Sirius - Tähtitaivaan kirkkain kiintotähti 1/2016

Sirius eNorssin tutkoke-toiminnan tiedotuslehti Nro 2 (1/2016)

Tässä numerossa muun muassa:

• Inklusiivisen pedagogiikan universaalit piirteet • Videotarinat luonnontieteen opetuksessa

• Oppiva yhteisö ja uusi OPS • Normaalikouluihin enemmän tohtoreita • In the Classroom and the Community

1

Sirius - tähtitaivaan kirkkain kiintotähti Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen lisäksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua.

Norsseissa on myös monipuolista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa.

Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.

Toimittajat: Sanna Isopahkala Olli-Pekka Salo Julkaisija: eNorssi

Haluaisitko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa?

Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa?

Oletko käynyt mielenkiintoisella koulutusmatkalla, josta voisit raportoida?

Lähetä tekstisi meille osoitteeseen siriusenorssi@gmail.com

eNorssi-verkoston yhteyshenkilรถt

eNorssi-verkoston puheenjohtaja Tapio Heino tapio.heino@utu.fi

eNorssi-verkoston projektisihteeri Mikko Horila mikko.horila@uta.fi

Tutkiva videotarina fysiikka-kemiassa Petteri Mulari, Lapin yliopiston harjoittelukoulu

Syksyllä 2014 toteutettiin Lapin yliopiston harjoittelukoulun kahdessa 5. luokassa luonnontiedon opetuksen kehittämiskokeilu.

Fysiikka-kemian jakson aiheena oli vesi tutkivan oppimisen näkökulmasta.

Oppilaista muodostetut tutkijaparit saivat itse päättää, minkä aiheen tai ilmiön he opiskelevat jaksosta ja millaiseen tutkimusongelmaan he etsivät vastausta.

Oppilaat etsivät ilmiöstä tietoa internetistä

Valitsemastaan aiheesta tutkijaparit tekivät tutkivan videotarinan.

Videotarinat toteutettiin MoViE -sovelluksella. MoViE on yhteisöllinen digitaalisen tarinankerronnan väline. Se on suljettu ympäristö, jossa voi luoda, koostaa ja jakaa videotarinoitaan.

Videoita voi jakaa julkisesti tai yksityisesti. Ympäristö toimii sekä mobiilisovelluksella että tietokoneella.

Tutkijaparit valitsivat tutkittavan aiheen diasarjasta, jossa oli huomioitu opetussuunnitelman tavoitteet.

Tietoa valitsemastaan aiheesta he saivat oppikirjoista ja internetistä.

Tutkijaparien tehtävänä oli muodostaa valitsemastaan aiheesta tutkimusongelma ja etsiä siihen vastaus kokeilujen ja kokeiden kautta.

Videotarinoiden kokeet kuvattiin oppilaiden omilla mobiililaitteilla melontaleirikoulussa Oulankajoen kansallispuistossa.

Tutkimusongelma raportoitiin kolmeosaisena tutkivana videotarinana.

Videotarinan alussa tutkimusongelma esitettiin kertoen ja piirtäen.

Videon toisessa vaiheessa suoritettiin ilmiöön liittyvä koe ja viimeisessä osassa tutkimusongelmaan vastattiin tehdyn kokeen perusteella.

Valmiit videotarinat jaettiin muille tutkijapareille katsottaviksi ja kommentoitaviksi.

Jakson lopussa videotarinat opponoitiin. Tutkijaparit toimivat toistensa opponoijina.

Kapillaari-ilmiötä tutkittiin muun muassa paperin avulla

Melontaleirillä mitattiin marjojen happamuuden pH-arvoja

Toiminnallista kokeilua ohjasivat lehtorit Petteri Mulari ja Sanna Illikainen. Hanke toteutettiin tutkimussopimuksella Helsingin yliopiston kanssa. Hankkeen tutkijana toimi matematiikan yliopistonlehtori Anna-Maija Partanen.

Lisää tietoa: petteri.mulari@ulapland.fi ja MoViE – Digitaalista tarinan-kerrontaa 2000-luvun oppijoille

Oppiva yhteisö uuden opetussuunnitelman äärellä Kaisa Marjamaa ja Pasi Kurttila (Oulun normaalikoulu Linnanmaa)

Oulun normaalikoulun Linnanmaan alakoulun Hoijakkasolussa päätettiin keväällä 2014 aloittaa uuden opetussuunnitelman tuominen solun toimintaan ja toimintakulttuuriin.

Solussa toimii tällä hetkellä yksi kolmosluokka, kaksi kuudetta luokkaa sekä 5–6 -yhdysluokka.

Tulevaisuudessa solussa tulee sijaitsemaan kaksi 3–4 -yhdysluokkaa, kaksi 5–6 yhdysluokkaa sekä yksi 4–6 luokka-asteen luokka.

Keväällä 2014 aloitettiin toimintakulttuurin vaiheittainen kehittäminen vastaamaan nykyisyyden ja tulevaisuuden tarpeita.

Kehittämistarpeita tarkasteltiin laajasti sekä toimintakulttuurin että oppimisympäristöjen kokonaisuuden eli oppimaiseman näkökulmista.

Toimintakulttuuriin sisältyy mahdollisuuksia opettajien yhteistyön lisäämiseksi, oppijoiden henkilökohtaisten oppimispolkujen luomiseksi vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen keinoin sekä opiskelijoiden toiminta ja sen ohjaaminen.

Oppimisympäristöjen kokonaisuutta hahmoteltiin koulussamme vaiheittain etenevän fyysisen oppimisympäristön kehittämisen, sähköisten oppimisympäristöjen pedagogisesti tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen sekä sosiaalisen oppimisympäristön kehittämisen näkökulmasta.

Työskentely aloitettiin uuden opetussuunnitelman yleisen osan analysoimisella. Analysoinnin tuloksena kehittämishankkeen painopistealueiksi valittiin laajaalainen osaaminen, osallistava ja demokraattinen toimintakulttuuri sekä eheyttävät oppimiskokonaisuudet ja niiden arviointi.

Suunnitteluprosessi toteutettiin yleiseurooppalaisessa iTEChankkeessa vuosien 2010-14 aikana kehitettyä Future Classroom Toolkit -menetelmää hyödyntäen, jossa olennaista on lähitulevaisuuden sekä sen tarpeiden ja mahdollisuuksien kartoittaminen omassa työskentely-ympäristössä.

Suunnittelutyö toteutettiin solussa opettavien opettajien kesken työpajatyyppisesti.

Työpajat olivat noin kolmen tunnin mittaisia intensiivisiä tapahtumia, joiden rakenne muokattiin Future Classroom Toolkitista solun opettajien tarpeita vastaavaksi.

Työkalun avulla päästiin vaiheittain etenevään ja syvenevään prosessiin. Suunnitteluprosessi toteutettiin kevään ja syksyn 2014 aikana.

Prosessin merkittävänä etuna oli, että sen avulla rakennettiin pitkäkestoisesti yhteistä käsitystä solun ja siellä työskentelyn kehittämisestä.

