1 minute read

Raasepori selvittää isomman liikuntahallin ja pienemmän salin kustannukset

(Raasepori) Kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää kaavamuutoksen Karjaalla Katarinaskolan pohjoispuolelle ja Naapurinkadun varrelle uutta lisärakennusta varten. Hanke liittyy ruotsinkielisen alakoulun peruskorjaukseen ja laajennukseen, johon kaupunki on budjetoinut yhteensä 13 miljoonaa euroa vuosille 2023-2025.

Kaavamuutos pannaan vireille lisärakennukselle, johon suunniteltaisiin tilat esimerkiksi tekniselle työlle ja koululiikunnalle. Joustavan ja turvallisen kokonaisratkaisun saavuttamiseksi kaupunginhallitus katsoo, että kaavamuutoksessa tulee pyrkiä Naapurinkadun sulkemiseen ajoneuvoliikenteeltä. Kaavamuutos päätettiin lisätä vuoden 2023 kaavoitusohjelmaan.

Tuhat neliötä

Lisärakennuksen kustannuslaskelmat tehdään kaupunginvaltuuston vuoden 2023 talousarviopäätöksen mukaan, eli uuden liikuntahallin sisämittojen tulee olla vähintään 23 x 43 metriä.

Uutta liikuntatilaa tulisi siten koulun viereen lähes tuhat neliömetriä. Käsipallo- ja salibandykentän mitat ovat 20 x 40 metriä.

Seuraavaksi selvitellään, olisiko järkevää rakentaa koulun viereen näin suuri liikuntasali ja myös hankkeen hinta. Kustannukset lasketaan sekä isolle hallille että pienemmälle liikuntasalille. Kaupunginhallitus päätti panna koulun hankesuunnitelman pöydälle runsas viikko sitten, koska uuden liikuntasalin myötä hankkeen kustannukset olivat nousemassa jopa neljällä miljoonalla eurolla.

Hankala tilanne

Päättäjät joutuivat hankalaan tilanteeseen kun kävi ilmi, että nykyistä liikuntasalirakennusta ei voidakaan purkaa, joka oli aiemmin suunnitelmien lähtökohtana. Nykyisen liikuntasalin tilalle oli tarkoitus rakentaa uusi liikuntasali, joka on riittävän suuri erilaisille palloilulajeille ja muulle liikunnalle.

Länsi-Uudenmaan museo totesi kuitenkin lausunnossaan, että koulurakennuksen purkaminen ei tule kyseeseen, ja sitä myöten hankkeen kustannukset nousevat, sillä koulun nykyinen liikuntasali on pieni.

Investointipäätöksessä ei ollut mainintaa siitä miten tällaisessa tilanteessa toimitaan, vaan asiassa tehtiin joulukuussa ainoastaan budjettipäätös isosta liikuntasalista ilman, että kukaan olisi puuttunut valtuustossa kaupunginhallituksen aiemmin hyväksymään muutokseen uuden salin mitoista RKP:n ehdotuksesta.

Lisärakennuksen kustannuslaskelmat tarkentuvat jatkosuunnittelussa. Kaupungin-

This article is from: