2 minute read

Tässä iässä

Next Article
Ihmisenhaltija

Ihmisenhaltija

Mitä ikä meille tekee? Viisastuttaa? Tyhmentää? Suututtaa? Surettaa? Huvittaa?

Tässä iässä -kirjassa pienet hauskat riimirunot kertovat ikääntymisen tuomista tunteista. Kirja sopii vaikka tuomisiksi ikätoverille, vertaistueksi, keskustelun pohjaksi..

Advertisement

Tässä iässä ymmärtää, että kaikkea ei voi ymmärtää edes siitä mitä ymmärtää ja mitä tahtoisi ymmärtää ja mikä olisi hyvä ymmärtää. On hyvä, että sen ymmärtää.

on kirjoittanut lukuisia runokirjoja aikuisille ja lapsille, lastenromaaneja sekä laulujen ja musiikkiteosten sanoituksia.

Elina Loisa

Kuvittanut Anne Muhonen

Hapsi Haamulapsi

Samua pelottaa öisen kodin pimeys ja se, mitä kaikkea pimeässä voi olla. Hän on tehnyt oveensa kieltokyltin kummituksille, että ne eivät tulisi hänen huoneeseensa.

Eräänä yönä Samu löytää eteisestä eksyneen kummituksen, joka tarvitsee hänen apuaan. Ystävystyessään Hapsi Haamulapsen kanssa Samulle selviää, millaisia kummitukset oikeastaan ovat, ja hänen yllätyksekseen ne ovatkin aivan erilaisia kuin Samu oli luullut. Sen jälkeen yön pimeys ei tunnu enää samalta kuin ennen.

Hapsi Haamulapsi kertoo pimeän pelosta ja siitä, miten asiat näyttävät erilaisilta, kun niitä katsoo uudesta näkökulmasta..

LOISA on Helsingissä asuva kirjailija, joka kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille. Kirjan valloittavan kuvituksen on tehnyt

Anne Muhonen.

”En edes tiennyt, että meillä on kummituksia”, Samu tokaisee. ”Siis ihan oikeasti.”

”Mutta minäpä tiesin, että meillä on ihmisiä”, Hapsi vastaa. ”Sekä oikeasti että leikisti.”

”Mehän asumme täällä”, Samu tokaisee.

”Me ihmiset siis”, hän lisää, ennen kuin Hapsi ehtii vastata jotain sellaista kuin ”niin mekin”.

KRISTOFFERSSON & TOIVONEN

Kuvittanut Olga Pärn

Kulissit kaatuvat, Listamestari!

Kesäloma on alkanut. Elias ja Elma ovat lähdössä kesäteatterileirille Eliaksen tädin

Mirkku-Pirkun luo Villa Rötisköön. Leiri käynnistyy kuitenkin eripuraisissa merkeissä, sillä osallistujien kesken tulee riitaa roolituksesta.

Homma menee lopullisesti umpisolmuun, kun Mirkku-Pirkun keksijäystävän Hermannin rakentamat aurinkopaneelit kärähtävät ja aiheuttavat Villa Rötisköön savuvahingon. Kesäteatterileiri täytyy keskeyttää. Kesä on pilalla! Vai onko? Ja miksi ihmeessä Eliaksen takapihalle ilmestyy leijuva terassi?

Kulissit kaatuvat, Listamestari! on Helsingin Etu-Töölöön sijoittuvan kirjasarjan kolmas osa..

TIINA KRISTOFFERSSON työskentelee kirja-alalla. Hänen kynästään on syntynyt kirjoja sekä lapsille että aikuisille.

VESA-MATTI TOIVONEN on kirjoittanut useita lastenromaaneja. Vesa ja Tiina ovat sisarukset, jotka kirjoittavat yhdessä Listamestari-sarjaa.

MAAILMAN SUURIN LAIVA

Titanic oli suuri ja hieno laiva, joka upposi ensimmäisellä matkallaan vuonna 1912, kun se törmäsi jäävuoreen Pohjois-Atlantilla. Titanicin oli tarkoitus purjehtia Englannista New Yorkiin, Yhdysvaltoihin. Onnettomuudessa kuoli yli 1500 ihmistä. Matkalla mukana oli myös suomalaisia.

Titanic kiinnostaa monia edelleen. Se on monien kirjojen ja elokuvien aihe. Helppolukuinen, koko perheelle sopiva kirja kertoo Titanicista, sen ensimmäisestä matkasta ja onnettomuudesta. Kirja kertoo myös Titanicin erilaisista matkustajista..

Missä Titanic rakennettiin?

Millainen oli viimeinen päivä ennen onnettomuutta?

Keitä suomalaisia

Titanicissa matkusti?

Koko perheelle sopiva tietokirja jälleen saatavana

Kirjan kirjoittaja Silja Vuorikuru on kirjallisuudentutkija, joka on tutkinut Titanicia suomalaisessa kirjallisuudessa.

Kuvittanut Olga Badulina

Rosmariini ja joulutoiveiden arvoitus

Pienen tonttukylän rauha rikkoutuu joulukuun ensimmäisen päivän aamuna, kun urkkijakurkkijatonttu Turkinpippuri huomaa kauhukseen, että hänen laukustaan on kadonnut nippu lasten toivomuskirjei- tä. Siitä alkaa tonttutyttö Rosmariinin uusi, huima seikkailu, joka jatkuu jouluaattoon asti.

Etsiessään ratkaisua arvoitukseen Rosmariini tutustuu etelässä asuvaan Lorutupasten kotitonttuperheeseen ja saa apua tonttuystäviltään, Tilli-kissaltaan sekä noitapoika Peeveli Pahkeiselta. Kyyneliltäkään ei säästytä, sillä Rosmariini joutuu syyttä suotta Turkinpippurin äkäisen kiukun kohteeksi. Jännitys siitä, onnistuuko Rosmariini ratkaisemaan arvoituksen ja toteutuvatko lasten joulutoiveet, säilyy kirjan loppuun asti.

Lastenkirjailija Sirkka Knuutilan neljäs Rosmariini-sarjan kirja johdattaa kiehtovaan ja jännittävään joulun satumaailmaan. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet Rosmariini ja joulun taika, Rosmariini ja valkoinen joulu sekä Rosmariini ja kadonnut lumiukko. Tunnelmallisen ja kauniin kuvituksen on luonut Olga Badulina..

Karhu

Mets N Kultainen Omena

Karhu – Metsän kultainen omena kertoo karhujen kiehtovasta elämästä. Metsissämme asuvat karhut ovat ruskeakarhuja, mutta tunnemme heidät tuttavallisemmin karhuina. Kuinka karhut viestivät keskenään? Miten karhunpentu oppii itsenäiseksi karhuksi?

Kirja soveltuu luettavaksi kaikille karhuista kiinnostuneille, myös aikuisille, jotka haluavat tutustua metsiemme valtiaaseen.

Karhu – Metsän kultainen omena on toinen osa Suomen suurpedoista kertovassa kirjasarjassa. Ensimmäinen osa Pohjolan hukka – Canis lupus ilmestyi keväällä 2023..

DAGA ULV on helsinkiläinen taiteilija, joka on kuvittanut useita eläinaiheisia tietokirjoja ja lastenkirjoja.

Kirjastokalenteri 2024

Perinteikäs Kirjastokalenteri ilmestyy 51. kerran. Sillä on vahva asema kirjastoalan ammattilaisten parissa, ja monissa kirjastossa sitä käytetään työtiimin yhteisenä työ- kaluna, josta löytyvät tärkeimpien yhteistyökumppanien kontaktitiedot ja kirjastoille merkittävät kulttuurin merkkipäivät ja tapahtumat..

This article is from: