Natsi-Saksa – Elämä kolmannessa valtakunnassa

NATSI-SAKSA Elämä kolmannessa valtakunnassa

NATSI-SAKSA – Elämä kolmannessa valtakunnassa

HITLERIN PIMEÄ KARISMA – menetelmät ja retoriikka jotka vangitsivat kokonaisen kansan NO_NatsiSaksa_Cover_210x265.indd 1

HOLOKAUSTIN ÄÄNET – ainutlaatuiset äänitallenteet jäätävistä kokemuksista

PROPAGANDA JA TUKAHDUTTAMINEN – tällaista oli jokapäiväinen elämä natsihallinnon rautaisessa otteessa 06.11.2018 14:43 07:34 18.09.2018

Natsi-saksa – Elämä kolmannessa valtakunnassa 2018 © Orage AS

Toimitus Suomentaja: Anja Lindqvist Graafinen ladonta: Bens Aarø

Julkaisija Orage AS Jarlsøveien 50 3124 Tønsberg, Norja +47 47 46 60 00 post@orage.no www.orage.no

2018 © Orage AS omistaa kaikki oikeudet kirjan sisältöön. Tämän kirjan tai sen osien kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Tämän kirjan jäljentäminen sähköisesti tai sen osien laittaminen Internetiin ilman lupaa on kielletty. Luvan voi saada ainoastaan Orage AS:n toimituksen kautta.

Myynti ja markkinointi Peter Wikström +358 40 534 4760 peter.wikstrom@orage.se

Paino Artko AS, painettu latviassa Kaikki Orage AS:n julkaisut painetaan joutsenemerkityissä kirjapainoissa.

Alkuteos: BBC: The Story of Nazi Germany Tämä teos on käännetty BBC: The Story of Nazi Germany -lehdestä ja julkaistu Immediate Media Co. Bristol Limited:in lisenssillä.

All Rights Reserved.

BBC History on Immediate Media Co. Bristol Limited:in tavarmerkki ja sitä käytetään täällä myönnetyllä lisenssillä.

NO_NatsiSaksa_Cover_210x265.indd 2 NAZI_Cover FI kopia.indd 2

06.11.2018 07:34

KANSI: SAAR TERRITORY,GERMANY,1934, GETTY IMAGES. TÄLLÄ SIVULLA: JENI NOTT

TERVETULOA

Nazi Germany FI oversatt.indd 3

Natsien aikakausi luo yhä syvimmät varjot moderniin historiaan. Kaiken keskushahmona on tietysti Adolf Hitler.

Mistä hänen kyltymättömältä vaikuttava vallanhimonsa kumpusi hänen noustessaan takakujien oluttupien levottomuuksien lietsojasta itsevaltaiseksi kansleriksi ja lopulta suuruudenhulluksi despootiksi?

Historioitsijat tutkivat tässä erikoisjulkaisussa Führerin motivaatiota ja menetelmiä, ja myös hänen karismaansa ja suosiotaan. Mikä sai tuhannet kirjoittamaan hänelle uskollisuutta julistavia kirjeitä, tungeksimaan väkijoukoissa saadakseen nähdä vilauksen hänestä ja jotkut myös osallistumaan natsien rodunjalostusohjelmiin kasvattaakseen ”herrarotua”? Miksi monet taistelivat hänen nimissään katkeraan loppuun asti, kun sota oli selvästi jo hävitty?

Tutkimme myös elämää natsien valtakunnassa; otamme selvää miten niin monet tavalliset saksalaiset, ensimmäisen maailmansodan tappion nöyryyttäminä ja taloudellisen laman nujertamina, lumoutuivat Hitlerin visiosta uudesta, valtavasta Saksan valtakunnasta.

Vahvan propagandan, natsien kesälomien, jalkapalloturnausten ja antisemitististen sanoitusten värittämän jazz-musiikin kautta näemme, miten kolmas valtakunta saavutti vaikutusvaltansa.

Paljastamme myös joitakin tämän käsittämättömien vääryyksien ja kärsimysten aikakauden vähemmälle huomiolle jääneitä puolia Auschwitzin ompelijattarista, jotka pakotettiin tekemään vaatteita vangitsijoilleen, arkistonhoitajaan, joka tallensi keskitysleireiltä vapautettujen tarinoita.

Natsi-Saksa kokoaa ja päivittää artikkeleita, jotka ovat ilmestyneet BBC History Magazinessa ja sen sisarjulkaisussa BBC World Histories, sekä esittelee useita, varta vasten tätä julkaisua varten kirjoitettuja artikkeleita.

Charlotte Hodgman Toimitusjohtaja

3

17.09.2018 10:02

SISÄLTÖ

95 Auschwitzin unohdetut ompelijattaret

20 Hitlerin arjalainen rodunjalostusprojekti

102 Führerin salamurhaajat

Tärkeimmät tapahtumat ja käännekohdat.

10 TAVALLINEN ARKI 12 Elämää natsivaltakunnassa

Konrad Jarausch esittää, miten natsien uskomukset valtasivat saksalaisen yhteiskunnan.

14 Hellelomat Hitlerin tapaan

Roger Moorhouse kertoo, miten natsit kosiskelivat työväenluo kan suosiota halvoilla lomamatkoilla.

20 N aiset, jotka synnyttivät Hitlerille

Giles Milton kuvaa natsien Lebensborn-ohjelmaa ”rodullisesti puhtaiden” lasten siittämiseksi.

4

Nazi Germany FI oversatt.indd 4

25 H itlerin kansalaiset

Richard J. Evans kysyy, miksi tavalliset saksalaiset näyttivät ottavan Hitlerin innolla vastaan.

31 N atsiajan

sarjamurhaaja

Roger Moorhouse kertoo sarjamurhaajasta, joka vainosi Berliiniä sodan alussa.

40 Miksi natsit taistelivat kuolemaan asti?

Ian Kershaw kysyy, miksi monet saksalaiset taistelivat sodan loppuvaiheissa katkeraan loppuun asti.

34 Hitlerin jazzbändi

50 H itlerin filosofit

36 N atsien loppuottelu

54 H itlerin naislentäjät

38 FÜHRERIN PALVELUKSESSA

57 H itlerin kotona

Dan Cossins tutkii, miten ”degeneroitunutta” jazzia käytettiin natsien propagandassa.

Roger Moorhouse kertoo Saksan dramaattisesta jalkapallofinaalista vuonna 1941.

Yvonne Sherratt käsittelee saksalaisten akateemikkojen taipumista natsien ideologialle.

Clare Mulley esittelee kaksi hyvin erilaista naista Hitlerin ilmavoimissa.

Despina Stratigakos kertoo, miten natsipropaganda yritti kuvata Hitlerin harmittomaksi koti-ihmiseksi.

GETTY IMAGES

6 Aikajana

17.09.2018 10:02

34 Jazz-musiikki propagandavälineenä 14 Miten natsit viekoittelivat saksalaisia halvoilla lomamatkoilla 25 Hitlerin vetovoima

69 Kirjeitä natsijohtajalle

57 Arkkitehtuuria, joka oli luotu harhauttamaan 62 H itlerin synkkä karisma

GETTY IMAGES/YOUTUBE/PHOTOSHOT/SHUTTERSTOCK

Adolf Hitler oli paljon enemmän kuin pelkkä hullu diktaattori, Laurence Rees väittää.

69 H yvä herra Hitler

Victoria Harris tutkii kirjeitä natsijohtajalle ja sitä, mitä ne kertovat hänen suhteestaan kansaansa.

74 NATSIEN IDEOLOGIA

76 N atsit ja salatiede

Erik Kurlander tutkii natsien ideologian yliluonnollista elementtiä.

82 H itlerin suunnitelma

maailman herruudesta

Gavin Mortimer tutkii tekijöitä Saksan johtajan hillittömän ekspansionismin takana.

88 H olokaustin äänet

Mark Burman kertoo David Boderin tarinan ja hänen hankkeestaan tallentaa leirien selviytyjien äänet.

95 N atsien ompelijattaret Lucy Adlington paljastaa, miten Auschwitzin vangit pakotettiin ompelemaan vangitsijoilleen.

102 H itlerin salamurhaaja Roger Moorhouse kertoo Henning von Tresckowista ja muista, jotka yrittivät tappaa Führerin.

108 Adolf Hitlerin pitkä varjo

Ian Kershaw tutkii natsijohtajan yhä kiehtovaa arvoitusta.

114 Mielipide

Richard J. Evans tutkii jatkuvaa kiinnostusta kolmanteen valtakuntaan.

5

Nazi Germany FI oversatt.indd 5

17.09.2018 10:02

Aikajana

Natsi-Saksan nousu ja tuho

Roger Moorhouse esittelee tärkeimmät hetket Hitlerin valtaannoususta hänen hirviömäisen valtakuntansa rakentamiseen ja lopulta sen tuhoon.

Mein Kampfin ensipainosta myytiin noin 10 000 kappaletta – vuonna 1945 sitä oli myyty kaikkiaan 12 miljoonaa kappaletta.

1920

24. helmikuuta Adolf Hitler puhuu Münchenin Hofbräuhausissa, jossa hän esittelee julkisesti vasta perustetun Saksan kansallissosialistisen työväenpuoleen (NSDAP) puolueohjelman – ns.

25 kohdan ohjelman. ”Natsipuolue” on syntynyt.

1920

1924

Münchenin olutvallankaappausyrityksen vuoksi maanpetoksesta tuomittu Hitler saa viiden vuoden vankeustuomion. Hän istuu Landsbergin vankilan mukavissa oloissa vajaat yhdeksän kuukautta, ennen kuin hänet vapautetaan ehdonalaiseen. Hän kirjoittaa vankeusaikanaan ensimmäisen osan omaelämäkerrastaan/manifestistaan Mein Kampf.

1925

1929

USA:n pörssiromahdus lokakuussa 1929 romahdutti Saksan talouden ja aiheutti seuraavina vuosina konkursseja, palkkarajoituksia ja massiivista työttömyyttä.

Kriisin poliittinen seuraus oli ”pako keskustasta”, äänestäjien tuntema houkutus ääriliikkeitä, erityisesti natsipuo­ luetta kohtaan.

1930

1923

Tammikuu 1933

Marraskuussa Hitler käyttää hyväkseen Saksan taloudellista ja poliittista kriisiä ja yrittää kaapata vallan Münchenissä. Baijerin poliisi pysäyttää hänet ja hänen kannattajansa asevoimin Feldherrnhallessa. Surmansa saa kaksikymmentä ihmistä, joukossa neljä poliisia.

Natsien iskujoukkoa Münchenin olutvallankaappauksessa, Hitlerin epäonnistuneessa yrityksessä kaataa Weimarin tasavalta.

Natsien marxismin ja kapitalis­ min vastainen juliste, 1932.

Poliittisen kriisin ja parlamentaarisen umpikujan päättämiseksi vanhemmat konservatiivipoliitikot juonittelivat Hitlerin koalitiohallituk­ sen kansleriksi uskoen pystyvänsä hallitsemaan häntä. Hitler ei kuiten­ kaan taipunut hallitta­ vaksi noin vain.

6

Nazi Germany FI oversatt.indd 6

Saksassa pidetään vuonna 1932 kahdet valtakunnalliset vaalit (heinä- ja marraskuussa). Poliittinen kriisi syvenee. Natsit saavat heinäkuussa valtavan voiton ja kaksinkertaistavat ääniosuutensa, ja vaikka marraskuussa tulee pientä takapakkia, he ovat vuoden päättyessä Reichstagin suurin puolue.

ALAMY/GETTY IMAGES

1932

17.09.2018 10:02

Tarkkanä­ köinen pilaku­ va ennakoi USA:n pörssiromah­ dusta, 1929.

Maaliskuu 1933

Kriisiä hyödyntävä Hitler ajaa läpi valtalain, joka antaa hänelle nelivuotiskaudeksi päätäntäval­ lan parlamentin ohi.

Laki läpäisee vasemmistosiiven repimän parlamentin, jota natsien iskujoukot pelottelevat.

Siitä tulee Hitlerin diktatuurin kulmakivi.

1934

Rauhoittaakseen armeijaa ja eliminoidakseen mahdolliset vastustajansa natsiliikkeessä Hitler määrää SA:n ruskeapaidat toteuttamaan verisen puhdistuk­ sen. Noin sadan SS:n teloittaman uhrin joukossa on niin poliitikkoja ja kenraaleja kuin Hitlerin entisiä kollegoja. ja liittolaisia.

Marssi Reininmaalle, Saksalta Versaillesin sopimuksessa riistetylle alueelle.

1936

Hitler päättää testata länsiliittoutuneiden päättäväisyyttä lähettämällä saksalais­ joukot takaisin Reinin­ maalle Versaillesin ja Locarnon sopimusten vastaisesti. Britit ja ranskalaiset eivät reagoi provokaatioon.

1935

Helmikuu 1933

Alankomaalainen kommunisti, Marinus van der Lubbe, pidätetään Saksan valtio­ päivätalon tuhopolttoyrityk­ sen jälkeen. Hitler pitää tapah­ tunutta kommunistien kansannousun alkusoit­ tona ja aloittaa ennaltaehkäisevän tehoiskun Saksan poliittiseen vasemmistoon, rajoittaa kansalaisoikeuksia ja lähettää monet vasta peruste­ tuille keskitysleireille.

Huhtikuu 1933

Valtansa varmistettuaan natsit näyttävät pian todelliset värinsä.

Valtakunnallinen juutalaisten omista­ mien yritysten boikotti julistetaan huhtikuun 1. päiväksi, ja sitä valvovat iskujoukot pelottelevat kaikkia, jotka uhmaavat sitä.

1935

Rotuun perustuvaa valtiota luodessaan natsit hyväksyttävät joukon juutalaisvastaisia lakeja, jotka edelleen eristävät ja marginalisoivat Saksan juutalaisväestöä, kieltävät juutalaisilta kansalaisoikeudet ja tekevät avioliitoista ja suhteista juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä laittomia.

Alankomaa­ lainen kommunisti Marinus van der Lubbe.

GETTY IMAGES

Antisemitistiset Nürnbergin lait ”saksalaisen veren ja Saksan kunnian” suojelemiseksi.

Nazi Germany FI oversatt.indd 7

7

17.09.2018 10:02

Aikajana ”Natsien olympialai­ set” olivat Hitlerin propagandavoitto joidenkin afrikka­ lais-amerikkalaisten urheilijoiden voitosta huolimatta.

Elokuu 1939

Puolan periksiantamattomuuden ja länsimaiden uuden päättäväisyyden edessä Hitler joutuu turvautumaan Neuvostolii­ ton apuun uuden kohteensa eristämi­ seksi, ja hän tarjoaa vastapalvelukseksi Stalinille toimintavapauden Itä-Euroopassa.

Syntynyt ”hyökkäämättömyyssopimus” tasoittaa tietä Puolan valloitukselle ja toisen maailmansodan puhkeamiselle.

Syyskuu 1938

Elokuu 1936.

Berliinin kesäolympialaiset elokuussa 1936 tarjoavat natsihallinnolle kultaisen tilaisuuden esitellä maailmalle itseään ja rotuihanteitaan.

Saksa nousee kisojen menestyneimmäksi maaksi, mutta mustan amerikkalaisurheilija Jesse Owensin neljä kultamitalia ovat ristiriidassa Hitlerin arjalaisen rodun ylivertaisuusihanteiden kanssa.

Hitlerin aseellinen puuttuminen Tšekkoslovakian saksalaisvähemmistön epäkohtien vuoksi johtaa uuteen kansain­ väliseen kriisiin, jonka seurauksena englantilaiset ja ranskalaiset irrottavat maasta alueen, jota Hitler sanoo ”viimeiseksi alue­ vaatimuksekseen”.

Siitä tulee myöntyväisyyspolitiikan äärimmäinen teko.

Kaikki ovat yhtä hymyä (toistaiseksi) Saksan-Neuvostoliiton hyökkäämät­ tömyyssopimuksen allekirjoittami­ sen jälkeen.

1940

Maaliskuu 1938

8

Aiemman menestyksensä rohkaisema ja itävaltalaispoliitikkojen vastustuksesta närkästynyt Hitler komentaa joukkonsa Itävaltaan; tämäkin liike rikkoo Versail­ lesin rauhansopimusta.

Huhtikuinen kansanäänestys vahvistaa tuen hankkeelle, Itävalta liitetään Saksaan ja ”Suur-Saksa” syntyy.

Nazi Germany FI oversatt.indd 8

Itävallan ja Saksan yhdistymistä ylistävä postikortti.

Länsimaiden heikkoutena pitämästään reaktiosta rohkaistunut Hitler valtaa Tšekin jäljellä olevan alueen maaliskuussa 1939 ja sysää Slovakian itsenäiseksi.

Tämä on ensimmäinen ei-saksalainen Saksaan liitetty alue, ja toimi herättää vihdoin vahvan reaktion: Iso-Britannia ja Ranska antavat takuut auttaa Puolaa Saksan aggression tapahtuessa.

1941

Tehtyään kaksi vuotta kankeaa yhteistyötä Stalinin kanssa Hitler kääntyy siihenastista liittolais­ taan vastaan ja aloittaa hyök­ käyksellä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 brutaalin konfliktin, joka vaatii lukemattomien ihmisten hengen. Salamasotataktiikkaa harjoittava Hitler odottaa, että Neuvostoliiton vastarintaa romahtaa pian. Hän saa pettyä.

Saksa hyökkää Neuvostoliittoon.

Tappioluvut kohoaisivat huikeiksi.

GETTY IMAGES

Maaliskuu 1939

17.09.2018 10:03

Hampuri on raunioina liittoutunei­ den tuhoisan pommituksen jälkeen, heinäkuu 1943.

1944

Heinäkuu 1943 Helmikuu 1943

Stalingradin taistelu talvella 1942–3 on käännekohta, joka pysäyttää Saksan etenemisen itään. Tappio ja 6. armeijan menetys vahingoittavat merkittävästi Saksan hyökkäyskykyä, erityisesti koska strateginen aloite siirtyy nyt Stalinin puna-armeijalle.

Brittien ja amerikkalaisten pommitukset Hampurissa heinäkuun 1943 viimeisellä viikolla ennakoivat liittoutuneiden ilmavoimien täydellistä ilmatilan hallintaa lähitulevaisuudessa. Maassa kuolee kymmeniätuhansia ihmisiä, ja kokonaisia kaistaleita kaupungista tuhoutuu. Saksalaisten taiste­ lumoraali saa mittavan kolhun.

Eversti Claus von Stauffenbergin suunnittelema, epäonnistunut salamurhayritys Hitlerin päämajassa on vakavin yritys surmata Hitler.

Siihen kuuluu myös vallankaappausyritys Berliinissä; se murskataan. Lähes kaikki siihen sekaantuneet pidätettiin, vietiin oikeuteen ja teloitettiin.

1945

1942

ALAMY/GETTY IMAGES

Sodan laajentuessa vuonna 1941 natsit päättävät ”juutalaiskysymyksen” murhaavasta ”lopullisesta ratkaisusta”. Korkeiden virkamiesten ja SS-johtajien konferenssissa Wannseessä tammikuussa 1942 Reinhard Heydrich (kuvassa) ottaa hallintaansa toimenpiteet Euroopan juutalaisten tulevasta kansan­ murhasta.

Nazi Germany FI oversatt.indd 9

Benito Mussolini, Italian fasistinen diktaattori, syrjäytetään.

Heinäkuu 1943

Liittoutuneiden hyökkäyksen kohteeksi joutunut Mussolinin Italia pyrkii ulos sodasta, ja Il Duce syrjäytetään fasistien suuren neuvoston epäluottamusäänestyksen jälkeen heinäkuun lopussa. Italia allekirjoittaa aseleposopimuksen liittoutuneiden kanssa kuusi viikkoa myöhemmin ja jättää saksalaisjoukot yksin rintamalle.

1945

Saksan pääkaupungin päätyessä neuvostoliittolaisille Hitler päättää surmata itsensä mieluummin kuin päätyy vangiksi.

Solmittuaan avioliiton pitkäaikaisen puolisonsa Eva Braunin kanssa hän tekee itsemurhan bunkkerissaan Berliinissä, ja hänen ruumiinsa poltetaan. Hänen ”Kolmas valta­ kuntansa” elää vain viikon häntä kauemmin.

Roger Moorhouse on kirjoittanut useita teoksia, kuten Berlin at War (Bodley Head, 2010).

9

17.09.2018 10:03

TAVALLINEN Elämää natsivaltakunnassa Natsihallinnon vaikutus saksalaisiin.

Hellelomat Hitlerin tapaan Halpoja lomia ja kansallissosialismia.

Naiset, jotka synnyttivät Hitlerille Natsien tavoite luoda puhdas herrarotu.

Hitlerin kansalaiset

Miksi saksalaiset ottivat kolmannen valtakunnan vastaan?

Natsiajan sarjamurhaaja

Berliiniläisen rautatietyöläisen Paul Ogorzowin veriset surmatyöt.

Hitlerin jazzbändi

”Degeneroitunut” musiikki natsien propagandassa.

Natsien loppuottelu

Dramaattinen saksalainen jalkapallo-ottelu 1941.

10

Nazi Germany FI oversatt.indd 10

17.09.2018 10:03

GETTY IMAGES

ARKI

Nazi Germany FI oversatt.indd 11

11

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Elämää natsivaltakunnassa

Elämä natsivallan alla

E

lämä kolmannessa valtakunkatsomatta. Monet nationalistit ylenkatnassa herätti monenlaisia soivat puoluekiistoja ja kaipasivat tunteita. Aivan aluksi natsit ensimmäisen maailmansodan juoksuhautarjosivat niin puolueen doissa kokemaansa yhtenäisyyden ensimmäisille jäsenille kuin tunnetta. Niin kauan kuin natsien myöhemmille tulokkaille vaatimukset pysyivät siedettävinä, viihdettä: paraateja, Hitlerin epäpoliittiset kansalaiset yksinkertaisesti palopuheita ja Goebbelsin propagandaa. jatkoivat jokapäiväistä elämäänsä.

Maltillisempia kansalaisia lupaukset Mutta yhteisöön kuuluminen edellytti kansallisesta uudistumisesta eivät erityimyös väitettyjen vihollisten torjumista. semmin vakuuttaneet; he toivoivat vain Vainojen ensimmäinen kohde oli poliitvoivansa jatkaa elämäänsä. Mutta poliittinen vasemmisto, johon kuuluivat tinen vasemmisto ja juutalaiset elivät liberaalit, sosiaalidemokraatit ja kommukasvavassa väkivaltaisuuksien ja vangitsenistit, natsien suurimmat kilpailijat. Vielä misten pelossa.

Natsihallinto väitti ratkaisevansa Saksaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen riivanneet monet kriisit. Versaillesin rauhansopimuksen kovat ehdot ja hallitsematon inflaatio haittasivat demokratian juurtumista huolimatta Weimarin tasavallan edistyksellisestä perustuslaista ja mittavista ponnistuksista hyvinvoinnin edistämiseksi. Kun lamakausi vei työpaikan noin kolmasosalta Saksan työvoimasta, kansalaiset kääntyivät uuden radikaalin liikkeen puoleen, joka lupasi palauttaa hyvät ajat ja kansainvälisen kunnioituksen ja jota johti omintakeinen ”führer” lupauksella tehdä Saksasta jälleen suuri. Yhä tyytymättömimmiksi käyvät kansalaiset äänestivät häntä tai pukeutuivat Kansallissosialistisen työväenpuolueen – natsien – ruskeaan univormuun.

Suuri osa natsiliikkeen vetovoimasta perustui sen lupaukselle voittaa poliittiset ja sosiaaliset kuilut palauttamalla kansallinen yhtenäisyys. Tämä Volksgemeinschaft ”Nuoret palvelevat Führeriä: (”kansankokonaisuus”) kokoaisi yhdeksi Kaikki 10-vuotiaat Hitlerjugendiin” onnelliseksi perheeksi kaikki arjalaissyn-propagandajuliste noin vuodelta 1936 tyiset saksalaiset luokkaan tai uskontoon idealisoi vaaleaa ”arjalaista” Hitlerjugendia.

12

Nazi Germany FI oversatt.indd 12

vihatumpia olivat juutalaiset, joita natsit syyttivät kulttuurinsa tuhoamisesta modernistisella dekadenssilla. Muita uhreja olivat homoseksuaalit, ”mustalaiset” (romanit) ja ihmiset, joilla oli fyysisiä vammoja tai oppimisvaikeuksia; heitä syytettiin arjalaisen rodun rappeuttamisesta.

Natsien hallinto vetosi erityisesti nuoriin ylistämällä heitä Saksan tulevaisuuden soihdunkantajiksi. Hitler-Jugend (HJ; Hitler-nuoret) ja sen naispuolinen vastine Bund Deutscher Mädel (BDM; Saksan tyttöliitto) tarjosivat nuorille tilaisuuden nauttia jännittävistä vapaa-ajanviettomahdollisuuksista kuten vaeltamisesta, retkeilystä tai purjelentämisestä. Suuria määriä 1920-luvulla syntyneitä lapsia liittyi näihin järjestöihin, jotka tarjosivat heille itsenäisyyttä nuorisoliikkeen moton mukaisesti: ”Nuorison johtama nuoriso.”

Esimerkiksi Rolf Bulwin, joka oli ylpeä siitä, miten komealta hän näytti ”tiukassa univormussaan” oli innokas HJ-johtaja ja nautti ulkopeleistä, jotka valmistivat poikia tulevaan sotaan. Myös Eva Peters ilahtui nimityksestä BDM-johtajaksi; hän tunsi, että hänet oli kutsuttu ”omistamaan elämänsä palvelemaan suurta ja ylivoimaista ajatusta, jota kutsuttiin Saksaksi”. Joitakin maltillisia epäilijöitä tietysti oli myös, mutta nuorison suuri enemmistö otti natsien projektin omakseen – vaihtoehtoja heillä ei tosin juuri ollutkaan, koska kaikki nuorisojärjestöt alistettiin puolueen hallintaan.

Propaganda voittaa

Rauhan aikana Führeriä oli suhteellisen helppo seurata, koska Hitler vakuutti arvostelijansakin yllättävällä poliittisella menestyksellään. Työttömyys laski dramaattisesti ensimmäisenä vuonna natsien valtaannousun jälkeen julkisten projektien ja salassa toteutetun asevarustelun ansiosta.

Näyttävät tapahtumat, kuten Nürnbergin puoluepäivät, saivat jäsenet tuntemaan itsensä osaksi vastustamatonta kansallisen uudistamisen liikettä. Vuoden 1936

GETTY IMAGES

Hitlerin murhanhimoinen hallinto hallitsi Saksaa yli 12 vuotta ja edisti propagandalla ja vainoilla totalitaarisia päämääriään. Konrad H. Jarausch selvittää, miten natsien hallinto vaikutti saksalaisiin.

17.09.2018 10:03

AKG IMAGES

Nuoret tytöt tervehtivät puolisotilaallisia joukkoja.

Tällaiset paraatit tarjosi­vat tavallisille saksalaisille jännitystä ja ylpeydentun­ netta ankeina lamavuosina.

olympialaiset tekivät vaikutuksen myös kansainvälisiin tarkkailijoihin, ja Saksan joukkue voitti eniten mitaleita. Ja sitten tulivat sellaiset ulkopoliittiset voitot kuin Saarin palauttaminen Saksalle 1935, Itävallan enimmäkseen vapaaehtoinen Anschluss (liittäminen) Saksaan 1938 ja Tšekkoslovakian pakotettu hajottaminen.

Hitlerin karisma teki vaikutuksen moniin nuoriin ihmisiin, kuten BDM:n kannattaja Renate Finckh ilmaisi: ”Führerin ansiosta me olemme jälleen jotakin!”

Mutta kaikkia saksalaisia natsien propaganda ei lumonnut. Työväestöstä monet kommunistit ja sosiaalidemokraatit pitivät kiinni marxilaisesta vakaumuksesta, mistä hyvästä Gestapo vainosi, pahoinpiteli ja vangitsi heitä. Niitä saksalaisia, jotka oli nyt virallisesti luokiteltu juutalaisiksi, kuten Tom Angress, boikotoitiin ja erotettiin vuodesta 1933 alkaen; kansalaisoikeutensa he menettivät Nürnbergin rotulakien myötä vuonna 1935; ja 1938 heidän liikkeitään tuhottiin ja synagogia poltettiin, jotta heidän olisi lähdettävä maasta. Tom ilmaisee surunsa torjunnasta runollisesti: ”Emme tunne enää oikeutta, vain sortoa/Meidän kotimaamme ei rakasta meitä enää.” Ja lääkärit murhasivat kaikessa hiljaisuudessa laitoksiin sijoitettuja vammaisia eugeniikan nimissä.

Toinen maailmansota muutti elämän natsidiktatuurissa, kun hallinnon murhaava voima kääntyi omia tukijoitaan ja liittolaisiaan vastaan. Sodan alussa Ursula Mahlendorfin kaltaiset isänmaanystävät tunsivat ”jatkuvaa riemua”, mutta sodan jälkipuoliskolla monet alkoivat ymmärtää, että heidän olisi maksettava Führerin unelmien seuraamisesta hirvittävä hinta. Yhä enemmän nuoria miehiä kaatui taisteluissa, kokonaisia ikäluokkia tuhoutui naispuolisten sodan kannattajien kärsiessä liittoutuneiden mattopommituksista, idän karkotuksista ja etenevien neuvostosotilaiden raiskauksista.

Politiikan ja rodun vuoksi uhriutuneille sota merkitsi joukkomurhia poliittisissa vankiloissa ja sanoinkuvaamatonta holokaustia keskitys- ja tuhoamisleireillä.

Sodan jatkuessa monet alkoivat ymmärtää, että heidän oli maksettava Führerin unelmien seuraamisesta hirvittävä hinta.

Kuolemanleireiltä selviytyi aivan liian harva. Yksi vapautuksen kokeneista oli kirjailija Ruth Krüger, joka muisteli: ”Eräänä päivänä he sitten tulivat, ”Amikset”, amerikkalaiset... Pitkä painajainen [oli] äkkiä ohi.”

Wehrmachtin murskatappio, kaupunkien tuhot, sotavangit, naisten selviytymiskamppailu – koko loputon kärsimys – lopulta sai useimmat saksalaiset etääntymään kansallissosialismista. Kun toimittaja Lore Walb luki sodanaikaiset päiväkirjansa uudelleen vuosikymmeniä myöhemmin ”kohdatakseen oman myötävaikutuksensa”, hän järkyttyi tuskallisesta oivalluksesta, että hän oli palvellut pahuuden asiaa.

Kaikki eivät osoittaneet tällaista katumusta, mutta useimmat Weimarin tasavallan henkiinjääneistä ottivat vähitellen etäisyyttä nationalistisiin uskomuksiinsa. Karmivat kokemukset kolmannessa valtakunnassa tekivät sodanjälkeisistä saksalaisista ripitettyjä demokraatteja, omistautuneita rauhalle, sosiaaliselle solidaarisuudelle ja ihmisoikeuksille.

Konrad H. Jarausch on Lurcy Professor of European Civilization North Carolinan yliopistossa. Hän on kirjoittanut teoksen: Broken Lives: How Ordinary Germans Experienced the 20th Century (Princeton University Press, 2018).

13

Nazi Germany FI oversatt.indd 13

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Natsien lomat

Hellelomat Hitlerin tapaan Natsit paitsi pelottelivat, myös houkuttelivat saksalaisia hyväksymään kansallissosialismin, Roger Moorhouse sanoo. Ja yksi tapa tehdä se oli tarjota työväestölle halpoja aurinkolomia.

Kaikki samassa veneessä

Natsien mittavan KdF-ohjelman jäseniä Wilhelm Gustloffilla n. 1939: ohjelma tarjosi tuettuja vapaaajanviettoaktiviteetteja edistääkseen uutta ”kansankokonaisuutta”, Volksgemeinschaftia.

14

Nazi Germany FI oversatt.indd 14

17.09.2018 10:03

J

os natsien risteilyalus Wilhelm Gustloffin nimi kuulostaa lukijoista tutulta, se johtuu todennäköisesti karuista olosuhteista, joissa alus tuhoutui toisen maailmansodan aikana.

Neuvostoliiton sukellusveneen torpedoima laiva upposi tunnissa itäisen Itämeren hyisiin vesiin 30 tammikuuta 1945. Noin 10 000 laivalle ahdetusta saksalaisesta pakolaisesta ja haavoittuneesta vain 1 200 selviytyi yöstä hengissä.

Wilhelm Gustloffin tarina muistetaan – jos sitä ylipäätään tunnetaan – tästä tragediasta: se oli modernin historian tuhoisin merikatastrofi. Sen upotuksesta on muutaman historiankirjan lisäksi tehty elokuva ja muutama

GETTY IMAGES

n

Nazi Germany FI oversatt.indd 15

saksalainen televisiodraama. Se on myös näkyvästi mukana yhdessä Günter Grassin viimeisistä romaaneista, Ravun­käyntiä, (2002). Wilhelm Gustloffin tarinassa on kuitenkin paljon muutakin kiinnostavaa, kuten sen alkutaival kolmannen valtakunnan kuuluisimpana risteilyaluksena.

Vesille toukokuussa 1937 Blohm+Vossin telakalla Hampurissa laskettu Wilhelm Gustloff (nimetty Sveitsin natsipuolueen 1936 murhatun perustajan mukaan) oli risteilyalusten viimeistä huutoa. Yli 25 000 tonnin painoisena ja keulasta perään yli 200 metriä pitkänä se oli suurempi ja paljon painavampi kuin Hitlerin ns. taskutaistelulaivat Deutschland, Admiral Scheer ja Admiral Graf Spee.

Gustloffia kuvattiin hallinnon

kansallissosialistisen eetoksen mukaisesti ”luokattomaksi” alukseksi.

Sen 616 hyttiä – yli 1 400 matkustajalle neljällä kannella – oli kaikki rakennettu kahden peruspohjan mukaisesti: kaksi tai neljä punkkaa, jokaisessa merinäköala ja yhteiset wc-tilat. Matkustajien käytössä oli lisäksi seitsemän baaria, kaksi tanssisalia, konserttisali, kirjasto, kampaaja ja uima-allas. Kuten natsien ministeri Robert Ley kerskui vesillelaskutilaisuudessa: ”Me saksalaiset emme tarjoa työmiehillemme ja -naisillemme mitään vanhoja pakkilaatikoita. Vain paras on kyllin hyvää.”

Miksi natsi-Saksa siis oikein rakensi risteilyaluksia työmiehilleen ja –naisilleen? Tavanomainen oletus on, että kolmas valtakunta perustui pääasiassa

15

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Natsien lomat

Työväenluokkaa kosiskelemassa

Pyrkimys ei ollut täysin kyyninen. Se juonsi juurensa natsien eetokseen puolueen perustamisesta asti kuuluneista sosialistisista vaikutteista, jotka eivät koskaan olleet kokonaan kadonneet, vaikka olivatkin vuosien varrella haalistuneet. Se ilmaistiin Volksgemeinschaftin käsitteen kautta, ajatuksen että kaikki saksalaiset kuuluivat luokka- ja aluejaot ylittävään ”kansankokonaisuuteen”. Kuten KdF:n virkailijat julistivat 1933, järjestön tehtävä oli toimia ”kulttuurin tutorina”, opettaa kaikkia saksalaisia – olivatpa nämä baijerilaisia, itäpreussilaisia tai württembergiläisiä – tulemaan osaksi kansakuntaa, ”tuntemaan oman verensä sykkeen”.

KdF ja Volksgemeinschaft eivät olleet sivulauseita tai sumuverho herkkäuskoisten harhauttamiseksi; ne olivat olennainen osa natsi-Saksan visiota uudesta yhteiskunnastaan. Jokaista saksalaista työläistä rohkaistiin liittymään jäseneksi, ja vuonna 1939 heitä oli jo 25 miljoonaa. Kukin maksoi 50 pfenningin kuukausimaksun, joka oikeutti heidät saamaan lippuja valtion tukemiin urheilu- ja kulttuuritapahtumiin, kuten teatteriesityksiin, konsertteihin, šakkiturnauksiin, viikonloppuvaelluksille tai uimakouluun. Se ei ollut mikään sivujuoni. Vuonna 1937, jolloin Wilhelm Gustloff laskettiin vesille, KdF järjesti yli 600 000 kulttuuri- ja urheilutapahtumaa eri puolilla Saksaa, ja niihin osallistui yli 50 miljoonaa kävijää. Nämä luvut lähes kaksinkertaistuivat vuoteen 1939 mennessä; viimeiseen vuoteen, jolloin järjestö toimi täydellä teholla.

16

Nazi Germany FI oversatt.indd 16

”Marxismi vain puhuu siitä, mutta kansallissosialismi toteuttaa työläisen hartaimman toiveen: huolettoman loman, jolla lekotella sydämen kyllyydestä.”

Viikonloppu- ja ilta-aktiviteeteista KdF laajensi saksalaisille työläisille tarkoitettuihin lomiin. Yksi sen tärkeimmistä sitoumuksista oli ollut tarjota vuosiloma jokaiselle saksalaiselle työläiselle, ja lupaus oli annettu tositarkoituksella: lomien rahoitus nieli pian viidenneksen järjestön kaikista menoista.

Yhdellä ensimmäisistä tällaisista matkoista 1 000 berliiniläistä työläistä lähetettiin tilausjunalla Baijeriin helmikuussa 1934.

Viiden vuoden aikana vuoteen 1939 asti KdF järjesti yli 7 miljoonaa lomaa; laskennallisesti kymmenesosalle Saksan väestöstä.

Tällaiset matkat, pääasiassa Saksassa, olivat ensimmäistä kertaa kohtuuhintaisia ​​ tavallisille työväenluokan saksalaisille, joista monet eivät olleet koskaan aikaisemmin olleet ”lomalla”. Ne voitiin maksaa osamaksuna ostamalla säästökirjaan leimamerkkejä, ja ne saivat tuntuvaa valtiontukea.

Tässä hengessä perustettiin Proran valtava lomakeskus Rügenin saarelle Itämeressä – paikaksi, jossa kaikki saksalaiset lomailisivat yhdessä ja nauttisivat raikkaasta meri-ilmasta – ja kaikki edulliseen 18 Reichsmarkin viik­ko­hintaan (RM oli Saksan valuutta 1924–48).

Vaikka sodan puhkeaminen merkitsi, ettei sinne koskaan saapuisi yhtään lomanviettäjää, Proran valtava 4,5 km pitkä rakennus tehtiin majoittamaan 20 000 ihmistä kerrallaan, ja se palveli ”uuden Saksan” näyteikkunana. Tällaisia lomakeskuksia oli suunniteltu rakennettavaksi kaikkiaan neljä.

Samaa logiikkaa sovellettiin myös rakennettaessa KdF:n laivastoa, johon Wilhelm Gustloff kuului: tarkoitus oli tarjota tavalliselle saksalaiselle työläiselle tilaisuus nauttia meriristeilystä, jollaiset olivat aiemmin olleet mahdollisia vain hyvin

varakkaille. Vuonna 1937, samana, jolloin Gustloffilla vielä tehtiin asennuksia eikä sitä ollut vielä otettu käyttöön, KdF:n yhdeksän aluksen laivasto teki 146 risteilyä ja kuljetti yli 130 000 matkustajaa eri kohteisiin Itämereltä Madeiralle.

Valtion (luonnollisesti) tukemat hinnat olivat edullisia; 59 markan viiden päivän risteilystä Norjan vuonoihin ja 63 markan viikosta Välimerellä 150 markan 12-päiväiseen risteilyyn Italiassa ja 155 markan kahden viikon matkaan Lissaboniin ja Madeiralle.

Kun keskimääräinen viikkopalkka oli noin 30 Reichsmarkia, on helppo ymmärtää, millaisen suosion tällaiset matkat saivat.

Houkutukseen liittyi tietysti koukku.

Mielipiteenmuokkausta ja propagandaa löytyi KdF:n risteilyiltä aina heti pintaa hieman raaputtamalla. Matkanjohtaja toteutti kaksoistehtäväänsä liittämällä poliittisia viestejä päivittäisiin informaatiotilaisuuksiinsa. Myös matkakohteet oli valittu huolella; niihin kuului joko ”ystävällisiä” maita, kuten Espanja tai Italia, tai sellaisia kuin Libya ja Marokko, jotka eivät kolhineet Saksan kuvaa arjalaisesta ylemmyydestä. Laivan keskusradiokin oli valjastettu lähettämään isänmaallista musiikkia tai puolueen johtohahmojen puheita. Niitä varten, jotka vastustivat tällaista piiloviestintää, oli kullakin risteilyllä mukana pieni ryhmä siviiliasuisia Gestapon miehiä raportoimassa tällaisista ”rikkomuksista”.

Heidän ei olisi tarvinnut olla huolissaan.

Lukuun ottamatta jokavuotista huolta saksalaiselle työväestölle tarkoitettujen risteilyjen keskiluokkaistumisesta KdF oli huikea menestys. Kysyntä ylitti nopeasti tarjonnan, ja Gustloffin sisaralus, Robert Ley otettiin käyttöön vuonna 1939 hieman ennen kuin sodan pilvet vyöryivät Euroopan ylle.

Kuninkaallisen laivaston hävittäjä takavarikoi Wilhelm Gustloffin lyhytaikaisesti vuoden 1939 elokuussa sen ollessa paluumatkalla Norjan vuonoista; tämä oli merkki kiristyvistä jännitteistä. Se osoitettiin muutama päivä myöhemmin sairaalalaivakäyttöön ja sijoitettiin satamaan. Sen päivät risteilyaluksena olivat ohi. KdF:n omien tilastojen mukaan sillä oli risteillyt yli 75 000 matkustajaa, yksi kymmenesosa järjestön koko jäsenmäärästä. Saksan kansaa oli mitä ilmeisemmin kosiskeltu menestyksellä.

Indoktrinoitua lomailua

Johtoajatus KdF:n toiminnan takana – maalla tai merellä – ei tietenkään ollut pyyteetön. Se oli tylyn poliittinen. Paitsi totalitaarista halua

GETTY IMAGES/AKG IMAGES

pelolle: Gestapon pelolle, keskitysleirille joutumisen pelolle, joukosta erottumisen pelolle. Se ei ole kokonaan väärä käsitys, mutta se kätkee alleen sen tosiasian, että natsi-Saksaa rakennettiin sekä houkutuksen että uhkien varaan.

Olennaisen osan houkutuksesta tarjosi Wilhelm Gustloffin tilauksesta vastannut natsien vapaa-ajan järjestö – Kraft durch Freude, tai Voimaa ilosta, KdF. Vuonna 1933 Saksan työväenjärjestön alaosastoksi peruste­ tulla KdF:llä oli yksinkertainen lähtökohta: valtiollisesti ohjattu virkistystoiminta. Kuten natsismi houkutteli saksalaista rivityöläistä pois sosialismista kohti ”kansallissosialismia”, myös KdF lupasi lomia, kulttuurivirikkeitä ja urheilutilaisuuksia vetovoiman osana.

Poh­jimmiltaan se tarjosi risteilyjä ja konsertteja kollektiivisen kaupanteon ja luokkataistelun tilalle.

17.09.2018 10:03

Wilhelm Gustloff, kuvassa vuonna 1938, oli yksi aluksista, joita käytettiin kolmannen valtakunnan ohjelmassa myöntää loma jokaiselle saksalaiselle työläiselle.

YLLÄ: ”Kraft durch Freude” (KdF, tai Voimaa ilosta) sanoo tämä Hitlerin lomao­ hjelmaa mainostava juliste noin vuodelta 1938.

ALLA: Sisäuima-al­ las Gustloffin sisar­aluksella,KdF:n Robert Leyllä.

Kuvattu vuonna 1939.

YLLÄ: Ruokasali Wilhelm Gustloffin neitsytmat­ kalla. Palveluihin kuului myös seitsemän baaria, kaksi tanssisalia, konserttisali, kirjasto ja kampaaja.

Lomanviettäjiä Berliinin­ Tempelhofin lento­ kentällä matkalla KdF:n hiihtolomalle Ylä-Baije­ riin n. vuonna 1935.

soluttautua yksilön elämän jokaiselle alueelle ja hallita sitä, KdF:n tarjoamat edut olivat myös karkea yritys kalastella työväestön uskollisuutta ja heikentää heidän perinteistä lojaalisuuttaan sosialismille.

Propagandajuliste vuodelta 1938 tiivistää tämän lähestymistavan. Kuvan esittää lippalakkisia työläisiä rentoutumassa auringonpaisteessa Gustloffin kannella, ja sen alla on otsikko: ”Marxismi vain puhuu siitä, mutta kansallissosialismi toteuttaa jokaisen työläisen hartaimman toiveen: huolettoman vuosiloman, jolla lekotella sydämen kyllyydestä.”

Tämän lisäksi lomien takana oli myös tärkeä taloudellinen peruste – tuotannon tehostaminen kasvattamalla tyytyväistä ja ennen kaikkea motivoitunutta työvoimaa. ”Emme lähetä työntekijöitämme risteilylomille tai rakenna heille valtavia rantalomakeskuksia vain niiden itsensä vuoksi”, erässä KdFraportissa todettiin. ”Teemme sen vain ylläpitääksemme ja vahvistaaksemme yksilön työpotentiaalia ja päästääksemme hänet palaamaan työpaikalleen työtarmo elpyneenä.”

