Nro 63 Torstaina joulukuun 24. pnä 2020 - 5 .
Friban filiaali
Thomaustauko
Keskustassa on dinosaurus
Pitkät päälle ja katse eteenpäin
Helsingin keskustassa komeilee dinosaurus. Sitä kuvaillaan ikoniseksi. Tämä tarkoittaa kuvaannollista. Sana on samaa sukua kuin narratiivi ja autofiktio. Kun kriitikot lopulta osaavat englantia, he salakuljettavat neitseelliseen suomen kieleen akateemista mongerrusta. Ikoninen monsteri Helsingin keskustassa on siis Sigurd Frosteruksen komea ja kaupunkikuvaa hallitseva Stockmannin tavaratalo. Sillä on nyt edessään klassinen Skylla ja Karybdis. Miten selvitä edessä olevista hirviöistä, tuhoavatko nämä miehistön tai Odysseuksen purret? Ennusmerkkejä tuhosta on jo kauan heiluteltu tämän suurenmoisen tavaratalon johdon silmien edessä, mutta pääosin ruotsinkielinen johto ei ole osannut lukea ajan merkkejä. Eivät ole osanneet myöskään lehtikonserni Konstsamfundetin johtajat, etunenässä K-J Bergh. Pääoma sulaa käsiin. Tavaratalot ovat eurooppalaista kauppiashistoriaa. Suurenmoisin lasista ja alumiinista rakennettu temppeli oli Lontoon Crystal Palace 1850-luvun alussa. Vilkaisu Pohjoismaihin antaa meille funkistyylisen Nordiska kompaniet -tavaratalon noin 1920-luvulta. Sitä edelsi Magasin du Nord Kööpenhaminassa, uusrenessanssirakennus keskustassa luistinradan kyljessä, Oslon provarillisempi Steen & Ström sekä muualla Euroopassa Galeries Lafayette Pariisissa ja Harrods Lontoossa.
Vuodenvaihde on aika, jolloin yleensä on tapana katsoa taaksepäin, muistella menneitä ja vetää yhteen vuoden tapahtumia. Tässä kolumnissani en kuitenkaan katso peruutuspeiliin, vaan keskityn mieluummin siihen, mitä meillä on edessämme ja mietin, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Pian on joulu. Suurimpia juhliamme ja vuoden pimein ajankohta, joka perinteisesti on myös hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Juhla, jolloin syödään hyvin ja vietetään laatuaikaa lähimmäisten kanssa. Poikkeuksellisen vuoden jälkeen olemme vielä tavallista enemmän levon ja yhdessäolon tarpeessa. Ehkä hiukan tavallista pienemmässä piirissä tänä vuonna, kaikkia turvallisuusohjeita noudattaen. Suuremmat sukukokoontumiset on syytä jättää tuonnemmaksi - sukulaisiin ja ystäviin voi tänä päivänä olla yhteydessä monella muulla tavoin. Poikkeusjouluun ja pimeyteen tuo kuitenkin lohtua tieto siitä, että koronarokote on tulossa ja että laajamittaiseen rokotukseen voidaan pian ryhtyä myös meillä Suomessa. Olemme onnekkaita, että elämme aikana jolloin tiede on edistynyt siten, että muutamassa kuukaudessa saadaan kehitettyä täysin uusi rokote aikaisemmin tuntematonta virusta vastaan. Vaara ei ole kuitenkaan vielä ohi, eikä vielä sovi huokaista helpotuksesta. Rokotteen valmistus, maahantuonti, kuljettaminen ja itse rokotustoimenpide on kokonaisuutena iso operaatio ja kestää kuukausia ennen kuin riittävä määrä kansalaisia on saanut rokotteen. Hallituksen työskentely tapahtuu aika monessa asiakokonaisuudessa ministerityöryhmien kautta. Itse olen muun muassa työllisyyden edistämisen ministerityöryhmän jäsen. Pandemia vaikutti ennalta aavistamattomalla tavalla tämän ministerityöryhmän lähtökohtiin ja tavoitteisiin. Kun vielä alkuvuonna keskityimme työllisyyttä lisääviin toimenpiteisiin, jou-
Washingtonissa eksyimme silloisen valiokuntaneuvoksen Seppo Tiitisen kanssa Brown’s nimiseen tavarataloon. Finnair oli nimittäin kadottanut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan tavaroita. Eipä hätää. Brown’s tarjosi edustavarn mustan puvun valkoisine raitoineen. Olihan parin päivän päässä Hondurasin sotilaspresidentin tapaaminen. Hieman puku oli kuitenkin mafiosokuosia. Sittemmin kävi ilmi että tämä luomus oli muovia. Puku oli kuuma lämpimällä, kylmä viileässä ja lämpöisellä rätilla putsattavissa edustuskuntoon. Hondurasin presidenttivartio päästi Brown’sin mannekiinin lennossa läpi. Olivatkohan kuosit tuttuja? Useimmat Euroopan suuret tavaratalot ovat muuttaneet konseptiaan. Ne vuokraavat osastojaan merkkituotteita varten. Stockmann voisi tehdä saman nykyistä laajemmassa mittakaavassa. Ennen tätä pitäisi kuitenkin talon sisäistä konseptia virtaviivaistaa ja tehdä ymmärrettäväksi. Muutoin korvissamme soi joulukellojen sijasta kuolinkellot. Ralf Friberg
Lääkekatto nousee
Pohjan joululahjakeräykseen saatiin yli 200 pakettia ja lahjakassia, jotka kotihoidon työntekijät jakavat kylän vanhuksille joulun aikana.
Lahjakeräys tuo taas jouluiloa kylän vanhuksille (Raasepori) Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys on järjestänyt jälleen joululahjakeräyksen ilahduttamaan pohjalaisia yksinäisiä vanhuksia pienillä paketeilla. Tempauksessa kyläläiset, yhdistykset ja yrittäjät lahjoittavat keräykseen uusia ja käyttämättömiä lahjoja, jotka Pohjan kotihoito jakaa asiakkaille joulun aikana. -Tänä vuonna lahjoituksia saatiin valtavasti: on villasukkia, peittoja, tyynyjä,
lakanasettejä, pyyhkeitä, joulumakeisia ja muita herkkuja, palapelejä ja kaulahuiveja, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marianne Liitelä luettelee. Lahjoja kerättiin marraskuun lopusta lähtien ja kaikki paketoitiin kahtena iltana paketointitalkoissa. Paketteja ja lahjakasseja tuli yli 200. Ne jaetaan noin 70 pohjalaiselle vanhukselle ja Onnelan palveluasumisyksikön asukkaille. -Kukkatervehdyksiä lähti matkaan yli 20 ja kylän lapset-
kin osallistuivat hyvän mielen tempaukseen, sillä päiväkodissa ja molemmissa kouluissa askarreltiin ja piirrettiin joulukortteja pakettien mukana jaettavaksi, Liitelä kertoo. Kyläyhdistys kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita, tonttupajassa ahertaneita ja ennen kaikkea Pohjan kotihoitajia, jotka jakavat paketit vanhuksille ja toimittavat jouluilon perille. Kotihoidon työntekijöitä oli mukana myös paketointitalkoissa.
Yli 300 lahjaa Hangossa (Hanko) -Joulupuukeräys tuotti tänä vuonna 327 lahjaa, joten jokainen lahjantarvitsija saa lahjan. Kiitos kaikille lahjoittaneille, teitte monen lapsen ja nuoren joulusta iloisem-
man, keräyksen järjestäneen Hangon nuorkauppakamari ry:n Anu Koponen iloitsee. Keräyksen järjestelyihin osallistui myös perhekeskus Pikku-Lilla. Nuorkauppaka-
mari kiittää niin ikään kaikkia liikkeitä, jotka toimivat keräyspisteinä, sekä erityisesti yrityslahjoittajia ja salaperäistä yksityislahjoittajaa hienoista lahjoituksista.
Kela-korvattavien lääkkeiden vuosiomavastuu eli lääkekatto nousee vuoden vaihteessa reilulla kahdella eurolla. Ensi vuonna lääkekatto on 579,78 euroa. Lääkekaton ylityttyä asiakas maksaa loppuvuoden ajan jokaisesta korvattavasta lääkkeestä vain 2,50 euron omavastuun. Kuluvan vuoden alusta lähtien lääkkeistä maksetut omavastuut ovat näkyneet ajantasaisesti apteekeissa ja Kelan asiointipalvelussa, ja asiakas on saanut lisäkorvauksen suoraan lääkeoston yhteydessä. Lääkekorvausten vuosikohtainen alkuomavastuu on edelleen 50 euroa. Lääkekorvauksia voi siis saada vasta, kun on ensin itse maksanut 50 euroa korvattavista reseptilääkkeistään vuoden 2021 alusta lukien. Myös lääkkeiden korvausprosentit säilyvät ennallaan. Peruskorvaus on 40, alempi erityiskorvaus 65 ja ylempi erityiskorvaus sata prosenttia. Ostokertakohtainen omavastuu ylemmässä erityiskorvausluokassa säilyy 4,50 eurossa/lääke, Apteekkariliitto tiedottaa. Lääkkeiden saatavuus on pysynyt liiton mukaan hyvällä tasolla ja apteekit ympäri Suomen ovat palvelleet lähes normaalisti koronapandemian aikana.
duimme keväällä siirtymään korjaustoimenpiteisiin ja kriisin haittavaikutusten minimoimiseen. Arvioiden mukaan tuleva kevät tulee vielä olemaan hyvin hankala talouden ja työllisyyden kannalta. Vähitellen voimme kuitenkin palata suunnitteluille kasvu-urille. Pitkässä juoksussa rokote tulee vaikuttamaan paitsi kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen, myös parantavana ruiskeena koko kansantalouteen. Toivottavasti ja luultavasti ensi syksy on markkinoiden, talouden ja työllisyyden kannalta voimakkaan elpymisen aikaa. Ministerinä vuosi 2021 tulee olemaan vastuualueideni osalta kiireinen ja samalla mieluinen. Suomi vastaa ensi vuonna Pohjoismaiden ministerineuvoston kiertävästä puheenjohtajuudesta. Pohjoismaisen yhteistyön ministerinä minulle on tietenkin tärkeää, että viemme sen kunnialla läpi. Siitä tarkemmin seuraavassa Thomaustauossa tammikuussa. Tasa-arvoministerin alueella tuleva vuosi on niin ikään vilkas. Hallituksen tasa-arvoselontekoa valmistellaan lähetettäväksi eduskunnalle ja moni muu konkreettinen tasa-arvoa tai perheiden arkea helpottava toimenpide tai lakihanke on työn alla. Vuoden lyhin päivä on tänä vuonna 21. joulukuuta, Tuomaanpäivänä. Alkuvuosi on vielä monessa mielessä melko pimeä. Mutta kunhan laittaa pitkät päälle ja jaksaa katsoa tiukasti eteenpäin, niin kaikki kyllä muuttuu valoisammaksi. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Thomas Blomqvist Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri ilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Ttyöllisiä oli marraskuussa
Pilkot sipulin itkemättä laittamalla leikkuulaudan tiskialtaan päälle ja avaamalla kylmävesihanan. Eteeriset höyryt hakeutuvat kosteuteen ja valitsevat veden silmiesi sijaan.
EVALD’S PUB
Centralg./Keskusk. 46, Öppet/Auki Karis/Karjaa, tel./puh. 230 445 lö 10-23.00 la
God Jul och Gott Nytt År! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Evald’s Pub öppet/auki 24.12. 25.12. 26.12.
10-14/18-23 12-23 12-23
Evald’s Grill öppet/auki 24.12. 25.12. 26.12.
10-14/18-21 12-21 12-21
Fre-lö 25.-26.12. Pe-la kl. 18-23 klo
hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 27.000 enemmän kuin vuoden 2019 marraskuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,2 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 8,1 prosenttia. EIF fotbollssektion KALENDERLOTTERI 2020 Alla vinster hämtas från Gigantti Ekenäs 18.12. • Moccamaster kaffekokare 449 • Goji 10 000 mAh powerbank 758 • centrumföreningens presentkort 1692 • centrumföreningens presentkort 2388 19.12. • Moccamaster kaffekokare 300 • Goji 10 000 mAh powerbank 1206 • centrumföreningens presentkort 346 • centrumföreningens presentkort 2926 20.12. • Moccamaster kaffekokare 1258 • Goji 10 000 mAh powerbank 2762 • centrumföreningens presentkort 2678 • centrumföreningens presentkort 1071 21.12. • Moccamaster kaffekokare 3323 • Goji 10 000 mAh powerbank 996 • centrumföreningens presentkort 47 • centrumföreningens presentkort 323 22.12. • Moccamaster kaffekokare 2066 • Goji 10 000 mAh powerbank 337 • centrumföreningens presentkort 1094 • centrumföreningens presentkort 683 23.12. • Moccamaster kaffekokare 1917 • Goji 10 000 mAh powerbank 1715 • centrumföreningens presentkort 3248 • centrumföreningens presentkort 1220 24.12. • Moccamaster kaffekokare 2874 • Goji 10 000 mAh powerbank 2342 • centrumföreningens presentkort 2080 • centrumföreningens presentkort 2865
• Samsung 55” TV 4K/QLED 510