Makasiini
ILMOITTAUTUMINEN LASTEN
KESÄN LEIREILLE JA UIMA -
KOULUUN / S. 3
LUODONKYLÄ PITÄÄ
PERINTEITÄ PYSTYSSÄ / S. 8–9
2/2024
EURAJOKI MAKSUMIEHENÄ
Kuntien valtionosuusjärjestelmän kautta valtio osallistuu kunnallisten peruspalvelujen rahoitukseen. Valtio on siis määrännyt kuntien hoidettavaksi lukuisia tehtäviä, kuten varhaiskasvatus ja perusopetus. Ennen hyvinvointialueiden toiminnan alkamista näihin kuuluivat myös sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka tunnetusti tuotettiin Eurajoella laajasti ja laadukkaasti. Hyvinvointialueiden otettua vastuulleen nämä palvelut kunnalta siirtyi pois rahallisesti mitattuna iso erä kuluja. Samalla kunnallisveroprosentti laski 12,64 yksiköllä.
Valtionosuusjärjestelmää ohjaa monimutkainen laskentamalli, jonka ylevä tavoite on tasalaatuisten palvelujen takaaminen maamme jokaiseen kolkkaan. Hyvinvointialueuudistuksessa Eurajoelle kävi laskelmissa huonosti, koska sosiaali- ja terveyspalvelujemme menot olivat olleet suuret. Aivan nurinkurisesti joudumme nyt maksamaan valtiolle usean miljoonan osuuksia ainakin kahden vuoden ajan ja siitä huolimatta menetämme paljon laadukkaista palveluistamme, koska emme saa enää päättää niistä itse. Valtion kassassa Eurajoen maksamat miljoonat ovat mitättömän pieni erä, mutta meille kuntana iso menetys. Järjestelmä uudistetaan vuoden 2026 alusta ja silloin toivottavasti järki ja kohtuus voittavat.
”Meidän päättäjien pitää muistaa, että tämä kaikki on kuntalaisten rahaa.”
Kunnan talous on tunnetusti hyvässä kunnossa ja taseeseen on kertynyt ylijäämää reilusti. Olemme pystyneet tekemään paljon tärkeitä investointeja, joista uusimpina monitoimihalli ja Laitakarin kevyenliikenteenväylä. Lainakantamme asukasta kohden on muihin kuntiin nähden pieni. Sukanvarteenkin on rahaa kertynyt maltillisen taloudenpidon ansiosta. Meidän päättäjien pitää muistaa, että tämä kaikki on kuntalaisten rahaa. Kaikkien kunnan jäsenten, niin yksityisten kuin yritystenkin, yhdessä kokoamaa.
Nyt joudumme ryhtymään säästötoimiin, jotta hyvä taloustilanne pysyy ja siirtyy tuleville kuntalais- ja päättäjäsukupolville ja selviämme maksuistamme valtiolle. Toivoa on, että valtio korjaa laskentajärjestelmiään ja ainakin negatiiviset valtionosuudet poistuvat. Siksi kotiseutulaulusta tuttu sanoma ”maltti mieleen, rauha rintaan” on hyvä ohje säästöjä suunniteltaessa. Kunnanvaltuusto valmistelee suunnitelmaa säästöjen toteuttamiseksi vaiheittain siten, että osa toimista voidaan myös perua, mikäli saamme positiivisia muutoksia talouteemme. Kurjistamaan ei ole tarkoitus ryhtyä ja Eurajoki tulee olemaan tulevaisuudessakin paras paikka elää hyvää arkea!
ILONA SJÖMAN
EURAJOEN KUNNAN
TIEDOTUSLEHTI 2 /2024
3. Ajankohtaisia tiedotteita
4. Kirjaston kuulumisia
6. Europarlamenttivaalit 2024
7. Ylen Miljoona roskapussia
8. Luodonkylä pitää perinteitä pystyssä
9. Uusi henkilöstöpäällikkö
Nina Merilahti
10. Eurajoelle omat nimikkovillasukat ja -lapaset
11. Seksuaalikasvatus on lapsen oikeus
12. Tapahtumakalenteri
Julkaisija / Eurajoen kunta
Painosmäärä / 5 000 kpl
Painopaikka / Painopaikka / Plusprint, Ulvila Jakelu / Eurajoen kunnan kotitaloudet ja yritykset
Taitto / Fiilaamo
Lehti on luettavissa sähköisenä eurajoki.fi -sivustolla
Kannen kuva: Mikko Heinonen Eurajoen kunnanvirasto Kalliotie 5, 27100 Eurajoki Vaihde / 02 86 941 eurajoki.fi
2 2 / 24 MAKASIINI
PÄÄKIRJOITUS
eurajoki.fi
Makasiini
kesän 2024 leiri kesän 2024 leirit
perinneleiri 3.-7.6. perinneleiri 3.-7.6.
Lahdenperän telttaleirit 10.-19. Lahdenperän telttaleirit 10.-19.
Kädentaidon päiväleiri 24.-27.6.
Kädentaidon päiväleiri 24.-27.6.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 2.-14.5.24
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 2.-14.5.24
https://www.eurajoki.fi/
hyvinvoitipalvelut/nuoriso/leirit ja-uimakoulut-kesalla-2024/
Eurajoella on tarjolla ikäihmisille KUTSUTAKSI
jolla pääsee mm. hoitamaan kauppakäynnin kuntakeskukseen
Reitit ja niiden aikataulut löytyvät
www.eurajoki.fi
Reitit ovat parhaillaan kilpailutuksessa ja uudet kuljettajat päivitetään, kun kilpailutus on päättynyt.
