Skip to main content

Sirius1/2021

Page 1


Opettajankoulutuksella voi toimia monenlaisissa työtehtävissä kohtaamisen merkitys korostuu niissä kaikissa

Soveltuvuuden rooli esillä opettajankoulutuksen opiskelijavalintaa koskevassa webinaarissa

Lapin yliopiston harjoittelukoulussa uusi rehtori

Raumalla on keskitytty kansainvälisyyskasvatukseen inspiroivin keinoin

Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen lisäksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua.

Norsseissa tapahtuu monipuolista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.

Haluatko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoimintaa? Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa? Vai oletko käynyt opinto- tai työmatkalla muualla, josta voisit raportoida? Lähetä tekstisi meille!

Toimittaja:

Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@ tuni.fi

Avustava toimittaja:

Olli-Pekka Salo

olli-pekka.salo@ norssi.jyu.fi

Julkaisija: eNorssi-verkosto

Taitto: Elisa Serave

mielikulotus@gmail.com

eNorssi-verkoston projektikoordinaattori Sampo Forsström sampo.forsstrom@uef.fi

eNorssi-verkoston puheenjohtaja Vesa Valkila vesa.valkila@utu.fi

Toimittajalta

Pohtiessani tämän numeron ykkösjuttua, kävin läpi mahdollisia asiantuntijoita, joita voisin haastatella. Viestittelin muutaman henkilön kanssa, mutta koronakevään kiireet veivät näitä haastatteluja tulevaisuuteen.

Ykkösjutun haastateltavien Pirttisalon, Komun ja Töllin kanssa meillä on yhteistä historiaa Itä-Suomen yliopistossa työskentelyn myötä. Olimme sinne tullessamme kaikki nuoria, kokemattomia ja lyöttäydyimme yhteen. Kävimme kahvilla, syömässä, melomassa ja joskus jopa pilkillä. Whatsapp-ryhmässä olemme vuosien varrella kannustaneet toisiamme aina, kun joku meistä on sitä tarvinnut. Olemme tsempanneet toisiamme työhakemusten kanssa ja puhuneet toisistamme hyvää kukin omissa asiantuntijuusverkostoissamme.

Ja jotain on tapahtunut niistä ajoista, kun kävelimme samoja käytäviä. Jatkuva kouluttautuminen ja myös kouluttaminen on tehnyt ystävistäni rautaisia asiantuntijoita.

Kun nyt kuuntelen heitä, mykistyn siitä osaamisesta, mikä näillä ihmisillä on.

Vuoden 2021 ensimmäinen Sirius nostaa esiin upeita hankkeita ja ihmisiä eNorssi-verkoston sisällä. Toivottavasti löydät tästä lehdestä vaikka yhden juuri sinua inspiroivan ajatuksen. Tai ehkä päätät googlata jostakin Siriuksen esittelemästä hankkeesta, tutkimuksesta tai kirjasta lisätietoa.

Ehkä mielessäsi alkaa siintää jokin unelma - niitä me kaikki tarvitsemme juuri nyt!

Sanna Isopahkala

Tampereen yliopiston normaalikoulu eNorssin viestintäryhmän jäsen ja Siriuksen toimittaja

”Cry your eyes out” 2020

Mia Huu
Acrylic and gouache on board 50 x 61 cm

Kaikissa työtehtävissä toisen ihmisen kohtaaminen on tärkeintä

Opettajan koulutuksella voi työskennellä monissa eri työtehtävissä. Keskenään hyvin erilaisissa työtehtävissä olevat ystävykset kertovat työstään ja kaikesta siitä, mitä työelämä on opettanut.

Pohjois-Pohjanmaalla Humanan lastensuojelupalveluiden aluejohtajana työskentelevä Jussi Tölli on koulutukseltaan KM, luokanopettaja. Humana on sosiaalialan palveluja tuottava yritys, joka tarjoaa muun muassa perus- ja erityistason lastensuojelun sijaishuoltoa.

Tyypillinen työpäiväni sisältää eri esimiesten ja henkilöstön tapaamisia. Tapaamiset ovat sisällöltään hyvin vaihtelevia, Tölli kuvailee.

Lisäksi hänen työpäiviin kuuluvat erilaiset tapaamiset yhteistyökumppaneiden ja myös monien viranomaisten kanssa.

Meidän työtä valvotaan tosi tarkasti ja se on hyvä asia. Läpinäkyvyys on meille tärkeää. Valvontaa tekevät esimerkiksi Aluehallintovirasto ja kuntien sosiaalityöntekijät.

Näistä kaikista toimijoista koostuvan ekosysteemin ulkoreunalla työskentelee aluejohtaja.

Käyn keskusteluja moniin suuntiin ja pidän kaikkia kartalla kaikesta, Tölli kuvailee naurahtaen.

Hyvin erilaista työtä edelliseen verrattuna tekee niin ikään opettajankoulutuksen saanut Savonlinnan taidelukiossa työskentelevä musiikin lehtori

Sanna Pirttisalo. Hän on koulutukseltaan MuM, musiikin aineenopettaja.

Hänen työtehtäviinsä kuuuluu yksinlaulun ja ryhmälaulun opetusta, kansanmusiikkiryhmien harjoitusta ja johtamista sekä kuoron johtaminen yhteisopettajuutena.

Kuoron johtamisessa mun vastuulla on erityisesti äänenavaus ja äänenmuodostus. Lisäksi opetan taidelukiolla säveltapailua ja teoriaa.

Pirttisalo vastaa myös opiskelijoiden esiintymisten järjestelystä.

Kyllä mulla on vahva rakkaus myös omaa oppiainetta kohtaan. Musiikki saa hyvää aikaan ihmisissä.”

Teen myös meidän koulun somehommia, ja tietenkin suunnittelen ja arvioin sekä omaa työtä että opiskelijoiden oppimista.

Kun puhumme omasta osaamisesta, Pirttisalo painottaa ensimmäiseksi hyvää aineenhallintaa.

Musiikkilukiossa on hallittava tosi hyvin oma opetettava aine. Vaikka ajattelisin kyllä samoin, jos opettaisin musiikkia alakoulussa, hän pohtii.

Voi kuulostaa, että taidelukiosta mennään kauaksi, kun alamme puhua ThingLinkillä työskentelevän Aleksi Komun työtehtävistä. Mutta toisaalta Komu pohtii juuri nyt sitä, miten toisen asteen ja korkea-asteen tutkinnon eri osia voisi suorittaa virtuaalisesti.

Voi siis olla, että Komu rakentaa juuri nyt jotain, mitä Pirttisalon opiskelijat tulevina vuosina käyttävät.

Komulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys ja vuosien kokemus asiantuntijatyöstä it-alalla. Niistä on hyötyä, kun on tekemisissä opetusalan käyttämien virtuaaliympäristöjen kanssa maailmanlaajuisella tasolla.

Hiihtäminen on hyvää vastapainoa vuoden kestäneelle etätyölle.”

Tällä hetkellä vastaan ThingLinkin liiketoiminnan kehityksestä. Työssäni kehitän, kokeilen, testaan ja tuotteistan erilaisia vaihtoehtoja, joiden kautta ThingLink pyrkii ratkaisemaan tulevaisuuden haasteita.

Iso osa Komun työnkuvaa on toiminta yhteistyökumppaneiden kanssa niin koulusektorilla kuin yritysmaailmassa.

Intiassa on alkamassa koulujärjestelmän ja opetussuunnitelman uudistus.

ThingLink on mukana opettamassa miljoonille intialaisille opettajille uusia taitoja.”

ThingLink on Suomesta lähtöisin oleva oppimisteknologian innovaatio, jonka avulla käyttäjät voivat helposti lisätä kuviin ja videoihin lisätietoa ja linkkejä.

Miljoonat opettajat ja oppilaat käyttävät ThingLinkiä visuaalisten oppimiskokemusten, esitysten ja -materiaalien tekemiseen.

Meillä on 8 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää 190 maasta ja ThingLink sisältöjen avulla 350 miljoonaa käyttäjää oppii uusia asioita vuosittain.

ThingLink onkin ollut monen etäopetusta antavan koulun pelastus.

Tällä hetkellä joka puolella on huutava tarve ratkaista se haaste, miten normaalisti fyysisissä ympäristöissä opittavia taitoja voisi oppia virtuaalisissa ympäristöissä, Komu kuvailee ja viittaa koronan aiheuttamaan etänä tapahtuvaan opetukseen.

Ennen ThingLinkille siirtymistä Komu työskenteli Itä-Suomen yliopiston normaalikoulujen palveluksessa.

Olen ollut nykyisessä työssä nyt kolme vuotta. Eniten olen oppinut näkemään samoja asioita eri perspektiivistä.

Kun tekee töitä suomalaisten ja intialaisten koulujen kanssa, on otettava huomioon, miten esimerkiksi kulttuuritaustat vaikuttavat oppimiseen.

Taidelukiossa työskentelevä Pirttisalo puolestaan kuvailee, että oman epätäydellisyyden ja rajallisuuden kanssa on työvuosien myötä jollain lailla tullut sinuiksi.

Minulla on esimerkiksi opiskelijoina huipputaitavia viulisteja, joten en pysty ohjeistamaan heitä soittotekniikassa. Sen sijaan kansanmusiikkiyhtyeessä voin ohjata heitä tyylinmukaiseen yhteissoittoon.

Keväällä 2019 intialaisia opettajia vieraili Savonlinnassa ThingLinkin kutsumana.

Pirttisalo miettii oman epätäydellisyyden kanssa työskentelyä myös laajemmin.

Olisi mahdoton tilanne, jos koko ajan täytyisi olla täydellinen kelvatakseen itselleen.

Musiikinopettaja puhuu nöyryydestä usein myös opiskelijoiden kanssa.

Haluan olla nöyrä opiskelijoiden, musiikin ja oman osaamisenkin kanssa. Ajattelen, että opettajalla täytyy olla valmius kehittää itseään eri asioissa ja muuttaa mielipidettään, jos huomaa olevansa väärässä.

Myös Töllille yksi iso oppi työelämässä on ollut keskeneräisyyteen tottuminen.

Keskeneräisyys itsensä kanssa tai asioiden kanssa on jokapäiväistä. Siinä on ehkä eniten kasvanut, kun on ymmärtänyt ettei kaikkea pysty korjaamaan.

Viime aikoina on puhuttu paljon nuorten opettajien jaksamisesta ja alalla pysymisestä. Aiemmin useita vuosia opettajan töitä tehnyt Jussi Tölli on kokenut, että monissa työpaikoissa kokenut työpari on auttanut arjessa eteenpäin.

Nuorena opettajana joku kokenut kollega katsoi vierestä ja sanoi mulle, että älä nyt tuommoiseen käytä aikaa. Se oli oikeasti hyvä, koska eihän sitä vastavalmistuneena voi tietää, mihin siinä vuodenkierrossa kannattaa panostaa.

Kokemuksen kertyessä Tölli on harjaantunut itsensä johtamisessa.

Jotta voi johtaa muita, täytyy ensin oppia johtamaan itseään. Pidän rakenteita tärkeintä, sillä ne mahdollistavat ihmisten kohtaamisia asioiden ympärillä.

Pirttisalo käyttää käsitettä itsetuntemus ja puhuu siitä yhtenä opettajan työn avaimena.

Tulevaisuudessa, omien lasten kasvaessa isommiksi lastensuojelun parissa työskentelevä Jussi Tölli voisi olla kiinnostunut tutkimuksesta ja kehittämisestä.

Kun tuntee itsensä, opettajan työ käy vuosi vuodelta myös helpommaksi. Sen haluaisin jokaiselle nuorelle opettajalle sanoa.

Lisäksi Pirttisalon mielestä työelämässä tarvitaan monipuolisuutta ja valmiutta kehittää itseään.

Jokaisen opettajan olisi hyvä tuntea omat lähtökohdat ja omat arvot, ja sen miten ne vaikuttavat työhön. Oman toiminnan tulee kuitenkin aina olla linjassa opetussuunnitelman kanssa.

Elinikäinen oppiminen on koulutusalalla tuttu termi. Myös Aleksi Komu puhuu siitä.

Korostaisin työelämän kannalta myös itsensä johtamisen taitoa, kuten Jussi ja Sanna edellä. Toisaalta olen kokenut, että tarvitaan kielitaitoa, sosiaalisuutta ja yhteistyökykyä, Komu luettelee.

Hän nostaa esiin myös innovoinnin, ongelmanratkaisukyvyn ja yrittäjyysvalmiuden. Niitä taitoja on varsinkin viime aikoina tarvittu joka puolella maailmaa.

Tölli palauttaa keskusteluun kohtaamisen merkityksen. Hän muistaa, että opettajakoulutuksessa puhuttiin kyllä usein vuorovaikutuksesta.

Mutta jotta pääsee vuorovaikutukseen, pitäisi olla paljon kohtaamisia, joissa rakentuu turvallinen suhde, hän muotoilee.

Valitettavasti yliopistoissa on paljon vähennetty kontaktiopetusta jo ennen koronaa ja näin ollen kohtaamisen harjoittelutilanteet ovat vähentyneet.

Se on kyllä harmi. Mielestäni opettajaopinnoissa pitäisi olla juuri sitä, että kohdataan ja keskustellaan. Siinä kehittyy taito olla lasten kanssa läsnäolevasti. Lapsia pitää kuunnella ja ymmärtää, Tölli korostaa.

Pirttisalo nostaa tärkeistä työelämätaidoista esille niin ikään toisten huomioimisen ja empaattisuuden.

Suurimmalla osalla ihmisistä sellaisia taitoja on ehkä jo luonnostaan, mutta taitoja voi myös kehittää.

Samaan teemaan palaa Aleksi Komukin pohdinnoissaan.

Ihmisten kohtaaminen ja siinä yhteydessä erilaisten näkemysten, lähtötilanteiden ja taustojen ymmärtämisen merkitys on korostunut myös omassa työssäni.

Työssä jaksamisen kannalta Pirttisalo näkee tärkeänä työkokemuksen ja ammattitaidon karttumisen.

Nyt kun on reilu kahdeksan vuotta työkokemusta, niin onhan se erilaista kuin alkuaikoina, Pirttisalo kuvailee.

Nuorempana itsekritiikkiä oli paljon. Edelleen hän kokee epäonnistumisen tunteita esimerkiksi kokiessaan, ettei osaa auttaa opiskelijaa riittävästi tai jos opiskelija reagoi hyvin voimakkaasti johonkin asiaan.

Kyllä silloin ajattelee, että olisinpa osannut toimia paremmin. Toisaalta nykyään pääsee aika nopeasti kritiikin hetkellä siihen tilaan, että ajattelee miten ensi kerralla tekee jotakin toisin eikä enää syytä itseään siitä, että on huono opettaja tai huono ihminen.

Työelämän hyviä puolia ovat esimerkiksi mukavat opiskelijat, hyvät työkaverit, asianmukaiset työtilat ja välineet ja ylipäätään se, että oma työ koetaan tärkeäksi.

Mulla ei mene aikaa esimerkiksi oman oppiaineen puolusteluun. Kyllähän sellainen antaa voimavaroja itse työhön, Pirttisalo pohtii.

ThingLinkin palveluksessa työskentelevä Komu kokee, että hänen työssä ei juuri ole kuormittavia puolia.

No yhden asian voisin mainita ja se on isompien organisaatioiden byrokratia, Komu naurahtaa.

Antoisana hän on kokenut erilaisten ihmisten kohtaamisen ja heidän kanssaan työskentelyn.

Työssäni hienoa on vapaus tehdä asioita omalla tavalla ja mahdollisuus vaikuttaa niihin.

Osa kokemuksista on sekä kuormittavia että antoisia, kuten pitkät työmatkat aikana ennen koronaa.

Tölli on nähnyt työssään niin huikeita kasvutarinoita kuin elämän raadollisuutta. Lastensuojelutyötä tehdessä kipeät asiat ovat läsnä päivittäin.

Mutta sitten pitää miettiä, että mikä on hyvä elämä sille lapselle, joka on kokenut kamalia asioita? Sille laitos voi olla yhtä kuin hyvä elämä, siellä lapsi saa apua ja turvaa.

Pirttisalolle työssä kantava voima on pedagoginen rakkaus. Tärkeää on se, että opiskelijat kehittyvät ja että he pärjäisi elämässä itsensä ja ympäröivän maailman kanssa.

Joskus se on sitä, että opiskelijoita pitää vähän suitsia ja toisia taas pitää pukkia eteenpäin. Mutta kyllä opiskelijoiden oppiminen on työssä parasta. He ovat tosi kultaisia tyyppejä.

Myös työyhteisön yhteiset arvot kantavat.

Oikeastaan

kaikki on kiinni kohtaamisesta. Joskus kuulee, kun puhutaan haastavista lapsista. Minä puhun mieluummin mahdollisuuksien lapsista.”

Olen onnellinen, kun voin allekirjoittaa sen miten meidän työyhteisössä toimitaan ja miten opiskelijoita kohdellaan sekä miten heistä ja heille puhutaan. Kun on yhteinen halu, että nuorilla olisi asiat hyvin, sitä kai se pedagoginen rakkaus on, Pirttisalo pohtii.

Arvot ovat tärkeitä myös Töllille.

Meidän arvoissa tärkeimpänä on slogan “Jokaisella on oikeus hyvään elämään.” Mistä tahansa olosuhteista lapsi tai nuori meille tuleekin, me halutaan sille hyvää.

Sijaishuollossa lapsen paras on joskus lempeyttä, jos-

Kuva: Sanna Krook

kus se on rajojen asettamista. Lapsella on saattanut olla monta sijoituspaikkaa ennen lastenkotiin tuloa.

Meillä tavoitteena on, että lapsi kotiutuu meiltä kotiin eikä vaihda enää seuraavaan paikkaan, Tölli kertoo.

Kaikilla haastateltavilla on kokemusta opettajankouluttajan työstä. Jos Sanna Pirttisalo kouluttaisi edelleen opettajia, hän korostaisi kokonaisuuksien haltuun ottamista.

Toivoisin, että nuoret opettajat saisivat välineitä siihen, miten asiat täytyy pilkkoa oppilaille sopiviksi palasiksi.

Opetusmenetelmistä Pirttisalo painottaa keskustelua ja yhdessä oppimista. Lisäksi hän puhuu oman epävarmuuden sietämisestä.

Sitä ei tietenkään ole kauhean helppo opettaa. Mutta kyllä opiskelijoita pitäisi ohjata myös sen äärelle, miltä tuntuu kun jokin on ihan outoa. Se on jokapäiväinen kokemus oppilaille koulussa. Pitää itse tietää, miltä tuntuu oppia jotain uutta.

Tölli puhuu samasta teemasta vähän eri sanoin.

Jos nyt lähtisin kouluttamaan opettajia, puhuisin eniten kohtaamisen merkityksestä. Sen merkitys ei muutu, vaikka muu maailmassa muuttuisikin, Tölli pohtii.

It-alan konkari on tottunut katsomaan asioita kansainvälisestä näkökulmasta.

Sanoisin opiskelijoille, että luokaa monipuolisia verkostoja. Ne tulevat olemaan teidän suurin voimavara ja uusien mahdollisuuksien avaaja työuran aikana, Komu rohkaisee.

Pitkään opettajien työtä läheltä seuranneena hän pitää opettajia superstaroina.

Opettajilla on monipuolista osaamista. Maailma on teille täysin avoin.

Siirrymme puhumaan oman työn tulevaisuudesta. Millaisena kolmikko näkee tulevat vuodet? Aleksi Komu tietää, että hänen työnsä, toimenkuvansa ja koko ala ovat jatkuvassa muutoksessa.

Varsinkin se, miten oppiminen tulee muuttumaan, miten mahdollistetaan paikasta ja tilasta riippumaton oppiminen, ne ovat mielenkiintoisia haasteita joiden parissa työskentelen varmaan vielä vuosienkin päästä, Aleksi Komu pohtii.

Pirttisalo ei toivo tulevaisuudelta suuria muutoksia. Se kertoo siitä, että moni asia työssä on todella hyvin.

Juuri tällä hetkellä jopa toivoisin, että työ pysyisi samanlaisena. Että saisin keskittyä laulamisen, soittamisen ja teorian opettamiseen ja esimerkiksi ryhmät pysyisivät sen kokoisina kuin ne nyt on.

Tuntuu virkistävältä saada koulumaailmasta tällaista viestiä.

Joo, olen oikeastaan tosi tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, Pirttisalo naurahtaa.

Kun Tölli pohtii omaa työhistoriaansa ja sitä, miten on päätynyt erilaisiin tehtäviin opetus- ja kasvatusalalla, hän kiteyttää:

Mulla on aina ollut äärimmäinen kiinnostus ihmisiin ja ihmisten tarinoihin. Olen lukenut paljon esimerkiksi elämäkertoja ja halunnut kuunnella ihmisiä.

Oman työn tulevaisuutta koskevissa pohdinnoissa hän palaa aina tutkimiseen ja kehittämiseen.

Ehkä jonain päivänä vielä aloitan tutkimuksen tekemi-

sen. Lasten kokemusmaailma kiinnostaa. Mutta juuri nyt pienten lasten isänä sellaiseen ei ole aikaa.

Tölli toivoo tulevaisuudessa näkevänsä, että työ lastensuojelun parissa muuttuisi enemmän ennalta ehkäiseväksi.

Jos asiat tehtäisiin oikein, meidän työn pitäisi olla ennaltaehkäisevää, ei korjaavaa. Mutta nyt yhteiskunnan verkostot eivät ikävä kyllä toimi. Esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon pääseminen kestää jopa viikkoja akuuteissakin tilanteissa, Tölli huokaa.

Lastensuojelun parissa työtehtävien merkitystä ei tarvitse miettiä.

Toisaalta on tärkeää tunnistaa se ja käyttää meille suotua valtaa vastuullisesti.

Teksti: Anna Toriseva Kuvat: Mikko Malinen

Mitä tapahtuu opettajuudelle, kun siihen yhdistää yrittämisen? Tätä mietti Tampereen yliopiston normaalikoulun luokanlehtorina toimiva Sofia Lind jo opiskeluaikanaan Helsingissä.

Voiko opettaja olla muutakin kuin opettaja? Voiko opettajuuden laittaa välillä “tauolle”? Voiko opettaja olla alan vaihtaja menettämättä ns. ammatillisia kasvojaan?

Kymmenisen vuotta sitten Sofia teki pro graduaan seksuaalikasvatuksesta. Hän sai useita kiinnostuneita yhteydenottoja liittyen aiheeseen. Helsingin yliopistossa aiheeseen suhtauduttiin innostuneesti.

Tajusin pian, että tämä aihe on merkittävä, ja tätä pitäisi edelleen kehittää eteenpäin. Minulle tuli sellainen olo, etten saa jättää aihetta oman onnensa nojaan, vaan velvollisuuteni on edistää koulujen seksuaalikasvatusta.

Seksuaalikasvatuksen kentällä kaivattiin uutta ja tuoretta lähestymistapaa opetukseen ja Sofialla oli siihen paljon ideoita. Myös alan tutkimusta oli vähän tuolloin tarjolla.

Koin, että minun täytyy tehdä asialle jotakin, koska olin asiaa tutkinut. Mietin, miten yhdistän opettajuuden ja seksuaalikasvatuksen, Sofia muistelee.

Ensimmäisten työvuosien aikana Sofia kuitenkin huomasi nopeasti, että koulun seksuaalikasvatus oli teoriassa helppoa, varsinkin jos siitä oli paljon tietoa niin kuin Sofialla, mutta käytännössä sen toteuttaminen oli vaikeaa.

Opettajana tuli olo, että koko ajan sai olla vähän varpaillaan, ettei kukaan harmistu tai pahastu mistään, mitä hän sanoo.

Seksuaalisuus oli edelleen tabu ja hyvin henkilökohtainen asia. Seksuaalikasvatus ei ole myöskään yliopiston sivuaine, vaan opiskelu pohjautuu omaan kiinnostukseen.

Sofia koki tilanteen ristiriitaisena, vaikka aihetta pidettiin tärkeänä ja kiinnostavana, se ei silti ollut virallinen oppiaine. Hän päätti hakeutua alan koulutukseen saadakseen asialleen uskottavuutta.

Nyt voin kaikille sanoa, että tiedän mistä puhun, koska olen auktorisoitu seksuaalikasvattaja, Sofia kertoo.

Kun Sofia oli työskennellyt perusopetuksessa opettajana useamman vuoden ajan päätoimisesti, hän päätti heittäytyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Vaikka luokanopettajan työ oli edelleen mieluista, halusin lähteä kehittämään yritystä ja se ei olisi onnistunut opettajan työn ohella.

Päätoimisena yrittäjänä Sofialla oli aikaa keskittyä markkinointiin ja tuotteistamiseen. Hän huomasi kuitenkin pian, että verkostoituminen ja yhteistyökumppanit ovat tärkeitä yrittäjälle.

Opettajuus oli kaiken pohja ja ydin yrittäjyydelleni. En edes pysty erottelemaan opettajuutta yrittäjyydestä. Tunnen koulun kentän. Näin nimenomaan opettajana sen, että seksuaalikasvatuksesta puuttui pedagogiikka ja koulunäkökulma kokonaan. Toinen havaintoni oli se, että suurin osa seksuaalikasvatuksesta oli suunnattu yläkouluikäisille ja varhaiskasvatukseen, alakoulu oli jäänyt ikään kuin tyhjäksi saarekkeeksi.”

Yksin ei ehdi eikä osaa tehdä kaikkea.

Sofialla on tällä hetkellä kaksi yhtiökumppania huolehtimassa tuotteiden ja mainonnan visuaalisuudesta ja auttamassa markkinoinnissa. Lisäksi alan opiskelijoita on tehnyt harjoitteluja ja opinnäytetöitä Sofian yrityksessä.

Itsensä tunnetuksi tekeminen on kaiken a ja o.

Yritys lähti nopeasti laajenemaan, Sofialla oli paljon suunnitelmia, markkinointi toimi, materiaalia ja tuotteita valmistui sekä sovittuja koulutuksia oli runsaasti, kunnes korona sotki suunnitelmat.

En tiedä olisinko vielä tullut takaisin töihin luokanopettajaksi, ellei olisi tullut koronapandemiaa, joka vei suurimman osan töistäni. Olisin voinut hoitaa koulutuksia etänä, mutta koin, että aihe on sellainen, joka vaatii läsnäoloa ja silloin pitää olla tilaa yhteiselle keskustelulle.

Sofia päätti palata luokanopettajan työhön päätoimisesti ja jatkaa sivutoimisena yrittäjänä.

Jos vain luennoisin, se olisi yhden ihmisen näkemys asiasta. Aihe muuttuu arvokkaaksi, kun minä annan keskustelun siemeniä, joita ammattilaiset jalostavat omassa ajattelussaan ja vievät omaan opetukseensa omilla tavoillaan.

Olen silti onnekas ja kiitollinen, että pääsin takaisin luokanopettajan työhön juuri kun etäopetusaika alkoi. Ilman opettajan työhön paluuta pandemian aikana olisi varmasti tullut myöhemmin ulkopuolisuuden tunne. Minulta olisi puuttunut kokemus peruskoulun etäopetuksesta. Olo, että kaikki muut ovat ikään kuin käyneet armeijan paitsi minä. Nyt tiedän, että selviän sellaisestakin.“

Työ Normaalikoululla on Sofian mielestä antoisaa. Hän toivoo välittävänsä opettajaopiskelijoille uskoa itseen, ja että epäileminenkin on sallittua.

Sofia muistuttaa, että opettajuus ei ole ihan sitä mitä harjoittelussa kokee. Se muuttuu antoisammaksi, kun pääsee oman luokan kanssa tekemään töitä.

Silloin muuttuu kasvattajaksi, joka opettaa.

Näen isona plussana opiskelijoiden ohjaamisen ja sen, että en enää suhtaudu liian intohimoisesti siihen ajatukseen, että minun pitää saada tästä opiskelijasta mahdollisimman hyvä opettaja, vaan autan häntä ajattelemaan ja kehittämään opettajuuttaan omannäköiseksi.

Oulun ammattikorkeakoulussa alkoi 60 opintopisteen laajuinen kansainvälinen kasvatusyrittäjyyskoulutus jo ennen pandemiaa. Koulutuksessa yhdistetään kasvatus-, teknologia – ja yrittäjyysala toisiinsa.

Se oli juuri sitä mitä Sofia kaipasi oman yrittäjyytensä täydentämiseen. Hän haki koulutukseen ja pääsi mukaan.

Ajatus kasvatuksen ja yrittäjyyden yhdistämisestä teknologian avulla on saanut koulutuksen myötä vahvistusta.

Uskon, että suomalainen opettaja itsessään on hyvä brändi maailmalla tulevaisuudessakin. Suomalaista koulutusta arvostetaan monessa maassa.

Sofia sanoo, ettei opettajuus koulussa ja yrittäjyys ole toisiaan pois sulkevia, vaan tarvittaessa molemmille riittää tilaa.

Hänen mielestään on vapauttavaa ajatella, että voi tehdä luokanopettajan työtä, mutta tauottaa uraansa tekemällä välillä jotakin muuta.

Tämän koulutuksen kautta minulla on halutessani hyvä mahdollisuus verkostoitua ympäri koko maailman. Monessa maassa koulutus on paljon kaupallisempaa kuin meillä, uskon tämän avaavan ovia globaaliin kasvatusyrittäjyyteen, Sofia kuvailee.

Myös motivaatio molempiin pysyy korkealla, kun rytmittää tekemisen oikein. Sofia toivookin, että opettajien virkahakusysteemi olisi joustavampi, jotta opettajatkin voisivat suhtautua avoimemmin muihin työtehtäviin.

Aika monilta opettajilta viedään haave opettajuuden yhdistämisestä toiseen työhön, opiskeluun tai luovaan taukoon viranhakupaineiden alla.

Sofia sanoo opettajalle, joka miettii hyppyä tuntemattomaan, yrittäjyyttä tai toisen työn tekemistä välillä, että oma motiivi vaihtoon tulee ensin selvittää.

Oman osaamisen kartoittaminen ja kartuttaminen kannattaa tehdä ensin. Jos opettaja on uupunut tai oma työ ei enää motivoi, saattaa yrittäjyys tai alanvaihto ratkaisuna olla väärä valinta, hän miettii.

Omaa opettajuuttaan voisi myös keventää ja tehdä vaikka nelipäiväistä työviikkoa tai muun muassa yhteisopettajuutta voisi toteuttaa niin, että toinen opettaja olisi alkuviikon töissä ja toinen loppuviikon. Lähes kaikilla muilla aloilla tämä on arkipäivää, mutta luokanopettajasta on totuttu ajattelemaan, että kaikki kulkevat samanlaista urapolkua, joka ei jousta ja viranhakusysteemi on tehnyt tilanteesta monille sellaisen, että kaikki haluavat saada nopeasti vakituisen viran, jotta saisivat koko vuodesta palkkaa. Pätkätöihin ei ole varaa jäädä.”

Unelma voi muuttua painajaiseksi, kun voimavarat ovat jo valmiiksi vähissä. Uupumisen hoitamiseen auttavat muut lääkkeet. Yrittäjyys, uusi työ tai opiskelu sopii, kun kaipaa vaihtelua opettajuuteensa tai haluaa täydentää osaamistaan.

On surullista, että niin moni opettaja väsyy ja vaihtaa alaa. Se ei saisi mielestäni olla tässä yhteiskunnassa ongelma, että opettaja on kiinnostunut muustakin kuin opettamisesta, päinvastoin se pitäisi nähdä voimavarana, Sofia pohtii.

Sofia mietti pitkään, mikä voisi olla sellainen foorumi, jossa voisi vaihtaa ideoita, kokemuksia ja tuntemuksia tähän aiheeseen liittyen. Joulukuussa 2020 hän perusti Facebookiin avoimen ryhmän OpenOptions, jolla on jo yli 3000 jäsentä.

Kanavalla on keskustelemassa eri alojen opettajia.

Osa on vaihtanut kokonaan tai osittain opettajan työstä pois, osa suunnittelee irtiottoa ja kanavalla on myös paljon uupuneita opettajia, jotka ovat pitkällä sairauslomalla opettajan työstä.

On myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole uupuneita, mutta haluaisivat vaihtaa uraa, mutta eivät uskalla.

Sofia rohkaiseekin kokeilemaan matalalla kynnyksellä yrittämistä.

Vaikka yrittäminen ei kestäisi kuin hetken, siinä ei pidä tuntea epäonnistumista. Vaikka taloudellista menestymistä ei tulisikaan, niin henkistä menestymistä ja hyvinvointia voi tulla kaksin verroin.

Olin miettinyt asiaa jo pari vuotta, että olisi tarvetta jollekin somekanavalle, jossa opettajat voisivat tuulettaa omia urahaaveitaan. Mietin jopa, että asiasta olisi hyvä tehdä tutkimusta. Olen ollut yllättynyt sen suosiosta. Tarve tälle keskustelulle on. ”

En tiedä, onko se tämä yrittäjyys vai mikä, mutta en pelkää, että jäisin tyhjän päälle. Yrittäjänä et koskaan voi tietää, minä päivänä tulee se sähköposti, että hei, nyt me tarvittais juuri sun koulutusta tai materiaalia. Sitä oppii sietämään epävarmuutta, mutta toisaalta luottamaan siihen, että aina tulee jotakin.”

Yhteiskuvassa Sofia Lind sekä hänen siskonsa ja yhtiökumppaninsa, Sonja Aalto.

Toistaiseksi Sofia itse aikoo jatkaa luokanopettajana. Hän ei silti pelkää tulevaisuutta. Hän ei näe uhkakuvia yrittäjyydelleen, koska isoja investointeja ei ole.

Koen olevani tällä hetkellä opettajayrittäjä, uskon, että nämä asiat voivat elää käsi kädessä.

Yrittäjyys on asiantuntijuutta. Sofia on mielestään tosi onnekas, koska hänellä on niin paljon kiinnostuksen aiheita.

Mutta en olisi pystynyt perustamaan yritystä, jos olisin tehnyt sen työn ohessa. Se, että otin virkavapaata ja tein yhden kokonaisen vuoden yrityksen käynnistämisen eteen sataprosenttisesti työtä, oli merkityksellistä.

Sofia ei tiedä missä on viiden vuoden kuluttua eikä haluakaan tietää. Hän toivoo pystyvänsä kehittämään yritystään.

Hän haluaa tehdä itseään tunnetuksi tekemällä maksullista, mutta myös maksutonta materiaalia.

Opintojen kautta saatujen globaalien kontaktien myötä voi aueta ihan uusia mahdollisuuksia maailmalle.

Tässä vaiheessa pidän ovia auki joka suuntaan, verkostoidun ja kehitän yritystäni eteenpäin, koska mitään suurta taloudellista riskiä ei ole, niin annan rauhassa ideoiden muuntua.

Ala kehittyy koko ajan, kilpailu lisääntyy.

Pidän myös tärkeänä sitä, että opinnäytteiden tekijöitä on yrityksessäni kaiken aikaa, jotka tuovat kaivattua tutkimustietoa ja kehittävät myös uusia tuotteita.

Sofia muistuttaa lopuksi, että tärkeintä elämässä on kuitenkin se kaikki muu mikä ei ole työtä: perhe, ystävät ja muut läheiset, heistä huolehtiminen ja heidän kanssaan vietetty aika sekä harrastukset.

Sitä ei mikään työ voi koskaan korvata.

Lapin yliopiston harjoittelukoulussa on hyviä kokemuksia alkuopetuksen yhdysluokkakokeilusta

Teksti: Hanna Autti Ja Eeva Salmi

“Yhteistyöstä voimaa saa siitä täytyy muistuttaa yhteistyöstä voimaa saa...” sanotaan eräässä Alkuraitin A-luokan viikkolaulussa. Luokanlehtorit Hanna Autti ja Eeva Salmi allekirjoittavat tämän sanoman mielellään ja muita kannustaen.

Lapin yliopiston harjoittelukoululla tutkitaan, kehitetään ja kokeillaan koko ajan. Se on osa työnkuvaa. Tätä toimintaa on muun muassa yhdysluokkakokeilu, joka aloitettiin vuonna 2018 kahden luokanlehtorin lyöttäytyessä yhteen. Taustalla oli ajatus yhdistää voimat ja taata oppilaille olemassa olevilla resursseilla jotakin enemmän.

Jatkuva riittämättömyyden tunne, kiire, vaikeus toteuttaa opetuksen moninaistamisen visioita ja oman sekä oppilaiden jaksamisen sekä hyvinvoinnin huoli virittivät ajatuksen yhteistyöstä, joka näkyy, kuuluu ja tuntuu ihan konkreettisesti.

Oli tosi opettavaista nähdä selkeästi strukturoitu yhdysluokka, jossa tietyt tärkeät rutiinit pysyy opesta tai harjoittelijoista riippumatta. Oppilailla oli selkeä käsitys siitä, miten missäkin tilanteissa toimitaan, mihin tiloihin pitää mennä ja mitä tarkoittaa vastuuparityöskentely. Aikuisten yhteistyö oli saumatonta (luokanopet, erkkaope, resurssiope, koulunkäynninohjaaja) ja kaikki vetivät samaa köyttä omalla tavallaan. Jokaisella aikuisella on tilaa toimia omalla tyylillä.” (Reetta Kuusela, syventävä harjoittelu, syksy 2018)

Alkuraitin A-luokassa on tällä hetkellä 40 oppilasta, 22 ekaluokkalaista ja 18 tokaluokkalaista, kaksi luokanlehtoria, erityisopettaja päivittäin tietyillä tunneilla sekä koulunkäynninohjaaja osalla tunneista.

Lisäksi oppilaiden kanssa töitä tekee aineenopettaja tietyissä oppiaineissa. Niin kuin nykyään lähes kaikissa inklusiivisissa luokissa myös Alkuraitin A-luokassa oppilasaines on hyvin heterogeenista ja noin viidennes oppilaista on jollakin tuen portaalla kouluarjessaan.

Pääsin ohjattuun syventävään opetusharjoitteluun yhdistettyyn ensimmäisen- ja toisen luokan inklusiiviseen ryhmään. Luokassamme toteutettiin yhteisopettajuutta. Oppilaita oli tuolloin 18 ensiluokkalaista sekä 22 toisluokkalaista. Oppilaita oli paljon yhteensä ja se jännitti aluksi. Oli kuitenkin mahtava huomata, kuinka toimiviksi luokan lehtorit olivat pystyneet rakentamaan siirtymät ja työskentelymuodot. Siirtymiä ja erilaisia työmuotoja oli melko paljon, mutta työskentely oli järjestelmällistä ja onnistui mainiosti.” (Waltteri Kynkäänniemi, syventävä harjoittelu, syksy 2019)

Yhteiset oppimistilat taattiin purkamalla kahden luokkahuoneen välissä olevat luokanlehtoreiden työhuoneet oppilaiden käyttöön. Näin saatiin yhdistettyä työhuoneiden molemmissa päädyissä olevat luokkahuoneet.

Toinen on sohvapääty, jossa kokoonnutaan aamuisin aamupiirille ja toinen on pulpettipääty, jossa harjoitellaan pulpettien ääressä työskentelyä.

Välissä on välitila, joka taipuu pienuudestaan huolimatta monien eri pisteiden pistetyöskentelytilaksi, lukutilaksi tai vaikka vain oman rauhoittumisen tilaksi.

Yhdysluokkatoiminnalla on monia hyviä puolia. Siitä pohdintoja on tehty niin luokanlehtoreiden omasta toimesta kuin Alkuraitin A-luokassa harjoitelleiden opettajaopiskelijoidenkin toimesta. Heikkouksia ja uhkiakin löytyy, mutta sitä mukaa kun niitä on tiedostettu, on niitä pyritty myös ehkäisemään.

Opiskelijoiden SWOT-analyysivastauksissa toistuvat vahvuuksien ja mahdollisuuksien puolella yli luokkarajojen mahdollistuva tehokas eriyttäminen, vertaistuen tärkeys, auttamiseen ja yhteistyöhön oppiminen sekä useamman aikuisen läsnäolo.

Myös luokkatovereiden runsaus nähdään vahvuutena. Heikkouksina ja uhkina nähdään osittain samat asiat eli suuri ryhmäkoko, meteli, paljous niin oppilaissa kuin oppiaineksessakin sekä kiireen tuntu, kun mm. siirtymät isolla ryhmällä vievät aikaa.

Kunnioittava ilmapiiri sekä lasten että aikuisten välillä huokuu A-luokasta. Sopivassa suhteessa yhteistä tekemistä ja luokkatasoista tekemistä; ennaltaehkäisi oppilaiden turhautumista. Kakkosten vastuuttaminen oli tehty järkevästi, eikä oppilailla ole liikaa ”paineita” mallina toimimisesta, mutta ymmärtävät silti olevansa esimerkkinä pienemmille.

Syventävän harjoittelun opit yhdysluokassa loivat järjettömän hyvän pohjan rakentaa omaa toimintaa ja yhteistyötä muiden kanssa. Luokan aikuisten kanssa on sellainen olo, että hommia tehdään yhdessä, oppilaiden parasta ajatellen, eikä asetelmasta ”me ohjaajat, te opiskelijat”.

Myös koulunkäynninohjaajan ammattitaidon hyödyntäminen huippuluokkaa ja hänen rooli valmiiksi mietitty tunnilla.” (Reetta Kuusela, syventävä harjoittelu, syksy 2018)

Oppilaiden näkökulmasta, näkökulmasta, jota luokanlehtorit korostavat oppilaslähtöisyyden takia kaikista merkityksellisimpänä, suurimpina etuina yhdysluokkatoiminnassa nähdään sen myötä mahdollistuva joustavuus ja oppilaslähtöisyyden vahvistuminen.

Perinteisen opiskelen ensin ensimmäisellä luokalla ja sitten toisella luokalla -malliin verrattuna yhdysluokkatoiminta antaa muun muassa joustavasti aikaa ja joustavaa rakennetta alkuopetukseen. Luokkarajaton opiskelu antaa konkreettisesti lisää aikaa samassa oppimisympäristössä tuttujen aikuisten ja rutiinien säilyessä esimerkiksi luokka-asteen kertaamistilanteissa.

Etuna on myös malli yhdessä tekemisestä. Sen välittyminen oppilaisiin on melko pian huomattavissa yhteistoiminnan päästessä käyntiin. Vastuuparityöskentely (eka- ja tokaluokkalainen parina) luo turvaa ja tutustuttaa oppilaita toisiinsa kouluarjen lomassa.

Etuina nähdään luokkatovereiden runsaus, mikä mahdollistaa useiden ystävyyssuhteiden synnyn ja syventämisen. Vertaisen löytäminen on helpompaa, kun oppilaita on enemmän.

Vanhemmat oppilaat ryhdistäytyvät luonnostaan nuorempien läsnä ollessa, nuoremmat puolestaan pyrkivät yrittämään parhaansa.

Opetuksen moninaistamisen johdonmukainen ja vaivattomampi toteuttaminen ja toteutuminen joustavien ryhmittelyjen avulla useampien aikuisten toimesta nähdään ilman suurempia pohdintoja yhdysluokkatoiminnan keskeisenä hyötynä.

Erityisopetuksen resurssia pystytään yhdysluokassa kohdentamaan tehokkaammin ja esimerkiksi työhyvinvoinnin ylläpito helpottuu yhdessä arkea ja vastuita jakaen. Myös ammatillinen kehittyminen mahdollistuu tehokkaammin toisen työtä seuratessa ja havainnoidessa.

Luokkaan oli myös saatu hyvin resursseja esimerkiksi erityisopettajan, resurssiopettajan ja koulunkäynnin ohjaajien tuen myötä, joten kaikki oppilaat pystyivät opiskelemaan omalla tasollaan yhdessä vertaisiensa kanssa esimerkiksi joustavan ryhmittelyn myötä.” (Waltteri Kynkäänniemi, syventävä harjoittelu, syksy 2019)

Yhdessä tekeminen vaatii totuttelua, joustoa, hermoja ja aikaa. Se turhauttaa välillä, mutta pitää ajatuksen virkeänä. Syyslukukausi 2018 meni rutiineja ja toimintamalleja luodessa yrityksen, erehdyksen ja oivallusten kautta. Nykyään viikon rutiinit ovat jo niin toimivia, että välillä aikuiset tuntuvat lukevan toistensa ajatuksia.

Ärsykkeitä ja ääntä on paljon, niihin vastataan erilaisilla ryhmittelyillä yhteisten sääntöjen ja hiljaisuusmerkkien kautta. Rutiinien luominen on ehdottoman oleellista (ryhmittelyt, lukkarit, tilat jne.) hyvän yhteistyön toteutumiseksi suuren oppilasryhmän kanssa toimiessa.

Soveltamisen mahdollisuudet kaventuvat joiltain osin pakostakin, koska isossa ryhmässä nopeiden muutosten tekeminen on haastavampaa. Tämän takia hyvien pysyvien rutiinien rakentaminen, toistaminen ja käyttäminen on hyvin tärkeää.

Niin lapset kuin aikuisetkin hyötyvät näistä ja arki on toimivaa, turvallista, tehokasta ja miellyttävää.

Kaikesta on tähän mennessä selvitty, yhdessä, eikä muutoksen tarvetta alkuperäiseen yksittäisten luokkien opettamiseen ole nähty. Yhteisistä aamulenkeistä nautitaan täysin rinnoin Lapin hienoissa maisemissa vastuuparin tai vapaavalintaisen parin rinnalla maanantaisin, kun orientoidutaan uuteen kouluviikkoon yhteisen reippailun merkeissä.

Aamupiiriin sohvan ääreen kokoonnutaan päivittäin omien vastuutehtävien hoitamisien jälkeen. Vastuutehtäviä tehdään oman vastuuparin kanssa yhteisöllisyyden ja yhteisen hyvän ylläpitämiseksi.