Ensimmäinen hankkeeseen liittyvä pilotointijakso toteutettiin keväällä 2015. Pilotointijakson aikana havainnoitiin solun fyysisen oppimisympäristön sekä olemassa olevien IT-laitteiden ja verkkooppimisympäristöjen soveltuvuutta luokka- ja oppiainerajat ylittävään työskentelyyn hankkeen painopistealueiden näkökulmasta.

Pilotointivaiheen jälkeen Hoijakkasolun toimintakulttuurin kehittäminen on jatkunut suunnitelmien mukaisesti.

Pilotointijakson kokemusten sekä solussa harjoitelleiden opiskelijoiden palautteiden pohjalta solun yhteisiä, luokkarajat ylittäviä monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitteluja toteutuskäytäntöjä on edelleen kehitetty. ”Yhteiseen suunnitteluun ja sen dokumentointiin käytetty aika on osoittautunut olennaisen tärkeäksi toiminnan jatkumisen kannalta.”

Yhteisten eheyttävien oppimiskokonaisuuksien suunnittelu ja toteutus on sisällytetty osaksi luokanopettajiksi opiskelevien maisterivaiheen opetusharjoittelua.

Tällä hetkellä kokemuksia kartutetaan järjestyksessään jo neljännestä em. oppimiskokonaisuudesta.

Ohjaavilta opettajilta toiminta edellyttää yhteistä etukäteissuunnittelua ja aikatauluista sopimista, jotta harjoittelun alkaessa toiminnan tavoitteet ja yhteiset ohjausajat voidaan saattaa tiedoksi myös opiskelijoille.

Yhteiseen suunnitteluun ja sen dokumentointiin käytetty aika on osoittautunut olennaisen tärkeäksi toiminnan jatkumisen kannalta.

Uuden oppimiskokonaisuuden suunnittelun käynnistyessä pystytään toiminnan lähtökohdat, painopistealueet ja kehittymisprosessi avaamaan solussa harjoitteleville opiskelijoille.

Vahvistusta toimintakulttuurin kehittämisestä ja sen sitomisesta opetusharjoitteluun saadaan uusimmista tutkimuksista.

Opetusharjoittelukonteksti on tutkimuksissa todettu olevan opettajaopiskelijoiden merkittävien oppimiskokemusten kannalta keskeinen.

Tutkimustensa pohjalta Saariaho, Pyhältö, Toom, Pietarinen ja Soini (2015) haastavat opettajakouluttajia luomaan suhteellisen korkean vaatimustason oppimistehtäviä, joiden suorittamiseksi vaaditaan yhteistyötä toisten opiskelijoiden kanssa.

Yhteistoiminnalliset oppimistehtävät vaativat onnistuakseen kuitenkin myös opettajankouluttajien tukea, selkeitä ohjeita ja ryhmän yhteisiä oppimistavoitteita.

Tutkijoiden mukaan tämän suuntainen oppiminen, jossa opiskelijoiden aktiivinen rooli korostuu, luo merkittäviä oppimiskokemuksia ja tukee opettajaopiskelijoiden oppimisen yhteissäätelyä sekä ammatillista kasvua.

Opettajien pedagogiseen hyvinvointiin kohdentuva tutkimus (Soini, Pyhältö, Pietarinen, 2010) puolestaan tukee näkemystä siitä, että opettajien kokema työtyytyväisyys ja voimaantuminen lisääntyvät kun opettajat toimivat aktiivisesti myös oman luokkansa ulkopuolella.

Opettajien yhteisö tarjoaa tärkeää emotionaalista tukea, joka edesauttaa kuormittavista tilanteista selviytymistä. Opettajien välisen yhteistyön eteen on kuitenkin tehtävä tietoisesti töitä.

Opettajien yhteisten strategioiden onkin em. tutkimuksessa todettu olevan eräs työhyvinvointia lisäävä, mutta varsin vähän hyödynnetty voimavara.

Solun toimijoiden välille on kehittynyt yhteinen ymmärrys siitä, millaista toiminnan tulee olla laadultaan, kestoltaan ja tiheydeltään, jotta se parhaiten sekä palvelee oppimista koulumme arjessa että tukee luokissa tapahtuvaa opetusharjoittelua ja sen ohjausta.

Uusi opetussuunnitelma näkee koulun oppivana yhteisönä, jossa kaikki sen jäsenet oppivat ja kehittyvät yhdessä ja toinen toisiltaan.

Näin ollen myös yhteisen toimintakulttuurin kehittyminen on jatkuvaa ja sitä edistää kehittämistyöstä, arvioinneista ja tutkimuksesta saadun tiedon hyödyntäminen.

Kyseessä on varsin laaja kehittämisprosessi, ja tässä yhteydessä on tuotu esille prosessin alkuvaihetta ja siinä käytettyjä työskentelymenetelmiä.

Toiminnalla on luotu pohjaa koko koulun tasolla meneillään oleville rakenteellisille ja fyysisille uudistuksille, joiden vaikutukset tulevat olemaan koulullamme lähivuosien merkittäviä sekä toiminnan että toimintaympäristön kannalta.

Uudistusten myötä Oulun normaalikoulussa tulee toimimaan kaksi yhdysluokkasarjaa, ja saman ikäiset oppilaat sijoitetaan samoihin soluihin.

Tämä rakenteellinen muutos mahdollistaa aiempaa paremmin opettajien tiiviin yhteistyön ja luokkarajat ylittävän toiminnan sekä ikätasojen sisällä että niiden välillä.

Fyysisen toimintaympäristön osalta koulussamme on jo toteutettu suuria muutoksia kohti monirytmisen ja – paikkaisen oppimisen mahdollistavaa toimintaympäristöä, ja tämäkin kehitystyö jatkuu edelleen.

Lähteet Saariaho, E., Pyhältö, K., Toom, A., Pietarinen, J., & Soini, T. (2015).

Student teachers’ self- and coregulation of learning during teacher education. Learning: Research and Practice, 1-20.

Soini, T., Pyhältö, K., & Pietarinen, J. (2010).

Pedagogical well‐being: Reflecting learning and well‐being in teachers’ work. Teachers and Teaching, 16(6), 735-751.

Lisää aiheesta Future Classroom Toolkit Lewin, Cathy & McNicol, Sarah 2014. Tulevaisuuden luokkahuonetta luomassa: tuloksia iTEC-hankkeesta

Opiskelijoiden Tiedeiltapäivä Tampereen normaalikoulussa Sanna Isopahkala

Koulussa tapahtuvan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnan esittelemiseen on hyvä tottua jo opiskeluvaiheessa. Siksi Tampereen yliopiston normaalikoululla järjestettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen Tiedeiltapäivä.

Tapahtumassa esiteltiin syventävässä harjoittelussa toteutettuja oppimisprojekteja.

- Oli tosi kiva kuulla toisten hienoista projekteista ja saada ideoita itselle tulevaisuutta varten. Esityksen tekeminen omasta projektista auttoi huomaamaan, mitä kaikkea olikin ehditty tekemään, opiskelija Lotta Lehtimäki kuvaili Tiedeiltapäivän jälkeen.

Esityksiin liittyvän keskustelun ja palautteenannon Lehtimäki koki myönteisenä. Lisäksi tapahtuma antoi myös uusia ideoita.

- Sain myös käsityksen siitä, mitä kaikkea monialaiset oppimiskokonaisuudet voi sisältää.

Tiedeiltapäivä aloitettiin musiikkiluokkien raikkaalla ja elämänmakuisella musiikkiesityksellä.

Opiskelijoiden ja normaalikoulujen henkilökunnan yhteiset tapahtumat rakentavat myös yhteishenkeä ja luovat turvallisuuden tunnetta.

Tilaisuuteen osallistunut Kasvatustieteellisen yksikön työntekijä Anne Jyrkiäinen oli huomannut, miten ohjatussa opetusharjoittelussa opiskelijat pääsevät syventämään ja laajentamaan pedagogista osaamistaan uudistuvan opetussuunnitelman hengessä.

- Nautin siitä, kun sain nähdä, miten monipuolista yhteistyötä opiskelijat olivat tehneet opettajien, opiskelijoiden, oppilaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, Jyrkiäinen kertoi.

Jyrkiäinen muistuttaa, että on ammatillisesti merkityksellistä päästä jakamaan pedagogisia sovelluksia toisten kanssa.

- Opiskelijoiden erilaisia oppimisprojekteja kuvaavissa esityksissä oli selkeästi nähtävissä teoreettiset kytkennät, kokemukset yhteisopettajuudesta ja oppilaiden osallisuudesta, Jyrkiäinen iloitsi.

” Opiskelijat ja opettajat olivat tehneet monipuolista yhteistyötä.”

Tiedeiltapäivässä oli mukana myös Tampereen yliopiston Kasvatustieteellisen yksikön johtaja Risto Honkonen.

- Kuulijana merkittävä anti oli siinä, miten hyvin oli pystytty integroimaan eri oppiaineiden sisältöjä.

Honkonen oli vaikuttunut luontevasta teknologian käytöstä opiskelijoiden projekteissa

Myös Tampereen yliopiston kasvatustieteellisen yksikön johtaja Risto Honkonen (toinen vas.) osallistui tapahtumaan seuranaan johtava rehtori Vesa Toivonen (vas.), alakoulun rehtori Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo ja yksikön lehtori Anne Jyrkiäinen (oik.).

- Teknologiaa oli hyödynnetty, mutta ei siten, että se olisi noussut päärooliin sisällön kustannuksella, Honkonen kommentoi.

Nyt kolmatta kertaa järjestetty tiedeiltapäivä järjestettiin on sisällytetty syventävien opintojen Laaja-alaistavaan opetusharjoitteluun.

Opiskelija esitteli maantieteeseen liittyvää oppimisprojektia.

In the Classroom and the Community Ramona Raynor-Karjalainen, Rauma Teacher Training School

It was a cool December afternoon and the 5th grade class was very excited because they had been practicing songs for weeks in both English and Finnish. We grabbed our song sheets, cards, Santa hats and the big box of gingerbread cookies that were made with care by the home economics classes and we walked out into the streets of Rauma with smiles on our faces and joy in our hearts!

We began singing carols on our way to a local senior center and were given a warm welcome once we arrived. The students performed their songs and then eagerly walked around talking and handing out cards they had made especially for the residents along with freshly baked cookies.

The 5th grade getting ready to sing Christmas carols on the way to the nursing home

We had saved a small batch of cookies for the walk home and students took turns handing out cookies and warm holiday greetings to surprised bikers and pedestrians. This small act of giving also gave much joy to our students as they first saw the look of surprise followed by genuine happiness when they offered strangers a treat on that dark winter day.

Home economics student baking cookies

The 3rd grade at a local senior center in Rauma

Our 3rd grade class had also busily prepared to give a concert at another local senior center. They practiced songs in Finnish and English and had specially choreographed moves to go along with festive music.

They also created a special holiday themed dance routine that delighted the residents.

The rest of the school contributed to the visit as well by making beautifully decorated cards and delicious homemade gingerbread cookies that were handed out to the residents and staff. All the children had fun interacting with the residents and spreading a bit of holiday spirit.

Community based activities can allow different groups in the school to work together towards a common goal. For example, in preparation for this event many different age groups and many subjects (for example, music, home economics, language classes, and art classes) worked on the project.

It is also important for students to be active outside the school and feel that they can contribute in some meaningful way.

While working in the community students can have an enriching learning experience, have a lot of fun and can experience first-hand that giving is also receiving!

Some of the cards made by students for the residents

Löydät eNorssi-verkoston myös Twitteristä

Onko inklusiivisella pedagogiikalla universaaleja piirteitä?

Lapin yliopiston harjoittelukoulun opettajat Hanna Autti ja Sinikka SivulaChavez ovat tutkija-opettajina mukana ERASMUS+ tutkimushankkeessa, jossa etnografisesti tutkitaan, millaisia yhteisiä piirteitä eri maiden inklusiivisella pedagogiikalla voi olla.

Tiedekunnan tutkijoina toimivat Suvi Lakkala ja Outi KyröÄmmälä. Opettajat ovat kirjoittaneet pedagogista päiväkirjaa ja reflektoineet toimintaansa, tutkijat ovat havainnoineet heidän luokkaansa sekä haastatelleet heitä, oppilaita ja vanhempia.

Mukana on kolme muuta kumppania: Vilna, Krakova ja Wien.

Näissä kaupungeissa toteutetaan samanlainen tutkimus kuin Rovaniemellä. On ollut mielenkiintoista osallistua hankkeen konferensseihin, esitellä alustavia tutkimustuloksia ja tutustua muiden maiden perusopetukseen.

Kumppanimaiden koulujärjestelmiin verrattuna Suomen koulujärjestelmä on hyvin tasa-arvoinen, opettajat hyvin koulutettuja ja pedagogisesti itsenäisiä.

Vaikka eri maiden koulutusjärjestelmät, paikalliset olosuhteet ja kulttuuri vaikuttavat inklusiivisen kasvatuksen toteutumismahdollisuuksiin, joitain yhteisiä piirteitä inklusiivisten opettajien toimissa vaikuttaa olevan.

Alustavien tulosten mukaan inklusiivisia opettajia näyttää yhdistävän kunnioitus jokaista oppilasta kohtaan, oppilaiden erilaisuuden huomioiminen luonnollisena osana arkipäiväistä työtä.

Lisäksi näitä ammattilaisia yhdistää halu ja taito tehdä yhteistyötä vanhempien ja muiden ammattilaisten kanssa.

Oppilaiden erilaisuus huomioidaan muokkaamalla opetusta, oppimisympäristöä ja opetusryhmiä joustavasti muuntuvan pienryhmätyöskentelyn avulla oppilaiden tarpeisiin vastaaviksi.

Inklusiivinen opetus ei leimaa ketään, vaan järjestelyt koskevat kaikkia oppilaita.

Englantia opiskellaan pienissä ryhmissä, sillä kaikilla on yksilölliset tehtävät (Wien). Kaikissa luokissa on kaksi opettajaa, joista toinen on aina erityisopettaja

Wieniläisen inklusiivisen yhtenäiskoulun oppilaat työskentelevät luonnontieteen projektin parissa. Kaikki luokat ovat yhdysluokkia, ja mukana ovat myös erityisoppilaat.

2. luokan pienryhmätyöskentelyä harjoittelukoululla aihealueena Avaruus. Samaa aihetta voidaan opiskella eri tavoin eri ryhmissä.

Kummitoiminta lisää harjoittelukoulun yhteisöllisyyttä ja antaa turvallisuutta pienille oppilaille.

Tutkimus on vielä kesken, mutta hankkeen seuraava konferenssi, Making Diversity Capital, järjestetään Rovaniemellä Lapin yliopistossa 20.–21.9.2016.

Siellä esitellään uusia tuloksia, käydään ”Puimalassa” vuoropuhelua sekä tutustutaan työpajoissa erilaisiin kouluratkaisuihin ja muihin osallisuutta edistäviin toimintatapoihin.

Konferenssi on ilmainen.

Konferenssin ohjelma tulee huhtikuussa Lapin yliopiston hankesivuille. Linkki hankkeen sivuille löytyy täältä.

Harjoittelukoulun kummit oppivat vastuuta ohjatessaan nuorempia oppilaita.

Aleksi Komu on nähnyt kokonaisen harjoittelukoulun muutoksen tablet-kouluksi Sanna Isopahkala

Toimit IT-suunnittelijana Savonlinnan normaalikoulussa, jossa jokaisella oppilaalla on käytössään oma tablet. Mitä työnkuvaasi kuuluu?

- Kokonaisvaltainen koulun tieto- ja viestintäteknologian kehittäminen ja eteenpäin vieminen. Tämä pitää sisällään mm. opetusteknologian trendien seuraamista ja niiden opetukseen sovellettavuuden arviointia. Pyrin luomaan edellytykset tekniikan käyttöön opetustilanteessa sekä sen sulauttamiseen osaksi jokapäiväistä opetusta.

- Tärkeänä osana kokonaisuutta on myös oikeiden laitteistojen ja palveluiden hankinta sekä niiden ylläpito ja kehittäminen. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on kuitenkin viedä opettajille tietoa ja osaamista, kuinka tvt:tä voidaan hyödyntää omassa opetustyössä.

- Toimivaksi malliksi on havaittu se, että jalkaudun suoraan opettajien ja oppilaiden arkeen mukaan opetustilanteisiin. Tällöin saadaan kevennettyä opettajien taakkaa teknologiaosaamisen osalta ja he voivat keskittyä pedagogiseen osaamiseensa.

- Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa suuressa roolissa on myös erilaisiin hankkeisiin osallistuminen ja hankintojen sekä palveluiden kilpailutus. Jatkuva verkostoituminen ja uusien kontaktien luominen luo myös pohjan uusille yhteistyömahdollisuuksille.

Koulunne on siirtynyt tablet-opetukseen ensimmäisenä koko Suomessa; jos nyt alkaisit suunnitella vastaavaa prosessia, mitä ottaisit huomioon?

- Kokonaisuutena nykyinenkin projekti on onnistunut melko hyvin. Jos kaikki alkaisi nyt puhtaalta pöydältä, kiinnittäisin huomiota entistä tarkemmin laitteiden soveltuvuuteen eri ikäisille oppijoille. Tablet on mainio laite kaikenikäisille.

Yläkouluikäisille voi myös pilotoida kannettavaa tietokonetta.

- Langattomiin verkkoihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota jo alusta asti. Laitteiden ja palveluiden ylläpito kannattaa suunnitella mahdollisemman helpoksi, jotta siitä ei syntyisi kohtuutonta vaivaa. Tablettien suojiksi ottaisin suoraan kaikille esimerkiksi Griffinin Gripcasen, jolloin laite ei hajoa, vaikka se tipahtaisi korkeammaltakin.

- Opettajien ja oppilaiden riittävä kouluttaminen laitteisiin ja sen mahdollisuuksiin ovat myös erittäin tärkeässä roolissa.

Mitä käytännön ongelmia tai haasteita ottamassanne digiloikassa on ollut?

- Langatonta verkkoa on jouduttu useamman kerran parantamaan ja laajentamaan yhteysongelmien takia. Tällä hetkellä se on onneksi riittävä ja yhteysongelmia ei enää ole.

- Tableteissa 16gb tallennustilana on aivan liian vähän ja suosittelinkin vähintään 32gb malleja. Pilvipalvelut helpottavat onneksi hieman tätä tilannetta, koska kaikkea ei tarvitse säilyttää fyysisesti tabletilla.

- Oppilaiden tottuessa tablet-laitteisiin käy valitettavasti niin, että varovaisuus heikkenee. Olemme panostaneet entistä parempiin suojakuoriin, jolloin tablet-laitteiden laseja on hajonnut vähemmän.

Mitä eri asioita täytyy ottaa huomioon laitteeseen liittyvissä sitoumuksissa/sopimuksissa?

- Tärkeintä on tuoda esille mitkä ovat huoltajan, oppilaan ja koulun vastuualueet laitteen ja mahdollisten koulun tarjoamien palveluiden osalta. Tällöin vältytään monilta mahdollisilta väärinymmärryksiltä. Sitoumuksessa on myös hyvä luetella, miten laitetta tulee käsitellä, huoltaa jne.

Aleksi Komu on usein opettajien apuna oppitunneilla.

Kierrät paljon myös kouluttamassa muualla; mitä olet havainnut opettajien TVT-taidoista?

- Opettajien tvt-osaamisessa on paljon vaihtelua. Uudessa opsissa tuodaan esille vahvasti ohjelmoinnin osuutta, mutta samalla ohjelmoinnin/koodauksen osaaminen on valtakunnan tasolla todella alkuvaiheissa (Opeka-kysely 1.10.2015, asteikko 04, ohjelmointi valtakunnan tasolla kaikkien vastaajien keskiarvo oli 0.33 (2700kpl)).

- Yleisesti haasteeksi kouluille nouseekin se, kuinka pystyttäisiin kehittämään opettajien ja oppilaiden tvt-valmiuksia sekä samalla hyödyntämään olemassa olevaa osaamista paremmin.

- Tulevaisuudessa yleistyy varmasti se, että teknologian käytön opettelusta siirryttäisiin uuden tiedon ja uusien ideoiden yhteisölliseen tuottamiseen ja jalostamiseen teknologiaa hyödyntäen. Teknologian muuttaessa opetusta tulee myös opettajien pedagoginen osaaminen ja yhdessä tekeminen korostumaan entistä enemmän.

Kuvat Savonlinnan normaalikoulun facebook-sivuilta

Digiloikka harjoittelukoulun lehtorin silmin Sanna Isopahkala

Tablet-kouluksi siirtymisen myötä koulun tiloja on pitänyt tarkastella uudelleen. Savonlinnan normaalikoulun opettaja Jenni Suomalainen kertoo, että oppiminen on siirtynyt enemmän myös muihin tiloihin kuin luokkahuoneeseen, käytäviä ja muita koulun tiloja käytetään nykyään enemmän.

Savonlinnassa työskentelevä Kimmo Nyyssönen on samoilla linjoilla: - Tablet-koulussa tarvitaan pieniä ryhmätyöhön soveltuvia oppimistiloja ja niiden tulisi olla helposti mukautettavissa ja muutettavissa eri tilanteisiin. Näissä tiloissa on syytä olla hyvä valaistus, siisteys, akustiikka ja ilmanlaatu.

Savonlinnan normaalikoulussa kaikissa luokissa on apple-tv. Sen myötä oppilaiden tuotosten esittäminen ja ohjeiden yhtäaikainen näyttäminen kaikille on luontevaa ja vaivatonta.

Sekä Nyyssösen että Suomalaisen mielestä oppimistulokset ovat ennallaan, mutta oppiminen on muuttunut yhteisöllisemmäksi ja oppimismotivaatio on lisääntynyt.

- Henkilökohtaisen tabletin avulla pienetkin oppilaat tottuvat jo varhain etsimään ja käsittelemään tietoa, Suomalainen lisää.

Tabletit ja yhteistoiminnallinen oppiminen kulkevat käsi kädessä. Savonlinnan normaalikoululla onkin projektit, ryhmäja parityöskentely lisääntynyt huomattavasti.

- Myös oman oppimisen ja tiedon jakaminen toisille on luonnollinen osa oppimisprosessia, savonlinnalaiset lehtorit tiivistävät.

Johtava rehtori Mikko Ripatti on huomannut saman asian: - Projektityöskentelyä on keskimääräisesti aiempaa enemmän.

Oppilaille tulee tuottajakeskeisessä pedagogiikassa aiempaa enemmän pitkiä työnkulkuja, jotka vahvistavat ja monipuolistavat työelämätaitoja, Ripatti uskoo.

Vikke Vänskä eläkkeelle Oulun normaalikoulun (Linnanmaa 0-6) pitkäaikainen opettaja ja rehtori Vikke Vänskä (KL) jäi eläkkeelle 1.3.2016.

Pedagogina Vikke teki pitkän ja ansiokkaan työuran paitsi opettajana, myös Oulun normaalikoulun rehtorina.

Vikke valmistui Jyväskylän yliopistosta vuonna 1975, ensin kasvatustieteen maisteriksi ja vielä samana vuonna peruskoulun luokanopettajaksi.

Tässä tehtävässä hän toimi vuodesta 1995 aina vuoteen 2011, yhteensä siis 16 vuotta.

Valmistumisensa jälkeen Vikke toimi aluksi luokanopettajana Pyhäsalmen ala-asteella, josta siirtyi ensin Kajaanin normaalikouluun ja tämän jälkeen Oulun normaalikouluun 1.8.1979.

Vuosien saatossa opimme tuntemaan Viken tavattoman vastuuntuntoisena, työteliäänä ja tunnollisena esimiehenä, joka oli aina oikeudenmukainen, helposti lähestyttävä ja ystävällinen.

Vikke Vänskän läksiäiset karkauspäivänä 29.2.2016 Oulun normaalikoululla.

Norssien uudet tohtorit: Heikki Kontturi Heikki Kontturi Oulun normaalikoulusta väitteli Oulun yliopistossa, Kasvatustieteiden tiedekunnassa 5.2.2016.

Heikin väitöskirja Oppimisen itsesäätelyn ilmeneminen ja kehittymisen tukeminen alakoulun oppimiskontekstissa (The occurence and promotion of self-regulated learning in a primary school learning context)

käsittelee oppimisen itsesäätelyn ilmenemistä sen kehittymisen tukemista alakoulun oppimiskontekstissa.

Vastaväittäjänä Heikin väitöstilaisuudessa toimi professori Kati Mäkitalo-Siegel Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimi Heikin väitöskirjatyön ohjaaja professori Sanna Järvelä Oulun yliopistosta.

Seuraavilta sivuilta voit lukea Heikin laatiman tiivistelmä väitöskirjasta.

Alakoulussa oppimiseen tarvitaan sopivasti tukea, vastuuta ja tilaa Heikki Kontturin väitöskirja : Oppimisen itsesäätelyn ilmeneminen ja kehittymisen tukeminen alakoulun oppimiskontekstissa

Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma otetaan käyttöön ensi syksynä kaikissa suomalaisissa kouluissa.

Opetussuunnitelma korostaa muun muassa oppimisen itsesäätelytaitojen kehittämistä: oppijan taitoa suunnitella, tarkkailla ja arvioida oppimistaan.

Opettajat ja koulut tarvitsevat ajankohtaista tutkimustietoa oman opetustyönsä tueksi.

Tämä väitöstutkimus tuo konkreettista ja tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka opetussuunnitelman edellyttämä oppimisen itsesäätelyn tukeminen voidaan sisällyttää suomalaisen koulun arkipäivään.

Väitöstutkimuksessa tutkittiin alakouluikäisten oppilaiden oppimista sekä koulujen keinoja tukea oppimisen itsesäätelyn kehittymistä.

Monimenetelmäinen tutkimus pohjautui kysely-, päiväkirja- ja haastatteluaineistoihin. Aineistonkeruu toteutettiin Oulun normaalikoululla luku-vuoden 2012—2013 aikana UBIKOkehittämishankkeen yhteydessä.

Tutkimustulokset osoittavat, että oppilaan omiin tavoitteisiin pohjautuva opiskelu ja valinnanmahdollisuudet lisäävät kiinnostusta oppimiseen ja monipuolistavat käytettyjä oppimisen keinoja.

Oppilaiden itsesäätelyn taitojen kehittymistä voidaan tukea vaihtelevien oppimistehtävien ja -tilanteiden suunnittelulla sekä oppimista ohjaavalla arvioinnilla.

Tulokset tuovat myös esille, että opetuksen ja koulun kehittämisessä on suositeltavaa huomioida edellä mainittujen yksittäisten elementtien lisäksi oppimistilanteen, oppimisympäristön ja toteutuvan sosiaalisen vuorovaikutuksen muodostama kokonaisuus.

Tässä kokonaisuudessa tapahtuvat muutokset vaikuttavat eri tavoin hyviin ja heikkoihin oppilaisiin.

”Oppilaiden itsesäätelyn taitojen kehittymistä voidaan tukea vaihtelevien oppimistehtävien ja -tilanteiden suunnittelulla sekä oppimista ohjaavalla arvioinnilla.”

Oppilaiden tarpeisiin mukautuva oppimiskonteksti ja opettajien aktiivinen tuki hyödyttävät kaiken tasoisia oppilaita, mutta on välttämätöntä erityisesti heikkojen oppilaiden oppimistaitojen kehittämisessä sekä heidän kiinnostuksen herättämisessä ja ylläpitämisessä.

Tulosten mukaan oppimistilat, kalustus ja hyödynnettävissä oleva teknologia vaikuttavat niiden mahdollistamien työtapojen ja vuorovaikutuksen kautta oppimisen itsesäätelyn tukemiseen.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää opettajien täydennyskoulutuksissa, uusien opetussuunnitelmien suunnitteluja käyttöönottoprosesseissa sekä itsesäätöistä oppimista tukevien oppimiskontekstien suunnittelussa.

”Oppilaiden

tarpeisiin mukautuva oppimiskonteksti ja opettajien aktiivinen tuki hyödyttävät kaiken tasoisia oppilaita”

Tuottaisivatko normaalikoulut enemmän tohtoreita?

Pekka Räihä, yliopistonlehtori, Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

Saimme tammikuussa kutsun luokanopettajaopintojeni aikaisen opiskelukaverin ja nykyisen Oulun Normaalikoulun lehtorin Heikki Kontturin väitöstilaisuuteen.

Mielihyvin lähdimme vaimoni kanssa matkalle entiseen opiskelukaupunkiini.

Kuten monesti aiemminkin, ajomatkaan varattu aika ei meinannut riittää ja saavuimmekin tilaisuuteen vain vartti ennen sen alkua.

Useissa väitöstilaisuuksissa olleina rauhoittelin vaimonani toteamalla, että viime tipan saapumisestamme huolimatta meille riittää paikkoja.

Kuinka väärässä olinkaan. Kaikki salin istumapaikat ja portaat olivat jo miehitetty.

Ajattelin, että Heikin täytyy olla erityisen suosittu tai sitten väitöstilaisuus on jostakin syystä harvinainen tapahtuma.

Väkeä oli nimittäin enemmän kuin tilaan kohtuudella sopi.

Varmaan kyse oli molemmista.

Mutta ainakin jälkimmäinen ajatukseni sai vahvistusta kuunnellessani johtavan rehtorin Kari Kumpulaisen onnittelupuhetta väitöksen jälkeisessä kahvitilaisuudessa.

Rehtori oli odottanut tätä väitöstilaisuutta kuin kuuta nousevaa, sillä se oli ensimmäinen Oulun Normaalikoulun opettajan väitös seitsemään vuoteen.

Jokavuotista herkkua Normaalikoulun lehtoreiden väitökset eivät siis ole. Toisinaan väitösten välillä on vuosia, joskus niitä tulee ryppäinä niin kuin Oulussakin on nyt tapahtumassa.

Norssien tehtäväksi on määritelty opetuksen ja opetusharjoittelun ohjauksen lisäksi opetuksen kehittämiseen liittyvä tutkimus- ja kokeilutoiminta.

Voidaan siis perustellusti kysyä, voisiko väitöksiä tai ylipäätään tutkimuksia tulla yhä useammin ja takuuvarmemmin?

Yksi keino edistää Normaalikoulujen tutkimusta on kiinnittää huomiota opettajien tutkimusorientaatioon jo rekrytointivaiheessa.

Tätä ehdotti muun muassa ministeriön asettama työryhmä ”Opettajankoulutus 2020”[1].

Opettajankoulutuksen tutkimusperustaisuuden vahvistamista koskevissa suosituksissaan työryhmä esitti raportin sivulla 52 ”Normaalikoulun opettajilta tulee pääsääntöisesti edellyttää tieteellistä jatkotutkintoa ja virkaan valittavalta suunnitelmaa työn tutkimuspohjaiseksi kehittämiseksi.”

Raportti on ilmeisesti luettu huonosti tai sillä ei ole painoarvoa.

Pikaisen selailun perusteella en ainakaan läpikäymistäni Normaalikoulun rekrytointiilmoituksista löytänyt yhtään sellaista, jossa tutkimuksellisuutta olisi vaadittu.

Tyypillinen hakuilmoitus osoittautui hyvin koulutus- ja työkokemuspainotteiseksi.

“Hakemukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat: 1. Ansioluettelo, josta ilmenee erityisesti koulutus- ja työkokemus 2. Selvitys kelpoisuudesta tehtävään (kopiot tutkintotodistuksista) 3. Selvitys opetusansioista 4. Hakija voi liittää hakemukseen myös selvityksen tehtävän kannalta merkittävistä ansioista ja toiminnasta“

En ole ollut mukana Normaalikoulun opettajien rekrytointimenettelyissä, enkä näin ollen voi ottaa kantaa prosessin sisältöön.

Oletan kuitenkin, että kohtaan neljä kokenut hakija voisi luetella tutkimukselliset ansionsa ja kokemattomampi hakija voisi käyttää samaa paikkaa tutkimuksellisen orientaationsa kuvaukseen.

Hyvin luultavaa on sekin, että tutkimuksellisuutta käsitellään haastattelussa. Ongelmana tässä vain on se, että haastatteluissa yleensä luvataan kaikkea hyvää ja kaunista mutta jatkossa luvatut jäävät usein toteutumatta.

Tästä muistuu mieleeni valintahaastatteluihin liittyvä tapahtuma vuosien takaa.

Minuun otettiin yhteyttä puhelimitse ja soittaja tiedusteli, onko olemassa sellaista valintamittaria, jolla voidaan arvioida tai ennustaa hakijan valintahaastattelussa antaman lupauksen toteutumisen todennäköisyyttä.

Haettaessa opiskelijoita teknologiapainoitteiseen opettajankoulutukseen, haastatteluissa hakijat toinen toisensa perään ilmoittivat olevansa teknologiaorientoituneita.

Kauniista lupauksista huolimatta kaikki valitut osoittautuivat koulutuksessa lopulta perinteisiksi puusepiksi vailla aikomustakaan suuntautua teknologiaan. Onneksi puuseppiä aina tarvitaan.

Samoin voi käydä Norssin työhaastatteluissa. Tutkimusta luvanneet saattavat lopulta osoittautua perinteisiksi opettajiksi unohtaen lupauksensa tehdä tutkimusta.

Koska opettajat on joskus rekrytoitava nopeasti, kuten äkillisissä sijaisuuksissa, tutkimusorientaatio saattaa olla triviaali asia arvioitavaksi.

Varsinkin jos siihen panostaa liikaa, voivat oppilaat jäädä lopulta ilman opettajaa.

Sitä vastoin sellaisissa auki tulevissa tehtävissä, jotka tiedetään jo hyvissä ajoin, kuten esimerkiksi eläköitymisissä, hakijalta voisi edellyttää jopa kirjallista tutkimussuunnitelmaa.

Tämä menettely toimisi jo hakijajoukon esikarsijana.

Koska norssin opettajien väitöksiä aina silloin tällöin kuitenkin tupsahtelee ilmoille, on mahdollista, että ministeriön työryhmän suositus on mennyt metsään. Tästäkin huolimatta vahvempi tutkimusorientaatio jo rekrytoinnissa selvitettynä, jopa dokumentoituna, saattaisi tuplata Normaalikoulun väitökset.

Ministeriöillä on tapana asettaa työryhmiä jonkun havaitun ongelman tai epäkohdan parantamiseksi tai poistamiseksi.

Selvitysraporttien sanoma ei aina ole miellyttävää luettavaa, sillä joskus ne sanomisillaan tunkeutuvat yhteisöjen vakiintuneiksi käyneiden toimintatapojen ytimiin.

Kasvatustieteellisen alan rakenteellisen kehittämisen raportti (RaKe) julkaistiin syksyllä 2015. Raportissa ehdotettiin muun muassa kasvatustieteen elinikäisen oppimisen koulutuksen keskittämistä maassamme Helsinkiin ja Jyväskylään.

Tampereen kasvatustieteiden yksikön henkilöstökokouksessa raporttia ei käsitelty. Vaikka työryhmien raportit ovat joskus kivuliaita sisältöineen, niistä kannattaisi ainakin keskustella.

Wittgenstein taisi osua oikeaan toteamalla ”Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen.”

-Pekka Räihä[1] Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:44

Alkuopetuksen matematiikkaa kokeillen ja kehittäen Kaisu Kangas, Oulun normaalikoulu, Linnanmaa

Luokassani harjoitteleva maisterivaiheen opiskelija oli kiteyttänyt matematiikan tunnilta otettuun kuvaan kuvatekstin seuraavasti: ”Matematiikka on kaikkea muuta kuin yksin ja hiljaa tekemistä.”

Tänä päivänä ja tässä hetkessä olin tästä kiteytyksestä ja tehdystä huomiosta tyytyväinen.

Toiminnalliset työtavat, runsas havaintojen tekeminen, havaintojen sanallistaminen sekä rohkaistuminen niiden jakamiseen yhdessä ovat hiipineet matematiikan tunneilleni työvuosien myötä pikku hiljaa.

Uuden opetettavan asian alkuvaiheessa lähestymme uutta opittavaa matemaattista käsitettä tai ilmiötä hankkimalla siitä mahdollisimman paljon kokemuksia, jotka perustuvat lasten todellisuuteen, ja joiden luomisessa lapset ovat koko ajan aktiivisia.

Lapset tekevät itse, puhuvat itse, leikkivät itse, tutkivat itse, kokevat itse ja tämän kautta toivottavasti lopulta ajattelevat ja ymmärtävät itse.

Yhteisistä kokemuksista etsimme yleistyksiä sekä toistamme niitä erilaisilla toimintamateriaaleilla.

Toimintamateriaaleista siirrymme 2-ulotteiseen maailmaan, jossa asioita havainnollistetaan piirtäen ja kuvien avulla. Lopulta piirrosten ja kuvien rinnalle tulevat myös symbolit, kuten luvut.

Toisin sanoen etenemme abstraktion tiellä konkreettisesta toiminnasta hitaasti kohti täsmällisiä matematiikan ilmaisuja ja abstraktia ajattelua.

Esimerkki abstraktion tiestä lukujen suuruuksia vertaillen:

Välituntileikkinä leikimme Ahnetta lintua, joka on yksi versio hippaleikistä ja jossa kiinniottaja kulkee käsiään linnun nokkana liikuttaen aina sitä ryhmää (marjapensasta) kohti, missä on enemmän.

Matematiikan tunnilla leikkiin palataan ja muistellaan opettajan tarinoinnin, linnun ja linnunnokan avulla, mitä oikein tapahtui.

Lapset taittavat omat linnunnokat piipunrassista ja pelaavat vertailupeliä toimintamateriaalilla.

Seuraavassa vaiheessa pelataan noppapeliä, jossa linnunnokka piirretään itse. Kuvan pelaajat tiesivät jo ”tasapelin merkin”, kun väistämättä on yhtä suuri kuin tilanteitakin vertaillessa tulee vastaan.

Lopulta tuttu kehollinen leikki, yhdessä pelatut pelit ja kehyskertomus ahneesta linnusta saavat rinnalleen abstraktit ja täsmälliset matematiikan ilmaisut.

Termiä “abstraktion tie” käytetään erityisesti VargaNeményi – opetusmenetelmässä, jonka ajatusmaailman koen omakseni ja jonka omaksumisessa olen mielenkiintoisen tien alussa.

Haastavinta on saada lapset ja erityisesti vanhemmat tottumaan siihen, että oikean vastauksen mahdollisimman nopea kertominen ei olekaan oleellisinta.

Suuremman arvon matematiikan tunneilla saa ratkaisuun johtaneen ajatusprosessin sanallistaminen, miten ratkaisu löytyi ja olisiko sen löytymiseksi kenties jokin muukin reitti, joka olisi ihan yhtä oikein.

Ajatusprosessin sanallistamisessa opettaja kysyy ja lapset vastaavat väsyksiin asti kysymyksiin: mitä huomaat, miten ratkaisit, miksi?

Näin ääneen sanotut aratkin huomiot sisältävät yleensä paljon ”oikeaa” tietoa ja ennen kaikkea kertovat lapsen ajattelusta, mutta jotka vaimentamalla opettaja ei koskaan saa tietää.

Uusi opetussuunnitelma alkuopetuksen matematiikan osalta tuo ainakin minulle kaivattua rauhaa. Sisältöjen syvälliselle omaksumiselle on lukualueen kaventumisen myötä enemmän aikaa, jos sen uskaltaa ottaa.

Onhan meillä tänään koodausta, onhan?

Vuokko Kangas Oulun normaalikoulu Linnanmaa

Otsikon toiveella ekaluokkalaiseni usein aloittavat aamun. Kerran innostuttuaan oppilaat koodaisivat aina.

Niin helposti nykyajan koodauskielet koukuttavat lapset ratkaisemaan yhä monimutkaisempia haasteita. Ja mikä parasta, lapset saavat olla itse oman koodinsa suunnittelijoita ja luojia.

Oulun Normaalikoulussa on jo muutaman vuoden ajan ennakoitu tulevaa OPS:ia, sillä koodausta on alettu harjoitella ykkösluokkalaisista alkaen.

Muutama vuosi sitten teimme ensi kerran code.orgin "hour of codea" silloisten nelosluokkalaisteni kanssa.

Koodaustunnin 20 ensimmäistä haastetta olivat itseohjautuvia, ja koodattavat hahmot oli lainattu sen ajan suurimmasta hitistä, Angry birdseistä, ja suosio oli taattu.

Jokainen luokkani oppilas sai yhden oppitunnin aikana suoritettua vähintään puolet kahdestakymmenestä koodaustunnin aloitushaasteesta.

Moni pääsi jo toisille tasoille, joku jatkoi kaikki 20 oppituntia kotonaan. https://youtu.be/nho9NfMk57o

Parasta oli, kun eräs matematiikan oppimisvaikeuksista kärsivä tyttö ei antanut periksi, vaan yritti yhä uudelleen: "Vaikka koodini toimii seitsemällä rivillä, niin mun on pakko saada se toimimaan viidellä rivillä, kun tää sanoo, että sen voi tehdä viidelläkin rivillä."

Tyttö pääsi lopulta tavoitteeseensa.

Seuraavana vuonna muutamat innostuneet vanhemmat vetivät koodaustunnin alkuopetusluokille ja ylemmät luokat pitivät luokkarajoja ylittäviä koodauspäiviä.

Viime syksyn koodiviikolla toteutimme koodauspäivän taas alkuopetusluokkien kesken ja yksittäiset luokat ovat toteuttaneet projekteja vaihtelevasti.

Miksi koodausta kouluun?

Koodauksen tulo uuden OPSin myötä kouluihin herättää luonnollisesti kysymyksiä ja hämmennystä.

Miksi koodausta pitää tuoda kouluihin, lapsethan ovat ihan liikaa muutenkin tietokoneiden ja älylaitteiden äärellä?

Se on totta, ja he käyttävät näitä arvokkaita laitteitaan näppärästi sometteluun ja viihdekäyttöön. Silti lapset eivät välttämättä osaa merkitä omaa hammas-lääkäriaikaansa kalenteriin, saati hoitaa muita arkielämän asioita.

Jonkun on motivoitava ja ohjattava lapsia näiden laitteiden hyötykäyttöön. Tässä meidän opettajien on otettava vastuu.

Suosittelen lämpimästi tämän Tomi Dufvan aiheesta kirjoittaman syvällisen artikkelin lukemista.

Maailma ympärillämme on digitalisoituu vauhdilla. Tämän asian eteen joutuu edistyneimmissä joukkoliikennevälineissä, parkkihalleissa, kauppojen kassoilla, terveydenhoidossa ja vaikka missä asioinnissa.

On niitä, jotka pitävät paperia ja kynää ainoana oikeana viestinnän ja oppimisenkin välineenä, mutta unohtavat, että aikanaan sekin on ollut mitä moderneinta teknologiaa.

Omat vanhat koodausoppinsa jo unohtaneena on ollut mukava seurata uutta koodausinnostusta kouluissa.

Nuoremme ja lapsemme eivät hehkuta sellutehtaita tai sähkön siirtohintoja, he aikovat luoda uusia ratkaisuja! Kun seuraa merkittävien innovaatioiden keksijöitä, he kertovat alkaneensa harrastaa koodausta jo alakouluiässä.

Eihän kaikista tarvitse tulla koodareita, mutta haluammehan antaa omille oppilaillemme edes mahdollisuuden? Sitä paitsi koodaus on oikeasti hauskaa!

Mitä koodaus oikeastaan on?

Koodaus on oikeastaan murresana ohjelmoinnille. Se tarkoittaa vapaasti ajatellen tietokoneen ohjaamista, komentojen ja käskyjen antamista. Muutamassa vuodessa erilaisia koodausympäristöjä, sovelluksia ja –kouluja on tullut kaikkialle ja paljon.

Koodauksessa lapset joutuvat asettamaan tavoitteita, purkamaan ongelmia osiin, etsimään ratkaisuja ja testaamaan niitä yhä uudelleen, kunnes ne saadaan toimimaan.

Parasta koodauksessa on, jos lapset pääsevät sen avulla keksimään ja luomaan itse kaikkia mielekkääksi kokemiaan juttuja, olipa se oman hahmon ulkoasun muuttelua tai uuden pelin keksimistä.

Tai jopa uuden VR:n aikataulupalvelun keksimistä, kuten eräs teini tässä muutama kuukausi sitten julkaisi uuden sovelluksensa.

Opettajia saattaa huolettaa, etteivät he tiedä koodauksesta mitään.

No, itse asiassa opettajat, jos ketkä tietävät koodauksesta vaikka mitä!

Nuotit ovat koodeja muusikoille, neule- ja virkkausohjeet käsityöihmisille, reseptit kokkaajalle ja huoltokirjat mekaanikoille.

On niin monenlaisia mahdollisuuksia opettaa ohjelmoinnillista ajattelua lapsille; erilaisia leikkejä ja pelejä, robotteja, mutta myös digitaalisia, visuaalisia ympäristöjä, joissa tehdään ihan oikeaa koodia. Näitä esimerkkejä löytyy esimerkiksi koodiaapisen kirjastosta.

Syksyllä 2015 pidetyssä koodiaapisen ensimmäisessä MOOC-kurssilla (Massive open online course) saatiin ihan alkajaisiksi kurssille osallistuneilta opettajilta satoja erilaisia ideoita koodauksen opettamiseen koulussa.

Koodausta opettamalla voisivat lähes kaikki Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet toteutua. Ajattelun taidot ja monilukutaito sekä tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen toteutuvat suoraan ohjelmointiprojekteissa. Koodaushaasteiden ratkominen vaatii loogista ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja.

Tavoitteen asettaminen, testaus ja yhä taloudellisempaan koodiin pyrkiminen ja yrittäminen ovat oppimisen itsesäätelyä, mutta itseohjautuvuuden avulla opitaan muitakin oppimisen taitoja.

Koodatessa ongelmia ratkotaan yhdessä ja keksittyjä koodeja jaetaan ja näytetään toisille.

Koodaus auttaa lapsia ohjelmoinnilliseen ajatteluun ja tulevaisuuden arjen taitoihin, joskin heille voidaan ohjelmoinnin kautta opettaa myös arjen taitoja, (Koodaa itsellesi hyvinvointia edistävä arkipäivä).

Koodausta voidaan ottaa luokkarajoja rikkovina projekteina, kuten me Oulun Normaalikoulussa olemme tehneet.

Muuttuva maailma tarvitsee koodiaapista Koodaus on vain yksi pieni muutos, varmaan pienimpiä koko koulun toimintakulttuurin muutoksessa, mutta siinäkin on vain kysymys ympäröivässä maailmassa tapahtuneesta muutoksesta. Jos tätä muutosta ei ymmärretä, koodausta, kuten muitakin uusia tuulia voidaan pitää vain joidenkin intomielisten ohimenevänä höyrähdyksenä tai vain entisten tyylien uudelleen nimeämisenä.

Tuloksena on kehityksen jääminen mekaaniselle menetelmätasolle.

Ohjelmoinnin opetukseen on onneksi kehitetty helppoja ja lapsiystävällisiä työkaluja.

Vain todellisten ammattilaisten tarvitsee päästä sisälle binäärilukujen monimutkaisiin maailmoihin, mutta koodauksen idean ymmärtämistä tarvitsee jokainen.

Silti kaikki hyvän oppimisen elementit sisältyvät myös näihin leikkikoodauksiin.

Suomenkielinen Koodiaapinen-Mooc on aloittanut jo toisen kerran.

Siellä on mahdollisuus ilmaiseksi tutustua koodauksen saloihin neljällä vaihtoehtoisella linjalla itsenäisesti tai muiden kurssilaisten kanssa yhteistyössä.

Kurssit on suunniteltu niin, että koodaustehtäviä voi antaa suoraan oppilaittensa ratkaistavaksi, ja oppia yhdessä oppilaiden kanssa.

Viime syksynä KoodiaapinenMoocin suoritti 500 opettajaa, ja nyt, ensimmäisellä viikolla ilmottautuneita on lähes 2000.

Vielä ehtii mukaan!

Tulevia tapahtumia o eNorssin kevätseminaari ja Norssiope.fi-päätösseminaari Helsingissä 27.–29.4.2016.

Lisätietoja täältä. o SUHO:n kesäpäivät Raumalla heinäkuussa 2016 o eNorssin syysseminaari ja TutKoKe-symposium Jyväskylässä 31.8.–2.9.2016