Camp 2/21

Camp

estetiikka

ISSN 2670-2487

2/21

Tämä on Vaasan yliopiston viestintätieteilijöiden ainejärjestölehti Camp. Kyseessä on sitoutumaton opiskelijalehti, jonka toimittamisesta vastaavat vapaaehtoiset viestinnän opiskelijat. Toimitus on avoin kaikille CoMedia ry:n jäsenille. Mikäli mielit mukaan tekemään terävää opiskelijamediaa tai sinulla on meille jotain muuta asiaa, ota rohkeasti yhteyttä!

Campin tehtäviin kuuluu toimia viestijöiden sekä muiden ylioppilaskuntalaisten informaatiolähteenä. Lisäksi toimimme CoMedian äänenkannattajana sekä tiedotuskanavana järjestön ja jäsenistön välillä. Tarjoamme myös mahdollisuuden viestinnän opiskelijoille saada kokemusta toimittajan työstä. Tavoitteenamme on tarkastella viestintää, järjestöämme sekä Vaasan yliopistoa monesta näkökulmasta. Camp ilmestyy viisi kertaa vuodessa.

¿ Cumpi

vai

Campi ?

MAALAUS 30 % 70 % VALOKUVAUS

PODCASTIT

PÄÄTOIMITTAJA Katri Pulkkinen

32 %

TAITTAJA

Sanna Keltanen

ETUKANNEN KUVA

ELOKUVAT

68 %

Lumi Hartikainen

TÄMÄN NUMERON TOIMITUS Sara Güven, Milla Heininen, Viivi Hinssa, Juliana Hulkkonen, Tiia Jyrkkä, Sanna Keltanen, Jasmin Koskela, Iida Kulhua, Jonna Laitila, Teea Lampila, Riina Malpakka, Oona Myller, Anna Nikkanen, Veera Niskanen, Venla Rouhiainen, Veera Röyttä, Emma Takalo & Eino Viitamies

KANSIKUVA 41 % 59 % MUSAVIDEO

JULKAISIJA CoMedia ry

YHTEYSTIEDOT

www.comediary.com/camplehti camp@comediary.com Instagram @camplehti

49 %

VIOLETTI

51 %

KELTAINEN

Sisällys AJANKOHTAISTA

4 Pääkirjoitus 5 Puheenjohtajan ajatuksia 6 Puukkoon terveiset 7 Iso paha kandimörkö 8 Tiedekatsaus: Saanko tuntea itseni suomalaiseksi?

OPINNOT & TYÖELÄMÄ

10 Elämä Campin jälkeen 12 Figaro seisoo nyt luovan uran ja opintojen

risteyksessä – Miten käy yliopisto-opinnoille

musiikkimaailman näyttäessä artistille vihreää valoa?

16 Flow Festival – visuaalinen brändi suunnannäyttäjänä 18 Ivana Helsinki – taiteilija suomalaisen

muotitalon takana 20 Luottamus, rakkaus, onni, yhteinen tutorprojekti

MIELIPIDE

22 Kolumni 23 Yksin 24 Cruunu vai Claava: Tavoitteena esteettisyys?

26 Uuden musiikin arvostelu: Piirileikki, johon

ei kutsuttu 28 Peili

ILMIÖ

30 36

39 40 42

Enemmän kuin tuhat sanaa Runot ja podcastit tunneilmaisun normien murtajina – tunteista puhuminen on miestenkin oikeus Kokkikoulu: Pienet pavlovaleivokset Vinkit ekaan opiskelijavappuun Toimitus testaa: Bob Ross – Peaceful reflections

KUVA VIIVI HINSSA

PÄÄKIRJOITUS

Vapaat ja vaikutusvaltaiset

V

älillä ei tee mieli tehdä yhtään mitään, mutta silti jaksaa avata Netflixin tai ihailla eufoorisia musiikkivideoita. Taide toimii pakokeinona todellisuudesta tai tarkastelee sitä uniikilla tavalla. Mikä sitten edes on taidetta? Ihan mitä sinä sen haluat olevan. Taide on terapiaa, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Siihen voi purkaa tunteita tai löytää aivan uusia. Se saa pohtimaan asioita täysin päättömilläkin tavoilla. Taide on inspiraation lähde, mutta sen syntymiseen vaaditaan inspiraatiota tai tunnetta.

Kesää kohden mentäessä herää kysymyksiä kesätöistä ja niiden saamattomuudesta. Ollaanko sitä nyt oltu vain saamattomia? Voin ihan suoraan sanoa, että ei olla. Maailmantilanne huomioon ottaen, sängyn pohjalla Netflixin katsominen on jo saavutus itsessään. Ja jos et saa napattua itsellesi kesätöitä, niin lomakaan ei koskaan ole pahitteeksi.

Kaikessa on aina jotain hyvää, vaikkei se välttämättä sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Teet siitä tunteesta vielä joku päivä mestaripiirroksen. Usko pois.

Esteettisyydestä on tullut jo arkipäiväinen kulutuskohde. Se ohjailee esimerkiksi shoppailua, musiikkia, koulunkäyntiä sekä asumista. Se mahdollistaa täysin yllättäviäkin yhdistelmiä, mutta samalla lokeroi yhä enemmän erilaisia tyylejä. Onko se siis hyväksi? Ehkä ei, mutta sille ei olla kyllä hetkeen sanomassa hyvästejä. Estetiikka on itsensä ilmaisemisen keino keskiössään. Halutaan värittää omaa identiteettiä. Eihän siinä mitään väärää ole, kaikkihan me vain haluamme kuulua johonkin. Oli se sitten sängyn pohjalle tuijottamaan Temppareita tai tuntureiden huipuille huutamaan onnesta. Eikä sillä ole mitään merkitystä niin kauan kuin se tuntuu oikealta.

Ja vaikkei tuntuisikaan, on sekin vain väliaikaista.

Ehkä kirjoitat siitä joskus kirjan.

Viestintä kuuluu samaan perheeseen visuaalisuuden kanssa. Ilmankin toista pärjätään, mutta kaikkihan toimii paremmin yhdessä. Väreillä, musiikilla, teksteillä ja taiteella voidaan viestiä esteettisesti oikeastaan mistä tahansa. Visuaalisuuden opetteleminen vaatii todella monien aspektien hallitsemista ja juuri siksi meitä varmaan sanotaankin tuleviksi viestinnän moniosaajiksi. Meillä on vapautta ja vaikutusvaltaa, saamme samalla ilmaista itseämme ja jopa tehdä sitä työksemme. Rajoja uusille työn muodoille ei ole olemassa, ja alan kehittyessä upouusia viestinnän sisäisiä alojakin saattaa syntyä lisää. Onhan viestintä yksi niistä tulevaisuudessa alati kasvuaan jatkavista aloista.

4

AJANKOHTAISTA

CAMPIN PÄÄTOIMITTAJA Katri Pulkkinen

KUVA ELIISA RÄSÄNEN

PUHEENJOHTAJAN AJATUKSIA

Mitä sä opiskelitkaan?

L

ähes jokainen viestijä on joskus törmännyt yllä olevaan kysymykseen ja selitellyt uteliaille sukulaisille mitä se viestintä oikeastaan on.

Valitettavan usein myös työelämässä voi joutua perustelemaan viestinnän tärkeyttä. Suunnitelmallinen viestintä on suhteellisen uusi asia ja se nähdään yrityksissä helposti ”ei niin tärkeänä” tukitoimintona. Toisin kuin myynti, viestintä tuo harvoin yritykselle suoraa rahaa, ja siksi sen tarpeellisuutta on helppo kyseenalaistaa.

Kuten motivaatiokirjailija ja miljonääri Paul J. Meyer sanoi ”Communication – the human connection – is the key to personal and career success”. Muista siis puhua asioista ja lisää viestintää sinne, missä sitä kaivataan.

Olet valinnut upean alan, nauti siitä ja opiskele rautaiseksi ammattilaiseksi (sydänemoji).

Mutta mitä sitten tapahtuu, jos ei viestitä? Syntyy sekaannuksia, väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä. Turhaudumme, kun tieto opettajien ja opiskelijoiden välillä ei kulje. Ilman kommunikointia liiketoiminta takkuaa satavarmasti. Temppareista voi puolestaan katsoa, mitä tapahtuu, jos parisuhteessa ei puhuta.

Kun asiaa alkaa pohtia, niin merkittävä osa ongelmista kulminoituu siihen, että ei viestitä tarpeeksi.

Pandemia tuo oman mausteensa viestinnän haasteisiin. Olen huomannut, että etäaikana väärinkäsitysten mahdollisuus korostuu. Puskaradiot eivät toimi, eikä tieto liiku ihmiseltä toiselle. Emme näe ilmeitä tai eleitä, se kuuluisa viestinnän kohina kasvaa. Tilanne on aiheuttanut haasteita myös järjestöille, ja haluankin kiittää koko 2021 Callitusta siitä, miten huikeasti olette suoriutuneet haastavana aikana.

Järjestötoiminnassa pääsee usein kuulemaan molempien osapuolien kannan ja lisäämään yhteisymmärrystä eri toimijoiden välille. Opettajat kuuntelevat ja muokkaavat kurssejaan, kun kerromme minkälaisia toiveita opiskelijoilla on. Myös opiskelijat ymmärtävät yliopiston toimintaa paremmin, kun päätöksistä sekä niiden takana vaikuttavista tekijöistä kerrotaan avoimesti.

PUHEENJOHTAJA Anna Nikkanen

5

Ajattomasta kauneudesta, kaupunkien vetovoimaisuudesta ja Etelä-Pohjanmaasta

E

stetiikka. Filosofian osa-alue, joka tutkii kauneutta ja taidetta. Etelä-Pohjanmaa. Maaseutukauneuden perikuva. Laakeat, loputtomat viljapellot, latomeret ja punamultamaaliset pohjalaistalot.

Onko olemassa kauniimpaa suomalaismaisemaa?

Jos mietitään sanontaa ”kauneus on katsojan silmissä”, niin ehkä onkin. Esteettisesti kaunis ja toimiva elinympäristö sekä kuntien ja kaupunkien tarjoamat kulttuuripalvelut ja -tapahtumat vaikuttavat kaupunkien ja kuntien vetovoimaisuuteen sekä asukkaiden hyvinvointiin. Tähän on Pohjanmaan alueella kiinnitetty erityisen paljon huomiota viimeisen kuluneen viiden vuoden aikana. Siltikin paikallisissa puskaradioissa keskustellaan välillä kiivaastikin kaupungin keskustaan nousseesta uudesta patsaasta tai maitohorsmajäljitelmästä. Monien mielestä rahat voitaisiin käyttää tärkeämpiin kohteisiin, kuin kaupunkikuvan estetiikkaan ja viihtyvyyteen.

Mutta millainen olisi kaupunki ilman minkäänlaista taidetta tai kulttuuria ilmentäviä kohteita? Ei ainakaan niin vetovoimainen, kuin esteettisesti miellyttävä ympäristö, sillä kauneus herättää ihmisissä positiivisia ja miellyttäviä tunteita. Kuortaneelta lähtöisen olevan Alvar Aallon suunnittelemia kohteita Etelä-Pohjanmaan maaseutukaupungeissa, esimerkiksi Lakeuden ristin kirkkoa Seinäjoella, voidaan melkein kiistatta pitää kaunista ja ajatonta arkkitehtuuria edustavina kohteina.

6

Alvar Aallon arkkitehtuuri on jo useita kymmeniä vuosia vanhaa, mutta edelleen se säväyttää useita ihmisiä ja Aallon suunnittelemia kohteita ja kalusteita kutsutaan usein ajattoman kauniiksi. Millaista sitten on ajaton kauneus, ja miksi jokin on ajattoman kaunista ja jokin kauneus vain osa muuttuvaa aikaan ja kulttuuriin sidottua trendiä ja kauneuskäsitystä? Ajaton kauneus kuulostaa joltain sellaiselta, mihin kaikessa kauneuden luomisessa kannattaisi pyrkiä. Sellaiseen kauneuteen, joka pysyy kauniina vuosikymmenestä toiseen. Kauneus on näön ja kuulon kautta koettavaa mielihyvän ja nautinnon tunnetta, mutta sitä voidaan pitää myös jonkin esineen tai asian ominaisuutena. Onko ajaton kauneus ominaisuus vai ihmisessä herännyt nautinnon tunne, siihen ei näytä löytyvän vastausta.

Pohojalainen näkemys kauneuteen on yksinkertainen: kaikki on kaunista ku silimät vaan tottuu! Ehkä siitä löytyy selitys ajattomalle kauneudelle.

Aurinkoista kevättä! Nauttikaa kauniista keväästä kauniissa Vaasassa!

Terveisin,

Puukkoon hallitus

TEKSTI JONNA LAITILA KUVA PUUKKOO

ISO PAHA

KANDIMÖRKÖ Teksti ihmiselle, jota kandi ahdistaa ja joka kaipaa vertaistukea. Ihmiselle, joka on jo kertomassa, että kandiahdistus ei ole tarpeellista. Ihmiselle, joka ajattelee, että ”voi pieni, et tiedä, mitä on tulossa”. Uskon, että kaikki ovat eläneet sen ajan, kun on ajatellut, että iso paha kandimörkö tulee ja syö.

Minä olen siinä tilanteessa nyt.

”Mitä sulle kuuluu?” – kandia. Ennen valmistumista on edessä yksi suuri rupeama, nimittäin hirveän pelottava kandidaatintutkielma. Aiheita on mietitty useita tunteja, ja lähdeviitteiden kanssa on tuskailtu. Kirjoittaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, ja kun vihdoin koneen ääreen pääsee, ajatus alkaa tökkimään. Vaikka rakastan aihettani, kandin ajattelu tai sen kirjoittamisen jatkaminen tuottaa ahdistusta. ”Kyllä se siitä, kun olet saanut aloitettua” – minun kohdallani se on vain niin, että ”ei se siitä”. ”Ei se oo niin paha kuin ajatellaan ja pelotellaan” – antakaa minun potea kandiahdistusta ja kieriä itsesäälissä kirjoitusprosessini kanssa rauhassa.

