Glasnost 2/2014

P ÄÄK I R J OI TUS

Politiikka on kunniakasta TEKSTI: Lauri Linna, päätoimittaja KUVA: Aliisa Peltoniemi

P

olitiikasta puhutaan paljon pahaa. Sanotaan, että se on moraalitonta kähmintää. Sanotaan, että omia etuja siellä vain ajetaan.

Politiikasta voitaisiin puhua kuitenkin aivan toiseen sävyyn. Sitä voitaisiin kunnioittaa ja sitä voitaisiin pitää arvokkaana kamppailuna paremmasta maailmasta.

Vaikka puoluepolitiikasta voi olla montaa mieltä, on selvää, että politiikan huono maine on taakka erityisesti vasemmistolaisuudelle. Oikeistolle käy oikein hyvin, että suurinta osaa ihmisistä se ei kiinnosta. Se voimistaa heidän vaihtoehdottomuuden sanomaansa.

Nyt aika on kuitenkin otollinen käänteelle. Keynesin opit ovat nousemassa valtavirtaan. Vaihtoehdottomuuden sa-

noman tilalle voi jälleen hahmottua selkeä vaihtoehto. Hyvinvointivaltion alasajon sijasta sen rakentaminen on mahdollista. Mikään ei paranna ihmisten uskoa politiikkaan niin kuin se, Mikään ei paranna että politiikalla saaihmisten uskoa daan parannettua politiikkaan niin kuin heidän elämäänsä. se, että politiikalla Oikeistolaisen ajattelun hallitessa näin saadaan parannettua ei ole päässyt juuri heidän elämäänsä. käymään.

Vasemmistonuorilla ja meitä edeltäneelle SDNL:llä on kunniakas 70-vuotias menneisyys. Jos olemme ahkeria, tulevaisuudesta voimme olla vielä ylpeämpiä.

T O I MI T U S Tämä - toistaiseksi nimetön - lehti (ent. Glasnost) on Etelä-Suomen va­semmistonuorten jäsenlehti. Lehti ilmestyy kahdesti vuodessa. Haluatko mukaan toimitukseen? Kerro siitä meille sähköpostitse: glasnost. esvn@gmail.com tai ota suoraan yhteyttä päätoimittajaamme: Lauri Linna, lauri.linna@welho.com.

Päätoimittaja: Lauri Linna Kannen kuva: Kuvat: Vasemmistonuorten 70-vuotisnäyttely / Kuvankäsittely: Sofia Kivistö Taitto: Sofia Kivistö Artikkelit: Lauri Linna, Lauri von Pfaler, Iivari Koutonen, Ella Peltonen, Tuomas Helén, Sophia Leppä, Aino Tuomi-Nikula Valokuvat: Aliisa Peltoniemi, Vasemmistonuorten 70-vuotisnäyttely Kuvitukset: Sofia Kivistö, Sophia Leppä Keskiaukeama: Vasemmistonuorten 70-vuotisnäyttely 2

2/2014 SISÄ LTÖ 02 -

Pääkirjoitus: Politiikka on kunniakasta

04 -

Puheenjohtajan terveiset

05 -

Ajatellaan moraalia enemmän

05 -

Runo: Sügüsülgi

06 -

Kannanotto

07 -

Kirjasto meitä yhdistäköön

08 -

Keskiaukeaman juliste: Rahavallan kirous uhkaa koteja

10 -

Nuorisoliiton värikkäät vuosikymmenet

12 -

Harmaita hetkiä

13 -

Koko Suomi hoidon tarpeessa

14 -

Kutsu: Uusien ilta 12.11.

15 -

Tulevaa toimintaa

16 -

Glasnost ei ole enää Glasnost

07 10

12 3

Puheenjohtajan terveiset TEKSTI: L a u r i v o n P f a l e r, p u h e e n j o h t a j a

”

Eikö vasemmisto muka ole vähän niinku mennyt juttu?” ja ”Miten sä nyt oot mennyt kommariporukkaan?”, molemmat lauseita, joita olen kuullut tuttujen suusta. Onko tosiaankin niin, että 90-luvun alun tapahtumat olivat Francis Fukuyaman dystopisen käsityksen mukaisesti ”historian loppu ja ihmiskunnan kehityksen viimeinen aste”?

Yleensä vastaan Slavoj Žižekiä mukaillen: mielestäni vasemmisto on ainoa yhteiskunnallinen liike, joka pyrkii emansipaatioon, vapautumiseen, eikä tyydy tarjoamaan vain sellaisia vapauksia, kuten huumeiden laillistamista ja alkoholinmyynnin vapauttamista, joita kuka tahansa diktaattori pystyisi myös tarjoamaan.

En tarkoita etteivätkö esimerkiksi huumeiden ja prostituution täysimittainen dekriminalisointi sekä lupa tuoda omia juomia festareille olisi tärkeitä asioita, mutta ne nivoutuvat yhteen ja ovat vain osa vasemmiston ajamaa laajempaa yhteiskunnan rakenteellista muutosta kohti vapautta ja todellista tasa-arvoa.

Oikeisto käyttää myös vapaus-­ termiä kuvaamaan sekä yhteiskunnallista visiotaan, että siihen pyrkimiseen tarkoitettuja keinoja, muun muassa talouden vapauttamista (eli omistusoikeuden ja sen logiikan laajentamista yhä uusille yhteiskunnan alueille). Talouden vapauttaminen pitää sisällään monia asioita, mutta siihen kuuluu esimerkiksi työntekijöiden irtisanomissuojan rapauttaminen, sosiaaliturvan leikkaaminen,

4

työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen, julkisten palveluiden kuten terveyspalveluiden yksityistäminen ja ylipäätään julkisten kulujen leikkaaminen. Oikeiston vapaus on omistamisen ja pääoman vapautta demokraattisen päätöksenteon yli, kun vasemmistolle vapaus liittyy lähtemättömästi taloudellisen riiston ja alistamisen lopettamiseen, yhteiskunnan syvään demokratisoimiseen sekä vapauteen ja oikeuteen ilmaista itseään haluamallaan tavalla.

Kokoomuksen viime aikojen ulostulot ovatkin kuvanneet ajoittain jopa raivoisaksi yltyvää yksityistämisvimmaa sekä vasemmiston viime vuosisadan saavutusten purkuhalua erinomaisen hyvin. Oikeiston yleinen perustelu näille toimille ovat nk. ”talouden lainalaisuudet”. Talous halutaan esittää täysin neutraalina ja teknisenä asiana, jolloin ei ole varaa toimia toisin, tai koittaa tuho. Tämänkaltaiset perustelut yhteiskunnallisista ilmiöistä toimivat hyvin epädemokratisoivalla ja epäpolitisoivalla tavalla, sillä ne eivät jätä minkäänlaista mahdollisuutta julkiselle debatille ja päätöksenteolle.

Vasemmistolle on elintärkeää esittää oma vaihtoehtoinen visionsa ja näyttää, että talous on poliittista.

Vain varteenotettavalla omalla ohjelmalla on mahdollista päästä takaisin jatkamaan kehitystä kohti yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista emansipaatiota, minkä välietappina hyvinvointivaltion rakentaminen voidaan nähdä. On hyvä muistaa, että idea hyvinvointivaltiosta ja laa-

jasta yhteiskunnan turvaverkosta oli ennenkokematon 1800-luvun loppupuolen yhteiskunnallisessa ilmastossa, josta yleinen hyvinvointivaltioiden rakentaminen eriarvoisuutta tasoittavine ja rakenteellisesti sorrettujen asemaa parantavine mekanismeineen ja instituutioineen alkoi.

Hyvinvointivaltion historiasta kirjoittanut Päivi Uljas on tehnyt tämän suhteen tärkeän huomion: oikeistolle aika palkankorotuksiin ja työntekijöiden oikeuksien lisäämiseen ei ole ikinä ollut oikea, oli talous sitten nousu- tai laskusuhdanteessa. Kaikki edistysaskeleet on saavutettu kamppailemalla.

Globaaliin finanssikriisiin ja nykyiseen edelleen jatkuvaan lamaan, sekä lukuisiin muihin talouskriiseihin johtanut uusliberalistinen politiikka on lisännyt tuloeroja ja köyhyyttä kaikkialla missä sen oppeja on noudatettu. Se on siis eettisesti ja moraalisesti hyväksymätöntä, sekä taloudellisesti järjetöntä, paitsi jos sattuu kuulumaan yhteiskunnan ylimpiin kerroksiin. Yhteiskunnallisen kehityksen tosiasiat viimeisen 40 vuoden ajalta ovat osoittaneet lupaukset ja uskomukset uusliberalismin autuaaksi tekevästä voimasta tyhjiksi ja todellisuuden vastaisiksi.

Tarve sosiaalisesti ja taloudellisesti tasa-arvoiselle sekä inhimillisesti ja ekologisesti kestävälle yhteiskunnalle ei ole hävinnyt ja siitä olisi taas aika käyttää sen oikeaa nimeä: sosialismia.

Ajatellaan moraalia enemmän TEKSTI: Lauri Linna

A

la-asteella löysin koulun pihalta 10 euron setelin. Se ei kuulunut minulle, joten annoin sen opettajalle, jotta hän voisi etsiä sen oikean omistajan. Ei sitä oikeaa omistajaa löytynyt, joten hän palautti sen minulle. Yläasteella katsoin pahalla kaikenlaista kiusaamista ja kiusoittelua. Sain maineen moralistina. Moni koulukaverini sanoi, että maailma on paha paikka. Ei kannata yrittää olla noin hyvä.

Hyvä ihminen pyrin edelleen olemaan, mutta se on muuttunut vaikeammaksi. Nuorempana, kun elämänpiiri ja vaikutusmahdollisuudet koostuivat lähinnä koulusta ja vanhemmista, koin riittäväksi sen, etten tee mitään pahaa. Sittemmin olen käsittänyt, ettei se riitä. Ei riitä, ettei kiusaa. Pitäisi puolustaa kiusattuja.

Uskon ja toivon, että jokainen meistä haluaa olla hyvä.

Kuitenkin teemme valintoja, jotka eivät ole linjassa sen kanssa. Osasyynä ovat erot moraalikäsityksissämme. Sen verran yhteneväisiä käsityksemme kuitenkin ovat, että hyvinvointivaltioon kohdistettavia leikkauksia on perusteltava taloudellisella välttämättömyydellä. Toinen tärkeä syy on jaksamisessa. Nälkäisenä ja uupuneena ei jaksa

olla ystävällinen. Jos kaikki aika menee töissä, ei vapaaehtoistyö luonnistu.

Edellä mainitut syyt ovat vaikeasti muutettavissa. Etiikasta emme voi sanoa mitään lopullista. Ihmisten voimavaroja voimme lisätä niin auttamalla lähipiiriämme kuin kamppailemalla hyvinvoinnin puolesta, mutta se on pitkä tie.

Kolmas syy ei ole tärkein, mutta se on helpoiten muutettavissa. Ajatellaan moraalia enemmän. Harjoitellaan sitä. Näytetään lähipiirillemme esimerkkiä ja annetaan se neuvona. Tehdessämme valintoja meidän tulisi voimiemme, resurssiemme ja tietojemme mukaan ottaa yhdeksi kohdaksi moraali. ”Jos se on väärin, älä tee sitä.”

Hyvyys kuulostaa tylsältä ja paatokselta. Sitä se osin onkin. Toisaalta harva asia koskettaa niin kuin se, kun näkee jonkun tekevän hyvää, vaikka se olisi vastoin hänen omaa etuaan. Olen myös huomannut, että kun toimii oikein, siitä saa sellaista voimaa ja tarmoa, jota ei muusta saa. Eniten ihailemme ihmisiä, jotka ovat toimineet vaikeissa tilanteissa oikein. Harvemmin vain huomaamme, että itsekin voisimme olla heidän kaltaisiaan.

R UN O

Sügüsülgi RUNO: Iivari Koutonen SUOMENNOS: Ella Peltonen KUVITUS: Sofia Kivistö

Ka, rubieu vihmumah, eigole vihmuvarjuo no, ollah mielihüväl täs al.

Rizinsuapas astuou liäžüü, pläts vai!

Sügüsülgi voi eliä mugavast.

Kas, ryhtyy vispomaan, vailla vedenvarjoa no, ollaan mielihyvällä.

Saappahalla astun lätäkköön, loiskis vain!

Syksylläkin elellään hehkeästi.

5

K AN NA N O TTO

P

itää rakentaa ainakin uusi pyörätie, et lapset voi harjotella paremmin ku jos on kuoppainen niin ne voi kaatua.

Jokasessa keskustassa pitäs olla ainakin yks lasten leikkipuisto mis on ainakin liukumäki mihin pienetkin pääsee, ja sateensuoja ja sellanen verkkojuttu, joku mökki mikä vois olla vaikka poliisiasema tai kioski tai vaikka vankila tai siis TYRMÄ! Ja sit pitää olla keinuja.

Tuomas Helén, 5v, Nummela

6

Kirjasto meitä

.. .. ..

YHDISTAKOON TEKSTI JA KUVITUS: S o p h i a L e p p ä

K

irjastolla on pitkä historia. Maailman vanhimmat tunnetut kirjastot koostuivat tuhansia vuotta vanhoista sumerilaisista savitauluista, mutta vuosituhansia kirjastot olivat yksityisia tai vain tietyn väestönosan käytössä. Ensimmäisenä yleisenä kirjastona pidetään Benjamin Franklinin vasta vuonna 1731 perustamaa kirjastoa, joka toimii yhä Philadelphian kirjastokomppanian nimellä.

Suomessa yleiset kirjastot saivat alkunsa hieman ennen 1800-luvun puoliväliä syntyneistä alemmalle suomenkieliselle kansanluokalle tarkoitetuista kansankirjastoista.

Nykyisin pääkaupunkiseudulla on 69 HelMet-kirjastoa, joista Helsingissä sijaitsee 39. Yksikään näistä kirjastoista ei sijoitu maailman laajimpien tai kauniimpien kirjastojen

listauksiin, mutta niissä on silti jotain hyvin merkittävää, tarjottavien palvelujen pitkä ja värikäs skaala sekä maksuttomuus. Palvelulistasta valittavana on 58 erilaista palvelua, joista löytyy niin perinteinen lukusali kuin nykyaikaisempiakin palveluita, kuten kuntosali ja pelokonsoli, sekä erikoisempia kuten futuristinen 3D-tulostin sekä niinkin tarkkarajainen kuin koirille sallitut kirjastot. Nämä palvelut ovat kaikkien saatavilla maksuttomasti ilmaiseksi saatavalla kirjastokortilla. Eikä tämä tai palvelujen monipuolisuus ja ajassa mukana pysyminen suinkaan ole pieniä ilon aiheita, sillä ne yhdistävä meidän kaikkien elintasoamme.

Helsingissä kirjaston historia jatkuu kaikkia tasa-arvoistavana laitoksena, jossa ihmiset yhteiskunnan eri luokista käyttävät samoja palveluja maksutta. Uudistuessaan muun yh-

teiskunnan mukana kirjastolaitos mahdollistaa myös vähempivaraisille kulttuurillisesti korkean elämänlaadun. Toisaalta kirjastot toimivat myös yhteisinä tiloina, joissa ihminen voi kohdata toisen, jonka kanssa muuten polut eivät ehkä ristiin menisi. Tai ne voivat myös tarjota paikan julkiselle keskustelulle, kuten Kirjasto 10:ssä pidetyt keskustelutilaisuudet ovat osoittaneet.

Monissa kunnissa kirjastoverkkoa on jo karsittu ja pienempiä kirjastoja lakkautettu. Se ei ole ihme sinäänsä, jos ainoina vaihtoehtoina esitetään sairaanhoito tai koulutus. Mutta julkisrahoitteinen, kaikille avoin ja ilmainen kirjasto ansaitsee kuitenkin osansa verovarostaimme. Se on meidän kaikkien yhteinen olohuone – niin asunnottomien, työläisten kuin herrojenkin. Kirjasto kauan eläkööt!

7

8

9

Nuorisoliiton värikkäät TEKSTI: A i n o Tu o m i - N i k u l a KUVAT: Va s e m m i s t o n u o r t e n 7 0 - v u o t i s n ä y t t e l y

V

asemmistonuoret, entiseltä nimeltään Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto, täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Nyt jos koskaan on siis syytä juhlia! Kurkistetaan siinä sivussa järjestön vaiheikkaan historian havinaan...

Seitsemän vuosikymmentä on pitkä aika. Siinä ehtisi muun muassa kävellä maapallon ympäri noin seitsemän kertaa tai lukea kaikki maailman parhaat klassikkoromaanit. SDNL, myöhemmin siis Vasemmistonuoret, on ehtinyt tehdä vielä enemmän: kampanjoida oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta, yhdistää samanmielistä nuorisoa sekä pitää hengissä liikettä, joka elää ja hengittää edelleen.

Vuosi 1944 ei ollut ainoastaan jatkosodan päättymisvuosi, vaan myös maamme demokratisoitumisen vuosi. On hämmästyttävää, miten silloinen poliittinen murros ja suuret muutokset kansalaisyhteiskunnan toiminnassa eivät aiheuttaneet sen suurempia konflikteja. Nuorisoliiton perustaminen ja yleinen ilmapiirin demokratisoituminen tapahtuivat yllättävän rauhallisissa merkeissä.

10

Syksyllä 1944 työläisnuori Anna-Liisa Hyvönen sai kotiinsa kirjeen, jossa pyydettiin saapumaan viides marraskuuta tiettyyn osoitteeseen ’puolisalaiseen kokoukseen’. Oltiin kokoamassa yhteen nuoria taistelemaan fasismia ja sotaa vastaan.

Anna-Liisa odotti pääsevänsä mukaan marxilaiseen toimintaan, mutta perusteilla olikin jokin ’­ demokraattinen nuorisoliike’.

Suomen Kommunistisen Puolueen taholta haluttiin piilottaa avoin ­punaisuus ja kommunistinen ajatusmaailma demokraattisen ulkokuoren taakse. Niinpä liike perustettiin nimellä Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto. Virallinen perustamispäivä oli uudenvuodenaatto 1944-1945.

Tampereella oltiin vielä aikaisemmin liikkeellä. Työläisiä vilisevässä tehdaskaupungissa oli laitettu pystyyn oma nuoriso-osasto jo kuukausi sodan päättymisen jälkeen. Puheenjohtajaksi valittiin sodan aikana vastarintaliikkeessä mukana ollut, ja sen vuoksi turvasäilössä istunut Voitto Mikkola.

Nuorisoliiton ensimmäisessä poliittisessa ohjelmassa käsiteltiin nuorison kolmea oikeutta: mah-

dollisuutta työhön ja taloudellisesti turvattuun elämään, oikeutta sivistykseen sekä tilaisuutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Ohjelmassa oli nähtävissä sodanjälkeisessä Suomessa vallinnut ilmapiiri.

Nuoret janosivat asuntoja, kulttuuria ja parempaa tulevaisuutta. Järjestön yleisdemokraattisen linjan mukaisesti ohjelmassa ei ollut marxilaisia sävyjä tai viittauksia.

60-luvulla nuoriso kansainvälistyi vauhdilla. Kansainvälisiä suhteita hoidettiin Demokraattisen Nuorison Maailmanliiton DNML:n kautta. Kansainvälinen nuorisofestivaali järjestettiin Helsingissä vuonna 1962. 1960-luvun aikana monet nuoret radikalisoituivat osallistuen niin sanottuihin yhden asian liikkeisiin. Nuorisoliiton jäsenmäärä oli 60-luvun mittaan vähentynyt, mutta kääntyi vuosikymmenen lopulla taas nousuun. Prahan kevät, eli se että Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian, merkitsi yhden aikakauden loppua ja samalla järjestön jakautumista. SDNL:n enemmistö tuomitsi miehityksen ja järjesti mielenosoituksia iskulausein ”Sosialismi kyllä, panssarit ei!”. Kuitenkin vähemmistö

vuosikymmenet oli valmis tukemaan Neuvostoliittoa.

Tämä linja sai nimekseen puolueen varapuheenjohtajan Taisto Sinisalon mukaan taistolaisuus.

Osapuolten ulkoisiksi tunnuksiksi muodostuivat järjestöpaidat.

Työläisnuorisoa edustaneet enemmistöläiset tilasivat itselleen punaiset paidat, kun taas opiskelijoiden keskuudesta kannatusta hakeneet vähemmistöläiset pitäytyivät perinteen mukaisesti sinisissä paidoissa.

Liberoa edeltäneen Terä-lehden seksuaalinen sallivuus nousi puheenaiheeksi 60-luvulla. Palautteeseen lehden toimitus vastasi tähän tyyliin: ”Toimitukseen on saapunut kirjeitä, joissa moititaan meitä porvarillisen pornografian julkaisemisesta. Haluaisimme nyt mielellämme tietää millaista on sosialistinen pornografia, ja jos sellaista vain löytyy, niin olemme valmiita julkaisemaan sitäkin.”

Poliittinen laululiike vaikutti jäsenmäärän kasvuun 1970-luvun ­ alussa. Kuuluisa lauluyhtye Agit Prop oli alunperin yksi paikallisosastoista.

Seuraavaksi edessä oli vaikea 1980luku, jolloin jäsenmäärä romahti hetkellisesti. Syynä tähän oli väsäh-

täminen enemmistön ja vähemmistön vastakkainasetteluun sekä kyvyttömyys järjestön uudistamiseen.

Myös yhteiskunnan rakennemuutosta kokevan työläisnuorison kiinnostus politiikkaa kohtaan romahti.

Nuorisoliitto suuntautui enemmän kulttuuritoimintaan, kuin puoluepolitiikkaan osallistuen muun muassa punk-piireihin, rauhanliikkeeseen sekä ydinvoiman vastustamiseen.

1990-luvulla tilanne parani huomattavasti.

Vuosikymmenen alussa rasismin vastainen toiminta oli SDNL:n pääteemoja. Vuoden 1995 liittokokouksessa päätettiin, että SDNL:n ensisijainen tehtävä on ­ Vasemmistoliiton nuorisotoiminnasta huolehtiminen. Samana vuonna poliittisten laulujen kilpailun voitti työtön säveltäjä nimeltään Kerkko Koskinen kappaleella ”Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat”. Kappale levytettiin SDNL:n kustannuksella ja tulkitsevaksi yhtyeeksi perustettiin helsinkiläisistä taidelukiolaisista yhtye nimeltä Ultra Bra. Järjestön nimi muutettiin Vasemmistonuoriksi vuonna 1998.

Seitsemän vuosikymmentä on takana päin ja monta vielä edessä.

Muistot jäävät elämään ja lisää syntyy jatkuvasti. Tule mukaan järjestön 70-vuotisjuhlaan uudenvuodenaattona luomaan uusia muistoja ja jättämään jälkesi järjestön värikkäisiin historian kirjoihin!

Nuorisojärjestön 70-vuotisjuhlat järjestetään Kulttuuritalon historiallisessa miljöössä osoitteessa Sturenkatu 4 uudenvuodenaattona 31.12. klo 15 alkaen. Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Lisätietoja: www.vasemmistonuoret.fi/70 Lähteet: - Reijo Viitanen: Punainen aate, sininen vaate: Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto 50 vuotta, SDNL, 1994 - Perttu Iso-Markku: Artikkelisarja,­­ http://www.vasemmistonuoret.fi/? /70/historia/ - Wikipedia: Vasemmistonuoret, http://fi.wikipedia.org/wiki/Vasemmistonuoret#Historia_SDNL:st.

C3.A4_Vasemmistonuoriksi - Vasemmistonuoret: http://www.vasemmistonuoret.fi/?/jarjesto/historia/ ja http://www.vasemmistonuoret.fi/60/historia_lisaa.html 11

Harmaita

hetkiä

M

asennus ei ole sitä, että vähän itkettää. Eikä sitä ettei vaan huvita.

Ei se ole sitäkään, että kyynel silmäkulmassa katsoo haikeasti ikkunasta ulos ja miettii kaihoisasti menneitä.

Se on sitä, kun kaikki sisältäsi olisi kaavittu irti raastinraudalla eikä jäljellä olisi muuta kuin kuori täynnä muodotonta mössöä. Eikä sellaisella sisällöllä pääse mihinkään tässä elämässä.

Toisinaan ei edes ylös sängystä.

Olen tuntenut sen pidempään kuin yhtäkään elämän rutiinia. Se ei tunne rutiineja, vain neuroottisen suorittamisen tai täydellisen paralyysin. Olen tuntenu sen pidempään kuin yhdenkään ystävistäni. Se ei ystävyyttä tunne, vain epäluottamuksen ja vainoharhan. Se ei ilmoita itsestään vaan ilmestyy aina hiipien. Ja kuitenkin se on jotenkin aina läsnä. Yhtenä hetkenä kaikki on hyvin ja seuraavana autotie kutsuu.

Taas kaikki tuntuu niin merkityksettömältä, että on vaikea ymmärtää miksi tätä elämää jatkaisi. Mihin kaikki katosi?, mietin avuttomana kuilun partaalla.

Kotona maaten kattoa tuijottaen poissaolot kertyy. Kuulen päässäni toisen kohtalontoverin lääkäriltään vahingossa kuuleman: “Kaikkia ei oo tehty elämään”. Ei pitäisi ajatel-

12

TEKSTI JA KUVITUS: S o p h i a L e p p ä

la näitä vaan unohtaa tehdä. Joka aamu sitä lupaa itselleen, huomenna on se päivä, kun lähden ulos liikkeelle enkä pakene koulusta puolilta päivin. Mutta eihän se ole se päivä vaan aikaisintaan seuraavalla viikolla, jolloin tuntee jo itsensä niin täydelliseksi luuseriksi ettei se paljoa lohduta, että lupauksensa viimein piti. Epäreilua on tuntea itseään niin mitättömäksi. En minä tätä valinnut. En minä tätä halunnut. Mutta tämän minä sain. ”Mutta onhan meillä Suomessa hyvinvaltio”, he sanoo, “ja julkiset palvelut”. Niin on ja siksi meitä mielensäkadottaneita ei asu kadulla moninkertaiset määrät toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Muttei se tarkoita ettei elämä täälläkin voisi olla turvatonta. Voiko mikään tuntua turvattomammalta kuin se ettei apua saa edes sairaalan päivystyksestä, koska somaattisen osaston lääkäriltä puuttuu tietotaito? Pelkkä ajatus Auroran psykiatrisen päivystyksen siirtämisestä lopullisesti Malmin somaattisen yhteyteen saa menettämään yöunet. Entäs jos vajoan taas eikä olisi Auroraa jonne mennä? Muistan sen tunteen, kun lääkäri tiuski päin naamaa, “Emmä sulle voi mitään lääkkeitä antaa, turha tulla tänne”, pitäen narkkarina. Silloin sentään vielä oli parempi

paikka, johon laahustaa paniikkikohtauksessa ja maahan lyötynä.

Entä ensi kerralla?

En tahdo kuulla enää voittajista, laulaa Paleface ja samaistun. Miksi tahtoisin, kun ei ne tarinat koskaan kerro meistä? Ei ne puhu näistä hulluuden pisaroista. Ja aina kun otsikoista löytyy yksi selviytymistarina, niin takaa löytyy kaksikymmentä ei niin onnekasta. Ja onnestahan se on kaikki kiinni. Paha kiivetä, jos ei oo ketään ylös maanpinnalle vetämässä.

Toisilla kun on vain ihmisiä takaisin kohti pohjaa repimässä. Voiko silloin todella sanoa, että kyse on vain siitä kenellä on kovin tahdonvoima?

Nämä ovat yhden ihmisen, allekirjoittaneen, kokemuksia mielenterveysongelmien kanssa painimisesta.

Kokemuksia, joista mielestäni pitäisi voida puhua ilman pelkoa yksin jätetyksi tulemisesta. Syksyllä käynnistyvä Vasemmistonuorten mielenterveyspoliittinen kampanja rikkoo stigmaa, jolla mielenterveysongelmaisia leimataan yhteiskunnan sivullisiksi ja terveysongelmasta tehdään heitä määrittävä piirre. Kampanja ajaa myös potilaat paremmin huomioonottavaa ja ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, erityisesti mielenterveyspalveluita ­kehitettäessä.

Koko Suomi

hoidon tarpeessa TEKSTI: A i n o Tu o m i - N i k u l a

T

änä syksynä Vasemmistonuoret tarttuu aiheeseen, josta ei tarpeeksi puhuta.

Mielenterveysongelmat koskettavat yhä useampaa suomalaista. Silti aihe on edelleen yhteiskunnallisessa keskustelussa tabu.

Mielenterveysongelmista tulisi voida puhua yhtä helposti kuin mistä tahansa sairauksista.

Kuitenkin niihin liittyy myös yhteiskunnallinen konteksti, jota ei somaattisten sairauksien kohdalla ole havaittavissa. Huonossa asemassa olevat ihmiset joutuvat hyvätuloisia herkemmin tilanteisiin, jotka altistavat mielenterveysongelmille ja heidän on myös vaikeampi päästä hoitoon taloudellisista syistä.

1. Ihminen hoidon tarpeessa

Jokainen suomalainen luultavasti ainakin tuntee mielenterveysongelmaisen. Kyseessä on siis ongelma, joka levittäytyy maassamme laajalle. Mielenterveysongelmilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisen elämään, jos niihin ei tarpeeksi nopeasti puututa.

Moneen mielenterveysongelmista kärsivään ihmiseen kohdistuu rutkasti vääriä uskomuksia. Mielenterveysongelmaiset joutuvat usein kärsivään musertavasta stigmasta eli häpeäleimasta. Sosiaalinen leimautuminen voi vaikeuttaa työn saantia, opiskelua, asunnon hankkimista ja sosiaalisia suhteita sekä yleistä hyvinvointia omanarvontunnon heikentymisen kautta. Ympäristön

syrjinnän lisäksi mielenterveysongelmaiset usein antavat itse itselleen kaikkein rankimman leiman. Lisäksi vähävaraiset ovat heikossa asemassa mitä tulee stigman vastustamiseen ja siitä selviämiseen.

Yksi epäkohta on se, että Kela myöntää tukea terapiaan vasta sitten kun ihminen on vaarassa jäädä tuottamattomaksi yhteiskunnan jäseneksi eli on työkyvyttömyyden partaalla. Apua ei siis saa ennen kuin tilanne on niin paha, että ahdingosta nouseminen saattaa viedä vuosia.

2. Palvelut hoidon tarpeessa

Mielenterveyspalveluiden järjestämisessä on paljon parantamisen varaa. Siinä, kuten monessa muussakin asiassa, on kyse siitä miten tasa­-arvo rakentuu kansalaisten välillä. Kenellä on varaa päästä hoitoon?

Hoitojärjestelmä on pirstaleinen.

Apua hakevan on selitettävä sama tarina useammalle eri henkilölle.

Heti kun on saanut luotua suhteen toiseen ihmiseen, hoitaja vaihtuu tai saa lähetteen poliklinikalle.

Lomake­helvetin läpäisy voi olla erityisen hankalaa, jos ihminen ei ole täysissä voimissaan.

Hoidon laadussa näkyy myös selkeä ero tuloluokkien välillä. Kun vähävaraiset jonottavat hoitoon pääsyä, varakkaammat voivat varata ajan yksityiseltä puolelta ja päästä hoitoon seuraavana, ellei jo samana päivänä.

Joskus hoitoon pääsyä on odotettava viikkoja tai jopa kuukausia.­­­

Nopeasti apua kaipaava joutuu merkkaamaan ajan kalenteriinsa ja jäädä odottamaan. Vasemmistonuoret vaativat, että apua tarvitsevan olisi päästävä hoitoon tarvittaessa yhden vuorokauden kuluessa. Hoidon järjestämisessä tulisi myös huomioida kaiken ikäiset ihmiset; niin lapset ja nuoret kuin vanhuksetkin.

3. Yhteiskunta hoidon tarpeessa

Yhteiskunta on rakennettu niin, että vain vahvimmat pärjäävät. Vähä­ varaiset joutuvat usein kohtaamaan ongelmia, jotka eivät tue mielen hyvinvointia. Jos on epävarmassa taloudellisessa tilanteessa ja on stressattava oman itsen tai perheen hyvinvoinnista, on mieli pakostakin koetuksella.

Mielenterveysongelmat ovat yhteiskunnassamme yleinen ilmiö. Ne koskettavat erityisesti heikommassa asemassa olevia ihmisiä, joiden on hankalampi hakeutua hoitoon. Jokaisen ihmisen olisi saatava olla hoidon tarpeessa.

Kampanjan aikana tulemme järjestämään useita tapahtumia.

Heti kampanjan julkaisemisen jälkeen pidämme avausbileet nimellä Kreisi­bailut. Ravintolapäivänä marraskuun 15. päivä avaamme useam­ massa kaupungissa ”Pilleribaarin”.

Ensi keväänä suunnitelmissa on järjestää Mad Pride paikallisten mielenterveysyhdistysten kanssa. ­Lisätietoa kampanjasta: www.hoidontarpeessa.fi

13

ETELÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET RY Päijänteentie 35 00510 Helsinki 044 019 5901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi

18.9.2014

TERVETULOA UUSIEN JÄSENTEN ILTAAN JA AKTIIVEIKSI! Oletko vasta liittynyt Vasemmistonuoriin? Olet kenties ollut jo pidempään jäsen, mutta et ole saanut aikaiseksi aktivoitua? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua järjestön muihin jäseniin sekä tulla mukaan toimintaan.

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää uusien jäsenten illan keskiviikkona 12.11. klo 17.30–21.00.

Uusien ilta pidetään piiritoimistollamme Helsingin Puu-Vallilassa osoitteessa Päijänteentie 35 (katso paras tuloreitti osoitteesta www.reittiopas.fi).

Uusien illassa esitellään Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestöä ja toimintaa. Uusien jäsenten ilta on myös loistava paikka tutustua aktiiveihimme ja toisiin samanhenkisiin ihmisiin. Kauempaa tulevien jäsenten matkakulut korvataan. Tarjolla on myös pientä naposteltavaa. Tervetuloa!

Jos on mitä tahansa kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä!

Lauri von Pfaler Heidi Gröndahl Puheenjohtaja Toiminnanjohtaja p. 040 7276731 p. 0440195901 lauri.pfaler@gmail.com etela-suomi@vasemmistonuoret.fi

14

TULEVAA TOIMINTAA – VALITSE OMASI!

18.9.2014

Tärkeitä osoitteita ja yhteystietoja: Piiritoimisto: Päijänteentie 35 00510 Helsinki. ESVN:n kotipesä.

Keskustoimisto: Hämeentie 29, 6. krs 00500 Helsinki. Keskusjärjestön koti.

Toiminnanjohtaja Heidi Gröndahl 0440195901 (piirin puhelinnumero) etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Puheenjohtaja Lauri von Pfaler 0407276731 lauri.pfaler@gmail.com

KESKIVIIKKONA 1.10. ESVN:n hallituksen kokous klo 17.30 piiritoimistolla. Tervetuloa seuraamaan kokousta.

TORSTAINA 9.10. piiritapaaminen klo 17.30 piiritoimistolla. Kuukausittaisen jäsentapaaminen. Keskustelun lisäksi suunnitellaan tulevaa toimintaa ja nautitaan kokoustarjoiluista. Piiritapaamiset ovat loistava mahdollisuus tutustua muihin jäseniin ja halutessaan aktivoitua mukaan toimintaan. Piiritapaamiset ovat avoimia kaikille jäsenille!

TORSTAINA 30.10. ESVN on yhdessä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa mukana RUUTIEXPO 2014- tapahtumassa Helsingin Kaupungintalolla.

ESVN:N SYYSLEIRI 7. - 9.11.2014 LUVN-järjestää ESVN:n syysleirin Karkkilassa. Leirikeskukseen on yhteiskuljetus Helsingistä. Leirillä on koulutusta aiheesta Jäsenrekrytointi ja Vasemmistonuorten edustus, kouluttajana Juuso Aromaa. Muutoin lähinnä keskustelua, saunomista yms. rentoa yhdessä oloa. Ilmoittautumisia ottaa vastaan ja lisätietoja antaa Toiminnanjohtaja Heidi Gröndahl, joka järjestää leiriä LUVN:n aktiivina.

PERJANTAINA 5.12. Pikkujoulut. Joiden yhteydessä ”potkaistaan Helsinki pihalle” eli järjestetään ­Helsingin paikallisosaston perustamiskokous. Lisätietoa myöhemmin.

15

16