12 minute read

Esittelyssä: Artiklan hallitus

Next Article
Artistin aakkoset

Artistin aakkoset

ARTIKLAN HALLITUS 2022 ESITTÄYTYY

Artiklaa edustaa ja sen asioita hoitaa vuosittain syyskokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu vuonna 2022 kymmenen varsinaista jäsentä ja neljä toimihenkilöä. Toimihenkilöt toimivat hallituksen alaisuudessa ja valitaan tietyn tehtävän hoitamista varten. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma vastuualueensa, joiden lisäksi hallitus yhdessä päättää muun muassa yhdistyksen talou-denhoidosta, panee täytäntöön yhdistyksen kokouksen päättämiä asioita ja ohjaa valiokuntia.

Advertisement

Jokaisella Artiklan jäsenellä on mahdollisuus asettua ehdolle hallitukseen. Vuoden 2022 hallitus valitaan syyskokouksessa. Lisätietoa syyskokouk-sen aikataulusta tulee myöhemmin. Mikäli ainejärjestötoiminta kiinnostaa ja haluat olla vaikut-tamassa Artiklan toimintaan, asetu rohkeasti ehdolle!

Puheenjohtaja

Cevor Tikerpuu

21 vuotta, 3. vuosikurssi

Heissan, Mun nimi on Cevor ja toimin tänä vuonna Artiklan hallituksen puheenjohtajana. Juridiikan lisäksi olen äärimmäisen kiinnostunut politiikasta, arkkitehtuurista ja sosiologiasta. Artiklan ja opintojen ohella iso osa vapaaajastani kuluu em. teemojen ja musiikin parissa sekä kavereiden kanssa oleskellen. Pidän itseäni myös melko tyypillisenä ekstroverttinä, eli rakastan hyviä keskusteluja ja uusiin ihmisiin tutustumista. Tule siis ihmeessä morottamaan, jos haluat keskustella Artiklasta, muista lempiaiheistani tai jostain aivan muusta.

Matkani Rovaniemelle on hieman mutkikas: Olen alun perin kotoisin Haapsalun kaupungista Länsi-Virosta, jossa vietin ison osan lapsuudestani. Tämän lisäksi olen asunut Tallinnassa, josta muutin perheeni kanssa Suomeen vuonna 2014. Suomessa asetuimme Kotkan kupeeseen Pyhtäälle, pieneen kuntaan Kaakkois-Suomessa (fun fact: Pyhtää on Suomen itäisin kaksikielinen kunta). Lukiotaipaleeni kävin Kotkassa, josta vuonna 2020 lähdin muuttopakulla kohti Rovaniemeä. Tässä sitä ollaan (ja hyvä näin).

Miten kaverisi luonnehtivat sinua?

Tempparimaisesti: olen mukava, sosiaalinen ja spontaani. Olen se kaveri, joka voi (lähes) aina jutella, viihdyn ihmisten seurassa ja olen tarvittaessa viidessä minuutissa ulkona sängystä baarijonossa tai varaamassa lentolippuja Berliiniin.

Vuosijuhlavastaava

Valitaan 1.8., esittely seuraavassa lehdessä!

Jos olisit väri, mikä olisit?

Salee oranssi. En tiedä miksi. Pirteä väri ja siinä on lempivärini eli keltaisen tyylinen viba.

Pro-tip uusille fukseille?

TIP: Näe, koe, tee ja tutustu. Selitys: Rovaniemellä, Artiklalla ja Lapin yliopistolla on aivan älyttömästi tarjottavaa ja yhteisömme on valtava erilaisten persoonien ja osaamisten kirjo. Suosittelen käymään tapahtumissa, juttelemaan jännityksestä huolimatta eri tyypeille ja lähtemään mukaan kaikkeen, mikä vähänkin kiinnostaa.

Paras muisto Rovaniemeltä?

