Business News / Maaliskuu 2024

Page 1

Business News

Digitaalinen kaksonen tuo selkeitä säästöjä teollisuusympäristössä

Schneider Electricin EcoStruxure Machine

Expert Twin -sovellus luo tarkan, fysiikkaa simuloivan digitaalisen mallin. s. 5

Stadion on Töölön helmi

Olympiastadion on malliesimerkki kestävästä kehityksestä ja paikasta, jossa voi toteuttaa tapahtumia ja tilaisuuksia. ympäristöystävällisesti. s. 9

Ihmiset numeroiden takana

Tilitoimisto Satakerrasta on tullut osa kansainvälistä suuryritystä, mutta arvot ovat pysyneet samoina. Menestystarinan takana ovat huolenpito ja rehellisyys s. 4

Kehittyvän Lahden asialla

Kiinteistösijoitusyhtiö Spatium Toimitilat Oy on kiinteästi mukana Suomen tuoreimman yliopistokaupungin ja kasvukeskuksen elinvoimaisuuden lisäämisessä. s. 4

Huippuunsa hiottua logistiikkaa

Logistiikkakalusteita sekä turva- ja merkintätuotteita toimittava Sareskoski Oy on kasvanut voimakkaasti sekä alueellisesti että palveluvalikoimallaan. s. 6

Korkeasta laadusta ei tingitä

Tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa viettävä, Helsingin Taka-Töölössä sijaitseva puuntyöstön asiantuntija Plektra Trading uskoo henkilökohtaiseen palveluun s. 11

Purkupalveluiden ammattilainen

Oulun Laanilassa sijainneet kolme voimalaitosta on purettu ja tilalla on rakennuspaikka uusille teollisuustiloille. Purkupiha järjesti työmaan vaativan logistiikan. s.3

Merkitsevää työtä joka huomataan

Signwell Oy on turvallisuusmerkintöjen asiantuntija. Sen tuotteita ovat mm. erilaiset prosessimerkinnät sekä turvakilvet teollisuuden ja meriteollisuuden tarpeisiin. s. 11

maaliskuu 2024 Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu Teollisuus Liike-elämä Yhteiskunta Koulutus VastaaVa tuOttaJa EditOr HElsinki | ulkOasu JEnni HyttinEn kirJOittaJat Jukka nOrtiO timO sOrmunEn, mari kOrHOnEn, Jari PEltOranta PainOPaikka sanOmaPainO 2024 BusinEss nEws On EditOr HElsinGin tuOttama asiantuntiJaJulkaisu. EditOr HElsinki On itsEnäinEn yritysViEstinnän asiantuntiJa. EditOr HElsinki Oy | www.wEmatcHu.cOm ValttEri rantalainEn P. 040 561 7703 tuOtantO@EditOrHElsinki.fi

2 kuukautta ilmaiseksi kaikille uusille yritysasiakkaille.

Tarjous voimassa huhtikuun loppuun.

Katettu lastausalue ja kärryt tavaroiden siirtelyyn

Videovalvonta

Ilmainen peräkärry lainaan Pelicanilta

Lähetysten vastaanotto

Lämmitetty varastotila

Puh.: 0207 007 700 – pelican.fi

Ala-Tikkurila • Espoonlahti • Herttoniemi • Hesperianpuisto • Itäharju • Kaari • Kilo • Konala

Olari • Ruoholahti • Tammisto • Tapiola • Töölö • Vallila • Varisto • Viikki

Tutustu innovatiiviseen konseptiimme, BEVI – Vihreä toimittajasi, joka keskittyy tuotteisiin, palveluihin ja kokonaisratkaisuihin, jotka lisäävät energiatehokkuutta ja edistävät kestävää tulevaisuutta. BEVI toimittaa energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja, jotka täyttävät huomisen vaatimukset integroiduille järjestelmille.

Tarjoamme vaihteita alumiinista, valuraudasta ja ruostumattomasta teräksestä jalalla, momenttituella tai laipalla kiinnitettävinä. Vaihteet ovat saatavilla erilaisilla akselityypeillä, kuten holkkiakseli, akselitappi ja puristusliitos. Tarjoamme vaihteita myös ATEXhyväksyttyinä räjähdysvaarallisiin ympäristöihin.

Korkealaatuiset ja energiatehokkaat 3-vaihemoottorit teollisiin ja kaupallisiin sovelluksiin. Varastoimme laajan valikoiman standardimoottoreita, joten voimme tarjota nopeita toimituksia – sekä paikallisesti että globaalisti! Moottorimme on suunniteltu kestävyyttä ajatellen ja soveltuvat kaikenlaisiin teollisiin ja kaupallisiin ympäristöihin. Tarjoamme kestäviä ja luotettavia moottoreita tehokkuusstandardeissa IE1, IE2, IE3 ja IE4 esimerkiksi pumppuihin, tuulettimiin, kompressoreihin ja kuljettimiin.

2 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
BEVI Finland OY AB, Hannuksenpelto 6, FI-02270 Espoo www.bevi.fi info@bevi.fi +358927091210

Voimalat väistyivät uudisrakentamisen tieltä Oulun Laanilassa

Jos ei ole käynyt Oulun Laanilassa sijaitsevalla vanhalla teollisuusalueella parin vuoteen, joutuu varmasti hieraisemaan silmiään. Alueen keskellä sijainneet kolme vanhaa voimalaitosta on purettu ja tilalla on siistitty rakennuspaikka uusille teollisuustiloille. Vaativasta urakasta vastasivat Purkupihan kokeneet ammattilaiset.

Teksti: Timo Sormunen

KaKsi vanhaa voimalaa, niiden hiilenkäsittely- ja nokilaitokset, bio- ja öljykattilat, turbiinit, paineilma- ja öljyjärjestelmät, sähkö- ja automaatiokeskukset, jäähdytys- ja lauhdevesijärjestelmät, 60-metrinen savupiippu sekä kilometrikaupalla erilaisia putkistoja, kaapeleita ja kanavia.

Siinä pähkinänkuoressaan urakka, johon Purkupihan ammattilaiset tarttuivat. Nyt Laanilan Voima Oy:n vanhojen voimaloiden tilalla on siistitty teollisuustontti, jossa aloitellaan jo uusien tuotanto- ja toimitilojen rakennustöitä.

Jos alueen muodonmuutos hämmästyttää satunnaista vierailijaa, silmiään on joutunut purkutöiden edetessä hieraisemaan moneen otteeseen myös purkutyöt tilannut ja niistä Pohjolan Voiman puolella vastannut voimalaitosasiantuntija Arttu-Pekka Alaperä

– Tällaisten kohteiden purkaminen on jo itsessään haastavaa. Laanilassa vaikeusastetta lisäsivät naapurirakennukset sekä vieressä käytössä olevat putkisillat ja sähköjärjestelmä, hän kertoo. Purkutyöt eivät saaneet myöskään haitata alueella olevien yritysten toimintaa. Pölyn, melun ja etenkin tärinän

osalta oli oltava todella tarkkana. Myös työmaan logistiikka oli mietittävä niin, ettei purkumateriaalien kuljetusrumba sotke ja tulppaa teollisuusalueen muuta liikennettä.

Kokemus ja osaaminen painoivat valintapuntarissa Hankkeen kokoluokka ja vaativuus olivatkin Alaperän mukaan keskeiset perusteet sille, että tekijäksi valikoitui Purkupiha.

– Halusimme tänne osaavan porukan, joka pystyy työskentelemään itsenäisesti ja ilman tilaajan jatkuvaa läsnäoloa ja valvontaa. Purkajien ammattitaito, kokemus ja joustava yhteistyötapa tulivat selkeästi esiin jo suunnitteluvaiheessa, Alaperä kiittelee.

Nykyaikainen, tarkasti etukäteen suunniteltu ja aikataulutettu purkutyömaa kuuluikin tarjonneen matkan varrella monta hämmästyksen aihetta. Yksi niistä oli erilaisten purkumateriaalien tarkka ja nopea lajittelu kierrätystä ja jatkokäyttöä varten. Käytännössä kaatopaikalle päätyy enää eristeenä käytettävä lasivilla, ja sillekin mietitään kuumeisesti uusiokäyttökohteita.

– Tällaiset kohteet tarjoavat aina myös yllätyksiä. Projekti kuitenkin eteni kitkattomasti ja aikataulussaan, mikä kertoo omaa kieltään te-

kijöiden käytännön kokemuksesta. Ja sitä jaksan edelleen hämmästellä, kuinka alueen korkeat voimalaitosrakennukset saatiin noin ahtaassa paikassa palasiksi ja keräyslavalle, Alaperä tunnustaa.

Hyvä suunnittelu on onnistumisen avain

Purkupihan projektipäällikkö Petri Kuusisto kuvailee Laanilan voimaloita lajissaan varsin tyypilliseksi teollisuuskohteeksi, jossa onnistumisen avainasioita ovat huolellisuus ja hyvä etukäteissuunnittelu.

– Voimalarakennukset ovat tyypillisesti korkeita ja niissä on paljon erilaisia metallirakenteita, käytäviä ja putkistoja. Laanilassa viereiset rakennukset olivat lisäksi todella lähellä työmaata. Purkutyöt oli sen vuoksi aloitettava alueen keskeltä, Kuusisto kertoo.

Metallirakenteisissa teollisuus- ja voimalaitoskohteissa purkaminen

s. 7

Pohjanmaalainen pintakäsittelyn ja kiertotalouden globaali edelläkävijä Mirka Oy etsii samanhenkisiä toimijoita edistämään vihreää siirtymää.

Sisällys

tehdään pitkälti polttoleikkaamalla. Työhön tuovat lisähaastetta erilaiset nesteet, öljyt ja kemikaalit, joita jää putkistoihin ja linjastoihin niiden huuhtelusta huolimatta.

Oma lukunsa on asbesti, joka on kartoitettava ja poistettava erikoismenetelmin ennen varsinaisten purkutöiden aloittamista. Sitä oli Laanilassakin riittämiin.

– Myös logistiikka on mietittävä ja aikataulutettava tarkasti. Näin erilaiset purkumateriaalit saadaan kasojen sijasta suoraan kuormalavoille. Laanilassa etuna oli se, että käytettävissä oli paikallinen kuljetusyritys ja myös romumetallin vastaanottajat olivat lähellä, Kuusisto kertoo.

Parinkymmenen vuoden purkutyökokemuksen erilaisista teollisuuskohteista omaava projektipäällikkö korostaakin, että työt pyritään viemään aina läpi asiakkaan ehdoilla ja niin, ettei purka-

misesta koidu liiallista haittaa ympäristölle ja naapureille.

Purkupiha

Purkupiha on johtava purku- ja kierrätyspalveluja tarjoava yhtiö Suomessa. Purkamisen ja kierrätyksen ohella rakennusmateriaalien tehokas uudelleenkäyttö on yhtiön ydinosaamista. Purkupihassa työskentelee noin 150 ammattilaista purkutöiden, kierrätyksen ja asbestitöiden toimialoilla. Yhtiön 11 toimipistettä sijaitsevat ympäri Suomea. Rakentamisen Laatu Ry:n myöntämä RALA-pätevyys sisältää vaativat purkutyöt, tavanomaiset purkutyöt ja vaarallisia aineita sisältävät purkutyöt.

www.purkupiha.fi

3 Voimalat väistyivät uudisrakentamisen tieltä Oulun Laanilassa

4 Johtajaksi kasvanut – ihminen numeroiden takana

4 Tavoitteena tarjota Lahes hiilineutraaleja toimintaympäristojä

5 Digikaksonen tuo selkeitä säästöjä myös teollisuusympäristössä

6 Energiansäästö kannattaa aloittaa karsimalla taloyhtiön hukkalämpö

6 Turvatuotteista Suomen nopeimmin kasvavaksi kalustajaksi

s. 10

"Ammattiliitto edistää työelämän tasa-arvoa. Liittona tavoittelemme sitä, että samat oikeudet kuuluvat kaikille", Ammattiliitto Jytyn johtajakolmikko kertoo.

7 Mirka haluaa pitää tuotteet ja materiaalit kierrossa

9 Olympiastadionin monipuoliset tilat mahdollistavat ainutlaatuisia kohtaamisia

9 Ainutlaatuista raideliikenteen koulutusta Kouvolassa

10 Tasa-arvo on ammattiliiton johtajakolmikon työn ydintä

10 Asiakaspalvelu kilpailutekijänä vei FREJAn kasvuun

11 Puuntyöstön asiantuntija Plektra Trading uskoo henkilökohtaiseen palveluun

11 Merkitsevää työtä joka huomataan

12 Eurooppalaisia innovaatioita kotimaan rakennusmarkkinoille

3 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu

"Haluatteko parhaan?" Toimitusjohtajan pestissä Jalojärvi aloitti vuonna 2012. Siirtymä oli luonnollinen, sillä osa työntekijöistä oli tuttuja Katille jo lapsuudesta. Johtajuuden taitoja Jalojärvi hioi Aalto-yliopistossa suorittamalla kansainvälisesti tunnustetun johtamisen EMBA-maisteritutkinnon 2011–2013.

Johtajaksi kasvanut

– ihminen numeroiden takana

Kuva: Sami Perttilä

Tilitoimisto Satakerran toimitusjohtaja Kati Jalojärvi on kirjaimellisesti kasvanut luotsaamansa yhtiön johtajan saappaisiin. Yritys on kasvanut matkan mukana. Pienestä perheyrityksestä on tullut osa kansainvälistä suuryritystä, mutta arvot ovat pysyneet samoina. Menestystarinan takana ovat huolenpito ja rehellisyys.

Teksti: Mari Korhonen

ÄitinsÄ vuonna 1987 perustamaan yritykseen 30 vuotta sitten auttamaan tulleesta Kati Jalojärvestä ei koskaan pitänyt tulla kirjanpitäjää. Toisin kuitenkin kävi. Viimeistään huippupisteet taloushallintoalan arvostetussa KLT-tutkinnossa paljastivat timanttisen substanssiosaamisen, ja verenperintönä saatu luontainen lahjakkuus tuli näkyväksi. Jalojärvi hyväksyi, että numerot vetävät puoleensa ja lopetti niiden väistelyn.

– Olen työskennellyt yrityksessämme koko ikäni, mutta alkuun tein aivan muita kuin kirjanpitäjän töitä. Olin kiinnostunut ohjelmistoista ja sain niiden tutkimisen ja kehittämisen vastuualueekseni. Tähän päivään mennessä olen tehnyt yhtiössämme aivan jokaista työtehtävää. Se onkin ollut rikkaus, että perheyhtiömme on antanut minulle mahdollisuuden valita roolini vuosien varrella melko vapaasti kiinnostuksen kohteideni pohjalta, utelias ja taitojaan jatkuvasti jalostava toimitusjohtaja kertoo.

Tavoitteena tarjota Lahes hiilineutraaleja toimintaympäristojä

Kovaa vauhtia kehittyvään Lahteen nousee uusia liiketoimintamahdollisuuksia vastuullisella kiinteistökehittämisellä.

Kiinteistösijoitusyhtiö Spatium Toimitilat Oy on kiinteästi mukana Suomen tuoreimman yliopistokaupungin ja kasvukeskuksen elinvoimaisuuden lisäämisessä. Vastuullisen kiinteistöhallinnan avulla yritysten toimintaedellytyksiä mahdollistava yhtiö luo toimitiloja Lahden seudulla.

”Lahti on nyt kovassa nosteessa.

– Lahti on nyt kovassa nosteessa ja haluamme osaltamme olla mukana mahdollistamassa alueelle sijoittumaan uusia yrityksiä. Kaupunkiomisteisena yhtiönä intressimme kiinteistökehittäjänä on Lahden elinvoimai-

suuden lisääminen, toimitusjohtaja Jouni Kanervo sanoo.

– Haluamme palvella asiakasta siten, että he löytävät juuri heille oikeanlaiset tilat. Ja jos olemassa olevista tiloista ei löydy tarpeisiin sopivaa, kehitämme ja rakennamme tarvittaessa uudet toimitilat asiakkaan tarpeiden mukaan.

Vastuullinen vuokranantaja Spatiumille myönnettiin Suomen Luonnonsuojeluliiton ylläpitämä Ekokompassi-ympäristösertifikaatti vuonna 2022.

– Onnistuimme pudottamaan hiilijalanjälkeämme edellisenä vuonna huimat 66 prosenttia ja viime vuonnakin 18 prosenttia. Hienoihin tuloksiin päästiin mm. siirtymällä kaikissa kiinteistöissämme Lahden vihreään kaukolämpöön ja jätehuoltoa parantamalla, Miika Laakso Spatiumilta antaa esimerkkejä kiinteistöjen vastuullisesta

”Yhtiössä lapsuudesta lähtien.