Usein puhutaan siitä, että kandidaatin tutkielman kirjoittamisesta tehdään aivan liian iso asia. Sitä pelätään ja siitä ahdistutaan: onhan siinä monta kymmentä sivua kirjoitettavana. On totta, että useat muut kouluprojektit menevät joskus sivumäärältäänkin yli kandin. Kuitenkin itse koen kandin ensimmäiseksi ”oikeaksi” kirjoitukseksi. Täytyy ihan oikeasti miettiä asioita ja tutkia. Kun kursseilla on voinut edetä oman motivaation mukaan ja mennä sieltä, mistä aita on matalin, tuntuu, että kandissa ei ole tätä mahdollisuutta. Enkä tietenkään haluaisi edes tehdä tarkoituksella toisella kädellä tätä työtä, mutta se, ettei minulla ole edes mahdollisuutta ”alisuorittaa”, luo turhankin suuria paineita.

TEKSTI & KUVA VIIVI HINSSA

”Tee niin hyvä kandi kuin pystyt” – ei siitä tule milloinkaan hyvä, koska olen ihminen, joka on harvoin tyytyväinen. Aina kandia ajatellessani mietin sitä, että tässä on ihan liian vähän tekstiä eikä tämä ole ollenkaan tieteellinen teos. Myös oma saamattomuus tai pelko siitä, että etenen liian hitaasti, ahdistaa. Haluaisin olla se ihminen, joka pystyy kirjoittamaan kymmenen sivua päivässä ja tekemään samalla montaa muuta asiaa. Mutta en siihen pysty. Opintopisteiden ja muun toiminnan kasaaminen kandin ohelle ei ehkä auttanut minua tässä kirjoitusprosessissa. Etäilykään ei edesauta kirjoitusprosessia, varsinkaan, kun yläkerran naapuri keksi aloittaa lattiaremontin. En voi paeta kirjastoon tai kahvilaan kirjoittamaan. Kandimörkö asuu oman sänkyni alla, enkä sitä pääse pakoon.

Kandin suuri sivumäärä ja tieteellisyys ahdistaa, mutta täytyy yrittää edetä oman jaksamisen mukaan. En kirjoita vain muita varten, vaan myös itseäni ja omia opintojani varten. Vaikka järkiajattelu olisi tähän stressaavaan elämäntilanteeseen tarpeellista, usein se helposti unohtuu. Pitäisi vain rentoutua ja kesyttää kaikki mahdolliset mielen mörön, koska välillä pelkoajattelu saa turhankin ison vallan. Toki kandimörkö on nyt aika pelottava, uskon tutkimuksen palauttamisen jälkeen lukeutuvani niihin ihmisiin, jotka toitottavat: ”No ei se kandi niin paha oikeasti ole”.

7

TEKSTI SARA GÜVEN

tiedekatsaus:

Saanko tuntea itseni suomalaiseksi?

– Suomalaisen koulutusjärjestelmän valkonormatiivisuus mixed-race-identifioituvien näkökulmasta

Valkonormatiivisuus on osa suomalaista koulutusjärjestelmää, mikä edistää rasismin syntymistä ja pesiytymistä peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Alice Jäske tarkastelee pro gradu tutkielmassaan, miten mixed-race-identifioituvat kokevat suomalaisen koulutuksen. Hän tutkii aihetta vahvasti oman ja sisäpiirinsä kokemusten pohjalta ja liittää ne tieteelliseen tutkimukseen. Hän myös kiinnittää huomiota siihen, miten tämä on muovannut henkilöiden kulttuurillista identiteettiä.

Jäske pohtii tutkielmassaan kysymystä suomalaisuudesta ja sen määritelmää. Vaikka itsensä kokisikin kyseisen kulttuurin edustajaksi, voi oma ulkonäkö estää muita mieltämään henkilöä esimerkiksi suomalaiseksi. Mixed-race-identifioituvalle ei Jäsken mukaan ole olemassa tarkkaa suomenkielistä vastinetta, ja tämän vuoksi hän määrittää sen seuraavasti: ‘’henkilö[ä], jonka yksi vanhempi on syntyperäinen valkoinen suomalainen ja toinen muualla syntynyt, ei-valkoinen vanhempi.’’

8

Jäske lähestyy tutkielmansa aihetta Stuart Hallin identiteetin tulkintamallin kautta. Itsessään identiteetti on jotain omaksuttua, eikä niin yksiselitteistä kuin voisi kuvitella. Hän pohtii rasismin merkitystä, mikä syntyy rodullistamisen prosessissa. Rasismia voi esiintyä tiettyjen erottelujen mukaan arkipäivän, institutionaalisen ja sisäistetyn rasismin muodossa, joista ensimmäinen esiintyy yksilötasolla.

Arkipäivän rasismille on tyypillistä toistuvuus, rutiininomaisuus ja kyseenalaistamattomuus. Tämän myötä rasismista saattaa tulla normi - sen haitallisia rakenteita ei osata enää edes tunnistaa. Vähemmistöjen edustajat voivat kokea myös sisäistettyä rasismia, joka voi aiheuttaa jopa häpeän tunnetta omaa kulttuurillista identiteettiä kohtaan.

”

Tutkimushenkilöt kokivat, että koettu ja oletettu identiteetti ovat aina olleet ristiriidassa keskenään, ja kysymykset omasta etnisestä taustasta ovat saaneet henkilöt kyseenalaistamaan omaa suomalaista identiteettiään.

Ei-valkoiset voidaan Jäsken mukaan mieltää niin sanotusti ‘’toisiksi’’. Tämä luo eriarvoisuutta, ja suomalaisuudesta tehdään tässä tapauksessa tavoiteltava ominaisuus, johon ‘’toisten’’ tulee pyrkiä. Tutkimusten mukaan ei-valkoisten on myös huomattavasti vaikeampi integroitua tasa-arvoisesti suomalaisessa koulujärjestelmässä. Jäske pohtii erityisesti ruskeiden-suomalaisten vaikeaa asemaan identiteetin kategorisoinnin suhteessa: ruskea ei ole musta eikä valkoinen. Erityisesti tällaisessa välimuodon-asemassa oleva putoaa helposti ‘’toiseksi’’, sillä häntä ei voida luokitella suomalaiseksi, mutta ei oikeastaan miksikään muuksikaan.

Hän luokittelee ruskean suomalaisuuden termin mixed-race-identifioitunut pariksi.

Jäsken tutkimuksen perusteella paljastui, miten osana olleet koehenkilöt ovat kaikki kokeneet suomalaisen koulutusjärjestelmän edistävän valkonormatiivisuutta, eikä keskustelua rasismiin liittyen ole juurikaan ollut. Tutkimushenkilöt kokivat, että koettu ja oletettu identiteetti ovat aina olleet ristiriidassa keskenään, ja kysymykset omasta etnisestä taustasta ovat saaneet henkilöt kyseenalaistamaan omaa suomalaista identiteettiään. Tämä on jopa saattanut pakottaa henkilöt erottelemaan itsensä tiettyyn kulttuuriin kuuluvaksi vasten tahtoaan.

Jäsken mukaan tutkimustulosten pohjalta voidaan tulkita, että valkonormatiivisen suomalaisen koulutusjärjestelmän käytyään ruskeat suomalaiset ovat joutuneet kyseenalaistamaan oman koetun identiteettinsä todellisuuden. Jäske pohtii aihetta seuraavasti: ‘’Olemme myös -- hyväksyneet erilaisuutemme ja antaneet valkoisten määritellä kulttuurisen identiteettimme.’’

”

Suomalainen koulutusjärjestelmä on kasvattanut mixed-race-identifioituvien koetun sisäisen rasismin määrää, jonka myötä he ovat alkaneet kokea huonommuuden tunnetta omasta kulttuurisesta taustastaan. Tämä kaikki on peräisin erilaisuuden tunteen synnystä: ‘’Erilaisuuden tunteen syntymisen osasyynä näimme meihin kohdistuvan suomalaisen kulttuurisen identiteetin jatkuvan kyseenalaistamisen arkipäivän rasismin, rakenteellisen rasismin tai rakenteellisen valkonormatiivisuuden kautta.’’

Tämä eronteko saattaa nousta esiin esimerkiksi eksoottisen ulkonäön huomioinnilla, joka saatetaan kokea myös positiivisena. Jäske kuitenkin huomauttaa, ettei tämä vaikutelma poista erottelua ja ‘’toiseuden’’ ilmapiirin luontia.

Jäsken tutkimuksen tuloksia voidaan tulkita seuraavasti: ‘’Ruskeiden suomalaisten kuuluvuutta suomalaiseen kulttuuriseen identiteettiin kyseenalaistetaan niin suorilla kysymyksillä tai oletuksilla hänen ‘juuristaan’ kuin eurosentrisillä opetusmateriaaleilla.’’

Huomio antirasistisessa työssä tulisi kiinnittää suomalaisen peruskoulusysteemin valkonormatiivisuuteen, sillä koulujärjestelmä muovaa suuresti yksilön identiteettiä. Jäsken tutkimus osoittaakin, ettei suomalainen peruskoulujärjestelmä ole tasa-arvoinen ja yhdenvertainen. Jäske tavoittelee tutkimuksellaan rasististen rakenteiden purkamisen edesauttamista koulujärjestelmässä. Hän haluaakin, että suomalaisesta koulujärjestelmästä voitaisiin rakentaa monimuotoisempi, tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi.

9

TEKSTI MILLA HEININEN KUVA MIKKO LANKILA

Elämä Campin jälkeen

Campin perustamisen jälkeen päätoimittajan puikkoihin hyppäsi Laura Helin. Opintojensa aikana hän oli monessa toiminnassa mukana, ja päätyi lopulta Ruotsiin radiotoimittajaksi.

Mitä hänelle kuuluu nyt?

Viestintätieteitä pääaineenaan opiskellut Helin oli jo opintojensa alussa kiinnostunut toimittajan työstä. Campiin hän oli kirjoittanut muutaman jutun ennen päätoimittajaksi hakemista.

– En ole johtajatyyppiä, mutta koin oman ainejärjestön lehden turvalliseksi paikaksi kokeilla siipiäni sekä toimittajana että johtotehtävissä.

Helinin mukaan päätoimittajuus oli monipuolista ja vaihderikasta, ja hän ehti osallistua monenlaisiin tehtäviin: juttujen suunnittelun lisäksi Helin muun muassa taittoi osan numeroista ja oikoluki tekstit.

Tehtävää oli paljon, mutta apua löytyi ympäriltä.

– Campin toimituksessa oli mukana mahtavia tyyppejä, joten heidän kanssaan yhteistyön tekeminen oli palkitsevaa.

Ensimmäisen työpaikkansa sanomalehdessä Helin sai työharjoittelun muodossa Tukholmasta oltuaan vuoden Campin päätoimittajana. Paikkaa hakiessaan hän käytti hyödyksi Campiin tekemiään juttuja. Aktiivisesta järjestötoiminnasta kandivaiheessa sekä Campissa mukana olemisesta on ollut Helinille hyötyä työnhaussa myöhemminkin.

Päätoimittajuuden jälkeen Helin on tehnyt viestinnän töitä sekä palkattuna työntekijänä että freelancerina. Tällä hetkellä hän asuu Tukholmassa ja työskentelee päätoimisena radiotoimittajana Sveriges Radiolla. Helin myös kirjoittaa gradua tarkoituksenaan valmistua vuoden kuluessa. Lisäksi hän kirjoittaa matkailuun ja ekologisuuteen keskittyvää Laura Linnea -blogia, kuvaa Youtube-videoita ja toimii aktiivisesti Instagramissa nimimerkillä @laurahelini.

10

Helin haluaa työskennellä median parissa myös tulevaisuudessa, sillä niin lehti- kuin radiotoimittajuuskin ovat vieneet sydämen mennessään.

– Riippumatta siitä, tulenko tulevaisuudessa asumaan Ruotsissa vai Suomessa, haluaisin työskennellä toimittajana.

Lisäksi Helin haluaisi päästä kokeilemaan televisiotyöskentelyä, ja myös viestinnän tehtävät hyväntekeväisyysjärjestöissä kiinnostavat.

Vaikka Helin on ehtinyt tekemään jo monenlaista, ei hän vielä tarkalleen tiedä, mikä on hänen unelmatyönkuvansa. Hän kehottaakin luomaan urapolusta omanlaisen ja kannustaa tekemään töitä haaveiden eteen.

– Ei kannata ottaa liikaa mallia ja paineita muiden työllistymisestä. Oma juttu löytyy vain kokeilemalla, ja siihen asti kannattaa kokeilla kaikkea kiinnostavaa!

OPINNOT JA TYÖELÄMÄ

Hyvä viestinnän opiskelija, Tiesitkö, että sinäkin olet oikeutettu Journalistiliiton tarjoamaan tukeen ja turvaan?

Työelämään siirryttyäsi olet edelleen tervetullut jäseneksi, toimit sitten tiedottajana, toimittajana tai muuna viestintäammattilaisena. Jäsenenämme saat muun muassa • Pressikortin • Lakimiestemme palvelut, kuten neuvontaa työsopimuskysymyksissä ja apua free-palkkioneuvotteluihin.

• Matkustaja-, tapaturma- ja oikeusturvavakuutuksen • Pääsyn koulutus- ja muihin tapahtumiimme • Työttömyyskassan jäsenyyden (työsuhteisena) – toimeentulosi on turvattu työttömyyden sattuessa.