Hitlerin asenne KdF:ään oli vieläkin kyynisempi.

Kuten hän teki selväksi yhdelle ministerilleen vuonna 1934, tärkeä motiivi ohjelman takana oli varmistaa, että saksalaiset työntekijät olivat myötämielisiä, militarisoituja, valmiita mihin hyvänsä – jopa sotaan. ”Varmistathan”, hän sanoi, ”että ihmisten hermot pitävät, sillä voimme harjoittaa politiikkaa vain lujahermoisten ihmisten kanssa.” ”Politiikan harjoittaminen” oli yksi Hitlerin lempieufemismeista.

Wilhelm Gustloff ei koskaan ollut pelkkä risteilyalus muiden joukossa; se oli aina symboli. Ehkä selkeimmin sen upotus 1945 – samana päivänä, jolloin Hitler oli noussut valtaan 12 vuotta aiemmin – oli erittäin symbolinen tapahtuma, kuin koko Saksan pian nielevän tuhon pienoiskuva. Vaikka se oli uhrimäärältään modernin historian suurin merikatastrofi, sen 9 000 uhria tuskin huomattiin toisen maailmansodan viimeisten kuukausien teurastuksessa.

Mutta siihen liittyy myös toisenlaista, syvällisempää symbolismia. Keskittyessämme natsien vainojen ja kansanmurhien suureen kertomukseen unohdamme, että Wilhelm Gustloff oli kokonaiselle sukupolvelle saksalaisia symboli kirkkaasta tulevaisuudesta, jota kolmas valtakunta näytti tarjoavan heille – maailmasta täynnä mahdollisuuksia, yhteisyyttä ja uudenaikaisuutta. Se oli olennainen osa natsien vetovoimaa ja jälkipolville tärkeä muistutus, ettei natsi-Saksa elänyt vain uhkauksista.

Roger Moorhouse on kirjoittanut useita teoksia Saksan nykyhistoriasta, kuten Berlin at War(Bodley Head, 2010).

AIHEESTA LISÄÄ KIRJA E Kohtalokas laiva: MV Wilhelm Gustloffin

tarina, Roger Moorhouse (Endeavour Press, 2016, e-kirja saatavilla Amazonin kautta.)

17

Nazi Germany FI oversatt.indd 17

17.09.2018 10:03

NÄKÖKULMA

Seuraava sukupolvi

Bund Deutscher Mädelin (Saksan tyttöliiton) jäseniä voimistelunäytöksessä vuonna 1938. Vuonna 1930 Hitlerjugendin alajärjestöksi perustettu liitto keskittyi kasvattamaan hyviä kansallissosialistisia naisia, tunnollisia kotirouvia ja äitejä. Urheilun, kuten voimistelun, tarkoitus oli iskostaa kurinalaisuutta ja kilpailuhenkisyyttä ja kasvattaa terveitä nuoria naisia, jotka pystyisivät synnyttämään.

18

Nazi Germany FI oversatt.indd 18

17.09.2018 10:03

GETTY IMAGES

Nazi Germany FI oversatt.indd 19

19

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Vauvoja Hitlerille

NAISET JOTKA SYNN Y Syvimpään aallonpohjaansa Kolmannen valtakunnan pyrkimys herrarodun luomiseksi vajosi Lebensbornissa – ohjelmassa, jonka tarkoitus oli siittää tai siepata ”rotupuhtaita” vauvoja natseille. Giles Milton kertoo miten.

Saksalaiset naiset pitelevät puhtaaksi katsottua ”arjalaista rotua” olevia vauvoja, jotka ovat syntyneet Lebensbornin, Heinrich Himmlerin vuonna 1935 perustaman natsien rodunjalostusohjelman, kautta.

20

Nazi Germany FI oversatt.indd 20

17.09.2018 10:03

GETTY IMAGES

N YTTIVÄT HITLERILLE

21

Nazi Germany FI oversatt.indd 21

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Vauvoja Hitlerille

Täydellinen rotu

Ajatuksena oli parittaa arjalaisia miehiä ja naisia toivoen, että he tuottaisivat sinisilmäisiä, vaaleatukkaisia vauvoja. Nämä kasvatettaisiin syntymästä lähtien erityisissä indoktrinaatiokouluissa. Jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, heistä tulisi fanaattisia natsihallinnon kannattajia.

Heistä voisi jopa tulla tulevan herrarodun ensimmäinen sukupolvi.

Tytöt kuuntelivat naisen puhetta kauhunsekaisella hämmennyksellä. Tämä kertoi, että jos he tulisivat vapaaehtoisesti raskaaksi ja ”synnyttäisivät lapsen Führerille”, heille tarjottaisiin ylellisyyksiä sekä vapaa majoitus ylellisessä linnassa.

Hänen puheensa herätti voimakasta väittelyä Hanneloren ja hänen luokkatovereidensa keskuudessa. Joidenkin mielestä olisi moraalitonta saada lapsi, joka erotettaisiin vanhemmistaan heti synnyttyään. Toiset väittivät, että sota vaati uhrauksia. Kaikki olivat hyvin hämmentyneitä. Heitä oli vuosikaudet kasvatettu Saksan tyttöliiton siivoiksi jäseniksi: propagandajulisteissa esiteltiin hyveellisiä saksalaisia äitejä (joilla oli vaaleat letit) onnellisten lasten keskellä. Nyt heitä neuvottiin synnyttämään avioliiton ulkopuolella. Lopulta yksi Hanneloren ystävistä puhui enemmistön puolesta.

22

Nazi Germany FI oversatt.indd 22

Puolalaisen tytön ”rodullista arvoa” arvioidaan, 1943. Tuhansia ulkomaalaisia lapsia siepattiin Lebensborn-ohjelmaan.

Ajatuksena oli parittaa arjalaisia miehiä ja naisia toivoen, että he tuottaisivat sinisilmäisiä, vaaleatukkaisia vauvoja. ”Loppujen lopuksi on tärkeää”, hän sanoi, ”että säilytämme arvokkuutemme.”

Hannelore Schottgen oli samaa mieltä.

Hänen oli todella vaikea uskoa, että kukaan osallistuisi niin kieroutuneeseen ohjelmaan. Monet tulevat äidit liittyivät silti Lebensborniin muutamassa kuukaudessa ensimmäisen äitiyskodin avaamisesta vuonna 1936.

Steinhoeringin kylässä Münchenin lähellä sijainneesta Heim Hochland -laitoksesta tuli esimerkki monille muille: 12:lle Saksassa ja Itävallassa, 9:lle Norjassa ja muutamalle Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa, Luxemburgissa ja Tanskassa.

Kodit tarjosivat turvallisen ympäristön naisille, jotka tulisivat raskaaksi valittujen SS-upseerien kanssa, sekä naimattomille naisille, jotka olivat tulleet raskaaksi vahingossa. Apua annettiin aina sillä ehdolla, että kumpikin vanhempi oli luokiteltu ”rodullisesti arvokkaaksi”.

Lebensbornista vaiettiin niin, että harvat naiset tunnustivat koskaan osallistuneensa siihen. Mutta yksi nuori saksalainen äiti, Hildegard Trutz, suostui haastateltavaksi heti sodan jälkeen. Hänen tarinansa

valaisee järjestelmää kiehtovalla tavalla.

Nuori Hildegard Trutz oli ollut natsien uskollinen kannattaja Hitlerin valtaan noususta lähtien. Hannelore Schottgenin tavoin hänkin rakasti Saksan tyttöliiton viikoittaisia kokouksia. ”Olin hulluna Adolf Hitleriin ja meidän uuteen, parempaan Saksaamme”, hän sanoi.

Trutzista tuli pian paikallisjärjestönsä johtaja, osaksi saksalaisten vaaleiden hiustensa ja sinisten silmiensä ansiosta. ”Olin täydellinen esimerkki pohjoisesta naisesta”, hän sanoi, ”sillä sen lisäksi, että jalkani ja vartaloni olivat pitkiä, minulla oli lasten synnyttämiseen oivallinen leveä lantio.”

Hän ei tiennyt, mitä tekisi päätettyään koulunsa 1936, ja hän keskusteli yhden liiton johtajista kanssa. ”Jos et tiedä, mitä tekisit”, häntä neuvottiin, ”mikset antaisi Führerille vauvaa? Enemmän kuin mitään muuta Saksassa tarvitaan rodullisesti arvokasta ainesta.”

Nainen selitti Trutzille, että hänelle tehtäisiin lääketieteellisiä tutkimuksia, ja myös hänen taustansa tutkittaisiin. Oli tärkeää, ettei hänellä olisi juutalaista verta.

Kun hän olisi läpäissyt tarkastukset, hän valitsisi lisääntymiskumppanin ryhmästä SS-upseereja.

Trutz kuunteli kasvavan innostuksen vallassa. ”Se kuulosti ihmeelliseltä”, hän sanoi ja ilmoittautui heti. Tietäen, etteivät vanhemmat hyväksyisi sitä, hän kertoi heille, että hän osallistui sisäoppilaitoskurssille kansallissosialismista.

”Puhdasta” kumppania valitsemassa

Hänet saatettiin baijerilaiseen linnaan, jossa asui 40 muuta tyttöä tekaistuilla nimillä. ”Tarvitsin vain todistuksen arjalaisesta syntyperästä isovanhempien vanhempiin asti.”

Linna oli ylellisyyden huippu; siellä oli urheilutiloja, musiikkisali ja elokuvateatteri. ”Koko paikkaa johti professori, korkea-arvoinen SS-lääkäri, joka tutki meidät kaikki erittäin perusteellisesti heti saavuttuamme. Meidän oli annettava sitova lausunto, ettei suvussamme ollut koskaan esiintynyt lainkaan perinnöllisiä sairauksia, juopottelua tai mielenvikaisuutta.”

Professori pakotti tytöt myös allekirjoittamaan asiakirjan, jossa he luopuivat kaikista oikeuksistaan syntyvään lapseen.

Lapset kasvatettaisiin erityislaitoksissa, jotka iskostaisivat heihin ehdottoman uskollisuuden natsien ihanteille.

Kun alkutoimet oli suoritettu, Trutz ja muut tytöt esiteltiin SS-upseereille. ”He kaikki olivat hyvin pitkiä ja vahvoja, ja heillä oli siniset silmät ja vaaleat hiukset”, Trutz muisteli. Seurasi tutustumisjakso, TOPFOTO

P

ian sodan puhkeamisen jälkeen nuori Hannelore Schottgen koki jännittävän hetken, kun hän kuuli, että hänen kouluunsa oli tulossa tärkeä vieras. Saksan naisliiton edustaja oli tulossa puhumaan hänen luokalleen, ja tapauksesta tulisi tervetullut hetki vaihtelua päivän lukujärjestyksessä.

Ainoa Hannelorea ihmetyttänyt asia oli puheen aihe. Nainen oli tulossa puhumaan Lebensbornista, josta Hannelore ei ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Schottgen asui Pforzheimissa, Etelä-Saksassa – maaseutukaupungissa, jonka asukkaiden näkemykset olivat konservatiivisia ja moraali ankara. Kaupunkilaiset olivat tulleet sankoin joukoin katsomaan Hitlerin vierailua 1933, ja nuori Hannelore, kuten niin monet hänen ystävistään, olivat pian liittyneet Bund Deutscher Mädeliin (Saksan tyttöliittoon, Hitlerjugendin alajärjestöön tytöille).

Kaikesta innostuksestaan uutta Saksaa kohtaan huolimatta hän ja hänen luokkatoverinsa järkyttyivät kuullessaan, mitä sanottavaa naisliiton edustajalla oli. Nainen todella puhui Lebensbornista tai ”Elämän lähteestä” – SS:n johtamasta, SS:n reichsführer Heinrich Himmlerin vuonna 1935 perustamasta järjestöstä. Sen tarkoitus oli tuottaa ”rodullisesti puhtaita” lapsia.

17.09.2018 10:03

”Herrarotuun” otetut tai siitetyt lapset saavat ihonvaalennushoitoa näyttääkseen enemmän arjalaisilta, 1941.

Saksan tyttöliiton juliste noin vuodelta 1938; järjestö suositteli rodunjalostus­ ohjelmaa nuorille saksalaistytöille.

GETTY IMAGES

Lebensborn -kodissa syntyneitä vauvoja.

Nazi Germany FI oversatt.indd 23

23

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Vauvoja Hitlerille

Inge Viermetzin oikeudenkäynti; hän oli vastuussa lasten sieppaami­ sesta saksalaistet­ tavaksi Lebensborn -ohjelmassa.

24

Nazi Germany FI oversatt.indd 24

Ohjelman kymmenen toimintavuoden aikana synnytettiin noin 17 500 vauvaa. hän hämmästyi melkoisesti, kun mies ”ei ollut niin tyytyväinen siitä kuin olisi voinut olla.” Mutta mies ei voinut arvostella häntä avoimesti, ”koska hän ymmärsi minun täyttäneen velvollisuuttani Führeriä kohtaan”.

Eristetyt lapset

Lebensborn -ohjelman johtaja, Heinrich Himmler, osallistui aktiivisesti sen kehittämiseen ja laajentamiseen sodan alkuvuosina. Toimivat synnytyskodit eivät riittäneet hänelle, vaan hän lähetti SS-upseereja haravoimaan Itä-Euroopasta arjalaisen näköisiä lapsia – vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä.

Sellaisia lapsia siepattiin vanhemmiltaan ja lähetettiin Saksaan, missä hyväksytyt natsivanhemmat kasvattivat heidät.

Teini-iässä heidät sijoitettiin saksalaisiin sisäoppilaitoksiin, ja heitä koulittiin uskollisiksi Kolmannen valtakunnan palvelijoiksi. ”On velvollisuutemme ottaa lapset mukaamme poistaaksemme heidät ympäristöstään”, Himmler sanoi. ”Me joko voitamme kaiken hyvän veren, jota voimme käyttää itse, ja annamme sille paikan kansamme joukossa, tai me tuhoamme tämän veren.”

Lukuja on vaikea selvittää, mutta

ohjelman kymmenen toimintavuoden aikana arvioidaan siitetyn noin 17 500 vauvaa lähinnä Saksassa ja Norjassa. Itä-Euroopasta siepattiin lisäksi varovasti arvioiden noin 150 000 lasta. Monet lapset adoptoitiin sodan jälkeen, missä vaiheessa tiedot heidän syntymästään oli tuhottu. Hildegard Trutz ei koskaan saanut tietää, mitä hänen lapselleen tapahtui, ja tämän kohtalo on jäänyt arvoitukseksi. Kuten niin monet Lebensbornin vauvat, hänkin todennäköisesti löysi itsensä oman onnensa nojasta sodan jälkeisessä Saksassa syntyperänsä ja kasvatuksensa leimaamana tavalla, josta hän ei koskaan kokonaan vapautunut.

Suurin osa heistä ei tähän päivään mennessä ole pystynyt selvittämään synkkää totuutta alkuperästään ja syntymästään.

Vasta aivan viime vuosina jotkut Lebensborn -lapset ovat alkaneet puhua varhaisesta elämästään, kertoneet tarinoitaan ja yrittäneet selvittää vanhempiensa henkilöllisyyttä.

He ovat luoneet tukijärjestön Traces of Life.

Yksi heistä, Gisela Heidenreich, selittää, miksi heille on niin tärkeää sanoa sanottavansa: ”Olen järkyttynyt siitä, miten uskomattoman etäältä nykyoppilaat kuuntelevat natsien historiasta”, hän sanoo. ”On meidän velvollisuutemme kertoa tarinamme.”

Mutta murheellinen totuus on, että aivan liian harvoilla on tarinoita kerrottavaksi.

Giles Milton on narratiiviseen historiaan erikoistunut bestseller-kirjailija, jonka teoksiin kuuluu mm. Churchill's Ministry of Ungentlemanly Warfare (John Murray, 2017).

AIHEESTA LISÄÄ KIRJA E Hitler’s Forgotten Children, Ingrid von

Oelhafen ja Tim Tate (Elliott & Thompson, 2017).

GETTY IMAGES

pelejä ja sosiaalisia illanviettoja linnassa. ”Meille annettiin noin viikko aikaa valita mies, josta pidimme, ja meitä käskettiin katsomaan, että hänen hiuksensa ja silmänsä olivat täsmälleen samanlaiset kuin omamme”, Trutz kertoi. Tytöille ei ollut kerrottu miesten nimiä: anonymiteetti oli olennainen osa Lebensbornia. ”Kun olimme tehneet valintamme, meidän oli odotettava kymmenenteen päivään viimeisten kuukautistemme alkamispäivän jälkeen.” Jokaiselle tytölle tehtiin lopullinen lääkärintarkastus, ennen kuin heitä kehotettiin nukkumaan yö valitsemansa SS-upseerin kanssa. Trutz oli innoissaan sekä seksuaalisesta aktiivisuudesta että siitä, että hän teki sen Führerin puolesta. Sekä hän että hänen kumppaninsa uskoivat täysin suorittamansa tehtävän tärkeyteen.

Upseeri nukkui Trutzin kanssa kolmena yönä ensimmäisellä viikolla. Muina öinä hän nukkui linnan muiden tyttöjen kanssa.

Trutz tuli raskaaksi melkein heti, ja hänestä pidettiin hyvää huolta odotusaikana. Mutta itse synnytys oli äärimmäisen kivulias, ”sillä kukaan hyvä saksalaisnainen ei harkitsisi keinotekoisia apukeinoja, kuten ruiskeita poistamaan kipua, kuten rappeutuneissa länsimaisissa demokratioissa”.

Hän vieroitti poikaansa kahden viikon ajan; sitten tämä vietiin hänen luotaan SS:n erityiskotiin. Trutz ei nähnyt häntä uudelleen enää koskaan. Eikä lapsen isää sen enempää.

Häntä houkuteltiin seuraavina vuosina synnyttämään lisää lapsia, mutta lopulta hän rakastui nuoreen saksalaisupseeriin ja meni naimisiin tämän kanssa. Kerrottuaan miehelleen osallistumisestaan Lebensborniin,

17.09.2018 10:03

Hitlerin lapset

Tuhannet tytöt reunustivat katuvieriä nähdäkseen Hitlerin vuonna 1938. Vuosien 1910 ja 1928 välillä syntyneet saksalaiset kokivat voimakkainta natsien indoktri­ naatiota.

GETTY IMAGES

Hitlerin kansalaiset

Ottiko Saksan kansa kolmannen valtakunnan omakseen vapaaehtoisesti, kysyy Richard J. Evans, vai olivatko terrori ja väkivalta Hitlerin valtavan vallan ydin?

Nazi Germany FI oversatt.indd 25

25

17.09.2018 10:03

Natsien propagan­ dajuliste: yleistä mielipidettä kosiskeltiin pakkokeinot taustatukena.

26

Nazi Germany FI oversatt.indd 26

SHUTTERSTOCK

Tavallinen arki / Hitlerin kansalaiset

17.09.2018 10:03

H

istorioitsijat pitivät natsi-Saksaa pitkään toisen maailmansodan jälkeen äärimmäisenä poliisivaltiona – poliittisena järjestelmänä, jossa terrori ja pakkokeinot hallitsivat, toiminnan- ja ilmaisunvapaus tukahdutettiin täysin ja keskitysleirit, kidutus ja kuolema odottivat jokaista, joka ei pysynyt ruodussa.

He maalasivat dramaattisen kuvan kokonaisesta kansasta totalitäärisessä valvonta- ja hallintaverkostossa, joka pakotti kaikki joko mukautumaan tai kohtaamaan seuraukset.

Kuvasta tuli vivahteikkaampi 1960-luvulla, kun totalitarismin käsite meni pois muodista ja saksalaishistorioitsijoiden nuorempi sukupolvi alkoi pitää sen soveltamista kolmannessa valtakunnassa helppona tekosyynä vanhempien epäonnistumiselle natsien vastustamisessa. Se sai lisäväriä myös suuntauksen kääntyessä historiallisesta sosiaali- ja – kuten se tunnettiin Saksassa – arkielämän historiaan.

Uudet lähteet, erityisesti paikallistasolla, alkoivat näyttää, miten saksalaiset olivat vastustaneet natseja, kun heidän vaalituimmat vakaumuksensa ja elämäntapansa kyseenalaistettiin. Kolmas valtakunta alkoi näyttäytyä ei niinkään täydellisenä totalitaarisena koneistona, vaan kaoottisena kilpailevien instituutioiden rykelmänä, jossa yksilölle jäi varsin paljon oma-aloitteisuutta.

Tutkimussuuntauksen vaikutus kiteytyi voimakkaaksi näkemykseksi, että jos saksalaisten suuri enemmistö vastusti halutessaan, se – varsinkin suurissa kysymyksissä – myös mukautui halutessaan.

Voluntarismi ja vapaa tahto palautettiin kuvaan, ja kun moraalisen vastuun kysymykset nousivat etualalle 1990-luvulla uusien kansainvälisten sotarikosoikeudenkäyntien ja suuren luokan korvaus- ja palautuskysymysten myötä, ne alkoivat hallita monen historioitsijan käsitystä kolmannesta valtakunnasta.

Poikkeavuus ja toisinajattelu

Kanadalaisen historioitsija Robert Gellatelyn väkevästä ja omaperäisestä Gestapo-

Yksi tutkimus väittää, että Hitler oli niin suosittu, että uhkailua ja terroria tarvittiin harvoin lujittamaan uskollisuutta.

tutkimuksesta ilmeni erityisen selvästi paitsi se, että salainen poliisi oli pieni instituutio, jonka suhteellisen vähälukuisista upseereista useimmat uskaltautuivat harvoin ulos toimistoistaan, myös että se luotti vankasti tietoon tavallisten kansalaisten poikkeavista mielipiteistä ja toisinajattelusta. Saksasta tuli, kuten Gellately sanoi, yhteiskunta, jossa mukautuminen ei perustunut Gestapon valvontaan, vaan kansalaisten ”itsevalvontaan”. Historioitsijat, kuten erityisesti Gerhard Paul ja Klaus-Michael Mallmann, kaksi Saarin historiaan erikoistunutta saksalaistutkijaa, huomauttivat, että Gestapon valtaosa ei koostunut fanaattisista natseista, vaan urapoliiseista, jotka olivat aloittaneet uransa Weimarin tasavallassa.

He väittivät, että oli aika unohtaa ”kuva Gestapon upseereista julmina rikollis-psykopaattisina paholaisina mustissa nahkatakeissa”.

Paitsi että saksalaisten suurella enemmistöllä, Gellately väitti, ei ollut mitään pelättävää hallinnoltaan, se kannatti sitä aktiivisesti äänestämällä sitä vaaleissa ja kansanäänestyksissä, tai peräti ilmiantamalla toisinajattelijoita Gestapolle. Keskitysleirit olivat kaikkea muuta kuin nimettömän pelon salaisia paikkoja; niistä annettiin paljon tietoa, ja saksalaisten valtaosa paitsi tiesi niiden olemassaolosta myös hyväksyi niiden käytön poikkeavien ja marginaalisten ryhmien tukahduttamiseksi. Hänen väitteitään on sittemmin tukenut ja kehittänyt amerikkalainen historioitsija Eric Johnson, jonka tutkimus Gestaposta ja Reininmaan oikeudenkäyntipöytäkirjoista on väittänyt, että kansa natsien hallitessa ”valvoi suureksi osaksi itse itseään”.

Vielä häkellyttävämmin valtava ja metodiltaan monitahoinen iäkkäämpien saksalaisten mielipidetutkimus, jonka Johnson ja hänen työtoverinsa, saksalainen sosiaalitieteilijä Karl-Heinz Reuband tekivät, väittää, että ”Hitler ja kansallissosialismi olivat niin valtaisan suosittuja saksalaisten keskuudessa, että pelottelua tai terroria harvoin tarvittiin uskollisuuden voimistamiseksi”. Natsi-Saksa näyttäytyy siten paradoksaalisesti nyt yhteiskuntana, jossa valtiollinen painostus oli minimaalista ja tuskin tarpeen paitsi pienten ja halveksittujen vähemmistöjen käsittelyssä, kuten juutalaisten, Jehovan todistajien, ”rikollisten”, ”asosiaalisten”, homoseksuaalien, romanien, mielisairaiden ja muutaman vasemmistolaisen vastarinta-aktivistin.

Saksalaisten ylivoimaiselle enemmistölle tämä oli ”hyväksyttyä diktatuuria”.

Historioitsijat ovat laajalti hyväksyneet nämä näkemykset, erityisesti koska tutkimukset, joihin ne perustuvat, ovat olleet perusteellisia, yksityiskohtaisia, huolellisia ja monipuolisia. Gellately,

Ne, jotka äänestivät hallintoa vastaan, pidätettiin, hakattiin tai pantiin jopa mielisairaaloihin.

Johnson ja heidän saksalaiset kollegansa ovat lisänneet suuresti tietojamme kolmannesta valtakunnasta ja sen toimintatavoista, mistä olemme heille kiitollisia. Jotkut historioitsijat, erityisesti Saksassa, ovat kuitenkin alkaneet väittää, että he menivät liian pitkälle; että todisteet, jotka ovat usein vaikuttavia pienessä mittakaavassa, eivät todella tue niistä tehtyjä yleisen tason johtopäätöksiä.

Otetaan esimerkiksi Johnsonin ja Reubandin mielipidetutkimus. On totta, että se osoittaa, että noin puolet vastaajista myöntää suhtautuneensa kansallissosialismiin ”myönteisesti” tai ”enimmäkseen myönteisesti” jonakin ajankohtana. Mutta vastaajat, jotka ovat enimmäkseen syntyneet 1910–1928 (tutkimuksen aikarajat), olivat tietysti myös hyvin nuoria kolmannen valtakunnan aikaan ja kuuluivat näin sukupolveen, johon natsien mielipiteenmuokkaus kaikkien historioitsijoiden yksimielisen käsityksen mukaan kohdistui voimakkaimmin. Miljoonat aikuiset, jotka olivat natsien tullessa valtaan yli 30-vuotiaita, olivat löytäneet arvonsa ja näkemyksensä kauan ennen kolmannen valtakunnan syntyä, eivätkä he luopuneet niistä kevyesti.

Weimarin Saksan viimeisissä täysin vapaissa vaaleissa marraskuussa 1932 sosiaalidemokraatit ja kommunistit saivat yhteensä 13,1 miljoonaa ääntä natsien 11,7 miljoonaa vastaan. Vielä maaliskuussa 1933, kun kilpailevia puolueita kiellettiin kampanjoimasta ja lähes kaikki aktiiviset kommunistit oli pidätetty tai karkotettu maasta, natsit onnistuivat saamaan äänistä vain noin 44 %.

Vaalipelottelua

Seuraavissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä 1933–1939 Hitlerin ja hänen politiikkansa saavuttama 95–99 % ääniosuus oli seurausta äänestäjien valtaisasta pelottelusta.

Iskujoukkojen joukkiot häälyivät uhkaavina vieressä, kun ihmisille ojennettiin äänestyslipukkeita, joihin oli jo merkattu ”kyllä”.

Salaisessa äänestyksessä tarvittaviin lain edellyttämiin äänestyskoppeihin oli kiinnitetty kylttejä, joissa sanottiin: ”Vain petturit astuvat tänne.” Hallinnon vastustajia pidätettiin ennen vaaleja, ja heidät vapautettiin vasta niiden jälkeen, ja merkityt äänestyslipukkeet varmistivat, että hallintoa vastaan äänestäneet pidätettiin, hakattiin tai 27

Nazi Germany FI oversatt.indd 27

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Hitlerin kansalaiset

Kättelemässä

Hitler tervehtii väkijoukkoja vuonna 1936. Hymyistä huolimatta monet ihmiset on peloteltu tukemaan hänen kampanjaansa.

28

Nazi Germany FI oversatt.indd 28

Kansalaiset olivat kaikkialla tekemisissä viranomaisten kanssa, joiden tehtävä oli ilmoittaa pienimmästäkin poikkeamasta normista. neestä rikollisuudesta, he eivät lainkaan maininneet hallinnon ulkopoliittisia menestyksiä; saksalaiset eivät vuonna 1990 selvästi enää pitäneet sellaisia voittoja tärkeinä, tai olivat ehkä alkaneet hävetä innostustaan niitä kohtaan.

Ja entä Gestapo? Heidän kuvaamisensa pelkiksi paperinpyörittäjiksi, jotka käsittelivät kansalaisten ilmiantoja, on yhden saksalaishistorioitsijan sanoin trivialisointia, sillä todisteita heidän väkivaltaisista ja joskus kuolemaan johtavista epäiltyjen kuulustelumenetelmistään on runsaasti.

Toiset ovat väittäneet, että ilmiannoille, niin

järkyttäviä ja merkittäviä kuin ne olivatkin, ei pitäisi panna liikaa painoa. Ne olivat poikkeus, eivät sääntö, valtaväestön enemmistön keskuudessa. Esimerkiksi 176 000 asukkaan Lippen alueella oli vain 292 viranomaisille lähetettyä ilmiantoa 1933–1945; joskus niitä tuli vuodessa vain muutama. Opposition ja vastarinnan kitkemiseksi oli monia muita keinoja, Gestapon toteuttamista epäiltyjen kuulusteluista ja kidutuksista nimien paljastamiseksi puoluevirkailijoiden havaintoihin uhmakkaista eleistä, kuten Hitler-tervehdyksen laiminlyönti. Mikä tärkeintä, ilmiannothan olisivat olleet tarkoituksettomia, jos Gestapo ei olisi aktiivisesti etsinyt poikkeavuuksia ja vastarintaa. Ihmiset eivät valvoneet toisiaan; valvontaa harjoitti Gestapo.

Tarkkailuyhteiskunta

Gestapo oli silti vain pieni, joskin keskeinen osa laajempaa valvonnan ja hallinnan verkostoa. Kansalaiset olivat kaikkialla tekemisissä viranomaisten kanssa, joiden tehtävä oli ilmoittaa pienimmästäkin poikkeamasta normissa, olivatpa he postitai puoluevirkailijoita, Hitlerjugedin jäseniä, verovirkailijoita, terveydenhoidon työntekijöitä, rautateiden lipunmyyjiä, AKG IMAGES

pantiin jopa mielisairaaloihin; näillä hyvin julkisiksi tehdyillä pakkokeinoilla estettiin muita noudattamasta esimerkkiä. Niin kokonaisvaltaista vaalien väärentäminen oli, että joillakin alueilla ”kyllä”-äänien määrä ylitti äänestäjien lukumäärän. Gellately on silti kuvannut näitä tekaistuja tuloksia ”huomattavaksi” todisteeksi ”yleisön tuesta” natsihallinnolle, ja yksi saksalaistutkija on väittänyt epäuskottavasti, ettei mitään ”manipulointijärjestelmää” ollut yksissäkään aikakauden vaaleissa tai kansanäänestyksessä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että sellaisissa äänestyksissä kuin kansanäänestys Itävallan liittämisestä Saksaan vuonna 1938 hallinto ei olisi saanut enemmistöä, jos vapaa oppositio ja vastakampanjointi olisi sallittu.

Se yksi asia, jossa saksalaisten enemmistö luultavasti tuki Hitleriä 1930-luvulla, oli saksalaisten kansallisylpeyden ja voiman uudelleenherätys, joskin aikalaisraportit viittaavat vahvasti siihen, että he tekivät niin vain, jos se oli selkeästi mahdollista tehdä ilman eurooppalaista suursotaa. Silti tässäkin toinen Johnsonin ja Reubandin kiehtovan tutkimuksen rajoituksista nousee näkyviin. Sillä kun heidän haastattelemansa ihmiset sanoivat pitäneensä natseista eniten, koska he olivat uskoneet näiden väitteisiin työttömyyden lopettamisesta ja vähenty-

17.09.2018 10:03

Sananvapautta?

Kommentaattorit ovat viitanneet 1930-luvun vaalituloksiin osoituksena kansan tuesta Hitlerille, mutta todisteet paljastavat, että kilpailu äänistä oli kaukana tasapuolisesta. Kuten ote alla osoittaa, valvonta ja pelottelu kukoistivat huhtikuussa 1938, kun Itävallan hiljattaisesta liittämisestä Saksaan pidettiin äänestys.

Hitlerin iskujoukot tarkkailevat äänestäjiä äänestyspaikalla Saksan vaaleissa vuonna 1933.

Sosiaalidemokraattien agenttien luottamuksellinen raportti Württembergistä:

AKG IMAGES

Vaalisunnuntaina yritin äänestettyäni selvittää, mitä muilla äänestyspaikoilla tapahtui. Olin jo omalla äänestyspaikallani joutunut huomaamaan, ettei äänestäminen ollut mahdollista tulematta tarkastetuksi.

Ihmiset äänestivät pitkien pöytien ääressä. Äänestyskoppeja ei ollut, vaan paikka oli täynnä univormuasuisia miehiä, jotka tarkkailivat jokaista äänestäjää nähdäkseen, minne nämä laittoivat ruksinsa. Toisella äänestyspaikalla todella oli kaksi koppia, mutta ne olivat niin kaukana äänestyksessä käytettävistä pöydistä, etteivät äänestäjät yleensä uskaltaneet käyttää niitä.

Seuraava tapahtui X:ssä, 700 asukkaan maalaiskylässä. Iäkäs nainen meni äänestämään. Kun hänelle ojennettiin äänestyslippu ja kynä, hän pudotti

Nazi Germany FI oversatt.indd 29

lyijykynän, jonka terä katkesi. Vaalivirkailija antoi hänelle silloin vihreän kynänsä, ja nainen käytti sitä ruksatakseen paperin.

Illalla pienessä vaalipiirissä laskettiin kolme ei-ääntä, ja yksi rukseista oli vihreä, eli se oli tehty vaalivirkailijan kynällä.

Naisen tunnistettiin siksi äänestäneen ”ei”.

Hänet retuutettiin talostaan samana iltana, hänen selkäänsä ripustettiin kyltti, jossa sanottiin: ”Olen kansan petturi”, ja häntä kuljetettiin majatalosta toiseen koko illan ajan, hänen päälleen syljettiin ja häntä solvattiin silmittömästi. Nainen on nyt sairaalassa vakavan hermostollisen järkytyksen vuoksi.

Julkaistu teoksessa: DeutschlandBerichte der Sozial-demokracien Partei Deutschlands 1934–40, toim. Klaus Behnken (Nettelbeck, 1980).

Äänestämättä jättäneeksi tunnistettu nainen retuutettiin ulos talostaan ja häntä kuljetettiin majatalosta toiseen kokonaisen illan ajan, hänen päälleen syljettiin ja häntä solvattiin silmittömästi.

29

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Hitlerin kansalaiset

Terrori ja valvonta olivat hallinnon massiivisten propagandakampanjoiden keskeinen taustatekijä.

tavallisia poliiseja tai keitä tahansa puolueen tai valtion lukuisista palvelijoista.

Koneisteon keskeinen ratas oli ns.

Blockleiter, ruohonjuuritason natsivirkailija, jonka tehtävä oli organisoida korttelinsa ilmasuojelutoimenpiteitä mutta myös varmistaa, että ihmiset ripustivat lippunsa Hitlerin syntymäpäivänä eivätkä levittäneet hankalia juoruja tai harjoittaneet vastarintaa. Vuonna 1935 tällaisia virkailijoita oli jo 200 000. Sodan aattona lähes kaikki kaikenikäiset saksalaiset kuuluivat yhteen tai useampaan valtavaan puoluejärjestöön naisten liitosta Saksan työväenrintamaan, joissa heitä tarkkailtiin jatkuvasti.

30

Nazi Germany FI oversatt.indd 30

Johnson ja Reuband osoittavat vakuuttavasti, että jotkut heidän vastaajistaan joutuivat suoraan tai epäsuoraan kontaktiin Gestapon kanssa tai pelkäsivät karkotusta keskitysleirille. Mutta tällainen kysymys tuottaa luonnollisesti ennalta ohjelmoidun vastauksen, koska he eivät kysyneet keneltäkään valvonnan muista toimijoista tai rangaistuskeinoista.

Yleistävä johtopäätös, että ihmiset elivät vapaasti ja vapaina pelosta, menee pitemmälle kuin todisteet sallivat. Keskitys­ leireistä kerrottiin laajasti, mutta luonnollisesti ne esiteltiin kansalaisille uhkana, ei lohdullisena muistutuksena heidän

Richard J. Evans oli historian regius-professori Cambridgen yliopistossa vuodesta 2008 eläkkeelle jäämiseensä syyskuussa 2014.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJAT E The Third Reich in Power, 1933–1939:

How the Nazis Won Over the Hearts and Minds of a Nation, Richard J. Evans (Penguin, 2006).

E What We Knew. Terror, Mass Murder, and Everyday Life in Nazi Germany, Eric Johnson ja Karl-Heinz Reuband (John Murray, 2005).

AKG IMAGES

Natsien lehti joulukuulta 1936 kertoo Dachaun keskitysleiristä.

haavoittumattomuudestaan. Eivätkä leirit olleet suinkaan tärkein sanktio poliittisesta vastarinnasta: 1930-luvun puolivälissä niillä oli vain 7 500 vankia, monet heistä ei-poliittisista rikkomuksista, kun valtion rangaistusjärjestelmän vankiloissa oli 122 000 ihmistä, joista 14 000 oli siellä poliittisista rikoksista. Vankeuden lisäksi rivistä poikkeajiin voitiin käyttää monia muita sanktioita työttömyyskorvausten ja muiden sosiaali­etujen kieltämisestä pakollisiin työprojekteihin värväämiseen; näistä tunnetuin olivat Saksan länsivallin maansiirtotyöt Saksan länsirajalla.

Ihmisoikeuksien ja vapauksien rapautuessa sellaiset sanktiot toimivat kolmannessa valtakunnassa, jossa oli rikos arvostella hallitusta. Massiivinen, ihmishenkiä vaatinut väkivalta hallituksen todellisia tai mahdollisia vastustajia kohtaan – vasemmistoa, katolisia, liberaaleja ja konservatiivien poliitikkoja – tehosi toivotusti Hitlerin hallinnon ensimmäisen 18 kuukauden aikana. Vuoden 1934 puolivälin jälkeen terroria käytettiin enemmän uhkana kuin todellisina tekoina.

Mutta uhka oli aina olemassa. Terrori ja valvonta olivat hallinnon massiivisten propagandakampanjoiden olennainen taustatekijä kolmannen valtakunnan 12 olemassaolovuoden aikana, ja ellemme muista tätä olennaista tosiasiaa, meidän on mahdoton ymmärtää, miten kampanjat saavuttivat tavoitteensa niin laajasti.

17.09.2018 10:03

Natsien sarjamurhaaja

TOPFOTO

Berliiniläinen rautatietyöntekijä Paul Ogorzow aloitti syksyllä 1940 murhasarjan, joka johti kahdeksan naisen kuolemaan.

Roger Moorhouse muistelee Ogorzowin takaa-ajoa ja paljastaa, mitä se kertoo meille elämästä Hitlerin pääkaupungissa.

Nazi Germany FI oversatt.indd 31

Paul Ogorzow (vas.) on ehkä historian vähiten tunnettuja sarja­ murhaajia, mutta hän terrorisoi Berliiniä 1940–1941. Hänen tavaramerkkinsä oli hävittää uhrien ruumiit pudottamalla ne kaupungin junaradoille.

31

17.09.2018 10:03

B

erliini oli syksyllä 1940 rauhaton kaupunki. Saksan alkuvuoden näyttävät voitot Ranskasta ja Iso-Britanniasta eivät olleet tuoneet sodan ”voittoa”, ja natsien hallinto puhui nyt synkkään sävyyn ”tyvenestä kahden taistelun välissä”.

Pimennys- ja säännöstelymääräykset ja ensimmäisten ilmapommitusten kauhut saivat berliiniläiset suhtautumaan pahoin aavistuksin tulevaan talveen.

Tilannetta pahensi entisestään Saksan pääkaupungin kaduilla väijyvä uusi vaara.

Kolme naista oli puukotettu viimeisten kuukausien aikana, ja kahden muun kimppuun oli hyökätty Rummelsburgin ja Karlshorstin kaupunginosissa ja niiden liepeillä. Ja sitten, lokakuun alussa, Fried­ richsfelden esikaupungista löytyi nuoren naisen ruumis. Uhri, 20-vuotias kahden lapsen äiti, Gerda Ditter, oli kuristettu, ja häntä oli puukotettu niskaan.

Uusia uhreja tuli pian. Marraskuussa 30-vuotias nainen hakattiin tajuttomaksi ja heitettiin liikkuvasta junasta KaakkoisBerliinissä edellisten hyökkäysten lähistöllä.

Hän selviytyi, mutta aamulla 4. joulukuuta löydettiin kaksi ruumista. Ensimmäinen, 19-vuotias Irmgard Frese, löytyi tienvarresta Karlshorstista läheltä junarataa. Hänen kallonsa oli murtunut, ja hänet oli raiskattu.

Toinen, Elfriede Franke, 26-vuotias sairaanhoitaja, löydettiin kuolemaan johtava vamma kallossaan vain 500 metrin päästä. Hänetkin oli heitetty junasta.

Verta kiskoilla

Uusia ruumiita ilmaantui. 31-vuotias Elisabeth Büngener löydettiin 22. joulukuuta kallo murtuneena junaradan läheltä Rahnsdorfissa. Viikko myöhemmin Karlshorstista löytyi 46-vuotiaan Gertrud Siewertin ruumis. Hänen kallonsa oli muiden tavoin murtunut, ja näytti siltä, että hänet oli heitetty junasta. Viikko sen jälkeen, tammikuun 1941 alussa, löydettiin 28-vuotiaan Hedwig Ebauerin ruumis vastaavanlaisissa olosuhteissa Wuhlheiden läheltä.

Poliisi päätteli, että kaikki kolme tapausta sopivat aiempien hyökkäysten ja kolmen aiemman murhan profiiliin. Niiden oletettiin olevan tuntemattoman hyökkääjän tekoja – jonka Berliini jo tunsi S-Bahn-murhaajana.

Jännityksen kiristyessä Saksan pääkaupungissa murhaajan hyökkäyksistä tuli hajanaisempia. Kesti viisi viikkoa, ennen kuin hän iski jälleen. Helmikuun 11. päivän iltana ratakiskoilta Rummelsburgin läheltä löytyinaisen ruumis. Johanna Voigtilla oli 32

Nazi Germany FI oversatt.indd 32

Berliinin S-Bahnin (kaupunkirautatie) laituri vuonna 1936. Viisi vuotta myöhemmin S-Bahnista tulisi apulaisopastinmies Paul Ogorzowin karmeiden murhien näyttämö.

Pimennykset tiesivät kukoistusta Berliinin rikollisille ja painajaista sen poliiseille. Myös Ogorzow hyödynsi pimeyttä.

hirvittäviä päävammoja, ja hänet oli, jälleen, heitetty junasta.

Seuraava – ja viimeinen – uhri tuli viisi kuukautta myöhemmin. 35-vuotiaan Frieda Koziolin ruumis löytyi kallo murtuneena samalta kujien ja viljelypalstojen alueelta, jossa ensimmäinen uhri oli surmattu 10 kuukautta aikaisemmin.

Mutta vielä samalla viikolla poliisia onnesti. 5 000 rautatietyöläisen seulonnasta ponnahti jatkuvasti näkyviin yksi nimi.

Paul Ogorzow oli 28-vuotias S-Bahnin (kaupunkirautatien) apulaisopastinmies, joka oli herättänyt työtovereidensa epäilykset avoimella naisvihallaan ja tavallaan loikata ratapihan aidan yli ja marssia matkoihinsa työaikana. Ogorzow, jota oli kuulusteltu aikaisemmin, pidätettiin, ja häntä kuulusteltiin uudelleen. Kuusi päivää myöhemmin, tiiviiden kuulustelujen jälkeen, hän myönsi vihdoin kahdeksan murhaa, kuusi murhayritystä ja 31 päällekarkausta. S-Bahn-murhaaja oli saatu kiinni.

Paniikin lietsomisen pelkoa

Paul Ogorzow on yksi historian vähiten

tunnetuista sarjamurhaajista. Yhtä saksalaista, puoliksi fiktiivistä kuvausta lukuun ottamatta hänen rikoksensa eivät ole koskaan herättäneet kriminologien, elokuvaväen, toimittajien tai historioitsijoiden huomiota. Hänen mielijohteensa vaikuttavat puhtaasti seksuaalisilta.

Mutta hänen rikoksensa tarjoavat kuitenkin tärkeitä vihjeitä paitsi ajan ideologisista ennakkoluuloista, myös siitä, millaista tavallinen elämä Hitlerin pääkaupungissa oli.

Kun Berliinin vakavien rikosten yksikön – Kriminalpolizein, tai ”Kripon” – poliisit kuitenkin loppujen lopuksi nappasivat miehensä, voi tuntua moukkamaiselta arvostella heidän tutkimustaan. Mutta kun ajatellaan, että Ogorzow oli töissä rautateillä ja poliisin tuttu ja neljä hänen uhreistaan löytyi puolentoista kilometrin säteellä hänen kotoaan, tuntuu ällistyttävältä, että tarvittiin kymmenen kuukautta ja kahdeksan murhaa, ennen kuin hänet saatiin kiinni.

Kripo kylläkin törmäsi useisiin huomattaviin esteisiin Ogorzowin rikoksia tutkiessaan.

Ensimmäinen niistä oli, etteivät Berliinin poliittiset johtajat halunneet julkistaa murhia paniikin lietsomisen ja kielteisten otsikoiden pelosta, joten vain kunkin tapauksen pääkohdat pääsivät julkisuuteen. Näin uhrattiin ensiarvoisen tärkeä tietojen lähde.

