Skip to main content

Comatec News 2024

Page 1

asiakas- ja sidosryhmälehti

1•2024


Hyvä yhteistyökumppanimme, Tämä perinteinen Comatecin asiakaslehti kokoaa yhteen monenlaisia nostoja menneestä vuodesta 2023. Vuoden mittaan julkaisimme kymmenkunta artikkelia, joissa esitellään monipuolista osaamistamme, toteuttamiamme projekteja ja myös muutamia projekteissa mukana olevia kumppaneitamme. Esittelimme myös kansainväliset toimipisteemme Virossa, Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa. Mennyt vuosi oli monella tavalla vauhdikas ja yllätyksellinenkin. Keväällä 2023 Insinööritoimisto Comatec täytti 37 vuotta. Juhlimme pääsääntöisesti työn merkeissä, mutta järjestimme juhlalounaan nykyisille ja 2000-luvulla konsernihallituksessamme mukana olleille henkilöille. Näiden hallitusalumniemme kanssa olemme vuosien varrella kokeneet monenlaista.

lepäämään laakereillamme, sillä toimimme monilla nopeasti kehittyvillä toimialoilla. Olemme asiantuntijaorganisaatio, jossa osaamisen merkitys on tunnistettu yhdeksi avaintekijäksi aivan strategian ytimessä. Siksi olen erityisen ylpeä lanseeraamastamme Comatec Academysta, jossa panostetaan koko henkilöstön osaamisen kasvattamiseen koulutuksen keinoin. Myös Comatec Academysta löydät tarkempaa tietoa tämän lehden sivuilta.

Takanamme on jo vuosikymmenten työ teknologia-alalla. Emme kuitenkaan halua jäädä

Aulis Asikainen toimitusjohtaja

Comatec tarjoaa työntekijöilleen mielekkäitä haasteita ja keskustelevan työyhteisön

4

Ympäristövaikutusten tunnistamisella on merkittävä rooli menestyksekkäässä ja kestävässä liiketoiminnassa

Comatecin asiantuntijapalvelut täydentävät perussuunnittelua monimuotoisen yhteistyön avulla

20

6

Laserkeilaus mallintaa laitteet tarkasti ja päivitetyin tiedoin

Yhdessä osaajapulaa vastaan – Comatec ja Raute vahvistavat osaamistaan ainutlaatuisen kumppanuusmallin avulla

24

9

Miksi valita Comatec kumppaniksi ohjaamosuunnitteluun?

12

Teknologian kehitys lisää turvakriittisten ohjelmistojen merkitystä – Comatec satsaa ohjelmistokehityksen laatuun

26

Sähkön suosio työkoneiden käyttövoimana kasvaa

14

Comatec Academy varmistaa osaamisen kehittämisen koulutuksen keinoin

28

Esittelyssä: Comatec Estonia, Poland, Romania, Sweden

30

Yhteistyö Posivan kanssa jatkuu uudessa projektissa

34

Comatecissa suunnitellaan voimalaitosten ja teollisuuden putkistoja tuhansien kilometrien kokemuksella

16

Vahva paikallinen osaaminen ja valtakunnalliset asiantuntijapalvelut saman katon alla 18

Uuden strategiakauden kynnyksellä katsomme edelleenkin tiukasti eteenpäin, sillä vierivä kivi ei sammaloidu. Vauhdilla eteenpäin,

2


Taantumasta uuteen nousuun Vuosi 2024 näyttäytyy tällä hetkellä vähän kaksijakoisena. Ensimmäisen vuosipuoliskon ennustetaan olevan talouden kannalta vaikeaa aikaa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Korkeampi korkotaso, inflaatio ja muut epävarmuustekijät ovat jäädyttäneet investointeja ja lykänneet niiden toteuttamista. Toisaalta on yleisesti hyväksytty näkemys, että korkojen huippu on saavutettu tällä erää ja inflaatiokin on talttumassa. Tämän voisi olettaa saavan investointeja liikkeelle, mahdollisesti jo vuoden loppupuolella. Valitettavasti suurimmille maailmanpoliittisille ongelmille ei vielä ole ratkaisuja näköpiirissä. Teknologiateollisuuden näkymät määrittelevät voimakkaasti myös Comatecin liiketoimintaympäristöä. Tässä mielessä voidaan pitää huolestuttavana, että teknologiateollisuuden saamat uudet tilaukset ovat kääntyneet aika jyrkkään laskuun tämän vuoden aikana. Kuitenkin voidaan todeta, että edellisinä vuosina kertynyt vahva tilauskanta on, laskusuunnasta huolimatta, samalla tasolla kuin pari vuotta sitten. Kantaako tämä tilauskanta taantumavaiheen yli, jää nähtäväksi. Mutta on hyviä perusteita, että näin voisi tapahtua. Työtilanne Comatecissa on tätä kirjoitettaessa varsin hyvällä tasolla, ja tilanne

näyttäisi jatkuvan myös vuoden 2024 alkupuoliskolla. Mikäli uusia investointeja saadaan liikkeelle toisella vuosipuoliskolla, kuten jotkut ennusteet näyttävät olettavan, luotamme sen kasvattavan nopeasti myös Comatecin tuottamien palvelujen kysyntää. Yhtiö on jatkanut tänä vuonna vahvaa panostusta osaamisen kehittämiseen ja palvelutarjonnan laajentamiseen. Tätä varten olemme perustaneet henkilöstöllemme Comatec Academyn, jonka puitteissa osaamista kehitetään koulutuksen keinoin. Tavoitteena on luonnollisesti tarjota korkeatasoista osaamista asiakkaillemme myös jatkossa ja samalla laajentaa palvelutarjontaamme. Tämä tulee olemaan yksi kehittämistyömme kulmakivistä myös ensi vuonna. Olemme käynnistäneet seuraavan, vuosien 2025–2027 strategiakauden valmistelun toimialaamme koskevilla selvitystöillä. Niiden osalta toivomme, että voimme kääntyä myös teidän puoleenne, hyvät asiakkaamme, sen varmistamiseksi, että kaikki asiaan liittyvät näkökohdat tulevat huomioiduiksi. Suomen teknologiateollisuuden menestyminen on varmasti meidän kaikkien yhteisenä tavoitteena.

Julkaisija

TAITTO

Comatec Group comatec.fi

Pieni viestintätoimisto Tampere oy / Kimmo Pitkänen

Toimitus

painO

communications@comatec.fi

3

Kari Ollila hallituksen puheenjohtaja

Tampereen Offsetpalvelu Oy


Comatec tarjoaa työntekijöilleen mielekkäitä haasteita ja keskustelevan työyhteisön

C

omatec Groupista löytyy kymmenien vuosien kokemus ja tietotaitoa usealta teknologiatoimialalta, joten työntekijöille on luvassa monipuolisia projekteja ja mahdollisuuksia kehittymiseen. Comatec Groupin HR Director Katri Huhtelin korostaa, että laaja toimialojen kattaus tarkoittaa, että työntekijöille voidaan tarjota monenlaisia mahdollisuuksia. Toisaalta sopivia asiantuntijoita haetaan jatkuvasti. – Kymmenen eri toimialaa tarkoittaa valtavasti uravaihtoehtoja. Lisäksi työnäkymiä määrittää kasvuhakuisuutemme, joka näkyy sekä yritysostoina että orgaanisena kasvuna. Comatecin työntekijöillä on mahdollisuus työskennellä poikkeuksellisen haastavissa ja suurissa kansainvälisissäkin hankkeissa. – Meillä pääsee mukaan once in a lifetime -projekteihin, joita tehdään Suomessa ja maailmallakin vain hyvin harvoin, Comatec Project Services Oy:n Business Manager Petri Sirén mainitsee. Työnteon kiinnostavuutta lisää myös se, että työnteon paikat vaihtelevat omasta toimistosta etätoimistoon ja asiakkaiden toimitiloihin. Työntekijöiden liikkuvuus toimialalta toiselle on mahdollista. – Haluamme tukea sitä, että osaajamme voivat seurata omia kiinnostuksen kohteitaan ja liikkua myös tytäryhtiöidemme välillä, Huhtelin sanoo.

Kehitystä tuetaan aktiivisesti Comatec ei myy tai valmista omia tuotteita, vaan ratkaisee asiakkaidensa erilaisia haasteita monipuolisen osaamisen avulla. Comatecilla osaamisen kehittäminen onkin tuotu liiketoimintastrategian keskiöön. Yrityksen tärkeimpänä voimavarana nähdään osaajat, joiden urakehitystä tuetaan esimerkiksi muotoiltujen urapolkujen avulla.

4


– Urakehitystyötä tehdään yhteistyössä henkilöstöhallinnon ja liiketoimintojen välillä, mutta osaamisen kehittäminen on aina kiinni myös työntekijän omasta proaktiivisuudesta ja kiinnostuksen kohteista, Huhtelin kuvailee. Ammatillinen kehittyminen nähdään yrityksessä laajasti ja kaikenlaiseen oppimiseen kannustetaan. Oppimista varten käytössä on

Jokainen on tervetullut omana itsenään Comatec on vastikään toteuttanut työyhteisölle merkityksellisten seikkojen toteutumista arvioivan Siqni-kyselyn. Työntekijöille merkityksellisimmiksi teemoiksi nousivat muun muassa mielekkäät työtehtävät, työyhteisö, jossa voi olla oma itsensä sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino. – Nämä asiat myös toteutuvat Comatecissa kyselyn mukaan hyvin, Katri Huhtelin mainitsee. Sekä Huhtelin että Sirén uskovat, että hyvien tulosten takana on luottamusta tukeva ja vuoropuheluun kykenevä henki. – Meillä voi keskustella avoimesti, Sirén kiteyttää.

Työpaikka, joka sopii uudesta innostuvalle

erilaisia työkaluja, kuten webinaareja, tutortoimintaa ja vertaisoppimista. – Osaamisen kehittämistä tapahtuu meillä myös ihan arjessa. Comatecissa on aktiivinen ja avoin työkulttuuri, jossa työkaveria autetaan ja asioita ratkaistaan yhdessä, yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

5

Comatecilla on jatkuvia rekrytarpeita monenlaisille osaajille, erityisesti insinööreille, mutta myös hallinnon työntekijöille. Mukaan kaivataan niin nuoria osaajia kuin konkareita. Hauissa korostuvat nyt erityisesti mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelun asiantuntijat. Lisäksi projekti- ja työmaahenkilöstölle on jatkuvaa tarvetta. – Perustimme projekti- ja työmaapalveluliiketoiminnon viime vuonna. Sen odotetaan kasvavan useita vuosia, ja kasvun tueksi kaipaamme kokeneita hyviä tekijöitä, Petri Sirén toivoo. Hänen mukaansa uusilta työntekijöiltä kaivataan motivaatiota ja uteliasta asennetta. – Monessa projektissa tehdään jotain ennennäkemätöntä, joten kokeneenkin asiantuntijan täytyy olla valmis opettelemaan uusia asioita. Mahtavaa on, että sen saa tehdä yhdessä ammattitaitoisten työkavereiden kanssa. Teksti on julkaistu Aamulehden REKRY Pirkanmaa työpaikat ja koulutus -liitteessä 10.3.2023.


Ympäristövaikutusten tunnistamisella on merkittävä rooli menestyksekkäässä ja kestävässä liiketoiminnassa

Y

mpäristövaikutusten tunnistaminen on tärkeä osa laajempaa kokonaisuutta. Tunnistamalla ja mittaroimalla vaikutuksia on mahdollista luoda läpinäkyvä ja selkeä reitti esimerkiksi ympäristöä vähemmän kuormittavaan tuotekehitykseen ja muun muassa tehostaa viestintää niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Kun ympäristöasiat viestitään oikein, luodaan omalle toiminnalle parempaa vastuullisuuden kuvaa sekä löydetään myös sidosryhmiä paremmin tyydyttäviä toimintamalleja. Tehokkaat ympäristöratkaisut vaativat laajaa osaamista, johon Comatecin Elinkaarituki ja Ympäristöpalvelut vastaavat uudella asiantuntijapalvelullaan. Elinkaarituki ja Ympäristöpalvelut koostuvat elinkaariajattelua noudattavista laskentamenetelmistä sekä ympäristöjohtamisen ja kiertotalouden palvelukokonaisuuksista. Comatecin asiantuntijat auttavat asiakkaita toteuttamaan kestävän kehityksen ympäristönäkökulmaa elinkaariajattelun mukaisesti ja vähentämään näin toimintansa aiheuttamaa ympäristökuormitusta. – Luomme konkreettisia ja suunnitelmallisia ympäristöratkaisuja, joilla mahdollisestaan menestyksekkäämpää liiketoimintaa

ympäristö huomioiden. Tämä onnistuu muun muassa ympäristöjärjestelmän jatkuvalla kehittämisellä ja sidosryhmät huomioivalla viestinnällä, Sami Sahimäki (Sales, Life Cycle Support and Environmental Services) kertoo.

Elinkaariarviointi löytää vaihtoehtoja ympäristövaikutusten pienentämiseen Elinkaariarviointi (LCA, Life Cycle Assessment) on standardoitu menetelmä, jolla pystytään arvioimaan tuotteen elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset. Elinkaariarvioinnissa otetaan tarkasteltavaksi tietty rajattu systeemi, johon kuuluvat esimerkiksi tuotteen vaatimat raaka-ainehankinnat sekä tuotteen valmistus, jakelu ja käyttö. Tunnistamalla systeemin ympäristövaikutukset on mahdollista löytää ympäristöä eniten kuormittavat prosessit sekä ryhtyä perusteltuihin toimiin niiden vähentämiseksi. Ympäristövaikutusten tunnistamisesta on myös kaupallista etua, sillä tuloksia voidaan käyttää markkinointiin tai vaikkapa ympäristöselosteiden koostamiseen, jolloin pääsy markkinoille on varmempi. Yksi merkittävä osa LCA:ta on elinkaaren aikaisen inventaarion koostaminen eli LCI

6


Sami Sahimäki

Aleksi Surakka

(Life Cycle Inventory), jolloin kerätään kaikki merkittävä aineisto arvioinnin tekemiseksi. Tämän lisäksi voidaan tutkia valmiita ympäristöraportteja sekä esimerkiksi kierrätysohjeistuksia, jotta saadaan kokonaisvaltaisempi käsitys valmistuksesta ja käytöstä poistosta sekä niiden vaikutuksista. – Inventaariotuloksia käytetään vaikutusarvioinnin tekemiseen. Vaikutusarviointi sitoo kerätyn datan tiettyyn vaikutuskategoriaan, kuten GWP:hen (Global Warming Potential). Tässä tapauksessa ympäristövaikutusta voidaan tulkita yhden indikaattorin avulla, joka on hiilidioksidiekvivalentti (CO2eq), Sahimäki valottaa. Muuttamalla inventaarion lähtötietoja voidaan tuloksia tulkita uudelleen ja löytää vaihtoehtoja pienemmän ympäristövaikutuksen ratkaisuihin. Vertailtaessa eri ratkaisuja on mahdollista tehdä perusteltuja muutoksia omaan tuotteeseen tai tuotantoon. Näin voidaan mitata samanaikaisesti ympäristövaikutuksia suhteessa esimerkiksi kustannuksiin.

Selkeä reitti ympäristölähtöiselle kehitystyölle Keväällä 2022 valmistunut elinkaariarviointi kahdelle John Deere Forestry Oy:n konemal-

7

Anne Kotalampi

lille antoi kattavasti tietoa laitteiden elinkaaren aikaisesta ympäristövaikutuksesta. – Tuoterakenne oli suuri ja yksityiskohtainen, sillä metsäkone pitää sisällään lukuisia erilaisia komponentteja. Käsiteltävän tiedon määrä vei oman aikansa, mutta huolellinen tiedonkeruu mahdollistaa tulevaisuudessa LCA:n päivittämisen, mahdollisen tarkentamisen sekä laajentamisen helposti, projektin vetäjä Aleksi Surakka (Senior Specialist, Sustainable Design) kertoo. Inventaariosta saatiin tietoa koneen materiaalijakaumasta, valmistuksen aikaisista materiaalikuljetuksista sekä käyttöprofiilista. Ympäristövaikutustulokset avasivat selkeästi ympäristöä eniten kuormittavat elinkaaren vaiheet. Lisäksi valmistuksen osalta sukellettiin syvemmälle yksityiskohtiin, jotta löydettiin suurimman vaikutuksen aiheuttavat komponentit. Myös komponenttivalmistuksen prosessit, joista osa vaikutuksista johtuu, pystyttiin tunnistamaan arvioinnin avulla. – Asiakkaan antamat tiedot olivat ensisijaisen tärkeitä. Esimerkiksi tiedot tuotannosta, käyttöprofiilista, kuljetuksista sekä huoltoohjelmasta mahdollistivat laadukkaan arvioinnin toteutumisen, Anne Kotalampi (Specialist, System Verification) kehaisee.


Tehokkaat ympäristöratkaisut vaativat laajaa osaamista, johon Comatecin Elinkaarituki ja Ympäristöpalvelut vastaavat uudella asiantuntijapalvelullaan.

– Lisäksi tiivis yhteydenpito asiakkaan kanssa mahdollisti oikeanlaisen sekä laadukkaan ja ajankohtaisen tiedonkeruun, täydentää Sahimäki. Syksyllä 2022 tehty jatkoselvitys tähtäsi LCA-tulosten avulla selkeän kestävän kehityksen mittarin luomiseen etenkin ympäristötavoitteita ajatellen. Mittarin avulla on mahdollista seurata kestävien materiaalien käyttöä ja kierrätettävyyttä sekä täten ymmärtää paremmin kiertotalousmallin saavuttamista. – Projekti tehtiin alusta alkaen sillä silmällä, että arvioinnin tiedot jäävät uudelleenkäytettäväksi, toistettavaksi ja muokattavaksi vertailuja varten, Surakka sanoo. – Meidän näkökulmastamme projekti oli todella mielenkiintoinen ja toi tiimillemme lisäkokemusta siitä, miten laajoja tuoterakenteita tulisi käsitellä. Pääsimme testaamaan ohjelmistoja oikein urakalla, ja

nyt tiedämme, mihin kaikkeen ne taipuvat tositoimissa, Sahimäki kiteyttää. Varsinaisen elinkaariarvioinnin lisäksi Comatec järjesti John Deere Forestry Oy:n henkilöstölle räätälöityä LCA-koulutusta, jossa päästiin tutustumaan elinkaariarvioinnin teoriaan käymällä aihetta läpi omien tuotteiden avulla. – Koulutus oli oikein tykätty ja herätti paljon keskustelua. On tärkeää, että ympäristövaikutusten tulokset ovat ymmärrettäviä, ja juuri tällaiset koulutukset antavatkin mahdollisuuden opetella uusia puolia omasta tuotteesta, Surakka hehkuttaa. Erilaajuisten elinkaariarviointien lisäksi Comatecin asiantuntijoilta saa tukea kaikkiin ympäristölähtöisiin kehitysprojekteihin. Tavoite on selkeä; asiakkaan auttaminen kestävän kehityksen ympäristönäkökulmien sulauttamisessa omaan toimintaansa.

8


Laserkeilaus mallintaa laitteet tarkasti ja päivitetyin tiedoin

L

aserkeilauksella tuotettu yksityiskohtainen ja mittatarkka mittausaineisto on havainnollinen ja yksiselitteisesti ymmärrettävissä. Sen oikeellisuus voidaan todentaa, ja mahdolliset virheet voidaan löytää jälkikäteen ilman uusia mittauksia. Perinteisillä mittausmenetelmillä tämä ei onnistu. Laserkeilaus on optinen mittausmenetelmä, joka perustuu lähetettyjen laserpulssien ja pinnoista takaisin heijastuneiden paluupulssien kulkeman ajan mittaamiseen. Laserkeilain tallentaa etäisyyshavaintojen sarjan, joka muodostaa kolmiulotteisen pistepilven. Laserkeilausta voidaan hyödyntää esimerkiksi tilanteessa, jossa uutta laitteistoa suunnitellaan vanhaan kohteeseen tai vanhat koneet halutaan siirtää uuteen halliin. Usein vanhoista tehtaista ei enää ole piirustuksia tallessa, tai ne ovat vanhentuneet. Keilaamalla kohde, kuten tuotantokone tai tila, saadaan aloitettua suunnittelutyö tarkan ja päivitetyn pistepilven pohjalta eikä kohteita tarvitse mallintaa puutteellisin tiedoin.

Haasteen voivat muodostaa myös vanhat laitteet tai kauan tuotannossa olleet tuotteet, joiden valmistukseen ja kehittämiseen liittyvät tiedot ovat kateissa tai vaikeasti löydettävissä. Vastaus haasteeseen on laserkeilaus. Isommat laitteet tai niiden osat on helppo laserkeilata, minkä pohjalta voidaan tehdä takaisinmallinnus. Takaisinmallinnuksen pohjalta voidaan laatia ajanmukaiset piirustukset, joilla jatkokehitys onnistuu ongelmitta. Pistepilvi ja 3D-ohjelmat nopeuttavat ja tehostavat suunnittelua.

Virheiden minimoiminen tuo suurta etua Monimutkaisten muotojen mittaaminen käsin on aikaa vievää ja joskus jopa mahdotonta. Manuaalisesti mitattaessa sattuu myös usein virheitä ja aikaa kuluu kohtuuttoman paljon. Laserkeilaus on helppo ja turvallinen tapa esimerkiksi vanhojen tehtaiden mittaukseen vaikkapa silloin, kun ollaan suunnittelemassa uutta kattoa ja rakennuksen piirustukset

Laserkeilausta voidaan hyödyntää esimerkiksi tilanteessa, jossa uutta laitteistoa suunnitellaan vanhaan kohteeseen tai vanhat koneet halutaan siirtää uuteen halliin.

9


puuttuvat. Myös kaksoiskaarevat ja muut vaikeasti mitattavat pinnat saadaan mitattua helposti ja virheittä laserkeilaamalla. Laserkeilaus on kustannustehokas työkalu myös valmiiden tuotteiden ja laitteiden mittojen tarkastamiseen. Keilaamalla saadaan nopeasti varmistettua jopa parin millimetrin tarkkuudella, onko lopputuote valmistettu piirustusten mukaisesti. Keilaus säästää myös tuotantoseisokeilta, jotka voivat maksaa jopa kuusinumeroisia summia.

Perinteisesti mittaamalla aikaa kuluu helposti kaksi tai kolmekin päivää, eikä tuloksissa päästä millimetrin tarkkuuteen. Pienen laitoksen keilaukseen puolestaan kuluu tarkkuudesta riippuen reilu päivä, jonka lisäksi pistepilven siivoamiseen ja siirtämiseen tarvitaan päivä tai kaksi. Pienen laitoksen perinteiseen mittaamiseen voi puolestaan kulua useampi kuukausi, ja dataa on raskasta viedä 3D-ohjelmiin. Laserkeilaus säästää myös rahaa, sillä esimerkiksi auton kokoisen objektin keilaaminen ja siirtäminen siivottuna pistepilvenä

– Tulee huomattavasti edullisemmaksi keilata ja korjata rikkoontunut kone käyttökohteessa toiselle puolelle Suomea lähettämisen sijaan, suunnitteluinsinööri Teemu Mattila Comatecilta kertoo.

asiakkaan 3D-järjestelmiin maksaa vain noin kymmenesosan siitä mitä se maksaisi käsin mitattuna ja mallinnettuna. Comatec toimii teollisuustoimijoiden luotettavana suunnittelukumppanina toteuttaen laserkeilausta monenlaisiin teollisuuden tarpeisiin. – Palvelumme soveltuu muun muassa tuotantolaitoksille, joissa on turhauduttu käyttämään resursseja mittausvirheistä aiheutuviin kustannuksiin. Tarjoamme mittaamiseen ketteryyttä, tarkkuutta ja todennetusti mittavia säästöjä, Department Manager Juho Majuri Comatecilta kertoo.

Laserkeilauksella merkittäviä aika- ja kustannussäästöjä Laserkeilauksen resurssitehokkuus manuaaliseen mittaukseen verrattuna voi yllättää. Menetelmä säästää aikaa, sillä esimerkiksi henkilöauton kokoisen objektin laserkeilauksessa sekä pistepilven siivouksessa ja siirtämisessä 3D-ohjelmiin kuluu muutama tunti.

10


COMATECISSA tapahtuu Konetekniikan opiskelijat ratkoivat toimeksiantoja Päivä insinöörinä -tapahtumassa Comatecin Turun toimipisteessä järjestettiin Päivä insinöörinä -tapahtuma, jossa Turun ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijat viettivät päivän tekemällä oikeita toimeksiantoja. – Yhteys alan opiskelijoihin on meille tärkeää. Tarjoamme opiskelijoille harjoittelu- ja opinnäytetyömahdollisuuksia sekä myös opintojen jälkeisiä työllistymismahdollisuuksia, Comatecin Turun toimiston vetäjä, liiketoimintapäällikkö Sami-Jussi Hollo kertoo. Päivä ei ollut pelkkää yritysesittelypuhetta, vaan opiskelijat pääsivät tositoimiin. Konetekniikan kolmannen vuosikurssin opiskelijat pohtivat muun muassa kauhakuormaajan suojakansien lujitusratkaisuja. Suunnitelmissa piti ottaa huomioon lukitusratkaisujen helppokäyttöisuus, turvallisuus, valmistettavuus ja olosuhdekestävyys. – On hienoa, että päästään tekemään yritysten kanssa asioita opintojen eri vaiheissa. Turun AMK:lla on paljon hyviä yhteistyökumppaneita konetekniikan eri osa-alueilta, konetekniikan tuotekehityksen erikoistumisopinnoista vastaava lehtori Jussi Liikkanen toteaa. Tekemällä ja oikeiden toimeksiantojen kautta oppii tehokkaimmin. Päivä insinöörinä antoi opintojen loppusuoralla oleville hyvää tuntumaa työskentelystä teknologia-alan suunnittelutoimistossa.

COMATECISSA tapahtuu Vuosittaiset palkitsemistilaisuudet jatkuvat Pitkään Comatecissa työskennelleitä palkittiin palkitsemistilaisuuksissa Tampereella ja Vantaalla keväällä 2023. Suomen Yrittäjien ansioristillä palkittiin 14 työntekijää, joilla tuli täyteen kymmenen vuotta konsernin palveluksessa. Palkintoja on jaettu vuodesta 1989. Palkinnon on saanut jo yli 200 henkilöä 10, 20 ja 30 vuoden työurista Comatecissa. Kuva on Tampereen palkitsemistilaisuudesta (17.3.2023).

11


Miksi valita Comatec kumppaniksi ohjaamosuunnitteluun?

C

omatec on liikkuvien työkoneiden ja hyötyajoneuvojen vahva teknologia-asiantuntija. Yhtiön ohjaamosuunnittelun ammattilaisten kädenjälki näkyy myös lukuisissa tunnettujen valmistajien koneissa ja ajoneuvoissa metsä- ja maatalouskoneista aina rakennus- ja kaivoskalustoon asti. Uuden ohjaamon tuominen markkinoille kestää tyypillisesti noin kaksi vuotta, ja projektin kokonaiskustannukset nousevat helposti miljoonaluokkaan. Uusia ohjaamoita suunnitellaan siksi verrattain harvoin. Olemassa olevaan kalustoon sen sijaan tehdään pienempiä uudistuksia tämän tästä esimerkiksi uusien asiakas- tai viranomaisvaatimusten vuoksi sekä uutta teknologiaa käyttöönotettaessa. – Laajasta asiantuntijaverkostostamme löytyy muun muassa mekaniikka- ja rakennesuunnittelun, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä ilmanvaihdon ja käyttöliittymien suunnittelun ammattilaisia. Olemme luotettava kumppani niin uusien ohjaamoiden kuin päivitysten suunnittelussa, ja osaamistamme ovatkin vuosien varrella hyödyntäneet sekä ohjaamovalmistajat että kone- ja laitevalmistajat, Business Unit Manager Sami-Jussi Hollo kertoo.

Eri käyttötarkoitus, samat suunnitteluperiaatteet Projektipäällikkö Esko Pietarinen on yli 35-vuotisen työuransa aikana työsken-

12


nellyt ohjaamosuunnittelun parissa sekä Comatecilla että pöydän toisella puolella eri konevalmistajien palveluksessa. Hän pitää Comatecin vahvuutena nimenomaan käyttäjälähtöistä suunnittelua ja eri olosuhteiden tuntemusta. – Olipa kyse sitten metsä- tai rakennuskoneista, traktoreista, kaivostoiminnassa käytettävistä koneista tai raskaan liikenteen kalustosta, ovat suunnittelun periaatteet lopulta samat; keskiössä on käyttäjä. Sen lisäksi, että meillä Comatecilla on erinomaista osaamista lukuisilta suunnittelun osa-alueilta, tunnemme hyvin erilaiset toimintaympäristöt ja olosuhteet. Lisäksi uskon, että meidät tunnetaan ennakkoluulottomuudestamme – lähdemme rohkeasti etsimään uusia ratkaisuja vaikeisiinkin haasteisiin yhdessä asiakkaan kanssa, Pietarinen sanoo.

Comatecin tavoitteena on aina tuottaa lisäarvoa asiakkaalle, on se sitten ohjaamon käytettävyyttä ja ergonomiaa lisääviä innovaatioita, brändin mukaista muotoilua tai kustannusten ja tuotannollisten seikkojen optimointia. – Käyttäjän ja koneen välinen yhteistyö on ohjaamosuunnittelun ydin – se, kuinka käyttöliittymien, ergonomian sekä ääni- ja lämpötilaolosuhteiden optimoinnin kautta luodaan käyttäjälle miellyttävä ja turvallinen työskentely-ympäristö. Ohjaamosuunnittelu on tärkeää myös työn tuottavuuden kannalta. Tuottavuus on koneen suorituskyvyn ja käyttäjän työpanoksen summa, ja käyttäjän hyvinvoinnin vaikutus hänen työpanokselleen on merkittävä, Esko Pietarinen sanoo.

Tavoitteena enemmän kansainvälisiä kumppanuuksia Comatec toimii ketterästi myös kansainvälisillä markkinoilla. Comatecin Puolantoimipisteen toiminta käynnistyi vuonna 2016, ja tänä päivänä Wrocławin toimistossa työskentelee lähes sata mekaniikka-, sähkö- ja elektroniikkasuunnittelun ammattilaista. Suunnittelupäällikkö Dorota Piasecka kertoo ohjaamosuunnittelun olevan yksi Puolan-toimiston erityisosaamisalueista. – Meillä on paljon asiantuntemusta esimerkiksi rakennesuunnittelusta, ohjaamoiden sisä- ja ulkopuolen muotoilusta, lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien suunnittelusta sekä sähkösuunnittelusta ja optimoinnista. Tunnemme hyvin ohjaamosuunnittelua ohjaavat normit EU:ssa, Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa, ja voimme näin ollen tarjota osaamistamme myös kansainvälisillä markkinoilla. Minusta on myös hienoa, että yhteistyömme eri maissa työskentelevien Comateckollegoiden kanssa tiivistyy kaiken aikaa. Uskon sen entisestään lisäävän mahdollisuuksiamme osallistua eri kokoisiin asiakasprojekteihin, Piasecka toteaa. Teksti: Marianne Valta

13


Sähkön suosio työkoneiden käyttövoimana kasvaa

K

iristyvät ympäristönormit, yritysten omat päästövähennystavoitteet, mahdollisuus energia- ja käyttökustannussäästöihin sekä työympäristön ääni- ja pakokaasuhaittojen minimointi kannustavat työkone- ja hyötyajoneuvovalmistajia siirtymään polttomoottoreista sähköisiin energiajärjestelmiin. Comatecille tämä on tarkoittanut uutta aluevaltausta, ja mekaniikka- ja automaatiosuunnittelun lisäksi yhtiö tunnetaan nyt myös työkoneiden ja hyötyajoneuvojen sähköistämiseen liittyvistä suunnittelupalveluistaan. Henkilöautopuolella täyssähköautot ja ladattavat hybridit ovat yleistyneet vasta viime vuosina, mutta työkone- ja hyötyajoneuvomaailmassa sähköisten voimalinjojen murros on ollut käynnissä jo pitkään. – Esimerkiksi satama-alueilla ja kaivosympäristössä sähköä on helposti saatavilla, ja operaattorit ovat paikallispäästöjä vähentääkseen korvanneet polttomoottoreita muilla vaihtoehdoilla. Meillä Comatecilla on kymmenien vuosien kokemus erilaisista työkoneympäristöistä, ja niinpä on ollut luonnollista, että olemme kasvattaneet osaamistamme myös sähköisten voimalinjojen suunnittelussa, Business Unit Manager Janne Hirvonen sanoo.

Comatec tarjoaa joustavaa suunnitteluosaamista tuotekehityksen tueksi Tyypillinen Comatecin suunnittelutoimeksianto on sellainen, jossa lähdetään selvittämään olemassa olevan työkoneen energiajärjestelmän muutosta esimerkiksi dieselmoottorista sähköiseen voimalinjaan. – Teknologian osalta luotamme valmiisiin, testattuihin ja turvallisiin kaupallisiin vaihto-

ehtoihin. Ainutlaatuinen mallinnusympäristömme mahdollistaa vertailun eri vaihtoehtojen välillä, ja pääsemme hyvin ketterästi konseptoimaan asiakkaan tarvetta vastaavat ratkaisut. Mallinnuksen avulla pystymme myös optimoimaan koneen toimintaa esimerkiksi energiatehokkuuden osalta. Usein tulemme mukaan tuotekehitykseen jo projektin alkuvaiheessa, jolloin voimme haarukoida eri vaihtoehtoja ja niiden kustannuksia sekä tukea yritystä investointipäätöksessä. Se säästää turhaa työtä ja kustannuksia, Hirvonen sanoo. Comatecin palvelut mitoitetaan aina asiakkaan tarpeen mukaan – Comatec voi kumppanina vastata koko tuotekehitysprosessista tai toimittaa tarvittaessa lisäresursseja asiakkaan omaan suunnittelutiimiin.