Kliseisesti hyviä muistoja on liian monta, mutta yhtenä mainitsen fuksihärdellin 2020. Lämmin Rovaniemi, jossa aurinko ei laske, kolme viikkoa täynnä ihania ihmisiä, kivoja tapahtumia ja totutteleminen siihen, että pääsin unelmaalalleni.

TLDR:

Cevor Tikerpuu 21-vuotias Kotoisin Virosta Horoskooppi: kaksonen (tämä tärkeä) Pidän: hyvistä keskusteluista, laulamisesta ja politiikasta

Sihteeri

Elina Matala-Aho

22 vuotta, 3. vuosikurssi

Moikka kaikille ja lämpimästi tervetuloa Artiklaan! Olen Elina ja toimin tänä vuonna hallituksen sihteerinä ja ympäristövastaavana. Alun perin tulen Raisiosta, mutta nykyisin kotini on Rovaniemi.

Paras vinkkisi haalarimerkkien ompeluun?

Unohda perfektionismi: jos merkki pysyy kiinni haalareissa eikä lepata tuulessa, se on riittävän hyvin ommeltu. Ja muista, että harjoitus tekee mestarin – ensimmäiseen ompelemaani merkkiin meni suunnilleen neljä tuntia (ja verta ja kyyneleitä), mutta nykyisin samassa ajassa ompelisin pinon merkkejä ja ehtisin vielä Mooniin jatkoille.

Millä shotilla tai drinkillä ilta jatkuu pitkälle?

Entisenä vuoden shottina voin asiantuntijan varmuudella kertoa, että salmarishotti takaa pitkän illan ja tequila vauhdikkaan illan. Absinttishotilla voit puolestaan varmistaa sen, että ilta loppuu hyvin lyhyeen (huomio: toteuta omalla vastuulla).

Kenen hallituslaisen toimistovuoro nostaa eniten sihteerin verenpainetta?

Kaikki hallituslaiset hoitavat toimistovuoronsa oikein mallikkaasti. Mainittakoon kuitenkin, että kerran (nimeltä mainitsematon) valmennuskurssivastaava saattoi olla paistamassa Ounasvaaralla makkaraa kaksi minuuttia ennen toimistovuoroaan – onneksi hän ei kuitenkaan ole ainoa, jolle jotain vastaavaa on käynyt. Sihteeri suosittelee lämpimästi kaikille kalenterin käyttämistä.

Talousvastaava

Miikka Viitanen

23 vuotta, 3. vuosikurssi

Morjesta! Olen Miikka, Limingasta kotoisin oleva 23-vuotias kolmannen vuoden oikkari. Olen muiden puuhien ohella Artiklan toimiston vakiokasvo sekä shakki-intoilija, vaikken siinä juuri pärjääkään. Toimin tänä vuonna Artiklan talousvastaavana, joka sisältää paljon (yllätys yllätys) talouteen liittyviä hallinnollisia hommia, kuten velkojen ja kuittien karhuamista. Hyvällä tuurilla tekemiseni eivät siis sinulle juurikaan näy!

Koetko olevasi stereotyyppinen talousvastaava?

Viitataanko stereotypialla maailman tylsimpään elämää viettävään kirjanpitäjään, vai the Wolf of Wallstreetiä larppaavaan rahis-Chadiin, jolla on aina puoli yhdeksän varaus Dorsiassa perjantai-iltaisin? Olen yhtä aikaa molemmat ja en kumpaakaan.

Jos olisit jokin Artiklan tapahtumista niin mikä olisit?

Vuosijuhlat. Ensisilmäyksellä edustukselliset ja sivistyneet pippalot, mutta muutaman konferenssin jälkeen melkoista örvellystä.

Minkä ohjeen antaisit uudelle fuksille?

Ole rohkeasti mukana kaikessa, mikä vähänkään voisi kiinnostaa! Lapin yliopistossa ja Artiklassa on erittäin hyvät mahdollisuudet monille unohtumattomille kokemuksille.

