TÄHTÄIN
BUSINESS SHOOTING CLUBIN VIRALLINEN LEHTI

Klubin matkassa
Klubin mukana voi
päästä Britanniaan
tai fasaanimetsälle
Keilaamalla huipulle
Esittelyssä Kaupin
keilahalli sekä keilaaja
Peppi Konsteri
Lahjat ostamatta?
Kalevan Kello
kertoo parhaat
joululahjavinkit
JÄSENILLE
Tulevat tapahtumat ja jäsenedut – ota talteen!
Elämän isoissa hetkissä ja uuden kodin kynnyksellä aidon ystävän neuvot tulevat tarpeeseen. Tahdomme taloutesi parasta ja siksi varmistamme, että saat juuri sinulle sopivan asuntolainaratkaisun – tunnissa.
Varaa aika verkkotapaamiseen: saastopankki.fi/uuteen-kotiin
Tähtäimessä 02 Klubin matkassa Britanniassa 04
Elokuussa kohteina 06 Sipoo ja Soutustadion
Lokakuun klubipäivä 07 vietettiin kokonaan Ikaalisissa
Simo Latvala in memoriam 08
Missiona poistaa huono 10 taloushallinto Suomesta
Sijainti on arvokasta yritystoiminnalle 13
Kaupin keilahalli – Tampereen 14 legendaarinen urheilupyhättö
Syyskauden lähetystötapahtumia 16
Olisiko hetki aikaa 18 lukaista joululahjoista? Syksy täynnä toinen toistaan 20 antoisampia tapahtumia
Unohtumattomia elämyksiä 21 Helsingin merellisissä maisemissa
Kriisinhallintatehtävistä 22 monipuoliseksi osaajaksi
Syyskuussa ammuttiin pimeässä 23 valonvahvistinten avulla Maajoukkuekeilaajan tähtäimessä 24 on saada keilailusta ammatti
Syksyyn lähdettiin intoa puhkuen, ja sitä intoa onkin tarvittu. Toinen toistaan antoisampia tapahtumia ja reissuja on nimittäin riittänyt
Kulunut vuosi on ollut erittäin tapahtumarikas. Ensimmäinen varsinainen ulkomaille suuntautuva klubiretkikin järjestettiin, ja kohteena oli luonnollisesti Iso-Britannia. Palautteen perusteella tämä on otettava uusiksi!
Koko syyskausi oli muutenkin täynnä varsin iloisia tapahtumia, mutta suru-uutisiakin saimme. Ystävä, klubiveli ja yhteistyökumppani Simo Latvalan poismeno oli valtavan raskas isku. Onneksi meillä on kuitenkin lukuisia mukavia muistoja, joita vaalia!
Kaikenlaiset kohtaamiset ovatkin minulle klubitoiminnan suola. Oli kyseessä sitten suurlähettiläs tai ihan tavallinen kaduntallaaja, kohtaan kaikki samalta viivalta. Nämä aidot kohtaamiset synnyttävät hienoja ystävyyssuhteita, joissa tittelit unohtuvat.
Juuri tällaisia kohtaamisia odotan myös ensi vuodelta lisää! Mutta sitä ennen on aika vetäytyä joulunviettoon ja keskittyä ansaittuun lepoon.
Toivotan kaikille rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta! Nähdään taas klubin ja verkostoitumisen merkeissä vuonna 2025.
Janne Hokkanen klubi-isäntä
Business Shooting Club
p u l s a r s u o m i . f i
Ensimmäinen klubijäsenille tarkoitettu ulkomaanmatkamme suuntautui syyskuussa tutuille seuduille Britanniaan luottokumppaniemme vieraanvaraisuudesta nauttimaan.
Klubimatkamme Britanniaan alkoi 4.9. aamuyöstä, jolloin matkasimme Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Aamulla lähdimme Finnairin siivillä kohti Manchesteria ja olimme Britannian kamaralla jo kello 9.20 paikallista aikaa. Ystävämme Robert Ward-Dutton oli meitä vastassa, ja matkamme jatkui tuttuun tapaan aamupalalle. Paikalle saapui myös Simon Sutton, ja kuulumisten sekä loistavan aamupalan jälkeen siirryimme Catton Hallille ampumaan. Ampumaradalta siirryimme hotellille suihkuun ja illalla vielä upealle illalliselle Ring O’ Bells -pubiin. Koko päivä oli erittäin mukava aloitus matkallemme!
Torstai olikin toivoa täynnä, ja aamupalan jälkeen jatkoimme toiselle aamiaiselle, nimittäin ystäväverkos-
tomme Clay Connectionsin kuukausitapahtumaan. Siellä oli jo useita tuttuja kasvoja, mutta saimme myös lukuisia uusia tuttavuuksia. Ammuntakin sujui jouhevasti, kun paikka alkoi jo olla tuttu. Iltapäivällä olikin vuorossa matkakumppanien toiveesta golfia Eaton Golf Clubilla. Illalla jatkoimme nähtävyyksien katselulla ja illallisella kantapaikka Ring O’ Bellsissä. Pääsin myös tiskin taakse opettelemaan pintin laskemista!
Perjantaina matka jatkui Manchester Clay Shooting Clubin ampumakeskukseen Worsleyyn. Tämä olikin upea paikka, jossa palvelu pelasi. Robertin haulikko kävi itselleni vallan hienosti, joten huteja ei juuri tullutkaan. Matkalla ampumakeskukseen poikkesimme vielä aamuteellä aivan kanavan vieressä sijaitsevassa, autosta toimivassa ravintolan ja kukkakaupan yhdistelmässä, joka oli erittäin sympaattinen paikka ja skonssit aivan älyttömän hyviä! Ammunnan jälkeen oli vuorossa nähtävyyksiä,
linnoja, katedraaleja, kirkkoja, kyliä ja teehuoneita. Illallinen oli aivan upea!
Lauantain vietimme junalla reissaten. Aamupalan jälkeen siirryimme Frodshamin asemalle ja sieltä junalla Chesteriin. Ensimmäinen pitstop oli jo tutuksi tullut Harrison & Howard
-räätäliliike. Vastaanotto oli sydämellinen, ja aika kului kuin siivillä. Sieltä suuntasimme roomalaiskierrokselle, joka alkoi aivan Chesterin katedraalin vierestä. Tämän jälkeen olikin vuorossa jalkapallo-ottelu – pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että Chester FC on englantilainen joukkue mutta sen kotistadion on Walesin puolella. Chesterin voiton myötä pa-
lasimme takaisin keskustaan ja sieltä junalla kohti Frodshamia. Suuntasimme hotellin kautta illanviettoon The Bulls Headiin ja Ring O’ Bellsiin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, joten sunnuntaina oli aika lähteä kotia kohti. Sitä ennen kiittelimme hotellin henkilökunnan, minkä jälkeen poikkesimme vielä Jordell Bankiin ih-
mettelemään isoa radioteleskooppia ja Tabley Houseen afternoon tealle. Antoisa matka toi ainakin uusia ystäviä, upeita kohtaamisia, hauskanpitoa, loistavaa palvelua ja vaikka mitä! Tämä klubimatka toteutetaan aivan taatusti vielä uudestaan – lähde sinäkin mukaan!
