Page 7

Nro 84 Torstaina lokakuun 31. pnä 2019 - 7 .

Voitokkaassa The WaLe’s -yhtyeessä soittavat Felicia Wadenström, Simon Wadenström, Elias Knaapinen, Vide Lerviks ja Birk Lerviks. (Kuva: Chris Senn)

Nuorten kykyjen esiinmarssi

HERKUTTELE JUHLAVAMMIN ÄT LITE FESTLIGARE

The WaLe´s tarjosi parhaat biitit (Raasepori) Nuoria musiikkilahjakkuuksia etsinyt, uusia kykyjä esitellyt ja ensimmäistä kertaa järjestetty Grand Beat-kilpailu huipentui viikonloppuna loppukilpailuun Karjaan Tryckeri-teatterissa. ”Vuoden Beat”-palkinnon sai paikallisten nuorten soittajien yhtye The WaLe´s, joka on ehtinyt esiintyä jo useamman vuoden erilaisissa yleisötapahtumissakin. Voittaja sai palkinnoksi 1.000 euroa ja esiintymisen Nyländsk afton -kulttuuritapahtuman gaalassa vuonna 2020. Toiseksi sijoittui Jessica Tünn (palkinto 250 euroa) ja kolmanneksi Simon Kiuru (100). Kunniamaininnan sai William Lun-

din. Kilpailun tuomaristossa olivat Niklas Rosström, Emma Salokoski, Amie Borgar ja tähtituomari ”Bubbeli”. Kykykisan järjestivät yhdessä VNUR, Tryckeri-teatteri ja kulttuuritalo Karelia. Lankoja pitivät käsissään Felix Lönnqvist ja Linus Mäkelä yhdessä ohjausryhmän kanssa. -Näimme loistavat semifinaalit Kareliassa ja aivan uskomattoman finaalin Karjaalla. Tapahtuma sai myös niin hyvän vastaanoton, että olemme oikeastaan aivan sanattomia, Mäkelä sanoo. Osakilpailuissa oli mukana lahjakkaita esiintyjiä ikähaarukassa 11-24 vuotta. -Tämä todistaa jälleen

kerran, että Raasepori on todellinen musiikillisten lahjakkuuksien kultakaivos. Osakilpailuissa oli noin 270 katsojaa, mikä on selvästi enemmän kuin uskalsimme odottaa, Mäkelä iloitsee. Suunnitteilla onkin jo jatkoa vuodelle 2020. Uuteen kykykilpailuun saivat osallistua sekä yhtyeet että yksittäiset esiintyjät. Nuorisovaltuusto ehti järjestää Talent-kilpailun Raaseporissa jo useamman vuoden. Se päätti luopua tapahtuman järjestämisestä, mutta VNUR:n ja Karelian nuorisoryhmissä oltiin sitä mieltä, että kykykilpailua on syytä jatkaa ja painopiste siirrettiin musiikkiin.

Elämän monet värit gallerian seinillä (Raasepori) Fiskarissa vuodesta 2013 asunut, helsinkiläissyntyinen Hilkka Kuusinen on löytänyt viime vuosina enemmän aikaa mieluisimpaan harrastukseensa eli maalaamiseen jäätyään eläkkeelle arkkitehdin työstä. Rakkaan taideharrastuksen tuloksiin voi tutustua Karjaalla galleria Fokuksessa esillä olevassa ”Elämän monet värit”-näyttelyssä. Kuusinen osaa monet tekniikat ja välineet piirtämisessä ja maalaamisessa. Uuden kokeminen ja kokeileminen on hänen mukaansa aina mukavaa. Työelämässä ollessaan hän ehti maalata kesälomilla ainoastaan maisema-akvarelleja, sen jälkeen tekeminen on laajentunut muihin tekniikoihin. Kuusinen kertoo ottavansa töiden aiheet omista kokemuksistaan tai jotenkin muuten häntä sytyttäneistä tapahtumista. Aiheina on myös ajankohtaisia kysymyksiä, kuten eläinten ja luonnon suojelu. Myös lapsiaiheet ovat hänelle mieluisia. Fokuksessa on käsillä vasta Kuusisen toinen yksityisnäyttely, ensimmäinen oli kesällä niin ikään Karjaalla. Näyttelytyöt ovat öljypastelleja mm. paperille, kankaalle ja kovalevylle sekä akryyliteoksia kankaalle ja kovalevylle, mukana on myös yksi hiilipiirros. Nähtävillä on parisenkymmentä teosta, joiden aiheena on ihmisiä ja

Rajoitettu erä! Begränsat parti!

4

Suomalaista Finskt

95 ,

Rajoitettu erä! Begränsat parti!

kg

9

Voimassa/Gäller 24.10.–3.11. Snellman Maatiaispossun uunifilee/ Ugnsfilé av lantgris Maustettu/ Kryddad

8 1

50

kg

Voimassa/Gäller 31.10.–3.11. HK Naudan sisäpaistipala/ Innerstekbit av nöt

1

49

90

,

kg

Rainbow Lohifilee/Laxfilé Norja/Norge

89 ,

,

Suomalaista Finskt

2

79

kg

Voimassa/Gäller 31.10.–3.11. Coca-Cola 2 x 1,5 l, 3 l (0,66/l) (sis./Inneh. 1,99 + pantit/pant 0,80)

Persimon Espanja/ Spanien

FÖR LÄCKRARE

STUNDER

Panda Karkki vai Kepponen -makeislevy/ godisplatta 145 g (10,28/kg)

FOOD MARKET HERKUN TUOTTEITA SAAT NYT MYÖS S-MARKETISTA. NU FÅR DU HERKKUPRODUKTER HOS OSS.

Suurikokoinen ”Luopumisen tuska, alaston totuus vanhenemisesta” on Hilkka Kuusisen akryylityö kovalevylle. maisemia. Teokset ovat vuosilta 2015-2019. Kuusisen töitä on ollut myös monissa ryhmänäyttelyissä 14 vuoden aikana. Näyttely on avoinna Fo-

kuksessa marraskuun 9. päivään saakka maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 11-19, keskiviikkoisin ja perjantaisin 11-17 ja lauantaisin 10-14.

S-market Hanko/Hangö Ark. 7-21 Vard. La 8-20 Lö. Su 11-17 Sö.

S-market Tammisaari, Karjaa/ Ekenäs, Karis Ark. 7-22 Vard. La 8-21 Lö. Su 10-21 Sö.

S-market Pohja/Pojo Ark. 8-21 Vard. La 8-18 Lö. Su 12-18 Sö.

S-market Inkoo/Ingå Ark. 7-21 Vard. La 8-19 Lö. Su 12-19 Sö.

Profile for Etelä-Uusimaa

EU 84 / 31.10.2019  

EU 84 / 31.10.2019  

Profile for etela