Int. Sek.

Viivi Soini

22 vuotta, 3. vuosikurssi

Tervehdys ihanat uudet fuksit! Olen Viivi, 22- vuotias 3. vuoden opiskelija ja tänä vuonna toimin hallituksen ulkoasiainvastaavana, eli hoidan artiklan ulkosuhteita muihin ainejärjestöihin niin Rovaniemellä kuin muualla Suomessa ja osittain myös Pohjoismaissa. Kotoisin olen alun perin VarsinaisSuomen kukkivasta ruususta eli Laitilasta. Mikäli haluatkin siis kuulla jonkun puhuvan kuin suoraan murrerunosta, minua saa aina tulla nykäisemään hihasta!

Jos olisit jokin Artiklan tapahtuma, mikä olisit?

Varmastikin itsestäänselvä vastaus, mutta olisin ehdot-tomasti kv-viikko. Välillä tuntuu, että elämäni on juuri samankaltainen kaoottinen tapahtumaketju, jossa kuin ihmeen kaupalla kaikki lopussa järjestyy ja kotiin selvitään ehjin nahoin.

Ketä fiktiivistä hahmoa ihannoit?

Ihannointi on ehkä väärä sana, mutta koen sielunsiskoutta ”Brooklyn Nine-Nine”-sarjan Jake Peraltan kanssa. Tykkään usein ajatella asioita ja ratkoa ongelmia ns. laatikon ulkopuolelta ja huumorin kautta. Kuitenkin kuten Jake, minäkään en ole vielä ratkaissut sitä, miten kasvetaan aikuiseksi.

Suosikkidrinkki Nordic Weekillä?

Kv-viikon suosikkidrinkissä avainsanoja ovat dokabili-teetti ja taloudellinen tehokkuus. Osittain näistä ja osit-tain tunnesyistä valitsen vahvoista viinoista sankarien janojuoman Jaloviinan ja miedoista juomista perinteisillä hytte-sitseillä tarjoiltavan, kohdemaan halvimman ja lämpimän kaljan. Kuitenkin siviilissä lempidrinkkini on suurena kofeiini-entusiastina Vodka RedBull.

Yrityssuhdevastaava

Elsa Leino

22 vuotta, 3. vuosikurssi

Moikka ja paljon onnea oikikseen sisäänpääsystä! Olen Elsa, 22-vuotias alunperin turkulainen ja sittemmin rollolaistunut kolmannen vuoden oikkari. Tänä vuonna toimin hallituksessa yrityssuhdevastaavana sekä varapuheenjohtajana. Tässä pari hauskaa faktaa minusta:

Mikä on turhin ja mikä hyödyllisin asia, jonka olet ostanut?

Hyödyllisin on varmaankin oma kahvinkeitin. Käytän sitä ahkerasti joka päivä ja se tuottaa minulle suurta iloa. Turhin on kaikki randomit pakastevihannes- ja muut pakastesekoitukset. En käytä näitä ikinä mihinkään, mutta silti ostan pakastimen täyteen ”varmuuden vuoksi”. Jos jollain on hyvä vinkki, mihin hernemaissipaprikapussinsa käyttää, otan mielelläni vastaan!

Mikä haluaisit olla ammatiltasi, jos ei mitään oikikseen liittyvää lasketa?

Pohdin pitkään, että haenko oikikseen vai lukemaan psykologiaa. Minua on aina kiinnostanut - ja kiinnostaa yhä - ihmismieli ja sen toiminta. Psykologia oli myös lukiossa ehdoton suosikkiaineeni. Toimisin siis luultavasti psykologin tehtävissä.

Mikä eläin olisit ja miksi?

Olen aika määrätietoinen ja vauhdikas persoona, joten haluaisin ajatella olevani jokin vikkelä kissaeläin. Ystäväni kuitenkin hieman horjutti tätä mielikuvaa, kun hän totesi minun olevan hyttynen. Jotain siis näiden väliltä?Minua saa aina tulla nykäisemään hihasta, jos jokin askarruttaa, tai kaipaat juttuseuraa!

Digestan pätoimittaja

Freya Barrow 21 vuotta, 2. vuosikurssi Moiqqu! Mä oon Freya, Helsingin Kalliosta junantuoma Rollolainen. Toimin tänä vuonna Digestan päätoimittajana, eli tämänkin lehden pääjehuna. Minut voi spottailla Artiklan toimistolla puhumassa politiikasta (lepposasti: ei tarvitse pelästyä) ja päivän muista polttavista puheenaiheista. Vapaaaikani käytän Twitteriä selatessa ja kuunnellen podcasteja ja äänikirjoja.

Mikä tekee sinusta artistin?

Artisti on ennen kaikkea ennakkoluuloton. Suurin osa Artisteista ei ole Rovaniemeltä kotoisin, eikä muutto Lappiin ole kaikille helppo. Vaatii oikeanlaista asennetta uskaltaa lähteä omalta paikkakunnalta, astua ulos mukavuusalueeltaan ja ottaa vastaan ennakkoluulotta mitä Lapilla on tarjottavaa. Artistikansa on kirjava ja moninainen, joten ennakkoluuloilla ei ole täällä tilaa. Artisteilla saattaa olla myös maine, että olemme suulaita, joka saattaa myös päteä allekirjoittaneeseen.

Mikä fuksihärdellin tapahtuma olisit?

Olisin ehkä Pohjolan pidot. Sitsit ovat muutenkin lempi tapahtumamuotoni ja Pohjolan pidoilla on oma paikka sydämessäni, sillä ne olivat minun ensimmäiset. Pohjolan pidoilla lauletaan ja viihdytään hyvässä seurassa.

Paras muisto fuksivuodelta?

Ainakin jälkeenpäin katsottuna vuosijuhlalippujen jonotus (kuva liittyy). Jonotimme yliopiston ulkopuolella melkein 30h retkituoleilla, jotta saisimme mahdollisuuden ostaa liput legendaarisille vuosijuhlille. Jonotuksen takia uskon, että vuosijuhlatkin olivat huomattavasti hauskemmat, sillä lippujen eteen tehtiin töitä.

Tiedotusvastaava

Ella Heikkilä

21 vuotta, 3. vuosikurssi

Moikka uudet fuksit! Oon Ella ja toimin Artiklan tiedotus-vastaavana, eli huolehdin Artiklan someista, nettisivuista ja muusta tiedottamisesta. Kotoisin olen Lounais-Hämeen sydämestä, Forssasta. Kotini ulkopuolella minut usein löytää Artiklan toimistolta, jonne eksyn säännöllisesti välttelemään opiskelua. Nähdään syksyllä!

Mikä on paras muistosi Artiklasta?

Ehkä paras muisto Artiklasta on viime kesänä Rollokesä-ryhmän kanssa vietetty ilta Valdemarin rannassa, jonne en alun perin meinannut uskaltaa osallistua, koska en tuntenut muista osallistujista ketään. Myös kaikki sitsit ovat täynnä mahtavia muistoja, joita voi muistella sitsikirjan raapustusten avulla!

Minkä vinkin olisit itse toivonut saavasi fuksina?

Mene rohkeasti mukaan kaikkiin tapahtumiin, kerhoihin, illanviettoihin, toimiston keskusteluihin ja muihin kissanristiäisiin. Koskaan ei tiedä, mistä parhaat ystävät ja hauskimmat jutut löytyvät! Ota kuitenkin oma jaksaminen huomioon. Jos joku tapahtuma jää välistä seuraavia tulee kyllä!

Kansa, Mooni vai Roippari?

Perinteinen reittihän kulkee Kansan kautta Mooniin ja sieltä Roippariin. Itse kuitenkin vietän yleensä koko illan krebaamassa Moonin tanssilattialla, josta raahaudun hieman ennen pilkkua pitsalle jonon välttämiseksi.

Opintovastaava

Jenna Tuominen

23 vuotta, 3. vuosikurssi

Heippa ja tervetuloa oikeustieteelliseen tiedekuntaan! Olen Jenna ja toimin tänä vuonna opintovastaavana, eli vastaan edunvalvonta- ja opintoasioista. Lisäksi pidän Instagramissa opiskelutiliä @oikisjenna, jossa jaan opiskeluarkeani sekä -vinkkejä. Opintojuttujen lisäksi juon liikaa kahvia ja liikun paljon, välillä salilla ja välillä luonnossa. Opintojen aloittaminen on jännittävää ja minua saakin tulla nykäsemään hihasta opintoasioissa. Nähdään härdellissä!

Oletko enemmän yökyöpeli vai aamuvirkku?

Ehdottomasti aamuvirkku. Toisinaan on kiva valvoa myöhään Moonin tanssilattialla, mutta arvostan myös hyviä yöunia.

Kolme vinkkiä uudelle artistille?

1. NAUTI FUKSIVUODESTA! Usko, kun vanhempi tieteenharjoittaja neuvoo: Fuksivuosi menee todella nopeasti ohi, joten ota siitä kaikki irti. 2. Lähde rohkeasti mukaan Artiklan toimintaan. 3. Mikä opintovastaava se semmoinen on, joka ei mainitse opiskelua, eli opiskele reippaasti mutta pidä samalla ensimmäinen vinkki visusti mielessä.

Lemppari sitsilaulu?

Pysyn perinteisessä ja vastaan, että Täällä jallutähden alla on ikuinen lemppari. Kunniamaininta menee Oikea artisti -kappaleelle.

Paras muisto opiskeluajalta?

Oma fuksihärdelli, jolloin koin kertarysäyksellä unelma-alan opintojen aloittamisen, Artiklaan tutustumisen ja uusien ihanien kavereiden saamisen. Ihana muisto on myös kavereiden kanssa viime vuonna fuksiaisissa rastin pitäminen.

Toimitilavastaava

Julia Lyytinen 22 vuotta, 2. vuosikurssi Moikka ja lämpimät onnittelut opiskelupaikasta! Olen Julia, 22-vuotias lappilaistunut savolainen. Tasan vuosi sitten jätin Kuopion taakseni ja lähdin suuntaamaan kohti uutta ja tuntematonta, enkä olisi silloin voinut kuvitellakaan kuinka upea vuosi on edessä. Hallituksessa toimin toimitilavastaavan pestissä ja tontilleni kuuluu siis mm. tilan käytöstä, kunnossapidosta ja naapuruussuhteista huolehtiminen. Pidänkin siis huolta, että Toippari on kodikas, rakastettu ja kunnioitettu. Lupsakan luonteeni lisäksi olen myös hyvin puhelias, joten tule nykäisemään hihasta, jos kaipaat juttuseuraa!

Millainen olisi toimitilavastaavan unelmien Toippari?

Päiväunissani Toippari on kuin linna omine palvelijoineen ja siivoojineen. Siellä olisi suuri karaokelava ja bileet jatkuisivat aamuun asti. Todellisuudessa kuitenkin Töölön karaoke sekä valiokunta toimivat oikein mainiosti.

Olet fuksi vuosimallia 2021. Hirvittääkö olla nyt “vanha” vai koetko olevasi ikuinen fuksi?

Kerran fuksi, aina fuksi!

Jos et voisi valita oikista, mikä olisi unelma-alasi?

Olisin muusikko. Rakastan laulamista hilijoo ja kovvoo (ja naapurit ovatkin sen varmasti huomanneet).

Tapahtumavastaava Mikko Hautala

23 vuotta, 3. vuosikurssi

Moi! Olen Mikko ja toimin tänä vuonna Artiklan tapahtumavastaavana. Vastuualueelleni kuuluvat siis lähtökohtaisesti kaikki tapahtumat (vuosijuhlia lukuun ottamatta), joita ainejärjestömme järjestää. Minut voikin helpoiten bongata hääräilemästä Toipparilta, Moonista tai jostain näiden väliltä. Onnittelut vielä opiskelupaikan saamisesta ja toivottavasti nähdään syksyn tapahtumissa!

Fiilikset fuksihärdellin järjestämisestä kapujen kanssa?

Fuksihärdelli oli itselleni yksi vuoden kohokohdista ja odotankin innolla tämänkin vuoden härdelliä, vaikka olenkin jo ”kolmannen vuoden fuksi”.

Suurin tapahtuma syksyllä, jota ei kannata jättää välistä?

Ehdottomasti vuosijuhlat eli vujut, jotka eivät pestistäni huolimatta kuulu vastuulleni, vaan niitä järjestelee meidän oma vuosijuhlavastaava. Vujut ovat aivan omanlaisensa tilaisuus eikä vastaavanlaisia juhlia tule opintojen jälkeen enää vastaan.

Oman fuksivuoteni kohokohta?

Monet tapahtumat olivat omalla tavallaan kivoja, mutta edelleen muistelen lämmöllä omaa fuksihärdelliäni. Lisäksi suosittelen tutustumaan Nordic Week-konseptiin!

Mikä on tärkein elämänohje tulevaisuuden Artisteille?

Lähde aina kaikkeen tarjottuun mukaan, oli se sitten ainejärjestön tapahtuma, kavereiden illanvietto tai joogatunti! Vaikkei kyseessä oleva tapahtuma itsessään aina innostaisi, saattaa heittäytyminen johtaa uusiin seikkailuihin, joita et olisi osannut odottaakaan. Uskalla siis poistua omalta mukavuusalueeltasi!

Kulttuuri- ja liikuntavastaava

Eerik Lindén

23 vuotta, 3. vuosikurssi

Mitä ootat vanhana fuksikapuna tulevasta fuksihärdellistä?

Tottakai eniten sitä, että pääsee tapaamaan uudet fuksit. Se on aina kohokohta, kun näkee tulevat Artistit. Innolla odotan myös, mitä kaikkea hauskaa seuraavat kaput ovat härdelliin keksineet. Allekirjoittaneelle tämä on jo kolmas härdelli ja varmasti tästäkin tulee ikimuistoinen. Härdelli on ihmisen parasta aikaa.

Vinkkejä opiskelun ja ilta-ohjelmien tasapanoitteluun fuksisyksyn aikana?

Tasapaino pysyy, kun aikatauluttaa opiskeluhommia, eikä jätä kaikkea viimeiseen iltaan. Kuitenkin fuksisyksy on vain kerran elämässä, joten siitä kannattaa nauttia!

Kerro koko fuksivuoden mieleisin muisto ja mitä ei ainakaan kannata missata?

Vaikkakin meidän fuksivuoden pilasi korona, kertyi vuoden aikana paljon mieleisiä muistoja. Parhaimpana mieleen jäi kuitenkin fuksihärdelli ja erityisesti Pohjolan Pidot, niitä ei kannata missata.

Sun top 3 vinkit rolloon muuttajalle?

1. Nauti pohjoisesta sijainnista ja kunnon talvesta.

Sijainti tuo paljon mahdollisuuksia, kuten laskettelun ja vael-luksen suurilla tuntureilla. 2. Hanki pyörä, sillä pääse erittäin nopeasti paikasta toiseen välimatkojen ollessa lyhyitä. 3. Hyödynnä halvat hinnat ja olemattomat jonot baareissa.

Valmennuskurssitiedottaja

Leila Helminen

23 vuotta, 3. vuosikurssi

Helou! Mä oon Leila ja toimin tänä vuonna Artiklan hallituksessa valmennuskurssitiedottajana. Kotoisin olen Tampereelta, mutta nyt jo hyvin Rovaniemelle kotiutunut. Haluankin toivottaa kaikki teidät uudet artistit lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle! Nähdään fuksihärdellissä <3

Mitä sanoisit nyt fuksi-Leilalle?

Lähde Rovaniemelle ennakkoluulottomasti ja nauti fuksihärdellistä! Tämän haluan sanoa myös uusille fukseille. Muutto uuteen kaupunkiin on varmasti jännittävää, mutta sitä ei kannata turhaan stressata, sillä asioilla on aina tapana järjestyä. Fuksihärdelli on ainutlaatuinen kokemus, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti avoimin mielin!

Valmennuskurssivastaava

Anni Paakkari

22 vuotta, 3. vuosikurssi

Heippa ja isot onnittelut kaikille uusille fukseille, huippua saada teidät Lappiin! Olen Anni, 3. vuoden artisti ja muutin muutaman mutkan kautta Rovaniemelle Oulusta. Toimin tänä vuonna Artiklan valmennuskurssivastaavana, sekä ELSA Rovaniemen puheenjohtajana. Luotsasimme keväällä valmennuskurssitiimin kanssa hakijoita läpi pääsykoekevään ja huhu kertoo, että osa on myös löytänyt tiensä Lappiin! Yritän ehtiä moneen paikkaan yhtä aikaa, sillä työskentelen opintojen ohella Oulussa ja suoritan kauppatieteiden tutkintoa Tukholman yliopistossa (ainakin paperilla). Kuitenkin pääasiallisesti muhun voi törmätä toimistolla ja Artiklan tapahtumissa! Jos uusi lukuvuosi askarruttaa, tai koet palavaa halua päästä mukaan kurssitiimiin, niin tulethan nykäisemään hihasta tai laita sähköpostia osoitteeseen valmennus@artikla.fi!

Lempipaikkasi Rovaniemellä ja miksi?

Kuninkaanlaavulla on upeat näköalamaisemat auringonlaskun aikaan ja Lapin ruska pääsee oikeuksiinsa lyhyellä patikointireitillä. Jos arkisempaa spottia mietitään, niin Valdemarin rannassa on tullut vietettyä useat piknikit ja talvella rannasta löytyy myös avantouintimahdollisuus!

Mikä juoma kuvastaa sinua parhaiten?

Espresso martini. Sivistynyt ja klassinen, mutta selkeällä ”work hard, play hard”-asenteella.

Kolme suosikkipaikkaasi Rovaniemellä?

1. Artiklan toimisto, eli toisin sanoen artistien olohuone. Toimistolla on ihanaa päästä purkamaan stressiä opinnoista muiden kanssa. 2. Moonin karaoke 3. Ounasvaaran näköalatorni, täältä näkee upeasti Rovaniemen yli. Ounasvaaralla on myös upeat lenkkeilymaastot, joita kannattaa käydä testaamassa.

Mitä odotat eniten tulevalta lukuvuodelta?

Fuksihärdelliä ja uusia fukseja, Artiklan vuosijuhlaa sekä toki notaarin saamista pakettiin.

Parhaat vinkkisi uudelle fuksille?

Osallistukaa tapahtumiin ja uusiin juttuihin, vaikka tutut kaverit eivät olisikaan tukena ja turvana! Yliopisto on se paikka, missä verkostoituminen kannattaa ja uusiin ihmisiin kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Tapahtumista puheen ollen, muistakaa syödä ennen tapahtumia, jotta ilta ei katkea lyhyeen! Jos huono olo yllättää ja kotiosoite on hukassa, hallituslaisia saa ja pitää tulla nykäisemään hihasta. Mutta ennen kaikkea nauttikaa ja pitäkää hauskaa, fuksivuosi on vain kerran elämässä!

This article is from: