Camp 1/2016 by Camp

1/2016

TOIMITUS PÄ ÄT O I M I T TA J A Laura Helin TA I T T O Elina Ruokari

SISÄLLYS 1

PÄ Ä K I R J O I T U S

P U H E E N J O H TA J A LTA

3 T E R V E I S E T J Y VÄ S K Y L Ä S TÄ - PA R K U R Y 3 GALLUP

T O I M I T TA J AT Iris Aarola Veera Hjerppe Iida Huhtala Emilia Kemppainen Jonna Pietarinen Elina Ruokari Jonna Sulkanen

4 SOMETUTKA 5 TESTISSÄ TWERKKAUS 6 C A M P LO O K S 8 V I E S T I J ÄT VA I H D O S S A 1 0 VA I H TA R I VA A S A S S A

JULKAISIJA CoMedia ry

HISTORIALLINEN SELFIE

KO L U M N I

YHTEYSTIEDOT www.camplehti.fi camplehti@gmail.com

KYSYMYS TOIMITUKSELLE ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKASI?

JO N N A PI E T AR I NE N

I R I S AAR OLA

VEERA HJERPPE

Poimin muutaman viikon mansikoita Kutemajärvellä mansikkamaalla 14-vuotiaana.

Olin 14-vuotiaana töissä seurakunnan kahvilassa, jossa työnkuvani oli lähinnä kaataa kahvia ja jututtaa mummoja kahden viikon ajan.

Olin leiriavustajana Hevostila Hippiinalla, jossa hoidin hevoslaumaa ja vastasin leiriläisten ohjelmasta. Olin tuolloin 13 vuotta ja työ kesti koko kesän.

P ÄÄKIRJOIT US LA URA H E L IN K ASV O T.

Niin monitulkintainen aihe, niin monta eri näkökulmaa mistä katsoa vuoden ensimmäisen Campin teemaa. Ensimmäisenä lähes kaikille tulee mieleen meidän jokaisen ulkomuodosta löytyvät kasvot, toisin sanoen naama, pärstä tai pläsi. Uuden ihmisen osuessa näkökenttään ensimmäisenä katsotaan kasvoja, ja ne ovat yleensä parhaiten mieleen jäävä osa ulkonäköä. Kasvoista voi parhaimmillaan näkyä hyvinkin monenlaisia vivahteita, jotka kertovat kyseisen lärvin omaavan henkilön senhetkisestä mielentilasta, tuntemuksista sekä aistimuksista. Kasvot ovat tärkeä osa persoonallisuutta, joten ne ovat myös olennainen väylä toistemme ja itsemme tunnistamisessa. Varsinkin nykyaikana kasvot on kuitenkin myös helppo piilottaa. Konkreettisesti tämä onnistuu ehkä helpoiten vetämällä naamarin päähänsä, tai piilottamalla kasvojen originaaleja piirteitä pakkelikerroksen alle. Tämän vuosikymmenen maailmassa on jatkuvasti läsnä, yllätys yllätys, sosiaalinen media, jossa omaa pärstäkerrointa tuodaan esiin joskus ehkä liiankin kanssa lukemattomilla määrillä niitä vihattuja ja rakastettuja selfieitä. Nykyajan internet-painotteisessa maailmassa on kuitenkin myös helppo piiloutua anonymiteetin taakse. Erinäisten blogien kommenttiboksit sekä surullisen kuuluisat Vauva.fi –keskustelupalstat ovat täynnä kasvottomia ihmisiä, jotka hurmaantuvat tunnistamattomuuden mahdollisuuksista ja huutelevat pitkin nettiä asioita, joita eivät ikinä allekirjoittaisi oman kuvansa ollessa näkyvissä. Kasvottomuus herättää välillä myös varsinaista someraivoa, joka voi äityä jopa pelottavankin kärkkääksi oman persoonallisuuden pysyessä visusti piilossa mammafoorumien sotatantereilla. Jokaisen yrityksen, markkinointi-idean, tuotteen sekä brändäyksen takana on kasvot. Nämä kasvot saattavat olla usein piilossa, ei niinkään someraivossa esiintyvän häpeän vuoksi, vaan yksinkertaisesti niiden esittely ei tuo minkäänlaista arvoa mainostettavalle asialle. Myös tämän lehden tuottamisen takana on monia kasvoja, joista tosin vain yhdet on lyöty näkyvästi esille – nimittäin allekirjoittaneen oma pärstä tämänkin jutun yhteydessä ja vielä puolen hehtaarin kokoisena.

Se ei tee silti muiden tekijöiden panoksesta yhtään vähemmän arvokasta, vaikka heidän kasvojaan ei samalla tavalla esille nosteta. Päätoimittajan fyysiset kasvot ovatkin tällä hetkellä taipuneet erittäin nöyrää kiitosta kuvaavaan ilmeeseen, jonka ulkoisen olemuksen jokainen voi itse kuvitella omalla mielikuvituksellaan höystettynä. Sekin kun on samaan aikaan kasvojen yksi hienoimmista sekä huonoimmista puolista – jokainen voi omalla tulkinnallaan muuttaa toisten kasvojen ilmettä oman pääkoppansa sisällä.

Päätoimittajan vaihtuessa Campissa koko lehden ilme muuttui melkein jopa radikaalisti. Entisen ilmeen voi tuskin sanoa kuvaavan tittelinsä jättänyttä edellisten numeroiden tekijää sen enempää kuin uuden ilmeen koen kuvastavan niitä omia konkreettisia kasvojani. Jokainen pomon paikalla hääräilijä tuo kuitenkin oman näkemyksensä mukanaan, joten kaipa tämänkin asian voisi jollain hienolla fraasilla tuoreisiin kasvoihin liittää. Omasta mielestäni tässä on kuitenkin viljelty jo aivan riittävästi taiteellisia vertauskuvia kasvoista, joten nyt alkaa jo riittää. Uudistuneen Campin ilme pyrkii kuitenkin nyt olemaan tuoreempi, selkeämpi ja ennen kaikkea lukijan silmälle iloksi oleva. Toisin sanoen täysin päinvastaisia adjektiiveja sisältävä kuin millä voi kuvailla aamuisin kampuksella kahvia kaipaavan päätoimittajan kasvoja koko yön kirjoittamisen ja oikolukemisen jälkeen, jos nyt aivan rehellisellä linjalla pysytään. Omat kasvot tuottavat varmasti jossain määrin myös negatiivisia tuntemuksia, kun se oma naama nyt sattuu olemaan sama läpi koko elämän. Huonoja tuntemuksia naamataulustaan voi kuitenkin ehkäistä muutenkin kuin käymällä plastiikkakirurgin veitsen alla – tuottoisin vaihtoehto on varmasti vain opetella pitämään omista kasvoistaan. En tarkoita vain niitä peilipinnoista heijastuvia konkreettisia kasvoja, vaan niitä omista teoista paistavia kasvoja, jotka painuvat muiden ihmisten mieliin ja luovat sinusta tehokkaampaa kuvaa kuin mikään ulkoisesta olemuksestasi näkyvä. Tee ja sano asioita, joiden takana voit ylpeästi seistä omat kasvosi näyttäen. Itse koitan henkilökohtaisesti noudattaa tätä ohjenuoraa jokaisessa arkipäivän teossani, ja suosittelen lämpimästi muille samaa. Elämä on vaan niin paljon mukavampaa elää täysin omana persoonanaan kuin kasvottomana anonyymina.

P UHE EN JOH TA J A L TA E L IN A RUO KA R I

M E E M M E O L E T YH M IÄ H U M A N IS T E J A Aivan liian usein yliopistopiireissä kuulee opiskelijan suusta sanaparin tyhmä humanisti. Humanistiläppää on viljelty jo niin paljon, että alamme kohta itsekin uskomaan siihen. Näin alkuvuodesta kenen tahansa opiskelijan stressin ja ahdistuksen määrä hipoo jo rajojaan. Oskarin kahvipöydissä keskustellaan lähinnä kandista ja kesätyö- tai työharjoittelupaikan hakemisesta. ”Olen vain tyhmä humanisti” -asenne ei tässä taistelussa auta. Jos et itse usko itseesi ja osaamiseesi, niin kuka sitten? Kesätöitä ei saada, jos vain nöyristellään ja uskotaan työttömän humanistin kliseeseen. Kukaan muu ei voi kertoa puolestasi kuinka fiksu tai taitava olet. Oma asenne on yksi avain menestykseen. Tietenkin täytyy tunnistaa omat heikkoudet, ja itsellekin pitää osata nauraa, mutta ei näin. Viestinnän opiskelija ei ole vain tyhmä humanisti. Vaikka omien kykyjen tunnistaminen voi tuntua vaikealta, on työhaastattelijan vakuuttaminen uskottavampaa, jos taitonsa edes jollain tasolla tiedostaa itse. Ylipäänsä korkeakoulututkinto ei ole itsestäänselvyys. On turha vain marista ja tokaista valmistuvansa kuitenkin työttömäksi, kun yhteis- kuntamme tarjoaa sinulle parhaat eväät työuran luomiseen. Vaikka opiskelu on mukavaa aikaa, kannattaa bileiden ja tenttien lomassa kuitenkin pitää mielessä tämän kaiken perimmäinen tarkoitus. Kukaan ei voi olla opiskelija ikuisesti. Näinä aikoina kannattaa jo luoda suhteita ja verkostoja työelämään, jotta siirtyminen luentosalista työpaikalle olisi mahdollisimman sujuva. On totta, että kilpailu työmarkkinoilla on kova, ja valitettavasti yhä useampi vastavalmistunut opiskelija on työtön. Tässä tilanteessa voivottelu ei kuitenkaan auta. Viestinnän ala kasvaa jatkuvasti. Missä ei tarvittaisi viestintää? Ollaan yhdessä ylpeitä siitä, mitä osaamme. Harva kuitenkaan on viestinnän ammattilainen.

“

Humanistiläppää on viljelty jo niin paljon, että alamme kohta itsekin uskomaan siihen.

“

TER V EI SE T J Y V ÄS KYL Ä S T Ä PAR K U R Y T E KST I JONNA PIETARINEN

Parku on Jyväskylän yliopiston puheviestinnän opiskelijoiden ainejärjestö, joka on perustettu vuonna 1980. Parku on pieni, mutta aktiivinen ainejärjestö. Tapahtumia on laidasta laitaan, ja ne järjestetään usein yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kahden muun viestinnän ainejärjestön (Imago ja Lööppi) kanssa. Excursioita järjestetään ympäri Suomen ja pidetään samalla yllä suhteita muiden yliopistojen viestintäjärjestöihin, minkä lisäksi kerran vuodessa on tarjolla ulkomaan excu. Parkun tapahtumissa pidetään hauskaa esimerkiksi liikunnan (viestijäfutis, puhispesis, pilkkikisat, pyöräretki) ja kulttuurin (sitsit, runoilta, raakaruokakurssi) parissa sekä tutustutaan sidosryhmiin. Parku järjestää jäsenilleen myös workshoppeja ja toimii tietenkin puheviestijöiden edunvalvojana. Eläinmaailmasta Parkua edustaa kettu, joka on ehkä monelle comedialaisillekin tuttu Cololla myynnissä olleista ketuttaako? -haalariimerkeistä. Parku Ryn saloihin toimituksen johdatti puhishallituksen sihteeri Tuuli Turunen.

G AL LU P - K UK A ON SU O S IKKI S OM E K A S V O S I? VINE-fukseja hiillostettiin gallupia varten neljällä kysymyksellä: 1. Kuka on suosikki somekasvosi? 2. Miksi juuri hän? 3. Miten päädyit seuraaman häntä? 4. Jos olisit kuuluisa somekasvo, olisitko instafeimi, snapchatin kuningatar vai himotviittaaja?

