Skip to main content

Bioanalyytikko 3,2016

Page 1

Uskotko telepatiaan? EI TARVITSE. ME AUTAMME KERÄÄMÄÄN HALUAMASI TIEDON.


TÄSSÄ LEHDESSÄ Bioanalyytikko 3, 2016 | Syyskuu

Sähköisillä palveluilla tavoitellaan palvelujärjestelmän tuottavuuden ja laadun parantamista. Lue Mirka Parkkisen artikkeli sivulta 22 alkaen ja hyppää innovaation maailmaan.

Se aika vuodesta 10 Laboratoriolääketiedepäivät ja näyttely -tapahtuma on ihan pian! Löydät viimeistellyn luento-ohjelman sivulta 10 alkaen. Mikäli ilmoittautuminen on vielä tekemättä, löytyy siihenkin vinkkejä eri puolelta lehteä.

Henkilökohtaista 25 Osaamisperusteisuus ei ole uusi asia opettajalle eikä opiskelijalle. Mika Paldanius pohtii artikkelissaan henkilökohtaistamista ja yksilöllisiä ratkaisuja eli nykyajan opintien sisältöä.

Ihan zikana 27 Zikavirus on puhututtanut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mika Paldanius perehtyi aiheeseen ja kirjoitti artikkelin, joka löytyy sivuilta 27-28.

Patologian laboratorio nykyaikaan 29 Patologian laboratoriota on totuttu pitämään käsityön tyyssijana. Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat ja automaatio lisääntyy myös patologialla. Lea Salomaan artikkeli valottaa asiaa sivulta 29 alkaen.

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

3


PUHEENJOHTAJALTA / AV ORDFÖRANDEN

AKTIIVISTA SYKSYÄ

AKTIV HÖST

Syksy on aktiivista aikaa työelämässä, mutta myös opiskelijoille ja erilaisten harrastusten parissa viihtyville. Työelämässä palataan niihin suunnitelmiin, joita ennen kesää laitettiin odottamaan lomien loppumista. Seuraavan vuoden talous- ja toimintasuunnitelmia mietitään jo kovalla vauhdilla. Erilaiset projektit käynnistyvät jälleen pienen hengähdystauon jälkeen. Opiskelijoilla alkaa uusi lukukausi ja toivottavasti kaikilla riittää puhtia suorittaa tutkintonsa valmiiksi, eikä työelämä imaise mukaansa liian aikaisin. Syksyllä moni aloittaa ihan uuden harrastuksen parissa tai jatkaa omaa rakasta harrastustaan tutuissa ympyröissä. Harrastuksista saamme hyvää vastapainoa työelämään ja opiskeluun. Täydennyskoulutukseen hakeutuminen on myös syksyllä ajankohtaista ja haluankin muistuttaa liittomme tarjoamista koulutusmahdollisuuksista. Lokakuun alun Laboratoriolääketiedepäivät tarjoavat jälleen erittäin monipuolisen kattauksen kliinisen laboratoriotyön eri osa-alueilta. Pidän erittäin tärkeänä, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus tulla näille päiville päivittämään osaamistaan ja saamaan tietoa ajankohtaisista alaamme koskettavista asioista. Marraskuussa järjestämme bioanalyytikko-opintopäivän, jonka aikana on myös mahdollisuus verkostoitumiseen kollegojen kanssa, kun koulutustapahtuma järjestetään laivaristeilynä. Monesti on todettu, että pitäisi olla koulutusten yhteydessä enemmän aikaa keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Toivotan kaikki jäsenemme aktiivisesti mukaan alueelliseen ja valtakunnalliseen toimintaamme. Paikallisyhdistyksissä järjestetään monenlaista toimintaa ja myös uusia toimijoita kaivataan mukaan. Liiton hallituksen toimikausi päättyy vuodenvaihteessa ja marraskuussa liittokokouksessa valitaan uusi hallitus puheenjohtajineen. Toivon aktiivisuutta jokaiselta, jotta ammattikuntamme ääni kuuluu kliinisen laboratoriotyön asiantuntijana jatkossakin.

Hösten är en aktiv tid i arbetslivet, men också för studerande och dem som trivs med olika hobbies. I arbetslivet återvänder man till de planer, som före sommaren lades att vänta på att semestrarna är slut. Man funderar redan på det kommande årets ekonomiska- och verksamhetsplaner i hård takt. Olika projekt startar igen efter en liten andhämtningspaus. För de studerande börjar en ny termin och vi får hoppas att alla har krafter att slutföra sina studier, och att arbetslivet inte suger dem med sig för tidigt. På hösten påbörjar mången en helt ny hobby eller fortsätter med sin kära hobby i bekanta cirklar. Via intressen får vi en bra motvikt mot arbetsliv och studier. Det är också aktuellt på hösten att söka sig till vidareutbildning och här vill jag också påminna om de skolningsmöjligheter som vårt förbund bjuder. De Laboratoriemedicinska dagarna i början av oktober bjuder igen på en mycket omfattande dukning av de olika områdena inom kliniskt laboratoriearbete. Jag anser det vara väldigt viktigt att så många som möjligt skulle ha möjlighet att delta i dessa dagar för att uppdatera sitt kunnande och få kunskap om de aktuella ärenden som rör vår bransch. I november ordnar vi en studiedag för bioanalytiker, under vilken det också är möjligt att utöka sitt nätverk med kollegor, eftersom skolningstillfället förverkligas som en kryssningsresa. Ofta har man konstaterat, att man borde ha mera tid att diskutera och byta åsikter under skolningarna. Jag önskar alla medlemmar aktivt med i vår regionala och riksomfattande verksamhet. Regionföreningarna ordnar mången slags verksamhet och man saknar också nya aktiva med. Förbundsstyrelsens verksamhetsperiod tar slut vid årsskiftet och förbundsmötet i november väljer en ny styrelse och ordförande. Jag önskar aktivitet av var och en, så att vår yrkeskårs röst hörs som specialister på det kliniska laboratoriearbetet också i fortsättningen.

terveisin Pipsa

4

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

Hälsningar Pipsa


PÄÄTOIMITTAJALTA / AV CHEFREDAKTÖREN

NUKUTAAN HYVIN

LÅT OSS SOVA GOTT

Espanjalainen surrealisti Salvador Dalí rakasti päiväunia. Hänellä oli tapana nojatuolissa nukkuessaan roikottaa lusikkaa lautasen yläpuolella. Vaipuessaan uneen Salvadorin lusikka tipahti lautaselle ja herätti hänet. Salvadorin päiväuni oli “power nap”. Päiväunien nukkuminen on taitolaji. Sopivan mittaiset unet virkistävät, mutta liian pitkäksi venyneet nokoset jättävät tokkuraisen olon. Adenosiinin tuotannon lisääntymisestä johtuva hidas ja sekava herääminen on estettävissä mitoittamalla päikkärit korkeintaan 20 minuutin mittaiseksi. Päiväunet muun muassa parantavat muistin toimintaa ja nollaavat informaatioähkyn aiheuttamaa aistikuormaa. Lääketieteellisessä Progress in brain research –lehdessä vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa todettiin lyhyiden torkkujen vaikutusten kestävän tunnista kolmeen tuntiin. Mitäs sitten, jos päikkäreistä huolimatta nukuttaa aina vaan? Unilääkäreiden mukaan päiväunien nukkuminen silloin tällöin on normaalia, mutta mikäli nokoset venyvät päivästä toiseen pitkäksi, kannattaa väsymyksen syitä etsiä yhdessä lääkärin kanssa. Joskus lisääntynyt unen tarve tai muunlainen unihäiriö voi olla merkki masennuksesta. Pimenevässä syksyssä on itsensä rakastamista pujahtaa välillä viltin alle pienille päikkäreille työpäivän jälkeen. Tehdään siis Dalit ja nukutaan hyvin,

Den spanska surrealisten Salvador Dalí älskade tupplurar. Han hade som vana att, då han sov i en länstol, låta en sked hänga i sin hand ovanför en tallrik. När han föll i sömn ramlade skeden ner på tallriken och väckte honom. Salvadors tupplur var en ”power nap”. Att sova dagssömn är en konstart. En lagom lång sömn piggar upp, men om tuppluren blir för lång gör den en omtöcknad. Det, att den ökade produktionen av adenosin gör uppvaknandet långsamt och virrigt, kan förhindras genom att sömnen tillåts vara högst 20 minuter lång. Dagssömn förbättrar bland annat minnets funktioner och nollar den sinnesbelastning som informationsövermättnad förorsakar. I den medicinska tidskriften Progress in brain research publicerade undersökningen, konstaterade man att verkan av en kort tupplur räcker från en till tre timmar. Men vad gör man om man trots tupplurar alltid bara är trött? Enligt sömnläkare är det normalt att ta en tupplur nu och då, men ifall de från dag till annan töjer och blir allt längre, lönar det sig att tillsammans med en läkare söka efter orsaken. Ibland kan ett ökat sömnbehov eller andra sömnstörningar vara ett tecken på depression. I den mörknande hösten är det att älska sig själv när man ibland kryper ner under en filt och tar en liten tupplur efter arbetsdagen. Låt oss alltså göra en Dalí och sova gott,

Jenni

Jenni

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

5


SISÄLTÖ Puheenjohtajalta 4 Aktiivista syksyä / Aktiv höst

6.-7.10.2016 Marina Congress Center, Helsinki Keskellä syksyn pimeyttä on hyvä hetki tulla oppimaan uusia asioita luennoilla, työpajoissa ja laboratorioalan näyttelyssä. Teemoina mm: • Kriittisten elinten kemiaa ja elintoimintojen omaseurantaa • Mikä pikakokeiden tekemisessä ja tulkinnassa on niin vaikeaa • Miten näytteenottoa voisi kehittää • Verikeskusvisa ja ajankohtaista hematologiaa • Geeniteknologian aluevaltauksia - sikiödiagnostiikasta syövän tutkimiseen • Mikrobiologian tulokkaita – ”uusia” mikrobeja ja maahanmuuttajien infektioiden erityispiirteitä • Missä kaikessa hormonit hyrräävät – uutta ja vanhaa endokrinologiaa • Työyhteisöä rakentamassa – asiaa sekä johtamisesta että alaistaidoista • Suoliston mikrobit hyvässä ja pahassa • Patologian paljastuksia soluista ja kudoksista • Mitä muutoksia digitalisaatio tuo labroihin • Tiede ja tutkimustyö osana laboratorioarkea • Bioanalyytikkojen koulutuksen haasteet Tule tapaamaan kollegoitasi ja nauttimaan virkistävästä tapahtumasta ja tarjoiluista! Katso tarkempi ohjelma www.lablt.fi. Ilmoittaudu viimeistään 22.9.2016.

Päätoimittajalta 5 Nukutaan hyvin / Låt oss sova gott Lyhyet 7 Ajankohtaista asiaa LabLt 2016 -tapahtuma 10 Kongressimatkalla 15 Genetiikan kongressi Islannissa Koulutus ja työelämä 19 Koulutuksen ja työelämän yhteistyöpäivä Parkkinen Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sähköistyvät 22 Paldanius Opettaja-ammattikorkeakoululaisen pohdintaa osaamisperusteisuudesta opettajan ja opiskelijan työssä 25 Paldanius Zikavirus 27 Salomaa Automaatio kehittyy patologian laboratoriossa 29

6

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO


LYHYET

Suomen Bioanalyytikkoliitto ry Finlands Bioanalytikerförbund rf

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN LIITTOKOKOUS Aika: 12.11.2016 klo 10. Ilmoittautuminen alkaa klo 9. Paikka: Helsinki, Hotel Scandic Simonkenttä (Simonkatu 9, 00100 Helsinki) Osallistuminen liittokokoukseen (liiton säännöt 11 §): • liittokokousedustajien määrä jakautuu siten, että alueyhdistykset, joiden jäsenmäärä on alle 200, saavat kaksi (2) edustajaa, alle 600 jäsentä kolme (3) edustajaa ja yli 600 jäsentä neljä (4) edustajaa. • Jäsenmäärän tarkasteluajankohta on edellisen kalenterivuoden viimeinen päivä. • edustajille jaetaan 1 ääni alkavaa 100 jäsentä kohti. Äänet edustajat voivat jakaa haluamallaan tavalla • kunniajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus liittokokouksessa, mutta ei äänioikeutta. Liiton hallituksen varsinainen jäsen ei saa toimia minkään jäsenyhdistyksen edustajana liittokokouksessa. Hänellä on kuitenkin kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. • kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 12 § mainitut asiat. Helsingissä 27.8.2016 Suomen Bioanalyytikkoliitto ry Finlands Bioanalytikerförbund rf Liittohallitus

TYÖMATKALLA, BUSSIPYSÄKILLÄ, PIKNIKILLÄ... Muistathan, että voit lukea Bioanalyytikkoa myös e-lehtenä!

SENIOREIDEN SYKSYN OHJELMAA MUSEOKÄYNTI EBENESERIN LASTENTARHAMUSEOON

1. marraskuuta 2016 klo 11.00 (Helsinginkatu 3, Helsinki) Kierros kestää noin puolitoista tuntia. Pääsymaksu 2 € /henkilö + opastus 25 € / ryhmä. Ilmoittautumiset 19.10.2016 mennessä liiton toimistoon.

KOMISARIO PALMUN EREHDYS

26.11.2016 klo 13.00 Areena-näyttämöllä (Hämeentie 2, Helsinki)

Mika Waltarin luoma Komisario Palmu on ensimmäistä kertaa teatterin lavalla Joel Elstelän ohjaamana. Rooleissa Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti, Iikka Forss, Pekka Huotari, Vuokko Hovatta, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Antti Peltola, Kalle Pylvänäinen, Eero Saarinen, Aino Seppo, Leena Uotila ja Tom Wentzel. Ilmoittautuminen liiton toimistoon. Liput 43 € maksetaan 18.10.16 mennessä ilmoittautumisen yhteydessä saadulle tillille. Huom! jos joku toinen maksaa puolestasi, niin kirjoita viestiin oma nimesi.

PERINTEINEN JOULULOUNAS

Hotelli Arthurin ravintolassa 8.12.16 klo 12.30 (Vuorikatu 19, Helsinki) Ilmoittautuminen liiton toimistoon 28.11.2016 mennessä. Kerro samalla, otatko alkoholittoman vai terästetyn glögin. LYHYET KOONNUT Jenni Tikka

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

7


LYHYET

VALTAKUNNALLINEN BIOANALYYTIKKOOPINTOPÄIVÄ 12.–13.11.2016 M/S Baltic Queen, Tallink Silja Line LABTORI – OSAAMINEN NÄKYVÄKSI!

OHJELMA Lauantai 12.11. 17:00 – 17:45 Lippujen jakaminen Länsisatamassa Helsingissä 18:30 Laiva lähtee 20:30 Illallinen Buffet Tallink, kansi 7 Sunnuntai 13.11. 07:00 – 09:00 Aamupala Buffet Tallink, kansi 7 Kokoustilassa 09:00 – 09:30 Bioanalyytikko-opintopäivien avaus Pipsa Allén, Suomen Bioanalyytikkoliiton puheenjohtaja 09:30 – 10:15 Vastasyntyneiden harvinaisten aineenvaihdunta sairauksien seulonta Pipsa Allén, TYKSLAB, Saske 10:15 – 10:30 Tauko 10:30 – 11:00 Papa-näytteenotto ja HPV-seulonta Lea Salomaa, Suomen Bioanalyytikkoliitto ry 11:00 – 12:00 Näytteilleasettajien esityksiä 12:00 Lounas Buffet Tallink, kansi 7 13:00 – 13:45 Farmakogenetiikkaa kliinisessä laboratoriossa Sanna Horttanainen, Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy 13:45 – 14:15 Potilaan ohjaaminen laboratorionäytteenottoon -suositus tutuksi Tarja Tick-Sinkkilä, PHSOTEY 14:15 – 15:00 Näin pipetoit ja pidät nesteannostelijasi kunnossa Tero Hongisto, Tehohit 15:00 – 15:30 Yhteenveto ja opintopäivien päättäminen 15:30 Kahvitarjoilu 16:00 Laiva saapuu Länsisatamaan Helsinkiin

Näin aloitat portfolion kokoamisen: 1. kirjaudu LabToriin bioanalyytikkoliitto.fi-sivulla 2. jäsennumerosi on käyttäjätunnus ja salasanana toimii postinumerosi 3. aloita portfolion kokoaminen täyttämällä henkilötiedot, koulutukset, kurssit, työhistoriasi. Voit milloin vain keskeyttää portfolion täyttämisen ja jatkaa myöhemmin. Portfoliosi ei näy kenellekään ulkopuoliselle. Et muista käyttäjätunnusta? Ongelmia portfolion täyttämisessä? Ota yhteyttä toimisto@bioanalyytikkoliitto.fi tai p. 050 302 6504.

KIPIN KAPIN HIPIN HOPIN ILMOITTAUTUMAAN

Opintopäivien osallistumismaksu 150€, joka sisältää risteilyn 2 hh hyteissä, illallisen, aamupalan, lounaan, kahvitarjoilun ja luennot. Ilmoittautuminen viimeistään 10.10.2016.

Tervetuloa!

WWW.LABLT.FI

8

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO


LYHYET

ETÄTESTAUS - PUOLESTA VAI VASTAAN? TEKSTI Jenni Tikka

Elokuun puolivälissä julkaistussa lehdistötiedotteessaan Yhtyneet Medix Laboratoriot kertoo tuottavansa digitaalisia diagnostiikkapalveluja, joita terveydenhuollon asiakas voi käyttää ilman terveydenhuollon toimipisteessä asiointia. YML:n palvelut perustuvat etänäytteenottoon; asiakas tilaa näytteenottovälineet, ottaa näytteen itsenäisesti kotona ja lähettää sen Yhtyneet Medix Laboratorioon analysoitavaksi. Asiakas saa näytteen valmistumisesta viestin matkapuhelimeensa, jonka jälkeen hän voi käydä katsomassa tuloksen palveluportaalista. Vastaus lähetetään myös tiedoksi asiakkaan omaan terveydenhuollon yksikköön hoidon järjestämistä varten. Digitaalinen diagnostiikkapalvelu tuo terveydenhuollon prosesseihin tehokkuutta ja säästöjä. Terveydenhuollon asiakkaille palvelu merkitsee ajansäästöä, sillä matkustaminen terveydenhuollon toimipisteeseen näytteenottoa varten ei ole enää tarpeen. Terveydenhuollon henkilöstölle digitaalinen palvelu tuo myös merkittävän ajansäästön, kun näytteenottovaiheessa tai negatiivisen tuloksen välittämisessä ei käytetä lainkaan henkilöresursseja. Käytännössä digitaalisilla diagnostiikkapalveluilla tarkoitetaan YTHS:n tekemiä klamydia-, tippuri- ja salmonellanäytteitä, jotka analysoidaan YML:ssa. Myös Vantaan ja Tampereen kaupungit

ovat tahoillaan käynnistäneet etänäytteenottopalvelun ko. testeille. Aihe on herättänyt laboratoriohoitajien ja bioanalyytikkojen piirissä keskustelua etätestauksen hyödyistä ja haitoista. YTHS ilmoittaa etätestauspalvelun

lunastaneen odotukset. Niin tai näin, maailma muuttuu ja etätestaus tulee teknologian myötä laajentumaan sukupuolitautitestejä suurempaan tutkimusvalikoimaan. Mitä tämä tarkoittaa ammattikunnallemme, selviää vasta ajan kanssa.

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

9


LABLT 2016: TORSTAI 6.10.

Verikeskuksen ja hoitoyksikön yhteistyö pj. Katja Salmela 08.30–09.15 Taukotarjoilua ja näyttely 09.15–09.30 Verikeskuksen ja hoitoyksikön yhteistyö, Katja Salmela, LT, el, verikeskukset, HUSLAB 09.30–09.50 Talassemia- ja sirppisoluanemiapotilaiden verensiirtojen erityispiirteet Ulla Wartiovaara-Kautto, dos, oyl, HYKS Syöpäkeskus 09.50–10.10 Helikopteriveret Susanne Ångerman-Haasmaa, LL, ol, lääkärihelikopt. vastuulääkäri, HYKS Akuutti 10.10–11.00 Verikeskusvisa Katja Salmela, LT, el, verikeskukset, HUSLAB 11.00 Lounas ja näyttely Kl. fysiologian tutkimuksien uusia haasteita pj. Hanna Huoponen ja Päivi Ylikangas 08.30–09.15 Taukotarjoilua ja näyttely 09.15–09.45 Spirometrian uudet tulkintaperiaatteet Kirsi Timonen, LT, dos, yl, KSSHP 09.45–10.15 Erityisryhmät spirometria- ja EKGtutkimuksissa, Arja Uusitalo, LT, dos, el, HUS Kuvantaminen 10.15–10.45 Pohjois-Karjalan EKG-passi osana sähköistä EKG-arkistotallennusta Tiina Hyttinen, lbh, PKSSK 10.45–11.15 Rintasyöpäpotilaan tutkimukset isotooppilaboratoriossa Sorjo Mätzke, LT, el, HUS Kuvantaminen 11.15 Lounas ja näyttely Ajankohtaista mikrobiologiasta pj. Anna-Maija Haapala 08.30–09.30 Taukotarjoilua ja näyttely 09.30–10.00 Mikrobiomi ja lihavuus Eveliina Munukka, FT, projektitutkija, TY 10.00–10.30 Suojaavatko infektiot allergioilta? Tapio Seiskari, LT, ayl, Fimlab Laboratoriot 10.30–11.00 Immuunipuutteisten rokotukset Juha Rannikko, el, infektioyksikkö, TAYS 11.00–11.30 Voiko ruusua ehkäistä? Matti Karppelin, LT, el, infektioyksikkö, TAYS 11.30 Lounas ja näyttely Gynesytologiaa ja seulonnat pj. Ivana Kholová ja Anne Sköld 08.30–09.30 Taukotarjoilua ja näyttely 09.30–10.00 Levyepiteelin morfologiset sudenkuopat PAPA-näytteissä Jussi Tarkkanen, LT, dos, oyl, HUS

10

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

10.00–10.30 Lieriöatypiaa PAPA-näytteissä Leena Krogerus, LT, dos, oyl, HUS 10.30–11.00 Kohdunkaulansyövän seulonnan vaikuttavuus 20 vuoden seurannassa Maiju Pankakoski, VTM, väitöstutkija, Suomen Syöpärekisteri 11.00–11.30 Nuorten naisten PAPA-testaus Suomessa Petra Makkonen, LL, tutkija, Suomen Syöpärekisteri 11.30 Lounas ja näyttely Digiloikkaa bioanalyytikkokoulutukseen pj. Eeva Liikanen 08.30–09.45 Taukotarjoilua ja näyttely 09.45–10.15 YAMK-opinnot verkossa Riitta Lumme, KL, yliopettaja, Metropolia Amk 10.15–11.15 Palvelulaboratorio ValiRx:n ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteistyö Paula Reponen, FT, lehtori, OAMK & Jani Salmivaara, FM, laboratorion johtaja, ValiRx Finland Oy 11.15–11.45 Miten digitalisaatio vaikuttaa bioanalyytikkojen koulutuksessa? Mari Virtanen, TtM, D-asiantuntija, Metropolia amk 11.45 Lounas ja näyttely Uutta teknologiaa näytteilleasettajien näkövinkkelistä! pj. Kerttu Irjala 9.30 – 9.45 Uusi pilvipohjainen ratkaisu eri laboratorioiden kokonaisvaltaiseen olosuhdemittaukseen Aki Roivainen (SVP Global Sales) tai Matti Kuokkanen (VP professional Services), Sensire Oy 9. 45- 10.00 Kuljettaminen halutussa lämpötilassa onnistuneesti – uudet materiaalit kuljetuspakkauksissa, Juuso Rosenius, World Courier 10.00–10.15 Barricor, uusi plasman erotteluputki Kirsi Blomberg, BD Oy 10.30- 10.45 GlukoNavii NFC – verensokerimittari Tiina Joutsjoki, Ekoweb Oy 10.45- 11.00 Novocyte - markkinoiden helppokäyttöisin IVD-hyväksytty virtaussytometri Eveliina Ihanus, AH Diagnostics Oy, Optilite - erikoisproteiinianalytiikan ammattilainen & Tuulikki Jalli, AH Diagnostics Oy 11.00- 11.15 Smart NIPT - uusi non-invasiivinen menetelmä sikiön yleisimpien kromosomipoikkeavuuksien toteamiseen äidin verinäytteestä Tarja Ahola, tuotepäällikkö, PerkinElmer 11.15- 11.30 Uudet spirometriaviitearvot Jari Piirainen, myyntipäällikkö, Medikro Oy


LABLT 2016: TORSTAI 6.10.

Miten näytteenottoa voisi kehittää pj. Päivi Ylikangas ja Tarja Tick-Sinkkilä 12.15–12.45 Tietotekniikan apu näytteenottotilanteessa, Kari Åkerman, FT, ylikemisti, EPSHP 12.45–13.15 Miksi mikrobiologian tutkimuspyyntöön tarvitaan esitietoja? Erja Karvinen, aoh, PHSOTEY 13.15–14.00 Taukotarjoilua ja näyttely 14.00–15.00 Maahanmuuttajat laboratorion asiakkaana, Saynur Soramies, sh, TAYS 15.00–15.30 Preanalytiikan prosessi ja laatuindikaattorit standardin EN ISO 15189 näkökulmasta Ulla Dunder, FT, sairaalakemisti, koulutuspäällikkö, ISLAB Kiireistä ja kiireetöntä kemiaa pj. Päivi Lakkisto 12.45–13.15 Lipiditutkimusten uudet suuntaukset, Kari Pulkki LT, dos, prof, Itä-Suomen yliopisto 13.15–13.45 Päivystyskemian tutkimusten käyttö Meilahden päivystyspoliklinikalla Timo Suonsyrjä, LT, sisätautien el, HUS 13.45–14.30 Taukotarjoilua ja näyttely 14.30–15.00 Munuaisten toiminnan tutkiminen Heikki Saha, dos, sisätautien ja nefrologian el, Tays 15.00–15.30 Allergian täsmädiagnostiikka komponenttitutkimuksilla Sanna Edelman, immunologi, vs kemisti, HUS, Iho- ja allergiasairaala, Allergeenilaboratorio Syövän diagnostiikkaa ja hoitoa pj. Kristina Hotakainen 13.00–13.45 PSA:n haastajat eturauhassyövän diagnostiikassa, Antti Rannikko, urologian dos, oyl, HYKS Urologian klinikka 13.45–14.15 Kasvainmerkkiaineet apuna munasarjasyövän diagnostiikassa ja hoidon seurannassa Johanna Hynninen, LT, el, TYKS Naistenklinikka 14.15–14.45 Taukotarjoilua ja näyttely 14.45–15.30 Syövän kohdennettu immunoterapia - CAR-T solut, Pilvi Maliniemi, FT, Biokemisti, Solutuotantokeskus, SPR Veripalvelu

Morfologiasta ROSEen ja LEANiin pj. Ivana Kholová ja Anne Sköld 12.30–13.00 Sappiteiden sytologiaa Johanna Arola, LT, dos, oyl, HUS 13.00–13.30 BAL-tutkimuksen sytologian ABC Paavo Pääkkö, LT, dos, yl, PPSHP 13.30–13.55 Patologin ottama ohutneulanäyte ja ROSE-menetelmä, Heikki Aho, LT, dos, oyl, TYKS 13.55–14.15 Riittääkö yksi solu? Sytologisten näytteiden riittävyydestä Mirjam Pentikäinen, lbh, Fimlab Laboratoriot Oy 14.15–14.45 Taukotarjoilua ja näyttely 14.45–15.05 Bethesdasta Pariisin kautta Milanoon: uudet sytologiset luokitukset Papanicolaouluokkien sijaan Ivana Kholová, LT, dos, ayl, Fimlab Laboratoriot Oy 15.05–15.30 LEAN sytologian laboratoriossa Mikko Laiho, aoh, TYKS Uusia tuulia bioanalyytikkokoulutukseen! pj. Mika Paldanius 13.00–13.30 Moniammatilliset simulaatiot TAMKissa bioanalyytikkojen oppimistilanteina Leena Mattila-Oksanen, KM, lehtori, TAMK 13.30–14.00 Kuopion hankkeet Sirkka-Liisa Halimaa, TtT, yliopettaja, Savonia amk 14.00–14.45 Taukotarjoilua ja näyttely 14.45–15.15 Valmentajuus bioanalyytikkokoulutuksessa, Kati Borg, TtM, lehtori ja Kirsi Mansikkamäki, TtM, (väit), lehtori, TAMK 15.15–15.45 Tampere3-hanke – rajat ylittävää koulutusta, tutkimusta, hallintoa ja tukipalveluita Eeva Liikanen, TtT, koulutuspäällikkö, yliopettaja, TAMK 13.00–15.15 EKG-työpaja (etukäteen ilmoittautuminen, max 15 hlöä) ohjaaja Hanna-Maarit Riski 15.45–16.15 Laboratoriolääketieteen edistämissäätiön apurahojen jako Vuoden 2016 Bioanalyytikon julkistaminen Eeva-Riitta Savolainen ja Pipsa Allén 16.15–17.15 Stella Polaris improvisoi! Lisäksi 08.30–17.30 Laboratorioalan näyttely 08.30–17.30 Bioanalyytikoiden opinnäytetöiden posterinäyttely 17.30 – 20.00 Iltatilaisuus (“Get together party”)

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

11


LABLT 2016: PERJANTAI 7.10.

Kurkistuksia digitalisaation maailmaan pj. Janne Suvisaari 08.30–09.00 Taukotarjoilua ja näyttely 09.00–09.45 Onko luotettavia laitteita oman aktiivisuuden ja unen monitorointiin Tommi Vasankari, LT, dos, johtaja, UKK-instituutti 09.45–10.30 Miten digitalisaatio ja IOT (esineiden internet) muuttaa laboratorion arkipäivää? Tom Ståhlberg, FM, johtaja, FiHTA, Suomen terveysteknologialiitto 10.30–11.00 Kanta-arkisto ja laboratoriotulokset luennoitsija avoin 11.00 Lounas ja näyttely

Hematologian kuulumisia pj. Eeva-Riitta Savolainen 08.30–09.15 Taukotarjoilua ja näyttely 09.15–09.45 Antikoagulaatiohoito ja sen laboratorioseuranta tänään Lotta Joutsi-Korhonen, dos, oyl, HUSLAB 09.45–10.15 Korkeat trombosyytit – mitä laboratoriolöydös merkitsee kliinikkolääkärin silmissä? Matti Vänskä, LT, TaYS 10.15–11.15 Verisoluvisa – tule tunnistamaan veren puna- ja valkosoluja ja oppimaan Eeva-Riitta Savolainen, dos, oyl, Nordlab 11.15 Lounas ja näyttely

Meiltä ja mualimalta pj. Tytti Vuorinen ja Kaisu Rantakokko-Jalava 08.30–09.00 Taukotarjoilua ja näyttely 09.00–09.30 Turvapaikanhakijoiden terveysseula Otto Helve tai Karoliina Tuomisto, THL 09.30–10.00 Matkailijan rokotteet Hanna Nohynek, yl, THL 10.00–10.30 Resistentit bakteerituliaiset Anu Kantele, prof, yl, HUS ja HY 10.30–11.15 Zika ja muut hyttysvälitteiset virusinfektiot, Olli Vapalahti, prof, yl, HUSLAB ja HY 11.15 Lounas ja näyttely

Joko genomitutkimukset ovat arkea pj. Kristina Hotakainen ja Marko Salmikangas 08.30–09.15 Taukotarjoilua ja näyttely 09.15–10.00 Uusi sekvensointiteknologia (NGS, next generation sequencing) – välttämätön työkalu syöpäpotilaan hoidossa Soili Kytölä, FT, dos, sairaalageneetikko, HUSLAB Genetiikan laboratorio 10.00–10.45 Sikiötutkimus äidin verinäytteestä (NIPT) Johanna Schleutker, prof, yligeneetikko, TYKS-SAPA 10.45–11.15 Nestebiopsia ja digitaalinen PCR, käyttö kliinisessä ympäristössä Laura Lahtinen, FT, molekyylibiologi, KSSHP 11.15 Lounas ja näyttely

Laboratorion osuus tutkimustyössä pj. Päivi Lakkisto ja Pipsa Allén 08.30–09.00 Taukotarjoilua ja näyttely 09.00–09.45 Tutkimus ja tuotekehitys laboratoriossa Outi Itkonen, FT, sairaalakemisti, HUSLAB 09.45–10.30 Laboratorio tutkimusyhteistyökumppanina – luvat, tarjoukset, uudet tuulet Päivi Rautava, dos, yl, tutkimuspalvelut-yksikkö, VSSHP 10.30–11.00 Tutkimustoimintaan liittyvien tukipalvelujen järjestäminen - kliinisen laboratorion näkökulma, Tuula Laukkanen, lbh, Tykslab 11.00 Lounas ja näyttely

12

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

Geenitutkimuksilla yksilöllistä lääketiedettä pj. Kristina Hotakainen ja Marko Salmikangas 12.30–13.30 Genomit terveyttä edistämässä Samuli Ripatti, FT, prof, Suomen molekyylilääketieteen instituutti / FIMM 13.30–14.00 Taukotarjoilua ja näyttely 14.00–14.30 Genomitutkimusten käytännön applikaatioista Elisabeth Widen, LT, dos, vanhempi tutkija, FIMM 14.30–15.00 Geenitutkimukset lääkehoidon tukena Jari Forsström, LT, toimitusjohtaja, Abomics Oy


LABLT 2016: PERJANTAI 7.10.

Ajankohtaista endokrinologiaa pj. Esa Hämäläinen ja Marja-Leena Torkki 12.00–12.30 Hypotyreoosi – totta ja tarua kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja sen diagnostiikasta Camilla Schalin-Jäntti, oyl, dos, Meilahden sairaala, HUS 12.30–13.00 Kasvuhormonivajeen laboratoriodiagnostiikka, Helene Markkanen, LL, el, HUSLAB 13.00–13.30 Taukotarjoilua ja näyttely 13.30–14.00 Munasarjareservin ja biologisen ikääntymisen arvioiminen laboratoriotutkimuksilla Juha Tapanainen, LKT, dos, prof, Naistenklinikka, HUS 14.00–14.30 Milloin miehen testosteronin puutetta tulisi hoitaa? Satu Vehkavaara, dos, oyl, Jorvin sairaala, HUS 14.30–15.00 Reniini – aktiivisuudesta pitoisuuden määritykseen, Esa Hämäläinen, dos, oyl, HUSLAB Minä ja me – vahvaa työyhteisöä kehittämässä pj. Pirjo Natri ja Pipsa Allén 12.30–13.15 Asiantuntijoiden johtaminen muutoksessa Heikki Wiik, LT, vastuualuejohtaja, OYS Kirurgia 13.15–13.45 Taukotarjoilua ja näyttely 13.45–14.15 Alaistaidot – mitä ne ovat? Kimmo Huhtimo, DI, toimitusjohtaja, ArtSense Oy 14.15–15.00 Prosessit ovat "lean", entä johtaminen? Piia Aarnisalo, LT, dos, toimitusjohtaja, HUSLAB

Vierianalytiikka nyt pj. Kerttu Irjala 12.15–12.45 Vieritutkimusten valvonta – tarpeet ja visioita työkaluista Petra Anttila, FT, sairaalakemisti, EPSHP 12.45–13.15 Mitä teen, kun kontrollin tulos on poikkeava, Christel Pussinen, FL, sairaalakemisti, YML 13.15–13.45 Taukotarjoilua ja näyttely 13.45–15.00 Mitä pikakokeita on tarjolla mikrobiologisiin määrityksiin ja mistä niistä on todellista hyötyä vieritutkimuksina Tytti Vuorinen, LT, dos, ylilääkäri, Mikrobiologia ja genetiikka, TYKS-SAPA & Kaisu Rantakokko-Jalava, LT, dos, ylilääkäri, Mikrobiologia ja genetiikka, TYKS-SAPA klo 9.30, 10.30, 12.30, 13.30 Ihopistonäytteenottotyöpajat (etukäteen ilmoittautuminen, kesto 45 min, max 10 hlö/ryhmä) ohjaajat Tarja Tick-Sinkkilä, Suvi Koskinen ja EevaHelena Forsström Lisäksi 8.30–15.15 Laboratorioalan näyttely 8.30–14.00 Bioanalyytikoiden opinnäytetöiden posterinäyttely

Makronäytteestä mikrobittiin pj. Kalle Alanen 12.15–12.45 Kolonin ja rektumin dissektio Kyösti Nuorva, oyl, KSSHP, Jyväskylä 12.45–13.15 Onkologisten hoitojen suunnittelua tukeva dynaaminen biomarkkereiden monitorointi Teijo Kuopio, dos, Jyväskylän yliopisto / KSSHP, Jyväskylä 13.15–13.45 Taukotarjoilua ja näyttely 13.45–14.15 Digitalisaatio patologian laboratoriossa Markku Yli-Pyky, oh, PPSHP/patologian osasto, Oulu 14.15–15.00 Potilastietoa hoidon ja tutkimuksen tueksi Samu Kurki, erikoistutkija, Auria Biopankki, Turku

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

13


LABLT 2016

TYÖPAJAT IHOPISTONÄYTTEENOTTO JA VERENSIVELYVALMISTEEN TEKO SEKÄ EKG-REKISTERÖINTI TULE TYÖPAJOIHIN PÄIVITTÄMÄÄN OSAAMISESI! OLE NOPEA, PAIKKOJA RAJOITETUSTI!

EKG-työpajassa torstaina 6.10. tarjolla rautaisannos EKG-rekisteröintitietoutta Kokeile, näe, opi uutta tai kysy, mitä mieleesi juolahtaa EKG-rekisteröinnistä. Opit uusinta uutta EKG-rekisteröinnistä ja samalla hiot entisen osaamisesi huippukuntoon. Pienryhmässä haemme rintaelektrodien paikkoja, rekisteröimme selän kytkentöjä ja suoritamme rytmikäyrärekisteröinnin. Katsomme myös konkreettisesti, mitä muutoksia virheelliset työskentelytavat tuovat EKG-käyrään. Mukaan mahtuu ilmottautumisjärjestyksessä 15 henkilöä. Ilmoittaudu samalla, kuin ilmoittaudut tapahtumaan! Ihopistonäytteenotto- ja verensivelyvalmisteen tekeminen -työpajat perjantaina 7.10 Sujuuko paksupisaravalmisteen teko ja diffin vetäminen? Hallitsetko kantapäänäytteenoton? Mitä vaihtoehtoja ergonomiseen ihopistonäytteenottoon? Kokeile käytännössä ja poimi vinkkejä kuinka saat ihopistonäytteen ja veren sivelyvalmisteen onnistumaan parhaiten. Työpajassa harjoitellaan ihopistonäytteen ottamista vierilaitteelle. Opastamme ihon lämmitykseen, vinkkaamme eri näytteenottoasennoista ja puhumme mm. lanseteista. Veren sivelyvalmisteen vetämistä saat kokeilla ekspertin ohjauksessa. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä yhteensä 40 henkilöä. Ilmoittaudu samalla, kuin ilmoittaudut tapahtumaan!

14

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO


KONGRESSIMATKALLA

THE 18th NORDIC CONGRESS IN HUMAN GENETICS 5.-7.5.2016 REYKJAVIK TEKSTI Hanne Ahola, Marko Björn, Elina Hotanen, Teija Toivonen, Mari Virtanen, Anu Yliperttula KUVAT Teija Toivonen, Anu Yliperttula

Pohjoismainen, joka toinen vuosi järjestettävä genetiikan kongressi pidettiin tänä vuonna Reykjavikissa toukokuun alussa. Islantilaiset järjestivät kongressin ensimmäistä kertaa, aivan kuten suomalaiset kaksi vuotta sitten Helsingissä. Paikkana oli Pohjois-Atlantin rannalla sijaitseva arkkitehtonisesti komea musiikkitalo Harpa. Vuonna 2011 valmistuneen komean rakennuksen julkisivu on valmistettu erivärisistä laseista ja geometrisesti muotoilluista metallisista kehikoista. Julkisivuun sijoitetuilla led-lampuilla voidaan säädellä rakennuksen väriä ja värien intensiteettiä. Yhdessä Harpan pienistä saleista järjestetty kongressi tarjosi siis tiedon lisäksi myös paljon silmänruokaa. Luentojen tauoilla saattoi kollegojen kanssa keskustelun lisäksi piipahtaa ulkona raikkaassa meri-ilmassa ihailemassa viereisen niemen lumihuippuisia vuoria tai valasretkille lähteviä aluksia, piipahtaa pikaisesti valokuvanäyttelyssä tai kiertää ihailemassa erikoista rakennusta ja siihen sijoitettuja taideteoksia. Päivien ohjelma koostui mm. epigenetiikkaan, pe-

rinnöllisiin sairauksiin, syöpään, immunologiaan, laatuasioihin, ja uusiin tekniikoihin liittyvistä luennoista ja posterinäyttelystä. Postereita oli runsaasti ja joitakin esiteltiin myös auditoriossa. Suomesta oli esillä yksi posteri. Torstai Torstaina 5.5.16 ohjelma alkoi aamuisella rekisteröitymisellä. Suurin osa suomalaisista kongressiin osallistujista oli saapunut paikalle jo edellisenä päivänä, mutta viimeisetkin saapuivat Harpaan suoraan lentokentältä yön yli matkustaneina. Suomalaisten ryhmä oli kolmanneksi suurin ja meitä oli 14 genetiikan alalla tai sen opetuksessa työskentelevää Helsingistä, Oulusta, Kuopiosta ja Tampereelta. Kongressin alkajaisiksi näimme järjestäjien tekemän videon, jonka ääniraita mm. Sound of Music -teemaisella kromosomi-laululla ja ammattimaisella vokaaliosuudella oli hieno ja koskettava. Valitettavasti sitä ei löydä You Tubesta.

Suomalaisia osallistujia Get together –tilaisuudessa.

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

15


Aloitusluennon puhujana oli Hans Tómas Björnsson Johns Hopkins -yliopistosta. Björnssonin johtamalla epigenetiikka -ja kromatiiniklinikalla yritetään kehittää hoitokeinoja, epigeeniterapiaa, Kabuki-syndrooman kaltaisiin vakavaa kehitysvammaisuutta aiheuttaviin harvinaisiin tauteihin. Muokkaamalla geenien toimintaa sääteleviä epigeneettisiä mekanismeja pyritään lisäämään potilaan omien, hoidon kannalta hyödyllisten geenien ilmentymistä. Björnsson esitti myös muille luennoitsijoille läpi kongressin hyviä kysymyksiä. CRISPR, universaali väline geeniteknologiassa, on tällä hetkellä tutkimuksessa erittäin kuuma aihe. Tästä aiheesta kävi päivillä puhumassa saksalainen Tobias Richer Reykjavikin yliopistosta. Geenien muokkauksessa on tutkijoiden käyttöön tullut uusi, entisiä huomattavasti tehokkaampi ja tarkempi menetelmä minkä tahansa lajin tarkkaan ja kohdennettuun muokkaamiseen. Crispr-cas9 menetelmässä hyödynnetään bakteerien ja arkeonien sopeutuvaa immuniteettia ja ohjaimena on pieni RNA-molekyyli, jonka avulla haluttu muutos – joko sekvenssin poisto, muokkaaminen tai uuden DNA-sekvenssin lisääminen, voidaan kohdentaa tarkasti juuri haluttuun kohteeseen. Lisätietoa artikkelista: http://www.nature. com/nbt/journal/v32/n4/full/nbt.2842.html Kyseessä on tehokas, luotettava ja helppo väline, jolla voidaan tarkasti muuttaa solun genomia ja geenien säätelyä. Menetelmää voidaan hyödyntää monin eri tavoin tautien tutkimisessa ja mallinnuksessa sekä mah-

16

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

dollisesti jopa korjaavassa geeniterapiassa. Etiikkaan liittyen on ilmaistu huolta siitä, että menetelmää mahdollisesti väärin käytettäisiin ihmisten perimän muokkauksessa, kuten lapsien ominaisuuksien valinnassa. Northern Lights Assay -menetelmästä, jolla voidaan analysoida vaikeiden genomisten lähdemateriaalien näytteiden laatua luennoi Hans G. Pormar. Luennossa tuli esille DNA:n eristysmenetelmien merkitys analyysejä tehdessä. Esimerkiksi spin-kolumneja käytettäessä saatava DNA ei ole yhtä puhdasta ja hyvälaatuista kuin monilla muilla menetelmillä. Myös lähtömateriaalin laadulla on merkitystä, kuten monet meistä tietävät, esim. vanhoista parafiiniblokeista eristäminen on erittäin haasteellista. Lisäksi testauksissa ilmeni, että spektrofotometreissäkin on eroja, kaikki eivät anna yhtä luotettavia tuloksia, etenkään kun on kyse pienistä pitoisuuksista. Luentojen jälkeen torstai-iltana kokoonnuttiin Get together -juhlaan Harpassa, jossa oli mahdollista verkostoitua hyvän ruuan ja juoman parissa Skandinavian muiden genetiikan osaajien kanssa. Perjantai Perjantaina 6.5. luennot käsittelivät mm. laatuasioita, immunologiaa ja geneettistä neuvontaa. Islannin yliopiston molekyylilääketieteen- ja genetiikan osastolta tutkija Margrét Steinarsdóttir kertoi genetiikan historiasta ja sytogenetiikasta Islannissa. Esityksessä kuvattiin eri aikoina käytettyjä tutkimusmenetelmiä ja niiden avulla tehtyjä löydöksiä.


Gullfoss, kuvat eivät tee oikeutta tälle upealle vesiputoukselle Islanti on Suomen lailla geneettisesti homogeeninen maa. Monessa luennossa tuli esille maan erityisyys juuri geneettisissä tutkimushankkeissa. Väestöllä on suhteellisen pieni esi-isien määrä ja tästä johtuva perimän vähäinen vaihtelu helpottaa sairauksia aiheuttavien geenimutaatioiden löytämistä. Islanti on tutkimuskohteena harvinaislaatuinen maa

myös sikäli, että siellä on kerätty tietoja asukkaista jo ensimmäisistä uudisasukkaista vuodesta 874 lähtien (The book of Icelanders). Tämän on mahdollistanut Islannin pieni väkiluku sekä vähäinen maahanmuutto. 1650-luvulta lähtien on tiedossa tarkat tiedot kaikkien kansalaisten sukutiedoista. Kuulimme luennoilla myös deCode Genetics'in sekvensointiohjel-

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

17


masta, jonka käyttötarkoituksiin Islannissa on kerätty 20 vuoden aikana kaikilta halukkailta islantilaisilta DNA-näytteet. Sukututkimustietojen ja DNA-näytteistä saatujen tutkimustulosten avulla pyritään saamaan lisätietoa esimerkiksi erilaisten syöpien periytymisestä. Islannissa on pidetty rekisteriä syövistä vuodesta 1954 lähtien ja rintasyövistä jo vuodesta 1911 lähtien. Tähän mennessä DeCode-ohjelman kautta on sekvensoitu koko genomi yli 2600 islantilaiselta. Päivän ohjelman päätti gaalaillallinen ravintola Reykjavikissa. Iltatilaisuudessa esiteltiin tapahtumaa järjestämässä olleet henkilöt, palkittiin parhaat posterit ja ilmoitettiin osallistujamäärät eri maista. Tänä vuonna osallistujamäärä oli vähäisempi kuin aiempina vuosina, mutta Suomesta kongressiin oli saapunut ennätykselliset 14 osallistujaa. Bioanalyytikkoliitto pystyi myöntämään matka-apurahoja tällä kertaa poikkeuksellisen paljon aiemmin Suomessa järjestetyn kongressin tuotoilla. Gaalaillallisella perinteisesti julkistetaan seuraavan kongressin järjestäjä, mutta tällä kertaa tietoa ei tarvinnut jännittää, sillä norjalaiset lupautuivat jo Helsingin kongressissa järjestämään tapahtuman Reykjavikin jälkeen. Valitettavasti Bergenistä ei ollut tänä vuonna osallistujia, mutta siellä siis kokoonnutaan vuonna 2018. Illallinen oli erittäin maittava ja tunnelma oli rento ja mukava. Ohjelman huipennuksena kuultiin erittäin mahtavaa Stand up –komiikkaa, jossa jokainen osallistujamaa sai osansa ja nauru raikui. Lauantai Lauantaina 7.5. kongressi päättyi klo 12:00. Virallisen ohjelman päätteeksi valittavana oli omakustanteisesti kaksi retkivaihtoehtoa. Suurin osa meistä valitsi opastetun Golden Circle –kierroksen, jolloin oli mahdollista nähdä myös Reykjavikin ulkopuolista Islantia. Kierroksella Thingwellirin kansallispuiston historiallisissa ja jylhissä maisemissa kävelimme paikassa, jossa Islanti on julistettu itsenäiseksi 1944, jonka käräjäkivillä on kokoontunut allting, yksi Euroopan vanhimmista parlamenteista, ja jonne islantilaiset ovat kokoontuneet juhlimaan maataan. Pystyimme seiso-

18

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

Valoisat kevätillat sallivat revontulien ihailun vain auditoriossa. maan jalat eri mannerlaatoilla, sillä vierailimme paikassa, jossa voi nähdä Pohjois-Amerikan ja Euroopan mannerlaattojen erkaantuvan toisistaan. Lisäksi kävimme Geysir-alueella ihailemassa maan uumenista ajoittain suihkuavia vesi- ja höyrypatsaita ja näimme huikean Gullfoss-vesiputouksen sateenkaarineen. Järjestelyt olivat pääosin onnistuneet. Kaiken kaikkiaan meillä oli erittäin opettavaiset ja informatiiviset opintopäivät. Tuliaisten lisäksi kotiin oli vietävissä paljon ideoita ja uutta tietoa. Kongresseihin osallistuminen on antoisaa, sillä arki vaihtuu tilaisuuteen, jossa voi etuoikeutettuna kuunnella hyvin erilaisia luentoja laajasti omalta alalta ja keskittyä niihin usean päivän ajan. Kuunteleminen ja muistiinpanojen tekeminen olikin haastavaa, sillä poikkeuksellisesti kongressiohjelmassa ei ollut tiivistelmiä esityksistä. Verkostoiduimme kolmen päivän aikana sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Oli mahtavaa tutustua muihin suomalaisiin genetiikan osaajiin, joista osan kanssa yhteistyö jatkuu tulevaisuudessa Bioanalyytikkoliiton genetiikan työryhmässä.


