Dekaanin tervehdys

Tervetuloa fuksit ja onneksi olkoon opiskelupaikasta Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa!

Olen viime vuodet näissä tervehdyksissä puhunut maailmassa vallitsevasta epävarmuudesta. Tekään ette sattuneesta syystä säästy tältä puheelta, vaikka olisin toivonut voivani puhua jostain miellyttävämmästä asiasta. Parina edellisenä vuonna olen puhunut pienen viruksen aiheuttamasta epävarmuudesta, mutta nyt joudunkin puhumaan pienestä miehestä, joka kavereineen sai aikaan paljon pahaa. Euroopan turvallisuustilanne pyörähti häränpyllyä Putinin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, ja brutaalin sodan astuttua lähes kotiovelle.

Naapurimaamme Suuri Johtaja näkee suurena missionaan Neuvostoliiton palauttamisen tai ainakin sen rajojen palauttamisen niin pitkälle kuin mahdollista. Tämän mission hän kertoi jo heti presidentiksi tultuaan, mutta juuri tätä viestiä ei lännessä haluttu uskoa todeksi. Se ei vain sopinut länsimaiseen käsitykseen politiikan ja talouden yhteen kietoutuneesta realismista. Silmät aukesivat vasta, kun hitaan hivuttamisen taktiikasta siirryttiinkin massiiviseen hyökkäykseen. Mahdollisesti näin kävi, kun Johtaja koki, että häneltä loppuu aika kesken. Ylimielisyys ja vastustajan aliarviointi ajoi hänet tuhoamaan koko aikaisemman elämäntyönsä ja vetämään johtamansa maan päälle sellaisen taakan, joka ei Venäjän ja venäläisten päältä vähällä väisty.

Mitä tällä on tekemistä oikeustieteen opintojen aloittamisen kanssa? Pitäisikö tämä ottaa mahdollisuutena mainostaa kansainvälisen oikeuden opintoja tai PohjoisAtlantin Liittoa tulevana työpaikkana? Entä tuoko Ukrainan jälleenrakentaminen jotain mahdollisuuksia meillekin? Näinkin pragmaattisesti yllättävät muutokset voisi nähdä, mutta näkisin paljon tärkeämpänä ymmärtää onnettoman sotaretken opetukset. Historia vain toistaa itseään, jollei siitä mitään haluta oppia. Toki ne, joiden eniten pitäisi oppia, ovat venäläiset. Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen sanoma toisen maailmansodan kauhuista oli, ettei ole mitään uutta auringon alla. Joidenkin vallanhimo, ahneus ja suuruudenhulluus syöksevät meidät sivullisetkin aina uudestaan kohti tuhoa. Venäläisille on samasta onnettomasta katastrofista kuitenkin luotu tarina Suuresta Isänmaallisesta Sodasta, jonka kansa suurin uhrauksin pystyi voittamaan ja pelastamaan samalla koko maailman.

Ihminen uskoo mitä haluaa uskoa. Kyse ei ole pelkästä propagandasta vaan myös älyllisestä epärehellisyydestä. Kriittinen ajattelu on kaiken oppimisen lähtökohta. Juuri sitä yliopistossa pitäisi opiskella. Kriittistä ajattelua ei saa peittää mukavuudenhalulla tai ahneudella. Myös läntisellä maailmalla on syytä katsoa peiliin. Talouteen pesiytynyttä korruptiota ja kaksinaamaista ahneutta olisi syytä ihan oikeasti alkaa kitkeä. Sen lisäksi meillä on vielä kokonainen planeetta pelastettavana; saasteet, ilmastonmuutos, luontokato jne. Se vaatiikin paitsi kriittistä myös epäitsekästä ajattelua. Teillä, joilla vielä on elämä edessä, on käsillä suuria haasteita. Suuret murrokset tapaavat myös aukaista mahdollisuuksien ikkunoita.

Kriittinen ajattelu on kaiken oppimisen lähtökohta.

Soili Nysten-Haarala Dekaani