Kolumni

Kolumni Sarjahurman uhri kertoo

KIRMO HOTAKAINEN

Olen pienestä asti rakastanut TV-sarjoja. Lapsuuttani värittivät kulttisarjat Ihmemies MacGyver ja Ritari Ässä. Nykyisin vapaa-aikaani tahdittavat muun muassa Sherlock, Game of Thrones ja hypetetty The Wire.  Lapsuuden ja opiskelijuuden väliin on mahtunut seurattavaa aina jännäreistä komedioihin. Uudet, asetelmiltaan kiinnostavat sarjat katsastan mielelläni. Mikä sitten tekee yksittäisestä sarjasta toimivan kokonaisuuden? Otetaan esimerkiksi Human Target, yksi suosikeistani.  Suomessa nimellä Tulilinjalla pyörinyt sarja kertoo Christopher Chancesta, jonka ammatti on asettua asiakkaansa elämään ja tuhota uhka sisältä käsin. Sarja täyttää mielestäni hyvän toimintasarjan tunnusmerkit.  Chance itse on miltei kaiken osaava hyvis. Samantapaisia hahmoja on nähty halki televisiohistorian ja syystä. Apuna toimivat pomo Winston ja karismaattinen kovanaama Guerrero, jonka työtavat liikkuvat harmaalla alueella.  Sarjasta löytyy myös suosikkihahmotyyppini eli arkkivihollinen. Baptiste, muisto Chancen edellisestä elämästä, selviää aina hengissä pakoon. Edes Chance ei pysy perässä. Viehätys syntyy toistuvista vierailuista ja ripauksesta yli-ihmistä.  Jokainen jakso on oma tarinansa eikä kyseessä ole varsinainen jatkosarja. Sarjalle tyypillisiä ”cliffhangereita” on siis vain

KUVA KAI LÖFGREN ennen mainoksia. Hahmojen sanailu ja hyvin kirjoitetut tarinat koukuttavat. Yleisesti ottaen käsikirjoituksella on suuri rooli sarjan kuin sarjan särmän luomisessa.  Human Targetista joudun ikäväkseni toteamaan, että TV-yhtiön päätös katkaisi sarjan jo kahden kauden jälkeen. Tähän johtivat sekä TV-yhtiön huono arvostelukyky että kirjoittajien huonot päätökset. Kun toisella kaudella mukaan tuli uusi hahmo, toteutus ei onnistunut.  Ehkä lopetuspäätös oli mainittujen tekijöiden yhteisvaikutusta, mutta ilmeisesti katsojista ei ollut pulaa edes viime hetkillä. Nettikeskusteluista voi päätellä katsojakuntaa riittäneen. Monet kaipailivat haaveeksi jääneeltä kolmannelta kaudelta ensimmäisen tunnelmaa ja tyyliä.  Sosiaalinen media tuo nykyisin sarjojen katsomiseen uuden ulottuvuuden, kun keskustelukanavat ovat auki edellisen jakson ja tulevien tapahtumien puimiselle. On arvoitus, lukevatko pomot ja tekijät näitä viestejä, mutta joidenkin sarjojen lopettamispäätöksistä päätellen lukutaidossa olisi vähintään parantamista. Sarjoja kun harvoin saa takaisin ainakaan samassa muodossa.  Heitän nyt haasteen: etsi oma sarjasi uudesta tai vanhasta tarjonnasta. Heittäydy rohkeasti tuotantokausien vuolaaseen virtaan – saatat oppia uimaan!