Astalo 2/2017

ASTALO 2/17

Puheenjohtajan tervehdys Sisällys 2 Pääkirjoitus 3 Puheenjohtajan tervehdys

V

iimeaikoina olen ollut tunnistavanani paljon keskustelua liittyen pelkoon. Terrori-iskut niin äärioikeiston kuin islamistienkin puolelta ovat aiheita, joiden kanssa on viime aikoina mehusteltu paljon etenkin sosiaalisessa mediassa. Mitä enemmän niistä puhuu, sitä enemmän tuntuu kuin ne olisivat jatkuvasti läsnä arjessa.

Nykyisen kärjistyneen ilmapiirin myötä tavalliset ihmisetkin alkavat pelottaa. Teltalla pönöttäessä saattaa kojulle tulla puhumaan itseään vanhempia setiä, joille joutuu puolustaa omia näkökantojaan. Näitä samoja ihmisiä tulee vastaan kaikilla muillakin elämän osa-alueilla.

Samaan aikaan kun haluamme huolehtia siitä ettemme joutuisi pelottaviin tilanteisiin, meidän tulisi pyrkiä pääsemään jollain tasolla yli peloistamme. Pelko ei lopu, jos sen eteen ei tee työtä, kuten ei myöskään maailma muutu, jos sitä ei uskalla muuttaa.

Toisaalta en halua esittää kenellekään vaatimuksia sen suhteen, että mitä kunkin ihmisen tulisi kokea

4 Toiminta vasta helsinkiläistynein silmin milloinkin. Pelot ja fobiat ovat hyvin yksilöllisiä ja arkoja asioita, jotka eivät ole kenenkään päätettävissä, eikä niistä pääse eroon katkaisinta napsauttamalla.

Jos haluaa olla aktiivinen poliittinen taistelija eturintamassa, se vaatii rohkeutta kohdata hirviöt. Se vaatii rohkeutta kohdata erimielisiä ihmisiä ja pitää itsensä koossa. Ja ennen kaikkea se vaatii tukijoukkoa, jonka kanssa toimitaan taktisesti yhteistyössä. Yksin ihminen jää pian sarjatulen kohteeksi.

Liikkeessä toimiminen ei toisaalta tarkoita sitä, että pitäisi olla pelkästään eturintamassa. Taustajoukoissa riittää paljon tehtäviä, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä. Emme voi kuitenkaan kaikki toimia pelkästään taustajoukoissa, jos haluamme voittaa poliittiset taistelumme.

Pahoittelut militaristisista kielikuvista. Nykyaikana sitä joskus ihan unohtaa käyneensä sivarin.

Samuel Drake Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja 2

5 Puujalkavitsejä transsukupuolisille 6 Aina ei tarvi olla niin poliittista 7 Mitä Raidina tunnettu mies tekee Yle Areenassa vuonna 2017?

8 Liittokokouksen aikaansaannokset 9 Miten liittokokouksen päätöksen heijastuvat paikallistoimintaan?

10 Onko satavuotias Suomi juhlimisen arvoinen?

11 Kolmen suora 12 Keitä olivat chartistit?

13 Miksi Syriza epäonnistui?

14 Suur-Tukholman Vasemmistonuorten vuosikokous 15 Toverin keittokomero

Pääkirjoitus T

ämän lehden sivuilla pohditaan järjestömme toiminnan muotoja ja raameja aina teknisistä liittokokouksen sääntömuutoksista vähemmän poliittiseen lautapelaamiseen ja tarkastellaan tämän päivän ja historiallisten liikkeiden epäonnistumisia.

Mieleen nousee helposti, mikä on mielekäs ja aidosti tehokas tapa toimia poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Koska näkemyksiä järkevästä toimintakokonaisuudesta on kuitenkin yhtä paljon kuin on järjestössämme toimijoitakin, ei ole järkevää keskittyä vääntämään siitä missä suhteessa pitäisi olla kivaa ja missä suhteen tiukkaa tekemistä. On paljon antoisampaa keskittyä siihen miten asiat tehdään parhain päin silloin, kun niitä tehdään.

Vasemmistolla ja Vasemmistonuorillakin on paljon opittavaa poliittisesta vaikuttamisesta. Reilu viikko sitten KSL:n järjestämässä lobbauskoulutuksessa, ammattilobbari Kaisa-Reetta Koskinen antoi kylmää kyytiä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan lobbaukselle, ja samalla esimerkiksi Vasemmistonuortenkin järjestämät bussimatkat kansainvälisiin ilmastokokouksiin tuomittiin turhiksi – ainakin lobbausnäkökulmasta. Koskinen näki tämänkaltaisellakin toiminnalla kuitenkin funktionsa: yhteisellä matkalla yhteisen tavoitteen puolesta mieltä osoittamalla rakennetaan joukkuehenkeä ja nostetaan tunnelmaa. Hänen mukaansa reissu suoran lobbauksen keinona on yhtä tyhjän kanssa, sillä se ei vaikuta millään tavoin jo aikoja sitten lukkoon lyötyihin neuvottelumandaatteihin, joiden pohjalta tulos muotoutuu. Mutta yhteishenki ja jaksaminen eivät ole ollenkaan yhdentekeviä pidemmällä tähtäimellä lobbauksenkaan näkökulmasta.

Iänikuista, tasapaksua puurtamista tai reaktiivista vastaan kamppailua ei jaksa kukaan. Ja siltä vasemmistolai-

nen poliittinen toiminta voi helposti tuntua. On syynsä sille, miksei Vasemmistonuorten toiminta ole rahojen hassaamista risteilyviikonloppuihin ja skumppaan, mutta hauskaa ja rentoakin saa silti olla. Tämä välillä unohtuu, kun vääntöjä ja kamppailuja riittää pilvin pimein. Toisaalta jaksaminen ja joukkuehenki eivät riitä mihinkään, jos ei ole olemassa järkevää suunnitelmaa sille, mitä niillä tehdään.

Minkälaista se hyvä lobbaus sitten on, jos rahaa ja kokemusta ei ole suuryrityksen verran? Koskisen esitelmää kooten: hyvin suunniteltua, pitkäjänteistä ja tavoitteeltaan realistista ja tarkkaan rajattua. Kampanjointimme on harvoin kaikkia näitä yhtä aikaa ja harmittavan usein se ei täytä yhtäkään edellä mainituista kriteereistä. Kaiken lisäksi vaikuttamistyö tulisi ajoittaa ajoissa päätöksenteon valmistelun tai yhteiskunnallisen keskustelun suhteen. Myös tässä olemme usein jälkijunassa.