Uniikki mallintamistyökalu nopeuttaa ratkaisun löytämistä Samuli Alanen työskentelee Comatecilla ajoneuvojen sähköistämisen parissa ja vastaa myös yhtiön räätälöidyn mallintamistyökalun kehittämisestä. Kaupalliseen Simulinkmallinnusympäristöön nojautuvaa työkalua on kehitetty erityisesti työkoneympäristöön soveltuvaksi. – Yleensä meillä on käytössämme kattavat lähtötiedot suunnittelun kohteena olevasta koneesta ja tavoitellusta työsuoritteesta – esimerkkeinä vaikkapa teho ja toiminta-aika. Varsinainen suunnittelu alkaa sähköisen energiajärjestelmän konseptoinnista, mutta ei todellakaan rajoitu siihen. Työ sisältää paljon mekaanista suunnittelua, lämmityksen ja jäähdytyksen suunnittelua sekä automaatiosuunnittelua, ja työtä helpottaa, että meiltä Comatecilta löytyy osaamista monipuolisesti eri osa-alueilta, Alanen kertoo.

14


Uutta potkua osaamisen kehittämiseen oppilaitosyhteistyöstä Comatecissa on määrätietoisesti lisätty ajoneuvojen sähköistämiseen liittyvää suunnitteluosaamista yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) kanssa. TAMKin sähkövoimatekniikan lehtori Lauri Hietalahti on jo useamman vuoden työskennellyt osaaikaisesti asiantuntijatehtävissä Comatecilla. – Tiivis yhteistyö on mielestäni hyödyttänyt molempia osapuolia. Korkeakoulun puolelta olemme olleet mukana lukuisissa Comatecin suunnittelutoimeksiannoissa, kouluttaneet ja kouluttautuneet puolin ja toisin, ja siten kasvattaneet juuri Comatecin tarpeisiin soveltuvaa osaamispääomaa. Tulevaisuuden osaajille tämäntyyppinen yhteistyö avaa

hienoja mahdollisuuksia, ja moni opiskelijamme onkin työllistynyt Comatecille, Hietalahti sanoo. Hietalahden mukaan alan osaajille riittää kysyntää jatkossakin, sillä sähköiset energiajärjestelmät ovat tulleet jäädäkseen. – Nähdäkseni sähkötoimiset työkoneet ja hyötyajoneuvot yleistyvät entisestään, kun akku- ja latausteknologian kehittyessä työkoneessa riittää virtaa koko työpäiväksi ja paketti- ja kuorma-autojenkin toimintasäde kasvaa nykyisestä. Sitä paitsi sähköinen voimalinja mahdollistaa myös energiamurroksen seuraavan tulokkaan, vedyn, hyödyntämisen energialähteenä, mikä alkaa vähitellen näkyä suunnittelijoiden työpöydillä, Hietalahti huomauttaa. Teksti: Marianne Valta

Comatecilla on kymmenien vuosien kokemus erilaisista työkoneympäristöistä, ja niinpä on ollut luonnollista, että olemme kasvattaneet osaamistamme myös sähköisten voimalinjojen suunnittelussa.

15


Comatecissa suunnitellaan voimalaitosten ja teollisuuden putkistoja tuhansien kilometrien kokemuksella

V

oimalaitos- ja kattilasuunnittelu sekä niihin liittyvät vaativat korkeapaineisten ja -lämpöisten putkistojen suunnittelutyöt ovat kuuluneet Comatec-konserniin kuuluvan Rantotek Oy:n keskeisiin osaamisalueisiin jo yli 40 vuoden ajan. Tänä päivänä Comatecin suunnitteluosaamista hyödyntävät monet kattilavalmistajat sekä voimalaitos- ja prosessilaitostoimittajat ympäri maailman. Comatecin suunnittelemia putkistoja on toimitettu muun muassa elintarvike- ja kemianteollisuuden, metalli- ja kaivannaisteollisuuden sekä sellu- ja paperiteollisuuden toimijoille. Putkistosuunnittelu kulkee käsi kädessä prosessi-, kattila- ja laitossuunnittelun kanssa. Loppuasiakkaan toiminnan kannalta kriittisten putkistojen, kuten kattilalaitoksen ja turbiinilaitoksen välisten korkeapaineputkistojen suunnittelu edellyttää koko tuotantoketjun tuntemusta. Putkistojen suunnitteluprosessi voidaan jakaa viiteen osaan: putkiston prosessisuunnittelu, lujuustekninen suunnittelu, reititys ja kannakesuunnittelu, putkiston jännitysanalyysien luonti ja valmistuspiirustusten luonti. – Me Comatecilla tarjoamme putkistosuunnitteluun koko paketin, sillä meiltä löytyy prosessiosaamista sekä materiaali- ja lujuuslaskennan osaamista suunnittelun eri vaiheisiin. Itse nostaisin tärkeimmäksi osaamisalueeksemme erilaisten laitosympäristöjen tuntemuksen – ymmärrämme asiakkaan tarpeet laitoksen käytön ja kunnossapidon osalta ja osaamme optimoida suunnittelurat-

kaisut niiden mukaisesti, suunnittelupäällikkö Antti Joensuu sanoo. Comatecin suunnittelemia voimalaitos- ja teollisuusputkistoja on toimitettu kaikille mantereille, mikä ei olisi mahdollista ilman laajaa standardien tuntemusta. Laajimmat käytössä olevat ovat Euroopassa suunnittelua ohjaavat EU:n painelaitedirektiivin alaiset standardit (PED), kun taas Pohjois- ja EteläAmerikassa noudatetaan ASME-standardin vaatimuksia. – Voimakkaasti standardoidusta luonteestaan huolimatta voimalaitos- ja teollisuusputkistot eivät ole hyllytavaraa, vaan jokainen projekti on ainutlaatuinen kokonaisuus. Esimerkkinä voisi mainita esimerkiksi maapallon seismisille alueille toteuttamamme projektit, sillä maanjäristyksille alttiilla alueilla voimalaitosten suunnitteluvaatimukset ovat aivan omalla tasollaan, Joensuu kertoo.

Mallinnus tuo kustannushyötyjä asiakkaalle Comatecin suunnittelijat eivät ole sidoksissa yhteen suunnittelutyökaluun, vaan työ tehdään pääsääntöisesti asiakkaan valitsemalla ohjelmistolla. Suunnittelutyökalut ovat vuosien varrella kehittyneet isoin harppauksin, ja nykyisin putkistot suunnitellaan poikkeuksetta 3D-malliin. – Mallinnus lisää suunnittelun laatua ja vähentää asiakkaan kokonaiskustannuksia. 3D-mallin avulla voimme jo aikaisessa vaiheessa varmistaa, että laitteet ja osat sopivat

16


tarjoamme putkistosuunnitteluun koko paketin, sillä meiltä löytyy prosessiosaamista sekä materiaalija lujuuslaskennan osaamista suunnittelun eri vaiheisiin.

täydellisesti yhteen tai että putkisto ei tuki tarvittavia huolto- ja kunnossapitoreittejä. Asiakkaalle mallinnus tuo kustannushyötyjä erityisesti asennusvaiheessa, kun työmaalle toimitetuissa osissa ei ole mittavirheitä ja asentaminen on tarkan mallin ansiosta nopeaa, Antti Joensuu sanoo.

Palvelu räätälöidään aina asiakkaan tarpeita vastaavaksi Comatecin vahvuuksia voimalaitos- ja teollisuusputkistojen suunnittelussa ovat laajaalainen osaaminen ja vuosikymmenten aikana hankittu kokemus.

17

– Maailmalla meidät tunnetaan asiakaslähtöisestä ja joustavasta toimintatavastamme. Meiltä löytyy kapasiteettia ja osaamista kokonaisvaltaisten laitosinvestointien konsepti-, perus- ja detaljisuunnitteluun, mutta voimme yhtä lailla toimia suunnittelukumppanina minkä tahansa yksittäisen osa-alueen suunnittelussa. Parhaimmillaan kuljemme asiakkaan rinnalla projektin alkumetreiltä saakka, ja tuomme suunnittelutyön lisäksi mukaan hankinta-, tuotantoprosessi- ja projektinhallinnan osaamistamme, projektitoimenjohtaja Ilpo Haikonen sanoo. Teksti: Marianne Valta


Vahva paikallinen osaaminen ja valtakunnalliset asiantuntijapalvelut saman katon alla

C

omatec-konserniin kuuluva Comatec Automation tarjoaa Kaakkois-Suomessa täyden palvelun teollisuusautomaatioratkaisuja sekä kattavia mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelupalveluja lukuisille toimialoille. Vahvan paikallisen osaamisen lisäksi asiakkailla on käytössään Comatecin valtakunnallisen asiantuntijaverkoston palvelut. Comatecin toimipisteissä Imatralla ja Lappeenrannassa työskentelee lähes 50 eri suunnittelunalojen osaajaa. Asiakasyritykset puolestaan edustavat lukuisia toimialoja metsä-, teknologia- ja terästeollisuudesta aina kaivosalan toimijoihin ja elintarviketeollisuuteen asti. – Olemme onnistuneet rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuuksia alueen yritysten kanssa, minkä vuoksi meille on vuosien varrella kehittynyt hyvä käsitys asiakkaidemme prosesseista, toimintatavoista ja tavoitteista. Olemme ketterä toimija pienissä suunnittelutoimeksiannoissa, mutta meiltä löytyy hartioita hyödynnettäväksi myös kokonaisvaltaisissa laitosmodernisoinneissa ja muissa laajoissa projekteissa, Comatec Automation Oy:n toimitusjohtaja Tero Kosonen kertoo.

Suunnittelun tavoitteena turvallisuuden parantaminen ja tuotannon tehostaminen Comatecin palveluvalikoima kattaa erilaiset teollisuusautomaatioratkaisut tuotantolinjojen modernisointeihin sekä tuotannon ylläpitoon ja laitosten kunnossapitoon liittyvän mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelun.

– Tyypillisesti suunnittelutoimeksiantomme lähtevät asiakkaidemme tarpeesta tehostaa tuotantoprosessia tai uudistaa tuotantolinjaa, mutta tänä päivänä myös turvallisuus ja ympäristöasiat toimivat kimmokkeena monille projekteille. Meillä on paikallisesti paljon monipuolista osaamista, mutta esimerkiksi koneturvallisuuteen liittyvissä projekteissa teemme yhteistyötä Comatecin muiden asiantuntijoiden kanssa, Kosonen sanoo.

Luottamus on pitkäaikaisten kumppanuuksien perusta Liiketoimintapäällikkö Harri Haavisto vastaa Comatecin suunnittelupuolen töistä Imatralla ja Lappeenrannassa. Myös hän mainitsee Comatecin vahvuudeksi valmiuden tarttua nopeasti ja asiakaslähtöisesti niin pienempiin suunnittelutöihin kuin pidempiin toimeksiantoihin tai projekteihin. – Asiakkaamme arvostavat joustavaa tapaamme toimia ja selkeitä käytäntöjämme hankkeiden läpiviennissä alusta loppuun, tarjouskyselyistä aina dokumentointiin saakka. Tärkeintä on kuitenkin ajan myötä rakentunut luottamus – teemme työmme ammattitaitoisesti, sovitussa aikataulussa ja asiakkaan tavoitteita tukien, Haavisto kuvailee. – Perinteisesti olemme toimineet apukäsinä kiireellisissä pikkuhommissa, ja sellaisena olemme edelleen kilpailukykyinen kumppani monille eri toimialoja edustaville asiakkaillemme. Viime vuosina olemme kuitenkin määrätietoisesti kasvattaneet osaamistamme myös projektiluontoisen liiketoiminnan laajentamiseksi, ja osaamisemme pääsee parhaiten esiin esimerkiksi erilaisissa tuotannon tehostamiseen tai energiatehokkuuden

18


lisäämiseen liittyvissä hankkeissa. Verkostomme kautta meillä on valmiuksia toimia lähialueiden lisäksi myös muualla Suomessa, hän lisää.

Comatecissa hyödynnetään joustavasti eri suunnittelutyökaluja Comatecissa on aina satsattu myös ohjelmisto-osaamiseen – erilaisia suunnittelutyökaluja on hyvin saatavilla ja henkilöstöllä kokemusta niiden käytöstä. Joustavuus työkalujen suhteen tarkoittaa, että Comatecin suunnitelmat ovat helposti integroitavissa

asiakkaan järjestelmiin. Lähtötiedot poimitaan tarvittaessa vaikka vanhoista piirustuksista tai suunnittelualue voidaan skannata 3D-skannerilla pistepilveksi. – Korona-aika viimeistään osoitti myös sen, että suunnittelutyötä todellakin pystyy tekemään paikkariippumattomasti. Toisaalta nautin kyllä siitäkin, että voin tarpeen tullen käydä asiakkaan luona itse näkemässä ja kokemassa työn alla olevan koneenosan tai tuotantolinjan. Ja asiakkaiden kanssa kasvotusten tehtävä yhteistyö on sekin työn parhaita puolia, Haavisto toteaa. Teksti: Marianne Valta

osaamisemme pääsee parhaiten esiin esimerkiksi erilaisissa tuotannon tehostamiseen tai energiatehokkuuden lisäämiseen liittyvissä hankkeissa.

19


Comatecin asiantuntijapalvelut täydentävät perussuunnittelua monimuotoisen yhteistyön avulla

P

erinteisen suunnittelutoiminnan lisäksi Comatec Groupin monipuoliset asiantuntijapalvelut ovat asiakkaan apuna yksittäisissä projekteissa, koulutuksessa ja kuormitushuippujen loiventamisessa. Asiantuntijapalveluihin kuuluvat esimerkiksi tekninen laskenta ja simulointi, tekninen dokumentointi, elinkaaritukipalvelut sekä turvallisuus ja vaatimustenmukaisuus. Comatecin asiantuntijapalvelut täydentävät monelle toimialalle tehtävää perussuunnittelua. – Asiakkaista osa ostaa myös asiantuntijapalveluita meiltä, koska ei ole itsellä tiettyä, tarvittavaa osaamista. Osa taas

sen vuoksi, etteivät omat resurssit riitä esimerkiksi laajojen tai kiireellisten projektien osa-alueiden toteuttamiseen, Comatecin asiantuntijapalveluiden Business Unit Manager Risto Poutala kertoo. Osa palveluista, kuten turvallisuus ja vaatimustenmukaisuus, ovat yrityksille olennaisen tärkeitä muun muassa markkinoille pääsyn varmistamiseksi. – Näin asiakkaamme saavat varmuuden koneiden ja laitteiden turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta ennen niiden käyttöönottoa tai markkinoille saattamista, Poutala toteaa.

20


Comatecilla on mahdollisuus tarjota asiakkaalle kokonaisratkaisu, sillä kaikki suunnittelua tukevat toiminnot löytyvät saman katon alta. Projektin laatua, aikataulua ja kustannustehokkuutta tukee se, ettei mukana ole liian montaa toimijaa. Myös pitkät asiakassuhteet ovat etu, kun asiakasyrityksen tuotteet ja toiminnot ovat entuudestaan tuttuja.

Joustava kumppani Sandvikin oman suunnittelun rinnalla Comatecin laskentatiimi on tehnyt tiivistä yhteistyötä muun muassa Sandvikin

21

eri yksiköiden kanssa jo useiden vuosien ajan. Comatecin työntekijöitä toimii projekteissa sekä asiakkaan tiloissa että Comatecin toimistoilta käsin. Asiantuntijapalveluiden tiimissä työskentelee useita kymmeniä asiantuntijoita kausivaihtelut huomioon ottaen. Teknisen laskennan osa-alueisiin kuuluvat muun muassa lujuuslaskenta, virtauslaskenta, sähkösimuloinnit, partikkelisimulointi (DEM), valosimulointi ja monikappaledynamiikka. Sandvikin kanssa yhteistyötä on tehty pääasiassa lujuuslaskentapuolella, mutta myös virtauslaskentaa ja valaistuksen simulointia on tehty.


Lujuuslaskennalla on määritetty esimerkiksi rakenteiden staattista lujuutta ja väsymiskestävyyttä. Comatec on valikoitunut Sandvikin yhteistyökumppaniksi muun muassa hyvän ohjelmisto-osaamisen, paikallisuuden ja nopean reagoimisen ansiosta. Comatec auttaakin aina tarvittaessa joustavasti kuormitushuipuissa. Vuosien yhteistyön tuloksena Sandvikin laitteet ovat tulleet Comatecin laskentapalveluiden ammattilaisille tutuiksi, ja niihin liittyvät vaatimukset ja laskentamenetelmät hallitaan hyvin. Sisäisen tiedon vaihdolla voidaan hyvinkin itsenäisesti toteuttaa

Laskennassa tärkeintä on laatu, osaaminen ja aikataulussa pysyminen, mutta yleensä myös tuloksia halutaan luonnollisesti mahdollisimman pian. Comatecin projekteissa mukana ollut Arto Vento Sandvikilta kertoo pitkän yhteystyön salaisuuden piilevän hyvässä kommunikaatiossa. – Pitkän yhteistyön myötä työ muuttuu tehokkaammaksi ja entistä laadukkaammaksi, kun osaaminen tuotteistamme ja vaatimuksistamme karttuu jatkuvasti, Vento sanoo. Comatecin päässä töitä organisoimalla on mahdollisuus nopeaan vaste-aikaan töiden aloittamisen suhteen. Yhteistyö on raken-

vaativiakin toimeksiantoja. Ohjelmistopuolella käytetään samoja ohjelmistoja, joten on helppo toimia tehokkaasti.

nettu sopimalla säännölliset projektikatselmoinnit, jotta pystytään mahdollisimman hyvin ennakoimaan tulevat tarpeet ja reagoimaan niihin joustoresursseilla reaaliajassa. Vento nostaakin Comatecin eduksi aktiivisuuden ja osaamisen tason. Säännöllisissä palavereissa käydään läpi tarpeita ja huolehditaan siitä, että ohjataan oikeat ihmiset oikeanlaisiin projekteihin ja hommat rullaavat eteenpäin. – Yhteistyölle on jo pitkään ollut suureksi avuksi se, että Comatecin henkilöt ovat osana meidän omaa tiimiä, Vento summaa.

Vahvuutena viestintä ja joustavuus Yhteistyön muotoja on monia, ja tavallisen päivittäisen suunnittelutyön lisäksi esimerkiksi diplomitöitä on tuotettu yhteistyössä vuosittain. Tähän on muotoutunut selkeä molempia osapuolia palveleva toimintamalli, johon aiotaan panostaa jatkossakin. Lopputyöntekijä on usein Comatecilla töissä, mutta tekee lopputyön toimeksiantona asiakkaalle.

22


COMATECISSA tapahtuu Hallitusalumnien kokoontuminen Tampereella Hallitusalumneja sekä nykyisiä hallituksen jäseniä kokoontui maaliskuussa Tampereelle juhlalounaalle Insinööritoimisto Comatecin täyttäessä 37 vuotta. Finlaysonin palatsissa järjestetyssä tilaisuudessa tervetulopuheen piti konsernin toimitusjohtaja Aulis Asikainen. Ajankohtaista työmarkkinakentältä ja näkymiä eduskuntavaalien alla valotti puheenvuorossaan Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Lämminhenkisessä tilaisuudessa muisteltiin kohokohtia vuosien varrelta.

COMATECISSA tapahtuu Onnenpyörä siivitti satoihin kohtaamisiin Tapasimme uusia ja vanhoja asiakkaita sekä potentiaalisia työntekijöitä syyskuussa Alihankinta-messuilla Tampereella ja marraskuussa Teknologia-messuilla Helsingissä. Kummassakin tapahtumassa osastolla oli edustus kaikilta toimialoiltamme ja kohtaamisia oli runsaasti. Olimme mukana myös Alihankinta-messujen ohjelmassa puheenvuorolla ”Kyberturvallisuuden huomioiminen koneenrakentamisessa”. Teknologia-messuilla osallistuimme messujen yhteydessä järjestettävään Tulevaisuuden Työnantaja -päivään ja Finnish Fluid Power Association FRPA ry:n isännöimän lavan ohjelmaan puheenvuorolla ”Energiatehokkaat ja älykkäät hydraulijärjestelmät suunnittelijan näkökulmasta”. Asiallisen asian vastapainoksi messuosastollamme pääsi pyörittämään onnenpyörää. Se osoittautuikin mukavaksi vetonaulaksi, ja halukkaita osallistujia kertyi välillä jonoksi asti.

23


Yhdessä osaajapulaa vastaan – Comatec ja Raute vahvistavat osaamistaan ainutlaatuisen kumppanuusmallin avulla

C

omatecin Industrial and Marine -toimiala tarjoaa mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelua, järjestelmien verifiointitestausta sekä teknisen dokumentoinnin ja projektihallinnan palveluita. Asiakkaita ovat esimerkiksi paperi-, kartonki- ja selluteollisuuden, mekaanisen puunjalostuksen, kaivosteollisuuden ja metallinjalostuksen sekä laivanrakennusteollisuuden toimijat. Kriittistä suunnitteluosaamista vahvistaakseen Comatec on tiivistänyt yhteistyötään asiakasyrityksensä, lahtelaislähtöisen Raute Oyj:n kanssa. Comatecin palvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeita vastaaviksi – kokonaisvaltaisten projektitoimeksiantojen ja ratkaisukonsultoinnin rinnalla esimerkiksi suunnittelupalveluita tarjotaan usein tuntityönä. Silloin on tavallista, että Comatecin suunnittelija siirtyy määräajaksi työskentelemään osaksi asiakasyrityksen tiimiä. – Monet asiakkaamme ovat projektitaloja, joissa työkuorma vaihtelee kausittain. Se vaikeuttaa kokeneiden suunnittelijoiden sitouttamista, mutta myös uusien tulokkaiden houkuttelua alalle. Jotta meillä olisi tulevaisuudessakin tarjota monipuolista suunnitteluosaamista, olemme lähteneet aktiivisesti ratkomaan osaajapulaan liittyviä haasteita yhdessä asiakkaamme Rauten kanssa, Business Unit Manager Sami Rajala Comatecilta kertoo.