L A U RA N OUSI A I N E N

VIIV I PARV IAINEN

EMMIS KOL A R I

S I N I MÄ N T YL Ä

1. Sofia Vergara 2. Hän on ihana latino. 3. – 4. Snapchatin kuningatar

1. Arman Alizad 2. Sillä on ajankohtaisia twiittejä, hyvä tv-ohjelma ja persoonana jotenkin symppis sellainen esimerkki hyvästä ihmisestä. 3. Joku kaveri taisi uudelleentviitata Armanin tviitin, hän oli myös ennestään tuttu julkkis 4. Instafeimi

1. Anni Kravi (ig @anniskk) 2. Koska sen aamupalat on hyvännäkösii. Sen murot on parhaita maanpäällä! 3. Kaveri oli tykännyt sen muroista. 4. Instafeimi

1. PewDiePie 2. Pystyn samaistumaan häneen, koska pelaan itsekin pelejä. Hän on myös todella hauska. 3. Pelaamisen kautta. 4. Snapchatin kuningatar

TEK ST I JA K U VA T E M I LI A KE M P P A INEN

METUTKA T EK S T I VEER A H J ER P P E

MITÄ I HM ETT Ä S O M E S S A O IKE IN T A P A H T U U? Internetin ihmeellisessä maailmassa tapahtuu niin paljon koko ajan, ettei nopeinkaan some-velho aina pysy perässä! Siitäkin on muka jo yli vuosi, kun väiteltiin kultavalkoisen/sinimustan mekon oikeasta värityksestä? Snapchatin filtterit ovat olleet olemassa yli puoli vuotta? Sisältöä tuotetaan niin kovalla tahdilla, ettei aina itsekään meinaa pysyä perässä. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä seuraavaksi luvassa tärkeimmät, tai ainakin hauskimmat some-tärpit viime viikoilta.

NRO 1. LE O & OS C A R

N R O 3 . F A CESWAP

Aloitetaan tärkeimmästä: LEONARDO DICAPRIO VOITTI OSCARIN! Vihdoinkin, sillä internet olisi varmaan räjähtänyt, jos voittoa ei olisi vieläkään kuulunut. Vielä viime viikolla Leosta tehdyt meemit ilman Oscar-patsasta olivat kovaa kamaa. Yhden miehen moninkertaisesta tappiosta syntyi nopeasti some-ilmiö, sillä jokainen meistä on varmasti nähnyt eläessään ainakin yhden meemin DiCapriosta ilman pystiä, mutta onneksi tämä aikakausi on nyt ohi. Sen sijaan, some täyttyy nyt gifeistä, kuvista, videoista ja meemeistä, joissa Leo vihdoin saa Oscarin itselleen. Oma henkilökohtainen suosikkini on tietenkin tämä.

Faceswap-filtteri on kerännyt suurta suosiota ympäri sosiaalista mediaa. Kysymys on siis toiminnosta, joka vaihtaa kahden kuvassa olevan henkilön kasvot keskenään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Snapchat julkaisi toivotun filtterin, on jokainen snäppääjä varmasti testannut, kuinka kaverin naama istuisi omaan päähän. Kysymyshän on hauskasta jutusta, ota selfie kaverisi kanssa ja faceswap-filtteri vaihtaa kasvonne keskenään, vaan toiminto toimii kuitenkin suhteellisen herkästi tai oman mielensä mukaan. Some alkoi nopeasti täyttymään häiriintyneistä naamanvaihdoksista, kun naamoja ovat vaihtaneet perus bestisten lisäksi esimerkiksi taulu ja tyttö, leivänpaahdin ja tyttö, kissa ja vauva… Erityisesti tässä tapauksessa on käynyt todella, todella huonosti. Instagram vaan laulamaan, näitä löytyy loputtomasti hastagilla faceswap.

Mistä on siis kysymys? Leonardo DiCaprio, yksi maailman parhaista näyttelijöistä on vuosien varrella ollut kuusi kertaa ehdolla Oscar-gaalassa voittamatta mitään. Somettajat ovat todella huomanneet tämän ja piikitelleet aiheesta jo vuosia. Tänä vuonna hän voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta The Revenant. Leo tunnetaan rooliensa puolesta uhrautuvaisena näyttelijänä ja tätä elokuvaa varten hän mm. vietti yön eläinten raatojen seassa nukkuen. Worth it? No, ainakin Leo saa nukkua tulevat yönsä rauhassa tietäen, ettei hänen surkeaa kohtaloaan enää harmitella somessa, päinvastoin. Oscar-voitto ei siis ole pelkästään merkittävä voitto uralla, vaan muuttaa myös radikaalisti DiCaprion kuvaamista meemeissä.

NR O 2. FA C E B OOK I N R E A KT IO NAPPU LA T Facebookissa ei myöskään tarvitse nykyään enää vain tykätä postauksista! Nyt voit valita tunnetilan, jota ilmaiset nappia painamalla. Jollain ala-astekaverilla söpö kuva vauvasta? Voit peruspeukuttamisen lisäksi nyt valita myös jonkun seuraavista; suuttumus, suru, nauru, tuuletus ja sydän. Käytännössä nyt ei enää tarvitse kommentoida mitään, jos ei halua. Tunnetila ilmaisee mielipiteesi helpommin, nopeammin ja ehkä jopa persoonattomammin. Harmin paikka vaan, että ainakaan allekirjoittaneella toiminto ei toimi vielä tietokoneella eikä puhelimellakaan, joten siihen asti täytyy kai oikeasti kommentoida sanoin, jos on jotain sanottavaa. Tosi 2010-lukuista ryhtyä kirjoittamaan kommentteja, helpompi vaan olla tekemättä Facebookissa enää mitään ja mennä faceswapaamaan oma naama koiran kanssa! Kuvien lähteet: http://aerogaby.blogspot.fi/2016/01/so-is-leonardo-di-caprio-winning-his.html http://www.smh.com.au/technology/web-culture/behind-the-scenes-with-face-swap-live-the-latest-viralapp-20160117-gm7z0r.html

N R O 4 . R O O PE SAL MI SEN VI SA Roope Salminen on tunnettu somettaja. Hänen Snapchat-tiliään seuraavat kymmenettuhannet teinit ja vähän vanhemmatkin. Lisäksi Roopen Facebook-sivu on lähes täysin julkinen ja onnistuu viihdyttämään kerta toisensa jälkeen. Uusimpana villityksenä Salminen käynnisti kisailun. Kommentteja on yhteensä yli 1200 kappaletta ja näille uudistuneille biiseille on kyllä saanut nauraa vähämielisen tavoin jopa julkisilla paikoilla kyyneleet valuen. Omia henkilökohtaisia suosikkejani ovat Haloo Helsinki – Vapas käteen jää (Muistolaulu edesmenneelle kalakaverille) sekä Antti Tuisku – Pet on irti (Jokaisen lemmikinomistajan painajaislaulu).

TESTISSÄ twerkkaus TE K S T I I I D A H UH T A L A

TWERK. Niin, mitäpä aiheesta voikaan ensimmäisenä mieleen juo-

lahtaa kuin Miley Cyruksen surullisenkuuluisat tanssiliikkeet MTV Music Video Awardseissa tai Nicki Minajin Anacoda -pahvikyltit Helsingin Tuomiokirkon portailla. Epäilemättä ensimmäiset assosiaatiot twerkkauksesta liittyvät eroottisesti latautuneeseen tanssityyliin, jota kuka tahansa muutaman rohkaisun nauttineena pystyy harjoittamaan, ja näin ollen ottamaan tanssilattiat haltuunsa. “Siitä vain peppua heiluttamaan, ja koko homma tulee kuin itsestään. Helppoa.”

“Hyvänä vinkkinä saimmekin kehotuksen harjoittaa vuorotahtista puristelua esimerkiksi luennolla istuessa. Siinäpä vasta mielenkiintoinen homma, mutta toimii.” Päätimme yhdessä päätoimittajan kanssa käydä valaisemassa itseämme ja testaamassa, miten helppo homma se takapuolen pyöritys onkaan. Opiskelijabileissä sen verran tanssineena luulisi, että asia tulee takaraivosta automaattisesti. Iltapäivän tanssittuamme asiantuntevan opettajan opeissa voimme molemmat nöyrästi todeta twerkkauksen olevan kaikkea muuta paitsi helppoa. Twerk -workshopin aikana löysimme lantion alueelta mitä ihmeellisempiä lihaksia. Lihaksia, joita edes allekirjoittaneet eivät ole oman tanssilattiahistoriansa aikana älynneet käyttää.

Twerkkauksessa ensimmäinen virstanpylväs on löytää oikea tekniikka. Oikean tekniikan löytämiseksi saimme tovin harjoitella peilin edessä oman lantion liikkumista. Miten vaikeaa voikaan olla esimerkiksi pakaralihaksien puristelu vuorotahtiin, etenkin nopealla temmolla. Hyvänä vinkkinä saimmekin kehotuksen harjoittaa vuorotahtista puristelua esimerkiksi luennolla istuessa. Siinäpä vasta mielenkiintoinen homma, mutta toimii. Peilin edessä harjoiteltavat liikkeet saattavat ulkopuolisen silmään vaikuttaa kyseenalaisilta, minkä vuoksi suosittelen harjoittelemaan tekniikkaa niinä yksinäisinä hetkinä, kun muuta järkevää käyttöä elämälleen ei keksi. Kaiken lisäksi en edes muista, milloin viimeksi olisin puskenut hikeä niin paljon, kuin twerkkauksessa. Edes yläasteen Cooperin testissä en muista hengästyneeni niin kovaa. Lajin hauskuuden lisäksi, twerkkaus käy siis urheilusta.

“Menetänkö kasvoni, jos kerron harrastavani tai tykkääväni twerkkauksesta? Vastaus on ehdoton ei.” Tanssiminen on aina ollut yksi mielipuuhistani, mutta twerk painii hauskuudessaan aivan omassa sarjassaan. Suosittelen siis kaikkia, jotka kokevat omissa tanssiliikkeissään olevan päivittämisen varaa, kokeilemaan lajia. Kokeilua ei kannata jättää väliin nolouden tai rohkeuden puutteen vuoksi. Menetänkö kasvoni, jos kerron harrastavani tai tykkääväni twerkkauksesta? Vastaus on ehdoton ei. Twerkkaamalla piristämme jokainen tanssilattioiden ainaisia Macarena-liikkeitä!

C A M P Miltä näytti aurinkoisen, mutta talvisen kevätmaanantain muoti Vaasan yliopiston kampuksella? Pysäytimme muutaman VINE-opiskelijan kertomaan asustaan, tyylistään ja lempivaatteistaan! Mukavuus, käytännöllisyys ja lämpö tuntuivat olevan päivän sanoja. Ehkä seuraavassa Camp Looksissa näemme sinun kampustyylisi?

JU LIA | 3 V SK . | RUOTSI “Tää mun asu on tällanen ihan perus maanantaisyndrooma, et ehkä ei menny aamu niin nappiin niin mitä nyt nopeesti saa sitten päälle, mukavaa ja lämmintä. Uggit on tietty sellanen aamun pelastaja. Mun tyyli vaihtelee tosi paljon vuodenaikojen mukaan, talvi- ja kevättyyli on semmone lämmin, cosy ja vähän boheemi. Mukavuudenhalunen mutta mukaan vähän naisellisuutta. Kesävaatteet on mun lemppareita koska ne on niin kevyitä ja helppoja. Mun lemppariasuste on mustat korkkarit, semmoset oikeen korkeat, klassiset Zarasta. Ne sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.”

M I L L A | 3 VS K . | E NG LANTI “Tänään kaikki mitä mulla on päällä on H&M:stä, paitsi kangaskassi Indiskasta. Mä valitsin tän asun tänään koska oli ihan hiton kylmä ja mä halusin pistää päälle paljon kerroksia. Mun mielestä on kuluttajan vastuulla ostaa kestäviä vaatteita, vaikka ehkä H&M:stä jotkut ajattelee että se on vaan pikamuotia, niin sieltäkin oikeesti saa laadukkaita vaatteita. Tärkeintä on osata hoitaa niit vaatteita oikein, esim. tää mun ruutupaita on ostettu ehkä vuonna 2008 ja se on edelleen täysin virheettömässä kunnossa, koska mä oon hoitanut sitä oikein. Mä oon talvisin tosi tylsä pukeutuja, pukeudun lähinnä silleen että mulla on lämmin ja mä vihaan mun eskimovaatteita talvella. Mutta kesä on mun pukeutumisen aikaa, mä rakastan kesävaatteita ja tykkään kaikista sellasista kevyistä, boheemeista, ihanista vaatteista. Mun lempiasuste tällä hetkellä on sellanen laukku, jonka mä ostin just H&M:stä. Se on tosi kesänen, vähän hipahtava vaalea beige laukku. Se on tosi söpö! Tää ei muuten oo maksettu H&M:n mainos, heh.”

L O O K S KUVAT JA TEKSTI SONJA STRÖMBERG

VIIVI | 3 VSK . | V I ESTI NTÄ “Tänään päälle lähti farkkupaita, koska ulkona paistava aurinko sai luulemaan, että on lämmin. Kaverina pettämättömät mustat farkut ja maailman tavallisimman mustat nahkanilkkurit. Takki on sama, jonka olen heittänyt niskaan joka aamu viimeisen neljän kuukauden ajan. Olen vähän kipeä ja keskellä kandistressiä, eli myönnettäköön että tänään en juurikaan ajatellut mitä laitan päälle. Tyylini perustuu lähinnä mukavuuteen, päälläni on suurimman osan ajasta jokin neule ja iso huivi (paitsi tietenkin just tänään). Käytän paljon harmaata. Edellisen jälkeen ei varmaan yllätä, että eräs iso harmaa neuletakki.”

I I DA | 2 VS K . | VIE S TINTÄ “Tämän päivän asussa harkintaa ei oltu rehellisesti käytetty yhtään. Tähän saattaa osaltaan toki vaikuttaa se, että heräsin kaverilta yökylästä, ja olin edellisenä iltana valinnut reissukassiin mukaan ekana käteen sattuvat vaatteet. Toisaalta kätevää, eipähän aamulla tarvinnut käyttää aikaa valkkaamiseen! Luulen, että omalla kohdallani tyyli ei noudata tiettyä kaavaa. Kaupan henkareilta vaatteet lähtevät mukaan vain sen mukaan, miellyttävätkö ne omaa silmää sen kummemmin omaa tyyliäni miettimättä. Tykkään kuitenkin, että asussa on jotain väriä. Tällä hetkellä vaatekaapissani on menossa jonkin sortin remontti, jonka tuloksena toivon satsaavani enemmän laatuun kuin määrään! Lempivaatteena taidan pitää kevättakkeja! En ymmärrä, miten niitä on ehtinyt kaappiini kerääntyä niin mahdottomasti, ja silti voisin hamstrata niitä loputtomiin nettikaupoista.”

V I E S T I J Ä T v a i h d o s s a PARIISITAR ESSI ERVASTI

Vaasan yliopistosta lähtee vuosittain vaihtoon suuri määrä viestinnän opiskelijoita. Kaksi opiskelijaamme kertovat vaihtokokemuksistaan ja raottavat ovea elämään ulkomailla.

K U K A OLET J A MIK Ä ON VU O S IKURSSISI? Bonjour à tous! Olen Essi Ervasti, 22-vuotias viestintätieteilijä. Viestinnän pääaineopintojen lisäksi opiskelen myös markkinointia ja ranskaa yliopistossamme, ja parhaillani suoritan vaihtojaksoa kansainvälisten suhteiden ja politiikan tutkimuksen opintojen parissa Sciences Po:ssa Pariisissa. K O H DEMA A J A - KA UPUN KI Ranska, Pariisi K E R R O K O HT EEST A Pariisi tunnetaan parhaiten Ranskan pääkaupunkina, mutta erityisesti myös kulttuurin, taiteen, muodin ja kulinarismin mekkana. Pariisi on yksi Euroopan suurimmista metropolialueista ja myös yksi maailman suosituimmista turistikaupungeista. Pariisiin liittyy vahvasti myös käsite pariisilaisuudesta. Eräs ystävättäreni täällä totesi kerran, että ranskalaiseksi ei voi muuttua, mutta pariisilaiseksi voi kyllä kasvaa. Aidot pariisilaiset tunnetaan kiireen ja huolettomuuden tasapainottelun mestareina, luonnonkauniina yli-ihmisinä, jotka eivät liho, vanhene tai rypisty epäterveellisten elämäntapojen johdosta, sekä tehokkaina uranrakentajina, joilla riittää kuitenkin aina aikaa lasilliselle (jos toiselle) ystävien parissa. M I TÄ KURSSEJ A VA LIT SIT ? Valitsin kursseja pääasiassa politiikan tutkimuksen ja kansainvälisten suhteiden kategorioista, mutta valitsin myös yhden mediailmiöitä ja tämän päivän

uutisointia käsittelevän kurssin humanistipuolelta. Kaikki kurssini ovat paljastuneet tähän mennessä todella mielenkiintoisiksi; esimerkiksi eräällä suosikkikurssillani käymme läpi Euroopan maiden puolueiden historiaa, niiden rakenteita ja toimintaa sekä tutkimme yleisesti maiden poliittisen eliitin valtaa. Opintoni ovat englanniksi, mutta käyn täällä myös ranskan kielikurssia. KER R O OPISKEL USTA Mielestäni kurssit eivät ole sen työläämpiä kuin meillä Vaasassakaan, itse asiassa vapaa-aikaa on riittänyt erityisen paljon kaupungista nauttimiseen. Valitsemani kurssien työmäärä koostuu pääasiassa loppuesseestä

sekä 1-3 esitelmästä. Ryhmätöiden tekeminen on ollut tähän mennessä opiskelun suola, sillä nautin pienryhmätyöskentelystä sekä esiintymisestä. M IT KÄ S E IKA T A N S A IT S E V A T KIIT OS T A ? Kohdeyliopistoni Sciences Po on yllättänyt erittäin positiivisesti. Aluksi stressasin hieman kurssivalintojen vuoksi, sillä en saanut suurta osaa haluamistani kursseista nopeasti täyttyneiden kurssi-ilmoittautumisten vuoksi. Jokainen saamani kurssi on kuitenkin opettanut minua paljon, niin sisältönsä puolesta kuin itsestäni opiskelijana. Olen myös nauttinut suunnattomasti Sciences Po:n käytännönläheisistä opetusmetodeista. Kurssien lisäksi yliopisto tarjoaa myös viikoittain yleisiä massaluentoja mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista, ja luennoitsijat lukeutuvat yleensä alansa huippuasiantuntijoihin. Myös yliopiston kulttuuri- ja järjestötarjonta on todella laaja, joten Sciences Po tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin! M IKÄ ON T U L L U T S U U RIM PA N A S H OKKIN A ? En ole kokenut varsinaisesti shokkeja, mutta suurena yllätyksenä olen havainnut, että yliopistomme vaihto-opiskelijoista vain murto-osa on lähtöisin Euroopasta. Olen siten myös yksi ainoista suomalaisista yliopistossamme. Positiivisena shokkina olen taas kokenut oman opiskeluintoni kasvun; koulutyöt tunutvat lähinnä

9 huippumielenkiintoisilta projekteilta, ja siten kurssille herääminen kukonlaulun aikaan tai lähteminen perjantai-iltana harmittaa vain harvoin. SUO SI TTE L I S I TK O KO HDET T A VI EST I N N Ä N O PISK ELIJ O ILLE? Erittäin lämpimästi. Suosittelen Sciences Po:ta yhteiskunnallisista teemoista ja ilmiöistä kiinnostuneelle opiskelijalle, joka haluaa syventää tietämystään politiikan kiemuroista ja ravistella ajatuksiaan maailmasta. Sciences Po lukeutuu Euroopan parhaimpiin ja arvostetuimpiin korkeakouluihin, mikä ilmenee parhaiten koulun opetuksen laadussa ja työorientoituneessa ilmapiirissä. ”Jalat maassa, pää pilvissä, sydän lämpimänä ja mieli terävänä” on eräs lempi-ilmauksistani, joka kuvaa hyvin lähes jokaista Sciences Po-yhteisön jäsentä. Intohimo, rohkeus ja motivaatio oppia uutta johtavat aina mielettömiin lopputuloksiin, joten siksi Sciences Po!

KRISTIANSANDIA VALLOITTAMASSA MILJA MÄKELÄ K UK A O L E T JA MIK Ä ON VUO SIK UR SSISI? Olen Milja Mäkelä ja minulla nyt on meneillään 3. vuosi. K O H DE M A A JA - KA UPUN K I Norjan Kristiansand. K ER R O K O H TE E ST A Kristiansand on pieni merenrantakaupunki aivan eteläisimmässä Norjassa. Yliopiston nimi on University of Agder, ja se on kooltaan ehkä vähän isompi kuin Vaasan yliopisto. Kaupunki on Norjan top 1. kesäpaikkoja ja täällä onkin koko talvi ollut lähinnä sellainen kuin Suomen maalis-huhtikuu. Kaupungissa on paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita, hintataso tosin on hivenen korkeampi kuin Suomessa. Lisäksi löytyy kalasatamaa, eläintarhaa, kauniita rantoja ja vaellusreittejä. Lentämällä pääsee melko edullisesti Kööpenhaminaan, Osloon, Tromssaan, Amsterdamiin, Gdanskiin ja Bergeniin. Myös juna kulkee joka suuntaan ja todella halpa lautta Tanskan puolelle. Yliopistolta järjestetään retkiä vuonoille, laskettelemaan, vaeltamaan ja hiihtämään. Vuonojen lisäksi retkiä järjestetään joko muihin Norjan kaupunkeihin tai mahdollisesti myös Islantiin.

MITÄ KUR SSEJA V AL IT S IT ? Kevätlukukaudella ei tarjota viestintää liittyviä opintoja, joten itse otin kauppatieteiden puolelta markkinoinnin ja international businesin kurssit sekä kurssin nimeltä The Political economy of Corruption. Myöskään norjan kieltä ei tarjota keväällä muutoin kuin vapaaehtoisena alkeiskurssina, josta ei saa opintopisteitä. Siellä voi kuitenkin istua aikansa kuluksi ja verestää samalla ruotsin taitoja. KER R O OPISKEL UST A Joka kurssilla on tentti, ryhmätöitä ja –esitelmiä sekä joitakin esseitä. Vaatimustaso on luultavasti samaa luokkaa kuin Vaasassa, mutta esimerkiksi minulla on varsinaisia luentoja vain kahdesti viikossa. Joillakin kursseilla arvosana määräytyy pelkän tentin perusteella, mutta muut tehtävät tulee läpäistä saadakseen tenttimisoikeuden. Esitelmät ovat olleen melko matalan kynnyksen juttuja ja auttavat hahmottamaan sen, mitä kursseilla käsitellään. Läsnäolo pakkoa ei ole millään kurssilla ja luennot kestävät kahdesta kolmeen tuntiin. Hauskin piirre on ehkä ”välitunnit” eli aina tunnin välein on vartin tauko. Opettajat puhuvat hyvää englantia ja riippuen professorista myös vastaavat hyvin sähköposteihin. MITKÄ SEIKAT ANS A IT S E V A T KIIT OS T A ? Erityistä plussa oli se, että vaihtareille on taattu asunto kalustettuna (kaikki muu pitää tosin hankkia itse). Lisäksi suurin osa vaihtareista on sijoitettu samoihin taloihin, joten kaverit eivät ole koskaan kaukana. MIKÄ ON TUL L UT S U U RIM PA N A S H OKKIN A ? Kirjat ostetaan itse ja ne maksavat melkein 100 € kpl. Lisäksi täällä ei ole varsinaista opiskelijalounasta tai se on hiukan hintavaa Suomeen verrattuna, joten eväät otetaan kotoa mukaan. SUOSITTEL ISITKO K OH D E T T A V IE S T IN N Ä N OPISKEL IJOIL L E? Suosittelen ehdottomasti! Vuodesta riippuen viestinnän kurssit ovat mahdollisia joko keväällä tai syksyllä. Hyvät mahdollisuudet myös kokeilla kauppatieteitä (tosin jotkut kurssit vaativat aiempaa osaamista) tai muita opintoja.

KOONNUT LAURA HELIN

VAIHTARI VAASASSA TEKSTI IRIS AAROLA KUKA OLET? Nimeni on Ayumi Orimoto ja tulen Kwansei Gakuinin yliopistosta Japanista. Olen 20-vuotias, ja olen opiskellut Vaasan yliopistossa elokuusta lähtien. M I K S I V A L IT SIT J UURI VA A SA N VA I H TO K O HT EEKSI? Halusin Eurooppaan vaihtoon. Vaasa valikoitui kohteekseni, koska halusin mennä paikkaan, jossa voisin kokea täysin erilaisia asioita kuin kotimaassani. Valintani on osoittautunut oikeaksi! M I L L A I S TA VA A SA SSA ON OLLUT? Olen viihtynyt hyvin. Pidän siitä, että Vaasassa luonto on aina lähellä! Suurkaupunkielämään tottuneen näkökulmasta Vaasa on aika pieni kaupunki, mutta toisaalta pienuus on myös yksi asia, josta Vaasassa pidän. Vaasan parhaisiin puoliin kuuluu tietysti myös täällä tapaamani ihmiset. OL E TK O K OKEN UT K ULT T UURISHOKKIA? Varsinaista kulttuurishokkia ei ole tullut, sillä mielestäni suomalaisessa ja japanilaisessa kulttuurissa on aika lailla samanlaiset arvot. Kulttuureita yhdistää esimerkiksi hillitty käyttäytyminen ja henkilökohtaisen tilan kunnioittaminen. Suomen kieli tuli aluksi kuitenkin hieman shokkina, sillä se on aivan erilaista kuin muut osaamani kielet.

OL ETKO SUOR ITT A N U T V IE S T IN N Ä N KU RS S E J A V AASAN YL IOPIS T OS S A ? M IKÄ ON M IE L IPIT E E S I NIISTÄ? Olin kurssilla nimeltä Intercultural Communication. Pidin kurssista erittäin paljon, koska opettaja painotti erityisesti käytännön viestintää. Luennoilla me opiskelijat saimme olla äänessä, sillä keskustelimme paljon ja pidimme myös esitelmän. Hyvää oli myös opetusryhmän pieni koko. Olisin kuitenkin toivonut, että kurssilla olisi ollut enemmän vaihto-opiskelijoita. Ryhmässämme oli nimittäin vain kaksi vaihto-opiskelijaa, ja loput olivat suomalaisia, joten kulttuurienvälisen viestinnän harjoittelu käytännössä oli hieman hankalaa. MIKÄ ON OL L UT PA RA S T A V A IH D OS S A ? On ollut mahtavaa saada tutustua erilaisista kulttuureista tuleviin uusiin ihmisiin ja työskennellä heidän kanssaan! Nämä kokemukset tulen varmasti muistamaan lopun ikääni. Tältä keväältä odotan lisää unohtumattomia kokemuksia, ja aivan erityisesti toivon tutustuvani vielä moniin suomalaisiin, sillä syksyllä minulla ei ollut siihen paljoa mahdollisuuksia! SUOSITTEL ISITKO V A A S A A V A IH T OKOH T E E KS I? Ehdottomasti!

H ISTO RIA LL I N EN SELFIE TEKSTI JONNA SULKANEN

SELFIET

ja niiden liiallinen otto liitetään usein narsistiseen luonteeseen ja liian itsekeskeiseen yhteiskuntaan. Tätä valokuvamuotoa pidetään usein myös turhana ja joskus hyvinkin ala-arvoisena, vaikka löytyy myös selfien rakastajia, jotka ansaitsevat elantonsa hyvän valaistuksen ja kuvakulman metsästyksellä. On totta, että älypuhelimien avulla selfieiden otto on helpottunut ja voimme tallettaa lukemattomia eri kuvia joista yksi on muita onnistuneempi, mutta meidän sukupolvemme ei ole yleisesti ottaen yhtään sen itsekeskeisempi kuin muutkaan.

Selfie kun ei ole meidän aikamme keksintö. Selfie sanana on toki vielä melko uusi ja Oxfordin sanakirja valitsikin sen vuonna 2013 ”vuoden englanninkieliseksi sanaksi”. Omakuvat eivät kuitenkaan ole uusi juttu ja moni onkin varmasti pohtinut, milloin ihmiset alkoivat kuvata itseään luonnon ja juhlien sijasta. Ensin tulivat tietenkin omat muotokuvat. Taitelijat tallensivat peilin kautta omat kasvonsa pensseleillä ja kynillä, ja nämä ovat joissakin tapauksissa ainoita lähteitä näiden taiteilijoiden ulkonäön merkkejä etsittäessä.

Paul McCartney vitsaili jonkin aikaa sitten Late Night with Jimmy Fallon show’ssa keksineensä selfien napattuaan tämän otoksen 60-luvulla. Valitettavasti Paul oli vähän myöhässä keksintönsä kanssa, mutta on mukava tietää peiliselfieitä löytyneen jo yli viisikymmentä vuotta. Samanlaisia, paitsi ehkä vähemmän tyylikkäitä peiliotoksia löytää Instagramia selaillessa harva se päivä.

Ensimmäisen säilyneen omakuvan eli selfien kehitti Robert Cornelius vuonna 1839. Hän oli valokuvaaja ja omatoiminen kemisti, joka ensimmäisenä asetti kameran laukaisimen paikoilleen, juoksi äkkiä kameran eteen ja seisoi paikallaan noin minuutin ajan, saaden näin vangittua itsensä filmille. Tästä voimme laskea selfiellä olevan historiaa jo yli 170 vuotta. Tämä kuva Corneliuksesta sattuu myös olemaan yksi ensimmäisiä valokuvia joita ihmisestä on koskaan otettu. Historiasta löytyy monia muita otoksia, jotka todistavat selfien eläneen valokuvaajien mielessä jo kauan ennen älypuhelimia. Ei myöskään sovi unohtaa maailman kuuluisinta ja jaetuinta selfietä. Ellen Degeneres räjäytti Twitterin vuoden 2014 Oscar-gaalassa otettuaan ryhmäselfien, jonka henkilöiden yhteisarvo on niin suuri, ettei laskupääni siihen riitä. Toisin kuin kaikkiin muihin maailmankaikkeuden ryhmäselfieihin, tähän vaadittiin vain yksi otos ja kaikki näyttävät hyvältä. On kuitenkin yleinen totuus, että ryhmässä on aina vähintään yksi henkilö joka ei ole tyytyväinen ilmeeseensä ja vaatii ne seitsemän uutta otosta, jotta Instagramiin löytyy jotain julkaistavaa.

Valokuvaaja Florence Vandamm on yksi historiallisia naiskuvaajia, joiden omakuvan tallentamisesta löytyy todisteita. Tämä kuva on otettu vuonna 1947 ja siitä löytyy myös yksi ensimmäinen, vielä suomennosta kaipaava photobombaus, kun virnistelevä mies häilyy kuvan taustalla. Alkuperäinen teksti: Epic Moments in Selfie History, saatavilla: http://www.vintag.es/2016/01/ epic-moments-in-selfie-history-11.html

K OLUMN I E LINA R U O KA R I

#SOM ERA IVO Miksi sosiaalisessa mediassa saa olla kasvoton? Miksi aikuiset ihmiset saavat käyttäytyä siellä kuin kakarat, mutta samalla vaatia lapsille sosiaalisen median käytöskouluja? Mikä aiheuttaa someraivon? Tänä päivänä kenen tahansa on helppo ottaa kantaa maailmaan menoon. Elämme sisällöntuotannon massa-aikakautta. Ei tarvitse kuin napata älypuhelin käteen ja hukuttautua somen syövereihin. Facebook on täynnä valittavia ihmisiä. Päivittäin selaan uutisvirtaa ja luen kuinka opiskelijatovereitani huolettaa opinto-tuen leikkaaminen, entistä koulukaveriani ärsyttää huono asiakaspalvelu ja kolmatta, täysin tuntematonta henkilöä suorastaan raivostuttaa Suomeen pyrkivät pakolaiset. Some on täynnä raivoa. Sosiaalinen media toimii skandaalinhakuisesti. Mitä enemmän kohua ja raivoa, sen enemmän kertyy myös tykkäyksiä, jakoja ja kommentteja – reaktioita. Kun kenen tahansa on helppo saada äänensä kuuluviin, ääriajattelut ja vihan purkaukset leviävät räjähdysmäisesti. Somessa on yksinkertaisesti vain niin helppoa lähteä raivoon mukaan, ei tarvitse kuin painaa yhtä peukun kuvaa. Eniten huolestuttaa se, että useimmiten someraivo räjähtää aikuisilla ihmisillä, ei lapsilla eikä nuorilla. Silti samaan aikaan puhutaan yhä enemmän sosiaalisen median vaaroista lapsille. Perheenäidit huolestuneena vaativat lapsillensa lisää tietoa somessa vaanivista vaaroista. Lapsia ja nuoria muistetaan kyllä opastaa siitä, miten mitään kerran nettiin ladattua ei koskaan voi saada sieltä pois. Mutta ymmärtävätkö aikuiset, että kuka tahansa voi lukea heidän vihapuheitaan? Somessa tieto on kaikkien saatavilla ja nähtävillä. Someraivo on mielenkiintoinen ilmiö, sillä siihen syyllistyvät kaikenlaiset ihmiset. Aihetta pohtiessani mietin somekohuja maahanmuuttajista ja Facebookissa leviäviä Mitä vittua-lehden otsikoita. Sitä, kuinka tavalliset perheenisät lähettelevät toimittajille uhkailuviestejä. Mutta ei someraivo aina ole rasistista. Minun on tunnustettava, että olen itsekin syyllistynyt someraivoon. Selailin Facebook-päivityksiäni ja löysin vanhan vuodatukseni VR:stä, eikä se ollut kaunista. Olin vihainen, raivosin siitä somessa ja nyt kaduttaa. Viiva voidaankin vetää niiden väliin, jotka katuvat sanojaan ja niiden, jotka ovat ylpeitä niistä. Heijastuuko suomalainen jurous nyt somekäyttäytymiseen? Kun asioista ei uskalleta muualla puhua, tarjoaa some helpon ratkaisun. Vihaisen viestin lähettäjä ei näe vastaanottajan reaktioita, paitsi ruudun välityksellä. Ruutu ei kuitenkaan näytä kyyneleitä tai pelon tunteita. Somessa kaikilla on oikeus haukkua ja solvata viattomiakin ihmisiä. Somessa meistä tulee kasvottomia.

HALU A TKO K IRJOITTA A C AMPIIN ? TULE M U KA A N TOI MI T UK S EN SEU R A A V A A N PAL A VER I I N T I I S T A I N A 1 5 .2. KL O 14. LUE L IS Ä Ä F A CE B O O K I S T A !