Vakavampi häiriötekijä olivat pimennysmääräykset, jotka tiesivät kukoistusaikaa Berliinin rikollisille ja painajaista sen poliisvoimille. Pimennyksen aikana tehtyjen rikosten määrän kasvu oli niin hälyttävä, että sitä torjumaan perustettiin poliisin erikoisyksikkö. Myös Ogorzow hyödynsi pimeyttä, vaani uhrejaan ja pakeni helposti yön suojissa.

Kun Kripo kerran todella ajoi häntä takaa, hänen onnistui kadota varjoihin.

Kripoa hidasti myös sen käsittelemien ruumiiden silkka lukumäärä. Kuolemat rautatieonnettomuuksissa pimennysten aikana olivat järkyttävän yleinen ilmiö.

Esimerkiksi joulukuussa 1940 Kripon aloittaessa Ogorzowin rikosten tutkimukset, pääkaupungin rautateillä rekisteröitiin 28 kuolemantapausta – lähes yksi uhri kuukauden jokaista päivää kohti. Suurin osa oli suoraa seurausta pimennyksistä: ihmiset astuivat pimeässä huomaamattaan laiturin reunan yli, tai he jäivät junan alle ylittäessään valaisemattomia ratoja ja pistoraiteita. Kripon oli tutkittava jokainen tapaus; pimennykset tuntuivat haittaavan heitä joka käänteessä.

Tällaisten esteiden lisäksi Kripoa rasitti myös joukko ennakkokäsityksiä ja -luuloja.

Ensimmäinen oli liiallinen luottamus kaikkiin univormua käyttäviin, joilla oli virallinen tai edes puolivirallinen asema.

AKG IMAGES

Tavallinen arki / Rikokset

17.09.2018 10:03

GETTY IMAGES

Eräs tutkija ehdotti, että tekijä olisi juutalainen. Toinen arveli, että hän oli brittien agentti.

Se osoittautui ratkaisevaksi. Vaikka yksi Ogorzowin ensimmäisten hyökkäysten uhreista muisti, että päällekarkaajalla oli S-Bahnin takki, Kripo näyttää tulleen ajatelleeksi vasta paljon myöhemmin, että murhaaja voisikin olla rautateiden työntekijä.

Sen sijaan Kripon tutkijat antoivat Natsi-Saksan rotu- ja poliittisten ennakkoluulojen ohjata arviotaan siitä, kuka voisi tai ei voisi olla epäilty. Eräs tutkija esimerkiksi ehdotti, että hyökkääjä voisi olla juutalainen sen harhaanjohtavan väitteen nojalla, että Saksan rautateillä työskenteli siihen aikaan paljon juutalaisia. Toinen arveli, että murhaaja voisi olla brittiläinen agentti.

Toiset päättelivät – hivenen uskottavammin – että epäilty voisi olla ulkomainen työntekijä. Berliinissä oli syksyllä 1940 tulvimalla ulkomaalaisia työntekijöitä, joita kuljetettiin – yleensä vasten tahtoaan – täyttämään kaupungin teollisuuden ja kaupan työvoimantarvetta. Italialaiset, ranskalaiset ja puolalaiset työntekijät olivat siksi yleinen näky tehtaissa läheisen Wuhlheiden alueella – mistä yksi Ogorzowin uhreista oli löydetty.

Kripolta ei tarvittu kovin mittavaa mielikuvituksen harppausta päätelmään, että joku siirtotyöläisistä olisi syyllinen. Tämän seurauksena ulkomaisten työntekijöiden leirit asetettiin öiseen ulkonaliikkumiskieltoon, ja rautateillä työskentelevälle ulkomaiselle henkilökunnalle tehtiin laajoja ja aikaa vieviä tarkastuksia.

Kripon ideologinen ja rodullinen likinäköisyys oli todella sitä luokkaa, että kun Ogorzow tarttui heidän haaviinsa, heistä näyttää tuntuneen mahdottomalta pitää häntä epäiltynä. Hän näyttää pikemminkin tehneen tutkijoihin vaikutuksen. Itsevarma ja selkeä mies kuvattiin ”uutteraksi ja aikaansaavaksi, joka oli onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen isä”. Natsien puolueen ja SA:n jäsenenä hän täytti kaikin puolin edellytykset, jotka Saksan yhteiskunnan salskeanjylhälle jäsenelle asetettiin. Tämän seurauksena hänen tutkintansa aluksi pysäytettiin.

Jopa Ogorzowin tunnustus kantaa sävyjä kieroutuneesta ajasta, jossa hän eli. Ensiksikin hän näyttää uskoneen, että häntä suojaisi syytteeltä lapsuudenystävä, joka oli nyt SS-upseeri. Hän jopa väitti, että hän oli

Nazi Germany FI oversatt.indd 33

Rikos ja rangaistus kolmannessa valtakunnassa

Lakia ja järjestystä toteutettiin natsien valtakunnassa kovaotteisesti yhteiskunnan ”puhdistamiseksi”.

Vakavan rikollisuuden määrä väheni kolmannessa valtakunnassa sen ensimmäisinä vuosina rauhan vallitessa, paljolti uuden hallinnon ”tarmokkaampien” järjestyksenpitomenetelmien ja Saksan talouden yleisen nousukauden ja kansallisen mielialan kohenemisen ansiosta vuoden 1933 jälkeen.

Sodan puhjettua kehityksen suunta kuitenkin kääntyi. Pimennysrajoitukset ja säännöstely sekä sota-ajan kiristyneet jännitteet johtivat vakavien rikosten määrän kasvuun. Ogorzowin murhat 1940–41 olivat kehityksen ehkä näkyvin esimerkki.

Kaikki rikokset ”politisoitiin” jossakin määrin, ei vain siksi, että useimmat poliisit katselivat maailmaa

natsien prisman läpi, vaan myös, koska natsien ideologia piti rikollisuutta osoituksena Saksan Volkin rodullisesta ja poliittisesta korruptiosta.

Politiikka ja rikollisuus olivat läheisessä yhteydessä. Ja rikollisia ei natsien näkemyksen mukaan tullut uudistaa ja liittää takaisin yhteiskuntaan; heidät oli myös poistettava politiikasta kokonaan. Pikkurikollisten odotettiin sovittavan rikoksensa pakkotyöllä keskitysleireillä, ja vakavammista rikoksista seurasi usein kuolemantuomio – yksin siviileille niitä langetettiin 16 000.

Tämän ankaran kokonaisvaltaisen näkemyksen mukaisesti natsien laki ei keskittynyt ensisijaisesti itse rikokseen, vaan rikollisen rodulliseen, sosiaaliseen tai poliittiseen taustaan.

Rangaistukset mitoitettiin yleensä tämän arvion mukaisesti, usein käyttäen apukeinona Schutzhaftia, tai ”suojaavaa talteenottoa”, jossa epäilty voitiin lähettää leireille määräämättömäksi ajaksi ilman oikeudenkäyntiä tai valitusoikeutta. Siksi oli mahdollista, että väärintekijä jäi kiinni vähäisestä rikoksesta, maksoi sakon ja vapautui, mutta sitten Gestapo haki hänet, lähetti leirille ja jopa teloitti – ei siksi, mitä hän oli tehnyt, vaan lähinnä siksi, kuka hän oli.

Vankien merkintäjärjestelmä natsien leireillä. Punainen tarkoittaa poliittisia vankeja; violetti Jehovan todistajia; sininen maahanmuuttajia; musta ”asosiaaleja”; vihreä rikollisia; ja vaaleanpunainen homoseksuaaleja.

alkanut murhata vasta juutalaisen lääkärin epäsovinnaisen tippurihoidon jälkeen.

Karkeat yritykset myötäillä ajan henkeä eivät saaneet Kripoa tai natsien oikeuden syyttäjiä heltymään. Ogorzowia kuvattiin oikeudenkäynnissään ”kylmäksi ja laskelmoivaksi murhaajaksi, joka käytti pimennyksiä häikäilemättä hyväkseen tyydyttääkseen kieroutuneita seksuaalisia halujaan”. Kripon sekavaa tutkintaa ei kommentoitu.

Ennen kuin kuukausi, jolloin Paul Ogorzow oli tehnyt viimeisen murhansa, oli päättynyt, häntä vastaan oli nostettu syyte,

hänet oli tuomittu ja teloitettu giljotiinilla Plötzenseen vankilassa. Oikeus näytti toteutuneen. Jälkikäteen on kuitenkin helppo päätellä, että oikeus olisi voinut toteutua paljon nopeammin, jos sodan kiireet eivät olisi hidastaneet Hitlerin poliiseja ja he olisivat saaneet toimia ilman natsien maailmankuvan ennakkoluulojen silmälappuja.

Roger Moorhouse on kirjoittanut useita teoksia, kuten Berlin at War (Bodley Head, 2010): Life and Death in Hitler’s Capital, 1939–45 (Bodley Head, 2010).

33

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Natsien propaganda

Hitlerin jazzbändi Natsit halveksivat jazzia, mutta kuten Dan Cossins paljastaa, se ei estänyt heitä valjastamasta sen ”rappeutunutta” vetovoimaa natsipropagandan palvelukseen.

E

nsimmäisen maailmansodan pimeyden ja kurjuuden jälkeinen Weimarin tasavalta elpyi kuulemaan jazzin ja swingin säveliä. Kun hakaristin varjo lankesi maan ylle 1930-luvun puolivälissä, amerikkalaistyylinen jazz oli viimeistä huutoa. Natsit luonnollisesti inhosivat jazzia sen läheisten afroamerikkalais- ja juutalaisyhteyksien vuoksi.

Hitler, joka pelkäsi sen ”viidakkorytmien” ja improvisoitujen taukojen horjuttavan arjalaista moraalia ja kuria, julisti salamasodan tätä ”rappeutunutta” musiikkia kohtaan. Hänen propagandaministerinsä Joseph Goebbels kielsi jazzin radiolähetyksissä vuonna 1935. Kun Yhdysvallat myöhemmin liittyi sotaan, Goebbels kielsi amerikkalaisten jazz-levyjen myynnin ja soittamisen. Swing oli virallisesti verboten.

Goebbels ei kuitenkaan ollut tyhmä.

Samaan aikaan kun hän virallisesti tuomitsi musiikin, hän juoni kaikessa hiljaisuudessa kaapatakseen sen syntisen vetovoiman myymään Hitlerin viestiä ulkomailla. Lopputulos oli Charlie and his Orchestra, natsien sponsoroima swingbändi, joka soitti amerikkalaisia hittejä natsimyönteisin sanoituksin liittoutuneiden moraalin heikentämiseksi näiden kasarmeilla ja olohuoneissa.

Saksofonisti Lutz Templin kokosi bändin ajankohdan parhaista saksalaisista ja eurooppalaisista muusikoista ja valitsi englannintaitoisen juontaja Karl ”Charlie”

Schwedlerin sen keulakuvaksi. Innoitusta sanoituksiin he hakivat Lord Haw Haw'lta, joka toimi propaganda­ ministeriön radiojuontajana.

Tammikuussa 1940 Charlie and his Orchestra panivat ensimmäisen kerran soitoksi ja lähettivät oudon musiikillisen keitoksensa Berliinistä Britanniaan Lord Haw Haw'n Churchill-tölväisyjen taukomusiikkina.

Tarkoitus oli lumota kuulijat swingillä ja iskeä sitten viesteillä arjalaisesta ylivallasta, Churchillin toivottomuudesta ja juutalaisten salaliitoista. Esimerkiksi parodia kappaleesta ”I've Got A Pocketful of Dreams” meni näin: ”I'm gonna save the world for Wall Street / Gonna fight for Russia, too / I’m fighting for democracy / I'm fighting for the Jew.” Ja ”You’re Driving Me Crazy” sanoitettiin uudelleen viittaamaan Churchilliin: ”Yes, the Germans are driving me crazy / I thought I had brains / But they shot down my planes.”

Charlie and his Orchestra oli kolman-

Ajatuksena oli lumota kuuntelijat swingillä ja iskeä sitten viesteillä arjalaisesta ylivallasta.

YLLÄ: Charlie and his Orchestran versio Makin' Whoopees­ ta, johon on ympätty antisemi­ tistiset sanat.

OIKEALLA: Propagandaminis­ teri Joseph Goebbels lähettää musiikkia liittoutu­ neiden joukoille.

34

Nazi Germany FI oversatt.indd 34

17.09.2018 10:03

GETTY IMAGES/JAZZINSTITUT DARMSTADT/YOUTUBE

YLLÄ: ”Rappeutu­ neen” musiikin näyttely, Düssel­ dorf, 1938.

OIKEALLA: ”Charlie” Schwedler (kesk.), joka johti propagan­ da-jazzbändiä ALLA: Muita muusikkoja, kuten pääasiassa juutalainen Wein­ traubs Syncopators, karkotettiin maasta.

Nazi Germany FI oversatt.indd 35

nen valtakunnan paras jazzbändi. Kuten tšekkiläinen hanuristi Kamil Behounek, joka värvättiin bändiin sovittajaksi toukokuussa 1943, muistutti: ”Meillä oli iso tanssiorkesteri, jossa oli kolme trumpettia, kolme vetopasuunaa, neljä saksofonia ja kokonainen lyömäsoitinryhmä. Ja he swingasivat täysillä!”

Charlien muusikot työskentelivät viitenä päivänä viikossa esittäen ”propagandaswingiä” aamuisin ja natsien hyväksymiä kappaleita kotiyleisöille iltapäivisin. He tekivät sodan aikana satoja radiolähetyksiä Britanniaan ja liittoutuneiden joukoille Euroopassa.

Natsit jopa jakoivat levyjään leirien vangeille.

Sodan jatkuessa ja bändin koostumuksen muuttuessa sen arjalaisuusaste väheni. ”Meillä oli puolijuutalaisia ja mustalaisiakin, vapaamuurareita, Jehovan todistajia, homoseksuaaleja ja kommunisteja – ei varsinaisesti ihmisiä, joiden kanssa natsit halusivat yleensä pelata korttia”, SS:n propagandayksikössä työskennellyt laulaja Evelyn Kunneke muisteli. ”Mutta koska heidän työnsä luokiteltiin tärkeäksi sotaponnistuksen kannalta, he istuivat Berliinin musiikkilavoilla eivätkä piikkilangan takana, ja soittivat swingiä.”

Syksyllä liittoutuneiden kiihdytetyt ilmahyökkäykset Berliiniin pakottivat bändin muuttamaan Stuttgartiin. Mutta he jatkoivat soittamista aina huhtikuuhun 1945 asti.

Sodan päätyttyä Templin löysi pian töitä klubeilla amerikkalaisten miehittämässä Saksassa. Schwedleristä tuli erään lähteen mukaan liikemies, joka vietti viimeiset päivänsä Baijerissa; toinen väittää hänen muuttaneen Yhdysvaltoihin vuonna 1960. Mikä totuus onkin, ”Charlie” ja hänen bändinsä jättivät mitä eriskummallisimman musiikillisen perinnön: natsijazzin svengaavat, antisemitistiset sävelet.

Dan Cossins on toimittaja ja New Scientistin erikoisartikkelitoimittaja.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJAT E Hitler’s Airwaves: The Inside Story of

Nazi Radio Broadcasting and Propagan­ da Swing, Horst Bergmeier ja Rainer Lotz (Yale University Press, 1997).

E Different Drummers: Jazz in the Culture of Nazi Germany, Michael Kater (Oxford University Press, 2003).

35

17.09.2018 10:03

Tavallinen arki / Jalkapallo Schalken Otto Tibulski (vasen reuna) taklaa Rapid Viennan hattutem­ pun tekijä Franz Binderiä mestaruusfinaalissa, Berliini, 22. kesäkuuta 1941.

Natsien loppuottelu

Saksan ja Itävallan dramaattinen ottelu vuonna 1941 pelattiin samana päivänä, jolloin Saksan armeija käynnisti operaatio Barbarossan. Roger Moorhouse kertoo.

36

Nazi Germany FI oversatt.indd 36

joka kummankin seuran saavutuksiin liittyi.

Pettymystä ei varmasti ollut luvassa.

Saksalainen jalkapallo oli natsien valtakunnassa kokenut uuden tulemisen. Pelin rakenne oli muokattu täysin uusiksi, ja se oli johtanut lahjakkuuden ja lajia kohtaan tunnetun mielenkiinnon uuteen kukoistukseen – lajia, jota ”ihmisten teatterin” propagandamahdollisuudet aina huomioiva hallinto hyödynsi innokkaasti. Tähtipelaajista tuli superjulkkiksia, urheilusaavutusten ja arjalaisen ylemmyyden malliesimerkkejä.

Lähes täsmälleen samanaikaisesti uuden kukoistuksen kanssa huipulle nousi myös Schalke 04 Gelsen­kirchenin karusta teollisuusesikaupungista Ruhrin alueella läntisessä Saksassa. Hävittyään mestaruusfinaalin 1933 Schalke palasi seuraavana vuonna ja voitti ennakkosuosikki FC Nürnbergin. Siitä tuli komean sarjan alku.

Schalke oli mukana seitsemässä kahdeksasta seuraavasta finaalista – 1941 mukaan luettuna – ja voitti niistä viisi.

Sen vastustajalla vuoden 1941 finaalissa – Rapid Wienillä – oli myös pitkät perinteet.

Itävallan maajoukkue oli ollut 1930-luvun jalkapallon vahvoja nimiä, ja itävaltalaiset seurat tekivät pian selvää jälkeä Saksan liigassa vuoden 1938 Anschlussin jälkeen.

Rapid teki heti vaikutuksen voittamalla Saksan cupmestaruuden samana vuonna. Sitä seurasi Admira Wien, joka ylsi vuoden 1939 mestaruusfinaaliin, mutta hävisi sen. Rapid oli jälleen mukana vuoden 1940 mesta­ruus­ ottelujen viimeisissä vaiheissa; sen tie katkesi tappioon semifinaalissa. Pääsy vuoden 1941 finaaliin kertoi siten menestyksen nousevasta käyrästä.

Väkivaltainen tausta

Urheilullisen kilpailun lisäksi ottelua väritti myös yllättävän kiivas alueellinen kilpailu.

Vaikka Hitler oli syntyperältään itävaltalainen, jako pohjoisen ja etelän välillä – protestanttien ja katolisten, ja ”preussilaisten” ja itävaltalaisten – eli yhä Saksan populaarikulttuurissa. Pohjoinen Saksa tapasi katsella itävaltalaisia alaspäin kuin ”maalaisserkkuja”, ja itävaltalaisilla oli omat näkemyksensä pohjoissaksalaisista – tai ”preussilaisista” – sivistymättöminä, röyhkeinä tulokkaina.

Tällaiset kaunat löysivät mitä ilmeisimmän purkautumistien Itävallan jalkapallosta.

Itävallan stadioneilla koettiin pian preussilais- ja saksalaisvastaisia tunnelmia, ja tätä kehitystä kärjistivät lukuisat wieniläisten ja saksalaisten seurojen korkean tason kohtaamiset peleissä. Jännitteitä ruokki edelleen TOPFOTO

S

e on nykyhistorian tärkeimpiä päivämääriä. Aamulla 22. kesäkuuta 1941 natsi-Saksa käynnisti operaatio Barbarossan ja hyökkäsi Neuvostoliittoon. Yli kolme miljoonaa akselivaltojen sotilasta ylitti Stalinin länsirajan Itämereltä Mustallemerelle ja aloitti kaikkien aikojen pisimmän ja kalleimman sotaretken.

Mutta koti-Berliinin siviiliväestölle Barbarossa ei ollut viikonlopun ainoa – tai edes tärkein – puheenaihe. Sotaa oli siinä vaiheessa käyty jo lähes kaksi vuotta, ja siitä oli tullut arkea; tausta, jota vasten arkielämä kulki päivästä toiseen. Hyökkäys Neuvostoliittoon oli – ainakin aluksi – kaikista myöhemmistä pahoista enteistään huolimatta vain uusi näytös käynnissä olevassa draamassa.

Saksan pääkaupunkilaisten todellinen puheenaihe oli jalkapallon mestaruusfinaali – se oli määrä pelata olympiastadionilla saman sunnuntain 22. kesäkuuta1941 iltapäivällä. Hallitseva mestari Schalke 04, natsihallinnon kultainen joukkue, kohtasi Rapid Wienin, Itävallan tähtijoukkueen – maan, jonka Saksa oli vallannut maaliskuussa 1938. Se oli peli, joka lupasi paljon, eikä vähiten poliittisen kilpailuasetelman vuoksi,

17.09.2018 10:03

itävaltalaisen tähtipelaaja Matthias Sindelarin arvoituksellinen kuolema vuonna 1939; hänen sanottiin tulleen murhatuksi, koska hän kieltäytyi pelaamasta Hitlerin Saksan puolesta. Fyysiset yhteenototkin olivat arkipäivää. Esimerkiksi vuonna 1940 saksalaisjoukkueiden otteluissa puhkesi useita tappeluita, joihin osallistui usein ”Preussin vastaisia” mielenosoittajia. Eikä väkivalta rajoittunut katsomoihin.

Hampurilaisen Luftwaffen ja wieniläisen jalkapallojoukkueen välistä ottelua synkensi joukko väkivaltaisia yhteenottoja.

Itävaltalaisten maalivahti kannettiin lopulta kentältä paareilla useiden väkivaltaisten tappelujen jälkeen. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.

Tällainen alueellinen kilpailu saattoi helposti kiehahtaa hallituksenvastaiseksi katkeruudenosoitukseksi, ja useimmiten sen kohteena oli Schalke. Schalke oli alettu yhdistää läheisesti natsien hallintoon, koska kansallissosialistit pyrkivät hyötymään sen menestyksestä. Sen pelaajille myönnettiin kunnia-arvoja natsien puolisotilaallisissa joukoissa, ja sen tähtiä – kuten Ernst Kuzorraa tai Fritz Szepania – käytettiin natsipropagandan puhetorvina.

Mistä tahansa Schalken ja wieniläisjoukkueen kohtaamisesta tuli siten hyvin latautunut tilaisuus. Kuzorra lyötiin eräässä pelissä maahan, ja Admira Wienin ja Schalken kohdatessa marraskuussa 1940 syttyi mellakoita, joissa saksalaisjoukkueen bussi tuhottiin ja merkittävän kansallissosialistin limusiinia vahingoitettiin. Vuoden 1941 mestaruusfinaali oli kaikista näistä syistä yksi aikakauden innokkaimmin odotetuista.

GETTY IMAGES

Uskomaton paluu

95 000 katsojaa sulloutui ottamaan paikkansa kirkkaan aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä olympiastadionin valtavassa betonimaljassa, ja tuhannet muut seurasivat peliä radiosta. Hitler­jugendin lyhyen urheilunäytöksen jälkeen pelaajat tulivat kentälle aplodien myrskyssä – Schalke kuninkaallisen sinisissä valkoisin koristein, Rapid vihreissä paidoissa ja mustissa sortseissa. He asettuivat riviin, liittyivät antaumuksella laulettuun kansallishymniin ja tekivät natsitervehdyksen. Vaikka stadionin kuuluttaja yritti tuoda rintamalla taistelevat sotilaat katselijoiden mieliin, tuskin kukaan paikallaolija ajatteli juuri muuta kuin jalkapalloa. Esimerkiksi Rapidin keskikenttäpelaaja Leopold Gernhardt ei muistanut, että kukaan hänen joukkuetovereistaan olisi maininnut Barba­rossaa sinä päivänä.

Pelin päästyä alkuun Schalke hallitsi

Nazi Germany FI oversatt.indd 37

Jännitteitä ruokki itävaltalaisen pelaajan arvoituksellinen kuolema; hän oli kieltäytynyt pelaamasta Hitlerin Saksan puolesta. peliä ja teki kaksi maalia seitsemän ensimmäisen minuutin aikana. Katsojista sen täytyi tuntua vuoden 1939 finaalin toisinnolta – jolloin Schalke oli murskannut Admira Wienin 9–0. Mutta Rapid toipui ja löysi hitaasti takaisin peliin, tuhripa se rangaistuspotkunkin hieman ennen taukoa.

Toinen puoliaika alkoi paljolti kuten ensimmäinen oli päättynyt: Rapid painosti ja yritti maalia useita kertoja. Schalke kuitenkin kesti myrskyn ja näytti 58. minuutilla tekevän ratkaisevan läpimurron, kun laituri Heinz Hinz teki 3–0.

Sitten tapahtui kuitenkin jotakin ainutlaatuista. Pelin vaikuttaessa ratkaistulta Rapid tekikin dramaattisen paluun. Se oli toki tunnettu joukkuehengestään – ns.

Rapidgeistista – ja kyvystään kääntää pelit edukseen, mutta tästä tuli sen ikimuistoisin saavutus. Hyökkääjä Georg Schors iski maalin 60. minuutilla. Minuuttia myöhemmin, kun Schalke ei vielä näyttänyt tointuvan, Noin 95 000 katsojaa seurasi FC Rapid Wienin uskomatonta paluuta 3–0-tappioasemasta voittoon natsien suosikki FC Schalkesta.

Rapidin onnenkalu, Franz Binder, teki upean vapaapotkun ja sitten rangaistuspotkun 63. minuutilla ja toi itävaltalaiset tasoihin.

Kuten eräs pelaaja myöhemmin huomautti, tasoitusmaali tyrmistytti Schalken. ”Ennen kuin tajusimme, mitä tapahtui, peli oli 3–3. Se oli ihan käsittämätöntä. Kuin pahaa unta.”

Kun peli siten oli käsittämättömästi tasan, Rapid otti aloitteen ja Binder paukautti jälleen kerran vapaapotkun, jolla varmisti hattutemppunsa ja vei Rapidin 4–3 -johtoon. Rapid oli kymmenessä minuutissa kääntänyt uskomattomasti kolmen maalin tappioaseman johtoon, josta se ei enää luopunut puhtinsa näkyvästi menettänyttä Schalkea vastaan.

Rapid Wienistä tuli ensimmäinen ja ainoa ”ei-saksalainen” Saksan jalkapallomestari.

Vaikka peli jäi väkivallattomaksi, kiistoja riitti sen ympärillä, ja se synnytti useita salaliittoteorioita ja urbaanilegendoja.

Itävaltalaisten sanottiin järjestäneen lopputuloksen, ja tuomari oli ollut liian suopea myöntäessään Rapidille kaksi vapaapotkua ja kaksi rangaistuspotkua. Kuin tällaisten epäilysten vahvistamiseksi väitettiin, että Schalken kapteeni Kuzorra oli aluksi kieltäytynyt ottamasta vastaan hopeamitaliaan ja torunut sitten läsnäolleita natsivirkailijoita sanomalla: ”Se oli politiikkaa, ei urheilua.”

Myös Rapid kehitti oman tarustonsa, joka perustui paljolti uskomukselle, että hallinto olisi halunnut Schalken voittavan. Todisteeksi kerrottiin natsien urheiluorganisaation julistaneen, että parempi joukkue oli hävinnyt, ja yksi pelaajista väitti nähneensä palkintopokaalin tauolla – Schalken nimi jo kaiverrettuna siihen. Merkittävämpää ehkä oli, että Rapidin pelinratkaisija, Franz Binder, kutsuttiin sotilaspalvelukseen itärintamalle, eikä hän pelannut Hitlerin ”Suur-Saksan” puolesta enää koskaan. Schalken tähtipelaajia ei sen sijaan yleensä kutsuttu eturintamapalveluun.

Tällaiset väitteet, ekstrapolaatiot ja salaliittoteoriat ovat tietysti tavallisia urheilussa, ja vieläkin tavallisempia diktatuurissa ja sodassa elävissä yhteisöissä. Ne kertovatkin siksi enemmän vaikeasta ajasta, jossa peli pelattiin, eivät niinkään todellisesta poliittisesta manipulaatiosta. Jo peliä koskevien kiistojen kiihkeys paljastaa kuitenkin syvemmän totuuden.

Jakolinjat olivat yhä olemassa kaikesta natsien rummutuksesta ”ihmisten yhteisöstä” huolimatta. Hitlerin Saksassa paikalliset, alueelliset ja poliittisetkin vastakkainasettelut kukoistivat yhä ja kuumenivat toisinaan kaunaksi ja väkivallaksi.

Roger Moorhouse on kirjoittanut useita teoksia, kuten Berlin at War (Bodley Head, 2010): Life and Death in Hitler’s Capital, 1939–45 (Vintage, 2011).

37

17.09.2018 10:03

FÜHRERIN

Miksi natsit taistelivat kuolemaan asti?

Saksa jatkoi taistelua, vaikka tappio oli jo väistämätön.

Hitlerin filosofit

Miksi jotkut Saksan suurimmista ajattelijoista kannattivat kolmatta valtakuntaa?

Hitlerin naislentäjät

Kahden koelentäjän uskomattomat rinnakkaiselämäkerrat.

Hitlerin kotona

Miten propagandistit pyrkivät pehmentämään Führerin imagoa.

Adolf Hitlerin synkkä karisma

Oliko Hitler enemmän kuin stereotypian hurjistunut mielipuoli?

Hyvä herra Hitler

Mitä kirjeet Führerille kertovat hänen suhteestaan kansaansa.

38

Nazi Germany FI oversatt.indd 38

17.09.2018 10:03

GETTY IMAGES

PALVELUKSESSA

Nazi Germany FI oversatt.indd 39

39

17.09.2018 10:03

Führerin palveluksessa / Saksan tappio

MIKSI NATSIT TAISTELIVAT KUOLEMAAN ASTI?

Sadattuhannet saksalaiset saivat surmansa taistellessaan natsihallinnon puolesta kauan sen jälkeen, kun tappiosta oli tullut väistämätön. Sir Ian Kershaw selittää, miksi niin monet halusivat palvella Hitleriä loppuun asti.

40

Nazi Germany FI oversatt.indd 40

17.09.2018 10:04

GETTY IMAGES

Uhmakas ele Saksalaiset joukot tervehtivät Hitleriä maaliskuussa 1945. Tämä oli Saksan johtajan viimeinen vierailu etulinjassa – hän teki itsemurhan huhtikuun lopussa.

41

Nazi Germany FI oversatt.indd 41

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Saksan tappio

42

Nazi Germany FI oversatt.indd 42

verkostot olivat luhistumispisteessä, miljoonat olivat ilman kaasua, sähköä ja vettä. Mutta maa ei vajonnut anarkiaan.

Valtion byrokratia toimi, joskin valtavien vaikeuksien edessä. Palkat maksettiin huhtikuussa 1945. Johtava akateeminen elin myönsi edelleen apurahoja ulkomaisille opiskelijoille, mitä pidettiin vieläkin sijoituksena Saksan vaikutusvaltaan ”uudessa Euroopassa”. Sanomalehtiä ilmestyi yhä, joskin kooltaan ja levikiltään huomattavasti kutistuneina. Improvisoituja yrityksiä jakaa postia tehtiin.

Jopa jonkin verran eskapistista viihdettä järjestettiin. Berliinin filharmonikot pitivät viimeisen konserttinsa 12. huhtikuuta, neljä päivää ennen kuin Neuvostoliiton hyökkäys kaupunkiin alkoi. Stuttgartin asukkaat saattoivat sulkea pois traumansa tunniksi tai pariksi ja katsoa elokuvateattereissa musikaalikomediaa Unelmieni nainen vain päiviä ennen kaupungin antautumista 22. huhtikuuta. Sodan viimeinen jalkapallo-ottelu järjestettiin 23. huhtikuuta, kun Bayern München voitti paikalliskilpailijansa, TSV 1860 Münchenin, 3–2. Se tuskin oli valioluokan tasoa, mutta oli merkittävää, että jalkapalloa ylipäätään pelattiin vain viikkoa ennen Hitlerin itsemurhaa.

Luhistumisen merkit

Kaiken keskellä Wehrmacht taisteli yhä.

Tappiot olivat huikeat. Noin 300 000– 400 000 saksalaista sotilasta kuoli joka kuukausi sodan lopun lähestyessä. Mutta laajaa kapinointia ei esiintynyt, kuten 1918.

Useimmat sotilaat kaipasivat nyt siviiliväestön tavoin sodan loppumista.

Romahduksen merkit olivat selvät.

Tuhannet sotilaat karkasivat, vaikka rangaistukset olivat drakonisen ankaria, mikäli heidät saatiin kiinni. He olivat kuitenkin pieni vähemmistö. Wehrmacht toimi yhä. Jos se ei olisi, hallinto olisi romahtanut. Mutta kenraalit jakoivat yhä

Taistelu lopulliseen häviöön jo menetetyssä sodassa on harvinaista. Lähes kaikki nykyhistorian sodat ovat päättyneet jonkinlaiseen neuvotteluratkaisuun.

Vastustamaton eteneminen Amerikkalaisjoukkoja sillalla Remagenissa Bonnin lähellä, 22. maaliskuuta 1945.

Liittoutuneiden Reinin ylitys teki Saksan tappiosta lännessä lähes päätetyn asian.

Natsit jatkoivat taistelua silti.

käskyjään, miten toivottomaksi tilanne kävikin. Ja käskyjä noudatettiin.

Lopputulos oli ollut selvä aina kesästä 1944 lähtien, jolloin länsiliittoutuneet olivat nousseet maihin Normandiassa ja puna-armeija edennyt Puolaan. Mutta Saksan johto, ei vain Hitler, piti kiinni uskostaan, että jos luvassa ei ollut suoranaista voittoa, sodalla voitiin silti yhä saavuttaa jotakin.

Uusia, tuhoisia aseita oli tulossa, uskottiin.

Jos viholliselle pystyttäisiin aiheuttamaan kammottavia tappioita, ajateltiin, länsivaltojen ja Neuvostoliiton epäpyhä allianssi hajoaisi. Liittoutuneet voitaisiin sitten pakottaa neuvottelemaan, ja osa Saksan alueesta jäisi koskemattomaksi.

Monet Saksan johtajista luopuivat tällaisista harhakuvitelmista vain hyvin

GETTY IMAGES/MAP: MARTIN SANDERS, WWW.MAPART.CO.UK

H

uhtikuun 18. päivänä 1945 19-vuotias teologian opiskelija Robert Limpert päätti tehdä jotakin estääkseen eteläsaksalaisen kuvankauniin Ansbachin kaupungin järjettömän tuhon. Hän oli jo ottanut suuria riskejä levittämällä pamfletteja, joissa vedottiin kaupunkia antautumaan taistelutta. Nyt hän meni pitemmälle ja katkaisi kaupungin ulkopuolella olleen Wehrmachtin yksikön puhelinjohdot, mutta samalla kaksi Hitlerjugendin poikaa huomasi hänet. Paikallispoliisin pidätyksen jälkeen hänet vietiin alueen komendantin eteen, Luftwaffen everstin, jolla oli tohtorintutkinto fysiikassa – ja joka oli fanaattinen natsi. Komendantti pystytti välittömästi kolmen miehen tuomioistuimen, joka ei vitkastellut tuomita Limperiä kuolemaan.

Kun hirttosilmukkaa laskettiin hänen kaulansa ympärille kaupungintalon pihalla, nuorimies pyristeli vapaaksi, mutta hänet saatiin kiinni sadan metrin päässä, häntä potkittiin ja kiskottiin hiuksista ja raahattiin sitten takaisin teloituspaikalle.

Kukaan katselemaan kerääntyneestä pienestä joukosta ei tehnyt elettäkään auttaakseen häntä. Seurasi uusia tuskan hetkiä, kun köysi katkesi, mutta lopulta Limpert nostettiin kuolemaansa.

Komendantti sanoi, että ruumis oli jätettävä roikkumaan, kunnes ”se alkaa haista”. Sitten hän pakeni kaupungista takavarikoidulla polkupyörällä. Neljä tuntia myöhemmin amerikkalaiset marssivat Ansbachiin laukaustakaan ampumatta ja laskivat Robert Limpertin ruumiin alas.

Limpertin tragedia ei ollut vain kaupungin natsikomendantin silmitöntä fanaattisuutta. Paikallinen poliisi ja siviilihallinto tekivät oman osuutensa, valitsivat tehdä sen, minkä katsoivat velvollisuudekseen, vaikka he tiesivät amerikkalaisten miehityksen olevan vain tuntien kysymys. Siviilit eivät osoittaneet Limpertille myötätuntoa.

Monissa muissakin paikoissa, joissa useimmat ihmiset halusivat epätoivoisesti välttää turhaa tuhoa natsihallinnon niin ilmeisinä viimeisinä päivinä, oli joitakin, jotka olivat nytkin valmiita tukemaan natsien todellisen tai kuvitellun vastustuksen tukahduttamista. Samanlaisia kauhutarinoita kirjattiin lukuisista saksalaiskaupungeista natsihallinnon viimeisinä viikkoina.

Kiihtyvän sotilaallisen romahduksen keskellä alueilla, joita vihollinen ei vielä ollut miehittänyt, hallinto oli yhä jollakin tapaa toimintakykyinen vielä huhtikuussa 1945. Valtakunta oli nyt kutistunut pieneksi kaistaleeksi maata. Viestintä- ja kuljetus-

17.09.2018 10:04

hitaasti ja vastahakoisesti. Vasta Saksan viimeisen suurhyökkäyksen Ardenneilla romahdettua nopeasti ja puna-armeijan aloitettua sitäkin tuhoisamman hyökkäyksensä tammikuussa 1945 oli selvää, että sota oli auttamattomasti hävitty. Kun länsiliittoutuneet sitten maaliskuussa ylittivät Reinin, eteneminen kohti valtakunnan sydänmaita kävi nopeasti. Idässä puna-armeija oli valmis viimeiseen hyökkäykseen Berliiniin. Sodan jatkamiselle ei ollut mitään järkevää syytä. Mutta Wehrmacht jatkoi taistelua.

Taistelu lopulliseen häviöön selvästi jo menetetyssä sodassa on harvinaista. Lähes kaikki nykyhistorian sodat, kuten ensimmäinen maailmansota, ovat päättyneet jonkinlaiseen neuvotteluratkaisuun.

Natsien valtava imperiumi oli toukokuussa 1945 kutistunut muutamaksi pieneksi maakaistaleeksi. Saksan kenraalit jakoivat yhä käskyjään – ja useimmat sotilaat noudattivat niitä.

43

Nazi Germany FI oversatt.indd 43

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Saksan tappio

AIKAJANA

Tie tappioon 20. heinäkuuta 1944

11. syyskuuta 1944 Läpimurto Ranskassa tapahtuu elokuun puolivälissä: ensimmäiset amerikkalaisjoukot saapuvat Saksan maaperälle Aachenin lähellä. Kaupunki kukistuu kuitenkin vasta 21. lokakuuta.

Saksan viimeinen suuri, kuukausia suunniteltu hyökkäys käynnistyy Ardenneilla. Alun onnistumisista huolimatta käy pian ilmi, että se on epäonnistunut tuhoisasti.

Saksalainen sotilas Arden­ nien taistelussa joulukuussa 1944.

18. lokakuuta 1944

Neuvostojoukot ylittävät Saksan rajan Itä-Preussissa ja tekevät hirmutekoja väestöä vastaan. Heidät ajetaan takaisin ennen kuukauden loppua.

16. joulukuuta 1944

Puna-armeijan suurhyök­ käys alkaa ja saavuttaa kuun lopussa Oderin 80 km päässä Berliinistä. Saksalaissiviilit pakenevat paniikissa.

12. tammikuuta 1945

15. helmikuuta 1945

7. maaliskuuta 1945 Yhdysvaltain joukot löytävät Remagenin sillan ehjänä ja ylittävät Reinin. Läpimurto antaa tilaisuuden nopeaan tunkeutumiseen Saksan sydänmaille.

Kun Wehrmachtin taistelukyky on lopussa, Dönitzin on suostuttava täydelliseen antautumiseen.

Asiakirja allekirjoitetaan ensin Rheimsissä ja pian sen jälkeen Karlshorstissa Berliinin lähellä.

44

Nazi Germany FI oversatt.indd 44

Neuvostosotilaita palavas­ sa saksalaiskaupungissa, v. 1945 alussa.

16. huhtikuuta 1945

30. huhtikuuta 1945

7. toukokuuta 1945

Summittaisia sotaoikeusistuimia perustetaan ympäri Saksaa. Ne ovat merkki kiihtyvästä terrorista paitsi havaittuja sisäisiä vihollisia, myös Saksan omaa kansaa vastaan.

Puna-armeijan lopullinen hyökkäys Berliiniin alkaa.

Pääkaupunki on pian saarrettu, ja neuvostojoukot taistelevat kohti Hitlerin Valtakunnankansliaa.

Neuvostojoukkojen lähestyessä Hitler tekee itsemurhan. Suuramiraali Dönitz (oik.) saa seuraavana päivänä tietää tulleensa nimitetyksi valtakunnan uudeksi johtajaksi.

GETTY IMAGES/ALAMY

Eversti Claus von Stauffenberg (vas.) yrittää murhata Hitlerin ja käynnistää vallankaappauksen. Se radikalisoi natsihallintoa entisestään ja vahvistaa sen sisäistä otetta.

17.09.2018 10:04

Autoritäärisetkään hallinnot, joiden nähdään selvästi lähestyvän tien päätä, eivät yleensä pysy pystyssä täydelliseen tuhoon asti. Yleensä ne kaadetaan sitä ennen, joko vallankumouksessa tai, useammin, hallitsevan eliitin sisäisessä kaappauksessa. Mutta Natsi-Saksa ei suostunut antautumaan. Miksi?

Usein väitetään, että liittoutuneiden Casablancassa tammikuussa 1943 esittämä vaatimus ”ehdottomasta antautumisesta” sulki pois kaikki mahdollisuudet Saksan antautumisesta. Se ainakin toimi propagandan hyväksi, ja hallinto käytti sitä hyväkseen oikeuttaakseen taistelun loppuun asti. Mutta se ei poistanut odotuksia rauhanneuvotteluista. Useimmat natsijohtajat ehdottivat jossakin vaiheessa yhteydenottoa länsiliittoutuneisiin tai edes neuvostoliittolaisiin tien löytämiseksi pois odottavasta tuhosta. Mutta Hitler kieltäytyi jyrkästi harkitsemasta neuvotteluja muusta kuin voima-asemasta – tämän mahdollisuus väheni päivä päivältä. Pitäisikö meidän siis etsiä syitä sen kauempaa kuin Hitleristä itsestään, yksinvaltiaasta johtajasta, joka oli valmis viemään maansa kuiluun mieluummin kuin kohtasi uuden sellaisen ”pelkurimaisen” antautumisen, kuten hän sen näki, kuin marraskuussa 1918?

Hitlerin peräänantamattomuus oli selvästi ratkaisevan tärkeää. Ja koska hänellä ei olisi tulevaisuutta minkään neuvotellun rauhan jälkeen, valtaan tarrautuminen oli hänelle helppoa. Hän tiesi, että sen oli päätyttävä itsemurhaan.

Mutta miten hän saattoi jatkaa niin turmiollisen vallan harjoittamista, kun kaikki tiesivät hänen päiviensä olevan luettu? Miksei tehty uutta yritystä tappaa hänet, poistaa hänet tai edes haastaa hänet täydellisen tuhon vaihtoehdolla? Vastaus löytyy kauempaa kuin diktaattorista itsestään; natsihallinnon rakenteista ja niitä pönkittävästä mielenmaisemasta.

Suuren osa vastauksesta muodostaa varmasti kauhu. Pelko on järkeenkäyvä reaktio terrorisoivaan ja pelottavaan hallintoon. Hallintoon sisäänrakennettu terrori räjähti helmikuusta 1945 alkaen rajattomaksi raivonpurkaukseksi kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuivat sen tielle.

Rajoittamaton valmius äärimmäiseen väkivaltaan jopa omia kansalaisia kohtaan eliminoi mahdollisuudet vallankumoukseen alhaalta päin, kuten 1918 oli tapahtunut.

Saksan väestö oli 1945 peloteltu, uuvuksissa ja alistunut, muttei kapinallista.

Terrorin koneisto toimi yhä. Noin 15 000 saksalaista sotilasta teloitettiin karkuruudesta (ensimmäisessä maailmansodassa vain 18), ja luku kasvoi jyrkästi sodan lähestyessä loppuaan. Kiertävät kenttäoikeudet

Sodan loppuvaiheissa kuoli joka kuukausi 300 000–400 000 saksalaissotilasta. sirottelivat umpimähkäisiä kuolemantuomioita, myös siviileille. Pelkkä tappiomielialainen kommentti saattoi tuottaa nopean ja väkivaltaisen koston.

Sadat saksalaiset päätyivät mielivaltaisen väkivallan uhreiksi natsien hallinnon viimeisinä viikkoina, kun paikallistason puolue-edustajat varmistivat viimeisenä vallantekonaan, etteivät heidän pitkäaikaiset vastustajansa eläisi nauttiakseen heidän tappiostaan. Nyt, kuten aikaisemminkin, pahimman väkivallan kohteiksi päätyivät rotu- ja poliittisiksi vihollisiksi luokitellut.

Vierastyöläiset ja vangit nähtiin turvallisuusuhkina ja surmattiin armotta.

Keskitysleirien vangit, monet heistä juutalaisia, olivat täysin vartijoidensa oikkujen armoilla päämäärättömillä, valtaväestön silmien alla tehdyillä ”kuolemanmarsseilla” vartijoiden lähettäessä heitä matkaan seurauksia ajattelematta. Noin 250 000 ihmisen uskotaan menehtyneen näillä marsseilla. Useimmat saksalaiset seurasivat passiivisina, joko myötätunnon puutteesta tai seurausten pelosta, joita auttamisyrityksistä voisi koitua.

Laajaa inhoa

Terrori ei kuitenkaan ole koko selitys, miksi Saksa jatkoi sotaa. Lukemattomia pikkuvirkamiehiä, jotka jatkoivat hallinnon palvelemista, ei ollut peloteltu. Ei sotilasjohtajia liioin. Kenraaleja erotettiin kyllä usein, mutta heitä ei teloitettu (paitsi Stauffenbergin vallankaappausyritykseen 1944 osallistuneet).

Konsensus hallinnon takana ei kuitenkaan, kuten on usein väitetty, kestänyt loppuun asti. Lukemattomat sisäiset raportit kertovat laajalle levinneestä inhosta puoluetta kohtaan ja jopa uskon Hitleriin romahtamisesta kauan ennen sodan loppua. Mutta ristiriita on ilmeinen.

Vaikka saksalaiset toivoivat hartaasti sodan loppumista, harva halusi kokea ulkovaltojen miehitystä, kaikkein vähiten pelätyiltä venäläisiltä. Taistellessaan viimeisin voimin torjuakseen vihollisen saksalaiset, miten paljon he hallintoaan vihasivatkin, itse asiassa auttoivat sitä jatkamaan toimintaansa.

Idän kammottava sota loi eräänlaista negatiivista yhdentymistä niin sotilaiden kuin siviilien keskuudessa. Perusteltu kauhu päätymisestä neuvostoliittolaisten käsiin sai sotilaat taistelemaan epätoivon

vimmalla; nyt harvemmin natsivakaumusten vuoksi, vaan perheiden, tovereiden ja viime kädessä oman henkiinjäämisen.

Vaihtoehtoa ei joka tapauksessa ollut.

Sotilailla ei heidän yksilöllisistä tunteistaan ja motiiveistaan riippumatta ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin totella upseeriensa käskyjä tai tulla teloitetuksi karkuruudesta.

Kauhistuneet siviilit pakenivat missä voivat, tai valmistautuivat pahimpaan.

Itsemurhaluvut nousivat pilviin, varsinkin Saksan itäosissa. Noin 20 % naisista arvioidaan tulleen raiskatuksi puna-armeijan sotilaiden vastatessa parhaansa mukaan natsipropagandan heistä luomaa kuvaa.

Lännessä samanlaista pelkoa ei ollut.

Tappiomieliala oli yleistä, mutta Wehrmacht jatkoi täälläkin taistelua syvän sotaväsymyksen ilmeisistä merkeistä huolimatta. Saksassa oli halua estää maata päätymästä ulkovaltojen miehittämäksi – ja pieni joukko fanaattisia natseja varsinkin Waffen-SS:ssä – mutta taistelemisesta oli tullut päämäärä itsessään.

Puolue ja sen lukemattomat kaikki organisoivat elimet vallanneet apulaiset alistivat, johdattivat ja rajoittivat saksalaisia sodan viimeisinä kuukausina enemmän kuin koskaan. Gauleitereilla – kovapintaisilla natsien aluepäälliköillä, jotka olivat polttaneet siltansa yhdessä hallinnon kanssa – oli laajat valtuudet organisoida kaikki alueensa siviilipuolustus, ja he ja heidän alaisensa piiri- ja paikallistasolla pitivät järjestystä raa'asti yllä.

Paikalliset sotilaskomentajat ja puoluevirkailijat ottivat asiat yhä enemmän omiin käsiinsä. Antautuiko kaupunki tai kylä taistelutta, vai tuhottiinko se lähes maan tasalle hyödyttömän viime hetken uhmakkuuden vuoksi, oli kiinni paikallistason päättäjistä. Tappiomielialan lietsojiin kohdistettiin karmivaa uhkaa, mutta harva halusi päättää elämänsä hyödyttömän ”sankaruuden” vuoksi tai nähdä kotinsa ja työpaikkansa tuhoutuvan vailla mieltä.

Moni pormestari ja puoluevirkailijakin uhmasi, usein kaupungin kunnioitettujen ”arvohenkilöiden” ryhmien esimerkin mukaisesti, käskyä jatkaa taistelua, vaikka se saattoi johtaa väkivaltaisiin kostotoimiin, jos paikallistason viimeiset epätoivoiset – yleensä puoluefanaatikkoja tai SS-yksiköitä, joilla ei ollut mitään menetettävää – saivat yliotteen.

Miksei hallintoa yritetty kaataa uudelleen ylhäältä päin heinäkuun 1944 epäonnistuneen suunnitelman jälkeen?

Ratkaisevaa oli vallan rakenteiden radikalisoituminen sen jälkeen. Hitlerin alapuolella Saksaa johti viimeisinä kuukausina neljä natsien suurta hahmoa; kolme heistä oli brutaaleja fanaatikkoja, neljäs vallanhimoinen organisatorinen nero.

45

Nazi Germany FI oversatt.indd 45

17.09.2018 10:04

AKG IMAGES

Führerin palveluksessa / Saksan tappio

Pakkomarssi Dachaun keskitysleirin vankeja kulkee Starnbergin läpi Etelä-Saksassa, 1945.

Noin 250 000 ihmisen arvellaan kuolleen tällaisilla ”kuolemanmarsseilla”.

Pakoon Nainen pakenee saksalaista kaupunkia ravisuttavia räjähdyksiä vuonna 1945.

Monet kaupungit tuhottiin maan tasalle viime hetken uhmakkuudenosoituksissa.

Martin Bormann, Hitlerin sihteeri ja puoluehallinnon päällikkö, ulotti puolueen valvovan käden lähes kaikille arkielämän alueille. Joseph Goebbels yhdisti propagandan ja miesvoiman mobilisoinnin avainalueet. Wehrmachtin valtavia tappioita ei olisi pystytty korvaamaan ilman miljoonia miehiä, jotka hän haali kokoon vuoden 1944 loppuun mennessä. Heinrich Himmler, SS:n ja valtakunnan valtavan turvallisuuskoneiston päällikkö, tunkeutui nyt Wehrmachtiinkin, kasvatti valtaansa ottamalla komentoonsa täydennysarmeijan, jonka päämajassa heinäkuun 1944 vallankaappausyritys oli suunniteltu.

Tetrarkian viimeisenä muttei vähäisimpänä Albert Speer, teollisuudesta vastaava varusteluministeri, sai aikaan organisatorisia ihmeitä varmistaessaan, että joukoilla oli yhä aseita, joilla taistella.

Jos Speer olisi ollut vähemmän ahkera, Saksa ei olisi kestänyt läheskään niin pitkään.

Ratkaisevaa oli, että hallintokin saattoi luottaa sotilasjohdon tukeen. Korkeimmalla huipulla sotamarsalkka Keitel ja kenraali Jodl, Wehrmachtin korkeimman johdon keskeiset henkilöt, pysyivät äärimmäisen uskollisina Hitlerille. Epäonnistuneen salamurhajuonen jälkeen natsien läsnäoloa armeijassa lisättiin. Monet keskijohdon upseerit olivat nielleet natsien opinkappaleet Hitlerjugendissa ja olivat nyt kaksin verroin innokkaita osoittamaan uskollisuuttaan.

Niin ikään komentavien kenraalien riveissä oli jäljellä enää lojalisteja. Vain harvat olivat täysiverisiä natseja, mutta heidän nationalistiset mielialansa sulautuivat helposti natsien oppeihin.

Joillakin kenraaleilla oli ankaria erimielisyyksiä Hitlerin kanssa, ja heidät erotettiin.

Mutta vaikka he eivät olleet samaa mieltä

Vaikka saksalaiset toivoivat hartaasti sodan loppumista, harvat halusivat kokea ulkovaltojen miehityksen, kaikkein vähiten venäläisiltä.

Hitlerin taktiikoista, he eivät epäilleet hänen oikeuttaan laatia niitä. Keskenään jakautuneina heidän mielenlaatunsa sen enempää kuin organisoituneisuutensa eivät riittäneet Hitlerin haastamiseen. Jotkut, heistä huomattavimpana äärimmäisen raaka sotamarsalkka Schörner, pysyivät Hitlerin fanaattisina tukijoina.

Nekään, jotka olivat mielessään katkaisseet välinsä Hitleriin, eivät voineet pitää tärkeimpänä velvollisuutenaan muuta kuin kaikkensa antamista valtakunnan puolustamiseksi. Esimerkiksi kenraalieversti Heinrici tunsi saadessaan eteensä yhä mahdottomampia käskyjä Berliinin puolustamiseksi, että niiden noudattamatta jättäminen olisi maanpetos. Vielä huhtikuun lopulla 1945 sotamarsalkka Kesselring torjui ehdotukset antautumisesta Italiassa niin kauan kuin Hitler oli yhä elossa.

Hitlerin ote valtaeliittiin – hupenevalla

46

Nazi Germany FI oversatt.indd 46

17.09.2018 10:04

GETTY IMAGES/TOPFOTO

Vihdoinkin antautuminen Kenraali Jodl (kesk.) allekirjoittaa ehdottoman antautumisen Rheimsissä, 7. toukokuuta 1945.

Natsien valtaeliitti sai vasta Hitlerin kuoltua etsityksi neuvotteluratkaisua vihollisuuksien lopettamiseksi.

Tappion kasvot Yhdessä viimeisistä hänestä koskaan otetuista valokuvista Hitler lähtee bunkkerinsa suojasta palkitakseen Hitlerjugendin jäseniä.

alueella, jossa hänen valtansa vielä päti – säilyi loppuun asti. Se johtui osittain hänen hallitsevasta persoonallisuudestaan ja häikäilemättömän periksiantamattomasta päättäväisyydestään jatkaa taistelua, vaikka Saksan kansa tuhoutuisi sen aikana. Mutta kyse ei ollut vain persoonallisuudesta.

Hitlerin vastustaminen organisoidussa elimessä, poliittisessa tai sotilaallisessa, oli mahdotonta. Mussolinin heinäkuussa 1943 kaataneelle Fasistien suurelle neuvostolle ei ollut vastinetta Hitlerin Saksassa. Ei ollut hallitusta, senaattia, politbyroota tai sotilasneuvostoa, joka voisi haastaa Hitlerin.

Eikä vaihtoehtoista lojaalisuuden lähdettä ollut. Hitlerin suosio oli ollut laskussa pitkään. Mutta vaikutusvallan sirpaloituneet rakenteet, kaikki Hitleristä riippuvaisia, pysyivät loppuun asti.

Heti Hitlerin tehtyä itsemurhan bunkkerissaan 30. huhtikuuta 1945 hänen valittu

Nazi Germany FI oversatt.indd 47

seuraajansa, suuramiraali Dönitz – siihen asti superfanaattisen taipumaton viimeiseen asti taistelemisen puolestapuhuja – ymmärsi välttämättömäksi taipua realiteetteihin ja pyrkiä neuvotteluratkaisuun. Koko jäljellä oleva poliittinen ja sotilaallinen koneisto noudatti esimerkkiä välittömästi. Tämä äkkikäännös on selkein osoitus siitä, miten suuri osa Saksan marssista kohti täydellistä tappiota ja tuhoa oli seurausta ei vain

Vielä huhtikuun lopulla sotamarsalkka Kesselring torjui ehdotukset antautumisesta niin kauan kuin Hitler oli yhä elossa.

Hitleristä itsestään, vaan hänen hallintonsa luonteesta ja mielenlaadusta, joka oli kannatellut hänen karismaattista ylivaltaansa.

Hallitsevalla eliitillä ei loppujen lopuksi ollut sen enempää kollektiivista tahtoa kuin vallankäytön mekanismejakaan estää Hitleriä viemästä Saksaa täydelliseen tuhoon. Se oli ratkaisevaa.

Sir Ian Kershaw on Hitlerin ja 1900-luvun Saksan johtava asiantuntija ja modernin historian emeritusprofessori Sheffieldin yliopistossa.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJAT E The End: Hitler’s Germany, 1944–45,

Sir Ian Kershaw (Penguin, 2012).

E Armageddon: The Battle for Germany 1944–45, Max Hastings (Pan, 2015).

47

17.09.2018 10:04

NÄKÖKULMA

Paraatissa

Adolf Hitler tervehtii innokkaita kannattajia Nürnbergin puoluepäivillä 1933. Natsien vuosittaiset puoluepäivät 1933–38 olivat valtavia propagandatilaisuuksia, joihin osallistui satojatuhansia puolueen jäseniä ja katsojia; kaikki halusivat nähdä vilauksen Saksan valtakunnankanslerista.

48

Nazi Germany FI oversatt.indd 48

17.09.2018 10:04

GETTY IMAGES

Nazi Germany FI oversatt.indd 49

49

17.09.2018 10:04

FĂźhrerin palveluksessa / Filosofit

HITLERIN FILOSOFIT

Sen sijaan, että olisivat vastustaneet natsien ideologiaa, monet Saksan suurimmista ajattelijoista olivat innokkaita kolmannen valtakunnan kannattajia, paljastaa Yvonne Sherratt.

50

Nazi Germany FI oversatt.indd 50

17.09.2018 10:04

AKG IMAGES

Ajattelijoiden kohtaaminen

Akateemikot tapaavat natsien valtaapitävät allekirjoit­ taakseen ”Lepizigin julistuksen”, marraskuu 1933.

Julistus kannatti Hitleriä, yksipuoluevaltiota ja Kansainliitosta vetäytymistä. Allekirjoitustilaisuudessa filosofi Martin Heidegger (merkitty ristillä) sekä noin 900 muuta yliopistotutkijaa sopivat, että ”kansallisso­ sialistinen vallankumous ei ole vain valtiossa tällä hetkellä jo läsnä olevan vallan omaksumista: tämä vallankumous tuo mukanaan meidän saksalaisen olemuksemme täydellisen muodonmuutoksen.”

Julistus päättyy sanoihin: ”Heil Hitler.”

51

Nazi Germany FI oversatt.indd 51

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Filosofit

M

Urakehitystä

Monia muita natsimyönteisiä ylennettiin pian professoreiksi ja rehtoreiksi yliopistoihin. Heidän joukossaan olivat Ernst Bergmann, Leipzigin yliopisto; Max Hildebert Boehme, Jenan yliopisto; Hans Alfred Grunsky ja Otto Höfler, Münchenin yliopisto; Walter Schulze-Sölde, Innsbruckin yliopisto; ja Hans Heyse, Königsbergin yliopiston rehtori.

Nämä miehet olivat vain pieni osa 52

Nazi Germany FI oversatt.indd 52

YLLÄ: Kurt Huber, filosofi ja Valkoisen ruusun vastarintaryhmän jäsen (vas.) kollegan kanssa.

OIKEALLA: Kurt Huberin pidätysmääräys.

Münchenin yliopiston akateemikko teloitettiin vuonna 1943 Saksan kansaa Hitleriä vastaan kiihottavien lehtisten kirjoittamisesta.

natsi-Saksan filosofiapureista, eivätkä he varsinaisesti edustaneet kansakunnan ajattelijoiden kermaa. Mutta jos ajattelit, että lahjakkaammat olisivat tarjonneet enemmän vastarintaa, erehdyit.

Yksi Saksan johtotähdistä oli professori Martin Heidegger, teoksen Oleminen ja aika tekijä. Kun Heideggeriltä kysyttiin 1933, miten niin karkea mies kuin Hitler saattoi johtaa Saksaa, hän vastasi silmät innosta loistaen: ”Kulttuuri ei ole tärkeää.

Katsokaa hänen suurenmoisia käsiään!”

Kun Heideggerille myönnettiin Feiburgin yliopiston rehtorin virka vuonna 1933, hänen vihkiseremoniansa ohjelmalehtiseen oli painettu ”Horst Wessel Liedin”, kansallissosialistisen puolueen hymnin, sanat. Hän julisti: ”Führer itse ja vain hän on Saksan todellisuus, nykyisyys ja tulevaisuus, ja sen laki... Heil Hitler.”

Carl Schmitt, vuonna 1888 syntynyt loistava oikeusfilosofi, liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen toukokuussa 1933 ja

Filosofit olivat kuuluisuuksia. Heidän yhteistyönsä antoi yhteiskunnalle voimakkaan viestin oikeutuksesta, syvällisestä tuesta moraalittomalle hallinnolle.

alkoi korjata yhteistyön hedelmiä melkein heti. Hänet nimitettiin Preussin valtioneuvoston jäseneksi, ja hän sai professuurin Berliinin yliopistosta.

Etninen kunnia

Älyllisesti huomattavan lahjakas Schmitt oli mukana laatimassa ihannekuvaa lakijärjestelmästä, joka loi pohjan täydellisen autoritääriselle hallinnolle. Sitten hän natsijohtajien kutsumusta ”terveeseen eksorsismiin” ylistäen toivotti tervetulleeksi ”aidon periaatteiden taistelun juutalaisten julmuuden ja röyhkeyden ja saksalaisten etnisen kunnian välillä”. Schmitt tuomitsi pelkän ”emotionaalisen antisemitismin, joka ei täytä tehtäväänsä poistaa juutalainen vaikutus”. Hän lainasi Mein Kampfia: ”Puolustautuessani juutalaisia vastaan [...] teen Jumalan työtä.”

Ylennyksistään nauttivat Hitlerin filosofit jatkoivat olemalla mukana natsien ”filosofian” luomisessa. Heideggerin tavoin hekin palvelivat Führeriä.

Esimerkiksi Hanse Heyse puhui täydellisen kuuliaisuuden puolesta: ”Uudessa saksalaisessa yliopistossa on vain yksi laki [...] palvella Saksan kansan johtajan pyrkimyksiä ja tavoitteita.”

Monet ottivat myös Schmittin tavoin juutalaiset kohteekseen. Tohtori Hans Alfred Grunskystä ja Max Wundtista, Tübingenin yliopiston filosofian professorista, tuli tuotteliaita juutalaisvastaisten teorioiden tuottajia, ja Alfred Bäumler johti lähinnä juutalaisen kirjallisuuden polttorovioita toukokuussa 1933. Kolmekymmentä­ luvulla vaikuttaa itse asiassa siltä, ettei yksikään filosofi saksalaisissa yliopistoissa – keskinkertainen tai loistava – tehnyt muuta kuin hyväksyi Hitlerin.

Münchenin yliopiston filosofian

ALAMY/AKG IMAGES

ikään Saksan yhteiskunnan alue ei Hitlerin kuolemaa bunkkerissaan seuranneina vuosikymmeninä ole jäänyt tahrattomaksi: niin liikemiesten, tutkijoiden kuin lääkäreiden on osoitettu tukeneen Führerin valtaa. Kaikista näistä ihmisistä yhden ryhmän olisi kuvitellut omaavan sekä älyllistä ymmärrystä että moraalista selkärankaa pitää pintansa Hitlerille – filosofeilla. Polveutuuhan filosofia moraalitieteistä.

Saksassa oli ennen vuotta 1933 ollut satoja juutalaisia akateemikkoja, myös filosofeja. Sinä vuonna, jolloin Hitleristä tuli kansleri, yli 1 600 oppinutta erotettiin viroistaan; enemmistö heistä oli juutalaisia.

Heidän joukossaan oli vaikutusvaltaisia filosofeja, kuten Edmund Husserl ja lopulta myös Karl Jaspers (jonka vaimo oli juutalainen). Tämän puhdistuksen jälkimainingeilta ”arjalaisten” filosofien vastustuksesta ei löydy lähes lainkaan todisteita – ei kirjeitä, kampanjoita tai vastalauseita. Kuten eräs kommentaattori totesi: ”Heidän hiljaisuutensa oli vahva.”

Niin monen juutalaisen karkotus jätti suuren määrän virkoja vapaiksi, ja niitä täytettäessä vaatimustasoa alennettiin huomattavasti. Jäljellä olevat filosofit huomasivat nopeasti avautuvat tilaisuudet.

Alfred Bäumler oli 1800-luvun saksalaisen filosofi Friedrich Nietzschen kultin karkea tulkitsija. Hän kohosi dramaattisesti täydellisestä tuntemattomuudesta maineeseen kansallissosialistisen omistautumisensa ansiosta. Hän sai vuonna 1933 ylennyksen professoriksi arvostetussa Berliinin yliopistossa ja kävi läpi natsipuolueen koko ideologisen koulutuksen.

Bäumlerin kollega Ernst Krieck, kansallissosialistisen puolueen jäsen, halveksi pasifistisia ja demokraattisia ajatuksia. Hän keskittyi juutalaisen vaikutuksen hävittämiseen, ja hänelle myönnettiin oppituoli Heidelbergin yliopistosta, jossa hän vakoili kollegojaan, työskenteli salaiselle palvelulle ja auttoi pyörittämään useita näkyviä natsi-instituutioita.

17.09.2018 10:04

Hitler: ”Filosofiführer”

Saksan johtaja kasvatti mielellään älyllisiä meriittejään valikoimalla suurien ajattelijoiden parhaat palat legitimoimaan ideologiansa

GETTY IMAGES

”Luin ja opiskelin paljon”: Hitler Berghofin vapaa-ajan vuoristoasunnossaan, n.

1936.

professori Kurt Huber päätti kuitenkin 1940-luvun alussa potkia trendiä vastaan.

Nuorten saksalaisten elämien haaskaus Stalingradin taistelussa ja kolmannen valtakunnan alati kasvava raakuus suututtivat Huberia, joka oli konservatiivi nationalisti. Hänestä tuli maanalaisen Valkoinen ruusu -vastarintaryhmän jäsen. Huber kirjoitti lehtisiä, joissa kehotettiin Saksan kansaa tulemaan järkiinsä ja vastustamaan Hitleriä. Hänen elämänsä päättyi traagisesti, kun hänet vangittiin 1943 ja teloitettiin.

Huberin kohtalo kertoo, että Hitleriä oli vaarallista vastustaa 1940-luvulla. Mutta miksi filosofien suuri enemmistö teki yhteistyötä natsien kanssa 1930-luvulla, ennen kuin kostotoimet alkoivat?

Heidän motiivejaan tarkasteltaessa näyttää siltä, että jotkut vain mukautuivat vallitsevaan normiin. Toiset olivat opportunistisia, ehkä jopa kateellisia oppineille juutalaisille kollegoilleen, ja tarttuivat innokkaasti jokaiseen saamaansa tilaisuuteen. Toiset olivat kuitenkin ideologisia – esimerkiksi Bäumler ja Krieck olivat natseja, jotka vain odottivat Hitlerin valtaannousua.

Mitkä heidän motiivinsa olivatkin, yksi asia on varma: filosofien teoilla oli valtava kaikupohja. Filosofialla oli Saksassa ikoninen asema – sillä oli korkea asema kansakunnan perinnössä, hieman samaan tapaan kuin kuninkaallisella perheellä on Britanniassa. Filosofit olivat kuuluisuuksia.

Se, mitä he tekivät, kuinka he käyttäytyivät ja mitä ajatuksia he edistivät vaikutti suuresti saksalaiseen mielikuvitukseen.

Heidän yhteistyönsä antoi yhteiskunnalle voimakkaan viestin oikeutuksesta, syvällisestä tuesta moraalittomalle hallinnolle.

Liittoutuneet yrittivät vuonna 1945, kolmannen valtakunnan kukistuttua, puhdistaa Saksan yliopistot natsismista.

Nazi Germany FI oversatt.indd 53

Hitlerin egoismi filosofian suhteen paisui kuvitelmaksi, että hän itse oli suuri ajattelija. Hän alkoi todella pitää itseään ”filosofiführerinä”.

Hän väitti lukeneensa paljon kirjoja vankeusaikanaan Landsberg am Lechissä Baijerin osavaltioin lounaisosassa. Hän sanoi lukeneensa ”kaiken minkä sai käsiinsä”, Paul de Lagarden ja Houston Stewart Chamberlainin kaltaisten ajattelijoiden rasistisia ajatuksia kanonisoitujen filosofien, kuten ”Nietzsche [ja] Marx” lisäksi.

Hitlerin omin sanoin: ”Minulla oli vain yksi ilo: kirjani [...] Luin ja opiskelin paljon.”

Landbergissa hän kirjoitti (tulevan kakkosmiehensä) Rudolf Hessin avustamana Mein Kampfin. Hän esitteli siinä hirvittävän ”filosofiansa”. Hitler viittasi, joskin karkeasti, saksalaisen filosofisen tradition perustajahahmoihin, kuten Immanuel Kantiin: ”Olemme ehkä tietämättömiä ihmiskunnan arvokkaimmista henkisistä aarteista [...] meidän maailmankolkassamme juutalaiset olisivat eliminoineet [...]

Kantin välittömästi.” Hän väitti luke-

Yritykset jäivät kuitenkin tehottomiksi, ja entiset natsit jatkoivat useiden tiedekuntien johdossa.

Carl Schmitt, joka ei koskaan perunut näkemyksiään, ja Martin Heidegger, joka ei koskaan pyytänyt anteeksi rooliaan Hitlerin tukijana, kohosivat päin vastoin kansainvälisiksi tähdiksi. Heideggeriä itse asiassa ylistettäisiin 1900-luvun suurimpana filosofina, ja Carl Schmittiä sanottiin ”1900-luvun kuuluisaksi, ehkä keskustelluimmaksi saksalaiseksi juristiksi”.

neensa Arthur Schopenhaueria, palvoneensa Friedrich Nietzschen ”neroutta” ja pitäneensä Charles Darwinin saksalaisesta tulkinnasta.

Hitler vannoi myös rakkautta Friedrich Schillerin filosofiaan. Kuten yksi hänen lähimmistä ystävistään, liikemies Ernst Hanfstaengl, totesi: ”Hän pitää dramaattista vallankumouksellista Schilleriä parempana kuin olympolainen ja mietiskelevä Goethe.” ”Vahva mies on mahtavin yksin.”

Tästä tutusta lainauksesta Schillerin William Tellistä (I näytös, III kohtaus) tuli Mein Kampfin toisen osan nimi ja myös hänen mottonsa hänen myöhempinä vuosinaan Führerinä. Hitler tapasi itse asiassa heitellä monien Saksan kunnioitusta herättävien älykköjen nimiä kenraaleilleen.

Hän löysi myös antisemitismin säikeitä ja omi ajatuksia rodusta, kansallisvaltiosta ja sodasta – oman makaaberin projektinsa oikeutukseksi.

Mutta, kuten Hanfstaengl sen ilmaisi, Hitler ei ollut varsinainen filosofi, vaan ”nerouden baarimestari”.

Nykyään, kun Kurt Huber on unohdettu, Heideggerin ja Schmittin ajatuksia kunnioitetaan joissakin läntisen maailman arvostetuimmista instituutioista.

Yvonne Sherratt on Bristolin yliopiston lehtori.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJAT E Hitler’s Philosophers, Yvonne Sherratt

(Yale, 2014).

53

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin naislentäjät KIRJA

HITLERIN VALKYRIAT H Hävittäjä-ässä Hanna Reitsch, kuvassa 29-vuotiaana, tuki innokkaasti natsien hallintoa.

CLARE MULLEY

Clare Mulley kertoo Ellie Cawthornelle kirjastaan kahden natsi-Saksan puolesta lentäneen naiskoelentäjän erikoislaatuisista, yhdensuuntaisista elämistä

FRAN MONKS

”Tämä tarina korostaa Hitlerin hallinnon järjenvastaisia ristiriitaisuuksia” 54

Nazi Germany FI oversatt.indd 54

17.09.2018 10:04

T HAASTATTELU TÄSTÄ ON KYSE

Kaksi naista uhmasi odotuksia natsihallinnon miesvaltaisella ilmailualalla ja kohosi kuuluisuuteen koelentäjinä. Hanna Reitschin (1912–79) ja Melitta Schillerin (1903–45) arvostettu ja vaarallinen työ vei heidät kolmannen valtakunnan johtohahmojen yhteyteen, ja molemmat saivat natsi-Saksan sotilaskunniamerkin, rautaristin. Mutta kuten Clare Mulleyn kirja paljastaa, naisilla oli päinvastaiset asenteet natsismiin, mikä johdatti heidät dramaattisen erilaisiin tekoihin toisessa maailmansodassa.

GETTY IMAGES

Millainen symbolinen merkitys lentämisellä oli natsi-Saksassa?

Saksan ilmavoimat lakkautettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versaillesin rauhansopimuksen osana.

Koneet tuhottiin, ja moottorilennot kiellettiin. Sen seurauksena purjelentämisestä tuli kansakunnan uutta toiveurheilua. Se sai massat mukaansa: näytöksiä tuli seuraamaan 30 000 hengen yleisöjä.

Purjelentäminen oli isänmaallisen elpymisen ja vapauden symboli – Saksan tuhkasta nouseva feeniks.

Hitler lensi ensimmäisen kerran vuonna 1920. Avoimen kaksitason polttoainesäiliöiden väliin ahdettuna hän ei nauttinut kokemuksesta. Sää oli karmea, ja hän voi pahoin. Mutta hän tunnisti heti lentämisen suuren potentiaalin. Vapauden ja vallan sivumerkityksineen lentäminen ei ollut Hitlerille pelkkää urheilua tai kaupankäyntiä, se oli poliittinen koneisto.

Hänestä tuli vuonna 1932 ensimmäinen johtaja, joka aloitti vaalikampanjoinnin ilmassa, ja suurella teatraalisella lennokkuudella. Hän nousi taivaalle iltahämärässä, valot taivaalle loistaen. Natsipuolue käytti lentämistä jatkossa monin tavoin: he mainostivat puolueen jäsenlukuja zeppeliinien kyljessä ja levittivät lehtisiä lentokoneista ympäri maata.

Mitä olet saanut tietää näistä kahdesta merkittävästä naislentäjästä?

Molemmat olivat luonnostaan loistavia lentäjiä, mutta heidän uransa olivat uskomattoman erilaiset. Hanna Reitsch oli ensimmäinen nainen, joka lensi helikopteria, ja yksi hyvin harvoista naisista, jotka lensivät suihkumoottorilla varustettua Messerschmitt 163:a. Hän myös testasi

lentokoneita, joiden erikoissiivenkärjet oli suunniteltu leikkaamaan teräsvaijereita Lontoon ilmapuolustuksen sulkupallojen alapuolella. Hän otti valtavan henkilökohtaisen riskin törmäämällä vaijereihin tarkoituksella: se oli äärimmäisen rohkea teko. Hurjan onnettomuuden jälkeen, jossa hän raportin mukaan ”pyyhki nenänsä kasvoiltaan”, Hannasta tuli myös yksi ensimmäisistä plastiikkakirurgian potilaista.

Parhaiten Hanna tunnetaan luultavasti siitä, että hän oli yksi viimeisistä ihmisistä, jotka lensivät Berliiniin, kun puna-armeija piiritti kaupunkia sodan viimeisinä päivinä. Hänen konettaan oli tulitettu ja hänen lentäjätoverinsa oli tajuton verenhukasta, kun hän laskeutui Führerin bunkkerin lähelle. Hän vetosi Hitleriä sallimaan hänen lentää tämä turvaan, mutta Hitler kieltäytyi.

Melitta Schiller (myöhemmin von Stauffenberg) oppi lentämään samoilla vehreillä Sleesian rinteillä kuin Hanna.

Hänkin nautti lentämisen tunteesta ja vapaudesta. Mutta hän rakasti myös fysiikkaa sen takana, ja ohjaamossa hän sai yhdistää nämä kaksi hänelle tärkeää asiaa. Melitta lähti insinööritutkinnon suoritettuaan yhteen natsien tärkeimmistä ilmailututkimuskeskuksista. Hän vietti puolet ajastaan piirustuspöydän ääressä kehitellen uraauurtavia muutoksia Luftwaffelle ja toisen puolen testaamalla omia mallejaan. Syöksypommitus oli hänen erikoisalansa: lähes pystysuorat syöksyt erittäin suurella nopeudella. Se oli erittäin vaarallista: veri pakkautui raajoihin ja lentäjät olivat vaarassa pyörtyä. Pommitussyöksyn tekeminen oli melkoinen kokemus. Melitta teki niitä noin 1 500. Muut asiantuntijat eivät voineet uskoa, että yksi lentäjä voisi tehdä kaikki nämä testit, ja kun he huomasivat lentäjän olevan nainen, heidän ällistyksellään ei ollut rajoja.

”Hitler tunnisti heti lentämisen valtavan potentiaalin poliittisena koneistona.”

CLARE MULLEY

Clare Mulley kirjoittaa historiallisia teoksia ja elämäkertoja. Hän on kirjoittanut mm. The Spy Who Loved: The Secrets and Lives of Christine Granville (Pan Macmillan, 2013) ja The Woman Who Saved the Children: A Biography of Eglantyne Jebb (Oneworld, 2009)

Clare Mulley, valokuva otettu Lontoossa. ”Molemmat naiset olivat ylpeitä saksalaisia isänmaanystäviä, joilla oli vahva velvollisuudentunto. He kuitenkin omistautuivat hyvin erilaisille asioille: Hanna uudelle natsihallinnolle, Melitta paljon vanhemmalle ajatukselle Saksasta”, hän sanoo. Valokuva: Fran Monks

Mitä Hanna ja Melitta ajattelivat hallinnosta, jonka alaisina he työskentelivät?

Molemmat olivat ylpeitä saksalaisia ​​ patriootteja, joilla oli vahva velvollisuudentunne. He kuitenkin sitoutuivat hyvin erilaisiin asioihin: Hanna uudelle natsihallinnolle, Melitta paljon vanhemmalle ajatukselle Saksasta. He suhtautuivat natsismiin täysin vastakkaisista näkökulmista. Hanna oli mielissään päästessään jäseneksi Hitlerin puolueeseen, jonka hän katsoi tuovan takaisin kaupan, työpaikat ja ylpeyden isänmaasta. Silloinkin, kun hänen tietoonsa tuotiin, mitä keskitysleireillä tapahtui, hän katsoi hyvin mielellään toisaalle ja hyväksyi kritiikittömästi natsien asian. Sodan jälkeen Hanna väitti olevansa epäpoliit55

Nazi Germany FI oversatt.indd 55

17.09.2018 10:04

Melitta Schiller ohjaamossa (oikealla). Hän luovi ylöspäin yhdessä natsien tärkeimmistä ilmailututkimuskeskuksista ja teki lisäksi noin 1 500 syöksypommitustestiä. ”Nämä testit olivat äärimmäisen vaarallisia: lentäjät olivat suuressa vaarassa pyörtyä”, Clare Mulley sanoo.

GETTY IMAGES

tinen, ja häntä pidettiin, ehkä sukupuolensa vuoksi, naiivina. Mutta todellisuudessa hän teki aktiivisen valinnan tukea hallintoa, eikä hän siitä huolimatta, että hänet pantiin käymään läpi denatsifikaatioprosessi, koskaan muuttanut mielipidettään. Hannan sodan jälkeen kirjoittamat kirjeet paljastavat, että hän oli jyrkän antisemitistinen, ja hän kantoi rautaristiään sittenkin, kun se oli laitonta.

Melitta puolestaan suhtautui hallintoon alusta lähtien kriittisesti. Hänen tarinansa osoittaa, kuinka mutkikasta selviytyminen natsi-Saksassa saattoi olla.

Melittan isä oli ollut syntyjään juutalainen. Vuonna 1935 Nürnbergin lait tekivät hänen juutalaisista juuristaan – jotka eivät aikaisemmin olleet merkinneet Melittalle mitään – äkkiä poliittisesti merkittäviä. Melittan perhe oli kasvavassa vaarassa, joten suojellakseen heitä hän anoi ”kunnia-arjalaisen” statusta. Vakiinnuttamalla asemansa syöksypommituksen johtavana asiantuntijana Melitta teki itsestään korvaamattoman hallinnolle, mikä antoi painoa hänen hakemukselleen.

Miten natsien propagandakoneisto käytti näitä naisia?

Media kuvasi Hannan upeaksi ”fliegende Fräuleiniksi”, ja hänestä tuli melkoinen kuuluisuus. Hänet voi nähdä uutismateriaalissa Hitlerin syntymäpäiväkonsertista vuonna 1944. Omatekoisessa univormujäljitelmässään, jota rautaristi koristi, ja vaaleine,

tilanne. Hanna väitti myöhemmin, ettei Melittan työssä ollut mitään merkittävää, ja vihjasi jopa, ettei tämän rautaristi ollut oikea. Joten naisten välit olivat kaikkea muuta kuin lämpimät.

Uskoivatko nämä naiset, että heidän sukupuolensa teki heistä uranuurtajia?

Hanna ajoi yhtäläistä palkkaa ja mahdollisuuksia ja jopa valitti suoraan korkeille natsijohtajille seksismistä, jota hän koki.

Melitta taas piti itseään poikkeuksena sääntöön ja jopa sanoi, etteivät naislentäjät olleet suffragetteja. Hänellä ei raskaampien huoltensa keskellä ollut kiinnostusta naisasialle. Hän teki työpäivänsä koelentäjänä ja meni sitten kotiin, puki esiliinansa ja kokkasi päivällisen miehelleen.

kiharoine hiuksineen hän näytti hyvin hohdokkaalta, ja hyvin arjalaiselta.

Hanna lähti enemmän kuin mielellään mukaan hallinnon erilaisiin PRtempauksiin. Vuonna 1938 hänestä tuli, ensimmäinen ihminen, joka lensi helikopterilla sisätiloissa kansainvälisessä moottorinäyttelyssä, jonka tarkoitus oli esitellä kansakunnan uutta tulemista.

Hän astui ohjaamosta laskeuduttuaan ja teki natsitervehdyksen. Häntä käytettiin myös kohottamaan moraalia sodan aikana lähettämällä hänet piristämään joukkoja itärintamalla, kun sota meni huonosti.

Myös Melittaa pyydettiin tekemään PR-työtä, mutta hänen onnistui aina löytää jokin syy kieltäytyä. Lopulta hän taipui paineessa ja piti puheen Tukholmassa. Silloinkaan hän ei missään vaiheessa maininnut Hitleriä tai natsien hallintoa. Sen sijaan hän puhui maastaan epämääräisin, monitulkintaisin termein.

Miten heidän tiensä kohtasivat?

Mitä he ajattelivat toisistaan?

Voisi kuvitella, että natsien ainoat kaksi naiskoelentäjää olisivat tunteneet jonkinlaista sisaruutta, mutta todellisuudessa he eivät voineet sietää toisiaan.

Sanottiin, ettei Melitta suostunut edes juomaan teetä Hannan kanssa. Muutamia hyytäviä tapaamisia oli. Hanna suhtautui hyvin epäluuloisesti Melittaan ja tämän poliittisiin tavoitteisiin. Hän jopa vihjasi, että Melitta oli ehkä yrittänyt sabotoida sotaponnistuksia. Melittalle, jonka isä oli syntyjään juutalainen, tämä oli vakava

Mitä näiden kahden naisen urat kertovat meille natsihallinnon ristiriitaisuuksista?

Heidän tarinansa todella korostaa järjestelmän ristiriitaisuuksia. Natsit väittivät, että naisten ainoa paikka oli kotona: yksi iskulause kuului: Kinder, Küche, Kirche, eli ”Lapset, keittiö, kirkko”. He väittivät myös, ettei juutalaisille ollut minkäänlaista tehtävää. Silti he antoivat näille kahdelle naiselle – joista toinen oli puoliksi juutalainen – keskeisen aseman sotatyössä ja palkitsivat heidät sotilaskunniamerkki rautaristillä.

Muitakin ilmeisiä ristiriitaisuuksia on.

Hanna ei ollut puolueen jäsen, mutta hän oli kiihkeä natsi, joka piti antisemitistisen maailmankuvansa elämänsä loppuun asti eikä koskaan tuominnut natsien menetelmiä tai tekoja. Sen sijaan Melittan sotatyö oli natseille luultavasti arvokkaampaa, mutta hänet liitettiin vuonna 1944 Saksan kuuluisimpaan Hitlerin salamurhayritykseen [jota hänen lankonsa, Claus ja Berthold von Stauffenberg johtivat]. He olivat molemmat loistavia lentäjiä, suuria isänmaanystäviä ja uskomattoman rohkeita erilaisin tavoin, mutta he suhtautuivat natsien ohjelmaan hyvin eri tavoin.

Viime kädessä vastakohtaisuudet heidän uskomuksissaan, päätöksissään ja teoissaan juuri tekevät heidän tarinoistaan niin kiehtovia ja tärkeitä.

Hitlerin valkyriat, (The Women Who Flew for Hitler: The True Story of Hitler’s Valkyries), Claire Mulley (Like, 2018).

56

Nazi Germany FI oversatt.indd 56

17.09.2018 10:04

HITLERIN KOTONA

Natsihallinnon julman todellisuuden alkaessa avautua sen propagandistit hellivät innokkaasti kuvaa Hitleristä rauhantahtoisena koti-ihmisenä. Despina Stratigakos tutkii.

Vapaa-ajan asunto

GETTY IMAGES GETTY IMAGES

Berghof, noin v. 1938.

Hitlerin alppiasunto toimi usein taustana natsien tiedotustoiminnassa, jossa Hitleriä esitettiin hyvän­ tahtoisena baijerilaisena herrasmiehenä. Rakennus­ ta pommitettiin 1945, ja sen rauniot purettiin 1952.

Nazi Germany FI oversatt.indd 57

57

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin kotona

E

Natsit hellivät arkkitehtuurin, sisustussuunnittelun ja mediakuvausten kautta myyttiä yksityisestä Hitleristä rauhanomaisena kodin ihmisenä ja hyvänä naapurina.

LIBRARY OF CONGRESS/BRIDGEMAN

uroopan kaupungit paloivat ja juutalaisia suljettiin gettoihin 16. maaliskuuta 1941, kun New York Times Magazine julkaisi kuvitetun artikkelin Adolf Hitlerin vapaa-ajan asunnosta Berchtesgadenin Alpeilla.

Kirjeenvaihtaja C. Brooks Peters totesi neutraaliin sävyyn, että tulevien historioitsijoiden on syytä tutkia ”Führerin yksityisen ja henkilökohtaisen alueen” merkitystä; paikan, jossa hän sodankäyntiä koskevien keskustelujen lomassa ”teki kävelyretkiä majesteettisilla vuoristopoluilla kolmen lammaskoiransa kanssa”.

Olemme yli 70 vuoden ajan jättäneet huomiotta Petersin neuvon suhtautua vakavuudella Hitlerin kotielämään.

Ajatellessamme Hitlerin poliittisen vallan näyttämöitä, kuvittelemme todennäköisemmin mielessämme Nürnbergin puoluepäivät kuin hänen olohuoneensa.

Mutta natsit hellivät arkkitehtuurin, sisustussuunnittelun ja mediakuvausten kautta myyttiä yksityisestä Hitleristä rauhanomaisena kodin ihmisenä ja hyvänä naapurina. Tätä kuvaa käytettiin toisen maailmansodan alla strategisesti ja tehokkaasti sekä Saksassa että ulkomailla diktaattorin julkisen kuvan etäännyttämiseksi hänen väkivaltaisista, brutaaleista toimintatavoistaan. Vielä sodan puhkeamisen jälkeenkään myötämielinen vaikutelma Führeristä vapaa-ajalla leikkimässä koirien ja lasten kanssa ei heti haihtunut.

Hitler käytti kolmannessa valtakunnassa kolmea asuntoa: Berliinin vanhaa valtakunnankansliaa, Münchenin asuntoaan ja Haus Wachenfeldia (myöh. Berghof), vapaa-ajan vuoristoasuntoaan Obersalzbergissa. Kaikki kolme remontoitiin perusteellisesti 1930-luvun puolivälissä, ja ne edesauttoivat uuden, sofistikoituneemman henkilökuvan luomisessa.

58

Nazi Germany FI oversatt.indd 58

17.09.2018 10:04

Konttorin kunnostus

VASEMMALLA: Hitlerin työhuone vanhassa valtakunnankansliassa, n. 1935, sisustussuunnittelija Gerdy Troostin uudistamana.

Designia valtakunnalle

YLLÄ: Münchenin suunnitelmien hahmottelua Gerdy Troostin ja arkkitehti Leonhard Gallin (Atelier Troostin osakas) kanssa, 1935.

Vivahdus ylellisyyttä

ALH. VAS: Vastaanottosalin kuvioitu matto, jonka Hitler kerskui napan­ neensa Kansainliitolta.

Vanha valtakunnankanslia,

Hitlerin Berliinin-asunto, kunnostettuna hehkuttamaan hänen suuria tavoitteitaan.

Vanha valtakunnankanslia Berliinin Wilhelmstrassella oli ollut Saksan kanslerien virallisena virka-asuntona vuodesta 1871. Tultuaan nimitetyksi kansleriksi vuonna 1933 Hitler kieltäytyi muuttamasta sinne, koska hän suhtautui herkkätunteisesti siihen, mitä (hänen silmissään) ”nuhjuinen” palatsi kertoisi hänestä. Valtakunnankanslia sijaitsi hallintoalueen sydämessä, ja Hitler tunsi, että rakennuksilla, kanslerin virka-asunto mukaan luettuna, oli oma osansa esitettävänään Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeen menetetyn diplomaattisen arvovallan palauttamisessa.

Hän palkkasi siksi müncheniläisen

arkkitehti Paul Ludwig Troostin uudistamaan sen julkiset ja yksityiset tilat. Kun Troost kuoli tammikuussa 1934, työtä jatkoi hänen leskensä Gerdy, joka perusti uuden sisustusyrityksen, Atelier Troostin.

Hänestä oli siten tuleva Hitlerin pääsisustaja.

Hallitseva elementti vanhan valtakunnankanslian uusittujen julkisten tilojen pääaulassa, jossa Hitler viihdytti ulkomaisia diplomaatteja ja toimittajia, oli valtava persialaiskuvioinen matto. Hitler tapasi mielellään kertoa tarinan, että Kansainliitto oli alun perin tilannut ylellisen maton Geneven päämajaansa,

mutta maton valmistuttua Kansainliiton varat olivat olleet vähissä eikä se ollut pystynyt maksamaan, joten Hitler oli hankkinut sen virka-asuntoonsa. Hän esitteli näin itsensä – epäilemättä piikkinä Saksan vetäytymisestä Kansainliitosta lokakuussa 1933 – miehenä, joka kirjaimellisesti veti maton liiton jalkojen alta.

Hitler väitti maksaneensa vanhan valtakunnankanslian remontin henkilökohtaisesti palveluksena kansakunnalle. Gerdy Troostin laskut kuitenkin paljastavat, että laskun maksoivat etupäässä lamakauden otteessa pyristelevät saksalaiset veronmaksajat.

59

Nazi Germany FI oversatt.indd 59

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin kotona

Hienostunut vaikutelma

Tapaaminen Neville Chamber­ lainin kanssa Prinzregentenplatz 16:n huolella sisustetussa, ylellisessä yhdeksän huoneen asunnossa, 1938.

Prinzregentenplatz 16 Myös Prinzregentenplatz 16:n luksusasunto, jonne Hitler asettui lokakuussa 1929, viestitti palopuheita pitävän polii­ti­kon kunniallisesta asemasta kaupungin paremmissa piireissä. Huoneisto käsitti kokonaisen kerroksen vaikuttavassa viisikerroksisessa jugendrakennuksessa, jonka oli suunnitellut müncheniläinen arkkitehti Franz Popp 1907–08.

Hitler antoi tammikuussa 1935 Atelier Troostille toimeksiannon tilavan Münchenin asunnon remontoinnista 120 000 silloisen Reichsmarkin muhkeaan hintaan – summa oli kymmenkertainen saksalaisen lääkärin vuosipalkkaan verrattuna kyseisenä vuonna. Kun asunto oli 25. huhtikuuta 1935 lähellä valmistumistaan, Daily Telegraph julkaisi artikkelin remontista väittäen, että Führer valvoi töitä ja ”kaikki kalusteet ja sisustukset oli toteutettu Herr Hitlerin omien suunnitelmien mukaisesti”.

Koska artikkelin lähde oli todennäköisesti natsien oma lehdistötoimisto, virheellinen tieto Hitleristä luovan työn takana vaikuttaa tarkoitukselliselta. Artikkeli kertoi Führerin rakkaudesta saksalaiseen taiteeseen ja intohimosta musiikkiin; lukijat saivat tietää, että ”asunnon sisustus noudatti saksalaista sinisen, kullan ja valkoisen sankarillista väriteemaa, jonka Wagnerin oopperat olivat tehneet tunnetuksi, ja kalusteet edustivat samaa tyyliä”. Hitler kuvattiin näin kotinsa uudistustöiden kautta kyvykkääksi taiteilijaksi ja säveltäjäksi. Vaikka artikkeli vihjasi vaurauteen, se antoi myös vaikutelman miehestä, joka oli niin omistautunut taiteelle ja kulttuurille, että hänen tyynyjensä värikin kertoi hänen idealismistaan.

Neville Chamberlain tapasi Hitlerin yksityisesti tämän Münchenin asunnolla syyskuun 30. päivän aamuna 1938. Hitler, Chamberlain, Benito Mussolini ja Ranskan pääministeri Édouard Daladier olivat edellisenä päivänä väitelleet ja lopulta allekirjoittaneet Münchenin sopimuksen, joka sinetöi Tšekkoslovakian pilkkomisen. Chamberlain tapasi Hitlerin yksityisesti pyytääkseen tätä allekirjoittamaan lisäjulkilausuman, että Münchenin sopimus ja vuonna 1935 allekirjoitettu Britannian-Saksan laivastosopimus symbolisoivat kansakuntien tahtoa olla enää koskaan päätymättä sotaan toisiaan vastaan.

Heinrich Hoffmann, Hitlerin valokuvaaja, tallensi kahden johtajan tapaamisen.

Julkisuudessa levitetyssä kuvassa (yllä) Chamberlain, Hitler ja Paul Schmidt, Hitlerin tulkki, istuvat olohuoneessa. Hitler hallitsee kuvien keskustaa hienostuneisuuden tunnusmerkit ympärillään: hyllyittäin hienoja kirjoja sekä saksalaisia ja renessanssin maalauksia ja veistoksia.

Chamberlain oli heidän keskustelunsa aikana pyytänyt, että jos Tšekkoslovakia vastustaisi sen osan liittämistä Saksaan, sen naiset ja lapset säästettäisiin ilmahyökkäyksiltä. Hitler vastasi inhoavansa ajatusta, että vauvoja surmattiin pommeilla. Valokuvassa huolellisesti valitut esineet Hitlerin ympärillä näyttävät vahvistavan Chamberlainin tavoittelemaa vakuutusta: ne luovat vaikutelmaa, että hän neuvotteli miehen kanssa, joka ymmärsi Euroopan suurimpia kulttuuriarvoja ja tunsi ne omikseen.

Berghofin suuri sali oli Hitlerin suunnitelmissa paikka, jossa hän hallitsisi imperiumia oman olohuoneensa sohvalta.

PHOTOSHOT/GETTY IMAGES

Hitlerin taidetta täyteen ahdettu Münchenin asunto korosti kunniallisuutta ja hyvää makua.

60

Nazi Germany FI oversatt.indd 60

17.09.2018 10:04

Despootti kotonaan

VASEMMALLA: Berghofin ylellisesti sisustettu suuri sali 1930-luvun lopulla.

Useat julkaisut, kuten Life ja Homes & Gardens, kuvasivat Hitlerin alppikotia artikkeleissaan.

Itsevaltiaan inhimillistämistä

YLLÄ: Propaganda esitti tunteilevan johtajan leikkimässä eläinten ja lasten kanssa alppihuvilan ikuisessa kesässä.

Lupaus paratiisista

VAS. ALLA: Terassinäkymä, 1938 Kuvia johtajasta ja tällaisesta luonnonkau­ neudesta käytettiin vahvistamaan käsityksiä hänen Saksastaan ”luvattu­ na maana”.

Haus Wachenfeld: Berghof

Myy mielikuvaa kotielämästä vapaa-ajalla hänen linnoitetussa vuoristokodissaan.

Melkein heti Münchenin asunnon töiden loppuunviemisen jälkeen Hitler aloitti Haus Wachenfeldin mittavan laajennuksen ja remontin Obersalzbergissa, paikassa jonka useimmat saksalaiset mielsivät johtajansa kodiksi. Työt alkoivat vuoden 1935 lopussa ja valmistuivat seuraavana kesänä. Kerran vaatimaton alppimaja oli nyt Berghof, suuri ja huolella vartioitu kompleksi. Rakenteiden laajentamisen hoiti Hitlerin ehdotusten mukaisesti baijerilainen arkkitehti Alois Degano; sisustuksen teki Atelier Troost, niin ikään läheisessä yhteistyössä Hitlerin kanssa.

Kuvia Berghofista ja sen onnellisesta omistajasta, useimmat Hoffmannin ottamia, levitettiin ja kerättiin runsaasti kolmannen valtakunnan aikana.

Vuoristokodin tehtävä oli inhimillistää Saksan johtaja tämän eläin- ja lapsikontaktien kautta. Hoffmannin kamera vangitsi Führerin jakamassa vapaa-aikanaan herkkupaloja peuroille ja pikkulapsille Alppien ikuiselta vaikuttavassa auringonpaisteessa. Tällaisessa viralli-

sessa propagandassa ja monissa kaupallisissa Hitlerin alppimajaa kuvaavissa tuotteissa saksalaiset elättelivät fantasioita ihanteellisesta kotielämästä täydellisessä luonnonympäristössä. Nämä ”kotoiset” kuvat lupasivat onnen ja vaurauden maata kärsimyksen vuosien jälkeen, kauneutta kiedottuna hallinnon sodan ja tuhon toimintatapoihin. Obersalzbergista tuli kymmenilletuhansille saksalaisille myös pyhiinvaelluspaikka, jossa saattoi ehkä nähdä tai jopa koskettaa kansakunnan ”pelastajaa”.

Muulle maailmalle uudistettu Berghof julisti Hitlerin kypsymistä ja itsevarmuutta: sen vaikuttavissa ja huolella valituissa tiloissa Saksan johtaja tapasi prinssejä ja kuninkaita, pääministereitä ja marsalkkoja, ministereitä ja suurlähettiläitä. Siellä neuvoteltiin Euroopan mahtavien kanssa, jotka olivat Hitlerin ja hänen Suur-Saksaunelmansa tiellä.

Kuten koko remontin, myös suuren salin – Berghofin keskipisteen – tehtävä oli kertoa ”uudesta” Hitleristä, ei entisestä

korpraalista, joka lietsoi kapinaa oluttuvissa, tai diktaattorista, joka eliminoi kylmästi vastustajansa, vaan mahtavasta, sivistyneestä ja ennen kaikkea luotettavasta valtiomiehestä.

Hitler vietti vuoristokodissaan yli kolmanneksen 12 vallassaolovuodestaan. Sotakaan ei vaikuttanut riittävältä syyltä uhrata sen mukavuudet, ja vuodesta 1939 Berghofista tuli sotilaallinen päämaja, josta hän johti taisteluja ja suunnitteli strategiaa.

Hitleriä on sanottu etätyön uranuurtajaksi, ja suuri sali oli hänen suunnitelmissaan paikka, jossa hän hallitsisi imperiumia oman olohuoneensa sohvalta.

Despina Stratigakos on arkkitehtuurihistorioitsija ja professori Buffalon yliopistossa, New Yorkin valtionyliopistossa. Hän on kirjoittanut teoksen Hitler at Home (Yale University Press, 2017).

61

Nazi Germany FI oversatt.indd 61

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin karisma

Koin lähes apokalyptisen näyn, jota en ole koskaan voinut unohtaa. Maan koko pinta näytti levittäytyvän edessäni kuin pallonpuolisko, joka äkkiä halkeaa auki keskeltä, ja siitä purkautuu niin voimakas vesisuihku, että se koskettaa taivasta ja ravistelee Maata.

Leni Riefenstahl, propagandafilmin Tahdon riemuvoitto ohjaaja, kuvailee Hitlerin puheen kuuntelemista.

Huomion keskipiste

62

Hitler puhuu, ja ihmiset kuuntelevat Braunes Hausissa, Münchenissä, n.

1930. ”Hänen laskelmointinsa… miten parhaiten manipuloida tavallisten saksalaisten tunteita, oli hyvin sofistikoitunutta,” Laurence Rees sanoo.

Nazi Germany FI oversatt.indd 62

17.09.2018 10:04

HITLERIN SYNKKÄ

KARISMA Hitler oli paljon enemmän kuin yleisen käsityksen raivopäinen mielipuoli, Laurence Rees väittää. Hän oli karismaattinen poliitikko, loistava kansan pelkojen ja toiveiden tulkitsija.

AKG IMAGES

P

Nazi Germany FI oversatt.indd 63

ysähdy hetkeksi ja ajattele Adolf Hitleriä. Kuvittele hänet mielessäsi. Kenet näet?

Uskon, että näet hyvin samanlaisen olennon kuin Hitlerin henkilöhahmo elokuvassa Perikato (2004). Huutavan, aggressiivisen, tasapainottoman miehen.

Führeriä elokuvassa esittävä Hugo Ganz huusi ja vapisi niin paljon, että yhdestä filmin avainkohtauksista on tullut nettimeemi Ganzin raivoamiseen sovitetuilla huumoritekstityksillä.

Mutta vaikka on totta, että Hitler oli lähes kadottanut järkensä viimeisinä päivinään, se ei kerro koko tarinaa. Lisäksi tämä mielikuva palvelee harrasta toivetta, jollaista uskon useimpien meistä salaa vaalivan.

Haluamme, että Hitler olisi ollut hullu, alusta loppuun. Haluamme, että Hitler oli hullu, koska se tekee hänen hirviömäisistä rikoksistaan – erityisesti toisen maailmansodan aikana – helppoja selittää.

Se on ihan yksinkertaista, voimme lohdutella itseämme: Hitler oli hullu, joka jotenkin hypnotisoi miljoonat tavalliset saksalaiset tekemään asioita vastoin parempaa tietoaan. No, hän ei ollut hullu, eikä hän hypnotisoinut ketään.

63

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin karisma Hitleristä tuli Saksan liittokansleri tammikuussa 1933 demokratian tietä.

Suuri osa Saksan eliitistä – teräviä, älykkäitä ihmisiä – päätti tukea häntä.

Miksi he olisivat tukeneet mielipuolta? Ja Hitlerin tapa käyttäytyä vuosina 1930–1933 osoitti, että hän oli taitava – mutta täysin häikäilemätön – poliitikko. Hänen laskelmointinsa siitä, missä valta Saksassa todella oli ja miten parhaiten manipuloida tavallisten saksalaisten tunteita, oli äärimmäisen taitavaa.

Demokraattiset voitot

1930-luvulla, kirjoitti: ”Hitlerin menestys valtakamppailussa johtui paljolti siitä, että hän heijasti heidän [eli kannattajiensa] alitajuista mieltä ja kykeni ilmaisemaan sanoin, mitä tämä alitajuinen mieli tunsi haluavansa.”

Näkemyksen vahvistaa Konrad Heiden, joka kuuli Hitlerin puhuvan monta kertaa 1920-luvulla: ”Hänen puheensa ovat näiden joukkojen sielun päiväunelma... Puheet alkavat aina pessimistisesti ja päättyvät riemukkaaseen pelastukseen, voitonriemuiseen onnelliseen loppuun; ne voi usein osoittaa vääräksi järjellä, mutta ne noudattavat alitajunnan paljon mahtavampaa logiikkaa, jota mikään kumoaminen ei kosketa... Hitler on puhunut tämän päivän massojen sanattomasta terrorista...”

Spaunin ja Kleinin kaltaiset ihmiset olivat jo altistuneet pitämään Hitleriä karismaattisena, koska he jo uskoivat suureen osaan Hitlerin ajamista poliittisista linjoista. Niin uskoi myös Albert Speer, joka osallistui Hitlerin kokoukseen ensimmäisen kerran 1930-luvun alussa: ”Olen täysin melkein fyysisen innostuksen aallon lumoissa, jota tämä puhuja piti yllä lauseesta lauseeseen... Hitler ei lopuksi tuntunut enää puhuvan vakuuttaakseen; hän näytti pikemminkin tuntevan, että hän ilmaisi sen, mitä yleisö, nyt yhtenäinen massa, odotti häneltä.”

Mutta niihin, jotka eivät uskoneet hänen ajamaansa politiikkaan, Hitlerillä ei ollut minkäänlaista karismaattista otetta.

Esimerkiksi Josef Felder kauhistui kuunnellessaan Hitlerin vihavuodatusta juutalaisia vastaan: ”Kun lähdin kokouksesta, me kokoonnuimme ryhmiin keskustelemaan. Ja sanoin ystävälleni: 'Vaikutelmani tuon puheen jälkeen on, että

toivon, ettei tämä mies, Hitler, koskaan saa poliittista valtaa.' Me olimme siitä kaikki samaa mieltä.” Herbert Richter, ensimmäisen maailmansodan veteraani, törmäsi Hitleriin kahvilassa Münchenissä ja ”inhosin häntä heti” hänen ”karhean äänensä” vuoksi ja koska hän ”huudahteli todella äärimmäisen yksinkertaisia” poliittisia ajatuksia. Richter piti myös Hitlerin ulkonäköä ”aika hullunkurisena hassuine pikku viiksineen”, ja ”puistattavana” ”eikä ihan normaalina”.

Mutta jos Hitler sai kontaktin yleisöönsä, hän rakensi sen varaan monin eri tavoin lujittaakseen karismaattista yhteyttään.

Mikä olennaisinta, Hitler oli aina varma arvioistaan. Hän ei koskaan ilmaissut yleisölleen epävarmuutta mistään. Hän tunsi ongelmat, joitka Saksa kohtasi, ja hän sanoi tietävänsä ratkaisut. Hän esitti itsensä lisäksi sankarihahmona – yksinkertaisena, rohkeana ensimmäisen maailmansodan sotilaana – joka halusi tukijoidensa ”uskovan” häneen. Tämän seurauksena natsien tukijat maalasivat jopa rienaavia vertauksia Hitleristä ja Jeesuksesta – molemmat olivat olleet kolmenkymmenen seistessään ”saarnaamassa”, ja molemmat etsivät ”pelastusta” kansalleen.

Hitler keräsi lisäksi valtavasti täysin aitoa tukea. Hänen näkemyksensä olivat samanlaisia kuin valtavalla osalla Saksan väestöstä. Se on käsittämätöntä, jos hyväksymme todeksi kuvauksen Hitleristä karjuvana mielipuolena.

Olen tehnyt dokumenttielokuvia ja kirjoittanut kirjoja natseista ja toisesta maailmansodasta nyt yli 25 vuoden ajan ja tavannut satoja ihmisiä, jotka elivät siihen aikaan – myös monia, jotka olivat olleet henkilökohtaisissa tekemisissä Adolf Hitlerin kanssa. Ja heidän maalaamansa kuva Führeristä on paljon monisärmäisempi ja vivahteikkaampi kuin Perikadon vaahtosuinen hullu. Erityisesti monet Umpikujassa puhuvat uskomattomasta ”karismasta”, jota Mutta vuonna 1928, yhdeksän vuotta sen he tunsivat Hitlerillä olevan. jälkeen, kun Hitler oli ollut ensimmäisen Esimerkiksi Fridolin von Spaun tapasi kerran tekemisissä Saksan työväenpuoluHitlerin natsien kannattajien päivällisillä een kanssa – josta tuli Saksan kansallisso1930-luvun alussa. Kun Spaun näki sialistinen työväenpuolue, lyhennettynä Hitlerin tuijottavan häntä, hänestä tuntui natsit – ja seitsemän vuotta sen jälkeen, kun kuin tämän silmät olisivat nähneet suoraan hänestä tuli puolueen johtaja, natsipuolue hänen syvimpiin ajatuksiinsa. Ja kun Hitler näytti polkevan paikoillaan Saksan piti kiinni Spaunin tuolin selkänojasta, politiikassa. Vuoden 1928 vaaleissa natsit Spaun tunsi ”värinän välittyvän minuun saivat vain 2,6 % äänistä – joten yli 97 % hänen sormistaan. Minä todella tunsin sen. saksalaisista äänestäjistä torjui sen Mutta se ei ollut hermostollista karismaattisen vedon, mitä vapinaa. Tunsin pikemminEn ollut nähnyt miestä koskaan Hitlerillä olikin. Oli selvää, että kin, että tämä mies, tämä Hitler epäonnistuisi, ellei hän ruumis, on ainoa väline ennen, ja siellä minä istuin, pystyisi koskettamaan saksalaisten toteuttaa suuri, kaikkivaltias suurta massaa. tahto täällä Maan päällä. muukalaisena muukalaisten Tarvittiin Wall Streetin Minusta se on ihme.” Ja Emil keskuudessa. Näin miehen hieman pörssiromahdus ja 1930-luvun Klein, joka kuuli Hitlerin puhuvan oluttuvassa ennen puoltayötä hänen puhuttuaan alun ankara talouslama, ennen kuin miljoonat saksalaiset alkoivat Münchenissä 1920-luvulla, kolme tuntia, likomärkänä hiestä, tuntea Hitlerin vetovoiman. uskoo, että Hitleristä ”säteili Yhtäkkiä ihmisille, kuten opiskelisellaista karismaa, että ihmiset sädehtivänä.

Naapurini uskoi ja Jutta Ruedigerille, Hitlerin kutsu uskoivat mitä tahansa, mitä kansalliseen elpymiseen alkoi hän sanoi.” nähneensä halokehän hänen tuntua ”pelastuksen tuojalta”. Niin Spaunin ja Kleinin kaltaisilpäänsä ympärillä ja kokeneensa suuresti, että vuonna 1932 natsit ta silminnäkijöiltä opimme, olivat äkkiä Saksan suurin että karisma on ennen kaikkea jotakin tavanomaisen ylittävää. poliittinen puolue. Mutta sitten yhteyden saamista ihmisiin.

Hitler ja natsit tuntuivat törmääKukaan ei voi olla karismaattivän tiilimuuriin – presidentti nen autiolla saarella. Karisma Julius Streicher, antisemitistisen lehden Der Stürmer Hindenburgiin. Valtiosihteeri Otto syntyy suhteessa. Sir Nevile julkaisija, joka kuuli Hitlerin puhuvan 1920-luvun alussa.

Meissner raportoi Hindenburgin Henderson, Iso-Britannian Hänet teloitettiin sotarikoksista vuonna 1946. sanoneen Hitlerille 13. elokuuta suurlähettiläs Berliinissä 64

Nazi Germany FI oversatt.indd 64

17.09.2018 10:04

AKG IMAGES

Suuri puhuja

Hitler puhuu vuoden 1930 valtiopäivävaalien vaalipäivänä sotilassoittokunnan säestämässä natsien puoluekokouksessa.

65

Nazi Germany FI oversatt.indd 65

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin karisma

Olin usein silloisen ulkoministeri Stresemannin seurassa. Hän oli liberaali, oikeistoliberaali. Muistan oikein hyvin. Oli helluntai 1929. Eräänä iltana Stresemann alkoi puhua Hitleristä ja sanoi: ’Hän on Saksan vaarallisin mies. Hänellä on paholaisen puhelahjat. Hänellä on ainutlaatuinen joukkopsykologinen vaisto.

Kun minä jään eläkkeelle, lähden matkustamaan halki Saksan ja hankkiudun eroon siitä miehestä.’ Paikalla oli myös muutamia miehiä ulkoministeriöstä. Me emme ymmärtäneet Stresemannia.

Kysyimme: ’Sekö pikkupuolue? Anna kaverin huudella.’

ALAMY/AKG IMAGES

Theodor Eschenburg, saksalainen politiikantutkija. Stresemann kuoli lokakuussa 1929, vain päiviä ennen Wall Streetin pörssiromahdusta.

66

Nazi Germany FI oversatt.indd 66

17.09.2018 10:04

Vallantavoittelija

ALLA: Hitleristä tuli kansleri Paul von Hindenburgin presidenttikaudella (kuvassa vasemmalla) 1933 OIKEALLA: Franz von Papen, itsekin Saksan entinen kansleri, uskoi että natsien johtaja oli valvottavissa, jos hänestä tehtäisiin kansleri.

1932: ”Hän [Hindenburg] ei voinut perustella Jumalan, omatuntonsa tai isänmaansa edessä koko hallituksen arvovallan antamista yhdelle puolueelle, varsinkaan puolueelle, joka suhtautui ennakkoluuloisesti ihmisiin, joiden mielipiteet olivat erilaisia kuin heidän omansa.”

Tänä kriittisenä ajanjaksona (Hindenburgin kieltäytymisestä aina Hitlerin lopulliseen nimitykseen kansleriksi tammikuussa 1933) kaksi erilaista käsitystä Hitlerin karismasta löysi toisensa – ja Hitleristä paljastui prosessissa aivan toisenlainen puoli kuin Perikadon kuolaava, epäpätevä poliitikko.

Hitler oli näiden kuukausien aikana vaikuttavampi kuin koskaan sellaisille omistautuneille kannattajilleen kuin Joseph. Hän keskusteli Hindenburgin kieltäytymisen seurauksista natsikollegojensa kanssa elokuussa 1932. ”Hitlerin hermot pitävät”, Goebbels raportoi päiväkirjaansa. ”Hän on näiden masinointien yläpuolella. Joten minä rakastan häntä.” Hitler uhkui varmuutta, että kaikki kääntyisi hyvin, ja sanoi joulukuussa 1932 aikovansa yhä odottaa, kunnes kanslerin virkaa tarjottaisiin hänelle. Hän lupasi: ”Se päivä tulee – se on luultavasti lähempänä kuin uskommekaan.” Menestys riippui ”yhtenäisyydestämme ja horjumattomasta uskostamme voittoon; se riippuu meidän johdostamme”.

Mystinen messias

Mutta Hitlerin kannattajien paistatellessa hänen vetovoimassaan, Saksan kanslerin, Franz von Papenin, oli vaikea nähdä, mistä koko häly nousi. Von Papen myönsi Münchenissä lokakuussa 1932, ettei Hitler ollut kuin ”tavallinen poliitikko”, eikä natsiliike ollut kuin ”tavallinen” poliittinen puolue. Hän puhui natsipuolueesta ”poliittisena alueena” jonka kannattajat harjoittivat ”mystistä messiaanista uskoa” Hitleriin. Mutta myöntäessään, että miljoonat saksalaiset nyt näkivät Hitlerin ”mystisenä messiaana”, von Papen itse oli immuuni Hitlerin karismalle. Tavatessaan Hitlerin ensi kerran kesällä 1932 hän piti tätä ”merkillisen mitäänsanomattomana”. Hitler ei

Hän näytti tien, ainoan jäljellä olevan historian tuhotuille kansoille, uuden, tuiman alun syvimmistä pohjamudista rohkeuden, uskon, toimintavalmiuden, kovan työn ja omistautumisen kautta kohti suurta, kirkasta, yhteistä päämäärää...

Hans Frank , joka kuuli Hitler puhuvan vuonna 1920 ja josta tuli myöhemmin johtava natsi. Hänet teloitettiin sotarikoksista vuonna 1946

Nazi Germany FI oversatt.indd 67

67

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Hitlerin karisma Kansan mies

Hitler kuvassa Obersalzbergin vuoristohuvilansa lähellä vuonna 1935. Hän oli niin suosittu, että jotkut kannattajat vertasivat häntä Jeesukseen.

68

Nazi Germany FI oversatt.indd 68

Mitättömin pikkurakki, jonka olen nähnyt.

Pääministeri Neville Chamberlain kuvaa Hitleriä kirjeessä sisarelleen, 1938.

Ja sitten tuli Hitlerin mestarillinen veto.

Hän ymmärsi paremmin kuin lähes kukaan ajoituksen merkityksen kaikessa poliittisessa päätöksenteossa, ja hän määräsi nyt natsit ylimitoitetulta vaikuttavaan jättiponnistukseen pienen LippeDetmoldin osavaltion aluevaaleissa 15. tammikuuta 1933. Taktiikka toimi. Kun tulokset julkistettiin, natsien ääniosuus oli kasvanut noin 20 prosentilla – 33 000 äänestä 39 000:een. Näytti siltä, että natsit pystyivät yhä lisäämään kannatustaan.

Iltapäivällä sunnuntaina 29. tammikuuta 1933 Hindenburg suostui nimittämään Hitlerin kansleriksi ja von Papenin varakansleriksi, ja miehet astuivat virkaan seuraavana päivänä. Joseph Felder muisteli: ”Me uskoimme voivamme silti hallita häntä [Hitleriä] parlamentin kautta – täyttä hulluutta.”

Hitlerin kannattajille, kuten Reinhard Spitzylle hetki oli merkki demokratian loppumisesta Saksassa. Se ilahdutti häntä. ”En ole koskaan ollut demokraatti”, Spitzy sanoi. ”Uskon, että maata pitäisi hallita kuin isoa yhtiötä. Se tarkoittaa jonkinlaista asiantuntijoiden neuvostoa ja niin edelleen, mutta minä en uskonut parlamentin osaan.

Kun meillä oli hirvittävä kriisi, kuten talouskriisi, ja nälkää ja työttömyyttä,

Laurence Rees on tunnustettu historioitsija ja dokumenttiohjaaja. Hän on erikoistunut toiseen maailmansotaan ja kolmanteen valtakuntaan.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJA E Hitler’s Charisma: Leading Millions

Into the Abyss, Laurence Rees (Vintage, 2014).

GETTY IMAGES

tullut ”upseerien luokasta” ja vaikutti von Papenista ”täydelliseltä pikkuporvarilta pikku viiksineen ja omituisine kampauksineen”. Yhtä torjuvasti suhtautui presidentti Hindenburg, joka sanoi Hitleriä ”böömiläiskorpraaliksi”.

Sitten, marraskuun 1932 vaaleissa, natsien ääniosuus putosi 4 prosenttiyksikköä 33 prosenttiin, kun kommunistipuolueen osuus kasvoi 2 miljoonalla äänellä.

Näytti siltä, että natsien kannatus oli ohittanut huippunsa. Mutta Saksan eliitti oli enemmän huolissaan kommunismin vaaroista kuin natsismin. Ilman natseja jossakin muodossa mukana autoritäärisessä hallituksessa, joka huolehtisi kommunismista mielellään, muutokselle ei saataisi mandaattia kannatuksesta.

Hitler ei edelleenkään tehnyt vaikutusta presidentti Hindenburgiin, mutta tämä alkoi nyt nähdä Hitlerin mahdollisena kanslerina. Ja presidentin syyt muuttaa mielensä olivat täysin pragmaattiset.

Tärkein oli von Papenin tarjous ryhtyä varakansleriksi. Hän tarjoutui toimimaan Hitlerin varakanslerina hallituksessa, jossa natseille annettaisiin vain vähemmistöosuus salkuista. Sitten oli Hindenburgin ikä – hän täytti 85 joulukuussa 1932 (ja kuolisi 18 kuukautta myöhemmin). ”Hän tunsi ikänsä”, sanoi valtiopäiväedustajaksi 1932 valittu Josef Felder. ”Ja hän ymmärsi, että hänestä oli tulossa fyysisesti heikompi, hyvin paljon heikompi.” Hän jaksoi tuskin enää kantaa marsalkansauvaansa.”

Hindenburgin poika Oskar kannatti myös ajatusta Hitleristä kanslerina ja von Papenista varakanslerina, ja hän myös vaikutti isäänsä.

sellaisella hetkellä me kaipasimme uutta pääjohtajaa, niin kuin suuryhtiöissä tapahtuu. Mies etsitään, ja hänen on pantava koko homma kasaan.”

Hitlerin kannattajille tämä oli siihen mennessä vahvin todiste hänen vallastaan karismaattisena johtajana. Kun oli näyttänyt mahdottomalta, että hänestä voisi tulla kansleri, hän oli pyytänyt heitä uskomaan. Ja nyt hän oli kansleri. Kun häntä myöhemmin saatettiin epäillä, monet katsoivat taaksepäin tähän hetkeen ja muistivat, että hän oli ollut oikeassa ja he väärässä. Nyt he luottivat häneen. Kun hän pyysi heitä jälleen uskomaan, he kuuntelivat. Von Papen sai puolestaan pian huomata, että hän oli tehnyt yhden historian näyttävimmistä poliittisista virhearvioista. (Hän erosi virastaan sivuraiteelle jouduttuaan, ja hänestä tehtiin Itävallan suurlähettiläs.)

Opimme mielestäni montakin tärkeää asiaa tarinasta Hitlerin nimityksestä Saksan kansleriksi tammikuussa 1933.

Saamme nähdä, että Hitler oli vaistomainen ja äärimmäisen voimakas poliitikko – valovuosien päässä Perikadon murtuneesta, sekopäisestä miehestä. Ja ennen kaikkea näemme olosuhteiden vallan muuttaa ihmisten käsitystä. Hitler torjuttiin marginaali-ilmiönä vuonna 1928, mutta 1933 miljoonat ylistivät häntä. Hitler ei ollut muuttunut, vaan tilanne.

Talouskatastrofi sai saksalaiset suurin joukoin etsimään ”pelastajaa”.

Kun katselemme Euroopan talouskehitystä tänään, historiasta tuskin löytyy sen suurempaa varoitusta.

17.09.2018 10:04

HYVÄ

✒

HERRA HITLER

PHOTOSHOT/ALAMY

Tuhannet saksalaiset kirjoittivat kirjeitä Hitlerille. Victoria Harris tutkii viittä kansalaiskirjettä ja kysyy, mitä ne kertovat meille natsien johtajan suhteesta kansaansa.

Hitler lukee kirjettä vuoristohuvilallaan, 1933–39.

Nazi Germany FI oversatt.indd 69

69

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Kirjeitä Hitlerille

1

A

dolf Hitlerin työpöydälle saapui tuhansia kirjeitä 1925–1945.

Neuvostoliiton armeija, joka sai ne haltuunsa sodan lopussa, piti niitä merkityksettöminä, joten ne jäivät kenenkään lukematta niitä Moskovan arkistoihin, kunnes historiantutkija Henrik Eberle hiljattain löysi ne.

Ensimmäisen kerran englanniksi vuonna 2012 julkaistut kirjeet edustavat kolmannen valtakunnan historiaa enemmänkin tavallisten saksalaisten näkökulmasta kuin johtajien. Ne kronikoivat Hitlerin nousua politiikan periferiasta suosituksi diktaattoriksi Hitlerin imago Saksan pelastajahahmona ja uskottuna oli hänen menestyksensä avain. Se oli myös hänen suurin heikkoutensa. Hän kannusti liehakointiin, mutta hänen luvatessaan suoran linjan natsien johtajalle hänelle ryöppysi tulvimalla mielipiteitä, ehdotuksia ja kysymyksiä politiikasta, taloudesta ja ulkopolitiikasta.

Kirjeiden kirjoittajat pyysivät henkilökohtaisia palveluksia, arvostelivat natsien ideologiaa ja vastustivat avoimesti kohtaamaansa sortoa. He tulivat elämän kaikilta aloilta, heidän joukossaan oli niin saksalaisia kuin faneja ja arvostelijoita ympäri maailmaa. Ja kaikki odottivat saavansa vastauksen. Monet saivatkin – jotkut jopa vaikuttivat toimintatapoihin.

Kirjeistä ilmenee, että jos Hitler harjoittikin absoluuttista valtaa vastustajien hiljentämiseksi, kansalaistensa suhteen hänen mahtinsa oli paljon rajallisempi.

70

Nazi Germany FI oversatt.indd 70

25. toukokuuta 1925: 17-vuotias metallityöläinen kysyy Hitlerin mielipidettä kolmesta hyvin erilaisesta asiasta.

(1) Koska minä sanon, aivan kuten herra Hitler itsekin sanoo [Mein Kampfissa], että on oltava ammattiyhdistyksiä, metallityöläisenä haluaisin liittyä ammattiliittoon (en vain ”vapaaseen”, liberaaliin tai kristittyyn). Siksi pyydän Teitä kertomaan, minkä nationalistisen liiton puoleen voin kääntyä tässä asiassa.

(2) Mikä Hänen kantansa on alkoholikysymykseen?

(3) Kannattaako natsipuolue (jos nationalistinen Suur-Saksa joskus syntyy) puna-valko-mustia värejä hakaristissä. Miten se katsoo tämän kysymyksen tulevan ratkaistuksi nyt?

Toivon Hänen ymmärtävän minua ja kirjoittavan vastauksensa niin pian kuin Hän ehtii.

Nationalistisin Heil-tervehdyksin Alfred Barg (Vastauksen postimaksu ohessa) Rudolf Hess vastasi ”Johtajan puolesta” 4. kesäkuuta 1925:

Kunnianarvoisa herra Barg!

Herra Hitler lähettää monet kiitokset kirjeestänne. Tässä ovat vastaukset kysymyksiinne: 1: Meillä ei valitettavasti vielä ole ammattiliittoja. Käymme kuitenkin parhaillaan neuvotteluja ja keskusteluja sellaisen perustamisesta. Asiaan liittyy suuri määrä rahaa, eikä liikkeellämme ole sitä. Älkää kuitenkaan liittykö ”keltaisiin” liittoihin. Pysykää sen sijaan marxilaisissa ja yrittäkää kerätä tarpeeksi samanmielisiä tovereita, jotta voitte hankkia vaikutusvaltaa yhtiön liiton vaaleissa, ja kansallissosialistit voivat näin ajan myötä soluttautua olemassa oleviin liittoihin ja voittaa ne meille. Näin tapahtui Tšekkoslovakiassa.

2: Herra Hitler ei juo alkoholia, paitsi ehkä muutaman pisaran hyvin poik­ keuksellisissa tilaisuuksissa. Hän ei tupakoi lainkaan.

3: Kysymykseenne, miten suhtaudumme hakaristin musta-valko-punaisiin väreihin, luultavasti jo tiedätte, ettemme koskaan kiellä niitä. Lisäksi värien ja merkkien pääasia on niiden välittämä henki. Me muutamme sen hengen, ja lippumme seuraa sen mukaisesti!

Saksalaisella tervehdyksellä R. Hess Barg oli tyypillinen natsien varhainen tukija. Hän oli absolutisti ja hyvin politisoitunut; hän oli tukenut natseja vuodesta 1923 lähtien ja osti natsien sanomalehtiä. Hän osallistui Hitlerin myyttisen hahmon luomiseen – puhutteli tätä kunnioittavasti kolmannessa persoonassa. Mutta hän halusi varmuuden, että natsien mielipiteet vastasivat hänen omiaan.

Hitlerin vankeus ja Weimarin tasavallan vakaus pitivät natsit heikkoina, ja he tarvitsivat kipeästi Bargin kaltaisten fanaatikkojen tukea. Rudolf Hess, Hitlerin henkilökohtainen sihteeri, opasti Bargia tämän kysymyksessä natsien suhtautumisesta lipun väreihin ja kannusti tätä ”käännyttämään” muita soluttautumalla ammattiliittoihin. Hess myös korosti Hitlerin puhtautta raittiina miehenä.

GETTY IMAGES

Hitler tervehtii ihailijoita n. vuonna 1936, jolloin hän oli edelleen erittäin suosittu.

Kirjeiden kirjoittajat pyysivät henkilökohtaisia palveluksia, arvostelivat natsien ideologiaa ja vastustivat avoimesti sortotapauksia.

17.09.2018 10:04

2

7. kesäkuuta 1932: Kannattaja tarjoaa neuvoa siitä, miten Hitler voisi houkutella enemmän naisia asian taakse

Hyvä herra Hitler!

Minusta tuli kansallissosialisti kolmen poikani kautta. Olen jo alkanut tehdä työtä tulevaa vaalikampanjaa varten. Haluaisin tänään kertoa, miksi monet naiset eivät siirry natsipuolueen taakse. [He sanovat:] Emme voi äänestää Hitleriä, koska hän tuo meille uuden inflaation. Minulta on mennyt monta vuotta kerätä jälleen hieman säästöjä, ja jos menettäisin ne nyt jälleen, mikä eteen sitten? Minua vastustetaan tällaisilla ja muilla tämän kaltaisilla väitteillä. Toinen nainen kertoi säästäneensä muutaman sata markkaa sairaalle pojalleen, ja hänen on äänestettävä miestä, joka yrittää säilyttää leskien ja orpojen säästöt. Neuvoisin Teitä huolehtimaan siitä, että kaikissa vaalipuheissa sanotaan, etteivät ihmiset, joilla on pieniä säästöjä, menetä sitä, minkä ovat panneet sivuun, kun te astutte virkaan. Meidän työstämme tulee silloin paljon helpompaa, koska ihmisten suuri pelko tulevaisuudessa on inflaatio. ”Heil Hitler” tervehdyksellä, rouva Luise Cramer Rouva Cramerin kirjeeseen on vihreällä kynällä lisätty huomautus: ”Valhe inflaatiosta.” Koska natsipuolue selvästi tunsi huolta hänen näkemykses­ tään, hän sai Albert Bormannilta Hitlerin kansliasta vastauksen:

BRIDGEMAN

Hyvä rouva Cramer!

Herra Hitler on vastaanottanut kirjeenne 7. kesäkuulta.

Valhetta, että natsipuolue aikoo aiheuttaa inflaatiota tai että jälkimmäinen olisi seuraus sen valtaantulosta, levitettiin järjestelmällisesti jo edellisen vaalikampanjan aikana vastustajiemme toimesta, ja itse asiassa juuri niiden puolueiden taholta, jotka ovat itse syyllisiä viimeiseen inflaatioon.

Liitän mukaan pienen esitteen, joka kertoo suhtautumisestamme tähän valheeseen.

Saksalaisella tervehdyksellä, Albert Bormann

Luise Crameria ei hävettänyt arvostella Hitleriä, eikä hän epäröinyt huomauttaa natsien talouspolitiikan mahdollisista vioista. Hän tunsi ymmärtävänsä naisten näkemykset paremmin kuin Hitler. Natseilla oli vain puoli vuotta ennen valtaannousua yhä vaikeuksia saada kannatusta naisäänestäjiltä, jotka vaikuttivat miehiä huolestuneemmilta Saksan vuoden 1923 tuhoisan hyperinflaation toistumisesta. Natsit olivat ongelmasta niin huolissaan, että he tunsivat tarpeelliseksi vastata Cramerille. Henkilökohtainen ajatustenvaihto Hitlerin henkilökunnan ja tukijoiden kesken oli ratkaisevan tärkeää hänen imagolleen ja puolueen menestykselle.

Nazi Germany FI oversatt.indd 71

Propagandajuliste Hitleristä lasten kanssa, 1934.

3

Toukokuussa 1932: kirjanpainaja yrittää hyötyä Hitlerin suosiosta.

Muut kirjoittajat olivat vähemmän huolissaan natsien vastauksesta Saksan taloudelliseen tilanteeseen; heitä kiinnosti enemmän, miten Hitlerin asemasta voisi hyötyä taloudellisesti. Fritz Dittrich kirjoitti Hitlerille liiketoimintamallista:

Hyvä herra Hitler, Vanhana, uskollisena ja pitkäaikaisena tukijana haluaisin esittää pyynnön maamme tulevalle isälle. Haluaisin tuoda Saksan markkinoille Hitler-savukkeen ja Hitler-sikarin, ja pyytäisin siksi herra Hitleriltä kohteliaimmin lupaa tai oikeutta tehdä niin yksinoikeudella. Hakisin näille savukkeille ja sikareille sitten laillista nimisuojaa. Oletuksella, että herra Hitler toteuttaa jalosydämisesti toiveeni, odotan arvostettua vastausta, erityisellä kunnioituksella, Fritz Dittrich, kirjapainon omistaja 2. kesäkuuta 1932 lähetetty vastaus oli kielteinen:

Hyvä herra Dittrich, Herra Hitler on vastaanottanut kirjeenne 27. toukokuulta.

Pyytämäänne lupaa ei kuitenkaan valitettavasti voida myöntää, koska Johtaja ei periaatteesta halua nimeään käytettävän kaupallisessa propagandassa. Olen pahoillani, etten voi antaa myönteisempää vastausta.

Saksalaisella tervehdyksellä, Albert Bormann Uudessa, 10. kesäkuuta 1932 päivätyssä kirjeessä Dittrich sanoo olevansa ”hyvin pahoillaan”, että ”herra Hitler on kieltäytynyt” hänen pyynnöstään ja mainitsee, että Englannissa ”Prince of Wales” ja ”Lordi se-ja-se” olivat erittäin menestyneitä sikaribrändejä. Hän jatkoi: ”Mikään ei tästä suuresta pettymyksestä huolimatta estä minua olemasta jatkossakin meidän kaikkialla kunnioitetun herra Hitlerimme innokas tukija ...” Hitlerin hartaimmatkin ihailijat tunsivat saaneensa tilaisuuden manipuloida hänen menestystään omaksi hyödykseen. He näkivät Hitlerin suosion ja heidän oman menestyksensä – ja myös Saksan – liittyvän toisiinsa. Hitleriä ei ollut mahdoton lähestyä, eikä kirjoittajia, kuten Dittrichiä, hermostuttanut kirjoittaa uudelleen, kun he saivat vastauksen, josta eivät pitäneet. Dittrichin ja Bormannin kirjeenvaihto kertoo myös, että Hitlerin pyrkiessä julkisuuden henkilöksi hänen imagonsa hallitseminen vaati huomattavasti työtä. Yksittäiset kansalaiset eivät aina arvostaneet natsien torjuvaa asennetta kapitalistiseen markkinointiin, kun he itse olivat natsien niin voimakkaan oman propagandan kohteina.

71

17.09.2018 10:04

Führerin palveluksessa / Kirjeitä Hitlerille

GETTY IMAGES

Lapset juhlivat Hitlerin syntymä­ päivää viipaleella kakkua, Berliini 1937.

72

Nazi Germany FI oversatt.indd 72

17.09.2018 10:04

4

Vuonna 1939 Hitler ei enää saanut juuri lainkaan henkilökohtaisia syntymäpäiväonnitteluja saksalaisten oivallettua, ettei Hitler välittänyt heidän huolenaiheistaan.

5

Keväällä 1934: juutalaista synty­ perää oleva kannattaja pyytää, että Hitler antaisi hänen tehdä työtä natsipuolueen hyväksi.

Hitlerin suosio oli huipussaan. Berliiniläinen taiteilija Ernst Jaenickekin, jolta evättiin mahdollisuus työskennellä natsipuolueen hyväksi hänen juutalaisen syntyperänsä vuoksi, palvoi Hitleriä:

Suuresti rakastettu Führerimme Adolf Hitler, Pyydän Teiltä nyt neuvoa. Onko minun luovuttava kaikesta?

Mekin olemme ihmisiä, ja ehkäpä parempia kuin jotkut toiset.