Perinteinen tuntisopimusmalli sai väistyä Comatec on toimittanut monipuolisia suunnittelupalveluita viilun, vanerin ja viilupuun

tuotantoratkaisuja kehittävälle Rautelle jo yli 15 vuoden ajan. Vähitellen yhteistyö on tiivistynyt, ja viimeksi kuluneen vuoden aikana yritykset ovat yhdessä ideoineet keinoja erityisesti mekaniikkasuunnittelun osaamisen vahvistamiseksi. Ensi alkuun hylättiin perinteinen tuntisopimusmalli, jossa Comatecin suunnittelija siirtyy osaksi asiakkaan organisaatiota – tätä nykyä Rautelle korvamerkityt suunnittelijat työskentelevät Comatecin tiloissa ja osallistuvat työtilanteen niin salliessa myös muiden asiakasyritysten projekteihin. – Meille yhteistyö Comatecin kanssa tuo joustavuutta resursointiin ja pidemmän päälle myös lisää osaamispääomaa hyödynnettäväksi. Mielestäni on pelkästään positiivista, että suunnittelijat työskentelevät myös muiden yritysten projekteissa, sillä se tarjoaa heille luonnollisen mahdollisuuden kehittää itseään, Engineering Manager AriPekka Tiusanen Rautelta sanoo.

Tavoitteena houkutella nuoria alalle Seuraavaksi Comatec ja Raute suunnittelevat lisäävänsä yhteistyötä Lahden seudun oppilaitosten kanssa. – On selvää, että suoraan koulun penkiltä on hankalaa nousta vaativiin suunnittelutehtäviin. Meille on kuitenkin tärkeää varmistaa, että Lahden seudulla on suunnitteluosaamista jatkossakin, ja siksi haluamme aktiivisesti tarjota esimerkiksi työharjoittelupaikkoja ja tutustumiskäyntejä Nastolassa sijaitseviin tuotantotiloihimme. Uskon, että

24


yhteistyössä Comatecin kanssa voimme tarjota vaihtelevia ja sopivan haastavia toimeksiantoja, joiden kautta nuori suunnittelija voi asteittain edetä urallaan, Tiusanen sanoo. – On tärkeää, että saamme nuoria innostumaan alasta ja tämä on siihen oiva keino, Sami Rajala kehuu. Comatecin kokeneiden suunnittelijoiden ammattitaitoa jaetaan aktiivisesti tuoreille osaajille, jotka hyötyvät myös konsernin sisäisistä koulutusmahdollisuuksista.

– Meille suunnittelijan paidan värillä tai logolla ei ole merkitystä, osaamisella on. Globaalina yrityksenä meille on luontaista toimia kansainvälisissä verkostoissa, ja tietoliikenneyhteyksien kehittyessä sijainnin merkitys vähenee entisestään, Strengell jatkaa. – Samaa voi sanoa kielitaidosta – on hienoa, että voimme niin Rautella kuin Comatecillakin työllistää myös kansainvälisiä osaajia. Tärkeintä on löytää omaa toimintaamme parhaiten tukevat resurssit, Tiusanen lisää.

Paikkariippumaton työ mahdollistaa laajan suunnittelijaverkoston hyödyntämisen

Avoimuus on yhteistyön perusta

Comatec tarjoaa suunnittelupalveluita Suomessa lukuisilta paikkakunnilta sekä Virossa, Romaniassa, Puolassa ja Ruotsissa. – Esimerkiksi Romaniassa meillä on pitkät perinteet, onhan paikallinen tytäryhtiömme perustettu jo vuonna 2004. Romaniassa meidän on helppo houkutella osaavaa väkeä, sillä pystymme tarjoamaan konsernin joustavat työehdot liukuvine työaikoineen ja etätyömahdollisuuksineen myös paikallisille työntekijöillemme. Työt koordinoidaan aina suomalaisten pääsuunnittelijoidemme kautta, Rajala kertoo. Myös Rauten projekteihin suunnittelutyötä tehdään tasapuolisesti useista Comatecin toimipisteistä. Rauten Executice Vice President Petri Strengell pitääkin Comatecin kykyä tarjota resursseja eri maista erinomaisena asiana.

Ari-Pekka Tiusanen kuvaa Comatecia strategiseksi kumppaniksi, jonka kanssa tiivis yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. – Tänä päivänä yritys tarvitsee huippuosaamista menestyäkseen. Uskon vahvasti, että yhdessä Comatecin kanssa pystymme turvaamaan suomalaisen suunnitteluosaamisen saatavuuden jatkossakin, ja sitä kautta kehittymään ja menestymään globaaleilla markkinoilla, hän toteaa. Myös Comatec Industrial and Marine Oy:n toimitusjohtaja Marko Pennanen pitää yhteistyötä tärkeänä ja arvostaa erityisesti rautelaisten ennakkoluulotonta suhtautumista uusiin käytäntöihin ja toimintamalleihin. – On selvää, että yhteistyömme toimii, kun löydämme molempia osapuolia hyödyttäviä toimintamalleja. Avoin ja aktiivinen keskustelu auttaa meitä onnistumaan siinä, hän sanoo. Teksti: Marianne Valta

25


Teknologian kehitys lisää turvakriittisten ohjelmistojen merkitystä – Comatec satsaa ohjelmistokehityksen laatuun

T

uotantolaitokset, työmaat, liikenne ja muut arkisetkin ympäristöt automatisoituvat kaiken aikaa, mikä muuttaa koneiden ja laitteiden turvallisuusvaatimuksia ja lisää turvakriittisten ohjelmistojen tarvetta. Comatec vastaa lisääntyvään kysyntään tehostamalla omia suunnitteluprosessejaan ja vahvistamalla osaamistaan niin ohjelmistosuunnittelun kuin turvallisuuteen liittyvien asiantuntijapalveluiden osalta. Turvalogiikka (PLC) on etenkin teollisuus- ja työmaaympäristössä käytettävien koneiden ja laitteiden turvajärjestelmä, jonka tehtävänä on varmistaa niin käyttäjien kuin käyttöympäristönkin turvallisuus. Turvalogiikkaa ohjaa erityinen turvakriittinen ohjelmisto, joka huolehtii ennalta määriteltyjen turvatoimintojen toteuttamisesta. Se esimerkiksi pysäyttää koneen, kun anturit havaitsevat liikettä koneen läheisyydessä.

– Turvalogiikan ohjaamiseen käytettävän ohjelmiston suunnittelu edellyttää vahvaa tietoteknistä ja automaatioosaamista, mutta lisäksi niin turva-alan standardien kuin kyseessä olevan laitteen turvallisuusvaatimusten tuntemusta, Design Engineer Tuukka Syrjänen Comatecilta kertoo.

Palvelu räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan Comatec tarjoaa kattavan valikoiman suunnittelu- ja asiantuntijapalveluja kokonaisen koneen tai laitteen tuotekehitykseen eri osa-alueiden suunnittelusta aina lopputuotteeseen asti. Turvakriittisten ohjelmistojen suunnittelussa koodaus- ja testausosaamista täydennetään muun muassa tiiviillä yhteistyöllä turvallisuusyksikön kanssa.

26


– Olemme asiantuntijoita mitä laitteen turvatoimintojen määrittelyyn ja erilaisiin riskiarviointeihin tulee. Lisäksi huolehdimme ohjelmiston verifioinnista ja validoinnista. Verifiointi varmistaa, että ohjelmisto vastaa alkuperäisiä suunnitteluvaatimuksia ja validointi, että se sopii aiottuun käyttötarkoitukseen. Hyvin usein ohjelmistoon tehdään muutoksia matkan varrella eri testausvaiheiden jälkeen – me kuljemme rinnalla huolehtimassa, että se vastaa standardeja ja asiakkaan odotuksia myös muutosten jälkeen, Safety Engineer Ruth Keisala selventää. Turvakriittisten ohjelmistojen suunnittelupalvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaan. – Työn laajuus määritellään projektikohtaisesti. Monilla asiakkaillamme on turvallistamiseen liittyvää osaamista itsellään, jolloin meidän roolimme keskittyy puhtaasti ohjelmistosuunnitteluun ja koodaamiseen. Comatecilla on kuitenkin valmiudet huolehtia laajoistakin kokonaisuuksista, sillä meiltä löytyy monenlaista insinööriosaamista saman katon alta, Syrjänen sanoo.

Turvakriittisten ohjelmistojen merkitys kasvaa kaiken aikaa Tuukka Syrjänen kertoo, että valtaosa Comatecin suunnittelemista turvakriittisistä ohjelmistoista on toimitettu työkoneita ja muita liikkuvia laitteita valmistavien asiakkaiden käyttöön. – Osaamisemme ei kuitenkaan rajoitu mihinkään yksittäiseen konetyyppiin tai edes toimialaan. Ohjelmistosuunnittelun kannalta ei ole väliä, tehdäänkö työtä metsäkoneen, tuotantorobotin vai raideliikenteen kaluston parissa. On osa osaavan suunnittelijan ammattitaitoa olla tietoinen erilaisista turvallisuusvaatimuksista ja standardeista, ja uskallan

27

väittää osaamisen olevan meillä korkealla tasolla, Syrjänen toteaa. Turvallisuus kuuluu tänä päivänä lähes poikkeuksetta teollisuuden tai tuotannon parissa toimivien yritysten korkeimpiin prioriteetteihin, ja laiteturvallisuus on teknologian kehittyessä ottanut isoja harppauksia eteenpäin. – Siinä missä teknologiat kehittyvät edelleen, päivittyvät myös turvallisuuteen liittyvät standardit. Koen, että juuri vaatimusten muuttuminen tekee tästä työstä kiinnostavaa – aina on uusia ratkaisuja löydettävänä. Jo nyt on nähtävissä, että erilaiset itsestään liikkuvat koneet yleistyvät niin teollisuudessa kuin arkisissa ympäristöissä, mikä ei ainakaan vähennä niihin liittyviä turvallisuusvaatimuksia, Ruth Keisala kertoo.

Tavoitteena ensiluokkainen asiakaskokemus Comatecissa on parhaillaan käynnissä turvakriittisten ohjelmistojen suunnitteluun liittyvän prosessin tehostaminen. – Tavoitteemme on standardoida omat toimintatapamme turvakriittisten ohjelmien suunnittelussa. Vakiintuneet käytännöt ja esimerkiksi yhteinen tapa dokumentoida työtä lisäävät toimintamme tehokkuutta ja suunnittelupalveluidemme laatua asiakkaan suuntaan. Meidän on helppo toteuttaa projekteja laidasta laitaan sekä mukautua asiakkaidemme monenlaisiin tarpeisiin, Syrjänen sanoo. – Prosessien kehitys luonnollisesti parantaa tiedonkulkua Comatecin sisällä ja siten helpottaa uusien osaajien kouluttamista alalle. Uskon, että sekin näkyy ensiluokkaisena asiakaskokemuksena, hän lisää. Teksti: Marianne Valta


Comatec Academy varmistaa osaamisen kehittämisen koulutuksen keinoin

O

saamisen kehittäminen on Comatecille tärkeä asia, johon konsernissa myös panostetaan. Hiljattain perustettu Comatec Academy luo toimintamallin, jonka avulla organisoidaan henkilöstön osaamisen kasvattamista työuran eri vaiheissa tittelistä ja työuran pituudesta riippumatta. Comatec Academy tarjoaa Comatecin työntekijöille monipuolista tukea osaamiseen ja sen hallintaan ja edistämiseen: tarjolla on lähikoulutusta, monimuotokoulutusta, verkkokoulutusta, webinaareja sekä tukea perehdytykseen, tutorointiin, verkostoitumiseen ja osaamisen johtamiseen. Academy toimii osaamisen kehittämisen sateenvarjona, ja sen puitteissa suunnitellaan kohdennettua osaamisen kehittämisen tarjontaa neljän erilaisen urapolun kautta. Nämä urapolut ovat asiantuntija-, johtamis-, projekti- ja myyntiurapolku. Osaamisen kehittäminen rakentuu perehdytyksen, perusosaamisen vahvistamisen ja syventävän osaamisen kehittämisen elementeistä. Osaamispääoman kasvattaminen on yksi keskeisistä Comatecin arvoista. Osaamispääomaa vahvistetaan jatkuvasti niin, että myös uusiin ja kasvaviin asiakastarpeisiin pystytään vastamaan. Osaamisen kehittäminen ja urakehityk-

sen tukeminen ovat myös investointeja ihmisiin ja keskeisiä työhyvinvoinnin näkökulmasta. – Olemme asiantuntijaorganisaatio, jossa osaamisen merkitys on tunnistettu yhdeksi avaintekijäksi aivan strategian ytimessä. Konsernimme on täynnä asiantuntijoita, joilla on loistavaa osaamista. Toimimme kuitenkin hyvin monilla toimialoilla, jotka kehittyvät vauhdilla. Osaamisen kehittämiseen panostamalla varmistamme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo konsernin toimitusjohtaja Aulis Asikainen. Yksilötasolla Comatec Academyn tehtävä on varmistaa, että työntekijä pysyy ajan tasalla erilaisista työn kannalta ajankohtaisista asioista, pääsee verkostoitumaan myös yli tiimi- ja yhtiörajojen, tutustuu erilaisiin konsernin tarjoamiin ura- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä saa tuoreita näkökulmia, ajankohtaista tietoa itselle tärkeistä aiheista ja uusia käytännön työkaluja työhönsä. – Meidät tunnetaan vaativien toimeksiantojen toteuttajana, jonka osaamista ja tietotaitoa asiakkaat arvostavat. Academy tuo osaamisen kehittämiseen suunnitelmallisuutta ja avoimuutta ja varmistaa koko henkilöstömme mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen, toteaa Asikainen.

28


COMATECISSA tapahtuu Tampereella vietettiin Comatec-päivää Comatecissa on tauon jälkeen palattu vanhaan malliin, jossa Suomen toimipisteiden uudet comateclaiset toivotetaan tervetulleeksi perehdytyspäivän myötä. Konsernin toimitusjohtaja Aulis Asikainen muisteli Comatec-päivässä Tampereella 30.3. käyneensä puhumassa näissä tilaisuuksissa kymmenisen vuotta, pois lukien koronan jättämä muutaman vuoden tauko. Kuopiossa suunnittelijana aloittanut Tero Anttila kertookin päivän parhaaksi anniksi Auliksen tarinat Comatecin synnystä ja historiasta. Teron aiemmissa työpaikoissa ei ole ollut vastaavanlaisia tilaisuuksia tutustua uusiin työkavereihin toisilta paikkakunnilta. HRD Specialist Hanna Raunio kuuluu Tampereen toimiston uusiin vahvistuksiin. Hannan mielestä päivässä oli parasta nähdä comateclaisia ympäri Suomen ja kuulla heidän laajasta osaamisestaan. Comatec-päiviä järjestetään useamman kerran vuodessa kaikille Suomen toimipisteissä aloittaneille uusille työntekijöille.

COMATECISSA tapahtuu Joulumielellä lasten hyväksi Comatecin henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden joulumuistamisiin varattu summa lahjoitettiin jälleen joulukuussa 2023 hyväntekeväisyyteen. Marraskuussa henkilöstön kesken järjestetyssä äänestyksessä kohteeksi valikoitui Pelastakaa lapset ry. Teimme lahjoituksen Pelastakaa Lapset ry:lle siten, että puolet lahjoituksesta ohjataan kotimaan joulukeräykseen vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi ja puolet Ukrainaan, jossa sen kohteena ovat sodasta kärsivät lapset ja perheet. Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräys: Suomessa elää yli 120 000 lasta vähävaraisissa perheissä, ja määrän pelätään kasvavan. Lahjoittajien tuella näille lapsiperheille jaetaan ruoka-apua sekä harrastus- ja oppimateriaalitukea. Lisäksi tuen avulla tehdään nuorten syrjäytymistä ehkäisevää työtä. Ukrainan sota: Pelastakaa Lapset on toiminut Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien ja jatkaa avun toimittamista lapsille ja heidän perheilleen. Lahjoituksen avulla toimitetaan sodasta kärsiville hätäapua, kuten ruokaa, vettä ja vaatteita sekä huolehditaan lapsista, jotka ovat joutuneet eroon vanhemmistaan.

29


Esittelyssä:

Comatec Estonia Comatec Estonian toimipiste sijaitsee ”ärimajassa” eli toimistorakennuksessa noin kymmenen minuutin päässä Tallinnan keskustasta. Viron tiimiin kuuluu maajohtaja Esko Aura ja kymmenkunta huippuammattilaisia, joista osa tekee mekaniikka- ja osa sähkösuunnittelua. – Suuri osa tiimistämme tekee suunnittelua pohjoismaisille asiakkaillemme paperikoneiden ja sellun paalauslinjojen saralla. Paikallisesti palvelemme asiakkaitamme tarjoamalla sekä resurssi- että projektipalveluita muun muassa tuotannon testiratkaisuiden suunnittelussa, tuotannon valmistuskuvissa ja muissa valmistusta tukevissa ratkaisuissa, paikalliseksi jokapaikanhöyläksi itseään tituleeraava Esko kertoo. Tallinnan toimipisteen erikoisosaamisaluetta ovat teollisuuden laitteet ja järjestelmät. Näihin kuuluvat edellä mainitut paperiteollisuuden tuotteet sekä myös puukäsittelylaitteet ja automaattisiin valmistuslinjoihin liittyvät ratkaisut. – Teemme myös paljon yhteistyötä muiden Comatecin toimistojen kanssa myyden paikallisille toimijoille esimerkiksi Tampereen asiantuntijatiimimme tarjoamia korkeatasoisia lujuuslaskentapalveluita. Toimimme kiinteässä yhteistyössä muiden Comatecin toimistojen kanssa, jolloin voimme toimittaa asiakkaalle laajempia kokonaisuuksia pitäen

kokonaishinnan kuitenkin hyvinkin kilpailukykyisenä. Työvoiman saatavuudesta huolehtii Tallinnan teknillinen yliopisto TalTech, jonka koulutuksen taso on täysin verrannollinen Suomen vastaaviin koulutuskeskuksiin. Eskon mukaan etuna työntekijöiden saatavuudessa on paikallisten halu työskennellä osana Comatecin kaltaista kansainvälistä konsernia, joka tarjoaa haastavia suunnittelutehtäviä ja kehittymiseen kannustavan työympäristön. Toimistoon astuessa silmiin osuu ensimmäisenä leuanvetotanko, joka on Eskon mukaan ensimmäinen testi tiellä comateclaiseksi. Tämän Esko sanoo pilke silmäkulmassa ja jatkaa: – Meillä on täällä huikea, huumorintajuinen työporukka. Tapanamme on käydä vähintään kahdesti vuodessa viettämässä aktiivinen päivä yhdessä, jolloin keksimme jotain tavallisuudesta poikkeavaa tekemistä. Aktiviteetteina on ollut muun muassa kartingia, ammuntarataa, pakohuonetta, lasersotaa sekä päivä seikkailupuistossa. Rohkea ja ennakkoluuloton asenne asioiden kokeilemiseen ja uuden oppimiseen on eduksi, sillä myös arjessa työmme tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia haastaa itseään uusien projektien, tuotteiden ja teknologioiden parissa.

30


Esittelyssä:

Comatec Poland Tervetuloa tutustumaan Comatecin Puolan toimipisteeseen, jossa vankka insinööritietämys, innovointi ja luovuus kulkevat käsi kädessä! Vuonna 2009 Comatec Poland aloitti mekaniikka- ja sähkösuunnittelun teollisuusyrityksille ja teki pian yhteistyötä tunnettujen kansainvälisten tuotemerkkien kanssa sekä Puolassa että ulkomailla. Vuosien varrella Comatec Poland on kerännyt valtavasti teknistä tietämystä tutkimalla eri teollisuudenaloja ja ymmärtämällä loppukäyttäjien tarpeita. Comatec Poland liittyi Comatec-konserniin 2016 ja on kasvanut pienestä neljän hengen tiimistä omistautuneeksi ja lahjakkaaksi sadan ammattilaisen joukoksi. – Olemme aloittaneet pienellä tiimillä laajentaen systemaattisesti toimintaamme sitä mukaa kun olemme saaneet kokemusta ja tietämystä, Comatec Polandin toimitusjohtaja Elzbieta Helminen sanoo. – Projektimme muuttuvat päivä päivältä monipuolisemmiksi ja haastavammiksi, ja ne vaihtelevat modernisoinnista ja asiakasvariaatioista teknisen dokumentaation luomiseen sekä myös aivan uusien konseptien ja tuotteiden kehittämiseen. Organisaatio on jaettu neljään aktiiviseen tiimiin, joista jokainen on erikoistunut eri toimialalle. – Meillä on Transportation-tiimi, joka suunnittelee ajoneuvoja sekä kiskoille että teille.

31

Osaamiseen kuuluvat linja-autot, kuormaautot ja muu liikkuva kalusto. Heavy Vehicles -tiimi suunnittelee isoja koneita rakentamiseen, kaivostoimintaan ja maatalouteen. Industrial Machinery -tiimissä suunnitellaan materiaalinkäsittelyjärjestelmiä, työstökoneita ja tuotantotekniikkaa. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, on Expert Services -tiimi, joka tarjoaa korvaamatonta tukea sähkö-, elektroniikka- ja lujuuslaskelmissa. Comatec Polandin toimipiste Wrocławin kaupungissa, jota sanotaan yhdeksi Puolan suurimmista ja kauneimmista kaupunkimaisemista. Lähellä sijaitsee myös tunnettu teknillinen yliopisto, jonka kanssa Comatec Poland tekee paljon yhteistyötä. Wrocławin toimipisteelle on tunnusomaista varsin eloisa ja ystävällinen ilmapiiri. Astuessasi hiljaiseen toimistoon näet ensimmäisenä suunnittelutyötä tekevien keskittyneet ilmeet. Siirtyessäsi peremmälle kuulet vilkasta keskustelua taukotilasta, jossa vaihdetaan ajatuksia ja kokemuksia ison pöydän ympärillä, usein pienten herkkujen äärellä. Mikä olisikaan parempi tapa vaalia työkaveruutta ja juhlia saavutuksia ja tärkeitä hetkiä kuin pala hyvää kakkua! – Voimme ylpeinä sanoa, että organisaatiossamme yhdistyvät huikea insinööritaito ja lämmin, osallistava työympäristö. Comatec Poland on enemmän kuin pelkkä yhtiö – se on perhe, jota yhdistää intohimo tekniikkaan.


Esittelyssä:

Comatec Romania Comatecin Romanian toimipiste sijaitsee Brașovissa, joka on viehättävä ja vuorten ympäröimä noin 300 000 asukkaan kaupunki Transilvanian alueella Keski-Romaniassa. Transilvania-nimi tuo vahvan yhteyden Bram Stokerin legendaariseen Dracula-hahmoon, johon liitetty Branin linna sijaitsee myös lähistöllä. Romanian tiimi on erikoistunut risteilylaivojen vedenpuhdistusjärjestelmien suunnitteluun sekä vaneriteollisuuden laitteisiin ja niihin liittyvien lopputuotteiden räätälöintiin. Romaniassa on paljon ajoneuvoteollisuuden alihankintaa, mikä näkyy myös paikallisessa osaamisessa. – Asiantuntijoiltamme löytyy myös paljon kokemusta liikkuvan kaluston, kuten maatalouskoneiden mekaniikkasuunnittelusta, Romanian maajohtaja Esko Aura kertoo. Comatecin asiakkaille Romanian toimipiste tarjoaa laajan ja ammattitaitoisen suunnittelijapoolin. Romanian toimipiste palvelee suomalaisia ja kansainvälisiä asiakkaita yhteistyössä Comatecin Suomen asiantuntijoiden kanssa etuinaan pitkän kokemuksen mukanaan tuoma ammattitaito, korkeatasoinen laatu ja kilpailukykyinen hinta.

Tiimiin kuuluu asiantuntijoita, joista monet ovat työskennelleet yrityksessä jo hyvin pitkän aikaa. Yleisesti sitoutuneisuus työnantajaan on Romaniassa korkealla tasolla. Romaniassa on paljon teollisuutta, laadukkaat yliopistot ja noin 19 miljoonaa asukasta, joten osaavan työvoiman saatavuus on hyvällä tasolla. Comatecin erinomainen imago auttaa myös rekrytoinnissa. Esko kertookin palkanneensa tiimiin useamman uuden suunnittelijan heidän kuultuaan omalta verkostoltaan Comatecin työkulttuurista ja mielenkiintoisista haasteista. – Tiimiläisemme rentoutuvat patikoimalla paikallisissa vuoristomaisemissa ja myös Brașoviin tulevat vieraat on tapana viedä kiipeämään kaupungin kyljessä olevan vuoren päälle. Reitti ei ole kevyin, mutta lopputulos palkitsee. Ylhäältä vuoren päältä näkee hyvin koko kaupungin ja ympäröivän kauniin vuoristomaiseman. Vuorella sijaitsee myös Hollywood-kyltin tapaan valaistu Brașovkyltti, jonka alla on hyvä ottaa kuvat muistoksi urakasta.

32


Esittelyssä:

Comatec Sweden Ruotsin toimipiste on Comatec-konsernin uusin tulokas. Ruotsin ensimmäinen toimipiste perustettiin syksyllä 2022 Göteborgiin, jolloin Comatec Sweden Ab:n toimintaa lähti vetämään Anders Rohdin. – Tällä hetkellä meillä on seitsemän työntekijää, ja tiimimme tulee kasvamaan tasaisesti tulevaisuudessa. Comatec Swedenin toiminta keskittyy pääasiassa erittäin vilkkaaseen hyötyajoneuvoteollisuuteen, jossa on meneillään nopea muutos sähköisiin ja autonomisiin ajoneuvoihin. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi Volvo Cars, Volvo Trucks and Volvo Bus, Anders kertoo. Tällä hetkellä yksi asiantuntijoista työskentelee HVAC- ja ohjelmistoprojektissa. Muut ovat pidemmillä komennuksilla asiakkaiden kohteissa, joissa tehtävät liittyvät sähkökuorma-autojen valmistussuunnitteluun, logistiikkasuunnitteluun ja tuotekehitykseen. – Olemme vielä start-up-vaiheessa, ja tällä hetkellä toimintamme keskittyy Göteborgin alueen isojen ajoneuvoteollisuuden yritysten toimeksiantoihin ja suunnittelupalveluihin laaja-alaisesti tuotekehityksen, valmistuksen ja logistiikan parissa, Anders kuvailee. Comatec Swedenin toimisto sijaitsee hiljattain valmistuneessa toimistohotellissa Göteborgin keskustassa. Modernit työskente-

33

lytilat ovat hyvällä paikalla myös tapaamisia ajatellen, ja tilaa löytyy tiimin kasvaessa joustavasti lisää. Toimitilat sijaitsevat kätevästi lähellä rautatieasemaa ja myös Hisingenin saarta, jossa vaikuttavat ajoneuvoteollisuuden suuret yritykset kuten Volvo Cars, Volvo Trucks & Bus ja Polestar. – Yleisesti ottaen vahvuutemme on sähköistyvä liikenne ja työkoneet. Näiden alojen lisäksi Ruotsissa on paljon Comatecille sopivia teknologia-asiakkaita, joille Comatecin tarjonnalla ja laajalla osaamisella on käyttöä. Myös monet Comatecin olemassa olevista asiakkaista ovat ruotsalaisia yhtiöitä, ja meillä onkin paljon synergiaetuja maiden välillä. Anders kertoo tutustuneensa myös Comatecin Puolan ja Romanian toimintaan ja uskoo sieltä löytyvän yhteistyömahdollisuuksia tulevaisuudessa. Ruotsin tiimi on verrattain tuore, mutta heillä on jo mukava ja vauhdikas meininki. – Kesäkuun alussa järjestimme ensimmäisen yhteisen tiimipäivän. Vein koko porukan saaristoon, jossa nautimme yhdessä veneilystä ja hyvästä ruuasta. Meillä on kasassa upea porukka ammattilaisia, jotka ovat valmiita kehittymään, ottamaan vastuuta ja joiden kanssa on mahtavaa lähteä kasvattamaan toimintaa, Anders kehaisee.


Yhteistyö Posivan kanssa jatkuu uudessa projektissa

Y

dinjätehuollon asiantuntija Posivan ja Comatecin yhteistyö on jatkunut jo yli 10 vuoden ajan. Pääasiassa yhteistyö on ollut loppusijoituslaitoksella käytettävien laitteiden kehittämistä. Viime vuosien merkittävimpänä hankkeena on ollut kapselin siirto- ja asennusajoneuvon (KSAA) kehittäminen. Comatec vastasi hankkeen suunnittelusta, vaatimustenmukaisuudesta ja turvallisuudesta, valmistuksen valvonnasta, tuesta, komissioinnista, projektinjohdosta sekä hankinnoista. Laitteen vastuullinen käyttäjä on Posiva Oy, jonka tehtävä on huolehtia käytetyn ydinjätteen loppusijoituksesta Olkiluodon peruskallioon noin 430 metrin syvyyteen.

Uusi puskurinasennusjärjestelmäprojekti vauhdissa Nyt Comatecin yhteistyö Posivan kanssa jatkuu savipuskurin asennusjärjestelmän

suunnittelulla, jonka puitteissa Comatec vastaa uuden siirtolaitteen suunnittelusta kokonaisuudessaan. BIS eli puskurin asennusjärjestelmä on useammasta laitteesta koostuva kokonaisuus, jonka päätehtävänä on loppusijoitusreikään tulevan puskurimateriaalin kuljettaminen maanpäällisestä varastosta Onkalo-loppusijoitustilaan, ja asentaa se loppusijoitusreikään. BIS-järjestelmä koostuu asennuslaitteesta, siirtolaitteesta ja kuljetuskontista. Asennuslaite asentaa puskurimateriaalin loppusijoitusreikään. Siirtolaite kuljettaa puskurimateriaalin kuljetuskontista loppusijoitustunnelissa toimivalle asennuslaitteelle. Kuljetuskontilla taas puskurimateriaali kuljetetaan maanpäällisestä varastosta Onkalo-loppusijoitustilaan. Puskurimateriaali liikkuu lohkoalustojen päällä laitteissa olevia rullaratoja pitkin. Jotta lohkoalustat saadaan liikkumaan kuljetuskontista siirtolaitteelle ja siitä

34


eteenpäin asennuslaitteelle, pitää laitteiden rullaradat kohdistaa tarkasti yhteen. Tätä varten siirtolaitteessa on erillinen purkulaite, joka liikkuu pysty- ja sivusuunnassa sekä kiertyy pystyakselinsa ympäri. Lisäksi purkulaitteessa on konenäköä ja laserantureita hyödyntävä paikoitusjärjestelmä, joka tunnistaa edessään olevan laitteen aseman ja kohdistaa rullaradat tarkasti yhteen. Järjestelmä toimii semiautomaattisesti.

Valmistusvaiheen saatavuushaasteet tiukensivat aikatauluja Posivan loppusijoitushanke lähestyi tuotantovaihetta, mikä asetti suunnitteluprojektille tiukat aikataulut. Markkinoilla erityisesti automaatiokomponenttien saatavuus oli heikkoa ja toimitusajat venyivät todella pitkiksi. Tämä tarkoitti sitä, että suunnitteluvaiheelle jäi hyvin tiukat aikatauluraamit. Laitteen suunnittelulle asetettiin aikataulutavoitteeksi kolme kuukautta, minkä jälkeen oli aloitettava valmistuksen kilpailutus. Comatec vastasi siirtolaitteen suunnittelusta kokonaisuu-

dessaan sisältäen mekaniikkasuunnittelun, sähkö- ja automaatiosuunnittelun, teknisen dokumentoinnin, käyttöönoton ja FAT-testauksen.

Pitkä yhteistyö siivitti onnistumiseen Pitkän yhteistyön ansiosta Comatec tuntee hyvin Posivan tarpeet sekä ongelmakentän, jossa Posiva toimii. Tämä auttoi projektiryhmää keskittymään olennaiseen ja tunnistamaan projektin haasteet etukäteen. Projekti aloitettiin huhtikuussa 2022, ja kesäkuussa Comatec toimitti suunnitteluaineistot valmistuksen kilpailutuksen aloittamista varten. Laitteen valmistajaksi valikoitui parkanolainen Supersteel. Käyttöönotto ja FAT-testaus tehtiin syksyllä 2023, ja laite valmistui vuoden loppupuolella. Siirtolaiteprojektin suunnittelun valmistuttua työt jatkuivat vielä kuljetuskontin suunnittelulla, jossa hyödynnettiin pitkälti samoja teknisiä ratkaisuja. Myös kuljetuskontti on jo edennyt valmistusvaiheeseen.

Pitkän yhteistyön ansiosta Comatec tuntee hyvin Posivan tarpeet ja ongelmakentän. Tämä auttoi projektiryhmää keskittymään olennaiseen ja tunnistamaan projektin haasteet etukäteen.

35


®

TOIMIPISTEET BRAŞOV GÖTEBORG IMATRA JOENSUU JYVÄSKYLÄ JÄRVENPÄÄ

info@comatec.fi

KANKAANPÄÄ KOTKA KOUVOLA KUOPIO LAHTI LAPINLAHTI

COMATEC.FI

LAPPEENRANTA OULU PORI TALLINNA TAMPERE TURKU

puh. 029 000 2000

VAASA VANTAA VARKAUS WROCŁAW


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Comatec News 2024 by Comatec Group - Issuu