– Opintojeni aikana sain kipinän kansainvälistymiseen, josta äitini ansiokkaan työn ja pienen onnenkantamoisen seurauksena tulikin totta hieman yllättäen. Tuttu tilintarkastaja soitti minulle ja kertoi, että eräs yhtiö Tallinnasta oli kysellyt häneltä hyvän tilitoimiston perään. Tilintarkastaja oli vastannut, että haluatteko parhaan. Äitini työn jäljiltä perheyrityksellämme oli hyvä maine, josta olemme pitäneet kiinni. Asiakassuhteet ovat parhaimmillaan kokonaisen työuran mittaisia, ja niistä pidetään huolta kokonaisvaltaisesti ja kunnialla, Jalojärvi kiteyttää.

Yhteydenoton seurauksena Satakerran osakkeiden enemmistö myytiin saksalaiselle Rödl & Partnersille. Satakerrasta tuli osa globaalia konsernia perheyrityksen arvoilla. Kasvun paikka

Kansainvälinen kasvu toi pöydälle uusien mielenkiintoisten haasteiden lisäksi myös kipukohtia. Kunnianhimoisesti kaiken yritystoimintaan liittyvän omakohtaisesti hallinnut Jalojärvi joutui kohtaamaan omat rajalliset resurssinsa. Rahkeet eivät enää

riittäneet kaikkeen ja oli osattava luopua, luottaa ja delegoida.

– Minun on saatava jatkuvasti oppia uutta, jotta viihdyn työssäni. Yhtäkkiä uuden oppimista ja tekemistä olikin niin paljon, että rajat tulivat vastaan. Kun hyvinvointi joutui koetukselle, korjausliike oli tehtävä. Ei ole olemassa vain työhyvinvointia vaan hyvinvointi on kokonaisuus, jota toimitusjohtajana haluan vaalia yrityksessämme. Se on kaiken perusta, Jalojärvi toteaa.

Satakerrassa on voitu hyvin koko elämänmittaisia uria.

Hyvinvoivat ihmiset

Satakerrassa onkin voitu hyvin koko elämänmittaisia uria. Yhtiössä eletään aikaa, jolloin pisimmät työurat tulevat päätökseen. Pitkäaikaisimman työntekijän eläköidyttyä Jalojärvi lupasi kunnioittaa tämän uraa täyttämällä hänen toiveensa. Ihan minkä tahansa.

– Vastaus oli balettiesitys. Saamansa piti, Jalojärvi naurahtaa.

Kati etsi itselleen netistä balettiasun, veti sen toimistossa ylleen, pisti Joutsenlammen soimaan ja ryhtyi tanssiin. Aivan kuten silloin 5 vuotiaana pikkutyttönä. Elämänmittainen työura päättyi liikutuksen kyyneliin.

www.satakerta.fi

kehittämisestä. Seuraavaksi kehitysvuorossa on mm. siirtyminen vihreään sähköön vuonna 2025 ja yhteistyökumppaneiden valinnat.

– Omien kiinteistöjemme kehittäminen, on meille erinomainen tilaisuus näyttää, miten vastuullisuus toteutuu arkipäivän toiminnassamme. Omalla toiminnallamme tarjoamme kestävän kehityksen mukaisia toimintaympäristöjä ja mahdollistamme näin myös asiakkaidemme parempaa vastuullisuutta, Laakso päättää.

4 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
"Onnistuimme pudottamaan hiilijalanjälkeämme edellisenä vuonna huimat 66 prosenttia ja viime vuonnakin 18 prosenttia. Hienoihin tuloksiin päästiin mm. siirtymällä kaikissa kiinteistöissämme Lahden vihreään kaukolämpöön ja jätehuoltoa parantamalla", Miika Laakso ja Jouni Kanervo Spatiumilta kertovat.
www.spatium.fi
Spatium Toimitilat Oy on kiinteistöyhtiö, joka kehittää ja vuokraa toimitiloja joustavasti ja vastuullisesti markkinoiden tarpeisiin vahvistaen Lahden seudun elinvoimaisuutta. Yhtiö kuuluu Lahti-konserniin.

Digikaksonen tuo selkeitä säästöjä myös teollisuusympäristössä

Elektroniikkateollisuudessa on hyödynnetty jo pitkään digitaalista mallinnusta ja testausta. Viime vuosina digitaalinen kaksonen on saanut jalansijaa rakennusteollisuudesta ja hiljalleen sen hyödyille on alettu herätä myös valmistavassa teollisuudessa.

Teksti: Timo Sormunen

Digitaalisen K aKsosen ideaa tarkalla mallintamisella ja simulaatiolla on hyödynnetty esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa pian parikymmentä vuotta. Rakennusala löysi tiensä niiden pariin viime vuosikymmenen lopulla, mutta muualla vauhti on ollut vaisumpi.

Käänne on kuitenkin käsillä, sillä nyt digikaksosista on alkanut kiinnostua myös perinteinen valmistava teollisuus.

”Digitaalisen kaksosen avulla minimoidaan investointiin liittyviä teknisiä riskejä ja säästetään euroja.

Ohjelmisto- ja teknologiatoimittaja Schneider Electric Finlandin Offer Manager Heikki Hietanen löytää kasvavalle suosiolle selkeitä syitä. Digitaalinen kaksonen tehostaa ja helpottaa koneiden ja tuotantolinjojen rakentamista. Se mahdollistaa myös virtuaalisen tes-

taamisen ja käyttöönoton.

– Näin taklataan investointiin liittyviä teknisiä riskejä ja säästetään euroja. Kun kaikki on kokeiltu virtuaalisesti jo etukäteen, saadaan myös oikeat laitteet ja linjastot nopeammin käyttökuntoon, Hietanen tiivistää.

Digikaksosella välttää kalliit virheet

Digitaaliset kaksosia on toki pyöritelty valmistavassa teollisuudessa jo aiemminkin. Useimmiten niitä on hyödynnetty myyntimateriaaleissa, kun asiakkaille on esitelty vaikkapa tulevan laitoksen toimintaa ja tuotantoa.

Asiantuntijan mielestä nyt on kuitenkin aika valjastaa virtuaalimallit aidosti suunnittelu- ja testikäyttöön.

– Etenkin mekaniikkaan liittyvät virheet ovat kalliita, jos ne huomataan vasta linjastojen kokoamisvaiheessa. Ja vielä kalliimmaksi ne käyvät, mikäli ollaan jo käyttöönottotestauksissa tai koeajoissa, Hietanen lisää.

Esimerkkinä hän mainitsee tilanteen, jossa uuden pakkauslinjan mekaniikka ei toimi odotetulla tavalla

tai se istuu huonosti paikalleen. Pahimmassa tapauksessa edessä ovat linjaston purku- ja suunnittelutyöt, jonka jälkeen on odoteltava viikkokausia uusia komponentteja. Samalla pettävät paitsi aikataulut myös budjetit.

”Jos jokin ratkaisu ei toimi digitaalisessa kaksosessa, se ei toimi muutenkaan.

– Fysiikkaa simuloivalla digikaksosella voi taklata lähes kaikki käyttöön, käytettävyyteen ja toimintaan liittyvät riskit. Ohjelmistolisenssin hinta kuittaantuu useimmiten jo yhdestä sen avulla havaitusta puutteesta, Hietanen tiivistää.

Vanhan kansanviisauden mukaan se, mikä toimii paperilla, ei välttämättä toimi reaalimaailmassa. Digitaalisessa maailmassa tämäkin lause muokkaantuu nyt uuteen uskoon.

– Jos jokin ratkaisu ei toimi digitaalisessa kaksosessa, se ei toimi muutenkaan, Hietanen vakuuttaa.

Entistä monipuolisempi suunnittelutyökalu Miltä sitten näyttää digitalisoituvan teollisuuden tulevaisuus?

Heikki Hietasen mukaan teollisuuslaitoksia ja linjastoja suunnitellaan ja rakennetaan edelleen myös perinteisin menetelmin. Digikaksonen kuitenkin levittäytyy jatkossa alati uusille sovellusaloille. Samalla sitä opitaan hyödyntämään tuotannon ja tuotekehityksen lisäksi myös kunnossapidossa ja huollossa.

– Digitaalisen kaksosen avul-

Fysiikkaa simuloivalla digikaksosella voi taklata lähes kaikki käyttöön, käytettävyyteen ja toimintaan liittyvät riskit. Ohjelmistolisenssin hinta kuittaantuu useimmiten jo yhdestä sen avulla havaitusta puutteesta.

Digitaalinen kaksonen ohjelmistopalveluna

• Schneider Electricin EcoStruxure Machine Expert Twin -sovellus luo laitteesta tarkan, fysiikkaa simuloivan digitaalisen mallin.

• Tehostaa koneiden rakentamista digitoimalla siihen liittyvät prosessit. Virtuaalinen sovellus tehostaa suunnitteluprosesseja, parantaa laatua ja lyhentää laitteen käyttöönottoaikaa jopa 60 prosenttia.

• Mahdollistaa virtuaalisen testauksen ja käyttöönoton sekä lyhentää tehdasvastaanottotestejä (FAT).

• Digitaalista kaksosta voi hyödyntää laitteen käytössä ja ylläpidossa koko sen elinkaaren ajan.

Schneider Electric Finland

• Toimii Suomessa 20 paikkakunnalla ja työllistää noin 500 henkilöä

• Ranskalainen Schneider Electric -konserni toimii 120 maassa

• Toimittaa teknologiaa, tuotteita ja palveluja mm. koteihin, kiinteistöihin, datakeskuksiin, infrarakentamiseen sekä teollisuuslaitoksiin.

• Vastuullisin yritys vuonna 2021 (Corporate Knights Global 100-indeksi)

la voidaan tehdä simulaatioita ja kartoittaa investointitarpeita, jos esimerkiksi tuotantosuuntaa pitää muuttaa. Sillä on tärkeä rooli myös tuotannon optimoinnissa. Näin parannetaan tehokkuutta, vähennetään hukkaa ja säästetään resursseja, Hietanen listaa.

Huoltotöissä digikaksosesta on helppo paikallistaa työkohteita ja tarkistaa sähköisestä tietopankista, mitä siellä on viimeksi tehty. Samalla päästään askeleittain entistä ennakoivampaan kunnossapitoon.

– Tulevaisuudessa kappaleita voidaan työstää ensin virtuaalisesti tai seurata putkistoissa olevien kaasujen ja nesteiden käyttäytymistä

prosessin eri vaiheissa, Hietanen sanoo.

Entä tekoäly? Milloin digikaksonen alkaa rakentua näyttöruudulle yhdellä puhekäskyllä?

– Siihen menee vielä aikaa, sillä tekoälyn kouluttamiseen tarvittava data on pitkälti yritysten omissa suljetuissa lähteissä. Jonakin päivänä sekin voi vielä toteutua.

5 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
Schneider Electricin EcoStruxure Machine Expert Twin -sovellus luo laitteesta tarkan, fysiikkaa simuloivan digitaalisen mallin. Sitä voidaan hyödyntää laitteen käytössä ja ylläpidossa koko elinkaaren ajan.
www.se.com/fi

ENERGIANSÄÄSTÖ

kannattaa aloittaa karsimalla taloyhtiön hukkalämpö

Hintojen, kuten sähkön ja lämmityksen, nousu pakottaa taloyhtiöt pohtimaan, miten menot saadaan kuriin. Optimoitu lämmitysjärjestelmä on fiksu tapa pienentää päästöjä, säästää isännöitsijän aikaa ja taloyhtiön rahaa.

lÄmmitysKulut muodostavat merkittävän osan taloyhtiön kustannuksista. Perinteinen lämmitysteknologia reagoi olosuhdemuutoksiin viiveellä, moderni ennakoi muutoksia. Se ottaa huomioon sääennusteen ja oppii, kuinka rakennus reagoi erilaisiin ulko-olosuhteisiin.

– Jatkuvasti päivittyvä lämmityksen ohjaustieto lasketaan oppivan tekoälyn avulla. Tuloksena on pienempi kulutus, lämpölasku ja paremmat sisäolosuhteet, selittää Valvean (ent. Vatajankoski Lämpöpalvelut) toimitusjohtaja Jalmari Rossi

”Asunto Oy Porin Yhdyslinna säästi viime vuonna lämpöenergiaa 33 prosenttia, yhteensä 267 MWh. Tästä voi laskea, paljonko se tekee alueesi kaukolämpöhinnoilla.

Valvea tarjoaa erilaisille kiinteistöille, lämmitystavasta riippumatta, palvelua, joka sisältää asiakkaan tarpeen mukaan vaihtoehtoja älykkäästä lämmityksen ohjauksesta kokonaisvaltaisiin energiaremontteihin ja kiinteistökohtaiseen energiantuotantoon.

– Emme voi enää haikailla edullista energian hintaa. Lähtökohtana tulee olla, kuinka energiankulutus minimoidaan, Rossi sanoo. Viime lämmityskaudella pelkästään älykästä lämmönohjausta hyödyntämällä Valvean asiakkaat saavuttivat keskimäärin 15 prosentin säästöt kiinteistöjen lämmityskustannuksissa. Asunto Oy Porin Yhdyslinnassa palvelu aloitettiin tammikuussa 2022 älykkäällä lämmityksen ohjauksella, vuodessa

energiasäästöä kertyi yli 20 prosenttia. Asuntojen lämpötiloja ei ole laskettu, asumisolosuhteet ovat parantuneet. Sittemmin kiinteistössä on uusittu lämmönjakokeskus, tehty lämmitysverkoston viritys, asennettu uudet IV-poistokoneet ja aloitettu älykäs IV:n ohjaus.

Toimenpiteet on suoritettu askeleittain: palvelumallin ansiosta säästöä alkoi kertymään taloyhtiölle heti.

– Asunto Oy Porin Yhdyslinna säästi viime vuonna lämpöenergiaa 33 prosenttia, yhteensä 267 MWh. Tästä voi laskea, paljonko se tekee alueesi kaukolämpöhinnoilla. Melkoinen määrä ylimääräistä energiaa ja rahaa, joka ilman optimointia haihtuu taivaan tuuliin, Rossi sanoo.

Turvatuotteista Suomen nopeimmin kasvavaksi kalustajaksi

Logistiikkakalusteita sekä turva- ja merkintätuotteita toimittava Sareskoski Oy on kasvanut voimakkaasti sekä alueellisesti että palveluvalikoimallaan.

aiemmin pÄÄasiassa työturvallisuus- ja merkintätuotteita toimittanut Sareskoski on ottanut vahvan jalansijan Uudenmaan lisäksi muualla Suomessa uudistetun sekä toimivan logistiikan ja varastointinsa avulla. Logistiikkakalusteiden ja -laitteiden sekä teollisuuskalusteiden rooli on kasvanut samalla.

”Asiakkaamme ovat tyytyväisiä, kun he saavat meiltä kokonaisratkaisun.

Vanhan ja uuden osaamisen liitto sekä yrityksen uudet toimitilat ovat mahdollistaneet aiempaa kokonaisvaltaisemmat ratkaisutoimitukset. Myyntihenkilöt ovat turvallisuusvarastointialan monivuotisen kokemuksen omaavia asiantuntijoita ja myynnin ammattilaisia.

– Asiakkaamme ovat tyytyväisiä, kun he saavat meiltä kokonaisratkaisun esimerkiksi uuteen varastoonsa tai tuotantolaitokseen,

Teksti: Jukka Nortio

Sareskosken myyntijohtajana marraskuussa aloittanut Harri Lamberg sanoo. Hänen myötään Sareskoskeen on tullut rutkasti logistiikka-alan toimialaymmärrystä, toimihan Lamberg liki kaksikymmentä vuotta varastokalusteita sekä kotimaahan että vientiin toimittaneen Kastenin vientipäällikkönä. Tänä päivänä Kastenin sekä Trestonin tuotteet ovat tärkeä osa Sareskosken tarjontaa.

Suunnittelusta kalusteiden kokoamiseen

Kattava palveluvalikoima täydentää oivallisesti Sareskosken laajaa tuoteportfoliota. Palvelut lähtevät varasto- tai tuotantotilojen suunnittelusta ja päätyvät kokonaisratkaisuihin kuuluvien yksityiskohtien tuotevalintaan. – Vastaamme projektitoimituksista avaimet käteen -periaatteella. Palveluumme kuuluu suunnittelun ja tavaratoimitusten lisäksi muun muassa logistiikka sekä asennus- ja kokoonpanotyö, Lamberg sanoo.

Laajan tuotevalikoiman ja liki neljän vuosikymmenen kokemuksen ansiosta Sareskosken valikoimasta asiakkaat saavat aina tarpeisiinsa sopivan ratkaisun. Tuotevalikoimassa

6 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
valvea.fi
"Emme voi enää haikailla edullista energian hintaa. Lähtökohtana tulee olla, kuinka energiankulutus minimoidaan", Valvean toimitusjohtaja Jalmari Rossi sanoo.

Kolminkertainen liikevaihto muutamassa vuodessa

Yrityksen nopea kasvu alkoi vuonna 2021, jolloin vahvaa turvatuotteiden osaamista täydennettiin yrityskaupan myötä varasto ja -teollisuuskalusteilla. Sareskoski on nykyään osa maankattavaa Intolog-ketjua, joka palvelee paikallisesti kuuden yrityksen voimin asiakkaitaan.

– Yrityskaupan myötä osaamisemme laajeni projektimyyntiin, ja olemme nykyään Suomen nopeimmin kasvavia yrityksiä, myyntijohtaja Harri Lamberg sanoo.

Yrityksen liikevaihto oli ennen yrityskauppaa noin kaksi miljoonaa euroa ja nyt yli seitsemän miljoonaa.

Tuoterepertuaarin jatkuva kasvu on mahdollistanut yhä laajempien ratkaisujen tarjoamisen asiakkaille. Viimeksi tarjontaan ovat tulleet muun muassa Kastenin Tornado-varastoautomaatit, joiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.

Vahvaa kasvua on vauhdittanut Lambergin mukaan sekin, että yritys on onnistunut vuosien saatossa palkkaamaan asiantuntijoikseen alan parhaita ammattilaisia, jotka ymmärtävät asiakastarpeet sekä markkinoilla tarjolla olevat tuotteet ja kykenevät tekemään tuotteista asiakastarpeet täyttäviä ratkaisuja.

Sareskosken päämiehiä ovat alansa merkittävimmät toimijat kuten Kasten, Treston, Axelent, Master Lock, Justrite ja Brady.

on parhaat komponentit erikokoisten ja eri toimialoilla toimivien asiakkaiden vaihteleviin tarpeisiin. Sekä suunnittelussa että tuotevalinnoissa huomioidaan aina se, että asiakkaan liiketoiminnan tarpeet voivat vaihdella, jolloin varaston, konttorin ja tuotantotilojen on joustettava muutosten myötä.

Tuotteet ja palvelut sairaaloista tehtaisiin

Laaja tuote- ja palvelutarjonta on taannut yrityksen onnistumiset monenlaisten asiakkaiden parissa. Ratkaisuja on toimitettu teollisuuden ja logistiikka-alan toimijoiden lisäksi muun muassa sairaaloille ja yritysten konttoreihin. Logistiikka-, turva- ja merkintätuotteita sekä konttori- että teollisuuskalusteita tarvitaan kaikkialla.

”Sekä suunnittelussa että tuotevalinnoissa huomioidaan aina se, että asiakkaan liiketoiminnan tarpeet voivat vaihdella.

– Teemme paljon yhteistyötä muun muassa merkittävän julkishallinnollisen laitoksen kanssa. Heidän toimipisteissään on paljon pieniä varastoja, joita kalustamme. He tarvitsevat myös monenlaisia lattioiden merkintätuotteita, liikennemerkkejä, opasteita ja kylttejä, joilla ohjataan turvallista kulkua, Lamberg kertoo.

Sareskoski on solminut yritysten kanssa puitesopimuksia, jotka helpottavat melkoisesti materiaalien päivittäistä hankintaa, kun asiakas tietää voimassa olevat toimitusehdot ja toimintatavat.

Mirka haluaa pitää tuotteet ja materiaalit kierrossa

Pintakäsittelyn globaali edelläkävijä Mirka Oy etsii samanhenkisiä toimijoita edistämään vihreää siirtymää.

– Isoissa projekteissa on tyypillistä, että teemme layout -suunnittelua ja laskemme materiaalivirtoja asiakkaan tarpeiden mukaan. Me tarjoamme asiantuntemuksemme ja ratkaisun, joka palvelee asiakkaan liiketoiminnan tarpeita.

Läheisyys tuottaa luottamusta Sareskosken asiantuntijat ovat aina lähellä asiakasta ja valmiita asiakkaan luona käytäviin keskusteluihin. Kun keskusteluja käydään tiiviissä vuorovaikutuksessa ja avoimessa ilmapiirissä, syntyy luottamusta sekä innovatiivisia ratkaisuja.

”Asiakkaamme luottavat meihin.

– Asiakkaamme luottavat meihin. Monien asiakkaiden kanssa olemme tehneet vuosikymmenet yhteistyötä. Yhteistyön jatkuvuus ja kasvava luottamus näkyy muun muassa positiivisena asiakaspalautteena, Lamberg sanoo.

Luottamuksesta kertoo myös yli 15 000 asiakasta, joihin kuuluu muun muassa 75 prosenttia Suomen yli 1000 henkeä työllistävistä yrityksistä. Myös pienyritykset hyötyvät Sareskosken laajasta ja pitkästä kokemuksesta eri toimialojen ratkaisutoimittajana.

pohjanmaalainen mirKa sai loppuvuodesta 2022 Business Finlandilta SHAPE-hankkeelleen 10 miljoonan euron kehitysrahoituksen ja rakentaa veturiyrityksenä monialaista yhteistyöverkostoa. Siihen liittyvien kumppaneiden hankkeita rahoitetaan 20 miljoonalla eurolla.

– Mukana on jo 30 jäsentä ja valmisteilla projekteja, joista moni liittyy materiaalitekniikkaan tai raaka-aineisiin. Harva yritys pystyy yksin toteuttamaan kiertotaloutta, koska se vaatii verkostoja ja uusia arvoketjuja. Etsimme lisää yhteistyökumppaneita ekosysteemiimme, sanoo Charlotta Risku, General Manager Innovation and Sustainability.

”Pinnoilla on tuotteessa tärkeä merkitys. Niihin kiinnittää ensimmäisenä huomion, on kyse sitten käytetystä puhelimesta, laivan moottorin osasta tai mistä tahansa tuotteesta.

Mirkan ja ekosysteemin muiden toimijoiden tavoitteena on pienentää Euroopan teollisuuden hiilijalanjälkeä 100 miljoonalla tonnilla.

Kiertoon tai uudelleen käyttöön Hiomatuotteiden suunnittelussa otetaan huomioon ekodesign eli tuotteiden kestävyys, kierrätettävyys, uudistuvat raaka-aineet ja alhaiset elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset. Prosessien sivutuotteille etsitään uusia käyttötarkoituksia raaka-aineina.

– Haluamme myös auttaa muita ekosysteemin toimijoita edistämään kiertotaloutta.

Tutkimme heidän kanssaan esimerkiksi, miten saamme materiaalit tehokkaammin takaisin kiertoon, kertoo R&D Manager, Boosting circularity Petra Härmälä

Kiertotaloutta edistää myös materiaalien järkevä ja säästäväinen käyttö sekä tuotteiden eliniän pidentäminen korjaamalla ja kunnostamalla.

– Pinnoilla on tuotteessa tärkeä merkitys. Niihin kiinnittää ensimmäisenä huomion, on kyse sitten käytetystä puhelimesta, laivan moottorin osasta tai mistä tahansa tuotteesta. Pintakäsittelyllä voidaan välttää tarve valmistaa uusi tuote ja säästää resursseja ja vähentää päästöjä, selvittää Business Development Manager Mats Bystedt – Uudelleenvalmistus tarjoaa yrityksille uutta liiketoimintaa, vientimahdollisuuksia ja keinon edistää vihreää siirtymää, Bystedt sanoo.

Ota yhteyttä:

Petra Härmälä, R&D Manager, Boosting circularity, petra.harmala@mirka.com

Mats Bystedt, Business Development Manager, mats.bystedt@mirka.com

Lue lisää aiheesta: www.shape-ecosystem.com

7 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
www.sareskoski.com www.mirka.com

Wematchu.com tarjoaa näkyvyyden yritysmaailman kirkkaimmille tähdille, inspiroivimmille ilmiöille, uusimmille innovaatioille ja kiinnostavimmille kontakteille.

Haemme viestillenne sopivan kohdeyleisön digimarkkinoinnin, printtimedian ja sosiaalisen median keinoin.

Yrityksille ja muille organisaatioille Wematchu tarjoaa näkyvyyden lisäksi avaimet vaikuttamiseen sekä ammattilaisten ja liidien hankkimiseen. Tutustu palveluun osoitteessa:

8 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu

OLYMPIASTADIONIN

monipuoliset tilat mahdollistavat ainutlaatuisia kohtaamisia

Kokous, konferenssi, gaalaillallinen tai työhyvinvointipäivä –Olympiastadionilta löydät ikimuistoiset puitteet kaikenlaisiin tilaisuuksiin.

helsingin olympiastaDion tarjoaa monipuolisesti tiloja, jotka soveltuvat erinomaisesti niin yritysten, yhdistysten kuin tapahtumajärjestäjien tarpeisiin. Olympiastadionin uniikit kokoustilat mahdollistavat niin pienemmät kokoontumiset kuin suuremmat konferenssitkin.

Historiallinen stadion sijaitsee erinomais-

ten liikenneyhteyksien varrella Helsingin Töölössä tarjoten loistavan ympäristön kokonaisvaltaisille kohtaamisille. Kokouspäivän yhteyteen voi yhdistää esimerkiksi opastetun stadionkierroksen, jossa sukelletaan uudistuneen stadionin syövereihin ja eletään uusiksi stadionin ikimuistoisia hetkiä vuosikymmen-

Ainutlaatuista raideliikenteen koulutusta

Kouvolassa

Kouvola on ollut rautatiekaupunki jo 154 vuotta. Ei siis ihme, että Suomen ainoa veturinkuljettajia kouluttava oppilaitos sijaitsee siellä.

Teksti:

– meillÄ on ainoana oppilaitoksena Suomessa 12 veturien ajosimulaattoria. Kukaan muu Suomessa ei voi tarjota samanlaista toteutusta kuin me, Kouvolan Rautatie ja Aikuiskoulutus Oy:n (KRAO) toimitusjohtaja Kari Tähti sanoo.

Ajosimulaattorit antavat koulutettaville henkilöille realistisen tuntuman veturin kuljettamisesta. Ne huomioivat rataosuuksien kallistukset, nousut ja laskut, sääolot sekä veturin vetävän junan ominaisuudet. Näin voidaan harjoitella, miten veturilla pitää

Uuden ETCS-teknologiaa (European Train Control System) sisältävien veturien kuljettajakoulutus on ollut koulutuksessa uusinta uutta. Kuvassa veturin ajosimulaattori.

ennakoida tilanteita eli jarruttaa ja kiihdyttää eri tilanteissa.

KRAO on kouluttanut vuodesta 2015 alkaen raideliikenteen kuljettajia esimerkiksi VR:n, Fenniarailin ja North Railin tarpeisiin. Vuosittain kuljettajia valmistuu 30-40. Parhaimillaan uusia kuljettajia valmistui vuonna 2018, kaikkiaan 299, joista veturinkuljettajan ammattiin 185.

”Ajosimulaattorit antavat realistisen tuntuman veturin kuljettamisesta.

KRAO kouluttaa myös muita rautateiden ammattilaisia kuten kuljettajia, jotka siirtävät vaunuja ratapihoilla, teollisuusalueilla ja satamissa. Myös Väyläviraston pätevyysvaatimusten mukaisen rataverkoston rakennus- ja kunnossapitohenkilöstön koulutus kuuluu oppilaitoksen tarjontaan. Niinpä KRAOn asiakkaina on laaja joukko rataverkon parissa toimivia yrityksiä.

– Jokainen radan läheisyydessä tai radalla työskentelevä tarvitsee vähintään ratatyötur-

päivien toteuttamisen stadionilla, joko osana kokouspäivää tai aivan omana tapahtumanaan. Valittavissa on laaja valikoima erilaisia aktiviteetteja, joten jokaiselle yritykselle ja henkilölle löytyy juuri oikeanlainen kokonaisuus. Tutustu tarkemmin Olympiastadionin moniin mahdollisuuksiin ja varaa tila tai vierailu puitteista, joiden veroisia et muualta löydä.

”Uudistamisen seurauksena Stadion on malliesimerkki kestävästä kehityksestä ja paikasta, jossa voi toteuttaa tapahtumia ja tilaisuuksia. ympäristöystävällisesti.

Uudistamisen seurauksena stadion on malliesimerkki kestävästä kehityksestä ja paikasta, jossa voi toteuttaa tapahtumia ja tilaisuuksia ympäristöystävällisesti. Olympiastadionin toimintaa ohjaa Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Olympiastadion on valittu myös sekä Sustainable Travel Finland että Valitse Vastuullisemmin -käyntikohteeksi.

Olympiastadion - fiiliksen takia!

ten varrelta. Kaikkiin opastettuihin kierroksiin sisältyy myös tornivierailu. Tornista avautuva upea näkymä Helsingin kattojen ylle jättää taatusti ikimuistoisen muistijäljen kokousvieraille.

Olympiastadionin monipuoliset liikuntatilat mahdollistavat erilaisten työhyvinvointi- www.stadion.fi

Väyläviraston pätevyysvaatimusten mukaisen rataverkoston rakennus- ja kunnossapitohenkilöstön koulutus kuuluu Kouvolan Rautatie ja Aikuiskoulutus Oy:n valikoimaan.

vallisuuspätevyyden. Annamme koulutusta Väyläviraston vaatimuksien mukaisesti.

– Näihin koulutuksiin meillä on käytettävissä lähellä sijaitseva Väyläviraston radanpidon oppimiskeskus (ROK), jossa voi turvallisesti perehtyä ratainfraan, Tähti kertoo.

Veturinkuljettajaopiskelijaksi hakeudutaan KRAOn asiakkaina olevien yritysten kautta. Yritykset vastaavat, että oppilaat täyttävät fyysisesti ja psyykkisesti veturinkuljettajien kelpoisuusvaatimuksia koskevan EU-direktiivin ja liikennepalvelulain pykälät.

Koulutus alkaa teoriakoulutusjaksolla, jota seuraa teoriajaksoa pidempi työnopastusjakso. Kun opiskelijalle on kertynyt työnopastajan mielestä riittävästi osaamista, opiskelija

antaa näytön osaamisestaan. Kun osaaminen on osoitettu, Traficom myöntää opiskelijalle kuljettajalupakirjan.

– Opiskelija saa koulutuksen aikana osaamisen yleensä kahteen veturikalustoon, joihin yritys myöntää lisätodistuksen. Sen jälkeen tarvittaessa kouluttaudutaan uusiin kalustoihin, Tähti sanoo.

9 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
Jukka Nortio
www.krao.fi

Tasa-arvo on ammattiliiton

johtajakolmikon työn ydintä

Olemme Suomessa tuudittautuneet siihen, että Suomi on tasaarvon mallimaa. Käytännössä moni kohtaa tasa-arvoon liittyviä ongelmia uransa aikana ja muutenkin elämässä. Ammattiliitto Jytyn johtajakolmikko toimii tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, jotta tulevaisuuden työelämä on kaikille parempi.

Alkaako ammattiliittojen renessanssi?

työelÄmÄn tasa-arvo ei tapahdu itsestään vaan vaatii aktiivisia tekoja. Ammattiliitot ovat edistämässä yhdenvertaisuutta sekä lainsäädännössä että kaikessa muussa toiminnassaan. Tasa-arvotyö on kaikkien äänen vahvistamista, Ammattiliitto Jytyn järjestöjohtaja Eveliina Reponen toteaa.

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenistä 84 prosenttia on naisia. Jytyn jäsenet työskentelevät kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa.

Ammattiliitto on sinun puolellasi – Suomessa korostetaan, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä, mutta sitoutuminen niiden toteuttamiseen on heikonlaista. Tähän pyrimme tekemään muutoksen. Tasa-arvo on kaikkien yhteinen asia ja yhteinen projekti, jota koko työelämä tarvitsee eli emme tee tasa-arvotyötä pelkästään siksi, että olemme naisvaltainen ammattiliitto, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima korostaa.

Jyty on Voiman mukaan vähän kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Jäsenistö on hyvin moniääninen noin 2000 ammattinimikkeellään.

– Me ammattiliitossa teemme työtämme jäseniämme varten. Jäseniämme on kaikilla aloilla, minkä vuoksi tarkastelemme yhteiskuntaa laajasti ja kehitämme työelämää isossa kuvassa, Voima sanoo.

teksti: Jari Peltoranta kuva:

– Tällaisena vaikeana aikana konkretisoituu se, mihin ammattiliittoja tarvitaan. Ihmiset puhuvat nyt työelämän asioista enemmän kuin koskaan, kun huomaavat, että saavutetut edut eivät olekaan itsestään selviä – ei työttömyysturva, eikä työntekijöiden etuja huomioiva työlainsäädäntö vaan nämäkin on yhdessä saavutettu, Reponen sanoo.

Jytyn kolmikolle on tärkeää muistuttaa ammattiyhdistysliikkeen myönteisistä vaikutuksista, jotka eivät uutisotsikoissa näy.

”Teemme työtämme jäseniämme varten.

– Työpaikoilla luottamusmiehemme tekevät jatkuvasti töitä työntekijöiden hyväksi ja usein hyvässä yhteistyössä työnantajien kanssa. Ammattiyhdistysliike on yhdessä työnantajien kanssa rakentanut Suomeen luottamukseen perustuvan toimintamallin, jolla työelämää kehitetään yhdessä. Sitä ei pidä rikkoa, mutta uudistumiskykyä pitää olla. Uskon, että tämä viestimme puhuttelee monia, Jytyn viestintäjohtaja Jaana Parkkola sanoo.

Asiakaspalvelu kilpailutekijänä vei FREJAn kasvuun

Kansainvälisiin kuljetuksiin erikoistunut FREJA Transport& Logistics valitsi kilpailutekijäkseen asiakaspalvelun 20-vuotta sitten ja on sen ansiosta kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista kuljetus- ja huolintayhtiöistä. Yrityksen liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 162 miljoonaa.

Kun matti urmas osti vuonna 2003 yhdessä FREJA Tanskan perustajan Jørgen Hansenin kanssa Maa ja Meri Oy:n, yrityksen liikevaihto oli vain kolme ja puoli miljoonaa. Yritys työllisti vain neljä ihmistä, joten kauppa ei ylittänyt edes uutiskynnystä. Jo alusta asti oli selvää, että markkinoita haluttiin haastaa tarjoamalla alan parasta asiakaspalvelua, joka tukee loppuasiakkaan liiketoimintaa. Onnistumista mitataan NPS-luvun (Net Promoter Score) avulla, joka kertoo kuinka moni suosittelisi yritystä. FREJAlla on alansa korkein suositteluluku, 74.

”FREJA tunnetaan asiakaspalvelun lisäksi laajasta palvelutarjoamasta.

– Me valitsimme mallin, jossa panostetaan henkilökohtaiseen asiakaspalveluun ja jousta vuuteen, jota tuetaan digitalisaatiolla. NPS on meille tärkein mittari, ja se että valtaosa asiak kaistamme suosittelisi meitä kansainväliseksi kuljetuskumppaniksi, kertoo onnistumisesta, Urmas toteaa.

FREJA tunnetaan asiakaspalvelun lisäksi laajasta palvelutarjoamasta. Tavara liikkuu maalla, merellä ja ilmassa ympäri maailmaa. FREJA hoitaa myös erittäin vaativia projekti-, erikois- sekä lämpösäädeltyjä kuljetuksia.

Kansainvälisten kuljetusten tulevaisuus on vastuullisempi FREJA on rohkeasti lähtenyt mukaan erilaisiin vihreän siirtymän kokeiluihin, joista esimerkkinä on Kaukokiidon BIO-palvelu, johon FREJA liittyi elokuussa ensimmäisenä kuljetusalan toimijana. Kaukokiito on laskenut, että palvelun käyttö vähentää kuljetusten hiilijalanjälkeä jopa 90 prosenttia. Urmas uskoo, että vihreä siirtymä kuljetusalalla syntyy yhdistelemällä erilaisia poltto-

aineratkaisuja sekä kehittämällä toimintaa vastuullisemmaksi yhdessä asiakkaiden kanssa.

Yhteistyö vaatii kuljetusalan toimijoilta uudenlaista asiantuntemusta.

– Yhteistyö vaatii kuljetusalan toimijoilta uudenlaista asiantuntemusta sekä asiakkailta valmiutta muuttaa toimintatapoja. Jo pelkästään tilaamalla toimitukset aikaisemmin voidaan paremmin optimoida kuljetusreittejä ja tapoja, muistuttaa Urmas.

10 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
"Ammattiliitto on sinun puolellasi viemässä työelämän turvaa ja tasa-arvoa eteenpäin. Liittona tavoittelemme sitä, että samat oikeudet kuuluvat kaikille sukupuolesta riippumatta", Jytyn johtajakolmikko eli puheenjohtaja Jonna Voima, järjestöjohtaja Eveliina Reponen ja viestintäjohtaja Jaana Parkkola kertovat. kohtaiseen asiakaspalveluun ja joustavuuteen, jota tuetaan digitalisaatiolla", Matti Urmas kertoo.
sami Perttilä www.jytyliitto.fi www.freja.com

"Emme voi tuottaa asiakkaille pettymystä, joten kuuntelemme tarkkaan asiakkaita, käymme tapaamassa valmistajia ja toteamassa laadun paikan päällä, seuraamme keskustelua ja testaamme uusia tuotteita ensin pieninä erinä", Aleksi Kiianlinna sanoo.

Puuntyöstön asiantuntija Plektra Trading

uskoo henkilökohtaiseen palveluun

Tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa viettävä Helsingin Taka-Töölössä liikettään pitävä Plektra Trading tarjoaa korkealaatuisia materiaaleja, työkaluja ja asiantuntevaa apua puutöihin. Yrityksessä nähdään, että käsillä tekemisen merkitys korostuu nykyajassa.

pleKtra traDingin omistaja

Aleksi Kiianlinna näkee itsensä viestikapulan viejäksi. Hän on puuntyöstön erikoisliikkeen kolmas yrittäjä ja hänen tavoitteenaan on pitää yllä sen korkeaa laatua ja hyvää mainetta, sekä samalla kuunnella tarkalla korvalla nykyasiakkaiden toiveita.

– Uskon, että olemme edelleen olemassa sen takia, että meiltä saa henkilökohtaista palvelua ja apua.

Kaivamme asiakkaillemme vastaukset hankalampiinkin kysymyksiin.

Kiianlinnan mukaan osa asiakkaista ei halua etsiä vastauksia kysymyksiin verkosta, vaan keskustelee mieluummin asiantuntijan kanssa kasvokkain.

– Lisäksi myös me opimme asiakkailtamme jatkuvasti ja voimme siirtää tätä ymmärrystä eteenpäin.

Osa toimintatapaa on liikkeen si-

Merkitsevää työtä joka

HUOMATAAN

Signwell on turvallisuusmerkintöjen ja standardisoinnin edelläkävijä

tammisaarelainen signwell Oy on turvallisuusmerkintöjen laaja-alainen asiantuntija. Sen ydintuotteita ovat erilaiset prosessi- ja putkistomerkinnät, jälkivalaisevat kyltit sekä turvakilvet teollisuuden ja meriteollisuuden tarpeisiin. Esimerkiksi risteilymatkustajat ympäri maailmaa ovat todennäköisesti törmänneet Signwellin tuotteisiin.

– Laivoilla kulkureittien ja turvallisuusohjeiden on oltava selkeästi merkittyjä myös hämärässä. Olemme kehittäneet entistä kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä tuotteita erityisesti meriteollisuudelle, ja jälkivalaisevia tuotteitamme on hyödyntänyt muun muassa maailman suurin risteilyalus Icon of the Seas, toimitusjohtaja ja omistaja Martin Holmström kertoo.

Värit ratkaisevat

Kun toiminnan keskiössä on arjen turvallisuus, erilaisten standardien, lakien ja säädösten tunteminen läpikotaisin on Holmströmin mukaan välttämätöntä. Signwellillä tätä poikkeuksellista osaamista on jo 30 vuoden ajalta. Martin Holmström on myös FSSA:n (Finnish Ship Suppliers & Service Association) puheenjohtajaksi. FSSA on Suomen edustusorganisaatio kansainvälisessä ISSA:ssa (International Ship Suppliers & Service Association).

– Asiakkaamme ovat kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, joiden on jatkuvasti oltava ajan tasalla erilaisten turvallisuusvaatimusten suhteen. Siksi myös meillä on oltava hallussamme viimeisimmät tuotantomenetelmät, hän painottaa.

jainti. Monelle asiakkaalle mahdollisuus hankkia tarvitsemansa läheltä Helsingin keskustaa on arvo sinänsä. Pienen liikkeen aukioloajat ja toimintatavat eivät myöskään sopisi kauppakeskuksiin.

– Moni ei halua lähteä autolla kehäteiden varteen, mutta toki sijainnissa on myös haasteensa. Itse kuitenkin näen, että on tärkeää miettiä miten säilyttää palvelut ihmisiä lähellä.

Korkeasta laadusta ei voi tinkiä Tärkeä tekijä menestyksessä on korkeaan laatuun panostaminen. Toimintavuosien aikana yritykselle on karttunut paljon kokemusta esimerkiksi työkalujen laadusta ja myös uusien tuotteiden osalta ollaan aina tarkkana.

– Emme voi tuottaa asiakkaille pettymystä, joten kuuntelemme tarkkaan asiakkaita, käymme tapaamassa valmistajia ja toteamassa laadun paikan päällä, seuraamme keskustelua ja testaamme uusia tuotteita ensin pieninä erinä, Kiianlinna toteaa.

– Emme voi tuottaa asiakkaille pettymystä, joten kuuntelemme tarkkaan asiakkaita, käymme tapaamassa valmistajia ja toteamassa laadun paikan päällä, seuraamme keskustelua ja testaamme uusia tuotteita ensin pieninä erinä.

Hänen mukaansa käsillä tekemi sessä hyvillä työkaluilla on tärkeä rooli.

– Hienolla työkalulla on paitsi ki vempaa tehdä, mutta jo pelkästään sen käteen ottamisesta voi saada inspiraation.

Myös materiaalien osalta liikkeen toimintatapa on erityinen, esimerkiksi eksoottista puutavaraa saa pienissä erissä ja valiten puutavarasta juuri oikeanlaisen kohdan.

Käsillä tehdessä voi luoda tarinoita Kiianlinna on nähnyt, että käsillä tekemisen viehätys ei ole kadonnut, vaan tietotyön lisääntyessä kiinnostus siihen pikemminkin kasvaa. Liikkeessä käy esimerkiksi puuveneiden ja huonekalujen kunnostajia ja soitinten valmistajia.

– Puun käsitteleminen on palkitsevaa vastapainoa muulle työlle. Puussa, sen tunnussa ja tuoksussa on jotain erityistä. Samalla itse tekemällä esineille tulee tarina, on kyseessä sitten lapselle tehtävä pinnasänky tai itse kunnostettu arvosohva.

Moni asiakkaista arvostaa myös sitä, että itse Plektra Tradingilla on tarina ja historiaa. Kiianlinna uskoo, että tätä on mahdollista jatkaa myös tulevaisuuteen.

– Tässä työssä on hyvää se, että pääsemme lähelle asiakkaita ja tiedämme mitä he haluavat. Toivon, että tällä yrityksellä on jatkuvuutta vielä itsenikin jälkeen, hän summaa.

– Teemme jatkuvaa tuotekehitystä sekä uusia, yhä turvallisempia tuotteita meriteollisuuden vaativiin tarpeisiin.

Signwell on myös aktiivisesti mukana standardointityössä suomalaisten teollisuusyritysten muodostamassa PSK Standardointi ry:ssä. Yritys teki viime vuonna aloitteen putkistomerkintöihin liittyvän standardin uusimiseksi. Lopputuloksena

syntyi tuorein PSK 0903 -standardi, joka käsittelee putkiston merkintää virtaavien aineiden tunnuksin.

– Uusi standardi on askel kohti turvallisempaa ja tehokkaampaa työympäristöä. Palvelumme kansainvälistyy, ja yhtenäinen standardi tarkoittaa meille sitä, että huoltoyhtiöt ja henkilöstö voivat liikkua eri maiden välillä helpommin, turvallisemmin ja joustavammin. Teolli-

suudessa on turvallisuuden kannalta ratkaisevaa, että vaarallisten aineiden merkkivärit ovat yhdenmukaiset. Voi tuntua pieneltä asialta, että hapot merkitään nyt putkistoihin oranssilla eikä enää violetilla, mutta meille ja koko alalle se on suuri onnistuminen, Holmström päättää.

11 Business News
Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu
www.signwell.fi
Signwellin käyttämissä materiaaleissa korostuvat ympäristöystävällisyys ja energiansäästö.

Julkisivuun integroitujen aurinkopaneelien avulla rakennuksen julkisivu voidaan katon tavoin aktivoida hyötykäyttöön ja energiantuotantoon.

Eurooppalaisia innovaatioita kotimaan rakennusmarkkinoille

Julkisivuun integroidut aurinkopaneelit, puurakentamiseen soveltuvat paloturvalliset puuviilu- ja selluloosalevyt sekä robotisoidut, tilaa ja neliöitä säästävät pysäköintiratkaisut. Rakennustuotteita ja -ratkaisuja maahantuova Seroc Oy avaa jälleen ovia eurooppalaisille innovaatioille, jotka soveltuvat myös täkäläisiin olosuhteisiin.

teksti: timo sormunen

Keravalainen seroc on ollut vuosien varrella usein etujoukoissa, kun täkäläisille työmaille on rantautettu alan uusia innovaatioita Euroopasta.

Eikä yrityksen vauhti ole suinkaan hyytymässä, vaikka rakennusalalla eletään juuri nyt matalasuhdannetta. Toimitusjohtaja Petri Ahosen mukaan repertuaarissa on jälleen monia tuotteita, joilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta, ekologi-

suutta ja paloturvallisuutta. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee julkisivulevyt, joissa on aurinkopaneelien ominaisuudet. Vaihtoehtoa kannattaa kuulemma miettiä etenkin silloin, jos kiinteistöön on tulossa julkisivuremontti ja lainansaanti vaatii enemmän

perusteita. Samalla kiinteistöstä tulee energian osalta entistä omavaraisempi ja aurinkoisina päivinä, ympäri vuoden, kertyy myös energianmyyntituloja.

– Aurinkopaneeleita löytyy tänä päivänä eri värisinä sekä B-paloluokkaan luokiteltuna. Nyt rakennuksen julkisivu voidaan katon tavoin aktivoida hyötykäyttöön ja energiantuotantoon, Ahonen selvittää.

Vaihtoehtoa kannattaa kuulemma miettiä etenkin silloin, jos kiinteistöön on tulossa julkisivuremontti. Uudiskohteissa aurinkopaneelit voivat korvata esimerkiksi osan kuitubetonielementeistä, mikä tuo samalla kustannussäästöä.

– Paneeleista voidaan rakentaa näyttävä ja energiaa keräävä julkisivu, joka on kiinteistön arvon ja kiinnostavuuden kannalta yhä kovempi myyntivaltti, Ahonen toteaa.

Paloturvallisempaa puurakentamista

Seroc tarjoaa helpotusta myös puurakentajille, jossa monien ratkaisujen jarruna ovat tiukat paloturvallisuusvaatimukset. Esimerkiksi rakennus- ja sisustuslevyissä tätä ongelmaa taklataan erilaisilla palonestoaineilla, jotka kuitenkin vaativat säännöllisin väliajoin uusintakäsittelyä.

Serocin ratkaisuna on uusi puuviilulevy, joka täyttää tiukat paloturvallisuusvaatimukset, sietää täkäläisiä sääoloja ja säilyy huoltovapaana vuodesta toiseen. Pilottikohteena on Turkuun Aurajoen rannalle valmistuva As Oy Fokka ja sen parvekerakenteet.

”Luonnonpuuviilulevy on turvallinen ratkaisu, joka uuden teknologian avulla on paloluokassa B-s1, d0 ja säilyy huoltovapaana Pohjolan olosuhteissa”, toimitusjohtaja Petri Ahonen toteaa.

– Toinen tänä syksynä lanseerattu innovatiivinen tuote on A-paloluokan selluloosalevy, joka soveltuu sekä julkisivuihin että sisäverhoukseen, Ahonen kertoo.

Kokonaan uusi aluevaltaus ovat robotiikkaa hyödyntävät pysäköintiratkaisut, joissa autot ja polkupyörät pakataan kalliiden betonineliöiden sijaan omille varastohyllyilleen.

– Kustannukset jäävät puoleen perinteisestä rakentamisesta ja arvokkaat kaupunkineliöt saadaan muuhun käyttöön, Ahonen toteaa.

www.seroc.fi

12 Business News Editor Helsingin tuottama asiantuntijajulkaisu

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.