Glasnost 1/2013

GLASNOST 1/2013

Jumala on kuollut Taiteellista vastarintaa

Pare mpa a porn oa

Ihmiskauppa Suomessa Oopiumia kansalle valkokankaalta Paskahousujen sukupolvi

1

Päätoimittajan esipuhe Lauri Linna Vasemmisto voi hyvin. Se ei ole kriisissä. Oikeistolaisilla ajatuksilla ja puolueilla on takanaan paljon suu-remmat taloudelliset resurssit. On siis suorastaan hämmentävää miten voimakasta vasemmistolaisuus on niin meillä Suomessa kuin maailmalla.

Se miten asioista puhutaan ja kirjoitetaan, vaikuttaa – onneksi – siihen miten niistä ajatellaan. Jos puhutaan kriisistä, niin ei mene kauaa, että kriisi myös on olemassa. Kun puhutaan kehityksestä ja unelmista, ne ovat aina hieman enemmän totta.

Perinteinen oikeisto on sen sijaan kriisissä. Se ei ole ollenkaan niin suosittu kuin mitä sen pitäisi olla, kun otetaan huomioon, että sen takana on lähes kaikki maailman yksityinen omaisuus. On syytä epäillä, löytyisikö sille kannatusta, ellei raha olisi sen puolella.

Kaksikymmentä vuotta on puhuttu vasemmiston kriisistä.

On korkea aika vaihtaa levyä.

Jos siinä sivussa muuttuisivat poliittiset voimasuhteetkin.

Samoin voidaan vain kuvitella, kuinka suurta vasemmiston kannatus olisi, jos raha ei olisi sitä vastaan.

Päätoimittaja Lauri Linna Artikkelit

Lauri Linna Emilia Haaranen Sameli Muurimäki Sophia Leppä Elina Korhonen Joonas Pulkkinen

Kuvat

Anni Arenius Jasu Setälä Sameli Muurimäki

Kannen kuva Elina Ylisoivio Taitto

2

Maria McPartlin

2. Päätoimittajan esipuhe 3. Sisällys 4. Varapuheenjohtajan tervehdys 5. Kolumni: Paskahousujen sukupolvi 6. Parempaa pornoa 8. Jumala on kuollut - uskoa etsimässä 10. Orjuuden 21. vuosisata on näkymätön - miksi?

12. Taiteellista vastarintaa 13. Oopiumia kansalle valkokankaalta 14. Katkelmia

3

Varapuheenjohtajan Viimeisen parin vuoden aikana on käyty vaaleja melkein kyllästymi-seen asti ja nyt vietetään pitkästä aikaa vaalitonta vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsemme toimimaan paljon vapaammin ja tekemään juuri sellaista toimintaa kuin haluamme, kun ei ole vaaleja sääntelemässä.

Kesällä päästään toteuttamaan ulkotapahtumia ja tempauksia sen sijaan, että ollaan suunnittelemassa vaalikampanjoita.

Eurovaalikampanjoinnista odotan kuitenkin kevyempää kuin, mitä se oli eduskunta- ja kunnallisvaaleissa, joissa ehdolla oli useita EteläSuomen Vasemmistonuorten aktiiveja ja jäseniä. Kunnallisvaalit erityisesti kävivät raskaaksi runsaan ehdokasmäärän takia ja ne ovat muutenkin piirijärjestömme kannalta tärkeimmät vaalit, joihin tulee panostettua enemmän.

Vasemmistonuorten toiminnan periaatteisiin kuuluu vahvasti ajatus siitä, että poliittista vaikuttamista voi ja tulee tehdä myös muutenkin kuin vain äänestämällä. Kansalaisjärjestömäinen toi-mintakulttuuri on vahvuutemme moniin muihin poliittisiin nuorisojärjestöihin verrattuna. Eikä vaalien välillä tehtävällä aktiivisella poliittisella työllä ole koskaan myöskään haittaa vaalien kannalta, päinvastoin.

Piirimme alueella pidetyssä Hyvinkään liittokokouksessa hyväksyttiinkin nyt Vasemmistonuorille uusi Eurooppapoliittinen ohjelma, joka tulee määrittelemään hyvin pitkälti järjestön vaalikampanjoinnissa esiin nostettavia teemoja.

Ohjelman tiimoilta olisi tarkoitus järjestää loppukesästä myös jonkin muotoista koulutustoimintaa, jotta aktiivimme pystyvät lähtemään kampanjoimaan tehokkaammin vasemmistolaisen eurooppapolitiikan puolesta vaalien alla.

Täysin vaaleilta ei kuitenkaan selvitä, sillä jo loppuvuodesta on alettava miettimään ensi keväänä käytäviä eurovaaleja.

Jasu Setälä Varapuheenjohtaja Etelä-Suomen Vasemmistonuoret

4

Joonas Pulkkinen Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja aiheutti Ylioppilaslehden satavuotisjuhlanumerossa pitkästä aikaa vanhan kunnon ajan mediähämennyksen, tietynlaisen aivopierumyrskyn. Monen mielessä pyöri ”haavi auki”, itse olin lähes itkupotkuraivarien partaalla, lähinnä kysymys miksi? Haistattiko Kaarenoja kirjaimellisesti “paskat” ylioppilaslehdelle instituutiona, suomalaiselle medialle yleisesti ottaen tai sen ympärillä pyörivän julkisen keskustelun ( jota itse nyt myös käyn) nykyiselle tasolle?

Oli motiivina ollut mikä oli niin totean, että siitä kuvastuu Kaarenojan “paskahousumaisuus”. Lainatakseni suoraan Kaarenojaa kysyttäessä miksi juttu ylipäätänsä on tehty: “”Miksi ei? Miksi ei?”Vastaan näin vastakysymyksellä.” ja arviota artikkelin tulkinnasta (hauskuutta tai mauttomuutta): “”Vastaan tähän kuten taiteilijat, jotka ovat aina tosi ärsyttäviä, kun niillä on kryptisiä taideteoksia Kiasmassa: kaikki voivat tehdä oman tulkintansa. En halua ohjata tulkintaa.” Käsitykseni kuitenkin on että harvemmin toimittajuuden tuloksia on tulkittu taiteena. Toimittajuutta sitova eettinen koodisto sitoo toimittajaa henkilönä olemaan vastuussa työstään. Kaarenoja ei pysty kuitenkaan seisomaan artikkelinsa takana tai ohjaamaan siitä lähtevää julkista keskustelua vaan “pashahousumaisesti” ajaa vastuun artikkelista lukijalle. En tiedä onko tämä journalismin kehityssuunta: onko toimittajille loppujen lopuksi tärkeämpää oma julkisuus toimittajana kuin yksittäisen lukijan lukukokemus?

Kaarenoja tullaan tässä suhteessa ainakin muistamaan, toimittajana joka paskoi housuunsa. Kun tekoa tarkastelee Ylioppilaslehden ja kokonaisen sukupolven näkökulmasta tulee hiukan jopa surullinen olo.

Jos Ylioppilaslehti on historiansa aikana tukenut Unkarin kansannousua tuomiten Neuvostoliiton toimet, puolustanut Hannu Salamaa jumalanpilkasta, valjastanut nationalististen liikkeiden kuten Akateemisen Karjala Seuran ääntä, julkaissut Vanhan valtauksen yhteydessä Valtausnumeron, tukenut sotiemme jälkeen kansallista yhtenäisyyttä niin Kaarenoja eikä juurikaan kukaan muu ole enää sukupolvestani onnistunut valjastamaan mitään “ääntä” puhumaan meidän arvoistamme. Myönnän, on perusteltua miettiä onko edes niitä? Esimerkkien valossa olen jopa niin raadollinen että minun puolestani olisi (lähes) ihan sama mikä se ”ääni” olisi, kunhan se kuvastaisi yhdelle sukupolvelle tärkeitä arvoja . Me olemme se syrjäytynyt sukupolvi, joka “jää kotiin kaivelemaan muniaan” ja loistaa rikostilastoissa. Ne joita ei saa työelämään ja jotka ovat “menoerä” yhteiskunnalle. Juuri meidän tulisi kyetä muodostamaan koko sukupolvea koskettavia arvoja. En tiedä ovatko luokkaerot tehneet yhtenäisen sukupolven käsitteen mahdottomaksi vai onko meiltä vain viety mahdollisuudet oikeaan vaikuttamiseen mediassa? Kenties me olemme kaikki Vappu Kaarenojia, paskahousujen sukupolvi?

5

Porno yhdistetään usein naisen alistamiseen, heteromiehen fantasioiden toteuttamiseen, seksin mekaaniseen kuvaamiseen ja epäaitouteen. Tämä mielikuva ei kuitenkaan ole koko totuus.

Viime syksynä ensimmäisen kerran ilmestynyt Ménage à trois – queer-feministinen pornolehti – edustaa sellaista pornoa kuin mitä toivoisi kaiken pornon olevan: monipuolista, tekijöiden ehdoilla tehtyä, koko sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden kirjot kattavaa – sekä nautittavaa. Lehti sisältää esimerkiksi kuvia, tarinoita, sarjakuvia ja lukijoiden omia kokemuksia. Erityisesti viimeksi mainituista on annettava kiitosta. Lukijoiden itsetyydytyksestä kirjoittamia kuvauksia lukemalla sai aihepiiristä paremman kuvan kuin mitä saisi lukemalla läpi Cosmopolitanin vuosikerran.

Haastattelijana Lauri Linna

6

Lehden päätoimittajat Saija ja Begemot vastasivat sähköpostitse esittämiini kysymyksiin:

mutta siinä on voimakas painotus seksuaalisuuteen. Muuten ollaan aika pitkälti lähdetty omista lähtökohdista, mikä kiinnostaa ja millaista haluaisi nähdä. Selkeä linjaus oli esimerkiksi se, että englanniksi queer-pornoa löytyy, joten meille on tärkeää tehdä tätä niillä kielillä, joihin tarvitaan lisää queer-pornografista sanastoa.

Mistä idea lehden tekemiseen syntyi?

Sateisena päivänä Berliinissä visioimme queerfeminististä taidelehteä. Aika pian huomattiin, että kaikki juttuideamme liittyvät seksiin, joten ajateltiin tehdä sitten suoraan pornolehti.

Halusimme luoda julkaisuväylän toisenlaisen halun näyttämiselle ja näkymiselle.

Millaisille ihmisille lehtenne on suunnattu?

Kaikenlaisille. Täysi-ikäisille. Emme usko että queerfeministiseen pornoon tutustuminen on kenellekään pahasta, jos suhtautuu pornoon myönteisesti tai kiinnostuksella. Toivomme että lehti voi avartaa useiden ihmisten käsityksiä seksistä ja sukupuolesta ja toisaalta tarjota samaistuttavaa pornoa niille, jotka kokevat vierautta massapornon (tai vaikkapa niiden naistenlehtien ihmiskuvan) äärellä.

Mikä tekee lehdestänne queer-feministisen pornolehden?

Lehden sisällössä näkyy sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus. Erilaisuuden näyttäminen ja queer-ihmisten halun näkyväksi tekeminen on tärkeää.

Feminismi näkyy ennenkaikkea lehden tekotavoissa. Kaikki mallit ovat vapaaehtoisia ja täysi-ikäisiä.

Poseeraaminen lehdessä on vapaa taloudellisista intresseistä, koska palkkioita malleille ei makseta.

Lehti ei pyri tekemään voittoa, vaan lähinnä kattamaan seuraavan numeron painokulut. Mallit valitsevat itse mitä haluavat tehdä ja saavat hyväksyä kuvat ennen kuin ne menevät eteenpäin. Kenestäkään ei julkaista kuvaa josta ei itse pidä. Pyrimme tuomaan näkyviin monipuolisia kehonkuvia.

Miten lehteen on suhtauduttu? Onko vastaanotto ollut odottamanne kaltainen?

Vastaanotto on ollut hurjan hyvä, paljon parempi kuin osasimme odottaa. Lehden ensimmäinen numero on loppuunmyyty ja kyselyjä ja tilauksia on tullut sen jälkeenkin hurjasti. Myös media on osoittanut runsaasti huomiota. Kaikkein parasta on ollut, kun on tullut lukijapalautetta siitä, että tämä on vastannut ihmisten tarpeita.

Miten suhtaudutte vanillapornoon?

Miltä lehden tulevaisuus näyttää?

Vanillapornolle on myös tilauksensa, ja kunhan se on queeria ja feminististä, olemme siitä kiinnostuneita.

Ei hellyydessä itsessään ole mitään pahaa, mutta sitä on toisaalta turha asettaa kaiken seksin edellytykseksi niin kuin joissain naisten/- tyttöjen lehdissä tehdään. On ärsyttävää ja kapeaa ajatella, että naisten pitäisi automaattisesti tykätä kaikesta pehmeästä ja hempeästä. Osa ihmisistä kiihottuu hellyydestä ja osa jostain muusta ja sillä selvä.

Erittäin lupaavalta. Kakkosnumeroon on voitu lisätä sivu- ja painosmäärää, ja pystymme silti pitämään lehden hinnan samana (6€). Uusia kiinnostuneita tekijöitä löytyy jatkuvasti, mikä on ilahduttavaa, koska sitä monipuolisempi lehti tulee, mitä erilaisempia tekijöitä on mukana. Ja monet mukana olevat ovat ihanan sitoutuneita tähän.

Minkälaisena näette queer-feministisen pornon tulevaisuuden?

Oletteko kohdanneet vaikeuksia lehden tekemisessä?

Riemullisena, seksikkäänä, avoimena, keskustelevana ja kiihottavana.

Begemot teki freelancerina töitä isolle suomalaiselle naistenlehdelle, mutta kun hänen pornoyhteytensä kävi ilmi lehden päätoimittajalle, tämä päätti muuttaa Begemotin tehtävänkuvaa ja vähentää tämän töitä.

Päätoimittaja ilmaisi suoraan, että se, että Begemot tekee pornoa, riitelee lehden arvomaailman kanssa huolimatta siitä, että porno on feminististä.

Suosittelisitteko muille vastaavan pornon tekemistä?

Lämpimästi! Harras toiveemme on, että kymmenen vuoden päästä meillä on useita kilpailijoita kentällä. Esimerkiksi kinky-julkaisu Suomesta puuttuu. Paras tapa puuttua epäkohtiin on tehdä niiden suhteen jotain konkreettista. Queerin halun näkymättömyys kulttuurisessa kuvastossamme johti Ménage à trois -lehden syntyyn. Mikä muu jää marginaaliin ja piiloon? Mitä Sinä haluaisit nähdä?

Onko teillä millaisia esikuvia ulkomailla?

Yksi inspiraation lähde on ollut saksalainen Bend Over. Vaikka se onkin taidejulkaisu eikä pornolehti,

7

Elämme aikaa jolloin kristillisen agraarikulttuurin perusteet ovat luhistuneet. Yhä jatkuva urbanisoituminen, kulutus, ja minäkuvan rakentamiseen tarjolla olevat äärettömät vaihtoehdot pitävät yhteiskunnan ja ihmisen jatkuvassa muutoksen tilassa. Seuraako nykyistä talouden ja järjen aikakautta vielä henkisempi, ihmiskunnan olemassaolon päämääriä luotaava jakso? Juurikin nyt elämme aikaa jolloin suuret kertomukset ovat kuihtuneet, kaikki on fragmentoinutta ja kaleidoskooppimaisen epävarmaa. Mikä on totuus, mikä on kohtuus?

Jos jumalan valtakunta ei ole päämäärä, mikä on se jota kohti olemme ponnistelemassa? Ei pelkästään henkilökohtaisesti vaan yhteisesti.

Onko edes mahdollista että olisi avaruuden valloituksiin verrattavia, yhteisiä kansainvälisiä, ihmisiä yhdistäviä ponnistuksia jonkin suuren päämäärän puolesta?

fysiologisten ja lisääntymisbiologisten tarpeiden ohella sisäänrakennettu tarve rituaaleille ja yhteisöllisyydelle. Rituaalit, toistuva toiminta, voivat olla sekä henkilökohtaisia, kuten esimerkiksi säännöllinen sanomalehden lukeminen aamuisin, tai yhteisöllisiä, kuten töissä tupakkatauolla käyminen työtovereiden kanssa. Olennaisinta ei ole välttämättä itse nikotiini, vaan tapa ja tarve saada rytmitystä arkeensa, kiinnekohtia, jotka ovat merkki päivän etenemisestä.

Samalla tavalla kuten muslimeilla rukoushetket ja niihin liittyvät tietyt toistuvat säkeet ja koraanin kappaleet tuovat turvallisuuden tunteen, jatkumon. Niin kuin paastot, pyhät ja niihin liittyvät ruoat ja tavat ovat rytmittäneet perinteisesti vuodenkulkua, säännöstelleet ruoankulutusta ja kannustaneet säästämään elintarvikkeita ja ennen kaikkea, tuoneet ihmiset yhteen tietyn asian äärelle. Luoneet tunnetta yhteisöstä.

1800-luvulla teollistuminen johti kaupungistumiseen ja luonnontiede alkoi toden teolla syrjäyttää elämää sekä sen tarkoitusperiä selittävän jumalkeskeisen maailmankuvan - sivutuotteena syntyi ateismi. Kansallistunne sai polttoaineensa kiihtyvästä kamppailusta valtakuntien kesken. Ranskassa muodostettiin suuren vallankumouksen jälkeen ensimmäinen asevelvollisuusarmeija ja itävät ajatukset ihmisten tasa-arvoisuudesta, sekä keskinäisestä oikeudenmukaisuudesta levisivät laajalti. Valtava määrä ihmisiä muutti maalta kaupunkeihin työn perässä, eivätkä naapurit tai suku pystyneet enää samanlaiseen kontrollointiin kuin perinteisessä tiiviissä kyläyhteisössä. Kuka tahansa saattoi olla anonyymi, kohdata ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran kadulla vastaan tulevan ihmisen. Jollain on kuitenkin pitänyt täyttää kaupunkiympäristössä heikkenevän Jumalan ja kyläyhteisön puuttumisen jättämä aukko.

1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien ihmisten seurakuntaa vastaavaa yhteisöllistä kokemusta ja maailmanselitystä tarjosivat kaksi merkittävää uutta liikettä, eli nationalismi ja sosialismi.

Kummallakin oli/on vetoava sanoma, tulevaisuuden visio, runsaasti riittejä ja rituaaleja erilaisten kansankokousten, mielenosoitusten, symbolien muodossa ja toimintaa urheilusta kulttuuriin.

Sosialismi luo uskon paremmasta tulevaisuudesta ja yhteisön työtätekevien, työläisten, kesken. Sosialismin kommunistinen suuntaus pyrkii luomaan eräänlaisen paratiisin maan päälle, vallankumouksen kautta ottaen omistavalta, työnantaja luokalta, heidän tehtaansa ja tuotantovälineensä ja jakaen ne kaikkien kesken. Sosiaalidemokraattinen suuntaus taas pyrkii hiljaa hivuttaen tasaamaan punnukset luokkien välillä demokraattisen rakenteiden kautta.

Nationalismi, eli kansallisuusaate, pyrkii vahvistamaan, ja tarpeen vaatiessa luomaan, yhden etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen ryhmän.

Mikä oli uusi yhteisö, ihmisten sosiaaliset kiinnekohdat, identiteettiä määrittelevä ryhmä tällaisessa maailmassa? Ihmisellä on kuitenkin

8

Molemmat liikkeet, nationalismi ja sosialismi, ovat menettäneet merkityksensä suunnan näyttäjinä. Osittain se liittyy niiden perussanomaan pyrkimyksestä kaiken kattavuuteen ja yksioikoisuudesta, ne eivät anna tämän päivän häilyvälle, itseään rakentavalle ihmiselle hänen kaipaamaansa jouston varaa. Nationalismi aliarvioi globalisaatiota ja muiden kulttuurien kohtaamisen tarpeen, kun taas sosialismi ei kohtaa keskiluokkaistuneiden työläisten arkea, sen ilmentymät, kuten ammattiyhdistysliike, ovat jähmettyneet instituutioksi ilman ohjelmaa.

Tämän päivän keinot ja mahdollisuudet yhteisöön, identiteetteihin ja maailmankuviin ovat rikkaammat kuin koskaan. Mihin moderni ihminen käyttää aikansa, tai verrattain anteliaasti annostellun vapaa-aikansa? Työ ja sen laatu on merkittävä määrittelijä, etenkin protestanttisessa pohjoisessa, se kertoo hyvin pitkälti kuka olet muiden silmissä. Viihde kaikkine alalajeineen on merkittävässä roolissa: musiikki, televisio, elokuva, internet. Vaatteet, muoti ovat toinen keino kertoa mihin viitekehykseen haluat itsesi asettaa, niiden sisäiset viestit ja merkitykset ovat aiheita joihin voi uppoutua.

Kulutuksen kautta ihminen määrittää oman persoonansa ja sosiaalisen ryhmänsä (eli toisin sanoen yhteiskuntaluokan, vaikka siitä ei saa sillä nimellä juuri nyt puhua), kuten myös harrasteet, urheilu, päihteet, matkailu. Nykypäivän ihmisen yhteisö voi olla internetin ylitse harrastettu massaroolipeli, kennelkerho, tai keskustelupalsta. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia joihin uppoutua tiedon äärellä loppuiäkseen on rajattomasti. Se on tämän ajan rikkaus ja kirous.

Nationalismin perusyksikkö on kansallisvaltio, jonka vahvuus ja itsenäisyys on sen päätavoite.

Kansallisuusaate ei perusta liiemmin yhteiskuntaluokista, vaan ihmisten syntyperästä. Sille on tärkeintä oman ryhmän elinvoimaisuuden ja kulttuurin vaaliminen, fasismin muodossa toisten yhteiskuntien kustannuksella. Fasismin pikkuserkun kansallissosialismin käyttövoima on rasismi, muiden kansojen alentaminen itsensä alapuolelle, ihmisyyden riistäminen heiltä. Raja rasismin ja nationalismin välille kuitenkin mahdollista helppo vetää, koska nationalismi voi olla positiivista, itsevahvistavaa, tai negaatioiden kautta muita, ryhmän ulkopuolilla olevia, syyllistävää.

Nationalistit määrittelevät ja lokeroivat ihmiset etnisen tai kulttuurisen taustan kautta, sosialistit omistussuhteiden eli rahan kautta.

Kumpi on oikeudenmukaisempi jaottelu, vai onko kumpikaan? Saako ihmisiä näin yksioikoisesti jakaa meihin ja muihin? Ihmisellä on selkeä tapa jäsenellä ja jakaa sekä asioita, että ihmisiä, erilaisiin kokonaisuuksiin, alkaen pakanan ja uskovaisen käsitteistä. Ajattelumme ei voi toimia ilman tiettyjä ennakkokäsityksiä, ja lokerointia, koska muuten emme pystyisi hallitsemaan mielessämme ympäröivää maailmaa.

Rajojen vetäminen on meille ilmeisen sisäänrakennettua.

Etniselle taustalleen, tai ulkonäölleen, kukaan ei voi mitään, mutta taloudellisen edun voi joko saada syntymälahjana tai oman neuvokkuuden, ahkeruuden tai juonittelun kautta.

Vauraus ei itsessään voi olla ”syntistä”, vaan jos se on saavutettu moraalittomin keinoin, ansiottomasti, silloin siihen tulee puuttua. Sosialismin (tai täsmällisemmin vielä, kommunismin) yksi selkeä ajatusvirhe on ollut omistamisen tietynlainen kriminalisointi, kun tulisi keskustella siitä mitä ja miten paljon olisi suotavaa olla yksittäisen ihmisen tai eturyhmän hallussa, ja minkälaisten asioiden kuuluu olla kaikkien tavoitettavissa, yhteistä.

Kaikessa monimuotoisuudessaan viihde, kärjistäen ilmaistuna, disinformaatio edesauttaa poliittista passiivisuutta ja antaa niille joilla jo on sekä valta että rikkaus, mahdollisuudet vetää taustalla kaikista naruista. Marionetit tanssivat.

Leijonat karjuvat Colosseumilla, gladiaattori kuolee yleisön hurratessa paahtavassa keskipäivän auringossa. Aurinkosuojan alla katsomon keskiosassa istuu laakeriseppele päässä hovinsa ympäröimänä keisari. Hänelle kuiskataan: muista, olet kuolevainen. Keisaria huvittaa.

Kysymyksiä on esitetty, ratkaisut löytyvät vain puhumalla, kuuntelemalla ja puhumalla lisää.

1900-luvulla kärjistyivät kahden maailmankuvan ja ihmiskuvan ristiriidat, nationalismi vastaan sosialismi. Ristiriidat kuohuivat ylitse, ja lopulta ihmiset ehkä väsyivät hurmoshenkisyyteen ja kirkasotsaisuuteen. Absoluuttinen varmuus, täydellinen itsekriittisyyden puute omasta asiasta onneksi lakkasi olemasta muotia viimeistään Neuvostovaltion romahtamisen jälkeen.

Sameli Muurimäki

9

Orjuuden 21. vuosisata on näkymätön - miksi?

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksessaan (2010) esittämän arvion mukaan “ihmiskaupan uhrin tunnistaminen on viranomaisten tehtävä, eikä uhrin tarvitse osata itse määritellä itseään ihmiskaupan uhriksi tai osata hakea apua ihmiskaupan uhrina”.

Viranomaiset osaavat kuitenkin parhaillaankin vain antaa hataria arvioita uhrien mahdollisesta lukumäärästä ja ovat yhdessä kolmannen sektorin kanssa onnistuneet tunnistamaan yhteensä vain muutamia kymmeniä ihmiskaupan uhreja.

Ihmiskauppaa vastaan kampanjoivan A21 -järjestön mukaan ihmiskauppa on nopeimmin kasvava rikollisuuden ala maailmassa. Miksi näitä 2000-luvun orjia ei kuitenkaan kyetä tunnistamaan edes Suomessa?

Pois maasta, pois mielestä Vaikka seksin myynti Suomessa on laillista, voidaan ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 6 kohdan perusteella ulkomaalainen käännyttää, jos hänen perustellusti epäillään myyvän seksipalveluja. Perusteeksi käännyttämiselle hallituksen esityksen (HE 50/1998) mukaan riittää tieto siitä, että henkilö on aiemmin myynyt seksipalveluja. Käännytysperusteen tarkoituksena on kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksen mukaan “ehkäistä prostituutioon liittyvää rikollisuutta sekä edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta”.

Vuonna 1999 voimaan tulleen lainkohdan perusteella käännytettävien tapauksissa ihmiskaupan mahdollisuus saattaa kuitenkin jäädä tutkimatta. Rajavartiolaitoksen kansalliselle ihmiskaupparaportoijalle

10

antamasta lausunnosta ilmenee, että kyseessä olevan ulkomaalislain kohdan nojalla käännytettävät henkilöt ovat yleensä tulleet rajavartiolaitoksen tietoon rajatarkastuksen yhteydessä. Selvityksessään rajavartiolaitoksen esikunta totetaa mahdollisen ihmiskaupan uhrin tunnistamisen olevan erittäin haasteellista rajatarkastuksen lyhyen keston vuoksi.

Lausunnossaan Rajavartiolaitos kuitenkin vakuuttaa noudattaneensa jo vuosien ajan matalaa puuttumiskynnystä mahdollisten ihmiskauppatapausten kohdalla. Uhriksi epäillylle esitetään kysymyssarjoja, joiden avulla pyritään esimerkiksi selvittämään, onko hänet asetettu jonkin tahon toimesta riippuvaiseen asemaan lunastamalla hänen matkustusasiakirjansa tai kontrolloidaanko henkilöä väkivallalla tai sen uhalla. Lisäksi ilmoitetaan ulkomaalaislain mukaiset oikeudet sekä mahdollisuus avustajaan ja tulkkiin.

Seksikaupan uhreja auttamaan pyrkivän järjestön V.A.L.O:n toiminnassa mukana olevan Anna-Maija Sormusen mukaan uhri saattaa kuitenkin olla haluton puhumaan tilanteestaan, sillä epäinhimillisistä työoloista ja kohtuuttoman pienestä korvauksesta huolimatta voi käteen jäävä osuus kuitenkin olla suurempi kuin, mitä se kotimaassa työskenneltäessä olisi. Sormunen arvelee myös, että halukkuutta puhua viranomaisille vähentää luottamuksen puute. Ihmiskauppiaana tai sen välittäjänä toimii usein sukulainen tai tuttava, jotka ovat saattaneet luvata hyväpalkkaista työtä. Oman lähipiirinkin pettäessä joutuu uhri usein pohtimaan, keneen voi luottaa.

Kun ei ole ruhjeita huomattavaksi Terveydenhuollon piiriin seksiorjuudessa elävät eivät kenties hakeudu usein, mutta niitäkään harvoja, jotka hakeutuvat ei aina osata tunnistaa ihmiskaupan uhreiksi. V.A.L.O:n Anna-Maija Sormunen kertoo tapauksesta, jossa seksiorjaksi joutunut nainen hakeutui Suomessa sairaalaan synnyttämään. Nainen oli asunnut jo pitkään Suomessa, mutta puhui kieltä edelleen hyvin heikosti. Hänen mukanaan oli tulkkina esiintyvä henkilö, joka vaikutti kontrolloivan naista ja hänen sanomisiaan. Ihmiskauppa.fi -sivusto on listannut juuri heikon kielitaidon pitkästä oleskelusta huolimatta ja mukana olevan tulkkina esiintyvän henkilön merkeiksi, jotka saattavat paljastaa kyseessä olevan ihmiskaupan uhri. Epäilyttävistä seikoista huolimatta Sormusen kertoman mukaan sairaalassa ei kuitenkaan oltu ryhdytty toimiin naisen tilanteen selvitttämiseksi.

Sormunen epäilee ihmiskaupan olevan kontekstina Suomessa vielä niin uusi, ettei epäselviä tapauksia osata yhdistää siihen terveydenhuollon piirissäkään.

Terveydenhuollossa työskentelevien tunnistamistyötä vaikeuttaa se, ettei seksikaupan uhreilla välttämättä ole näkyviä ruhjeita tai mustelmia.

Sormunen kertoo, etteivät ihmiskauppiaat useinkaan pahoinpitele uhrejaan fyysisesti, sillä tällöin uhrit saattaisivat joutua hakemaan apua terveysasemilta tai sairaalasta, mikä lisäisi riskiä toiminnan paljastumisesta. Sormunen myös antaa yksinkertaisen taloudellisen syyn sille, miksi ihmiskauppiaat välttävät näkyvien ruhjeiden tuottamista: uhri on myyjälleen kauppatavaraa, josta ei ruhjottuna saa samaa hintaa kuin hyväkuntoisena.

Pahoinpitely onkin Anna-Maija Sormusen arvion mukaan usein psyykkistä. Arviota tukee myös kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksessaan esittämät näkemykset. Kertomuksessa mainitaan esimerkkinä tapaus, jossa Nigeriasta kotoisin olevia naisia peloteltiin taipumaan ihmiskauppiaiden vaatimuksiin uskomuksiin perustuvilla juju-myyteillä. Uhrien ympärille luodaan “henkinen” vankila, jossa heitä pidetään ihmiskauppiaan otteessa väkivallan uhan avulla ja esimerkiksi kuljettamalla vartioidusti paikasta toiseen.

Miten sen nyt selkeästi määrittelisi?

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksesta ilmenee, että “ennen vuotta 2000 Yhdistyneissä Kansakunnissa hyväksyttyä lisäpöytäkirjaa ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta yhteistä kansainvälistä ihmiskaupan määritelmää ei ollut”.

YK:ssä hyväksytyn lisäpöytäkirjan 3 artiklan akohdassa ihmiskaupan määritellään tarkoittavan “hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa henkilöiden värväystä, kuljettamista, siirtämistä, kätkemistä tai vastaanottamista voimankäytöllä uhkaamisen tai voimankäytön tai muun pakottamisen, sieppauksen, petoksen, harhaanjohtamisen, vallan väärinkäytön tai haavoittuvan aseman hyödyntämisen avulla, taikka toista henkilöä vallassaan pitävän henkilön suostumuksen saamiseksi annetun tai vastaanotetun maksun tai edun avulla”. Monimutkainen ja vaikeaselkoinen määritelmä on tuottanut kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksen mukaan ongelmia tulkinnassa ja soveltamisessa useissa maissa.

Hankala määritelmä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettäi ihmiskaupan piirteitä täyttäviä tapauksia tutkitaan, syytetään ja tuomitaan usein muilla rikosnimikkeillä kuten parituksina tai ihmissalakuljetuksina. Määritelmällisesti ihmiskaupan piirteitä sisältävien tapauksien tutkiminen toisilla rikos-nimikkeillä on kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksen mukaan yleistä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

V.A.L.O:n Anna-Maija Sormunen mukaan seksikaupan uhrit ovat saattaneet lähteä ihmiskauppiaan mukaan vapaaehtoisesti kenties tietäen joutuvansa työskentelemään prostituoituina. Kuitenkaan olosuhteista, joissa työ tehdään ei uhrilla useinkaan ole tietoa. Kansallinen ihmiskaupparaportoija arvioi kuitenkin, että Suomessa ihmiskauppa käsitetään melko kapea-alaisena, mistä johtuen vain ilmeisiä tapauksia, joissa on esimerkiksi käytetty väkivaltaa lähdetään tutkimaan ihmiskauppana. Kertomuksessa kuitenkin mainitaan, että “ihmiskaupan ei kansainvälisoikeudellisen määritelmän tai Suomen rikoslain rangaistussäännöksen mukaan tarvitse toteutuakseen sisältää sisältää fyysistä väkivaltaa tai erehdyttämistä työn luonteen suhteen”.

Suomi on niin kansallisen ihmiskaupparaportoijan kuin Anna-Maija Sormusen arvion mukaan paitsi ihmiskaupan kohdemaa, myös sen kauttakulkumaa.

Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, kuinka monet tapaukset jäävät huomaamatta niiden sotkeutuessa monimutkaisiin määritelmiin tai valuessa viranomaisten ja terveydenhuollon väljien verkkojen läpi.

Emilia Haaranen Kuva: Anni Arenius

11

Taiteentutkimuksen opiskelijana mieleen tulee usein mitä poliittinen taide voisi parhaimmillaan olla. Poliittisen taiteen tekemiseen liittyy omat sudenkuoppansa, mutta voisiko kaksi tärkeää asiaa yhdistämällä saada aikaan jotakin aidosti kiinnostavaa niin taiteellisesti kuin yhteiskunnallisestikin?

Aivan kaikkia asioita ei tarvitse sotkea keskenään, tottahan se on. Poliittisuutta vain on lähes mahdotonta paeta olipa kyse sitten millaisesta toiminnasta tahansa. Kaikkein turhauttavinta taide on juuri silloin, kun se väittää pysyvänsä tietoisesti mahdollisimman kaukana yhteiskunnallisista teemoista. Silloin taiteilijat ovat usein ummistaneet silmänsä todellisuudelta ja siltä tosiasialta, että he tekevät taidettaan väistämättä yhteiskunnallisina toimijoina. Ja voiko tällaisin lähtökohdin tehty taide edes tarjota meille mitään?

Jotkut taas asettavat tietoisesti tavoitteekseen luoda yhteiskunnallista taidetta. Klassisin esimerkki tästä on Bertolt Brechtin suorasanaisen poliittinen teatteri, joka on yksi lähestymistapa, jossa taidemaailman ulkopuolellakin poliittiseksi ymmärrettyjä aiheita käsitellään suoraan teatterin lavalla.

Pyrkimyksenä on näyttää yhteiskunnan epäkohtia, agitoida toimintaan ja herättää yleisö huomaamaan tekijät, jotka aiheuttavat ahdingon heidän elämässään. Jos tarkoituksena saada yleisö nousemaan konkreettiseen kamppailuun vääryyksiä vastaan, tässä perinteinen poliittinen taide ei ole useinkaan onnistunut. Esityksen loputtua ihmiset unohtavat nopeasti sen vastarintahalun, jonka esitys herätti. Tästä huolimatta olisi mielestäni väärin lakata luomasta uutta ja kehittyvää poliittista taidetta.

Taiteilijoiden pitäisi pystyä rehellisesti tunnustamaan tavoitteekseen poliittisen taiteen tekemisen.

Toisaalta on totta, että eteenpäin pyrkivässä taiteessa, joka ei kumartele ketään, ei välttämättä tarvitse näkyä poliittisia väitelauseita. Kunnianhimoinen taide, joka onnistuu ravistelemaan käsityksiä arkipäiväisistä toimintatavoista tai kyseenalaistamaan vakiintuneita ajattelumalleja on usein myös voimaannuttavan poliittista. On olemassa monenlaisia tapoja tehdä yhteiskunnallista taidetta.

Teatteri, jossa ei käsitellä suoranaisesti poliittisia

teemoja, voisi toimia vaikkapa siten, että se loisi uusia malleja ja tapoja olla ryhmässä ja järjestäytyä omaehtoisesti. Theodor Adornon ajatusten mukaisesti taide voisi antaa mallin paremmasta yhteiskunnasta - tarjota uusia elämänmuotoja ja toimintamalleja, joista voisi ottaa oppia taiteen ulkopuolisessakin maailmassa. Yhteiskunnallista taide voi olla myös näyttämällä aitoja ruumiita ja ruumiillisuutta, jota ei mediassa juuri koskaan näe. Taide on ikään kuin aina aikaansa edellä ja voi muistuttaa rajoista, joita voisi vielä ylittää.

Tärkein poliittisen taiteen tavoite on mielestäni jonkinlaisen yhteisöllisen vastarinnan luomisessa - pyrkimisessä siihen, että olemisen ja elämisen muodot olisivat joskus meidän omissa käsissämme, eikä meidän tarvitsisi elää hyväksyen jonkin ylemmän tahon määrittelemiä elämisen ehtoja, jotka eivät enää vastaa omia ajatuksiamme mielekkäästä elämästä ja yhteiskunnasta. Poliittinen taide voi auttaa ymmärtämään, että emme ole ansainneet näitä epäsuotuisia olosuhteita, vaikka vallassa olevat puolueet näin uskottelevatkin. Kuten Jussi Vähämäen jo reilun parin vuoden takaisessa hienossa pohdinnassa [http:// yttt.fi/2010/11/taide-ja-politiikka/] todetaan; ”on taisteltava huolta, häpeää ja syyllisyyttä vastaan”.

--------------------------------------------------------------VATAK on suomalaisten vasemmistotaiteilijoiden, -kulttuurityöläisten ja -opiskelijoiden uutta järjestäytymistä ja yksi esimerkki politiikan ja taiteen avoimesta yhdistämisestä. Toimintaryhmän perustajat uskovat omien sanojensa mukaan siihen että ”taide ja politiikka voivat toimia hedelmällisessä vuorovaikutuksessa” ja edellyttävät, että politiikan toiminta- ja ajatteluhorisontin tulee ulottua päivänpoliittisia rutiineja pidemmälle.

Ryhmän pyrkimyksenä on tuottaa uusia poliittisia aloitteita ja näkökulmia poliittiseen keskusteluun ja ennakoida yhteiskunnallista kehitystä.

http://vatak.wordpress.com/ Elina Korhonen

12

Mihin minä omaa harmaata todellisuuttani kaipaisin?

Elämässä pärjäämiseen pyrkiminen ja sen jatkuva teeskentely vain lisäävät tuskaa ja ahdistusta.

Sophia Leppä Kuva: Jasu Setälä

Istu alas, rentoudu ja katoa. Vartti eteensä tuijottelua, yritystä saada juonesta kiinni ja sitten yhtäkkiä sinua ei enää ole.

Mielikuvituksen mereen on ihana pulahtaa, mutta sinne voi myös hukkua. Ideat pitävät maailmaa pystyssä ja unelmointi antaa keveyttä askelten alle. Kuitenkin liiallinen ruudun tuijottelu myös passivoi ja heikentää keskittymiskykyä.

Hitaasti sohvan pohja syvenee ja muu maailma katoaa jonnekin nojatuolin ulottumattomiin.

Ennen oli uskonto, johon paeta karun todellisuuden kylmää kättä. Kun luokkayhteiskunta ei mahdollisuuksia nousuun juurikaan suonut niin tuki ja turva löytyivät kirkonpenkistä, raamattu kädessä, haavekuvina taivaasta.

Helposti myös unohtuu miltä se todellisuus tosiasiassa tuntuu. Viihde kykenee parhaimmillaankin tarjoamaan vain hetkellistä kivunlievitystä, eivät ratkaisua elämän ankeuteen, aivan kuten Marxkin totesi uskonnosta. Mitään ei todellisuudessa muutu. Yhdenkin elokuvan aikana pystyy saamaan aikaan paljonkin, puhumattakaan kokonaisesta televisiosarjan tuotantokaudesta.

Yhteiskunnallinen elämä on ehkä kokenut muutamankin käännekohdan viimeisten vuosisatojen rakennemuutoksessaan, muttei elämän voi yksinomaan sanoa helpommaksi muuttuneen. Nyt arkea voi tahdittaa jopa ahdistavampi todellisuus.

Sinä voit olla mitä vain, mutta vain ja ainoastaan, jos olet se paras.

Vielä toimintakykyä tai aikaakin suurempi menetys on kuitenkin mahdollinen unohdus todellisuudesta. Mikään mielikuva ei voi valmistaa sinua tosihetkeen. Ei ihminen tunnu siltä miltä kahden välinen kosketus ruudun takaa näyttää. Tunteiden kirjoa ei kuvitellen pysty luomaan. Jännitys ja myötätuntoa ruudun läpi välittyvät, mutta tosi hetkessä on sitä jotain mitä ei voi keinotekoisesti tuottaa. Mitä se jokin on sitä ei tiedä varmaksi kukaan, mutta ehkä juuri siinä elääkin hetken viehätys.

Kaikki eivät kuitenkaan voi olla parhaita eikä kukaan kaikessa. Valkokankaalla sen sijaan mikä tahansa on mahdollista. Ei ole ahdistavampaa ympäristöä kuin paikka, jossa mahdollisuudet ovat niin yhtälailla loputtomat kuin saavuttamattomatkin. Kai siksi olemme luoneet elokuvat, televisio ja videopelit elämäämme. On kauniita henkilöhahmoja, loputtomia sydäntä tykyttäviä juonia ja kiillotettuja kulisseja, joihin kadota.

13

Sameli Muurimäki Rasittava rasisti nyt jokin roti hottentotti tää on mun maa, koti siivoo elä siivosti elä valita pidä suus kii niin ehkä pidämme susta mutta ei mitään mutinaa muista: oot mutiainen, vaikka nimes kuin olis Hakkarainen

kaupungissa on kirkko. kirkossa pappi. papissa syöpä. ei kerrota papille. on niin hauskempaa. papilla poika. pojalla koira. aika kuluu, mutta koira ei kuole. siinä on jotain vikaa. he palauttavat sen kauppaan. kauppa väittää, ettei tuotteessa ole mitään vikaa. valehtelevat, myyvät sekundaa. sitten pappi kuolee. koira ei. pappi priimaa. aamulla heräsin itseäni keräsin joku oli varastanut varpaat toinen oli vienyt hampaat jäljelle oli jäänyt vain nämä aivot avot tästä on hyvä lähteä kyselemään jos varaosaa tai edes jotain osaa mulla olisi tässä maailmassa

14

nostin jalat kattoon ja aloin laskea varpaita: herra jumala! niitähän on ainakin kaksi tusinaa. siis liikaa. aloin samantien karsia ylimääräisiä likaämpäriin leikata onpahan sioille taas jotain ehtaa apetta

Teretulemast tillin tallin Tallinnassa hei kassa heitäpä vielä yksi Vergi-lava niin mikä niminen oli se meidän laiva?

hassua miten ne joka päivä kasvaa onneksi ei ole kuitenkaan sitä ongelmaa niin kuin naapurin eukolla jolla syntyy joka aamu uutta kersaa naisparka, kohtu kokoajan arkana ikkunalaudat ja hyllynpäälliset lasta täynnä yritä siinä tietää kuka on kukin tai pysyä kaidalla tiellä

joojoo, on tilaa autokannella kannella jokunen lava kaljaa Harri, hauska tavata! superalkon katalogia, onhan se jumalauta loogista Kata laulaa karaokea Kari vetää pari timmaa puffettia ettii turhaan hytin ovea päiväristeily ei ole mikään rasti, mutta entäs se Viruhotellin vaksi törkee mulkku ja natsi!

15

16