Astalo 1/2018

AS TA LO 1/18

Sisältää vuosikokouskutsuja

Pääkirjoitus V

asemmiston on otettava koppi maakuntavaaleista – vaihtoehtoja ei ole. Vaalit vaalien perään on povattu Vasemmistoliiton ja vasemmiston nousua, eikä kannattajapohjaa nuorista puutu. Tästä huolimatta vaalimenestys on ollut joko heikon positiivista tai jatkanut vain laskutaivaltamme.

Nyt on viimein hyväksyttävä ikäviä asioita. Ongelmat eivät ole vain ympäröivän yhteiskunnan ongelmia meitä kohtaan, siis Neuvostoliiton jättämiä traumoja tai uusliberalistisen politiikan tukahduttavaa valtaa.

Meiltä puuttuu mediahuomio ja ihmisten kiinnostus, ja se on myös meidän syytämme. Meidän on pakko uudistua syvemmin ja paremmin kuin mihin halua näyttää tällä hetkellä riittävän. Sama asia mikä toimi kaksi vuosikymmentä sitten, ei toimi enää.

Kyse ei ole ensisijaisesti asiakysymyksistä eikä ei-liikkeen leimamme perustu nyt siihen etteikö meillä olisi ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Kuuroille korville on turha huutaa: ”Mutta on meillä ratkaisuja, katsokaa vaikka nettisivuiltamme löytyvää visiota!”

Leiman haihduttamiseksi ei riitä yhtä kevyet keinot kuin sen saamiseksi. Positiivisuuden täytyy näkyä ulospäin. Ei vain teltoilta otetuissa kuvissa, vaan koko toiminnassa. Ei vain vaalitilaisuuksista tai kokouksien ohessa otetuista kuvista, vaan elävästä arjestamme.

Puhutaanpa kuitenkin siitä ikuisesta väännön aiheesta, ulkoasusta. Sanotaan se ääneen, valtaosalle äänestäjistä ulkoasulla on väliä. Erityisesti monille nuorille,

jotka ovat tätä nykyä merkittävä osa kohderyhmäämme, ulkoasu on se ensimmäinen kosketuspinta vaaleihin. Ulkoasun on pakko uudistua ja paljon nopeammin kuin tähän mennessä. ”Ihan kiva mummistani” ei riitä ulkoasun mittariksi. Nykypäivän vaaliviestintää ei tehdä talkoohengessä. Se tehdään osaamisella ja ammattitaidolla, jota meillä ei ole varaa ohittaa ja josta meillä ei ole varaa olla maksamatta.

Myöskään tekijän vaatimuksiksi ei riitä pelkkä ”hyvä tyyppi” ja toverihinta. Osaava ihminen voi tuottaa tilanteeseen, aikaan ja puolueen nykyiseen tilaan suhteuttuna aivan vääränlaista materiaalia. Monet vaalit nähnyt voi tuntea monet vaalityön kiemurat äärimmäisen hyvin ja olla silti ymmärtämättä mitään nuorten tavoittamisesta somessa. (En itsekään ole varma, miten pyrkisin tavoittamaan 15-vuotiaan somessa.)

Meidän on pakko hyväksyä epätäydellisyytemme ja heikkoutemme ja meidän on osattava pyytää apua.

Tämä ei tarkoita yhteisöllisyyden katoa. Se ei ole häviämässä mihinkään eikä sitä saisikaan unohtaa. Uusien väylien ja tekemistapojen löytämisessä tärkeintä on juuri pitää porukka mukana. On helppoa hehkuttaa niitä muutamaa, jotka onnistuvat tienraivaajina, mutta liikkeen kasvu jää tällöin marginaaliseksi eikä valtaosaa ihmisistä tavoiteta. Yksittäisistä menestystarinoista pitää rakentaa koko liikkeen tarina, joka alkaa tosiasioiden hyväksymisestä.

Sophia Leppä, päätoimittaja

Sisällys 2 Pääkirjoitus 3 Viimeiset terveiset puheenjohtajana 4 Nettitreffit eivät toimi kaikille 6 Toveri, uuvutko urakkaan?

7

Faster than Disaster

8

Kolmen suora

9 Punaisten muistomerkit Helsingissä 10

Yhtiövaltaa ja kahden kauppaa

11 Tammitapaamisesta

suoraan töihin 12 Monen mutkan kautta Vasemmistonuorten työntekijäksi 14 Vuosikokouskutsut

2

Viimeiset terveiset Kukaan puheenjohtajana ei ole laiton

O

len ollut Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja nyt kaksi kautta, eli yhteensä kaksi vuotta. Tämä on harvinaisen pitkä aika puheenjohtajalle piirijärjestössämme, sillä tavallisesti edeltäjäni ovat toimineet tehtävässään vain yhden kauden.

Muihin järjestöihin ja toimijoihin nähden näin ei kuitenkaan ole. Eräskin Vasemmistoliiton veteraanitoimija on kertonut minulle kuinka vuosi on loppujen lopuksi hyvin lyhyt aika niin hallitustyöskentelyssä kuin puheenjohtajanakin. Ensimmäinen vuosi menee harjoitellessa ja toisena päästään vasta asiaan. Tämä taitaa muutenkin olla aika yleinen näkemys, sillä siihen törmää aina silloin tällöin.

Kuitenkin Vasemmistonuorten kaltaisessa nuorisojärjestössä, jossa maksimiaika aktiivitoiminnalle on parhaimmillaan 15 vuotta, on vu osi huomattavasti pidempi aika toimia luottamustehtävässä kuin muualla.

Siksi, ja lukuisista muista syistä, onkin hyvin tärkeää, että vaihtuvuutta pidetään yllä merkittävissä luottamustoimissa.

Itse lähdin puheenjohtamaan Etelä-Suomen Vasemmistonuoria asenteella: No, jos ei kukaan muu lähde, niin mennään sitten. Otin haasteen kiinnostuneena vastaan ja hyvinkin kokemattomalla taustalla. Nyt kun minulla on kaksi kautta takanani, olen huomannut kuinka paljon tämä kokemus on kehittänyt minua lukuisilla eri tavoilla.

Puheenjohtajuuteni aikana olen saanut kokea lukuisia erilaisia tunteita

V aina turhautumisesta uupumukseen.

Toisaalta olen saanut myös todistaa hyvinkin voimaannuttavia tilanteita, joita olemme saaneet järjestömme kautta toteuttaa. Toimintakertomuksemme on erittäin kaunis viime vuoden osalta. Tämä on mahtavien aktiiviemme ansiota!

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää puheenjohtajuuteni Etelä-Suomen Vasemmistonuorissa. Innolla jo odotan mitä uusi hallitus tuo tullessaan.

Nähtäväksi jää minkälaisen roolin otan itselleni järjestössä tämän jälkeen.

Todennäköisesti palaan samanlaiseksi talkoolaiseksi kuin olin ennen puiseen vasaraan tarttumista (tosiasiassa useimmiten kieltäydyin sen käyttämisestä, koska päädyin aina leikkimään sillä häiriten niin itseäni kuin kokousedustajiakin).

Nähdään vuosikokouksessa!

Pidetään huolta siitä, että ESVN on jatkossakin se suurin ja mahtavin piirijärjestö.

Samuel Drake, väistyvä puheenjohtaja 3

asemmistonuoret käynnisti Kukaan ei ole laiton -kampanjan 20.2. Maahanmuuttopoliittisen kampanjan tavoitteena on tukea turvapaikanhakijoita ja vastustaa pakkopalautuksia.

Sen tiimoilta tullaan järjestämään mielenosoituksia ja toimintapäiviä, sekä levitetään tietoa siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilanteesta.

Kukaan ei ole laiton -kampanjan kansallinen toimintapäivä järjestetään 7.4.2018. Toimintapäivän poliittisena vaatimuksena on palautusten lopettaminen.

Käy tutustumassa kampanjaan osoitteessa vasemmistonuoret.fi/ kukaaneiolelaiton tai seuraa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kukaaneiolelaiton.

Julkaisija: Etelä Suomen Vasemmistonuoret ry Päätoimittaja: Sophia Leppä Taitto & kannen kuvitus: Jasu Setälä Kirjoittajat: Ida Akkila, Ana Jelic, Pinja Laukkanen, Mika Leminen, Tyrni Rankka, Jasu Setälä, Tiina Turunen Kuvat & kuvitus: Neeta Heinonen, Kalle Erkkilä, Jasu Setälä

Nettitreffit eivät toimi kaikille

Teksti: Mika Leminen, kuvitus: Jasu Setälä

H

ei, olen Mika. Olen 22-vuotias, minulla on synnynnäinen CP-vamma, joka ilmenee puhevammana ja lievänä liikuntavammana. Puheestani saa selvää ja kävelen suhteellisen normaalisti.

En ole koskaan ollut parisuhteessa.

Huoh, ihan niin kuin tuo olisi joku häpeällinen tunnustus. Yhteiskunnanhan normien mukaan ekat pusut saadaan jo ala-asteella, yläasteella aletaan seurustella ja viimeistään 18-vuotiaana ollaan tehty jo vaikka mitä. Vaikka onhan tässä oikeasti hyviäkin puolia – aika meni opiskeluun, harrastuksiin ja henkiseen kasvuun.

Ja mielestäni sekin, että yhteiskunta normalisoi esimerkiksi lasten- ja nuortenohjelmissa heteronormatiivisia rakkaustarinoita, on vähän arveluttavaa.

Hengasin peruskouluni ja suurimman osan lukioajoistani miespuolisten tyyppien kanssa. Olen itsekin miespuolinen ja ajattelin olevani hetero. Nykyään olen pan tai jotain vastaavaa – tykkään hyvistä ihmisistä. Kun muutin lukion jälkeen asumaan itsenäisesti, ajattelin että ehkä nettideittailu olisi hyvä tapa aloittaa treffailu. Ideana vaikutti loogiselta: paljon profiileja, profiileissa valmiiksi tietoa ihmisestä ja se ei olisi vain

sattumankauppaa, kuten tavallinen ’baarideittailu’ vaikutti olevan. Ajattelin, että kävisin monilla ei-vakavilla livetreffeillä ja oppisin vähän siitä millaisista tyypeistä tykkään. Ehkä saisin jopa sen kuuluisan Pitkäaikaisen Parisuhteen.

No, toisin kävi. Oikeasti sain vain pahaa oloa, yksinäisyyden- ja kelpaamattomuuden tunteita. En vieläkään tiedä mitä noihin profiileihin pitäisi kirjoittaa tai miten syvällisiä viestejä tulisi runoilla, että nettideittisaiteita tai -appeista saisi livetreffit aikaiseksi.

Eikä asiaa auta yhtään se, että minulla on CP-vamma. En halua catfishata ihmisiä (eli tavata livenä kertomatta vammastani), joten olen aina kuvaillut vammani joko suoraan profiilissani tai maininnut asiasta ensimmäisissä viesteissä. Kaikki ihmiset, joiden kanssa olen viestitellyt, joko eivät ole halunneet tavata livenä, hakeneet vain kavereita (mikä ei sinänsä ole väärin, mutta tälle tarpeelle voitaisiin kehittää muitakin palveluita) tai lopettaneet viestittelyn heti vammasta mainittuani.

Nämä kokemukset ovat luoneet minulle lähinnä pahaa oloa, joten olen nyt poistanut profiilini kyseisiltä saiteilta. Myöskään ulkonäkökeskeiset appit eivät jaksa kiinnostaa, koska 4

en itse ole kovin ulkonäkökeskeinen tyyppi (ulkonäkö merkitsee toki, mutta ei ole tärkein juttu). Paha olo ei niinkään tullut omasta vammastani tai minusta itsestäni muutenkaan, sillä pidän itsestäni paljon eikä minulla ole ongelmaa vammani kanssa.

Paha olo tuli ulkopuolisesta riittämättömyyden tunteesta: ikään kuin en kelpaisi kellekään.

Nyt olen kuitenkin tajunnut, että vika ei ole minussa, vaan siinä että nykyään suosittujen netti- tai appideittien kulttuuri on hankala minun kaltaiselleni käyttäjälle. Joillekin ihmisille nuo saitit ja appit varmasti jollain tasolla toimivat parisuhteen etsinnässä. Mutta kun suurin osa ihmisistä tuskin on edes varma mitä CP-vamma tarkoittaa, se ei ole kovin hyvä lähtökohta treffailuun.

Olen myös miettinyt itselleni vaihtoehtoja nettideittailuun. Entä jos pyytäisin kaveria järjestämään sokkotreffit? Se tuntuu jostain syystä nololta: 2010-luvulla sokkotreffejä?

Olen kovin itsenäinen tyyppi ja avunpyyntö tuntuu oudolta. Mutta loppujen lopuksi se ei ole huono ajatus.

Kaverille voisi kertoa hieman siitä, minkä tyyppistä ihmistä hakee, ja hän parhaansa mukaan järjestäisi treffit.

Sokkotreffien lisäksi olen pohtinut

toisenlaisia palvelumuotoja syrjäyttämään nettitreffailun. Olen miettinyt jonkinlaista henkilökohtaista, feministien tai ”hyvien tyyppien” match-making palvelua. Sen puitteissa haluaville järjestettäisiin livesokkotreffejä, joissa olisi mahdollisesti myös match-maker (palvelun työntekijä) valvomassa treffien kulkua varmistaen palvelun käyttäjien turvallisuuden. Palvelun hakuprosessissa olisi

haastatteluprosessi, jolla karsittaisiin pelkät trollit sekä sellaiset ihmiset, jotka eivät etsi treffiseuraa. Palvelu myös luultavasti maksaisi (kuitenkin kohtuullisesti) ja sekin karsisi porukkaa, joka ei ole aidosti hakemassa treffiseuraa. Jos tällainen palvelu olisi olemassa, luulen että sille olisi jonkin verran kysyntää myös nettideittailuun kyllästyneiden, pitkäaikaisia suhteita etsivien ihmisten parissa.

5

Palvelu lupaisi turvallista ja positiivista deittailukulttuuria kaikille.

En varmaankaan palaa enää noiden nettideittien pariin vaan joko tapaan joskus jossain jonkun kivan tyypin; tai toteutan tuon palvelun yritysideana. Tai ehkä vain nielen sisäistetyn toksisen maskuliinisuuteni ja kerään pokkaa pyytää kaveria järjestämään sokkotreffit itselleni. Aika näyttää.

Toveri, uuvutko urakkaan?

Teksti: Tiina Turunen, kuva: Jasu Setälä

T

ätä kirjoittaessani minulla on älytön kiire. On perjantai, ja olen tehnyt vasta noin puolet kaikesta siitä, mitä suunnittelin tällä viikolla saavani aikaan. Kun kysyn toiselta aktiiviselta järjestötoverilta, mitä kuuluu, vastaus on usein sama. On tullut lupauduttua kaikenlaisiin projekteihin, mutta ajan ja jaksamisen rajat ovat tulossa vastaan.

Keskustelu tehokkuuspaineista ja suorittamisesta ei ole Suomessa mitenkään uutta. Meillä ollaan huolissaan nuorten paineista ja tukipalveluiden resursseista. Tiedossa on, että paineet menestymisestä, aktiivisuudesta ja onnistumisesta siirtyvät yhä raskaampina yhä nuorempien harteille. Ja sitten ovat vielä aktiivimallin kaltaiset poliittiset päätökset, jotka painostavat yrittämään vielä kovemmin vielä suurempien seuraamusten riskillä.

Monenlaisia ratkaisujakin on ehdotettu – mindfulness-treeni kesken hektisen päivän, mielialalääkkeet ja ihan vain tahdin hiljentäminen kuulemma tepsisivät kiireen aiheuttamaan ahdistukseen. Sitä ei kuitenkaan ole ehdotettu, että tehokkuutta ja kiireisyyttä ihannoivaan ilmapiirin tehtäisiin muutos.

Länsimainen tehokkuusihanne heijastelee suoraan kapitalistista kulttuuria ja protestanttista etiikkaa. Ei ole ihme, että työelämä tai opiskelu uuvuttaa, kun tiedostamattomat, sisäänrakennetut ajattelutavat puskevat ylittämään omia rajoja.

Tähän kulttuuriin me olemme kasvaneet, ja näin suuren epäkohdan

ratkaiseminen vaatii paljon muutakin kuin rentoutumisharjoituksia.

Vasemmistonuorissa, samoin kuin monessa muussakin vapaaehtoisuuteen perustuvassa järjestössä, puhutaan melko vähän aktiivien jaksamisesta. Kun puhumme tehokkuusihanteesta ja suorittamispaineista, rajaamme keskustelun usein käsittämään vain työ- ja opiskeluelämää.

Liian harvoin muistamme, että myös järjestötoiminta on omanlaistaan työtä, joka vaatii tekijältään monenlaisia resursseja.

On ristiriitaista, että kapitalistista ajattelua vastaan kamppailevan järjestön aktiivit uupuvat tehtävissään.

Juuri Vasemmistonuorten kaltaisilla järjestöillä on mahdollisuus haastaa protestanttinen etiikka ja ehkäistä nuorten aktiivien ylikuormittumista.

Sellaiseen tarvitaan kuitenkin tahdon lisäksi suunnitelmallisuutta ja sitä, että vastuunjakoa tarkastellaan tosissaan. Yksi virkistysilta vuodessa ei

6

riitä palauttamaan sellaisesta pitkäaikaisesta rasituksesta, jota hektinen ja huonosti delegoitu järjestötoiminta voi aiheuttaa.

Samalla kun Vasemmistonuoret toteuttaa erilaisia kampanjoita ja projekteja mielenterveyspolitiikan parantamiseksi, meidän on vastattava myös omien aktiiviemme tarpeisiin. Voisimme myös miettiä, milloin viimeksi olemme kiittäneet toveria ahkerasta työstä yhteisen tavoitteen eteen.

Myös me kiireiset ja stressaantuneet aktiivit voimme vastustaa kiirettä ihannoivaa ilmapiiriä. Voimme opetella sanomaan ääneen, kun rajat paukkuvat, ja vastaamaan kuulumisia kysyvälle toverille jotain muuta kuin mitä olemme saaneet tehtyä ja mitä vielä pitäisi tehdä. Vasemmistonuoriakin on syytä välillä muistuttaa siitä, että ihmisen teot ja tuottavuus eivät ole sama asia kuin ihmisen arvo.

Faster than Disaster

By Ana Jelic With the internet, it is possible to expose horrors and injustice to be seen and heard in all corners of the world.

E

very day moments after I wake up, per my usual routine, I look at my phone and read the newest headlines. This terrible habit makes me quite miserable quite often. The need to know what is going on is in conflict with the confusion and anxiety finding out inevitably creates in my mind.

And fear, fear is constantly present.

Growing up in this world has not been, so far, a very fun experience at all.

I used to live in Disney movies, expecting the world to function according to the rules of the myth where good has magic on its side.

Painful reality: the powers acting over and controlling our world do not necessarily get trumped by love.

We cry, we demand, we go to the streets, we fill citizen’s initiatives…

In my language, we say, “ušla mu voda u uši” - water has entered his ears - when someone is so full of themself and irresponsive to anything but their own thoughts.

Seeing injustice wherever I turn, sometimes paralyses me.

It puts a lump in my throat.

I

see people begging on the street corners, people sleeping rough this winter. Who cares for the starving, the marginalised and the distressed? When we pass by them we are giving our silent approval to the practice of marginalisation. I am

desperate that we live in a society where this is allowed to happen.

Thinking of Kurdish comrades, desperation turns into anger, then into depression. None of this makes any sense to me. What is happening in the minds of people who can justify bombing children? How to coexist with people who think that this is something that we do? When our officials deny somebody safety, I feel like peeling out of my skin for being powerless to help. I’m seeing nightmares of terrible horrors, warzones and stuff, but some people are waking up to my nightmares as I’m dreaming them.

Life is so fragile. I am a pessimist - I don’t see a pretty picture when it comes to the future.

I

n about 13 years of school, nobody taught me how to create motivation where there appears to be no hope. However, there is no other option but to fight. Maybe the whole battle is even lost in the future, but if we give up today, then we have lost today. The ruling elite wants us to believe that nothing can be done. They want us to feel 7

miserable, powerless, small and unimportant. And you know what: nobody has predicted the future. We just don’t know yet (who is going to win). Knowing this, how do I chose my next step? What would be meaningful? If I want to use my full potential and give the greatest contribution that I could possibly give as myself, what shall I do today? I could go out, paint myself in rainbow colours, and talk to people about love and dignity. How do I reach everybody in this world with this message?

Some relief comes from talking to other young people who are facing the same dilemmas and are driven by the same ideas about how we wish to live. We are communicating across nation borders, backgrounds, and languages, in a collective act of formulating the ideology of the new emerging global paradigm. The new spirit of “unity in diversity” is arising. Can we transform our ways fast enough and turn away from the forces taking us towards destruction?

Can enough people activate their minds and take practical action, or coordinated global action, to prevent a global disaster?

Kolmen suora

Teksti: Ida Akkila, kuvakaappaus: YLE Areena

1.

Tulitikkutehtaan tyttö Työläistrilogian kolmas osa on koruttomuudessaan ehdottomasti koskettavimpia teoksia Kaurismäen tuotannossa. Koruttomuutta alleviivaa se, että elokuva on tuotannon vähärepliikkisin elokuva ja ensimmäinen repliikki, ”Pieni olut”, lausutaan vasta kymmenen minuutin kohdalla. Elokuvassa päähenkilö kohtaa epäoikeudenmukaista kohtelua lähimmäisiltään ja päätyy kostonkierteeseen. ”Tikusta asiaa” kuvaa tätä teosta täydellisesti.

2.

Le Havre Satamakaupunkitrilogian vuonna 2011 ilmestynyt ensimmäinen osa otti julkaisuhetkellä niin ajankohtaisesti kantaa pakolaiskriisiin, että olisi voinut kuvitella Kaurismäen nähneen tulevaisuuteen elokuvaa tehdessään. Le Havre on siitä harvinainen Kaurismäen elokuvana, että se tirskuu paikkapaikoin elämäniloa ja tulevaisuuden uskoa.

3.

Mies vailla menneisyyttä Suomitrilogiassa Kaurismäki tuo esiin suomalaisen yhteiskunnan epäkohtia. Toinen osa kertoo tarinan asunnottomuudesta: siitä kun sinulta on viety kaikki mitä omistat nimeäsi myöten ja olet täysin tuntemattomien ihmisten avun varassa. Teos koskettaa turhauttavuudellaan ja herkkyydellä, jota ihminen tarvitsee apua pyytääkseen.

Kaikki Aki Kaurismäen elokuvat ovat katseltavasissa YLE Areenassa tämän vuoden ajan.

8

Punaisten muistomerkit Helsingissä Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen sisällissodasta.

Helsinki toimi sodassa yhtenä punaisten pääpaikkana, mikä näkyy katukuvassa useina punaisille pystytettyinä muistomerkkeinä.

Teksti & kuvitus: Jasu Setälä

Valtakunnallinen muistomerkki

Pohjois-Haagan veljeshauta

P

unakaartilaisten valtakunnallinen muistomerkki sijaitsee Eläintarhan puistossa. Vuonna 1970 pystytetyn teoksen nimi on musiikin mailmasta lainattu Crescendo, joka tarkoittaa voimistuen. Pronssiseen muistomerkkiin on veistetty Maiju Lassilan (Algot Untolan kirjailijanimi), Elmer Diktoniuksen ja Elvi Sinervon kirjoittamia muistolauseita sekä katkelma Kansainvälisestä. Etusivulla on teksti: ”Punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden naisten ja miesten muistolle.” Takasivulla lukee: ”Kun kaikki tiet päättyvät täytyy ajatella”.

S

Suomenlinna

uomenlinnaan perustettiin sodan jälkeen Suomen suurin vankileiri. Siellä oli parhaimmillaan 8000 vankia, joista noin 1600 kuoli nälkään ja tauteihin. Vankileirin muistoksi Suomenlinnaan pystytettiin vuonna 2004 muistomerkki. Kyseessä on maataideteos, joka koostuu kalliosta, jonka päältä virtaa vesi ja kallioon kaiverretuista vuosiluvuista 1918 ja 1919. Paikalla on myös pieni muistolaatta. Muistomerkki sijaitsee Kasinopuistossa lähellä lauttarantaa.

Santahaminan joukkohauta

S

uomenlinnan vankileirillä kuolleet vietiin haudattaviksi Santahaminaan, koska kallioiset saaret eivät soveltuneet hautaamiseen. Santahaminan joukkohaudan paikalle pystytettiin vuonna 1949 muistomerkki. Graniittisessa muistomerkissä on kuva naisesta ja lapsesta suremassa kaatunutta punakaartilaista. Muistomerkki sijaitsee suljetulla sotilasalueella.

P

Puustellinmetsän joukkohauta

uustellinmetsässä Helsingin Suutarilassa valkoiset teloittivat punaisia aseellisen yhteisoton jälkimainigeissa ja hautasivat nämä joukkohautaan. Ruumiit siirrettiin 1970-luvun alussa nimettöminä Malmin hautausmaalle, jonne teloitetuille punakaartilaisille pystytettiin hautakivi. Vuonna 2012 alkuperäisen joukkohaudan luokse pystytettiin oma muistokivi, johon on kiinnitetty tapahtumista kertova muistolaatta.

9

L

assilasta löytyy Pohjois-Haagan veljeshauta, jonne on haudattu Helsingin valtauksen yhteydessä saksalaisten Haagan seudulla teloittamia punaisia. Paikalle pystytettiin vuonna 1919 muistomerkki, jossa on ainoastaan vuosiluku 1918. Hauta on ympäröity metallisella aidalla ja sinne on myöhemmin lisätty myös tapahtumista kertova muistolaatta.

Yhtiövaltaa ja kahden kauppaa Teksti: Tyrni Rankka

Y

hdysvalloissa on kaksi näkyvää puoluetta: Republikaaninen ja kahtia jakautunut Demokraattinen puolue. Demokraattipuolue on jakaantunut karkeasti yhtiövallan talutusnuorassa oleviin keskustalaisiin ja vasemmistolaisiin eli niin sanottuihin progressiiveihin, jotka ovat viime aikoina alkaneet kutsua itseään myös termillä Justice Democrats* eli oikeusdemokraatit.

Oikeusdemokraatit ovat sitoutuneet pidättäytymään rahan ottamisesta isoilta yrityksiltä ja miljonääreilta.

Kuitenkin ääneen pääsee enimmäkseen ensin mainitsemani osa puolueesta. Oikeusdemokraattien aatteita ja arvoja kannattava ehdokas Bernie Sanders tuli suosituksi Demokraattipuolueen presidentinvaalien esivaaleissa vuonna 2016.

Yhdysvalloissa on kyllä paljon muitakin puolueita, mutta ne ovat niin pieniä, etteivät saa juurikaan mediahuomiota. Eikä kaikkia edes oteta vaalitentteihin mukaan. Demokratiassahan ei ole kyse ainoastaan siitä, että jokaisella on oikeus äänestää, vaan myös siitä, että jokainen kansalainen tietää ketä voi äänestää. Tämä ei Yhdysvalloissa ole itsestään selvää, sillä iso osa maan kansalaisista ei edes tiennyt, että presidentin vaaleissa 2016 oli muitakin ehdokkaita kuin Donald Trump ja Hilary Clintton. Jill Stein, Gary Johnson ja muut ehdokkaat pidettiin väittelytilaisuuksien ulkopuolella, ja vihreiden presidentti ehdokas Jill Stein sekä useita hänen kannattajiaan pidätettiin mielenosoittaessaan käytäntöä** vastaan.

Gary Johnson on Libertaaripuo-

lueesta, mutta parissa mielestäni tärkeässä kysymyksessä hieman vasemmalla, esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vihreä puolue (Green Party) taas on ideologisesti lähempänä Suomen Vasemmistoliittoa kuin omaa sisarpuoluettaan Suomessa.

Itse olen seurannut erityisesti Jill Steinia, joka suunnittelee ehdokkuutta myös vuoden 2020 presidenttivaaleissa. Stein haluaa maksuttoman koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyshuollon kaikille ja opintovelkojen anteeksiantoa. Sen muutaman kerran kun Jill Stein on ollut valtamedian haastateltavana, ei kertaakaan ole unohdettu kysyä häneltä, miten tämä kaikki aiotaan kustantaa. Edellä mainittu kysymys on siinä mielessä epäreilu, että esimerkiksi Hillary Clintonia haastateltaessa häneltä ei ole koskaan kysytty, miten hän aikoo rahoittaa usean tuhannen miljardin dollarin sodat, jotka syövät verotuksesta vähän yli 60 prosenttia.

Osa Demokraateista syyttää Jill Steinia siitä, että Clinton hävisi vaalit Donald Trumpille, vaikka Stein sai

vain puoli prosenttia äänistä, kun taas 9 prosenttia demokraattien kannattajista äänestivät Trumpia. Usean mielipidetiedustelun mukaan valtaosa Jill Steinin kannattajista ei olisi äänestänyt Clintonia, vaikkei Stein olisi ollut ehdolla. He olisivat joko jättäneet äänestämästä tai kirjoittaneet Bernie Sandersin nimen äänestyslappuun.

Yhtiövaltaa palvelevat poliitikot vievät keskustelua jatkuvasti epäolennaisuuksiin, jotka eivät mitenkään liity poliitikkojen poliittiseen työhön ja jotka eivät välttämättä pidä edes paikkaansa. Tällaisina syytöksinä on oikeusdemokraateille, vihreille ja vasemmistolaisille heitetty muun muassa seuraavaa: “Venäjän agentti”, ”ateisti”, seksuaalisesta suuntautumisesta vihjailua tai muiden yksityisasioiden mukaan tuomista keskusteluun. Voisiko olla, että he tietävät häviävänsä näille oikeissa poliittisissa kysymyksissä? Myös esimerkiksi Bernie Sandersia on kritisoitu siitä, että hänellä on 700 dollarin takki (joka Sandersin mukaan oli vävyltä saatu joululahja). Naurettavaa!

Jos kiinnostuit aiheesta:

• Democracy Now! on uutiskanava (Democracy Now.org) • Wikileaks (https://wikileaks.org/-Leaks-.html) YouTube -vlogeja aiheesta:

• Secular Talk • Jimmy Dore • The Humanists Report (podcast) *Justice Democrats on tammikuussa 2017 perustettu poliittisen toiminnan komitea (political action committee), jonka tavoitteena on Demokraattisen puolueen uudistus ja rahan vallan kitkeminen puolueesta. **Yhdysvalloissa televisioituja vaaliväittelyitä järjestävä komissio vaatii ehdokkailta vähintään 15 prosentin kannatusta, joka lasketaan eri kannatusmittauksissa saatujen kannatuslukujen keskiarvosta, jotta ovi näihin vaaliväittelyihin aukeaa.

10

Tammitapaamisesta töihin

Teksti: Pinja Laukkanen, kuva: Kalle Erkkilä

T

ammikuu on tunnettu kahdesta varmasta: joka kuudes vuosi tulee presidentinvaalit ja kuusi kertaa tiheämmin Vasemmistonuorten Tammitapaaminen. Näistä kahdesta jälkimmäinen tunnetusti sisältää enemmän keskustelua yhteiskunnasta eikä vuosi 2018 tuonut poikkeusta.

Tammitapaaminen on vasemmistonuoret ja ammattiyhdistysnuoret yhteen kokoava tapahtuma. Itselleni Tammitapaaminen oli ensimmäinen laatuaan, vaikka vasemmistonuoruuteni on kääntymässä kovaa vauhtia vasemmistokeski-ikäisyydeksi. Liekö se sitten ikääntymisen sivuoire, mutta silmiinpistävin huomio allekirjoittaneelle oli, että tapaamisen naamoista yllättävän harva näytti tutulta.

Syitä mietin mielessäni monia. Ehkä Vasemmistonuorissa on syntynyt joukolla uusia aktiiveja? Ehkä ay-vasemmisto ja puoluepoliittinen vasemmisto viihtyvät omissa kuplissaan liian tiiviisti? Ehkä oikeistohallituksen kyykyttävä politiikka on saanut lisää nuoria barrikadeille?

Tämän vuoden Tammitapaamisen teemana oli Tarvitaanko meitä vielä? Työ ja koulutus tulevaisuuden Suomessa. Viikonlopun aikana osallistujia johdatettiin niin ammatillisen koulutuksen reformiin kuin prekarisaation syövereihin. Keskusteluun nousi luonnollisesti myös aktiivimalli ja kilpailukykysopimus hyvin moneen otteeseen.

Vedin itse tapahtumassa työpajaa

Työsulku ja lakko -teemalla. Yllätyksekseni yhdelläkään työpajaan osallistuneista ei ollut kokemusta lakkoilusta, vaikka tänä päivänä niitä tuntuu olevan kaikkialla, kun monen alan työehtosopimukset ovat katkolla eivätkä työnantajien ja työntekijöiden käsitykset sopivasta palkkatasosta kohtaa. Työpaikkani toimialalla TES-neuvotteluja käytiin jo loppusyksystä, ja neuvottelujen pitkittyessä työnantaja julisti työsulun, joka koski ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä. Kertoessani omaa kokemustani tuli outo fiilis, aivan kuin olisin kertonut tarinaa vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta.

Kun padot oli avattu, löytyi muiltakin mielenkiintoisia kokemuksia varsinkin epätyypillisistä työsuhteista. Puheissa ja kommenteissa sivuttiin usein nollatuntisopimuksia sekä työntekijän niskaan sysättyä vastuuta, joka todellisuudessa kuuluisi työnantajalle. Oli selvää, että omat huonot kokemukset olivat saaneet monet miettimään: epäoikeudenmukaiselle työelämälle pitäisi tehdä sitä 11

kuuluisaa jotain.

Toisaalta huonot kokemukset saivat arvostamaan myös hyviä kokemuksia työelämästä – jopa nollatuntisopimuksia, jotka toimivat sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Kun kokemuksia jaettiin, kävi selväksi työelämän olevan hyvin kirjavaa ja kaikkien töiden niin kuin työsuhteidenkin olevan hyvin erilaisia, vaikka samat ilmiöt esiintyvätkin monessa työpaikassa. Yhteistä ilmiöille oli työnantajan haluttomuus tai osaamattomuus välittää työntekijän oikeuksista.

Virkistävintä Tammitapaamisessa oli, että keskustelu pohjautui täysin työn nykytilalle ja sen muuttamiselle paremmaksi, eikä uhkakuvien luomiselle siitä mitä työ voi joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olla tai olla olematta. Kun tapaamisen lopuksi luotiin visiota nuorelle ay-vasemmistolle, tuli jo tunne, että ei näiden ongelmien korjaaminen ja asioiden muuttaminen mitään rakettikirurgiaa ole. Täytyy vain uskaltaa pitää kiinni työntekijöiden oikeuksista.

Monen mutkan kautta Vasemmistonuorten työntekijäksi – haastattelussa Valter Söderman

Teksti: Ida Akkila, kuva: Kalle Erkkilä

M

aaliskuun alussa Valter Södermanilla tuli kahdeksan vuotta Vasemmistonuorten jäsenenä täyteen. Poliittisesti valveutunut Valter oli jo peruskoulussa, ja yläasteella hänen lempinimensä olikin Kommunisti. Muita politiikasta kiinnostuneita kaveripiirissä ei tuolloin ollut. Ensimmäisessä mielenosoituksessaan Irakin sotaa vastaan hän oli vasta 13-vuotias. Valter varttui suomenruotsalaisessa perheessä, joka ei varsinaisesti ollut poliittinen, mutta perheen arvot olivat kuitenkin yhteneväiset Valterin identiteetin kanssa. Saattoipa Valterin isä olla nuoruudessaan stalinistikin.

Ennen vasemmistonuoruutta Valter kävi kokeilemassa jäsenyyttä niin Rkp- kuin Piraattinuorissakin, mutta päätyi 20-vuotiaana liittymään Vasemmistonuoriin emeritus-puheenjohtaja Li Anderssonin kanssa käytyjen keskustelujen sekä onnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokous matkan seurauksena.

RKP –taustaansa Valter perustelee sillä, että siellä oli paljon tuttuja ja he saivat houkuteltua hänet mukaansa kliseisellä ”Tuu mukaan, me halutaan sut”–fraasilla. Valter samaistui sielläkin moniin asioihin, mutta oli RKP-nuorten kielteistä kantaa

ammattiyhdistysliikkeeseen hän ei allekirjoittanut. Sieltä hän loikkaisi Piraatteihin, koska tietoyhteiskuntanäkökulmat ja yksilönvapauskysymykset liikkeessä kiinnostivat. Taisipa Valter kerätä Piraateille nimiäkin puolueeksi rekisteröitymiseksi, mutta muistelee niiden jääneen pöytälaatikkoon. Li oli Valterille entuudestaan tuttu toisen asteen opiskelijajärjestöstä ja siten looginen linkki Vasemmistonuoriin. Valter kertoi näkemyksistään Piraateista ja Li sai Valterin oivaltamaan, että senkaltaisia arvoja voi hyvin ajaa myös vasemmistossa.

Kööpenhaminan ilmastokokoukseen hän oli lähdössä ystävänsä kanssa, joka päätti liittyä Vasemmistonuoriin halvemman matkahinnan innoittamana. Valter ei kuitenkaan ollut aivan varma, sopiiko ajankohta hänelle ja jätti ilmoittautumatta.

Muutama päivä ennen lähtöpäivää hän kuitenkin päätti lähteä matkaan ja matkustaa ainakin samalla laivalla Ruotsiin. Laivalla hän kuitenkin jutteli vasemmistonuorten kanssa ja selvisi, että linja-autossa on vielä paikkoja vapaana. Joten pummilla Kööpenhaminaan oli Valterin ensimmäinen Vasemmistonuorten järjestämä tapahtuma.

Matkasta oli saattanut muodos12

tua kuva, että Valter olisi jo järjestön jäsen, mutta näin ei kuitenkaan ollut.

Silloinen piirin aktiivi näki Valterin kirjoittaman blogikirjoituksen ja kysyi Valterilta, haluaisiko hän bloginsa piirin sivuille. Kaikessa hiljaisuudessa sen jälkeen Valter päätti liittyä virallisesti Vasemmistonuorten jäseneksi. Me Astalossa uskomme, että rikos on jo vanhentunut ja ettei Valterilta enää peritä Kööpenhaminan bussimatkaa.

Saavutuksista ja epäonnistumisista Vasemmistonuorissa kysyttäessä Valter keksii yhden, joka on samanaikaisesti molempia. Hän oli ajamassa 2013 liittokokouksessa äänestysikärajan laskua, mutta esityksen taakse ei lähtenyt piiri eikä se mennyt kokouksessakaan läpi, koska sitä ei nähty poliittisena kysymyksenä, vaan kepulaisten salajuonena. Silloin taantumuksellisuus turhautti, mutta sama esitys menikin seuraavassa liittokokouksessa läpi. Kahdeksassa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon kehitystä järjestössä. Valter mainitsee saavutettavuuden ja avoimuuden paranemisen yhtenä merkittävimmistä.

Se on yhä enemmän tullut läpileikkaavaksi esimerkiksi vegaaniruoan, tilojen esteettömyyden ja alaikäisten huomioimisena.

Nyt Valter on ollut puolitoista vuotta töissä keskustoimistolla jäsenja toimistosihteerinä, mikä tarkoittaa käytännössä tavaroiden kantamista, lähettämistä ja jäsentietojen päivittämistä. Työssään Valter iloitsee aina, kun näkee jonkun nuoren peruskouluikäisen liittyneen järjestöön. Se lämmittää, että jäsenistön ikärakenne nuorenee tai vähintään pysyy balanssissa. Hän tunnustaa, ettei työnsä ole eläkevirka ja pitää samalla hyvänä, että järjestö tarjoaa jäsenilleen myös mahdollisuutta saada leipänsä tekemällä sitä, mitä muutenkin aktiivisesti on jo vuosia tehnyt. Puolipäiväisenä Valterille jää mukavasti aikaa myös muulle aktiiviselle toiminnalle ja onkin edelleen mukana piirijärjestön toiminnassa.

Toiminnassa Valter on aina ollut ennemmin taustalla toimija, joka panoksellaan mahdollistaa toiminnan toteutumista. Vaikka hän on ollut myös piirin puheenjohtaja ja täten kasvot julkisuuteen, hän ei näe sitä itselleen mielekkäimpänä tehtävänä. Valterilla on vielä kaksi vuotta vasemmistonuoruutta edessä. Sen hän haluaa käyttää ”nuorempien ja radikaalimpien” tovereiden ja heidän avaustensa tukemiseen ja kannustamiseen.

13

Hyvä Etelä-Suomen Vasemmistonuorten jäsen!

Tervetuloa Etelä-Suomen Vasemmistonuorten sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:ssä määritellyt asiat, kuten alkaneen vuoden toimintasuunnitelmasta päättäminen ja uuden hallituksen valitseminen. Tulevassa kokouksessa käsitellään myös esitys piirin sääntöjen muuttamisesta. Kokousmateriaalit toimitetaan ennen kokousta kaikille jäsenille sähköisesti Etelä-Suomen Vasemmistonuorten sähköpostilistan kautta. Materiaalit voi pyytää myös erikseen ja sähköpostilistalle voi liittyä ottamalla yhteyttä piirin toiminnanjohtajaan.

Vuosikokous järjestetään lauantaina 24.3.2018 klo 12.00 Nuorten toimintakeskus Hapessa osoitteessa Sörnäisten rantatie 31, Helsinki.

Kuluneen vuoden aikana Etelä-Suomen Vasemmistonuoret on tukenut paikallisten osastojen toimintaa Uudenmaan alueella. Piiri on tukenut kuntavaaleissa ehdolla olleita jäseniään ja osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen vuoropuheluun kannanottojen ja kampanjoiden kautta.

Lisäksi piirin asettamat ehdokkaat menestyivät hyvin viime kevään Vasemmistonuorten liittokokouksessa. Tulevassa vuosikokouksessa valmistaudutaan maa- ja eduskuntavaaleihin, valitaan piirihallitus ja käsitellään historiallinen sääntömuutosesitys. Älä suotta epäröi, vaan tule rohkeasti mukaan! Jos et ole vielä Etelä-Suomen Vasemmistonuorten jäsen, voit liittyä helposti ja nopeasti täyttämällä sähköisen liittymislomakkeen osoitteessa www.vasemmistonuoret.fi/jasenyys. Saman lomakkeen voi täyttää myös paperisena itse vuosikokouksessa. Parhaan saapumisreitin voit tarkistaa osoitteesta www.reittiopas.fi. Kaikki piirin jäsenet ovat oikeutettuja matkakulukorvauksiin kokousmatkoista edullisimman julkisen liikennevälineen mukaisesti. Kulukorvaus maksetaan täytettyä kulukorvauslomaketta ja soveltuvaa tositetta, kuten matkalippua, vastaan.

Jos tarvitset apua paikalle saapumiseen tai sinulla on muuta kysyttävää, voit olla yhteydessä toiminnanjohtaja Toni Asikaiseen sähköpostitse etela-suomi@vasemmistonuoret.fi tai puhelimitse 044 019 5901.

Nähdään kokouspaikalla!

Samuel Drake hallituksen puheenjohtaja

Toni Asikainen toiminnanjohtaja

14

Hyvä Helsingin Vasemmistonuorten jäsen!

Tervetuloa Helsingin Vasemmistonuorten sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:ssä määritellyt asiat, kuten alkaneen vuoden toimintasuunnitelmasta päättäminen ja uuden hallituksen valitseminen. Tulevassa kokouksessa käsitellään myös esitys osaston sääntöjen muuttamisesta. Kokousmateriaalit toimitetaan ennen kokousta kaikille jäsenille sähköisesti Helsingin Vasemmistonuorten sähköpostilistan kautta. Materiaalit voi pyytää erikseen ja sähköpostilistalle voi liittyä ottamalla yhteyttä osaston toiminnanjohtajaan.

Vuosikokous järjestetään sunnuntaina 25.3.2018 klo 12.00 Kalliolan Settlementtitalossa osoitteessa Sturenkatu 11, Helsinki.

Kuluneen vuoden aikana Helsingin Vasemmistonuorten jäsenet ovat toimineet yhteistyössä lukuisten kansalaisjärjestöjen kanssa vastustaessaan ihmisoikeusloukkauksia ja kasvavaa eriarvoisuutta kaikkialla maailmassa. Maksuton ehkäisy nuorille -kampanja ja kevyen liikenteen edistäminen Helsingin kaupungissa ovat myös ottaneet merkittäviä edistysaskeleita. Nyt on aika tehdä päätöksiä tulevista kampanjoista, valmistautua vaalityöhön ja valita hallitus edistämään kaikkia kokouksessa päätettyjä asioita. Älä suotta epäröi, vaan tule rohkeasti mukaan! Jos et ole vielä Helsingin Vasemmistonuorten jäsen, voit liittyä helposti ja nopeasti täyttämällä sähköisen liittymislomakkeen osoitteessa www.vasemmistonuoret.fi/jasenyys. Saman lomakkeen voi täyttää myös paperisena itse vuosikokouksessa. Parhaan saapumisreitin voit tarkistaa osoitteesta www.reittiopas.fi. Kaikki osaston jäsenet ovat oikeutettuja matkakulukorvauksiin kokousmatkoista edullisimman julkisen liikennevälineen mukaisesti. Kulukorvaus maksetaan täytettyä kulukorvauslomaketta ja soveltuvaa tositetta, kuten matkalippua, vastaan.

Jos tarvitset apua paikalle saapumiseen tai sinulla on muuta kysyttävää, voit olla yhteydessä toiminnanjohtaja Toni Asikaiseen sähköpostitse etela-suomi@vasemmistonuoret.fi tai puhelimitse 044 019 5901.

Nähdään kokouspaikalla!

Kaisa Liljanto hallituksen puheenjohtaja

Toni Asikainen toiminnanjohtaja

15

TERVETULOA UUSIEN JÄSENTEN ILTAAN JA AKTIIVEIKSI! Oletko vasta liittynyt Vasemmistonuoriin? Olet kenties ollut jo pidempään jäsen, mutta et ole saanut aikaiseksi aktivoitua? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua järjestön muihin jäseniin sekä tulla mukaan toimintaan.

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää uusien jäsenten illan lauantaina 17.3.2018 klo 15.00.

Uusien ilta pidetään piiritoimistollamme Helsingin Puu-Vallilassa osoitteessa Päijänteentie 35 (katso paras tuloreitti osoitteesta www.reittiopas.fi).

Uusien illassa esitellään Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestöä ja toimintaa. Ilta on myös loistava paikka tutustua aktiiveihimme ja toisiin samanhenkisiin ihmisiin. Kauempaa tulevien jäsenten matkakulut korvataan. Tarjolla on myös pientä naposteltavaa. Tervetuloa!

Jos on mitä tahansa kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä!

Toni Asikainen Toiminnanjohtaja 044 0195901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi