Nuorisopalveluiden leirikeskusesite

Page 1


Leirikeskusesite Varaa tiloja ja välineitä

Nuorisopalvelut, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Alkusanat

Hei!

Katselet nuorisopalvelujen leirikes kustilojen esitettä. Esitteessä kerro taan tilojen yleisestä varustelusta, ja palveluista. Esitteessä nostetaan esiin myös retkeilyä helpottavia palveluita. Tiloja hallinnoi ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikkö, jonka toimesta osassa tiloja tehdään nuorten ympä ristö- ja seikkailutoimintaa.

Vuoroja voi hakea jatkuvaan kausi toimintaan, leiri-, kurssi- ja päiväleiri toimintaan tai tilapäiseen toimintaan. Vuoroja jaettaessa etusijalla ovat hel sinkiläiset nuorisojärjestöt ja nuorten ryhmät, toissijaisesti muut helsinkiläi set ryhmät ja koulut. Vuoroja haetaan niille tarkoitetuilla lomakkeilla, joista löytää tietoa kotisivuiltamme.

Kaikki tilat ovat savuttomia ja päihteettömiä ja niissä noudatetaan savuttoman Helsingin periaatetta. Toimipaikoissa toteutetaan kestävää elämäntapaa eli toimitaan mahdollisimman ekologisesti. Nuorisopalveluiden tilat on sertifioitu Ekokompassi ympäristöjärjestelmällä.

Tilat ovat maksuttomia helsinkiläisille toimijoille. Yrityksille ja uskonnollisille yhdyskunnille sovelletaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hyväksymiä vuokria.

Tilaamalla nuorisopalveluiden kumppanikirjeen saat ensimmäisenä tärkeimmät tiedot ja muistutuksen ajankohtaisista päivämääristä.

Tilaa kirje linkistä: https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-javapaa-aika/kumppanikirjeet

Tervetuloa käyttämään tilojamme ja palveluitamme!

Meriharju ja Uutelan kämppä

Meriharjun luontotalo ja leirikeskus sekä Uutelan kämppä löytyvät Itä-Helsingistä, Uutelan ulkoilualueelta.

Meriharjun luontotalo, Villa Meriharju (rak. 1910) toimii leirikeskuksen sydämenä. Kouluarkisin tiloissa toimii myös nuorisopalveluiden ylläpitämä luontokoulu.

Uutelan kämppä rantasaunoineen sijaitsee linnuntietä noin 400 metrin päässä. Kämppä puitteineen soveltuu

pienemmille ryhmille. Molempia tiloja voi varata erikseen tai yhdessä. Villa Meriharjun tilat soveltuvat myös kokous- ja seminaarikäyttöön.

Ympäriltä löytyy kaunista merenrantaa, metsää, soita ja niittyjä. Lähistöllä on myös Särkkäniemen luonnonsuojelualue.

Meriharjun leirikeskuksen varustelu:

• Yöpymismahdollisuus kerrossängyissä 34 henkilölle, ei telttailumahdollisuutta

• Majoitushuoneita neljä, joissa oma wc

• Huvila on kolmikerroksinen

• Suurtalouskeittiö, jossa kodinkoneet, pika-astianpesukone ja astiat 40 hengelle

• Pääkerroksessa ruokailutila, takkahuone, majoitustilat sekä pienryhmätiloja

• Alakerrassa kaksi suihkua ja wc

• Pihapiirissä erillinen saunatila, jossa yksi suihku sekä lämmitettävä vesipata

• Verkkoyhteys, projektori, hdmi-liitin

• Katettu grillipaikka ja kaksi ulkopöytää

Kotisivut:

Meriharjun luontotalo ja leirikeskus - Nuorten Helsinki

Uutelan kämppä - Nuorten Helsinki

Uutelan kämpän varustelu:

• Yöpymismahdollisuus 11 henkilölle: kämpällä 9 ja rantasaunalla 2 henkilöä, ei telttailua

• Kämpän yhteydessä keittiö, jossa kaasuliesi, aurinkosähköllä toimiva pieni jääkaappi ilman pakastelokeroa, astiat 11 hengelle

• Valaistus aurinkosähköllä ja retkivalaisimilla, lämmitys takalla tai kamiinalla

• Kesävesi tulee letkua pitkin Meriharjun leirikeskuksesta

• Rantasauna, jossa erillinen pesutila ja lämmitettävä vesipata

• Terassilla kotagrilli

• Pihapiirissä kaksi ulkovessaa, puuliiteri sekä tiskipiste

• Huono verkkoyhteys

Östersundomin leirikeskus

Östersundomin leirikeskus sijaitsee Itäisessä Helsingissä. Leirikeskuksena toimii entinen koulurakennus, joka tarjoaa ympäristöineen hienot puitteet leiritoiminnalle. Pihalla on iso hiekkakenttä ja ympärillä metsää.

Leirikeskuksen käyttäjät voivat lainata myös keskuksen polkupyöriä. Pyörillä pääsee mukavasti lähistöllä sijaitseviin luontokohteisiin kuten noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaan Sipoonkorven kansallispuistoon.

*Pääosin esteetön

Leirikeskuksen varustelu:

• Yöpymismahdollisuus 34 henkilölle: kaksi makuusalia kerrossängyillä yhteensä 32 henkilölle sekä kahden hengen makuuhuone ohjaajille

• Keittiö, kodinkoneet, pika-astianpesukone ja astiat noin 40 henkilölle

• Liikuntasali, jossa puolapuut ja pieni lava

• Pienryhmätila

• Suihkutilat ja vessat

• Kellarikerroksessa puulämmitteinen sauna ja pesuhuone

• Verkkoyhteys, projektori, hdmi-liitin

• Pihalla hyvä grillipaikka ja iso pelikenttä

Kotisivut: Östersundomin leirikeskus - Nuorten Helsinki

Vartiosaari

Vartiosaari on vanha huvilasaari Kaakkois-Helsingissä, Laajasalon ja Tammisalon läheisyydessä, lyhyen venematkan päässä mantereelta. Kutsuvenepalvelu Aurinkolautta liikennöi Yliskylästä Vartiosaareen toukokuusta syyskuuhun saakka. Matka Reposalmen yli kestää vain muutaman minuutin.

Saaren monimuotoisen luonnon lisäksi sen hienoimpiin nähtävyyksiin kuuluu muun muassa Vartiokallion

näköalapaikan merinäkymä, siirtolohkare, hiidenkirnu ja metsäkirkko. Vartiosaaren luontopolku kiertää monet saaren nähtävyyksistä ja on kierrettävissä ympäri vuoden. Haltialan tilan lampaat laiduntavat saarella usein kesäisin. Vartiosaaresta varattavissa ovat Mäntyniemen leirikeskus, Vartiosaaren leirialue Villa Furubacka sekä toiminnallista palvelua Nuorten Saarigalleriasta tallialueella. Saarigallerian toiminta-aikana asiakkaita palvelee nuorten Ekokahvila.

Mäntyniemen leirikeskus

Mäntyniemi Stuga (rak. 1896) toimii leirikeskuksen päärakennuksena. Pihapiirissä on Sinikkala, joka toimii majoitusrakennuksena sekä Punakkala, josta löytyvät toimintavälineet. Piha-alueella on grillikatos, kota, pelikenttä, sauna laitureineen sekä siisti hiekkaranta uimiseen.

Mäntyniemessä on puitteet mm. kalastamiselle ja vesiaktiviteeteille, kuten sup-lautailulle ja melonnalle. Piha-alueella on paljon tekemistä, niin talvella kuin kesälläkin. Mäntyniemen leirikeskus on tarkoitettu noin 40-50 hengen tilaisuuksiin.

Leirikeskuksen varustelu:

• Yöpymismahdollisuus noin 28 henkilölle: majoitusrakennus 25 henkilölle, päärakennus 3 henkilölle

• Telttamajoitus mahdollista piha-alueella sovitusti

• Rakennus on kaksikerroksinen

• Pääkerroksessa keittiö, tupa ja yläkerrassa kolme pientä huonetta

• Keittiö, jossa kodinkoneet, astianpesukone ja astiat noin 30 henkilölle

• Erillinen saunarakennus laiturin vieressä, jossa pesuhuone ilman suihkuja, lämmitettävä vesipata ja pukuhuone

• Pihapiirissä grillikatos ja ulkopöydät

• Pihapiirissä kaksi ulkovessaa, puuliiteri sekä tiskipiste

• Laituri, soutuvene, SUP-lautoja ja kanootteja, trampoliini sekä frisbeegolf-maali

• Verkkoyhteys

Lisätiedot: Mäntyniemen leirikeskus - Nuorten Helsinki

Villa Furubacka Vartiosaaren leirialue

Leirialueen sydämenä toimii kaunis, kaksikerroksinen huvila Villa Furubacka (rak. 1908). Alueella on hyvät puitteet vesiaktiviteeteille kuten sup-lautailulle ja melonnalle. Lisäksi

pihassa on grillikatos, siisti uimaranta, soutu– ja polkuveneitä sekä kelluva sauna. Furubackan leirialue on tarkoitettu noin 30-40 hengen tilaisuuksiin.

Leirialueen varustelu:

• Päätalossa yöpymismahdollisuus 16 hengelle

• Yläkerrassa kolme erillistä makuuhuonetta, alakerrassa yksi majoitushuone esim. ohjaajille

• Telttamajoitus mahdollista piha-alueella sovitusti, maksimissaan 10 henkilölle

• Päätalossa keittiö, jossa kodinkoneet ja astiat noin 20 hengelle

• Päätalossa ruokailutila ja olohuone oleskeluun

• Pihapiirissä grillikatos ja ulkopöydät

• Puulämmitteinen kelluva sauna, johon mahtuu kerrallaan neljä saunojaa, ei juoksevaa vettä eikä erilisiä pesutiloja

• Laituri ja hiekkauimaranta

• Ulkovessat

• Erilaisia harrastusvälineitä kuten kanootteja, kajakkeja, jollia ja polkuveneitä sekä lentopalloalue

• Verkkoyhteys

Lisätiedot: Vartiosaaren leirialue - Nuorten Helsinki

Nuorten Saarigalleria

Nuorten Saarigalleria löytyy Vartiosaaren tallialueelta viljelypalstojen päädystä. Luonnonkaunis ympäristö tarjoaa puitteet luonto-, retkeily-, seikkailu-, taide- ja kädentaitojen tekemiseen. Työskentelytiloina toimii hammaslääkäri Ernst Waseniuksen huvilan pihapiiriin yli sata vuotta sitten rakennetut talli ja lato. Nuorispalvelui-

den pitämää 12 – 25 –vuotiaille nuorille suunnattua toimintaa järjestetään kesäkuun puolivälistä heinäkuulle, noin kuuden viikon ajan (12.6. - 20.7.).

Lisäksi alueella toimii kesä-heinäkuun ajan kaikille vierailijoille avoin Nuorten Ekokahvila, joka tarjoaa mm. suolaisia ja makeita vegaanisia vohveleita.

Saarigallerian varustelu toiminta-aikoina:

• Ekokahvilan kahvilapalvelut (korttimaksu/ MobilePay)

• Ulkovessat asiakaskäytössä, kun Ekokahvila on avoinna

• Kesävesi, puutarhakalustoa

• Pieniä retkivälineitä ja ulkopelejä lainattavissa

• Huono verkkoyhteys

Huomioitavaa:

• Saarigallerian alue toimii esim. Mäntyniemessä tai Furubackassa leireilevien päiväohjelmaan

tai päiväleirin tukikohdaksi, vaikka eväiden syömiselle

• Henkilökunnan kanssa on mahdollisuus sopia erikseen yhteistyöstä tai ostopalvelusta esim. vuosittain vaihtuvista luonto-, seikkailu- tai kädentaitojen työpajoista

• Ei yöpymismahdollisuutta

• Alueella yöpyminen kielletty!

• Soveltuu esim. päiväleiritoimintaan

Lisätiedot: Nuorten Saarigalleria - Nuorten Helsinki

Syötävä Puisto

Syötävän Puiston kesäparatiisi löytyy Mustikkamaan länsipäädystä, läheltä Isoisän siltaa. Urbaani luontoympäristö tarjoaa puitteet taide- ja luontoaiheisille pajoille, viljelylle ja eläinten hoidolle. Puiston sydämenä toimivassa punaisessa torpassa puiston vierailijat voivat nauttia nuorten yritystoimintana järjestettävästä kesäkahviosta. Ulkopuutarhassa pääsee tutustumaan kesäkanoihin sekä viljelytoimintaan, jonka lisäksi nuorisopalvelut järjestävät puistossa kesäisin nuorille maksutonta ympäristötoimintaa.

Syötävän Puiston varustelu:

• Soveltuu esim. päiväleiritoimintaan

• Torppa ulkovarastoineen, rajattu piha-alue viljelyksineen, kesäkanala, puutarhakalustoa

• Torpan keittiössä kodinkoneet, astianpesukone ja astiat noin 20 henkilölle

• Vessa

• Kesävesi

• Verkkoyhteys

• Ei yöpymismahdollisuutta

Lisätiedot: Syötävä Puisto - Nuorten Helsinki

Granön leirialue

Granön leirialue on kaunis ja metsäinen paikka/alue, joka sopii hyvin telttailuun. Leirialueen erottaa mantereesta noin kilometrin levyinen salmi. Lännessä Kalkkisaarenselän vastarannalla ovat Vuosaaren sataman

lähimmät laiturit, pohjoisessa ovat

Karhusaari ja Talosaari, etelän puolella Mölandet. Omasta rauhastaan leirialueen laidalta löytyy Kotalaavu. Alue soveltuu hyvin noin 20 – 30 hengen leireille.

Leirialueen varustelu:

• Yöpymismahdollisuus kamiinalla lämmitettävässä rakennuksessa noin 12 henkilölle

• Telttamajoitus alueella mahdollista

• Ulkokeittiö tiskauspisteellä, kaasuliesi ja -grilli sekä aurinkovoimalla toimiva jääkaappi

• Katettu ruokailupaikka noin 20 hengelle

• Pihapiirissä ulkovessat

• Sauna ja padallinen pesutila, ei suihkuja

• Kotalaavu

• Pelikenttä, nuotiopaikka, kanootteja, kajakkeja ja soutuvene

Huomioitavaa:

• Elintarvike- ja pesuvesi tuodaan saarelle erikseen leirien suuruuden mukaan

• Ei verkkovirtaa, sähköä katolla olevista aurinkopaneeleista

Lisätiedot: Granön leirialue - Nuorten Helsinki

Seikkailutalo

Seikkailutalo sijaitsee meren rannalla Kallvikinniemessä kauniin luonnonsuojelualueen vieressä, missä on myös uimiseen soveltuva hiekkaranta.

Seikkailutalo toimii idyllisessä Villa Barrdoftin huvilassa (rak. 1912). Talon sali on korkea tila, joka soveltuu mm. kokous- ja harrastuskäyttöön. Tila on tarkoitettu alle 40 hengen tilaisuuksille.

Seikkailutalon varustelu:

• Huvilan pääkerroksen salissa pöytä- ja tuoliryhmineen sekä jumppamattoja

• Keittiö, jossa kodinkoneet ja astiat noin 40 hengelle

• Kaksi vessaa

• Yläkerrassa pienryhmätila

• Verkkoyhteys, näyttö/tv, hdmi-liitin

• Muu varustelu: pingispöytä

Huomioitavaa:

• Ei yöpymismahdollisuutta

• Seikkailutalon henkilökunnan kanssa on mahdollisuus sopia erikseen yhteistyöstä tai ostopalvelusta (esim. nuorten seikkailutoiminta)

• Arkisin tilassa työskentelee ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön omaa henkilökuntaa

Lisätiedot: Seikkailutalo - Nuorten Helsinki

Bengtsårin leirisaari

Suomenlahden sisäsaaristossa Hankoniemen pohjoispuolella noin 120 kilometrin päässä Helsingistä löytyy luonnonkaunis leirisaari, jossa on vietetty ikimuistoisia leirikesiä jo vuodesta 1948. Saari tarjoaa puitteet monipuoliseen retkeilyyn ja seikkailuun. Leirisaarella on seitsemän erillistä leirialuetta.

Lisäksi varattavissa on keittiö- ja toimintarantapalveluita.

Leirisaarella käytössä on ilmastomenu, jonka avulla halutaan tuoda näkyväksi ruuan ilmastojalanjälki.

Kesäisin saarella laiduntaa lampaita, joilla on tärkeä tehtävä Bengtsårin kulttuurimaiseman suojelemisessa sekä lajiston säilyttämisessä.

Bengtsårin leirialueiden varustelu:

• Yöpymismahdollisuus noin 50-100 leiriläistä per leirialue

• Jokaiselta leirialueelta löytyy teltta-alue, keittokatos, tiskipaikka, laituri, vene, nuotiopaikka sekä ulkovessat

• Leirisaari tarjoaa Niger-teltat, telttapohjat ja näkkärit (alusritilä teltan alle), puolijoukkueteltan varusteineen, kaasuliesitason ja -pullon, padan veden lämmitykseen, juomavesikanisterit, siivousvälineet ja polttopuut

• Pääsaarella luonnonsuojelualue, iso urheilukenttä, navetta, laavuja, kota sekä toimintaranta ja kaksi puulämmitteistä saunaa (Rantasauna ja Merisauna), jotka varattavissa

kesäkauden ulkopuolella myös majoituskäyttöön

• Varattavissa kesäkaudella kanootit ja muu toimintavälineistö sekä keittiöpalvelut

Huomioitavaa:

• Kesäisin saarelle kulkee Bengtsårin oma yhteysvene

• Syksystä kevääseen saareen ei ole järjestetty kuljetusta, silloin leirin järjestäjän käytössä on 10hv perämoottorivene

Lisätiedot:

Bengtsårin leirisaari - Nuorten Helsinki

Klikkaa tästä: Bengtsårin kartta

Bentsgårin esittelyvideo llmastomenu

Helsingin kaupunki

Österviken

Aspholm

Bredviken

Barnholmen

Bengtsårin leirisaari

Bengtsårinlaituri 920, 10900 Hanko

Sköldarnäs

Bengtsårinlaituri

Nuorten ryhmille ja nuorisojärjestöille

Retkeilyvälinelainaamo Wempaimisto Wempaimisto on Östersundomin leirikeskuksessa sijaitseva retkeilyvälinelainaamo. Wempaimisto lainaa välineitä (esim. teltta, rinkka, trangia) helsinkiläisille alle 29–vuotiaille nuorille ja nuorten ryhmille, Helsingissä toimiville nuorisojärjestöille ja muille helsinkiläisille järjestöille sekä kaupungin toimialoille. Välineitä lainataan vain kotimaassa tapahtuvaan toimintaan.

Yksityisellä lainaajalla on oltava nuorisopalveluiden voimassa oleva jäsenkortti, jonka saa maksutta lainauksen yhteydessä. 13–28-vuotiaat voivat ladata jäsenkortin myös sähköisesti. Alaikäisiltä vaaditaan huoltajan hyväksyntä.

Lisätiedot:

Retkeilyvälinelainaamo Wempaimisto - Nuorten Helsinki

Nuorten ympäristötoiminnan palvelut

Tilojen ja välineiden lisäksi tarjoamme nuorille monipuolista, pääosin maksutonta ympäristötoimintaa ympäri Helsinkiä. Tutustu toimintaan

Sponssi projektiavustus

Sponssi on nuorten ryhmien projektiavustus, joka tukee nuorten omaehtoista toimintaa. Omaehtoinen toiminta tarkoittaa sitä, että nuoret ryhmänä suunnittelevat, päättävät ja tekevät toiminnan itsenäisesti. Projektiavustusta voi saada sellainen nuorten ryhmä, jonka jäsenistä 2/3 on 7-28 -vuotiaita helsinkiläisiä.

Sponssi projektiavustusta on mahdollista saada monenlaiseen toimintaan kuten tapahtumiin, kulttuuri-, kansalaisaktivismi-, harrastus- tai liikuntatoimintaan. Sponssia haetaan projektiavustushakemuksella sähköisessä asioinnissa.

Lisätiedot:

Sponssi - Nuorten Helsinki

Avustuksia hallinnoi nuorisopalveluiden kumppanuusyksikkö. Yksikköön voi olla yhteydessä, kun tarvitsee lisätietoja avustuksista tai apua Sponssin hakemisessa.

AV-Lainaamo

Lainaamo on palvelu täysi-ikäisille helsinkiläisille yksityishenkilöille ja ryhmille. Sen kautta voi lainata ilmaiseksi esimerkiksi valo- ja äänikalustoa. Varausten tulee olla tehtynä viikkoa ennen laina-ajan alkamisajankohtaa. Lainaamo sijaitsee Itäkeskuksessa kulttuurikeskus Stoassa osoitteessa Turunlinnantie 1.

Lisätiedot: Lainaamo

Varaamo

Varaamo on Helsingin kaupungin ylläpitämä verkkopalvelu, jonka kautta voi varata kaupungin muita julkisia tiloja sekä työpisteitä yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot: Varaamo

ymparistotoiminta

Hakemukset ja tiedustelut sähköpostitse: ymparistotoiminta@hel.fi

Poikkeuksena Bengtsårin leirisaari: bengtsarin.leirisaari@hel.fi

Yksikön päällikkö: Susanne Österlund-Toivonen susanne.osterlund-toivonen@hel.fi

Vastuuohjaaja: Ilona Anttila Ilona.anttila@hel.fi

Ympäristötoiminnan koordinaattori: Annina Wallinsalo annina.wallinsalo@hel.fi

Tee tilavarauksia: https://nuorten.hel.fi/tekemista-ja-paikkoja/ kayttovuorot-ymparistotoiminta/

Tilaa kumppanikirje: https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ kumppanikirjeet

Helsingin kaupunki

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Nuorisopalveluiden leirikeskusesite by Mainostoimisto Smoy - Issuu