Aamupiirissä opitaan kalenteriasioita päiväjärjestysvastaavan johdolla niin suomeksi kuin englanniksikin. Myös säätiedot ja nimipäiväsankari tiedotetaan yhteisesti ennen viikoittaisen viikkolaulun laulamista.

Päiväjärjestyksestä näkyy konkreettisesti yhteiset tunnit ja vuosiluokittain toteutettavat tunnit. Päiväjärjestys on näkyvillä koko päivän ajan ja se päivittyy sitä mukaan, kun tunnit ovat käytyinä.

Ruokailuun siirrytään vastuuparijonossa, jossa niin oman kuin toisen esimerkin avulla opitaan siirtymään isossakin porukassa hiljaisesti muita häiritsemättä.

Ruokalinjastolla huolehditaan, että jokainen muistaa ottaa maistiaisia, vaikka juuri tänään ei oma lempiruokapäivä olisikaan. Ruokapöydässä keskustelu on vapaampaa ennen pitkälle välkälle lähtöä.

Open apulaiset tekevät omaa vastuutehtäväänsä ennen välkälle siirtymistä. Apulaisen työ on tällä hetkellä suosituin ja halutuin vastuutehtävä. Onneksi kaikkia vastuutehtäviä saa koulussa hoitaa kukin omalla vuorollaan.

Alkuraitin A-luokkalaiset opiskelevat joustavissa ryhmissä lukemisen ja kirjoittamisen taitoja, musisoivat ja kuvataiteilevat sekaryhmissä, opiskelevat ympäristöoppia, milloin suuressa ryhmässä, milloin vastuuparin kanssa, mutta vuosiluokkiin sitoutumattomasti.

A-luokassa ihmetellään, oivalletaan ja opitaan matemaattisia ilmiötä sekaryhmätunneilla.

Omia matematiikan sisältöjä opitaan vuosiluokkatunneilla. Alkuraitin A-luokassa opiskellaan myös yksi kokonainen päivä vuosiluokittain. Näin toimitaan aina tiistaisin ja tietysti myös silloin, jos oppilaat tai opetettava aihe sitä vaatii.

Perjantaisin oppituntien päätteeksi opettajat kokoontuvat yhteiseen tiimipalaveriin käymään läpi tulevaa viikkoa ja muita yhteisiä asioita.

Huoltajat antavat yhdysluokkatoiminnalle kiitosta aikuisten määrästä ja huolellisista lapsen edun mukaisista rutiineista. Alkuun ihmismäärästä säikähtäneetkin jo jouluun mennessä kiittävät ja huokaisevat etujen ollessa mahdollisia uhkia suurempia.

Yhdysluokassa hyvää on vastuuparit, pienryhmätoiminta, aamun aloituksen sohvalla sekä usean aikuisen tuoma apu ja tuki. Haastavaksi koen rauhallisen lapsen ja hänen erityisosaamisensa huomioimisen isossa ryhmässä. Se että luokalla on useampi opettaja on mielestäni lapselle rikkaus.

Kuitenkin se omaope on lapselle tärkein ja hänestä puhutaan kotona. Yhteistyö koulun ja kodin välillä toimii hyvin, se on välitöntä ja helppoa. Molemmat lapset ovat tykänneet kovasti olla yhdysluokalla. Parasta siinä on ollut vastuuparitoiminta ja pienryhmät.

Lisäksi se että on saanut itse vastuuta kakkosella on ollut tärkeä asia, ekaluokkaiselle vanhemman oppilaan tuki on ollut iso asia. Isosta porukasta on aina löytynyt joku jonka kanssa leikkiä.“ (Kahden oppilaan äiti)

Ensimmäiseksi ajatus yhdysluokassa oli hieman pelottava. Pelotti kuinka pieni ekaluokkalainen pärjää niin isossa ryhmässä, tuleeko jyrätyksi vanhempien lasten toimesta ja tuntuuko lapsesta turvattomalta. Toisaalta ajatus vastuuparista ja pienryhmistä tuntui mukavalle. Toisen lapsen aloittaminen yhdysluokassa oli mieluisa, oltiin sitä toivottukin. Esikoisen kanssa saatu kokemus luokasta ja luokan opettajista oli hyvin mieluinen ja turvallisin mielin sai laittaa kuopuksenkin kouluun.” (Kahden oppilaan äiti)

Yhdessä tehden on mahdollisuus nähdä, kuulla ja tehdä yhdessä, enemmän, erilaisin näkökulmin, toinen toisensa vahvuuksia hyödyntäen. Koulun ja työyhteisön tuella arjen pulmatkin puolittuvat ja tekeminen mahdollistuu. Tutkiminen, kokeileminen ja kehittäminen vie eteenpäin niin oppilaita omalla koulupolullaan kuin opettajia omassa työssään.

“...yli suurten esteiden kanssasi mä seikkailen. Yhdessä me teemme sen!”

Lainaukset laulusta Yhteistyöstä voimaa saa OTAVA

Lapin yliopiston harjoittelukoulu sai uuden rehtorin: Anne Onnelan

”Onnistuminen luo innostusta, innostuminen onnistumista”

Kuva ja teksti: Virpi Vainio

”On etuoikeus päästä johtamaan Lapin yliopiston harjoittelukoulua, joka on näköalapaikka koulutuksen kentälle.”

Mahdollisuus haastaa ja kehittää

Anne Onnela näkee Lapin yliopiston harjoittelukoulun rehtoriuden tilaisuutena kehittää ja antaa omaa osaamistaan: ”Näin kiehtovana mahdollisuutena päästä työskentelemään opettajainkoulutuksen, tutkimuksen, kokeilun ja kehittämisen kanssa. Opettajankoulutuksessa luodaan perusteita meidän lasten ja nuoren tulevaisuuden eteen. Näen myös, että tässä tehtävässä on mahdollisuus yhdessä kehittää seudullista yhteistyötä.”

Olen kotoisin Sodankylästä, jossa lapsuuteni vietin pienessä maaseutukylässä kyläkoulua käyden. Sukuni naiset: mummi, äitini ja tätini ovat aina olleet työelämässä tiiviisti mukana. Kotoa tuleekin malli siihen, että työn tekeminen on arvokasta ja tärkeää. Ehkä taustastani tulee myös se asenne, että asioihin kannattaa suhtautua myönteisesti ja ratkaisukeskeisesti.”

Onnelan monipuolinen tausta

”Uskon, että laajasta kokemuksesta koulumaailmasta aina valtakunnan tasolle on hyötyä tehtävässäni.”

Annen urapolku on ollut monivaiheinen: Hän valmistui vuonna 1989 luokanopettajaksi Lapin yliopistosta, opiskeli äidinkielen opettajaksi vuonna 2009. Toimi Sodankylässä ensin apulaisrehtorina, sitten rehtorina, sivistysjohtajana Kittilässä ja Sodankylässä ja siinä välissä opetusneuvoksena opetusministeriössä yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osastolla.

Opettajan kannustus kantaa

”Muistelen monesti lämmöllä ensimmäisen luokan opettajaani. Hänellä oli näin tästä ajastakin katsottuna modernit opetuskäytänteet ja mikä tärkeintä:

hän kannusti. Jo tuolta ajalta juontaa ajatukseni, että opettajan asenteella on todella väliä. Lapin yliopiston erityispedagogiikan lehtori Tanja Äärelä on tutkinut väitöskirjassaan vankien peruskouluajan kokemuksia ja kiteytti itsellenikin läheiseksi tulleen ajatuksen: ”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.” Kaikki lapset eivät saa kannustusta kotoaan, tässä onkin opettajuuden paikka. Me voimme omalla työllämme tukea ja auttaa lapsia ja nuoria uskomaan omiin unelmiinsa ja tekemään niiden eteen töitä.”

Toimivan koulun salaisuus

”Koulu on tavallaan yritys, jossa toimii yksilöitä mutta jotta yritys toimisi, pitää sen kaikilla jäsenillä olla yhteinen visio ja tehtävä. On tärkeää, että yhteisö pitää arvonsa kirkkaina mielessä, ja tässä kohtaa ajattelen, että vanha kunnon ´koko kylä kasvattaa` -ajattelu sopii mainiosti kouluunkin. Ajatus, että kaikki oppilaat ovat kaikkien opettajien, on tärkeä eli yhteisöllinen opiskeluhuolto on kaiken a ja o. Yksilöllinen ja yhteisöllinen oppilashuolto, jossa jokainen koulun aikuinen on omalla toiminnallaan kohtaamassa lapsia ja nuoria.”

Mitä odotat eNorssi-yhteistyöltä?

”eNorssin toimijuuden hienous on siinä, että teemme työtä yhteisten tavoitteiden eteen, niin että jokaisen autonomiaa arvostetaan ja yhteistyön kautta saadaan muiden norssien tutkoke-kokemuksia hyödynnettyä eli jaetaan toisille ideoita ja osaamista. Jokainen norssi on kuitenkin itsenäinen toimija, joka jalostaa ja kehittää asiat omaan alueeseensa sopivaksi. Kiteytettynä ajattelen, että parhaimmillaan yhteistyö kasvattaa uskallusta ja rohkeutta erilaisten kokeilujen toteuttamiseen.

Tehtävämme on toteuttaa, viedä tehdyt päätökset käytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla. Kysymys kuuluukin, miten tulevaisuuden opettajat saisivat meiltä toimivat käytännöt ja osaamisen pärjätä muut-

tuvassa koulumaailmassa. Tietystikään tämä ei tarkoita sitä, että ei pitäisi harkita ja kyseenalaistaa; uudistuksia tulee laittaa käytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla eli käyttää sitä ainutlaatuista osaamista, mikä suomalaisilla opettajilla on. Näen kuitenkin, että tehtävänsä tähden harjoittelukoulun on aina oltava muutaman askeleen muita kouluja edellä.”

”Koulumaailman muutosvauhti on kiihtynyt”

”Ajattelen, että viimeiset kymmenen vuotta koulu on ollut valtavien muutosten kourissa. Nyt juuri valmistaudutaan oppivelvollisuuden laajenemiseen, mikä laajentaa jälleen meidän tehtäviämme. Toisaalta näen uudistukset hyvänä. Ne pakottavat meidät tarkastelemaan omaa toimijuuttamme kriittisesti. Ei ole haitaksi arvioida itseään ja toimintaansa. Välillä muutos uuteen on kivuliasta, mutta kehitys on myös näyttänyt, että uusia keinoja tarvitaan. Tärkeintä on, että meidän lapsilla ja nuorilla olisi kaikilla samat mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan – riippumatta maantieteellisestä sijainnistaan.”

”Innostuminen luo onnistumista, onnistuminen innostumista!”

”Rehtorina haluan ennen kaikkea olla tukemassa innostusta ja onnistumista ja seisoa ikään kuin tämän koulun takana, henkilöstön ja oppilaiden tekemisen takana. Uskon vahvasti henkilöstön osaamiseen ja asiantuntemukseen. Omaa ammattitaitoani ja osaamistani aion käyttää erityisesti toimintakulttuurin kehittämisen ja eteenpäin viemiseen.”

Mitä koulumaailma on oppinut koronasta?

”Ainakin tämä epidemia on opettanut meille sen, mitä futurologit ovat yrittäneet jo pidempään sanoa: maailmaa muuttuu ja meidän täytyy valmistautua siihen. Ja jos jotain hyvää, niin tämän jälkeen olemme oppi-

neet löytämään uusia ratkaisuja, arvostamaan yhteistyötä ja huomaamaan, miten arvokasta toimiva kouluarki on sekä koululaisille että meille aikuisille.”

Lapsissa on tulevaisuus, mutta teissä on lasten tulevaisuus”, sanoi Sodankylän kunnanjohtaja Viljo Pesonen pari vuosikymmentä sitten, kun olin nuori opettaja. Minusta nämä ovat edelleen viisaat sanat.

Opettajilla on valtava merkitys lasten elämään – ja vielä suurempi se on meidän harjoittelukoulujemme opetushenkilöstöllä, koska tulevaisuuden opettajat rakentavat pedagogisen identiteettinsä meidän ohjauksessamme.”

Väitöskirjatyö lähtökuopissaan ”Johtamisen kehittäminen on yksi tasa-arvoisen peruskoulun painopiste ja itseäni kiinnostava asia. Johtaja on mahdollistaja. Kun on saanut nähdä ja kokea koulumaailman eri näkökulmista, minua kiinnostaa myös tutkimuksen avulla tehdä yhteenvetoa siitä, minkälaista tukea koulutuksen johtamiseen, uudistusten ja muutosten toteuttamisessa sekä toimeenpanossa tarvitaan niin kunnan kuin poliittisen päätöksenteon tasolla. Väitöstutkimukseni aihe keskittyy johtavien viranhaltijoiden, pääosin sivistysjohtajien, näkemyksiin. Kunnat eivät pärjää muutosten kanssa yksin, tarvitaan yhteistyötä.”

Hankkeen avulla muutosta oppimisen arkeen – muuttuuko koulu – millaista muutosta tarvitaan?

Teksti: Anita Haataja (KT) Lapin yliopiston harjoittelukoulu

Lapin yliopiston harjoittelukoululla toteutettiin

Opetushallituksen rahoittama kahden vuoden weLearn-hanke 2017-2019.

Hanke oli osa harjoittelukoulun Alkuraitin tavallista koulunkäyntiä ja kaikki koulun kuusi 1. ja 2. luokkaa eli yhteensä 125 lasta, seitsemän lehtoria ja kolme koulunkäynnin ohjaajaa osallistuivat hankkeeseen.

Lisäksi luokissa suoritti ohjattua opetusharjoittelua hankkeen aikana yhteensä 142 luokanopettajaopiskelijaa.

Hankkeen avulla edistettiin pienten oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisia TVT-taitoja siten, että TVT palveli lasten oman toiminnan ohjausta, vastuuseen kasvamista ja opiskelutaitoja.

we Learn -hanke tuotti uutta tietoa lasten TVT-taitojen systemaattisesta kehittämisestä osana muuta koulunkäyntiä. Harjoitteluiden aikana luokanopettajaopiskelijat oppivat TVT:n käytön erilaisia pedagogisia malleja.

Hanke mahdollisti myös tietokoneiden hankkimisen alkuopetusluokkiin yksistään oman luokan käyttöön. Yhdessä luokassa oli jo aiemmin toteutettu kehittämistoimintaa ja siellä jokaisella oppilaalla oli käytössään kannettava tietokone.

Hankkeen alkaessa muihinkin luokkiin hankittiin koneet siten, että niitä oli noin puolelle oppilaista. Lisäksi kaikilla oppilailla oli käytössään henkilökohtaiset kuulokkeet.

Verkon parantamiseksi luokkiin asennettiin tukiasemia. Laitehankintojen lisäksi hankerahoitus toi alkuopetusluokkiin lisää aikaresurssia. Hankkeen aikana opettajat kokoontuivat säännöllisesti jakamaan kokemuksiaan ja ideoitaan ja keskustelemaan toimivista käytänteistä ja tuloksena syntyi kuusi erilaista tapaa hyödyntää digitaalisuutta alkuopetuksessa.

Lisäksi luokkiin saatiin yksi ylimääräinen puolen ryhmän tunti (ns. jakotunti) ja tälle tunnille myös koulunkäynninohjaaja.

Opettajat kutsuivat tätä tuntia ’weLearn-tunniksi’. Koulun ATK- ja AV-asiantuntija vastasi verkon ja laitteiden toimivuudesta ja oli apuna ongelmatilanteissa. (Turunen & Haataja 2019 artikkeli prosessissa.)

Opetusharjoitteluissa opettajaopiskelijat suunnittelivat, opettivat ja ohjasivat oppilaiden työskentelyä ja TVT-taitojen opettelua. Opiskelijoita ohjattiin hyödyntämään teknologiaa monipuolisesti kaikissa harjoitteluissa.

Tätä varten päätettiin tehdä suunnitelma harjoitteluiden sisältöihin, jolloin huolehdittiin siitä, että opiskelijaryhmät pääsivät toteuttamaan TVT:n opettamista ja käyttöä.

Opetusharjoittelussa weLearn-hanke oli koko ajan mukana.

Hankkeen tavoitteena oli saada oppilaille TVT:n käytön alkeistaidot alkuopetuksen aikana. Tämä mahdollistui, kun jakotunteja lisättiin luokkaa kohti yhdellä tunnilla viikossa. Näin mahdollistettiin oppilaiden ohjaamisen yksilöllisempi ja tuetumpi oppiminen alusta lähtien.

weLearn-hankkeessa etsittiin ratkaisuja TVT:n opetuskäytön kipupisteisiin kuten ruutuaikaan ja käsillä tekemisen ja kokonaisvaltaisen persoonallisuuden kehittymisen tukemisen kysymyksiin. Hankkeessa tavoitteena oli kehittää alkuopetukseen pedagogisesti kestäviä ja laadukkaita TVT:n käytön malleja.

Myös opettajaopiskelijat tarvitsevat tässä ohjausta opintojensa aikana systemaattisesti ja suunnitellusti.

Hankkeen toiminnoista koottiin video, jonka tuottajina olivat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan videoilmaisun opiskelijat Juho Posio ja Emma

Sarsila sekä heidän ohjaajansa videoilmaisun lehtori Max Juntunen.

Kokoonnuimme suunnittelemaan videon sisältöjä yhdessä ja jokainen luokanlehtori mietti omasta pedagogiastaan sopivaa kuvattavaa kohtaa.

Videon avulla oli tarkoitus koota alkuopetusikäisen lapsen kokonaisvaltaisen persoonallisuuden kehittymisen näköisiä oppimistilanteita, joissa lapset oppivat yksin ja yhdessä, auttoivat toisiaan, harjoittelivat monipuolisesti TVT:n oppimista leikkien, piirtäen ja liikkuen.

weLearn-hankkeen 3 minuutin videoon voit tutustua seuraavasta linkistä: https://www. youtube.com/watch?v=uaXLrgKYMgE

Hankkeen tieteellinen asiantuntija professori

Tuija Turunen kokosi hankkeesta myös tutkimusaineistoa. Turunen totesi tutkimuksen tuloksen perusteella

tärkeäksi sen, että TVT:n opetus kyettiin saamaan osaksi opettajan muuta pedagogiikkaa.

Tutkimuksessa kävi ilmeiseksi, että koulun käytäntöarkkitehtuurin muuttuminen edellyttää opettajien toimijuutta ja sitoutumista. Tällöin koululla on hyvät edellytykset kehittää TVT:n opetuskäyttöä pedagogisesti perustelluksi työvälineeksi osaksi muuta opetus- ja oppimistoimintaa.

Pelkkä laitteiden tulo luokkiin ei siten takaa laadukasta pedagogista toimintaa, vaan voi pahimmillaan johtaa pedagogisen päätösvallan siirtymisen opettajalta kaupallisille toimijoille. (Turunen & Haataja 2019, artikkeli prosessissa.)

Mitä haittaa voi on liiallisella ruutuajan käytöllä alkuopetusikäiselle lapselle?

Lasten ruutuaikaa seurasimme kaikkien luokkien oppilaiden kanssa weLearn-hankkeen aikana. Ruutuajan määrittelimme kotiin lähetettävässä seuranta lomakkeessa seuraavasti:

Lasten perheissä oltiin kiitollisia siitä, että tällainen ruutuajan seuraaminen sai aikaan kotonakin yhteistä keskustelua vanhempien ja lasten kanssa sopivan ruutuajan löytämiseksi.

Kotona pidettiin tärkeänä ohjata lasta monipuolisiin leikkeihin ja ulkoiluun, jotta ruudun ääressä olemista ei tulisi liikaa.

weLearn-hankkeen päätöstilaisuudessa tutkijatohtori Satu-Maarit Frangou Lapin yliopistosta kertoi oppilaiden vanhemmille kirjoittamisesta ja muistamisesta.

Frangou tarkasteli omassa tutkimuksessaan lasten, nuorten ja yliopisto-opiskelijoiden kirjoittamista käsin, tietokoneen näppäimistöllä ja iPadin tai älypuhelimen kosketusnäytöllä. Hän tutki näiden kirjoittamismenetelmien yhteyksiä kirjoitettujen tekstien muistamiseen eli kuinka hyvin ihminen muistaa käsinkirjoitetun ja eri laitteilla kirjoitetun tekstin.

Frangoun tekemän tutkimuksen mukaan alle 11-vuotiaille ei ollut muistamisen kannalta väliä, mitä kirjoittamisen tapaa käytettiin eniten. Tilastollisesti merkittävä tulos oli yli 11-vuotiailla nuorilla sekä aikuisilla.

Eli vanhemmat opiskelijat muistivat käsinkirjoitetun tarinan paremmin kuin näppäimistöllä kirjoitetun. Tutkimuksen perusteella Satu Frangou suosittelee, että eri kirjoitusmenetelmiä harjoitellaan monipuolisesti ja näppäilytaitoja opetetaan järjestelmällisesti jo ensimmäisiltä luokilta lähtien.

Kumpaakin kirjoittamisen tapaa täytyy osata ja kummallakin kirjoittamisen tavalla - kynällä ja näppäimistöllä – on omat vahvuutensa. Kummassakin tavassa kehittyy oma ”näppäryys” tuottaa tekstiä. Frangoun mukaan on tärkeää kyetä tuottamaan multimodaalista tekstiä monien medioiden kautta. Tavallinen lyijykynäkin on yksi ”media”.

Turvallisesta ruutuajan määrästä huolehtiminen on Frangoun mukaan myös tärkeää, sillä pikseleistä koostuvia kuvia katsoessa rasitetaan enemmän silmiä ja myös aivoja. Jos kouluissa käytetään paljon erilaisia TVT-välineitä, niin kotona lapset ja nuoret eivät saisi olla enää ruudun ääressä.

Meidän kaikkien on tärkeää antaa silmien katsoa myös kaus ja levätä. Onhan myös Piilaaksossa herätty huoleen lasten ja nuorten älylaitteiden liiallisesta käytöstä. (https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art2000001865075.html).

Lähteet:

Haataja, A., Turunen, T., Autti, H., Hast, E., Kumpulainen, S., Määttä, H-M. & Tuomi, T. 2018. TVT:n opetuskäyttöä oppimassa alkuopetuksessa. Teoksessa T. Tammi & M. Horila (toim.) Oppimis- ja toimintaympäristöjen kehittäminen harjoittelukouluissa. Tilat ja tekniikka pedagogiikan kehittämisen tukena. eNorssi - Opettajankouluttajien yteistyöverkosto,121–127

Turunen, T. & Haataja, A. K. 2019. Tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö alkuopetuksessa käytäntöarkkitehtuurin viitekehyksessä (artikkeli prosessissa)

Frangou, S.-M., Ruokamo, H., Parviainen, T., & Wikgren, J. (2018). Can you put your finger on it? The effects of writing modality on Finnish students’ recollection. Journal of Writing Systems Research 10(2), 84–92. https://journal.alt.ac.uk/index.php/rlt/article/view/2239

Frangou, S.-M., Wikgren, J., Sintonen, S., Kairaluoma, L., & Vasari, P. (2019). The effect of writing modality on recollection in children and adolescents. Research in Learning Technology, 27:2239 doi: 10.25304/rlt.v27.2239

Frangou, S.-M. (2020). Write to Recall – An Embodied Knowledge Construction Model of Affects in Writing. Väitöskirja. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 272. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-188-0

Think globally - act locally

Rauman normaalikoulun kansainvälisyyshanke 2019-2020

Teksti ja kuvat sekä hankeblogi: Maarit Rainio

Rauman normaalikoulun käytävillä kulkee iloinen, yläkoululaisista koostuva 25 kielilähettilään joukko. He pitävät kädestä kiinni pieniä alakoulun oppilaita ohjatessaan heitä kansainvälisyyshankkeen tapahtumiin.

Kansainvälisyyshankkeessa kielilähettiläät toimivat hankekoordinaattorin apulaisina. Jokainen kielilähettiläs valitsee itse yhden vastuualueen hoidettavakseen, joku taitaa olla niin innostunut, että hoitaa kaksikin tai jopa kolme tehtävää.

Kielilähettilään työtehtävät ovat moninaisia. He kulkevat pikkuoppilaiden rinnalla kieliradoilla auttaen ja opastaen heitä. He auttavat pienempiään digitaalisten haasteiden kanssa, koska hankkeen monet toiminnot suoritetaan digitaalisesti verkossa. He pitävät oman äidinkielensä ja kulttuurinsa kielipajaa esim. European Day of Languages –päivänä. He auttavat ruokasalin koristelussa, kun vietämme eurooppalaisia ruokapäiviä ja amerikkalaista ruokaviikkoa.

Kielilähettiläät hoitavat englanninkielistä kahvilaa Halloween-päivänä yhdessä tukioppilaiden kanssa. He tekevät koko koululle monikielistä, digitaalista joulukalenteria, ja jouluna he lukevat joulusatuja pikkuoppilaille.

Kielilähettiläät ovat vieraista kielistä kiinnostuneita oppilasagentteja. Kielilähettilästoiminnassa on 25 yläkoulun oppilasta. Verkosto koostuu lähettiläistä, joilla jokaisella on oma uniikki kielitarinansa, oma kulttuurinsa ja omanlaisensa kokemuksensa vieraista kielistä ja kansainvälisyydestä. Kansainvälisyyshankkeen al kaessa kielilähettiläät osallistuvat koulutukseen, mi ten toimia lähettiläinä. Koulutuksen kulmakiviä ovat seuraavat arvot: toisten kunnioittaminen, esimerk kinä oleminen, auttaminen, kannustaminen, vas tuun kantaminen, keskusteleminen ja ohjaami nen sekä erilaisuuden hyväksyminen. Lisäksi mietimme yhdessä, miten yläkoululaiset voisivat tehdä yhteistyötä pikkuoppilai den (=koulumme alakoululaiset) kanssa ja voimmeko keksiä yhteistä kansainvä lisyyspohjaista tekemistä.

Osa kielilähettiläistä on kantasuomalai sia ja osa maahanmuuttajataustaisia; juuri siksi heille kaikille oli tärkeää tuo da omat vahvuutensa, oman kulttuu rinsa ja oman kielensä osaksi rikasta kouluyhteisöämme sekä samalla säteillä ympäristöön hyvää mieltä ja positiivista energiaa. Kansainvälisyyshankkeen aika na kielilähettiläiden motoksi muovautui: Languages - connecting people

Kansainvälisyyskasvatuksen vuosikello

Kansanvälisyyshankkeen yksi tärkeimmistä funkti oista on rakentaa kansainvälisyyskasvatuksen vuosi kelloa. Vuosikellon tarkoituksena on helpottaa opettajien työtä kansainvälisyyskasvatuksen siirtämisessä perus kouluopetuksen marginaalista keskiöön. Kansainväli syyskasvatuksen ei tule korvata muita oppitunteja, vaan sen tulisi integroitua eri oppiaineiden opetukseen ja olla fundamentaalisena osana normaalia opetusta.

>> Tutustu hankkeeseen tästä!

/ Kielilähettiläät. Lämmöllä muistelemme kielilähettiläs Niklas Ollilan vierailu-

ja. Vierailujen tavoitteena on herättää kuulijoiden sisäinen motivaatio oppia kieltä ja ymmärtää paremmin sen tuomat hyödyt.

Myös Nordisk Kulturkontakt ja Svenska Nu yhdessä tarjoavat mahdollisuuden Låna en nordbo -ohjelmaan. Rauman normaalikoulussa saimme vieraan Islannista.

Áslaug Hersteinsdóttir-Hölttä vietti koulussamme päivän kertomassa Islannista, sen kielestä ja kulttuurista.

Päivän aikana oppilaille tulivat tutuksi Islannin hevoset, tulivuoret, kuumat lähteet, vesiputoukset, jäätiköt, väestön rakenne, muusikot, ruokakulttuuri ja monet muut asiat.

Olemme myös olleet aktiivisesti yhteydessä digitaalisesti ystävyyskouluumme ”Harkaway Primary School” Australiassa. Videoiden välityksellä olemme saaneet seurata elämää maapallon toisella puolella. Olemme myös lähettäneet heille joululahjaksi ison kasan erilaisia, suomalaisia karkkipaketteja. Innolla odotamme Candy Tasting –tilaisuuden tuloksia parhaasta suomalaisesta karkista.

Oma kouluravintolamme Länsituuli on vastannut kahdesta hanketapahtumasta. Kansainvälisyyshanke järjesti yhteistyössä Länsituulen kanssa eurooppalaiset ruokapäivät. Neljä huikeaa ruokapäivää - neljä huikeaa eurooppalaista keittiötä - neljä huikeaa makuelämystä! Saimme maistiaisia saksalaisesta, brittiläisestä, ranskalaisesta ja italialaisesta keittiöstä.

Länsituuli oli myös toteuttamassa amerikkalaista ruokaviikkoa. Saimme kokea makuhermoja hiveleviä elämyksiä periamerikkalaisesta BBQ-annoksesta nuorten suosimaan Mac and cheese –ateriaan. Myöskään hampurilaisia tai amerikkalaista pannukakkua kermavaahdolla ja mansikkahillolla ei unohdettu.

Kielirataseikkailut

European Day of Languages –teemapäivä on aina juhlimisen arvoinen tapahtuma. Päivän tavoitteena on tuoda esiin Euroopan kielellistä rikkautta ja innostaa opiskelemaan kieliä. Euroopassa puhutaan yli 200 kieltä ja jokainen niistä on arvokas. Teemapäivä järjestettiin kielipistetapahtumana. Kielipisteitä piti kaksi koulumme harjoittelijaa ja loppuja kielipisteitä hoiti koulumme maahanmuuttajaoppilaat.

Kielipisteiden kielinä oli venäjä, ruotsi, arabia, italia, saksa, englanti ja viittomakieli. Lisäksi radalla oli Some Fun - pisteitä. Some Fun -pisteiden QR-kooditehtävät veivät someen. Näillä pisteillä sai tutustua espanjaan, japaniin, ranskaan, italiaan, ruotsiin ja katsoa lyhyen esittelyvideon koulustamme.

Oppilaat ovat päässeet englannin tuntien puitteissa myös vieraiden kielten Amazing Race -seikkailuradalle. iPad kouraan ja menoksi! Radalla tutustutaan kahdeksaan huikeaan kieleen - ruotsi, englanti, saksa, ranska, venäjä, japani, espanja ja italia - ratkomalla näihin kieliin liittyviä tehtäviä laulaen, leikkien, puhuen, kirjoittaen, kuunnellen, lukien, digipelejä pelaten, maantuntemustehtäviä ratkoen ja ennen kaikkea liikkuen.

Eri kielet alkavat sinkoilla luokassa, kun oppilaat etenevät seikkailuradalla. On upeaa huomata, miten oppilaat ymmärtävät englannin avulla pääkohtia kielistä, joita he eivät ole koskaan edes opiskelleet. Kieliseikkailurata herättää oppilaassa myönteisen asenteen kielenoppimiseen sekä vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia moniakin kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoa rohkeasti. Seikkailurata herättelee oppilaiden uteliaisuutta kieliin. Englannilla on globaali asema maailmankielenä, mutta sen avulla pystyy avaaman monta muuta kieliovea.

Kansainvälisyyshanke

Think Globally–Act Locally –kansainvälisyyshanke osallistaa oppilaat sekä kotikansainvälisyyteen että kansainvälisyyteen. Hankkeessa ohjataan arvostamaan eri kieliä, niiden puhujia ja eri kulttuureita. Oppilaissa herätetään kiinnostus koulun ja ympäröivän maailman kielelliseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen ja heitä rohkaistaan viestimään autenttisissa ympäristöissä.

Oppilaat osoittavat kykyä sopeutua mui hin kulttuureihin ja toimia oman kulttuu rinsa myönteisinä lähettiläinä. Yhteistyö tä lisätään koulun sidosryhmien kanssa sekä tehdään yhteistyötä yli maiden rajo jen tietoteknologiaa ja globaaleja verkostoja hyödyntäen.

Hankekoordinaattorina pidä itse Rauman normaalikoulun kansainvälisyyshanketta hienona ruohonjuuritason hankkeena, jonka tärkein funktio on aktivoda valtavan iso osa koulumme oppilaista hankkeen tarjoamiin moninaisiin toimintoihin. Parasta mielestäni on kuitenkin se fakta, että vaikka hanke paperilla päättyi virallisesti 31.12.2020, jatkavat sen monet toiminnot ”elämäänsä” koulun arjessa jalkauttaen kansainvälisyyden ja monikielisyyden pitkällä tähtäimellä näkyväksi osaksi koulumme arkea.

Soveltuvuuden roolia valotettiin monipuolisesti webinaarissa

Teksti: Sara Eeva ja Susanna Nera

Turun normaalikoulu

Opettajakoulutuksen opiskelijavalintaan on käytännössä aina kuulunut tunteitakin herättävä osa-alue, nimittäin hakijan soveltuvuuden arviointi. Se sisältyy myös vastikään uudistettuun valtakunnalliseen opiskelijavalintaan, jota yliopistot harjoittelukouluineen ovat yhteistyössä kehittäneet. Aiheesta keskusteltiin “Soveltuvuuden rooli opiskelijavalinnoissa” -webinaarissa, jonka järjesti 17.2.2021 kasvatusalan valintayhteistyöverkoston soveltuvuuskoetyöryhmä.

Webinaarin aluksi OVET-hankkeen (2017-2020) johtaja Anu Warinowski Turun yliopistosta taustoitti valintakoeuudistusta. Hän korosti, miten Suomessa opiskelijavalintavaihe on ainoa todellinen portinvartija opettajan ammattiin ja siksi merkityksellinen, sillä ammatin eettinen ulottuvuus on laaja. Soveltuvuuden arvioinnin kehittämiseksi, etenkin sen tutkimusperustaisuuden vahvistamiseksi, on yliopistoyhteistyönä luotu opettajan osaamista kuvaava MAP-malli, Warinowski kertoi. MAP käsitteellistää opettajan tarvitsemia taitoja ja siten sitä, mitä valintakokeessa kannattaa mitata, kun arvioidaan hakijan koulutettavuutta ja soveltuvuutta opettajan ammattiin.

Riitta-Leena Metsäpelto Jyväskylän yliopistosta totesi, että tutkitusti valintamenettelyt tuottavat sellaista tietoa, joka auttaa ennustamaan hakijan opettajantyössä tarvitsemaa osaamista sekä koulutuksen aikana että työssä. Valintakoeuudistuksesta hän mainitsi, että soveltuvuuden arviointia on kehitetty luotettavammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Hakijan näkökulmasta nämä seikat ovatkin ensiarvoisen tärkeitä. Käyttöön on Metsäpellon mukaan otettu esimerkiksi strukturoitu pysäkkihaastattelu (MMI). Siinä kaikille hakijoille esitetään samat kysymykset, jotka arvioidaan yhtenäisesti. Tehtävät ovat toiminnallisia, jolloin hakija ei vain kuvaile taitoa vaan myös osoittaa sitä.

Soveltuvuuskokeen yksi tärkeä tehtävä on karsia huonot hakijat, totesi vuorostaan tutkijatohtori Ville Mankki Tampereelta. Hakijankin tulevaisuuden näkökulmasta soveltuvuuden arvioinnin onnistuminen on tärkeää. Jos alalle päätynyt kokee tehneensä väärän uravalinnan, hän kärsii siitä, samaten hänen oppilaansa.

Mankki nosti myös esiin erityisen kiinnostavan näkökulman, nimittäin sen, mitä yliopistokoulutuksella voi tai ei voi saada aikaan. Hänen mukaansa soveltuvuuden arvioinnissa ennustavien kriteerien rajaaminen on tärkeää, sillä on luotettavasti löydettävä hakijoiden erot eritoten niissä valmiuksissa, joita opettajalta halutaan mutta joita koulutuksella ei kuitenkaan voida riittävästi kehittää. Tutkimusten mukaan esimerkiksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tällaisia opettajan ammatissa tärkeitä mutta yksilön tasolla pysyviä tai melko hitaasti muuttuvia ominaisuuksia.

Moni tunnistanee ajatuksen siitä, miten ”näppituntuma” kertoo, kenellä on ”kasvattajan mieli”. Mankki toi

tämän esiin todeten, että tutkitusti soveltuvuuden arvioijilla saattaa olla piilokriteereitä. Esimerkiksi ikään tai sukupuoleen liittyvien piilokriteerien käyttäminen on johtanut epätasa-arvoisiin valintoihin. Siksikin soveltuvuuden arvioinnin on oltava tutkimusperustaista ja strukturoitua, Mankki painotti.

Millaisia opiskelijoita esimerkiksi luokanopettajakoulutukseen sitten on valikoitunut ennen pääsykoeuudistusta? Näkökulmaa valotti yliopistotutkija

Henna Vilppu Turusta. Hän kehysti puheenvuoronsa toteamalla aluksi, että luokanopettajan työssä vaaditaan kykyä jatkuvaan oppimiseen ja oman oppimisen säätelyyn. Tähän liittyen luokanopettajaopiskelijoiden menestymistä valintakokeessa ja opinnoissa on verrattu kolmessa opettajankoulutusyksikössä. Tutkimus tehtiin vuonna 2019 toteutetulla kyselytutkimuksella.

Vilpun esittelemä tutkimus luokanopettajaopintonsa aloittaneista osoitti monta kiinnostavaa seikkaa. Tuloksista ilmeni, ettei luokanopettajakoulutus tällä hetkellä houkuttele akateemisesti parhaita opiskelijoita. Lisäksi selvisi, että miesopiskelijat pääsivät koulutuksiin naisia heikommilla arvosanoilla ja suoriutuvat ensimmäisen vuoden opinnoistaan naisia heikommin. Kaikkinensa koulutukseen päätyi opiskelustrategioiltaan heterogeeninen joukko opiskelijoita, joista erottui kaksi ryhmää: toistamissuuntautuneet, tukea tarvitsevat oppijat (45%) ja itsenäiset syväoppijat (55 %). Opiskelustrategiat eivät olleet tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä opintomenestykseen, mutta jälkimmäinen ryhmä suoritti enemmän opintopisteitä ja arvosanojen keskiarvo oli korkeampi.

Kaikki webinaarin puhujat ja kommentoijat, joita oli mm. OKM:sta ja OAJ:sta, olivat yhtä mieltä siitä, että tutkimusta soveltuvuuden arvioinnista, opiskelijavalinnoista kokonaisuutena ja ylipäänsä opettajankoulutuksesta tarvitaan lisää.

Palkittua musiikinopetusta

Teksti: Olli-Pekka Salo

Jyväskylän normaalikoulun alakoulun musiikinopettaja Henna Mikkonen sai joulukuussa 2020 ensimmäisen Kari Ala-Pöllänen -palkinnon. Tapiolan kuoron ja Nuorten kuoroliiton perustama valtakunnallinen palkinto myönnetään ansioituneelle kuoronjohtajalle, jonka toiminta koulukuorojen parissa on ollut merkittävää ja koko alaa inspiroivaa.

Henna on jo vuosien ajan johtanut Norssissa kolmea perustamaansa kuoroa, jotka ovat innostaneet laulamisen pariin noin 100 lasta vuosittain. Laulamisen ilosta on kuorojen myötä tullut merkittävä osa koulun toimintakulttuuria.

Henna on työssään tutustuttanut lapset eri musiikkigenreihin ja aikakausiin, ja onpa mukana ollut haastavampaakin kuoromusiikkia. Vuosien varrella alakoulun kuorot ovat toteuttaneet myös erilaisia musiikkiteat-

Jyväskylän normaalikoulussa

teriproduktioita, joiden suunnitteluun kuorolaiset ovat osallistuneet aktiivisesti.

Poikkeuksellinen lukuvuosi on luonnollisesti näkynyt myös Hennan työssä.

”Kaipaan tällä hetkellä tosi paljon kuoroja, joita ei nyt korona-aikana ole voinut pitää ollenkaan. Ja tuntuu, että lapsetkin kaipaavat niitä.”, Henna toteaa.

Hennan työllä on myös valtakunnallista vaikutusta, sillä luokanopettaja- ja musiikinopettajaopiskelijoiden mukana malli leviää eri puolille maata. Harjoittelujen aikana opiskelut ovat saanet kokemuksia kuorotoiminnan mahdollisuuksista ja ymmärtäneet sen arvon osana koulutyötä.

Norssin 150-vuotisjuhlaviikolla vuonna 2016 otetussa kuvassa Henna on kahden kuoronsa, Poikakuoron ja Isojen kuoron (3.–6. luokkalaiset) kanssa. Kuvasta puuttuu hänen suurin kuoro eli Pienten kuoro (1.–2. luokkalaiset).

Norssien uudet tohtorit

FT Hannu Moilainen

Väitös liikkuvasta opiskelusta

Jyväskylän normaalikoulun lehtori Hannu Moilasen tietotekniikan väitöskirjan ”Kehon hyödyntämisen mahdollisuudet luonnontieteiden oppimisessa” tarkastustilaisuus pidettiin joulukuussa 2020 Jyväskylän yliopistossa.

Moilanen osoitti väitöstutkimuksessaan, että kehon liikettä ja mittaamista hyödyntävillä työtavoilla voidaan lisätä yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten kiinnostusta fysiikan opiskeluun. Seuraavassa Hannun juttu väitöskirjan taustoista, tavoitteista ja keskeisistä tuloksista.

Liikkuva opiskelu lisää kiinnostus-

ta luonnontieteiden opiskeluun

teksti: Hannu Moilanen

Suomalaisten nuorten kiinnostus luonnontieteiden opiskelua kohtaan on ollut viime vuosina laskussa PISA-tutkimusten mukaan. Vuodesta 2006 vuoteen 2018 PISA-tutkimuksen luonnontieteiden pistekeskiarvo on laskenut jopa 32 pistettä ja huolestuttavaa osaamisen heikkeneminen ja motivaation puute on erityisesti pojilla.

Vielä vuonna 2010 suomalaiset pojat kokivat perinteiset luonnontieteiden opetusmenetelmät, kuten opettajajohtoisen opetuksen, tehtävien itsenäisen ratkomisen, kirjan lukemisen ja perinteiset luokkahuoneessa tehdyt oppilastyöt mielekkäimmiksi työtavoiksi opiskella luonnontieteitä.

Nykyään onkin syytä pohtia, mitkä ympäröivässä yhteiskunnassa tai koulussa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet siihen, että perinteinen tapa opiskella luonnontieteitä ei enää kiinnosta nuoria samalla tavalla kuin aiemmin. Matemaattisten aineiden menestyksekäs opiskelu vaatii sinnikkyyttä ja ponnistelua ja moni nuori kokee kyseiset oppiaineet vaikeiksi.

Luonnontieteiden opiskelun suosio on hiipunut. Matematiikan, fysiikan ja osin kemian hakijamäärät ovat laskeneet yliopistoissa viime vuosina jyrkästi ja matemaattisten aineiden opettajiksi suuntautuu yhä vähemmän opiskelijoita. Esimerkiksi fysiikan laitoksella osa aloituspaikoista on jäänyt viime vuosina täyttämättä vähäisen hakijamäärän vuoksi.

Yhteiskunta kaipaa yhä enenevässä määrin luonnontieteiden osaajia ratkaisemaan niin ympäristöuhkia kuin kehittämään Suomen taloutta piristäviä teknologisia innovaatioita

Viime vuosina myös opetusharjoittelijoiden määrät ovat olleet laskussa. Tämä on huolestuttavaa, sillä tulevaisuudessa voi olla vaikea löytää innostuneita tiedeopettajia, jotka kykenevät edelleen innostamaan ja motivoivaan oppilaitaan luonnontieteiden opiskeluun. Kiinnostuksen herättäminen luonnontieteiden opiskeluun on iso haaste, sillä yhteiskunta kaipaa yhä enenevässä määrin luonnontieteiden osaajia ratkaisemaan niin ympäristöuhkia kuin kehittämään Suomen taloutta piristäviä teknologisia innovaatioita.

Oppiminen on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sivutuote

Toinen tutkimukseen vaikuttanut huoli on nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden tila Suomessa. Oppiminen on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sivutuote. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa oppimisen kannalta tärkeisiin perusmekanismeihin, kuten tarkkaavaisuuteen ja keskittymiseen.

Uni on yksi vireystilan, mielialan ja oppimisen kulmakivistä. Myös syöminen vaikuttaa esimerkiksi suolistomikrobien tuottamien välittäjäaineiden kautta mielialaan ja oppimiseen. Pohdittaessa syitä oppilaiden kiinnostuksen laskuun luonnontieteiden opiskelua kohtaan edellä mainitut tekijät ja näiden lisäksi voimakkaasti lisääntynyt ruutuaika saattavat osaltaan vaikuttaa myös ilmiöön.

Tuoreen tutkimuksen mukaan keskisuomalaiset lukiolaiset viettävät arkipäivinä keskimäärin 4,6 tuntia erilaisten älypuhelinsovellusten parissa. Haaste älypuhelimien kanssa on niiden tarjoama välitön mielihyvä, ”dopamine-hit”.

Valitettavasti lukeminen, kitaran soitto, lenkille lähteminen, fysiikan läksyjen tekeminen tai mikä tahansa ponnistelua vaativa hyödyllinen tekeminen ei pysty viihdyttävyydessään kilpailemaan kännykoiden kanssa. Näissä toiminnoissa mielihyvä tulee usein viiveellä ponnistelun tuloksena.

Keskittyminen ja kyky pitkäjänteiseen ”tylsään” työskentelyyn hukassa on yhä useammalla hukassa

Moni asiantuntija nostaakin nykyajan ongelmaksi sen, että keskittyminen ja kyky pitkäjänteiseen ”tylsään” työskentelyyn hukassa on yhä useammalla hukassa. Koulutuspolitiikan professori Pasi Sahlbergin mukaan paras tapa saada PISA-tulokset nousuun on hillitä nuorten älypuhelimien käyttöä ja lisätä unta.

Opettajan mahdollisuudet vaikuttaa nuoren nukkumiseen ja älypuhelimien iltakäyttöön on kuitenkin rajallinen. Pitäisikö seuraavan hallituksen kärkihankkeen ollakin nimeltään nukkuva koulu?

