Glasnost 2/2011

Päätoimittajalta: Ensin me otet- ei oikein tunnu uskovan siihen perustutaan Punavuori, sit koko Suomi loon. Ikävää. Eikös perustulon pitänyt Veronpalautukset tulivat ja menivät, onneksi opintotuki vielä jatkuu. Jatkuvasti sitäkään ei voi saada. Jossain vaiheessa pitää mennä töihin. Entäs jos töitä ei löydykään? Sitten varmaan etsitään lisää, tehdään jotain muuta ja täytellään toimeentulotukihakemuksia.

Tuen hakeminen käy jo oikeastaan työstä. Ainakin jos sitä hakee ensimmäistä kertaa. Näin kävi minulle keväällä.

Kuukauden täyspäiväisen tuen hakemisen jälkeen totesin, että fuck this. Menin suosiolla uudestaan töihin, tällä kertaa Malmin Nesteelle. Todella katkera maku jäi kuitenkin suuhun sosiaaliviraston ja Kelan toiminnasta.

Vasemmistonuorten keskusjärjestö lanseerasi marraskuussa Massit Massoille -perustulokampanjan. Kampanja on otettu surkeasti vastaan jos internetin keskustelupalstoja on uskominen. Kukaan

G

L

A

S

olla jo aivan läpi lyönyt käsite sosiaaliturvan ja toimeentulotuen uudistamiseksi?

Kannattaa kuitenkin yrittää, nimenomaan jotain erilaista. Jonkin asian menestyminen vaikkapa liike-elämässä tai suurta kulttuuria tuotettaessa johtuu yleensä siitä, että tehtiin jotain erilaista.

Jotain sellaista mitä muut eivät olleet tehneet. Kannattaa ottaa riskejä. Niin henkilökohtaisessa elämässä kuin politiikassakin. Haluan radikaalin vasemmiston riskien ottamisen ja yrittämisen puolesta.

Ps. Lehden tuleminen venähti taas niin, että tästä olisi oikeastaan pitänyt tehdä joulunumero. Ei kuitenkaan tehty.

Lohdutukseksi haluan toivottaa hyvää joulua kaikille! Erityisen hyvää joulua lehden tekemiseen osallistuneille ja oman panoksensa tälle antaneille.

N

O

PÄÄTOIMITTAJA HEN RI SALONEN / TAITT O CECILIA BERGST RÖM / KANSIKUVA AN TTI KURKO / OTSIKO T HANNA POHJALAINEN

S

T

Varapuheenjohtaja Milja Rämö:

Toverit, avatkaa suunne!

Vasemmistonuorten piiritasolle tarvitaan enemmän vastakkainasettelua ja paljon puhuttua vastarintaa. Vastarinnan ei kuitenkaan tarvitse olla räyhäämistä, vaikka sillä voisikin olla viihdearvoa, vaan uskallusta sanoa omat ajatukset ja pohdinnat ääneen.

Usein tuntuu siltä, että liikettä on vaikea kyseenalaistaa sen sisällä, kokouksissa vain muutamat sanoavat eriävät mielipiteensä. Eri mieltä oleminen on kaikkien oikeus ja velvollisuus! Eikä mielen muuttuminen myöskään ole häpeäksi.

Haluan korostaa, että eri mieltä oleminen ei kuitenkaan tarkoita muille vittuilua tai oman pätevän egonsa pönkittämistä. Tämä ei ole millään tasolla rakentavaa. Päteminen pönkittää valta-asetelmia ja hierarkiaa järjestössä, jossa puhumme tasa-arvosta.

Jos jokainen uskaltaisi avata kokouksessa suunsa ja laukoa mielipiteensä, olisi järjestöön kenties helpompi tulla mukaan.

Toki eräät ovat varmasti sitä mieltä, että järjestöissä kuuluu olla valta-asetelmia.

Sivuhuomautuksena kuitenkin, että meidän tulisi vasemmistolaisina toimioleminen joina kyseenalaistaa vasemmiston suhde valtaan ja henkilöityvään tarkoita politiikkaan jo piiritasolla.

Tarvitsemme keseri mieltä kustelevampaa ja ei kuitenkaan avoimempaa kultvittuilua tai tuuria, jossa jo- muille pätevän egonsa Mutta mikä pointti on puhumikainen uskaltaisi oman sanoa ajatuksen- pönkittämistä sessa, jos ei kuule? Kaiken pusa, jossa erilaihumisen lisäksi meidän pitäisi set mielipiteet kuunnella enemmän toisiamme ja johtavat keskusteluun murjottamisen si- toistemme ideoita. Muuten keskustelussa ei jaan. Avoin keskustelu ei suoraan kuiten- ole mitään järkeä. Kuuntelemalla voitaisiin kaan tarkoita yhteisymmärrystä. ESVN:ssä on myös karsia egotrippailua (joka on kuitenmonenlaisia toimijoita. Joidenkin mielestä kin aivan inhimillinen ilmiö). järjestö on liian radikaali ja toiset taas haluaisivat enemmän suoruutta ja radikaali- Keskustelevuus tekisi ESVN:stä miellytävämutta. Itse pohdin paljon sitä, millä tasolla män tilan toimia. Seuraavassa kokoukseshaluaisin vaikuttaa. Haluanko ottaa huomi- sa tai tapahtumassa sanokaa mielipiteenne. oon suurempia kokonaisuuksia vai keskittyä Myös uudet jäsenet, jotka vielä pohtivat yksityiskohtiin? Saadaanko ääriteoilla toi- Vasemmistonuorissa aktivoitumista: olette saalta aikaiseksi parempi tulos? Avoin kes- erittäin tervetulleita kertomaan mielipikustelu järjestössä auttaisi jäseniä ymmär- teenne maailmasta, vasemmistolaisuudesta ja tämään kabinettien ja katujen toimijoita, yhteiskunnassa toimimisesta. Aktiivit ja vaikka samaa mieltä ei oltaisikaan, eikä muut vanhat jäsenet: kuunnelkaa mitä muilla tarvitsekaan olla. on sanottavana!

Teksti: Juuso Aromaa

Hyvinkään seudun Vasemmistonuoret (Hyvanu) järjesti retken Helsingin Sarjakuvafestivaaleille, joita vietettiin tänä vuonna suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlavuoden merkeissä. Tarjolla oli niin kotimaista kuin kansainvälistäkin sarjakuvaa, mielenkiintoisia luentoja, alkuperäistaiteen huutokauppaa sekä pienjulkaisumateriaalia omassa teltassaan.

Tämän vuoden erityisteemoina oli (luonnollisesti) satavuotias suomalainen sarjakuva, ja brittiläinen sarjakuva.

Näytteilleasettajia oli 23 suomesta ja 17 ulkomailta. Kansainvälistä tarjontaa oli pohjoismaiden lisäksi mm. Latviasta, Portugalista, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Festarit järjestettiin nyt toisen kerran lasipalatsin aukiolla, läheisen Henry’s Pubin tarjotessa lisätilaa haastatetluille ja keskustelutilaisuuksille. Aikaisempi tapahtumapaikka, Kulttuurikeskus Gloria, olisikin ollut auttamattomasti liian ahdas. Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja Otto Sinisalo kertoi tapahtuman viimeisenä päivänä, että alustavien kävijäarvioiden mukaan festivaali on suurin tähän mennessä järjestetty. Lopullinen arvio ylitti 25000 kävijää.

Hyvanu ja sarjakuvat Vuosi 2011 on ollut Hyvanulle urheilun ja kulttuurin teemavuosi. Suurin ponnistuksemme olikin kesällä järjestetty ”Sarjakuva näkyy kaikille” -tapahtuma, joka järjestettiin osastomme aktiivin Hanna Pohjalaisen aloitteesta Wanhan Villatehtaan kulttuurimiljöössä. ”Koska sarjakuvat ovat minulle rakas harrastus, Hyvinkäällä on ihan liian vähän maksuttomia kulttuuritapahtumia ja Hyvanulla oli kulttuurivuosi, tuntui sarjakuvapäivän järjestäminen järkevältä”, Pohjalainen kertoo.

Tapahtuma onnistui hienosti, kävijöitä oli paljon, työpajoissa tehtiin sarjakuvaa parhaimmillaan koko perheen voimin, ja sääkin oli hieno. Suurin kritiikin aihe oli, että allekirjoittaneen pitämä sarjakuva-aiheinen tietovisa oli liian vaikea.

Osastomme onnistui myös luomaan hyvät kontaktit Sinisaloon, joka piti mielenkiintoisen luennon sarjakuvan kulttuuripoliittisesta asemasta ja sarjakuvantekijöiden toimeentuloon liittyvistä ongelmista. Mies oli niin otettu tapahtumastamme, että pohdiskeli jopa Helsingin sarjakuvafestivaalien siirtämistä Hyvinkäälle.

Sarjakuvan kulttuuripoliittiset haasteet Sovimme Sinisalon kanssa sarjakuvafestivaaleilla tehtävästä haastattelusta. Iloiseksi yllätykseksemme haastateltavaksi tuli myös Tommi Musturi, joka on vuoden 2011 puupäähattu-palkinnon voittaja ja tunnetaan mm. pääteoksestaan ”Samuelin matkassa” sekä toimittamistaan Glömp-antologioista. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun sarjakuvasta, sen kulttuuripoliittisesta asemasta, tekijöiden toimeentulosta ja perustulosta. ”Vaikka kotimaisen sarjakuvan taso on kansainvälisestikin kova, vain noin 20 tekijää Suomessa pystyy elättämään itsensä sillä.

Yhden sarjakuvakirjan tekeminen kestää vuodesta kolmeen vuotta. Harva uskaltaa ryhtyä urakkaan, jos toimeentulosta tuona aikana ei ole selvyyttä. Ilmaisumuoto menettää hyviä tekijöitä, kun taiteilijat siirtyvät kuvittamisen ja muiden, varmempien tulonlähteiden puolelle,” Musturi toteaa. ”Sarjakuvantekijät Suomessa ovat pääsääntöisesti prekariaattia.

Vaikka perustulosta ei aktiivipiireissä ole keskusteltu kovin

taajaan uskon, että suurin osa tekijöistä ottaisi sen mielellään vastaan”, jatkaa Sinisalo.

Sarjakuvan kulttuuripoliittisen aseman tunnustaminen on myös iso ongelma. Kulttuurihallinnosta puuttuu sarjakuvan asiantuntemusta, eikä sarjakuvalle löydy omaa momenttia kuten kirjallisuudelle tai kuvataiteieelle.

Tämä hankaloittaa avustusten hakemista ja kentän toimintaa. Myös sarjakuvataiteelle omistetun museon puute maassamme huolettaa: ”Museon puuttumisen johdosta mittaamattoman arvokasta kulttuurihistoriaa joutuu puuliitereiden pohjalle lahoamaan, koska sitä ei ole kerätty talteen ja arkistoitu järkeväsi”, Sinisalo toteaa huolestuneena.

Vasemmistonuoret on tarttunut asiaan. Toissa hallituksen kokouksessa teimme kannanoton, jossa käsitellään juuri näitä ongelmia. Kannaria ei julkaistu perinteisessä tekstimuodossa, vaan juhlavuoden kunniaksi se julkaistiin sarjakuvana. Toivottavasti myös kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ottaa sarjakuvan aseman parantamisen työlistalleen. Sarjakuva ei ole pelkkää hesarin takasivua tai lasten viihdettä. Se on elinvoimainen ja monipuolinen ilmaisunmuoto, jolle pitää antaa sille kuuluva tunnustus.

Stop röhmyille Teksti: Tomi Strömberg

Syksyllä uutisoitiin suomalaisissa lehdissä STT-lähtöisesti (katso esim. Iltalehti 26.8.2011) taannoisen pamflettibuumin hiljaisesta kuolemasta. Sekä WSOY:n Barrikadi- että Tammen Huutomerkki-sarjat lopetettiin, sillä ne eivät tavoittaneet tarpeeksi suurta lukijakuntaa. Alaviitteenä muistettiin mainita, että Into-kustannus jatkaa pamflettisarjansa julkaisemista.

Hyvä niin. Into-pamfeltti-sarja on pysynyt jatkuvasti kilpailijoitaan paremmin ajassa kiinni, mikä on pamfletin elinehto. Esimerkiksi Risto Isomäen ”Ydinvoima Fukushiman jälkeen” saatiin ulos vain kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen. Näin pamflettien tuleekin toimia.

Vahvasti tämän päivän keskustelussa kiinni on myös uusi ”Muutaman töhryn tähden”-pamfletti, jonka takana ovat uuden sukupolven ns. aktivistitoimittajat (Eikö toimittaja ole aina aktivisti?) Mikael Brunila, Kukka Ranta ja Eetu Viren. Kirjoittajat ovat sekä toimineet laajasti yhteiskunnallisissa liikkeissä että tuottaneet materiaalia eri medioihin (mm. Suomen Kuvalehti, Megafoni, Image ja tietenkin Voima). Tämä on - ajankohtaisuuden lisäksi – toinen pamfletin elinehto. Ei riitä, että kirjoittajat seuraavat ilmiöitä, niissä täytyy olla myös aktiivisesti mukana.

Töhrykirja kertoo Helsingin kaupungin Stop töhryille –projektin tarinan - taustoista aina projektin viralliseen päättymiseen asti. Katutaiteen puhdistamiseen ja täydelliseen poiskitkemiseen keskittyneen suurprojektin tarkka

historiankirjoitus ja kartoittaminen on arvokas ja tärkeä työ. Se ei kuitenkaan ole syy siihen, että pamfletti on yksi vuoden merkittävimmistä kirjoista ja Into-kustannuksen pamflettisarjan onnistuneimpia teoksia.

Laajemmin tarkasteltuna Muutaman töhryn tähden kertoo yhden pienen osan laman jälkeisen Suomen tärkeimmästä rakennemuutoksesta. Julkisten tilojen ja niiden hallinnan ja omistuksen yksityistäminen on kansainvälinen megatrendi, johon töhryprojekti olennaisesti liittyy. Tänä päivänä erilaiset osakeyhtiöt omistavat, hallinnoivat, siivoavat ja vartioivat ennen julkisina pidettyjä tiloja. Poliisin ylin johto väläyttelee yhä useampien virkavallan perustehtävien ulkoistamista voittoa tavoitteleville suuryrityksille. Nämä muutokset tapahtuvat vaivihkaa kaikilla valtion- ja kaupunginhallinnon aloilla. Töhryprojekti on vain yksi lenkki lisää siinä ketjussa, johon kuuluvat niin yksityinen terveydenhuolto kuin kilpailutetut tietohallintoprojektitkin.

Kokonaiskuvaa on vaikea nähdä, mutta näin ansiokkaista yksittäiskuvista sitä voi ryhtyä rakentamaan.

Pamfletti osuikin monella tapaa oikeaan aikaan. Stop töhryille –projektia pidetään jopa sen toteuttajien keskuudessa virheenä (katso esim. Basso Television Tagi-dokumentti 2011) ja katutaidetta puolustavia kriittisiä ääniä kuullaan valtamediassakin (Alexandra Salmela Helsingin Sanomissa 23.11.2011). Itse asiassa kyse ei taidakaan olla siitä, että Muutaman töhryn tähden olisi julkaistu oikeaan aikaan. Kyse on siitä, että nimenomaan tämä pamfletti on ollut olennaisesti muuttamassa keskustelua maltillisempaan suuntaan vuosien röhmyilyn jälkeen. Tästä hyvästä kirjoittajat ansaitsevat meidän kiitoksemme.

PS. Kirjan erinomaisuutta lisää hienoin kustannusidea pitkään aikaan: kirjat on painettu nimitietoja lukuunottamatta täysin valkoisin kansin. Kansia on sitten joukolla töhritty toimituksessa ja näin tehty jokaisesta kappaleesta ainutlaatuinen pala graffitin kulttuurihistoriaa. Nerokasta!

Feministinen itsepuolustus Teksti: Heli Mahkonen Kuva: Antti Kurko

”Niin kauan, kun naisia alistetaan sukupuolen takia yhteiskunnassa ja henkilökohtaisella tasolla, myös niin kauan tarvitaan itsepuolustustaitoja, jotta meidän ei tarvitse hyväksyä kaikkea epätasa-arvoa, mitä ympärillämme on.”

Feministinen itsepuolustus eli Fip on 80-luvulla Yhdysvalloista Suomeen rantautunut rekisteröimätön verkosto. Yksi Fipin perusperiaatteista on, että jokainen on puolustuksen arvoinen. Lähtökohtana ryhmien toiminnalle on pohtia ja keksiä yhdessä keinoja, joilla puolustaa itseään ja miettiä miten elämän mielekkyyttää omassa ympäristössään voi lisätä. ”Feministinen osa siinä viittaa moniin asioihin, mutta kaikkein eniten sukupuolten väliseen tasa-arvoon.”, selventää Victoria Lindquist, 27, Feministisen itsepuolustuskurssin vetäjä.

Victoria itse lähti toimintaan mukaan noin kahdeksan vuotta sitten.

Hänen siskonsa alkoi opiskeluystäviensä kanssa vetämään fip-kurssia. Myöhemmin, osan ryhmästä muutettua Helsinkiin, alkoi Victoria itse vetää fip-ryhmää täällä. Vetäjänä Victoria on hyvin reipas.

Kurssilla käsiteltiin rankkoja ja vakavia aiheita, mutta hänen positiivisen asenteensa ansiosta kurssi ei käynyt henkisesti liian painostavaksi. Oli suorastaan ihmeellistä, kuinka nopeasti luottamuksellinen ja rento ilmapiiri muodostui täysin ventovieraiden ihmisten välille.

Ryhmien tapaamisissa ei opetella pelkästään fyysistä itsepuolustusta, vaan toiminta ulottuu paljon syvemmälle. ”Juttuja käydään läpi

todella monella tasolla. Fyysinen itsepuolustus on mukana vain siitä syystä, että jos tulee tilanne josta ei pääse pois pelkästään puhumalla, huutamlla tai näyttämällä kaikin keinoin ’ei näin’ - silloin tietää osaavansa tehdä jotain viimeisenä ratkaisuna”, kertoo Victoria.

Vaikka feminismi käsitteenä viittaa sukupuolten tasa-arvoon, eivät miehet saa osallistua ryhmien toimintaan. Ryhmissä tärkeintä on se, että kaikki jakavat saman kokemuspohjan siitä, miten tulee kodelluksi yhteiskunnassa. ”Fipissä ei tarvitse olla samanlainen käsitys feminismistä tai naiseudesta, mutta samanlaisia kokemuksia taustalla siitä, että meidät nähdään naisina tai meidän oletetaan olevan naisia.” Vicotrian mielestä olisi tärkeää, että miehilläkin olisi oma ryhmä. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ole lähestynyt häntä tai muita ohjaajia asian saralta.

Nimenomaan feministinen itsepuolustus on Victorian mukaan tärkeää. Vieläkin niin yhteiskunnallisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla sukupuoluroolit ja sukupuolten valtasuhteet ovat vahvasti läsnä. Tämän huomaa etenkin silloin, kun niitä rikkoo. ”On aika normaalia elää siinä uskossa, että sukupuolinormeja ei ole, tai että ne eivät ainakaan kavenna meidän mahdollisuuksiamme. Ollaan vain mitä ollaan, mutta heti jos tuleekin rikkoneeksi sukupuolinormeja, niin silloin huomaa rajat ja ettei kovin heloposti pääsekään tekemään mitä haluaisi.”

Victoria on esimerkiksi omalla populaarimusiikin urallaan huomannut, että naismuusikot nähdään edelleen ensisijaisesti sukupuolen edustajina. Usein puhutaan ”naisrumpaleista” tai ”naiskitaristeista”, ja heitä arvostellaan suku-

puolen, eikä pelkän ammattitaidon perusteella. Laulajan rooli on hänen mukaansa ainoita osa-alueita, joissa naisena ei kohtaa erikoiskohtelua.

Myös muilla elämän osa-alueilla vallitsee yhä vahvasti sukupuolittunut ja heteronormatiivinen maailmankuva. Ottamalla esimerkkiä Victorian kaltaisista vahvoista yksilöistä jokainen voi osaltaan tehdä siitä elämästä vähemmän rajottavaa, niin itselleen kuin muillekin. Solidaarisuutta!

Teksti: Milja Rämö Kuva: Henri Salonen

Flow oli monen vanun kehto elokuisen viikonlopun ajan. Peruspussikaljottelun ja reggaeräpin vastapainona oli vaihtoehtoista indie/alternative/ dubstep/electro/jne-settiä. Toki paikalla oli myös random Kanye West, joka kaikella itsensä lobbauksella oli ehkä vähän liikaa joidenkin vasemmistolaiseen makuun.

Flow aiheutti suurta elämöintiä myös porukoiden statuksissa. Toiset vihasivat, toiset rakastivat.

Rakastavat pitivät vaihtoehtoisesta skenestä. Kukapa aina jaksaisi kuunnella itseään toistavaa vassariräppiä kalliolaisessa baarissa. Vihaajat vastustivat varmaan festarin kaupallisuutta ja hintavuutta. Flow’n aiheuttama kahtiajako oli hämmentävä.

Flow oli kuitenkin hieno kulttuuripläjäys Helsingin kesässä, tämä tiedoksi festarista nillittäneille.

Teksti: Juha, Kuva: Hilla Kurki

Vuosia takaperin työpäivän jälkeen nousin ratikkaan ja lähdin kotimatkalle. Ennen pysäkkiäni Vaunuun astui tarkastaja. Kaivoin korttini esiin ja näytin sitä kuuliaisesti, mutta turhaan, sillä eihän siellä mitään arvoa ollut. En muistanut tätä, joten en filmannut hämmästystäni.

Astuessani ulos laskeskelin pikaisesti, että raideryöväri oli vienyt minun päivän palkkani, prikulleen. Kotisohvalla murjottaessani koin oloni petetyksi. Tämä ja monet muut lailliset ryöstöt ovat saaneet minut ajattelemaan ilmaista joukkoliikennettä.

Päätoimittaja nakitti minulle haastattelun. Soittelin HSL:n toimistolle, mutta en ollut ainoa näillä asioilla. Suomalaisesta joukkoliikenteestä on kiinnostunut moni taho.

Yle on ollut apajilla minua ennen, Ruotsalainen lehtitalo sekä tuntematon Korealainen Tv-ryhmä. Kaikkia kiinnostaa kuinka täällä luotetaan, että liput maksetaan. Niin, tottahan se on. Täällä voi kävellä metroon sisään, eikä siellä tarkkailla, onko sinulla lippua. Vain satunnainen tarkastaja on uhkasi.

Menin Elielinaukiolle kohtaamaan tapakuumottajaa. Isokokoinen ja kunnioitusta herättävä työläinen vei minut VR:n rakennuksiin, jotta saisin langettaa syytökset hänen niskaansa.

Tarkastaja oli nostalginen ratatyöläinen korvarenkaineen.

Vr:n kokoushuoneessa utelin, kuinka tämmöiseen ammattiin ajaudutaan. Mies vastasi olleensa tarkastajana jo kahdeksantoista vuotta. Oli turhaa kysyä viihtyikö hän työssään.

Ymmärrän että kuulut vasemmistoliittoon.

- kyllä Vasemmistoliittohan on joskus ajanut ilmaista joukkoliikennettä.

- Olen näin käsittänyt, mutta se on tainnut olla liian kallis toimenpide.

On laskettu, että se teettäisi 1,70 % nousun kunnallisveroon Helsingissä - koetin päteä tilastoillani.

- Sinällään hieno ajatus, mutta mieluummin voisi tehostaa tarkastusta, jolloin korotuspaineet lippujen hintoihin häviäisi, ja se voitaisiin pitää edullisena matkustusmuotona.

Yritin kuumeisesti kaivella argumenttini ja puolustella ilmaisen joukkoliikenteen haavetta, mutta se tuntui utopistiselta. Miksi tarkastusmaksu on sitten niin korkea?

- Se perustuu lakiin ja on 40 kertainen halvimman kertamaksun mukaan. Se voisi olla kalliimpi ja korotusta suunnitellaan.

Olin pöyristynyt tästä julkeudesta, mutta jatkoin. Vähätuloisille se on melko suuri uhka. Miksei sakko ole tuloihin verrattavissa?

- Ei se väärin olisi, mutta hankala toteuttaa. Tässä on haettu tasaarvoa ja yksinkertaista ratkaisua.

Tasa-arvon käsite alkoi poukkoilla mielessäni. Äänestäisitkö nyt ilmaisen joukkoliikenteen puolesta?

- Toi onkin hankala kysymys. Jos rahoitus olisi selkeä, niin miksei? Eri kunnille tulisi vain suuret rasitteet suhteessa Helsinkiin.

Minkä tyyppiset ihmiset eniten kiinni liputta?

jäävät

- Jokaisesta ikäluokasta ja sukupuolesta löytyy. On tietty omat ryhmät, jotka järjestään ovat siellä. Alkoholisoituneet on yksi pieni ryhmä.

Sakotatteko te selkeästi alkoholisoituneita ihan samalla tavalla kuin muita?

- Kyllä.

Vaikka näkisitte selkeästi että se ei omasta palkkapussista ole tulossa?

- Joo, me tiedetään tämä asia, mutta se on nimenomaan tasavertaisen kohtelun vuoksi tehtävä näin.

Olin solmussa tämän tasa-arvon kanssa, mutta keräsin itseni. Mitä mietit näistä ihmisistä joita sakotat? Mitä tunteita ja ajatuksia sinussa herää?

- Periaatteessa ei mitään. Siihen on tottunut jo vuosien mittaan. Ei se mikään nautinto ole, mutta se on vaan suoritettava.

Tuleeko ketään armahdettua?

- Totta kai. Meillä on tarkasti laissa määritelty pykälät, minkä mukaan kirjoitetaan tarkastusmaksu, mutta jokainen tilanne on yksilöllinen. On mahdollisuus jättää kirjoittamatta, jos me sen jollakin perusteella katsomme liian ankaraksi rangaistukseksi, ja sitä käytetään aika paljon. Me puhutaan ”kymppipykälästä”, elikkä tietyistä syistä jätetään kirjoittamatta.

Se voi olla ikä, sairaus, tms.

Miten menet yöllä nukkumaan kun tiedät työksesi ryöstäväsi työväenluokkaisia tovereita? Tarkastaja naurahti hyväntahtoisesti: - Sanotaan niin, että mä en koe sitä tolla tavalla. Tää on työ siinä missä muutkin, eli nukun ihan hyvin

Teksti ja kuvat: Emilia Riikonen

Kajarit ovat kovilla ja meno villiä, kun tanssiryhmä hetkuttaa lanteita rumpujen rytmissä. Tunnelma tempaisee mukaansa, ja hetkeksi ympäristö unohtuu. Todellisuus on vain ympärillä jammaileva väkijoukko ja rauniotalojen taakse painuva päiväntasaajan hehkuva aurinko.

Korogochoon, yhteen Kenian suurimmistä slummeista, on kerääntynyt monisatapäinen joukko. Ruohonjuuritason rauhantyötä tekevän Ghetto Films -organisaation jätkät myhäilevät tyytyväisinä – tähän astisista tempauksista suurin näyttää onnistuvan yli odotusten. Favela Goal Post –tapahtuman vielä kruunaamaton vetonaula on futisturnaus, jonka väliajoilla tanssiryhmä lämmittelee yleisöä. Osallistuvia joukkueita on pitkälti yli kolmekymmentä. Vaikka viikonlopun meininki on täynnä viihdettä, on taustavaikutteena ghettofilmsiläisten tärkeä sanoma - One Goal: One Nation.

Yhtenäisyyttä korostava sanoma on tärkeä maassa, jossa eri etnisiä ryhmiä, ”heimoja”, on 42. Kansaa yhdistävän puuhamiehen tielle lähteneen Ghetto Filmsin muodostaa noin kymmenpäinen joukko itseoppineita, media-alan ammatista haaveilevia aktiivikansalaisia. Osaavan porukan tärkeimmäksi vaikutusvälineeksi on valikoitunut elokuva, ja järjestössä tehtaillaan kantaaottavia lyhytleffoja usean filmin vuosivauhtia. Kohdeyleisö tavoitetaan tehokkaasti kuukausittaisissa slummien leffailloissa, jotka ovat kaikille avoimia.

Nuorille on myös leffantekopajoja. Lisäpontta toiminnalle antavat lähiradioasema ja epäsäännöllisesti järjestettävät koko kansan tapahtumat, kuten Favela Goal Post. Porukan slogani on kuvaavasti ”Edu-

tainment”, jossa yhdistyvät koulutus ja viihde - tavoitteena saada haluttu viesti perille unohtamatta hauskanpitoa.

Alkusysäys Ghetto Filmsin toiminnalle olivat 2007-2008 vaalien jälkeen eri puolilla Keniaa puhjenneet väkivaltaisuudet, jolloin pukuherrojen vehkeily ei säästänyt ruohonjuuritasoa kuohunnalta. Istuvan presidentin Mwai Kibakin (kikuyu-ryhmän jäsen) haastaja Raila Odinga (luo-ryhmän jäsen) oli johtanut kaikissa kyselyissä ja oli saavuttamassa kamppailun voittoa, ääntenlaskennan mukaan lähes miljoonan äänen etumatkalla. Todellisuuden läimäistessä avokämmenellä kasvoille ”Kikuyu mafian” sisäpiiri näppärästi peukaloi tilanteen suotuisammaksi oman etnisen ryhmänsä eliitille. Kibaki siirtyi toiselle kaudelle. Tiukan paikan varalta Kibakin lähimpien kätyrien epäiltiin suunnitelleen kaiken tarkasti etukäteen ja varmistaneen ulospääsynsä kuin koira veräjästä.

Vaalien jälkimainingeissa toisilla alueilla ryhdyttiin vainoamaan ja ajamaan pois kikuyuja, toisilla luo’ja.

Kantaaottavan hauskanpidon ja viihteen areenaksi tänä viikonloppuna valikoituneessa Korogochossa ei väenpaljoudesta huolimatta levottomuuksista näy merkkiäkään. Kaupunginosa on yksi Itä-Afrikan toiseksi suurimman kaupungin Nairobin monista slummialueista - elinolo-

suhteita kuvaa osuvasti kaupunginosan nimi käännettynä: shoulder to shoulder, eli puristuksissa ollaan. Matkalla lopulliseen päämäärään kiersimme liikkuvan lavan kanssa lähistön muita köyhempiä asuinalueita pyrkien herättämään huomiota ja houkuttelemaan tapahtumaan tulijoita kranevaalimaisella meiningillä. Menestys oli taattu. Nuoret artistit vaihtuivat lavalla tiuhaan tahtiin, ja pyörien pyöriessä pistimme tanssiksi. Huteraa oli meno. Räppäreiden kantaaottavien lyriikoiden lisäksi yleisö sai nauttia tanssibattlesta ja organisaation aktiivien aatejulistuksista – paikallisten poliitikkojen tasolle yltäviä kansan vakuuttajia on pakko kehaista, sanan säilä on suunnattu kohti tribalismia!

Ilmiönä tribalismi on kuitenkin Keniassa suhteellisen uusi. Sen syntyyn ovat vaikuttaneet vahvasti kolonialismi, urbanisoituminen, nopea väestönkasvu ja itsenäistyneen Kenian poliittinen kulttuuri (2007-2008 hyvä katsaus). Esimerkiksi puhtoiset pulmuset, brittiläiset siirtomaaisännät, alleviivasivat eroavaisuuksia eri etnisten ryhmien välillä ja usuttivat niitä toisiaan vastaan omien tarkoitusperiensä mukaisesti – tämän vaikutus näkyy näihin päiviin saakka varallisuuden eriarvoisena jakautumisena. Etnisten ryhmien välisissä konflikteissa kyse onkin useimmiten taistelusta aineellisista voimavaroista ja poliittisesta päätösvallasta.

Korogochon kentän muuttumista toistumiseen vusien 2007-2008 kaltaiseksi taistelutantereeksi on vaikea edes etäisesti kuvitella, kun futisturnauksen voittajajoukkue illan hämärässä kruunataan. Mutta 2012 vaalit kolkuttelevat jo nurkan takana, ja ghettofilmsin porukoilla on kalenterin täydeltä aktiviteetteja tavoitteensa, yhtenäisen Kenian edistämiseksi. Työ olisi jo pitkällä, jos jokainen vaaliuurnille käyvä sisäistäisi maan yleisen sanonnan: pole pole – rauhassa.

tta ta itoista vuo s k a k niistä suot ä a t t i n ö o m n e a i k m n o i – ku Asunnott Antti Kurko ) nen, Kuvat: vi Au i id skukus (ARA He Teksti: kehittämiske ja us it en umisen raho Lähteet: As keski-ikäist ä

te. Kovenmiesten haas ja vuokn tän rkkinoilla i i ma t t to e un t s as e j r voi tuneilla ien yö jä ka tahansa aa. t ku r e k sa Asunnottom es a tu t atois rien kallis a. Nuorikahdennett en vasilman koti s i vuonna m ä y äd t y jä ä j r helposti on kasvanut yden ja sy ea YK:n köyhy sunnottomuus mpäri Suom äa y tk .

0 pä 1 .

7 ja 1 ujen alsoivänä ksyllä koul nnottou Sy s taisena pä a i. a i st m la u t hätäsalakava iin tapah tarjoamat Han n i te g n os i järjestett s it l e la . H kaessa oppi na vuonna stamiseksi ovutetolleet mone u l muuden poi at ov a s t s a se m ismajoituk päätapahtu kaan yksinä mu tava t u t en s i oj kaniemen u m st la sta ni viitäynnä. Ti nottomuude muismäärä vähe n a n ie tiin asun n o om u v tt ä no n notten asun kivi”. Tä a kuin asun Kyll . e ma l sa l a “Hiertävä % j i 4 e m sar me vuonna 3, äntyi 7,7 ni Pelastu kansamäärä lisä n n tuttaja me ö y de ei n e rh i m pe o muuttatomien Asunnott ien maahan rtävä e uv i h as seessä on n a j si vä ut. Alle %. Myös yk en kiertä s on kasvan ttäjille uu ä laisliikke ä om p tt n no a a un t noin jien as a luovute nottomista nnes un u k as , e kivi, jok l on l i o mij 25-vuotiaita sa ollaan ttomuustoi 00. Suomes le enää 13 o tai asunno i i yl e i a el s velvoi17 %, uusasiois jollaillista , a a j ss h asunnottom o jo p n a, o ei ole. tilanteess avaa. Tämä rjestämiseen aisliike l jä muistutett a s en n a is k um n ö as laistetta tomien y uluu Suomen ä saä ku t s n e le Asunnot j ee r ä is j en perusoiOikeus asum ensa jälke sosiaalisiin emen toi vuosi tois n in a k ih a H ty et n a lvoita sa sääd tapahtum itenkaan ve neen. i ku o t ei t manlaisen l e ki t La a j keuksiin. hviloineen hinkään. rilla yöka ta valtaa mi is lk ju tavoima on aikana Vas jatkuu. n e i s o u v polittikasta n yöhön.

Viime to e i un m o as t t u o n il n rit tyhKamppa tta Asu vuonna t neliömet na ä tuonut uu n oo e t lj h y Mi on saatatus, joka imistotilaa Mielenosoi to n ä e e jä s k u a vuokalonvalt käyttöön ja is um päättyi t as i t va t SMCLähiöro säytettävä. nousu on py ja toisena t en u n ri o u t vaatii tiin, on tonuoret is en konsert mm se n a Va V le 30-vuoahtumalle. takuuta al osansa tap to a un j as n e j o vallan mintatap Julkisen e. hojen toi ll n ai e n ti i m edullinen en haasta tarjottava vaatimuksi , a t on t u l l u unnoksi tervet nto ensias aina su -a on ra ok e e vu r o den e pysyy tu rin kuukau jotta liik eistään pa im vi tt no oivana. oren asun na ja toim sisällä nu sta. Asunto en alkamise n ud i a mu v te l no o un uus ei siaskel as Asunnottom takuu on en tot o n n u i. s ks a ais istamise pitkäaik tomuuden po suomae l o i e e muutta. S isten oniongelma laisten m

Teksti: Sameli Muurimäki Kuva: Jussi Peevo

Eräs tavanomainen aamu Eräänä tavanomaisena aamuna heräsin siihen, että olin kuollut.

Vaimoni kysyi aamiaispöydässä, kaadettua kuppiini kahvia, kuinka voin? Vastasin helvististäkö minä tiedän, onpahan kummallinen olo.

Hän ei tavalliseen tapaansa virkannut mitään, vaan jatkoi neulomista.

Olisin mielelläni soittanut ystävälleni ---, mutta tiesin hänen olevan juuri tuohon aikaan töissä. Hän on ammatiltaan koneistaja, --- nimisessä yrityksessä, ehkä tiedättekin hänet? Joka tapauksessa: pahansisuisen työnantajansa takia hän ei voisi nyt puhua kanssani. Viimeksi kun soitin hänelle keskellä päivää, hän oli vähällä saada potkut. Vaimoni oli tuolloin viimeisillään, mutta tulihan siitä keskenmeno. Kummallista. Vaimo olisi halunnut antaa sille lapselle nimeksi --- isän mukaan, mutta minä kielsin. Onneksi siitä ei tullut lopulta mitään. Muuten olisin joutunut kaikenmaailman kiusallisissa sukulaisjuhlissa kiusallisiin tiltanteisiin, kun olisi pitänyt selittää miksi tyttärelläni on miehen nimi.

Lapsen onneksi se ei koskaan voinut joutua tähän tilanteeseen, missä nyt olen, tiedä vaikka olisi perinnöllistä. Kuinkahan selitän työnjohtajalle, että olen kuollut... En tiedä miten hän ottaisi sen vastaan, olen kovin pidetty varikolla. Puhumattakaan veroviranomaisista, pitääkö minun edelleen maksaa veroni, vai saako vaimoni leskeneläkkeen?

Siinäpä kysymyksiä yhdeksi aamuksi, vartin päästä minun pitäisi jo olla lyhyttavaraliikkeessä. Sielläkin pitäisi pyydellä anteeksi ihmisiltä kiusallista asemaani. Etkö ole jo lähdössä, vaimoni kysyy toiveekkaana. Suhteemme perustuu puhtaasti siihen, että teen pitkiä vuoroja. Hänellä on oma elämä, tai nyt oikeastaan vain hänellä, ja minulla... Minulla oli omani, kunnes tästä tuli tälläinen sotku. Perin harmillista.

GLASNOST ON ETELÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORTEN JÄSENILLE SUUNNATTU POLIITTINEN KULTTUURILEHTI