KOULUTUS JA TYÖELÄMÄ

KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN YHTEISTYÖPÄIVÄ 26.8.2016

TEKSTI ja KUVAT Lea Salomaa

Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma keräsi 60 osallistujaa eri puolilta Suomea. Päivä aloitettiin Tehyn Kirsi Markkasen puheenvuorolla. Sen jälkeen jatkettiin paneelikeskustelulla, jonka teemana oli opiskelijoiden käytännön harjoittelu. Paneelissa oli edustajat AMK:sta, opiskelijoista ja työelämästä. Aiheina olivat harjoittelun järjestämisen

ja tarjoamisen haasteet. Haasteiksi opiskelijat kokivat lähtemisen muille kuin opiskelupaikkakunnille esim. asuntojen vuoksi. Joissakin paikoissa opiskelijoille on ilmainen asunto, jolla pyritään houkuttelemaan opiskelijoita, joista sitten voisi valmistumisen jälkeen saada työntekijöitä. Opettajat kertoivat harjoittelupaikkojen saamisen vai-

keudesta, koska aloituspaikat ovat maksimissa. Organisaatiouudistukset ja laboratorioiden yhdistymiset hankaloittavat tilannetta. Harjoittelupaikkojen tarjoamisen haasteiksi koetaan niukat resurssit. Kun opiskelijoita on työpaikalla useista eri oppilaitoksista, työelämän edustajat kertoivat haasteiksi eri ammattikorkeakoulujen eri-

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

19


laiset tavoitteet. Myös opettajien tavoitettavuus koettiin hankalaksi. Nykyisin opettajat pystyvät harvemmin fyysisesti käymään paikalla; palaverit opiskelijan ja ohjaajan kanssa pidetään verkossa, puhelimella tai skypessä. Harjoittelun laajuudesta keskusteltiin vilkkaasti. Monet opiskelijat haluavat vain joitakin aloja ja kaikissa paikoissa kaikki erikoisalat eivät ole pakollisia. Ongelmana on erikoisalojen opetus ja harjoittelujaksojen pituus. Esille tuotiin se, että opiskelijan kuuluu suorittaa kaikki ops:n mukaiset opinnot saadakseen laillistuksen. Myös jotkut työnantajat eivät ole palkanneet työntekijää, jos hänellä ei ole kaikkien erikoisalojen harjoitteluja suoritettuina. Harjoittelun hylkäämisen perusteista keskusteltiin vilkkaasti. Potilasturvallisuuden vaarantaminen, poissaolot ja piittaamattomuus koettiin selkeiksi perusteiksi hylkäämiselle. Keskustelua käytiin osaami-

sen tasosta opiskelijan kohdalla. Helena Mönttinen Valvirasta kertoi työnantajan vastuista potilasturvallisuuden takaamiseksi. Viime aikojen kohut ovat nostaneet potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon henkilöstön osaamisvaatimukset taas julkisuuden keilaan. Mielenkiintoisessa esityksessä käytiin lakeja ja asetuksia läpi. Työnantajan ja esimiehen rooli on merkittävä. Osaamisen vaatimukset pitää tunnistaa ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön koulutuksen pitää olla riittävä. Juha Kurtti Tehystä kertoi esityksessään koulutuksen ennakoinnista. Tavoite on: Kuinka paljon ja millaista koulutusta on tarjolla tulevaisuudessa, määrät ja osaamistarpeet. Tulevaisuuden työvoiman tarve on lähtökohtana. Tällä hetkellä ennakoidaan tulevaisuutta v. 2030 saakka. Ennakointi on tärkeää SOTE-uudistuksen vuoksi. Riitta Lumme Metropoliasta kertoi AMK-koulutuksen ajan-

Helena Mönttinen Valvirasta luennoi Koulutuksen ja työelämän yhteistyöpäivässä.

20

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

kohtaisista asioista. Tällä hetkellä Suomessa on 34 toimipistettä, opiskelijavalinnat ovat uudistuneet. Sisään otetaan 1-2 ryhmää vuodessa. Henkilöstötilanne on vaikea, uusien opettajien rekrytointiin tarvitaan lupa. Miten varmistetaan tutkinnon ohjaamiseen tarvittava osaaminen? Taloudessa rahoituksessa tehdään leikkauksia - vaikutukset? Tarjolla on yksilöllisiä opintopolukuja ja harjoitteluun tulossa runsaasti opiskelijoita. Digitaalisia oppimisympäristöjä ja työelämäyhteistyömuotoja kehitetään. Viimeisenä aiheena oli laboratoriohoitajan/bioanalyytikon urapolku. Osallistujat miettivät parityöskentelynä kahta aihetta: Työelämän tarpeiden kohtaaminen koulutuksen kanssa (AMK ja YAMK) sekä Bioanalyytikoiden/ laboratoriohoitajien uudet tehtäväkuvat. Fläppitaululle kerättiin ajatuksia ja ehdotuksia, joista koostetaan yhteenveto.


Labquality – koulutus

Vieritutkimuspassi Verkkokoulutus vieritutkimuksia tekeville sosiaali- ja terveydenhuollon osaajille.

Glukoosi

HbA1c

EKG

LISÄTIEDOT: www.labquality.fi, education@labquality.fi, p. 09 8566 8200

CRP

INR

Tulossa 2016

Spiro

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

21


TEKSTI ja KAAVIOT Mirka Parkkinen, laboratoriohoitaja, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, TtM, WelMa–tohtorikoulun jatko-opiskelija, Itä-Suomen yliopisto KUVA Dreamstime

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sähköistyvät

22

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

JOHDANTO Sähköisillä palveluilla tavoitellaan palvelujärjestelmän tuottavuuden ja laadun parantamista. Terveydenhuollon sähköisten palvelujen tarkoitus on helpottaa ammattilaisten hallinnollista työtä ja tehostaa organisaatioiden toimintaa. Kansalaisille palvelut tarjoavat palveluja ja hoidon saatavuutta ympäri vuorokauden. Sähköisten palvelujen avulla laajennetaan kansalaisten yhteydenotto mahdollisuuksia ja parannetaan tiedonsaantia ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköisten tietojärjestelmien käyttöön on asetettu paljon toiveita toiminnan tehostumisesta, mutta lääkärit kokevat nykyjärjestelmien huonon käytettävyyden edelleen ongelmaksi (Vänskä & co. 2014). Kansalaisille suunnattuja sähköisiä palveluja ovat esimerkiksi terveyden edistämistä tukevat tietopalvelut, kroonisten sairauksien omahoitoa tukevat palvelut, palveluhakemistot, ajanvaraus, tietoturvallinen sähköinen viestinvälitys ja sähköinen palaute. Potilaan osallistuminen oman terveys- ja hyvinvointitietonsa hallintaan kuuluu sähköisten terveyspalvelujen mullistuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriön Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 -strategiassa kansalaisen näkökulma on nostettu keskeiseksi (STM 2015). Sähköisten omahoitopalvelujen kautta potilas voi hankkia terveystietoa, varata ajan terveydenhuollon palveluihin, tarkastella tutkimustuloksiaan ja sairauskertomustietojaan sekä kysyä neuvoa ammattilaisilta. Omakanta-palvelun kautta esimerkiksi reseptitiedot ja suostumukset tietojen käyttöön näkyvät ilman organisaatiorajoja. Hyvinvointi- ja terveystietojen hallinta-alustan kautta kansalainen voi itse tallentaa mittaus- ja terveystietoa ja lisäksi jakaa tietojaan ammattilaisen kanssa.


Kotona tapahtuva terveydentilan seuranta ja omatoiminen palvelujen käyttö tulevat lisääntymään, tavoitteena on vapauttaa laitosten resursseja niille, jotka niitä eniten tarvitsevat. Tutkimuksissa (kuten Hyppönen, Hyry, Valta, Ahlgren 2014 sekä Helovuori 2012) sähköisten palvelujen tärkeimmiksi toiminnallisuuksiksi koettiin laboratoriotulosten ja omien potilastietojen saanti, reseptien katselu ja uusinta sekä ajanvaraus ja sen muistutukset. Sähköisten terveyspalveluiden koetaan tarjoavan ratkaisua tilanteisiin, joita kuvaavat rutiininomaisuus ja yksinkertaisuus. Laboratoriotulosten kertominen verkossa, sähköiset lähetteet ja potilastiedot sekä jatkohoitoon liittyvät ohjeistukset ovat esimerkkejä edellä mainituista yksinkertaisista tilanteista. Uusien sähköisten terveyspalvelujen hallinta ja hyväksikäyttö edellyttävät terveydenhuollon ammattilaisilta toimintatapojen muutosta ja kouluttautumista uusien työkalujen käyttöön. Lääkäreiltä odotetaan osallistumista sähköisten palvelujen ja järjestelmien suunnitteluun. Näin voidaan varmistaa, että uudet työkalut tukevat työtä. Lääkärit ovat myös asiantuntijoita arvioimaan, miten seurantatietoa tulisi kerätä ja soveltaa palvelujen kehittämiseen. SÄHKÖISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMINEN Sähköisen asioinnin kehittäminen edellyttää muutoksia terveydenhuollon toimintatavoissa. Muutokset terveydenhuollon toimintatavoissa edellyttävät käyttäjät huomioivaa suunnittelua ja pitkäjänteistä muutosjohtamista. Muutokset koskevat myös ammattihenkilöstön ja potilaiden rooleja: ammattilainen toimii terveysvalmentajana, potilas osallisena omassa hoidossaan. Ammattihenkilöstön on sitouduttava muutosprosessiin ja ammattihenkilöstön asiantuntemus tulisi huomioida muutosprosessissa. Organisaation johdon tulisi asettaa toiminnalle konkreettiset tavoitteet ja toiminnan vaikutukselle mittarit, joita seurataan. Uusien toimintatapojen kehittäminen on usein hyvin hallintokeskeistä, jolloin ammattihenkilöstön näkemykset eivät välttämättä tule esiin. Tämän kaltaisiin kehittämishankkeisiin sopii Lean-johtaminen, jolloin tavoitteena on organisaation prosessien kehittäminen henkilökunta mukaan ottaen. Lean on prosessikehittämisen malli, minkä perusperiaatteena toimii ajatus mahdollisimman häiriöttömän ja läpinäkyvän kokonaisprosessin luomisesta, joka virtaa eri osallistuvien tahojen läpi katkottomasti alkami-

sestaan asiakastarpeen ilmennyttyä lopputuotteen valmistumiseen saakka. Tähän pyritään prosessin jatkuvalla kehittämisellä minimoiden mahdollisten häiriöiden esiintyminen ja reagoimalla niihin välittömästi häiriöiden tultua havaituksi. SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TOIMINTA YLEISESTI Sähköisiä palveluja käytetään edelleen melko vähän. Niitä käytettäisiin enemmän, jos niiden koettaisiin helpottavan ja nopeuttavan työtä tai asioiden hoitoa. Sähköinen palvelupolku on syytä laatia mahdollisimman yksinkertaiseksi ja turhaa tekstiä on syytä välttää. Sähköisen palvelupolun etusivulla riittää yksi painike, jossa lukee esimerkiksi ”Tervetuloa palveluun” tai ”Siirry sähköiseen asiointiin”. Ohjelmaan tarvitaan tieto palvelupolusta, navigaatiomenu. Käyttäjän tulee tietää missä vaiheessa hän on palvelua. Tieto voi olla sivun ylälaidassa esimerkiksi: ”Vaihe 1/5” (kaavio 1). Tai palkkina sivussa mistä näkee missä kohtaa palvelua asiakas kulloinkin on. Itseilmottautumisautomaatti on sähköinen palvelu, mihin henkilökunta on pääsääntöisesti ollut tyytyväisiä. Itseilmoittautumislaitetta käyttävät myös kieli- tai lukutaidottomat, nämä voisi laitekehityksessä huomioida esimerkiksi kuvallisina versioina. LABORATORION SÄHKÖISET PALVELUT Laboratorioajanvarausta tehdessä potilaan tulisi nähdä lääkärin tekemä lähete. Lähetteen avulla potilas voi tehdä ajanvarauksen laboratorioon näytteenottoon. Ohjelman tulisi ohjata ajanvarauksen tekijää. Jotkut tutkimukset ja näytteenotot vievät enemmän aikaa, kuten sokerirasitus kaksi tuntia, tähän tulisi järjestelmän varata kolme aikaa (0, 1h, 2h). Lasten näytteenotolle, EKG -tutkimukselle sekä spirometrialle tulisi ohjelman varata automaattisesti pidempi aika, kuten 15 minuuttia. Vahvista varaus -painike tulee olla näkyvällä paikalla. Ajanvarausikkunan voi muokata yksityiskohtaiseksi ja ohjaavat ponnahdusikkunat eri tutkimusten kohdalle esimerkiksi kaavion 2 osoittamalla tavalla. Ajanvarauksen perumis- ja vaihtamismahdollisuus tulee myös olla ohjelmassa. Perumisessa voisi olla aikaikkuna, jonka jälkeen peruminen ei olisi enää mahdollista esim. edellisenä arkipäivänä klo 12.00 mennessä. Laboratoriotuloksien syöttö sähköiseen palvelujärjestelmään helpottaa puhelinruuhkia. Potilaan tulokset tulisi kuitenkin pääsääntöisesti kommentoida joko sairaanhoitajan tai lääkärin toimesta.

Kaavio 1. Navigaatiomenu

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

23


Kaavio 2. Esimerkki yksityiskohtaisen ajanvarausikkunan muokkaamisesta.

Asiakkaalla olisi hyvä olla mahdollisuus myös kysyä tuloksesta lisätietoa sähköisesti. Tämä edellyttäisi sitä, että esimerkiksi sairaanhoitaja vastaisi näihin kysymyksiin. YHTEENVETO Ongelmana sähköisten palvelujen käytössä on noussut esiin se, etteivät potilaat tai henkilökunta tiedä tarpeeksi palvelusta tai eivät ole sitoutuneet sen käyttöön. Tämä johtuu siitä, että sähköinen palvelupolku ei ole mietitty yksityiskohdiltaan toimivaksi vaan se tuntuu monimutkaiselta eikä nopeuta työnteon prosessia. Muutosvastarintaa voi myös ilmetä työn tekemisen tavan muuttuessa. Laboratoriopalvelujen sähköistyminen, terveydenhuollon digitalisaatio, ei ole pelkästään tekninen muutos. Digitalisaation vaikutukset työelämään eivät siis ole pelkästään mekaanisia vaan ne kytkeytyvät moniin samanaikaisesti vaikuttaviin taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin muutoksiin. Johtamisessa tarvitaan erilaisia malleja, joiden avulla organisaatioissa voidaan uudistaa toimintaprosesseja ja palvelurakenteita. Toiminnan kehittäminen vaatii muutoksen johtamista, jossa ihmisten, ei teknologian johtamisella on korostunut merkitys (myös Ohtonen 2015). Digitalisaatiossa muutoksella on poliittinen ja yhteiskunnan muuntumiseen liittyvä tausta, johtamisen haasteet nousevat julkisorganisaatioiden kohdalla myös organisaation ulkopuolelta. Uudet toiminta-

24

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

tavat ja muuttuneet käytännöt vaativat uudenlaista toimimisen kulttuuria organisaation sisällä. Toisaalta organisaation sisältä nousevat muutosvastarinnan ja organisaatiokulttuurin sekä johtamistyylin vaikutukset muutoksen menestykselliseen johtamiseen. LÄHTEET 1. Helovuori Susanna 2012. Potilas vai terveyspalvelun kuluttaja? Sähköisellä asioinnilla kohti roolimuutosta. Helsingin Yliopisto. Taloustieteen laitos. Selvityksiä nro 76. 2. Hyppönen Hannele, Hyry Jaakko, Valta Kati, Ahlgren Saija. Sosiaali-ja terveydenhuollon sähköinen asiointi. Kansalaisten kokemukset ja kehittämistarpeet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Raportti 33/2014. 109 sivua. Helsinki 2014. 3. Ohtonen Janne 2015. Business process management capabilities. Väitöskirja Turun kauppakorkeakoulu. 4. STM 2015. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena: sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020.Helsinki: Sosiaali-ja terveysministeriö 2015. http://www.stm.fi/c/document_library/ get_file?folderId=39503&name=DLFE-33103.pdf. 5. Vänskä J, Vainiomäki S, Kaipio J, Hyppönen H, Reponen J, Lääveri T. Potilastietojärjestelmät lääkärin työvälineenä 2014: käyttäjäkokemuksissa ei merkittäviä muutoksia. Suomalainen Lääkärilehti 2014;69:3351-8


TEKSTI Mika Paldanius, dosentti, FT, yliopettaja, Oamk KUVA Dreamstime

Opettaja-ammattikorkeakoululaisen pohdintaa osaamisperusteisuudesta opettajan ja opiskelijan työssä

Opiskelijan kyvykkyyttä ja taitavuutta tavoitellaan koulutuksen kautta. Mitä sitten itse osaamisperusteisuus tarkoittaa ja mistä se syntyy? Osaamisperusteisuutta voidaan kuvat kaikkien taitojen opettamiseksi, joilla on opiskelijalähtöinen asenne. Yksilöllisyys ja henkilökohtaiset opintopolut mahdollistetaan ja aiempi tie-

tämys / lähtötaso huomioidaan jokaisen opiskelijan kohdalla. Itsearvioinnin ja reflektoinnin kautta opitaan rakentamaan peruskiveä omalle tietoperustalle. Miettimällä omia tavoitteitaan ja osaamistaan opiskelijoille annetaan työkalut kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Jos opiskelijalla on jo osaamista, se tunniste-

taan eikä opiskelijan tarvitse alkaa hankkia päällekkäistä koulutusta, jolta hänellä on jo tarpeeksi tietoa ja osaamista. Osaamisperustaisuus ei ole uusi asia ammatilliseen koulutukseen johtavissa tutkinnoissa. Työelämälähtöisyys ja osaamisperustaisuus ovat olleet tärkeitä lähtökohtia jo parin vuosikym-

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

25


menen ajan. Koulutuksen järjestäjän toimintaan osaamisperusteisuus vaikuttaa pedagogisten toimintojen kautta. Ajattelutavan muutos on asetettu osaamisperusteisuudessa keskiöön. Oppijan osaaminen ja sen kehittyminen ovat lähtökohta, jonka kautta oppimisprosessit, opetus- ja ohjaus- sekä arvioinnit määritellään. Määrällinen suorittamisen sijaan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen viitoittavat opiskelijoiden opintopolkuja yksilöllisesti ja joustavasti. Opettajalla on edelleen tarpeellinen, mutta toisella tavalla kuin perinteisessä mallissa, koska opintopisteiden edellyttämä opetus ei ole enää pääasia. Tavoitteena on välttää opiskelijoiden tarpeettomia lisäsuorituksia, joilla ei tueta osaamisen hankkimasta. Yksittäisten oppiaineiden opiskelusta tulee osa osaamisen osoittamista ja tarpeellisen tiedon hankkimista. Opiskelujen henkilökohtaistamisella saavutetaan parhaimmat tulokset oppijan suunnitellessa ja toteuttaessa omaa oppimispolkunsa. Oppijan lähtökohdat ja tarpeet huomioidaan opetusta ja ohjausta järjestettäessä. Henkilökohtaistaminen ei ole synonyymi yksilöllisyydelle, koska oppimismuodot ja oppimisympäristöt suunnitellaan ja toteutetaan opiskelijoiden tarpeisiin ja tilanteisiin sopiviksi. Käytännössä yksilöllisyys ei tarkoita sitä, että tarjottu opetus ja opetussuunnitelmat olisivat muuttuneet. Osaamisperusteisuus tavoittelee syvällistä henkilökohtaistamista, jolla laajennetaan opiskelijoiden roolia ja vastuuta koulutuspalveluiden palveluiden sisältöjen luomisessa. Valinnanmahdollisuudet lisäävät vaihtoehtoja, mutta valintojen tekemisessä voi olla motivaationa enemmänkin omat mieltymykset kuin todelliset hyödyt osaamisen parantamiseksi. Oppimiseen käytetty aika ja yksittäisten aineiden korostaminen

26

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

ei ratkaisevaa osaamisperusteisessa pedagogiikassa, koska meidän ihmisten käytännön toiminta perustuu kokonaisvaltaiseen tekemiseen eikä vain erityisiin tietoihin ja taitoihin. Osaamisen tuottaminen ei ole oppiaineiden suorittamista vaan niiden merkityksen yhdistämistä kokonaisuuksiin, joita tarvitsemme niin työelämässä kuin vapaa-aikanakin. Oppiaineet ovat osaamisperusteisessa ajattelussa oppimisen apuvälineitä, joilla ilmiöitä voidaan hallita. Matematiikka ei ole itseisarvo vaan sen avulla voidaan hallita erilaisia arkipäiväisiä ja työelämän asioita, joilla on merkitystä. Todennäköisyyslaskentaa voidaan hyödyntää monissa tieteellisissä ja arkisissa asioissa. Osaamisen hankkimista tapahtuu koko ajan ympäristössämme, missä toimimme ja teemme työtä. Osaamisperusteisuus korostaa sitä, että arkipäivän tilanteet tarjoavat tilanteita, joissa opimme ja teemme virheitä. Muodollinen koulutus tarjoaa vain osittaista oppimista, koska elämäämme kuuluu paljon muutakin, mitä teemme osaamista kartuttavissa yhteisöissä esimerkiksi harrastuksissa, kotona ja perheen parissa. Millä tavalla osaaminen rakentuu ja kuinka kokemuksia kartutetaan? Osaaminen on kokemusten kertymää, joka on arkista, toiminnallista ja siihen kuuluu erilaisten toimintojen tuloksista ilmentyviä asioita. Itsearviointi auttaa jäsentämään asioita avartamalla ja rakentamalla prosesseja uudelleen. Puhutaan osaamisen rekonstruktiosta, kun kokemuksiin haetaan sisältöjä arvioimalla niitä kokemuksellisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Ammatillisen kehittymisen näkökulman kautta tarkasteltavat kokemusten merkitykset arvioidaan ja tarkastellaan rekonstruoivassa ohjauksellisessa viitekehyksessä. Osaamisen opettajalta vaaditaan asennetta: me kaikki olemme kasvamassa ja op-

pimassa täällä. Osaamisperusteissa opiskelussa opiskelijan vastuu omien opintojen etenemisestä on suuri. Valmiita aikatauluja ei ole tarjolla, vaan opiskelija ottaa vastuun etenemisestään ja kehittymisestään. Opettajan rooli on tukea ja ohjata sekä mahdollistaa ja ylläpitää oppimisen yhteyksiä. Tavoitteena on löytää joustava, laaja ja yksilöllinen oppimisen polku, joissa on henkilökohtaisia haasteita ja riskejä. Mukavuusalueiden ylittämiset ovat sallittuja ja ne luovat pohjaa elinikäiselle oppimisille. Niin koulutusjärjestelmät kuin työyhteisötkin tarvitsevat haasteita, mutta myös työilmapiirin pitää olla sellainen, jossa he voivat toimia avoimesti, joustavasti, tilanneherkästi ja nopeasti reagoiden. Ryhmän merkitys ja sen hyödyntäminen on tärkeää osaamisperusteisissa oppimisprosesseissa. Sosiaaliset vuorovaikutustapahtumat, keskustelut, kysymykset yms. auttavat jäsentämään erilaisia kokonaisuuksia. Opettaja ymmärtää sen, että osaaminen on merkityksellistä, kun kaikkien muidenkin hänen kollegoidensa opettamat asiat yhdistyvät hänen omaansa. Osaamisen opettajan tehtävänä on ohjeistaa ja tukea osaamisen osoittamista sekä dokumentointia. Ratkaisujen etsiminen ja myönteisten tavoitteiden edistämiset osaamisessa ovat osaamisen opettajan tavoitteina negatiivisten ongelmien ratkaisujen etsimisen sijaan.

Lähteet 1. OAMK. (Lainattu 30.8.2016). Osaamisen opettaja, luonnos 2. Opetushallitus. (2014 ). Osaamisperusteisuus todeksi - askelmerkkejä koulutuksen järjestäjille. oph.fi.


TEKSTI Mika Paldanius, dosentti, FT, yliopettaja, Oamk KUVAt Dreamstime & CDC, Centers for Disease Control and Prevention

Zikavirus

Kuva 1. Zika-virus tarttuu ihmiseen Aedes-sukuun kuuluvien hyttysten kautta.

Johdanto Zikaviruksesta puhuttiin ja kirjoitettiin paljon ennen Brasilian olympiakisojen alkua. Euroopan tautikeskus ECDC arvioi riskejä Rio de Janeiron osalta ja päätyi siihen, että Zikavirustartunnan saamisen riski olympialaisista olisi pieni. Euroopan tautikeskus totesi raportissaan, että suurimpia terveysriskejä olympiakisoihin matkustaville ovat matkaripuli

ja muut maha-suolikanavan infektiot. Olympialaisten aikaan eteläisen pallonpuoliskon talvikauden sää oli suotuisa, koska Zikavirusta levittävät hyttyset eivät ole silloin aktiivisimmillaan. Erilaiset hyttysvälitteiset infektiot, kuten esimerkiksi Dengue- ja Zikavirusinfektiot, vaativat suotuisan ympäristön levitäkseen. Itse asiassa Euroopaan tautikeskus vertasi tilannetta vuonna 2014

Brasiliassa järjestettyihin jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Jalkapallon MM-kisoissa sairastui muutamia yksittäisiä henkilöitä Denguekuumeeseen (Assessing Seasonal Risks for the Introduction and Mosquito-borne, 2016 ). Mitä tiedämme Zikaviruksesta Zikavirus tarttuu ihmiseen Aedessukuun kuuluvien hyttysten kautta (Kuva 1). Nämä hyttyset ovat

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

27


aggressiivisia päiväsaikaan, mutta ne voivat toimia myös yöaikaan. Zikavirus voi olla vaarallinen raskaana oleville naisille, koska se voi siirtyä äidin sikiöön. Esimerkiksi elokuussa 2016 yhdysvaltain viranomaiset ohjeistivat raskaana olevia välttämään Zikaepidemia-alueita Miamissa. Tällä hetkellä Zikavirusta vastaan ei ole lääkitystä. Floridan viranomaiset ovat tunnistaneet Miamin naapurialueilla paikkoja, joissa Zikavirusta on tavattu 14 henkilöllä ja itse levittäviä hyttysiä on löydetty myös Wynwoodin alueelta (Kuva 2). Amerikkaan tartuntatautivirasto CDC on tehnyt yhteistyötä Zikavirusinfektioiden torjumiseksi ja hyttysten hävittämiseksi. Zikaviruksen oireet Zikavirusinfektion saaneista monilla ei ole oireita ollenkaan tai heillä on lieviä oireita. Yleisimpiä oireita ovat kuume, nivelkivut, silmätulehdus ja ihottumaa. Muita oireita voivat olla lihaskivut ja päänsäryt. Oireiden kesto voi vaihdella muutamista päivistä viikkoon. Normaalisti tartunnan saaneet henkilöt eivät sairastu niin vakavasti, että he joutuvat sairaalahoitoon ja on harvinaista, että Zikavirusinfektioon menehdytään. Kerran Zikainfektioon sairastuneet henkilöt saavat ilmeisesti suojan tulevia infektioita vastaan (CDC homepage, 28.8.2016).

Kuva 2. Zikaepidemia-alueita

28

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

Miksi Zikavirus on osalle tartunnansaaneista riski? Zikavirusinfektio on riski raskaana oleville, koska se voi aiheuttaa synnynnäisiä kehityshäiriöitä sikiöille. Alkuraskauden aikana saadut infektiot ovat erityinen riski. Vuonna 2015 on todettu selvästi enemmän synnynnäisiä kehityshäiriöitä Brasiliassa ja Ranskan Polynesiassa. Zikavirusepidemia-alueilla mikrokefalia eli pienipäisyys on lisääntynyt (https://www.thl.fi/ fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/zika, 28.8.2016 ). Zikaviruksen leviämisestä Hyttysten ja äidistä lapseen infektioiden lisäksi Zikavirusinfektio voi tarttua seksin välityksellä partneriin. Zikavirusinfektio voi levitä oireettomaan henkilön kautta ja tällä hetkellä tutkitaan, kuinka kauan Zikavirus pystyy selviytymään siemen- ja vaginanesteissä verrattuna esimerkiksi muihin ihmiskehon nesteisiin. Verensiirrot voivat olla myös joillakin alueilla todennäköinen riski (epäily, varmistamatta) (CDC homepage, 28.8.2016). Zikavirus ja Guillain-Barre Syndrooma Polyradikuliittia eli hermojuuritulehdusta kutsutaan Guillan-Barren oireyhtymäksi. Hermojuuritulehdus on immuunivälitteinen tulehdus, jonka tarkkoja syitä ei

varmuudella tiedetä. Virusten aiheuttamat infektiot voivat olla altistavina tekijöinä hermojuuritulehduksessa esimerkiksi ylähengitystieinfektioissa ja tietyissä ripulitaudeissa. Oman elimistön puolustusjärjestelmiin vaikuttavat tekijät voivat olla osassa tapauksissa hermojuuritulehduksen takana, mutta useimmiten taustalta ei löydy mitään selkeää syytä. Zikavirusinfektio alueilla Guillan-Barre-oireyhtymätapausten määrät ovat lisääntyneet ja yhteys on varmistumassa, mutta ongelman yleisyys ja riskin suuruus ovat vielä tarkentamatta (https:// www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/ taudit-ja-mikrobit/virustaudit/zika, 28.8.2016 ). Zikavirusinfektion laboratoriotutkimuksista Zikavirusinfektioissa muodostuu tuoreessa infektiovaiheessa vasta-aineita, joista voidaan määrittää IgG- ja IgM-vasta-aineita. Seerumin IgM-luokan vasta-ainetutkimus voidaan tilata esimerkiksi vain pakettitutkimuksina Dengueviruksen kanssa Huslabissa. Zikavirus voidaan osoittaa PCR-tutkimuksella niin verinäytteestä kuin virtsasta.

Lähteet 1. Assessing Seasonal Risks for the Introduction and Mosquito-borne. (2016 , EBioMedicine 9 (2016) 250–256). Joacim Rocklöv , Mikkel Brandon Quama, Bertrand Sudre b, Matthew German c, Moritz U.G. Kraemer: EBioMedicine. 2. CDC homepage. (28.8.2016). http://www.cdc.gov/zika/about/ overview.html. USA: 2016. 3. https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/ virustaudit/zika. (28.8.2016). THL homepage. THL.


TEKSTI ja KUVAT Lea Salomaa

Automaatio kehittyy patologian laboratoriossa

Vesiliukumikrotomi patologian laboratoriossa.

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

29


Työskentely patologian laboratoriossa on perinteisesti ollut pääosin käsityötä. Kliinisen kemian laboratorion kaltaisia automaatiolinjastoja ei vielä ole. Laboratorioissa on tällä hetkellä erilaisia yksittäisiä laitteita, kuten kudosprosessoreita, värjäys- ja immunohistokemian automaatteja sekä lasien ja kasettien kirjoitusautomaatteja helpottamassa perinteistä käsityötä patologian laboratorion eri työvaiheissa. Ennen kuin näyte saapuu patologian laboratorioon, sillä on ollut yksi varsin kriittinen vaihe, johon mikään automaatti ei pysty vaikuttamaan. Ratkaisevaa näytteen jatkokäsittelylle ja diagnoosin saamiselle on, kuinka nopeasti näyte saadaan ottamisen jälkeen fiksatiiviin. Vaikka laboratoriossa olisi käytössä huipputeknologia, mutta näyte on pilattu ennen laboratorioon saapumista esimerkiksi tuntikausien seisottamisella ilman fiksointia, luotettavien tulosten saaminen voi vaikeutua. Ennen näytteen saapumista patologian laboratorioon on sille tehty lähete patologian tietojärjestelmään. Ei ole kovin montaa vuotta siitä, kun lähete tuli paperisena näytteen mukana ja sen tiedot kirjattiin patologian tietojärjestelmään vasta laboratoriossa. Ennen atk-aikaa näytteet kirjattiin ruutuvihkoon tai muuhun vastaavaan käsin ja myös näytenumero kirjoitettiin käsin lähetteeseen. Nykyisin näytteenottaja

Värjäysautomaatti

30

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

kirjoittaa lähetteen sähköisesti ja tietojärjestelmä antaa näytteelle automaattisesti numeron. Kun lähete kirjataan laboratorioon, siihen tulee näytetyyppi ynnä muut tiedot, joiden mukaan näyte alkaa prosessinsa laboratoriossa. Lähetteeseen tulostuu viivakoodi, jonka avulla näyte identifioidaan koko prosessin ajan. Viivakoodi tulostuu myös näytepurkkeihin laitettaviin tarroihin, mikä vähentää käsin kirjoittamisesta johtuvia inhimillisiä virheitä. Näytteen dissektio eli pilkkominen sopiviksi näytepaloiksi on käsityötä, jota tekevät patologit tai bioanalyytikot riippuen näytteen laadusta. Aikaisemmin paloille tarvittavat kudoskasetit numeroitiin käsin, nykyisin ne tulostetaan kasettikirjoittimella, joka lukee tarvittavat tiedot lähetteestä. Näytteen valokuvaus on ollut muutamia vuosia rutiinia, joka on mahdollistunut nykyaikaisten digikameroiden avulla. Näytteestä saadaan tarkka kuva, johon merkitään otetut näytepalat. Kuva tallennetaan potilaan näytetietoihin ja patologi voi käyttää sitä hyödyksi antaessaan lausuntoa näytteestä. Kun näytteet on kasetoitu, alkaa kudoksen prosessointi. Kudoksesta poistetaan vesi ja sen tilalle kudosprosessissa viedään parafiini, joka toimii kudoksen tukiaineena. Tämä vaihe tapahtuu yleensä yön aikana ja sen vuoksi siihen aikoinaan kehitet-

tiin ajastimella toimiva laite. Ensimmäiset kudosprosessorit olivat eräänlaisia karuselleja, joissa tarvittavat liuokset olivat isoissa dekantterilaseissa ja laite siirsi halutun ohjelman mukaan telineissä olevia kasetteja astiasta toiseen. Sula parafiini oli metallisissa säiliöissä, jotka kuumenivat haluttuun lämpötilaan. Parafiini pysyi sulana sähkövastusten avulla. Alkoholit ja xyleeni olivat huoneenlämpöisiä. Ajastus tapahtui ohjelmakiekon avulla mekaanisesti. Nimensä mukaisesti kyseessä oli kudoskuljetin, joka siirsi kudoskasetteja purkista toiseen. Ensimmäiset kehittyneemmät kudosprosessorit tulivat laboratorioihin 1990-luvulla. Kudoskasetit laitettiin koriin, kori reaktiokammioon ja laite vaihtoi liuokset kammiossa automaattisesti halutun ohjelman mukaan. Liuosten lämpötilaa voitiin nostaa ja liuoksia voitiin sekoittaa, mikä tehosti niiden vaikutusta. Kudosprosessorit ovat kehittyneet vuosien varrella voimakkaasti. Prosessia tehostetaan alipaineella ja liuosten sekoittamisella, jolloin ne imeytyvät kudokseen tehokkaammin. Lämpötiloja pystyy säätämään tarkemmin. Tällä hetkellä suurimmassa osassa patologian laboratorioita näytteitä kasetoidaan koko päivä ja isot kudospalat prosessoidaan yön yli tai jopa useita päiviä tarvittaessa. Pienille biopsioille voidaan päivän aikana käyttää lyhyempää


ohjelmaa, koska normaali yön yli ohjelmaa voi kovettaa pienet limakalvobiopsiat. Kudoksen käsittelyssä seuraava vaihe on näytteen valaminen. Kudospala valetaan muottiin parafiiniin, joka toimii tukiaineena. Tämä on ollut käsityötä puhtaimmillaan. Valukeskus on laite, jossa parafiini sulatetaan ja siinä on lämpökammioita muottien lämmittämiseen ja näytteiden pitämiseen sulana, kuumalevy varsinaisen näytteen käsittelyn ajan muotin lämmitykseen ja kylmälevy muotin jäähdyttämistä varten. Hoitaja avaa jokaisen ka-

Kudosprosessoreita

setin ja siirtää kudospalan muottiin ja valuttaa sulan parafiinin sen päälle. Laite sammuttaa itsensä automaattisesti yön ajaksi ja kytkee lämmityksen päälle haluttuun aikaan aamulla. Näytteen valamisen jälkeen on vuorossa leikkeiden leikkaaminen. Tämä on toinen vaihe, joka on puhtaasti käsityötä vielä nykyisinkin. Ensimmäiset mikrotomit olivat kömpelöitä mekaanisia laitteita. Leikkeen paksuus säädettiin käsin ja itse leikkaaminen oli niskoihin ja käsiin käyvää hyvin staattista työtä. Myös mikrotomit ovat kehittyneet automaation

suuntaan. Leikkeen paksuus säädetään sähköisesti. Kudosblokin trimmaus ja itse leikkeen leikkaus voidaan käynnistää napista painamalla tai jalkapolkimella. Suomessa ja pohjoismaissa uusimmat käyttöönotetut mikrotomit ovat vesiliukumikrotomeja. Muualla maailmassa ne eivät ole yhtä suuressa määrin käytössä. Vesiliukumikrotomien ongelma on edelleen sama kuin edeltäjiensä eli leikepaksuuden vaihtelu. Sitä ei ole näissä laitteissa pystytty vielä vakioimaan. Paksuuden vaihtelu puolestaan vaikuttaa leikkeen värjäytymiseen sekä rutiinivärjäyksissä että varsinkin immunohistokemiallisissa värjäyksissä. Kun leikkeet on leikattu ja aseteltu lasille, ne värjätään halutuilla värjäyksillä. Kaikille leikkeille tehdään perusvärjäys ja joillekin kudostyypeille tietyt erikoisvärjäykset suoraan. Patologi pyytää tarvittaessa lisää erikoisvärjäyksiä halutessaan varmistaa diagnoosin. Aivan alkuaikoina värjäykset tehtiin käsin. Ensimmäiset värjäyskoneet olivat kudoskuljettimien tapaan karusellimallisia. Värjäyskelkassa olevat lasit kiersivät astiasta toiseen mekaaniseen ohjelmakiekkoon ohjelmoitujen aikojen mukaan. Jokainen värjäyssarja kesti n. tunnin ja ainoastaan yksi kelkka pystyttiin kerrallaan värjäämään. Kasvavat näytemäärät olivat laboratorioissa ongelma ja värjäyskoneet pyörivät koko päivän ilman taukoja, jotta päivän näytteet saatiin värjättyä. Seuraava vaihe olivat lineaariset värjäyskoneet, joissa aika oli aina sama kaikissa värjäyksen eri vaiheissa ja se saatiin aikaan värien ja muiden reagenssien pitoisuuksia säätämällä. Näissä pystyttiin syöttämään värjäyskelkkoja jatkuvasti laitteeseen. Nämä automaatit eivät Suomessa saaneet suurta suosiota. Seuraava vaihe oli jatkuvasyöttöiset värjäysautomaatit, joihin pystytään lisäämään näyttei-


tä ilman viivettä. Lisäksi niihin pystytään ohjelmoimaan useita värjäyksiä, joita automaatti vie eteenpäin samanaikaisesti. Tämä on huomattavasti vähentänyt käsivärjäysten tarvetta. Immunohistokemialliset värjäykset alkavat olla lähes rutiinia erilaisten syöpien tyypityksessä. Ensimmäiset immunovärjäyslaitteet olivat lähinnä pipetointiautomaatteja, jotka ohjelmoitiin pipetoimaan tietty määrä haluttua reagenssia näytteen päälle tai värjäyskone, jossa laseja siirrettiin reagenssista toiseen. Ennen sitä piti näytelasista poistaa parafiini ja tehdä kaikki muut esikäsittelyt käsin ja vasta sen jälkeen laite suoritti muut vaiheet. Nykyiset automaatit tekevät kaikki vaiheet automaattisesti eli voidaan puhua

Immunoautomaatti

32

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

immunoautomaateista. Näytelasit peitetään aina joko peitinlasilla tai muovikalvolla. Peittäminen tehtiin alussa käsin eli lasille laitettiin peitta-ainetta lasisauvalla ja sen jälkeen peitinlasi. Seuraavaksi tulivat peittoautomaatit, jotka laittoivat näytelasille peitinlasin. Sen jälkeen tulivat muovikalvoa käyttävät automaatit ja niiden kehittyneimmät mallit ovat käytössä edelleen. Mikroskopointi on näihin päiviin saakka ollut myös käsityötä sikäli, että patologi tai esitarkastaja katsoo jokaisen lasin mikroskoopilla ja antaa siitä lausunnon. Millainen on tulevaisuuden patologian laboratorio? Näillä näkymin ei ole näköpiirissä kliinisen kemian laboratorioiden kaltaisia automaattilinjastoja, joissa näyte

syötetään laitteelle ja haluttujen tutkimusten vastaukset ovat prosessin jälkeen valmiit. Kokonaista elintä on hieman vaikea laittaa mihinkään laitteeseen, ainakaan nykyteknologian puitteissa, mutta automaatio lisääntyy kyllä patologiallakin vähitellen. Uusimmissa kudosprosessoreissa on otettu mikroaalto teknologia mukaan. Sen avulla on ollut mahdollista päästä eroon formaliinista ja xyleenistä, mikä työsuojelullisesti on merkittävä asia. Aivan uusimpien prosessorien suljetuissa systeemeissä käytetään vain yhtä reagenssia eli toisesta reagenssipullosta otetaan reagenssi sisään ja toiseen palautuu käytetty liuos, joka menee jätteeksi. Prosessia on saatu nopeutettua voimakkaasti, jopa niin, että aikaisemmin yli yön kestävä prosessi tapahtuu parissa tunnissa. Laitteet ovat jatkuvasyöttöisiä ja niihin syötetään 40 kasetin erä tietyin väliajoin. Prosessi on standardoitu, se on kustannustehokas ja henkilökunnan käyttö eri työpisteissä voidaan optimoida. Lisäksi prosessorit mahdollistavat nopean diagnostiikan, mikä on tietysti potilaan hoidon kannalta tärkeää. Suomessa laitteita on käytössä kaksi, mutta Pohjoismaissa laitteita on kymmeniä, joten Suomessa ollaan tässä suhteessa vielä jälkijunassa. Uusimpiin kudosprosessoreihin voidaan tulevaisuudessa liittää valuautomaatti, joka automaattisesti valaa näytteet. Se mahdollistuu siten, että kudokset laitetaan prosessoriin sellaisissa kaseteissa, joihin pala voidaan lokalisoida halutulla tavalla. Koska kasetin materiaali leikkautuu mikrotomilla kuten kudos, jää muottiin asettelu erikseen pois. Kunhan nämä laitteet tulevaisuudessa yleistyvät, voidaan aidosti puhua valun automatisoitumisesta. Mikrotomit kehittyvät koko ajan automaattisempaan suun-


taan. Aivan uusimmissa malleissa voidaan minimoida kudoksen hävikki siten, että trimmausta varten laite asemoi blokin niin, että sitä tarvitsee trimmata mahdollisimman vähän. Tämä on erittäin tärkeää silloin, kun kudospalat ovat erittäin pieniä ja niistä tarvitaan useita leikkeitä erilaisia värjäyksiä varten. Uusimmilla laitteilla voidaan helpommin saada myös leikkeitä tietyin vakioiduin välein. Kudospaksuus on vakioitu, mikä vaikuttaa värjäysten laatuun ratkaisevasti. Immunoautomaatit ovat myös kehittymässä jatkuvasyöttöi-

siksi, kun tällä hetkellä pääosin yhden värjäyssarjan kesto on kolme-neljä tuntia. Vasta sarjan valmistuttua voidaan laittaa uusi sarja värjäytymään. Tämän hetken suurin mullistus lienee molekyylipatologian saralla, jossa rutiinikäyttöön on tullut automaatti, jolla saadaan nopeasti vastauksia erilaisista geenimutaatioista, jotka liittyvät tiettyihin syöpiin. Automaatti on otettu nopeasti käyttöön monissa patologian laboratorioissa. Automaatilla saadut tulokset vaikuttavat suoraan kyseisten syöpäpotilaiden hoitoon.

Iso muutos tulee tulevaisuudessa tapahtumaan mikroskopoinnissa, kun digitaaliset mikroskoopit yleistyvät. Näytelasi skannataan digitaaliseksi kuvaksi, jota voidaan tarkastella isolla näytöllä. Kuva voidaan lähettää sähköisesti konsultoitavaksi vaikka toiselle puolelle maapalloa. Tämä teknologia tulee helpottamaan monia pieniä patologian laboratorioita, jotka kärsivät patologipulasta. On paljon helpompi lähettää näytelasit digitaalisesti katsottavaksi toiselle paikkakunnalle kuin patologin matkustaa paikasta toiseen. Pisimmälle menevät visiot ennustavat rajojen häviävän digitaalisen diagnostiikan myötä. Mikä on automaation lisäämisen tavoite? Potilaan sairauksien tehokkaampi diagnostiikka ja sen avulla hoitotuloksien paraneminen on varmaan päätavoite, mutta maailman nykyisessä taloudellisessa tilanteessa se tulee tehdä kustannustehokkaasti. Standardoiduilla prosesseilla, optimoimalla kaikki työvaiheet ja henkilöstöresurssit ja käyttämällä automaatiota hyväksi, siihen on mahdollista päästä. Mutta se vaatii myös muutosta ajattelutavoissa ja ennen kaikkea paljon poisoppimista entisistä työtavoista. Patologian laboratoriossa kuulee aika usein eri työvaiheista puhuttaessa, että ”tähän ei koskaan tule mitään automaattia”, mutta jo nyt on huikeita näkymiä nähtävissä ja ei aikaakaan, kun ne ovat jo käytössä.

Digikamera kudosten kuvaamiseen

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

33


Osaaminen näkyväksi LabTorilla! LabTori - Suomen Bioanalyytikkoliiton jäsenetu! Työntekijä

Työnantaja

LabTori tukee ammatillista kehittymistäsi, ja sen kautta voit hakea helposti alasi töitä sekä Suomen Bioanalyytikkoliiton myöntämiä erityispätevyyksiä ja apurahoja.

LabTorissa kohtaat laboratorioalan ammattilaiset ja työllistät älykkäästi!

PALVELU SISÄLTÄÄ SÄHKÖISEN PORTFOLION. Voit tallentaa yhteen paikkaan käymäsi koulutukset, pätevyydet, työhistorian ja CV:n sekä kuvasi ja kuvauksen itsestäsi. PALVELU KOHTAUTTAA TYÖNANTAJAN JA -TEKIJÄN. Työnantajat ilmoittavat alan työpaikoista ja sijaisuuksista palveluun, ja työnhakijat voivat hakea niihin helposti. CV päivittyy automaattisesti tehdyistä töistä. Palvelun kautta saat työpaikkailmoitukset halutessasi sähköpostiisi tai tekstiviestillä - hakuvahdin asetuksista voit muokata milloin ja mistä haluat töitä. LABTORI SISÄLTÄÄ MYÖS BIOANALYYTIKKOLIITON JÄSENKORTIN. Voit todistaa jäsenyytesi näyttämällä sähköisen jäsenkortin esim. puhelimestasi. Halutessasi voit edelleen tulostaa jäsenkortin paperisena palvelun kautta.

34

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

REKRYTOI NOPEASTI Työn avaaminen käy nopeasti ja ilmoituksesi tavoittaa kerralla kaikki Bioanalyytikkoliiton jäsenet. REKRYTOI HELPOSTI LabTori kohtauttaa avatun työn ja juuri siitä kiinnostuneet tekijät. Vertaile ja järjestä standardisoidut CV:t ja valitse sopivin tekijä työhön. Myös lyhyisiin sijaisuuksiin työllistäminen on vaivatonta. REKRYTOI LÄPINÄKYVÄSTI Ammattilaiset hallinnoivat omaa osaamisen portfoliotaan ja ovat töitä hakiessaan sinuun yhteydessä suoraan, ilman välikäsiä. REKRYTOI EDULLISESTI Töiden avaaminen ja ilmoittelu on aina maksutonta. Maksat vain 50 € (+ alv 24%) onnistuneesta rekrytoinnista.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JOHTAMISELLE ERITYISPÄTEVYYSJÄRJESTELMÄ Tehy ja sen yhteistyöjäsenjärjestöt ovat laatineet sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle johtamisen erityispätevyysjärjestelmän. Sen tarkoituksena on tukea ja vahvistaa johtamista sekä auttaa työnantajia tunnistamaan nyt ja tulevaisuudessa tarvittavaa johtamisosaamista. Erityispätevyyden saanut henkilö voi hyödyntää tunnustusta urakehityksensä suunnittelussa, työtehtävien vaativuuden osoittamisessa ja positiivisen palkkakehityksen perusteena. Johtamisen erityispätevyyttä voi hakea ammatillisella portfoliolla, joka löytyy yhteistyöjäsenjärjestösi nettisivuilta. Mikäli järjestölläsi ei ole sähköistä portfoliopalvelua, laadi portfolio käyttämällä yleisesti saatavilla olevia portfoliomalleja. Hakuaika johtamisen erityispätevyydelle on 24.10.– 14.11.2016. Hakuohje: bit.ly/jerphakuohje ja lisätietoja tarvittaessa jerp@tehy.fi.


Lehden julkaisija Suomen Bioanalyytikkoliitto ry Finlands Bioanalytikerförbund rf Postiosoite; PL 110, 00060 TEHY Käyntiosoite: Asemamiehenkatu 4, 3. kerros 00520 HELSINKI p. 050 302 6504 toimisto@bioanalyytikkoliitto.fi Järjestösihteeri: Jaanika Saloranta

Päätoimittaja Jenni Tikka p. 050 3247 646 jenni@jiistyle.fi

Ilmoitusmyynti Jenni Tikka p. 050 3247 646 jenni@jiistyle.fi

Toimittajat Mika Paldanius Lea Salomaa Jaanika Saloranta Marko Salmikangas Anu Päiväniemi

Ilmoitushinnat Ilmoitushinnat www. bioanalyytikkoliitto.fi

Ilmestymisaikataulu ja aineiston viimeinen jättöpäivä v. 2016 Ilmoitukset ja teksti Nro 1 22.1.2016 Nro 2 29.4.2016 Nro 3 19.8.2016 Nro 4 4.11.2016

Postituspäivä 19.2.2016 27.5.2016 16.9.2016 2.12.2016

Lehden tekniset tiedot

Teksti- ja ilmoitusaineiston toimittaminen Teksti- ja ilmoitusaineistot toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen jenni@jiistyle.fi. Ilmoitusten tulee olla tehty ammattiohjelmalla, joka tukee nelivärisarjaa. Aineisto toimitetaan tulostusvalmiina pdf-tiedostona.

Toimitusvastuu

Painopaikka

Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista syistä (esimerkiksi lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä voida julkaista määräajassa, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Korvaus ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen tai ilmoituksen julkaisemiseen uudelleen seuraavassa lehdessä. Muistutukset on tehtävä 14 vuorokauden kuluessa lehden ilmestymisestä.

ForssaPrint Oy, Forssa Esko Aaltosen katu 2 30100 Forssa p. 03 42 351

Kannen kuva: Dreamstime ISSN 1239-8985 Painosmäärä: 4200 kpl

Koko A4 (210 x 297 mm), palstamäärä 3, painatus 4-väri (CMYK)

Ulkoasu ja taitto JiiStyle Jenni Tikka p. 050 3247 646 jenni@jiistyle.fi

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO

35


36

SYYSKUU | BIOANALYYTIKKO


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Bioanalyytikko 3,2016 by Suomen Bioanalyytikot ry. - Issuu