• Mahdollisuuden liittyä Journalistiliiton kasvavan työosuuskunnan eli Mediakunnan yhteisöön. Mediakunta muun muassa hoitaa puolestasi freetyön laskutuksen ja kirjanpidon.

• Ammattilehti Journalistin ja sähköiset jäsenkirjeemme • Oikeuden käyttää liiton lomamökkejä eri puolilla Suomea • Alennusta useista tuotteista ja palveluista

Tutustu palveluihimme tarkemmin osoitteessa journalistiliitto.fi.

Ota yhteyttä ja kysy lisää: journalistiliitto.fi/ yhteystiedot.

Tervetuloa vahvistamaan joukkoamme – ja edistämään omaa uraasi!

Figaro seisoo nyt luovan uran ja opintojen risteyksessä

– Miten käy yliopisto-opinnoille musiikkimaailman näyttäessä artistille vihreää valoa?

Joonas Lahtinen, artistinimeltään Figaro lukeutuu tämän hetken kuumimpiin nouseviin artisteihin Suomen musiikkikentällä. Mitä moni ei kuitenkaan lupauksesta tiedä on se, että Lahtisella on elämässään musiikkimaailman ohella täysin toisenlainen maailma, maailma korkeakouluopintojen parissa.

12

ahtinen opiskelee Jyväskylän yliopistossa kolL matta vuotta journalistiikkaa, jonka lisäksi opinnot koostuvat viestinnän, yhteiskuntatieteiden

sekä kirjallisuustieteiden opinnoista. Kandidaatin tutkinnon Lahtinen on suunnitellut suorittavansa neljässä vuodessa, ja pohtii maisterivaiheen suorittamista mahdollisesti jossain muualla, esimerkiksi Helsingissä. Vahva taiteellinen ambitio artistilla on omien sanojensa mukaan ollut kuitenkin aina, ja musiikki sekä musiikin teko on ollut kuvioissa mukana koko yliopistoajan. Ensimmäisenä vuonna Lahtiselta puuttui vielä levytyssopimus, mutta toisen opiskeluvuoden aikana kuviot saivat uuden käänteen, kun katsetta sai suunnata entistä enemmän musiikkimaailmaan ensimmäisen levytyssopimuksen myötä.

Lahtista kuunnellessa käy nopeasti selväksi, että vaikka lahjakkuus ei missään nimessä rajoitu vain musiikin luomiseen, on musiikkimaailma se suunta jonne sydän vie. Toisaalta nykymaailman luomat mahdollisuudet luovalla alalla tulevat varmasti olemaan uudenlainen valttikortti, sillä uudistuksia alalla tullaan takuuvarmasti näkemään tulevien vuosien aikana. Musiikkiala omaa tietyllä tapaa epävarman ja epävakaan luonteen, eikä Lahtinen sulje pois akateemisen sekä musiikkialan yhdistämistä tulevaisuudessa.

Vaikka luova ala on tietyllä tapaa ollut Lahtisen ajatuksissa enemmän tai vähemmän aina, ei polku alan pariin ole ollut täysin suoraviivainen. Työuraa on aloitettu nuoruudessa ravintola-alalla sekä päiväkodissa, ja opiskelujen myötä skaalaa on laajennettu muun muassa kesätoimittajaan Keskisuomalaisessa sekä levyarvostelujen ja muiden juttujen muodossa freelancerina. Uran luominen musiikkialalla on aina ollut mielessä, mutta se on realisoitunut Lahtiselle vasta viime vuosien aikana, sen myötä kun on päässyt mukaan tiettyihin piireihin ja tekemään myös muille musiikkia. Ansaintalogiikka alalla on kuitenkin erilainen verrattuna moneen muuhun alaan, erikoisen siitä tekee muun muassa se, että tulot saattavat kilahtaa tilille vasta vuosien päästä julkaisun teosta. Koronan myötä esimerkiksi mahdolliset keikkatulot ovat Figaron osalta jääneet suuremmaksi osaksi kokonaan pois, sillä keikkoja ei normaaliin tapaan ole voitu järjestää. ”Kaverin kanssa pohdittiin, että on hauskaa, miten korkealle Spotify-listalla voi kohota, vaikka en ole tehnyt vielä yhtään keikkaa Figarona.”

“Opiskelut on niin sanottu plan B musiikinteon ohella, mutta niiden yhdistäminen on mahdollista. Koulutus on tietyllä tapaa sellainen sosiaalinen normi, että sitä odotetaan sulta, mikä on vähän tyhmää, koska se ei välttämättä sovi kaikille ja kaikki tekee omalla tavalla. Mutta ehkä se on omalla kohdalla sellainen sisäinen halu perehtyä noihin aiheisiin ja oppia lisää. ” Yliopisto-opinnot ovat Lahtisen mukaan avartaneet omaa ajattelua, ja sekä korkeakouluopintoja että musiikkimaailmaa pystyy varmasti valjastamaan toisiaan tukeviksi työkaluiksi tilanteesta toiseen tulevaisuudessa. Ennakkoluuloja tulokas ei koe kohdanneensa musiikkiuransa aikana ja arveleekin ennakkoluulojen todennäköisesti kohdistuvan alalla muihin kuin valkoisiin heteromiehiin. Esimerkiksi naispuolisten tekijöiden sekä vähemmistöjen tilannetta Lahtinen pohtii enemmän ongelmalliseksi vahvasti miesvoittoisella alalla.

TEKSTI RIINA MALPAKKA KUVAT MII VUORENSALMI & JULIUS KONTTINEN

13

Uran luominen musiikkialalla on aina ollut mielessä, mutta se on realisoitunut Lahtiselle vasta viime vuosien aikana, sen myötä kun on päässyt mukaan tiettyihin piireihin ja tekemään myös muille musiikkia.

On sanomattakin selvää, että musiikki- ja kulttuuriala kokevat tällä hetkellä normaalia vaikeampia aikoja. Figarolle ajat ovat olleet kuitenkin musiikkiurallisesti kaikkein merkittävimpiä aikoja. Yhteistyön esikuvansa Paula Vesalan kanssa artisti itse nimeää uransa isoimmaksi käännekohdaksi, jolloin oikeasti tajusi ensinnäkin sen missä mennään, mutta myös sen, mitä kaikkea toivon mukaan on edessä. Livekeikkojen puuttumisen artisti kokee ristiriitaisena, sillä samaan aikaan niiden puuttuminen luo enemmän aikaa ja mahdollisuuksia musiikkiuran sekä opiskelujen tasapainottamiseen ja yhdistämisen, mutta toisaalta vie mahdollisuuden tietynlaiseen yhteyteen artistin ja kuuntelijoiden välillä.

Uutena artistina oman kohdeyleisön löytäminen ilman livevetoja voi tuntua vaikeammalta, mutta Lahtinen suhtautuu asiaan kuitenkin luottavaisen itsevarmana.

“Livekeikkoja ehtii vielä tehdä, kun aika on oikea.” ”Tykkään esiintyä. Kyllä esiintyminen aina jännittää, mutta musiikin kanssa esiintyminen on niin erilaista koska tietyllä tapaa musiikki vie ihan eri tavalla. Mutta jos miettii, olenko enemmän studiotekijä vai esiintyjä, niin kyllä enemmän tykkään sitä musiikkia tehdä.”

Maailmantilanteen myötä myös muutto Helsinkiin tuli artistille mahdolliseksi, eikä enää tarvitse käyttää aikaa Jyväskylä - Helsinki välin reissaamiseen. Tämän Lahtinen on kokenut itselleen suurena helpottavana tekijänä, vaikka tilanne muuten on monelle haastava. Totuttujen opiskelutapojen ja kontaktien puuttuminen on hankaloittanut joidenkin asioiden opiskelua, mutta muuten artistin tapauksessa etäopiskelu on oikeastaan osoittautunut hyödylliseksi aikatauluttamisen ja arjen pyörittämisen kannalta. Hankalin puoli Lahtisen

14

mielestä muodostuu artistiuden ja opintojen yhdistämisessä yleisesti, sillä välillä saattaa olla täysiä työviikkoja studiolla, jolloin opintojen aikatauluttaminen illalle pitkän studiopäivän jälkeen tuntuu järjettömältä.

Oman haasteensa tuo myös aikataulujen vaihtelevuus luovalla alalla, jolloin voi olla mahdotonta tietää ja suunnitella aikatauluja sitovasti etukäteen.

Lusikkansa soppaan tuo myös tietenkin eri tahojen aikataulujen yhteensovittaminen, sillä kyse ei ole ainoastaan Lahtisen oman kalenterin sisällöstä.

Vaikka välillä kaikki tuntuukin yhtälöltä jota ei voi ratkaista, on musiikin tekeminen se, mitä Lahtinen rakastaa, eikä artisti halua tinkiä myöskään työn alla olevasta tutkinnosta. ”Toisaalta tää aika on ollut mulle sellaista, että mielellään haluaakin pysyä kiireisenä ettei ehdi ahdistua. Musiikin teko on myös itselle sellaista tietynlaista terapiaa, jonka avulla pystyy käsittelemään omia kipukohtia”, Lahtinen pohtii.

Oma motivaatio yliopiston suorittamiseen on Lahtisen mukaan muuttunut ajan kuluessa, etenkin toisen opiskeluvuoden aikana musiikin astuessa mukaan kuvioihin. Hän itsekin on huomannut, että koulua aloittaessa motivaatiota löytyi enemmän kuin nyt, mutta toisaalta ilmiö on luonnollinen ottaen huomioon artistin tämän hetkisen nosteen ja koko kehityskaaren musiikkialalla. Tälläkin hetkellä motivaatio on vaihteleva, mutta artisti ehdottomasti kokee valmistumisen itselleen tärkeänä.

Perheen sisältä löytyy myös oma äiti, joka kovasti kannustaa artistia yliopisto-opintojen suorittamiseen. Ala aidosti kiinnostaa Lahtista niin paljon, että myös se motivoi suorittamaan opinnot loppuun, toki omalla tahdilla.

“Eihän tässä ole mikään kiire”, Lahtinen kiteyttää.

Y

L

R LOCA U O

TRADE

MARK

W W W. C A R L I N G S . C O M

J

EA

NS ST

E R O

CoMedian jäsentarraa näyttämällä saat

-15%

kaikista tuotteista Vaasan Carlings-myymälässä.

Carlings Vaasan löydät Espen-kauppakeskuksesta.

VENN VAASA

tankkiviinit 4,00 € /12cl

#vennvaasa #comediary REWELL CENTER, VAASA

COMEDIA ry

– visuaalinen brändi suunnannäyttäjänä

Flow Festival on musiikki- ja taidefestivaali, joka järjestetään vuosittain Helsingin Suvilahdessa. Flow tunnetaan ennen kaikkea sisällöstään, mutta myös erottuvasta visuaalisuudestaan. Festivaali pyrkii olemaan ajan hermoilla niin musiikin, taiteen, kulttuurin, ruuan kuin koko visuaalisen paketinkin osalta. Visuaalisuus kulkee mukana alusta alkaen suunnittelusta toteutukseen. Saimme haastatteluun Flow’n myynti- ja markkinointipäällikkö Vilja Grotenfeltin, joka kertoi meille visuaalisuuden merkityksestä festareille.

TEKSTI JULIANA HULKKONEN & SANNA KELTANEN KUVAT FLOW FESTIVAL / KONDRUKHOV KONSTANTIN, SAMULI PENTTI & PETRI ANTTILA

Flow on palkittu graafisesta ilmeestään useita kertoja ja se onkin keskeinen osa festivaalin visuaalisuutta. Pyrkimyksenä on erottautua tunnistettavilla fonteilla ja typografioilla, ja ilmeeseen käytetäänkin erityisen paljon suunnittelutyötä. Viimevuosina bränditoimisto TSTO on suunnitellut Flow’n ilmeen.

Visuaalinen ilme erottuu kaikissa Flow’n omissa kanavissa, markkinointikampanjoissa sekä tapahtuman aikaan festivaalialueella. Sosiaalinen media tukee markkinointiviestintää, ja tämän vuoksi festivaalialueella halutaan tarjota kävijöille mahdollisuuksia jakaa kuvia helposti tunnistettavassa ympäristössä. Flow’lla on lisäksi oma vaatemallisto, minkä avulla festivaalien imago näkyy niin medioissa, digitaalisilla alustoilla kuin katukuvassakin.

Lavasuunnittelu on myös osana festarin visuaalisuutta. Balloon stagesta, jonka lavan keskellä on suuri pallo, on tullut yksi Flow’n tunnistettavimmista elementeistä. Koko festivaalialue suunnitellaan upean näköiseksi ja se tarjoaa hyviä kuvauslokaatioita joka suunnasta. Esimerkiksi FLOW-kirjaimet ovat klassikkotausta festarivieraiden kuvissa. Tapahtumapaikalla tulee huomioida myös kävijöiden turvallisuus ja esteettömyys, joihin voidaan vaikuttaa visuaalisilla valinnoilla.

Flow pyrkii olemaan itse suunnannäyttäjän roolissa, myös kansainvälisten festareiden keskuudessa.

Suunnitelmissa edetään festivaali kerrallaan ja seuraavan vuoden festivaalia aletaan valmistella heti edellisen jälkeen. Kokonaisuuden luominen on pitkä prosessi, mutta usein ensimmäiset julkaisut seuraavan vuoden festivaalista esitetään jo edellisen vuoden lopussa. Flow muuttuu ja kehittyy joka vuosi, ja siksi se mahdollistaa myös työntekijöille jatkuvasti uusia kokemuksia.

Vastuullisuus kulkee mukana Flow’n liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla ja on myös visuaalisen ilmeen kannalta tärkeä tekijä. Visuaaliseen ilmeeseen pyritään sisällyttämään vuosittain jotain uutta ja ajankohtaista. Ajatuksena on kuitenkin pystyä hyödyntämään valittuja elementtejä mahdollisimman pitkään.

Alueen visuaalinen ilme noudattaa tietynlaista jatkumoa, jotta alueelle ei tarvitse tuottaa vuosittain uusia banderolleja ja materiaaleja. Samalla Flow:n visuaalinen ilme pysyy tunnistettavana, mikä on yksi tavoitteista.

Visuaalisuus on osa brändimme identiteettiä.

Yhteistyökumppanit tuovat festivaaleille omia elementtejään. Kumppanien logoja ei muuteta, mutta kaikki niiden tarjoama materiaali hyväksytetään Flow’n tiimillä yhtenäisen kokonaisuuden luomiseksi. Kumppanuuksissa ei lähdetä kuitenkaan liikkeelle visuaalisesta yhteensopivuudesta vaan keskitytään siihen, mitä lisäarvoa ne voivat antaa yleisölle. Yhteistyökumppanit voivat tarjota esimerkiksi erilaisia brändättyjä kuvausseiniä. Myös valaistuksella halutaan luoda yhtenäistä ilmettä, minkä vuoksi yksi taho vastaa siitä koko alueella.

Flow’n visuaalisuuteen ei tietoisesti oteta vaikutteita muilta festivaaleilta. Se pyrkii olemaan itse suunnannäyttäjän roolissa, myös kansainvälisten festivaalien keskuudessa. Toki kaikki ympärillä tapahtuvat ja ajankohtaiset asiat vaikuttavat sekä näkyvät myös Flow’n kokonaisuudessa joissakin määrin. Osa festivaalivieraista tulee Suomen ulkopuolelta, minkä vuoksi on tärkeää pitää ilme kansainvälisestikin tunnistettavana.

Flow haluaa, että kävijöille jää festivaalien visuaalisuudesta mieleen upea kokonaisuus. Festivaalikansa odottaa elämyksiä ja näitä Flow pyrkii tarjoamaan. Elämyksellisen kokonaisuuden rakentamisessa myös visuaalisuudella on merkittävä rooli.

17

Ivana Helsinki – taiteilija suomalaisen muotitalon takana

Tunnettavan ja mieleenpainuvan brändin luominen on aina haaste. Uusia brändejä syntyy jatkuvasti ja samaan aikaan monet ajautuvat vuorostaan konkurssiin. Ongelmaksi muodostuu usein joko epäselvä visio, alati vaihtuvat trendit tai puutteet markkinoinnissa. Aallonharjalla on pysyttävä luomisprosessin jälkeenkin, eikä usko omaan tekemiseen saa horjua missään vaiheessa.

TEKSTI JASMIN KOSKELA & IIDA KULHUA KUVA IVANA HELSINKI

i

”

Täytyy olla hyvin selkeä sekä tunnistettava estetiikka, sielunmaisema sekä kädenjälki.

Se on tänä päivänä todellinen haaste, sillä kilpailua on paljon ja muista erottautuminen vaikeaa.

uonna 1998 perustettu Ivana Helsinki on ensimmäinen pohjoismainen brändi, jonka mallistoja on nähty Pariisin ja New Yorkin muotiviikoilla. Sukelsimme suomalaisen muotitalon alkutaipaleelle ja saimme tietää lisää muun muassa brändin ensiaskeleista. Pääsimme myös haastattelemaan Ivana Helsingin perustajaa Paola Suhosta, joka on omien projektiensa lisäksi tehnyt sekä tuotekehittelyä että printti- ja konseptisuunnittelua esimerkiksi Topshopille, Googlelle ja Coca-Colalle.

V

Ivana Helsinki on saanut alkunsa perustaja Paola Suhosen ajatuksesta perustaa nimeänsä kantava vaatemallisto. ”Olen alun perin vaatesuunnittelija koulutukseltani, ja jo ensimmäisellä vuosikurssilla päätin haluavani lähteä yrittäjäksi – yrittäjäperheestä lähtöisin olevana yrittäjyys on aina kiinnostanut. Noihin aikoihin oman designer malliston tekeminen ja indie-fashion oli Suomessa myös aika uusi juttu”, Suhonen kertoo.

Nostalgista vintagea, printtikuvioita ja herkullinen värimaailma – Paola Suhosen visio oli lähteä luomaan moderneja, uuden ajan printtikuoseja. Suhosta on aina kiinnostanut historia ja erityisesti esimerkiksi 50-luvun muotoiluhistoria. ”Myös printtisuunnittelu on aina vetänyt minua puoleensa, ja printit ovatkin olleet vahva osa suomalaista muotoiluperinnettä. Vaate taiteena -ajatuksen mukaisesti vaatteet ovat uniikkeja kappaleita materiaaleistaan lähtien ja näin ollen myös materiaalit suunnitellaan itse sen sijaan, että käytettäisiin valmiita tai toisen designerin tekemiä kankaita. Siten vaatteista tulee vielä enemmän niin sanottuja ‘art pieceja’, eli itsenäisiä taideteoksia”, Suhonen sanoo.

Identiteetin löytäminen ja erottautuminen muista on brändin luomisessa tärkeintä.

Ivana Helsinki on Suhosen oma henkilökohtainen taideprojekti. Hän on aina ollut hyvin yrittäjähenkinen ja yrityksen taiteellinen sekä kaupallinen puoli onkin hoidettu pääasiassa täysin itse yrityksen sisällä. ”Ajatuksena oli alusta asti välittömästi lähteä kansainvälisille markkinoille, sillä tiedostin, että tällai-

”

sella niche-brändillä luonnollisesti on oma todella vahva estetiikkansa. Kansainvälisille markkinoille heti suuntautuessa vaatteilla olisi globaali asiakaskunta, josta löytyisi tarvittava määrä Ivana Helsinki -mielisiä henkilöitä. Tämä lähtökohta oli siis todella tietoinen valinta alusta asti”, Suhonen kertoo.

“Olemme lähteneet aika pienestä liikkeelle, ja kasvattaneet yritystämme orgaanisesti tulorahoituksella. Tämä on kuitenkin tarkoittanut vuosien varrella valtavaa määrää työtä, sillä yrittäjyys on todellakin elämäntapa. Tyypillisestä työpäivästäni sen verran, että parhaimmillaan tulen esimerkiksi aamulla seitsemältä töihin ja jatkan töitäni vielä pitkälle yöhön” Suhosen mukaan oman brändin luomisessa tärkeintä on löytää oma identiteetti ja sielukkuus, minkä lisäksi muista brändeistä erottautuminen ja uskollisuus omalle jutulle ovat myös oleellisia asioita.

“Esimerkiksi omana taideprojektinani Ivana Helsingin luominen on ollut itselleni luontevaa, sillä kaikki asiat suodattuvat minun kauttani. Brändin luomisessa oman jutun löytämisen lisäksi on tärkeää miettiä, onko kyseessä esimerkiksi puhtaasti kaupallinen vai designer brändi. Tasapainottelu kaupallisuuden sekä taiteellisuuden välillä onkin tässä ehkä se suurin haaste, sillä haasteita ja ongelmakohta löytyy yleensä juuri kaupallisuuden hallitsemisesta”, Suhonen lisää.

Suhonen nostaa myös muutamia vinkkejä tunnettavan brändin luomiseen. ”Täytyy olla hyvin selkeä sekä tunnistettava estetiikka, sielunmaisema sekä kädenjälki. Se on tänä päivänä todellinen haaste, sillä kilpailua on paljon ja muista erottautuminen vaikeaa”, Suhonen linjaa.

Lopuksi hän korostaa kaupallisen puolen hiomista timanttiseen kuntoon.

“Olen itsekin hyvin kaupallisesti orientoitunut, vaikka taidepuolelta tulenkin. Lisäksi toinen brändin perustajista eli siskoni on käynyt kauppakorkean, joten sieltä tuli myös tiettyä osaamista – tästä syystä olemme itse käyttäneet esimerkiksi markkinoinnin ammattilaisia melko vähän.”

19

LUOTTAMUS, RAKKAUS, ONNI, YHTEINEN TUTORPROJEKTI

TEKSTI TIIA JYRKKÄ KUVAT SARA ALASUUTARI & VAASAN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

VYY:n vuoden 2021 tutorprojekti on lähtenyt vauhtiin tutorkoordinaattorien valinnalla. Tänä vuonna uusien opiskelijoiden tutoroinnista suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa vastaa viestinnän opiskelija Salla Raittila. Salla toimi viime vuoden tutorprojektissa tutorin tehtävässä, ja kuvaileekin viime vuoden projektia ikimuistoiseksi. Toimiminen tutorina sytytti hänessä palon päästä kehittämään projektia entisestään. Lisäksi ainejärjestötausta sekä halu haastaa itseään ohjasivat Sallaa hakemaan tutorkoordinaattorin tehtävään.

”Projektin hienous piilee yhdessä tekemisessä”

V

uoden 2021 tutorprojektin slogan Luottamus, rakkaus, onni, yhteinen tutorprojekti kuvaa hyvin sitä, mistä tutorprojektissa on Sallan mukaan kyse. ”Omalla kohdallani se loi monia uusia ystävyyssuhteita ja antoi ainutlaatuisia kokemuksia”, hän toteaa viime vuoden projektiin viitaten.

Tutorprojekti alkaa jo keväällä tutorkouluttajien ja tutoreiden valinnoilla sekä koulutuksilla. ”Odotan, että projektin sisällä saadaan luotua hyvää ryhmädynamiikkaa, ja koulutusten osalta valmistaudutaan syksyyn mahdollisimman hyvin”, Salla kuvailee.

Tänä vuonna projektin suunnittelussa keskitytään erityisesti varautumaan erilaisiin vaihtoehtoihin fuksisyksyn toteutuksessa. Salla toivoo, että tuleva fuksisyksy pystyttäisiin järjestämään mahdollisimman normaaleissa olosuhteissa, ja uudet opiskelijat pääsisivät tutustumaan toisiinsa myös lähitapahtumissa. Keskeisimpänä tavoitteena on kuitenkin luoda paras mahdollinen tutorprojekti vallitsevassa tilanteessa sekä rakentaa ikimuistoinen fuksisyksy uusille opiskelijoille.

Vuosi 2021 tuo tutorprojektiin myös muutoksia, sillä projekti laajenee kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin.

Mikko Salusjärvi toimii Sallan lisäksi toisena tutorkoordinaattorina ja vastaa uusien kansainvälisten tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden tutoroinnista. Tavoitteena on luoda mahdollisimman yhtenäinen ja toimiva projekti muutoksen myötä.

Tutorkoordinaattoreiden taustalla on kuitenkin VYY:n vahva tuki, ja projektia rakennetaan ison tiimin voimin. Sallan mukaan tutorkoordinaattorin tehtävänä on suunnitella yhdessä kouluttajien

kanssa projektille runko, jonka avulla tutorit pystyvät ohjaamaan uusia opiskelijoita yliopistoelämän alkuvaiheessa. ”Vaikka olen tässä projektissa koordinaattorina, en kuitenkaan tee tätä yksin”, Salla toteaa.

Hän korostaa, että projektia tehdään yhdessä toisen koordinaattorin, kouluttajien ja tutoreiden voimin. Tutorkoordinaattorin vastuulla on kuitenkin pitää projektin kokonaisuus hallinnassa sekä toimia kaikkien projektiin osallistuvien tukena. Salla haluaa tutorkoordinaattorina olla helposti lähestyttävä, jolta uskalletaan kysyä rohkeasti apua. Tämän vuoden tutorien haku on päättynyt, mutta Salla rohkaisee myös jatkossa kaikkia kiinnostuneita hakemaan mukaan ainutlaatuiseen projektiin. Hän suosittelee tutorprojektiin osallistumista jokaiselle, joka on innokas tekemään asioita yhdessä huipussa porukassa, järjestämään tapahtumia sekä auttamaan uusia opiskelijoita yliopistoelämän alkuun. Projekti tarjoaa loistavaa kokemusta tiimityöskentelystä sekä mahdollisuuden osallistua poikkitieteelliseen toimintaan. ”Tutorprojekti on ainutlaatuinen kokemus, jonka muistaa varmasti lämmöllä myös tulevaisuudessa”, Salla toteaa lopuksi.

21

TEKSTI TEKSTI VEERA VEERA RÖYTTÄ RÖYTTÄ KUVITUS KUVA VEERA VEERANISKANEN NISKANEN

Todellisuuden rajamailla

S

elaan Instagramia. Ruudulle ilmestyy toinen toistaan upeampia kuvia – epätodellisilta näyttäviä maisemia, täydellisen kiiltäviä hiuksia ja virheettömän sileitä ihoja. Ihailen sitä kaikkea, kunnes tunne muuttuu salakavalasti kateudeksi. Mietin omia otoksiani puhelimen galleriassa ja mieleni tekisi saman tien poistaa kaikki. Jälkeenpäin tulen yleensä järkiini. Mietin, miksi tuossa tilanteessa on niin vaikeaa muistaa, että kaikki ne näkemäni kuvat ovat muokattuja. Niissä on käytetty filttereitä, säädetty kirkkautta, kontrastia ja saturaatiota. Niistä on poistettu näppylät ja varmaan paljon muutakin.

Minä, joka pidän itseäni medialukutaitoisena ja kriittisenä ihmisenä, unohdan tämän joka kerta. Miten se on mahdollista?

Osallistun kuvanmuokkauskulttuuriin itsekin. Tätä kolumnia kirjoittaessani pysähdyin pohtimaan, milloin viimeksi olen julkaissut kuvan ilman mitään käsittelyä. En muista. Voi olla, että en koskaan. Entä voisinko tehdä niin? Ajatus tuntuu yllättävän epämukavalta. Muokkaan kuvia, koska rakastan kauneutta, enkä tiedä voisinko luopua siitä. Rakastan myös kauniiden kuvien katselemista, vaikka se saakin minut usein tuntemaan itseni huonommaksi.

Voisiko isompaa ristiriitaa enää olla? Luulen, että olen koukussa esteettisyyteen ja juuri se sokaisee minut – kerta toisensa jälkeen. En voi kuitenkaan olla ainoa, koska sosiaalinen paine kuvien käsittelemiseen on jo niin valtava. Ehkä voidaan puhua jo normista.

22

”Luulen, että olen koukussa esteettisyyteen, ja juuri se sokaisee minut.”

Parantelun ja manipuloinnin raja on häilyvä. Moni on varmasti sitä mieltä, että alivalottuneen kuvan kirkastaminen on täysin hyväksyttävää, mutta henkilön ruumiinrakenteen muuttaminen ei. Tähän väliin mahtuu kuitenkin paljon. Persoonallinen muokkaustyyli on monelle itseilmaisun väline ja harrastus, jolloin kyse on jo omasta taiteenlajistaan. Onkin siis hyvin vaikea sanoa, kenelle jää vastuu muokattujen kuvien seurauksista. Parin vuoden takaisen Turun yliopiston tutkimuksen mukaan jopa puolet 16–24-vuotiaista nuorista kokee ulkonäköpaineita sosiaalisen median takia. Vaikka kuvien käsittelystä puhutaan julkisuudessa avoimemmin kuin koskaan ennen, todellisuus tuntuu silti hämärtyvän yhä kauemmaksi visuaalisuuden valtaamassa internetissä, jossa kauneudesta on tullut menestyksen avain. Ehkä tulevaisuudessa editointivinkkien sijaan voisimmekin jakaa toisillemme hieman useammin luonnollisuutta – se on loppujen lopuksi kaikkein kauneinta.

MIELIPIDE

Yksin Oletteko koskaan olleet ison ihmisjoukon ympärillä, ja silti kokeneet olevanne yksinäisempiä kuin koskaan ennen? Aivan kuin kaikki muut olisivat saaneet ohjeet oikeanlaiseen puhumiseen, toimimiseen ja käyttäytymiseen, mutta sinä istut yksin ja mietit, mitä helvettiä tapahtuu? Naurahtelet ehkä välillä, yrität esittää kuuluvasi joukkoon. Pelkäät, miltä näytät muiden silmissä, etkä halua päästää heitä liian lähelle. Muuten saatat särkyä.

Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, itsensä suojelusta tulee arkipäivää. Muita ei vain yksinkertaisesti päästetä lähelle. Silti joskus iltaisin voi löytää itsensä haaveilemasta, miltä tuntuisi uskaltaa. Millaista olisikaan riisua se raskas naamari kasvoiltaan ja huutaa: ‘’Tässä minä olen ja minä kelpaan!’’? Kun hautautuu yksinäisyyteen, unohtaa kuka on. Unohtaa omat tarpeensa ja yrittää vain selviytyä. Ehkä haalii ympärilleen joukon, joka saattaa tuntua oikealta, vain ettei tarvitse kulkea yksin. On kuitenkin vaikea löytää itselleen sopivaa joukkoa, jos ei uskalla näyttäytyä.

Ihminen on laumaeläin, joka ei pärjää yksin. Se, joka on joskus menettänyt kaikki ihmiset ympäriltään, voi erityisesti ymmärtää tämän. Se jättää arvet, joita aika ei voi parantaa - itsensä hyväksymisestä tulee hankalaa. Niinpä sopeudumme. Käytämme naamaria, jotta voimme suojella itseämme parhaamme mukaan. Kuvittelemme, että ihmiset itsessään riittäävät - silloinhan ei enää ole yksinäinen. Joskus onnistumme, joskus emme.

TEKSTI SARA GÜVEN

Ehkä tämä kaikki johtuu omista epävarmuuksistamme. Olemme hautautuneet niihin niin syvälle ettemme enää osaa itse purkaa niitä. Kun joku on joskus kertonut, ettet riitä sellaisena kuin olet muille, muistat sen ikuisesti. Emme halua menettää ihmisiä ympäriltämme, vaikkeivat he olisikaan meille oikeita. Ainoa, joka tilanteen voisi ratkaista, olisi se henkilö, jonka seurassa voisimme unohtaa sosiaalisen paineen ja hengähtää.

Kun tapasin viimein ihmisen, jonka seurassa pystyin unohtamaan omat vaikeuteni, oli kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. Pystyin jälleen hengittämään. En enää murehtinut itseäni, olemustani, sanojani, tekojani ja ulosantiani. Tiesin riittäväni sinulle juuri sellaisena kuin olen. Silloin löysin itseni. Ymmärsin, kuka se pieni mytty sisälläni on, jota olen vuosikaudet piilotellut. Oli kuin olisin löytänyt hylätyn kissanpennun, joka minun nyt täytyi tutustuttaa maailmalle ja kertoa, ettei kukaan enää voisi sinua satuttaa. Olin vihdoin onnellinen, eikä kukaan sitä minulta voisi enää riistää.

23

TEKSTI TEEA LAMPILA KUVITUS VEERA NISKANEN

CRUUNU VAI CLAAVA

Tavoitteena esteettisyys?

Täydellisen harmoninen Instagram-feed, kasvoja sumentavat filtterit ja taidokkaasti muokatut leivontavideot saavat elämän näyttämään kauniilta ja helpolta. Todellisuudessa kuvien ja videoiden muokkauksiin on saattanut kulua useita työtunteja.

Miksi sosiaalisen median esteettisyyttä ihannoidaan ja mitä vaikutuksia sillä voi olla ihmisiin? Voiko nykypäivänä olla enää kiinnostava, jos ei halua panostaa visuaalisuuteen ja näyttäviin kuvakulmiin?

Mediasisällön tuottajien työn taustalla saattavat siis olla paineet sekä katsojalukujen toteutumisesta että sisällöllisestä kiinnostavuudesta, mikä saa heidät luomaan esteettisesti kaunista sisältöä.

E

nnen oli tavallista julkaista kuvia ja videoita matalalla kynnyksellä sosiaaliseen mediaan.

Nykyään sisältöjä tuotetaan entistä ammattimaisemmin, jolloin mediaesitykset ovat hiljalleen muuttuneet myös esteettisesti kauniimmiksi. Tämä luo takuulla onnistumisen paineita tavallisille sosiaalisen median käyttäjille, sillä massasta ei ehkä haluta erottautua. Toisaalta, osa ihmisistä myös aidosti nauttii siitä, kun saa toteuttaa itseään ja luovia ideoitaan. Kuka on päättänyt, että kuvien pitää näyttää huolitelluilta ja täydellisiltä?

Vaikka estetiikka ajatellaan usein kauneuden tai esteettisen kokemuksen esittämisenä, kytkeytyy se myös vahvasti osaksi taidetta. Tämä on johtanut siihen, että yhä useammat ihmiset leikittelevät Internetissä esimerkiksi ’’Odotukset vs. todellisuus’’ -aiheisilla sisällöillä, jotka rikkovat sosiaalisen median luomaa täydellisyyden illuusiota. Mielestäni somekuplan särkyminen on erittäin hyvä asia, sillä esteettisyyden esittäminen nimenomaan samaistuttavana asiana voi helpottaa ulkonäköpaineita tai stressiä sosiaalisessa mediassa ’’onnistumisesta’’.

Faktat puhuvat puolestaan. On tieteellisesti todistettu, että esteettisesti kauniit kuvat, videot ja muut animaatiot houkuttelevat ja sitouttavat niiden katsojia seuraamaan kyseisiä mediasisältöjä.

Tämä aihe kiinnostaa erityisesti niitä mainostajia, jotka tekevät yhteistyötä sosiaalisen median vaikuttajien kanssa. Mediasisällön tuottajien työn taustalla saattavat siis olla paineet sekä katsojalukujen toteutumisesta että sisällöllisestä kiinnostavuudesta, mikä saa heidät luomaan esteettisesti kaunista sisältöä. Kun seuraajat kuluttavat tällaista tarkkaan harkittua sisältöä, he myös samanaikaisesti reflektoivat katsottua materiaalia omaan somesisältöönsä. Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi mediakenttä siirtyy pikkuhiljaa kohti tarkemmin harkittua sisältöä.

Jotta ihminen olisi kiinnostava, hänen ei mielestäni tarvitse tuottaa stereotyyppisen esteettistä sisältöä. On nimittäin erittäin vaikeaa luoda erotekijöitä siihen, mitä kukin kokee esteettisesti kauniiksi sosiaalisessa mediassa. Toisille se voi tarkoittaa pampaheinien asettelua, kun taas toisille rohkeutta kertoa omat ajatuksensa. Vaikka esteettisesti kaunis sisältö houkuttaa ostajia, ei sen tarvitse olla pääosassa – mikäli ei itse niin halua. Mielestäni esteettisesti kauniita kuvia on ihana katsoa ja tuottaa. On kuitenkin myös hyväksyttävä, että kaikissa ihmisissä sosiaalisen median estetiikat eivät herätä samanlaisia tunteita.

25

TEKSTI EINO VIITAMIES & VENLA ROUHIAINEN KUVITUS VEERA NISKANEN

Ulkopuolisuus. Tuntuu kuin ei kuuluisi oikein mihinkään.

Kahden tulen välissä liekit polttavat molemmilta puolilta.

Maailma on mustavalkoinen, mutta jotkut asettuvat tähän väliin. Isaac Sene ja N-sana sekä Rosa Coste ja musta kertovat siitä, kuinka tummat ihmiset voivat kokea oman minuutensa, ja kuinka on edelleen tärkeää puhua rasismista myös suomalaisten keskuudessa.

26

B

iiseissä on melankolinen atmosfääri ja sitä ruokitaan unenomaisella estetiikalla, joka loistaa läsnäolollaan sekä laulussa että käytetyissä soittimissa. Vaikka N-sanan melodia on aaltoileva ja eteerinen, kappaleeseen luodaan utuisuuden vastapainoksi kantaaottavuutta ajankohtaisilla lyriikoilla. Tämä suurentaa todellisuuden ja haavemaailman välistä kuilua. Saman kuilun voi nähdä myös Rosa Costen debyyttijulkaisulla musta, jossa artistin omakohtaiset kokemukset romuttavat utopiaa siitä, millaista on elää suomalaisena suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta samalla kokea vahvoja ulkopuolisuuden tunteita ihonvärinsä takia.

Teosten sanoma hukkuu valtavirtaan, eikä kenelläkään ole heittää pelastusrenkaita. Samoin käy myös keskustelulle rasismista suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä se lakaistaan maton alle tasaisemmin väliajoin kuin opiskelija-asunnon leivänmurut lattialta. Kappaleet toimivat hyvinä keskustelun herättäjinä, mutta onko sillä merkitystä, jos kukaan ei kuuntele. Rasismi sanana on monelle kuin kirosana.

Se toimii korvatulpan tavoin ja estää kuulemasta muiden mielipiteitä, mutta mahdollistaa silti oman näkemyksen julkituomisen. Kappaleet käsittelevät rasismiin liittyviä teemoja, tapahtumia ja asenteita, mutta sanaa ei silti koskaan mainita suoraan.

Vapaus olla oma itsensä ja toteuttaa itseään nousee kantavaksi voimaksi. Sene laulaa ”Haluun vaan olla vapaa, oman tilan oon valmis jakaa”. Halutaan olla vapaita ennakkoluuloista ja luoda itselleen ja muille turvallinen tila, jossa kaikilla on oikeus olla juuri sellaisia versioita itsestään kuin he haluavat olla. Coste tuo sanoituksissaan esiin tällaisen tilan puutteen henkilökohtaisen kokemuksen kautta (Rumba 2021). Suomalaisen kantaaottavan musiikin juuret eivät ulotu historiallisesti kovin kauas, mutta uuden aallon mukana on myös tullut artisteja, jotka ovat löytäneet itselleen sopivan paikan musiikkikentällä. On virkistävää huomata, että uudet artistit uskaltavat tarttua itselleen tärkeisiin ja henkilökohtaisiin aiheisiin ja tehdä niistä musiikkia julkisesti oman nimensä alla.

https://www.rumba.fi/uutiset/haastattelussa-rosa-coste-joka-valitsi-musiikin-ralliuran-sijaan-yrita%CC%88n-parhaani-mukaan-va%CC%88ltella%CC%88-kliseisia%CC%88-aiheita-jotka-on-jo-kuultu-kuten-rakkaus/

Artistit puhuvat kappaleissaan ulkopuolisuudesta.

Ulkonäkö ja henkinen kulttuuri-identiteetti ovat ristiriidassa keskenään. Ulkopuolisuutta koetaan myös henkisesti samanlaisten ihmisten ympäröimänä, mutta artistien kappaleista paistaa esiin ulkopuolisuuden tunne myös kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Ulkopuolisuus ei siis ole ihmisryhmä- tai maasidonnaista.

Monesti keskustelu vähemmistöjen kohtaamasta rasismista ja siihen liittyvistä rakenteellisista ongelmista johtaa väittelyyn sekä ad hominem -tyyliseen vastakkainasetteluun. Tätä ei todennäköisesti kumpikaan artisti halua, sillä se ei vie keskustelua eteenpäin tai ratkaise ongelmia. Tämä käy eritoten ilmi Senen lyriikoista: ”ei tääl näin paljoo himopahiksii vaan tietämättömii, suurin osa on hyvii.” Artistit haluavat tuoda omakohtaisia kokemuksiaan kuuntelijoiden ja valtavirran tietoisuuteen, ja näin edistää keskustelua.

Musta on Costen omakohtainen kokemus kasvamisesta Rovaniemellä (Rumba 2021).

Lyriikoista nousevat esiin kaipaus isän läsnäolosta, konkreettiset muistot äidistä ja kysymykset, joihin ei saada vastauksia.

Artistit luovat lyriikoillaan samankaltaisia todellisuuksia, vaikka heidän lapsuutensa ovatkin hyvin erilaisia.

Ilmassa on toivoa. Vaikka artistit ovatkin kohdanneet elämässään kipeitä asioita, on heidän tulevaisuutensa silti valoisa. Aiheeseen liittyviä keskusteluja tarvitaan, joten myös yleisön ja kuuntelijoiden on oltava aktiivisempia. Jokaisen meidän on tehtävä enemmän, jotta voimme nauttia upeasta musiikista tulevaisuudessakin.

27

P E ILI Hän katsoo peiliin, eikä tunnista itseään. Hän katsoo peiliin ja toivoisi olevansa kuka tahansa muu.

Oma ulkonäkö ei miellytä, eikä oma keho tunnu kodilta. Keho on sun temppeli, ne sanoo. Hän pudistelee päätään. Hän ei ole varma enää tietääkö, mitä hymy tarkoittaa. Siitä on hetki aikaa. Kyynel valuu poskella, mutta jos kysyttäisiin miksi, hän ei osaisi vastata.

Nuorempana kaikki oli helpompaa. Perinteistä, eikö. Oliko oikeasti helpompaa vai kultaako aika muistot, ja nyt henkinen taakka on vain ulkonäköä paljon isompi. Ennen oli enemmän kyse siitä, ettei riittäisi muille. Nykyään ei riitä edes itselleen. Hän seisoo peilin edessä. Torstaisin näky riittää hänelle, perjantaisin kyyneleet polttavat silmiä. Olisipa kauniimpi. Olisipa hoikempi. Olisipa hauskempi. Miksei itselleen voi koskaan riittää.

Hän on juhlien sydän. Hän nauraa ja itkee. Hän on täynnä elämää. Elämä paistaa hänen silmistään, ja hymystä voisi luulla, ettei mikään voisi koskaan satuttaa. Kaikki on hyvin, kunnes toiseksi viimeinen ihminen lähtee, ja jäljelle jää vain hän. On vaikea olla itsensä kanssa. Riittämättömyys ryömii sängyn alta ja tarttuu jalasta. Kiitollisuus kaikesta on vedetty aikoja sitten viemäristä alas. Peilistä katsovat edelleen vieraat kasvot. Ehkä huoneessa on sittenkin edelleen kaksi ihmistä.

Hän kastelee kasveja. Nekin ovat nuukahtaneet.

Hän menee suihkuun ja antaa veden virrata kasvoilla. Ehkä jalat ovat kuin juuret ja hän virkoaa kuin viikon ilman vettä ollut kasvi. Samalla peilistä kat-

28

sovat surulliset kasvot. Hän on ilmeetön. Hän ei ole minä, mutta hän on me kaikki. Peilistä katsoo riittämättömyys. Se sama riittämättömyys, joka on sängyn alla. Se sama riittämättömyys, joka astuu esiin aina, kun pitäisi olla vahva. Se sama riittämättömyys, joka sanoo, ettei susta kuitenkaan ole mihinkään. Luovuta. Ei hän kuitenkaan pysty siihenkään.

Hän haluaisi pukeutua eri tavoin kuin kaikki muut.

Tuntuu, että muut tuomitsevat. Hän haluaisi sulautua joukkoon ja pukeutua kuin kaikki muut. Tuntuu, että muut tuomitsevat. Koskaan mikään ei ole riittävän hyvin. Itse ei koskaan ole riittävän hyvin. Joskus valoisina aamuina hän katsoo peiliin, ja tuntuu kuin asiat eivät ehkä olisi kuin öisin. Silloin kaikki on hänelle vaikeampaa. Tunteet ovat vahvempia öisin, ne sanoo. Mä olen heikompi öisin, hän sanoo.

Mielessä tanssivat sädekehäpäiset hahmot, jotka maalaavat piruja seinille. Kaikki on niin ristiriitaista.

Hän nauraa. Hän itkee. Hän on täynnä iloa. Hän haluaisi kadota. Hän on yö. Hän on päivä. Toivottavasti huomenna huoneessa on vain yksi ihminen.

Hän on pelännyt muiden mielipiteitä niin paljon, että niistä on tullut hänen omia mielipiteitään. Miljoona silmää katsoo häntä. Hän näkee ne kaikki.

Hän tuntee ne kaikki. Ne ovat varmasti hän itse.

Suusta tulevat sanat eivät tunnu omilta. Kuka hän oikeastaan on. Päivisin hän on päivä. Öisin hän on yö. Hänessä on valoa, ja hänessä on pimeyttä. On helpompi olla pimeässä ja nähdä kauempana valoa. Nyt hän on vain valossa pimeydessä. Tuntuu mahdottomalta.

TEKSTI VENLA ROUHIAINEN KUVITUS VEERA NISKANEN

Ulospäin kaikki on hyvin. Suljettujen ovien takana sohvasta on tullut kylpyamme. Kyynelten meri keinuttaa ja hoivaa. Sentään joku pitää hyvänä. Hän on painajainen. Hän on päiväuni. Unessa kaikki on hyvin. Siellä voi olla kuka vain. Hän nukkuu utopiassa. Maailma on hänelle dystopiaa. Hän tarttuu fiilikseen ja ripustaa sen seinälle. Seinällä on kymmenen peiliä. Hän on niistä jokainen.

Riittämättömyys on meistä jokainen. Hän on meistä kaikki. Peilissä näkyy yksi versio itsestä. Muiden ihmisten silmissä näitä on miljoonia muita. Jokaisessa peilissä on samat kasvot, mutta eri ihminen.

Jokainen päivä on erilainen. Kauneus on katsojan silmissä. Hän on vihdoin oman elämänsä päähenkilö. Hän on valo ja hän on varjo. Näin hänet eilen.

Hän näytti ihan minulta. Hän näytti ihan sinulta. Hänessä on häivähdyksiä meistä kaikista. Nauraessaan hän muistuttaa lapsena koettuja syntymäpäiviä. Itkiessään hän on isoisän hautajaiset. Punastuessaan hän on ensimmäinen ihastus, ja pelätessään hän on kauhuelokuva, jota kiellettiin katsomasta.

Maailma tuntuu mustavalkoiselta. Mutta hän on kaikki maailman värit. Hän puhaltaa kynttilän ja pimeys laskeutuu huoneeseen. Silti hän on täynnä valoa. Peilistä katsovat edelleen eri kasvot, mutta sisimmässään hän tietää olevansa sama kuin eilen. Ja toissa päivänä. Ja huomenna. Ehkä kyse ei olekaan riittämisestä, vaan hyväksymisestä. Hän hyväksyy vihdoin huonot päivät. Hän hyväksyy tunteensa.

Hän hyväksyy hyvän ja pahan. Hän hyväksyy yön ja päivän vaihtelun. Hän hyväksyy peilistä katsovat kasvot ja hymyilee.

Hän on minä, hän on sinä ja hän on me kaikki. Vielä.

Joskus.

29

TEKSTI VEERA NISKANEN KUVAT IINA LALLO, HAYLEY LÊ, RUNE KJELSETH & LUMI HARTIKAINEN

30

ILMIÖ

TUHAT SANAA

ENEMMÄN KUIN

Musiikki kuuluu, mutta myös näkyy. Audion rinnalle luodaan musiikkivideoita, tarkkaan suunniteltuja kansikuvia ja jopa lyhytelokuvia. Äänen ja kuvan dialogi voi parhaimmillaan olla monia aisteja yhtäaikaisesti herättelevä elämys, joka puhuttelee niin katsojaa, kuulijaa kuin itse toteuttajaakin. Jens Zitting, Iina Lallo ja Iida Valmé kertovat, miten eri keinoin musiikkia voi visualisoida.

”Uskon, että liikkuva kuva on tullut elämääni jäädäkseen.

L uovan alan tekijä Jens Zitting on työskennellyt videotuotantojen parissa viimeiset viisi vuotta.

Monipuoliset työnkuvat sekä ystävien kesken perustettu tuotantoyhtiö Bajo ovat muodostuneet isoksi osaksi Zittingin taiteellista identiteettiä. Luovaan kollektiivin kuuluvat hänen lisäkseen Rasmus Purola, Akseli Tuulispää, Pyry Pelkonen ja Nikola Milevski.

”

“Toimin tuotannoissa pääkuvaajana ja vastaan värimäärittelystä. Omilla freelancer-keikoillani työskentelen muissakin rooleissa.”

Bajon projekteista eniten esillä ovat olleet näyttävät musiikkivideot, ja kollektiivi onkin muodostunut monen artistin vakiovisualisoijaksi.

Tuotantoyhtiön kädenjälkeä on ollut nähtävissä esimerkiksi Lauri Haavin, MELOn, iben ja View’n visuaaleissa.

“Tykkään siitä, että meidän makuun ja toteutukseen luotetaan musakentällä tällä hetkellä”, Zitting sanoo.

“Jos tulee joku hullu kela mieleen ihan vaikka aamukävelyllä, on lähes varmaa, että sen pääsee toteuttamaan vielä jollekin biisille tulevaisuudessa. Meidän visioille harvoin annetaan tarkkoja raameja, mikä mahdollistaa tekemisen luovan puolen haastamisen ja kehittämisen.”

Matka kappaleen kuulemisesta lopulliseen audiovisuaaliseen teokseen etenee vaiheittain yhteistyössä artistin ja muun tuotantotiimin kanssa.

“Aluksi kuunnellaan biisiä ja fiilistellään, mitä estetiikkaa lähdetään tavoittelemaan. Seuraava askel on kuvittaa syntyneistä ideoista treatment eli visuaalinen yhteenveto, joka lähetetään asiakkaalle. Tämän jälkeen aletaan keskittyä kuvakäsikirjoitukseen ja kalustolistan laatimiseen”, Zitting kertoo.

Musiikkivideotuotannoissa työtehtävät voivat olla liukuvia. Ei ole poikkeavaa, että sama ihminen astuu niin kuvaajan, ohjaajan kuin tuottajankin saappaisiin. Ilmiö on tuttu myös elokuvamaailmasta: Bradley Cooper toimi A Star Is Born -musikaalielokuvassa ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana ja näyttelijänä. Zittingin mukaan Bajon projekteissa erot roolien välillä alkavat näkyä varsinaisen ideointi- ja suunnitteluvaiheen jälkeen.

“Ohjaaja miettii enemmän kokonaisuutta ja pitää langat käsissä kuvaajan keskittyessä asioiden tekniseen toteuttamiseen.”

31

Vallitsevien olojen myötä visuaalisille kokonaisuuksille on löytynyt uudenlaisia toteutustapoja. Levy-yhtiö Skorpionin artistien tähdittämä YouTube-sarja Rare Tour 2020 sai ensi-iltansa viime lokakuussa. Viidestä erillisestä musiikkia ja graafisia elementtejä yhdistelevästä jaksosta jokaiselle oli luotu oma ilmeensä. Zitting oli yksi sarjan lukuisista visualisoijista.

“Rare Tour 2020 oli mukavaa vaihtelua. Skorpioni oli hommannut hyvän työryhmän ja ideoinut konseptin. Bajon kundien kanssa vastasimme teknisestä toteutuksesta. Hyviä kesäpäiviä sorvilla, isoa peukkua koko jengille.”

Striimikeikkojen ja erilaisten videotallenteiden suosion kasvu on näyte myös julkaisualustojen kehityksestä. Resurssien fokusointi poikkeaa aiemmasta.

Jokainen tuotanto on erilainen. Zittingin mukaan kaikki projektit eivät välttämättä ole yhtä henkilökohtaisia, mutta kussakin on parhaat puolensa.

Omalla taiteellaan luova moniosaaja haluaa yllättää ja tarjota esteettisesti miellyttäviä kokemuksia.

“Visuaalisuuden avulla musiikillisia teoksia pystytään tarkastelemaan helpommin kokonaisuuksina. Kuuntelijalle maalautuvaa tunnetta on mahdollista viedä myös päinvastaiseen suuntaan kappaleesta.”

Zitting kuitenkin korostaa, että kuvallista ilmaisua ei pidä pakottaa.

“Välillä on tilanteita, joissa kappale ei edes kaipaa videota. Vähän sama efekti kuin kirjaa lukiessa – joskus on hyvä jättää myös mielikuvitukselle tilaa.”

“2000-luvun alussa musiikkivideoita tehtiin isolla rahalla televisioon. Nykyään kappaleita visualisoidaan kevyemminkin, esimerkiksi lyhyillä canvas-videoilla striimipalveluihin.”

”Se, että teen musiikille visuaalista puolta, on taidetta tukemassa taidetta.”

Aalto-yliopistossa elokuvausta opiskeleva Iina Lallo työskentelee opintojensa ohella valokuvaajana. Musiikkia hän visualisoi lisäksi liikkuvan kuvan keinoin. Lähes sata keikkaa uransa aikana taltioinut Lallo on päässyt ikuistamaan livemusiikkia niin Suomessa kuin Ranskassakin.

“Lämpimin muistoni on Nadia Tehranin keikka Lahdessa Kaupungin äänet -festareilla. Se oli täydellisesti oman estetiikkani kanssa yksi yhteen, kauneutta ja rosoisuutta juuri sopivassa suhteessa”, Lallo sanoo.

Keikkakuvauksista työt ovat eläneet promokuvien ja levynkansien kautta myös musiikkivideoiden pariin.

32

“Tällä hetkellä työstän kokonaista visuaalista ilmettä eräälle artistille.”

maketjun. Stillin kanssa kirjoittelen useimmiten vain ajatuksia ylös.”

Erilaisista visuaalisista elementeistä rakentuvat identiteetit muodostuvat artisteille usein jopa tavaramerkeiksi. Tietyt värit ja teemat saattavat toistua niin kuvallisessa kuin auditiivisessakin sisällössä.

Kanadalaismuusikko The Weeknd on esimerkiksi onnistunut luomaan itselleen kokonaisen brändin 80-luvulta inspiraatiota imeneiden kiertuevisuaalien ja musiikkivideoiden avulla. Näiden takana on ohjaaja Anton Tammi.

Valo- ja videokuvaaja kertoo hakevansa vaikutteita esimerkiksi vanhoista elokuvista. Ympäristöstä, joka niihin on luotu valaistuksella ja värimäärittelyllä. Sävyt ja tunnelmat ovat vahvasti läsnä Lallon omien projektien inspiraatiossa.

“Uskon, että artistit haluavat yhdistää toisiaan tukevia taiteenmuotoja luodakseen kasvot musiikilleen. Samalla on mahdollista rakentaa visuaalisia maailmoja äänelle”, Lallo pohtii.

Työprosessiaan Lallo kuvailee rauhalliseksi – ideat saattavat kyteä pitkäänkin ennen konkreettista toteutushetkeä. Lähestymistapa vaihtelee teoksen lopullisen muodon mukaan.

“Liikkuvan kuvan suhteen pidän kuvasuunnitelmia oleellisina. Piirrän kuva kuvalta tikku-ukkoja paperille hahmottaakseni lopullisen tapahtu-

“Musiikki pyörii vahvasti kuvina päässäni. Ja jos ei kuvina, niin ainakin jonain väreinä. Ehkä se, miten itse näen audion korostuu vielä vahvemmin musavideon tai promokuvien kaltaisissa projekteissa. Keikkakuvaus on enemmän sattumanvaraista.”

Lallo nauttii työskentelystä ihmisten kanssa, jotka ovat visioineen samalla aaltopituudella. Visuaalisen ja auditiivisen taiteen yhdistäminen nostaa parhaassa tapauksessa esiin kaikkien osapuolten vahvuudet.

“Tehdessäni artistille kuvia tuon kaksi teosta yhteen”, Lallo sanoo.

“Ei ottamani kuva tunnu välttämättä samalta ilman musiikkia ja toivonkin, että parhaimmillaan se voisi vaan vahvistaa biisin herättämää mielikuvaa.”

”Jos biisi herättää tunteita, se saa aikaan päässäni visuaalisen elämyksen, jonka haluan jakaa myös muille.

”

Juuri ohjausdebyyttinsä Baby Blun Serotoniinikappaleen musiikkivideolla tehnyt Iida Valmé tunnistaa itsessään taiteilijan.

“Ohjaan, tuotan, viestin ja valokuvaan. I’m curious about all kind of visuaalinen taide.”

Elokuva-alaa opiskeleva Valmé on ollut mukana esimerkiksi Isaac Senen ja Gasellien musiikkivideotuotannoissa sekä osana Yeboyahin visuaalisen Elovena EP:n tuotantotiimiä. Tuorein projekti Baby Blun kanssa syntyi luontevasti.

“Kuuntelin aluksi biisiä yhdessä artistin kanssa ja sitten annoin mieleni vaan mennä. Laitoin syntyneet ajatukset sanoiksi ja kuviksi”, Valmé kertoo.

Työskentelyä jouhevoitti kaksikon tiivis ystävyys ja jaettu visio valmiista teoksesta.

Valmén mukaan musiikkivideoiden taiteellisen puolen lisäksi yhteistyöllä on lopputuloksen kannalta suuri merkitys.

Tekijöiden välinen dialogi, tarkkaan laadittu kuvaussuunnitelma ja työryhmän kanssa kootut moodboardit mahdollistavat onnistuneen kokonaisuuden.

“Musavideo on loistava esimerkki taiteenlajista, jossa on pakko kommunikoida ja tehdä asioita yhdessä. Nautin kollektiivisesta luomisprosessista”, Valmé sanoo.

“Valmis visuaalinen paketti tulee siitä, kun kaikki ripauttavat omaa talenttiaan ja ammattitaitoaan mukaan.”

Perinteisten musiikkivideoiden lisäksi kappaleista on totuttu näkemään lyriikkavideoita, jolloin itse sanoitukset ovat kokonaisuuden keskiössä.

Lyriikat saatetaan myös lisätä tekstin muodossa YouTube-videon alle joko artistin tai kommentoijien toimesta. Baby Blun tuoreen singlen mu-

siikkivideossa kappaleen sanat on sisällytetty kuvalliseen kerrontaan. Valmé haluaakin korostaa valoja ja varjoja rohkeasti yhdistelevällä videolla musiikin moniaistillisuutta.

“Saavutettavuus on tärkeää, koska kaikki sisäistävät auditiivista ja visuaalista sisältöä eri tavoin.

Se ei voi olla oletus, että kaikki pystyvät kuulemaan musiikin. Haluan, että biisin rytmin ja fiiliksen pystyy tuntemaan ilman audiotakin”, hän sanoo.

“Lyriikoiden lisääminen itse videolle tuo tekstistä uuden ulottuvuuden kuitenkin myös niille, jotka pystyvät kuulemaan.”

Viime vuosien aikana kotimainen musiikkikenttä on saanut kokea uudenlaisia elämyksiä kehittyvien videotuotantojen myötä. ARTEMin Vä r i t - k a p p a l e e n 8D-teknologialla toteutettu musiikkivideo rantautti viime kesänä Suomeen miksaustekniikan, joka yhdistelee ääntä ja kuvaa ennennäkemättömällä tavalla. Suosiotaan ovat kasvattaneet myös lyhytelokuvan muotoon rakennetut musiikkivideot, joista Cledoksen CEISSI toimii menestyksekkäänä esimerkkinä.

Ohjaajana molemmissa toimi kaverikarim eli Karim Saheb. Valmé toivoo vastaavanlaisen kehityksen jatkuvan.

“Musiikkivideot luovat visuaalisuudellaan maailman, johon helposti uppoutuu. Olisi siistiä murtaa neljäs seinä ja näin päästää katsoja oikeasti osaksi sitä kokemusta – esimerkiksi hologrammien tai virtuaalitodellisuuden avulla.”

Ohjaajan omissa tulevaisuuden haaveissa korostuu maanläheisyys.

“Haluan tehdä videoita biiseille, jotka resonoivat ja herättävät tunteita”, Valmé hymyilee.

35

Runot ja podcastit tunneilmaisun normien murtajina – tunteista puhuminen on miestenkin oikeus

Luottamuksellisia suhteita, joissa omista huolista ja tunteista keskusteleminen on mahdollista, pidetään hyvinvointia tukevana tekijänä kaikille ihmisille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Miesten tunneilmaisuun kohdistuvien tutkimusten piirissä on kuitenkin osoitettu, että maskuliinisuuden normit tekevät heikkouden, haavoittuvuuden ja riippuvuuden ilmaisemista vaikeaa miehille. Tunteet ja niiden ilmaiseminen liitetään usein feminiinisyyteen, kun taas rationaalisuus, yksin pärjääminen ja tunteiden kontrollointi liitetään usein maskuliinisuuteen.

TEKSTI IIDA KULHUA & JASMIN KOSKELA KUVA AARNI KAPANEN

P

erinteisiin miehisyyden normeihin ei kuulu hauraus, pehmeys tai haavoittuvaisuus, vaan kovuus, puhumattomuus ja autonomisuus. Tämä lienee osaltaan perintöä sota-ajoilta, joista tunneilmaisun normit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle, isältä pojalle. Vaikeista tunteista ääneen puhuminen on usein haastavaa ja kenties jopa jokseenkin häpeällistä suurelle osalle miehistä. Asiat pitää kestää kuin mies ja eikä turhista valiteta. Vaikenemisen kulttuuri on vahva. Miesten kesken tunteista puhumiselle annetaan perinteisesti melko harvoin tilaa, ja usein vaikeat asiat saatetaan kääntää myös vitsin puolelle.

Fakta on kuitenkin se, että meillä kaikilla on tunteita sukupuoleen katsomatta. On myös tutkittu, että miehet useimmiten suhtautuvat itsekin negatiivisesti jäykkiin tunneilmaisun normeihin. Siitä huolimatta näitä normeja toteutetaan edelleen. Omista tunteistaan puhuminen on yleensä pelottavaa kaikille ihmisille. Jäykistä tunneilmaisun normeista poisoppiminen ei ole helppoa, ja se vaatii rohkeutta sekä tietoista toimintatapojen muuttamista. Me kuitenkin uskomme, että avoimemmasta keskustelukulttuurista ja jäykkien tunneilmaisun normien murtumisesta voisi olla ainoastaan hyviä vaikutuksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla.

Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, miten miesten tunteista voidaan jatkossa puhua ja minkälaisia normeja me tuemme. Miesten tunneilmaisuun syventyy muun muassa Marja Kihlströmin Puhu muru-podcasti, jonka ensimmäisellä tuotantokaudella keskustellaan terapeuttisella otteella miesten kanssa heidän tunteistaan ja ajatuksistaan. Suurena suosituksena myös Reissumiehen koskettavaa Hyvä mies- lyhytelokuva, joka löytyy muun muassa Youtubesta. Hyvän mielen takaava videopätkä taas löytyy Justimusfilmsin Youtube-kanavalta Ystävyyden patoumat nimellä. Haastattelimme myös Jäbät & Tunteet podcastin hostia Miro Olsonia sekä Boys Reading Poems Instagram-tilin toista perustajaa Sonja Myllymäkeä.

Jäbät & Tunteet- podcast rohkaisee puhumaan avoimemmin Jäbät & Tunteet on kolmen erilaisista taustoista ja lähtökohdista tulevan nuoren miehen Nosh A Lodyn, Nasim Selmanin sekä Miro Olsonin juontama podcast. Podcastissa miehet pyrkivät avoimesti puhumaan tunteistaan omien kokemuksiensa kautta sekä esimerkillään rohkaisemaan muitakin mieheksi identifioituvia jäbiä puhumaan tunteistaan.

Idea podcastiin syntyi eräiden juhlien jälkeisillä jatkoilla, joissa Nosh kävi keskustelua siitä, mikseivät jäbät pysty puhumaan tunteistaan. Juhlien jälkeen syntynyttä ideaa lähdettiin kasvattamaan ja jalostaman yhdessä tiimin kanssa.

Podcastin ensimmäisen tuotantokauden jaksoissa käydään läpi ihmisen kuusi tunnetta. Tunnetilat vievät keskustelun lapsuuteen, suhteisiin, unelmiin, pelkoihin ja kaikkeen siltä väliltä. Keskusteluissa käydään avoimesti läpi kipeitäkin aiheita. Seuraavalla tuotantokaudella taas tullaan pohtimaan tunnetiloja, kuten häpeää, kunnioitusta ja intohimoa.

Olsonin mukaan keskustelut tulevat keskittymään paljon miehisyyden tabuihin ja toksiseen maskuliinisuuteen sekä niiden aiheuttamiin haitallisiin käyttäytymismalleihin ja toisaalta myös paineisiin.

Olsoni kertoo omalta osaltaan haluavansa olla mukana luomassa väylää, jossa on avointa ja haavoittuvaista puhetta vaikeistakin asioista. ”Silloin, kun voin itse huonoiten, noin viisi vuotta sitten, ei ollut väylää, jossa tällaista puhetta olisi kuullut. On tärkeää normalisoida tunteista puhumista, sillä se luo miehen välillä hyvin ahtaaksikin muodostuneeseen rooliin tilaa. On tärkeää myös poistaa stigmaa esimerkiksi mielenterveysasioista ja muista kipeistä aiheista, mistä valtaosa kärsii jossain vaiheessa, mutta ei pysty välttämättä ilmaisemaan tunteitaan”, Olsoni lisää.

Olsoni kertoo podcastin saaneen mahtavan vastaanoton ja palautteen olleen lähinnä pelkästään positiivista. Monet ovat lähestyneet viestein, ääniviestein ja videoin. ”Tosi kannustavaa on ollut ja kiitos siitä kaikille. Itsellä on ollut tarve tällaiselle ilmaisulle ja selkeästi myös monilla muilla. Palaute on ollut parhaillaan sellaista, että ’itkin ja nauroin ja laitan mun jokaisen jäbäpuolisen frendin kuuntelemaan tän’. Se on palkitsevaa.

Myös muutamat on sanoneet menneensä terapiaan, joka on mulle jo riittävä syy tehdä tätä!”, Olsoni sanoo. Miehet puhuvatkin podcastissaan terapian puolesta ja terapiassa käymisen normalisoimisesta.

Olsoni lisää lopuksi, että podcastillaan he haluavat rohkaista, inspiroida ja voimaannuttaa nuoria olemaan haavoittuvaisempia sekä puhumaan tunteistaan avoimesti. Lisäksi he toivovat keskustelujensa kautta luovansa enemmän tilaa tunteille arkipäivän keskusteluihin.

37

”Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin tai käydä yksin asioita läpi, vaan tehdään se mieluummin yhdessä, vaikka se aluksi tuntuisi vaikealta. Voit aloittaa meiän podista ja siellä on lisää vinkkejä ja näkemyksiä! Jäbät ja kaikki muutkin, puhukaa avoimesti!”

Boys Reading Poems -Instagram-tili antaa alustan herkkyydelle Boys Reading Poems on kahden ystävyksen Sonja Myllymäen sekä Atte Heiskasen ylläpitämä Instagram tili. Tilin syntytarina lähtee siitä, kun Myllymäki lähetti kirjoittamansa rakkausrunon Heiskaselle, joka luki sen Myllymäelle ääneen. Kumpikin koki noihin aikoihin sydänsuruja tahoillaan, ja he myös keskustelivat aiheesta paljon. ”Kokemus siitä, että joku toinen lausuu sun henkilökohtaisen tekstin oli todella voimakas, se tavallaan pienensi sen henkilökohtaisuutta ja toi uutta näkökulmaa koko tekstiin,” Myllymäki kertoo.

Myllymäki julkaisi tekstin omassa Instagram-stoorissaan ja sai siitä paljon positiivista palautetta.

Kaikki tämä synnytti idean alustasta, jossa voisi julkaista omia runoja matalalla kynnyksellä sekä samalla tehdä tilaa kaikkien mieheksi identifioituvien herkkyydelle.

Boys Reading Poems haluaa tarjota alustan oman taiteen julkaisemiselle, sekä sitä kautta tuoda runoutta helposti lähestyttävään muotoon.

38

”Me ei arvoteta tekstejä tai lausumisia, vaan me lähdetään siitä, että jokainen teksti on niin sanotusti julkaisukelpoinen. Taide syntyy itse teosta: sä kirjoitat tekstin, jonka joku tuntematon ihminen lausuu. Tarkoituksena on kannustaa jengiä ilmaisemaan itseään tekstin voimin ja tekemään jotain, mitä ei ehkä aikaisemmin olisi uskaltanut ja myös olemaan yleisön edessä herkkä, haavoittuva ja avoin”, Myllymäki kertoo.

Tilillä julkaistiin aluksi Myllymäen kirjoittamia runoja, nykyisin suurin osa runoista on kuitenkin lukijoiden lähettämiä. Tilille voikin halutessaan lähettää oman runonsa. Myllymäki ja Heiskanen saavat toisinaan yhteydenottoja halukkailta runojen lukijoilta, toisinaan taas seuraajat ehdottavat tai toivovat mahdollisia lukijoita, joita sitten lähestytään ja pyydetään mukaan. Myllymäen mukaan vastaus pyyntöihin on lähes aina kyllä, mikä on mahtavaa.

Myllymäki kertoo tilin saaneen paljon positiivista palautetta. ”Poikien ja miesoletettujen puhumattomuudesta ollaan keskusteltu vuosikausia, nyt onneksi aletaan pikkuhiljaa herätä siihen, että tunteista puhuminen on ihan jokaisen oikeus sukupuolesta riippumatta.

Tuntuu, että ollaan osa isompaa ilmiötä. Tälle on selkeästi ollut tarvetta jo pitkään, ja tuntuu, että nyt kulttuuri on muuttumassa. Se millä innolla varsinkin nuoremmat kundit on tässä messissä, sitä on ollut upea seurata”, Myllymäki sanoo.

TEKSTI & KUVA VEERA RÖYTTÄ

Pienet pavlovaleivokset

Näin onnistut marengissa: 1. Käytä huoneenlämpöisiä kananmunia.

2. Varmista, ettei vatkauskulhossa ole vesi- tai rasvatahroja.

3. Malta vatkata tarpeeksi kauan.

kokkikoulu

S

yötävän suloiset minikokoiset pavlovat maistuvat lähestyvältä kesältä ja sopivatkin siksi täydellisesti kevään herkutteluhetkiin. Ohje on jokaisen näpertelijän ja estetiikkaa rakastavan leipurin unelma, sillä vain mielikuvitus on rajana näiden ihanien leivosten koristelussa. Samalla myös makumaailma on helposti muunneltavissa kevyen marjaisesta, vaikkapa aina yhtä toimivaan suolaisen ja makean yhdistelmään.

Parasta on, että pavlovat ovat mitä yksinkertaisimmat valmistaa – tämän makuelämyksen loihtii vain muutamasta aineksesta, minkä lisäksi kokeilunhaluisempi kokki saa marengin onnistumaan varmasti myös ilman perunajauhoja tai sitruunamehua. Ruokahävikin vähentämiseksi yli jääneet keltuaiset kannattaa hyödyntää munakkaaseen tai laittaa pakastimeen odottamaan seuraavaa leivontahetkeä tai vaikkapa pullien voitelua.

Marengit (10–15 kpl) 4 valkuaista 2,5 dl sokeria 1 tl perunajauhoja 1 tl sitruunamehua Täyte 2 dl kasvipohjaista vispiä tai vispikermaa sokeria Koristeluun Esimerkiksi suklaa- tai kinuskikastiketta, marjoja ja hedelmiä.

Ohje on muokattu Liemessä-blogin reseptistä.

VALMISTUS :

1 2

Erottele valkuaiset ja vatkaa ne vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää samalla sokeri tasaisesti joukkoon.

Kun vaahto on paksua, lisää perunajauhot ja sitruunamehu. Jatka vatkaamista vielä niin kauan, että valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka sen kääntäisi ylösalaisin.

3

Pursota vaahto leivinpaperille pyöreään muotoon. Tee reunoista hieman korkeammat niin, että keskelle jää tilaa täytteelle.

Vinkki: jos et omista pursotinta, DIY-versio siitä syntyy pakastuspussista, jonka kulmaan on leikattu reikä.

4 5

Paista marenkeja 100 asteessa reilun tunnin ajan, jonka jälkeen anna vielä jäähtyä paikoillaan uunissa.

Valmista täyte vatkaamalla kerma. Lisää halutessasi sokeria oman maun mukaan. Kannattaa pitää mielessä, että marengit ovat melko makeita.

6

Täytä marenkien keskustat täytteellä. Tämä kannattaa tehdä vasta juuri ennen tarjoilua, sillä marenki saattaa vettyä jääkaapissa.

7

Käytä luovuuttasi ja koristele!

39

TEKSTI & KUVA EMMA TAKALO

Vinkit ekaan opiskelijavappuun N

äin kolmannen vuoden opiskelijana ensimmäinen ja myös tähän mennessä viimeinen opiskelijalähivappuni tuntuu kovin kaukaiselta. Harrastin silloin kovalla intohimolla tanssia, valmistauduin tanssikouluni kevätnäytöksiin ja tuleviin SM-kilpailuihin, sekä tein töitä viikonloppuisin. Arkea saikin aikatauluttaa ihan urakalla päästäkseen vappurientoihin mukaan. En silloin vielä tiennyt, että kyseinen vappu jäisi ehkä viimeiseksi lähivapukseni Vaasassa.

Jälkeenpäin harmittaakin, etten silloin uskaltanut ja kerennyt osallistumaan useampaan vapputapahtumaan. Onneksi pääsin kuitenkin nauttimaan vappupiknikin antimista ja SANNIn keikasta VYY:n wappubileiden yhteydessä.

Seuraava vappu olikin yhtä myllerrystä. Pandemia yllätti yliopistoelämän, ja tapahtumia peruttiin yksi toisensa jälkeen. Muutokseen ei oltu varauduttu, ja toinen opiskelijavappu menikin täysin itsejärjestetyn ohjelman merkeissä. Varasimme pienen kaveriporukan kanssa mökin Mustasaaresta ja maakuntamatkailimme vapun viettoon. Mökillä grillasimme, joimme skumppaa ja söimme munkkeja. Aamupalalla oli tarjolla mökkipihan kanalasta tuotuja kananmunia. Eli ihan hyvä vappu.

Kolmannen vuoden opiskelijavapun häämöttäessä odotan innolla, millaisia tapahtumia eri järjestöt ja VYY ovat vapun viettoon keksineet. Kuluneen vuoden aikana virtuaalitapahtumat ovat tulleet meille tutuiksi ja vapullekin on näin ollen luvassa varmasti enemmän ohjelmaa. Rohkaisenkin kaikkia kiinnostuneita osallistumaan avoimin mielin tuleviin tapahtumiin ja pitämään vappuna hauskaa yhdessä etäillen.

Viisi vinkkiä vappuun Osallistu rohkeasti kaikkeen, mikä kiinnostaa Vapun alla järjestetään jos jonkinmoista ohjelmaa simajoogasta eroottisiin iltamiin. Usein tapahtumia alkaa tulla ripotellen jo pari viikkoa ennen vappua, ja monet ovatkin mukana riennoissa parikin viikkoa. Jokaiselle päivälle löytyy ohjelmaa ja valinnan varaakin on. Kotisohvalta voi osallistua vappuun teekkareiden Radio Wapinaa kuuntelemalla ja menojalan vipattaessa voi osallistua esimerkiksi sitseille. Suosittelen kaikille osallistumista rohkeasti myös muiden ainejärjestöjen vapputapahtumiin. Allekirjoittaneena voin myös sanoa, ettei tapahtumiin yksin osallistumista kannata pelätä. Hyvin järjestetty tapahtuma ottaakin huomioon kaikki, myös ne, jotka eivät entuudestaan tunne ketään muista tapahtumaan osallistuvista.

Pue lämpimästi päälle Yksi vapun nimikkotapahtumista on vappupiknik, joka on rento hengailutapahtuma kaikille korkeakouluopiskelijoille. Vappupiknik järjestetään Vaasan hovioikeuden rannassa säästä riippumatta. Ulkotapahtumista saa kaikkein eniten irti, kun on pukeutunut sään mukaan ja lämpimästi. Silloin ei kylmä pääse yllättämään ja haittaamaan hauskanpitoa.

Pidä hauskaa Vappu on yhteisöllisyyden ja ilon aikaa. Kevätfiilistä on ilmassa ja riemua riittää. Muista kuitenkin pitää huolta myös omasta ja muiden turvallisuudesta. Jätetään häirintä, kiusaaminen ja syrjintä niin vapun kuin kaiken muunkin ulkopuolelle, että meistä jokainen voi pitää hauskaa.

Muista myös oma jaksaminen Kun jokaiselle päivälle löytyy ohjelmaa, on joskus vaikea priorisoida jaksamisen ja hauskanpidon välillä.

Koulutyöt juoksevat taustalla jatkuvasti, eikä hauskanpidolla kannata uuvuttaa itseään. Tapahtumiin kannattaakin osallistua oman jaksamisen ja aikataulun mukaan. Usein vappua voi myös ennakoida pyrkimällä hoitamaan koulujutut ajoissa pois alta. Lisäksi tapahtumissa on valittavissa alkoholittomia vaihtoehtoja, ja jatkoilla pilkkuun valvomisen sijaan voi valita kahdeksan tunnin yöunet. Vuotuisen kahdeksan tapahtumakäyntiä vaativan VYY:n wappuputkinnonkin voi siis suorittaa jaksamisen rajoissa. On myös hyvä muistaa, että vaikka vappu on vain kerran vuodessa, on se myös vuodesta toiseen.

Huolla haalarit ja ylioppilaslakki kuntoon Kaksi asiaa ovat vapussa aina mukana: haalarit ja ylioppilaslakki. Molemmat kannattaakin kaivaa kaapin pohjalta hyvissä ajoin ja laittaa käyttökuntoon. Kiinnittämättä jääneet merkit voi ommella haalareihin, muotonsa menettäneelle lakille voi antaa ensiapua ja siihen voi suihkuttaa likaa ja pölyä hylkivää suoja-ainetta.

41

Toimitus testaa:

Bob Ross – Peaceful Reflections

TEKSTI & KUVAT OONA MYLLER

P

iilota valkoiset matot ja peitä lattiat, sillä on aika maalata! Korona-aikana on jatkuvasti yritetty keksiä uutta tekemistä neljän seinän sisälle, ja nyt on maalaamisen vuoro. Herätä sisäinen taiteilijasi yksin tai yhdessä, ja valjasta kaikki kuvis-opit, mitä olet kerryttänyt elämäsi aikana. Taitotasolla ei ole väliä, sillä nyt jokainen voi päästä nauttimaan maalaamisesta tutoriaalien avulla.

Bob Ross oli yhdysvaltalainen taidemaalari. Ross teki The Joy of Painting -sarjaa, jossa katsoja voi seurata Rossin maalausta ja halutessaan maalata mukana. Sarja pyöri alun perin televisiossa, mutta nykyään puolen tunnin mittaisia jaksoja voi seurata esimerkiksi YouTubesta. Saatavilla on 31 kautta, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Campin toimitus testasi Rossin mukana pysymistä maalatessaan teosta Peaceful Reflections, joka löytyy kaudelta 15 jaksosta numero neljä.

mutta myös upeina ilmestyksinä maalauspohjilla.

Kuin ihmeen kaupalla olimme kuin olimmekin saaneet aikaan valmiita maalauksia ja unohtaneet kaiken stressin ympäriltämme, ainakin hetkeksi.

Vaikka tuotokset eivät päätyisi Louvreen esille, oli silti ilo päästä luomaan ja tekemään asioita, joita ei tule tehtyä päivittäin. Päädyimme yhteisymmärrykseen, että tämä projekti olisi ehdottomasti toteutettava joskus vielä uudestaan.

Tärkeintä meille oli pyrkiä irrottautumaan täydellisyyden tavoittelusta ja keskittyä vain nauttimaan.

Ja eikö kauneus ollutkin katsojan silmissä?

Intoa oli enemmän kuin ymmärrystä, mutta se ei hidastanut menoa. Testaajilla projekti oli vähällä luisua välineurheilun puolelle erilaisten maalien, maalauspohjien ja siveltimien keskellä. Tutoriaalin vauhti ja vaaralliset tilanteet yllättivät testaajat täysin, rauhalle tai pohdiskelulle ei ollut sijaa. Video oli pakko pysäyttää muutamaan otteeseen ja yrittää korjata teoksista se, mitä edes oli korjattavissa.

Kutsuttiinko testaajat vain ahdistumaan ja sotkemaan niin vaatteet kuin huonekalutkin? Miksei täydellinen flow-tila saavuttanut testaajia heti?

Hitaasti mutta varmasti, paniikin ja täysin väärien värisekoitusten jälkeen huone täyttyi kuitenkin naurulla ja luomisen ilolla. Maalia oli joka paikassa,

Step-by-Step ohjeet:

1 2

Osta haluamasi maalit, siveltimet ja maalausalustat.

Löytyy esimerkiksi Puuilosta.

Etsi tutoriaali, maisema tai muu inspiraatio.

3

Suojaa ympäristö sanomalehdillä tai jätesäkeillä.

4

Ota maalit, vesi ja talouspaperi esille ja anna palaa!

”We don’t make mistakes, just happy little accidents” – Bob Ross

43