Mutta tämä ei ole huonoa lobbaustamme voivotteleva teksti; negatiivisuus ja itseruoskinta, kun eivät ole tälle liikkeelle mitään uutta eivätkä auta oikeastaan yhtään. Kaikki edelliset kohdat täyttävää vaikuttamista voimme myös oppia, jos uskallusta vain löytyy. Sanotaan, että vain tekemällä oppii, mutta uudella tavoin ei opi tekemään, jos ei uusia toimintatapoja lähde kokeilemaan. Eikä ole itsensä myymistä olla strateginen – se on vain järkevämpi tapa käyttää voimansa. Mihin ja millä keinoin sitten strategisesti järkevällä tavalla pyritään vaikuttamaan ratkaisee lopputuloksen. Kuten pitkän matkan juoksukin, politiikka on tekniikkalaji ja maailman muuttaminen maraton. Täyttä häkää ei jaksa kuin alun ja ilman suunnitelmaa voi pilata parhaankin juoksuinnon.

3

Kansitaide S

Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta, mutta Astalo juhlistaa kannellaan toista vähemmän nationalistista merkkivuotta. Karl Marxin taloustieteen klassikoksi muodostuneen Pääoman (Das Kapital) ensimmäisen osan julkaisemisesta tulee kuluneeksi 150 vuotta. Kannen kuvitus Jasu Setälä ja Sophia Leppä.

Julkaisija: Etelä Suomen Vasemmistonuoret ry Päätoimittaja: Sophia Leppä Taitto: Jasu Setälä Kirjoittajat: Ida Akkila, Samuel Drake, Niina Kari, Arto Leinonen, Mika Leminen, Sophia Leppä, Patrik Pulkkinen, Sini Savolainen, Jasu Setälä, Tiina Turunen Kuvat & kuvitus: Arto Leinonen, Jasu Setälä, Jan Österberg

Toiminta vasta helsinkiläistynein silmin

Teksti: Ida Akkila

M

uutin keväällä pääkaupungista toiseen, Turusta Helsinkiin, eivätkä suurin osa paikallisista tovereista tuolloin olleet minulle kuin korkeintaan naamatuttuja liittokokouksesta tai aiemmasta Vasemmistonuorten hallituksesta. Toukokuisen liittokokouksen jälkeen päätin vaihtaa myös virallisesti piirini asuinpaikkakunnalleni ja työttömän kesän päätin täyttää osaltaan vanujen toiminnalla. Pian virallisen piirini muutoksen jälkeen Facebook-kutsuja alkoikin sadella ja minut liitettiin Facebook-ryhmiin.

Aloin olla ”kiinnostunut” tapahtumista toinen toisensa perään. Oli fudistreenejä, Priden pinssitalkoita – itse Prideja unohtamatta, piirin kokouksia ja lautapeli-iltaa.

Punavihreän helsinkiläisen nuoren aikuisen kuplan ulkopuolella kuulemma sanotaan, että ”ihminen on ihmiselle susi”, mutta lähdettyäni mukaan uuteen porukkaan ja tapahtumiin, sain jälleen todistaa, että kuplani sisällä sanonta kuuluukin: ”Toveri on aina toiselle toveri.”

Paikalla ensimmäisessä tapahtumassani Priden pinssitalkoissa taisi olla entuudestaan yksi minulle tuttu ihminen, mutta kaikki juttelivat kuin olisimme tunteneet toisemme jo jonkin aikaa.

- Tuutko huomenna pelaamaan fudista Brakulle?

- Joo, kyllä mä aattelin tulla. Ei mulla kyllä nappiksii oo.

- Ei haittaa yhtään!

Näin eteni keskustelu, kun pinssien teon jälkeen suuntasimme tahoillemme. Ja kyllä, kahdeksan reikäisillä lenkkareilla voi hyvin pelata Merihaan Betonin treeneissä. Pääasia on potkia, pomputella, pitää hauskaa ja siinä sivussa voivotella hallitusta.

Helsinki Pride oli elämys. Ihana päivä isolla porukalla Vanun sateenkaariliput liehuen pöytää pitäessä, maailmaa parantaessa, kaiken rakkautta tihkuessa ja uusia aatteesta kiinnostuneita ihmisiä kohdatessa.

Sen jälkeen sain onnenkyyneleet silmäkulmassa nukahtaa ja lentää yksisarvisten kanssa parempaan tulevaisuuteen. Porvoo Prideen lähdettiin yhtä iloisin mielin, vaikka tunnelmaa yrittikin latistaa sinivalkoiset ja vihermustat tarrat kulkuereitin varrella. Viivoittimet, avaimet ja muut raaputtamiseen kelpaavat kaivettiin samantien repuista ja päälle teipattiin sattumalta mukana olleita Helsingin Vasemmistonuorten tarroja. Puistojuhlassa muutamat paikalliset hakivat puolueen tarroja ja jatkoivat viitoittamallamme tiellä. Ruohonjuuritason vaikuttamista edistettiin.

4

Itse kokoustekniikkanörttinä halusin tottakai päästä kokoustamaan!

Piiritoimiston kynnysrikas tila ja pehmeät sohvat keräsivät aivan valtavasti ihmisiä paikalle - ja huom. tässä ei ole lainkaan sarkasmia - kokous oli lämmin, jouheva ja huomioonottava. Jos kokouksesta onnistuu luomaan rennon istuskelutuokion, missä kuitenkin päätetään tärkeistä asioista, voi sanoa, että jengi on sydämellään messissä.

Kesä saatiin taputeltua viimeistään syyskuun alussa olleilla Ilmastobileillä, minne kerääntyi myös kansainvälisiä tovereita ympäri Eurooppaa aina Euroopan vasemmistopuolueen puheenjohtaja Gregor Gysia myöten.

Gysi piti tapahtumassa vaikuttavan puheen. Rauhanasema täyttyi monista vanhoista sekä illan aikana tutuiksi tulleista ystävistä ja voin käsi punavihreällä sydämelläni vannoa, että se yhteisöllisyys, joka porukan kesken vallitsi, jää mieleeni pitkäksi aikaa.

Tämä oli tuoreen helsinkiläisen aktiivin kertomus siitä, että vaikka jännittää ja vaikkei tuntisi ihmisiä, toveri on aina toiselle toveri. Aina. Enkelikiharaista runoilijaa lainatakseni: ”Epäröinnin kynnyksellä, kysy itseltäsi, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.” Onneksi en uskaltanut jättää, vaan uskalsin heittäytyä.

Puujalkavitsejä transsukupuolisille

Maksuton toisen asteen koulutus kaikille Teksti: Jasu Setälä

Teksti: Patrik Pulkkinen

K

anadalainen sarjakuvapiirtäjä Sophie Labelle vieraili Suomessa syyskuussa ja ehti myös Etelä-Suomen Vasemmistonuorten vieraaksi kertomaan työstään. Sophie Labelle tunnetaan parhaiten Assigned Male -sarjakuvastaan, jonka päähenkilöt ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria. Hän on tehnyt myös lasten- ja värityskirjoja.