2 / 24 MAKASIINI 3 AJANKOHTAISTA
L sivujen kautta.
eurajoki fi/hyvinvointipalvelut/nuoriso/leirit-jauimakoulut-kesalla-2024/ Lisätiedot: Jarmo Olli p 044 312 4267 Jonna Halminen p 044 431 2531 EURAJOEN KUNNAN KESÄUIMAKOULUT EURAJOEN KUNNAN KESÄUIMAKOULUT RAUMAN RAUMAN UIMAHALLISSA 3.-7.6. JA 10-14.6. UIMAHALLISSA 3 -7 6 JA 10-14 6
https://www
Kirjastoautonkuljettaja-virkailija Leena Falttu ja keväällä kirjaston lukupehmoksi valittu Mähönen lähdössä Laitakarin talvitapahtumasta.
Teksti: HEIDI HELKIÖ-MÄKELÄ
Kuvat: HEIDI HELKIÖ-MÄKELÄ ja SUVI TAITONEN
KIRJASTON KUULUMISIA
Valtakunnallinen E-kirjasto avautui huhtikuussaEurajoki mukaan ensimmäisten kuntien joukossa
Suomessa avautui 29.4.2024 Kansalliskirjaston ylläpitämä uusi, kuntien yhteinen E-kirjasto. E-kirjastosta voi jatkossa lainata äänikirjoja, e-kirjoja sekä sähköisiä aikakauslehtiä. Aluksi palvelu toimii vain mobiilisovelluksena.
Aineistoja pääsee käyttämään, kun oma kotikunta on tehnyt sopimuksen E-kirjastosta Kansalliskirjaston kanssa. Suomen kunnat tekevät itsenäisesti päätökset yhteiseen E-kirjastoon liittymisestä. Eurajoen kuntalaisille tämä on jo
mahdollista, sillä kunta liittyi E-kirjastoon ensimmäisten kuntien joukossa.
E-kirjaston käyttö on helppoa, koska lainaaja ei tarvitse kirjastokorttia. Palveluun pääsee vahvalla tunnistautumisella eli esimerkiksi pankkitunnuksilla. Tunnistuksen yhteydessä sovellus tarkastaa, onko kyseisen asiakkaan kotikunta mukana palvelussa.
E-kirjan ja e-äänikirjan voi lainata käyttöönsä kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen kirja palautuu automaattisesti. Lehteä on mahdollista lukea kaksi tuntia ker-
rallaan. Lisätietoja E-kirjaston palveluista saat kirjaston henkilökunnalta.
Lukupehmo vieraili Laitakarin talvitapahtumassa kirjastoauton kyydissä
Kirjastoauto Kirjakrapu vieraili ensimmäistä kertaa Laitakarin talvitapahtumassa. Tapahtumassa jaettiin poistettuja lastenkirjoja lapsille, jotka olivat onnistuneet löytämään kirjastoautoon kadonneen lukupehmo-Mähösen. Mähönen voitti keväällä ylivoimaisesti kirjastolla
4 2 / 24 MAKASIINI
Pääkirjastossa sekä lähikirjastossa EKO:lta työharjoittelussa vuoden aikana olleet Olena Skokan, Olga Podzirova, Inga Mukhina, Kateryna Kacheniuk ja Svitlana Rohulevych ovat saaneet valmiiksi Ukrainan kirjastot sodan keskellä -näyttelyn.
Kirjaston pehmovaalien voittaja Mähönen nauttimassa vaalikahvia kilpakumppaniensa kanssa.
järjestetyn lukupehmoäänestyksen. Äänestykseen saivat osallistua kaikki kunnan 1.–4. luokkien oppilaat.
Tapahtumassa jaetut poistokirjat olivat niin suosittuja, että tapahtuman päätyttyä kaikki lähes sata kirjakassia olivat jaettu.
Syksyllä lukupehmo-Mähönen järjestää Pehmojen yön sekä pääkirjastolla että lähikirjastolla. Tuolloin kuntalaiset voivat tuoda oman rakkaan pehmolelunsa viettämään jännittävän yön kirjastolla. Yökylässä pehmot pääsevät tutustumaan uusiin kavereihin ja seikkailemaan ympäri kirjastoa.
Ukrainan kirjastot sodan keskellä -näyttely valmistuu Eurajoen kirjastopalveluissa työharjoittelussa vuoden aikana olleet ukrainalaiset Inga Mukhina, Olga Podzirova, Olena Skokan, Kateryna Kacheniuk ja Svitlana Rohulevych ovat valmistaneet Ukrainan kirjastoista kertovan näyttelyn. Työharjoittelijat ovat tehneet ison urakan selvittäessään, miten kirjastopalvelut toimivat Ukrainassa sodan keskellä, kuinka paljon kirjastot ovat kärsineet tuhoja, ja millaista uudenlaista toimintaa sodan myötä kirjastojen peruspalvelujen rinnalle on tullut.
Kirjastot ovat pyrkineet ylläpitämään peruspalvelujaan ja huolehtimaan kokoelmistaan. Tämän ohella niistä on muodostunut alueidensa toimintakeskuksia. Kirjastojen kautta organisoidaan vapaaehtoistoimintaa, tarjotaan suojaa, ruokaa ja muuta apua. Niissä kudotaan myös muun muassa naamiointiverkkoja.Näyttely kertoo kirjastojen muuttuneista tehtävistä sodan keskellä, sodan runtelemista kirjastoista ja lyhyesti myös Ukrainan Unescon maailmanperintökohteista.
Näyttely on kaksikielinen: näyttelytekstit ovat suomeksi ja ukrainaksi. Näyttely järjestetään ensin molemmissa Eurajoen kirjastoissa. Tämän jälkeen näyttely lähtee kiertämään muita Satakirjastoja.
Toteuta näyttely kirjastolla
Oletko sinä innokas keräilijä ja kotonasi on jokin kokoelma, joka saattaisi kiinnostaa myös muita? Oletko maalannut taidetta, mutta työt ovat jääneet ”pöytälaatikkoon”? Otamme vastaan näyttelyitä ja näyttelyideoita sekä Eurajoen pääkirjastoon että Luvian lähikirjastoon.
Ehdota meille näyttelyä! Voit myös vinkata tuttavasta, jonka tekemät työt tai keräilykokoelma olisivat mielestäsi näyttelyn arvoisia.
KIRJASTON KESÄ
Sodan jäljet - Kesän 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalankannaksella -luento
Neuvostoliiton Kannaksen suurhyökkäyksestä ja Suomen torjuntavoitosta tulee kesäkuussa kuluneeksi 80 vuotta. Tule kuuntelemaan aiheeseen liittyvää luentoa torstaina 13.6.2024 klo 17 Luvian lähikirjaston monitoimitilaan. Luento ja sen kuvaesitys perustuvat vuonna 2016 luennoitsijoiden tekemään matkaan keskeisillä Kannaksen taistelupaikoilla ja Viipurissa.
Luennoitsijat: FM Pasi Savolainen ja FM Petteri Tuura, Satakunnan historian ja yhteiskuntaopin opettajat ry.
Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Runonlausuntaa Eino Leinon ja runon ja suven päivänä
Runon ja suven päivää vietetään Eurajoen pääkirjastolla Eino Leinon päivänä lauantaina 6.7.2024 klo 13. Tilaisuudessa kuullaan Eino Leinon runoja ja paikallisia runotekstejä eurajokelaisilta runonlausujilta.
Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
2 / 24 MAKASIINI 5
EUROPARLAMENTTIVAALIT 2024
Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt
a) Suomen kansalainen asuinpaikkaan katsomatta, ja
b) muun EU:n jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole menettänyt vaalikelpoisuuttaan kotivaltiossaan ja on viimeistään 80. päivänä ennen vaalipäivää ilmoittautunut Digi- ja väestötietovirastolle otettavaksi Suomen äänioikeusrekisteriin ja b1) jolla on kotikunta Suomessa 51. päivänä ennen vaalipäivää tai
b2) joka on EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa tai tällaisen henkilön perheenjäsen, joka asuu Suomessa.
Äänioikeutettu saa samoissa europarlamenttivaaleissa äänestää vain yhdessä EU:n jäsenvaltiossa: joko kotivaltiossaan tai siinä valtiossa, jossa asuu.
Suomen kansalainen, joka on säädetyssä määräajassa ilmoittautunut äänestäjäksi jonkun toisen EU:n jäsenvaltion europarlamenttivaaleissa, ei ole äänioikeutettu Suomen europarlamenttivaaleissa.
Ennakkoäänestys
Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 29.5.–4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.–1.6.2024.
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.
Yleiset ennakkoäänestyspaikat Eurajoella ovat Eurajoen kunnanviraston Eurajoki-sali, osoite Kalliotie 5, 27100 Eurajoki sekä Luvian kirjasto, osoite Lukkarilantie 4, 29100 Luvia.
Kotiäänestys
Kotona voi äänestää ennakkoon, jos äänestäjän kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä
äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Tällöin hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.
Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja.
Kotiäänestystä haluavan on ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse (kirjaamo@eurajoki.fi tai p. 02 869 41) viimeistään tiistaina 28.5.2024 ennen kello 16. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun il-
YLEISTEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKKOJEN AUKIOLOAJAT OVAT:
keskiviikko – perjantai 29. – 31.5.2024 klo 9.00–18.00
lauantai – sunnuntai 1. – 2.6.2024 klo 11.00–17.00
maanantai
VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKAT OVAT:
Äänestysalue Äänestyspaikka Osoite
1. Luvian äänestysalue Luvian kirjasto Lukkarilantie 4, 29100 Luvia
2. Kirkonkylän äänestysalue Kunnanvirasto Kalliotie 5, 27100 Eurajoki
3. Lapijoen äänestysalue Lapijoen koulu Metsäläntie 2, 27150 Eurajoki
6 2 / 24 MAKASIINI
– tiistai 3. – 4.6.2024 klo 10.00–19.00
EUROPARLAMENTTIVAALIT TOIMITETAAN SUNNUNTAINA 9.6.2024
YLEN MILJOONA ROSKAPUSSIA -KAMPANJA
Eurajoen kunta on jälleen mukana Ylen valtakunnallisessa Miljoona roskapussia -kampanjassa, jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskaa sekä merkitsemään kerättyjen roskapussien määrä roskalaskuriin osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia.
Kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2023 ja sen aikana roskapusseja kirjattiin laskuriin 210 372 kpl. Laskuri jatkaa tästä luvusta avautuessaan.
Kampanja on käynnissä 5.6.2024 klo 20 saakka. Kampanja näkyy ja kuuluu Ylen eri kanavilla kampanjan ajan.
Sosiaalisessa mediassa voi haasteen tiimoilta käyttää tunnistetta #miljoonaroskapussia.
Näin osallistut kampanjaan:
Hanki Yle-tunnus
moittautuminen kotiäänestykseen tehdään.
Lomakkeita kotiäänestykseen ilmoittautumista varten saa kunnanviraston neuvonnasta tai tulostamalla osoitteesta www.vaalit.fi.
Vaalipäivän äänestys
Varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 9.6.2024 äänestysaika on klo 9.00–20.00.
Vaalipäivänä äänestäjä voi äänestää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen.
Äänestäjän on varauduttava selvittämään henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Ota mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi henkilökortti, passi, ajokortti tai vastaava kuvallinen asiakirja tai poliisin äänestämistä varten antama maksuton väliaikainen henkilökortti.
Yhteystiedot
Eurajoen keskusvaalilautakunnan osoite on Kalliotie 5, 27100 Eurajoki, vaalit@eurajoki.fi.
Keskusvaalilautakunnan sihteeri
Ulla Viitasalo, p. 044 312 4239, ulla.viitasalo@eurajoki.fi
https://yle.fi/aihe/yle-tunnus Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi
• Lähde ulos – yksin tai porukalla
• Kerää roskia ympäristöstä Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi
• Kirjaudu Ylen verkkosivuille
• Merkitse keräämiesi roskapussien määrä Eurajoen kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia
• Haasta ystäväsi mukaan!
• Eurajoen kunta haastaa kaikki kuntalaiset mukaan talkoisiin!
Kunnan kampanjaroskikset löytyvät seuraavista paikoista:
Eurajoki Riikontie Runkotien leikkipuisto Lavilan makasiini Kierrätyskeskuksen piha
Hietatien jätepiste Huhdantien-Kaukomäentien risteys
Luvia
Tori
Kehätie, urheilukentän pääty
Hannintien-Keskitien risteys
Luodonkylä tapahtuma-aukio
Kampanjaroskikset tunnistat tästä kuvasta:
EURAJOEN KUNNAN ANSIOMERKKIJUHLA
Eurajoen kunta palkitsi torstaina 11.4.2024 kunnanvirastolla pidetyssä ansiomerkkijuhlassa yhteensä 46 kunnan työntekijää tai viranhaltijaa Kuntaliiton ansiomerkein.
Kolme työntekijää palkittiin kunnioitettavasta 40 vuoden urasta kunnallisella sektorilla. 30-vuotisesta työhistoriasta ansiomerkin sai 16 ja 20-vuotis ansiomerkin 27 työntekijää tai viranhaltijaa.
2 / 24 MAKASIINI 7
Luodonkylässä pidetään yllä perinteitä – ja perinteet pitävät yllä Luodonkylää. Joka talvi tapahtumaaukiolla komeilee näyttävä joulukuusi ja keskikesällä samalle paikalle nousee juhannussalko. Näiden perinteiden pyörittämisen ympärille muodostui aikanaan myös 35-vuotias kylätoimikunta.
Kesäisin Kuljulla pelataan lentopalloa. Ympäri vuoden laavulla kokoonnutaan viikoittain herrakerhon merkeissä paistamaan makkaraa ja järjestelemään maailman asiat mallilleen.
LUODONKYLÄ pitää perinteitä pystyssä
Ken kerran pääsee Luodonkylään, ei sieltä hevillä poistu. Pieni merenrantakylä on kesäisin ruuhkainen kuin Kehä III konsanaan.
Noin 370 asukkaan Luodonkylän sijainti aivan Luvian keskustan kyljessä voisi helposti kadottaa koko kylän ihmisten mielistä. Läheiset keskustan palvelut antavat pikkukylälle kuitenkin elinvoimaa. Myös kylän asukkaat huolehtivat aktiivisesti siitä, että Luodonkylä säilyy Eurajoen kartalla.
Luodonkylän Kyläyhdistys pitää pystys-
sä niin perinteitä kuin kylän identiteettiä. – Toimintaan osallistuu lähes koko kylän väki, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Leppäluoma-Virta.
– Yhdessä pidetään kunnossa muun muassa Kuljun laavua ja tapahtuma-aukiota Kuivalahdentien varrella. Kyläyhteisö huolehtii myös siitä, että vanhukset pärjäävät kotonaan mahdollisimman pitkään ja pääsevät mukaan kylän tapahtumiin.
Perinteiden kaikujen lisäksi Luodonkylässä raikuvat myös nykyajan äänet. Luodonkylän Laitakarin palvelut, kuten ravintola, pubi, tanssilava, pienvenesatama, uimaranta ja sauna, tuovat kylänraitille vipinää.
– Kesäisin Kehä III:n ruuhkat jäävät toiseksi, vakuuttaa Leppäluoma-Virta. – Kesäasukkaat vähintään tuplaavat, ehkä jopa triplaavat asukasluvun.
8 2 / 24 MAKASIINI
Teksti: SANNA RANTANEN
KUVA: © Luodonkylän Kyläyhdistys
KUVA: © Sirpa
Leppäluoma-Virta
Kun lähiseudun väki turistiruuhkan tukemana vaeltaa kylään, ei raitilta puutu vauhtia tai vaarallisia tilanteita. Silti kesäkansa on kylään aina tervetullut. Turvallisuuden nimissä ei torjuta turisteja, vaan täytetään olosuhteiden edellytyksiä.
Viime syksynä valmistui kyläläisten pitkäaikainen haave: valaistu kevyen liikenteen väylä johtaa nyt Luvian keskustasta merenrantaan Laitakariin asti.
– Nyt ruuhkaa on myös pyörätiellä, Leppäluoma-Virta nauraa.
– Välillä saa oikein etsiä pyöräilijöiden jonosta koloa, johon itse mahtuu.
Kaiken vieraan väen keskellä naapurit kuitenkin huomaavat, jos pihoissa pyörii ylimääräistä porukkaa. Yhteisöllisyys luo turvaa.
Luvian kirkonkylän naapurissa riittää luontoa suojaamaan Luodonkylän omaan rauhaansa.
– Kyllä meillä saa oleilla myös omissa oloissaan, Leppäluoma-Virta huomauttaa.
– Samalla jokainen saa tarvittaessa apua naapurilta.
Luodonkylään on helppo päästä turistiksi, mutta asumaan ei niinkään. Uudet ihmiset otetaan lämmöllä vastaan, mutta taloja tai mökkejä ei niin vaan ole tarjolla.
Kyläyhdistys pitää pystyssä niin perinteitä kuin kylän identiteettiä
– Kun jokin paikka vapautuu, ostetaan se usein heti jo ennen kuin edes ehtii myyntiin, Leppäluoma-Virta paljastaa. – Harvoin mitään vapautuu. Tänne päästyään kukaan ei halua täältä lähteä.
valtakunnaksi. Silloin vietetään perinteistä puurojuhlaa ja julistetaan joulurauha sekä luistellaan, kiekkoillaan ja lasketaan mäkeä Kuljun
Hei!
Olen Eurajoen kunnan uusi henkilöstöpäällikkö. Minulla on pitkä kokemus kunnallishallinnosta, josta noin 15 vuoden kokemus henkilöstöhallinnon johtotehtävistä. Siirryn Eurajoelle Pomarkun kunnan henkilöstö- ja sivistysjohtajan virasta.
Eurajoelle on tosi mukava tulla. Tiesin entuudestaan, että Eurajoki sai juuri lapsiystävällisen kunnan tunnustuksen ja, että kunta on Satakunnan vuoden liikuttajakunta. Nämä molemmat kertovat hyvistä palveluista kuntalaisille ja halusta kehittää palveluita edelleen. Olenkin kuullut, että Eurajoella on hyvä yhteistyön henki. Eurajoki on minulle jo vähän tuttu, sillä työskentelin heti valmistumiseni jälkeen vuoden Eurajoen kristillisellä opistolla koulutussuunnittelijana ja viestinnän opettajana. EKO onkin yksi kivoimmista työpaikoistani. Olisin mielelläni jatkanut töitä Eurajoella jo tuolloin, mutta vanhassa kotikunnassani Merikarvialla tuli avoimeksi sivistysjohtajan-kansalaisopiston rehtorin virka, johon tulin valituksi.
Vapaa-aikani kuluu cockerspanielimme kanssa ulkoillessa, vanhan kesämökkimme remonttipuuhissa tai matkustellessa. Olen myös ikuinen opiskelija, viimeisimpänä olen opiskellut tulevaisuudentutkimusta ja positiivista johtamista.
Iloisin terveisin
Nina Merilahti
henkilöstöpäällikkö
puh. 050 401 1971
2 / 24 MAKASIINI 9
KUVA: © Sirpa Leppäluoma-Virta HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖ
Talvella Luodonkylä tyyntyy kyläläisten omaksi
laavulla.
EURAJOKI-LAPASET
Eurajoki-lapaset ovat Hanna Nenosen suunnittelemat. Aaltoileva koristekuvio kuvastaa Eurajoen virtaa, jonka yli kulkee Vuojoen kartanon silta. Taustalla siintää metsä ja taivaansini.
EURAJOKI-VILLASUKAT
Tiina Arppen suunnittelemissa merensinisissä Eurajoki-villasukissa säärtä kiertää Eurajokiteksti ja kuvassa piiloon jäävä aaltoileva joki. Kuntaa symboloiva rapukuvio toistuu sukanvarren ympäri.
Eurajoelle omat nimikkovillasukat ja -lapaset
Vuodenvaihteessa järjestetyn neulesuunnittelukilpailun voittajamalleissa näkyvät Eurajoen luonto ja historia
Eurajoen kartanon rouva Minna-Mari Kares on tottunut lahjoittamaan villasukkia ja lapasia työpaikallaan Lapijoen koululla vieraileville eurooppalaisille.
– Tästä inspiroituneena ajattelin, että olisi hienoa, jos Eurajoella olisi omat nimikkovillasukat ja nimikkolapaset, Kares kertoo.
– Niinpä ehdotin Eurajoen kunnan elinvoimapäällikölle Johanna Huhtalalle neulesuunnittelukilpailua. Kunnassa innostuttiin ideasta. – Halusimme helposti toteutettavat ohjeet, jotka jokainen harrastaja hallitsisi, tarkentaa Kares.
– Tärkeää oli myös, että mallit kuvaisivat Eurajokea.
Vuodenvaihteessa järjestettyyn kilpailuun saatiin mukaan runsaasti neulontaharrastajia.
– Kilpailuun osallistui kaiken ikäisiä, Kares iloitsee.
– On hienoa, että neulontaharrastus on virinnyt uudelleen myös nuorten keskuudessa.
Palkintoraadin valitsemat voittajamallit ovat nyt selvillä. Eurajoki-villasukat on suunnitellut Tiina Arppe ja Eurajoki-lapaset Hanna Nenonen
Kummassakin neulemallissa virtaa
Eurajoen vesi. Villasukissa toistuu tuttu rapukuvio ja lapasissa joen yli kulkee Vuojoen kartanon silta, jonka takana siintää eurajokelainen metsä.
– Malleja voi tietenkin myös soveltaa, esimerkiksi värisävyiltään, Kares kertoo.
– Halutessaan voi tehdä myös rapukuvioiset lapaset tai vaikka kaulaliinan – tai vaihtoehtoisesti toistaa joen virtaa, kartanon siltaa ja metsää villasukissa.
Neulemallit ovat jokaisen eurajokelaisen saatavilla. Neulontaohjeet löytyvät kunnan kotisivuilta ja paperiversiona Eurajoen ja Luvian kirjastoista sekä kirjastoautosta.
– Eurajoki-villasukissa ja -lapasissa yhdistyvät perinteet, tämä päivä ja kunnan arvokas luonto, pohtii Kares. – Omilla kunnan nimikkoneuleilla luodaan yhteisöllisyyttä, osoitetaan kotiseutuylpeyttä ja annetaan arvoa Eurajoelle.
Eurajoki-lapaset ja -villasukat on tarkoitettu kaikkien kuntalaisten arkipäiväiseen käyttöön ja myös kunnassa vierailevien sydäntä lämmittäviksi lahjoiksi.
– Toivon, että eurajokelaiset neulovat ja käyttävät näitä paljon!
10 2 / 24 MAKASIINI
Teksti: SANNA RANTANEN
KUVA: © Minna-Mari Kares
KUVA: © Tiina Arppe
SEKSUAALIKASVATUS on lapsen oikeus
Lapsi ja nuori tarvitsee seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyviä tietoja ja taitoja. Ne ovat iso ja tärkeä osa ihmisenä kasvamista. Seksuaalikasvatus kuuluu jokaisen seksuaalioikeuksiin ja seksuaalioikeudet ovat jakamaton ihmisoikeus.
Jokaisella lapsella on oikeus ajantasaiseen, tutkittuun tietoon perustuvaan ja lapsen kehitystason huomioivaan seksuaalikasvatukseen. Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on, että lapsi ja nuori omaksuu tietoja, taitoja, asenteita ja arvoja, joiden avulla hän voi nauttia omasta seksuaalisuudestaan ja luoda tyydyttäviä ihmissuhteita. Hyvä seksuaalikasvatus vahvistaa ja tukee jokaisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, sekä oikeutta kokea oma seksuaalisuus hyvänä ja arvokkaana.
Seksuaalikasvatukseen liittyy edelleen monenlaisia vääriä käsityksiä. Seksuaalikasvatus ei ole seksikasvatusta, jossa pääpaino on seksitautien ja raskauksien ehkäisemisessä. Hyvä seksuaalikasvatus pitää sisällään myös itsetunnon vahvistamista, median ja kulttuurin kriittistä tarkastelua, seksuaalisuuden moninaisuuden kunnioittamista, suostumuksen ja oman kehon rajojen ymmärtämistä ja ihmissuhdetaitojen opettelua. Lasten
parissa tehtävää seksuaalikasvatusta kuvaa paremmin sana kehotunnekasvatus. Pienelle lapselle seksuaalisuus tarkoittaa oman kehon haltuunottoa; sen avointa ja uteliasta tutkimista ja ihmettelyä, eri osien nimeämistä ja kehontoimintojen opettelua. Kehotunnekasvatuksen tehtävänä on tukea myönteisen kehonkuvan kehittymistä ja antaa tietoa kehosta ja siihen liittyvistä oikeuksista sekä turvataidoista. Samalla se on ihmissuhdetaitojen ja tunteiden opettelua.
On tärkeää, että lapsi ja nuori kokee oman seksuaalisuutensa myönteisenä voimavarana. Jo pienelle lapselle tulisi osoittaa, ettei seksuaalisuudessa ei ole mitään pahaa tai sopimatonta, vaan se on tärkeä ja voimaannuttava osa ihmisenä olemista. Kun lapsi tai nuori kysyy seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, aikuisen tehtävä on antaa totuudenmukaisia ja asiallisia vastauksia. Jos aikuinen kiertää tai suhtautuu paheksuvasti lapsen kysymyksiin, saattaa tämä ajatella,
että siinä oli jotain väärää ja sopimatonta. Silloin hän etsii tiedon muualta. Jotta jokaisen lapsen oikeus seksuaalikasvatukseen toteutuu, on se kirjattu myös osaksi Opetussuunnitelmaa.
Seksuaalikasvattajan työ on seksuaalisen hyvinvoinnin edistämistä, seksuaalioikeuksien esiintuomista, tasa-arvotyötä ja osallistamista. Seksuaalikasvattajan koulutus vahvistaa pedagogisia taitoja ja antaa valmiuksia seksuaalikasvatustyön toteuttamiseen kaikkien ikäryhmien parissa. Seksuaalikasvattaja toimii epävirallisen seksuaalikasvatuksen vastavoimana ja tarjoaa lapsille ja nuorille sitä tietoa, mitä heidän tulee kussakin ikävaiheessa saada.
Kirjoittaja valmistuu seksuaalikasvattajaksi joulukuussa ja sen jälkeen tarkoituksena on tuoda seksuaalikasvatusta kaikkiin kouluihin sekä luoda opettajille seksuaalikasvatuksen materiaalia.
2 / 24 MAKASIINI 11
Teksti: JAANA YLI-SARJA
Tapahtumakalenteri
TOUKOKUU
Keskiviikko 1.5. klo 12–16
Vappupäivän kalapöytä tarjolla ravintola BarPurjeessa 32 € / hlö. Laitakarintie 322.
Lauantai 4.5. klo 10–14
Avoimet ovet Eurajoen opistolla, Koulutie 4.
Lauantai 4.5. klo 10–13
Peräkonttikirppis kunnanviraston alapihalla, Kalliotie 5.
Sunnuntai 5.5. klo 10–16
Länsi-Suomen 116. herännäisjuhlat Eurajoen opistolla, Koulutie 4.
Sunnuntai 12.5. klo 12–17
Äitienpäivälounas ravintola BarPurjeessa 44 € /hlö. Pöytävaraukset ennakkoon info@barpurje. fi tai 050 517 0417. Laitakarintie 322.
Sunnuntai 12.5. klo 12 ja 14.30 Äitienpäivälounas Villa Lokarissa 40 € / hlö. Ennakkovaraukset etappi@frescoravintolat.fi Kaukomäentie 25.
Lauantai 18.5. klo 10
Vauvojen värikylpy Kaharin nuorisokulttuuritalon peilisalissa. Maksimiosallistujamäärä 10 lapsi ja aikuinen paria. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki: https://link. webropol.com/ep/varikylpytoukokuu Weener-tie 2.
Lauantai 18.5. klo 11
Ipanoiden värikylpy Kaharin nuorisokulttuuritalon peilisalissa. Maksimiosallistujamäärä 10 lapsi ja aikuinen paria. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki: https://link. webropol.com/ep/varikylpytoukokuu Weener-tie 2.
Lauantai 18.5. klo 11–15
Luvian MLL 100 vuotta. Kaikille avoin koko perheen juhla Luvian yhtenäiskoululla. Ohjelmassa on taikuutta, musiikkia, liikunnan riemuja, buffettia, jne. Lisätiedot luvia.mll.fi. Vapaa pääsy. Luvian kirkkotie 18.
Lauantai 18.5.klo 17 alkaen
Kirjailijailta ravintola BarPurjeessa. Tervetuloa seuraamaan, keskustelemaan ja kuuntelemaan huikeiden kirjoilijoiden ja tv:stä tuttujen kommentaattoreiden johdattamaa iltaa. Vapaa pääsy. Laitakarintie 322.
Sunnuntai 19.5. klo 11 alkaen
Kaatuneiden muistopäivän kunniakäynnit Luvian, Eurajoen ja Irjanteen hautausmailla.
Sunnuntai 19.5. klo 13 & klo 15
Eurajoen Voimistelijat ry:n kevätnäytökset Yhteiskoulun auditoriossa klo 15. Liput ovelta 5 e/ hlö (alle 1-vuotiaat ilmaiseksi) sis. kahvilipun. Näytökset ovat lähes samansisältöiset. Lisätietoja eurajoenvoimistelijat@gmail.com
Torstai 23.5. kello 18 alkaen
Perennojen vaihto ja kesäkukkien myynti Kuivalahden paloaseman pihalla. Järj. Kuivalahden Martat ry. Pihlauksentie 3.
Lauantai 25.5. klo 12–14
Kansallispukujen tuuletus Luvian kotiseutumuseolla klo 12–14. Tarjolla lisäksi kotiseutukahvit
90-vuotiaan Kotiseutuliiton kunniaksi. Tule tutustumaan Luvia Seoran toimintaan! Myllykuja 3 B.
Lauantai 25.5. klo 14–21
Eurajoki Pride. Kaiken ikäisille ohjelmaa musiikkiesitysten, taiteen, pullakahvien ja työpajojen muodossa. Luvian Tasala, Tasalantie 6.
Sunnuntai 26.5. klo 10
Musiikkimessu: J. S. Bach: Gelobet sei der Herr, mein Gott BWV 129 Luvian kirkossa. Solja Virta, sopraano, Anu Ontronen, altto, Teemu Mustonen tenori, Samuli Takkula, basso, Sakari Salminen, urut. Luvian Kirkkotie 14.
Sunnuntai 26.5. klo 12–16. Kylätapahtuma ja museoiden avajaiset Irjanteella. Ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle. Järjestäjinä Eurajoen Ylisenpään kyläyhdistys ja Eurajoen kotiseutuyhdistys. Kaukomäentie 2.
KESÄKUU
Tiistai 4.6. klo 18
Eurajoen hyvinvointipalvelut järjestää Eurajoen yhdistysillan monitoimihallilla. Kahvitarjoilu. Ilmoittaudu ennakkoon https:// link.webropol.com/s/eurajoenyhdistysilta Eurajoen monitoimihalli, Jäähallintie 7.
Keskiviikko 6.6. klo 18
Peränkylän ja Mikolan kylän kyläyhdistyksen lakisääteinen vuosikokous Suulilla ja tuntia ennen siivoustalkoot. Kahvitarjoilu. Peränkyläntie 31.
Lauantai 8.6. klo 10
Vauvojen värikylpy Kaharin nuorisokulttuuritalon peilisalissa. Maksimiosallistujamäärä 10 lapsi ja aikuinen paria. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki: https://link. webropol.com/ep/varikylpykesakuu Weener-tie 2.
Lauantai 8.6. klo 11
Ipanoiden värikylpy Kaharin nuorisokulttuuritalon peilisalissa. Maksimiosallistujamäärä 10 lapsi ja aikuinen paria. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki: https://link. webropol.com/ep/ipanakylpykesakuu Weener-tie 2.
Lauantai 8.6. klo 10–14
Liinmaan perinneyhdistyksen kirppistapahtuma Linnamaan koululla osana Avoimet kylät-päivää. Ohjelmassa myös Halibernit ja yhteislaulua. Paikalla Liinmaa-kahvio. Säävaraus. Linnamaantie 626.
Lauantai 8.6. klo 12–15
Kuivalahden Marttojen kesäpiha Kuivalahden paloaseman pihalla. Monenlaista tavaraa myynnissä. Myytävänä kahvia, nisusta ja herkullisia vohveleita. Tule tekemään löytöjä! Pihlauksentie 3.
Tiistaisin 11.6. klo 18
Peli-illat Peränkylän Suulilla joka tiistai syyskuun alkuun asti. Pelataan mölkkyä, petankia, krokettia ja heitetään tikkaa. Heinä- ja elokuussa myös buffetti klo 18–20. Peränkyläntie 31.
Sunnuntai 16.6. klo 11–15
Luvialaiset Kesäjuhlat Luvian Laitakarissa. Tapahtuman järjestää Luvian Lions Club. Laitakarintie 345.
Torstai 20.6. klo 18
Luodonkylän Kyläyhdistyksen perinteinen Juhannussalon nosto ja sitä ennen salon kokoaminen klo 16 alkaen. Tapahtuma-aukio Laitakarintie 2.
Maanantai 24.6. klo 18
Pelataan bingoa Peränkylän Suulilla. Pieni maksu ja kivat palkinnot. Peränkyläntie 31.
Torstai 27.6. alkaen Luvian kotiseutumuseo avoinna kesätorstaisin klo 12–18. Makasiinissa Luvian purjelaivakaudesta kertova kesänäyttely Meren aalloilla. Myllykuja 3B.
Torstai 27.6. klo 18
Iltatori Eurajoen torilla. Lisätiedot kunnan tapahtumakalenterista (www.tapahtumakalenteri. eurajoki.fi) lähempänä ajankohtaa. Kirkkotie 6.
Perjantai 28.6. klo 14–18
Toiminnallinen kesäpäivä Lahdenperässä. Lisätiedot kunnan tapahtumakalenterista (tapahtumakalenteri.eurajoki.fi) lähempänä tapahtumaa. Verkkokarintie 608.
KESÄTEATTERIT
3.6.–13.6. Kirsi Sulosen Ja jumala loi naisen, Luvian kesäteatteri. Lippuvaraukset p. 044 522 5052, lisätiedot www.luviankesateatteri.fi, Kaitu-
rintie 29180 Luvia. 28.6.–14.7.
Markku Hyvösen Naisluola, Kuivalahden kesäteatteri. Lippuvaraukset ja lisätiedot p. 050 558 1128, www.kuivalahti.com, Särkäntie 199, 27170 Eurajoki.
LIIKUNTA JA URHEILUTAPAHTUMAT
Sunnuntai 5.5. klo 11–14
Eurajoki-pyöräily kirjauspisteitä Eurajoella sekä Luvialla. Tarkemmat tiedot lähempänä ajankohtaa eurajoki.fi -sivulla sekä kunnan some-tileillä.
Miesten suomensarjan pesäpallo-ottelut Eurajoen pesäpallokentällä Koulutie 1. Lisätietoja: www. eurajoenveikot.fi
Torstai 9.5. klo 14
Eurajoen Veikot – Ulvilan Pesä-Veikot
Keskiviikko
15.5. klo 18
Eurajoen Veikot – Jokioisten koetus juniorit
Lauantai 18.5. klo 14
Eurajoen Veikot – Loimaan Palloilijat
Keskiviikko
12.6. klo 18
Eurajoen Veikot – Turku-Pesis
Sunnuntai 16.6. klo 14
Eurajoen Veikot – Kinnarin Pesis 2006, Järvenpää
Perjantai 28.6. klo 18
Eurajoen Veikot – Jokioisten Koetus
12 2 / 24 MAKASIINI