4 - Nro 44b Sunnuntaina elokuun 16. pnä 2020 .
Inkoonportin uusi yritysalue valmistuu syksyllä
”Inkoo kelpaa esimerkiksi muille elinkeinopolitiikassa” (Inkoo) Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kävi tutustumassa kuluneella viikolla Inkoon elinkeinoelämän nykytilaan tutustumalla Joddbölen teollisuusalueeseen, Barösundiin ja uuteen Inkoonportin yritysalueeseen. Pentikäiselle kerrottiin myös Inkoon yrittäjien, muun elinkeinoelämän ja kunnan vahvasta keskinäisestä yhteistyöstä, jolla on saatu aikaan paljon viime vuosina. -Inkoo on hyvä esimerkki kunnasta, jossa on panostettu menestyksellä elinkeinopolitiikkaan. Uudenmaan ykkössija yrittäjäkyselyssä on aivan erinomainen tulos, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kehui. Hän totesi yrittäjien olevan yleensä varsin kriittisiä kunta-arvioissaan, joten Inkoon saamat hyvät arvosanat ovat siinäkin mielessä huomionarvoisia.
Yli puolet tonteista varattu Inkoonportin uuden yritysalueen maanrakennustyöt valmistuvat urakoitsijan mukaan syyskuun loppuun mennessä. Työt aloitettiin loppukeväästä. Paikalliset yrittäjät ovat
KOKOUKSET MÖTE
Tenala byarådsförening rf
Stadgeenligt vårmöte må 17.8 kl. 18 i restaurang Bakfickan i Tenala, Sockenvägen 19. Stadgeenliga ärenden, kaffeservering. Välkomna. Styrelsen
varanneet uusia tontteja ahkerasti kantatien 51 ja hyvien yhteyksien varrelta. Alueelle on tulossa lvi-yritys ja rakennusliike sekä venealan yritys, kuljetusliike ja konepaja. -On todella hienoa, kun nyt tapahtuu. Uudelta alueelta on varattu jo kuusi tonttia ja viisi on vielä vapaana, vaikka markkinointia ei ole vielä edes aloitettu. Yritystonteista on ollut kysyntää, mutta kunnalla ei ole ollut niitä tarjota tätä aiemmin. Uusi alue tulee olemaan houkutteleva, tänne on helppo tulla, kunnanjohtaja Robert Nyman sanoi. LVIS-Kauppilan Raimo Kauppila ja Byggcraft Oy:n Tom Bäckström suunnittelevat jo yrityksilleen toimitiloja uudelle alueelle. Rakennustöihin aiotaan ryhtyä keväällä. Kumpikin yritys työllistää 10 työntekijää. Kauppila kokoaa yrityksensä kaikki toiminnot samalle tontille, Bäckström suunnittelee yritystaloa toimisto- ja hallitiloineen. Inkoon yrittäjien puheenjohtajan Ulla Gunnarssonin tapaan miehet ovat mielissään uudesta yritysalueesta, jossa valmiit tontit tulevat olemaan helposti rakennettavissa.
Osaajapula pullonkaulana Kauppila ja Bäckström kertovat, että työtä riittäisi heidän aloillaan jopa tuplaten nykyisestä, mutta osaavat työntekijät ovat kiven alla. Miehet työllistäisivät mielellään paikallisia ja länsiuusmaalaisia tekijöitä. -Ketä tahansa ei voi ottaa töihin ja vain pieni osa ammattiin opiskelleista jää alalle. Koulutuksessa pitäisikin
Antskogin kyläseura ry Sääntömääräinen vuosikokous la 22.8. klo 13 Antskogin työväentalossa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 §:n mukaiset asiat. Ennen kokousta Anne Ollila kertoo villiyrteistä ja niiden käytöstä. Kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan! Hallitus
KOKOUKSET MÖTE
KARIS PENSIONÄRER rf Vårmöte med stadgeenliga redovisningsförhandlingar to 20.8 kl. 10, Centralgatan 86-88 P 8. På grund av coronaläget anmälningar senast 17.8 till Wiva, tel. 0400 457 522. Styrelsen
Raseborgs JHL 158 Raaseporin JHL 158
VÅRMÖTE KEVÄTKOKOUS
fre/pe 4.9.2020 kl./klo 18.00
mukaan maksuohjelmiin, kun keväällä lykätyt maksut tulevat maksuun.