Assigned Male ei käsittele niinkään sitä, miksi hahmot ovat transsukupuolisia tai heidän sukupuolenkorjausprosessiaan – sen sijaan hahmot ovat ärsyyntyneitä ympärillään tapahtuvista asioista tai kertovat puujalkavitsejä. Sarjakuva kommentoi usein sateenkaari-ihmisten elämässään kohtaamia hankaluuksia huumorin, välillä mustankin, keinoin. Labelle haluaa välittää taiteellaan sanomaa siitä, kuinka hienoa on olla transsukupuolinen. ”Etsin lapsena mediasta transsukupuolisia hahmoja. Kun niitä ei löytynyt, kriteerini samaistuttavista hahmoista laskivat hiljalleen. Poika mekossa tai edes pitkähiuksinen poika riittäisi – tai vaikka tyttö, jolla

on housut”, Sophie Labelle kertoo omista kokemuksistaan transrepresentaation löytämisen haastavuudesta. Siispä Labellen tarkoituksena tai päämääränä ei ole valistaa cissukupuolisia, mistä hän saa palautetta. ”Cissukupuoliset ajattelevat usein, että tehtäväni olisi opettaa tai valistaa heitä. He suuttuvat, jos en tee sitä. Se ei kuitenkaan ole tarkoitukseni, vaan kohdeyleisönäni ovat nimenomaan toiset transihmiset.”

Aiemmin opettajana työskennellyt Labelle elättää itsensä nykyisin kokonaan taiteellaan. Sophie Labelle sanoo tekevänsä pikemminkin taidetta kuin aktivismia, mutta koska hän on transsukupuolinen, hänen työnsä tulkitaan aina aktivismina. ”Transsukupuolisena jo aamuisin herääminen on aktiivista vastarintaa”, hän toteaa.

Cissukupuolisen sukupuoli-identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Termillä puretaan vallalla olevaa oletusta, että kaikkien sukupuoli-identitteetti vastaisi syntymässä määriteltyä sukupuolta.

5

M

aksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloite käynnistettiin 18.9.2017. Aloite tähtää lukio- ja ammatillisten opintojen aitoon maksuttomuuteen ja yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien takaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa maksuttomia opiskeluvälineitä sekä tutkintomaksujen – esimerkiksi ylioppilastutkintomaksu – poistamista.

Vuonna 2018 julkaistavan Nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan jopa neljännes toisen asteen tutkinnon keskeyttäneistä kertoo, että rahan puute on vaikuttanut päätökseen.

Tämä on hyvin huolestuttavaa, sillä nykyisillä työmarkkinoilla peruskoulutus ei takaa työllistymistä ja toisen asteen tutkinto on käytännössä pakollinen.

Aloitteen takana ovat Pelastakaa lapset ry, toisen asteen opiskelijajärjestöt, Nuorisoyhteistyö – Allianssi sekä Nuorten mielenterveysseura ja Suomen Vanhempainliitto.

Jotta aloite etenisi eduskuntaan se tarvitsee vähintään 50 000 allekirjoitusta. Sen voi allekirjoittaa 18.3.2018 asti osoitteessa: www.kansalaisaloite.fi

Aina ei tarvi olla niin poliittista Teksti & kuva: Arto Leinonen

V

edin piiritoimistolla lautapeli-iltoja muutaman vuoden ajan. Keväällä jouduin jäämään hommasta pois, mutta ilokseni Mika Espoosta otti tilanteen haltuunsa ja säännöllisen epäsäännöllinen toiminta jatkuu nyt syksyllä. Käyn tässä tekstissä läpi joitakin huomioita siitä, miksi kivoja juttuja kannattaa järjestää ja mitä olisi hyvä huomioida.

Ensimmäinen motivaattori lautapeli-illalle oli tietysti siinä, että tykkään kyseisestä harrastuksesta. Nimenomaan Vasemmistonuorten toiminnaksi halusin sen syistä, jotka ovatkin moniulotteisempia. Näen, että kaiken toimivan tiimityön/joukkueen/puolueen/yhdistyksen/ryhmän pohjana toimii luottamus. Mikäli ei ole uskallusta olla toisten edessä omana itsenään, ei ryhmä pysty kovinkaan kummoisiin tuloksiin. Vapaa-ajan toimintaan on Vasemmistonuorissa panostettu ennenkin: samalla porukalla, jonka kanssa käydään kokouksissa, käydään myös mielenosoituksissa, kaljalla ja keikoilla. Kun yhteisten positiivisten kokemusten myötä tuntemus toisista lisääntyy, kasvaa luottamus samassa suhteessa. Järjestön haasteena on sitten saada tämä luottamus hyödynnettyä poliittisessa toiminnassa.

Lautapeli-iltojen tarkoituksena on ollut olla helppona paikkana uusille ihmisille tulla mukaan toimintaan.

On paljon ihmisiä, joille on haastavaa ottaa kontaktia uusiin ihmisiin ja

lähteä veistelemään jotain noloa smalltalkia. Yhteisen toiminnan kautta saa jään rikottua helpommin. Lautapelaaminen on myös helkkarin siistiä puuhaa, vaikkei uusien ihmisten lähestyminen ongelma olisikaan. Aika usein lautapeli-illoissa onkin ollut uusia Vasemmistonuorten toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä, joille on esitelty tiloja ja kerrottu muusta toiminnasta.

Toivon, että moni näistä ihmisistä on löytänyt Vasemmistonuorista paikan toimia poliittisesti. Uuden ihmisen tervetulleeksi toivottaminen on valtavan tärkeää, jotta tämä kullanarvoinen yksilö jäisi mukaan yhteiseen toimintaamme.

Lautapelaaminen on sosiaalinen tapahtuma, jossa kaikki läsnäolijat ovat yhteisessä toiminnassa mukana. Laadukas, moderni lautapeli luo pelaajille elämyksen, jossa pelaajat seikkailevat pelin haastavassa ja mielenkiintoisessa maailmassa.

Lautapeli-illoissa on muun muassa salamurhattu presidenttiä, tehty päästökauppasopimuksia, rakennettu kansakuntia ja väitelty siitä kuka on fasisti, jonka valtaannousu tulee estää.

Lautapeli-illoissa on yritetty huomioida tilan miellyttävyys mahdollisimman monella eri tavalla.

Tiedotuksessa on luotu kuvaa mahdollisimman kasuaalista toiminnasta: kyseessä on ‘lautapeli-ilta’ eikä ‘strategiapelikerho’, paikalle saa tulla myöhässä, pelien säännöt selitetään, 6

ei tarvitse olla järjestön jäsen jne.

Ennen iltaa on täytynyt katsoa, että tila on edes suurin piirtein siisti, että tarjolla on vegaanista tarjottavaa, jolla voi lykätä nälkää jos tulee suoraan koulusta/töistä/työkkäristä ja että taustalla soi leppoisa musiikki (joskus olen tehnyt sen virheen, että spotify rullaa randomilla mun outoa musiikkimakua). Kun ihmiset tulevat paikalle, olen tullut eteiseen vastaan tarjoamaan katsekontaktia ja lämmintä kättä. Peleihin ryhdyttäessä olen koittanut arvioida, että pelin taitotaso, pituus ja pelaajamäärä istuisivat mahdollisimman hyvin. Tämän takia pelejäkin on ollut mukana enemmän kuin tulisi pelattua: pitää pystyä mukautumaan moneen eri tilanteeseen.

