ableismi? s

SEKSISMI, RASISMI, KLASSISMI - MUTTA MITES ABLEISMI?

Ableismi on monelle edelleen tuntematon käsite. Se kytkeytyy olennaisesti ajatukseen kyvykkyydestä ja kuvaa etenkin vammaisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää ja sortoa. Siihen sisältyy niin rakenteellisen, henkilökohtaisen kuin kulttuurisenkin syrjinnän ja sorron tasot. Termi syntyi 1960-luvun Yhdysvaltojen yhteiskunnallisen vammaisliikkeen myötä, jolloin sitä alettiin käyttämään akateemisissa sekä aktivistipiireissä kuvaamaan vammaisten ihmisten kohtaamaa syrjintää. Yhdysvaltalainen aktivisti Talila Lewis kuvailee ableismia seuraavanlaisesti:

”Ableism is a system that places value on people’s bodies and minds based on societally constructed ideas of normality, intelligence, excellence, desirability and productivity. These constructed ideas are deeply rooted in anti-Blackness, eugenics, misogyny, colonialism, imperialism and capitalism.”

MITEN ABLEISMI NÄKYY?

Ableismi on monia asioita – tunkeilevia kommentteja, toisen apuvälineisiin koskemista ilman lupaa, eugeniikkaa ja vammaisten ihmisten syrjintää työelämässä. On myös tärkeää ymmärtää, että vaikka ableismi kohdistuu etenkin vammaisiin ihmisiin, myös vammaton ihminen voi kokea ableismia erilaisissa tilanteissa. Tämä saattaa näkyä esimerkiksi

mielenterveysongelmien ja levon tärkeyden vähättelynä.

Isa Hukka

“Pohdin usein, haluanko edes opiskella näin ableistisessa instituutiossa ja ympäristössä.”

Juttua varten haastattelimme Isa Hukkaa, joka on Helsingissä syntynyt taiteilija, opiskelija ja rampa-aktivisti. Hän kertoo kohdanneensa ableismia jatkuvasti Helsingin yliopistossa. Kursseja ei ole toteutettu vammaisia ihmisiä huomioiden, mikä tekee opiskelusta esteellistä. Esteellisyys ulottuu myös opiskelijaelämän vapaa-aikaan, ja Isa kertoo kokevansa jatkuvasti uupumusta tämän takia. “Pohdin usein, haluanko edes opiskella näin ableistisessa instituutiossa ja ympäristössä.”

ABLEISMI YLIOPISTOLLA

Erilaisia ableistisia rakenteita Helsingin yliopistossa on monenlaisia ja -tasoisia. Esimerkiksi luentotallennus on välttämätön erityistarve monille pitkäaikaisairaille, eivätkä luentojen osallistumisvaatimukset ja kurssien tehtävien palautuspäivämäärät ole tarpeeksi joustavia. Jotkin yliopiston tilat ovat vieläkin fyysisesti esteellisiä esim. pyörätuolin käyttäjille tai niissä ei ole induktiosilmukkaa huonokuuloisille. Joihinkin esteettömien WC-tilojen avaamiseen tarvitaan vahtimestari, mikä tekee WC-käynnistä vaivalloista ja voi tuntua kysyjästä jopa nöyryyttävältä.

Myös monet erityisjärjestelyitä muun muassa keskittymishäiriön, lukivaikeuden tai mielenterveysongelmien takia tarvitsevat opiskelijat kokevat erityisjärjestelyihin liittyvän byrokratian raskaaksi ja opiskelijat voivatkin jäädä helposti rakenteiden jalkoihin. Eivätkö opettajat voisi kysyä ennen kurssin alkua sähköpostitse, onko heidän opiskelijoillaan sellaisia erityistarpeita, jotka tulisi kurssia järjestäessä ottaa huomioon? Esimerkiksi Helsingin yliopiston vammaistutkimuksen professori Hisayo Katsui menettelee näin aina ennen kurssiensa alkua, mutta suurin osa professoreista ei.

“Vammattojan lukijan silmiin lista voi tuntua hengästyttävältä, mutta voi vain kuvitella, kuinka hengästyttävää on kamppailla näiden asioiden kanssa osana omaa opiskeluarkeaan.”

Yliopiston vapaa-ajallakaan esteettömyyttä ei oteta tarpeeksi huomioon; esimerkiksi ainejärjestöjen someviestintä ei huomioi kuvien kontrastien tärkeyttä huononäköisille tai sovellu sokeiden ruudunlukuohjelmiin. Lisäksi tilojen esteettömyystietoja harvoin ilmoitetaan tapahtumailmoituksissa.