Menestyksen tärkein työkalu
Inkoonportin uudet yritystontit ovat pian rakennettavissa. Yrittäjä Tom Bäckström (vas.) esittelee suunnitelmiaan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Gunnarssonille ja Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäiselle. Oikealla yrittäjä Raimo Kauppila, joka valmistautuu niin ikään uudisrakennushankkeeseen. huomioida enemmän soveltuvuutta ja todellista halua alalle päättötodistuksen keskiarvon sijasta, Kauppila sanoo. Bäckström sanoo ammattikoulutuksen laadun herättävän aina toisinaan epäilyksiä, eivätkä koulutuksessa opetetut asiat ja valmiudet tunnu aina vastaavan työelämän todellisia tarpeita. Kauppila kertoo huomanneensa, että ammattikoulun käyneet eivät esimerkiksi aina osaa käyttää kaikkia laitteita ja työkaluja, jotka ovat alalla peruskauraa. Kauppila on käynyt puhumassa asiasta myös Länsi-Uudenmaan ammattikouluissa.
Valtavia mahdollisuuksia
KOKOUKSET MÖTE
Inkoon omakotiyhdistys
Koronaviruksen takia siirretty sääntömääräinen kevätkokous pidetään ke 19.8. kulttuurikeskus Holkenin isossa teltassa. Aluksi klo 17.30 on tarjolla kahvit sekä keskustelua jäseniä kiinnostavista aiheista yhdessä Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickströmin kanssa. Varsinainen kokous aloitetaan klo 18.30. Kokouksessa käsitellään viime vuoden taloudellinen tulos. TERVETULOA!
Koronakriisin myötä monipaikkainen työskentely on lisääntynyt. Yhä useampi työskentelee toimiston ja työpaikan lisäksi kotoaan tai vapaa-ajan asunnoltaan. -Tämä on valtava mahdollisuus Inkoolle, jossa on jo nyt lähes 2.500 vapaa-ajan asuntoa ja joka sijaitsee hyvin lähellä Helsinkiä. Pidän selvänä, että jatkossa yhä useampi vapaa-ajan asukas tekee töitään Inkoosta käsin. Se lisää väistämättä myös palveluiden kysyntää ja tuo työtä sekä tuloja kuntaan, toimitusjohtaja Pentikäinen sanoi vierailullaan. Haasteena hän mainitsee sen, että kasvu lisää yksityisten ohella myös julkisten palvelujen kysyntää. Noin puolet yrityksistä
aikoo tehdä yrittäjägallupin mukaan etätöitä myös syksyllä. -Monipaikkaisen työn kasvu on yksi merkittävä koronan aiheuttama muutos työelämässä. Uskon, että muutos on pitkäkestoinen. Se haastaa kunnat pohtimaan, miten palvella monipaikkaisesti toimivia yrityksiä. Digitaalinen yrittäjyys on monipaikkaisuuden edellytys. Olemme uuden äärellä ja se voi olla aika radikaaliakin, Pentikäinen sanoi. Hän totesi myös, että yritysten konkurssihakemuksia ei ole ollut koronakriisin vuoksi normaalia enemmän, koska vaikeuksissa olevia yrityksiä ei ole haluttu hakea konkurssiin. Seuraava tarve tulee liittymään Pentikäisen
