäisestä täyttöpäivästä

29

Fiba 4/2011

▲

Seinämaalaus Pompejissa

Taikakulkukortti Pompejissa liikkumiseen

▲

▲

30

▲

▲

Viimeisen päivän tunnelmia, ruotsalaiset tuomaroivat Suomi-Italia maaottelua.

▲ ▲

▲

Maskottikääpiöt ja Lumikki

Yksinäinen poistuminen Vico Equensesta kohti Napolia ja hämmentävä yö kaupungin hullujen jalkapallofanien keskellä.

31