Janne Hokkanen
Vasemmalta Tero Pinomäki, Jukka Raatikainen, Janne Hokkanen, Simon Sutton ja Robert Ward-Dutton.
Linja-autossa on tunnelmaa – varsinkin Arpecon kyydeillä.
Elokuun klubipäivää vietettiin tuttuun tapaan pääkaupunkiseudulla. Kohteina olivat SSG:n radat Sipoossa sekä Soutustadion Helsingissä.
Elokuun viimeisenä perjantaina perinteinen matka Sipooseen SSG:n haulikkoradoille ja sieltä Helsinkiin alkoi Arpeco Oy:n linja-autolla, ja osa saapui paikalle tietenkin omilla kyydeillään. Paikalle saapuivat myös kunniavieraamme Liettuan suurlähetystöstä, Žymantas Mozūraitis ja Kristupas Stankus. SSG:n kouluttaja Jarmo Rosenqvist otti aloittelijat hellään huomaansa ja minä hoidin pro-ampujien valmentamisen. Osumia tuli, ja hauskaa näytti olevan!
Ammunnan jälkeen siirryimme Helsinkiin ja tarkemmin sanottuna Taka-Töölöön Soutustadionille, missä luvassa oli loistavaa ruokaa ja palkitsemiset upeissa puitteissa. Sääkin suosi, ja aurinko helli oikein urakalle. Tämän jälkeen estradille astui Mr Body Language eli Niko Visuri, joka veti meille mukaansatempaavan ja vauhdikkaan
esityksensä kehonkielestä ja kommunikoinnista. Kiitos kaikille mukana olleille, ja erityiskiitos Jari Yliselle siitä, että saimme tulla nauttimaan Soutustadionin viehättävästä miljööstä!
Janne Hokkanen
Jäsenyyttä harkitsevien kysymyksiin usein kuuluu, mitä Business Shooting Clubin klubipäivät oikein sisältävät.
Business Shooting Club -jäsenyys sisältää seitsemän klubitapahtumaa vuodessa sekä lisäksi erilaisia retkiä joko jäsenyrityksiimme tai muihin hyväksi havaitsemiimme kohteisiin.
Varsinaisten klubitapahtumien kaava on melko yksinkertainen: syödään, tutustutaan uusiin jäseniin, kuullaan mielenkiintoisia alustuksia, ammutaan ja verkostoidutaan.
Tapahtumat ajoittuvat yleensä arkiaamupäiviin, jolloin on luontevaa aloittaa kunnon aamiaisella tai brunssilla. Ruokailun lomassa on mukava kuunnella mielenkiintoista esitelmää. Ruokailun jälkeen on hyvä lähteä ottamaan mittaa toisistaan ampumaradalle – hyvässä hengessä tietenkin. Omaa ampumavuoroa odotellessa ja sen jälkeen on runsaasti aikaa verkostoitumiseen.
Minkäänlaista kokemusta ampumisesta ei tarvitse ennakkoon olla, ja tapahtumat järjestetään aina niin, että paikan päältä saa kaiken tarvittavan: sinun tarvitsee vain tuoda paikalle itsesi ja käyntikorttisi sekä tietenkin hyvä ruokahalu ja avointa mieltä. Suurin osa klubijäsenistämme on liittyessään ollut täysin vasta-alkajia ampumaharrastuksen suhteen, mutta klubitapahtumien myötä moni on löytänyt itsestään piileviä kykyjä! Millaisia
Lokakuun klubitapahtuma vietettiin kokonaan Ikaalisissa, ensin kylpylässä ja sen jälkeen Vatulan ampumaurheilukeskuksessa.
Lokakuussa vietimme klubipäivän kokonaan Ikaalisissa. Perjantaina 11.10. aloitimme ensin runsaalla aamiaisella Ikaalisten kylpylässä ja kuulimme samalla Invest Lithuanian mielenkiintoisen alustuksen, jonka aiheena olivat Liettuan tarjoamat mahdollisuudet
kansainvälistymisestä kiinnostuneille yrityksille. Liettuaa olivat edustamassa Kristupas Stankus (Mr. K), Žymantas Mozūraitis (Mr. M), Karolina Gurinaite ja Justas Sankauskas (Mr. Bond). Esitys herätti myös runsaasti kysymyksiä yleisössä, mikä oli erityisen ilahduttavaa.
Aamiaisen jälkeen siirryimme Vatulan ampumaurheilukeskukseen, missä Jali Smolander tiimeineen otti meidät
vastaan. Asiantuntevan opastuksen jälkeen tartuimme aseisiin ja pääsimme tällä kertaa harrastamaan sekä haulikko- että kivääriammuntaa. Eritasoiset ampujat huomioitiin hienosti, ja lokakuun koleasta säästä huolimatta tunnelma pysyi korkealla. Osumia tuli toisille enemmän ja toisille vähemmän, mutta hauskaa tuntui olevan.
Kiitos erittäin onnistuneesta päivästä kaikille osallistujille sekä tapahtuman mahdollistajille eli Ikaalisten kylpylän väelle, Team Liettualle ja Vatulan porukalle!
Hokkanen
Sankauskasin esitys kiinnosti.
Rakas ystävämme ja yhteistyökumppanimme Simo Latvala on poissa.
Marraskuulla kuulin kovan suru-uutisen. Kun sain tietää Simo Latvalan, ystävän ja yhteistyökumppanin poismenosta, ensimmäinen ajatukseni oli, että ei voi olla totta. Vasta hetki sitten olimme keskustelleet, jutelleet,
suunnitelleet ja nauraneet yhdessä. Toinen ajatus oli, että ei tämä elämä ole aina reilua.
Olen kiitollinen siitä, että sain tuntea Simon ja olla hänen ystävänsä näiden muutamien vuosien ajan. Persoonana Simo oli minulle ja varmasti kaikille muillekin helposti lähestyttävä, ja
Klubitapahtumassa Janne, Kroatian suurlähettiläs Josip Buljević ja Simo klubin kantapaikassa eli Tampereen Ruutisavulla.
Simo työn touhussa eli opastamassa ampujia Tampereen Ruutisavulla.
hänen olemuksensa huokui luotettavuutta. Tapasimme klubitapahtumissa, klubiretkillä ja uusimpana Simon ja Ruutisavun uusimmalla aluevaltauksella eli Vantaan Hakunilassa, kun Ruutisavu Areenan ensimmäinen tapahtuma järjestettiin jonkin aikaa sitten. Kyseessähän on siis uusi rugbykenttä, sillä Ruutisavu on Suomen Rugbyliiton yhteistyökumppani.
Nyt en enää pääse Simon kanssa sparrailemaan, keskustelemaan ja nauramaan yhdessä. Onneksi muistoja ei voi kukaan viedä pois. Meillä oli aina äärimmäisen mukavaa, missä ikinä tapasimmekin – Ruutisavussa, fasaanimetsällä, rugbypelissä, klubitapaamisissa.
Kun en osaa enempää sanoa, lienee aika sanoa vain: kiitos kaikesta, Simo! Osanottoni minun ja koko yhteisömme puolesta Simon omaisille, läheisille ja ystäville.
Janne Hokkanen
Simo uudella Ruutisavu Areenalla.
Patrick mittailemassa uutta toimistoa. Montako mappia löydät kuvasta?
Nuoren tilitoimiston missiona on poistaa huono taloushallinto Suomesta – ja olla aina hyvien puolella.
Maailma, jossa valtava määrä aikaa ja resursseja käytetään hyödyttömän kirjanpidon pyörittämiseen, tarvitsee jonkun, joka tuo valoa tähän tilanteeseen. Jokainen yritys tarvitsee oleellista ja hyödyllistä numerotietoa päätöksenteon tueksi. Lakisääteisen kirjanpidon sijaan yrittäjän kannattaa laittaa fokus itseään hyödyttävään taloustietoon.
Tämä ajatus on Fionian perustamisen ydin. Taloushallinnon tehtävänä on tuottaa yrityksen johdolle hyödyllistä numerotietoa, ja me halusimme tehdä juuri sitä.
Fionia perustettiin joulukuussa 2023. Patrick Partti oli idean isä. Olimme vuosien saatossa käyneet todella pitkiä keskusteluja taloushallinnon tilasta ja tilitoimistojen tavasta keskittyä lakisääteiseen kirjanpitoon. Vaikutti siltä, että oli tärkeämpää kirjata ”kuitit oikeaan paikkaan” ja puhua kieltä, jota vain sisäpiiri ymmärtää. Oli yhä vaikeampaa löytää tilitoimistoa, joka
olisi hyvien puolella ja priorisoisi asiakkaan verottajan ohi.
Aina hyvien puolella
Tarvittiin tilitoimistojen Varusteleka – sellainen, joka on aina hyvien puolella.
Raha ja bisnes kuuluvat aina yhteen. Samalla tavalla kuin pallopelissä ottelutaulu kertoo selkeästi jäljellä olevan peliajan ja piste- tai maalitilanteen, yrittäjä tarvitsee oman ”ottelutaulun” voidakseen tehdä parempia päätöksiä, jotka auttavat tekemään kannattavampaa bisnestä.
Moni yrittäjä on huomannut saman ongelman: lakisääteisen kirjanpidon hyöty yrittäjälle on lähes olematon –tarvitaan ajantasaisempaa ja oleellisempaa tietoa. Samalla kun teemme lakisääteistä kirjanpitoa, voimme tuottaa oleellisempaa ja hyödyllisempää numerotietoa. Eikö se olekin hyvä asia?
Lopullinen kättely idean sinetöimiseksi tehtiin Lavangon crossiradalla loppuvuodesta 2023. Korona oli se-
koittanut Suomen kolme vuotta aikaisemmin, vuonna 2021 Suezin kanavalla oli rahtilaiva poikittain, vuonna 2022 Kalle Rovanperä voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa, ja heti perään vuonna 2023 syntyi Fionia.
Kuka luotti ensimmäisenä?
Kuten aina alussa, vasta ensimmäinen ”kyllä”-päätös muuttaa idean innovaatioksi. Mutta kuka luotti meihin ensimmäisenä?
Vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Tässä kohtaa matkapäiväkirjan merkinnöissä on tulkinnanvaraa. Patrick sai ensimmäisen myönteisen vastauksen Teamsissa. Samanaikaisesti Tero Puranen kävi jännittävää neuvottelua yhteistyöstä toisaalla ja sai myös myönteisen vastauksen vain kaksi päivää myöhemmin. Sopimuspaperit laitettiin matkaan ja alkoi dynaaminen odotus. Kumman asiakas allekirjoittaa sopimuspaperit ensin?
Teron lähettämä yhteistyösopimus allekirjoitettiin ensin, ja vain muutama tunti myöhemmin myös Patrickin
lähettämä sopimus sinetöitiin digitaalisesti. Sinä päivänä tuuletettiin tunteella: Fionia oli muuttunut ideasta innovaatioksi. Ensimmäisiä asiakkuuksia yhdistää myös varasto. Onko tämä sattumaa vai kirurgin veitsen tarkkuudella laaditun strategian ansiota, jääköön lukijan päätettäväksi.
Jatkuva kehittyminen DNA:ssa
Olemme pysyneet sen jälkeen valitulla polulla. Teemme ja tuotamme lakisääteistä kirjanpitoa ja asiakkaitamme hyödyttävää taloushallintoa. Alusta lähtien palveluvalikoimaamme on kuulunut kuukausittain kirjanpito ja palkanlaskenta, sekä tietenkin niiden pohjalta laadittu tilinpäätös.
Palvelumme ei ole täydellinen, kuten eivät ole meillä työskentelevät ihmisetkään, mutta parhaita me haluamme olla. Parhaaksi pääsee tekemällä yhteistyötä parhaiden asiakkaiden kanssa. Sellaisten, jotka haastavat erityisesti itseään, kyselevät vaikeita kysymyksiä ja samalla haastavat myös meitä kehittymään. Jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen ovat meidän DNA:ssamme. Siksi tiimiimme päätyy tietynlaisia ihmisiä, joiden vastuulla on tukea erityisiä menestystarinoita.
Uskomme siihen, että rakentamalla
Ensimmäinen myönteinen päätös on kuultu.
kasvua ja tekemistä tukevan yrityskulttuurin tiimimme kasvaa ja vahvistuu. Tätä kautta pystymme auttamaan useampia yrityksiä. Joskus jopa Espanjasta käsin.
Pienen yrityksemme kasvutarina on vasta alussa. Haluamme jatkossakin pysyä sopivan kokoisena. Emme koskaan halua kasvaa isoksi kasvottomaksi korporaatioksi, jossa toimitusjohtajan puhelinnumero on yksi tarkimmin varjeltuja salaisuuksia. Onkohan sille jokin syy? (Teron numero on muuten 0400 399 361.) Pienenä altavastaajana meidän on pakko
Patrick Partti ja Tero Puranen Espanjassa vuonna 2024.
tehdä asiat paremmin ja hyödyllisemmin – vain se takaa oman menestyksemme. Siitä hyötyvät kaikki paitsi ne, jotka eivät ole meidän asiakkaitamme. Eikä me kaikkia edes haluta asiakkaaksi. Keskitytään vaativimpiin tapauksiin.
Loppuun on pakko todeta, että onhan se aika rouheasti sanottu, että olemme Suomen hyödyllisin tilitoimisto. Mutta mitäpä sitä totuutta kieltämään.
Patrick, Tero ja koko Fionian tiimi Fionia Oy
Mahdollistaa useamman henkilön kommunikoinnin yhtä aikaa, kenenkään äänen leikkautumatta pois. Uuden polven DMC-verkko toimii myös vaihtelevassa maastossa ja rakennetussa ympäristössä.
Supreme Pro-X, HEAR2
Ääniprofiilit metsästykseen ja ampumaradalle. Leikkaa häiritsevät äänet pois, tarvittaessa tehostaa hiljaisia ääniä kauempaa.
Ruotsalainen Sordin valmistaa kuulonsuojaimia yli 30 vuoden kokemuksella. Valikoimassa suojaimet kaikkiin käyttötarkoituksiin aktiivikuulonsuojaimista korvatulppiin.
huurtumattomalla Platinum-pinnoitteella
Bollé Tactical ballistiset silmiensuojaimet huurtumattomalla Platinum-pinnoitteella
Lempäälän uusi yritystonttikonsepti korostaa sijainnin arvokkuutta.
Lempäälä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet yrityksille, jotka etsivät yritystontteja tai uusia toimitiloja. Uudessa yritystonttikonseptissa haluamme korostaa sijainnin arvokkuutta. Säihkyvä maa-aines kertoo Lempäälän arvokkaasta ja loistavasta sijainnista ja mahdollisuuksista menestyä. Lempäälän Kehitys Oy on sitoutunut tukemaan yrityksiä kaikissa niiden tarpeissa, olipa kyseessä sitten pieni startup tai suuri kansainvälinen toimija. Sijainti on arvokasta ja siksi myös Cinema Shooting Center on valinnut tulevaksi sijainnikseen Lempäälän.
Yritystontit ja toimitilat Lempäälässä
Lempäälässä on tarjolla monipuolinen valikoima yritystontteja, jotka
sijaitsevat Suomen pääväylän varrella. Esimerkiksi Ideaparkin vieressä sijaitseva Marjamäen yritysalue on yksi Suomen nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä yritysalueista. Lempäälässä on tarjolla myös laaja valikoima toimitiloja, jotka sopivat erilaisiin liiketoiminnan tarpeisiin. Toimitilat sijaitsevat keskeisillä paikoilla, mikä takaa erinomaisen näkyvyyden ja saavutettavuuden.
Olisiko sinunkin yritystoimintasi sijainti Lempäälässä?
Jos sinunkin mielestäsi sijainti on arvokasta yritystoiminnalle ja olet kiinnostunut yritystontista tai toimitilasta Lempäälässä, ota meihin yhteyttä. Lisätietoja saat osoitteesta www.businesslempaala.fi sekä suoraan meiltä tarkempia keskusteluja varten.
Ahti Laakso 040 661 7496 ahti.laakso@lempaala.fi
Anette Almi 040 133 7913 anette.almi@lempaala.fi
Parhaat yritystontit Suomen pääväylän varrella sijaitsevat kasvavassa ja kehittyvässä Lempäälässä.
Rakenna liiketoimintasi menestyksen kasvualustalle.
Tampereen Kaupissa sijaitsee Suomen toiseksi suurin keilahalli, jonka toimintaa pyörittää nykyään Sami Konsteri.
Kaupin keilahalli on legendaarinen Tampereella sijaitseva urheilupyhättö, joka on rakennettu paikalleen vuonna 1969. Se on tällä hetkellä Suomen toiseksi suurin keilahalli, ja ratoja on 24. Kaupin keilahalli on palvellut vuosien varrella niin kansainvälisiä kuin kansallisia huipputurnauksia keilailun merkeissä. Toimintaa pyöritti vuoteen 2020 asti Tampereen Keilailuliitto ry. Koronaepidemia viimein vaikutti niin paljon toimintaan, että vetovastuun Kaupin keilahallin jatkosta otti Lane Care Oy ja Sami Konsteri.
Koronan sulkiessa urheilupaikat ja ravintolat keväällä 2020 Sami Konsteri kavereineen uudisti ja remontoi keilahallin enemmänkin viihdekeskukseksi, josta tällä hetkellä löyty-
vät ruokaravintola, biljardisali sekä Darts-areena useine tauluineen. Toiminta onkin piristynyt niin, että parkkipaikka näyttää täydeltä päivittäin. Samin oman urheilutaustan ansiosta hallia on myös kehitetty huippu-urheilua palvelevaksi ja Kaupissa harjoittelee sekä kilpailee niin kansainvälisiä huippuja keilailun, dartsin kuin biljardin saralta. Kaupin keilahalli onkin on yksi Olympiakomitean nimeämistä harjoituskeskuksista.
Kaupin keilahallin kasvot eli Sami Konsteri on tuttu hahmo keilailun parista niin keilaajana, valmentaja kuin keilahallien pyörittäjänä, joten voidaankin todeta, että Sami elää ja hengittää tätä lajia. Pohjanmaalta lähtöisin oleva Sami on länsirannikon kautta päätynyt Pirkanmaalle. Länsirannikolla hänen alaisuudessaan olivat Rauman halli, Salon Hanhivaaran halli sekä Kupittaan ja Aninkaisten keilahallitoiminnot Turussa. Omalla
urallaan Sami on voittanut 4 kertaa suomenmestaruuden, euroopanmestaruuskisoista saavutuksina ovat kulta, hopea ja pronssi, ja MM-kisojen paras saavutus oli hopea. Vuonna 2008 Sami oli maailman rankinglistan kolmas ja pelasi myös ammattilaisena usean vuoden. Maajoukkuevalmentajan roolissa mitalikaappiin kertyi 15 vuotta kestäneen valmennusuran aikana n. 40–50 eriväristä mitalia. Tällä hetkellä hänet kuitenkin löytää ja tavoittaa parhaiten Kaupista joka paikan höylänä.
Muutosten aikaa
Vaikka Kaupin keilahalli uudistettiin muutama vuosi sitten, oli jo silloin tiedossa, että vanha kiinteistö tarvitsee joitakin ratkaisuja, mutta mitä? Tehdäänkö kiinteistöön täysi peruskorjaus vai puretaanko ja rakennetaan uusi, vai tulisiko lähtö jonnekin muualle? Tällä hetkellä näyttää siltä,
että lähtö jonnekin muualle jollakin aikataulla on mahdollista, sillä keilahallin tonttia kaavoitetaan asuinrakentamiselle, mutta kaava ei vielä ole valmis. Suunta selvinnee tässä vuoden tai kahden sisällä, joten Sami henkilökuntineen onkin ollut silmät ja korvat avoinna uusille mahdollisille sijoituspaikoille. Tämänhetkinen tilanne on kuitenkin hyvä, ja Kauppi palveleekin täydellä tohinalla edelleen yksittäisiä harrastajia, kilpailijoita, TYKY-ryhmiä, koululaisia yms. Men-
neenä keväänä Kaupissa järjestettiin vielä yleiset SM-kisat Tampereen keilailuliiton 80-vuotisjuhlan kunniaksi, jolloin saatiin reilut 1 200 pelaajaa liikkeelle.
Sami Konsteri
Kaupin keilahalli / Lane Care Oy
Liettuan suurlähettilään juhlavastaanotolla tavattiin myös vanhat tutut Kristupas Stankus ja Žymantas Mozūraitis.
Business Shooting Clubin jäsenenä voi päätyä vaikka mihin. Syksyn ja alkutalven aikana on ollut jälleen lukuisia tilaisuuksia eri maiden suurlähetystöissä.
Tapasin Serbian suurlähettilään ensimmäisen kerran toukokuussa ja heti kesäkuussa uudestaan, ja näiden tapaamisten jälkeen meille saapuikin kutsu uudestaan hyvän mielen tapahtumaan elokuussa. Tilaisuuden aiheena oli matkailu ja Serbian upeat mahdollisuudet turistille. Esitykset aloitti suurlähettiläs Aleksandar Janković. Itse esitykset olivat sopivan mittaisia ja täynnä hyvää tietoa. Ruoka oli loistavaa, mutta koska olin autolla liikenteessä, en päässyt nauttimaan viini-tastingista. Mukana matkassa oli klubiveli Jüri Tönnov, ja tapasimme loistavan päivän aikana sekä uusia kasvoja että vanhoja tuttuja.
Olin myös erittäin otettu kutsusta Liettuan suurlähetystöön, suurlähettiläs Edvilas Raudonikisin juhlavastaanotolle marraskuun alussa. Oli upeaa tavata lähettiläs ja hänen vaimonsa ensimmäisen kerran. Kiitokset
myös vanhoille tutuille eli Kristupas Stankusille ja Žymantas Mozūraitisille kyseisestä lähetystöstä.
Marraskuun 11. päivänä puolestaan oli vuorossa Remembrance Day eli ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivä ja veteraanien ja kaatuneiden muistopäivä. Aamu aloitettiin Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa upealla muistojumalanpalveluksella, jonka järjestäjänä oli Ison-Britannian lähetystö. Tämä olikin erittäin hieno ja harras tapahtuma. Paljon oli tuttuja paikalla, mutta sain tutustua myös moniin uusiin ihmisiin. Valitettavasti en ehtinyt kunnolla esittäytyä uudelle Britannian lähettiläälle
Laura Daviesille, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla.
Seuraavan viikon maanantaina matkasimme tapaamaan Tšekin suurlähettilästä Adam Vojtěchia. Meillä olikin oikein hyvät keskustelut ja erittäin
Garry Parker ja Remembrance Day -muistojumalanpalvelus.
mukava kahvihetki. Keskustelimme muun muassa vierailusta, tutustumismatkasta Tšekkiin ja paljon muusta, toki unohtamatta bisnestä ja tietenkin jääkiekkoa. Mukanani oli klubiveli Jüri Tönnov. Kun teimme lähtöä lähetystöstä, huomasimme vitriinin, jossa oli esillä tšekkiläisiä esineitä kuten kristallia, Škodan pienoismalleja autoista ja vetureista ja muuta vastaavaa. Tärkein oli kuitenkin lasten ja lapsenmielisten kuten minun ja Jürin suosikki eli Myyrä! Kiitos vielä lähettiläälle ja hänen tiimilleen.
Charles Josopin sekä Serbian suurlähettilään Aleksandar Jankovićin kanssa Remembrance Dayn vietossa.
Liettuan suurlähettilään juhlavastaanotolla oli myös lähetystön sotilasasiamies Ramūnas Lazarevičius.
Kalevan Kello tarjoaa monipuoliset ja laadukkaat lahjat eri vastaanottajille niin jouluna kuin muulloinkin.
Joululahjoja on monenlaisia. On aineellisia ja aineettomia lahjoja, tuotteita, palveluita tai elämyksiä. Lahja voi olla edullinen tai se voi olla hyvin arvokas. Tai mitä tahansa siltä väliltä. Se voi olla myös itse tehty tai ilmainen. Lahjan tarkoitus on tuottaa iloa saajalleen.
saada jotain. Sanotaan, että henkilökuntahan saa jo palkkaa, miksi siis vielä lahjoja. Tai että ennen ostimme asiakkaillemme lahjoja, mutta säästösyistä olemme sen lopettaneet. Tai että tänä vuonna lahjoitimme joululahjarahanne sinne ja tänne.
Yrityslahjoista
Itse ajattelen työnantajana, että henkilökuntani todellakin ansaitsee saamansa palkan lisäksi jotain kivaa
Lahjoja annetaan perheen ja ystävien lisäksi henkilökunnalle, työkavereille sekä yhteistyökumppaneille.
Ei kai nyt mulle mitään... Nykyään monet yritykset ovat vähentäneet lahjojen hankintaa. Myyjän kannalta se on murheellista, mutta niin on myös niiden entisten lahjansaajien. Vaikka kuinka sanot, että:”Emmää mitään tartte”, niin etkö kuitenkin salaa mielessäsi halua? Kun saat lahjan, ehkä ilahdut? Onhan se aina ihana
joulunakin. Asiakkaana, joka ostaa eri yrityksiltä kymmenillä tuhansilla euroilla vuoden aikana, ilahdun muistamisesta. Ja toisaalta vähän jää harmittamaan, jos asiakassuhdettani ei sieltä suurimpien toimittajien puolesta millään tavalla huomioida.
Minusta on hienoa, että yritykset lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Jokaisen tulisi tehdä sitä omien mahdollisuuksiensa mukaan, ympäri vuoden. Silti henkilökuntaansa, asiakkai-
taan ja yhteistyökumppaneitaan olisi kiva muistaa. Kokeile vaikka! Se saattaa olla nykyään jo hyvä kilpailuvaltti, koska se ei ole itsestäänselvyys. Se voikin olla yllätys, joka jää mieleen!
Vielä parempaa, kun nappaat lahjan kainaloon ja menet tervehtimään asiakasta. Hänhän saattaa vaikka keksiä tarvitsevansa jotain.
Mikä sitten on hyvä yrityslahja? Itse ajattelen, että joko jotain porukalla heti kulutettavaa, kuten jotain syötävää tai juotavaa. Tai sitten jotain tarpeellista ja kestävää. Nykypäivänä huomiota kannattaa kiinnittää laatuun ja valmistukseen. Yksi tärkeä tekijä voi olla kotimaisuus. Sekin, että yritys on kotimainen, on hyvä asia, mutta valmistettu Suomessa, se on jo todella hienoa. Kalevala Koru on useimmille suomalaisille tuttu brändi. Kalevala valmistaa joka vuosi joulukoristeen, jossa on vuosileima. Koristeet ovat materiaaliltaan pronssia ja ne tehdään Suomessa. Ne käyvät kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ne ovat helppoja, edullisia lahjoja yrityksille ja ystäville. Pikkumuistamisia. Hyvän mielen tuojia, jotka muistuttavat antajastaan vuosia eteenpäin.
Lahja läheiselle
Entä miten valita lahja rakkaalle? Jos aikasi on kallista, astele paikalliseen kivijalkaliikkeeseen. Säästät hurjan paljon aikaa ja vaivaa, kun annat ammattilaisen auttaa. Palvelevassa myymälässä myyjä kysyy, kenelle lahja on tarkoitettu, onko sinulla jotain ajatuksia sen suhteen, mistä saaja on tykännyt aiemmin ja sitten aletaan kartoittaa sopivaa vaihtoehtoa. Kalevan Kellossa päädytään tietysti useimmiten koruun tai kelloon. Toki niiden rinnalle on tullut nahkalaukkuja, käyttöesineitä ja lahjakortteja. Mutta niissäkin on valtavasti vaihtoehtoja. Pääasiassa osumme asiakkaan kanssa oikeaan, mutta jos tulee huti, voi tuotteen useimmissa tapauksissa vaihtaa.
Osta paikalliselta
On arvovalinta asioida paikallisessa yrityksessä. Silloin autat pitämään kaupunkikeskustat elävinä ja pyörität eurosi omassa kylässä. Hanki tuote, joka on jo täällä, älä lennätä sitä yksittäispakattuna vaikka Kiinasta.
Kun asioit aina samassa yrityksessä, opit tuntemaan yrityksen ja yritys sinut. Kalevan Kellossa erittäin tykätyksi on muodostunut kanta-asiakasjärjestelmä, johon tallentuu asiakkaan ostohistoria. On kyse sitten joulusta tai syntymäpäivistä, voimme asiakkaan toiveesta vilkaista hänen aikaisempia ostojaan ja päätellä sen kautta, mitä lahjansaaja voisi haluta. Mikäli siis aiemmin olemme osuneet nappiin. Ostohistoria pelastaa myös siltä tilanteelta, ettei tule hankittua samaa lahjaa kahta kertaa.
Kun ostat kivijalkaliikkeestä, tiedät, mitä saat. Pääset kokeilemaan ja sovittamaan tuotetta. Jos lahjan kansa ilmenee ongelmia jälkikäteen, tiedät, kenen puoleen kääntyä.
Muista tänä vuonna työyhteisöäsi ja läheisiäsi laadukkailla, ehkä jopa kotimaisilla tuotteilla. Kultaista Joulua jokaiselle!
Toivottaa
Jenni Pietarila
Yrittäjä, Diplomigemmologi D.G.Fin
Kalevan Kello
Tuomiokirkonkatu 17
33100 TAMPERE
kalevankello@kalevankello.fi
Kalevala Korun joulukoriste on tänä vuonna Euran sydän.
PS. Tiesithän, että Business Shooting Clubin jäsenenä saat mukavan alennuksen lähes kaikista Kalevan Kellon tuotteista? Kysy lisää Jenniltä ja tule käymään!
Syksy ja alkutalvi olivat niin täynnä erilaisia tapahtumia, että heikompaa hirvittää.
Olipa tapahtumarikas mutta sitäkin antoisampi syyskausi! Tapahtumia oli toisensa perään, ja uusia kasvoja ja vanhoja tuttuja on kohdattu lukemattomissa eri tilanteissa.
Televisioonkin päästiin, nimittäin Eräkuksa-ohjelmaan, jota tuottaa Olli Kangas Eveo-kanavalle. Ohjelmassa
on nähtävissä pätkiä muun muassa klubitapahtumistamme sekä klubin fasaanijahdista ja pimeäammunnasta. Lisäksi olemme käyneet klubilaisten kanssa Teivon raveissa syömässä ja totoamassa.
Itse olen päätynyt muun muassa sambaamaan sekä esiintymään musiikkivideolle! Lisäksi oli Tampereen kauppakamarin tapahtumia, Kauppaseuran Ukraina-ilta, Garden Party Britannian lähetystössä, Pirkanmaan
talousfoorumi ja monta muuta hienoa tapahtumaa. Klubiveli Matti Näsin kanssa olin Hämeenlinnassa levittämässä klubin ilosanomaa, esittelemässä Matin yrityksiä ja verkostoitumassa paikallisten yrittäjien kanssa. Tämä se onkin klubin pyörittämisessä parasta – tylsää hetkeä ei tule!
Janne Hokkanen
Ylhäällä: fasaanijahdissa Hannu Koivuniemen kanssa ja oikealla Pirkanmaan talousfoorumissa. Alhaalla: sambaamista, Matti Näsin kanssa Hämeenlinnassa ja musiikkivideon kuvauksia.
Soutustadion on omistautunut luomaan kulttuurikeskuksen, jossa on kaunis ja rauhallinen ilmapiiri luonnon ja meren ympäröimänä.
Taivallahden tyyni vesi tarjoaa upean taustan, joka houkuttelee vierailijoita uppoutumaan Suomen tunnettuun luonnonkauneuteen. Soutustadion tarjoaa vertaansa vailla olevan kokemuksen, joka yhdistää kävijän luontoon. Alueen tavoitteena on tarjota elävä yhteisötila, joka tarjoaa livemusiikkia, lasten ohjelmaa, ainutlaatuisia tapahtumia ja hyvää ruokaa historiallisen olympialaisten soutustadionin vieressä.
Soutustadion on helsinkiläinen maamerkkirakennus Taka-Töölön kauniilla ranta-alueella, Toivo Kuulan Puiston ja Sibeliuspuiston välisellä rantabulevardilla. Arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema rakennus valmistui 1939, ja sen oli tarkoitus palvella Helsingin vuoden 1940 kesäolympialai-
sissa, jotka jouduttiin kuitenkin sodan vuoksi perumaan. Vuoden 1952 olympialaisiin Soutustadion restauroitiin, mutta vesialue huomattiin liian tuulialttiiksi soutukilpailuja varten, joten Meilahteen rakennettiin väliaikainen stadion kilpailuja varten. Vuodesta 1959 vuoteen 1996 rakennuksessa toimi kesäaikaan menestyksekkäästi Hilkka Kinnusen johtama Operettiteatteri.
Operettiteatterin lopettamisen jälkeen Soutustadionin historiallinen ja kaunis funkkisrakennus seisoi vailla käyttötarkoitusta 26 vuotta. Nyt rakennus ja koko alue on palautettu niille kuuluvaan arvoon. Kesällä 2022 alueelle avattiin merellinen terassiravintola-alue. Kesällä 2023 toiminta laajeni, kun Soutustadionin rakennus saneerattiin käyttökuntoon ja katettiin, minkä myötä Soutustadionin omat ohjelmatuotannot alkoivat. Samalla ravintola- ja kahvilatoiminta sai lisää muotoja.
Etsitkö paikkaa, jossa järjestää yrityksen virkistyspäivä, kesäbileet tai kickoff-päivä? Kiinnostaako erityisesti meren läheisyys, rento yhdessäolo sekä hyvä ruoka ja juoma? Helsingin Soutustadionilla tämä kaikki järjestyy. Tarjoamme yrityksille upeaa terassialuetta pienemmistä tilaisuuksista aina 500 hengen tilaisuuksiin. Isommille ryhmille otamme koko alueen käyttöön, ja pienemmät ryhmät sopivat rantabaarialueelle meren äärelle.
Yritystilaisuus Soutustadionilla voi sisältää monenlaista ohjelmaa: kirkkovenesoutua, kulttuurikävelyä, artistivieraita, taidesukellusta tai vaikkapa grillijuhlat. Oli ohjelmaa mitä hyvänsä, luvassa on unohtumaton elämys historiallisissa ja merellisissä maisemissa Helsingin ydinkeskustan läheisyydessä.
Jari Ylinen
Soutustadion
Jüri Tönnov on saanut kriisinhallintatehtävistä arvokasta kokemusta elämään ja yrittäjyyteen.
Olen 35-vuotias Jüri Tönnov, kokenut kriisinhallintatehtävissä ja aktiivinen toimija. Kiinnostukseni kriisinhallintatehtäviin sai alkunsa seikkailunhalusta ryhtyä rauhanturvaajaksi.
Kutsunnat palvelukseen saapuivat lukiossa ikätovereille, mutta jäin itse ilman. Selvitin, että koska olin Viron kansalainen, palvelukseen astuminen ei onnistunut luonnostaan. Niinpä hain Suomen kansalaisuuden ja hakeuduin Porin Prikaatin pääsykokeisiin. Tämän kautta minut valittiin Suomen kansainvälisiin valmiusjoukkoihin.
Palvelin motivoituneena vuoden ajan ja toimin muun muassa Mobile Medical -tiimin johtajana. Vastasin Suomen joukkojen lääkinnästä Liettuassa Amber Hope 2011 -harjoituksessa, mistä minut palkittiin amerikkalaisen komentajan myöntämällä Commander’s Coin -kunniamitalilla.
Palvelin kuusi kuukautta Libanonissa, jossa juoksin ensimmäisen maratonini ajassa 4 tuntia ja 20 minuuttia. Hauska muisto tästä kokemuksesta on se, että juoksin paljasjalkakengillä 35 asteen helteessä.
Olin kuukauden Suomessa, jonka aikana etsin netistä seuraavan kiinnostavan paikan, jossa juosta maraton. Paikaksi valikoitui Filippiinit Kaakkois-Aasiassa. Maratonin jälkeen matkani tarkoitus oli viettää määrittelemätön aika Aasiassa matkustellen ympäriinsä. Lopulta vietin kaksi ja puoli vuotta Indonesiassa, Intiassa, Singaporessa ja Malesiassa. Asuin paikallisten luona, tein vapaaehtoistöitä ja kouluttauduin sukellusopettajaksi. Puhun edelleen indonesian kieltä sujuvasti ja opetan vapaasukellusta.
Olen tuomaroinut Virossa Utria 2021 -nimistä sotilastiedustelukilpailua, ja myös Admiral Pitkassa 2022 -kilpailussa toimin tuomarina.
Olen aktiivinen MPK-kouluttaja ja koulutan taistelua rakennetulla alueella, elektronista suojautumista sekä kriisinhallintakouluttajaksi Kriisinhallinta 1 ja 2 sekä lisenssi 1 -kursseilla.
Toisen kerran olin rauhanturvaoperaatiossa vuonna 2023 Englannissa
kouluttamassa ukrainalaisia taistelemaan etulinjassa. Tehtäväni oli suunnitella ja johtaa valonvahvistimen, pimeätoiminnan sekä muiden vastaavien laitteiden käyttöä koskevaa koulutusta.
Vuonna 2024 toimin Porin Prikaatissa Libanonin operaatioon lähtevien kouluttajana.
Kaikista näistä kokemuksista olen saanut arvokasta osaamista toimimisesta startupeissa ulkomailla, systeemien ja järjestelmien tuntemusta, johtamis- ja koulutustaitoja, sekä kokemusta erilaisista kulttuureista, harrastuksista, kielistä ja uskonnoista.
Laaja ja kokemusrikas elämä on tehnyt minusta moniulotteisen sarjayrittäjän ja monipuolisen osaajan.
Perustin vuonna 2020 Night Sight Finland Oy:n, joka tuottaa Euroopan ainoita valonvahvistinkoulutuksia, kursseja, elämyksiä, tapahtumia ja kilpailuja. Samalla y-tunnuksella tuotan myös muita palveluita ja liiketoimintaa aputoiminimien kautta.
Jüri Tönnov
toimitusjohtaja, omistaja ja kouluttaja Night Sight Finland Oy
Syyskuinen pimeäammunta oli unohtumaton elämys jopa kaikkea kokeilleelle ampujalle.
Kun syksyllä aurinko laskee ja karmea pimeys peittää koko maan, voi sisällä sentään kököttää valot päällä. Tai jos kaipaa jännitystä elämään, voi sammuttaa valot sisältäkin ja harrastaa pimeäammuntaa!
Syyskuun lopulla järjestettiin Business Shooting Clubin ensimmäinen pimeäammunta Tampereen Ruutisavulla, ja tapahtuman mahdollisti luonnollisesti pimeäammunnan asiantuntija eli Night Sight Finland Oy klubiveljemme Jüri Tönnovin johdolla. Tapahtuma keräsi mukavan määrän osallistujia, jotka halusivat päästä pimeään.
Pimeänäkölaitteilla ampuminen oli unohtumaton elämys! Kun katseli maailmaa valonvahvistimen tuottamassa vihreässä sävyssä, sai tuntea itsensä toimintaelokuvan huippuagentiksi, joka nyt vain sattuu suorittamaan salaista operaatiota tamperelaisen ampumaradan uumenissa.
Janne Hokkanen
Maajoukkuekeilaaja Peppi Konsteri on lahjakas ja määrätietoinen urheilija, jolla on tavoitteet korkealla.
Moro! Minä olen Peppi Konsteri, 21-vuotias maajoukkuekeilaaja ja nyt myös fysioterapeuttiopiskelija nykyisin Tampereelta päin. Itse keilailun pariin päädyin perheen kautta, jossa on toimittu roolissa jos toisessakin keilailun ympärillä ja niin vaan tuo keilapallo on kasvanut omaankin käteen. Neljävuotiaana olen jo keilahallilla ilmoittanut, että haluan olla maailman paras keilaaja ja sillä tiellä ollaan vahvasti edelleen.
Siitä asti on raivattu tietä huipulle ja kirjoitettu omaa nimeä niin Suomen kuin Euroopan historiankirjoihin. Eli toisin sanoen nuoresta iästä huolimatta matkoja ja menestystä on tullut enemmän kuin harvalla muulla oman ikäisellä, saati sitten vanhemmalla. Arvokilpailumitaleja on kotiin tuotu jo vuodesta 2019 asti yhteensä 24, joista kultaisia on 5. Oman uran kohokohtia on 17-vuotiaana kotiintuomisina aikuisten MM-kilpailuista parija joukkuepronssit ja sitten henkilökohtaisella puolella kahtena vuotena peräkkäin euroopanmestaruuksien arvostetuimman osion eli All Event-
sin voitto junioreissa (2021 & 2022) sekä samaisen osion voitto aikuisissa vielä samana vuonna kuin junioreissa voitin viimeisen mitalin. Tällöinkin olin vain 18-vuotias. All Eventsissä siis lasketaan jokaisen kisoissa pelatun osion karsinnat yhteen, ja tällöin voittaja on koko kisojen tehokkain pelaaja. Jos seurasit vuoden 2022 Linnan juhlia, on saattanut tuttu naama näkyä telkkarissa…
Nykyään katseet ovatkin Amerikassa PWBA:ssa eli naisten ammattilaistourilla, jota olen käynyt pelaamassa viimeiset kaksi kesää. Lentoliput on jo ostettu ensi kesälle, ja Amerikassa meneekin taas koko touko- ja kesäkuu sekä sitten vielä elokuussa palaan hetkeksi takaisin kiertäen ympäri manteretta titteleiden perässä. Ihan mahtavaa, ja olenkin todella kiitollinen, että Business Shooting Club halusi lähteä tukemaan mun matkaa sinne! Ultimaattinen unelmahan on saada keilailusta itselle ammatti.
Monipuolinen laji kaikille
Keilailuhan on ihan huikea laji! Sitä voi harrastaa kaiken ikäiset, kuntoiset ja näköiset. Ainoa tavoitehan on saada ne kymmenen pirulaista keilaa
kaatumaan tavalla millä hyvänsä. Ja mikä parasta, melkeinpä jokaisella on jokin muisto tai kokemus keilailun parista, tosin useampi niistä on olutlasi kädessä firman pikkujouluista, mutta muisto se sekin!
”Keilailu ei ole urheilulaji” on varmaankin yleisin kommentti, jota näin keilaajana kuulee. Ei, se ei ole niin kuin jalkapallo, vaan se on niin pirun tarkka ja mentaalisesti raskas laji, josta voisin puhua useita tunteja. Ehkä pieni silmiä avaava esimerkki kilpakeilailusta on ajatus golfkentästä. Sama periaate: yritetään pysyä väylällä ja vältellään bunkkereita ja vesiesteitä. Keilailussa vaan silmällä et näe mitään muuta kuin radan ja joudut omilla pallonlukutaidoillasi ja tunteella yrittämään hahmottaa rataa ja siinä esiintyviä esteitä. Sitten tietysti kaikki erilaiset välineet ja muut päälle, mutta niin kuin sanoin: keilailusta voisin puhua monta tuntia ja ehkä parempi etten tähän kaikkea kirjoita. Mutta kun sukeltaa niitä pikkujouluja syvemmälle lajiin, voi vasta ymmärtää, miten monipuolinen ja mielenkiintoinen laji on kyseessä. Siksi varmasti itselläkin on mielenkiinto kestänyt mukana, koska jokainen päi-
vä on erilainen, vaikka speksit olisivat ihan samat.
Jos jaksoit lukea tänne asti, niin tässä pari vinkkiä ja hauska fakta: 1. Älä yritä heittää suoraan kärkikeilaa kohti, vaan vähän kärkikeilan ja viereisen keilan väliin – näin sulla on isompi sauma saada kaato. 2. Vaikka sitä palloa on kiva heittää, niin rentous on kuitenkin lajin avain. Rento pallon heilautus ja heittokäsi sinnepäin mihin olet heittämässä. Sitten vielä pikku fakta: Tiesitkö, että keilailu on Suomen menestynein palloilulaji?
Jos kiinnostaa tietää lisää, niin vastaan mielelläni kysymyksiin ja jos säkin haluat hypätä Business Shooting Clubin esimerkillä mun matkalle mukaan, niin laita sähköpostia osoitteeseen contact@peppikonsteri.com! Ja hei, käy varaamassa se keilailutunti, viime kerrasta on varmaan jo kulunut tovi.
Peppi Konsteri Maajoukkuekeilaaja
Seuraa Pepin matkaa somessa: Instagram: peppikonsterii
Facebook: Peppi Konsteri – Bowling TikTok: peppikonsterii
Tähtäin on Business Shooting Clubin jäsenlehti, jota jaetaan klubin omissa tilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa klubin jäsenille, sidosryhmille ja muille klubin toiminnasta kiinnostuneille.
Lehden julkaisija: Business Shooting Club Kokkovuori Oy
Ilmestyminen: 3 kertaa vuodessa
Lehden koko: A4
Laajuus: 28–32 sivua
Tekniset tiedot: Kansi: Silk 200 g/m²
Sisäsivut: Silk 150 g/m²
Painopaikka: Nekapaino Oy, Pirkkala
Toimitus ja taitto: Käännöstoimisto Elina Eskola Oy
Aineistovaatimukset: CMYK, 300 dpi, tiedostomuoto pdf, eps, tiff, jpg. Fontit mieluiten konvertoituna.
Aineistojen lähetys: janne@businessshootingclub.fi
Ilmoitusmyynti: Janne Hokkanen, 044 5956 399, janne@businessshootingclub.fi
Ilmoituskoot ja -hinnat: KOKO
Hintoihin lisätään alv 25,5 %. Business Shooting Clubin jäsenille 20 % alennus ilmoitushinnoista.
14.2.2025 Ruutisavu, Tampere
11.4.2025 Teemana jäsenesittelyt
23.5.2025 Ilmoitetaan myöhemmin
11.7.2025 Golfmestaruus Kytäjä Golfissa
29.8.2025 Ilmoitetaan myöhemmin
24.10.2025 Ilmoitetaan myöhemmin
12.12.2025 Pikkujoulut
Muutokset mahdollisia. Tiedotamme tapahtumistamme lähempänä ajankohtaa uutiskirjeissä. Varsinaiset klubipäivät (7 kertaa vuodessa sisältyvät aina jäsenmaksun hintaan.
Jos olet klubin jäsen etkä ole saanut uutiskirjeitämme, ilmoitathan Jannelle osoitteeseen janne@businessshootingclub.fi. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia tapahtumien puhujista ja mielenkiintoisista retkikohteista!
Birk-ravintolamaailma: 5 % alennus ostoksista
Ruutisavu: jäsenyys ilman liittymismaksua
Bused: 15 % alennus jäsenille kaikista yhteistyömalleista, kysy lisää Henri Halmialta
Unikulma: Unikulman omat tuotteet -25 %, voimassa 28.2.2025 asti. Ei voi yhdistää muihin etuihin.
Hackberry: 10 % alennus verkkokaupasta (www.hackberry.fi) koodilla BSC
Kustannusosakeyhtiö Musta Jää: 10 % alennus verkkokaupassa (mustajaakustannus.fi) koodilla BSC2024
Kalevan Kello: alennus lähes kaikista tuotteista – kysy lisää Jenni Pietarilalta tai poikkea liikkeessä!
As Oy Espoon Haukilahden Merilinnake
Upealla paikalla Toppelundin puiston vieressä ja lyhyen matkan päässä merenrannasta sijaitsevat kaksi asuinkerrostaloa rakennetaan kodeiksi korkeatasoista sekä huoletonta asumista arvostaville. Isot olohuoneet koko seinän levyisine ikkunoineen, tavanomaista korkeammat huoneet, suuret lasitetut etelä- ja länsiterassit sekä merinäköala suuresta osasta asuntoja toivottavat asukkaat tervetulleiksi.
Taitokaari Oy
Natiunti sitati con con cone nis ratem et hiti si sam quides maios andellabor sitatus, temolor empore simpor reperum as eum ut laut re latia nim. Taitokaaren ammattina ovat kiinteistöt. Konsernin toimintaan kuuluu kiinteistöjen ja asuntojen rakentaminen, kehittäminen, myyminen, ostaminen, vuokraaminen ja hallinnoiminen pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kasvukeskuksissa. Lisäksi Taitokaari tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia sijoittajille, jotka haluavat olla mukana vakaan tuoton kiinteistösijoituskohteissa. Taitokaari arvostaa asiakkaitaan. Yhtiö käyttää koko osaamisensa asiakkaidensa elämänlaatua ja taloudellista menestystä parantavien ratkaisujen tarjoamiseen. taitokaari.fi
Arvoasuntojen paluu®