Inkoo sai yrittäjien keväällä teettämässä kuntabarometrissa koko maan parhaat arviot kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydessä. Myös yhteistuloksissa Inkoo oli kärkikaartia. Inkoolaisyrittäjien kunnalle antamat arviot olivat koko maan viidenneksi parhaat alle 10.000 asukkaan kuntien joukossa. -Kuntapäättäjät ja virkakunta voivat olla ylpeitä tuloksissa. Tämä näkyy varmasti tulevaisuudessa, sillä elinkeinopolitiikka on se työkalu, jolla kunta auttaa yrityksiä menestymään ja myös houkuttelee uutta yrittäjyyttä ja työpaikkoja, Pentikäinen sanoi. Inkoossa yrittäjät arvioivat kyselyssä myönteisesti päätöksenteon yrityslähtöisyyden, infrastruktuurin hoidon, elinkeinopolitiikan aseman kunnassa ja yrityspalvelut. -Työtä sen eteen on tehty ja hyvä vuoropuhelu kunnan ja yrittäjien välillä on auttanut huomattavasti asiaa. Yrittäjyys on todettu kunnassa tärkeäksi yli puoluerajojen ja yrittäjien merkitys pienten kuntien työllistäjänä on todettu merkittäväksi, yrittäjien puheenjohtaja Gunnarsson sanoo. Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on kyselyn mukaan yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Inkoo sai tästä arvosanan neljä asteikolla 1-5. Elinkeinopolitiikasta annettiin Inkoossa arvosana 3,85. Tämä oli selvästi parempi kuin muualla seutukunnassa.
Jari Salminen opetuspäälliköksi (Raasepori) Sivistyslautakunta on valinnut kasvatustieteen maisteri Jari Salmisen Raaseporin suomenkielisen opetuksen opetuspäälliköksi. Salminen on työskennellyt aiemmin Mustion koulun rehtorina ja vuodesta 2012 JUKO:n eli julkisalan kou-
lutettujen ammattijärjestön paikallisena pääluottamusmiehenä. Raaseporin edellinen suomenkielinen opetuspäällikkö Minna Lumme ehti toimia virassa vain muutaman kuukauden ennen irtisanoutumistaan kesäkuussa.
Opetuspäällikön viran hakuaika päättyi heinäkuun alussa. Virkaan oli kahdeksan hakijaa. Edellisellä kerralla viime vuoden lopussa virkaa haki 16 henkilöä. Sivistyslautakunta valitsi Salmisen tuolloin varasijalle.
Restaurang/ravintola GH Fyren, Ekenäs/Tammisaari Stadgeenliga ärenden. Efter mötet kaffe-/teservering med saltig kvällsbit/sallad och trevlig samvaro. Sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen kahvi-/teetarjoilu ja suolainen iltapala/salaatti sekä mukavaa yhdessäoloa. Transport/Kuljetus: Start från Bromarv 16.30, Tenala 16.50, Pojo busstation 17.15 och Karis resecenter kl. 17.30. Retur efter mötet. Lähtö Bromarvista 16.30, Tenholasta 16.50, Pohjasta (linjaautoasema) 17.15 ja Karjaalta (matkakeskus) kello 17.30. Paluukuljetus kokouksen jälkeen. Bindande anmälningar med medlemsnummer, transportbehov och eventuella matallergier Sitovat ilmoittautumiset jäsennumerolla, kuljetustarve ja mahdolliset ruoka-allergiat
sari.suomalainen67@gmail.com
textmeddelande/tekstiviesti 044 744 4980 senast/viimeistään 28.8. Välkommen/Tervetuloa! Styrelsen/Hallitus
Raseborgs Vänsters vårmöte ons 26.8 kl. 18 i restaurang KW:s kabinett, Högbergsgatan 12, Karis. Stadgeenliga ärenden. Välkommen!
Raaseporin Vasemmiston kevätkokous ke 26.8. klo 18, ravintola KW:n kabinetissa, Korkeavuorenkatu 12, Karjaa. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
Jari Salminen on Raaseporin uusi opetuspäällikkö. Edellisessä haussa hän oli varasijalla.