Väitöstutkimuksessani tutkin, voisiko luonnontieteiden uusilla työtavoilla vaikuttaa oppilaiden kiinnostukseen? Tätä työtä varten kehitettiin kehoa hyödyntäviä luonnontieteiden työtapoja, jotka voidaan jakaa kolmeen kategoriaan. Ensimmäisessä osatutkimuksessa opittiin lukiolaisten kanssa fysiikan mekaniikan ilmiötä kehon liikkeestä teknologian avulla.

Toisessa ja kolmannessa osatutkimuksessa yläkoululaiset opiskelivat liikkeeseen, tasapainoon ja pyörimiseen vaikuttavia fysiikan lakeja kehon liikkeen avulla ilman teknologiaa. Neljännessä osatutkimuksessa yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret oppivat omaan hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä mittaamalla kehostaan eri suureita muun muassa puettavan teknologian avulla.

Neljä osatutkimusta vastaavat seuraaviin tutkimuskysymyksiin:

1. Mitä lisäarvoa/mahdollisuuksia kehoa hyödyntävät työtavat tuovat luonnontieteiden oppimiseen?

2. Miten yläkoululaiset ja lukiolaiset kokevat kehoa hyödyntävät työtavat?

3. Mitä uutta tietoa koneoppimispohjaiset tekoälyratkaisut voivat jalostaa kerätyn kysely- ja sensoridatan pohjalta?

Työn teoreettinen viitekehys perustuu Kolbin kokemuksellisen oppimisen sykliin. Työtavoissa lähtökohtana oppimiselle on kehollinen oppimiskokemus. Tässä työssä oppimiskokemukseen vaikuttavista tekijöistä tarkastellaan erityisesti tunteiden, motivaation, stressin ja tarkkaavaisuuden vaikutusta.

Teoreettinen viitekehys pyrkii ymmärtämään, miten opettaja voi eri ärsykkeillä vaikuttaa positiivisen, mielekkään oppimiskokemuksen syntymiseen. Syklin seuraavassa vaiheessa tapahtuu kehollisen oppimiskokemuksen reflektointi.

Reflektoinnin tavoite on luoda yhteys abstraktin käsitteen ja kehollisen kokemuksen välille. Kehoa hyödyntävien työtapojen tavoitteena on, että nuori oppisi soveltamaan opittua myös arjessaan. Miten esimerkiksi hiihtävä nuori voisi hyödyntää tietämystään kitkasta omassa urheiluharrastuksessaan ja miten tanssija voisi pysyä paremmin tasapainossa piruetteja tehdessään?

Tutkimusmenetelmällisesti työ on monimenetelmällinen, mixed-methods-tutkimus. Tutkimus pyrkii vastaamaan monimenetelmällisesti tutkimuskysymyksiin, ja se sisältää sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia lähestymistapoja kysymystyypeissä, tutkimusmenetelmissä sekä tiedonkeruu- ja analysointimenetelmissä.

Päätutkimusaineisto koostuu oppilaiden (n=611, ikä 13 - 17 v) vastauksista sähköisiin kyselylomakkeisiin, joissa kysyttiin oppilaiden kokemuksia kehoa hyödyntävistä työtavoista.

Tutkimusaineistoa analysoitiin perinteisten analysointimenetelmien lisäksi koneoppimiseen perustuvilla analysointimenetelmillä. Työssä sovelletaan erityisesti ohjaamatonta koneoppimista etsimällä toisistaan eroavia klustereita K-spatialmedians -monimuuttujamenetelmällä.

Klusterianalyysin avulla etsittiin klustereita, joissa oppilaat ilmaisevat samanlaista asennetta klustereiden sisällä ja erilaista asennetta klustereiden välillä. Toisin sanoen saman klusterin oppilaat ovat vastanneet kyselylomakkeen kysymyksiin samantapaisesti.

Yläkoululaista klusterianalyysissa aineistosta nousi esille kolme toisistaan eroavaa oppilasryhmää: positiivisesti työpajaan suhtautuvien tunne–kehollisten oppilaiden ryhmä (n = 128), kiireellä kyselyyn vastanneiden ryhmä (n = 73), jotka kuitenkin suhtautuivat positiivisesti työpajan menetelmiin ja kielteisimmin työpajan kehoa hyödyntäviin työtapoihin suhtautuvien ryhmä (n = 22).

Uusia luonnontieteiden työtapoja täytyy kehittää tässä nopeasti muuttavassa yhteiskunnassa tutkimusperusteisesti, jotta käytössä olevat työtavat vastaavat paremmin nykypäivän oppilaiden maailmankuvaa ja heidän arkitodellisuuttaan.”

Lukiolaisista 69 prosenttia kuului uusista työtavoista innostuvien ja motivoituvien opiskelijoiden ryhmään. Heidän kokemuksensa sekä kehon, että teknologian käytöstä kurssilla olivat positiivisia. He kokivat myös, että kurssin työtavoista heidän oman oppimisensa kannalta vaikuttavimpia ja mieleenpainuvimpia olivat luokkahuoneen ulkopuolella toteutetut kehoa hyödyntävät työtavat.

Silti 18 prosenttia opiskelijoista kuului teknologiavastaiseen klusteriin, jonka oppilaat pitivät liikunnan avulla oppimisesta mutta eivät kokeneet teknologian tuovan mitään lisäarvoa oppimiseen.

Kolmas löydetty opiskelijaprofiili (13 prosenttia) koostui opiskelijoista, jotka eivät motivoituneet uusista työtavoista ja jättivät muita opiskelijoita useammin vastaamatta kyselyn avoimiin kysymyksiin

Kehon käyttö mahdollistaa mieleenpainuvamman oppimiskokemuksen syntymisen

Tutkimuksen päätulokset ovat seuraavat:

• Kehon käyttö mahdollistaa mieleenpainuvamman oppimiskokemuksen syntymisen.

• Kehon käyttö mahdollistaa mielekkäiden oppimiskokemusten syntymisen ja voi siten lisätä kiinnostusta luonnontieteiden opiskeluun.

• Kehoa hyödyntävät työtavat mahdollistavat monipuolisten oppimisympäristöjen ja opetusteknologian hyödyntämisen opetuksessa aidossa kontekstissa ja tilanteissa oppilaiden kokemusten mukaan mielekkäällä tavalla.

Suurin osa lukiolaisista kokee, että kehon liikettä hyödyntävät oppilastyöt olivat kurssin eri työtavoista oman oppimisen kannalta hyödyllisimmät ja tehokkaimmat. 80,9 % oppilaista koki, että kehoa hyödyntävät työtavat tuntuivat mielekkäämmiltä kuin perinteiset luokassa tehdyt fysiikan oppilastyöt eikä oppilaiden työpajan kokemisessa tapahtunut muutoksia vuosien välillä. Sukupuolella tai fysiikan kouluarvosanalla ei ollut vaikutusta suhtautumisessa työtapoihin.

Lisäksi kehon hyödyntäminen oppimisessa mahdollistaa seuraavaa:

• Kehon käyttö mahdollistaa fyysisen aktiivisuuden lisääntymisen oppitunnin aikana, mikä voi vaikuttaa positiivisesti kognitioon.

• Kehon käyttö mahdollistaa abstraktien ilmiöiden ja käsitteiden konkretisoitumisen.

• Kehoa hyödyntävien työtapojen käyttö mahdollistaa tehokkaamman oppimisen.

• Kehon mittaaminen teknologian avulla mahdollistaa sensoripohjaisen oppimisen, jossa samaa dataa voidaan hyödyntää hyvinvointioppimisen, tutkimuksen tai ennaltaehkäisevän terveydenhuollon tarpeisiin.

Kehon käyttö mahdollistaa abstraktien ilmiöiden ja käsitteiden konkretisoitumisen

Kolmas tutkimuskysymys tarkastelee, mitä uutta tietoa koneoppimispohjaiset tekoälyratkaisut voivat jalostaa kerätyn kysely- ja sensoridatan pohjalta. Ohjaamattoman koneoppimisen avulla kyselydatasta voidaan tunnistaa erilaisia oppilasprofiileita.

Tämä tarjoaa opettajille uutta tietoa opetettavasta ryhmästä, mikä voi mahdollistaa esimerkiksi opetuksen räätälöinnin ryhmälle sopivammaksi. Lisäksi koneoppimisen avulla voidaan löytää uusia riippuvuussuhteita monimuuttujaisten aineistojen, esimerkiksi oppilaiden arvosanojen ja hyvinvointimittausten välillä.

Esimerkiksi tässä työssä koneoppimiseen perustuvat algoritmit löysivät merkittävän korrelaation oppilaiden hiilihydraattien kulutuksen ja keskiarvon välille.

Työn tuloksena syntyi uusi pedagoginen malli, kehoa hyödyntävän oppimisen malli

Työn tuloksena syntyi uusi pedagoginen malli, kehoa hyödyntävän oppimisen malli, jota voidaan hyödyntää

mielekkään ja mieleenpainuvan tiedeopetuksen suunnittelussa yläkoulussa ja lukiossa.

Tutkimukset keholliset työtavat sisältävät seuraavia elementtejä: kehon käyttö, vaihtelevuus, yhteistoiminnallisuus ja käytännönläheisyys.

Nämä virittävät oppilaassa tunteisiin, motivaatioon, kiinnostukseen, tarkkaavaisuuteen ja stressiin vaikuttavia mekanismeja, jotka yhdessä vaikuttavat positiivisten oppimiskokemusten syntymiseen. Työtapojen synnyttämä kehollinen oppimiskokemus vaatii kuitenkin reflektion, jonka avulla voidaan luoda oppimista.

Johtopäätöksenä voidaan tutkimuksen perusteella todeta, että kehon liikettä ja mittaamista hyödyntävillä työtavoilla voidaan lisätä yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten kiinnostusta fysiikan opiskeluun.

Toiseksi koneoppimispohjaisten tekoälysovellusten avulla on mahdollista jalostaa uutta tietoa kouluissa eri käyttötarkoituksissa. Uusia luonnontieteiden työtapoja täytyy kehittää tässä nopeasti muuttavassa yhteiskunnassa tutkimusperusteisesti, jotta käytössä olevat työtavat vastaavat paremmin nykypäivän oppilaiden maailmankuvaa ja heidän arkitodellisuuttaan.

Miten opettaja kohtaa inkluusion?

- Uudesta kirjasta tukea

Teksti: Marjatta Takala, Aino Äikäs ja Suvi Lakkala

Inkluusion määrittely on moninaista ja käsitykset siitä hyvin kirjavia. Usein inkluusiota kuvataan säästökeinoksi, jonka avulla halutaan laittaa kaikki tukea tarvitsevat oppilaat samaan yleisopetuksen ryhmään. Liian usein vaikuttaa siltä, että juuri näin on. Inkluusio, jota ei tueta, on yleensä tuomittu epäonnistumaan.

Opettaja hoitaa entisen työnsä lisäksi erityistä ja tehostettua tukea tarvitsevat, yhtään koulunkäynninohjaajaa tai lisäkoulutusta ei ole tarjolla. Sitten on toisenlaisia tarinoita. On kouluja, joissa inkluusio on resursoitu hyvin, se nähdään aidosti opettajan ammattitaitoa lisäävänä ja luokan moninaisuutta rikastavana.

Näissä kouluissa on opettajien tukena muita ammattilaisia, yhteisopetus on ahkerassa käytössä, täydennyskoulutukseen pääsee halutessaan ja koulun johto on sitoutunut koulun inkluusion kehittämiseen.

Me tämän artikkelin kirjoittajat aloitimme yhteistyön syksyllä 2017 Tuetaan yhdessä! Monialainen ja digitaalinen yhteistyö oppimisen tukena-hankkeessa*Kehitimme yhdessä kuuden yliopiston voimin inklusiiviseen kasvatukseen, yhteisopettajuuteen, erityisopettajan pedagogiseen konsultaatioon, vahvuusperustaiseen pedagogiikkaan ja vuorovaikutustaitoihin liittyviä teemoja.

Päätimme koota teemoista ja kehittämistyöstämme kirjan ja niinpä keväällä 2020 julkaistiin kirja Mahdoton inkluusio? Tunnista haasteet ja mahdollisuudet.

Kirjassa avataan inklusiivisen kasvatuksen peruskäsitteitä, kuten oppilaiden oppimisen mahdollisuuksia ja osallisuuden kokemusta. Teoksessa kerrotaan myös ajankohtaisista opetuksen teemoista, joita ovat esimerkiksi oppilaslähtöiset käytänteet ja monialainen yhteistyö koulussa.

Lisäksi yhteisopettajuutta, erityisopettajan konsultoivaa roolia sekä positiivisen kasvatuksen mahdollisuuksia käsitellään kirjassa. Kirjassa teoria ja käytäntö vuorottelevat ja siksi se on opettajalle erityisen hyödyllinen.

Tuetaan yhdessä! Monialainen ja digitaalinen yhteistyö oppimisen tukena -hanke oli OKM:n rahoittama, Oulun, Helsingin, Turun, Itä-Suomen, Lapin yliopiston ja Åbo Akademin sekä asiantuntijaverkoston ja koulujen yhteistyönä toteuttama hanke (2017-2020). Asiantuntijoina mukana oli myös toimijoita oppimis- ja ohjauskeskus Valterista sekä Niilo Mäki instituutista.

Kirjan on julkaissut PS-Kustannus. Kirjan toimittajina ovat Marjatta Takala, erityispedagogiikan professori, Oulun yliopisto; Aino Äikäs, erityispedagogiikan yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto ja Suvi Lakkala, dosentti, kasvatustieteen, erityisesti inklusiivisen kasvatuksen yliopistonlehtori, Lapin yliopisto. Suosittelemme hankkimaan teoksen kouluille!

Marjatta Takala Aino Äikäs
Suvi

Nivelvaiheen tukea yläkouluun yhteisopettajuuden avulla

Opetuskokeilu Turun normaalikoulussa lukuvuonna 2019-2020

Teksti: Maria Välimäki, KM, luokanopettaja, suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja

Yläkoulun aloittaminen on monella tapaa suuri käännekohta nuoren elämässä.

Alakoulun päättyessä tuttu kotiluokka, oma luokanopettaja ja usein myös vanhat kaverit jäävät taakse. Yläkoulussa opiskelu vaatii nuorelta aiempaa suurempaa vastuunottamista omasta oppimisestaan.

Aineenopettajajärjestelmään siirtyminen on suuri muutos alakoulun luokanopettajakulttuuriin verrattuna ja koulutehtävien määrä kasvaa suuremman tuntimäärän ja uusien oppiaineiden myötä.

Murrosikäinen nuori elää suurten muutosten aikaa omassa elämässään samalla, kun peruskoulun viimeiset, tulevaisuuden ja jatko-opintojen kannalta ratkaisevat vuodet alkavat.

Turun normaalikoulussa toteutettiin lukuvuonna 2019˗2020 OPH:n rahoittama opetuskokeilu, jossa olin mukana 7. luokan luokanohjaajan roolissa. Hankkeen tavoitteena oli lieventää ala- ja yläkoulun nivelvaiheen haasteita yhteisopettajuuden avulla.

Kuljin koko lukuvuoden ajan oman luokkani mukana eri oppiaineiden tunneilla ja opetin luokkaa yhdessä aineenopettajien kanssa. Työssäni tavallaan yhdistyivät luokanopettajan ja aineenopettajan työnkuvat, joista molemmista minulla on luokanopettajana ja suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana kokemusta.

Halusimme mahdollistaa yhdelle 7. luokalle turvallisen siirtymisen yläkouluun tuomalla luokkaan aina läsnä olevan turvallisen aikuisen, joka tukee opiskelutaitojen kehittymistä sekä pystyy reagoimaan mahdollisiin haasteisiin nopeasti.

Monikulttuurisena kouluna halusimme tukea erityisesti maahanmuuttajataustaisia, alisuoriutuvia oppilaita, joilla on vaarana jäädä koulutuspaikkojen ulkopuolelle peruskoulun jälkeen.

Maahanmuuttajataustaisen oppilaan haasteena voi esimerkiksi olla, että kielellinen tuki ei ole kouluissa riittävää, S2-tukimateriaalia eri oppiaineisiin ei ole saatavilla tai kielitaidon haasteet sekoitetaan oppimisvaikeuksiin.

Nuori saattaa myös olla täysin koulun tuen varassa opinnoissaan, sillä kotona kukaan ei välttämättä osaa auttaa koulutehtävissä. Jos opiskelu yläkoulussa tuntuu liian vaikealta, motivaatio opiskelua kohtaan voi kadota kokonaan, poissaolot lisääntyvät ja arvosanat laskevat.

Keräsin hankkeesta tutkimusaineistoa, jossa selvitin kokeiluun osallistuneiden aineenopettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta lukuvuoden aikana. Selvitin kyselyn avulla, millaisia roolijakoja aineenopettajien ja luokanohjaajan välisessä yhteistyössä käytettiin eri oppiaineissa sekä opettajien ajatuksia yhteisopettajuuden hyödyistä ja haasteista opetuskokeilun aikana.

Joustavia opetusjärjestelyjä ja eriyttämistä omassa kotiluokassa

Luokan mukana kulkevan luokanohjaajan ja aineenopettajan välinen yhteisopettajuus on työtapa, jota ei ole kokeiltu aiemmin Suomessa. Yhteiset toimintamallit löytyivätkin pikkuhiljaa lukuvuoden edetessä kokeilemalla ja yhdessä suunnittelemalla.

Opettajien välinen roolijako oppitunneilla vaihteli oppiaineesta ja tunnin ohjelmasta riippuen. Tutkimuskyselyyn vastanneiden opettajien mielestä yhteisopettajuus toimi parhaiten silloin, kun luokanohjaajan ja aineenopettajan välillä oli selkeä roolijako ja opettajat käyttivät monipuolisesti erilaisia yhteisopettajuuden malleja.

Luokanohjaajan vastuulla saattoi olla esimerkiksi yksilöllistä ohjausta tarvitsevien oppilaiden tukeminen aineenopettajan ollessa opetusvastuussa tai oman pienryhmän opettaminen luokassa tai luokan ulkopuolella. Opettajat saattoivat myös vaihtaa opetusvastuuta kesken oppitunnin.

Oppilaat saivat kevätlukukaudella käyttöönsä oman kotiluokan ja sen viereisen luokkatilan, joka mahdollisti erilaisten joustavien opetusjärjestelyjen käytön. Joissain aineissa oppilaat jaettiin ajoittain puoliksi kahteen luokkatilaan, joissa aineenopettaja ja luokanohjaaja opettivat ennalta sovitun sisällön omalle ryhmälleen.

Luokan jakaminen pienempiin ryhmiin koettiin hyödylliseksi, koska se paransi luokan työrauhaa ja mahdollisti eriyttämisen tuen tarpeiltaan heterogeenisessa oppilasryhmässä.

Kotiluokkaan pystyi myös luomaan kiinteän istumajärjestyksen kaltaisia pysyviä rutiineja, jotka säilyivät oppiaineen ja aineenopettajan vaihtumisesta huolimatta.

Oppiaineiden kurssisuunnitelmista vastasi pääosin aineenopettaja, mutta sitä muokattiin opetusta suunnitellessa yhdessä. Luokanohjaajan vastuulla oli esimerkiksi joissain oppiaineissa selkokielisten oppikirjojen tekstien, eriyttävien tehtävänantojen ja kertausmonisteiden valmistaminen ja läpikäyminen.

Opettajat saattoivat myös sopia, että luokanohjaaja ottaa opetusvastuun jostain kurssin aihealueesta, esimerkiksi suomen kielessä ja kirjallisuudessa S2-opiskelijoiden opetuksesta kielioppijaksossa tai historian projektityössä uutisen rakenteen opettamisesta aineenopettajan keskittyessä sisällöllisten seikkojen läpikäymiseen.

Kahden opettajan resurssi helpotti myös ryhmätyöskentelyä sisältävien tuntien organisointia.

Yksilöllistä tukea oppilaille, parempaa työrauhaa luokkaan ja apua opettajan työssäjaksamiseen

Opetuskokeiluun osallistuneet opettajat kokivat, että yhteisopettajuuden avulla pystyttiin tarjoamaan tehokkaasti henkilökohtaista ohjausta tukea tarvitseville oppilaille. Erityisesti luokan maahanmuuttajataustaiset oppilaat hyötyivät kielellisestä tuesta eri oppiaineissa.

Koska luokanohjaaja tunsi oppilaat ja heidän tuen tarpeensa hyvin, aineenopettajankin oli helpompi suunnitella opetusta ja tutustua oppilaisiin kurssin alusta lähtien.

Opetuksen eriyttämistä oli helppo suunnitella ja järjestää yhteistyössä kollegan kanssa. Kun tuki seurasi oppilaita luokkaan, oppilaat pystyivät saman oppitunnin aikana osallistumaan luokan yhteiseen opetukseen ja keskittymään ohjatusti vaikeiden asioiden kertaamiseen.

Tutulta luokanohjaajalta oli helppo ottaa apua vastaan. Luokanohjaaja pysyi myös koko ajan perillä oppilaiden etenemisestä eri oppiaineissa. Oppilaat saivat apua rästitehtävien tekemiseen ja kokeisiin valmistautumiseen luokanohjaajan pitämässä jokaviikkoisessa tukiopetuksessa. Tästä oli suuri apu erityisesti etäopetuksen aikana niille, joille kotona opiskelu oli haastavaa.

Kahden opettajan läsnäolon ja luokanohjaajan oppilaantuntemuksen koettiin vaikuttavan positiivisesti luokan työrauhaan. Luokanhallintaa helpotti myös se, että konfliktitilanteiden sattuessa toinen opettajista pystyi viemään oppilaat selvittämään tilannetta luokan ulkopuolelle ilman, että oppitunnin kulku häiriintyi.

Jotkut opettajat kokivat yhteisopettajuuden työtaakkaa vähentävänä työtapana, sillä suunnittelua ja arviointia pystyi jakamaan kollegan kanssa. Esimerkiksi kurssiarvosanoja antaessa työskentelytaitojen ja käytöksen arviointia pystyi pohtimaan yhdessä.

Opettajat kokivat, että yhteisopettajuuskokeilu tarjosi uusia työtapoja ja ideoita niin oppimisjaksojen kuin yksittäisten oppituntienkin toteuttamiseen. Erilaisten pulmatilanteiden ja oppilaiden tukitoimien pohtiminen yhteisopettajakollegan kanssa tuki opettajien henkistä jaksamista.

Yhteisen suunnitteluajan metsästystä ja uuteen työtapaan totuttelua

Yhteistä suunnitteluaikaa oli välillä haastavaa löytää koulun kiireisessä arjessa opettajien erilaisten aikataulujen vuoksi. Joissain oppiaineissa yhteistyö myös jäi vain lyhyeksi kokeiluksi yläkoulun jaksojärjestelmän takia.

Siksi muutamassa oppiaineessa erilaisia tapoja toteuttaa yhteisopettajuutta ei ehditty suunnitella ja kokeilla riittävästi, jolloin opetus-, suunnittelu- ja arviointivastuun jakaminen oli haastavampaa. Jos yhteistyö kesti vain vähän aikaa ja yhteistä suunnitteluaikaa ei löytynyt tarpeeksi, luokanohjaajan rooli oppitunneilla jäi pääosin avustavaksi ja henkilökohtaista ohjausta tarvitsevia oppilaita tukevaksi.

Tällöin kahden opettajan resurssista ei saatu kaikkea hyötyä irti.

Uuteen työtapaan tottuminen vie aina oman aikansa ja toimivan työnjaon löytymiseen voi mennä aikaa lukuvuodenkin verran. Eräs kyselyyn vastannut opettaja totesikin, että oli aluksi haastavaa jakaa valtaa ja vastuuta työparille, kun oli tottunut tekemään kaiken yksin.

Omien rutiinien sovittaminen kollegan toimintatapoihin vaatikin joustavuutta ja totuttelua molemmilta osapuolilta.

Yhteiset käytännöt selkiytyivät ja tasapuolisemmat roolijaot syntyivät kuitenkin monissa oppiaineissa kevätlukukaudella, kun kotiluokka helpotti opetuksen organisointia ja yhteisopettajakollega ja oppilasryhmä tulivat tutummiksi.

Yhteisopettajuus koettiin kaiken kaikkiaan hyödylliseksi ja mielenkiintoiseksi työtavaksi, jolle olisi toivonut jatkoa pidemmäksi ajanjaksoksi kuin yhdeksi lukuvuodeksi.

Kyselyyn vastanneet opettajat toivoivatkin, että yhteisopettajuutta toteutettaisiin aina jatkuvuus mielessä, sillä silloin myös motivaatio yhteissuunnitteluun panostamiseen kasvaa.

Eräs kyselyyn vastannut opettaja painotti, että kun yhteistyö kestää pidemmän aikaa, myös opettajien omia vahvuuksia ja ideoita pystytään hyödyntämään paremmin. Myös oppilailla kestää aikansa tottua uusiin toimintamalleihin ja uusiin opettajiin. Erityisesti sellaisille ryhmille, joissa on paljon tuen tarpeita, opettajien ja toimintamallien pysyvyys koettiin tärkeäksi.

Lisää nivelvaiheen tukea ja yhteisopettajuutta kouluihin

Perinteisesti luokanohjaaja opettaa yläkoulussa omaa luokkaansa hyvin vähän, joskus ei ollenkaan. Vaikka opetuskokeilumme kaltainen luokan mukana kiertävän luokanohjaajan resurssi on käytännössä mahdotonta toteuttaa yläkoulussa, olisi tärkeää, että oppilaiden tuen tarpeet pystyttäisiin kartoittamaan ajoissa.

Yhteisopettajuuden avulla opettajille jäisi enemmän aikaa nuorten kohtaamiseen ja heidän yksilölliseen ohjaamiseensa.

Yksi mahdollisuus voisi esimerkiksi olla, että oman oppiaineensa opettamisen lisäksi luokanohjaaja toimisi yhteisopettajana jollain toisella valvontaluokkansa tunnilla tai resurssi- ja erityisopettajat olisivat samojen oppilasryhmien kanssa mahdollisimman paljon yläkoulun alusta lähtien.

Aineenopettajien välinen yhteisopettajuus antaa uusia mahdollisuuksia

Vaihtoehtona voisi myös olla, että aineenopettajien pitämiä oppitunteja ja aineenopettajien ja luokanopettajien välistä yhteistyötä lisättäisiin alakoulun viimeisille luokille yhtenäiskouluissa ja sopeutettaisiin siten oppilaita tulevaan muutokseen.

Onnistunut nivelvaihe alakoulusta yläkouluun ja sen aikana saatu riittävä tuki ennaltaehkäisevät syrjäytymistä ja tukevat nuoren kasvua. 7. luokka luo pohjan koko yläkoulussa opiskelulle ja siksi tehokkaammalle nivelvaiheen tuelle olisi tarvetta.

Kouluissa pitäisikin olla riittävästi käsipareja, jotta tukitoimia pystytään järjestämään joustavasti ja mahdollisiin haasteisiin reagoimaan ajoissa.

Opiskelutaitoja voi oppia

Muistikikkoja ja muita tapoja oppimassa

Teksti ja kuvat: Kati Aavikko, luokanlehtori, Turun normaalikoulu

Opiskelutaitoja voi harjoitella ja uusia taitoja voi oppia. Ajattelun ja oppimaan oppimisen taidot luovat pohjan kaikelle toiminnalle, oppimiselle ja osaamiselle. Tänä lukuvuonna koulumme yksi teemoista on opiskelutaitojen kehittäminen. Olemme harjoitelleet luokassa näitä taitoja Tsemppi Opiskelutaidot –kirjan avulla.

Oppimiseen tarvitaan myös innostusta, keskittymistä ja muistiinpainamista. Kirjassa opitaan hauskasti muun muassa muistikikkoja, muistiinpano- ja lukutekniikoita sekä mietitään omia vahvuuksia ja erilaisia tapoja oppia. Lisäksi ratkotaan ongelmia ja kehitetään aivoja sekä pidetään oppimispäiväkirjaa.

Kirjan tehtävät ovat innostaneet oppilaita oppimaan ja opiskelutaitoja on opittu. Kirja tarjoaa tukea opiskelutaitojen opiskeluun ja oppimiseen.

Ilona Tuomi esittelee omaa valmista työtään. Tehtävässä piti luoda hassu tai outo mielikuva muistin tueksi. Luokan harjoittelija Veera Raiko antaa palautetta.

Turun normaalikoulun 4b-luokan oppilaat Dia Karzan ja Ilona Tuomi tekemässä kirjan muistikikka-harjoituksia.

Reetta Yrttiaho ja Susanna Posio

Opettajan hyvinvointikirja

Positiivisen psykologian työkaluja työhyvinvoinnin tueksi

Vuoden 2021 alkupuolella julkaistu Reetta Yrttiahon ja Susanna Posion kirja ei olisi voinut valmistua parempaan aikaan. Takana on jo yli vuosi hyvin erikoista aikaa, johon on kuulunut erilaisia rajoituksia, huolta ja monilla myös uupumista työolosuhteiden muuttumisen myötä.

Yrttiaho ja Posio kirjoittavat esipuheessa kirjan syntyneen rakkaudesta ihmisyyteen ja opettajuuteen. Tämä näköala liikuttaa jo kirjan selailuvaiheessa.

Teoksessa pureudutaan positiivisen psykologian tutkittuun tietoon ja annetaan työkaluja kohti parempaa työhyvinvointia. Näistä teemoista on hyötyä myös opetusharjoittelujen ryhmäohjauksia suunnitellessa.

Seuraa punaista lankaa

Tunnista toimintamallisi ihmistyössä

Myös tämä teos on syntynyt rakkaudesta. Niin Johanna Linner Matikka kertoo kirjan alkulehdillä. “Tämä kirja on syntynyt rakkaudesta ja ylpeydestä naisvaltaista hoiva- ja hoitoalaa kohtaan.” Vaikka kirjassa useat esimerkit koskevatkin sosiaali- ja terveysalaa, sen sisältöä voi soveltaa kaikkeen ihmisten parissa tehtävään työhön. Teos käsittelee myös niinkin laajoja teemoja kuten äänioikeus ja palkkakysymykset.

Kattavista kirjallisuusluetteloista ja loppuosan tehtäväpaketeista saa inspiraatiota myös ohjaustehtäviin.

Tutkoke-symposium ja eNorssi-seminaari 21.4.–22.4.2021

eNorssi-verkosto

Oulun normaalikoulu/ Oulun yliopisto

Oppimista vai opettamista

– koulun yhteiskunnallinen rooli muutoksessa

Lisätietoja ja ilmoittautuminen eNorssi-verkoston sivuilla

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Sirius1/2021 by enorssi - Issuu