Onko minun erottava natsipuolueesta, jne.? En ymmärrä, miksi.

Mutta kaikesta huolimatta minulta ei voida viedä vilpitöntä uskoani saksalaiseen isänmaahamme, kansallissosialistiseen ideaan ja ennen kaikkea Teihin, suuri Führerimme.

Ja näin, suuresti rakastettu Führer, herra valtakunnankansleri Adolf Hitler! Olkaa hyvä ja auttakaa meitäkin. Sillä tämä on Luojan työtä, ja me uskomme siihen, jonka hän on lähettänyt meille.

Heil Hitler!

Rudolf Willi Ernst Jaenicke Voi, kunpa voisin puhua Teille henkilökohtaisesti Hitlerin yksityinen toimisto vastasi 5. huhtikuuta 1934:

Hyvä herra Jaenicke, Kirjeenne Führerille 23. maaliskuulta saapui tänne. Valitettavasti minun on kerrottava, ettei tämä toimisto voi tehdä asiallenne mitään. Suosittelen siksi, että lähestytte paikallisryhmäänne, joka ehkä kykenee auttamaan teitä jollakin tavalla.

Saksalaisella tervehdyksellä, Albert Bormann Jaenicken kirje paljastaa, miten täysin juutalaiset kansalaiset olivat integroituneet Saksan yhteiskuntaan monien edes tietämättä juutalaisesta syntyperästään. Antisemitistinen syrjintä tuli suurena yllätyksenä, niin keskeinen asema kuin sillä olikin natsien ideologiassa. Tukijat mitä ilmeisimmin ummistivat silmänsä toimintatavoilta, joista he eivät pitäneet. He myös luottivat siihen, että Hitler diktaattorin asemastaan huolimatta kuuntelisi heidän vetoomuksiaan, vaikka he olivatkin juutalaisia.

Eräällä tasolla he olivat oikeassa – Bormann tunsi yhä tarpeelliseksi vastata Jaenickelle.

Tehdastyöläinen toivottaa Hitlerille hyvää syntymäpäivää huhtikuussa 1939 – mutta hän kuuluu hupenevaan joukkoon.

Saksalaiset eivät halunneet lähteä sotaan. Kun kävi selväksi, että Hitler halusi, hänen suosionsa romahti. Hitler sai vuosittain tuhansia syntymäpäivä­ onnitteluja. Mutta hänen täyttäessään 50 vuotta huhtikuussa 1939, kirjeet olivat lähinnä muodollisia uskollisuu­ denilmauksia eri organisaatioilta, kuten tämä sukkatehtaalta Erzgebirgessä.

Mein Führer, Lähetän ARWA:n Tehdasliiton puolesta teille, mein Führer, vilpittömimmät onnen ja menestyksen toivotukseni.

Kestävää uskollisuutta ja uupumatonta työntekoa Teidän hengessänne, mein Führer, ARWA:n Tehdasliitolta.

Yksi työntekijöistämme, Hermann Haase, on pyynnöstäni kaivertanut vanhempienne kodin Leondingissä Erzgebirgen tyyliin.

ARWA:n Tehdasliitto toivoo sen tuottavan mielihyvää Führerillemme ja pyytää ottamaan syntymäpäivälahjan vastaan.

Heil, mein Führer!

ARWA:n Tehdasliitto Tehtaanjohtaja Wieland Kiitoskirje oli osoitettu puukaivertaja Hermann Haaselle ja ARWA:n Tehdasliitolle:

Pyydän ottamaan vastaan vilpittömät kiitokseni huomaavaisuutenne syntymäpäiväni johdosta tuottamasta ilosta.

Adolf Hitler Vuonna 1939 Hitler ei enää saanut juuri lainkaan henkilökohtaisia syntymäpäiväonnitteluja. Hän vastasi ehkä siksi henkilökohtaisesti Haaselle, joka oli tehnyt hänelle syntymäpäivälahjan. Pahenevan sorron edessä saksalaiset oivalsivat, ettei Hitler välittänyt heidän huolenaiheistaan. Hänen huolella kiillotettu imagonsa oli paljastunut myytiksi.

Victoria Harris on toiminut historian lehtorina King’s Collegessa, Cambridgessa.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJA E Letters to Hitler, toim. Henrik Eberle ja

Victoria Harris (engl. käännös Steven Rendall) (Polity Press, 2012).

73

Nazi Germany FI oversatt.indd 73

17.09.2018 10:05

NATSIEN Natsit ja yliluonnollinen Noidat, ihmissudet ja vampyyrit kolmannen valtakunnan ideologiassa.

Hitlerin suunnitelma maailman herruudesta Miksi Hitler halusi valloittaa Euroopan?

Holokaustin äänet

Kuolemanleirien selviytyjien traagiset tarinat.

Natsien ompelijattaret

Auschwitzin naisvangit tekivät vaatteita vangitsijoilleen.

Sinnikäs salamurhaaja

Henning von Tresckowin viisi yritystä tappaa Führer.

Hitlerin pitkä varjo

Miksi natsijohtajan pitkä varjo kiehtoo meitä yhä?

74

Nazi Germany FI oversatt.indd 74

17.09.2018 10:05

GETTY IMAGES

IDEOLOGIA

Nazi Germany FI oversatt.indd 75

75

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Okkultismi

NATSIT JA SALATIEDE

Natsien oppi pohjautui teorioille rodullisesta ylemmyydestä, mutta se löysi innoitusta myös pohjoismaisesta mytologiasta, pakanuudesta ja okkultismista.

Eric Kurlander tutkii noitien, ihmissusien ja vampyyrien roolia kolmannen valtakunnan ideologiassa.

76

Nazi Germany FI oversatt.indd 76

17.09.2018 10:05

GETTY IMAGES

M

Natsit sovelsivat okkultismia tieteeseen, uskontoon ja kulttuuriin – ja määrätietoiseen etenemiseen kohti sotaa ja etnisiä puhdistuksia.

Kolmannen valtakunnan sotilaat valtaisan kokon ympärillä talvipäivänseisauk­ sen juhlissa joulukuussa 1936.

Natsit yrittivät käyttää pakanauskontojen elementtejä edistääkseen germaanista ”kansallista uskonnollisuutta”.

arvelin kassamenestys­ elokuvassa Captain America: The First Avenger (2011), natsiupseeri etsii muinaisesinettä, Tesseraktia, tai Kosmista kuutiota, jonka sanotaan antavan omistajalleen rajattoman voiman. Kapteeni Amerikassa on itse asiassa monia natsien yliluonnollisajattelun elementtejä: yliluonnollisia voimia, hulluja tiedemiehiä, uskomattomia aseita, yli-inhimillinen herrarotu ja taikaesineitä, jotka antavat kolmannelle valtakunnalle rajattomasti voimaa.

Steven Spielbergin Kadonneen aarteen metsästäjissäkin (1981), nähdään, miten Indiana Jones kiitää etsimään muinaista juutalaisten liitonarkkia, hänkin natsien takaa-ajamana, jotka aikovat valjastaa itselleen sen oletetut yliluonnolliset voimat. Ja Hellboy, sarjakuvien supersankari ja kahden valkokankaalle sovitetun elokuvan (2004 ja 2008) ja tietokonepelien tähti, oli natsiokkultistien maan päälle kutsuma demoni. Tässä on vain kolme esimerkkiä. Populaarikulttuuri on ollut pitkään pullollaan natsien yliluonnollisia hahmoja toisen maailmansodan sarjakuvista 2000-luvun videopeleihin ja klassisista tieteiselokuvista tämän päivän kauhufilmeihin. Lähes yhtä kauan monet akateemikot ovat torjuneet sellaiset ajatukset parhaimmillaan roimasti liioiteltuina, pahimmillaan täysin sepitettyinä.

Silti eräästä natsismin ja yliluonnollisen tärkeästä linkistä on runsaasti todisteita. Mikään poliittinen joukkoliike ei perustunut niin tietoisesti tai johdonmukaisesti ”yliluonnolliselle kuvitteelliselle”: okkultismille ja vaihtoehtotieteille – kansanperinteelle ja mytologialle. Natsit hyödynsivät näitä ideoita ja käytäntöjä houkutellakseen sukupolvellisen saksalaisia miehiä ja naisia etsimään uusia hengellisyyden muotoja ja uusia maailmanselityksiä – selityksiä, jotka sijoittuivat jonnekin tieteellisesti todennettavan ja perinteisen uskonnon välimaastoon.

Mikään massapuolue ei ole valtaan päästyään niin pontevasti valvonut, saati hyväksynyt ja institutionalisoinut sellaisia oppeja. Niitä sovellettiin tieteeseen, uskontoon, kulttuuriin ja sosiaalipolitiikkaan, määrätietoiseen etenemiseen kohti sotaa, imperiumia ja etnisiä puhdistuksia. Kolmannen valtakunnan historiaa ei voi ymmärtää ymmärtämättä natsien suhdetta yliluonnolliseen.

77

Nazi Germany FI oversatt.indd 77

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Okkultismi

VASEMMALLA: Noidat valmistautuvat loihtimaan raemyrskyn saksalaisessa puuleikkauksessa 1400-luvulta.

Himmlerin mukaan noidat olivat arjalaisia, joita ”dekadentti juutalais-kristillinen uskonto” vainosi.

YLLÄ: Otto Rahn (oikealla, äitinsä kanssa), arkeologi, jonka mystisiin salatieteestä vaikutteita saaneisiin ideoihin natsit tarttuivat.

Muinaismytologiaa hyödyntämässä Natsipuolue sponsoroi 22. joulukuuta 1920 talvipäivänseisauksen juhlia. Juhla oli Völkischer Beobachterin, natsien suurimman sanomalehden, mukaan tärkeä, koska se auttaisi palauttamaan rodullisen ja hengellisen yhteyden sodan ja vuosien 1918–19 vasemmistovallankumouksien jälkeen.

Talvipäivänseisauksen symboloima arjalaisen sivilisaation renessanssi oli erään puhujan mukaan ennustettu pohjoismaisessa mytologiassa ja muinaisten aikojen uskonnossa. ”Kansallissosialistinen talvipäivänseisaus” oli Anton Drexlerin, yhden natsipuolueen perustajista, mukaan ”näkyvä merkki saksalaisen ajatuksen paluusta”. Toinen puhuja kertoi Balderista, pohjoismaisesta aurinkojumalasta, pakanajumalista ja sankareista ja pohjoismaisen mytologian suuresta sankarihahmosta Sigurdista (”hänen syntymänsä meissä – se on meidän talvipäivänseisauksen rukouksemme”).

Natsit eivät keksineet pakanallisen saksalaisen joulun traditiota itse. Järjestäjät olivat ajatuksen velkaa Guido von Listille ja Jörg Lang von Liebenfelsille, ariosofiaksi kutsutun okkulttisen uskomusjärjestelmän kannattajille, samanlaisten talvipäivänseisauksen juhlien elvyttämisestä noin vuosikymmen aiemmin Mutta natsit käyttivät pakanallis-esoteerisiä traditioita tehokkaasti hyväkseen luodakseen lisää ”autenttista” germaanista uskonnollisuutta – vaihtoehtoa sille, mitä he pitivät destruktiivisina instituutioina ja kristinuskon oppeina.

SS-joukkojen ylipäällikkö Heinrich

78

Nazi Germany FI oversatt.indd 78

Himmler piti lähes vuosikymmenen ajan, 1935–1944, Hexen-Sonderauftragia (noitien erikoisjoukko, tai noitadivisioona) keräämässä arkistomateriaalia keskiaikaisen katolisen kirkon vainoista pakanauskontojen harjoittajia kohtaan Keski-Euroopassa.

Divisioona kokosi erilaisista paikallis- ja alueellisista arkistoista lähes 30 000 asiakirjaa. Sen tarkoitus oli Himmlerin mukaan ratkaista arvoitus siitä, kuinka ”dekadentti juutalais-kristillinen uskonto saattoi voittaa hallitsevan arjalais-germaanisen luonnon­ uskonnon”.

SS:n noitatutkijat päättelivät, että pohjoismaiset noidat olivat ”saksalaisen uskon takaajia” ja vanhimpien saksalaisten tarujen ”luonnonparantajia”. Syyttämällä ns. noitia liittoutumisesta paholaisen kanssa keskiajan katolisen kirkon inkvisitio oli tehnyt saksalaisen uskonnon harjoittamisesta lainvastaista ja oikeuttanut sen hengellisten johtajien murhat.

Himmlerin SS:n noitatutkijat päättelivät, että pohjoismaiset noidat olivat vanhimpien saksalaisten tarujen ”luonnonparantajia”.

ALAMY

PAKANUUS

Tällaiset teoriat vei askeleen pitemmälle arkeologi Otto Rahn, joka on voinut antaa innoituksen Spielbergin Indiana Jones -elokuvien juonille ja henkilöhahmoille.

Rahn väitti vuonna 1933 ilmestyneessä kirjassaan Kreuzzug gegen den Gral (Ristiretki graalia vastaan), että ”Kristuksen malja” tuli Intian manista, taivaalta pudonneen kiven symbolista, jonka valkoinen kyyhky oli tuonut Himalajalta Eurooppaan.

Himmlerin ja SS:n sponsoroima Rahnin toinen kirja, Luzifers Hofgesind (Luciferin oikeus) (1937), meni vielä pitemmälle. Hän spekuloi siinä, että graalin malja oli keskeinen esine keskiaikaisessa lusiferiaanisessa kultissa – saatananpalvojat – jonka harjoittama pakanallinen alkuarjalainen uskonto oli tullut Tiibetistä ja PohjoisIntiasta Persian kautta. Katolinen kirkko oli hävittänyt nämä indoarjalaisen Thulen sivilisaation (”Atlantiksen” läntisessä traditiossa”) viimeiset edustajat kerettiläisinä, mutta temppeliritarit ja tiibetiläiset munkit olivat säilyttäneet heidän opetuksensa.

Rahnin teoriat yhdistivät tiibetiläisen buddhalaisuuden, hindulaisuuden ja indoarjalaisen mytologian pakanuuteen, lusiferianismiin ja noituuteen, joita harjoitettiin keskiajan Saksassa, kuten Brockenissa Harz-vuoristossa, Goethen Faustin Valpurinyön tapahtumapaikassa. Tämä selittää, miksi monet natsit uskoivat Tiibetin olleen alkuarjalaisen sivilisaation (Atlantis/ Thule) tuhonnutta tulvien sarjaa paenneen muinaisen indoarjalaisen kansan (Atlantis/ Thule) alkukoti. Ja aivan totta; vaikka kaikki nämä pohjoismaiset ja indoarjalaiset uskonnolliset perinteet ”näyttivät kulkevan eri suuntiin”, kuten historioitsija George Williamson kirjoitti, ne kaikki auttoivat synnyttämään natsihallinnon haluamaa kansallista uskonnollisuutta”.

17.09.2018 10:05

OKKULTISMI

Outo ”tiede”

AKG IMAGES

Kaikki natsit eivät innostuneet okkultismista tai pakanuudesta. Martin Bormann, pian Hitlerin kakkosmies, lähetti toukokuussa 1941 muistion natsien virkamiehille. ”Tunnustukselliset ja okkultistiset piirit”, Bormann kirjoitti, ”ovat yrittäneet levittää hämmennystä ja turvattomuutta ihmisten keskuuteen levittämällä tietoisesti kertomuksia ihmeistä, ennustuksia [ja] astrologisia ennustuksia.” Meidän ”on oltava varovaisia”, Bormann lisäsi, ”ettei kukaan puolueen jäsen varsinkaan maaseudulla ole mukana poliittisessa enteidenluvussa, tunnustuksellisessa ihme- tai taikauskossa tai okkulttisessa ihmeidenteossa.”

Miksei kolmas valtakunta kahdeksan vallassaolovuoden ja kahden sotavuoden jälkeenkään ollut toiminut aggressiivisemmin salatieteiden hillitsemiseksi? Vastaus on, että natsit olivat itse omaksuneet monia salatieteiden vaihtoehtotieteiden käytäntöjä, ja natsijohtajat sponsoroivat kaikkea astrologiasta ja parapsykologiasta radiestesiaan (etsintään heilurin, varvun tms. avulla).

Natsien propagandaministeri Joseph Goebbels palkkasi astrologeja tuottamaan materiaalia. Parapsykologi Hans Benderin okkultistisista kokeista kerrottiin suurissa sanomalehdissä, ja niitä sponsoroi Hitlerin ja Himmlerin rahoittama valtionrahoitteinen instituutti. Vielä enemmän vaikutti Hitlerin ja Himmlerin kiinnostus Welteislehreen, kosmiseen jääteoriaan, tai ”maailmanjääoppiin”, joka väitti, että jäästä tehdyt taivaalliset hahmot päättivät avaruuden ja ihmisen historiasta. Hallinto otti jopa käyttöön okkultismin innoittamaa biodynaamista maanviljelystä – joka perustui kosmisten voimien valjastamista maaperään ja tähtiin – Berliinin urheilukenttien rakentamisessa vuoden 1936 olympiakisoja varten.

Sodan aikana tällainen lähestymiskulma päätöksentekoon ja toimintatapoihin auttoi mahdollistamaan niin mielikuvituksellisia kuin hirviömäisiäkin projekteja.

Kolmas valtakunta teki kansanperinteestä, okkultismista ja vaihtoehtotieteistä hyväksyttäviä oikeuttaakseen sotilaalliset aggressiot ja aluelaajennukset. Natsit saivat joistakin indoarjalaisen uskonnon ja pohjoismaisen mytologian elementeistä ajatuksia Hanns Hörbiger esitti eriskummalli­ sen maailmanjääteo­ rian, josta Hitler ja Himmler kiinnostuivat.

Nazi Germany FI oversatt.indd 79

VAMPYYRIMYYTTI

geopolitiikasta ja liittolaisten hankkimisesta Aasian ja Lähi-Idän valtioista.

Hitler itse lähestyi sota-ajan operaatioita maagisesta näkökulmasta. Hän luotti kansan tuen hakemisessa ja päätöksenteossa yhtä paljon intuitioon ja uskoon kuin käytännön sotilaalliseen tilannearvioon.

Propagandaministeriö, SS ja ulkoministeriö palkkasivat ammattiastrologeja ja ennustajia tuottamaan sota-ajan propagandaa ja keräämään sotilaallista tiedustelutietoa.

Saksan laivasto perusti vuonna 1942 Okkultististen tieteiden instituutin paikallistamaan vihollisen taistelulaivoja. Ja kun Mussolini oli vuonna 1943 erotettu ja vangittu, SS kokosi kolmisenkymmentä okkultistia ja antoi heille tehtäväksi etsiä häntä.

Tällaiset okkultistiset ja vaihtoehtotieteelliset teoriat eivät suinkaan olleet harmittomia. Ei ole sattumaa, että pahamaineisen SS-lääkäri Sigmund Rascherin isä oli Hanns Rascher, luonnonparantamisen ja biodynaamisen maanviljelyksen kannattaja – ja yksi Saksan johtavista antroposofeista, joka uskoi, että ihminen voi sisäisen kehityksen kautta oppia pääsemään erilliseen henkimaailmaan. Rascher nuoremmasta tuli yksi Himmlerin vastenmielisimmistä apureista. Hän teki kammottavia ihmiskokeita Dachaussa, ja hänen isänsä ”biodynaamisia” opetuksia sovellettiin kohentamaan saksalaista maanviljelystä miehitetyssä Puolassa. Rascherit olivat kuin ruumiillistuma koko sala- ja vaihtoehtotieteellisen ajattelun ja natsien rotuopin vyyhdestä, jonka aikaansaannoksia jotkin 1900-luvun pahimmista sotarikoksista olivat.

Kampanja juutalaisia ”verenimijöitä” vastaan

Natsipuolueen Alueellisen sivistyksen virasto julkaisi kesällä 1943 pamfletin mielikuvia herättävällä nimellä Der jüdische Vampyr chaotisiert die Welt (Juutalainen vampyyri tuo kaaosta maailmaan). Se kuului propagandasarjaan ”Juutalaiset maailman parasiitteina” ja väitti, että toinen maailmansota oli eksistentiaalinen konflikti arjalaisten ja juutalaisten välillä, jotka olivat ”harjoittaneet poliittista ja taloudellista mustaa magiaa kolmen vuosituhannen ajan”. ”Aina missä kansakuntaan revitään avoin haava”, pamfletti jatkoi, ”juutalainen demoni ravitsee itseään aina sairaasta kohdasta” kuin ”unien mahtava parasiitti”.

Tällainen propaganda ei ollut tyhjää retoriikkaa. Monet natsijohtajat näyttävät todella pitäneen juutalaisia kaikkivoipina, yliluonnollisina hirviöinä. Hitler viittasi Mein Kampfissa useaan otteeseen juutalaisiin ”vampyyreinä”, ”verenimijöinä” ja ”siipeilijöinä” ja väitti, että ”minne hän ilmestyykin, ennemmin tai myöhemmin isäntäkansa kuolee”. Juutalainen ”ei koskaan viljele maata”, Hitler lisäsi, ”vaan pitää sitä vain omaisuutena, josta hyötyä.

Hänen verenimijän tyranniansa kasvaa niin suureksi, että hän kohtaa ylilyöntejä”. ”Uhrinsa kuoleman jälkeen”, Hitler selitti, ”vampyyri kuolee ennemmin tai myöhemmin myös”, minkä vuoksi juutalaiset hänen mukaansa etsivät aina uusia, terveitä yhteiskuntia, joista ravita itseään. Hitlerille vain muutaman juutalaisen ”vampyyrin” tappaminen oli ”täysin epäoleellista” – ”sen oleellisin tulos oli, että muutama muu verenimijä... ryhtyi työhön paljon aikaisemmin”. Epäkuolleen vampyyrin tavoin juutalainen tarvitsi ”mädäntymisen hajua, ruumiiden löyhkää, heikkoutta, vastarinnan puutetta, alistumista henkilökohtaiselle itselle, sairautta, rappiota! Ja minne se juurtuikin, se jatkoi mädättämisen prosessia!” Ei ihme, että Hitler julisti joulukuussa 1941: ”Hän, joka tuhoaa elämää, ottaa itse kuoleman riskin. Se on salaisuus sen takana, mitä juutalaisille tapahtuu. Tämä juutalaisten tuhoava rooli on omalla tavallaan ennustava selitys.”

Holokausti oli osa eurooppalaisen kolonialismin pitkän ajan väkivaltaa rodullista toista kohtaan, ja totaalinen sota, talouspula ja kiihkeä bolsevisminvastaisuus kärjistivät sitä. Kolmannen valtakunnan kansanmurhasuunnitelmat juutalaisia kohtaan olivat kuitenkin radikaalimpia kuin muiden eurooppalaisten siirtomaavaltojen, koska natsit ottivat ajatuksia paitsi Darwinilta, Kiplingiltä ja Raamatusta, myös yliluonnollisesta symboliikasta, jonka he jakoivat Lanz von Liebenfelsin ja muiden rasististen okkultistien kanssa. Vain yhdistämällä juutalaiset vampyyreihin, yliluonnollisiin vastustajiin, jotka pyrkivät tuhoamaan arjalaisen rodun, natsien oli mahdollista luoda käsitteellinen pohja niin monien vaarattomien siviilien hiin hirviömäisille murhille.

79

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Okkultismi

LYKANTROPIA

Oxfordilainen historioitsija Robert Eisler piti vain muutama vuosi toisen maailmansodan jälkeen Royal Society of Medicinessä luennon nimeltä Ihmisestä sudeksi: Antropologinen tulkinta sadismista, masokismista ja lykantropiasta. Usko lykantropiaan, Eisler alkoi, oli yleistä koko muinaisessa ja keskiaikaisessa Saksassa.

Uskomus kykyyn muuttua eläimeksi, Eisler jatkoi, oli elvytetty kolmannessa valtakunnassa, joka käytti laajasti hyväkseen kansanperinteen ihmissusi-käsitettä.

Ei ole mitään jännittävämpää, Hitler esitti, kuin ”katsoa vielä kerran ylpeyden hehkua ja saalistavan pedon itsenäisyyttä armottoman nuorison silmissä”. ”Susilaumoiksi” organisoituneina, hän uskoi, he voisivat ajaa takaa ja murhata Saksan vihollisia yön sydämessä. Hitler kehotti sotilaitaan ”[heittäytymään] vihollisen kimppuun laumoina” kuin sudet.

Hänen Ukrainan päämajansa tunnettiin Werwolfina (ihmissutena), ja hänen tunnetumpi päämajansa Itä-Preussissa Wolfsschanzena (sudenpesä).

Sekä Himmlerin että vaikutusvaltaisen natsi-ideologi Alfred Rosenbergin tutki­ musinstituuttien tuottamat raportit esittivät, että ”ihmissusien ilmentymiä esiintyy kaikkialla arjalaisissa ja saksalaisissa saduissa ja paikannimissä” ja ne olivat saksalaisen rodun alkugermaanisia luonteenpiirteitä. ”Ihmissusien ja slaavilaisten vampyyrien välillä ei ollut mitään yhteyttä”, natsien folkloristi Lutz Mackensen kirjoitti. Vampyyrit (jotka natsien mielessä liittyivät juutalaisiin) olivat pahoja ja rodullisesti rappeutuneita.

Ihmissudet taas kuuluivat harvinaiseen ryhmään sankareita, jotka kykenivät

muuttumaan eläimiksi eivätkä ”koskaan palvelisi paholaista”. Ihmissudet olivat ”Jumalan koirina” hyvän voimia ja puolustivat ihmisiä pahuudelta ja suojelivat heidän sielujaan – väitteen esitti eräs Alfred Rosenbergin alaisista tutkielmissaan.

Kolmas valtakunta itse asiassa sponsoroi aktiivisesti Herman Lönsin romaania Der Wehrwolf (1910) joukosta partisaaneja puolustamassa Saksaa vieraan vallan hyökkäykseltä kolmikymmenvuotisessa sodassa. Valitessaan nimeä omille partisaaneilleen Hitler, Himmler ja Goebbels lisäsivät nimistöön pienen mutta tärkeän yksityiskohdan. Lönsin Wehrwolf ja sotien väliajan Wehrwolf-liike käyttivät termiä ”Wehr”, sanaleikkiä saksan ”puolustusta” tarkoittavasta sanasta. Hitler ja Himmler sen sijaan valitsivat sanan avoimemmin yliluonnollisen johdannaisen, Werwolfin, valitessaan nimeä omille puolisotilaallisille joukoilleen; vapaaehtoisten joukolle, jotka oli värvätty toimimaan vihollisten linjojen takana.

Hitlerille, Himmlerille ja Goebbelsille operaatio Ihmissusi sisälsi ydinelementin heidän näkemyksestään lopullisesta voitosta tai apokalypsista. Ajoittuihan se liittoutuneiden uhkaavan maihinnousun ja paikallisten vastarintaliikkeiden aikaan idässä, jossa kommunistipartisaanit kävivät ja tekivät väijytyksiä ja sabotaasia saksalaismiehittäjiä vastaan. Himmler ilmoitti lokakuussa 1944, että myös alueilla, jotka liittoutuneet uskoivat valloittaneensa, saksalaiset ”heräisivät jatkuvasti uudelleen eloon ja kuolemaa uhmaavat vapaaehtoiset tekisivät ihmissusien tavoin tuhoa viholliselle selustasta käsin”.

YLLÄ: Natsi-Saksan ja fasistisen Italian ministerit tapaavat 1942 Hitlerin ItäPreussin päämajassa, jota sanottiin Wolfsschanzeksi (sudenpesä).

ALLA: ”Wehrwolfin” merkki, saksalaisen äärioikeistolaisen sotien välisen ajan puolisotilaallisen ryhmän.

Hitler kehotti sotilaitaan ” [heittäytymään] vihollisen kimppuun laumoina” kuin sudet.

GETTY IMAGES/AKG IMAGES

WEHRMACHTIN IHMISSUDET

80

Nazi Germany FI oversatt.indd 80

17.09.2018 10:05

NATSIEN TUHO

Kolmannen valtakunnan Ragnarök Richard Wagnerin, Hitlerin suosikkisäveltäjän, Nibelungin sormus -oopperasarjan viimeisen oopperan nimi on Götterdämmerung – Jumalten tuho. Nimi tuli muinaisnorjalaisesta Ragnarökin ”jumalten tuhon” mytologiasta, joka päättyy viimeiseen, kataklysmiseen taisteluun jumalten ja heidän vihollistensa välillä.

1200-luvun proosa- ja runomuotoisessa skandinaavisessa muinaistarusto Eddassa mainittu Ragnarök kertoi Jotunheimin jääjättiläisten, Muspellheimin tulijättiläisten ja Midgardin jättiläiskäärmeen hyökkäyksistä. Odin, Thor ja Balder saavat surmansa hirvittävässä lähitaistelussa, maa ja taivas tuhoutuvat ja aurinko muuttuu mustaksi.

Thorin kaksi poikaa joka tapauksessa selviytyvät ennustusten mukaisesti apokalypsista, Balder palaa Helistä ja Maa ja ihmiskunta syntyvät uudelleen.

Götterdämmerung eroaa Ragnarökistä monella tapaa, sillä Wagnerin tetralogia perustui ensisijaisesti saksalaiseen keskiajan eepokseen Nibelungenlied (Nibelungein laulu), jossa kääpiöt Hagen ja Alberich vastasivat Ragnarökin jää- ja tulijättiläisiä. Molemmat kertomukset huipentuvat kuitenkin lopulliseen taisteluun leppymättömiä yliluonnollisia vihollisia vastaan. Ja molemmat päättyvät samalla tavalla – tuli polttaa skandinaaviset jumalat ja sankarit viestinä vapahduksesta. Ajatus eksistentialistisesta suurpalosta, sarjasta

taisteluja, jotka voivat johtaa joko lopulliseen voittoon (Endsieg) tai täydelliseen tuhoon, nousi erityisen hallitsevaksi sodan viimeisinä vuosina.

Useimmille natseille ja miljoonille saksalaisille luonnollisen ja yliluonnollisen, empiirisen ja vaihtoehtotieteen raja ei koskaan ollut erityisen kiinteä. Mutta kun kolmas valtakunta Stalingradin jälkeen siirtyi totaalisen sodan aikakauteen, lopullisen tuhon innoittama ajattelu sai yhä mielikuvituksellisempia ja väkivaltaisempia ilmauksia. Ajatus erottui selvästi operaatio Ihmissudessa ja erityisesti etnisten saksalaisten syyttäessä slaavipartisaaneja vampirismista. Lopullisen tuhon innoittama yliluonnollinen ajattelu levisi varusteluun ja johti epätoivoiseen supertuhovoimaisten, toinen toistaan mielikuvituksellisempien ihmeaseiden tavoitteluun – kuten antipainovoimakoneet, ”kuolemansäteet” ja mammuttiohjukset – ilman minkäänlaista aineellista pohjaa tai teknologista toteutettavuutta.

Monet natsit ja tavalliset saksalaiset halusivat sodan viimeisinä kuukausina uskoa, ettei kuolema ollut lopullista, että fantasia oli todellisuutta, että ”maagiset papit”, kuten Hitler – tai ehkä jotkut uudet profeetat – voisivat pelastaa heidät tuholta.

Näin hallinnon toiveikkaat päähänpinttymät ihmeaseista, partisaani-ihmissusista, vampyyreistä ja rituaali-itsemurhista

Sodan viimeisinä kuukausina monet natsit ja miljoonat tavalliset saksalaiset halusivat uskoa, ettei kuolema ollut lopullinen.

polttamalla toimivat eräänlaisena terapiana aineellisesta ja psykologisesta ahdingosta kärsiville saksalaisille.

Jos lopullisen tuhon kuvasto auttoi saksalaisia elämään sovussa päivittäisen väkivallan, rikollisuuden ja menetysten kanssa, se ennusti myös kolmannen valtakunnan hajoamisen ja Saksan jälleensyntymän sodan jälkeen. Sodan loppuessa tavallisten saksalaisten keskuudessa elävät lukemattomat tarinat, ennustukset ja salaliittoteoriat eivät niinkään tuominneet juutalaisia, kommunisteja tai vapaamuurareita, vaan välittivät koston ja pelastuksen näkymiä.

Saksalaisten lopullisessa taantumisessa yliluonnolliseen kuvastoon ei enää ollut kyse poliittisesta hallinnasta, etnisistä puhdistuksista tai imperiumista. Se oli paljon enemmän toivon ja pelon ilmaus kolmannen valtakunnan hajoamisen jälkimainingeissa.

Eric Kurlander on historian professori Stetson Universityssä, Floridassa. Hän on kirjoittanut teoksen: Hitler’s Monsters: A Supernatural History of the Third Reich (Yale University Press, 2018).

AKG IMAGES

Götterdämmerung-esitys Berliinissä, 1936. Richard Wagnerin, Hitlerin lempisäveltäjän, oopperan keskusteema ruokki saksalaisten uskomuksia, että sodan täydellistä tuhoa seuraisi uudelleensyntymä.

81

Nazi Germany FI oversatt.indd 81

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Imperiumin rakentaminen

HITLERIN SUUNNITELMA MAAILMAN HALLITSEMISEKSI

Hitler vei heti valtaan päästyään Saksan aggressiivisen laajenemisen tielle. Mutta mistä syntyi hänen halunsa valloittaa suuria alueita Euroopasta? Gavin Mortimer tutkii.

82

Nazi Germany FI oversatt.indd 82

17.09.2018 10:05

GETTY IMAGES

Nazi Germany FI oversatt.indd 83

Kruppin tehdas vuonna 1936.

Krupp oli yksi monista tankkien, tykkien, sukellusveneiden ja muiden aseiden valmistajista, jotka täyttivät Hitlerin vaatimuksia Saksan uudelleenvarustelusta – laajennussuunnitelmien kulmakivestä.

83

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Imperiumin rakentaminen

ALAMY/GETTY IMAGES

Saksan uusi kansleri ja hänen ministerikaartinsa, jolle hän esitteli suunnitelmansa Lebensraumista: kampanjasta, joka tuottaisi ”elintilaa” kasvavalle, ylivertaiselle saksalaiselle rodulle.

Vuosikausien salaisen varustautumisen jälkeen Saksa esittelee nyt avoimesti nopeasti kasvavaa sotilasmahtiaan sadonkorjuujuhlissa vuonna 1935.

A

dolf Hitler kutsui 5. marraskuuta 1937 natsipuolueen sisäpiirin Berliinin valtakunnankansliaan. Koleana talvipäivänä saapuneiden joukossa olivat armeijan, laivaston ja ilmavoimien komentajat, valtakunnan sotaministeri kenraali Werner von Blomberg ja ulkoministeri Konstantin von Neurath. ”Saksan ulkopolitiikan tavoite”, Hitler alkoi, ”on turvata ja säilyttää rotuaines ja laajentaa sitä. Kysymys on siksi tilasta.”

Se oli vain osittain totta, kuten hänen yleisönsä hyvin tiesi, varsinkin ilmavoimien komentaja Hermann Göring. Göring oli edellisenä vuonna saanut Hitleriltä tehtäväksi toteuttaa Führerin nelivuotissuunni-

Hitler ilmoitti ministereilleen viikko kansleriksi nimityksensä jälkeen, että seuraavat viisi vuotta olisi omistettava Saksan kansan jälleenvarustelulle. telma, joka oli käytännössä taloudellinen valtakirja sotaan. Kuusi osastoa oli organisoitava maksimoimaan Saksan tuotanto ja raaka-aineiden jakelu ja maanviljely, jotta maa olisi mahdollisen sodan syttyessä omavarainen ja immuuni saarroille, joiden vaikutus oli ensimmäisessä maailmansodassa ollut niin murskaava. Valtiollisen omavaraisuuden käsite – autarkia – oli teoriassa hyvä, mutta käytännössä siinä oli yksi perustava vika: Saksalla ei ollut raakaja ruoka-aineita omasta takaa.

Ratkaisu kysymykseen ”tilan saavuttamisesta maatalouskäyttöön”, kuten Hitler sen ilmaisi, oli yksinkertainen: ”Saksan ongelma voidaan ratkaista vain voimankäytöllä.”

Tämä elintilan, Lebensraumin, hankki-

misen politiikka oli ollut keskeinen Saksan imperialistisessa strategiassa 1800-luvun lopulla, ja Hitler oli nostanut sen uudelleen esille 1920-luvulla. Hänen lopullinen unelmansa oli sota Neuvostoliittoa vastaan, jossa hän voisi samalla kertaa hävittää bolsevismin ja hankkia heidän alueensa natsi-Saksalle.

Ajatus Saksan laajenemisesta olisi ollut naurettava 1930-luvun alussa; naurettava ja epäuskottava muistaen Versaillesin rauhansopimuksen 1919 musertavat ehdot.

Mutta Hitler ilmoitti ministereilleen viikko kansleriksi nimityksensä jälkeen, että seuraavat viisi vuotta olisi omistettava Saksan kansan jälleenvarustelulle. ”Meidän asemamme maailmassa tulee määräämään Saksan asevoimien asema.”

84

Nazi Germany FI oversatt.indd 84

17.09.2018 10:05

YLH. VASEMMALLA: Italian pääministeri Benito Mussolini ja Adolf Hitler saapuvat Müncheniin, 1938.

YLLÄ: Erzbergin vuoristo Itävallassa, jossa Mauthausenin alaleirillä pidettiin orjatyöläisiä kaivostyössä.

GETTY IMAGES/ALAMY

VASEMMALLA: Itävaltalaiset iloitse­ vat sankoin joukoin maan ”paluusta” Suur-Saksan emämaahan, 1938.

Hitler oli sanojensa mittainen, ja vuonna 1935 lentokoneteollisuudessa työskenteli noin 75 000 ihmistä täyttämässä Führerin 17 000 lentokoneen tavoitetta vuonna 1939.

Käynnissä oli samankaltaista kuumeista toimintaa laivaston vahvistamiseksi 111 miljoonan Reichsmarkin hinnalla, ja Krupp-yhtiö alkoi kesällä 1933 valmistaa salaa satoja ”maataloustraktoreita” – nämä ajopelit tunnetaan paremmin nimellä tankki.

Tankkien, lentokoneiden ja laivojen tuotannon lisäksi yleinen asevelvollisuus otettiin käyttöön toukokuussa 1935. Armeija paisui kolmessa vuodessa vuoden 1933 100 000 miehestä (reservi mukaan luettuna) 793 000 mieheen, mikä antoi Hitlerille lisää pontta puhua alueellisesta laajenemisesta.

Jäljellä oli Iso-Britannian ja Ranskan ongelma, ja niiden mahdollisen reaktion Hitlerin suuremman elintilan hankintaan, mutta Hitler uskoi näistä maista siihen asti näkemänsä perusteella, että ne tekisivät mitä tahansa välttääkseen uuden tuhoisan sodan.

Suunnitelmat Itävallalle

Oli vain luonnollista, että Hitler katsoi laajentumisstrategiassaan ensimmäiseksi Itävallan suuntaan. Se oli hänen syntymämaansa, ja hänelle tuotti tuskaa nähdä, miten se oli kutistunut Habsburgien valtakunnan pilkkomisessa sodan jälkeen; se oli jakautunut maa, jossa sosialistit, katoliset, konservatiivit ja pangermanistit viettivät kankeaa rinnakkaiseloa.

Hitler oli esitellyt toiveensa maiden yhdistämisestä (Anschluss) Mein Kampfissa, 1920-luvun alussa kirjoittamassaan ideologisessa omaelämäkerrassa: ”Saksa-Itävallan on palattava Saksan suuren maaäidin helmaan”, hän kirjoitti. ”Yksi veri vaatii yhtä valtakuntaa.”

Kansleriksi tullessaan Hitler eteni ”Itävallan kysymyksessä” aluksi varovasti haluamatta asettua Italian fasistijohtajaa, Benito Mussolinia, vastaan. Mutta kun Italia sotkeutui Abessinian (nyk. Etiopia) konfliktiin – ja paljasti, ettei se ollut Hitlerin kuvittelema sotilaallinen supervalta – Saksa alkoi laatia suunnitelmia Itävallan vaatimisesta ja sen rautamalmivarojen hyödyntämisestä.

Saksan ja Itävallan sopimus allekirjoi85

Nazi Germany FI oversatt.indd 85

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Imperiumin rakentaminen

Keskitysleirit ennen sotaa

Vastustajien ja ”ei-toivottujen” vangitseminen oli avainosassa Hitlerin rakentaessa imperiumia

Keskitysleireille, joita alkoi ilmestyä Hitlerin saatua vallan 1933, sijoitettiin etupäässä natsien poliittisia vastustajia.

Mutta kesällä 1934 suurin osa kommunisteista, sosiaalidemokraateista ja ammattiliittolaisista oli vapautettu valtionsyyttäjien käskystä. Siitä tuli vain lyhyt tauko, kun natsit alkoivat rakentaa tiukempaa ja tehokkaampaa leirijärjestelmää.

Sen ”lippulaiva” oli Dachau, komentajana Theodor Eicke, väkivaltainen entinen poliisi, joka toteuttama uudelleenorgnisaatio teki sellaisen vaikutuksen SS-päällikkö Heinrich Himmleriin, että hänet nimitettiin Saksan keskitysleirien tarkastajaksi. Vuonna 1937 leirejä oli

jäljellä vain neljä – Dachau, Buchenwald, Sachsenhausen ja Lichtenburg (naisten leiri) – mikä kertoi, miten kattavasti natsit olivat murskanneet poliittisen vastarinnan. Mutta kun natsien ote vallasta nyt oli kiistaton, he tunsivat voivansa alkaa puhdistaa Saksaa ”ei-toivotuista”, ja leireistä tuli historioitsija Richard J. Evansin sanoin ”alempirotuisten kaatopaikkoja”.

Pian leirien porteista kulki tasaisena virtana ihmisiä, jotka natsit olivat luokitelleet mustalaisiksi, prostituoiduiksi, irtolaisiksi, kerjäläisiksi, pikkurikollisiksi ja jopa pitkäaikaistyöttömiksi. Heitä pidettiin tahrana kolmannessa valtakunnassa ja kohdeltiin karusti: esimerkiksi

Buchenwaldin kuolleisuus nousi 48 vangista 2 200:sta vuonna 1937 1 235 kuolemaan 8 390 vangista vuonna 1939.

Kaksi uutta leiriä (Mauthausen ja Flossenbürg) avattiin vastaamaan kasvavaan kysyntään, ja vangit pakotettiin louhimaan kaivoksissa raaka-aineita Hitlerin visioiman tuhatvuotisen imperiumin rakentamiseksi. Vuonna 1939 natsien keskitysleireillä oli noin 21 000 vankia, kaikki SS-vartijoiden kammottavan epäinhimillisen kohtelun armoilla. ”Olette häpeäpilkkuja ja puolustuskyvyttömiä!” uudelle ryhmälle kerrottiin heidän saapuessaan Büchenwaldiin. ”Teillä ei ole oikeuksia. Teidän kohtalonne on orjan kohtalo.”

TOPFOTO/GETTY IMAGES

MYÖTÄPÄIVÄÄN YLH. VASEMMALTA: Vankeja työssä Oranienburgin keskitys­ leirillä 1933, yhdellä natsien ensimmäi­ sistä leireistä Preussissa; Dachau, yksi leireistä, joille lähetettiin poliittisia vankeja natsien laajentaessa aluettaan; Mauthausenin ja Buchenwaldin leirien entisiä tšekkivankeja palautetaan kotiin kuorma-autolla, 1945; toisinajattelijoi­ ta, kuten kommunisteja, ”asosiaaleja” ja ammattiliittolaisia Dachaussa, 1933.

86

Nazi Germany FI oversatt.indd 86

17.09.2018 10:05

tettiin heinäkuussa 1936; siinä Saksa lupasi kunnioittaa Itävallan itsemääräämisoikeutta. Mutta pidettyään konferenssin sisäpiirinsä kanssa Berliinissä marraskuussa 1937 Hitler lisäsi painetta Itävaltaan kohtaan.

Itävallan kansleri Kurt Schuschnigg vieraili helmikuussa 1938 hänen alppihuvilallaan Baijerissa. Keskustelusta ei tapaamisen yhteydessä kannata puhua; Hitler lähinnä piti palopuhetta kollegalleen: ”Minulla on historiallinen tehtävä, ja sen minä täytän, koska Sallimus on asettanut sen minun kohtalokseni”, hän varoitti Schuschniggia ja lisäsi pahaenteisesti: ”Ehkäpä pyyhkäisen jonakin yönä Wieniin kuin kevätmyrsky.

Sitten saatte nähdä jotakin.”

Hitler vaati Schuschniggilta roppakaupalla myönnytyksiä; huomattavin oli Itävallan taloudellisen järjestelmän sulauttaminen Saksaan. Tässä epäonnistuminen johtaisi invaasioon. Schuschnigg pyysi tukea Iso-Britannialta, mutta sai sähkeen: ”Hänen majesteettinsa hallitus ei pysty takaamaan suojelua.”

Samana päivänä, 11. maaliskuuta, myös Hitler sai viestin ulkomailta – Mussolinilta, joka sanoi, ettei Italia nähnyt syytä vastustaa Saksan interventiota Itävallassa. Hitler ilahtui, ja hänen joukkonsa ylittivät rajan seuraavana aamuna. Hitler seurasi perässä, ja tervehdyksessään neljännesmiljoonaiselle riemuitsevalle väkijoukolle Wienissä 15. maaliskuuta Führer sanoi, että Itävallan valtaus oli alkua ”uudelle tehtävälle”, ”saksan kansan marssille itään”.

GETTY IMAGES

Sudeettialueille ja kauemmas

Hitlerillä oli nyt ”Suur-Saksansa”, ja Itävallan miehityksen helppous vain lisäsi hänen haluaan valloittaa lisää. Britannia ja Ranska olivat osoittautuneet heikoiksi ja pelokkaiksi, ja niiden heikkouden rohkaisemat natsit kiihdyttivät juutalaisten ja muiden ”ei-toivottujen” sisäisiä vainoja.

Mutta Anschlussin jälkimainingeissa Hitler lähti tielle, joka johtaisi, kuten aikanaan Napoleoninkin, uuden eurooppalaisen vallasta päihtyneen diktaattorin lopulliseen tuhoon. Hänen apurinsa eivät tietenkään osanneet kuvitella sellaista. ”Hän pohtii aina uusia suunnitelmia”, propagandaministeri Joseph Goebbels kirjoitti ministeristään. ”Napoleoninen luonne!”

Natsi-Saksan ulkopolitiikka oli tähän asti ollut revisionistista ja suunnattu Versaillesin rauhansopimuksen vääryyksinä koettuja ehtoja vastaan. Mutta kesällä 1938 Hitler lähti tielle, joka johtaisi, kuten hän arvasi, sotaan länsivaltoja vastaan – joskin hän arveli sen tapahtuvan vasta 1943. Sitä ennen hän aikoi liittää Sudeettialueet (Tšekkoslovakian saksankieliset alueet) Saksaan.

Monet Hitlerin sotilaskomentajista suhtautuivat aluksi pelokkaasti sellaiseen

Hitler valvoo joukkojensa marssia Puolaan, syyskuu 1939. Itävallan ja Tšekkoslovakian miehityksen helppous sai Führerin uskomaan, että Saksa oli voittamaton.

politiikkaan, mutta kun Iso-Britannia ja Ranska allekirjoittivat syyskuussa 1930 Münchenin rauhansopimuksen, jossa Tšekkoslovakian hallitus (jota ei ollut edes kutsuttu neuvotteluihin) pakotettiin luovuttamaan Sudeettialueet Saksalle, epäilijät jäivät vähemmistöksi laajennushaluisten keskellä.

Hitler valtasi loput Tšekkoslovakiasta maaliskuussa 1939; teko oli vastoin Münchenin sopimusta. Mutta Hitler janosi jatkuvaa laajentumista ja kertoi sisäpiirilleen: ”Meidän vastustajamme ovat matoja.

Minä näin heidät Münchenissä.”

Hitler uskoi nyt olevansa voittamaton ja Saksan olevan valloittamaton. Hänen valtakuntansa kestäisi tuhat vuotta, ja seuraava lisä siihen olisi Puola. Neuvostoliiton uhka oli tietysti olemassa, mutta Hitler hoitaisi

Jäljellä oli Iso-Britannian ja Ranskan ongelma, mutta Hitler uskoi niiden tekevän mitä vain välttääkseen uuden tuhoisan sodan.

sen kovalla kädellä myöhemmin; toistaiseksi kansakunnalle olisi eduksi allekirjoittaa hyökkäämättömyyssopimus, mikä tehtiin 23. elokuuta 1939 natsien viimeistellessä jo suunnitelmiaan Puolan valtaamiseksi.

Hitler vietti suuren osan kesästä 1939 lomahuvilallaan Baijerin Alpeilla. Hän oli yllättävän rento ja luotti siihen, että kun hän antaisi käskyn Puolan valtaamisesta, Iso-Britannia perääntyisi lupauksestaan auttaa sitä. Parilta harvalta sisäpiirin jäseneltä tämä itsevarmuus puuttui. ”Kannattaako sen vuoksi panna peliin kaikki?”

Göring kysyi. ”Minä olen koko elämäni pannut aina peliin kaiken”, Hitler vastasi.

Saksa miehitti Puolan 1. syyskuuta, ja kaksi päivää myöhemmin Iso-Britannia toteutti lupauksensa ja julisti sodan, kuten Ranskakin. Hitler järkyttyi. ”Mitä nyt tehdään?” hän tivasi äkäisesti ulkoministeri Joachim von Ribbentropilta.

Vastaus oli sota, joka lopulta tuhoaisi kolmannen valtakunnan, veisi Saksan tuhon partaalle ja vaatisi yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Gavin Mortimer on historioitsija, ja hän on kirjoittanut useita teoksia toisesta maailmansodasta.

87

Nazi Germany FI oversatt.indd 87

17.09.2018 10:05

UNIVERSITY ARCHIVES AND SPECIAL COLLECTIONS, PAUL V. GALVIN LIBRARY, ILLINOIS INSTITUTE OF TECHNOLOGY/GETTY IMAGES

HOLOKAUSTIN ÄÄNET

88

Nazi Germany FI oversatt.indd 88

17.09.2018 10:05

Amerikkalainen akateemikko kiersi Eurooppaa sodan jälkeen tallentamassa Holokaustista selviytyneiden tarinoita. Mark Burman kertoo kirpaisevista ja ahdistavista tarinoista, jotka hän löysi.

ETUALALLA: David Boder 1946 ja hänen upouusi Armourin telegrafoninsa TAUSTALLA: Pakkotyöleiriltä Düsseldorfin lähellä vapautettuja venäläisiä ja puolalaisia naisia, Saksa 1945.

Nazi Germany FI oversatt.indd 89

89

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Holokaustin äänet

W

iesbaden, Saksa, syyskuun lopulla 1946. Se oli juutalaisten uusi vuosi, Rosh Hashanah.

Tuomiopäivä. Päivä, jolloin Herra kirjaa ylös vanhurskaiden, pahojen ja muiden teot. Mutta sodan vaurioittamassa ja hiljattain uudelleen siunatussa synagogassa tapahtui toisenlaista muistiin kirjaamista. Sen tarkoitus ei ollut jakaa jumalallista tuomiota, vaan tulla opetukseksi amerikkalaisten suurelle yleisölle.

Täällä istui 59-vuotias akateemikko vieressään 27 kiloa tallennuslaitteistoa,

myös aikansa uusin ihme, telegrafoni.

David Boder oli kolme kuukautta aiemmin jättänyt yliopistonsa turvan Chicagossa raahatakseen järkälemäistä konettaan ja yli 200 metallilankakelaa ympäri särkynyttä Eurooppaa. Hän aikoi tallentaa ”pois siirrettyjen” ihmisten välittömät traumakokemukset.

Yli 100 ihmistä oli tässä vaiheessa jo jakanut elämänkokemuksensa hänen kanssaan – he olivat natsien terrorin siviilejä selviytyjiä. Boder aloitti suhteellisen tietämättömänä, mutta hän oli tähän mennessä kuullut niin paljon, että hän oli koonnut päässään kokonaisen terrorin kartan kuin suuren, surullisen palapelin.

Tämä Wiesbadenin haastattelu on yksi

viimeisistä. Nuori Anna Kovitzka on viimeisen tunnin ajan kertonut hänelle jiddišiksi selviytymisensä ja menetystensä tarinaa. Tavantakaisten nyyhkytysten katkoma tarina läheni loppuaan. ”Nyt olen töissä... lastentarhassa. Siellä on 20 pientä juutalaista lasta. Ja minä leikin heidän kanssaan, ja silloin unohdan sen kaiken [menneisyydestäni]. Minulla on jälleen juutalaisia lapsia ympärilläni. Mutta töiden jälkeen tulen huoneeseeni yksin...

Tänään on vapaata. Missä kaikki minun väkeni on, jotka viettivät lomia kanssani? ...

Mutta minun väkeäni ei ole enää. Minä olen yksin.”

Hän nyyhkäisee vähän, ja hänen äänensä hiipuu, katoaa syksyisen iltapäivän

GETTY IMAGES

Mies tarkastaa Dachaun Auschwitzista saapuvan puolanjuutalaisen vangin käsivarsiin tatuoitua numeroa vapautuksen jälkeen huhtikuussa 1945.

90

Nazi Germany FI oversatt.indd 90

17.09.2018 10:05

THE UNIVERSITY OF AKRON/ UNIVERSITY ARCHIVES AND SPECIAL COLLECTIONS, PAUL V. GALVIN LIBRARY, ILLINOIS INSTITUTE OF TECHNOLOGY

tihenevään hämärään. Boderin voi tuntea kokoavan itseään hermostuneena, uupuneena, tietäen, että on aika lopettaa, mutta yhä kahden tämän nuoren naisen kanssa, jonka tuskalliset muistot ovat kipeitä, avoimia haavoja.

Annan sota alkoi syyskuussa 1939, eikä loppunut koskaan. Ensin saksalaisten pommit alkoivat putoilla hänen kotikaupunkiinsa Kielcessä, Puolassa, ja niitä seurasi loppumaton sarja kokoamisia, gettoja, pakkotyöleirejä, kuolemanmarsseja ja lopulta amerikkalaisen jalkaväen suorittama vapautus 1. huhtikuuta 1945 – ironisesti keskellä pääsiäistä. Hän oli luovuttanut vauvansa puolalaiselle naapurille pidettäväksi turvassa – vain saadakseen muutama kuukausi sodan jälkeen tietää, että naapuri oli ilmiannettu ja hänen lapsensa murhattu.

Anna oli menettänyt kaiken ja kaikki hänelle tärkeät ihmiset.

Metallilankakelan lähestyessä loppua Boder nojautuu kohti mikrofonia ja lisää paksulla aksentillaan englanniksi: ”Johtopäätöksemme on… mitä olemme kuulleet tältä naiselta… on suunnilleen sama tarina, jonka olemme kuulleet kaikilta… Olen kuin toisessa maailmassa tämän naisen kertoman jälkeen… Kuka tulee tuomitsemaan kaiken tämän, ja kuka tulee arvioimaan minun työni? Minä lähden tänä iltana Pariisiin; projekti on suoritettu loppuun.”

Todellisuudessa Boderin merkittävä projekti oli kuitenkin vasta alkamassa.

Pitkä prosessi päättyi vasta kauan hänen kuolemansa joulukuussa 1961 jälkeen, kun kaikki tallenteet ja käännökset kaikista vuoden 1946 haastatteluista oli vihdoin tuotu saataville verkkosivulle The Voices of the Holocaust -projektissa vuoden 2009 lopulla. Projektin tultua valmiiksi me olemme ne, jotka voimme tänään arvioida hänen työtään, joka on yhtä merkittävä kuin tyrmistyttäväkin.

Kipeitä tunteita

Telttakaupunkeihin ja sodan ja tuhon fyysisiin ja inhimillisiin raunioihin tunkeutuvat uutiskamerat ovat meille tuttu näky. Mutta klikkaus Voices of the Holocaust -projektin verkkosivulle – missä voit kuunnella Boderin alkuperäistallenteita – on paluu keskelle sekasortoa ja vielä tuskin käsitettäviä tragedioita toisen maailmansodan lopussa. Nämä tallenteet edustavat varhaisimpia tunnettuja suullisia kertomuksia holokaustista ajalta ennen kuin useimmat olivat vielä edes aloittaneet kokemustensa käsittelyä ja yrityksiä selviytyä niistä.

Kertomukset tulevat keskeltä kaoottista

CV

David Boderin elämä ja työt

Boderin keloja ja samanlainen Armourin telegrafoni kuin se, jota hän käytti haastatteluissa

Nämä ihmiset oli mitätöity tatuoiduiksi numeroiksi, uhreiksi.

Nyt Boder pyysi heitä vain kertomaan tarinansa. maailmaa, tilapäisistä haastattelutiloista pois siirrettyjen ihmisten leireillä tai orpokodeissa. Kaduilta tulvii liikenteen melua, ihmiset keskeyttävät, polkupyöriä työnnetään ulos ja haastattelija haparoi epävarmana teknologian ihmeen kanssa, joka tallentaa heidän tarinansa ensimmäisen kerran.

Haastatellut oli viiden vuoden ajan mitätöity tatuoiduiksi numeroiksi, untermenscheneiksi (alempiarvoisksi ihmisiksi), käsiteltäviksi, hakattaviksi massoiksi, uhreiksi. Nyt Boder vain pyysi heitä kertomaan tarinansa sodan alkuhetkistä lähtien.

Esimerkiksi 13-vuotiaan Raisel ”Rose” Meltzakin tarina muistuttaa otetta Grimmin veljesten synkimmistä saduista.

Pikku Raisel keinuttaa itseään käsivarret polvien ympärillä ja on toivottomasti eksyksissä pimeässä Boderin yrittäessä kuljettaa hänen rosoista selontekoaan.

Paikallisen ukrainalaisväestön ja natsimiehittäjien hyväksi työskentelevien vainoama, hakkaama ja ryöstämä Rose näkee perheensä tuhoutuvan. Lopulta, kun isä on pidätetty, omaisuus viety ja äiti hysterian partaalla, hänen vauvaikäinen veljensä kuolee nälkään turvonnut vatsa pullistuneena.

NIMI: David Boder (s. Aron Mendel Michelson) SYNTYI: 9. marraskuuta 1886, Libaussa, Latviassa ELÄMÄN HETKET: • 1907: Avioituu Pauline Ivianskin kanssa ja saa tyttären, Elenan. He eroavat pian.

• 1917: Työskentelee nyt Omskissa, Siperiassa. Avioituu Nadežda Tšernikin kanssa.

• 1919: Pakenee Venäjän sisällissotaa Japaniin ja sitten Meksikoon. Nadežda kuolee Meksikon influenssaepidemiassa.

• 1925: Avioituu venäläissyntyisen amerikkalaisen Dora Neveloffin kanssa.

Yhdysvaltain kansalaisuus 1932 • 1927–34: Psykologian MA Chicagon yliopistosta ja PhD Northwestern Universitystä, Evanstonista (IL).

• 1930-luvun puoliväli–1940-luvun alku Työskentelee Lewis Institutessa (myöh.

Illinois Institute of Technology), jossa hän kehittää sen psykologian laitosta, käynnistää psykologian museohankkeen ja työskentelee Michael Reese -sairaalassa.

• 1945: Aloittaa projektinsa leireille ja muualle karkotettujen ihmisten parissa.

• 1946: Lähtee Eurooppaan USS Brazililla tehdäkseen haastatteluja Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä ja Saksassa kaikkiaan 16 haastattelupaikassa.

• 1949: I Did Not Interview the Dead ilmestyy, kustantaja University of Illinois Press. Boder saa sydänkohtauksen mutta toipuu ja julkaisee itse 70 transkriptiota 1953–1957.

• 1954: Analyyttinen essee hänen työstään, The Impact of Catastrophe, julkaistaan The Journal of Psychologyssa • 18. joulukuuta 1961: Kuolee sydänkohtaukseen Los Angelesissa, Kaliforniassa.

91

Nazi Germany FI oversatt.indd 91

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Holokaustin äänet

Kuoleman laulut, elämän laulut

David Boder pyysi joitakin haastateltaviaan laulamaan hänelle.

David Boder aloitti usein haastattelupyyntönsä pyytämällä henkilöä tai ryhmää laulamaan kappaleen sekä esitelläkseen tallennusvälinettään että saadakseen kohteensa rentoutumaan.

Lauluja oli laulettu joko vastarinnan tai lohdun vuoksi, tai jotta tiedonsirpaleita ajankohdista, paikoista ja ihmisistä tallentuisi. Ne kertovat elämästä getoissa ja keskitys- ja tuhoamisleireillä tai puhuvat odottavista uusista elämistä, lähinnä brittiläisen mandaatin alaisessa Palestiinassa, tuolloin lähes tavoittamattomissa.

92

Nazi Germany FI oversatt.indd 92

Laulut ovat karheita, hiomattomia tulkintoja. Säestystä ei ole, ja lähes kaikki on esitetty jiddišiksi. Kappaleen ”Es Brent” (Se palaa) kirjoitti Mordechai Gerbertig vuonna 1938 Puolassa tehdyn pogromin jälkeen; ”On a Heym, on a Dakh” (Ilman kotia, ilman kattoa) kertoo vaelluksesta eksyksissä yöllä; ”Dort in dem Lager” (Tuolla leirissä) taas on kipeä tulkinta yksinäisyydestä, kärsimyksestä ja perheen menettämisestä.

Voices of the Holocaust on entisöinyt digitaalisesti noin neljäkymmentä tällaista laulua.

Auschwitzin selviytyneitä lapsia helmikuussa 1945. Kuva otettiin kuvattaessa elokuvaa keskitysleirin vapautuksesta.

Meltzak: Veli oli jo kuollut. Ja äiti itki niin paljon. Metsässä on paljon... miten se sanotaan? ...drezwa?

Boder: ”Puita.”

Meltzak: Puita Joten hän alkoi tehdä niin, päällään [Meltzak ilmeisesti näyttää].

Hänellä oli isoja kuhmuja.

Boder: Hän löi itseään...

Meltzak: Niin.

Boder: ...puita vasten?

Meltzak: Niin. Ja hän itki hirveästi. Hän kirkui. Hän ei kestänyt sitä. Kun veli oli kuollut me... hautasimme hänet.

Boder: Kuka hautasi hänet?

Meltzak: Minä äidin kanssa.

Abraham Kimmelmannin selontekoa kuunnellessa saa hyvin erilaisen tarinan.

Kimmelmann on haavoitetumpi ja paljon 17 ikävuottaan viisaampi sielu. Tyyni, keskittynyt ja hyökkäävä Kimmelmann pystyy haastamaan paljon vanhemman Boderin syvintä sisintä myöten.

Kimmelmann: Haluan kysyä tässä yhtä asiaa. Ovatko psykologit todella tarpeeksi edistyneitä voidakseen todella tuntea

GETTY IMAGES/AKG IMAGES

Juutalaiset laulavat Theresienstadtissa, ”mallileirillä”, jota natsit käyttivät propagandassa esimerkkinä ”hyvänsuopuudestaan”.

17.09.2018 10:05

Saksalaisjoukot pidättävät kaksi juutalaista vastarintataistelijaa Varsovan geton kansannousun jälkeen vuonna 1943.

GETTY IMAGES

ihmisluonteen niin hyvin, että he todella voivat ”kuvitella” ihmisen eri ominaisuuksia.

Boder: Ehdottomasti eivät.

Kimmelmann: Olette täysin oikeassa. En kysynyt vain koska halusin tietää, vaan koska minä tiedän sen jo. Halusin vain kuulla sen teiltä. Sillä kaiken sen jälkeen, mitä olen nähnyt, tiedän, etteivät he tiedä vielä mitään.

Ja oli totta, ettei Boder projektia aloittaessaan tiennyt enempää kuin sen, mitä hän oli nähnyt uutisfilmeissä – luurangonlaihat eloonjääneet hoippuivat kameran edessä vapautuksen hetkellä – tai lukenut leirejä nähneiden kirjeenvaihtajien sanomalehtiartikkeleista.

Kimmelmannin haastattelun aikaan hänelle oli tuskallisesti avautumassa tuhoamisen koko maantiede ja prosessi.

Hän oli kaikkialla esittänyt kysymyksiä haastateltavilleen. Missä on Birkenau?

Miten kukaan SS-vartija saattoi hakata teitä? Maksettiinko teille työstä? Mitä kautta naiset ja lapset menivät kaasukammioon? Miten pystyitte juoksemaan niin nopeasti oltuanne ahdettuna karjavaunuun?

Nuori Kimmelmann oli juuri kertonut yksityiskohtia juutalaisten poliisin yhteistyöstä kokoamisprosessissa ja selittänyt, miten nälkiintyneen ihmisen on mahdollista ahmia 15 litraa lattialle kaatunutta keittoa. Nyt hän kuvailee leireillä oppimallaan kankealla saksan kielellä, miten ihminen menettää toivonsa ja henkensä kuolemanmarssilla.

Nazi Germany FI oversatt.indd 93

Haastateltava kertoo tasaisen sävyttömästi kauhusta kauhun jälkeen.

”Täysissä järjissään oleva mies, jolla kaikki toimii yhä, on heikko eikä jaksa juosta enää, hän seisoo yksin puun alla ja hänen silmänsä hohtavat kuin heijastimet. Ja hän odottaa hetkeä, jolloin koko kolonna on kulkenut ohi, kunnes viimeiset vartijat tulevat Blockleiterin kanssa, ja SS-miehen, joka tulee ampumaan hänet. Voitteko kuvitella mitä se on? Mies täysissä hengenvoimissaan, joka tietää, mitä tapahtuu ja että hän odottaa kuolemaa.”

Ylivoimainen tehtävä

Boderin alkuperäinen tarkoitus oli ollut haastatella eloonjääneitä, tekijöitä ja paikallisia saksalaisia, jotka olivat asuneet leirien lähellä. Mutta niin monen juutalaisen eloonjääneen hänelle Euroopan raunioissa yhä uudelleen kertoma tuhoamisen prosessin pelkkä koko ja mekaaninen luonne kävi hänelle pian ylivoimaiseksi.

Euroopan, jonka Boder oli uskonut jättäneensä taakseen kauan sitten. Hän ei ollut historioitsija, vaan psykologi, mielen uuden tieteen innokas edustaja. Hänen matkansa olivat vieneet hänet kauas juuriltaan Libaussa, Latviassa, jossa hän

syntyi 1886. Hän oli kasvanut tsaarin valtakunnan viimeisten aikojen monikielisessä maailmassa, jossa sekä maallinen että hengellinen opetus väistyivät, ja kiinnostus psykologian nousevaa tieteenhaaraa kohtaan kasvoi. Ura Euroopassa, Japanissa ja Meksikossa vei hänet lopulta Chicagoon, jossa hän kehitti Lewis Instituten psykologian laitosta (nyk. Illinois Institute of Technology).

Mutta mikä sai Boderin lähtemään merkittävälle tutkimusmatkalleen?

Psykiatrit ja analyytikot olivat jo alkaneet tallentaa potilashaastatteluja. Boderin instituutti oli ollut mukana teknologisessa kehittelytyössä sotaponnistusten hyväksi, minkä vuoksi hän sai käyttöönsä edistyneitä mutta kookkaita telegrafoneja.

Suullisten kertomusten käytäntöä ei ollut, mutta Boder tiesi haluavansa yhtä lailla tallentaa sodanaikaisten kärsimysten välittömät, autenttiset kertomukset kuin kerätä tietoa traumasta ja sen vaikutuksesta persoonallisuuteen. Hän halusi myös edistää amerikkalaisten tietoa siitä, mitä Euroopassa oli tapahtunut, ja tuoda esiin Yhdysvaltojen yhä sotaa edeltävällä tasolla toimivan siirtolaispolitiikan heltymättömyyden, jotta sadattuhannet juuriltaan karkotetut ihmiset saisivat uuden elämän.

Hän alkoi rauhan ensimmäisistä päivistä lähtien murtautua läpi loputtomasta byrokratiaviidakosta päästääkseen liittoutuneiden miehittämään LänsiEurooppaan. Häneltä kesti 14 kuukautta kerätä rahoitus – hän kiinnitti talonsakin – ja vakuuttaa asiaa käsittelevät viranomaiset heille varmasti vaikeasti käsitettävän projektin aitoudesta ja arvosta. Hän purjehti lopulta Eurooppaan heinäkuun lopussa 1946 USS Brazililla, jolla matkusti myös Pariisin rauhankonferenssin delegaatio.

Boderilla ei ollut muodollista kyselykaavaketta eikä tarkkaa käsitystä, kenen kanssa puhua; hänellä oli vain koulutuksensa kliinisistä haastatteluista ja monikielinen, vivahteikas ymmärryksensä itäisen Euroopan murtumalinjoista. Hän matkusti ympäri Ranskaa, Sveitsiä, Italiaa ja Saksaa, vieraili pienemmissä karkotettujen henkilöiden hostelleissa tai orpokodeissa etsien ihmisiä, jotka halusivat kertoa kokemuksistaan. Hän karttoi niitä, jotka halusivat lukea ennalta laaditun tekstin, ja yritti kerätä niin kattavan valikoiman kokemuksia kuin pystyi rajallisilla aika-, raha- ja kelaresursseillaan.

Hän ei ollut ainoa, joka esitti kysymyksiä.

Niin viranomaiset kuin juutalaisyhteisöjen jäännökset keräsivät ahkerasti faktoja, nimiä ja paikkoja. Mutta Boder halusi ihmisten vain kertovan elämästään 93

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Holokaustin äänet

kuluneen viiden vuoden aikana.

Yhdessä hänen voimakkaimmista ja järkyttävistä haastatteluistaan ​​Boder kääntää mikrofoninsa osoittamaan arpia haastateltavansa, Benjamin Piskorzin, kielessä – seurausta SS:n kiduttajien sen läpi lyömästä naulasta. Piskorz on selvästi häiriintynyt nuori mies, joka taisteli Varsovan geton raunioissa ja näki, miten hänen äitinsä poltettiin hänen edessään, ja lopulta pakeni saksalaisen sotilaan valepuvussa. Hän kertoo Boderille tasaisen sävyttömästi kauhusta kauhun jälkeen, myös omista hirvittävistä kostomurhistaan saksalaisille lapsille.

Toisenlainen maailma

Matka luonnollisesti muutti Boderia.

Hänen oli Chicagoon palattuaan vaikea transkriboida ja käyttää haastatteluja rinta rinnan tavallisen akateemisen elämän luennoinnin kanssa. Hän otti yhteyden joidenkin haastateltaviensa omaisiin ja soitti ääniä heille. Seurannut kirja I Did Not Interview the Dead (University of Illinois Press, 1949), esitteli kahdeksan haastattelua. Haastatteluja on vuosien mittaan julkaistu kaikkiaan 70. Boder jatkoi myös pitkien akateemisten artikkeleiden kirjoittamista psykologian julkaisuihin esitelläkseen huolensa traumasta, kielestä ja katastrofista.

Mutta hänen terveytensä alkoi pettää, ehkä seurauksena tämän ei enää nuoren tai 94

Nazi Germany FI oversatt.indd 94

Boderin niin pian sodan jälkeen keräämät tallenteet ovat yhä ainutlaatuisia ja äärimmäisen kiehtovia.

hyväkuntoisen miehen Euroopan-matkojen rasituksista kookkaiden laitteiden kanssa sekä ponnistuksista saattaa kertomukset amerikkalaisten yleiseen tietoon. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1961.

Tätä seurasi hämmentävä, hämäräksi jäänyt episodi, joka osittain selittää, miksi suullisen tiedon ja holokaustin historioitsijat eivät ole käyttäneet aikaisemmin hänen merkittävää arkistoaan. Alkuperäiset tallenteet katosivat, joskin niiden kopiot lähetettiin sekä Israeliin että Library of Congressiin Washington DC:ssä. Hänen vanha opinahjonsa, Illinois Institute of Technology Chicagossa käytännössä unohti ne, kunnes löysi ne uudelleen suhteellisen hiljattain. Nyt kaikki jäljellä olevat haastattelut ovat läpikäyneet suuren luokan päivityksen, ja niitä voi kuunnella ajallisesti synkronoidun transkription kanssa joko englanniksi tai niiden alkuperäisellä kielellä.

Holokaustin eloonjääneiden suulliset haastattelut alkoivat suuremmassa määrin 1950-luvulla, ja niitä on nyt videoitu ja auditoitu kymmeniätuhansia. Arkistot on kerätty Jerusalemin Yad Vashem -museoon, Lontoon British Libraryn National Life Stories -kokoelmaan ja University of South Californian Spielbergin tukemaan Shoah Foundation Instituteen, ja niihin voi tutustua internetin välityksellä.

Mutta Boderin niin pian sodan jälkeen keräämät tallenteet ovat yhä ainutlaatuisia ja äärimmäisen kiehtovia. Niitä kuunnellessa tuntuu kuin palaisi huoneeseen jossakin Euroopassa, jossa nuori mies tai nainen nojaa eteenpäin ja kertoo ensimmäisen kerran elämästä, joka on ollut palasina viiden vuoden ajan, ja viisas, lempeä haastattelija lisää uuden palasen karmeaan mosaiikkiinsa.

Mark Burman on palkittu radiotuottaja. Hän käsitteli David Boderin holokaustin eloonjääneiden haastatteluja Archive Hourissa BBC Radio 4:ssä.

AIHEESTA LISÄÄ INTERNET-SIVUSTO E http://voices.iit.edu

Illinois Institute of Technologyn Voices of the Holocaust -verkkosivusto, jossa voit lukea ja kuunnella Boderin haastatteluja ja saada lisätietoja hänestä.

UNITED STATES HOLOCAUST MEMORIAL MUSEUM, WASHINGTON

Schwandorfin juutalaisia Saksan halki kuljettaneen kuolemanjunan henkiinjääneitä evakuoidaan vaunusta, huhtikuu 1945.

17.09.2018 10:05

NATSIEN PUKUOMPELIMOSSA

DREAMSTIME.COM

Auschwitzin ompelijattaret

Nazi Germany FI oversatt.indd 95

Pukuhistorioitsija Lucy Adlington tutkii Auschwitzin muotitaloa, jossa ryhmä naisvankeja pakotettiin natsivangitsijoidensa ompelijattariksi.

95

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Auschwitzin ompelijattaret

Leiriin saapuvat

Unkarin juutalaisia saapuu Auschwitziin, kesäkuu 1944 Ompelutaito saattoi auttaa vankeja, jotka oli pakotettu luovuttamaan omat vaatteensa – ja myös pelastaa heidät kaasukam­ miolta.

Gettotyöpaja

H

itlerin kolmannen valtakunnan antisemitismiä ei ruokkinut vain valtiollinen rasismi, vaan myös henkilökohtainen ahneus. Jotkut lopullisen ratkaisun kannattajat pitivät juutalaisilta ryöstämistä juutalaisten henkeä arvokkaampana, ja korkea-arvoiset natsivirkailijat ja heidän perheensä pitivät enemmän kuin mielellään syöpäläisten arvoisina pitämiensä ihmisten luomia vaatteita.

Mikään ei korosta tätä hillittömyyttä paremmin kuin keskelle Auschwitzia pystytetty muotitalo – Ylempi räätälinstu96

Nazi Germany FI oversatt.indd 96

dio. Tuhannet ihmiset joutuivat toisen maailmansodan aikana työskentelemään gettoihin ja keskitysleireille perustetuissa ompelutyöpajoissa. Tämän nimenomaisen työpajan tarkoitus ei kuitenkaan ollut valmistaa tai korjata sotilaiden univormuja.

Se luotiin pelkästään eliittiä varten tyydyttämään heidän rakkauttaan muotiin keskellä maanpäällistä helvettiä.

Auschwitzin komendantin vaimo, Hedwig Hoess, oli edennyt pitkälle maaseutujuuriltaan palkatessaan kaksi ensimmäistä puolalaista ompelijatarta työskentelemään huvilallaan keskitysleirin lähellä. Hedwig sanoi elämää huvilalla

”paratiisiksi”. Hän nautti siellä Euroopan parhaiden muotitalojen ylellisyystuotteista.

Osa niihin kuuluneista kankaista ja malleista oli valittu ryöstettyjen vaatteiden vuoresta, jota käsiteltiin leirin vain lyhyen matkan päässä hänen rakkaasta kukkatarhastaan sijaitsevassa varastossa. Vangit hoitivat tavaroiden käsittelyn; välillä he käsittelivät omien murhattujen rakkaimpiensakin omaisuutta työtään tehdessään.

Kun muut upseerien vaimot ja naisvartijat kävivät kateellisiksi Hedwigin vaatevalikoimasta, hän avasi eliittivaatehtimon – Ylemmän räätälinstudion – itse leirissä.

Neula oli arvokasta omaisuutta keskitys-

GETTY IMAGES

Naisia pakkotyössä natsien tehtaassa miehitetyssä Puolassa, 1941. He tekevät vaatteita Saksan kansalaisille ja armeijan henkilökunnalle 1944.

17.09.2018 10:05

Harvat valitut

Sadistinen tyyli

GETTY IMAGES

Kuva vuoden 1942 Signal -lehden numerosta.

Jotkut SS-miesten vaimot eivät poteneet tunnontuskia pakottaessaan leirin vangit luomaan heille heidän haluamaansa muotia.

Nazi Germany FI oversatt.indd 97

Työkykyisiksi katsottuja naisia, Auschwitz, 1944. Naisten töihin kuuluivat mm. ruoanlaitto, pyykinpesu ja siivous.

Paikka vaatehtimossa oli varsin haluttu sen tarjoaman ainakin jonkinlaisen toveruuden vuoksi.

Työpaja perustettiin yksinomaan turhamaiselle eliitille tyydyttämään heidän rakkauttaan muotiin keskellä maanpäällistä helvettiä. leirin maailmassa. Kuljetettavia nöyryytettiin tarkoituksella leireille saapuessa pakottamalla heidät riisuutumaan julkisesti ja luovuttamaan kaikki vaatteensa, ennen kuin heidän hiuksensa ajeltiin. Haavoittuvat, halvennetut ihmiset yrittävät säilyttää identiteettinsä. Ne harvat, jotka selviytyivät kaasukammion valintaprosessista, saivat likaiset raidalliset asut, tai joskus harvoin siviilivaatteet.

Neulan omistaminen tarkoitti mahdollisuutta paikata ja korjata vaatteita ja tehdä ”kiellettyjä” esineitä, kuten rintaliivejä ja alushousuja. Vaatteet olivat tärkeä suoja ankaraa säätä vastaan. Ulkonäkö oli myös 97

17.09.2018 10:05

XXXXXXXXXXXX ?? XXXXXXXXXXXX Natsien ideologia / Xxxxx Natsien ideologia / Auschwitzin ompelijattaret

Kankaita fasisteille

merkittävä asia niiden vankien moraalille, jotka halusivat säilyttää tunteen inhimillisyydestä. Paljastuminen saattoi kuitenkin tietää kuolemaa niille, jotka uskaltautuivat käyttämään ”kiellettyjä” vaatteita.

Tilaisuus selviytyä

Työpaikka leirillä tarjosi heiveröisen tilaisuuden jäädä henkiin. Ne, jotka eivät pystyneet työntekoon, tapettiin pikaisesti.

Pakkosiirretyt naiset eivät pystyneet kehumaan ammatillisilla taidoilla, jotka olisivat erottaneet heidät mahdollisesti arvokkaina sortajilleen – 1940-luvulla harva nainen oli esimerkiksi sähköasentaja tai puuseppä. Tekstiilityötaitoja – jotka kuuluivat tähän aikaan tyttöjen kasvatukseen – kaikeksi onneksi arvostettiin leirin pyykinpesu- ja korjaustiloissa. Auschwitzin räätälistudio oli ainoa laatuaan, ja erittäin tavoiteltu työpaikka. Se oli sisätiloissa, siellä oli peseytymismahdollisuudet ja, mikä tärkeintä, ompelijattarien välille syntyi

voimakas toverihenki, joka oli ratkaisevan tärkeää selviytymiselle.

Työpajassa oli 23 naista, joita valvoi älykäs, myötätuntoinen slovakialaisvanki nimeltä Marta Fuchs. Naiset oli valittu taitojensa ansiosta tai, kuten Irene Reichenberg (jonka sisaret oli murhattu heidän saapuessaan Auschwitziin), koska heillä oli suhteita studiossa jo työskenteleviin vankeihin. Ompelijat eivät olleet turvassa taudeilta ja hakkaamisilta työpajan seinien ulkopuolella, mutta se ainakin toimi turvapaikkana osan päivästä.

Useimmat Auschwitzin ompelijattaret olivat juutalaisia naisia. Historioitsijat tuntevat osan vain etu- tai kutsumanimeltä, mutta heidän tarinoitaan löydetään yhä vuosikymmenien päästä.

Hiljattain paljastui, että SS-vartija salakuljetti Rezsin Apfelbaumin, juutalaisen vangin, työpajaan iltaisin. Hän ompeli rankan työpäivän jälkeen asuja vartijan tyttöystävälle, Lillylle. Salainen työ toi

Rezsinille lisää leipää, jolla hän kykeni pitämään hengissä kymmenen ihmistä, kuten kaksi siskoaan, äitinsä ja kaksi tätiään.

Ainakin kaksi naista oli Ranskan vastarintaliikkeen jäseniä: Alida Vasselin, korsetintekijä, joka pidätettiin 1942 natsienvastaisten lehtisten kätkemisestä ompelemiinsa korsetteihin, ja Marie-Louise Colombain, partisaanikersantti, joka toimi natseja vastaan ennen pidätystään 1941.

He halveksivat asiakkaitaan Yksi rohkea unkarinjuutalainen ompelijatar, Lulu Gruenberg, rohkeni kerran kiusoitella työpajassa Hoessin nuorta poikaa mittanauhasilmukalla sanoen: ”Pian te kaikki roikutte hirressä; sinun isäsi, äitisi ja kaikki muut.”

Juutalainen henkiinjäänyt Hermine Hecht kertoi, että SS:n isot kihot tulivat lauantaisin tasan puolenpäivän aikaan hakemaan vaimojensa asuja. Sovitukset tehtiin työpajoissa. Ompelijattaria vaadit-

UNITED STATES HOLOCAUST MEMORIAL MUSEUM, WASHINGTON, YAD VASHEMIN LUVALLA

Vangit lajittelevat takavarikoituja vaatte­ ita Auschwitzissa, 1944. Leirin ompelijat­ taret pakotettiin tekemään vaatteita natsiasiakkailleen vankitovereiltaan riisutuista vaatekappaleista.

98

Nazi Germany FI oversatt.indd 98

17.09.2018 10:05

Monet SSasiakkaat eivät näyttäneet lainkaan kaihtavan käyttää murhattujen viattomien uhrien vaatteita.

Halveksii asiakastaan

YLLÄ: Rezsin Apfelbaum (kuvassa ennen sotaa) pakotettiin ompelemaan iltaisin vaatteita SS-vartijan tyttöystävälle. Hän sai salaisesta työstä ylimääräisiä annoksia, jotka riittivät pitämään hengissä kymmenen ihmistä.

Turhamainen tappaja

REZSIN APFELBAUM (YKSITYINEN KOKOELMA)/GETTY IMAGES

VASEMMALLA: ”Auschwitzin hyeena”, SS-vartija Irma Grese, ompelutti vaatteita omalla, henkilökohtaisella ompelijatar­ vangillaan.

tiin valmistamaan kaksi asua asiakasta kohti viikossa. He loivat uusia malleja ja muuttivat korkealaatuisia vaatteita, joita juutalaiset pakkosiirretyt toivat Auschwitziin. Monet SS-asiakkaat tilasivat kauniita, muodikkaita iltapukuja päivällisillä, konserteissa ja elokuvissa käyntejä varten. He eivät näyttäneet lainkaan kaihtavan käyttää murhattujen viattomien uhrien tai orjuutettujen vankien valmistamia vaatteita. Irma Gresellä, yhdellä sadistisimmista SS-vartijoista, oli jopa oma ”lemmikkiompelijatarkin”, wieniläinen vanki – nimeä ei tunneta – joka piti Gresen moitteettomasti pukeutuneena kaikissa tilaisuuksissa.

Pakoyritys

Neuvostojoukkojen lähestyessä Auschwitzia purevan kylmässä tammikuussa 1945 SS evakuoi leiristä ryöstösaaliin ja vangit, ompelijattaret muiden mukana. Vangit lähtivät jalkaisin vaelluk-

selle, joka tultiin tuntemaan ”kuolemanmarssina”.

Irene Reichenbergin onnistui paeta marssikolonnasta. Hän piiloutui puolalaiselle maatilalle, ja puna-armeija vapautti hänet pian sen jälkeen. Neljä studion ompelijatarta oli järjestänyt siviilivaatteet osana pakosuunnitelmaa. Marta, valvoja, ja kolme nuorta ompelijatarta – Borish, Lulu ja Baba – lähestyivät matkustajajunaa toivoen voivansa sekoittua muiden puolalaismatkustajien joukkoon. Martaa varoitettiin luopumaan yrityksestä, mutta kolme muuta jäivät kiinni, ja heidät ammuttiin kiinniottopaikalla. Paikalliset puolalaiset olivat piilottaneet Martan, ja hän ompeli vastapalvelukseksi heidän vaatteensa ja selviytyi sodasta hengissä.

Lucy Adlington on kirjailija ja historioitsija.

Hänen romaaninsa, The Red Ribbon (Hot Key Books, 2017), sai aiheensa Auschwitzin ompelijattarista. Se julkaistiin ​​pokkarina heinäkuussa 2018.

99

Nazi Germany FI oversatt.indd 99

17.09.2018 10:05

Nazi Germany FI oversatt.indd 100

AKG IMAGES

100

17.09.2018 10:05

NÄKÖKULMA Natsihallinnon vangit

Poliittisia vankeja saapuu Oranienburgin keskitys­ leirille Berliinin lähellä vuonna 1933. Leiri oli ensimmäinen natsihallinnon perustama. Leiri oli alun perin tarkoitettu poliittisille vangeille, joista useimmat olivat kommunisteja tai sosiaa­ lidemokraatteja, mutta sinne suljettiin myös homoseksuaaleja ja muita ”ei toivottuja”. Oranien­ burg suljettiin 1935 ja korvattiin myöhemmin paljon suuremmalla Sachsenhausenin keskitysleirillä.

101

Nazi Germany FI oversatt.indd 101

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Hitlerin salamurhaaja

Taustavalokuvassa on Hitler vuonna 1944 Berliinin Zeughausissa, jossa hän oli tietämättään välttänyt hiuksenhienosti murhayrityksen vain muutama kuukausi aiemmin.

102

Nazi Germany FI oversatt.indd 102

GETTY IMAGES

HITLERIN SALAMURHAAJA 17.09.2018 10:05

Natsien hallinnon ja Hitlerin hillittömän suuruudenhulluuden kauhistuttama saksalainen kenraalimajuri Henning von Tresckow suunnitteli Führerin päivien ennenaikaista päättämistä peräti viisi kertaa.

Roger Moorhouse kertoo hänen tarinansa.

M

aaliskuun 13:na 1943 kenraalimajuri Henning von Tresckow, keskustan armeijaryhmän esikuntaupseeri, odotti kiihkeästi VIP-vierasta päämajassaan Smolenskissa LänsiVenäjällä. Hänen vieraansa oli Hitler, joka oli tulossa innostamaan kovia kokeneita armeijoitaan Stalingradin murskatappion jälkeen. Tresckow aikoi tappaa hänet.

Ensimmäiseksi Tresckow ajoi tuona kevätaamuna lentokentälle Hitleriä vastaan. Hän osallistui konferenssiin, jossa hän vaikutti upseeritoverin mukaan kalpealta ja hajamieliseltä. Sen päättyessä hän haki moraalista tukea adjutantiltaan kysymällä: ”Pitäisikö meidän todella tehdä se?” Vastaus oli yksiselitteinen. Tresckow oli kyllä pohtinut Hitlerin turvakoneiston eliminoimista luotettavien sotilaiden voimatoimin, mutta hän valitsi kuitenkin aikapommin, jonka hän toivoi voivansa viedä salaa Hitlerin lentokoneeseen vierailun jälkeen. Juuri ennen Hitlerin lähtöä paluumatkalle hän kääntyi lähtevän seurueen jäsenen puoleen ja kysyi, voisiko tämä viedä pullon brandya yhteiselle ystävälle päämajassa. Hänen ojentamansa esine oli paketoitu muistuttamaan nelikulmaista pulloa. Oikeasti siinä oli kaksi räjähdettä ja brittivalmisteinen ”aikakynäsytytin” – tarpeeksi tuhoamaan Hitlerin koneen.

Hitlerin koneen noustessa sinä iltapäivänä pilvettömälle taivaalle Smolenskin yllä Tresckowilla oli hyvä syy onnitella itseään lähes täydellisestä salamurhasta. Hän tiesi, että koneeseen oli liitetty useita turvatoimia, kuten Hitlerin istuimeen kiinnitetty laskuvarjo. Hän tiesi, että omistajattomien matkatavaroiden ja pakettien kuljettaminen oli ankarasti kiellettyä, ja ennen kutakin lähtöä tehtiin koelentoja.

Hänen onnistui kaikesta tästä huolimatta keplotella viritetty ja toimintavalmis pommi Hitlerin koneeseen, ja hän oli varma, että se räjähtäisi riittävällä voimalla tappamaan matkustajat. Hän odotti henkeä pidättäen tietoa väistämättömästä ”onnettomuudesta”. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sytytin oli ilmeisesti viallinen, eikä räjähdystä tullut. Tresckow kauhistui aluksi

paitsi itsensä, myös kokonaisen laajan salaliiton paljastumisesta. Mutta onnistuttuaan hakemaan pomminsa ja vaihtamaan sen aitoon brandypulloon hän jatkoi suunnitelmien laatimista.

”Hänet pitää ampua alas.”

Tresckowin motiivit ylipäällikön surmaamiseksi olivat yksinkertaiset. Hän oli harras nationalisti ja natsien ohjelman varhainen ihailija, mutta hän oli pian huomannut Hitlerin perustavanlaatuisen nihilismin ja halveksunnan vallitsevia normeja kohtaan.

Joten jo vuonna 1939, nähdessään Saksan ylpeän sotilasperinteen korruptoituvan, hän piti maanpetosta ainoana keinona välttää kansallinen katastrofi. Hän uskoutui kollegalle: ”Hitler on pyörivä dervissi, hänet pitää ampua alas.”

Kun hyvin harvan saksalaisen silmät olivat vuonna 1941 edes alkaneet avautua natsihallinnon todellisille kauhuille, Tresckow suunnitteli jo ensimmäistä murhayritystään. Hänestä oli vastenmielistä nähdä Saksan armeijan tulevan vedetyksi SS:n ja natsipuolueen laittomiin kansanmurhiin operaatio Barbarossassa. Saksan kunnia, hän katsoi, uhrattiin Hitlerin suuruudenhulluuden alttarilla.

Sellaiset mielipiteet eivät todellisuudessa olleet kovin yleisiä Saksan sotilasvoimissa.

Vaikka Wehrmacht (Saksan armeija toisessa maailmansodassa) ei suinkaan ollut yksimielisen natsimyönteinen, se piti auktoriteettia ja kuuliaisuutta arvossa siinä missä kaikki armeijat – ja menestyi erinomaisesti. Niin kauan kuin Hitlerin nähtiin olevan voitolla, orastavan vastarinnan mahdollisuudet olivat heikot. Enemmistölle Hitlerin vastustaminen ei koskaan mennyt kohotettua kulmakarvaa tai

Hänen oli onnistunut keplotella viritetty ja toimintavalmis pommi Hitlerin lentokoneeseen.

103

Nazi Germany FI oversatt.indd 103

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Hitlerin salamurhaaja Hitler lentokoneensa edessä.

Tresckowin onnistui vuonna 1943 ohittaa natsijohtajan turvatoimet ja viedä hänen koneeseensa brandypulloksi naamioitu pommi. Se ei räjähtänyt.

UPOTUS OIKEALLA: Armeijan vanhempi upseeri Tresckow uskoi, että Hitler oli pysäytettävä millä hinnalla hyvänsä ja suunnitteli viisi yritystä tappaa hänet.

104

Nazi Germany FI oversatt.indd 104

17.09.2018 10:05

Tresckowin yritykset Viisi huimapäistä yritystä tappaa Hitler – ja miten ne epäonnistuivat

1

Yrityksen tekijä: Henning von Tresckow Päivä: 4. elokuuta 1941 Paikka: Barysau, Valko-Venäjä Menetelmä: Saattueen väijytys ja Hitlerin ampuminen Epäonnistumisen syy: Yrityksestä luovuttiin vahvojen turvatoimien vuoksi

2

Yrityksen tekijä Henning von Tresckow Päivä: 13. maaliskuuta 1943 Paikka: Smolensk, Länsi-Venäjä Menetelmä: Aikapommi Hitlerin lentokoneessa Epäonnistumisen syy: Viallinen sytytin ei toiminut

3

Yrityksen tekijä: Rudolf-Christoph von Gersdorff Päivä: 21. maaliskuuta 1943 Paikka: Berliinin Zeughaus Menetelmä: Gersdorff panostettuna itsemurhapommittajaksi Epäonnistumisen syy: Sytytin ei ehtinyt palaa loppuun

4

Yrityksen tekijä: Axel von dem Bussche Päivä: Joulukuu 1943 Paikka: Berliini Menetelmä: Itsemurhapommitus uusien univormujen tarkastuksen aikana Epäonnistumisen syy: Tarkastus peruu­ tettiin RAF:n ilmaiskun vuoksi

GETTY IMAGES

5

Yrityksen tekijä: Eberhard von Breitenbuch Päivä: 11. maaliskuuta 1944 Paikka: Berchtesgaden Menetelmä: Ampuminen sotilaskonferenssissa Epäonnistumisen syy: Murhaajaa ei päästetty kokoukseen

tukahdutettua kirousta pitemmälle.

Hänen murhaamisensa oli useimmille yksinkertaisesti käsittämätön ajatus.

Tresckowin keinot herättää kollegoidensa kiinnostus vastarintaan olivat kuitenkin yllättävän tehokkaita. Usein vakuuttavimmin toimi hänen kykynsä nähdä laajempi kuva. Kun esimerkiksi Amerikka liittyi sotaan, Tresckow ymmärsi sen olevan lopun alkua. Hän kommentoi surullisesti: ”Kunpa voisin näyttää Saksan kansalle filmin nimeltä Saksa sodan loputtua. Ehkä he silloin ymmärtäisivät kauhulla, mitä kohti me olemme menossa.”

Toisella kertaa hän kommentoi uskomattomalla tarkkanäköisyydellä Hitlerin hallinnon pitkäaikaisvaikutuksia. Hän uskoi kollegalle ennustuksensa: ”Tämä tulee vaikuttamaan satoja vuosia, eikä syy tule olemaan vain Hitlerin, vaan sinun ja minun, sinun vaimosi ja minun vaimoni, sinun lastesi ja minun lasteni, tuon katua ylittävän naisen ja tuon palloa potkivan lapsen.”

Keskustan armeijaryhmän esikuntaupseerina hän pystyi helposti kokoamaan sekä samanmielisiä upseereita että todisteita natsien rikoksista. Hänen piirinsä kasvoi hitaasti, mutta aikanaan siihen kuului Saksan vastarintaliikkeen pääkronikoitsija Fabian von Schlabrendorff ja murhayrityksen tekijä Rudolf-Christoph von Gersdorff. Muut salaliittolaiset pitivät häntä tyynenä ja itsevarmana: ”epätavallisen vahvana persoonana”, eräs kirjoitti, ”jossa yhdistyivät sotilaallinen kyvykkyys ja poikkeuksellinen poliittinen henki”. Ennen kaikkea Tresckowilla oli taivuttelun lahja. Hän ei koskaan läksyttänyt tai esiintynyt tekopyhästi, vaan pystyi, kuten eräs liittolainen muisteli, ”selkeän varmasti vakuuttamaan kuulijansa mielipiteestään ja innoittamaan heitä sisäisellä tyyneydellään ja uskollaan tehtäväänsä”.

Tresckow innoitti näin toverinsa ällistyttävän rohkeisiin tekoihin. Vain viikko hänen oman epäonnistuneen yrityksensä jälkeen Smolenskissa hän lähetti tiedustelu-upseerinsa Rudolf-Christoph von Gersdorffin Berliiniin salamurhaajaksi. Gersdorffia oli pyydetty toimimaan Hitlerin oppaana kaapattujen neuvostoaseiden näyttelyssä Berliinin Zeughausissa. Hän aseistautui samalla räjähteellä, jota Tresckow oli käyttänyt muutama päivä aiemmin, ja liitti siihen kymmenen minuutin sytyttimen.

Syy ei tule olemaan vain Hitlerin, vaan myös sinun ja minun, sinun vaimosi ja minun vaimoni.

105

Nazi Germany FI oversatt.indd 105

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Hitlerin salamurhaaja

Viisi muuta murhan yrittäjää

Hitlerin murhayritykset vaihtelivat yksinäisestä kiihkoilijasta monimutkaisiin juonitteluihin koko natsivaltion kaatamiseksi.

Hans Oster

Georg Elser

Saksan sotilastiedustelun (Abwehr) majuri Oster suunnitteli Hitlerin surmaamista vuonna 1938 konservatiivisessa vallan­ kumouksessa natsihallintoa vastaan. Suunnitelmasta luovuttiin, kun sapelinkalistelu Tšekkoslovakian kanssa ratkesi neuvotteluissa eikä sodassa.

Saksalainen kommunisminmyöntei­ nen puuseppä sijoitti Müncheniin aikapommin vuonna 1939 (ks. oik.).

Vaikka se räjähti suunnitellusti ja surmasi kahdeksan, Hitler oli lähtenyt salista vain minuutteja aikaisemmin.

Elser pidätettiin hänen yrittäessään ylittää Sveitsin rajaa ja teloitettiin sodan päättyessä.

Maurice Bavaud

Sveitsiläinen teologian opiskelija suunnitteli Hitlerin ampumista syksyl­ lä 1938. Hän oli yleisön joukossa marraskuun Münchenin puhdistusten muistotilaisuudessa, muttei päässyt ampumaan suoraan kohti. Myöhem­ mät yritykset päästä Hitlerin puheille epäonnistuivat myös. Hänet pidätet­ tiin ja teloitettiin.

Franciszek Niepokólczycki

Puolan maanalaisen armeijan majuri Niepokólczycki suunnitteli pommi-iskun Varsovan keskustas­ sa Hitlerin vieraillessa voitetussa pääkaupungissa lokakuussa 1939.

Hitlerin saattue ajoi suoraan pommin yli, mutta se ei räjähtänyt.

Tarkka syy on yhä tuntematon.

Pohjois-Afrikassa pahasti haavoit­ tunut esikuntaupseeri Stauffen­ berg päätti tappaa Hitlerin. Hänen pomminsa sotilastapaamisessa Rastenburgissa 20. heinäkuuta 1944 tappoi neljä ihmistä, mutta Hitler loukkaantui vain lievästi.

Stauffenberg pidätettiin ja ammuttiin samana iltana Berliinis­ sä. Hänen murhayrityksensä oli osa laajempaa salaliittoa, johon kuului monia korkea-arvoisia upseereita. Sen tarkoitus oli kaapata valta Saksassa Hitlerin kuoltua. Suuri määrä epäiltyjä pidätettiin, heitä kidutettiin ja heidät teloitettiin heinäkuun 20. päivän salaliittona tunnetuksi tulleen yrityksen epäonnistuttua.

Stauffenberg poikiensa kanssa – hän tunsi, että Hitlerin tappaminen oli elintärkeää Saksan tulevaisuudelle.

GETTY IMAGES/ WIKIMEDIA COMMONS

Claus von Stauffenberg

106

Nazi Germany FI oversatt.indd 106

17.09.2018 10:05

Hän suunnitteli näin toimivansa maailman ensimmäisenä itsemurhapommittajana.

Mutta kun näyttelyn aika tuli, Hitler oli ajatuksissaan ja sivuutti kohteet pysähtymättä antamatta Gersdorffille aikaa kohtalokkaaseen tekoon. Yrityksen valuttua tyhjiin Gersdorffin oli sännättävä käymälään purkamaan itsensä.

ALAMY

Viesti maailmalle

Tresckow oli tehnyt kaksi yritystä seitsemässä päivässä, mutta hän joutui odottamaan kahdeksan kuukautta, ennen kuin hän sai uuden tilaisuuden yrittää tappaa yhä tiiviimmin eristäytyvä Hitler. Kun se koitti, yrityksestä tuli miltei farssi. Joulukuussa tarvittiin upseeria esittelemään uutta univormua itärintamalle, ja Tresckowilla oli malliksi juuri oikea mies. Axel von dem Bussche oli palkittu sotilas arvostetusta rykmentistä, ja hän oli alkanut epäillä vahvasti asiaa, jonka puolesta hän taisteli.

Otettuaan yhteyttä vastarintaliikkeeseen hän sai räjähteitä, ja häntä ehdotettiin esittelyn ”malliksi”. Mutta yrityksestä oli luovuttava vain muutama päivä ennen iskua, kun RAF:n ilmaisku tuhosi uusien univormujen varaston. Bussche palasi rintamalle.

Tresckowin viimeinen yritys tuli keväällä 1944, kun häntä lähestyi Eberhard von Breitenbuch, sotamarsalkan adjutantti, joka oli kutsuttu konferenssiin Hitlerin luona Berchtesgadenissa ja joka halusi yrittää murhaa. Hänet varustettiin Tresckowin avulla räjähteillä, mutta hän päättikin käyttää pistoolia. Mutta päivän koittaessa ja vieraiden virratessa konferenssisaliin, Breitenbuchia estettiin osallistumasta, koska Hitler ei ilmeisesti halunnut avustajien olevan läsnä sinä päivänä.

Kaikkien ponnistusten jälkeen Tresckowin osuus murhakuvioissa hiipui. Hänet ylennettiin uuteen asemaan pois luomansa vastarintasolun läheltä, eikä hän pystynyt enää vaikuttamaan tapahtumiin. Vaikka hän oli hyvin perillä vastarintaliikkeen käynnissä olevista ponnistuksista, joiden terävimpänä kärkenä oli nyt Claus von Stauffenberg, hän näyttää tunteneen, että tilaisuus saada aikaan todellista muutosta oli jo sivuutettu ja Hitlerin murhalla olisi enää lähinnä symboliarvoa. Kuten hän uskoi kollegalle: ”Murhaa on yritettävä kaikin keinoin... Tärkeää ei enää ole vallankaappauksen käytännön tarkoitus, vaan todistaa maailmalle ja historiankirjoille, että vastarintaliikkeen miehet uskalsivat ottaa ratkaisevan askeleen.

Tämän tavoitteen rinnalla muu on merkityksetöntä.”

Kun Stauffenberg käynnisti nyt kuuluisan yritykseensä 20. heinäkuuta 1944, ja epäonnistui, Tresckow tiesi, että hänen

München 1939: Pian tämän valokuvan ottamisen jälkeen Georg Elserin pommi räjähti puhujakorokkeen lähellä – mutta Hitler oli lähtenyt salista vain muutama minuutti aiemmin.

päivänsä olivat luetut. Välimatkastaan uuden salaliiton keskipisteeseen huolimatta hän tiesi, että hänet liitettäisiin siihen aikanaan ja hänen aiempi roolinsa paljastuisi. Hän reagoi tunnusomaisella tyyneydellään ja lausahti adjutantilleen sanat, joista tulisi hänen muistokirjoituksensa: ”Nyt he hyökkäävät kaikki kimppuumme ja peittävät meidät solvauksilla.

Mutta olen yhtä vakuuttunut kuin aina, että me olemme tehneet oikein. Uskon, että Hitler ei ole vain Saksan, vaan koko maailman arkkivihollinen. Seison muutaman tunnin kuluttua Luojani edessä ja vastaan sekä teoistani että asioista, jotka jätin tekemättä. Uskon voivani hyvällä omatunnolla seistä kaiken taistelussa Hitleriä vastaan tekemäni takana.” Sitten hän pyysi kuljettajaa viemään hänet rintamalle Puolan keskiosassa, ja marssi ei-kenenkään maalle. Sinne päästyään hän esitti joutuvansa laukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, piti käsikranaattia päätään vasten ja laukaisi sen.

Claus von Stauffenbergistä tuli ehkä arvattavasti Saksan vastarinnan kasvot.

Pääsihän hän lähimmäs Hitlerin tappamista. Hän oli tarmokas ja dynaaminen moraalisen voiman mies. Hän luultavasti ajoi vastarintaliikkeen sen veriseen

Uskon, että Hitler ei ole vain Saksan, vaan koko maailman arkkivihollinen.

loppuun edellisten yritysten jäätyä tuloksettomiksi. Ilman häntä heinäkuun 20. päivän iskua tuskin olisi tehty.

Mutta Saksan sotilaiden vastarinnan alkuperäinen liikkeellepaneva voima oli Henning von Tresckow. Vaikka hän oli saman konservatiivisen kansallisen ympäristön tuote, joka oli synnyttänyt Hitlerin, hän näki äärimmäisen selvästi natsien hallinnon rikollisen luonteen. Kun Stauffenberg esimerkiksi vuonna 1938 yhä paheksui vastarintaa, Tresckow puhui jo Hitlerin poistamisen puolesta, tarvittaessa vaikka väkivalloin. Hän jatkoi tarjoamalla runsaan lähteen periaatteellista ja kiihkeää natsisminvastaisuutta ja teki esikuntansa päämajasta sotilaallisen vastarinnan vilkkaan solun. Ja vaikka hänen ei ollut mahdollista päästä lähelle kohdettaan, kuten Stauffenbergin myöhemmin, hän organisoi useita yrityksiä murhata Hitler.

Jälkeenpäin arvioiden Tresckow ansaitsee enemmän kuin suhteellisen tuntemattomuuden, johon hänet on tuomittu. Hän oli yksi Saksan vastarinnan voimakkaimmista käynnistäjistä; hän rohkaisi, suostutteli ja houkutteli, ja hänestä tuli yksi Hitlerin sinnikkäimmistä ja päättäväisimmistä vastustajista. On vaikea kuvitella, että vastarintaliike olisi ilman hänen käytännöllistä ja psykologista valmisteluaan toiminut, kuten se toimi, tai päässyt niin lähelle tavoitettaan.

Roger Moorhouse on kirjoittanut useita teoksia modernin Saksan historiasta, kuten Berlin at War (Bodley Head, 2010).

107

Nazi Germany FI oversatt.indd 107

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Hitlerin arvoitus

ALAMY

ESSEE

Hitler nousee portaikkoa Bückebergin sadonkorjuujuhlilla 1934. Tällaiset tavattomat voimannäytöt olivat keskeisiä Führerin henkilökultin vahvistamisessa, Ian Kershaw sanoo.

ADOLF HITLERIN PITKÄ VARJO Natsijohtaja ei ollut 1900-luvun ainoa hirviö – joten miksi hän kiinnostaa meitä enemmän kuin kukaan muu hirmuhallitsija?

Sir Ian Kershaw 108

Nazi Germany FI oversatt.indd 108

17.09.2018 10:05

A

ESSEE

GETTY IMAGES

ALAMY

dolf Hitlerillä on ainutlaatuinen paikka historiassa.

Kun hänen syntymästään pienessä itävaltalaisessa Braunau am Innin kaupungissa 20. huhtikuuta 1889 on nyt kulunut lähes 130 vuotta, natsijohtajan varjo maailman yllä on yhä pitkä. Tunnemme sitkeästi suurempaa kiinnostusta häntä kohtaan kuin...

lopun koittaessa loihtineet Hitlerin ja Eva Braunin Etelä...ketään muuta diktaattoria. Mutta miksi? Ilmeisin vastaus Amerikkaan. Sain runsaasti kysymyksiä Hitlerin fyysisistä tai näyttää selviöltä: Hitler oli tärkein toimija äärimmäisen tuhoisaspsyykkisistä sairauksista sekä erilaisia arvioita mahdollisista sa sodassa ja kammottavimmassa kansanmurhassa, jonka diagnooseista. Ääneenlausumaton ajatus oli, että jos sellaisen maailma on toistaiseksi nähnyt. Siinä on toki tarpeeksi syytä pitää sairauden voisi aukottomasti todistaa (ei voi), se riittäisi selittämään mielessä hänen vertaansa vailla oleva vaikutuksensa maailman maailmansodan ja kansanmurhan; että jos Hitler voitaisiin historiaan. Se selittää myös suuren osan siitä, miksi Hitleristä on todistaa hulluksi, se selittäisi jotenkin miljoonien järjissään olevien luultavasti kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisten teot; ihmisten jotka kuitenkin käytännössä innokkaasti historiallisesta henkilöstä – Jeesusta ehkä lukuun ottamassa. toteuttivat hänen ajatuksensa.

Hitlerin ensisijainen vastuu natsihallinnon kolossaalisesta Jos jotkin näistä esimerkeistä ovatkin yksiselitteisesti absurdeja, epäinhimillisyydestä herättää tietysti seuraavan kysymyksen: ne kertovat jotakin yhä elävästä kiinnostuksestamme Hitleriä millainen ihminen pystyy sellaiseen käsittämättömään julmuukohtaan.

Tämä kertoo osittain historian ”suurmies”-ajattelusta; se teen? Mutta meille ei tunnu olevan yhtä tärkeää vastata tähän suo Hitlerille eräänlaista ”kielteistä suuruutta”, kuten jotkut kysymykseen Stalinin tai Maon suhteen, jotka molemmat olivat tulkitsijat ovat tehneet. Jotkut yksilöt – joista Hitler kiistatta on yksi myös vastuussa miljoonien kuolemasta. Eivätkä he myöskään – ovat olleet merkittäviä historian muokkaajia, mitkä olosuhteet ja herätä meissä lähimainkaan sellaista yhä elävää mielenkiintoa henkilöstä riippumattomat tekijät tämän vaikutuksen sitten kuin Hitlerin luonteen yksityiskohdat. mahdollistivatkin. Mutta jatkuva kiinnostus Hitleriä kohtaan on Sain selkeän näytön tästä makaaberista kiinnostuksesta lukiessani huikeasti suurempaa kuin tavanomainen kiinnostus historian kirjeitä, joita sain Hitler-elämäkertani kahden osan ilmestymisen muita vaikutusvaltaisia hahmoja kohtaan. jälkeen (1998 ja 2000). Hullunkurisemmissa kirjeissä kysyttiin, joiko Tämä johtuu jossakin määrin jatkuvasta hämmästyksestämme Hitler Tokaji-viiniä häissään Eva Braunin kanssa vain tunteja ennen tarinaa kohtaan, jolle ei löydy vertaa modernissa historiassa. heidän yhteistä itsemurhaansa vuonna 1945. Melko varmasti ei – Hitlerissä näemme ihmisen, joka oli ensimmäiset 30 vuotta mutta mitä väliä sillä olisi ollut, jos hän olisi? elämästään täysin tuntematon, vailla koulutusta, pätevyyttä, Toinen kirjoittaja ehdotti, että Hitler oli brittien kuninkaallisen sotilaallista johtajuutta tai perhesiteitä. Mutta seuraavina 25 vuoteperheen jälkeläinen, ja väitti hänen korviensa olleen mitoiltaan na ennen kuolemaansa hänen onnistui kerätä itselleen täydellinen täsmälleen samanlaiset kuin prinssi Johnilla, Yrjö V:n ja kuningavalta yhdessä maailman kehittyneimmistä, sivistyneimmistä tar Maryn pojalla. Uutisankka Hitlerin vierailusta Liverpoolissa valtioista. Hän jatkoi syöksemällä Euroopan ja maailman sotaan, vuonna 1912 (ei tapahtunut) palaa yhä uudelleen julkisuuteen, joka vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen, lietsomalla kansanvaikka se on aina kumottu. Ja draama Berliinin bunkkerissa murhaa 11 miljoonan juutalaisen tuhoamiseksi vain heidän etnisen lopun tullessa on luonut oman taikansa; kuoleman yksityiskohdat taustansa vuoksi, ja riistämällä sitten kiinnostavat meitä enemmän oman henkensä vihollinen melkein kuin kenenkään toisen kirjaimellisesti ovellaan, maa modernin ajan hirmuvaltiaan. raunioina ja vihollisjoukkojen Stalin kieltäytyi vainoharmiehittämänä ja Euroopan manner haisesti uskomasta, että Hitler raunioina. oli kuollut (vaikka neuvostoliitEtsimme vastauksia henkilökohtaitolaiset olivat esitelleet sesta persoonallisuudesta, joka olisi sikariaskissa palasen leukaluusamaa mittaluokkaa kuin hänen ta, joka voitiin todentaa olevan valtava vaikutuksensa, otteensa Hitlerin), ja tämä tuotti suuresta osasta Saksan väestöstä, mysteeriä sinne, missä sitä ei hänen käyttämänsä valta, hänen ollut ja herätti sitkeitä huhuja, tuottamansa tuho – Harvinainen kuva Hitleristä ja hänen rakastajattarestaan (myöh. että henget olivat jotenkin vaimostaan) Eva Braunista on saatu yksityisestä kotielokuvasta, jonka teki Braunin sisar Gertl 1940-luvun alussa.

109

Nazi Germany FI oversatt.indd 109

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Hitlerin arvoitus ESSEE

”Hitler eristi yksityisen elinpiirinsä julkisesta elämästään – ja aikakaudella ennen kaikkialle tunkeutuvia 24/7 televisiouutisia ja sosiaalisia verkostoja hän pystyi pitämään ne erillään loppuun asti.”

Hitler poseeraa propagandami­ nisteri Joseph Goebbelsin, tämän vaimon, Magdan, ja heidän kolmen lapsensa kanssa.

ajastaan Linzissä tai Wienissä ennen ensimmäistä maailmansotaa riippuu itse asiassa paljon joidenkin hänet kohtuullisen hyvin tunteneiden ihmisten mahdollisesti värittyneistä muistikuvista.

Jäljellä on vain fragmentaarisia todisteita havainnollistamassa tärkeää kehittymisen aikaa: muutama säilynyt ensimmäisen maailmansodan aikainen kirje, joitakin virallisia sotilasarkistoja, ja aikalaistovereiden hänen myöhemmän maineensa vääristämiä muistoja. Hitleristä itsestään on säilynyt tuskin mitään henkilökohtaisia kirjeitä tai muistoesineitä, koska hän määräsi ne kaikki tuhottavaksi juuri ennen kuolemaansa. Hän piti jopa rakastajattarensa salaisuutena. Eva Braunin nimi oli ennen kolmannen valtakunnan tuhoa tuntematon lähes kaikille saksalaisille Hitlerin sisäpiirin ulkopuolella. Se näyttää, miten hyvin hän onnistui eristämään yksityisen elinpiirinsä julkisesta elämästään – ja aikakaudella ennen kaikkialle tunkeutuvia 24/7 televisiouutisia ja sosiaalisia verkostoja hän pystyi pitämään ne erillään loppuun asti.

H

itler rakensi tarkoituksella etäisyyden muurin, jonka läpi vain harvat pääsivät. Hänellä oli tuskin lainkaan läheisiä tai aitoja henkilökohtaisia ystäviä. Tarve ylläpitää imagoa tukahdutti kaiken halun rentoutua. Joskus hän väläytti luonteensa inhimillistä puolta: esimerkiksi leikkiessään Goebbelsin lasten kanssa; kiihkeässä rakkaudessaan Wagnerin musiikkiin, jota hän julisti vierailuillaan Wagnerin klaanin luona Bayreuthissa; tai purevalla mimiikallaan, milloin hän oli tavallisten piiriensä seurassa huvilallaan Obersalzbergissa Berchtesgadenin lähellä.

Mutta hän oli erinomainen näyttelijä, joka pystyi esittämään monenlaisia rooleja koskaan todella pudottamatta johtajan julkisivuaan.

Yksityiselämässä Hitleriä ympäröi joukko päteviä henkilökultin mestareita: hänen tavalliseen saattueeseensa kuuluivat aina läsnä oleva organisoija ja palvelija Martin Bormann, adjutantit ja miespalvelijat; sihteerit; läheiset puoluetoverit ja heidän vaimonsa; pari suosikkia, kuten propagandaministeri Joseph Goebbels ja tämän vaimo Magda, sekä arkkitehti Albert Speer. He olivat paljon läheisissä tekemisissä Hitlerin kanssa, mutta vaikka he, ja varsinkin Goebbels, pystyivät kriittiseen arvioon, he pitivät parempana niellä kritiikkinsä ja imarrella. Hitlerin ”saavutuksia” suurenneltiin.

Erityisesti hänen ”visionsa” tuntuivat olevan vertaansa vailla.

Edes Hitlerin Obersalzbergin kodissa, Berghofissa, hänen läsnä ollessaan ei käyty todellisia keskusteluja. Kun Hitler puhui, kaikki kuuntelivat. Kukaan ei yrittänyt kiistää hänen sanojaan tai aloittaa aitoa väittelyä. Olipa Führerin yleisö haltioituneen lumoutunut tai pitkästynyt (se oli usein kuullut samanlaisia esityksiä monta kertaa aikaisemminkin), hänen nerouttaan ei koskaan kyseenalaistettu.

ALAMY

muttemme löydä niitä. Emme näe mitään hänen oudossa persoonallisuudessaan, hänen vastenmielisistä ideoistaan puhumattakaan, mikä selittäisi niin ainutlaatuisen tuhoisan historiallisen vaikutuksen. Hitler pysyy tuntemattomana.

Tämä johtuu osaksi siitä, että hän itse ruokki mysteerin tuntua; hän ei edes antanut valokuvata itseään ennen vuotta 1923. Hänen outo ulkonäkönsä synnytti omanlaistaan mielenkiintoa Münchenin 1920-luvun ylempien piirien salongeissa. Hän oli hyvin tietoinen julkisen kuvan merkityksestä kauan ennen kuin hänestä tuli poliittinen hahmo. Hänen vastustajansa pilkkasivat häntä, mutta tavaramerkkiviikset olivat juuri sitä – tarkoituksellinen erottuva piirre.

Propagandavyörytys väritti arvoituksellista auraa jo matkalla valtaan, ja varsinkin Saksan johtajaksi tulon jälkeen vuonna 1933. Hänen ”hovikuvaajansa” Heinrich Hoffmann tuotti sarjan myyntimenestyskirjoja kuvista, jotka popularisoivat mysteerin tuntua. Ne pyrkivät näyttämään Hitlerin kansan miehenä ja samalla nerokkaana poliittisena filosofina ylhäisessä eristyneisyydessä hänen alppihuvilaansa ympäröivien vuorten keskellä Berchtesgadenin kaupungin lähellä Baijerissa hänen pohdiskellessaan Saksan tulevaisuutta ja kantaessa omilla harteillaan koko vastuun taakan.

Hitler varmisti itse, että hänen vihollisensa pystyivät tuottamaan hyvin vähän materiaalia, joka haastaisi tai murentaisi hänen rakentamaansa kuvaa sankarillisesta nerosta.

Gestapo etsi ja tuhosi kaikki dokumentit, jotka löysi hänen varhaisesta elämästään; suuri osa siitä, mitä tiedämme hänen

110

Nazi Germany FI oversatt.indd 110

17.09.2018 10:05

GETTY IMAGES

ALAMY

ESSEE

Puolalaisia vankeja Buchenwaldin keskitysleirillä Weimarin lähellä n. 1943. Maailma kysyy edelleen, millainen ihminen pystyisi Hitlerin kaltaiseen julmuuteen. Se ei silti näytä välittävän esittää samaa kysymystä Stalinista tai Maosta.

111

Nazi Germany FI oversatt.indd 111

17.09.2018 10:05

Natsien ideologia / Hitlerin arvoitus ESSEE

Hitler oli mestarillinen kansankiihottaja. Paremmin kuin kukaan muu aikansa saksalainen poliitikko hän puhui kielellä joka antoi äänen hänen yleisönsä vihalle ja ennakkoluuloille.

Hän tiesi paljon klassisesta musiikista, taiteesta ja arkkitehtuurista – joskin oman, joustamattoman makunsa rajoissa – ja tunsi historiaa, uskontoa ja kulttuuria tarpeeksi voidakseen saarnata niistä. Se oli itsepäisen itseoppineen tietoutta – mutta monet kunnioitetut poliitikot ovat tienneet vähemmän, ja vähemmästä.

Kuten hänen tiensä valtaan ja edelleen Euroopan politiikan hallintaan 1930-luvulla osoitti, hän oli myös poliittisesti taitava, erityisesti vastustajiensa hajottamisessa ja heikkoihin kohtiin iskemisessä, milloin hän havaitsi sellaisia. On kuitenkin mahdotonta erottaa hänen kykyjään hänen ympärilleen rakennetusta vallan aurasta – joka vaikka olikin osittain hänen omaa aikaansaannostaan, suurimmalta osaltaan oli kuitenkin muiden luomus.

Hitler pitää puhetta 1934. Hän oli ensimmäisiä johtajia, jotka hyödynsivät radiota ja elokuvaa propagandan levittämisessä.

Hitleriltä ei puuttunut kykyä tai tietoa. Hän oli tietysti mestarillinen kansankiihottaja – se oli pohja hänen hallitsevalle asemalleen natsipuolueen alkuvaiheissa. Paremmin kuin kukaan aikansa saksalainen poliitikko hän puhui kielellä, joka antoi äänen hänen yleisönsä vihalle ja ennakkoluuloille. Se toimi, koska viesti oli sekä yksinkertainen että radikaali – ja koska se ei ollut neuvonantajien ja takahuonelobbareiden väkinäinen tuote, vaan kertoi pikemminkin hänen omasta palavasta vihastaan. Hän kirjoitti omat puheensa ja panosti paljon esittämiseen. Ne eivät suinkaan olleet raivoamista, ne sovitettiin tarkasti yleisön mielialoihin hänen pelatessaan taitavasti retoriikkansa herättämillä tunteilla.

Hän myös luki paljon, joskin pinnallisesti ja ennen kaikkea vahvistaakseen omia ennakkoluulojaan.

Erinomaisen muisti auttoi häntä pitämään mielessään tietoa monista aiheista. Tämä teki vaikutuksen paitsi hänen lähipiiriinsä ja muihin, jotka olivat jo vastaanottavaisia hänen viestilleen, myös kokeneisiin ministereihin ja ulkovaltojen diplomaatteihin, jotka yllättyivät hänen yksityiskohtaisesta paneutumisestaan monimutkaiseen tiedonantoon, sekä sotilasjohtajiin, joita paremmin hän tunsi aseiden tai niiden toimintaperiaatteiden tekniset yksityiskohdat.

Toisin kuin Hitler, Mussolini vaikuttaa ”tuskin enemmältä kuin vanhanaikainen imperialisti modernissa asussa”

AKG IMAGES/ALAMY

A

uralle toivat lisähohtoa hallinnon paisutetut voimannäytökset: Nürnbergin puoluepäivien spektaakkeli, Münchenissä vuosittaisen vuoden 1923 epäonnistuneen puhdistuksen ”marttyyrien” muistomarssin kuolemankultti, tai monumentaaliset rakennussuunnitelmat, jotka tavoittelivat suuruudessaan Egyptin faraoiden ja antiikin Kreikan ja Rooman jälkeensä jättämiä muistomerkkejä. Hän ja Mussolini olivat myös ensimmäiset valtiojohtajat, jotka käyttivät radiota ja elokuvia maksimaalisesti hyödyksi propagandassa.

Hitler oli voimannäyttöjen selkeä keskipiste. Fasistisen Italian, Stalinin Neuvostoliiton, Maon Kiinan tai nykyisen Pohjois-Korean ja muiden nykyajan itsevaltiaiden vastaavat yritykset vaikuttavat jotenkin vähemmän merkittäviltä. Ei ehkä ole sattuma, että militariafetisistit vaikuttavat paljon kiinnostuneemmilta saksalaisista univormuista ja SSesineistä kuin Stalinin tai muiden armeijoiden.

Miksi? Voisiko Hitlerin visiota kohtaan olla olemassa tiettyä, joskin puhtaasti kielteistä, kunnioitusta – hänen suuruudenhullujen unelmiensa ja tavoitteidensa veroista?

Harhaanjohtavaa tai ei, Mussolini ei 1920-luvun itsevaltiaiden joukossa niinkään vaikuta tuskin uskottavalta narrilta, vaan mieheltä, jonka laajentumishalu paljastaa hänet lähinnä vanhanaikaiseksi imperialistiksi modernissa asussa.

Franco vaikuttaa pitkäveteiseltä diktaattorilta – suurelta sortajalta, mutta henkilökohtaisesti epäkiinnostavalta, ahdasmieliseltä fanaatikolta. Stalin vaikuttaa nykyajan versiolta Venäjän ikiaikaisista tyranneista, ja hänen joukkomurhansa (suurimmaksi osaksi omien kansalaisten) tyrmistyttävät, mutteivät jostain syystä erityisesti yllätä. Vielä etäisempi on Maon Kiina, jonka kauhut – kuten Pol Potin Kambodžassa tai sittemmin Ruandassa – tuntuvat mittasuhteiltaan käsittämättömiltä, mutta eivät sisällä suurta mysteeriä.

Hitler sen sijaan kukoisti liberaalissa demokratiassa maassa, joka oli suhteellisen lähellä eikä

112

Nazi Germany FI oversatt.indd 112

17.09.2018 10:05

ESSEE

Hitler sen sijaan kukoisti liberaalissa demokratiassa maassa, joka oli suhteellisen lähellä eikä kovin erilainen kuin omamme. Pol Potin kauhut tai sittemmin Ruandan, ovat meille etäisempiä.

TOPFOTO

Mies tutkii luita, jotka kuuluvat joillekin Pol Potin hallinnon sadoistatuhansista uhreista Kambodžassa.

Se, mitä tapahtui täällä, oli mittasuhteiltaan käsittämätöntä, mutta ei sisällä niin suurta mysteeriä kuin Hitlerin tuskin selitettävissä olevat rikokset, Ian Kershaw sanoo.

kovin erilainen kuin omamme. Miten hän pystyi lyhyessä ajassa muuttamaan maan niin, että se sitoutui toteuttamaan rodullista valloitusta ja kansanmurhaa, vaikuttaa yhä lähes selittämättömältä. Ja nähdessämme tällaista hirvittävää suuruudenhulluutta – tärkeiden suurkaupunkien kuten Leningrad tai Moskova tuhoaminen, kokonaisen maanosan ”etninen puhdistus” ja tietysti miljoonille juutalaisille langetettu kuolemantuomio – me lumoudumme yhä täydellisestä, rajattomasta vallasta, jota Hitler edusti.

Ennennäkemättömän jyrkkä pudotus epäinhimillisyyteen ajaa meitä syventämään ymmärrystämme miehestä sen takana. Hitler on 1900-luvun pahuuden kasvot. Mutta hän onnistui niin hyvin tuhoamaan omat elämäkerralliset jälkensä, että olennaisinkin kysymys jää vaille vastausta: emme voi tietää varmasti, miksi ja miten hänestä tuli patologinen antisemitisti, jota ilman holokaustia – hänen poliittisen pahuutensa keskeistä tunnusta – ei luultavasti olisi tapahtunut.

Joten pitäisikö meidän muistaa hänen syntymänsä 130-vuotispäivää ensi vuonna? Minun on tunnustettava, etten juuri lämpene historiallisille muistopäiville, ja vielä vähemmän historianselityksen ”suurmies”-lähestymistavalle. Hitlerin persoonallisuuden eksentrisyydet eivät mielestäni ole niin tärkeitä kuin syyt, joiden vuoksi saksalaiset kansalaiset olivat valmiita toteuttamaan sen, mitä pitivät Hitlerin tahtona.

Mutta Hitler todella jätti historiaan syvän jäljen. Joten vuosipäi-

vä on muistamisen arvoinen, ei oudosta päähänpinttymästä hänen luonteensa yksityiskohtiin, vaan koska se muistuttaa meitä ihmisarvojen katastrofaalisimmasta romahduksesta – arvojen, jotka olivat eläneet länsimaisen poliittisessa ja moraalisessa ajattelussa valistuksen ajasta lähtien. Ja jos tällainen romahdus tapahtui kerran Euroopan historiassa, voisiko se tapahtua uudelleen?

Professori Sir Ian Kershaw on toiminut historioitsijana Sheffieldin yliopistossa, ja hän on tunnetuin moderni Adolf Hitlerin elämäkerturi.

AIHEESTA LISÄÄ KIRJAT E Ian Kershawin Hitler-elämäkerrat: Hitler 1889–1936: Hubris

(1998) ja Hitler 1936–1945: Nemesis (2000), koottu sittemmin yhdeksi teokseksi: Hitler (Penguin, 2009).

KUUNTELE E Melvyn Bragg ja vieraat keskustelevat

Hitleristä englanniksi BBC Radio 4:n In Our Timessa osoitteessa www.bbc.co.uk/ programmes/p00546wh.

113

Nazi Germany FI oversatt.indd 113

17.09.2018 10:05

Mielipide

Richard J Evans kirjoittaa... jatkuvasta kiinnostuksesta natsi-Saksaan

H

itlerin omatekoinen ”kolmas valtakunta” on lähes vuosisata romahduksensa jälkeen kaikkea muuta kuin haihtunut kollektiivisesta muististamme; siitä on tullut keskeisempi kuin koskaan aikaisemmin. Olemme viime vuosina nähneet radikaalien äärioikeistolaisten populististen liikkeiden nousun useissa maissa, ja ainakin joissakin niistä ne ovat saaneet kylliksi tukea muodostaakseen vakavan haasteen demokratialle.

Vahvat miehet, kuten Unkarin Viktor Orban tai Turkin Recep Tayyip Erdogan , Venäjän Vladimir Putin tai Puolan Jaroslav Kaczynski, ovat erittäin suosittuja äänestäjien keskuudessa, ja he ovat käyttäneet suosiotaan lehdistön vapauden kaventamiseen, hyökkäyksiin tuomioistuinten riippumattomuutta vastaan, poliittisen opposition murtamiseen ja itsevaltaisten hallitusten perustamiseen, jotka eivät suvaitse arvostelua ja vastustavat kaikkia yrityksiä erottaa ne.

Tällaiset kaikkia ilmaisunvapautta, liberaaleja instituutioita ja lain järjestystä kannattavia koskevat muutokset ovat olleet herättämässä uutta kiinnostusta natsi-Saksan nousuun ja kukoistukseen 1930-luvulla. Jotkut ovat tunnistanet yhtäläisyyksiä sen ajan ja tämän hetken välillä. Demokratia on uhattuna, ja joissakin paikoissa sitä on horjutettu, ei yhtäkkisillä sotilasvallankaappauksilla tai vallankumouksellisen katuväkivallan ryöpsähdyksillä, vaan valitsijoiden itsensä kautta.

Väite demokraattisesta tuesta oli tärkeä tunnusomainen piirre sotien välisen ajan Euroopan fasistisille liikkeille ja fasistisille diktatuureille, ja nykyään näemme sen jälleen käytössä. Vielä hälyttävämpää on joidenkin eurooppalaisten ja muiden populistihallitusten taipumus rohkaista vihaa kansanryhmiä, etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan.

Voimmeko oppia jotakin katsomalla Hitlerin ja natsien historiaan tuorein silmin?

Onko sillä ajalla ja nykyhetkellä jotakin yhteistä? Meidän on

Richard J. Evans on kirjoittanut: The Coming of the Third Reich (Penguin, 2004), The Third Reich in History ja Memory (Abacus, 2016), sekä muita teoksia natsismista.

oltava varovaisia, ennen kuin teemme johtopäätöksen, että historia toistaa itseään. Hitlerillä oli toki kannatusta, mutta meidän on muistettava, ettei hän koskaan voittanut enemmän kuin 37,4 prosenttia äänistä vapaissa vaaleissa, ja hänen tukensa äänestäjien keskuudessa putosi merkittävästi viimeisissä vapaissa vaaleissa marraskuussa 1932. Natsit olivat ehkä suurin puolue, mutta toisin kuin nykypäivän poliittiset voimatekijät, he eivät nousseet valtaan äänestäjien enemmistön tuella.

Hitler tarvitsi häikäilemätöntä joukkoväkivaltaa kaduilla edetäkseen koalitiohallituksen hänelle suomasta muodollisen valtionkanslerin virasta diktaattoriksi. Sadattuhannet iskujoukkojen miehet riehuivat ympäri Saksaa helmikuusta 1933 alkaen, heittivät vasta avatuille keskitysleireille jopa 200 000 natsien vastustajaa, hakkasivat heitä ja murhasivat satoja, ehkä tuhansiakin heistä.

Hitlerin iskusotilaiden väkivalta oli mielivaltaista, silmitöntä, hallitsematonta; se ilmaisi heidän äärimmäistä vihaansa sosialisteja, kommunisteja ja ennen kaikkea juutalaisia kohtaan. Vain vähemmistön tukemat natsit tarvitsivat väkivaltaa pelotellakseen kaikki alistumaan. Nykypäivän menestyksekkäimmät populistit voivat perustaa diktaattorihallituksia äänestäjiensä enemmistön tuella.

Sillä, mitä tapahtui, kun natsit perustivat yhden puolueen diktatuurinsa, on ehkä enemmän merkitystä nykypäivän autoritäärisille hallinnoille.

Kun oikeusvaltio tuhoutuu, kun lehdistöstä ja oikeuslaitoksesta tulee pelkkiä hallituksen työkaluja, massiivinen korruptio ja vääristynyt oikeudenkäyttö seuraavat väistämättä.

Kolmannesta valtakunnasta tuli kleptokratia natsijohtajien rikastuttaessa itseään julkeasti muiden kustannuksella. Vielä paljon vakavampaa oli, että he olivat vastuussa jopa 200 000 psyykkisesti sairaan ja vammautuneen ihmisen murhista, ja aloittivat kansanmurhakampanjan, joka surmasi 6 miljoonaa eurooppalaista juutalaista. Kun demokratia hiljennetään, kuka tietää, mitkä sen lopulliset seuraukset ovat?

GETTY IMAGES

”Vain saksalaisten vähemmistön tukemat natsit tarvitsivat väkivaltaa pelotellakseen.”

114

Nazi Germany FI oversatt.indd 114

17.09.2018 10:05

LISÄÄ JÄNNITTÄVÄÄ LUETTAVAA

KAUPOISSA

23.10.

KAUPOISSA

30.10.

2

NO_NatsiSaksa_Cover_210x265.indd 3

KAUPOISSA

30.10.

BBC History Magazine’s Richard III

18.09.2018 06.11.2018 14:43 07:34

NATSI-SAKSA Elämä kolmannessa valtakunnassa

NATSI-SAKSA – Elämä kolmannessa valtakunnassa

Natsismi heittää yhä tummia varjoja modernin historian ylle, ja kaiken keskellä on Adolf Hitler.

Tässä kirjassa voit lukea kiehtovia tarinoita Hitlerin motivaatiosta ja menetelmistä, sekä hänen säteilystään ja suosiostaan. Mikä oli hänen ilmeisesti pysäyttämätön janonsa valtaan?

Ja miten hän onnistui lumoamaan tavallisia saksalaisia hulluun näkemykseensä valtavasta Saksan valtakunnasta?

9,90 € (sis. alv. 10%)

9 788283 434736

Pal.vko: 2019-04

978148-1803

Sinulla on myös mahdollisuus tutustua jokapäiväiseen elämään natsihallinnon aikana. Kolmas valtakunta piti väestönsä rautaisessa otteessa voimakkaalla propagandalla, natsisponsoroiduilla lomamatkoilla ja antisemitistisillä viesteillä höystetyllä jazzmusiikilla.

orage.no

NO_NatsiSaksa_Cover_210x265.indd 4 NAZI_Cover FI kopia.indd 1

06.11.2018 07:34