Volvo Vietti_54

Suomen Volvo-kerhon jäsenjulkaisu kevät 2026

Tykkää meistä Facebookissa! Rumaa jälkeä pakkasrallissa Outo vieras naapurista

Vietti 54

Suomen Volvo-kerhon (PV-kerho ry:n) jäsenjulkaisu

Julkaisija:

Suomen Volvokerho, Koulukatu 1 C 31 80110 Joensuu

Suomen Volvo-kerhon hallitus vuonna 2026: Puheenjohtaja

Jukka Huovinen, Joensuu huovinen.jukka@gmail.com puh. 0407707994

Varapuheenjohtaja

Eetu Ekonen, Jyväskylä eetu.ekonen@gmail.com puh. 040 7529 231

Jarmo Lehtonen, Ylöjärvi jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi puh. 0400 919 544

Tomi Pirttimäki, Jyväskylä tomi.pirttimaki@gmail.com puh. 0400 896 014

Timo Pessala, Valkeakoski timo.pessala@kangasala.fi 040 170 1370

Jäsenasiat hallitus@suomenvolvokerho.com

Lehden taitto ja ulkoasu: Ville Ruuska/Painotalo Ässä www.painotaloassa.fi

Paino

Kirjapaino Hermes, 2026

Kansi Harvinainen vieras Ruotsista. Pakkasrallin lopputulos.

Kuvat: Pekka Airola ja Eetu Ekonen

Puheenjohtajan palsta

Olipa aikainen kevät

Kevät on harvinaisen pitkällä täällä Itä-Suomessa. En ole muistaakseni ennen Volvoon maaliskuussa vaihtanut kesärenkaita ja monella on jo museoajoneuvot herätelty talviunilta.

Ounasteleeko lyhyt ja kylmä talvi pitkää, kuumaa kesää?

Maailman tilanne ei juuri ole muuttunut uutisista päätellen. Aina kun maailmalla tapahtuu jotain, autoilijat maksavat sen korkeana bensiinin ja etenkin dieselin hintana pumpulla.

Mielessä käy tehdä muutoksia ajokkiin: jos lastutettavan sähköisen ruiskutuksen vaihtaisikin sähköiseen ohjelmoitavaan, vaikuttaisiko se kulutukseen?

Kerhon kulut ovat nousseet hieman aiemmista vuosista, mutta talous on silti vakaalla pohjalla. Jäsenmaksu päätettiin historiallisesti nostaa pitkään olleesta 25 eurosta 30 euroon. Ukrainan sota ja maailmantalous vaikuttavat myös Pohjolassa saakka. Postikulujen osuus kerhon budjetista on huomattava.

Olemme nykyään SAHK keskusliiton kannatusjäseniä, kamppailemme yhdessä Euroopan unionin romuautouudistusta vastaan, pelastetaan arvokkaat vanhat autot romuhenkilön kynsistä.

Paikoin kaukaiselta tuntuva maailmanpolitiikka puree inflaation välityksellä myös yksittäisen harrastelijan kukkaroon ja houkutus jäädä autotalliin rassailemaan kasvaa. Ei anneta sille nyt periksi, vaan tehdään porukassa tästäkin kaudesta hieno.

Omalta osaltani tapahtumakausi alkaa Lahdessa 2-3.5.2026. Classic Motor Show’ssa on esillä ojasta allikkoon -teeman autoja ja muita klassikoita. Meidät löydät osastolta C28 heti Pyhimyskerhon vierestä, tulehan jutulle! Tulevan kauden päätapahtuma eli kokoontumisajot järjestetään Eerikkilän urheiluopistossa Tammelassa 12-14.6.2026. Mainos löytyy lehden sisäsivuilta, tilaa on varattu sinullekin.

Kerho on saanut talven aikana uusia jäseniä, varsin moni varmaan Youtubessa vauhdikkaita ja koukuttavia Volvo-aiheisia videoita tuottavan Bikefin-kanavan kautta. Kannattaa vanhojen jäsentenkin käydä kurkistamassa minkälaisia trendaavia Volvoja kanavalta löytyy.

Olennainen osa kerhoa on tämä lehti. Mikä sinua lehdessä kiinnostaa, mistä haluaisit lukea? Millaiset asiat harrastuskentällä mietityttävät, mistä pitäisi keskustella lehden sivuilla? Lehti on lukijoita varten, joten pistä sähköpostia ja kerro toiveesi. Myös juttuja kaivataan, pidetään porukassa lehti paksuna. Kirjoittajat saavat totuttuun tapaan Motonettiin 20 € lahjakortit.

Facebookista löytyy Suomen Volvokerho -keskusteluryhmä, liity mukaan ja avaa sanainen arkku kuvien kanssa omista Volvoista ja osavarastoista!

Kevätterveisin,  Jukka Huovinen

Aineistoa kerholehteen

Olisiko jutun juurta, muttei oikein uskallusta kirjoittaa?

Otahan vain rohkeasti kynä ja paperia tai nykyisiä kirjoitusvälineitä esiin ja juttua tulemaan.

Jutun kirjoittajat palkitaan!

Kerholehteen otetaan mielellään kerholaisten tarinoita. Aihepiiri voi olla hyvinkin laaja, kunhan se vain liittyy tavalla tai toisella Volvo -harrasteeseemme. Jos epäilet, etteivät possessiivisuffikset ja relatiivipronominit ole kohdallaan, niin unohda ne. Toimitukselle kelpaa juttusi sellaisena kuin sen olet kirjoittanut. Se oikoluetaan, eikä mahdollisista virheistä rangaista tai sidota häpeäpaaluun. Tärkeintä on se, mitä haluat meille kertoa.

Kerro meille itsestäsi, Volvohistoriastasi, tapahtumista ja sattumuksista Niksi-Pirkan vihjeitä tai mitä tahansa, mikä on jäänyt sinulle

Jokaisesta lehdessä julkaistusta jutusta 20 € lahjakortti Motonettiin.

mieleen. Juttusi löytää varmasti lukijoita myös jäsenistä.

Lähetä tekstiä rohkeasti julkaistavaksi. Jos meillä ei ole juttuja, ei ole lehteäkään, sillä se on meidän kaikkien yhteinen aikaansaannos ja ei kun kirjoittamaan!

Kerholehdessä julkaistaan jäsenistön kirjoittamia Volvo-aiheisia juttuja. Materiaalin voi toimittaa sähköpostilla kerholehti@suomenvolvokerho.com

Valokuvien tulee olla hyvälaatuisia ja mahdollisuuksien mukaan alkuperäiskokoisia, että laatu riittää lehteen. Muistathan mainita tekstissä kirjoittajan ja kuvaajan nimet, myös kuvateksit otetaan kiitollisina vastaan!

HUOM! Kaikki aineisto on jäsenistön tuottamaa. Vietti 55 aineisto viimeistään 29.08.2026 mennessä.

Sisällysluettelo:

4. Volvo P1900 Sport, harvinainen vieras

7 Matka VROMiin

8 Pyhimys-Volvon tarina 2

12 Historian havinaa

50 vuoden ajalta

18. Velipojan Amazon

20. Kuvatalkoot

22. Volvo 240 Turbo-aikakauden alku

26. Kesä 25 puhkesi Uudessakaupungissa

28. Unelma: Volvo 145 Express

32 Volvo-kokoontumiset Talvella Mobiliassa Kesällä Eerikkilään

34 Pienen Volvo-miehen 740 GLE Electric

36 Ruotsin Korkea rannikko

Sähköinen jäsenkirje

Haluaisitko säästää luontoa ja yhdistyksen postikuluja?

Kerro meille jos haluat jäsenkirjeen s-postiisi: hallitus@suomenvolvokerho.com

Onko osoitteesi muuttunut?

Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksista kerholle (postiosoite ja sähköpostiosoite).

Voit tehdä päivityksen myös kerhon nettisivuilla omilla tunnuksillasi tai lähettämällä tiedon hallitus@suomenvolvokerho.com

41 Rallia 2026 Kuumana Toivakassa

43 Nisulan rallista ehjänä

45 Systa taisteli läi Arctic Lapplans Rallyn

46. Tapahtuipa & trivia

49. Suomen Volvokerhon kevätkokous Lahdessa 2.5.2025

50. Retki Norjaan 1982

52. Amazonit Tuusulassa

Vieraat saapuvat.

Torbjörn Bomanin Volvo P 1900 Sport vetää ruotsalaisautojen letkaa .

Harvinaisempi vieras länsinaapurista

VOLVO P 1900 Sport

Mobilistiystävämme Ruotsin Västeråsissa ovat käyneet säännöllisesti Keski-Suomen Mobilistien Talwiajoissa Jyväskylän ympäristössä.

Volvo P 1900 - välillä katto auki, välillä kiinni. Tyylikkäänä molemmissa.

Olemme houkutelleet ruotsalaisia myös Suur-Saimaan ympäriajoihin useaan kertaan. Yksi autokunta kävikin muistaakseni 2013. Vuonna 2017 yllätyimme, kun sieltä olikin tulossa neljä autokuntaa, joista tunsimme vain kaksi.

Tiesin, että Torbjörn Bomanilla on Volvo P 1900 Sport, ja olin yllyttänyt häntä tulemaan sillä. Talwiajoissa hän oli aina käynyt PV:llä. Emme olleet nähneet tuota harvinaisuutta, vaikka olemme Västeråsissa käyneet useamman kerran.

Autokunnat saapuivat perjantaina ja lähtivät kotimatkalle maanantaina. Majoitimme heidät kaverini Tuomon kanssa Hirvensalmelle koteihimme. Lauantaina yövyimme Imatralla, missä ajojen iltajuhla pidettiin. Ruotsalaiset katselivat karttaa ja ihmettelivät, onko turvallista yöpyä näin lähellä Venäjän rajaa. Ruotsalaisten autokuntien ajoneuvoina olivat: Volvo P 1900 Sport vm 1956, Volvo PV vm 1962, Volvo Amazon vm 1964 ja Jaguar E-type Cabriolet vm 1968.

Itse osallistuimme Ford Tudorilla vm 1937 ja Tuomon autokunta myös Ford Tudorilla vm 1939. Olemme itse kiertäneet Suur-Saimaan ympäriajot kahden vuoden välein, 2009 alkaen, myös molemmilla Volvoillamme: PV 444 vm 1954 ja 66 DL vm 1976.

Volvo P 1900, valmistus vain 67 kappaletta

Sitten varsinaiseen aiheeseen eli Volvo P 1900:an. Assar Gabrielsson, toimiessaan Volvon toimitusjohtajana -50 luvulla, halusi välttämättä kehittää Volvolle oman urheiluautomallin ja vielä lasikuitukorisen. Esikuvina toimivat M.G., Porsche, NashHealey ja uusi Chevrolet Corvette.

Ilmoitin Suur-Saimaan ympäriajon järjestelijöille, että sain houkuteltua osallistujia Ruotsista. Järjestelijöiden ensireaktio oli hieman erilainen mitä olin odottanut. Rastikysymysten kääntäminen ruotsin kielelle arvelutti ja kielitaitoisia vapaaehtoisia ei uskottu löytyvän rasteille, kun heitä on muutenkin vaikea saada.

Vastaanotto rasteilla oli kuitenkin positiivinen yllätys, varsinkin nuoremmat talkoolaiset suorastaan syöksyivät ruotsalaisia opastamaan eli loppuen lopuksi kaikki meni todella hyvin. Toki ruotsalaiset myös englantia puhuivat ja ymmärsivät.

Muistutin, että Suomi on kaksikielinen maa. Sovimme, että ajamme peräkkäisillä lähtönumeroilla, Me, vieraiden kutsujat ensin, sitten ruotsalaiset autokunnat ja ystävämme Tuomon autokunta perässä. Näin pystyimme tarvittaessa toimimaan tulkkeina.

Kaikki autokunnat tulivat Västeråsista ajamalla Tukholmaan, lautalla Helsinkiin ja sieltä ajamalla Hirvensalmelle.

Paluumatkalla he vierailivat Mobiliassa ja Vehoniemen automuseossa, josta ajoivat Turkuun ja sieltä lautalla Tukholmaan ja edelleen takaisin kotiin.

Projekti runnottiin läpi vauhdilla vastoinkäymisistä piittaamatta. 1956 valmistui 44 autoa ja 1957 27 autoa. Toimitusjohtajan vaihtuessa 1956, uusi toimitusjohtaja Gunnar Engellau otti viikonlopuksi auton koeajoon ja seuraavana maanantaina määräsi valmistuksen lopetettavaksi. Hänen mielestään auto ei vastannut Volvon tasoa millään lailla.

Lopulta autoja valmistui vain 67 kappaletta ja lisäksi neljä tai viisi prototyyppiä.

Tässä esitelty Volvo P 1900 on valmistenumeroltaan 44 ja siis viimeinen vuonna 1956 valmistunut.

Vaimoni Raija viihdyttää kuskia ja kartturia.

Torbjörn Boman Västeråsista on auton viides omistaja. Hän on ostanut auton vuonna 1968 täytettyään 18 vuotta ja saatuaan ajokortin. Ensimmäiset kolme vuotta auto oli jokapäiväisessä ajossa ympäri vuoden kesärenkailla. Auto oli hankittaessa väriltään valkoinen ja siihen oli vaihdettu B 16-moottori. Vuonna 1970 Torbjörn vaihtoi autoon Pyhimyksen B 20-moottorin, josta irtosi 135 hevosvoimaa, 1972 auto maalattiin punaiseksi.

1970 luvulla auto purettiin ja kunnostettiin perusteellisesti. Runko maalattiin ja korin väri vaihtui metallinpunaiseksi. Katto ja sisustus uusittiin.

Auto siirtyi harrastekäyttöön, eli sitä säilytettiin lämpimässä ja autolla ajettiin vähän. -90 luvulla kori irrotettiin ja kunnostettiin, maalikerrokset hiottiin pois ja auto maalattiin siniseksi, joka oli myös alkuperäisvärinä käytetty.

Kulkueessa katseita keräämässä.

2000-luvun alussa Torbjörn päätti entisöidä auton täysin alkuperäiseen kuntoon, aluksi autoon asennettiin PV:n B14 sport -moottori, kun alkuperäistä, jossa on rakennettu öljynkierto hieman eri lailla, ei löytynyt mistään. Pitkän etsinnän jälkeen oikea moottorilohko kuitenkin löytyi ja siitä

kunnostettiin täysin alkuperäistä vastaava moottori, joka asennettiin autoon 2016.

Kun katsoi kuskin ja kartturin pujottautumista autoon ja sieltä pois, se näyttää vaativan ihan omanlaisen taktiikan eikä ole helppoa.

Omistajan mukaan auton ajo-ominaisuudet eivät ole kovin hyvät. Niinpä muista autokunnista poiketen, tämä tuli trailerin kyydissä Hirvensalmelle ja lähti myös kotimatkalle trailerin päällä. Omistaja on kuitenkin ylpeä autostaan ja pitkästä yhteisestä historiasta, hän ulkoiluttaa autoa säännöllisesti eikä aio luopua siitä.

Auto aiheutti paljon kiinnostusta ja ihmisiä pyöri uteliaana sen ympärillä. Lienevätkö auton Ruotsin kilvet ja ruotsia puhuvat kuski sekä kartturi syynä siihen, että autoa ihailtiin ja katseltiin hieman kauempaa.

Ihmettelimme suuresti, ettei kukaan toimittaja kiinnostunut autosta niin paljon, että olisi haastatellut omistajaa ja kirjoittanut autosta artikkelin. Niinpä haastattelimme itse Torbjörnin ja teimme muistiinpanoja, tarkoitus oli kirjoittaa artikkeli hetimiten ajojen jälkeen. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

MATKA VROM:iin

Suomen Volvokerhon Ruotsin matka

Meno-paluu -laivamatkat Viking Linella

MATKAOHJELMA:

14.8.2026 Perjantai

Klo 19.00 Kokoontuminen mobiilimäki, Hitsarinkatu, Turku klo 19.50 Saapuminen Turun satamaan. Tarkistakaa liput ennen laivaan siirtymistä. Klo 20.55 m/s Viking Grace lähtee Turun satamasta. Yöpyminen laivalla Inside Four -sisähyteissä, perustasoinen Standard-luokan sisähytti 4 hlölle kansilla 5,6,7 ja 8. Kaksi alaja ylävuodetta. TV, puhelin, hiustenkuivain. Pinta-ala: 9,4-9,7 m2

15.8.2026 Lauantai

klo 6.30 m/s Viking Grace saapuu Tukholmaan, Ruotsin aikaa. Hyttien siivous aloitetaan ennen laivan saapumista Tukholmaan.

15-17.8.2026 Lauantai-Maanantai (VROM 14.-16.8.)

Majoitus Boråsissa, Allegatan 3, Borås, tel +46 33 785 82 00 Scandic Plaza Borås sijaitsee keskeisellä paikalla Boråsissa yliopiston ja rautatieaseman lähellä. Yövyt lähellä ostosmahdollisuuksia, ravintoloita, viihdetarjontaa ja nähtävyyksiä Suosittu hotellin saunaosasto sijaitsee Plaza-tornin ylimmässä kerroksessa, missä on kuntohuone, sauna ja poreallas. klo 16.00 Kv. käytännön mukaan saatte huoneet käyttöönne.

16.8.2026 Sunnuntai

klo 7.00-10.30 Aamiainen hotellissa. Jos aamiainen hotellissa klo 6.00 alkaen, hotelli veloittaa ns. aikaisen aamiaisen tarjoilusta lisämaksun.

17.8.2026 Maanantai

klo 6.00-9.30 Aamiainen hotellissa. klo 12.00 Kv. käytännön mukaan huoneiden luovutus. klo 19.00 Saapuminen Tukholmaan Viking Linen terminaaliin, Stadsgårdenille. Tarkistaa liput ennen laivaan siirtymistä. klo 20.00 m/s Viking Glory lähtee Tukholmasta. Tällä hetkellä Inside Four sisähytit on täynnä Viking Glorylla, ryhmälle varattu paluumatkalle Seaside Four (S4) ikkunallisia hyttejä, standard-luokan hytti merinäköaloin 1–4 henkilölle kansilla 5, 6, 7 ja 8. TV ja hiustenkuivain. Neljä erillistä vuodetta, kaksi alavuodetta ja kaksi ylävuodetta. Pinta-ala 9,4 m².

18.8.2026 Tiistai

klo 7.35 m/s Viking Glory saapuu Turkuun. Kellonajat paikallista aikaa, ellei toisin ole ilmoitettu. Ruotsissa kello on tunnin vähemmän kuin Suomessa.

MATKAN HINTA :

Jos 16.8 aamiainen hotellissa klo 6.00 alkaen, Inside Four hytti menomatkalla ja Seaside Four hytti paluumatkalla.

386 €/hlö, kun 4 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

407 €/hlö, kun 3 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

448 €/hlö, kun 2 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

675 €/hlö, kun 1 aikuinen hytissä ja 1 aikuinen hotellihuoneessa

Jos 16.8 aamiainen hotellissa klo 7.00 alkaen, hytit kuin edellä

366 €/hlö, kun 4 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

387 €/hlö, kun 3 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

428 €/hlö, kun 2 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

655 €/hlö, kun 1 aikuinen hytissä ja 1 aikuinen hotellihuoneessa

Hinta edellyttää väh. 22 maksavaa matkustajaa ja perustuu tarjoushetken hintatasoon.

Matkan hintaan sisältyy:

- bussikuljetus Jalobussin tilausajobussilla matkaohjelman mukaisesti

- menomatka Turku-Tukholma Viking Gracella, Inside Four sisähytissä

- paluumatka Tukholma-Turku Viking Gloryllä, Seaside Four ikkunahytissä

- bussin ja kuljettajan (14 m) laivaus meno-paluu, sisältää kuljettajalle Inside Two sisähytin menomatkalla ja Seaside Two ikkunallisen hytin paluumatkalla.

- 2 yön majoitus Boråsissa, Scandic Borås Plaza -hotellissa, standard-luokan huoneessa aamiaisella, jos 16.8 aamiainen hotellissa klo 6.00 alkaen, hotelli veloittaa varhaisen aamiaisen lisämaksun

- kuljettajan majoitus 1 hengen huoneessa Scandic Borås Plaza hotellissa, aamiaisella

- Matkapoikien lähtöselvityspalvelut 14.8 Turun satamassa

- verot

Päästölisämaksu: Matkan hinnan lisäksi veloitamme varustamon perimän, voimassaolevan päästölisämaksun matkan varausvaiheessa. Tarjouksen tekohetkellä päästölisämaksu on 7 €/ hlö. Sisältää meno-paluu laivamatkan päästölisämaksun.

Kuluton peruutus viimeistään 20.6.2026

Vastuullinen matkanjärestäjä MATKAPOJAT

Menomatkalla vois käydä esim. Automobile and Technical Museum Köpingissä, jos mennään järven toista puolta.

Tai jos samaa kautta kuin yleensä, niin esim. Flygvapenmuseum

Carl Cederströms gata 2, 586 63 Linköping ta Husgvarnan museossa. Maanantaina voi käydä vp-autopartsilla ja gcp llä.

ILMOITTAUTUMINEN ja tiedustelut: Ilmoittautumisia toivotaan mahdollisimman nopeasti. Matkaohjelma tarkentuu vielä ja muutoksista ilmoitellaan ilmoittautuneille. Jos Sinulla on tiedossa mielenkiintoinen kohde matkan varrella, niin vinkkaappa siitä järjestäjille. Ilmoita nimesi, toimiva sähköpostiosoite, syntymäaika (pp.kk.vvvv) ja puhelinnumero.

Ilmoittautumiset: huovinen.jukka@gmail.com

Tarkempia tietoja: Miika Koskinen 0400 828 926 tai

Jukka Huovinen 040 770 7994

Pyhimysvolvon tarina osa 2

RBT-278 vm -66

JAAKKO LUOTO, 62

Jatkoa edelliseen numeroon.

Auto oli siis saatu kotiin, lämpöiseen talliin. Siinäpä sitä projektia, ja vapaa-ajan ongelmaa pitkiksi talviilloiksi ja viikonlopuiksi. Alku meni hiukan sormi suussa, että mistähän sitä aloittaisi…?

Olisi pitänyt aloittaa tallin valaistuksen uusimisella, rakentaa valmiiksi tyhjät hyllyt purkuosille, kaapit lokeroineen pikkuosille. No, nuo tuli siinä projektin aikana sitten tehtyä.

Autoonhan sain syttymään karttavalon, joten mieleeni juolahti, että saisinko tuon moottorin käymään, se kun lähti parin päivän öljyliottelun jälkeen jakarilla pyörimään. Auto oli ilmeisesti tuotu joskus ajamalla navetan päätyyn ja jätetty siihen.

Volvo on aiemmasta kokemuksesta minulle tuttu peli, ensimmäinen autoni oli joskus 80-luvun alkupuolella Volvo 164 vm -70 automaatti, (BK-457).

Akku lataukseen, uudet kipinälaitteet johtoineen ja puteliin uutta väkijuomaa.

Starttimoottorin irrotin ja pikaisesti huolsin testiä varten. Ennen starttia testasin vielä puristukset, jotka kielivät että männänrenkaat olivat vielä irti männistä ja nokka-akseli pyöri, avasi ja sulki venttiilit tiiviisti.

Ei kun startti päälle ja väkijuomaa kaasareihin.

Vähän aikaa sahasin ja lähes olematon ns. pakoputki alkoi sylkeä kaikenlaista roinaa, elävää ja kuollutta, maan ja taivaan väliltä. Helvetti pääsi tallissa irti, meteli oli infernaalinen. Ainakin toisen kaasuttimen läppä ja luisti oli ääriasennossa. Kone otti kierroksia täyttä laukkaa, lähtipä karstat heti kerralla.

Eipä sitä aina tule otettua huomioon,

Tavarat on hyllyssä, Pyhimyksen ”raato” grillissä.

miten tällainen helvetinkone oikein saadaan sammutettua, kun ei ole virtalukkoa käytössä.

Kone huutaa, palohälytin huutaa, vaimo huutaa, naapurin kollikissasta päästään lopullisesti eroon.

Onneksi väkijuoma pullossa loppuu. Kun palohälytin lentää ovesta ulos, hiljaisuus täyttää tallin, paksu savu jää. Kone ainakin toimii, pientä säätöä vielä ennen museokatsastusta. Älkää tehkö tätä kerrostalon tallissa tai pihamaalla.

Purkutyö

Tässä vaiheessa ei ehkä ollut vielä tiedossa projektin laajuus, mutta sekin alkoi pikkuhiljaa selvitä. Työ alkoi dokumentoimalla kaikki purettavat osat asentoineen, kiinnikkeineen ja johtoineen.

Aloitin sisustasta. Penkit, kojetaulu mittareineen sekä verhoilut ulos, seuraavana konehuone kaikkine romuineen. Kone ja laatikko kardaaneineen. Tässä vaiheessa valokuvia oli jo satoja. Mainio laite kuvaa-

miseen on tabletti, jonka arvo tuli projektin loppuvaiheessa hyvin selväksi, ja on sitä vieläkin.

Kaikki oravaa pienemmät osat ruuveineen menivät suoraan käsittelemättöminä minigrippusseihin ja siitä arkistokaappiin. Pusseja oli erikokoisia ja niihin oli helppo kirjoittaa mistä osasta on kyse. Tavaraa oli loppuvaiheessa todella paljon, eikä ne kahden auton talliin mahtuneetkaan, vaan isommat osat siirsin muihin tiloihin, sateen suojaan.

Kun auto oli purettu osiin ja nostettu pukeille, oli aika laittaa paisti vartaaseen. Sain sukulaiselta juuri vapautuneen grillin, joka liitettiin possun puskurien kiinnikkeisiin. Tätä ennen tein huonekaluputkesta auton sisälle tukikehikon. Kaikki grillin hitsaukset ja kiinnikkeet täytyi tehdä kunnolla, tulisihan possu pyörimään vartaassaan eri asennoissa vuoden päivät. Eikä päivääkään, ettei possu kääntänyt kylkeä.

Nyt vasta pääsin näkemään, mitä Äiti maa oli vaatinut. Pohja, kotelot ja kynnykset olivat saaneet uutta peltiä monta ker-

”Kone huutaa, palohälytin huutaa, vaimo huutaa, naapurin kollikissasta päästäneen lopullisesti eroon.”

Grilli toimi erinomaisena apuna sekä sisäettä ulkotöissä.

la oli miellyttävämpi leikellä pois ruostuneet kohdat, kuten kaikki lokasuojat, kynnyskotelot, koko peräpelti hiekkapelteineen, puolet etuhelmasta sekä lattiasta. Kaikkea ei kuitenkaan voi poistaa yhtä aikaa, vaan aina pelti kerrallaan, jotta korin muoto säilyisi, ja ovet menisivät vielä kiinni. Peltiosien irrotuksen ja korjauksen jälkeen oli vuorossa aina hiekkapuhallus ja pohjamaalaus epoksilla.

Rakentaminen

Avasin vielä ne muutamat pohjan kotelot, jotka eivät olleet mätiä, puhalsin ja epoksoin nekin. Päälle hitsasin sinkitystä pellistä uudet kannet. Sinkki ja epoksi täytyy poistaa hitsauskohdasta ennen hitsausta. Umpinaisiin koteloihin tein yläpuolelle reiät, joista sitten loppuvaiheessa ruiskutin kotelomassat.

Kevät, kesä ja syksy vierähti kaikkien irto-osien hiekkapuhalluksella, sinkityksellä, korjaamisella ja kahteen kertaan epoksoinnilla. Hiekkapuhallukset pystyin tekemään pihamaalla, lähinaapurien luvalla ja luvatta. Konepellin kuskinpuoleinen sarana oli jäänyt rasvaamatta, joten pelti itse toimi saranana. Konepellistä ammattimies pystyy irrottamaan, korjaamaan ja kiinnittämään takaisin tuon kehikon. Samalla saadaan taustakin puhallettua ja maalattua.

män tein tallissa.

Auto oli vielä grillissä ja vuoroon tuli koko alustan asennus uusine putkilinjoineen, jarruineen ja tankkeineen.

Seuraavaksi irrotin possun grillistä ja laskin sen sorkilleen. Vuosi oli mennyt ja vein auton maalaamoon Riihimäelle. Sovimme jo loppusyksystä maalarin kanssa päivämäärän eli tammikuun -16 lopussa tuon auton maalattavaksi ja se on valmis siitä kuukauden päästä. Näin kävi päivälleen ja pääsin noutamaan tuon punaiseksi taas muuttuneen auton takaisin varustamista varten.

Oli aika reteetä ajaa Hyvinkään poikki, trailerilla kirkkaan punainen pyhimys.

Kevät -16 meni loppuvarustelussa.

Olin saanut hankittua Ruotsin Volvolta autoni moottorin/vaihdelaatikon numerot, jotka täsmäsivät sekä syntymäpäivämäärän, joka oli 5.5.1966. Nyt 5.5.2016 ajoin autoni lähes valmiina tallista ulos,

sen 50-vuotispäivänä. Katsastuskonttorilla olin käynyt heti auton hankittuani kyselemässä alkuperäisiä kilpiä. Hämmästyksekseni kilvet olivat vielä vapaana. En kuitenkaan voinut niitä silloin varata, koska ne olisi pitänyt ottaa käyttöön 3 kuukauden sisällä. Olisi pitänyt hankkia joku ritsa ja ostaa ne siihen. Onneksi ne pysyivät vapaana loppuun asti ja ovat nyt autossa kiinni.

En ollut myöskään pystynyt rekisteröimään autoa omiin nimiini ennen rekisteröintikatsastusta (13.6.2016), sitten vasta sain huokaista, auto oli vihdoin omissa nimissäni.

Finaali

Volvo sai loppusipistelyä ja ajoa vuoden verran. Vuorossa oli enää museokatsastus.

Antti Vähälä ja Esa Suomi saapuivat talliini 31.5.2017 suorittamaan museoajoneuvotarkastusta. Parin tunnin päästä sain myöntävän lausunnon. Nyt enää museoajoneuvokatsastus ja sitten tienpäälle.

Museoajoneuvoon jää aina jotain laitettavaa/parannettavaa. Nyt mennään jo toista kierrosta, enää ei voi tinkiä juuri mistään, kaikki on saatava mallilleen.

Näin suuressa projektissa täytyy ottaa huomioon auton tulevaisuus, arvo ja tehty työ. Miten suojata ruosteelta tehdyt korjaukset ja millä. Itse ajan autollani ympäri vuoden, joten se joutuu vastustamaan Äiti maata vielä pitkään. Toki valitsen aina kuivan ajokelin. Säilytän autoa lämpimässä, kuivassa tallissa, vahattuna ja puhtaana, peiton alla.

Kiitokset: puoliso, naapurin Ville, Jarmo, Antti ja Lauri, Jukat ja Timo

Historian havinaa 50 vuoden ajalta

EETU EKONEN

Osa jäsenistämme vielä muistaa, mistä kerhomme on saanut alkunsa. Tämän vuoden lokakuussa, tarkalleen ottaen 12.10., tulee kuluneeksi 50 vuotta kerhomme perustamiskokouksesta. Nykyään puhutaan yleisesti Suomen Volvo kerhosta, mutta yhä edelleen virallinen nimi on PV-Kerho Ry ja nokkelimmat lukijat varmaan arvaavatkin, mistä kerho on saanut alkunsa?

PV-Kerho on Suomen toiseksi vanhin merkkikerho, vain Porsche Club Finland on 5 vuotta vanhempi. Mainittakoon vielä, että Ruotsin vastaava PV-Klubben perustettiin myöhemmin, eli vasta 1977 ja Norjassa 1979. Heikki Pirinen kirjoitti hyvän koosteen kerhon historiasta noin 15 vuotta sitten ja se on julkaistu Volvo Vieteissä 25-29. Juhlan kunniaksi seuraavaksi pieni kertaus siihen liittyen.

Kerhon alku

Siitä asti kun autoilla on matkaa taitettu, on varmasti mietitty, miten autoilun kus-

tannuksia voitaisiin pienentää?

Näin myös vuonna 1976, kun helsinkiläinen Ritva Romppainen sai idean autokerhon perustamisesta. Hänellä oli tuolloin vuosimallin 1963 PV544, joten kerhon perustaminen kyseisen mallin ympärille oli luonteva päätös.

Työnimenä hän käytti ”kyttyräkerhoa” ennen oikean nimen päättämistä. Kerhon perustamiskokous pidettiin kuuden henkilön voimin Ritvan kotona, jossa myös kokoonnuttiin useamman kerran siihen saakka, kunnes jäsenmäärä kasvoi liian suureksi tiloihin nähden.

Alkuajan kokouksia pidettiin sen jälkeen Sturenkadun Volvo Auton tiloissa. Ensimmäiset jäsenet saivat tiedon kerhosta yksinkertaisesti varaosaliikkeisiin ja pysäköityjen autojen pyyhkijöiden väliin laitetuista paperisista ilmoituksista, joita Ritva teki.

Oleellinen osa kerhon toimintaa oli erilaiset varaosien kimppatilaukset sekä käytettyjen osien välitys, joka alkoi heti seuraavana vuonna. Joitakin varaosia alkoi olla vaikea saada tavallisten varaosaliikkeiden kautta ja yhteistoiminnalla osia saatiin tilattua Ruotsista, jossa tarjontaa oli enemmän ja samalla autoilun hintaakin alemmaksi.

Kerho perustettiin siis aluksi yksinomaan 444 ja 544 mallien omistajia varten. Vuonna 1981 mukaan otettiin myös Duett-harrastajat. Jäsenet oli jaoteltu neljään luokkaan, joista merkkinä oli jäsennumeron perässä ollut kirjain. A-kirjaimen omaavat jäsenet olivat varsinaisia jäseniä, jotka omistivat PV:n. D-kirjain oli puolestaan niillä, jotka omistivat Duettin. C-kirjain tarkoitti kannatusjäsentä, mutta

jolla oli samat oikeudet kuin A- ja D-jäsenillä. B-jäsen puolestaan saattoi olla esimerkiksi perheenjäsen, jolloin hänellä oli muita alhaisempi jäsenmaksu, mutta ei omaa postitusta eikä äänioikeutta.

Viisikymmentä vuotta sitten Suomessa oli rekisterissä 1 026 303 henkilöautoa, joista Volvoja oli 4,7 % sen ollessa kahdeksanneksi yleisin teillämme. PV- ja Duett -malleja oli liikenteessä yhteensä 5257 kpl. Vuonna 2024 liikennekäytössä oli henkilöautoja 2 767 803 kpl, joista Volvoja 259 026 kpl, sen ollen jo 3. yleisin merkki.

Kerhon perustamisen aikaan 544:n valmistus oli lopetettu 11 vuotta aiemmin ja viimeiset Duettitkin olivat tulleet tehtaalta seitsemän vuotta aiemmin.

Autojen käyttöikä oli silloin lyhyempi vai miltä kuulostaisi perustaa nyt merkkikerho Mk3 V70:lle, jotka poistui markkinoilta suunnilleen samaan aikaan tähän vuoteen verraten kuin PV silloin?

Vuosituhannen vaihtuessa kerhon historiassa siirryttiin myös eteenpäin, kun PV-Kerho ja Volvo 140-164-kerhot yhdistyivät. Nimen muutoksesta ”Suomen Volvo kerhoksi” äänestettiin 30.3.2000 ja tulos oli yksimielinen. Samoin kävi uusille sääntöehdotuksille, jotka myöhemmin toimitettiin Patentti- ja rekisterihallitukselle. Ritvalle myönnettiin kunniapuheenjohtajuus ansaitusti. Nyt kerho oli muuttunut automallikohtaisesta yhdistyksestä merkkikerhoksi, mutta samantyyppinen toiminta jatkui ja on jatkunut jo kunnioitettavat 50 vuotta.

Tapahtumat

Tapahtumia järjestettiin monenlaisia.

Vuonna 1979 järjestettiin mm. mahdollisuus päästä pienoiskoneen kyydissä taivaalle Malmin lentokentältä. Yhteiset verenluovutukset ja sieniretketkin kuuluivat toimintaan.

Tapahtumien suhteen vuonna 1982 tapahtui suuri käänne, kun kerho sai käyttöönsä Espoon Mankkaalta Juhani Nylundin omistaman kesämökin. Huonokuntoista mökkiä kunnostettiin talkoilla lokakuun alussa ja siellä päästiin järjestämään tupaantulijaiset 28.11.1982.

Kuukausittaiset kerhoillat päästiin nyt järjestämään ”PV-Tuvalla” ja ensimmäinen pidettiin uudessa kerhotilassa 10.1.1983. Kerhoilloissa pelattiin pihapelejä, oli makkaranpaistoa, kahvia yms. kelistä riippuen. Kerhoiltoihin kutsuttiin myös vierailijoita, jotka kertoivat jäsenille mm. vakuutusasioista, kaasuttimien korjaamisesta ja monista muista harrastajille hyödyllisistä asioista.

Silloin ei tietoa löytynyt netin kautta, vaan se kulki harrastajilta toisille. Myös erilaisiin tapahtumiin, näyttelyihin yms. ajeltiin letkassa ja kerho saattoi ottaa osaa pääsylippuihin.

Tapahtumia oli siis hyvin monenlaisia ja tärkeintä oli yhteinen harrastus ja sen ylläpito. PV-Tuvan viimeiseksi tapahtumaksi jäi nuotioilta 24.8.1991, josta kerho muutti ensin vähäksi aikaa Oulunkylään ja sitten Rajamäelle. Viimeinen oma kerhotila oli Åbyn teollisuusalueella, jonne muutettiin vuonna 1993. Tästä tilasta luovuttiin vuonna 2005 ja sen jälkeen omaa kerhotilaa ei ole ollut.

Alkuun kerho tarjosi tapahtumissa kahvit ja muu tarjoilu hoidettiin omakustannushintaan. Erillinen kanttiinitoimikunta

Padasjoen kokoontuminen 1988. Mistäköhän PV-kerho saikaan nimensä?

Kokoontumisajojen yhteydessä on tutustuttu kotimaan eri paikkakuntiin isolla joukolla.

järjesti tarjoamisia, joista maksettiin kulujen mukaan. Jäsenmäärän kasvaessa on tullut mahdolliseksi tarjota myös ruokailuita talkoiden ja tapahtumien yhteydessä, koska kaikki jäsenet eivät osallistu tapahtumiin.

Rahaa on vuosien varrella hankittu jäsenmaksujen lisäksi järjestämällä arpajaisia, myymällä mainoksia kerholehteen (tälle olisi edelleen tarvetta, vink vink) sekä kerhotuotemyynnillä. Tarrat ja hihamerkit olivat ensimmäisiä kerhotuotteita ja niitä on ollut jos jonkinlaisia vuosien varrella. Nykyisellään kerhotuotemyynti ei juuri tuloja kerrytä, sillä jäsenalennuksella tilattaessa, kerholle ei jää niistä tuloa.

Myös ulkomaan matkoja järjestettiin. Göteborgissa on vierailtu ensimmäisen kerran jo 1982. Hollannissa käytiin 1988 ja Lontoossa 1990. Oy Volvo Auto Ab avusti stipendeillä bussikyytejä sekä vierailuita mm. kuorma-autotehtaalle.

Hollannin matka on yksi suurimmista kerhomatkoista, johon osallistui 19 jäsentä. Matka tehtiin lentäen, mutta perillä odotti 8 kpl upouutta 480 Turboa, joita jäsenet koeajoivat 2 vrk. Jaetuissa papereissa oli mm. koeajoraportti kysymyksineen, vaikka sen täyttäminen oli vapaaehtoista. Loppumatkasta tehtiin vielä bussimatka Belgiaan, jossa tutustuttiin Gentin tehtaalla upouuden 740:n valmistukseen.

Vieläkö olisi olemassa mahdollisuus vastaavaan reissuun? Viime vuosina on

loppukesäisin järjestetty bussimatka Göteborgiin VROM (Volvo Rendezvous & Owners Meeting) tapahtumaan. Vierailijoita meidän tapahtumissa on puolestaan käynyt ainakin Ruotsista, Hollannista ja Virosta.

Kerho on osallistunut erilaisiin autonäyttelyihin vuosien varrella. Ensimmäinen kerho-osasto oli vuonna 1981 American Car Showssa. Vuonna 1991 kerho-osasto palkittiin III-pokaalilla hienoimmasta somistuksesta. Lahden Classic Motor Showssa ollaan oltu joka vuosi ja siellä onkin hyvä mahdollisuus tutustua muihin jäseniin, jos ei muutoin vastaaviin tapahtumiin osallistu. Muita tapahtumia on ollut mm. Hod Rod ja Rock Show Tampereella ja Backwoods Cruising Kajaanissa.

Jääratapäiviä on järjestetty talven salliessa ja kesällä ratapäiviä, jossa kerholaiset ovat päässeet kokeilemaan ajokkiensa suorituskykyä suljetulla asfalttiradalla. Myös ennakoivan ajon kursseja on vuosien varrella järjestetty. Kerho on ottanut osaa järjestelykustannuksiin ja esimerkiksi talvi- ja kesäpäivillä kerho tarjoaa osallistujille pullakahvit. Näyttelyihin autoja tuoville maksetaan kulukorvaus ja talkoolaisille ruuat.

Lapsille on järjestetty aiemmin omaa toimintaa, jotta harrastuksemme jatkuisi myös tulevaisuudessa. Tätä ei kuitenkaan ole enää vuosiin ollut, toisin kuin kerhon alkuaikoina. Oli esimerkiksi laskiaistapahtuma, joka oli erityisesti suun-

nattu lapsille ja jossa oli mm. lumiveistoskilpailu sekä koiravetoisia pulkka-ajeluita. Kerholehdissä oli omat lastensivut, joissa oli värityskuvia ja pieniä tehtäviä. Lapsille ja aikuisille oli myös omat pikkujoulut, joita on jälkimmäisille järjestetty jo vuodesta 1978 alkaen. Nykyään pikkujoulujen yhteydessä pidetään ensin syyskokous, sitten on ruokailu ja sauna. Olisitko halukas järjestämään tapahtumia tai osallistumaan niiden järjestämiseen? Ota rohkeasti yhteyttä hallitus@ suomenvolvokerho.com ja kerro ideoistasi.

Kokoontumiset

Ensimmäinen kokoontumisajo järjestettiin 1979 Mikkelissä. Tavoitteena on ollut löytää uusia paikkakuntia eri vuosille, jolloin tulee tutuksi uusia kyliä ja kaupunkeja. Kokoontumisajoissa tutustutaan aina paikallisiin nähtävyyksiin ja kerhotoiminnan kautta useat ihmiset ovat päässeet tutustumaan paikkoihin, joissa ei välttämättä muuten tulisi vierailtua.

Museovierailut ovat olleet yleisiä, mutta on käyty joskus tutustumassa mm. vesivoimalaitokseen ja ajeltu toinen toistaan hienompia paikallisteitä.

Joskus itse matka kokoontumispaikkaan on ollut ikimuistoinen. Esimerkiksi matka Ahvenanmaalle 2019 tarkoitti tavallista pidempää viikonloppua useimmille laiva-aikataulujen vuoksi, mutta sää suosi ja maisemat matkalla olivat kohdal-

Viime vuodet kesän pääkokoontuminen on noudattanut melko samaa kaavaa. Useimmat jäsenet saapuvat paikalle perjantain aikana, jolloin ohjelmassa on ollut saunomista, makkaranpaistoa ja yhdessäoloa paikasta riippuen.

Lauantaina on aamusta startattu ajolenkille paikallisia nähtävyyksiä katsomaan ja iltapäiväksi kokoonnuttu jollekin isommalle parkkipaikalle, jossa autot ovat ”näytillä” paikallisille kerholaisten käydessä syömässä. Matkaa on vielä saatettu jatkaa yhdessä letkana tai on saanut omaa tahtia tutustua valitsemiinsa nähtävyyksiin ja palata omaa tahtiaan takaisin majoitukselle. Iltaruoka on syöty taas yhdessä ja ennen sitä on pidetty tietovisa tai käyty läpi päivän rastitehtävien vastaukset ja tulokset. Voittaja on saanut kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa ja nimen sen kilpeen. Illalla on myös saunottu ja usein lauantai-illan saunassa päätettiin seuraavan vuoden kokoontumispaikkakunta, mutta tämä ”perinne” on katkennut nyt useampana vuonna ja halukkaita tapahtuman järjestäjiä on ollut vähänlaisesti.

Karttaan on merkitty kerhon kesäiset kokoontumisajopaikat tähän saakka ja eri vuosikymmenet on merkitty eri väreillä. Jos omaat hyvän muistin, voit löytää kartalta myös tulevan kesän kokoontumispaikkakunnan?

Kerhon 15 juhlan kunniaksi rakennettiin hieman erikoisempi sauna, jota kuljetettiin useampiin tapahtumiin.

Idea lähti huuleheitosta vuoden 1991 kerhoillassa, kun Erosen Kari sai idean rakentaa sauna, mihinpä muualle kuin Duettiin. Aihio oli huonokuntoinen ja sitä korjattiin niiteillä ja pellinpaloilla ennen pakkelia ja telalla tehtyä maalausta. Takaosaan tehtiin puusta sisäverhoilu ja lauteet, kiukaana on telttasaunaan tarkoitettu minikiuas, jolla sauna lämpiää löylykuntoon noin 15 minuutissa. Ohjaamo toimii liiterinä ja konehuone varaosavarastona. Muistatko mitä siellä on?

Duett-sauna huomioitiin Ilta-Sanomissa ja jopa kymppiuutisissa, kun se lämpeni Helsingin kauppatorilla kokoontumisajojen päätökseksi vuonna 1991. Vieraileva saunoja kehui löylyjä uutisten loppukevennyksessä. Duett-saunan kunnostustalkoot kerhon 25-vuotisjuhliin tehtiin 2001, jolloin se sai sinivalkoisen maalipinnan.

Jäsenmäärän kasvaessa myös muilla paikkakunnilla kuin Helsingissä on järjestetty kuukausittaistapaamisia.

Monesti kuukausitapaamiset ovat huoltoasemalla tai vastaavalla ja niissä ensin ulkona katsellaan autoja ja sitKokoontumisajot

ten sisällä kahvipöydän ääressä jatketaan jutustelua. Oulussa kuukausikokoontumiset on aloitettu 1993 ja myöhemmin myös Kajaanissa, Kuopiossa, Tampereella, Turussa, Lahdessa, Vaasassa sekä Jyväskylässä.

Kolmessa jälkimmäisessä niitä ei ole viime vuosina järjestetty, löytyisikö halukkaita ottamaan kopin ja järjestämään niitä taas?

Kerholaisten yhteishenki on aina ollut keskimäärin hyvä. Tietysti väistämättä, kun iso ihmismäärä kokoontuu, kaikki eivät välttämättä tule toistensa kanssa toimeen, mikä on valitettavaa.

Hyvästä yhteishengestä itselleni on erityisesti jäänyt mieleen vuoden 2017 kokoontuminen Oulussa, jossa allekirjoittaneen Volvosta perä leikkasi kiinni. Olin harmissani hinurin hinnasta ja siitä, miten auto saadaan yli 300 km päähän takaisin kotiin. Kerholaiset olivat laittaneet lippalakin kiertämään ja loppujen lopuksi kokoonsaatu summa riitti hinaukseen ”onnettomuuspaikalta” leirintäalueelle ja nuoren pojan PV pääsi onnellisesti Arton trailerin kyydissä kotiin.

Tuleeko sinulla mieleen jotain hyviä muistoja mieleen vuosien varrelta?

Laita ihmeessä viestiä osoitteseen kerholehti@suomenvolvokerho.com niin julkaistaan niitä muidenkin iloksi. Tottakai myös muu materiaali otetaan vastaan samaan osoitteeseen.

Varaosat

Varaosia hankittiin paljon yhteisostoina, jolloin hinnoista saatiin tingittyä kauppiaiden kanssa. Niiden tilaaminen alkoi 1977 kaksi kertaa vuodessa ja valtion laittaessa toiminnan ALV-velvolliseksi, tilauksia tehtiin kerran vuodessa.

Esimerkiksi vuonna 1980 jarrurumpuja tilattiin yhteensä 70 kpl ja lokasuojia 59 kpl. Alennukset olivat yhteistilauksissa luokkaa 20-25 % verrattuna siihen, että yksittäinen harrastaja olisi hankkinut osia

itse varaosaliikkeistä. Vuonna 1983 varaosatarjontaa oli jo kuusisivuisen A4-kokoisen luettelon verran.

Yhteisosoina on hankittu ja jopa teetätetty monenlaisia osia. Kerholla oli erillinen purkuporukka /-toimikunta, joka purki käyttökelpoisia osia talteen ja joita sitten myytiin kerholaisille. Alkuun osia hankittiin myös purkamoilta, mutta kustannusten ja varastoinnin haasteet lopettivat sen toiminnan.

Ensimmäiset varaosamarkkinat pidettiin 1982 ja niihin kuului oleellisena kanttiini, josta saattoi ostaa kahvin lisäksi pientä purtavaa.

Matkoja tehtiin myös Ruotsin rompetoreille, joissa hintataso oli Suomea edullisempaa suuremman tarjonnan vuoksi. Nykyään varaosahankinnat on netin kautta helppo etsiä kenen vain ja kerho on järjestänyt enää bussimatkoja VROM-tapahtuman yhteydessä olevalle rompepäivälle ja sillä reissulla on myös vierailtu purkamoilla sekä Volvon osiin erikoistuneissa liikkeissä.

Jos jäsenillä on halua lähteä jälleen letkassa ajamaan jollekin muulle Ruotsin rompepäiville tai muuhun tapahtumaan, niin rohkesti vaan viestiä tulemaan. Nykyään rompetoritapahtuma on järjestetty 1-2 kertaa vuodessa.

Kerholla oli myös omia erikoistyökaluja, kuten esim. ”kolehdilla” teetätetty PV:n jarrurummun ulosvedin sekä varaosa- ja korjaamokäsikirjoja, joita jäsenet saivat lainata. Työkaluja myytiin kerhotilasta luopumisen yhteydessä, mutta vanhempiin malleihin käyviä työkaluja ja kirjallisuutta varmasti saa lainaan, kun kyselee jäseniltä niitä tapahtumissa.

Kerholehti ja muut postitukset

Monelle kerholehti ja kalenteri ovat ne asiat, jossa jäsenenä oleminen näkyy käytännössä. Jäsenasioista tiedotettiin alkuun vuosien ajan jäsenkirjeillä, mikä

voi ehkä nuorimmista jäsenistä kuulostaa työläältä. Ja sitä se olikin, kun kirjoituskoneella tehdyistä kirjeistä otettiin kopioita ja niitä postitettiin talkoovoimin. Sähköinen viestintä on tämän asian mullistanut aivan erilaiseen muotoon tänä päivänä.

Jäsenkirjeitä lähetettiin aina, kun oli tarpeellista saada tietoa jaettua jäsenille. Aiheina oli mm. varaosaliikkeiden tarjoukset, sekä jäsenten omat osto- ja myynti-ilmoitukset. Vuodesta 1982 lähtien tiedotus hoidettiin ”PV-Uutisilla”, joka oli kerholehden ensimmäinen versio. Vuonna 1985 julkaisu muuttui yhteen nidotuista A4:sta A5-kokoiseksi taitetuksi lehdeksi. Kerhossa oli jäsenmäärän kasvaessa erillinen lehtitoimikunta, joka vastasi lehden teosta, kopioinnista ja postituksista. Lehti ilmestyi noin neljä kertaa vuodessa.

Kirjeenvaihtoa tehtiin myös lähes 50 kerhon kanssa ulkomaita myöten lehtiä sekä kuulumisia vaihdellen. Kerhomme oli näin ollen tunnettu kaikilla mantereilla. Joinain vuosina julkaistiin painettuja paksumpia ”Jäsenjulkaisuja”, joihin oli koottu parin edellisen vuoden tapahtumat yksiin kansiin. Näistä kuitenkin luovuttiin kustannussyistä, kun mainoksia ei saatu tarpeeksi kuluja kattamaan. Seuraavat suuret muutokset lehti koki 1999, kun julkaisun koko kasvoi A5-koosta nykyisen kaltaiseen A4:een. Seuraavana vuonna myös lehden nimi muuttui kerhojen yhdistymisen myötä ensin ”Volvot” yhteen lehteen ja seuraavaksi ”Volvo vietti”, jolla sitä on julkaistu nyt jo 54 numeroa. Vietti nro. 16 oli vuonna 2005 ensimmäinen kokonaan värillinen julkaisu, siihen asti ainakin osa sivuista oli mustavalkoisia. Viimeisin iso muutos lehdessä koettiin 2009, kun siihen asti kerholaisten tekemä taittotyö ulkoistettiin. Aineisto on yhä täysin kerholaisten omaa tuotantoa ja erityisesti tekniikkaan liittyviä juttuja ja autoesittelyitä otetaan mielellään vastaan, kuin myös muuta harrastukseen liittyvää materiaalia.

Kerholehden ilmeen kehitystä monistetusta jäsenkirjeestä nykyiseen, värikkääseen A4-lehteen.

kirjoitellessa, kun siellä oli julkaistu usei ta jäsenten lähettämiä postikortteja ja lyhyitä kirjeitä.

Sellaisia voisi yhä julkaista, jos ihmiset vaan kirjoittaisivat. Esimerkiksi onnistuneita remontteja, uuden projektin hankintoja ja niiden etenemisestä. Ei jutun tarvitse olla usean sivun lehtiartikkeli, jos sisältö on jäseniä kiinnostavaa, vaan lyhytkin pätkä kuvan kera riittää.

Jäsenrekisteri ja autokortisto

Vuonna 2003 julkaistiin viimeinen paperinen versio jäsenrekisteristä, jossa oli lueteltu jäsenien nimet, automallit ja asuinpaikkakunnat.

Jäsenrekisterin ylläpito paperisena on ollut melkoinen ponnistelu, kun siihen on päivitetty uusia osoitteita, autojen vaihtumisia yms. ym. kirjepostin ja puheluiden mukaan vuoteen 1985 saakka, kunnes tiedonkäsittely siirrettiin atk-aikaan. Nykyään rekisteri on sähköinen ja jäsenet voisivat halutessaan muuttaa tietonsa muille jäsenille näkyviksi, mutta yleinen käytäntö on, että sieltä pääsee vain selaamaan autoja. Oletko käynyt kirjaamassa sinne omat Volvosi?

Tätä kirjoittaessa rekisteristä löytyy autoja 3048 rivin verran. Ylivoimaisesti yleisin malli on edelleen PV:t ja Duettit, joita on yhteensä 840 autoa, toisena Amazon 513 kpl ja kolmantena 200-sarja 417 autolla. Malleja 444 ja 544 on yhteensä 597 kpl, eli se on yleisin vaikka Duetteja (243 kpl) ei laskettaisi mukaan.

25 vuotta sitten, eli vuosi kerhojen yhdistymisestä, yleisin malli oli silloinkin PV:t, joita oli 456 kpl, toisena Duettit 175 autoa, kolmantena 140-sarja 50 kpl, nel-

jäs Amazon 47 kpl ja viidentenä 200-sarja 41 autolla. Yhteensä autoja oli tuolloin 812 kpl kerhon autokortistossa. Kerhossa oli 10 ensimmäisen vuoden jälkeen noin 500 jäsentä ja nykyään jäseniä on noin 1100. Näitä lukuja tutkiessa voi huomata, että monilla kerholaisilla on useampia Volvoja.

Tärkeitä tapahtumia sekä vuosia kerhon historiassa

1976 Kerho perustetaan

1978 Ensimmäiset pikkujoulut

1979 Ensimmäinen kokoontumisajo Mikkelissä

1979 Ensimmäinen jäsenjulkaisukooste

1981 Osallistuminen American Car Showun yhdistyksenä

Duettit mukaan kerhotoimintaan

1982 Ensimmäinen matka

Volvon tehtaille Göteborgiin

1982 Mankkaan ”PV-Tuvan” kunnostustalkoot ja tupaantuliaiset

1985 Kerholehti muuttuu yhteen nidotuista

A4:sta A5-koon lehtiseksi ja sai nimekseen ”PV-Uutiset”

Jäsenrekisteri siirtyy ATK-aikaan ja käsin paperilla ylläpidettävä rekisteri jäi historiaan

1986 Kerho rekisteröityy yhdistysrekisteriin Metallisia maskimerkkejä teetetty ensimmäisen kerran

1988 Kerhomatka Hollantiin

1990 Hankittiin tietokone, kerholehti 2/1990 oli ensimmäinen, jossa tietokonetta hyödynnettiin

Kerhomatka Lontooseen

Amazon-kerhon perustaminen

1991 Muutetaan Mankkaalta Oulunkylään ja sen jälkeen

Rajamäen kerhotilaan

Duett-sauna rakennetaan kerhon 15-vuotisjuhliin

Kerho liittyy Suomen

Harrasteajoneuvoliittoon

1993 Muutetaan Keimolan PV-Tuvalle Åbyn teollisuusalueelle

Oulun kerhoillat alkavat

1994 Tampereen kerhoillat alkavat

1995 140-164 -kerhot perustetaan

1999 Kerholehti muuttuu A5-koosta A4:ksi

2000 PV- ja 140-164 -kerhot yhdistyvät. Nimeksi tulee ”Suomen Volvo kerho” Kerholehden nimi muuttuu ”PV-Uutisista” ”Volvo vietiksi” ja siitä tulee yhteinen julkaisu myös Amazon-kerhon kanssa

2004 Kerho liittyy FHRA:n eli Finnish Hot Rod Association Ry:n jäseneksi

2005 PV-Tuvasta luovutaan

2025 Kerho liittyy SAHK:n edunvalvontajäseneksi

Tapahtumakalenteri 2026

3.-5.4. American Car Show, Helsinki 2.-3.5. Classic Motorshow, Lahti 2.5. Suomen Volvo kerhon kevätvuosikokous, Lahti La 16.5. Volvokerhon rompetori / peräkonttikirpputori Klo 10-15 Äijäkirppiksellä Kuoppamäentie 13, 33800 Tampere

23.5. Swap & Meet, Kouvola 12.-14.6. Suomen Volvo kerhon Kokoontumisajot, Tammela (erillinen tapahtuma info) Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä

27.6. Oldtimer Run, Mikkeli

4.7. Volvo kesäpäivät, Kangasala Mobilia automuseo Kustaa Kolmannen tie 75 36270 Kangasala

18.7. Big Wheels, Pieksämäki 22.-26.7. Rompetori, Saarijärvi

30.7.-2.8. Secto Rally Finland, Jyväskylä

31.7.-2.8. Rompetori, Nurmes 21.-22.8. Historic Rally, Lahti

29.8. Suomen Volvo kerhon peräkonttikirppis, Läyliäinen

Velipojan Amazon

PENTTI DANBOM

Elettiin nuoruuden parhaita päiviä 70-luvun lopulla ja olin ostanut Amazonin itselleni helmikuussa 1978. Velipoika Kaitsu sai ajokortin loppukesästä 1978 ja ekaksi autoksi valikoitui Simca-tonni, joka ei kyllä kelvannut kuin ekan talven –keväällä veljellä paloi mieli myös omaan Amazoniin.

Suhteiden kautta kävi ilmi, että Helsingissä Auto-Renlundille oli tullut vaihdossa v. 1971 rekisteröity sininen (väri no. 96) Amazon ekalta omistajalta. Omistaja oli OTK Jyväskylässä ja auto oli vaihdettu johonkin uudempaan Auto-Renlundilla, joka oli osa OTK-konsernia.

Auto oli ihan siisti, mutta saatesanojen mukaan paljon ajettu, eikä kukaan tiedä tarkkaan, paljonko. Auto päätyi meidän pihaan mun oman Farkku-Aman viereen. Hintaa sillä taisi olla karvan alle 10000 markkaa. Hyvin oli pitänyt hintansa, kun viimeisiä Amazoneja myytiin keväällä 1971 hintaan 17700 mk.

Nopeasti alkoi pikku tuunaus ja ensimmäiseksi tuli lisävalot keulalle, H4-potat ja sumarit. Näiden kanssa piti olla tarkkana, jos laittoi pitkät päälle myös lisävaloihin ja sumarit päälle niin sulake sanoi poks´. Silloin hävis kaikki valot.

No parista vahingosta viisastui ja muisti että ei kannata polttaa sulakkeita pimeällä taipaleella. Ei aikaakaan kun etupuskuri väistyi etuspoilerin tieltä antaen erilaisen ilmeen keulaan.

Sitten oli velipojan armeija vuorossa ja auto seisoi sinä aikana paljon. Vaihdoin siihen Gabriel-iskarit ja ajelin itse jonkin verran, kun kävin riiuureissuilla nykyisellä asuinpaik-

kakunnallani.

Armeija oli ohi aikanaan. Tuunausinto oli kasvanut ja töitä oli painettu niin, että pinkassa alkoi olla rakentelurahaa.

Suuret oli suunnitelmat, enkä itse olisi varmaan uskaltanut aloittaa, mutta kun veljellä oli taito hyppysissä niin mikäs siinä.

Paljon luettiin ruotsalaisia autolehtiä, kuten Start&Speed sekä Illusterad motorsport. Lehdissä oli paljon Amazon-juttuja niihin aikoihin, olihan Vallåkra-ilmiö jo voimissaan. Niistä sai virikkeitä ja veli päätti muuttaa keulan ilmeen kokonaan 200-sarjan maskilla ja rakentaa takavalot 145:sen valoilla. Lisäksi tilattiin Ruot-

Kaitsun

”Isä totes vain, että hyvin kulkee. ”

sista speed-shift -vaihdekepin muutossarja ja keskikonsoli, myös lisämittaripaneeli kojelaudan päälle tuli Comfort Racingiltä. Osat toi sukulaismies kesälomareissulla Suomeen.

Ratti vaihtui Luisin nahkapintaiseen ohjauspyörään, lisämittarit olivat Veglia Borlettin tekemät, joista pienet 52-milliset mittarit olivat ampeeri-, öljynpaine- ja volttimittari. Lisäksi tuli vasemmalle puolelle 80-millinen kierroslukumittari.

Takaluukun päälle asentui ns. ankanpyrstöspoileri, etuspoileri laminoitiin keulapalaan kiinni ja väriksi valikoitui musta. Takapään jouset käytet-

tiin uudelleen karkaistavana ja samalla vähän venytettiin ajan henkeen, että perä tuli vähän korkeammalle. Eihän se ajo-ominaisuuksia parantanut, mutta ulkonäköä kenties. Verhoiluna autossa oli ollut leopardi-istuinsuojat, joiden alla ehjät penkit ja alkuperäiset ovipahvit. Nyt penkit saivat punaista plyyshikangasta nappisomistein. Harmittaa, kun ei koskaan tullut kuvattua autoa sisältä.

Hetken kuluttua alkoi kattoikkunan asennus. Ensin laitettiin mun valkoiseen 2-oviseen ja vähän jännitti, kun porasin reikää kattoon, josta aloin sitten pistosahalla tekemään isom-

paa aukkoa luukkua varten. Ihmeteltiin, miten hitaasti saha eteni ja mitattiin kattopellin paksuus työntömitalla, lukemaksi saatiin 1,25 mm. Ei taida missään nykyautossa olla moista paksuutta missään kohtaa. Kattoikkuna oli mukava kesällä. Se oli sellaista mallia, että kaksi sokkaa irroittamalla sen sai kokonaan pois, jolloin avoimesta aukosta voi kurkkia taivaalle. Ei meillä ollut edes vuoto-ongelmia niiden kanssa. Näillä muutoksilla mentiin puolisen vuotta, kun oli aika päivittää moottoria. Velipojan amiskaverin kautta saatiin vinkki, että Virkkalassa olisi tyrkyllä uudempi B20 joka oli peräisin 200-sarjan autosta. Hierottiin kaupat ja tuotiin kotiin. Moottori oli käytännössä uusi, johon vaihtui K-nokka-akseli, jäykemmät venttiilien jouset ja uudet nostajat. Polttoaineen syöttöön tuli pysty Weber 36/36, joka toimi

todella hyvin K-akselin kanssa. Moottorivaihdon yhteydessä maalattiin myös konehuone, kun oli tilaa paremmin touhuta.

Tää oli Amazoniksi siihen aikaan ihan ripee perusamaan verrattuna. Mieleen muistuu hauska tapahtuma, kun isä oli sillä äidin kanssa reissussa Elimäellä. Joku oli lähtenyt kisaamaan, isukki oli painanut tallan pohjaan ja siinä sitten kisasivat hetken. Voin kuvitella sitä meteliä autossa kun äiti on metelöinyt kilpaa koneen kanssa. Isä totes vain, että hyvin kulki.

Auto vaihtui myöhemmin 244 DL:ään Karjaalla Auto-Konsult-liikkeessä.

Auton seuraava omistaja tiedetään, mutta sitten on katkos tiedoissa. Joskus käynyt mielessä yrittää selvittää, mihin se hävis muutaman vuoden päästä. Menikö romuks vai makaako jonkun ladon takana.

Kuvatalkoot

Syksyllä 1988 AutoAlenin avajaisista

Karkkilassa. AutoAlen oli hetken Volvon sivukorjaamo.

Terve taas

Aloitin kuvatalkoot edellisessä numerossa ja tässä jatkoa, eli seuraavat kuusi kuvaa matkan varrelta.

ELI tässä toinen kattaus.

Terveisin

PENTTI DANBOM

Ranskan matkalta kotiin päin ajaessa nopea heittolaukaus tuulilasin läpi vastaan tulleesta Amazonista Hollannissa toukokuussa 2009

Volvohan on ollut usein urheilussa mukana ja tässä virallisina kisaautoina Helsinki City maratonilla 1985.

Lohjalla kesällä 1980 kuvasin tämän 144:sen ajan henkeen kevysesti tuunattuna

Hieno 164 tuli kuvattua

Tammisaaressa vanhojen ajoneuvojen paraatissa 2013

Vehonimen automuseon pihalla kuvasin tämän tosi hienon Volvo -linjurin kesällä 2005

Volvo 240 Turbo-aikakauden alku

Kyseessä ei ole ruumisauto. Flathood-keula paljastanee vuosimalliksi 1983. Turboja ei valmistettu LHD-puoleiseen liikenteeseen, joten kuskilla oli lyhyt matka Harrodsille ostoksille.

Teksti: OTTO BLOMSTEDT

Volvon myyntiluvut piristyivät 70-luvun lopulla, vaikka rakas naapuri Saab oli varastanut show’n esittelemällä 99 Turbon. Volvolla edettiin rauhallisemmin ja turbomalli esiteltiin 1981. Ulkopuolelle saatiin muutoksia, kuten myös ohjaamoon.

Volvolla jatkettiin 200-sarjan modernisointia. Muutoksista näkyvimmät oli uudet muovipuskurit, jotka lyhensivät kokonaispituutta lähes 10 cm. Etu-umpiot ja -vilkut vaihtuivat suurikokoisempiin ja kartanomallien takavalot saivat kaarevan muodon. Muotoilu muistutti tulevaa 700-sarjaa. Kojetaulu mittaristoineen uudistui moduulimalliseksi, jossa oli tilaa lisämittareille ja radiolle.

Vuosimalli 81

Perusmallien muutokset koskivat lähinnä koria ja tekniikkaan ei juurikaan koskettu. Moottorivalikoima oli edelleen laaja, B19-B23 nelosmoottorit ja PRV6 B28E sekä D24. Vaihteistoina M45, M46 ja BW55. USA:n markkinoille toimitettujen Volvojen määrä ylitti 1 000 000 kpl. 240 Turbo erottui perusversioista mustilla yksityiskohdilla ja tyylikäällä

verhoilulla; vaaleanharmaata plyysiä ja mustaa keinonahkaa. Sisäkatto oli musta.

Jousitusta oli madallettu ja jäykistetty sekä kallistuksenvakaimet olivat paksummat.

Pirellin P6 195/60/15 huolehtivat tiekosketuksesta ja vanteet, ne ikoniset viisipuolaiset Virgot. Vaihteisto oli tuttu M46, sähköisellä ylivaihteella. Takavalot olivat leveät kuusiruutuiset, kun perusmalleissa ruutuja oli viisi. Ohjaustehostin kuului vakiovarusteisiin.

Värivalikoima ei ollut laaja, valittavana oli kolme metallihohtoväriä, hopea, musta ja viininpunainen.

Vuosimalli 82

Seuraava vuosi ei tuonut suuria muutoksia, uusia värejä olivat vaaleankeltainen ja -ruskea sekä peruspunainen. Suomeen ja Italiaan tuotiin pienempää B19ET-turbo-

moottoria. Turbo-mallien uutuusvärit olivat perusmusta ja -punainen

Vuosimalli 83

PRV6 jäi ainoastaan 265 moottorivaihtoehdoksi Iso-Britannian markkinoille poistuen muilta markkina-alueilta. Samalla 260 hienompi krominen pystymaski vapautui GL ja GLE malleihin. Turbo malleihin esiteltiin lisää väri- ja verhoiluvaihtoehtoja. USAn markkinoilla tarjottiin Turbo-kartanomallia. Volvo ilmoittaa osallistuvansa ETC-ratasarjaan 240 Turbolla. Kilpailukykyä vahvistetaan mittavilla lisäluokituksilla, joihin kuuluu ahtoilmanjäähdytin, kookkaampi turbo sekä vesiruiskutus.

Vuosimalli 84

Håkan Frisinger siirtyy Volvo Carsin pääjohtajan paikalta Volvo Group emoyhtiön pääjohtajaksi ja hänen seuraajaksi tulee Roger Holtbäck . Pehr Gyllenhammar on hallituksen puheenjohtaja. Arizonassa avataan Volvon koeajorata Volvo Arizona Proving Groundm, joka siirtyi Fordin omistukseen 2009.

Voimalinjaan tuli uusia vaihteistoja, kun kaasutinmalleihin esiteltiin viisipor-

tainen M47, joka perustui M45-vaihteistoon. Turbot ja B23E-moottorit varusteltiin M46-vaihteistoilla. Viides vaihde sijoitettiin vaihteiston perässä olevaan koteloon. Myös uusi automaattivaihteisto AW70 oli ylivaihteellinen.

Turbon maski vaihtui pystymalliseen voimakeulaan ja myös Euroopan markkinoille tuotiin kartanomallin Turbo.

Kesken mallivuotta 1984 USA:n markkinoille Turbo-malleihin lisättiin välijäähdytin ja hieman suurempi kytkin. Välijäähdytin oli saatavilla myös jälkiasennussarjana, jostain syystä sitä ei tarjottu B21ET- moottoreihin, vaikka mitään teknistä estettä ei ollut. Välijäähdytetyn B21FT-IBS teho oli 162 hp / 5100 rpm ja vastaavasti B19ET-IBS 165 hp / 5500 rpm.

Vuosimalli 85

Volvon moottoriosasto oli saanut valmiiksi uudet pienkitkaversiot vinokoneista, B200 ja B230. Turbomoottorit perustuivat vielä vanhaan konstruktioon. Uudet moottorit olivat ulkoiselta mitoitukseltaan sekä sylinterimitoiltaan, kuten B19-B23-moottorit, mutta laakeroinnin kokoa muutettiin sekä kiertokankia kevennettiin kitkahäviöiden pie-

nentämiseksi. Runkolaakereiden ja kiertokankien alasilmän halkaisijaa pienennettiin kuten männäntapin halkaisijaa. Kiertokanget olivat pidemmät. Myös sylinterikannet kokivat uudelleen suunnittelua lähinnä jäähdytyskanavien kohdalla. Marginaalit saattoivat mennä turhan tarkalle mitoitukselle koska osia vahvistettiin myöhemmissä vuosimalleissa. Yksityiskohtana voisi mainita 265 mallin tarjoaminen vielä Australian ja Iso-Britannian markkinoille.

81–85 olivat kasvun vuosia ja Torslandan noin 200000 auton tuotantokapasiteetti olisi loppunut kesken. Belgiaan avattiin uusi tehdas 1979, Gentin tehtaalta tuli ensimmäisenä vuotena 30 000 autoa ja määrä kasvoi jatkuvasti. Vuonna 1982 esiteltiin 760 ja tietty samantyylisyys ulkonäössä antoi vetoapua 200-sarjalle. 700-sarjan kartanomallia saatiin odottaa muutama vuosi joka toisaalta tuki 245 myyntiä mutta saattoi jaeruttaa ostopäätöstä. 80-luvulla lisävarusteluetteloita julkaistiin useasti ja muutenkin autojen lisävarustelu sekä parantelu yleistyi. R-Sportin turbo- ja alustasarjat olivat kohtuuhintaisia ja suosittuja. Vauhdin Maailma rakensi Volvo-projekteja, joista julkaistiin useita lehtiartikkeleita, varsinkin sen jälkeen

1981 vuoden Turbo, GLE ja GL jonossa. GLE:ssä sähköpelit jotka uupuvat Turbosta

kun Volvo aloitti tukemaan ETC ratasarjassa kilpailua 242 Turbolla. TM esitteli korisarjalla tuunattua 244. Lehdistössä arveltiin kuitenkin että 745 esittelyn jälkeen 240 tuotanto tulee päättymään.

Turbomoottorin kehitystyö

Volvo saapui turboryhmään kuudentena autonvalmistajana, aikaisempia turboautoja olivat 1962 Oldsmobile 215 Jetfire, Chevrolet Corvair 1964-1965, BMW 2002 Turbo 1970 ja Porsche 911 Turbo 1975.

Garret esitteli uuden pienehkön TB03 turboahtimen ja ensimmäisenä se esiteltiin Saab 99 vuoden 1978 malleihin. Saabin kiire oli melkoinen ja alkuvaiheessa ahtimen viimeistelytasapainoituksia tehtiin Saabin tehtaalla. Saab kuten Porsche oli varustettu K-Jet polttoaineen ruiskutusjärjestelmällä.

Volvolla oli jo paljon kokemusta dieselmoottoreiden turboahtamisesta, mutta bensiinimoottorin ahtaminen on huomattavasti hankalampaa kuin dieselin ahtaminen.

Vinokoneen ahtamisen konseptisuunnittelu tilattiin Gale Banksin yritykseltä 1975. Banks oli tunnettu turboahdetuista venemoottoreista ja menestystä oli saavutettu suola-aavikon nopeuskilpailuissa. Garretin ahtimeen esiteltiin integroitu hukkaportti 1980, kun aiemmat olivat erillisellä hukkaportilla.

Volvon ja Banksin resepti rakentui perus B21-moottoriin, jossa muutokset olivat aika pieniä. USA:n päästörajoitukset vaativat lambdaohjautun kolmitoimikatalysaattorin ja tässä Volvo oli ensimmäinen maailmassa turboahdetuissa henkilöautoissa.

Puristussuhde oli maltillinen 7,5:1 ja nokka-akseli vielä maltillisempi T, jossa nostoa oli vähennetty ja imu- ja pakonokkien välinen kulma laajempi. Miedommalla nokalla haluttiin hieman lisää alavääntöä ja joustavampaa ajettavuutta, kun 80-luvulla turboviive oli pitkä.

Moottorin suoritusarvot olivat hyvät, 155 hp / 5500 rpm ja 240 Nm / 3750 rpm ja varsinkin ohituskiihtyvyyttä kehuttiin. Moitteita tuli turbopotkusta, joka saattoi yllättää kokemattoman kuljettajan.

Omakohtainen mielipide on hieman miedompi. Ajoin noin 150 tkm ’84 240 Turbolla päivittäisenä käyttöautona ja ei se turbopotku ollut mielestäni mikään raju.

Bensankulutus oli reipasta, varsinkin taajama-ajossa, muistan jopa yli 16 l/ 100 km lukemia. Maantie- ja moottoritienopeuksilla kulutus laski huomattavasti, mutta harvoin mentiin alle 12 litran.

B21ET tai

B19ET, kuvassa näkyy huonosti turbomoottorien

öljyn täyttökorkin korotettu kaula.

USA-mallin 242 Turbo vm. 1981. Amerikkaan vietiin vielä pari vuotta isoja puskureita ja vanhoja vilkkuja. Saastelaitteistot kuristivat tehon 127 hp:iin. Euroopassa ei myyty kaksiovisia Turboja.

Sumujen saarella oli tyytyminen B23E moottoriin.

Gale Banksin prototyyppi pakosarjasta ja koeahdin. 14 koeautoa valmistettiin, tuotantoturbossa oli integroitu hukkaportti.

TB03 halkileikkauskuvassa, vesijäähdytys tuli ahtimiin myöhemmin 80-luvulla

IBS ahtoilmanjäähdytin joka tuli vakiovarusteeksi mallivuoden1984 puolivälissä, mutta vain USA:n markkinoille. Volvolta sai ostaa Intercooler jälkiasennussarjan.

240 Turbo evo, B21FT intercooler. Kaikki luokitteluosat olivat jo poissa kun asiakkaat saivat autonsa

80-luvun alku sujui myötätuulessa, 700-sarjan esittely söi 200-sarjan myyntiä, silti isojen takavetoisten Volvojen myynti kasvoi yli 50 %.

80-luvun alku sujui myötätuulessa, 700-sarjan esittely söi jonkin verran myyntiä mutta silti isojen takavetoisten Volvojen kokonaismyynti kasvoi

Auringonlaskun tunnelmaa perjantain parkissa.

Kesä 2025 puhkesi Uudessakaupungissa

Volvo-kerhon kesäkokoontuminen 2025

pidettiin Ukissa eli Uudessakaupungissa 6-8.6. Lounaisessa Suomessa ei hetkeen oltu oltukaan, viimeksi Ahvenanmaalla 2019.

Tukikohtana oli hotelli Aquarius ja isäntinä toimi Jussi-kaksikko Hummelin & Heervä.

Perjantai oli perinteiseen tapaan varattu saapumisen ja majoittumiseen. Meille oli varattu oma alue hotellin kupeesta ja autoja kertyikin paikalle ihan mukavasti. Osa tulijoista oli tosin majoittunut lähistön mökkikyliin, joten illan mittaan autoja myös poistui alueelta.

Ruokailu hoitui naapurissa rantaravintoloissa. Loppuilta eteni saunomisen, vapaan seurustelun ja renkaanpotkinnan merkeissä. Alkukesän viileä keli muuttui juuri parahiksi jopa helteiseksi.

Lauantai alkoi perinteisesti letka-ajolla. Noin 45 auton letka täytti hotellin tulotien koko pituudeltaan, kun autoja ohjailtiin ikäjärjestykseen. Ensimmäinen matkakohde oli Uudenkaupungin automuseo, jonne kierreltiin kaupungin puutalokeskustan läpi. Ukissa mikään ei ole kaukana, joten museolla oltiin vajaan vartin ajon jälkeen.

Ukin autot, jolla nimellä museo myös tunnetaan, koostuu kolmesta salista, joista ensimmäisessä on perusnäyttely. Autoja läytyy Fiat 600:sta Maybach Zeppeliniin. Toinen sali on periaatteessa varattu Saabeille ja kolmas autotehtaan tuotannolle.

Lauantaiaamun letka-ajelun lähtö. Perinteisesti letkassa oltiin opasauton jälkeen mallien ikäjärjestyksessä.

Suomalaisen sekä uusikaupunkilaisen autonvalmistuksen historiaa, atualalla se kuuluisa EKA-96.

JUSSI HEERVÄ

Rajat eivät ole tarkkoja, joten Saabien seasta löytyi mm. Korvensuu, eli ensimmäinen Suomessa valmistettu auto. Museon tai pikemmin autotehtaan, parkkipaikalla otettiin myös virallinen ryhmäkuva.

Museolta matka jatkui Raumalle. Reitti kulki vanhaa mutkaista rantatietä Pyhärannan kirkonkylän sekä Unajan kulttuurimaiseman kautta. Olimme saaneet pysäköintialueeksemme Kalatorin Vanhan Rauman sydämessä. Matkan aikana parilla autolla kasvanut letkamme mahtui alueelle juuri ja juuri, mutta sehän riitti.

Automme kiinnostivat luonnollisesti myös yleisöä, ja juttuseuraa riittikin lähes koko ajaksi. Parituntisen pysähdyksen aikana oli mahdollisuus tutustua Vanhaan Raumaan, jossa yllättävän moni ei ollut käynyt koskaan. Lounas nautittiin vapaaseen tahtiin.

Paluumatkan saattoi tehdä valintansa mukaan joko ulomman saaristotien tai valtamaantien kautta, tai sitten tuloreittiä letkassa, joka tosin katkesi ennätysnopeasti. Jokainen löysi tiensä takaisin hotellille, eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Parin tunnin vapaa-ajan ja saunomisen jälkeen illallinen nautittiin hotellissa.

Uki- ja Volvo-visan voitti kaksikko isä sekä poika Ekonen, ja kokoontumisen lyhytmatkalaisimman palkinnon vei Pentti Kuusisto, joka asui naapuritalossa. Tulos tuskin enää tuosta paranee, joten seuraavaksi palkittaneen taas pitkämatkalaisin.

Illalla iso joukko väkeä kokoontui jälleen pihalle autojen ympärille ja renkaanpotkinta sekä vapaa seurustelu jatkui pitkään. Olihan sää mitä mainioin.

Sunnuntaiaamu tarkoittikin enää pakkaamista ja hyvästejä, kun itse kukin suuntasi jälleen kotimatkalle.

Seuraavaan kertaan.

Rauman Kitukränn, eli Suomen kapein katu.

Perjantai-illan harrasteparkkia, Amazon-osasto. Amazon taisi olla edelleen eniten edustettu malli.

Ukin Tehdas rakensi myös Volvolle muutaman mallikappaleen avomalleista, näyttivät tuotantokelpoisilta.

Vanhan Rauman Kalatori. Autot olivat yleisön nähtävillä parin tunnin ajan, ja katsojia riitti koko ajaksi.

Lauantai-ilta kerhon parkissa. Taustalla satamalahden venesataman mastot sekä keskustan puutalot.

Unelmana Volvo 145 Express

Södeköpingin Halli oli täynnä erilaisia ajopelejä, Volvo 145 löytyi yksinäisenä hallin laidalta.

”Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen.” -Andy McCoy

Tämä lause on omalla kohdallani tosi, koska näin kävi. Aikaa tosin kului 37 vuotta. Mistä siis olen haaveillut suurimman osan elämästäni? No, Volvo 145 Expressistä. Ainakin leirialuemaksut oli paperien mukaan maksettu etukäteen.

Teksti ja kuvat:

TONY MALMBÄCK

Varttuessani lapsuudessa, ensimmäiset muistot perheemme autosta oli tipparellu. Rellu rusikoitui kolarissa keulasta, mutta isä sen sai ystäviensä kanssa naputeltua kasaan. Olimme velipojan kanssa pieniä nöösipoikia tuolloin ja tämä kolari varmasti vaikutti vanhempien ajatuksiin, että perheeseen tarvitaan turvallisempi auto. Emme onneksi olleet kolarikyydissä.

Niinpä seuraavat reissut ympäri Suomen tapahtuivat Volvo Amazonin takapenkillä.

Vuodet kuluivat ja perheeseen vaihtui Volvo 244 GLE, nahkapenkeillä ja ilmas-

toinnilla. Upea Volvo, joka varmasti olisi ollut perheessämme pidempään, mutta senkin kohtaloksi tuli isän tekemä koeponnistus raitiovaunun kanssa. On toki tarkennettava, että koeponnistus johtui jäätyneestä raitiotievaihteesta, joka käännätti ratikan Volvon vasempaan kylkeen kesken ajon. Isältä katkesi solisluu ja sekin turvavyön nykäistessä, muutoin ukko selvisi tällistä vammoitta, kiitos lujan Volvon.

Edessä oli siis autonetsintä ja niinpä pihassa seisoi tovin päästä 2-ovinen 240GL 1.9l. Kone oli jo hieman väsynyt, samoin maalipinta, joten kone porautui 2.1 litraiseksi ja väri ehostui uudeksi. Tässä kohtaa alkoi itseänikin kovasti kiinnostaa ropaaminen ja tuleva mopoikäkin siinsi muutaman vuoden päässä. Koska kiinnostus autoihin oli ilmassa ja

osittain teema oli osa jokapäiväistä keskustelua isän kanssa, niin ajatus mahdollisesta, omasta projektiautosta, jota opettelisi laittamaan, meni vahvaan harkintaan.

Olimme kerran tulossa reissusta kotiinpäin ja kotitalon lähettyvillä, eräällä parkkiksella, seisoi vanha, sinapinkeltainen, hassun näköinen Volvo. Isä loihi lausumaan, etteihän tuo nyt ole tyypillinen nuorisoauto, mutta voisihan siitä tehdä sellaisen piilosportin. Ajatus mahdollisesta liikennevaloissa kiusaajasta, alkoi vahvasti siintää ajatuksissa, eikä hassunnäköinen Volvo enää näyttänytkään niin hassulta.

Pettymys oli raju, kun eräänä päivänä Volvo oli kadonnut parkkikselta, missä se oli nököttänyt usean vuoden ajan. Mitään tietoa ei ollut, minne se oli siirtynyt. Ei tuolle mitään mahtanut ja niin ajatuskin laimeni ajan myötä, varsinkin, kun tytöt olivat alkaneet kiinnostaa.

Ajatus Volvosta hautautui vuosikymmeniksi ja elämä vei omille urilleen. Volvoilu ei kuulunut autoiluun, koska pakettiauto oli valikoitunut omaksi käyttökulkineeksi. Jossain kohtaa ajatus harrasteautosta ja nimenomaan vanhasta

Volvosta alkoi jälleen nostaa päätään. 145:n ei ollut mielessä, mutta paluu lapsuuden autoon tuntui sopivalta, varsinkin, kun lompakolle sopivia Amazoneja oli useampikin tarjolla.

Niinpä elämään saapui sulostuttajana vuoden 1970 Amazon, joka tarvitsi hieman ehostusta, että sen sai leimalle. Hyvä ystäväni Nyholmin Tomppa hitsasi pohjan ehjäksi ja yhden jarruletkun vaihtamisen jälkeen heltisi leima helposti. Autoa olivat aiemmat raggarit tuunanneet katkaisemalla takajouset lyhyemmiksi ja vanteina oli melkoiset alupallot. Jousitus uusittiin ja vanteet myytiin. Amazonilla ajeltiin tyytyväisenä pari vuotta.

Jotenkin, hyvin salakavalasti, alkoi aivot tuottaa ajatusta 145 Expressistä. Kerroin vaimolle lapsuudenhaaveeni ja tarinan sen takaa. Amazonin kohtaloksi tuli myyminen, koska silloisessa asuinpaikassa, sen talvisäilytys ei onnistunut, eikä kehdannut aina Amaa työntää appiukon nurkkiin seisomaan. Auto myytiin ja sisäinen teinipoika heräsi ajattelemaan 145 Expressiä.

Elämä heitti jälleen elon sekaisin ja tapahtui siirtyminen seuraavaan, nykyiseen asuinpaikkaan. Nyt elellään vaimon kanssa appiukon naapurissa. Vaimo halusi yllättää minut Expressillä ja laittoi omat verkkonsa veteen pyytämään. Kuten aiemminkaan, Expressiä ei löytynyt kovin helposti.

Eräänä päivänä vaimo iloisesti ilmoitti, että Norjasta on löytynyt sopiva Volvo Express ja asiaa hoidetaan nyt tosissaan eteenpäin. Sisäinen teinipoika tunsi saman innostuksen kuin silloin killiäisenä. Ajatukset riensivät ja elämä hymyili, kunnes ostoa edistänyt yhdyshenkilö ilmoitti, ettei hän saanut tavoitettua myyjää. Autosta oli esitetty tarjous, mutta myyjä ei ollut reagoinut asiaan mitenkään. Hän ei vastannut kyselyihin, eikä puheluihin. Yhdyshenkilö epäili, että myyjä olisi siirtynyt elämässään taivaallisiin joukkoihin ajelemaan.

Sama, siis ihan sama pettymyksen

Volvo 145 saatiin ajamalla trailerille odottamaan uuteen kotiin lähtöä.

Hallista löytyi monenmoista mielenkiintoista, mm. tämä pyörä piikkirenkain.

tunne valtasi mielen, kuin silloin, kun huomasin Expressin kadonneen naapuruston parkkipaikalta. Jännästi veti miehen lysyyn ja vähän suutuin itselleni, että miksi ihmeessä aikuinen mies ei osaa hallita tuntemuksiaan ja varautua siihen tosiasiaan, ettei tämä vielä onnistuisi. Vaimo oli pahoillaan, että oli onnistunut herättämään innostuksen minussa ja nyt sitten kuljin pihalla kiviä potkien, nyrpeä ilme naamallani. Enhän minä vaimolle ollut vihainen, vaan soimasin itseäni. Vajaa vuosi tästä, vaimo varovaisesti ilmoitti, että Ruotsista olisi löytynyt tutun kautta Volvo Express. Nyt viisastuneena, suhtauduin asiaan positiivisesti, mutta huomattavasti varautuneempana. Tätä kyllä hillitsi sekin ajatus, että asiaa edistävän henkilön mukaan, myyjä saattaisi haluta Volvosta 9000 euroa. Sellaista summaa en ollut valmis maksamaan. Sain kuitenkin myyjän puhelinnumeron ja sovitusti lähestyin häntä ensin wattsuppiviestillä. Myyjä oli saksalainen, joka viettää lähes kaiken vapaa-aikansa Etelä-Ruotsissa.

Vaihdettiin muutamia viestejä ja myyjä toivoi, että voisimmeko soittaa asian tiimoilta? Niinpä puhelu tehtiin wattsupin kautta, myyjän pyynnöstä. Jos joku on joskus näitä ilmaispuheluita soittanut, niin tietää, että se tuppaa pätkimään ja kuuluu ajoittain huonosti. Näin kävi nytkin, eikä asiaa auttanut se, ettei myyjä puhunut kunnollista englantia, tai ruotsia, enkä minä saksaa sen enempää, kuin mitä tarvitaan oluen ostamiseen.

Kiinnostus Volvoon heräsi kuitenkin melko palavana ja kun olin saanut myytävästä kohteesta muutamia kuvia, alkoi polte olla jo melko raju. Varovasti lähestyin myyjää hintapolitiikasta ja selvisi, että tämä 9000€, joka siis oli alustavasti ilmoitettu, oli hänen mielestään kovin suolainen ja oli hänen ystävänsä heitto, ei siis lainkaan pyyntihinta. Polte muuttui roihuksi ja jouduin pyytämään myyjää toistamaan sanomansa. Niinpä hinta asettui jo hyvin lähelle sitä, mitä olin valmis maksamaan.

Niinpä asioista löytyi yhteisymmärrys ja kauppa-aktio tapahtui. Alkoi selvittely, kuinka Volvo siirtyisi Suomeen? Piti järjestää useamman henkilön kalenteriaikataulut yhteen. Lopputulema oli se, että Expressin myyjä luovuttaa auton avaimet ja -paperit naapurilleen. Yhteyshenkilömme, eli vaimon entinen työkaveri Sanna ja hänen miehensä Per (suomalaisittain Pera), kävivät hakemassa auton Etelä-Ruotsista lähemmäs Tukholmaa, tässä tapauksessa Söderköpingiin.

Jahka omat aikataulut selviytyivät, lähdimme perjantai-iltana 27.1.26 vaimon kanssa Finnlinesilla Naantalista Kapellskäriin. Ei voi kuin suositella tätä vaihtoehtoa. Laivaan oli yhdistelmä helppo ajaa, ei ole jumputtavaa diiduu diiduu -musiikkia, eikä öykkäröintiä, vaan hyvin rauhallista ja leppoisaa laivaelämää.

Yhtenä suurimmista syistä oli kuitenkin se, ettei tarvinnut ajaa lainkaan Tukholman keskustan kautta, mikä ainakin henkilökohtaisella tasolla helpotti suunnattomasti.

Laiva lähti perjantai-illalla klo 22:45 ja oli Kapellskärissä lauantaina paikallista aikaa klo 06:15. Matka halki ruotsalaismaiseman taittui mukavasti ja sujuvasti. Matka-aika Kapellskäristä Söderköpingiin taittui vajaassa neljässä tunnissa.

Ajokulttuuri oli juuri sellaista, millaiseksi sen olin kuullut olevan. Ystävällistä, asiallista, eikä kertaakaan kukaan muista autoilijoista esittänyt ajoasenteessaan ”En Finne igen” ajattelua, jonka kyllä pystyi rekkaristamme helposti päättelemään. Kaistanvaihdot sujuivat joustavasti ja asiallisesti.

Kyllä meille jäi niin miellyttävä kokemus paikasta, että päätimme jo, että kesällä teemme toivottavasti uuden reissun Söderköpingiin, koska vaimo ihastui kirpputoreihin ja erityisesti niiden matalaan hintatasoon, verraten kotimaahan. Täytyy siis jälleen lähteä pakettiautolla.

Volvo oli Peran harrastetallilla ja voi pojat mikä paikka se oli. Kuin olisi karkkikauppaan poikasena tepastellut. Heti ovesta sisään astuessa, oli vastassa Pyhimys Volvo, joka oli riisuttua kauttaaltaan, kitattu ja valmiina maalaamoon. Corvette, muutama Ford Taunus 60-luvun alusta, todella häiriintynyt rodi, pressujen alla olevia jenkkejä ja lukuisia moottoripyöriä, joista osa vanhempia brittipyöriä ja muutama todella kireä kiihdytysprätkä. Sen verran häkellyttävä oli näky, etten alkuun huomannut Volvo Expressiä, vaan tutkailin kaikki muut häristimet ensin läpi.

Lopulta päädyin katselemaan Volvoa, jonka olin nähnyt vain kuvissa. Pera on ammatiltaan automekaanikko ja selvitteli, ettei Volvo kovin huonossa kunnossa olisi. Ei hän tosin sitä ollut sen tarkempaa katsonut, mutta mitä nyt ajaessa oli autoa tunnustellut. Pitkää lenkkiä sillä ei voinut tehdä, koska toinen jarrusylinteri oli edessä jumissa ja laahasi jonkin verran. Ajamalla sen sai trailerille, kun Pera sen oli myyjältä hakenut ja trailerille se ajettiin heti, kun tallista ulos otettiin.

Kummemmin en raikkaassa pohjoistuulessa alkanut autoa ihmettelemään. Se kiinnitettiin hyvin liinoilla ja kärry Volvoineen jätettiin toistaiseksi hallin pihaan odottamaan sunnuntaita, jolloin alkaisi kotimatka. Siirryimme tallilta majapaikkaan, joka oli melko lähellä tallia. Ajoneuvoyhdistelmää olisi ollut hankala käännellä pitkin kylää, siksipä traileri jäikin tal-

lin pihalle. Yövyimme hienossa hotellissa, joka oli myös kylpylä. Paikan nimi oli Söderköping Brunn, joka tarkoittaa kaivoa. Jo 1700-luvun alussa on paikalle rakennettu kaivo, joka saa vetensä kirkasvetisestä lähteestä. 1774 paikalle rakennettiin kylpylä. Rakennus oli kyllä äärimmäisen upea ja hieno. Emme käyneet kylpylän puolella, vaan vietimme aikaa Sannan ja Peran kanssa Söderköpingin kauniissa miljöössä.

Kaupunki on asukasluvultaan n. Orimattilan kokoinen, mutta hyvin pidetty ja äärimmäisen kaunis. Jos lukijoista joku on aikeissa matkata Ruotsin puolelle ja matka kurvaa läheltä Söderköpingiä, niin suosittelemme pysähtymään ja harkitsemaan vahvasti yöpymistä Söderköping Brunnissa. Oli se hieno paikka, vaikka ajankohta oli tammi-helmikuun taite.

Heräsimme sunnuntaina ajoissa ja menimme maittavalle aamupalalle. Keräsimme kamppeet kasaan ja luovutimme huoneen. Kävimme pyörähtämässä läheisellä kirpputorilla, matkaan tarttui seinäkello, jonka toiminnasta ei ollut mitään takuita. 28 euron hinta houkutteli sen ostamaan ja toimintaa ehtisi selvitellä kotona. Joimme Sannan ja Peran kanssa kirpparilla kahvit ja siirryimme tallille hakemaan traileria ja Volvoa.

Sää muuttui sunnuntaina aurinkoisesta lumisateiseksi. Tuuli yltyi ja päätimme, että varaamme matkaan kohti Kapellskäria riittävästi aikaa, jos vaikka matkalla sattuu jotain odottamatonta. Tämä oli oikein hyvä päätös.

Alkuun tuli tiukasti vilkuiltua peileistä, pysyykö Volvo kyydissä, onhan liinojen kiristykset ennallaan ja pysyykö muutenkin yhdistelmä omalla kaistalla. Ruotsissa on aavistuksen kapeammat kaistat kuin Suomessa ja nyt yhdistelmä mahtui juuri omalle kaistalleen, kun sen piti ihan keskellä. Kaikki siis oli ihan hyvin ja matka taittui rauhallisesti ja verkkaisesti samalla, kun lumisade sakeni ja tuuli koveni.

Tukholmaa lähestyessä huomasimme, että kaikki muutkin tukholmalaiset olivat palaamassa ”maalta kaupunkiin”. Tukholman ohi kulkee nelikaistainen tie ja mitä lähemmäs Tukholmaa pääsimme, sitä enemmän oli liikennettä ja kaistat edelleen kapeat. Välillä olo oli kuin olisi ollut muurahaispesässä. Autoja ja rekkoja suihki molemmilta puolilta ohi, oli jo pimeää ja lumisade erittäin sakeaa. Navigaattori jakeli ajo-ohjeita tasaisesti ja repsikan paikalla istuva navigaattori myös. Sillä erolla, että kännykän navi piti volyymin tasaisena, kun taas repsikkanavigaattori äityi välillä tiukasti neuvomaan, kuinka piti ajaa ja huomioida muu liikenne. Tämä loi hieman lisätunnelmaa autoon, kun yritti pitää yhdistelmää kapealla kaistalla, pi-

145:n löytämiseen meni sen verran aikaa, että välillä ehdin ajella Amazonillakin.

Siististi laivassa ja alakuvassa peilissä liikenteessä.

Söderköping Brunn toimii hotellina, jossa mekin majoituimme.

meässä, sakeassa lumisateessa ja autoja tuli oikealta ja vasemmalta ohi. En tiedä kumpi huokaisi ensimmäiseksi, kun liikennevirta rauhoittui, kuski, vai repsikka?

Pysähdyimme lähellä Kapellskäriä syömään ja aikaa lautalle ilmoittautumiseen oli puolitoista tuntia. Kiitin kyllä päätöstämme lähteä riittävän ajoissa, koska nyt oli hyvää aikaa hengähtää ja syödä.

Vaikka olo oli aiemmin kuin muurahaispesässä, niin edelleenkään en kokenut minkäänlaista kiilailua, tai estelyä paikallisten toimesta. Liikennekulttuuri vaan on miellyttävämpää länsinaapurissamme. Yhdistelmän sai äärimmäi-

sen helposti ajettua paikalleen laivaan ja matka kohti kotimaata alkoi sunnuntai-iltana. Tyytyväisinä kävimme nukkumaan.

Maanantainen Naantali tervehti rapealle -28 asteen pakkasella, kun ajoimme laivasta ulos. Tuskin oli ajettu 5 kilometriä enempää, kun ensimmäinen kaistakiilari veti tiukasti eteemme. Perässä roikkuminen ja eteen ajaminen jatkui koko kotimatkan ja kaipasin jo Ruotsin liikennettä, vaikka ajavatkin kapeammilla kaistoilla.

Vajaa tunti ennen kotia, hiipi karmea ajatus mieleeni. Volvohan oli viettänyt eloaan etelä-Ruotsissa ja ajettu vain kesäisin. Mitkähän mahtoivat olla jääh-

dytysnesteen pakkaskestävyydet, kun nyt mittari näytti -27 ja ajoviima siihen päälle? En pysähtynyt sitä miettimään, vaan ajoin kotiin ja heti pihassa tempasin konepellin auki ja kurkistin paisuntasäiliöön, jonka pohjalla neste oli jäässä. Tovin kiroilin, huusin ja melskasin. Soitin hätäkonsultaatiopuhelun Nyholmille ja vaimon setämieskin riensi paikalle ja hetken pähkittyämme kokeilimme jäähdyttimen letkuja ja ne kaikki tuntuivat myötääviltä, onneksi. Työnsimme auton traktorihalliin, jossa lämpötila on siinä +7 asteen tietämillä. Saisi Volvo sulaa rauhassa ja hitaasti, mikäli jäässä olisi. Päätin kokeilla vielä uudestaan paisuntasäiliön nestettä pitkällä ruuvarilla, joka upposi ”hyhmään”. Eli ei se ollutkaan jäässä, vaikka näytti siltä. Melkoinen huokaus pääsi itseltäni.

Tätä kirjoittaessani, pakkaslukemat huitelevat edelleen reilulla pakkasella ja ajatus viileässä tallissa ruuvaamisesta ei juurikaan houkuta, joten Volvo saa odottaa tovin, ennen kuin pääsee jarruja laittamaan ja tarkistamaan muutoinkin, mitä leimaa varten tarvitsisi tehdä. Jos maltoin odottaa autoa 37 vuotta, maltan varmasti odottaa kuukauden tai kaksi. Jahka Volvo etenee ja tutustun autoon paremmin, niin kirjoitan siitä lisää. Haluan kiittää rakasta vaimoani, joka tämän kaiken mahdollisti. Lisäksi kiitän Sannaa ja Peraa erinomaisesta avusta ja tuesta, sekä auton bongaamisesta ja sen kanssa auttamisesta. Ilman apuja ei tämäkään olisi ollut mahdollista.

Söderköpingin ympäristöstä löytyy idylissiä käyntikohteita

Talvipäivä 2026 Mobiliassa

Teksti ja kuvat:

MARKKU JYLHÄSALO

Volvokerhon ja Pyhimyskerhon perinteistä talvipäivää vietettiin 24.1.2026 Kangasalan Mobiliassa varsin mukavissa talviolosuhteissa.

Pakkasta oli 10-12 astetta ja taivaalta hipsi hieman lumihiutaleita. Talvipäivä katkaisee mukavasti pitkän talvikauden harrastuksen merkeissä. Harrastajat kokoontuvat ja pääsevät vaihtamaan kuulumisia. Välillä sai käydä lämmittelemässä Mobiliassa sisällä kahvia juoden ja lou-

naasta nauttien sekä tutustumassa Mobilian näyttelyyn. Paikalle saapui lähes 50 volvokerholaista ja kymmenkunta pyhimyskerholaista. Volvoja paikalla oli yli 50. Jälleen todettiin, että Volvot on hyviä talviautoja. Vanhimmat paikalle saapuneet vaunut oli 60-lukuisia, kaksi pyhimystä ja yksi PV. Runsaslukuisina paikalla oli 200-, 700- ja 900-sarjalaisia.

Yllättävää ja talvipäivien historiassa ensimmäinen kerta, että paikalla ei ollut yhtäkään Amazonia! Extrana Mobilian eläkkeelle jäävä näyttelymestari myi Volvojen vanhoja myyntiesitteitä.

Volvokerhojen kesäpäivää vietetään Mobiliassa lauantaina 4.7.2026 klo 10-15.

Ohessa kuvasatoa talvipäivän tapaamisesta.

Kesäpäivä 2026 Eerikkilässä

Kesän kokoontumisajot järjestetään jälleen juhannusta edeltävänä viikonloppuna, eli 12.-14.6.2026.

Tapahtumapaikkana toimii Eerikkilän Urheiluopisto Tammelassa.

Lauantaina tehdään ajolenkki paikallisiin nähtävyyksiin tutustuen ja illan kruunaa pieni ohjelma sekä ruokailu meille varatussa juhlatilassa, saunomista unohtamatta. Illallinen tarjoillaan Villa Erikissä, johon on n. 1,0 km kävely metsäpolkua pitkin tai 2,5 km autolla. Alla alustava aikataulu.

Pe 12.6.2026

16:00 alkaen majoittuminen huoneisiin

La 13.6.2026

07:00-09:00 Aamiainen 10:00 Lähtö päivän ajolenkille.

Lisätietoa jaetaan autokunnille paikan päällä ja sähköpostilla lähempänä tapahtumaa.

17:00-20:00 Saunat Klubitalolla (kartassa nro.2)

19:00-20:00 Ohjelmaa Villa Erikissä, palkintojen jako 20:00-01:30 Illallinen Villa Erikissä

Su 14.6.2026

07:00-09:00 Aamiainen 11:00 mennessä huoneiden luovutus. Kotimatka omien suunnitelmien mukaan. Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan iltaruokailua varten 24.5.2026 menn. sähköpostitse: hallitus@suomenvolvokerho.com (auto- ja henkilömäärä sekä mahdolliset allergiat)

Lauantaipäivän tapahtumaan voi muuten osallistua il-

man ennakkoilmoittautumista, mutta järjestäjille suunnittelu on huomattavasti helpompaa, jos tiedetään ennakkoon edes suunnilleen auto-/ henkilömäärä.

Kokoontumisajoa varten on olemassa Whatsapp ryhmä, johon osa kuuluu jo valmiiksi edellisvuosilta ja siihen voi halutessaan liittyä esim. laittamalla viestiä edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Sitä kautta tavoitetaan tapahtuma-aikana osallistujia nopeammin, jos tulee tarvetta ja sinne voi halutessaan lähettää kuvia tapahtumasta. Majoituskapasiteetti on varattu jäsenillemme toukokuun alkuun saakka ja varauksen koodikenttään on kirjoitettava PVKERHO, jotta saatte majoituksen varattua kyseiselle ajankohdalle. Meille on myös sovittu 10% alennus normaaleista majoitushinnoista.

Tervetuloa!

Eerikkilän Urheiluopisto Urheiluopistontie 138 31370 Eerikkilä 0201 108 200

Eerikkilän saunarantaan on vajaan kilometrin kävely metsän halki.

Ensimmäinen koeajo tehtiin vähän ennen joulua ja sileistä renkaista huolimatta auto eteni lumella, kiitos O-renkaiden ja takajousituksen.

Pienen Volvo-miehen

Volvo 740 GLE Electric 1/3

EETU EKONEN

Aloitinpa tuossa vuosi sitten rakentamaan pojalle 740:iä, vaikka ajokortti-ikään hänellä onkin vielä matkaa pitkälle toistakymmentä vuotta.

Peltitöitä vehkeessä oli jonkin verran ja ennakkoon arvasin, että suunnitelmat muuttuvat projektin edetessä. Jenkkikeula oli suunnitelmissa alusta asti ja väriksi mietin grafiitin harmaata, kirkkaantai tummanpunaista. Ruskea nahkasisusta oli ajatus tehdä, kun sellaiseen oli tarpeet PV-projektin jäljiltä.

Käyttövoimaksi tuli poikkeuksellisesti sähkömoottori. No, ei kannata turhaan innostua, ei tässä ole vinokonetta korvattu, vaan rakensin koko auton itse. Mittakaava määräytyi osin hankki-

mieni lastenvaunujen renkaiden mukaan. Niiden halkaisijan ollessa 250 mm tulisi 15” (610 mm) halkaisijaan verrattuna mittakaavaksi oikeasti noin 1:2,5, mutta se olisi jo liian suuri 2 vuotiaalle kuljettajalle. Pituutta olisi tullut noin 2,5 m ja ajatus ajopelin mahtumisesta 240:n tai V70:n peräkonttiin olisi jäänyt haaveeksi. Mittakaavaksi tuli pienen pähkäilyn jälkeen 1:3,5 ja sen vuoksi pyöräkoteloita piti suurentaa, että ensin hankitut pyörät mahtuivat pyörimään. Aloitin homman piirtämällä ääriviivat oikean

auton mainoskuvan päälle ja skaalaamalla sitten sopivaan kokoon. Oikealla mittakaavalla kokonaisuus näytti oudolta ilman kattoa ja käyttötarkoitukseen huonolta, joten lyhensin akseliväliä 5 cm. Jälkiviisaana joitain muitakin mittasuhteita olisi kannattanut muuttaa, esim polkimista piti luopua sen takia, että ne ei vaan mahtuneet pyörimään nokkapellin alla edes pienten kenkien kanssa...

Materiaalit/rakenne

Materiaaliksi hankin yhden ar-

kin 0,5 millin peltiä ja toisen 0,7 millistä. Kyljet tein yhdestä palasta 0,5:sta ja nokkapellin 0,7 mm paksuisena, jotta se kestää tarvittaessa istua.

Ikkunalinjaa muutin siitä käytännön syystä, että koska tähän ei ollut tulossa kattoa, tulisi kylkilinjaan hassu porrastus sivuikkunan alareunan ollessa oikeasti nokkapeltiä ja takaluukkua alempana. Nyt kyljen kantti jatkuu yhtenäisenä linjana tukevoittaen samalla koria.

Jälkikäteen vähän harmittaa, ettei tullut tehtyä sinkkikonetta valmiiksi, eikä tullut käytyä missään tekemässä kylkeen kaikkia pokkauksia. Toisaalta ei tästä liian hienoa parane tehdä, että raaskii sitten myös ajaa ja kuka tietää kuinka kovaan käyttöön tuleekaan.

Pyöränkaaret on 10x5 mm huonekaluputkea ja runko 15x15 mm putkea.

Polkimet vaihtuivat sähkömoottoriin

Alunperin käyttövoimaksi oli siis tulossa polkimet, mutta nyt paikallaan on V70:n lasinpyyhkijänmoottori ja ketjuveto taakse.

Autossa on myös ”kitkalukko”. Toinen takapyörä vetää koko ajan ja toisen napaan sorvasin pari uraa, joissa olevat O-renkaat välittävät jonkin verran voimaa akselilta renkaalle, mutta sallivat pienen luiston jyrkemmissä käännöksissä.

Tavoitteena oli tehdä mahdollisimman kevyt polkuauto, joten etuakseliin en jousitusta rakentanut. Pyörissä on kunnon kuulalaakerit, joten auto liikkuu herkästi ja turhia välyksiä ei ole. Muilta osin painon säästö sitten jäi sähkömoottoriin siirryttäessä.

Takajousina on vanhat venttiilinjouset ja akuksi mah-

Maskin tekoa pellin suikaleista.

Tästä se lähtee muotoutumaan.

tuu jopa 72Ah lyijyakku. Koska sähköä riittää, piti ajopeliin tietysti laittaa valot. Ja vilkut. Ja radio...

Vaihdekeppinä on 240:n vilkun viiksi, jolla saa valita suunnan ja nopeuden (pyyhkijässä 2 nopeutta). Ohjaus on toteutettu vanhasta kopiokoneesta puretulla ketjulla, joten ratissa on mikroautoa enemmän kierroksia, noin 2 laidasta laitaan.

Värivalinta grafiitin harmaan ja tummanpunaisen välillä hoitui sillä, että pyysin tekoälyä

lisäämään projektikuvaan väriä ja tuleva omistaja sai valita kolmesta vaihtoehdosta.

Tummanpunainen oli hänestä paras ja sopivaa maaliakin löytyi hallin varastosta. Kyseessä on tuttavan, jo myydyn, 940:n maalia, eli ihan oikea Volvon sävy tulossa.

Tavoitteena on saada auto valmiiksi tulevana kesänä ja mahdollisesti jo Classic Motor Showhun mennessä.

Tähän mennessä aikaa on mennyt noin 80 h ja kustannuksia noin 100€.

VOLVO 740 GLE ELECTRICIN MITAT:

Mittakaava: 1/3,5

Pituus: 4,80m -> 1,37m

Leveys: 1,75m -> 0,50m

Akseliväli: 2,77m -> 0,79m

Vilkunlasit on muovia ja sopiva tekstuuri sisäpintaan tuli lämmittämällä sen verran paljon, että pintaan muodostui kuplia.

Volvossa Volvon moottori.

Kori alkaa hahmottua

Lähes 200 metriä meren pinnasta ja 2 kilometriä rannasta toiselle. Högakusten Bro oli suuri.

Höga Kusten tur

eli Korkean Rannikon kierros

Teksti ja kuvat: JUSSI HEERVÄ

Ruotsin itärannikkoa Uumajasta etelään, eli Vaasaa vastapäätä, kutsutaan Höga kusteniksi. Siinä, missä Vaasan seutu on tunnetusti tasaista, Höga kusten ei ole –paikoin maisema muistuttaa jopa Lappia, metsää on tosin ihan toisella tavalla.

Tuonne mäkien ihmemaahan suuntasimme menneenä kesänä Amatsoonin keulan. Saimme houkuteltua mukaan myös kesälomaa viettävän jälkikasvun, kun morsiamensa oli töissä ja ”pappa & mamma betalasivat”.

Parin edellisen kesän retket olivat alkaneet liki 500 kilometrin siirtymällä, mutta nyt kohteemme oli lähellä. Vaasan laivan rantauduttua vietimme ensimmäisen illan ja yön Uumajassa. Illan ohjelmassa oli oikeastaan vain päivällinen ja pari juomaa terassilla paikallista iltaelämää seuraillen. Nuorison katurallireitti kulki ohitsemme, mutta au-

tokaluston perusteella ei olisi voinut päätellä, että olimme tulleet rikkaaseen länsinaapuriimme – päinvastoin.

Maantiekiitoa

Amatsoonilla sekä silmänruokaa mobilistille

Uuden aamun kunniaksi suuntasimme etelään. Tarkoitus oli ajaa suoraan Härnösandiin, jossa meillä oli varattu yöpaikka. Reitille ei osunut juurikaan pohjois-etelä -suuntaisia pikkuteitä, joten ajoimme pitkin valtamaantietä. Puolimatkan krouvi, jääkiekkoväel-

le tuttu Örnsköldvik, tuli vastaan tunnissa, mutta jatkoimme pysähtymättä. Kaupungin takana kohoava suuri kallioinen vuorenrinne kertoi meille, että olimme saavuttaneet Höga kustenin.

Lounaspaikaksi valitsimme vielä ennen Härnösandia olevan Högakustenbron näköalaravintolan. Högakustenbro ylittää Ångerman-joen suun muodostaman syvän vuonon, ja on itsekin melkoinen monumentti: lähes 200 metrin korkuisista pilareista vaijereilla riippuvan kannen alla on 40 metrin alituskorkeus laivoille, pisin jänneväli on 1,2 kilometria. Lounas oli perusbaaribur-

ger, mutta siltaa ja maisemia kelpasi katsella. Ajelimme sillan pari kertaa edestakaisin ihan vaan maisemien takia. Härnösandiin saavuimme aikaisin iltapäivällä, ja hyvä niin, koska nyt oli ohjelmassa Härnösands Bilmuseum, joka on lajissaan Ruotsin suurin. Näytillä on noin 150 autoa sekä kaikkea mahdollista muuta. Ajoneuvot on myös aseteltu avariin halleihin, eli niitä sai katsella monesta suunnasta. Jopa vaimo totesi museon olleen kiinnostavan, mikä on aina plussaa, koska kaikki automuseot eivät ole saaneet moista tunnustusta – vaikka rouvani onkin varsin joustava.

Härnösandin automuseo. Vanhat Volvot olivat kunniapaikalla. Etualalla Jacob eli ÖV7. Alakuvassa 50- ja 60-lukujen Volvot. Autot oli ryhmitelty suunnilleen merkkien mukaan.

Sota-aika oli Ruotsissakin pula-aikaa. Häkäpönttöautokin taisi olla Volvo.

Wästerlunds konditori Ådalenissa oli vielä osittain alkuperäisessä kunnossa, ja muuten tyylillä uudistettu. Neon-valot katolla olivat erinomaisen hienot.

Härnösandin majoituksemme oli 1700-luvun puutalo hiljaisella kadulla. Isompia samankaltaisia oli naapurustossa joka puolella.

High Coast Distillery oli rakennettu aiemman teollisuuslaitoksen tiloihin. Mukaan ei ostettu juomia, mutta matkustajat testasivat tuotteita. Ruokakin oli oikein maittavaa.

Kahden seuraavan yön majapaikkamme oli 1700-luvulla rakennettu puutalo merinäköalalla, ainakin jonkinlaisella. Matkamme kunniaksi alkukesän koleus vaihtui juuri sopivasti loppukesän helteiksi, joten kuistilla kelpasi istuskella kertaamassa päivän tapahtumia. Härnösandin ykkösrantaravintola osui sopivasti kävelymatkan päähän, joten illallispaikkaa ei tarvinnut kauaa etsiä.

Wiskyä, vanhoja valomainoksia ja tappikone kuumana

Seuraavan päivän ohjelmassa oli kierros Ångermanjoen vuonon ympäri. Tarkoitus oli katsella jylhiä maisemia sekä kaikkea muuta, mitä matkalta löytyy. Ajelimme länsirantaa Lunde-nimiseen kylään, josta löytyi Ådalens veteranbilsmuseum. Museo oli eiliseen varrattuna pieni, mutta ihan käymisen arvoinen sekin. Näyttelyssä oli mm. Poliisi-Amazon.

Vierestä löytyi taukopaikaksi pieni Wästerlunds Konditori, joka oli osittain vielä alkuperäisessä vuosikymmenten takaisessa kunnossaan ja osittain rakenneltu uudelleen samaan tyyliin. Kahvilan alkuperäiset valomainokset olivat hienot. Paikalla oli vuonon yli silta, mutta kävimme ainoastaan kääntymässä vastarannalla, jotta näimme sillalta komeat maisemat.

Matka jatkui ylävirtaan ja ylitimme vuonon paikasta, jossa varsinainen joki alkaa. Itärannalla tiet muuttuivat kantateistä paikallisteiksi ja tapamme mukaan me tungimme vielä pienemmille urille, jos moisia oli tarjolla.

Lounas nautittiin High Coast Distilleryn ravintolassa. Tislaamo oli pykätty jonkun aiemman teollisuuslaitoksen tiloihin. Tuliaisia ei ostettu, mutta ajovelvollisuudesta vapaa ryhmä retkueestaamme maisteli talon tisleitä jälkiruokana.

Kylläisinä suntasimme itärantaa etelään. Talon rouva oli bongannut jostain 200 metrin korkeudella merenpinnasta olevan Utsikt Höga Kustenin. Alkuasukkat käyttivät mäestä nimeä Lill-Gälingen.

Tien ja tasanteen oli rakentanut paikallinen Sven Sjölander, jotta sairas tyttärensä pääsisi katsomaan maisemia. Surullista kyllä tytär kuoli vuosi ennen tien valmistumista. Nykyään paikka on Unescon maailmanperintökohde.

Tie näkölapaikalle alkoi jyrkkänä, mutta jyrkkeni silti koko ajan lisää. Paikallinen Magneettimäki tuntui hiukan kyseenalaiselta vanhalle vaunulle, vaan kun rouva halusi mäen päälle, niin sinnehän mentiin.

Melkein perille tie oli itse asiassa lopulta ihan OK, mutta viimeiset 200-300 metriä olivat toista maata. Tie jyrkentyi huomattavasti, ja pinta oli pahinta nimismiehenkiharaa sitten Dettifossin putouksen tien Islannissa. Takapyörät olivat maassa korkeintaan joka toisen kierroksen, ja vielä konetta kovemmin huusi rouva – mutta ylös päästiin, ja ilmeisesti autosta ei pudonnut yhtään osaa.

Onneksi huipulla tuulee, nimittäin luon-

Poliisi-Amazon vuosien takaa. Vastaava farmari oli ennen Göteborgin Volvo-museossa.

Utsikt Höga kusten. Kätevät maisemataulut kertoivat tärkeimpien kohteiden nimet. Vastaavia tauluja nähtiin Kuuskajaskarin linnakkeen valvontatornissa.

toemon apu koneen jäähdyttämisessä oli ihan paikallaan. Amatsoonini katsoi minua sen verran pahasti, että lupaan olla tekemättä samaa uudelleen.

Paluumatkalle Härnösandiin ei osunut enää suuria ihmeitä. Nautiskelimme jälleen Högakusten bron maisemista.

Ennen päivällistä pistäydyimme vielä sisämaassa Viksjössä, josta löytyi Speedshop, jenkkirautahenkinen rompe- ja pikaruokapaikka. Siellä piti olla jonkinlaiset bändi- ja autoiltamat, johon ajattelimme tutustua. Paikalle ilmestyikin muutama komea Ameriikan auto, ja ilmassa oli lähestyvien bileiden tuntua, mutta me olimme liikkeellä liian aikaisin. Lisäksi ruoan sisältävä tiketti oli turhan kallis lyhyeen tutustumiseen.

Illallinen syötiin eilisessä rantaravintolassa. Kaupunkia jakavan salmen merituuli teki hyvää pitkän autossa istumisen jälkeen, samoin muutama Zeunertsin Höga Kusten olut.

Mäkiä, mutkia ja makuelämyksiä

Uusi aamu tarkoitti lähtöä pohjoiseen, kohti Örnsköldsvikiä. Valtamaantietä pitkin ajo olisi kestänyt runsaan tunnin, mutta me suuntasimme saaristoon, kunhan sopiva tie löytyi.

Retken obligatorinen kirkko tuli vastaan Nordingråssa ja se olikin hieno. Muuten etsimme mahdollisimman pieniä teitä, jotka olivat mahdollisimman lähellä rantaa. Tämä tarkoitti myös loputtomasti mäkiä ja mutkia, joten linnuntietä sadan kilometrin siirtymään kului koko päivä.

Lounaspaikaksi löytyi pitkän tien päästä, Skutskepparnn-niminen, venesataman ravintola Barstasta, jossa oli myös viehättävä pieni 1600-luvun hirsikirkko.

Jossain vaiheessa yhytimme tilamyymälän, josta sai mm. Carssonin merisuolasipsejä – ei hullumpia. Toisessa putiikissa myytiin kuuluisahkoa paikallista ohutta näkkileipää, jota kotiutimme ison paketin.

Saavuimme Örnsköldvikiin ikäänkuin takakautta, koluttuamme vielä viimeisen pikkutien. Hotelli oli täydellinen vastakohta edelliselle majapaikalle, moderni kulmikas betoni-, teräs- sekä lasitolppa paperitehdasnäköalalla. Päätä kääntämällä näki näki myös merenlahden ja

Lämpömittari oli nousun jälkeen punaisella, mutta tuuli ja alkuun tappikoneen tuuletin jäähdytivät koneen normaalilukemiin ilman vauroita.

ison palan kaunista saaristoa. Oioimme pitkän ajelun perään koipiamme kävelykierroksella vanhassa kaupungissa, joka alkoi heti hotellimme vierestä. Oma PV-Volvoni on lähtenyt maailmalle juuri täältä, Gidlundin Bilaffärista. Olin hiukan haaveillut löytäväni kaupan, netistä ei tullut esiin mitään. Valtamantien varrella oli toki suuri lasipalatsi Volvo-teksteillä, mutta se ei minua kiinnostanut.

Päivällinen hotellin rantaterassilla helppo valinta, kun muut lähistön ulkopaikat olivat ihan täysiä. Muutama iltajuoma viereisen Stadshotelletin terassilla sopi illan päätökseksi. Tappiolistalle, tahi aina-

Hapansilakka nautitaan leivän päältä voin sekä tomaatti- ja sipulimurskan kera.

Peruna ei ole ehdoton, mutta olutta voi suositella – edes alkoholittomana.

Jälkimaku säilyi suussa pitkään.

1600-luvun hirsikirkot eivät ole yleisiä Ruotsissa. Barstan kirkon sisäpuoli oli alkuperäisen oloinen, mutta varmasti sitä on siistitty 400 vuoden aikana.

Nordingrån vanha kirkko ei ollut keskiajalta, mutta se edusti hyvin paikallista tyyliä.

kin ennenaikaiseen pyykkiin, kirjattiin minun kauluspaitani: reviiritietoinen lokki laukoi olkapäälleni täysosuman – no, onneksi vain olkapäälle.

Viimeinen varsinainen Ruotsi-ajelupäivä vei meidät taas saaristoon, jossa oli tarkoitus pysytellä niin kauan, kuin sopivia teitä vaan löytyi. Poikkeama retkeilyteemaiseen outlettiin hidasti lähtöä niin, että suuntasimme suoraan lounaalle Skppsmaleniin Fiskevik-nimiseen ravintolaan, jonne ajaminen tosin kesti tunnin pieniä teitä pitkin. Ruokalistalla oli Ruotsin kansallisruoka, eli siis surströmming, jonka perikunta oli luvannut tarjota. Poika söikin meistä eniten hapansilakkaa, vaimo vähän vähemmän ja minä tasan yhden fileen – en tosin ollut luvannut ottaa sitäkään, mutta ryhmäpaine oli liian suuri. En voi varsinaisesti suositella, mutta nyt on sekin testattu. Kahdesta ostetusta purkista toinen jäi avaamatta, ja siellä se odottaa jääkapissa seuraavaa rohkeaa...

Uumajan taas lähestyessä jopa saaristo alkoi muuttua enemmän esikaupunkimaiseksi ja viimein itse kaupunki tuli vastaan.

Majoituimme parin vuoden

takaa tuttuun Stora Hotellettiin. Paikka oli paljon hienompi ja myös kalliimpi, kuin alkumatkan B&W, mutta hupaisaa kyllä kummallakin oli yhteinen lasikattoinen aamiaisatrium hotellien välissä.

Kesän ensimmäinen helteinen perjantai-ilta ei ollut helpoin aika löytää vapaa illallispöytä terassilta.

Lopulta löytyi tilaa, mutta valmiina pöydillä olevat 3-4 viinilasia viittasivat siihen, ettemme olleet ihan kebab-pitseriassa. Talon illallinen koostuikin sitten kahdesta liha- ja kahdesta kala-annoksesta sekä jälkiruoasta. Ja niitä viinilasillisia kertyi lopulta viisi, kun jälkiruoallekin oli omansa. Ei ollut turneen halvin päivällinen, mutta oli kyllä hyvääkin.

KAJ-maan kautta kohti kotia

Kuudennen päivän Ruotsi-osuuteen mahtui enää aamiainen sekä siirtyminen satamaan ja laivaan.

Aamulaiva oli Vaasassa niin aikaisin, että meille jäi sopivasti aikaa tehdä koukkaus KAJ-landiaan, eli Vöyriin. Kuuluisaa bussipysäkkiä ei yhytetty, mutta kunnantalon pihalta löytyi sentään bändin kuvalla

Uumajan kattoja ja Umeå-jokea alavirtaan päin. Etualan rakennus oli jälkimmäinen hotelleistamme, Stora hotellet.

Vierailu KAJ-landiaan, eli Vöyrille, oli ehdoton asia, kun kerran aikataulu antoi myöden.

varustettu koppi. Hupaisaa kyllä tulimme käyneeksi Vöyrillä saunomassa edelliskesänä, tosin täysin tietämättöminä mistään KAJ:sta. Paikkana oli pieni sympaattinen saaristohotelli Wästinn aiemman Maksamaan kunnan puolella. Meille osui loistava keli, ja ainakin sen kokemuksen perusteella paikkaa voi suositella lämpimästi.

Muutaman tunnin ajelun jälkeen olimme kotona, takana runsaat tuhat kilometriä, joista lähes puolet ihan kotimaan teitä. Ajomatkaa kertyi selvästi vähemmän kuin useimmilla edellisten kesien reissuilla. Nähtävää oli silti ihan riittävästi, eli voin suositella Höga Kustenia ajelukohteeksi. Mutta vieläköhän me tulevana kesänä jaksetaan…

Kaunis kesäilta ja merenranta saavat väsyneet matkailijat romanttisiksi.

Eetu Ekonen

Hyytävä pakkanen ja kuumia tunnelmia

Pitkän syksyn ja talven olin odottanut, että pääsee taas ajamaan rallia keskimoottoriVolvolla. Oli saatu mahdollisuus

lähteä 0-autoksi ”B-ryhmän” Volvolla lähiralliin, joka olikin ehkä talven suurin ralli osallistujamäärällä mitattuna. Siis

Toivakan ralli, joka ajettiin ystävänpäivänä. Reissusta tuli ikimuistoinen, mutta ei sillä tavalla kuin olisi odottanut...

353 lähdössä 000-autona rallireitille…

Meillä oli vain reilu puolen tunnin matka kisapaikalle, joten auto ajettiin vasta aamulla tallista trailerille.

Pakkasta oli rapeat -27°C, joten oli mahdollista että kaikki autot eivät lähde ollenkaan käyntiin. 353:n kanssa ei ollut kokemusta näin kovasta pakkasesta ja ei nyt haluttu kokeillakaan kisa-aamuna. Muutamalle keskeytys tulikin kilpailussa jo ennen lähtöä mahdollisesti kyseisestä syystä.

Ilmoittautuminen hoidettiin jo edellisenä päivänä ja ajeltiin reitti kertaalleen läpi nuotin tekijöiden kanssa. Aamulla oli siis hyvin aikaa ja katsastus sujui joutuisasti ja ilman huomautuksia vaikka auto selvästi kiinnosti tutkimaan kaikenlaista.

Matkaan lähdettiin luottavaisella ja hyvällä mielellä, vaikka testiajot oli vain muutama sata metriä aamulla. Kaikki tuntui toimivan ja ohjaamossa oli lämmin kovasta pakkasesta huolimatta. Jälkikäteen tuli ilmi, että Volvo oli savuttanut jo reitille lähtiessä, mutta ohjaamoon tämä tieto ei tullut.

Ykköspätkälle oli lyhyt siirtymä ja lähtö hieman myö-

hästyi ilmeisesti ajanoton ongelmien vuoksi.

Tiepohjat eivät olleet tänä talvena jäätyneet kunnolla, vaan lumikohvan alla oli melkein heti sora. Otin lähtöön liikaa kierroksia ja auto jäi melkein paikoilleen, kunnes nostin hieman kaasua, eli siinä kohtaa taisi olla jäätä. Vetoja oli ihanasti V70 TDi:n jälkeen ja nopealla tiellä ei uskaltanut alkuun ajaa niin kovaa kuin auto olisi kulkenut. Tuntuipa mukavalta, kun auto kiihtyi vielä kolmosella. Kuskinpeili taipui satasen jälkeen sen verran, että siitä ei enää nähnyt taaksepäin.

Muutama kilometri lähdöstä kartturi kommentoi, että keskitypä ajamiseen. Sanoin että autossa on jotain vialla ja tutkailin mittareita. Ajattelin, että ahtopaineletku oli lähtenyt irti, koska ahtopaineet ja siten kulku hävisi melko kokonaan. Lämmöt yms. oli kuitenkin ok ja muuten kaikki tuntui toimivan, joten ajattelin ajella pätkän maaliin rauhallisempaa vauhtia. Huolto oli valmiudessa siirtymällä odottaen viestiä, jos jotain tulisi. Erään yleisöpaikan jälkeen

yksi katsoja viittoili varoittaen jostain. Ajatus keskittyi siihen, oliko edessä ehkä yleisöä tai 000-auto?

Mitään ei näkynyt, mutta sitten syttyi öljynpainevalo ja sammutin tietysti auton. Kun vauhti loppui alkoi tulla savua sisälle ja kiire autosta ulos. Kun pääsin ulos, tuli heti selväksi että nyt muuten tarvitaan sammutinta. Tyhjensin ensimmäisen sammuttimen liekkeihin ja auton alle, mutta liekit vain kasvoivat sulan muovin

valuessa auton alle ja roihahtaen heti kohta uudestaan. Kartturi pääsi ulos ja soitti apua sekä lähti viemään varoituskolmiota. Muovi-ikkunat eivät olleet onneksi kovin hyvin palavia, vaan valuivat pikkuhiljaa sisään. Takapuskuri ja jotain konetilassa sen sijaan paloi isoilla liekeillä. Kun olin tyhjentänyt toisenkin sammuttimen, aloin mättää lunta käsillä niin paljon kuin ehdin, mutta liekit vaan kasvoivat. Takavalot putosi-

… mutta pitkälle ei päästy, kun ajopeli näytti jo tältä. Tämä ralli ja moni muukin oli ohi.

vat yksi kerrallaan maahan kuin suklaa valuisi kuuman letun päältä. Sanoinkin jo, että tämä palaa kokonaan. Jäähdytysnestettäkin alkoi valua tielle paisuntasäiliön sulettua, mutta paloon sillä ei juuri vaikutusta ollut.

Onneksi 0-auto pysähtyi auttamaan. Iso kiitos heille, ilman apua koko auto olisi palanut. Neljännellä sammuttimella yhdessä lumen kanssa palo saatiin lopulta hallintaan.

Onneksi tuli ei päässyt bensaletkuihin ja levikkeet oli peltiä eikä kuitua. Lopputulos olisi ollut varmasti muuten erilainen. Ajohanskat joudun uusimaan ja etusormea vähän polttikin, kun sulaa muovia valui siihen jostain. Jauhepölystä ja/tai savusta tuli myös huono olo, ehkä yhdessä suuren harmituksen kanssa.

Palokunta tuli lopulta toteamaan, että saitte näköjään palon sammumaan ja miettivät palovartiota. Porukalla auto saatiin työnnettyä parikymmentä metriä seuraavaan risteykseen ja kilpailu pääsi jatkumaan.

Koska päivä oli pilalla, päätin jäädä katsomaan rallia, koska ennen purkuautoa 353:n jäänteitä ei saataisi kärryyn. Onneksi oli paksut talvihaalarit mukana. Muutama sata metriä lähtöönpäin oli yleisöä vähän enemmän ja nuotio, jossa pääsi lämmittelemään välillä. Kyseisessä paikassa nähtiin yksi kaato ja puolenkymmentä ulosajoa. Netin videoista näki, että tällä kohtaa meillä oli auton alla jo runsaat liekit, mutta ikkunat sekä takapuskuri vielä paikoillaan ja takavalotkin vielä toimi. Ne ilmeisesti roihahtivat liekkeihin, kun ajoviima loppui.

Pesuun samana iltana

Enimmät jauheet tuli vielä samana iltana pestyä pois, mutta käytännössä aika pahoin auto paloi taka-akselista taaksepäin.

Sisustan imuroin pensselin kanssa joka paikasta mihin käsiksi pääsi. Otin penkit ja vyöt irti, moottorinohjausboxin

Tämännäköistä jälkeä tuli tekee ralliautolle ”tulipalopakkasessa”.

avasin ja putsasin varulta. Jos, toivottavasti ei, joskus tulee vastaava tilanne, niin toivoisin muistavani laittaa ovet kiinni, ettei jauhe päädy sellaisiin paikkoihin missä sitä ei tarvita.

Sisällä ei onneksi paljoa sitä ollut, mutta vähäkin on liikaa. Lisävahinkoja oli siis tarkoitus välttää ja saada joku käsitys, ajetaanko autolla ensi talvena, seuraavan 10 vuoden aikana vaiko koskaan.

Leikkiessäni onnettomuustutkijaa seuraavana päivänä, tein seuraavat huomiot:

- Bensaletkut ja putket ehjät, saaneet vain nokea pintaan, joka lähti painepesulla pois.

- Öljynjäähdyttimen letkut ja putket kuivat, ei öljyä eikä nokea. (tätä itse ensin epäilin syyksi)

- Turbon öljyletkut ja putket paikoillaan. Painelinja teräskudosteista teflonia hydrauliikkaliittimillä. Vuodoista ei tietoa, liekit olleet moottorin takapuolella joka paikassa.

- Moottorin etupuolella ei palojälkiä, jopa johtosarja saattaa olla ehjä, vaikka menee joka tapauksessa uusiksi. Ei myöskään öljyä, paitsi mittatikun ympäristössä.

- Jakohihna ehjä ja paikoillaan, vaikka sen koppa sulanut.

- Mittatikun mukaan öljyä ei ole moottorissa yhtään

- Moottori ei pyöri, toivottavasti syynä pesun jäljiltä jäätynyt vesi kytkinkopassa

eikä vakavampaa. En tosin vielä tiedä tarkemmin. Avattava on joka tapauksessa ja tutkittava vauriot.

- Nokka-akselit pyörii ainakin sen, mitä jakohihnassa on löysää

- Turbo pyörii, otin pesun jälkeen imuletkun irti ja tarkistin, ettei sinne mennyt vet-

imupuolelle. Kyseisen säiliön korkin jäänteet olivat sulaneet vaihdelaatikon päälle, johon ne ei luontevasti putoa. En tiedä sitten olisiko huohotus voinut kuitenkin jäätyä (pakkasta oli -25°C), vaikka auto otettiin aamulla lämpimästä tallista ja kisapaikalle oli 0,5 h ajomatka. Matkan

Enimmät jauheet tuli vielä samana iltana pestyä pois, mutta käytännössä aika pahoin auto paloi taka-akselista taaksepäin.

tä jäätymään

- Pintapellit muodoissaan, kattoon tullut lommo öljynkeruusäiliön päälle

- Sisäpelleissä aaltoja takaosassa

- Välijäähdytin katossa vaikuttaa ehjältä, sen flekti sulanut ja valunut ilmakanavaan

- Välijäähdyttimen ja imu–sarjan välinen letku palanut lähes kokonaan

- Takaiskarit ja niiden päällä olevat nahkapussukat ehjät

- Huohottimen välisäiliö letkuineen palaneet täysin. Säiliö oli konehuoneen vasemmalla puolella takapilarissa. Se oli 240:n pissapojansäiliö, johon tuli alkuperäinen huohotus plus öljykorkista toinen ja siitä johdettu muoviputki ahtimen

ajan moottorin päällä oli viltti ja kone vielä kädenlämpöinen, kun viltti siellä poistettiin. Vuotoja tai muita oireita ei ollut aamulla. Ensimmäinen oire oli siis itselle kun ne ahtopaineet hävisivat ja siinä vaiheessa varmaan paloi ensimmäiset letkut moottorin päältä. Tämäkö on nyt sitten sitä kuuluisaa motorsporttia?

Aiemmin sponsoritukea antaneita yrityksiä ei ole enää olemassa, joten halukkaat sponsorit saa ilmoittautua?

Voin tarjota mainoksen autoon, kuuluttajatietoihin sekä tässä lehdessä ja netissä julkaistuihin rallijuttuihin ja sopimuksen mukaan kyydityksiä harjoituspätkällä rallimakkaroiden kera.

Lähtiessä vitsailtiin, että tavoitteena on luokkavoitto. Yllättäen se tuli, vaikka oikeasti tultiin vain ajamaan ehjä ralli.

Nisulan rallista ehjänä

EETU EKONEN

Oltiin sovittu, että ajamme pari rallia tänä talvena, koska viime talvina ajamiset oli jääneet vähemmälle. Nyt istuttiin autossa toisinpäin kuin edellisenä viikonloppuna, Vilpun pyörittäessä Amazonin rattia ja Eetun lukiessa tiekirjaa. Tavoitteena oli tietysti luokkavoitto, eikun siis maaliin pääsy piritykseksi edellisen viikonlopun katastrofiin, jossa ralli päättyi liekkeihin.

Kisapaikalle oli matkaa noin 1,5 h, mutta koska rallissa oli nuottiluokka, alkoi katsastus vasta klo 12. Meillä oli pieni lähtönumero historicien lähtiessä reitille ensimmäisinä, eikä koko kisassa ollut kuin 64 autoa. Niinpä auto ajettiin vasta aamulla kärrylle ja pakkailun jälkeen matka kohti Jämsää alkoi. Tulikohan kaikki tarvittava mukaan ja kaikki sääntömuutokset huomioitua? Pieni jännitys kuuluu asiaan. Traileriparkki löytyi

”tutusta” paikasta, eli Ekosentieltä.

Huoltoparkkiin autot pressujen päälle ja syömään viereiselle huoltoasemalle, jonne oli lyhyt kävelymatka ja ruoka hyvää. Jälkiruokajäätelö oli etenkin kartturille mukava yllätys ja kerrankin ruoka-aika osui yksiin kilpailun aikataulun kanssa. Katsastuksessa olimme 15 min. liian aikaisin, mutta meidät ohjattiin suoraan sisään, koska hallissa oli tilaa. Tämä oli positiivinen

muutos AKK:n järjestämässä kilpailussa, että ei tarvinnut periaatteen vuoksi jonottaa ennalta laaditun aikataulun takia. Kaikki oli kunnossa. Onneksi kuski oli tajunnut sääntöjen muuttuneen ja molemmilla oli uudet sääntöjen mukaiset kypärät hankittuina.

Piikkirenkaat alle ja oman lähtöajan odottelua 1,5 h.

Odottelu ei kaikissa tilanteissa ole mukavaa ja jännitystä olikin ilmassa, kun kuskilla edellinen kisa itse ajaen oli ollut 6 vuotta sitten ja kartturilla puolestaan edelli-

nen kerta jonkun kyydissä 8 vuotta sitten. Amazonilla oli yhtä pitkä aika edellisestä kilpailusta kuin kuskilla, mutta ajamattomana sen ei onneksi ole tarvinnut olla. Kilpailun lähtö tapahtui keskustasta ja yleisöäkin oli paljon. Kohta oltiinkin jo reitillä kohti ensimmäistä pätkää.

EK1 Partala

Siirtymään jälkeen AT-asemalle oikealla minuutilla, siitä lähtöalueelle ja katsomaan edellä ajavan lähtö pätkälle.

Huoltoauton vieressä on turvallista, eikä kilpailunumerokaan tuonut epäonnea.

Kaunis on Suomen talvinen maisema, vaikka ralliauton ikkunan läpi katsellessa.

Aikakortti takaisin ja vyöt tiukalle. Seuraavilla valoilla on oma vuoro.

Tiepohjat eivät ole vieläkään kunnolla jäätyneet, joten piikit löytävät soran lumen alta aika äkkiä. Vaikka ennen meitä on mennyt vain kymmenkunta autoa, paikoitellen uran pohjilla on paljas tienpinta ja pito hyvä. Pitoero uran vieressä olevalla pöperölumella on suuri.

Kartturi kertoo ”nuottikielellä” tiestä mitä näkee, koska emme aja nuotista, vaan niin sanotusti ”pimeään”. Jämsän seudun tiet ovat haastavia, korkeuseroja on paljon ja tie kääntyy ajoittain yllättävän paljon. Välillä on pakko sanoa ennen nyppyä, että nyt ei näe. Tiekirjan tarkastelu jäi liian vähälle pätkän lähdössä ja niinpä koemme yllätyksen ekan huomiomerkin jälkeen.

Silta, jonka vuoksi merkki oli, ylitetään mallikkaasti, mutta heti sen jälkeen ollut risteyksen ennakkomerkki puolestaan hujahtaa ohi. Kartturi ehtii juuri sanoa risteys vasemmalle, mutta jarrutus on auttamatta myöhässä ja Volvo haluaa jatkaa matkaa vauhtiin päästyään eri suuntaan, kuin mihin pätkä kulkee. Risteys menee siis pitkäksi, mutta onneksi lippusiiman alle pääsee, kuskin tajuttua, että tällä vauhdilla ei käännöksestä muuten

kunnialla selvittäisi. Pakkikin toimii ja matka jatkuu.

Tästä huolimatta saavumme maali AT:lle siten, että edellä lähtenyt Cortina oli vasta saamassa aikakorttiaan takaisin.

EK2 Heräkulma

Täytyy sanoa, että hienot ja mukavat tiet.

Pilvinen päivä ja pikkupakkanen sopivat erinomaisesti autourheilusta nauttimiseen ja autokin toimi. Pätkän loppupuolella alkaa näkyä lumipölyä, kun ajoimme edellä lähtenyttä kiinni ja saavuimme ihan peräkkäin maaliin.

Maalin jälkeen oli välikatsastus ja saimme huomautuksen toimimattomasta vasemman puolen etuvilkusta. Se saatiin kuntoon kantaa puhdistamalla, mutta vaatii lisätoimenpiteitä, että toimii jatkossa. Öljyt, nesteet ja rengaspaineet sekä pyörän pulttien kireys tarkastettiin ja kaikki oli kunnossa.

Pisin huoltotoimi oli keskustelu, laitetaanko lisävalot: aurinko laskisi 17:20 ja ihannetilanteessa saapuisimme maaliin 17:47, joten viimeisellä pätkällä ajaisimme puolet hämärässä. Sääennuste näytti lumisadetta, joten ilta hämärtyisi aiemmin, mutta lumisateessa valoista taas saattaa olla enemmän haittaa. Valot jäivät

laittamatta ja seuraavan pätkän lähdössä voi todeta, että ei oltu ainoat samaan päätökseen päätyneet.

EK3 Okskulma

Huollossa ei ollut erillistä AT-asemaa ja kun huollot oli tehty, vapautettiin huoltojoukot katsomaan rallia. Lähdimme kohti seuraavaa pätkää ja olimme 40 min etuajassa jonottamassa kolmoselle.

Siirtymällä ajettiin kuuluisaa Ouninpohjan pätkää, eli nyt oltiin todellisessa rallimaastossa. Pätkälle tuli vilppilähtö ja siitä 10 sek aikasakko, mutta muuten ek sujui hyvin ja kilpailijapari nautti. Saimme kahden minuutin välin edellä lähteneeseen, joten ei tarvinnut ajaa lumipöllyssä. Olimme pätkällä yleiskilpailun 37. nopeimmat.

EK4 Konivuori

Viimeinen pätkä oli kisan pisin 13,5 km pituudellaan ja se sujui ajamisen puolesta kuten edellinen. Tai no, sillä erolla

että yksi pisto tehtiin auraamattomalle tielle... Jälleen yksi nypyn ylitys peitti näkyvyyden, tie kääntyi aika paljon ja äkkiä sen jälkeen vasemmalle. Aukko metsässä sen sijaan jatkui suoraan ja mahdollisesti jonkun vähemmällä aurauksella ollut mökkitie. Onneksi päästiin peruuttamalla takaisin ja matka jatkui.

Viimeisellä siirtymällä meni vielä yksi risteys pitkäksi: onvaikea arvioida yli 7 km matka mutkaisella pikkutiellä ilman trippiä ja kun tiekirjassa oli piirrosmerkkinä tien päästä oikealle, oli helppo vain odottaa tien päättymistä. Oikeasti piti kääntyä kääntyä oikealle, mikä onneksi havaittiin ennemmin kuin liian myöhään.

Niin mites lopputulos? Mehän tultiin kaikesta huolimatta maaliin luokkavoittajina pystit, 1/4” hylsysarja sekä muoviämpärit rikkaampina. Kokonaiskilpailussa tulimme sijalle 34. Tästä tunnelmasta oli mukava lähteä kohti kotia. Kiitokset huolto- ja kotijoukoille, ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista.

Sulakkeet ovat kätevästi ja turvallisesti käden ulottuvilla.

Olosuhteet Rovaniemellä olivat arktiset. Lumen lisäksi pakkasta noin 30 astetta. Rami Systä taittaa Volvolla Venni-Mäntyvaara erikoiskoetta. Kuva: Jouni Laakso.

Teksti

VESA RAUHALA

Systä taisteli toistamiseen vaativan Arctic Rallyn

Tyrnäväläinen Rami Systä on intohimoinen moottoriurheilun harrastaja. Autourheilun lisäksi talvisin on ohjelmassa moottoripyörien jääspeedway.

Tammikuun lopussa Systä toteutti toista kertaa unelmansa ajaa Tunturi-ralli ja nimen omaan miehen tavaramerkillä. Systä on kisaillut erilaisilla autoilla eri lajeissa. Yksi on kuitenkin numero yksi.

- Volvo 544 Sport eli PV-Volvo. Mallia on harrastettu ihan nuoresta asti. Siinä on vain sitä jotain, Systä avaa. Nykyisen 1964-mallin kotteron kanssa kaikki alkoi syksyllä 2024.

- Kartoitimme, montako ajokuntoista PV:tä on olemassa. Kaikki eivät olleet myynnissä. Tämän ostin periaatteessa kisavalmiina, mutta olihan siinä tekemistä. Pääsimme kuitenkin 2025 Tunturi-ralliin.

-Vaikka reissu keskeytyi pian tekniikkavikaan, kipinää oli lähteä uudestaan, AL Härmää edustava Systä tuumaa.

Toista kertaa valmistautuminen helpompaa

Tälle vuodelle samaa jumppaa auton kanssa ei tarvinnut tehdä.

- Siitä huolimatta historic-auton harrastajanakin on monta asiaa järjestettävänä ennen rallia, Systä listaa. Kartan ja nuotinlukijaksi tälle vuotta lähti sastamalalainen Niko Lehtinen.

Bensapumppu petti, lauantaina uusi yritys

Tänä vuonna matka jäi kesken toisen erikoiskokeen lopussa. Bensapumppu sippasi, Super-rallisäännön mukaan pari pääsi jatkamaan lauantaina. Lauantaina hajosi laturi ja loppu mentiin sähkön säästölinjalla.

AL-Härmän Rami Systä osallistui Tunturi rallin toista kertaa. Kuva: Henna Systä.

- Kun molempina kisapäivinä oli yli 30-asteen pakkanen alkoi Volvossa olla melko kylmä. Säästeltiin ajovalojen kanssa sähköjä ja ladattiin akkua huollossa. Niin vaan maaliin tultiin luokkavoittajina, Systä huokasi arktisen reissun jälkeen.

- Vaikka olikin auton kanssa teknisiä ongelmia ja valmistautumisessa on oman työn

lisäksi tekemistä, niin meillä on niin mukava porukka tätä tekemässä, että siksi tähän lähden.

Olemme saaneet oman näkyvyyden Operaatio Tunturiralli facebook-sivujen kautta, Systä, 49, kiittää.

Miehen toinen intohimo, jääspeedway näyttää jäävän yhteen kisaan, 28.2. Kauhajoella ajettuun SM-finaaliin.

Tapahtuipa…

Tapahtuipa 10 vuotta sitten, v. 2016

- Kerhon kokoontuminen Varkauden Kuntorannassa, vierailukohteina Mekaanisen musiikin museo ja Avainvaunu.

- Volvo esitteli uudet lippulaivansa, S90:n ja V90:n. Nämä toivat mukanaan ”Thorin vasara” -LED-ajovalot, joista tuli Volvon uusi tavaramerkki

- Työmarkkinoille solmittiin Kiky, eli kilpailukykysopimus, joka mm. pidensi työaikoja

- Kauppojen aukioloajat vapautuivat Suomessa

- Särkänniemen delfiinit muuttivat Kreikkaan

Tapahtuipa 20 vuotta sitten, v.2002-

- Kerhon kokoontuminen Pertunmaalla

- Volvo C30 esitellään

- Turvavyön käyttö tuli pakolliseksi kaukoliikenteen linja-autoissa. Samalla turvaistuin tai -kaukalo määrättiin pakolliseksi kaikille alle 135-senttisille lapsille henkilö-, paketti- ja kuorma-autoissa.

1996 2016

- Suomi voitti Euroviisut ensimmäisen kerran

- Merenkurkun saaristo hyväksyttiin ensimmäisenä suomalaisena luontokohteena Unescon maailmanperintöluetteloon.

- Mikko Hirvonen voitti uransa ensimmäisen MM-rallin

Tapahtuipa 30 vuotta sitten, v. 1996

- Volvo C70 ja V40 tulevat markkinoille

- S70 ja V70 korvaavat 850:n. Volvon mukaan muutoksia tehtiin noin 1800 kpl, vaikka malleilla on paljon yhteistäkin.

- Hartwall Areenan rakennustyöt alkoivat

- Kaikki Pohjoismaat hyväksyttiin mukaan rajamuodollisuudet poistavaan Schengen-sopimukseen

- Euroopan unioni asetti vientikiellon brittiläiselle naudanlihalle BSE-taudin leviämisen pelossa, mikä aiheutti valtavan ruokakriisin

- Tommi Mäkinen voitti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden

1986

Tapahtuipa 40 vuotta sitten, v. 1986

- Kerhon kokoontuminen Porissa

- Volvo 240 sai uudelleen muotoilut peilit, listat ovien alareunoihin, Sedaniin korkeampi takaluukku ja lämmityslaitteen ilmanotto muuttuivat kaksiosaiseksi

- Volvo 480 tuli markkinoille

- Valmistettiin 8 erilaista täysikokoista mallikappaletta uudesta Volvo-mallista. Näistä kehitettiin 740/760-mallit

- Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus

- Suomi sai kolmoisvoiton Monte Carlon rallissa (H. Toivonen, T. Salonen ja H. Mikkola)

- Urho Kekkonen kuoli

Tapahtuipa 50 vuotta sitten, v. 1976

- PV-Kerho perustettiin Helsingissä Ritva Romppaisen toimesta

- Volvon tuotanto ylitti kolmen miljoonan rajan

- Volvo 343 esitellään ja otetaan tuotantoon

- Volvon jarruputkien materiaaliksi vaihtui paremmin korroosiota kestävä kuparilejeerinki

- Yhdysvalloissa liikenneturvallisuusvirasto NHTSA valitsi Volvo 240:n turvallisuuden vertailuautoksi, jonka pohjalta tulevaisuuden turvastandardeja luotiin

- Apple Computer Company perustettiin

- Yliäänikone Concorde aloitti säännölliset lennot Lontoon/Pariisin ja Bahrainin/Rio de Janeiron välillä

- Suomen rauhanajan tuhoisin onnettomuus tapahtui huhtikuussa, kun Lapuan patruunatehdas räjähti vieden 40 ihmisen hengen

Tiedä ellet arvaa, PV-TRIVIA

(Julkaistu 20-vuotis juhlanumerossa 1996)

1. Pyöränpultit muuttuivat oikeankätisiksi?

a) 1955 b) 1956 c) 1957

2. Vilkkukatkaisin siirtyi ratin vasemmalle puolelle?

a) 1952 b) 1953 c) 1954

3. Jäähdyttimen kaihtimista luovuttiin?

a) 1962 b) 1963 c) 1964

4. Faforit nimitys otettiin käyttöön?

a) 1960 b) 1961 c) 1962

5. Irtokirjaimet tulivat keulaan?

a) 1956 b) 1957 c) 1958

6. Riippuva kaasupojin saatiin?

a) 1956 b) 1957 c) 1958

7. Duettiin saatiin ilman avainta avautuva tankin luukku?

a) 1955 b) 1956 c) 1957

8. Selluloosamaalin käytöstä luovuttiin?

a) 1955 b) 1956 c) 1957

9. Suorakulmaiset takavalot ilmestyivät Duettiin?

a) 1957 b) 1958 c) 1960

10. Sähköinen pissapoika ilmestyi?

a) 1955 b) 1956 c) 1957

1976

Lippikset

virallinen VERKKOKAUPPA

Suomen Volvo-kerhon merkkauksilla tyylikkäät tekstiilit helposti ja kustannustehokkaasti!

Helppoa tilaamista, monipuoliset maksutavat. Toimitusaika (n. 1-2 viikkoa) määräytyy tuotteen ja painatuksen mukaan.

Tuotteita lisätään kauppaan kysynnän mukaan. Kysy tai ehdota myös muita tuotteita: ville.ruuska@kirjapainoassa.fi

Tuotteet saatavissa myös kangasmerkein. (”kangasmerkillä” merkintä lisätiedot kohtaan +5€)

Volvo-kerhon jäsenille ale-koodilla -5€ /tuote (jäsenen ale-koodin löydät jäsenkirjeestä).

skannaa koodi ja tutustu tuotteisiin!

https://kauppa.kirjapainoassa.fi/tuote-osasto/volvokerho/

Softshell-takki

Pikee

T-paita

Premium huppari

Lippikset

Suomen Volvokerhon (PV-kerho ry) kevätkokous Lahdessa

Kevätkokous klo 17.00-18.00, jonka jälkeen pizzapuffa. Tervetuloa!

ABC Renkomäki, Simolanmutka 1 15680 Lahti

Kerho tarjoaa ruuan kokoukseen osallistuville jäsenilleen. Ilmoitathan tulostasi ruokailuun ennakkoon. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 23.4.2025. Ilmoittautumiset ruokailuun: hallitus@suomenvolvokerho.com

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään kokouksen esityslista

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Suomen Volvokerho Hallitus

Maisemat poikkesivat oleellisesti uusmaalaisista näkymistä.

Lomamatka Norjaan 1982

Pentti Danbom

Juhannusaattona 1982 lähdettiin tyttöystävän (nykyisen vaimon) kanssa ensimmäiselle yhteiselle Norjan reissulle. Ajoneuvona meillä oli mun kunnostama Amazon Favorit 1967.

Olin ostanut Amazonin pari vuotta aikaisemmin ajokunnottomana ja hinattuna kotiin. Auto oli katsastamon ja vaihdelaatikko oli rikki. Parin kesän aikana hitsasin ruosteet ja kunnostin tai vaihdoin tekniikkaa sekä vähän ”tuunasin”: lyhyt 140-sarjan vaihdekeppi, kattoikkuna, jonka sai kokonaan irti, Luisin nahkaratti ja Comfort racing -lisämittaripaneeli, jossa oli paikka 80 mm kiekkamittarille ja kolmelle pienelle mittarille.

Aurinko paistoi matkaan lähtiessä Vihdistä ja ja ajettiin Kilpisjärven kautta Norjaan. Kilpisjärvellä oli aika vilakka ilma ja siellä oli juhannuspäivänä vielä hiihtokilpailut. No ei meillä kylmä tullut kun Ama-

zonissa lämppärin hanaa ei saanut kokonaan kiinni. Rajan yli ajettiin Skibotniin, jossa oltiin yö.

Leirintäalueelta muistan, kun herättiin seuraavana aamuna teltan ympäriltä kuuluneeseen määkinään. Lampaat oli päässeet alueelle ja olivat siinä ihan teltan ympärillä. Yö oli kyllä viileä, mutta poutainen ja aamupäivällä jatkettiin matkaa Tromssaan, jossa oltiin myös yksi yö. Tromssa on kyllä upea paikka ja siellä on tullut käytyä tämänkin reissun jälkeen.

Olin kerran aikaisemmin ollut pikkupoikana joskus 1965 vanhempieni mukana autoloma reissulla Norjassa ja silloinkin oltiin myös Skibotne -

nissa. Maisemat olivat ihan muuta kuin koko ikänsä läntisellä Uudellamaalla asuneella oli olleet. Amazon rullasi hienosti ja huoletta pitkin vuonojen rantoja kierteleviä asvalttiteitä.

Lomaa oli rajallisesti ja piti aloittaa paluumatka. Ajettiin takaisin Skibotniin, Kilpisjärvelle ja sieltä kohti itärajaa. Käytiin Kajaanissa, jossa kuvasin maisemien lisäksi muutamia Volvoja, kuinkas muuten. Volvo-liikkeen pihalla oli hieno 242 ja kaupungilla tuunattu PV. Kajaanista jatkettiin kohti kansallismaisemia, Kolille. Käytiin myös ylhäällä Kolin vaaralla ihastelemassa maisemia naapuri karavaanarin kanssa. Sitä en ymmärrä vieläkään, kun naapurille ei kelvannut Amazon-kyyti vaan piti mennä

diisseli W123 mersulla. No jaksoihan sekin ylös mäkeä.

Kolin jälkeen oli aika palata kotiin ja arkeen, kun työ kutsui. Amazon toimi reissun moitteettomasti ja muistaakseni en edes joutunut lisäämään öljyä moottoriin. Kilometrejä kertyi runsas 3000 koko reisusta.

Nyt on alkanut kyteä ajatus tehdä reissu uudelleen, mutta sen joudun tekemään yksin, kun vaimo ei suostu niin pitkään matkaan Amazonilla ja ilman ilmastointia. Reissun vois tehdä myös mun 245 Classicilla, mutta ei siinäkään ole ilmastointia. Ehkä teen matkan yksin tai jos olis joku kimppareissu Volvoilla. Aika näyttää…

”Sitä en ymmärrä vieläkään, kun naapurille ei kelvannut Amazon-kyyti vaan piti mennä diisseli W123 mersulla.”

Leirintäalueilla oli 1980-luvulla vielä vilkasta – sekä vaunuja että telttoja.

Hieno 242 löytyi Volvo-liikkeen pihasta Kajaanissa. Kaupungilla nähtiin tämä upeasti tuunattu PV.