Pelin loputtua alkaa vasta melkeinpä tärkein tilanne: vapaa keskustelu.

Kun luodaan yhteisöjä, niin ihmisten tulee kommunikoida keskenään.

Mitä Raidina tunnettu mies tekee Yle Areenassa vuonna 2017?

Teksti: Sini Savolainen

Luentojen kuunteleminen ei luo yhteisöä. Ihanteellinen tilanne on ollut, kun lautapelin tapahtumat herättävät hilpeitä kertomuksia ”mä niin luulin, että sä oisit tehnyt noin, mutta sitten et tehnytkään, ja mun suunnitelmat menikin ihan uusiksi”. Pelivalinnoista riippuen tästä päästäänkin sitten vielä poliittiseen jutusteluun – sitä vartenhan ihmiset tulevat nimenomaan Vasemmistonuorten toimintaan.

Tavoitteet ja panokset ovat siis mulla olleet korkeammalla kuin miltä päällisin puolin ehkä näyttää. Lautapelaaminen on ollut oma vastaukseni siihen, että saataisiin uusia ihmisiä mukaan maailmaa muuttavaan vasemmistolaiseen liikkeeseen, ja että jo messissä olevat toverit saisivat hetken hengähdyksen mukavien juttujen parissa.

Rakkaat toverit! Tehkää Vasemmistonuorissa sitä mistä tykkäätte.

Se on paljon mukavampaa, kuin että koitetaan vähän väkisin tehdä jotain, josta ajatellaan että ehkä joku muu pitää. Suoraan sanottuna: olen ollut aika monessa Vasemmistonuorten kokouksessa, joissa ei ole ollut hauskaa. Koska täällä on kuitenkin porukkaa, joihin luotan erittäin paljon ja joiden kanssa meillä on yhteinen missio muuttaa maailma, niin olen mieluusti kärsinyt ne raskaat kokoukset läpi. Mutta ilman sitä luottamusta ja yhteishenkeä en varmastikaan olisi.

Tehdään kivoja juttuja! Tehdään radikaaleja juttuja!

Y

leisradio teki todellisen kulttuuriteon tuodessaan vuosituhannen alussa esitetyn Harri Nykäsen rikosromaaneihin perustuvan, Tapio Piiraisen ohjaaman Raid-televisiosarjan katsottavaksi Yle Areenaan.

Raid tarjoaa sopivasti nuhjuista ysärinostalgiaa ja yhteiskuntakritiikkiä samassa paketissa. Nostalgian tarjoaa sarjan hetkittäin hyvinkin aikaa kestänyt miljöö, joka markkahintoja ja tiettyjä asuvalintoja lukuun ottamatta onnistuu yllättävän hyvin pitämään kiinni sarjan ’määrittelemättömästä nykyhetkestä’. Yhteiskuntakritiikki sen sijaan on kirjoitettu sisälle koko tarinaan ja sen lukuisiin yksityiskohtiin. Kaikkea tätä siivittää sarkastinen kuiva huumori. Näistä aineksista syntyi sarja, joka äänestettiin Helsingin Sanomien vuoden 2016 lukijaäänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi poliisisarjaksi. Sarjaa seurasi vuonna 2003 elokuva, joka pureutui vielä syvemmin eriarvoistuvan yhteiskunnan ongelmiin.

Hyvinvointiyhteiskunnan on Raid-sarjassa annettu kasvaa kieroon ja murtua. Näistä halkeamista aggressiivinen markkina-ajattelu sekä tehokkuuden ja tuottavuuden palvonta on tunkeutunut sisälle yhteiskunnan perusrakenteisiin, kuten poliisiin ja terveydenhuoltoon. Sairaalassa on parempia osastoja maksukykyisemmille potilaille, ja poliisivoimia kehitetään kuin yritystä ydinosaamisalueiden hallinnan ja arvioinnin kautta. Valloilleen päästetty kapitalistinen ajattelu näyttäytyy erityisesti sarjan kuvauksessa Espoosta, jonne on perustettu erikoistalousalue, eli alue, jolta kaikenlainen kauppaa ja vapaata kilpailua häiritsevä toiminta, kuten verot ja ay-toiminta, on poistettu.

Ihminen on tässä maailmassa hyvin keskeneräinen, rikkonainen ja epäpuhdas olento. Nykäsen hahmot eivät ole sliipattuja menestyjiä, vaan tarinan keskiössä on monia yhteiskunnan marginaaleihin ajettuja, joiden elinehto on ollut oppia pelaamaan peliä, jossa vahvimmalla on valta ja voima. Ihmisten motivaatiot eivät aina ole yksinkertaisia tai hyväksyttäviä, mutta ne ovat inhimillisiä. Raid onkin omalla tavallaan myös tarina ihmisten hyvyydestä ja toivosta, siitä että huomenna voi olla paremmin. Vaikka Raidin maailma on ulkoisesti kova ja kylmä, on Piirainen onnistunut tuomaan esille jotain olennaista suomalaisesta perusmelankolisesta tavasta rakastaa ja kaivata. Raidia ajaa sarjan tunnuskappaleessa mainittava sielua korventava rakkaus, Amorin nuolta ei tarkinkaan ampuja osaa väistää.

Vastauksena otsikon kysymykseen, Raidina tunnettu mies muistuttaa meitä jälleen tässä ajassa siitä, että ihmisyys ja oikeudenmukaisuus ovat tavallisten ihmisten, nakkikioskin myyjien, pornokauppiaiden ja asunnottomien käsissä.

7

Liittokokouksen aikaansaannokset Teksti: Sophia Leppä, kuva: Jasu Setälä

V

asemmistonuorten liittokokous kokousti viime keväänä 29. kerran. Tässä kokouksessa tehtiin toiminnan kannalta kaksi merkittävää päätöskokonaisuutta. Jo toiminnassa pidempään hiertäneen jaosto- ja työryhmämallin toimintaperiaatteet muokattiin radikaalisti uusiksi, jotta jaostojen ja työryhmien tekeminen olisi toimijoilleen entistä kouluttavampaa, osallistavampaa ja kannustavampaa. Ehkä vielä merkittävämpänä uudistuksena järjestön säännöt avattiin ja useampi merkittävä sääntömuutos hyväksyttiin.

Jaosto- ja työryhmä uudistuksen taustalla on ollut pidempi turhautuminen jaostojen ja työryhmien toimimattomuuteen. On ollut selkeää ainakin liittohallituksesta katsottuna ja keskustoimistonkin kanssa töitä tehneenä, ettei ongelma ole ollut yksittäisten toimijoiden pyrkimyksissä vaan epäkannustavissa rakenteissa.

Joka toinen vuosi uudet innokkaat asialleen omistautuneet aktiivimme on heitetty yhteen jaostoihin ja työryhmiin eri aihealueiden ympärille, luvattu hieman rahaa toimintaan ja valtaosin jätetty tekemään keskenään. Toisilla työryhmillä on ollut selkeä tavoite, kuten poliittisen ohjelman uudistus, joka on voinut auttaa toimintaa, mutta toisinaan myös tämä tehtävä on jäänyt tekemättä.

Joskus ryhmä on toiminut aluksi hyvin alkuinnostuksen voimin, mutta kohti ensimmäistä kevättä toiminta on hitaasti hiipunut muiden luotta-

mustoimien ja muun elämän rinnalla.

Syitä on toki monia ja selkeästi vaihtelevat elämäntilanteet asettavat oman haasteensa, mutta silti merkittävämpänä syynä on ollut se, ettei toimijoilla ole ollut tietoa siitä, mitä kaikkea he todella voivat tehdä, miten sitä kannattaisi lähteä tekemään ja kenen puoleen keskustoimistolla kääntyä näiden asioiden suhteen.

Nyt käyntiin lähtenyt uudenmuotoinen jaosto- ja työryhmätoiminta toivon mukaan tarttuu ainakin osaan näistä ongelmista, ja näin ainakin itse uskon sen tekevän.

Paikallistoimintaan heijastuvat sääntömuutokset

S

ääntöjä on muutettu ennen viime kevättä kokonaisuudessaan kolme kertaa niiden hyväksymisen jälkeen, viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Tällä kertaa sääntöjen avaamisen ensisijainen tavoite oli muuttaa liittokokouksen ajankohtaa, jottei liittokokous enää osuisi joko kunnallisvaalien tai eduskuntavaalien jälkeen, mutta lopullisten muutoksien joukossa oli toimintaan radikaalimminkin vaikuttavia päätöksiä.

Järjestön sisäisen demokratian toteutumisen kannalta sääntöjen uusi kirjaus jäsenäänestyksestä mahdollistaa suorademokratian käytön päätöksenteossa. Samoin keskusjärjestön demokraattisuutta tukee kirjaus, jossa rajataan kullekin piirille enintään yksi kolmasosa liittokokousedustajapaikoista. Kirjaus ei tule missään 8

määrin liian aikaisin, sillä jo viime vuosina 200 liittokokousedustajasta on kuulunut Etelä-Suomen Vasemmistonuorille yli yksi kolmesosa, jota piiri ei kuitenkaan ole saanut täytetyksi.

Samalla liittokokouksen edustajamäärä rajattiin 200 edustajasta 170 edustajaan, mikä sekin on tervetullut muutos ottaen huomioon sen, ettei ESVN ole ollut ainoa piiri, jolla on ollut ongelmia kiintiönsä kanssa ja täten on päädytty maksamaan tilasta ja muista valmisteluista 200 hengelle, vaikka lopullisia osanottajia on ollut monta kymmentä vähemmän jo useassa menneessä liittokokouksessa.

Ensi kertaa sääntöjen historiassa Vasemmistonuoret ry:n jäsenyydelle asetettiin myös alaikäraja. Keväästä lähtien järjestön jäseniksi hyväksytään ainoastaan 13 vuotta täyttäneitä (ja alle 15-vuotiailta tämä vaatii vanhemman allekirjoituksen, mutta näin on ollut jo tähän astikin). Työntekijöiden ja luottamustoimissa toimivien sekä muiden vastuussa olevien asemaa, kun toiminta on selkeästi rajattu nuorille ja nuorille aikuisille.

Miten liittokokouksen päätöksen heijastuvat paikallistoimintaan?

O

n selvää, että paikallisen toiminnan tulisi olla Vasemmistonuorten merkittävintä ja vaikutuksellisinta toimintaa, tavoittaahan se selkeästi suuremman osan toimijoistamme kuin jaosto-, työryhmä- tai muu koko maan toimijoille kohdistettu toiminta yhteensä. Samalla kuitenkin juuri paikallinen toiminta on merkittävien haasteiden edessä.

Ongelmat koskettanevat koko maata, mutta oman kokemukseni puolesta keskityn nyt Etelä-Suomen Vasemmistonuorten toiminta-alueeseen.

Meillä Uudellamaalla on Helsingin ulkopuolinen toiminta ollut koko aktiiviaikani ollut jatkuva haaste. Vantaalla on jo pidemmän aikaa ollut aktiivista toimintaa ja muutamia vuosia sitten vielä oli Hyvinkäällä sama tilanne.

Espoossa lienee aktiivisemman toiminnan päivistä vierähtänyt vielä astetta pidempi hetki. Näitä alueiden ulkopuolinen toiminta Uudellamaalla on ollut pieniä valonpilkahduksia lukuunottamatta olematonta.

Ja muuta Uuttamaatahan meillä riittää.

Ongelman ytimessä on kaksi tuttua tekijää: nuoret eivät jää pienemmille paikkakunnille asumaan eivätkä yleisestikään pysy välttämättä pitkiä aikoja paikallaan, jolloin uuteen toimintaporukkaan mukaan tuleminen aina uudestaan ja uudestaan vaatii paljon, ja toisaalta aina harvenevassa määrin ovat ne, jotka jaksavat innostua poliittisista nuorisojärjestöistä. Ensimmäisen syyt ovat selkeä, mutta toisen ongelman taustat on helpompi tulkita väärin. Nuoret eivät suinkaan ole epäpolitisoituneet, vaan poliittiset järjestöt ja rakenteet sen sijaan ovat menettäneet houkuttelevuutensa nuorten silmissä.

Parhaimmalla mahdollisella tavalla onnistuessaan valtakunnallinen, toimijoitaan asiantuntijoiksi kouluttava jaostotoiminta voi olla osa ratkaisua. Se tarjoaa nuorille selkeän tien lähteä mukaan toimintaan juuri sen oman kiinnostusalueen sisällä olevaan toimintaan ja antaa runsaasti eväitä jatkaa asian parissa toimimista. Onko tämä mielikuva utopiaa

vai ei, jää nähtäväksi.

Edellisessä artikkelissa kuvatut sääntömuutokset ja jaosto- ja työryhmäuudistus tekevät osansa järjestön toiminnan mielekkäämmäksi muuttamisessa, mutta valtaosa työstä on vielä tekemättä ja jää paikallistoimijoiden harteille. Yksi tärkeistä teknisistä kysymyksistä on, ovatko alueisiin sidotut piirijärjestöt perustoiminnan järjestämisen muotona jääneet ajastaan jälkeen?

Onko tärkeämpää jaetut kiinnostuksen kohteet kuin jaettu sijainti?

Toisaalta millaista toiminnan tulisi olla? Tulisiko puiseva kokousta vähentää pakolliseen minimiinsä vai kuuluuko se auttamattomaksi osaksi poliittisen järjestön toimintaa? Onko siihen oppiminen osa Vasemmistonuorten kasvatuksellista työtä?

Tulisiko liittokokoukset järjestää vuosittain kahden vuoden sijaan ja pienemmän edustajamäärän voimin? Näihin kysymyksiin vastauksia ei löydy minulta yksinäni, ne on koko aktiiviston yhdessä päätettävä, mutta päätöksiä täytyy viimein alkaa tehdä.

Kirjoittaja on toiminut Vasemmistonuorten ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten varapuheenjohtajana.

9

Onko satavuotias Suomi juhlimisen arvoinen?

Teksti: Tiina Turunen, kuvitus: Jasu Setälä

V

uosi 2017 on tuntunut välillä pahasti venähtäneeltä itsenäisyyspäivältä. Suomen juhlavuonna on muistettu sotia ja veteraaneja, Suomi-brändätty mitä erikoisempia tuotteita, esimerkiksi ruumisarkku, ja kannettu suurta ylpeyttä pienen maan kestävyydestä maailman melskeiden keskellä.

Itsenäisen Suomen satavuotinen tarina on kieltämättä erityislaatuinen ja mielenkiintoinen. Sen kunnioittaminen on toki paikallaan, mutta juhlavuoden lähetessä loppuaan ihmettelen yhä enemmän, miten juhla voi olla näin yksipuolinen.

On luonnollista, että merkkipäivänä keskitytään kehityskohtien sijasta hyviin asioihin, saavutuksiin ja menestymisiin. En itsekään haluaisi syntymäpäivänäni kuulla olevani hankala, ärhäkäs tai ylidramaattinen.

Olen kuitenkin pannut merkille, että vuonna 2017 Suomen arvosteleminen – koski se sitten vaikka lain soveltamista tai hallituspolitiikkaa – on ollut huomattavan tulenarkaa.

2010-luku on ollut ympäri maailmaa melkoinen mullistusten vuosikymmen, ja eri kriisit herättävät myös Suomen kansalaisissa ymmärrettävästi pelkoa. Tällaisena maailmanaikana tuntuu olevan taipumusta esimerkiksi muukalaisvihaan ja vallan keskittämiseen. Kansalaiskeskustelu muun muassa viranomaistoiminnan lainmukaisuudesta on käynyt

viime aikoina kovana, ja se tuntuu lähinnä ärsyttävän valtaapitäviä.

Suomeen liittyvää juhlimista tuntuu leimaavan toisaalta lisääntyvän nationalismin ja toisaalta hyssyttelyn ja torumisen ilmapiiri. Se on huolestuttavaa, koska satavuotiaalla luulisi olevan jo sellaista elämän tuomaa viisautta, että ymmärtäisi kriittisen ajattelun tarpeen. Suomen juhlavuosi näyttää melko lailla ihan samalta kuin jokainen itsenäisyyspäivä tähän mennessä: lippuja, tärkeitä ihmisiä ja murjottamista – kunhan murjottaa oikeista aiheista.

Vaikuttaakin ikävä kyllä siltä, että Suomen juhlavuosi ei ole kaikkien suomalaisten tai suomenmielisten juhlavuosi. Liian monille tästä vuodesta jää mieleen kurjistava leikkauspolitiikka, ihmisoikeuksia loukkaava turvapaikkapolitiikka ja pelko maailman kriisien eskaloitumisesta.

Rasismin ja nationalismin nousun vuoksi monet ei-valkoiset suomalaiset joutuvat kokemaan syrjintää tänä vuonna, ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmin. Turvapaikanhakijoiden 10

oikeusturvaongelmat ja monet Maahanmuuttoviraston surkeasti perustellut päätökset ovat juhlavuoden iso häpeäpilkku.

Tärkeä kysymys kuuluukin, onko Suomi juhlimisen arvoinen maa vuonna 2017. Toki meitä edelleen arvostetaan maailmalla, olemme yhä koulutuksen huippuvaltio ja sosiaalituetkin vielä kulkevat niille, joille ne kuuluvat. Hyvinvointiyhteiskunnan piirteet, kuten tulonsiirrot ja ilmainen koulutus, ovat kuitenkin kaukana itsestäänselvyyksistä. Mitä vähemmän puhumme Suomen kehityskohdista, sitä vähemmän puolustamme niitä arvoja, joita haluaisimme tänä vuonna juhlia.

On ihan kiva, että joka puolella on tarjolla sinivalkoista kakkua, Finlandiaa ja puhetta tolkun ihmisistä, mutta juhlavuonna olisi tärkeämpääkin ajateltavaa. Tärkeintä ja kallisarvoisinta, mitä Suomi nyt voisi tehdä, olisi inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden korostaminen tässä vahvasti polarisoituneessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.

Kolmen suora

Teksti: Mika Leminen

1.

Pitihän listalla olla myös yksi mainstream-TV-ohjelma. Amerikkalaista versiota on nyt pelattu 34 kertaa, ja peli on kehittynyt alkuajoista melkoisesti.

Selviytyjiä katsovat monenlaiset ihmiset. Osa on kiinnostuneempia strategiasta, mutta löytyy ohjelmasta myös huumoria ja eeppisiä kilpailijatarinoita. Ohjelmaa näytetään MTV3-kanavalla lauantai-iltaisin, CBS All Access -palvelusta löytyy sarjan kaikki tuotantokaudet. Lisäksi keväällä 2018 ohjelman suomalainen versio palaa ruutuun.

2.

Etelä-Korealaisessa formaatissa The Genius 13 kilpailijaa pelaavat monimutkaisia sosiaalisia pelejä.

Monimutkaisuudestaan huolimatta The Genius on hämmästyttävän viihdyttävä ohjelma. Kilpailijat vitsailevat jatkuvasti ja hyvässä hengessä toisilleen. Myös ohjelman musiikit ovat äärimmäisen mukaansatempaavia.

Youtubesta löytyy sarjan 1. tuotantokausi tekstitettynä.

3.

Whodunnit? on yhdysvaltalainen formaatti, jota ilmestyi vain yksi tuotantokausi vuonna 2013.

Ohjelma kertoo kartanosta, jonne kutsutaan 13 kilpailijaa. Kartanossa tapahtuu ”murhia” ja kilpailijoiden on selvitettävä tekotapa.

Whoduunit? on käsittämätömän hauska. Ohjelma ei ota itseään vakavasti, vaan sen murhat ovat todella pöhköjä ja juontajana toimiva hovimestari Giles heittää niin murhaavan huonoja sanaleikkejä, että niille ei voi olla nauramatta. Tuotantokausi löytyy Youtubesta kokonaisena. Suosittelen kaikille, joita feikkimurhat eivät ällötä.

11

Keitä olivat chartistit?

Teksti: Jasu Setälä, kuva: William Edward Kilburn Chartismi

C

hartismi oli vuosien 1838 1848 aikana Englannissa vaikuttanut työväenliike, jonka keskeisimmät vaatimukset kohdistuvat lähinnä parlamentin ja vaalijärjestelmän uudistamiseen. Tavoitteena oli saada työväenluokka mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Tuon ajan Englannissa työläisillä ei ollut mahdollisuutta osallistua parlamentaariseen toimintaan, koska heillä ei ollut oikeutta asettua ehdolla tai edes äänestää. Myös korruptiota haluttiin kitkeä ja ennaltaehkäistä.

Teollistumisen tuomien yhteiskunnallisten muutosten ohella merkittävä taustatekijä liikkeen synnylle oli vuonna 1832 toteutettu parlamenttiuudistus. Uudistusten joukkoon lukeutui muun muassa omistavan keskiluokan äänioikeus. Työläisten keskuudessa oltiin kuitenkin tyytymättömiä, koska oli toivottu radikaalimpia ja laajempia uudistuksia koskien työväenluokan asemaa.

Chartismi ei levinnyt Englannin ulkopuolelle, sillä se oli hyvin vahvasti sidottu maan omaan politiikkaan ja parlamentaariseen järjestelmään. Englannin sisälle se kuitenkin sai runsaasti kannatusta. Liike ehti levitä noin kymmenenvuotisen historiansa aikana kaikkialle Isoa-Britanniaa saaden kymmeniä tuhansia kannattajia.

tuksen laatimista varten oli asetettu edellisenä vuonna komitea, johon kuului kuusi parlamentin jäsentä ja yhtä monta työläistä. Liikkeellepanevana voimana toimi William Lovetin vuonna 1836 perustama lontoolainen työväenyhdistys, London Working Men’s Association. People’s Charter sisälsi kuusi vaatimusta Englannin parlamentille:

• Äänioikeus jokaiselle 21 vuotta täyttäneelle miehellä • Vaalisalaisuus • Parlamentin jäsenten varallisuus vaatimusten poistaminen • Parlamentin jäsenille maksettava palkkaa • Vaalipiirit samankokoisiksi • Parlamenttivaalit jokavuotisiksi Äänioikeus kaikille miehille haluttiin luonnollisesti siksi, että myös

C

Vaatimukset hartistien keskeisimmät vaatimukset kirjattiin vuonna 1838 People’s Charter -julistukseen, josta liike sai myös nimensä. Julis12

köyhimmätkin työläiset pääsisivät vaikuttamaan parlamentin valintaan ja sitä kautta päätöksentekoon. Kun työläisille annetaan oikeus äänestää, he haluavat luonnollisesti äänestää ehdokkaita, jotka ovat heidän asiallaan, eli työläisiä. Tuon ajan Englannissa kuitenkin vain varakkailla porvareilla ja aatelisilla oli mahdollista lähteä parlamenttiehdokkaaksi, koska ehdokkaille oli omaisuusvaatimukset ja parlamentin jäsenille ei maksettu palkkaa. Omaisuusvaatimusten takia työläisillä ei ollut mahdollista lähteä mukaan ja pelkkä omaisuusvaatimuksen poistaminen ei olisi riittänyt, sillä työläinen ei olisi voinut jättää työtään, eli tulojaan.

Vaalisalaisuuden ja parlamenttivaalien muuttamisen jokavuotisiksi takana oli halu ehkäistä korruptiota.

Ilman vaalisalaisuutta voidaan ihmi-

Miksi Syriza epäonnistui?

Teksti: Niina Kari

siä kiristää äänestämään tiettyä henkilöä ja parlamentin jäsenten tiheällä vaihtumisella haluttiin vähentää lahjomisen kannattavuutta.

People’s Charterin vaatimusten tavoitteena oli siis parantaa työväenluokan asemaan parlamentaarista kautta, tuomalla parlamentarismin myös työläisten ulottuville. Vaikka liike toimi välillä varsin radikaaleinkin keinoin, se ei ollut vallankumouksellinen tai tavoitellut koko yhteiskuntajärjestelmän muuttamista, kuten sosialistit ja kommunistit.

T

Toiminta avoitteidensa esille tuomiseksi chartistit keräsivät adresseja ja järjestivät lakkoja sekä mielenosoituksia – radikaaleimmat myös mellakoita ja aseellisia hyökkäyksiä.

Lisäksi chartistit perustivat useita sanomalehtiä, kuten The Charter ja The Poor Man’s Guardian.

Parlamentille osoitettuja adresseja kerättiin yhteensä kolme. Ensimmäinen vuonna 1839, toinen 1842 ja viimeinen vuonna 1848. Viimeinen oli kuudella miljoonalla nimellään adresseista suurin, vaikkakin jälkikäteen osa nimistä todistettiinkin väärennetyiksi. Chartistien ponnisteluista huolimatta kaikki adressit hylättiin ja viimeisen hylkääminen johti lopulta koko liikkeen kuihtumiseen.

Vaikka chartistit eivät onnistuneet omana aikanaan saamaan vaatimuksiaan läpi, kaikki niistä ovat kuitenkin toteutuneet myöhemmin historian aikana, jokavuotisia vaaleja lukuun ottamatta.

N

oustessaan valtaan Syriza herätti Euroopan vasemmistossa huomattavaa toivoa: leikkauspolitiikka voidaan sittenkin haastaa, ja vieläpä yhdessä eniten eurokriisistä kärsineessä maassa! Nyt, usea vuosi Syrizan hallitukseen pääsyn jälkeen on oiva aika arvioida sen menestystä. Hallituskautta varjostaa päällimmäisenä yksi yhtäältä merkittävä ja toisaalta kinkkinenkin kysymys: miksi puolue, joka nousi suosioon juuri leikkauspolitiikan vastaisena puolueena, päätyi harjoittamaan vielä ankarampaa talouskuria kuin aikaisemmat hallitukset? Toisin sanoen, miksi Syriza epäonnistui?

Kyseessä oli tietenkin yhdistelmä sekä sisäisiä että ulkoisia rajoituksia. Euroopan vasemmistolle ulkoiset rajoitukset ovat tulleet jo tutuksi: EU:n uusliberalistinen perustuslaki, EMU:n tiukat rajoitukset valtionvelalle ja alijäämille sekä monen oikeistolaisen euromaan halu osoittaa, että talouskurille ei ole vaihtoehtoja. Syrizalle ei haluttu antaa periksi, sillä se voisi johtaa laajempaan muutospaineeseen ympäri Eurooppaa. Toisaalta Euroopan keskuspankilla oli myös avainrooli Kreikan hallituksen murskaamisessa. Syrizan noustessa valtaan EKP linjasi, etteivät kreikkalaisten pankkien omistamat Kreikan valtion velkakirjat kelvanneet lainojen vakuuksiksi. Täten pankit tulivat täysin riippuvaiseksi ELA (European Liquidity Assistance) -hätärahoituksesta. Tämän lisäksi kun Tsipras ilmoitti, että lainaehtojen hyväksymisestä järjestetään kansanäänestys, EKP päätti jäädyttää kokonaan kyseiset hätälainat, minkä seurauksena hallitus joutui sulkemaan pankit.

Monelle tapahtumien seuraajalle on ilmiselvää, että näiden ulkoisten rajoitusten keskellä Kreikan hallituksen olisi pitänyt olla valmis kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin ja paljon kovempaan vastakkainasetteluun Troikan kanssa.

Syrizan tavoitteet olivat yhtäältä kunnianhimoisia ja toisaalta keskenään ristiriitaisia. Keskeisimpiä tavoitteita kreikkalaisten kannalta oli pyyhkiä suurin osa velan nimellisarvosta sekä vapauttaa julkiset investoinnit Vakaus- ja kasvusopimuksen rajoituksista. Kuitenkin Syriza – erityisesti pääministeri Tsipras – oli sitoutunut pitämään Kreikan eurossa. Vaikka rinnakkaisvaluutan ideaa oltiin hahmoteltu, ei valmisteluja oltu viety pitkälle eikä Tsipras ollut valmis ottamaan sitä käyttöön. Tämä altisti hänet poliittiselle ja taloudelliselle paineelle.

Eurooppalaisella vasemmistolla on paljon opittavaa Kreikan esimerkistä.

Euron syntyessä vasemmiston sisällä oli paljon keskustelua yhteisen valuutan, ja laajemmin eurooppalaisen integraation, luonteesta. Onko kyseessä täysin uusliberalistinen projekti, jossa leikkauspolitiikalle ei ole vaihtoehtoa, vai voiko EU:ta ja yhteistä valuuttaa hyödyntää sosiaalisen Euroopan rakentamisessa?

Nyt jos koskaan vasemmiston pitäisi avata silmät eurooppalaisen integraation liikeradasta.

Sosiaalinen Eurooppa viittaa käsitykseen siitä, että EU voisi suojella jäsenvaltioitaan globalisaation haittavaikutuksiöta ja täten mahdollistaa eurooppalaisen hyvinvointivaltion säilymisen.

13

Suur-Tukholman Vasemmistonuorten vuosikokous

Teksti: Samuel Drake

S

uur-Tukholman Vasemmistonuoret kutsuivat meidät vuosikokoukseen, joka oli mielenkiintoinen kokemus. Stressilevelit olivat korkealla, kun emme olleet varmoja, että pääsisimmekö sisään majoituspaikkaan ajoissa ja tämän lisäksi kommunikaatiossa oli haasteita. Saimme ensin väärän yhteystiedon meitä vastaan tulevalta toverilta, joten saimme yhteyden meistä vastuussa olevaan henkilöön vasta aamulla, hetkeä ennen tapaamista.

Lopulta kaikki meni ihan hyvin, oven sai helposti auki majoituspaikkaan, ja pääsimme ajoissa paikan päälle.

Ruotsalaiset toverit ottivat meidät hyvin ystävällisesti vastaan. Ruotsinkielen taitomme ei ollut paras mahdollinen, ja se huomioitiin hyvin.

Eräs paikallinen toveri sattui myös olemaan suomalaistaustainen, ja

hän tulkkasi välillä kielitaidottomia Finnjäveleitä.

Aluksi meidät jaettiin sukupuolen mukaisesti erillisiin ryhmiin (miehet, naiset ja ei-binääriset), joissa oli jokaisessa erillinen ohjelma. Miesten ryhmässä keskusteltiin erinäisistä tasa-arvo-ongelmista mitä voi esiintyä järjestökulttuurissa. Puhuttiin muun muassa herruustekniikoista ja etuoikeuksista. Pohdittiin erilaisia tilanteita, missä omat etuoikeudet saattavat näkyä, ja miten toimia, kun syytetään herruustekniikoiden käyttämisestä.

Naisten puolella käytiin läpi erinäisiä väittely- ja puhumistekniikoita, ja jokainen pääsi pönttöön paaluttamaan.

Kokouksessa olimme hyvin vaikuttuneita siitä, miten taitavia puhujia ruotsalaiset ovat. Etenkin naisoletetut vetivät todella lujaa, ja tahdittivat puheensa äärimmäisen

14

hienosti suhteessa miesoletettuihin.

Pidimme katsauksen kertoen järjestöstämme ja poliittisesta ilmapiiristä, jossa elämme tällä hetkellä.

Käsittelimme muun muassa Suomen hallituksen toimia ja äärioikeiston kehitystä. Olisimme voineet puhua paljon pitempäänkin, mutta aika oli vähissä. Alustuksemme tuntui olevan huomattavasti huonommin valmisteltu kuin mitä ruotsalaisten tovereiden, mutta he vaikuttivat silti kiinnostuneilta.

Kaiken kaikkiaan matka oli opettavainen ja mielenkiintoinen kokemus.

Se antoi uutta perspektiiviä sille, miltä vasemmistolainen nuorisojärjestö näyttää muualla.

Finnjävel eli suomalaispiru on ruotsalaisten suomalaisista käyttämä haukkumanimitys 50-luvulta.

Toverin keittokomero

Resepti: Virpi Leinonen & Valter Söderman

Nachovuoka

• • • • • • • • • • •

tlk (400/240 g) pintopapuja 1 prk (185/170 g) mustapapuja 1/2 (150 g) purjoa 2 tomaattia 1 tlk (400 g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa 1 violife cheddar -juusto 3 valkosipulin kynttä 1/2 tl rouhittua mustapippuria 1/2 tl suolaa 2 tl limettimehua 100 g vegaanisia nachoja

Huuhtele pinto- ja mustapavut siivilässä juoksevalla kylmällä vedellä. Jätä valumaan.

Hienonna puhdistettu purjo. Kuutioi tomaatit. Raasta cheddar.

Kaada pavut tomaattikastikkeessa kattilaan. Sekoita joukkoon purjo, tomaatit, pinto- ja mustapavut ja suurin osa cheddar-raasteesta. Mausta hienonnetulla valkosipulilla, mustapippurilla ja suolalla. Anna kiehua ilman kantta 10 min. Lisää sitrusmehu.

Levitä nachokset (voit murentaa niitä hieman pienemmiksi paloiksi) uunivuoan (n. 30 x 20 cm) pohjalle. Kaada päälle papumuhennos.

Ripottele pinnalle kevyesti murskatut nachokset ja loput cheddar-raaste.

Kypsennä uunin keskiosassa 225 asteessa 15 min. Nosta paistamisen loppuvaiheessa hetkeksi uunin yläosaan kauniin paistopinnan saamiseksi.

15

TERVETULOA UUSIEN JÄSENTEN ILTAAN JA AKTIIVEIKSI! Oletko vasta liittynyt Vasemmistonuoriin? Olet kenties ollut jo pidempään jäsen, mutta et ole saanut aikaiseksi aktivoitua? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua järjestön muihin jäseniin sekä tulla mukaan toimintaan.

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää uusien jäsenten illan lauantaina 11.11.2017 klo 15.00.

Uusien ilta pidetään piiritoimistollamme Helsingin Puu-Vallilassa osoitteessa Päijänteentie 35 (katso paras tuloreitti osoitteesta www.reittiopas.fi).

Uusien illassa esitellään Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestöä ja toimintaa. Ilta on myös loistava paikka tutustua aktiiveihimme ja toisiin samanhenkisiin ihmisiin. Kauempaa tulevien jäsenten matkakulut korvataan. Tarjolla on myös pientä naposteltavaa. Tervetuloa!

Jos on mitä tahansa kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä!

Toni Asikainen Toiminnanjohtaja 044 0195901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi