Kodikkaasti. 1 . 2 01 9
ESPOON ASUNTOJEN ASUKKAILLE
KYLÄSSÄ
Niipperissä ilma tuntuu puhtaammalta
PARASTA
Pikku puutarha parvekkeella
SINÄKIN VOIT VALITA Arkisia ilmastotekoja fiksuilla ratkaisuilla
Electroluxin Sami Vaittinen vastaili asukasinfossa kysymyksiin pesutuvan sähköisestä varausjärjestelmästä. 2
1/2019
KIMPASSA
TEKSTI JA KUVAT Tero Ikäheimonen
Niittysillankulma heräsi eloon Espoon Asuntojen uudiskohde Niittysillankulma 1 sai asukkaat helmikuun alussa. Sen myötä toteutui monen toive päästä upouuteen kotiin. NIITTYSILLANKULMA 1:N B-rapun pesutupa kuhisee maanantai-iltana asukkaita. Kuulumisia ja kokemuksia vaihdetaan naapureiden kanssa vilkkaasti. Puhuttavaa riittää, sillä kotitalo on kaikille vielä vähän uusi: suurin osa asukkaista on saanut avaimet asuntoonsa vasta muutama päivä sitten. Monella on muuttokin hieman kesken. Aluepäällikkö Juha Sopanen Espoon Asunnoilta toivottaa asukkaat tervetulleiksi infotilaisuuteen. Aiheena on uutuuttaan kiiltelevän pesutuvan käyttö. Sähköinen varausjärjestelmä on monelle uusi tuttavuus, mutta Electroluxin huoltoteknikko Sami Vaittinen opastaa kädestä pitäen järjestelmän saloihin. – Voitte varata vuoron netistä, mobiilisti tai pesulan näytöltä. Silloin kukaan muu ei pääse
Jarmo Laine Halusimme tyttöystävän kanssa isompaan asuntoon: yksiöstä kaksioon. Niittykumpu on ihan optimisijainti meidän molempien työpaikkojen suhteen. Julkiset yhteydet ovat hyvät ja kaupat lähellä. Myös uusi talo on vaikuttanut hyvältä, vaikka jotkin ratkaisut esimerkiksi pyöräkellarissa ja jätehuoneessa ovatkin erilaisia verrattuna aikaisempiin taloihin, joissa olen asunut.
Jari Viitasalo Muutimme vaimon kanssa tänne Leppävaarasta. Kaipasimme hissiä, jota ei aikaisemmassa talossa ollut. Nyt asumme ensimmäisessä kerroksessa, ja liikkuminen on helppoa. Meillä ei ole autoa, joten julkiset liikenneyhteydet ovat tärkeitä. Aika urakka oli muutossa, ja vielä on vähän purkamattakin tavaroita. Mutta voiton puolella ollaan!
teidän vuorollanne sisään pesulaan, Vaittinen kertoo. Asuntoja Niittysillankulmassa on 114, joista valtaosa on yksiöitä ja kaksioita. Asunnot on jaettu kahteen taloon, joista molemmissa on oma sauna ja kerhotila. Niittysillankulma sopii sekä autolla että julkisilla kulkuneuvoilla liikkuville loistavasti. Länsiväylälle ja Turun moottoritielle on lyhyt matka, ja parinsadan metrin päässä sijaitsevalta Niittykummun asemalta kulkee metrolla Helsingin keskustaan vartissa. – Sijainti on tässä ihan loistava, summaa aluepäällikkö Sopanen. Infopaketin saatuaan asukkaat alkavat hiljalleen kaikota pimenevään iltaan – uusiin koteihinsa.
Tiina Tervo Asuimme aikaisemmin Iivisniemessä, johon mieheni muutti luokseni, mutta halusimme aidosti yhteisen kodin. Halusin myös jossain vaiheessa elämää muuttaa ihan uuteen kotiin. Muuttopäivänä käytävillä näkyi iloista porukkaa ja fiilis oli hyvä – ja se uuden asunnon tuoksu! Tuli myös yllätyksenä, kuinka hyvät liikenneyhteydet Niittykummusta on joka suuntaan. 3
SISÄLLYS 1/2019
16
22
Espoon Asunnot tavoittelee asemaa ilmastonmuutoksen torjunnan kärkikaartissa.
Olafur Eliassonin Pentagonal mirror tunnel on tehty tilaustyönä EMMAan.
2 Kimpassa
16 Kestävä kehitys
30 Piha kuntoon
Niittysillankulma sai asukkaat
Nyt on aika osallistua ilmastotalkoisiin
Kesä on piharemontin aikaa
5 Pääkirjoitus Lukujen valossa
31 Viherhoito 22 Visiitti
Asukaskyselyn tulokset
Taiteen tyyssija EMMA
6 Tapetilla
32 Suvela uudistuu 24 Espoolainen
9 Espoon Asunnot palveluksessasi
Arttu Wiskari rakastaa kotikaupunkiaan
Purkutoimet alkavat huhtikuussa
33 Uudiskohteita 10 Kylässä
26 Ruukkuviljely
Kynäniekanpiha ja Majurinkatu
Pike Hilakarin kotona Niipperissä
Kasvata yrtit omalla parvekkeella
34 Tapahtumia
28 Turvallisuus
35 Keräysautokierrokset
Välty tapaturmilta kotona
Katso autojen pysähdyspaikat
14 Lukuja Siivous lisää asumisviihtyvyyttä 4
1/2019
Kodikkaan asumisen pää-äänenkannattaja Ilmestyy 3 kertaa vuodessa Julkaisija Espoon Asunnot Oy Upseerinkatu 3 B, 02600 Espoo puh. (09) 3544 5000 viestinta@espoonasunnot.fi Vastaava päätoimittaja Hanna-Maija Loikkanen hanna-maija.loikkanen@espoonasunnot.fi Toimituspäällikkö Ann-Marie Nystedt ann-marie.nystedt@espoonasunnot.fi Tuottaja Legendium Oy Tuija Holttinen tuija.holttinen@legendium.fi Taitto Legendium Oy, Markku Jokinen Kansikuva Sanna Liimatainen Painopaikka 4041 0428 Forssa Print
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
28
Omilla valinnoilla voi lisätä kodin turvallisuutta.
PÄÄKIRJOITUS
Lukujen valossa kääntyvä talvi on jälTarkemmin Espoon Asuntojen vuoteen leen ollut ihan omanlaisensa. Lumen täyt- pääset tutustumaan vastuullisuusraportämät piha-alueet, jään liukastamat tiet ja tin kautta, jota parhaillaan työstämme. peruutetut lähijunavuorot ovat kiristäneet Kansien välissä on paitsi tilinpäätös, yhden jos toisenkin pinnaa, myös minun. myös kattava kuvaus siitä, miten olemme Mutta onhan se toisaalta todettava, että edistyneet vastuullisuuden eri osa-alueilla. Raportin löydät näillä talvi on pitkästä aikaa tuntunut (ja näyttänyt) ihan näkymin verkkosivuiltamme huhtikuussa. oikealta talvelta. Vastuullisuus, ja Jos ovat talvi ja lumenVuosi 2018 tulo erottamaton osa tarkemmin sanottuna sujui osaltamme alkuvuotta, sitä on myös ympäristövastuu, on menneen vuoden arvioiaiheena myös tässä odotetusti. minen. Me täällä Espoon lehdessä. Toimitusjohtaja Jaakko Kammonen Asunnoilla olemme juuri kertoo toimistamme saaneet päätökseen oman ilmastonmuutoksen torjumiseksi (s. 16) arviointimme ja toteamme vuoden sujuneen odotetulla tavalla. Liikevaihto kasvoi ja HSY:n ympäristöasiantuntija Teemu hieman, käyttöaste nousi 98,8 prosenttiin Kettunen antaa vinkkejä, kuinka kuka ja uusia koteja valmistui eri puolille tahansa meistä voi osallistua ilmastotalEspoota 368 kappaletta. Hyvä vuosi siis. koisiin (s. 20). Otathan sinäkin vinkeistä Mennyt vuosi osoitti myös, että kohvaarin, asia on tärkeä. tuuhintaisten asuntojen kysyntä jatkuu Mukavia hetkiä lehden parissa ja aurinkoista kevään alkua! erittäin suurena. Vastaanotimme vuoden aikana ennätysmäärän hakemuksia, kaikHanna-Maija Loikkanen kiaan 28 062 kappaletta. Se on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Kodin päätoimittaja pystyimme tarjoamaan 2 117 hakijalle, ja heistä yli puolet oli yksinasujia. KOHTA KEVÄÄKSI
5 5
TAPETILLA
AJANKOHTAISIA ASIOITA JA ILMIÖITÄ. LUE LISÄÄ
facebook.com/espoonasunnot
Tavoitteena sujuvampi korjausrakentaminen
EA-INFOA
© SHUTTERSTOCK
OLEMME MUKANA Parempi Korjaus rakentaminen -hankkeessa yhteistyössä Asuntosäätiön, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön ja rakennusliike FIRA:n kanssa. Tavoitteena on saada korjausrakentamiseen uusia tehokkaita hankintamalleja ja toteutusmuotoja.
Toteutamme keittiökorjaushankkeen ja uusia malleja pääsemme testaamaan käytännössä jo tämän vuoden puolella. Hankkeen kehitystyön rahoittajana toimii Business Finland Oy (ent. Tekes), joten kyseessä on myös yhteiskunnallisesti merkittävä hanke.
OLEMME MUKANA Asumisen rahoitus- ja
kehittämiskeskus ARAn ja Takuusäätiön valtakunnallisessa ASTA-hankkeessa. Sen tavoitteena on ehkäistä vuokra-asukkaiden häätöjä ja talousongelmien kasaantumista, puuttua ylivelkaantumisen syihin ja antaa talousneuvontaa. Hanke on käynnissä vuodet 2019–2020. Osana hanketta kehitämme vuokravalvonnan ja asumisneuvojan yhteistyötä niin, että ennaltaehkäisevä työ painottuu entistä enemmän. Luomme toimintamallin, jossa käymme asiakkaan kanssa
mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vuokravelkaan vaikuttavia syitä läpi. Mitä nopeammin saamme käsiteltyä vuokravelkojen taustalla olevia talousongelmia ja tarvittaessa ohjattua asiakkaan tukipalvelujen piiriin, sitä parempi.
Asumisneuvonnan tavoitat: asumisneuvojat@espoonasunnot.fi
6
1/2019
Talvi on kohta ohi, ja kevään edetessä huoltoyhtiö käy poistamassa talven hiekoitushiekat piha-alueilta. Hiekoitukset siivotaan huhti– toukokuussa, kun lumi ja jää ovat sulaneet eivätkä sääennusteet enää povaile pakkasia. Poistoon ryhdytään heti, kun se on mahdollista tehdä vaarantamatta jalankulkijoiden turvallisuutta. Huoltoyhtiö käy poistamassa hiekat kahdessa erässä. Ensin siistitään pääväylät, myöhemmin tehdään paikkauskierros, jossa jäljelle jäänyt hiekka kerätään esimerkiksi nurmikoiden reuna-alueilta. Hiekoituksen poiston yhteydessä huolto korjaa myös irtoroskat sekä mahdolliset syksyn jäljiltä maahan jääneet puiden lehdet. © MARKKU JOKINEN
Ennaltaehkäisevää talousneuvontaa ASTA-hankkeella
Hiekoituksen poisto alkaa pian
NIKSIT
Herätä huonekasvit talviunilta
© SHUTTERSTOCK
Kasvit saavat uutta virtaa, kun teet niille keväthuollon. Välineiksi tarvitset multaa, puhtaan rätin sekä mahdollisesti isompia ruukkuja.
Puhdista Kiiltävälehtiset kasvit voit suihkuttaa kylpyhuoneessa haalealla vedellä ja samalla leikata ruskettuneet oksat ja lehdet pois. Jos et jaksa siirtää kasvia, pyyhi lehdet kostealla rätillä.
Lannoita
Vaihda Kun kasvi ja multa ovat hieman kuivahtaneet suihkun jäljiltä, kopauta ruukkua kevyesti, nosta juuret multineen pois ja vaihda multa uuteen. Jos juuret ovat täyttäneet koko ruukun, on kasvin aika muuttaa isompaan ruukkuun.
VASTAA LUKIJAKYSELYYMME
Osallistu ilmasto aiheiseen kyselyymme! Arvomme 19.4. mennessä vastanneiden kesken kolme 50 euron lahjakorttia Plantagenin myymälöihin. Arvonta suoritetaan 30.4.2019 mennessä ja voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Kyselyn osoite: my.surveypal.com/Ilmasto
Uusi multa on ravinnerikasta ja lisälannoitus kannattaa aloittaa n. 2–3 viikon kuluttua mullan vaihdosta.
Mikä on parasta asuinalueessasi? Täällä kaikki on lähellä ja kulkuyhteydet ovat todella hyvät! Luonto on lähellä, merimaisema vain kivenheiton päässä omasta kodista ja alueella on useita leikkipuistoja. Nämä asiat tekevät Iivisniemestä parhaimman paikan asua. – KAITAA
7
TAPETILLA
Espoon Asuntojen vuosi 2018 sujui odotetusti
8
1/2019
© SHUTTERSTOCK
ESPOON ASUNTOJEN VUOSI
oli tuloksellisesti hyvä. Liikevaihto kasvoi 2,8 prosenttia, HAKEMUSTEN asuntojen käyttöaste nousi 98,8 MÄÄRÄ + 15 % prosenttiin ja vuoden aikana valmistui 368 uutta kohtuuhintaista asuntoa. Kohtuuhintaisten asuntojen kysyntä jatkui edellisvuosien tapaan erittäin voimakkaana. Vastaanotimme 28 062 hakemusta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Samaan aikaan kauttamme sai asunnon 2 117 perhettä, joista 1 069 oli yhden hengen kotitalouksia. Vuokralaisten vaihtuvuus on vähentynyt jo usean vuoden ajan, mikä on heikentänyt mahdollisuuksia tarjota asuntoja uusille asiakkaille. – Vaihtuvuus laski viime vuonna jälleen prosenttiyksiköllä ja oli 11,5 % (12,5 %). Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja myös valmistuu kysyntäpaineeseen verrattuna vähän, joten sekään ei tuo olennaista helpotusta asuntopulaan, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Kammonen. Vuoden 2018 aikana valmistui viisi uutta kohdetta. 368 valmistuneen asunnon lisäksi vuoden lopussa rakenteilla oli viisi uudiskohdetta, joihin valmistuu yhteensä 488 asuntoa. Yksi merkittävä hanke on parhaillaan käynnissä Espoon keskuksessa, jonka kaupunkikuvaan on tulossa huomattavia muutoksia Suvelan Kirstinharjun kaupunkirakenteen tiivistämisen myötä. Huhtikuussa alkavassa urakassa 1970-luvulla rakennettu Espoon Asuntojen vuokrakortteli puretaan vaiheittain. – Rakennutamme tulevina vuosina neljän remonttikuntoisen lamellitalon tilalle seitsemän pistetaloa. Kaikkiaan uusia pistetaloja tulee Kirstinharjuun 14, ja samalla asumismuotojen kirjo monipuolistuu ja asuntojen määrä lähes tuplaantuu. Vaikka kiinteistöjen ylläpito- ja korjauskustannukset ovat nousseet, vuokrankehitys on kyetty säilyttämään maltillisena ja ennakoitavana. Viime vuonna keskimääräinen asuntovuokra oli 12,10 (11,95) euroa/m2/kk, mikä on noin 25 prosenttia Espoon yleistä vuokratasoa alhaisempi.
Kohta on kevättalkoiden aika ryhtyä suunnittelemaan kevättalkoita. Asukastoimikunta sopii talkoopäivän ja ilmoittaa siitä asukkaille ja isännöitsijälle. Vähintään kaksi viikkoa ennen talkoita huoltoyhtiöstä tulee varata puuttuvat työvälineet, kuten kottikärryt ja haravat. Talkoiden päätteeksi voidaan grillata ja järjestää mukavaa ohjelmaa osallistujille. Talkootarjoiluissa on hyvä ottaa huomioon myös erikoisruokavaliot. Postitamme asukastoiminnan puheenjohtajille talkooilmoituslomakkeet ja talkootarjoiluun liittyvät tilauslaput maalis-huhtikuussa. Talkoo ilmoituslomakkeet löytyvät myös asukassivuiltamme. NYT ON HYVÄ HETKI
Onko käytössäsi jo Fortum SmartLiving -asukaskäyttöliittymä? PALVELUN AVULLA voit helposti seurata asuntosi lämpötilaa sekä
ilmankosteutta. Sen avulla voit myös antaa palautetta sisäilmastasi sekä kertoa lämpötilatoiveesi. Saadut palautteet antavat arvokasta tietoa asukkaiden tyytyväisyydestä sisäilmaan, ja niitä hyödynnetään myös kiinteistön korjauksien suunnittelussa. Jos sinulla on Fortumin sähkö sopimus, näet asuntosi sähkönkulutustiedot kätevästi samasta appli kaatiosta. Palvelun saat käyttöösi osoitteessa www.fortumsmartliving.fi. Ensimmäistä kertaa rekisteröityessäsi tarvitset mittarissasi olevan koodin. Loka–joulukuussa rekisteröityneiden kesken arvottiin S-ryhmän lahjakortteja, joiden voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
ESPOON ASUNNOT PALVELUKSESSASI
Uudistamme järjestelmiämme Syksyllä 2017 alkanut mittava uudistusprojekti on puolimatkan krouvissa. Vuodenvaihteessa otimme käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän ja myöhemmin tänä vuonna avaamme upouuden verkkopalvelumme.
ASIAKKUUSJOHTAJA LOTTA FUNCK, MITEN UUDEN TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO ON SUJUNUT?
Uusi järjestelmä vaatii aina sisäänajoa. Tällä kertaa matka on osoittautunut hieman oletettua pidemmäksi, ja sen vuoksi olemme joutuneet jatkamaan asiakaspalvelun ja vuokravalvonnan rajoitettuja aukioloaikoja aiottua pidempään. Pahoittelen tästä mahdollisesti aiheutunutta haittaa. JOKO NORMAALEIHIN AUKIOLOAIKOIHIN ON PALATTU?
Asiakaspalvelun osalta olemme palanneet normaaliaukioloaikoihin. Se tarkoittaa, että puhelimella meidät tavoittaa joka arkipäivä aamuyhdeksästä iltapäiväkolmeen. Vuokravalvonta sen sijaan jatkaa vielä tovin poikkeusaukioloajoin ja palvelee arkisin kello yhdeksän ja kahdentoista välillä. Ajantasaista tietoa aukioloajoista löytää verkkosivuiltamme.
toteamaan, että tarvitsemme muutaman lisäkuukauden varmistuaksemme siitä, että uusi palvelukanava on tiptop-kunnossa, kun avaamme sen. MITÄ SITTEN ON LUPA ODOTTAA, KUN UUSI VERKKOPALVELU AVAUTUU?
Verkkopalvelu tarjoaa mahdollisuuden hoitaa asunnonhakuun, asumiseen tai poismuuttoon liittyviä asioita juuri silloin, kun se kullekin parhaiten sopii. Verkkopalvelun suunnittelussa olemmekin ajatelleet ennen kaikkea asiakkaan arjen helpottamista. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että jatkossa asiakas voi muokata tai jatkaa asuntohakemuksen voimassaoloa itse, vastaanottaa asuntotarjouksen, allekirjoittaa vuokrasopimuksen, jättää vikailmoituksen ja tarkastella jätettyjä ilmoituksia, olla yhteydessä meihin ja lähdön hetkellä irtisanoa vuokrasopimuksensa verkkopalvelussa.
Kysymyksiin vastasi Espoon Asuntojen asiakkuusjohtaja Lotta Funck
PITÄÄKÖ KAIKKIEN JATKOSSA SYKSYN KODIKKAASTI. -LEHDESSÄ KERROTTIIN UUDEN VERKKO PALVELUN AVAUTUVAN KEVÄÄLLÄ JA NYT PUHUTAAN SYKSYSTÄ. MIKSI NÄIN?
Mittavien uudistushankkeiden kanssa käy toisinaan niin, että alkuperäinen aikataulu osoittautuu liian tiukaksi. Mekin jouduimme
ASIOIDA VERKOSSA?
Ei. Uudistuksen myötä haluamme tuoda nykyisten palvelukanavien rinnalle uuden tavan asioida kanssamme, emme korvata mitään nykyisistä. Asiansa voi siis jatkossakin hoitaa puhelimitse tai käväistä asiakaspalvelupisteessämme sen aukioloaikoina.
9
KYLÄSSÄ Niipperissä
Pike Hilakari tunnustautuu rajatiedon ystäväksi. Tarotkorteilla voi hakea selkeyttä arkipäivän haasteisiin.
10
1/2019
Kynttilät luovat tunnelmaa kauniissa kodissa.
TEKSTI Marjo Tiirikka KUVAT Jaakko Lukumaa
Matalan kynnyksen majatalon emäntä Pike Hilakarin kotona käy usein melkoinen vilske, kun talo täyttyy ystävistä, naapureista ja lasten kavereista. Koti on kuitenkin myös rauhoittumisen paikka puhtaamman sisäilman ”esitaistelijalle” ja rajatiedon ystävälle.
T
alvisena arkipäivänä Juvanpuron rivitaloasunnossa on hiljaista. Lapset ovat koulussa kadun toisella puolella. Kaksi vanhempaa lasta ovat jo muuttaneet omilleen. Pike Hilakaria viehättää Pohjois-Espoossa erityisesti se, että luonto on lähellä. Uimarannoillekaan ei ole pitkä matka. – Täällä on mukava ilmapiiri ja viihdyn maalaismaisemissa, jossa myös ilma tuntuu puhtaammalta. Sanotaan, että metsät ovatkin keuhkomme, hän kertoo. Keväällä keittiön ikkunasta näkee kukkivan kirsikkapuun ja kun kukat putoavat, toisella puolella omenapuu puhkeaa loistoonsa. Päätyhuoneiston iso piha toimii olohuoneen jatkeena. Nyt on kuitenkin vielä talvi, ja
ulkona lumihiutaleet leijailevat hiljakseen maahan. Pike Hilakari sytyttää valkoisia kynttilöitä palamaan. Kohta niiden värit vaihtuvat kevään turkoosiin ja pinkkiin. – Kynttilät tuovat ihanasti tunnelmaa ja valoa. Suolakivikynttilää poltan jatkuvasti, koska lempeän valon lisäksi se puhdistaa ilmaa, hän kertoo. ASIAT KUNTOON
Puhdas sisäilma onkin Hilakarille ensiarvoisen tärkeää. Perheen muutettua uuteen kotiinsa nelisen vuotta sitten alkoivat oireilut, ja lopulta kylpyhuoneessa havaittiin kosteusvaurio. – Espoon Asunnot suhtautui asiaan heti vakavasti, ja kylpyhuone remontoitiin no11
KYLÄSSÄ Niipperissä
Pike Hilakari nauttii Juvanpurossa luonnon läheisyydestä.
pealla aikataululla. Nyt kaikki on kunnossa ja viihdymme kodissamme oikein hyvin. Prosessin aikana tuli oivallus, että asukas pystyy itsekin vaikuttamaan sisäilman laatuun pitämällä vaikkapa pölyn määrän kurissa. Ylimääräistä tavaraa kärrättiin samalla ulos parinkymmenen jätesäkin verran, ja siivoaminenkin sujuu nyt paljon näppärämmin. - Tärkein sisäilmavinkkini on, ettei ilmanvaihtokanavia saa tukkia mitenkään. Lisäksi liesituuletinta pitää käyttää erityisesti silloin, kun sitä kautta ohjataan koko asunnon koneellista ilmanvaihtoa. Iso ihmismäärä, suihku, pyykinpesu ja ruoanlaitto vaativat hetkellisesti täydet tehot. Hilakari liputtaa myös tuuletuksen ja myrkyttömän siivouksen puolesta. Kodin pintojen pesemiseen hän käyttää nykyisin vain kemikaalitonta aktiivivettä. Oman sairastumisen ja lasten aiempien koulujen sisäilmaongelmille altistumisten myötä Hilakari perehtyi aiheeseen syvällisesti 12
1/2019
ja hänestä kehkeytyi samalla sisäilman kokemusasiantuntija. Aiheesta ilmestyy keväällä esikoisteoskin. Vaikuttaminen on Hilakarille tärkeää. Asukastoimikunnan puheenjohtajana hän pystyy edistämään kiinteistön asioita, mutta vimma vaikuttaa on kasvanut vuosien myötä. – Kahvikeskusteluilla ja someraivolla voi purkaa omaa pahaa oloa, mutta se ei paranna asioita. Tärkeintä on pyrkiä itse vaikuttamaan asioihin olemalla aktiivinen. HENKISYYS OSANA ELÄMÄÄ
Pike Hilakari tunnustautuu rajatiedon ystäväksi, ja henkisyys on ollut osa hänen elämäänsä lapsuudesta asti. Ensimmäisessä vahvassa kokemuksessa 11-vuotiaana hän katsoi sängyllä makaavaa itseään katon rajasta. Kyse oli ruumiista irtaantumisesta. Henkisyys kulkee suvussa: äidillä ja isoäidilläkin oli etiäisiä. Kämmenen kutina
Tämä on tuntunut alusta asti kodilta. merkitsi rahaa, ja haarukan tai veitsen tippuminen lattialle kertoi vieraita olevan tulossa. Isoäiti katsoi sormuksella ja hiussuortuvalla syntyvän lapsen sukupuolen. Mikkelissä varttuneen Hilakarin elämä on ollut varsin vaiherikasta. Lapsuudessa ja nuoruudessa hän matkusteli esiintymässä yli kymmenen vuoden ajan teatteriryhmän mukana erilaisissa taide- ja kulttuuritapahtumissa. Sittemmin hän opiskeli myynti- ja media-alan ammattilaiseksi. Henkilökohtaisen elämän tie ei ollut mennyt helpoimman kautta. Avioerot ja erilaiset sairaudet vaativat veronsa. Varsinainen voimallinen henkinen tarina alkoi aikuisiässä, kun Hilakari uskaltautui muutama vuosi sitten Hengen ja Tiedon messuille.
Keväällä tämä koti saa uusia asukkaita.
– Yksi henkisen kasvun parhaimpia oppeja on ollut kyky sanoa ”ei”. Kun sanoo muille ”ei”, se tarkoittaa itselle ”kyllä”. Kiltistä tytöstä on kasvanut määrätietoinen tahtonainen, hän kertoo tyytyväisenä. – Jossain elämän vaiheessa kuka tahansa on epävarma ja haluaa etsiä varmistuksia valinnoilleen. Niin minäkin tein. Nyt olen sinut itseni kanssa, ja luotan intuitioon. Unelmia pitää olla, mutta niiden eteen pitää tehdä myös töitä. Tästä Pike Hilakari kertoo henkilökohtaisen esimerkin: Reilu vuosi sitten hän sai tarpeekseen yksinolostaan ja päätti, että vuoden sisällä rinnalla on uusi elämänkumppani. Hän kirjautui oitis Tinderiin ja löysi sieltä mukavan yksinhuoltajaisän, jolla on vieläpä samanikäiset lapset. Ensi kesänä alkaakin taas uusi elämänvaihe. Uusi kumppani lapsineen muuttaa Hilakarin huusholliin.
––––––––––––––––––––––––
––––––––––––––––––––
UNELMIEN ETEEN TÖITÄ
Rauhallinen ja luonnonläheinen alue.
JUVANPURO 1, NIIPPERI
• Juvanpuro 1 on 77 huoneiston luhti-/rivitalo Niipperissä, PohjoisEspoossa. Lapsiperheiden suosiossa olevalla rauhallisella ja luonnon läheisellä alueella on sekä koulut että päiväkoti aivan lähellä. • Niipperi-nimi liittyy maanviljelyyn. Kyseessä on alkujaan viljelysnimi Niittuperkiö, joka ruotsinkielisessä käytössä muotoutui sanaksi Nipert. 13
LUKUJA
Puhtaat saunat, siistit portaikot Siistit ja puhtaat tilat luovat asumisviihtyisyyttä. Espoon Asunnoissa siisteydestä pidetään tarkkaa huolta. Sen ovat asukkaat tyytyväisinä panneet merkille. TEKSTI Minna Saano KUVA Shutterstock
E
spoon Asuntojen kiinteistöjen yhteisten tilojen siisteydestä huolehtii kolme siivousliikettä ja 36 siivoojaa. – Meillä tehdään ajatuksella töitä asukkaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin eteen, sanoo Espoon Asuntojen siivouspäällikkö Päivi Pajukoski. Siltä se kuulostaakin, kun Pajukoski kertoo, miten siivous toimii: – Porrashuoneet siivotaan kolme kertaa viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiistaisin on vuorossa saunojen pesu, minkä lisäksi saunavuorojen välissä tehdään kevyempi tarkistussiivous. Torstaisin pestään pesulat. Kerran kuukaudessa siivotaan kellarikäytävät, irtain- ja pyörävarastot. Kiinteistöissä toimii vaihtomattopalvelu, joka huolehtii porraskäytävien kuramattojen vaihtamisesta kerran kuukaudessa. Lisäksi porraskäytäville, saunoille ja pesulatiloille tehdään vuosittain peruspesu, jolloin puhdistetaan kaikki pinnat, poistetaan yläpölyt ja pestään ikkunat.
liikkeen edustajan kanssa, välillä Pajukoski tekee pistokokeita. Mukanaan hänellä on 11 kysymyksen lista, jonka avulla portaikkojen, saunojen, pesulatilojen ja kellareiden siivousjälki arvioidaan. Kerran vuodessa katsotaan, miten vuosi on kullakin siivousliikkeellä mennyt. Parhaat pisteet saanut palkitaan, samoin vuoden esimies ja vuoden siivooja. Kerran tai kaksi kertaa vuodessa palkitaan myös hyvää asiakaspalautetta saanut siivooja. – On kiva antaa tunnustusta, sillä usein tahtoo olla niin, että kun kaikki menee hyvin, ei kukaan noteeraa koko siivousta. Jos taas siivooja on ollut poissa tai hänen tilallaan on ollut sijainen, joka ei ole kaikkea huomannut tehdä, on palaute helposti negatiivista. Samaan hengenvetoon Pajukoski kuitenkin sanoo, että kyllä asukkaat muistavat kiittääkin. – On aivan ihanaa, kun joku kiittää hyvästä perussiivouksesta tai puhtaista paikoista. Parhaammehan me kaikki pyrimme aina tekemään. ASUKKAAT TYYTYVÄISIÄ
TARKASTUKSIA JA PISTOKOKEITA
Siivoustyötä valvotaan laadunseurannalla. Sen lisäksi, että jokaisella siivousliikkeellä on oma seurantansa, seurataan siivousjälkeä Espoon Asuntojen puolesta tarkasti. Lähes puolet työajastaan siivouspäällikkö Pajukoski kiertää kentällä. Välillä paikat käydään läpi yhdessä siivous-
Espoon Asuntojen siivouksesta huolehtii: Siivottavana on 14
1/2019
3 36 300
siivousliikettä siivoojaa kiinteistöä
Yhdellä siivoojalla on keskimäärin siivottavana:
Siivous toimiikin hyvin. Se käy ilmi vuosittain tehtävästä asiakastyytyväisyyskyselystä, joka lähetetään kaikille niille asukkaille, joiden sähköpostiosoite on tiedossa. – Tyytyväisyys siivoukseen on vuosi vuodelta kasvanut. Viimeisimmät tulokset viime vuodelta kertovat, että kaikkien siivottavien tilojen arvosanojen keskiarvo on 3,9/5, mikä on hyvä tulos, Pajukoski sanoo.
6–8 20–30 10–20
kiinteistöä rappua/päivä saunaa/päivä
– siivousjälki kohdallaan Siivoojat ahkeroivat päivittäin puhtauden ja viihtyvyyden eteen, mutta jokainen voi itsekin huolehtia osaltaan yleisten tilojen siisteydestä. Kuivaushuoneessa voi lastalla vedellä pölyt nurkista, pyyhkäistä pesukoneen lokerikosta yli pursuneet pulverit ja pyyhkiä kengät puhtaiksi ennen porraskäytävään menoa.
Asiakastyytyväisyys 2018 Arvosana 1–5
Yleisarvosana . . . . . . 3,9 Perussiivous . . . . . . . 4,1 Porrashuoneet . . . . 4,0 Pesula . . . . . . . . . . . . . . 3,8 Saunat . . . . . . . . . . . . . 3,7
KORVAAMATTOMAT SIIVOOJAT
Siivoustyö, aivan kuten muutkin työt, kehittyy jatkuvasti. Esimerkiksi kaikki Espoon Asuntojen yleisissä tiloissa käytettävät pesuaineet ovat ympäristömerkittyjä. Niissä ei myöskään ole hajusteita, eikä siten haittaa allergikoille. – Joskus kuulee ihmeteltävän, että kun ei siivoojalla ole ollenkaan vesiämpäriä. Enää ämpäreitä ei tarvita, sillä siivoojalla on mukanaan valmiiksi kostutetut mopit. Kun yksi likaantuu, niin tilalle on helppo vaihtaa puhdas moppi. Pajukoski on toiminut Espoon Asuntojen siivouspäällikkönä lähes yhdeksän vuotta. Hän viihtyy työssään, joka on pitkälti asiakaspalvelutyötä. – On meillä muitakin, jotka ovat löytäneet oman paikkansa ja oman työnsä siivouksesta. Meillä on siivoojia, jotka ovat siivonneet Espoon Asuntojen kiinteistöissä useita vuosia, jotkut lähes kymmenen vuotta. – Puhtaus on tärkeä asia, ja sitä on mukava edistää. Eikä mikään toimisi, jos ei siivoojia olisi, toteaa Pajukoski.
Siivouksen ammattilaisille tunnustusta
Palkitut vasemmalta oikealle: Marina Markovskikh, Leena Nevalainen, Jari Akkanen ja Emina Goletic. HELMIKUUSSA oli jälleen aika
Porrashuoneet Saunat Pesulat
3 x viikossa 1 x viikossa 1 x viikossa
palkita siivousalan ammattilaisia vuonna 2018 tehdystä hyvästä työstä. Palkintojen myöntämisen perusteina käytetään sekä laatupisteitä että asiakaspalautetta. Kilpailu vuoden siivousliikkeen palkinnosta oli tänäkin vuonna tiukkaa, mutta voittajaksi selviytyi ISS Palvelut Oy. Kunniakirjan vastaanottivat ISS:n palvelujoh taja Leena Nevalainen ja palvelu
ohjaaja Jari Akkanen. Vuoden palveluesimiehen arvonimen sai Emina Goletic. Eminan sitoutuminen työhön on omaa luokkaansa ja hän saa paljon hyvää palautetta sekä työntekijöiltään että asiakkailtaan. Info-Controller Oy:n Marina Markovskikh palkittiin vuoden 2018 siivoojana. Marinalla on hyvät henkilökohtaiset laatupisteet ja hän saa toistuvasti erinomaista asiakaspalautetta. 15
KESTÄVÄ KEHITYS
16
1/2019
Älykkäitä ja kestäviä ilmastotekoja Ilmasto-ohjelmassaan Espoon kaupunki haluaa pienentää ekologista jalanjälkeään, toimia ilmastotyön edelläkävijänä ja olla Euroopan kestävin kaupunki. Myös Espoon Asunnot tavoittelee asemaa ilmastonmuutoksen torjunnan kärkikaartissa. TEKSTI Vesa Ville Mattila ja Hanna-Maija Loikkanen KUVAT Sanna Liimatainen
E
spoon Asuntojen hallitus määritti viime syksynä viisi strategista painopistettä vuosille 2019–2021, joiden toteutumista se seuraa aktiivisesti. Näistä painopisteistä yksi on kestävä kehitys. – On selvää, että kestävän kehityksen edistäminen on tulevaisuudessa Espoon elinvoimaisuuden kannalta yhä tärkeämpää. Siksi otamme
17
KESTÄVÄ KEHITYS
ilmastonmuutoksen torjunnan ja sen vaikutuksiin reagoimisen vielä vahvemmin huomioon omassa toiminnassamme, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Kammonen. Espoon Asuntojen viime vuosien suurin panostus on ollut älykäs lämmityksenohjausjärjestelmä ja kysyntäjousto, joiden pilotointi alkoi syksyllä 2015. Nyt lähes kaikkiin asuntoihin on asennettu langattomat lämpötila- ja kosteusanturit, jotka mittaavat jatkuvasti huoneistojen sisäilmaston olosuhteita. – Saadut kokemukset ovat olleet positiivisia. Säätöjärjestelmä sekä parantaa asumismukavuutta että pienentää lämmönkulutusta ja lämmityskustannuksia. Joissakin kiinteistöissä lämmönkulutus on vähentynyt jopa 10 prosenttia. Samalla lämmönkäytön huippuja sekä lämmityksen perusmaksuja saadaan pidettyä paremmin kurissa. Järjestelmän takaisinmaksuajaksi on laskettu 3–5 vuotta. KERROSTALO ON EKOLOGINEN ASUMISMUOTO
Espoon Asuntojen toiminnan kannalta suurimmat ympäristökuormitukset aiheutuvat kiinteistöjen rakentamisesta, rakennusmateriaaleista sekä asumisen aikaisesta energiankulutuksesta. – Kerrostalo on kuitenkin ekologinen asumismuoto. Rakennutamme talomme enimmäkseen kaupunkikeskuksiin hyvien kulkuyhteyksien varrelle ja elinkaariedullisiksi. Käytämme aikaa ja käyttöä kestäviä materiaaleja, kuten tiiltä ja edellytämme käyttämiltämme materiaaleilta helppoa kunnossapitoa ja korjattavuutta. Laitejärjestelmien osalta kriteereiksi on puolestaan kirjattu, että niiden tulee muun muassa olla helppohuoltoisia, käyttökustannuksiltaan kohtuullisia ja energiaa säästäviä. YMPÄRISTÖKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISTÄ MONIN KEINOIN
Käytännössä elinkaariajattelu edellyttää ympäristökuormitusten vähentämistä niin rakennuttamiselta kuin rakennusten käytön aikaisilta ratkaisuilta. Espoon Asunnoille suunta ja maali ovat selkeät.
18
1/2019
Rakennutamme talomme enimmäkseen kaupunkikeskuksiin hyvien kulkuyhteyksien varrelle.
– Vuoteen 2030 mennessä kaiken käyttämämme energian tulisi olla päästötöntä ja uusiutuvaa. Tältä osin olemme jo tehneet merkittäviä päätöksiä. Vuoden 2016 lopussa vaihdoimme kaiken käyttämämme kiinteistösähkön EKOenergia-merkityksi bioenergiaksi, ja tämän vuoden alusta asuntomme ovat lämmenneet Fortumin päästöttömällä EkoPlus-kaukolämmöllä, joka on tuotettu ottamalla lämpö talteen puhdistetusta jätevedestä. Myös tehokkuuden lisääminen energiankäytön osalta on keskeisellä sijalla ilmasto talkoissa.
– Liityimme vuonna 2010 vuokra-asuntoyhteisöjen energiatehokkuussopimukseen (VAETS), josta on nyt toinen, vuoden 2025 loppuun ulottuva sopimuskausi menossa. Tavoitteena on siihen mennessä vähentää kokonaisenergiankulutusta 7,5 prosenttia vuoden 2016 tasosta, Kammonen kertoo. Asuintaloissa kuluu eniten energiaa asuntojen ja käyttöveden lämmittämiseen sekä kiinteistösähköön. Uusissa asuinrakennuksissa energian kulutusta voidaan vähentää jo suunnitteluvaiheen ratkaisuilla. Vanhoissa kiinteistöissä kyseeseen tulevat huollot ja peruskorjaukset, kuten lämmitysjärjestelmien tasapainotus,
lämmöneristyksen lisäys yläpohjaan tai ikkunoiden ja ovien uusiminen. – Myös asukkaiden rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on merkittävä. Varsin pienillä toimilla on suuri vaikutus, kuten HSY:n ympäristöasiantuntija Teemu Kettunen sivulla 20 toteaa. – Kannustankin kaikkia osallistumaan talkoisiin. TIETOA, SEURANTAA JA ANALYSOINTIA
Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää pitkäjänteisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Espoon Asunnot seuraa jatkuvasti kiinteistöjensä sähkön, lämmön ja veden kulutuksia sekä
niistä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. – Tieto on toimintamme peruskivi, yhtä oleellinen kuin nopeusmittari autossa. Meidän myös täytyy seurata, kuinka hyvin arviomme toimenpiteiden vaikutuksista käyvät toteen. Jos esimerkiksi energiankulutuksen ja päästöjen pienentämisessä emme pääse tavoitteeseen, täytyy syy siihen analysoida – ja ottaa opiksi, Kammonen selittää. Tänä vuonna Espoon Asunnot keskittyy kehittämään ja laajentamaan kiinteistöjensä etävalvontaa ja automaatiota. Etävalvonnan ja älykkään lämmityksenohjauksen toimintaa hiotaan ja niistä saatavia hyötyjä jalostetaan. Ajatuksena on entistä nopeammin päästä kiinni mahdollisiin ongelmiin ja korjata ne heti kuntoon, jos mahdollista. Tavoitteena on myös päästä kiinni lämmitysongelmien juurisyihin ja niiden korjaamiseen, sen sijaan että ongelma peitetään ylilämmittämällä. – Pienet korjaukset ajoissa vähentävät raskaita korjauksia myöhemmin. Samalla säästämme rahaa ja vähennämme kasvihuonekaasuja, Kammonen kiteyttää.
ILMASTONMUUTOS LYHYESTI
• Ilmastonmuutos tarkoittaa maailmanlaajuista ilmaston lämpenemistä, joka aiheutuu kasvihuonekaasujen määrän kasvusta ilmakehässä. • Kasvihuonekaasut päästävät läpi auringon säteilyn maapallolle. Ne kuitenkin estävät maapallolta heijastuvan lämmön säteilyä takaisin avaruuteen. • Kun kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa, yhä suurempi osa auringon säteilystä jää lämmittämään maapalloa. Sen seurauksena merenpinta nousee, sademäärät ja tulvat lisääntyvät. Toisaalla kuivuuskaudet yleistyvät. • Kasvihuonekaasuista merkittävin on hiilidioksidi. Sitä muodostuu erityisesti kivihiilen, öljyn ja maakaasun käytöstä. 19
Asumisen valinnoilla on väliä Ilmastonmuutos on iso asia, johon jokainen voi valinnoillaan vaikuttaa. Omaa hiilijalanjälkeään pystyy pienentämään jopa kolmanneksella tinkimättä mistään merkittävästä.
H
SY:n ympäristöasiantuntijan Teemu Kettusen mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen asumisen valinnoilla alkaa asunnon koosta. Onko neliöitä sopivasti vai liikaa elämän- ja perhetilanteeseen nähden? Seuraavaksi tulee tarkastella lämpimän käyttöveden kulutusta. Käyttöveden lämmittäminen vie keskimäärin viidenneksen kiinteistön käyttämästä lämmitysenergiasta. – Suihku on suurin lämpimän veden kuluttaja. Kannattaa kiinnittää huomiota sekä suihkuaikoihin että suihkun virtaamaan, jota pystyy pienentämään vettä säästävän suihkupään avulla. Hanoihin suosittelen vakiovirtaus- tai poresuuttimia, Kettunen neuvoo. Lämpimän käyttöveden kulutusta saa kuriin myös pesemällä täysiä koneellisia pyykkejä ja astioita. HUONELÄMPÖTILA ON ILMASTOTEKO
Huonelämpötilan alentaminen yhdellä asteella vähentää viisi prosenttia lämmitys energian kulutusta. Ikkunoiden sisäpuitteiden ja ovien tiivisteiden kunto kannattaa välillä tarkistaa. Lämmi20
1/2019
tyskaudella tulee suosia nopeaa ristituuletusta eikä pitää ikkunaa jatkuvasti raollaan. – Oleskelutilojen suosituslämpötila on 20–22 astetta, makuuhuoneen 18–20 astetta. Yli 22 asteen lämpötila talvella lisää energiankulutuksen ohella hengityselinoireita, sisäilman kuivuuden tunnetta ja rakennusmateriaalien kemikaaleista hengitysilmaan erittyviä päästöjä, Kettunen muistuttaa.
Tiesitkö? • Lähes 70 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä liittyy kotitalouksien kulutukseen. • Kotitalouksien kulutuksen aiheut tamista kasvihuonekaasupäästöistä on Sitran mukaan:
JÄRKEVÄT HANKINNAT JA KÄYTÄNNÖT
Sähkösopimusta varten tarjolla on vihreää ja ympäristömerkittyä sähköä. Kodinkoneissa on järkevää valita parhaan energialuokan laitteet, lampuissa ledit. Fiksu saunoja suosii 60–80 asteen lämpötilaa, sillä 100-asteinen sauna kuluttaa sähköä yli neljänneksen enemmän. Saunaan kannattaa mennä heti, kun se on valmis. Lattialämmitetyn kylpyhuoneen ovi on syytä pitää kiinni, jottei lämmin ilma leviä muualle huoneistoon. Sähköä käyttävä lattialämmitys kun kuluttaa enemmän euroja ja ilmastoa kuin kaukolämmöllä lämpiävät patterit.
Asuminen
Liikkuminen Ruoka
Muu kulutus
asumisen osuus liikkumisen osuus ruoan osuus muun kulutuksen osuus
Lisätietoja: ilmastotreeni.fi
33 % 22 % 20 % 25 %
KESTÄVÄ KEHITYS
Kestävä elämäntapa pienestä pitäen Kestävän kehityksen tavoitteena on taata tuleville sukupolville hyvät edellytykset elää maapallolla. Kestävä elämäntapa on luontevaa omaksua jo lapsena, varsinkin, jos aikuiset näyttävät omilla teoillaan esimerkkiä.
E
spoossa päivähoito ja koulut tukevat lasten kasvamista kestäviin elintapoihin. Kotona jokainen vanhempi voi lisätä lapsen tietoutta ottamalla hänet mukaan ympäristö ystävällisiin tekoihin. Esimerkiksi lajittelusta voi tehdä niin sanotusti lasten leikkiä. Poisheitetyn lasipurkin matkan voi pukea tarinan muotoon. Onnellisessa lopussa kierrätetty lasipurkki saapuu uudelleen vieraaksi perheen ruoka pöytään. Ympäristöherkkyyteen kasvamista voi myös tukea tekemällä lapsen kanssa retkiä luontoon. Kiinnostavia luontokohteita Espoosta löytyy paljon, ja esimerkiksi Villa Elfvikin luontotalossa ja
Haltiassa on runsaasti mielenkiintoista nähtävää myös perheen pienimmille. Lapsen kanssa on palkitsevaa miettiä, mitä perhe tekee ja mitä voisi tehdä lisää ympäristömme hyväksi. Kysyimme lapsilta ja nuorilta itseltään, millaisia tekoja he tekevät ympäristön hyväksi.
”Kun käymme äidin ja isän kanssa kaupassa, meillä on usein mukana kangaskassi. Silloin ei tarvitse ostaa muovipussia, koska muovi on pahasta luonnolle.” – Aaro 10 v.
”En heitä koskaan roskia maahan. Jos löydän panttipullon, vien sen kauppaan. Harkkoihin kuljemme aina kimppakyydillä ja koulumatkan kuljen pyörällä tai kävellen. En osta paljon tavaroita ja pienempänä lelut ostettiin usein kirpparilta.” – Johannes 12 v.
”Lajittelen ja kierrätän kaikki roskani. Kouluun kuljen ympäri vuoden kävellen tai pyörällä. En shoppaile turhia vaatteita tai tarpeetonta krääsää. Syön vain vähän punaista lihaa, kun taas kasvisruokaa viikoittain.” –Milla 14 v.
”Päiväkodissa keräsin roskia maasta ja laitoin niitä roskiin.” – Alvar 5 v.
”Kerään maassa olevia tupakoita ja laitan niitä roskiin.”
”Teen hyviä tekoja. Halaan toisia.” – Emma 2 v.
”En roskaa luontoa ja heitän roskat roskikseen.”
– Aku 9 v.
”En roskaa luontoa enkä vahingoita kasveja. Lajittelen roskat. Yritän säästää vettä esimerkiksi suihkussa. Menen kouluun kävellen tai pyörällä.” – Luna 9 v.
– Ella 5 v. 21
VISIITTI Emma
Monipuolinen ja innostava Espoon Modernin Taiteen Museo eli EMMA on ehdotto masti käymisen arvoinen kohde. Ihmeteltävää ja ihasteltavaa riittää aivan kaiken ikäisille. TEKSTI Tuija Holttinen KUVA Emma
IHANA EMMA JA KIVA KAMU o itse näyttelykeskus, jossa EMMA sijaitsee on oma elämyksensä. Professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelema entinen Weilin+ Göösin painotalo Ahertajantiellä Tapiolassa on luokiteltu 60-luvun betoniarkkitehtuurin merkki teokseksi. Rouheaksi jätetyt vaaleat betoniseinät, avarat näyttelytilat ja ulos luontoon avautuvat pohjoisseinän isot ikkunat antavat taiteelle tilaa. Nykytaidetta mielenkiintoisine vaihtuvine näyttelyineen tarjoava EMMA on vain yksi WeeGee-talon museoista. Saman katon alla toimivat myös Espoon kaupunginmuseo KAMU, Futuro-talo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä sekä Suomen Kellomuseo. 22
1/2019
Lisäksi kävijöitä palvelevat ravintola Café WeeGee ja museokauppa EMMA Shop. Näyttelykeskuksen alimmassa kerroksessa voi nauttia omiakin eväitä. AKTIIVISTA VUOROVAIKUTUSTA
EMMAssa järjestetään vuosittain 8–10 näyttelyä. Tavoitteena on olla vahvojen kokemusten ja elämysten taidemuseo. Museossa uskotaan taiteen hyvää tekevään voimaan ja halutaan olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Elämyksiä ja luovaa tekemistä tarjotaankin monipuolisesti kaiken ikäisille. Tapahtumakalenterissa on muun muassa taidepajoja sekä taiteilijatapaamisia, asiantuntijakierroksia, tarinatuokioita ja luovaa piirtämistä. Lapsia johdatetaan tarkastele-
EMMA-info •
• •
• • •
Joka perjantai klo 17 alkaen EMMAan pääsee ilmaiseksi. Kuukauden ensimmäisenä perjantaina aukiolo on pidennetty klo 21 asti. 12 euron museolipulla pääsee kaikkiin Näyttelykeskus WeeGeen museoihin. 10 eurolla pääsevät sisään eläkeläiset, opiskelijat, opettajat, varusmiehet ja työttömät. Alle 18- ja yli 70-vuotiaat pääsevät sisään maksutta. Myös Kaikukortilla sisäänpääsy on ilmainen. EMMA-museon taidetta voi nähdä Espoossa myös muun muassa metroasemilla, kouluissa ja sairaaloissa.
KAIKUKORTILLA KULTTUURIN PARIIN
EMMA valittiin Vuoden 2018 museoksi.
maan taidetta eri puolilta museota löytyvillä värikkäillä kädenjäljillä merkityillä vihjeillä. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna WeeGeessä järjestetään lapsille omat vauhdikkaat liikenneteemaiset jamit: Lasten Museofestarit, joiden tavoitteena on näyttää, että museo on myös lapsia varten ja siellä voi pitää hauskaa. HAUSKASTI HISTORIASTA
WeeGee-talon Espoon kaupunginmuseo KAMUssa historiaa esitellään mielenkiintoisilla pikku tarinoilla, kartoilla ja kuvilla.
Tiesitkö esimerkiksi, että keski ajalla, 1200-luvun alussa, uuden maan rannikolle saapui nykyisen Ruotsin alueelta uudisasukkaita, jotka asettuivat asumaan ja viljelemään maata jokien alajuoksuille. Näin Espoon alueelle syntyi kyliä, joista vanhimpia ovat Finno, Mårtensby, Köklax, Espoby ja Mankby. Espoon kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluvat KAMUn lisäksi myös Talomuseo Glims, Huvilamuseo Villa Rulludd, Koulumuseo Lagstad sekä viime kesänä avattu Saaristomuseo Pentala.
Kaikukortti on Espoon kaupungin myöntämä ilmainen sisäänpääsy Espoossa oleviin kulttuurikohteisiin, kuten museoihin, teattereihin, festivaaleihin ja konsertteihin. Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta tai kulttuurista. Kaikukortin jakajia Espoossa ovat muun muassa Aikuissosiaalityö / sosiaalinen kuntoutus, Asukastila Kivenkolo, Esbo svenska församling, Espoon mielenterveysyhdistys, Espoon seurakuntien yhteinen vammaistyö, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan diakoni, Espoonlahden seurakunnan diakoni, Espoon Työvoiman palvelukeskus, Espoon kaupungin vammaispalvelut, Helsingin Diakonissalaitos Senior-Vamos, HUS Psykiatria Jorvi, Kohtaamispaikka Askel, lapsiperheiden perhesosiaalityö ja lastensuojelu, Maahanmuuttajapalvelut, Toimintakeskus Oodi jaTyövalmennuskeskus. Lue lisää Kaikukortista: espoo.fi/kaikukortti KULTTUURIKAVERI SEURAKSI
Mikäli kulttuuritapahtumaan osallistuminen yksin tuntuu hankalalta, voi Espoon kaupungin kulttuuriyksiköstä tilata itselleen kulttuurikaverin, jonka kanssa konsertteihin, teatteriin, näyttelyihin ja museoihin lähteminen on helpompaa. Vapaaehtoistoimintaan perustuva palvelu on maksutonta. Lue lisää Kulttuurikaveritoiminnasta: espoo.fi/kulttuurikaveri
23
ESPOOLAINEN Arttu Wiskari
KUKA: Arttu Wiskari, laulaja-lauluntekijä ja ääninäyttelijä (mm. Kung Fu Panda, Supermarsu) PARASTA ESPOOSSA? Täällä on niin paljon hyvää, mutta ihan parasta on Haukilahden ranta. MITÄ TOIVOISIT ESPOOSEEN? Kunnon keikkapaikka artisteille. MITÄ MUUTA ELÄMÄSSÄSI ON KUIN MUSIIKKI? Perheen kanssa touhuamista, lapsille uusien asioiden opettamista. Henkilökohtainen paheeni on pleikkarin pelaaminen. Rakastan videopelejä. Olen sellainen vähän seminörtti.
24
1/2019
Seminörtti
musiikin ammattilainen rakastaa Espoota Arttu Wiskarin elämä on Espoossa: lapsuusajan parhaat muistot ovat Haukilahdesta, joten Espooseen oli luontevaa perustaa myös oma koti. Kaikki tärkeä on täällä: musiikkistudio, ystävät sekä omat ja lasten harrastuspaikat. Espoo vaan on niin rakas paikka. TEKSTI Tuija Holttinen KUVA Lars Johnson Photography
U
udella Suomen muotoisen pilven alla -nimisellä singlellään Arttu Wiskari kuvailee suomalaista mielenmaisemaa – periksiantamattomuutta ja itsetuntoa. Wiskarin oma elämä on vahvasti Espoon muotoisen pilven alla, eikä se pilvi ole synkkä, vaan mukavan suojaava, pehmeä ja poutainen.
UNELMAPAIKKOJA SEIKKAILUIHIN
Vuonna 1984 Jorvin sairaalassa syntynyt muusikko asui lapsuutensa Haukilahdessa. Välillä piipahdettiin Tapiolassa Artun ollessa vielä alle kouluikäinen, mutta pian Wiskarin perhe palasi taas takaisin Haukilahteen. Arttu Wiskarille Haukilahti edustaa kauneinta, parasta ja idyllisintä Espoota. – Haukilahti oli sellainen oma pieni kylä, jossa kaikki tunsivat toisensa. Oli yksi kauppa ja yksi ravintola. Koko alueella oli turvallinen meininki, leikittiin pihalla ja kallioilla, ei ollut huolta huomisesta. Autot köröttelivät kolmeakymppiä, ja meno oli rauhallista. Lähellä oli paljon vanhaa historiaa: vanhoja sodanaikaisia linnoituksia ja vallihautoja, jotka olivat pikkupojille unelmapaikkoja seikkailuihin. Toinen mieleen jäänyt alue on Matinkylä, jossa Arttu Wiskari kertoo aikuistuneensa. – Matinkylästä ostin ensimmäisen autoni ja ensimmäisen oman asunnon. Siellä sitten kavereiden kanssa vietettiin aikaa ja sieltä myös ruvettiin käymään töissä ihan oikeasti. Hyviä muistoja. HYVÄT HARRASTUSMAHDOLLISUUDET
Nykyinen koti on Espoonlahdessa, jonne kaksilapsinen perhe muutti Laurinlahdesta. Koti on kiva ja läheinen urheilupuisto tarjoaa
mahtavan kattauksen harrastuspaikkoja. Skeittiparkki, pihalätkäkaukalo, jalkapallokenttä ja pyöräilypuisto ovatkin nyt niitä tekijöitä, jotka määrittelevät perheen asuinpaikan sijaintia. Arttu Wiskari kertoo ylpeänä, miten esikoinen oppi viime kesänä ajamaan pyörällä lähipuistossa. Kahden pienen lapsen iskää silti vähän hirvittää ajatella sitä aikaa, kun lapset alkavat liikkua itsekseen. Vaikka kodin vieressä on paljon kivaa, lähellä ovat kuitenkin myös isot autotiet, kuten Soukanväylä. Sijaintikin tuntuu Gäddän kasvatista vähän kaukaiselta, ja ehkä sielun sopukoissa kaihertaa lapsuudesta se muisto, että aikanaan omat vanhemmat erosivat, kun asuttiin Espoonlahdessa. – Mutta täällä ollaan ja esikoinen ilmoitettiin juuri lähikoulun eskariin, Arttu Wiskari toteaa leppoisasti. – Työmatka omalle studiolle Olarinluomaan on myös ihanteellinen, seitsemisen kilometriä. Olin niin onnellinen kuin löysin Mökkitie Recordsille paikan tutusta ympäristöstä, Olarinluoman teollisuusalueelta. Ihan lähellä on kirkko, jossa aikanaan käytiin seuraamassa jumalanpalvelukset ja opettelemassa Isä meidän -rukoukset rippikoulua varten. MÖKKITIELLÄ
Vielä 1930-luvulla Haukilahteen kuljettiin laivalla, ja Haukilahti oli kesämökkialuetta helsinkiläisille. Eli landea, kuten Arttu Wiskari sanoo. – Jotkut mieltävät Espoon snobiksi citymaastureiden ja insinöörien paikaksi, minulle se on rakasta landea. Etenkin se Haukilahti, jonne muuttaisin heti takaisin, jos vaan se olisi mahdollista. Ehkä Espoon ”landefiilis” onkin innoittanut Wiskaria sanoituksiin, joissa usein läpikäy-
Tulossa on hyvä kesä.
dään sitä hyvää ja syvää, mitä pohjimmiltaan niin monesta suomalaisesta löytyy. Vaikkakin hän sanoo, ettei espoolaista sielunmaisemaa ole levyille tietoisesti taltioitu. Joitain ystäviä ja tuttavia ehkä biiseissä saattaa kuitenkin seikkailla. Hyväntuulinen artisti kertoo, että tarinoita voi jäädä mieleen ihan arkisista tilanteista. – Kyllä harmitti, kun mahtava kantabaarini Krouvi Fortuna purettiin Matinkylässä. Monelle se oli paikka, jossa oli ehkä vähän pelottavan näköisiä ihmisiä ja välillä paha haju, mutta mulle se oli paras mesta ikinä. Kaikki tunsivat toisensa ja morjestivat. Uuden kantapaikan luominen on vaikeaa ja nyt varsinkin, kun niin sanotusti viihteelle pääsee perheenisänä kovin harvoin, Arttu Wiskari virnistää. EDESSÄ MAHTAVA FESTARIKESÄ
– Kesää odotan jo innolla. Käymme festareilla, mutta keikkamäärä on suunniteltu fiksummin kuin ennen. Viime kesänä keikkailtiin parhaimmillaan kolme vetoa päivässä, se kävi raskaaksi. Nyt on talvi mennyt uutta levyä työstäessä. Siinä on paljon hälinää ja ihmeteltävää. Kun saa uutta materiaalia tuutattua pihalle, olo on väsynyt, mutta samalla helpottunut ja ylpeä. Tulossa on hyvä kesä. 25
FIKSUSTI
Mikäpä sen helpompaa kuin poimia omalta ikkunalaudalta tai parvekkeelta lautaselle rucolasalaatit, basilikat ja persiljat. Kärsivällinen kasvattaja kypsyttää kesän aikana myös minitomaatit, paprikat ja jopa perunat. TEKSTI Tuija Holttinen KUVAT Shutterstock
PERSILJAA PARVEKKEELLA
R
uukkuviljely on hauska harrastus, joka mahdollistaa taimien kasvun ihastelemisen ja itse kasvatettujen tuoreiden kasvien nauttimisen melkein missä tahansa. Parveke on varsin suotuisa kasvupaikka ruukkuviljelyyn, sillä se on usein suojaisa eikä hallasta ole juuri vaaraa. Kastelu onnistuu helposti, koska vedenhakumatka on lyhyt, eivätkä rikkaruohot ja tuholaisetkaan juuri eksy
26
1/2019
ruukkuihin, joissa käytetään ihan tavallista taimimultaa. Ruukkuja on tarvittaessa helppo siirrellä kasvien valon tai varjon tarpeen mukaan. Joskus keväällä taimet saattavat myös tarvita vierihoitoa sisätiloissa, jos hallayöt yllättävät. LAUTASELLE SYÖTÄVÄÄ TAI KUKKIA ILOKSI
Ruukuissa voi kasvattaa suoraan ruoanlaittoon sopivia yrttejä, salaatteja ja vihanneksia tai haasteellisempia eksoottisia kasveja, jotka
RYHDY RUUKKUVILJELIJÄKSI!
MUISTA NÄMÄ:
•
•
•
•
Helposti alkuun näillä: basilika, pinaatti, ruohosipuli, tilli, keräsalaatti ja vihersipuli. Vähän isomman ruukun tarvitsevat: kuukausimansikka, sokeriherne ja pensastomaatti. Syvimmän istutuksen, noin 30–40 cm vaativat: punajuuri, porkkana, kesäkurpitsa ja runkotomaatti.
• •
• •
Istutusastiaksi käy mikä tahansa ämpäri, kukkaruukku tai astia, jossa kasveilla on tilaa kasvaa. Ruukun pohjassa tulee olla reikä ylimääräisen veden valumista varten. Käytä syötäville vihanneksille valmista kasvimaalle tarkoitettua multasekoitusta. Huolehdi siitä, että istutukset saavat riittävästi valoa. Kastele säännöllisesti, mutta älä liikaa.
––––––––––––––––––––––––––– vaativat yksilöllisempää ja tarkempaa hoitoa – minkä ruukkuviljely mahdollistaa. Ja tietenkin ruukuissa voi kasvattaa myös silmäniloksi kukkia. Niidenkin hoitoa helpottaa ruukkujen vaivaton siirreltävyys. RIITTÄVÄSTI HOITOA JA ROIMASTI RAKKAUTTA
Parhaiten pikkupuutarhan voi perustaa omiin erillisiin rasioihin – vaikka tyhjiin maitopurkkeihin, joihin leikataan pohjaan reikä liian kasteluveden pois valumista varten. Alkuvai-
heessa oleellista on riittävä kastelu, ja taimia voikin suihkutella myös suihkupullolla. Muista myös, että moni herkkä kasvi ei viihdy suorassa paahteessa. Kun istutukset alkavat kasvaa kunnolla ja juuret näkyvät pohjan aukosta, on aika vaihtaa kasvi isompaan ruukkuun. Oikean kokoinen ruukku on tärkeä, sillä juurille tulee olla riittävästi tilaa. Liian pienessä ruukussa ja vähäisessä multatilassa kasvi kärsii herkästi kuivuudesta ja on tällöin alttiimpi taudeille.
Ruukuissa voi kasvattaa monia ruoanlaittoon sopivia kasveja.
27
TURVALLISUUS
Kotia on totuttu pitämään turvallisena paikkana – ja sellaisena se pysyykin, kun jokainen muistaa ylläpitää turvallisuuteen liittyviä perusasioita.
Turvallinen koti TEKSTI Marjo Tiirikka KUVAT Shutterstock
K Vaikka kiipeily on kivaa, kirjahylly ei ole siihen oikea paikka.
28
1/2019
odin yleisimmät tapaturmat liittyvät kaatumiseen, liukastumiseen tai putoamiseen. Kuinka monta kertaa olet meinannut kompastua kotona keskellä eteistä lojuvaan kenkään? Kengille – kuten muillekin kodin tavaroille – on hyvä olla omat paikkansa, jotta ne eivät ole kenenkään tiellä. Tasapainon ylläpitämiseksi kenkien jalkaan laittamista helpottaa huomattavasti jakkara, jos sellaiselle suinkin on tilaa eteisessä. Käytävät ja kulkuväylät on muutenkin hyvä pitää tavaroista vapaana, jotta mahdollisissa hätätilanteissa pääsee ulos ripeästi. Rapuissa on aina syytä olla varovainen, koska kompastumisriski on niissä suuri. Hyvä valaistus on oleellinen osa turvallista kotia, ja esimerkiksi yöllä liikkumista helpottaa yölamppu. Kannattaa tarkistaa,
että yöpöydän valaisin on tukevasti kiinnitetty eikä lamppu kuumene liikaa. Pienijännitteiset led-valot eivät kuumene juuri lainkaan. LIUKUESTEET APUUN
Kodin ehkä liukkain paikka on kylpyhuone suihkun jälkeen, ja siksi märkä lattia on hyvä kuivata aina pesun jälkeen suihkulastalla. Kylpyhuoneen liukkautta voi vähentää myös kumimatoilla tai erillisillä liukuestematoilla. Muidenkin huoneiden mattojen alle voi laittaa verkkomaisia liukuesteitä pitämään mattoja paikoillaan. Etenkin ikäihmisen kodissa kannattaa pohtia, onko matto lainkaan välttämätön. Moni tykkää pitää kotona villasukkia, ja ihanan lämpimät ne ovatkin. Villasukat ovat kuitenkin hyvin liukkaat, ja niitä turvallisem-
–––––––––––––––––––––––––––––––
––––––––––––––
pia valintoja ovat jarrusukat tai kumipohjaiset sisäkengät. Ulko-ovella saattaa piillä liukastumisvaara, jos ulkoportaat ovat lumen tai jään peitossa. Esimerkiksi luhti- ja rivitaloissa oman oven edustan liukkauden torjunta kuuluu asukkaalle. Yleisten kulkuväylien hiekoituksesta vastaa puolestaan huoltoyhtiö. KESKEINEN KEITTIÖ
Keittiö on turvallisuuden näkökulmasta keskeisimpiä paikkoja, ja keittiövälineiden säilytykseen on hyvä kiinnittää erityistä huomiota. Tyypillinen kotitapaturma sattuu, kun ylähyllyiltä tavaraa kurkottaessa horjahtaa jakkaralta alas. Putoamisvaaraa voi minimoida käyttämällä tukevia, käsinojallisia keittiötikkaita.
Veitset ja muut terävät keittiöesineet on säilytettävä lasten ulottumattomissa. Liesisuoja on hyvä apu estämään lasta ylettymästä lieden kuumiin levyihin ja kääntämästä säädinnuppeja. Sähkölaitteiden käyttäminen vaatii aina huolellisuutta. Mikäli astianpesukoneen ohjelma juuttuu kesken pesun tai lamppu surisee oudosti, on syytä tarkistaa laitteen kunto. Vesiletkun hana on hyvä pitää suljettuna aina, kun konetta ei käytetä. Kodin tulipaloista suuri osa syttyy juuri keittiössä. Laitevikoja useammin syynä on huolimaton ruoanlaitto. Kun esimerkiksi liesi unohtuu päälle, ruoka palaa pohjaan tai jokin helposti palava materiaali syttyy lieden lähellä palamaan. Lieden lähettyvillä ei kannata pitää patalappuja, muovisia tai pahvisia
Lapsiperheiden vaaran paikat Lapsiperheissä usein sattuu ja tapahtuu, ovathan taaperot uteliaita tutkimusmatkailijoita. Ikkunaan asennettava ikkunasalpa estää ikkunan avaamista ja vähentää putoamisvaaraa. Ikkunat ja parvekkeen ovet on syytä pitää aina suljettuina silloin, kun vanhempia ei ole lähellä. Vaikka kiipeily on kivaa, kirja hylly ei ole siihen oikea paikka. Varmuuden vuoksi kirjahyllyt on hyvä kiinnittää seinään. Ovikiila tai -salpa estää pieniä sormia jäämästä ovien tai kaappien ovien väliin. Koneastianpesuaineet ja muut myrkylliset kemikaalit ja lääkkeet on pidettävä lasten näppien ulottumattomissa. Samoin on työkalujen, paristojen, narujen ja ompeluvälineiden kanssa. Pöydälle ei kannata jättää esimerkiksi kuumia juomia tai alkoholia, koska lapsi saattaa maistella mitä vain. Ämpäriin tai kylpyammeeseen ei parane jättää yhtään vettä, sillä vähäinenkin määrä vettä voi olla pienelle kohtalokas.
pakkauksia tai ylipäätään mitään helposti syttyvää materiaalia. Lieden tahattoman käytön estävä lapsilukko on hyödyllinen lapsi- tai lemmikkieläinperheessä. Turvalaitteista on apua myös talouksissa, joissa on muistisairaita. Jääkaapin tausta kannattaa imuroida säännöllisesti, ettei pöly aiheuta palovaaraa. Paloturvallisuuden vuoksi saunan kiukaan tai sähköpatterin yllä ei saa kuivata mitään. Myöskään kynttilöitä ei saa jättää valvomatta, ja alustan pitää olla palamatonta materiaalia.
Lähteet: www.kotitapaturma.fi www.turvallinenkoti.net
29
PIHAT
Piharemontti tuo uutta ilmettä Kesäkauden koittaessa noin kymmenellä kiinteistöllämme alkaa piharemontti. Lähes aina pihan kunnostaminen tehdään julkisivuremontin, salaojituksen tai pintavesien ohjauksen yhteydessä. TEKSTI Ann-Marie Nystedt KUVA Roni Lehti
LASSILA & TIKANOJA / RONI LEHTI
P
ihan kunnostus on järkevää tehdä samalla kertaa, kun joka tapauksessa myllerretään. Näin ei tarvitse kuormittaa asukkaita useampaan kertaan, kertoo viherhoidon asiantuntija Risto Vuori. VAIN SIIRRETTÄVIÄ RAKENNELMIA
Pihoihin kajoaminen saattaa nostattaa tunteita, mutta töille on aina hyvä syy. Eniten asukkaat antavat palautetta hallintapihoistaan. Hallintapihoille voi omaksi ja muiden iloksi tehdä helposti siirrettäviä kevyitä rakennelmia ja istutuksia. Kiinteisiin rakennelmiin tarvitaan aina isännöitsijältä kirjallinen lupa. Hallintapihalle voi pyytää luvan laittaa patio niin, että sen osat ovat kevyitä ja helposti 30
1/2019
siirrettävissä. Kasvit on fiksua laittaa istutusastioihin. – Jos kiinteistöllä tulee julkisivuremontti tai ennakoimattomia korjauksia, säästytään monelta mielipahalta, kun ruukkuihin istutetut kukat saadaan nostettua turvaan remontin tieltä eikä kiinteätä patiota tarvitse ryhtyä purkamaan, Risto Vuori muistuttaa. Kaunis köynnös voi olla pakko poistaa, jos se kiemurtelee pitkin puuaitaa, joka maalataan tai uusitaan. Maahan istutetun kasvin juuret voivat myös tukkia sadevesijärjestelmän tai vahingoittaa talon rakenteita, jolloin kasvi on pakko poistaa. Omat rakennelmat ovat olleet tiellä myös varsinkin kuluneena talvena, kun katoilta on
jouduttu pudottamaan lunta. Tällöin esimerkiksi hallintapihalle jätetty pienoiskasvihuone on voinut vahingoittua lumen pudotuksen yhteydessä. KERRALLA KUNTOON
Periaatteena piha-alueisiin kohdistuvissa töissä on, että teemme kerralla laajemman kokonaisuuden. Yhden kesän ajan pihalla on myllerrystä, sen jälkeen se on kunnossa pidemmän aikaa. – Kun teemme remontteja, katsomme kokonaiskuvaa. Esimerkiksi kun ryhdymme maalaamaan talon seinää, arvioimme samalla väliaitojen kunnon. Jos aita on huonokuntoinen, se on järkevämpi uusia kuin korjata, Risto Vuori havainnollistaa. Tavoitteena ovat hyvin hoidetut pihat, joissa ei ole monimutkaista ylläpidettävää ja jotka ovat yhdenvertaiset kaikille asukkaille. Materiaalien valinnassa korostuu kestävyys sekä helppo saatavuus siltä varalta, että jotakin pääsee vaurioitumaan. Julkisivuremonteissa ja pihasuunnitelmissa noudatetaan kiinteistön rakennusluvan aikaista alkuperäisen ilmeen mukaista julki sivunäkymää. Poikkeuksena ovat peruskorjattavat talot, joille voidaan hakea rakennus lupaa julkisivun muuttamiseen.
Yhden kesän ajan pihalla on myllerrystä, sen jälkeen se on kunnossa pidemmän aikaa.
Asukkaat arvioivat viherhoitoa Kysyimme loppuvuodesta 2018 asukkaittemme tyytyväisyyttä kiinteistöjemme viherhoidon palveluihin. Kyselyyn vastasi noin 1 600 henkilöä. Asteikolla 1–5 kokonaisuutena viherhoito sai arvosanan 3,2. TEKSTI Ann-Marie Nystedt KUVA Vastavalo / Hannu Huovila
K
iinteistöjemme piha-alueita hoitaa viisi viherhoidon toimijaa. Vastaajat antoivat korkeimmat kokonaispisteet Espoon Viherpalvelulle. Tulokset käsiteltiin viherhoitopiireittäin. VIHERHOIDON TEHTÄVÄT
Kyselyn vapaissa palautteissa nousi esille kysymyksiä muun muassa viherhoidon tehtävistä, aikatauluista ja valvonnasta. Viherhoito vastaa kaikista kiinteistön viheralueista, myös nurmikon leikkuusta. Huoltoyhtiön vastuulle kuuluu roskien, syksyn lehtien ja hiekotushiekan poistaminen. Viherhoidon aikatauluista esimerkiksi nurmikolle on sovittu pituus, milloin se leikataan. Paras sääntö on tarvittaessa, sillä Suomen vaihtelevat kelit vaikuttavat leikkausrytmiin. Pensaat leikataan vähintään kahdesti kauden aikana tai tarvittaessa, puut tarkastetaan kaksi kertaa kaudessa. Espoon Asunnot valvoo pihojen hoitoa siten, että viherhoidon asiantuntija tai isännöitsijä tekee urakoitsijoiden kanssa yhteiskierroksia. Jos pihanhoidosta on reklamoitu, kyseisen kiinteistön piha tarkastetaan. Muuten tarkastuksia tehdään pisto kokeina. PIHOJA KOSKEVAT TOIVEET
Vastaajia askarrutti, miten itse voi vaikuttaa pihan kehittämiseen. Jos viherpeukaloa syyhyttää, kan-
nattaa ottaa yhteyttä asukastoimikuntaan. Yhteisten alueiden kehittämisideat kulkevat asukastoimikunnan kautta, joka voi viedä ne eteenpäin kiinteistön isännöitsijälle. Muutamissa palautteissa toivottiin myös lisää roskiksia ja tuhkakuppeja. Näistä toiveista olemme laittaneet tiedon kohteen isännöitsijälle. Vastauksista nousi esille myös kysymys, miksi viherhoito toisinaan kitkee pois asukkaiden istuttamia koristekasveja. Oman hallintapihan ja yhteisen pihan rajalla kannattaa suosia selkeitä ryhmiä ja pitää ne hyvin hoidettuina, sillä valitettavasti urakoitsija ei aina työn tuoksinassa hahmota koristekasveja ja tulee vahingossa poistaneeksi ne. Parhaiten omat kesäkukat säilyvät, kun ne istuttaa ruukkuun. Arvosana
Viherhoitoyhtiö
Viherhoitopiiri
3,6
Espoon Viherpalvelu
1.1
3,5
Kolme Vuodenaikaa
3.3
3,4
Vihertaiturit
2.1
3,2
Viherviisikko
2.3
3,1
Lassila & Tikanoja Viherhoito
1.2
3,1
Lassila & Tikanoja Viherhoito
1.3
3,0
Viherviisikko
2.2
2,9
Lassila & Tikanoja Viherhoito
3.1
2,9
Lassila & Tikanoja Viherhoito
3.2 31
SUVELA UUDISTUU
Suvelan Kirstinharju uudistuu Huhtikuussa alkavassa urakassa 1970-luvulla rakennettu Espoon Asuntojen vuokrakortteli puretaan vaiheittain. Espoon Asunnoille on uudessa kaavassa vahvistettu seitsemän pistetaloa. Niiden suunnittelijaksi on valittu palkittu Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy. TEKSTI Hanna-Maija Loikkanen
ääkaupunkiseudun asukasmäärä kasvaa joka päivä keskimäärin 45 henkilöllä. Asumisen ennustetaan keskittyvän raideliikenteen asemien läheisyyteen, ja siksi kohtuuhintaisten asuntojen tarve kasvaa myös Espoon keskuksen alueella tulevaisuudessa. ERILAISIA ASUMISMUOTOJA RINNAKKAIN
Vahvistetun kaavamuutoksen mukaan tontille rakennetaan yhteensä 14 pistetaloa. Niistä puolet eli 7 taloa ovat Espoon Asuntojen ARA-vuokra-asuntoja. Niiden suunnittelijaksi on valittu palkittu Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy. Aiemmasta yhteistyöstä syntynyt kohde Magneettikatu 14 on palkittu muun muassa Kestävä Kivi talo- ja Vuoden ARA-neliöt-palkinnoilla. – Kokonaisuudessaan korttelin asuntojen määrä tulee kasvamaan lähes kaksinkertaiseksi.
1/2019
ASUMINEN KIRSTINHARJU 4:SSÄ PÄÄTTYY MAALISKUUN LOPUSSA
Ensimmäinen Kirstinharjun purettavista taloista on jo lähes tyhjentynyt asukkaista, ja heistä valtaosa on muuttanut Espoon Asuntojen heille tarjoamaan uuteen asuntoon. Ennen purkutöiden alkua Kirstinharju 4:n valtaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, joka
tulee järjestämään työntekijöilleen erilaisia pelastusharjoituksia. – Pelastuslaitoksilla on pulaa harjoituspaikoista, ja omistajana meille on tärkeää, että talon hyötykäyttö ulottuu sen elinkaaren loppuun asti, sanoo Pirjo Räihä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on paikalla huhtikuun kaksi ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen purkutyöt alkavat. Purettavan talon ympärille tullaan pystyttämään turvaaidat, jotta ympäröivissä taloissa asuvien asukkaiden turvallisuus voidaan taata. Korttelin kolmesta muusta talosta Kirstin harju 6:n asukkaiden vuokrasopimukset on irtisanottu päättymään heinäkuun 2019 lopussa. Suurin osa asukkaista muuttaa pois jo ennen tätä ja viimeiset heinäkuussa. – Kirstinharju 8:n ja Kirstinmäki 6:n asukkaita tulemme tiedottamaan heti, kun aikataulu niiden osalta tarkentuu.
© SHUTTERSTOCK
32
Nykyisen 253 asunnon tilalle tontille rakennetaan noin 400–450 uutta asuntoa. Tarkka määrä vahvistuu, kun suunnittelu etenee, kertoo Espoon Asuntojen rakennuttamis johtaja Pirjo Räihä. Espoon Asunnoille uusia asuntoja tulee suunnilleen sama määrä kuin nytkin, mutta painotus on yksiöissä sekä pienissä kaksioissa ja kolmioissa. Näille asunnoille on eniten kysyntää, sillä yksin ja kaksin asuvien määrä on kasvanut merkittävästi.
UUDISKOHDE
Useita uudiskohteita valmistumassa ensi vuonna
Tämän vuoden ainut uudiskohde Niittysillankulma valmistui tammikuussa, ja uudet asukkaat ovat jo muuttaneet koteihinsa. Uusia kiinteistöjä on kuitenkin edennyt suunnittelupöydältä toteutukseen asti, ja vuonna 2020 uusia taloja nousee ympäri Espoota. TEKSTI Tuomo Sinelmaa
KYNÄNIEKANPIHA
K
ynäniekanpiha 4:ään Suurpeltoon valmistuu syksyllä 2020 kerrostalo, joka kätkee sisäänsä 70 uutta ihanaa kotia. Perkkaalle Majurinkatu 1:een nousee loppuvuodesta kerrostalo, joka tarjoaa uuden kodin 117 perheelle. Majurinkadun isoon uudiskohteeseen tulee asuntojen lisäksi katutasoon 44 neliön liiketila. Talossa on kahdeksan kerrosta ja kolme porraskäytävää. Asuntoja löytyy niin pienemmille kuin suuremmillekin perheille. Kahden kerhotilan lisäksi talossa on talosauna ja -pesula sekä jokaisessa portaassa oma kuivaushuone. Asunnot tulevat hakuun keväällä 2020. Tarkemmat tiedot Majurinkadusta, Kynäniekanpihasta ja muista lähivuosina valmistuvista kohteistamme julkaistaan myöhemmin. Seuraa verkkosivuamme ja Facebookiamme, niin saat aina ajantasaisinta tietoa uudiskohteistamme.
MAJURINKATU
Asuntoja löytyy niin pienemmille kuin suuremmillekin perheille.
Ajantasaista tietoa uudiskohteistamme: www.espoonasunnot.fi www.facebook.com/espoonasunnot
33
Vuoden 2019 asukaskoulutukset ja -tilaisuudet Väestönsuojan hoitajan koulutus
Korjaustoiminta tutuksi
Luontoretki Nuuksioon
la 13.4. klo 9–16 Koulutus antaa perustiedot ja valmiudet kiinteistön väestönsuojan hoitajan tehtävään. Väestönsuojan hoitaja huolehtii omalta osaltaan talon asukkaiden turvallisuudesta pitämällä väestönsuojan toimintakunnossa sekä tarvittaessa johtaa väestönsuojan käyttöönottoa. Asukaskokouksessa valitulle väestönsuojan hoitajalle maksetaan koulutuskorvaus, kun hän osallistuu koulutukseen. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti uusille väestönsuojan hoitajille. KOULUTTAJA: Aulis Partanen, koulutuspäällikkö, Uudenmaan Pelastusliitto PAIKKA: Leppävaaran VPK
ti 14.5. klo 17.30–20 Koulutuksessa tutustutaan Espoon Asuntojen vuosittaiseen korjaustoimintaan, korjausten suunnittelun ja toteutuksen periaatteisiin. KOULUTTAJA : Aki Moilanen, isännöintijohtaja, Espoon Asunnot Oy PAIKKA: Upseerin Avec, Upseerinkatu 1
la 28.9. klo 10–16 Koko perheen ruskaretki Nuuksion luontoon. Osallistujat jaetaan ryhmiin, ja matkan pituus määräytyy sen mukaan, onko ryhmässä reippailijoita vai sienestäjiä. Retken jälkeen nautitaan leirinuotiolla pannukahvit, tikkupullaa ja makkaraa. Retkelle mahtuu 40 henkilöä. Retki järjestetään, jos osallistujia on vähintään 20. Järjestämme maksuttoman kuljetuksen Nuuksioon.
Kiinteistötalous tutuksi ti 7.5. klo 17.30–20 Tilaisuuden jälkeen osaat tulkita talokohtaista tuloslaskelmaa ja tiedät, miten kiinteistön talous toimii. PAIKKA: Upseerin Avec, Upseerinkatu 1
Talon turvallisuushenkilön koulutus la 11.5. klo 9–16 Päivän aikana käydään läpi paloturvallisuutta ja muita asukkaiden turvallisuuteen liittyviä asioita. Asukaskokouksessa valitulle turvallisuushenkilölle maksetaan koulutuskorvaus, kun hän osallistuu koulutukseen. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti uusille turvallisuushenkilöille. KOULUTTAJA: Aulis Partanen, koulutuspäällikkö, Uudenmaan Pelastusliitto PAIKKA: Työväen Akatemia
34
1/2019
Asukastoimijoiden virkistyspäivä Viking XPRS:llä la 25.5. Vireyttä virkistyspäivästä ja mukavaa yhdessäoloa. Risteily on tarkoitettu asukastoiminnassa mukana oleville. Talosta voi ilmoittautua yksi asukasaktiivi mukaan. Ilmoittautuneille lähetetään tarkempi ohjelma ja aikataulu myöhemmin. Yhteiskuljetusta ei ole järjestetty. Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 130 henkilöä. Huomioithan viimeisen ilmoittautumispäivämäärän 30.3.2019, tämän jälkeen risteilylle ei voi enää ilmoittautua. PAIKKA: Viking XPRS
Kokoustekniikka tutuksi ke 9.10. klo 17.30–20.15 (alustava) Koulutukseen otetaan 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Illan aikana käydään läpi kokouskäytäntöjä ja kokousasiakirjoja sekä tehdään kokouskäytännön harjoituksia. KOULUTTAJA: Marja-Leena Sallinen, isännöintipäällikkö, Espoon Asunnot Oy PAIKKA: Ilmoitetaan myöhemmin
Vuokrafoorum 5.9. klo 17.00–19.30 Asukastoimikunnille. Espoon Asuntojen budjetoinnin perusteet vuodelle 2020. PAIKKA: Espoon valtuustosali, Espoonkatu 5
Ilmoittaudu mukaan Sitovat ilmoittautumiset www. espoonasunnot.fi/tapahtumat.aspx tai puh. 043 824 4306 / Tarja Fonselius. Ilmoittautuneille lähetetään erillinen kutsu sekä ohjelma, joten annathan ilmoittautumisen yhteydessä yhteystietosi kutsua varten.
HSY:n kiertävät
keräysautot starttaavat HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT HSY aloittaa huhtikuun alussa keräysautokierroksensa. Keräysautoihin voi tuoda maksutta kodin kolmea jätelajia: lähes kaikkea kodin vaarallista jätettä, metalliromua ja sähkölaitteita. Jos tuotavia jätteitä on peräkärryllinen tai enemmän, jätteet tulee viedä suoraan Sortti-asemalle (hsy.fi/sorttiasemat). Kyseisten kolmen jätelajin vastaanotto on maksutonta kotitalouksille.
Keräysautojen aikataulut ja pysähdyspaikat Espoossa ja Kauniaisissa Tarkemmat tiedot pysähdyspaikoista: hsy.fi/keräysautot Pysähdyspaikkoja voi kysyä myös HSY:n asiakaspalvelusta puh. 09 1561 2110 arkisin klo 8.30–15.30.
Maanantai 1.4. 17.00 Sateenkaari 3–5 17.40 Alvarinaukio 18.20 Koivu-Mankkaan tie 5 19.40 Suvikummuntie 2 20.20 Kotitontuntie/ Riihitontuntie Tiistai 2.4. 17.00 Lukupurontie 1 17.40 Ukkohauentie 7 18.20 Mellstenintie 12 19.40 Toppelundintie 4 20.20 Hiiralantie 6–8 Keskiviikko 3.4. 17.00 Matinkartanontie 9 17.40 Pyyntitie 3 18.20 Tiistilänkuja 4 19.40 Nokkalanniementie 2 20.20 Tiistinkallio 2 Torstai 4.4. 17.00 Henttaan puistokatu/ Sanakatu 17.40 Päivänkehräntie 2 18.20 Kuunkehrä 4 19.40 Kuitinkuja 2 20.20 Holmanniitynkuja 10 Maanantai 8.4. 17.00 Martinsillantie 2 17.40 Arttelikuja 2 18.20 Iivisniemenaukio 19.40 Kaitamäki/Ankeriaankuja 20.20 Suvisaarentie
Tiistai 9.4. 17.00 Alatörmä/Alakartanontie 17.40 Soukanlahdentie 1 18.20 Espoonlahdentie 2–4 19.40 Kivenlahdentie 11 20.20 Katajatie 2–4 Keskiviikko 10.4. 17.00 Maininkitie 23 17.40 Aallokko/Merivirta 18.20 Suokulma/Suotie 19.40 Itäviitta 3 20.20 Hyttipojankuja Torstai 11.4. 17.00 Kotimäentie 2–4 17.40 Nuuksionkuja 2 18.20 Karhuniitynkuja 3 19.40 Vanha Muuralantie / Muuralankumpu 20.20 Kuninkaankartanontie/ Peringintie Maanantai 15.4. 17.00 Eestinmalmi/ Eestinmalmintie 17.40 Nöykkiönpuro/Puronvarsi 18.20 Oxfotinkuja 1 19.40 Kaskenpää 2 20.20 Malminkorpi 2
Keräysauto on kussakin pysähdys paikassa puoli tuntia. Muutokset mahdollisia, tarkista päivitetyt tiedot hsy.fi/keräysautot
Tiistai 16.4. 17.00 Kylävainionkuja/ Kylävainiontie 17.40 Segersveninkatu/ Sunantie 18.20 Kirstintie 9a / Sokinsuontie 19.40 Hösmärintie 1 20.20 Lehtikaskentie/ Kantokaski Keskiviikko 17.4. 17.00 Pitkännotkontie 25 17.40 Kauniaisten kaupungin talon pysäköintialue 18.20 Nihtisillankuja 19.40 Vanhan-Mankkaan kuja 2 20.20 Mankkaanpuron koulun pysäköintialue Tiistai 23.4. 17.00 Viherlaaksonranta/ Humisevanportti 17.40 Vanha Turuntie 14 18.20 Kasavuorentie/ Stenbergintie 19.40 Vanha Turuntie 42 20.20 Bellinmäki 1 Keskiviikko 24.4. 17.00 Karakalliontie 10 17.40 Viherkalliontie 9 18.20 Lähdeaukio 19.40 Riistatie 2 20.20 Kylänportti 16 / Auroranportti
Torstai 25.4. 17.00 Juvankartanontie 33 17.40 Niipperintie 31 18.20 Odilammentie/ Mariannantie 19.40 Ruskatie 1 20.20 Lahnuksentie/Vihdintie Maanantai 29.4. 17.00 Rantatie 15 17.40 Lähdepurontie/ Pitkäjärventie 18.20 Laaksonpohjantie/ Kuusinevantie 19.40 Luuvantie/Rastaalantie 20.20 Kuninkaistentie/ Kuninkaistenportti Torstai 2.5. 17.00 Vanharaide 2 17.40 Impilahdentie/Linnoitustie 18.20 Everstinkatu/Everstinkuja 19.40 Elisenvaarankuja 9 20.20 Sinimäentie 4 Maanantai 6.5. 17.00 Ruusutorpanluola 17.40 Veräjäpellonkatu 15 18.20 Linnuntie 13 19.40 Lintuparvenpuisto 5b 20.20 Lintukorventie/ Sotilastorpantie
35
Haluamme kaikin tavoin vaikuttaa siihen, että viihdyt asunnossasi. Olemme käytettävissäsi mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Soita tai laita meille viestiä! Asiakaspalvelumme palvelee numerossa 09 3544 5000 ma–pe 9–15 ja sähköpostitse asiakaspalvelu@espoonasunnot.fi.
© SHUTTERSTOCK
Valoisaa kevättä!