Volvo Vietti 45

Suomen Volvo-kerhon jäsenjulkaisu joulukuu 2021

Vietti 45

Eetu-Pellen Amazonit

R 5 T 0 5 8 o v l o V iin teis

pitkä tie julis

a t i e t r a a o v l o V ta es

korona-Suom

tä Tykkää meis a!

Facebookiss

VO 1 E B p r G 3 5 3 Volvo hjukseksi s rallio y t s e m il o t u O

1

Vietti 45 Suomen Volvo-kerhon (PV-kerho ry:n) jäsenjulkaisu Julkaisija: Suomen Volvokerho, Koulukatu 1 C 31 80110 Joensuu

Suomen Volvo-kerhon hallitus vuonna 2021: Puheenjohtaja Jukka Huovinen, Joensuu huovinen.jukka@gmail.com puh. 0407707994 Varapuheenjohtaja Eetu Ekonen, Jyväskylä eetu.ekonen@gmail.com puh. 040 7529 231 Jarmo Lehtonen, Ylöjärvi jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi puh. 0400 919 544 Heikki Huhdanpää, Tampere heikki.huhdanpaa@gmail.com puh. 0400622883 Toivo Susi, Jyväskylä toivosusi.susi@gmail.com puh. 0400 512 1331

Jäsenasiat hallitus@suomenvolvokerho.com

Lehden taitto ja ulkoasu: Ville Ruuska/Artruska Oy www.artruska.fi

Paino Kirjapaino Hermes, 2021

Kannen kuva Eero Lehtinen Volvo Amazon

2

Puheenjohtajan palsta

LOPULTAKIN se hellittää Lopultakin korona on alkanut hellittää ja yhteiskunta hiljalleen avautunut.

Tapahtumien saralla on alkanut kotimaassa vilkastua, vaikka Ruotsiin ei tänä vuonna päästykään. 2020 korona puri niin rankasti, että kokoontumisajot peruttiin. Tänä vuonna saatiin kuitenkin vuoden päätapahtuma Saarijärvellä pidettyä, siitä löytyy juttua enemmän sisäsivuilla. Lisäksi vuoden aikana on järjestetty ilahduttavasti paikallistapahtumia pitkin Suomea, mistä voi aktiivista jäsenistöä kiittää.

Kerho kannustaa ja tukee edelleen tapahtumien järjestämisessä. Tapahtumien laatu ja teema ovat vapaat, kunhan harrastajat vain saavat runsaasti mahdollisuuksia tavata ja vaihtaa kuulumisia. Ideoita voi laittaa tulemaan hallitukselle sähköpostitse tai vaikka syyskokouksessa.

Tänäkin vuonna syyskokouksen yhteydessä tarjoillaan joululounas, käsitellään kerhon toiminnan kehittämistä

ja tulevia tapahtumia. Huolehdithan, että kerholla on tiedossa voimassa oleva sähköpostiosoitteesi, jotta kokouskutsu osaa perille. Osoitteen voi joko päivittää jäsenrekisteriin itse tai ilmoittaa sen muutettavaksi hallitukselle.

Jos hallitustoiminta kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua ehdolle hallitukseen. Hallitustoiminnan kautta pääsee vaikuttamaan kerhon toimintaan ja kehittämään sekä valtakunnallista että alueellista toimintaa, ehkä myös omaa aluettaan silmällä pitäen. Hallituksella on lähitulevaisuudessa uudistushommia, esim. jäsenrekisterin uudistus ja nykyisellään jäissä olevan kerhotuotekaupan uusiminen verkkokaupaksi.

Jutellaan näistä teemoista tarkemmin syyskokouksessa, nähdään siellä!

Terveisin Jukka Huovinen PS: Juttuja lehteen otetaan edelleen lämmöllä vastaan, kiitos kaikille tähänkin lehteen kirjoittaneille. Jokaisesta julkaistusta jutusta saa edelleen 20 euron lahjakortin Motonettiin.

Aineistoa kerholehteen Olisiko jutun juurta, muttei oikein uskallusta kirjoittaa?

Otahan vain rohkeasti kynä ja paperia tai nykyisiä kirjoitusvälineitä esiin ja juttua tulemaan.

Jutun kirjoittajat palkitaan!

Kerholehteen otetaan mielellään kerholaisten tarinoita. Aihepiiri voi olla hyvinkin laaja, kunhan se vain liittyy tavalla tai toisella Volvo -harrasteeseemme. Jos epäilet, etteivät possessiivisuffikset ja relatiivipronominit ole kohdallaan, niin unohda ne. Toimitukselle kelpaa juttusi sellaisena kuin sen olet kirjoittanut. Se oikoluetaan, eikä mahdollisista virheistä rangaista tai sidota häpeäpaaluun. Tärkeintä on se, mitä haluat meille kertoa.

Kerro meille itsestäsi, Volvo-historiastasi, tapahtumista ja sattumuksista Niksi-Pirkan vihjeitä tai mitä tahansa, mikä on jäänyt sinulle mieleen. Juttusi löytää varmasti lukijoita myös jäsenistä.

Lähetä tekstiä rohkeasti julkaistavaksi.

Jos meillä ei ole juttuja, ei ole lehteäkään, sillä se on meidän kaikkien yhteinen aikaansaannos ja ei kun kirjoittamaan!

Kerholehdessä julkaistaan jäsenistön kirjoittamia Volvo-aiheisia juttuja.

Materiaalin voi toimittaa sähköpostilla kerholehti@suomenvolvokerho.com Valokuvien tulee olla hyvälaatuisia ja mahdollisuuksien mukaan alkuperäiskokoisia, että laatu riittää lehteen.

Muistathan mainita tekstissä kirjoittajan ja kuvaajan nimet, myös kuvateksit otetaan kiitollisina vastaan!

HUOM! Kaikki aineisto on jäsenistön tuottamaa. Lähetä aineisto viimeistään 1.3. 2022 mennessä.

Jokaisesta lehdessä julkaistusta jutusta 20 € lahjakortti Motonettiin.

Sähköinen jäsenkirje Haluaisitko säästää luontoa ja yhdistyksen postikuluja?

Vietti 45

Sisällysluettelo: 4. Eetu-pellen Amazonit 8. Volvo 859 T-5R

Pitkä tie julisteautoksi 14. Hätäostoksen elvytys

ja outo ajokielto 18. Kotimaan matkailua koronakesinä 20. Kesän avausajelu

Karviaan ja Kurikkaan 22. Eka kerta: Kokoontumisajo 14.-15.8.2021 24. Volvo 353 Grp B EVO 1

outo ilmestys rallissa 30. Volvo-vauhtia valokuvissa 31. Kerhoillat

Kerro meille jos haluat jäsenkirjeen s-postiisi: hallitus@suomenvolvokerho.com

Onko osoitteesi muuttunut?

Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksista kerholle (postiosoite ja sähköpostiosoite).

Voit tehdä päivityksen myös kerhon nettisivuilla omilla tunnuksillasi tai lähettämällä tiedon hallitus@suomenvolvokerho.com

3

Eetu-Pellen AMAZONit, ensimmäinen ja nykyinen

Elettiin vuotta 1966, kun Eero Lehtinen osti ensimmäisen Volvonsa.

Se oli tietenkin Amazon - piilofarmari, jotka siihen aikaan olivat muotia verottajan ansiosta.

Tänään Eero eli Eetu-Pelle ajelee 21. Volvollaan ja kakkosautona (vai ykkösenä?) on turkoosi 2-ovinen Amazon.

4

u…

u Jatk

i Kerhossamme on 271 kpl Volvo Amazonia

5

Amazon lähes raatona ja tämän päivän loistossaan (alla).

Amazonin nykyinen omistaja Vesa Kauppinen ja sen ensimmäinen isäntä Eero Lehtinen tapasivat Perttelissä.

Missä farkku Amazoni on nyt?

Rupesin tutkimaan missä ensimmäinen Amazonini on nyt, löysin sen Perttelistä Vesa Kauppiselta. Soitin ja kerroin että ”Sinulla on minun Volvo”. Hän sanoi, ettei hän sitä myy, johon vastasin, etten sitä halua ostaakaan, koska olen sen jo kerran ostanut, mutta voisiko autoa tulla katsomaan?

Kävimme sitä katsomassa 6.10.2020 ja sain ajaa lenkin. Oli nostalgista! Siinä juttelimme autosta ja miten se on hänelle tullut. Jutellessa kävi ilmi, että hänellä on sama syntymäpäivä kuin minun vaimolla-

6

ni ja vihkimispäivä 17.5.1970 kellonaikaa myöten on sama! Aika uskomatonta.

Ensin pakettiauto Koska auton oli määrä tienata elantonsa, Amazon rekisteröitiin ensin pakettiautoksi, jolloin Tullilaitokselta pystyi hakemaan autoveron takaisinmaksua.

Joulukuun 21. päivänä 1966 päätös veron takaisinmaksusta leimattiin ja 7 303 mk ja 77 penniä palautettiin auton ostajalle.

Luonnollisesti toimenpiteestä piti maksaa leimaveroa 5 mk ja lisäleimasta vielä 6 mk lisää. Summa oli huomattava ottaen

Jutellessa kävi ilmi, että hänellä on sama syntymäpäivä kuin minun vaimollani ja vihkimispäivä 17.5.1970 kellonaikaa myöten on sama! Aika uskomatonta.

huomioon ostohinnan 20 210 mk ja sen vuoden teollisuustyöntekijän keskipalkan ilman lisiä ollessa hieman vajaat 4 mk/h!

Kolmen vuoden päästä tuli mahdolliseksi rekisteröidä pakettiauto takaisin henkilöautoksi ja niin myös tehtiin.

Aikansa palveltuaan Kartano myytiin eteenpäin seuraavan auton tieltä, kunnes vuosien päästä ensimmäisen auton vaiheet alkoivat kiinnostaa.

Historiakin selvisi Keskustelutuokion myötä auton historia selvisi muutamia aukkoja lukuunottamatta.

Lehtisen jälkeen Volvo oli jotenkin päätynyt Tampereelta Turkuun, mutta tarkempi tieto tästä vaiheesta on pimennossa.

Sieltä Volvo päätyi paraislaiselle yksityisyrittäjälle, joka osti sen noin vuonna

Eero Lehtisen nylyiset ajopelit sulassa sovussa, edustusautona V90 ja harrasteena tietenkin Amazon.

1975. Siksi noin vuonna, koska kun aikaa on kulunut muutama vuosikymmen, ei kai meistä kukaan voi enää muistaa tarkkaa vuotta? Volvo pysyi tässä suvussa pidempään seuraavan omistajan ollessa hänen poikansa, joka myi Amazonin siskonsa miehelle Saloon. Volvo vaihtoi omistajaa sukulaisten kesken siis kolmesti muutaman vuoden välein. Vuonna 1981 omistaja jälleen vaihtui, mutta auton kotipaikkana säilyi Salo, kunnes vuonna 1983 se vietiin liikkeeseen vaihdossa uudempaan Volvoon.

Tämän jälkeen omistaja vaihtui vielä kerran, ennen uutta paikkakuntaa, Muurlaa vielä samana vuonna. Tässä vaiheessa autoon maalattiin komeat vauhtiraidat ennen kuin silloinen omistaja otti auton pois rekisteristä vuonna 1988. Siitä alkoi pitkä seisonta, jota kesti seuraavat 19 vuotta. Siinä olikin sitten aikaa lepäillä ladossa. Vuonna 2007 omistaja jälleen vaihtui ja Volvo muutti tällä kertaa Pertteliin. Kunnostustyöt aloitettiin purkamisella, mutta kasausvaiheeseen asti projekti ei edennyt.

Omistajia on siis ollut aika liuta, nyt katsotaan kumpi loppuu ennen, Volvo vai kuski? ”Laittakaa meidät samaan kuoppaan!”

Nykyinen omistaja Vesa Kauppinen hankki projektikuntoisen Kartanon vuonna 2012 ja suoritti kunnostustyöt loppuun. Työtä onkin riittänyt, kun autosta purettiin lähes kaikki irtoava pois.

Nyt Eero ajelee jo 21 Volvollansa, joka on nimetty EEV-90:ksi, eli ”Eero Eetu V90 – malli”. Sen lisäksi hän omistaa kauniin turkoosin 2-ovisen Amazonin.

Paljon maanteitä nähnyt Kartano palautui entiseen loistoonsa ja kantaa jälleen alkuperäisiä mustia rekisteritunnuksiansa.

Jossakin mutkassa Amazon oli saanut kaameat magentanpunaiset viikset..

”Nykypäivää ei olisi ilman menneisyyttä ja ihminen ilman muistoja on rutiköyhä.” on yksi Eero ”Eetu” Lehtisen motoista. Moni muistaa hänet Eetu-Pellenä tai Ideaparkin pormestarina. Hänellä on yhä hallussaan Suomen ennätys pölynimurien ovelta ovelle myynnissä, uskomattomat 547 imuria yhden vuoden aikana!

Eero Lehtinen Eetu-Pelle

Eerolla on yhä hallussaan Suomen ennätys pölynimurien ovelta ovelle myynnissä, uskomattomat 547 imuria yhden vuoden aikana!

7

Pitkä tie julisteautoksi Vanhanaikaiseksi pilkatun ruotsalaisvalmistajan suunta muuttui 30 vuotta sitten. Keihäänkärkenä toimi uusi etuvetoinen 850-malli, jonka ikonisin versio oli kiivas ja keltainen.

i 8

Kerhossamme on 24 kpl Volvo 850:a

Juttu julkaistu MOOTTORI-lehden Klassikko-osiossa

VOLVO 850 T-5R VM. 1995 1990-luvulle tultaessa Volvon malleja pidettiin kaikkea muuta kuin ”ajajan autoina” – myös nuorekkuus vaikutti olevan göteborgilaisten tuotteista kaukana.

Volvolla oli vankka ja äänekäs kannattajajoukko, joka ei suostunut luopumaan ikääntyneestä 240-mallista, vaikka tarjolla oli huomattavasti modernimpia 700- ja 900-sarjan autoja samassa kokoluokassa.

Pinnan alla ruotsalaiset olivat kuitenkin jo pitkään haaveilleet uusien asiakaskuntien valtaamisesta. Jos 700-sarjalaisen suunnittelu oli ollut valmistajalle

taloudellisesti iso panostus, tuleva malli, Volvo 850 oli sitä koko Ruotsille – kaikkiaan auton on huhuttu kustantaneen valmistajalleen uskomattomat 15 miljardia kruunua.

Kyseessä oli kuningaskunnan siihenastisen teollisuushistorian mittavin rahallinen satsaus. Suurin osa summasta upposi toki varsinaisen auton kehitystyön sijaan muun muassa tehtaiden nykyaikaistamiseen.

Syynä valtaville kehityskuluille oli projektin laajuus ja pitkäkestoisuus. Volvon

Kiivas ja keltainen etuveto, Volvo 850 T-5R, Sportwagon ja Sedan.

aikomuksena ei ollut pelkästään uuden automallin kehittäminen vaan perustusten luominen koko valmistajan tulevaisuudelle. Näin myös lopulta tapahtui.

Lähtökohdista sai vuonna 1978 alkunsa Project Galaxy, jonka yhteydessä suunniteltiin kaksi etuvetoista ja poikittaismoottorista autoa. Näistä pienikokoisempi saatettiin valmiiksi ensimmäisenä – vuonna 1985 esitelty Volvo 480 ES sai kunnian olla kaikkien aikojen ensimmäinen etuvetoinen Volvo.

9

Farmari-Volvo muuttui Kartanosta Sportwagoniksi. 850-mallin farmarin mukana ilmestyivät kattoon asti ulottuvat takavalot, joista tulikin Volvon koko myöhemmän farkku-tuotannon tunnusmerkki.

Amazonin muotoilijalta Isojen perheautojen manttelinperijän kehittäminen jatkui. Auton voimanlähteeksi oli päätetty kehittää viisisylinterinen rivimoottori – taustalla olivat Volvon huonot kokemukset V-moottoreista ranskalaisyhteistyössä kehitetyn PRV-moottorin ajoilta.

sedankorinen Volvo 850 GLT esiteltiin yleisölle kesäkuussa 1991. Sukunäkö vanhempiin kanttimalleihin oli selvä: perusmuodoiltaan auto oli yhä laatikkomainen, mutta teräviä kulmia oli hieman pyöristelty. Edeltäjiinsä nähden auto oli suorastaan virtaviivainen, sillä ilmanvastuskerroin oli 0,32 – esimerkiksi 740-mallin vastaava arvo oli 0,41.

Etuvetorakenne vaati luonnollisesti sen, että moottori lepää konehuoneessa poikittain. Sen jälkeen ongelmaksi nousikin tilanpuute: vaihteistolle tilaa ei jäänyt kovin runsaasti. Alihankkijoilla ei ollut ratkaisua voiman välittäjäksi, joten Volvo kehitti itse moottorin kylkeen vaihteiston, jonka pituus saatiin nipistettyä alle 40 senttimetriin.

850:n esittelyssä käytettiin mainoslausetta ’’dynaaminen auto neljällä uniikilla keksinnöllä’’. Nämä olivat poikittainen viitoskone, itsesäätyvä etuturvavyö, Deltalink -taka-akselisto ja SIPS-sivutörmäyssuoja. Myöhemmin mallisukupolven aikana SIPS-järjestelmää täydennettiin istuimiin sijoitetuilla sivuturvatyynyillä.

Myös ajamisen hauskuuteen haluttiin panostaa, jopa siinä määrin, että ajettavuuden kehittämiseen perustettiin oma tiiminsä.

Lanseerausvaiheessa moottorista oli tarjolla vain yksi versio: neliventtiilitekniikalla toteutettu 170-hevosvoimainen. Pian mallisto täydentyi 140-heppaisella GLE:llä, jossa käytettiin kahta venttiiliä per sylinteri. Eräissä maissa autoon oli tarjolla myös kaksilitrainen moottori, mikäli autoverotus oli asetettu suurempia koneita vastaan.

Auton ulkomuodostakin väännettiin pitkään. Tarinan mukaan alkuperäiset kaksi prototyyppiä tai edes niiden pohjalta tehty kompromissiehdotus eivät miellyttäneet tuolloista päämuotoilijaa Jan Wilsgaardia, joka otti ohjat omiin käsiinsä ja kehitti italialaisen Carrozzeria Cogglia Torinon kanssa uuden prototyypin. Näin Volvo 850:stä tuli samalla mm. Amazonin, Pyhimyksen ja 200-sarjalaiset piirtäneen Wilsgaardin viimeinen luomus ruotsalaisvalmistajan leivissä ennen eläkkeelle jäämistään.

Sittenkin aerodynaaminen Kolmentoista vuoden kehittämisen jälkeen auto oli vihdoin valmis, ja 10

850 sai lämpimän vastaanoton – ehkä lämpimämmän kuin yksikään Volvo uutena. Olihan ruotsalaisvalmistajalla vihdoin tuotannossa malli, joka tarjosi tehonsa mukaiset ajo-ominaisuudet.

Hyvästit kartanoille Farmarimalli, joka on kiinteä osa ison Volvon olemusta, tuli saataville kaksi vuotta porrasperää myöhemmin.

Silmiinpistävintä olivat kattoon asti

ulottuvat takavalopaneelit, joista tuli tunnusomainen farkku-Volvojen elementti.

Turvallisuudesta tunnettu valmistaja oli löytänyt tähänkin syyn – korkeammat takavalot näkyisivät todennäköisemmin takana ajavan auton lasien läpi seuraavallekin autoilijalle.

Nuorekkuus näkyi paitsi auton ulkonäössä, myös markkinoinnissa – tästä lähtien pitkäkattoisia Volvoja kutsuttaisiin kartanoautojen sijaan Sportswagoneiksi.

Sporttisesta ilmeestä huolimatta Volvo ei ollut unohtanut sitä tärkeintä, eli käytännöllisyyttä. Sisätilat olivat erinomaiset, ja tavaratila veti perusmuodossaan hurjat

Kuljettajan työhuone on selkeä ja mukava, jopa ylellinen.

Ajotuntuma seuraa ilmeen antamaa osviittaa.

Mukavuutta lisää tumma nahka-amarettaverhoilu, jota on käytetty ainoastaan T-5R-mallissa. Autojen nykyinen omistaja Jouni Jokinen on kunnostanut kuljettajien jakkarat sovittamalla niihin ostamiensa vänkärin istuimien verhoilut.

800 litraa. Jos tämäkään ei riittänyt, lisätilaa sai kaatamalla penkit, minkä jälkeen autoon mahtui vähintään omaisuus.

Uusia innovaatioita tuotiin myös tavaratilan puolelle, esimerkiksi takaistuimen selkänojasta esiin rullautuva kaksiosainen suojaverkko matkustamon ja tavaratilan väliin. Edeltäjämallien tapaan peräkonttiin oli myös mahdollista saada kaksi istuinpaikkaa lisää.

Jotain odottamatonta Vuonna 1993 esiteltiin myös malliston tehokkain versio, 225-hevosvoimainen Volvo 850 Turbo, jonka moottorin iskutilavuutta oli pienennetty 2,3 litraan suuremman vesitilan mahdollistamiseksi.

Seuraavana vuonna Geneven autonäyttelyssä Volvon osastolla nähtiin kuitenkin jotain, mikä vei göteborgilaisvalmistajan vielä kauemmas pappamaisesta maineestaan: tuorein huippumalli kantoi nimeä 850 T-5R. Etuvetoinen perheauto oli verhottu erikoiseen haaleankeltaiseen väriin ja ökyyn nahkasisustaan. Alla olivat 17-tuumaiset Titan-vanteet siihen aikaan erittäin matalalla 225/45 R17 -rengastuksella. Kyseessä oli voimakkain Volvo-henkilöauto ikinä: tehoa oli nyt tarjolla 240 hevosvoimaa ja vääntömomenttia 330 newtonmetriä.

850 Sportwagon osoittautui varsin aerodynaamiseksi ja ajettavaksi kulkupeliksi.

Valmistaja lupasi T5-R:n kiihtyvän manuaalivaihteisena nollasta sataan alle 7 sekunnissa ja huippunopeus oli saksalaiskilpailijoiden tapaan rajoitettu 250 kilometriin tunnissa. Vastaavasti jousitusta oli luonnollisesti muokattu urheilullisemmaksi.

11

Moottoritila on siistissä, muttei aivan alkuperäiskunnossa.

Esimerkiksi kuvan sinisten letkujen edeltäjät ovat olleet mustat.

Erikoismallin saattoi valita niin porrasperäisenä kuin Sportswagoninakin. Alkujaan T-5R:ää oli tarkoitus valmistaa vain parituhatta kappaletta, mutta yllättävän kysynnän myötä autoa päädyttiin tekemään kaikkiaan noin 7 000 yksilön verran. Värivaihtoehtona silmiin pistävän keltaisen lisäksi oli konservatiivisempi musta, ja viimeiset yksilöt tulivat linjalta ulos oliivinvihreinä.

Seinälle kelpaava Kiteytettynä T-5R oli ensimmäinen Volvo, joka saattoi löytyä autoista innostuneiden lasten ja nuorten seinältä julisteeseen painettuna.

Vaikka Volvon historiasta löytyy lukuisia hienoja malleja, on vaikea kuvitella, että mikään muu valmistajan tuotteista pystyisi aiheuttamaan samanlaista sormien syyhyämistä kuin allekirjoittanut koki toukokuisena kesäpäivänä matkalla kohti Ylöjärvellä sijaitsevia T-5R-yksilöitä.

Kyllä, luitte oikein – yksilöitä monikossa.

Suomeen tuotiin uutena 62 kappaletta T-5R:ää, joista 34 keltaisina. Näistä kaksi, yksi porrasperä ja yksi farmari, löytyy tätä nykyä pitkän linjan volvoilija Jouni Jokisen tallista.

Kun Jokiselta kysyy, miksi hänellä on hallussaan kaksi tällaista klassikkoa, vastaus on tyyni: – Myin kolmannen pois jokin aika sitten.

Sportswagonin Jokinen on omistanut jo kymmenisen vuoden ajan. Ostohetkel-

12

T-5R:ssä esitellyt Titan-vanteet (17”) ovat kuumaa kamaa etuveto-Volvoja harrastavien keskuudessa.

lä autosta oli purettu tekniikka irti, sillä kiertokanki oli päättänyt tulla kurkistamaan, miltä maailma lohkon ulkopuolella näyttää.

Vieressä komeileva porrasperäinen malli on sen sijaan varsin tuore hankinta, mutta ostopäätöksen Jokinen kertoo tehneensä jo kauan sitten. Huomion autossa herätti sen rekisteritunnus GUL-5, sillä etenkin Ruotsissa malli kantaa väristään juontuvaa lempinimeä T-Gul. – Näin auton ensimmäisen kerran Tampereella vuonna 1998, ja rekisterikilpi kiinnitti huomioni. Tein jo silloin päätöksen, että tuo kyseinen yksilö on joskus saatava, Jokinen muistelee.

Muutama vuosi sitten GUL-5 tuli kuin tulikin myyntiin, mutta melkoisen karussa kunnossa. Auto oli seissyt ruostumassa männyn alla ja ollut muutenkin huonolla pidolla: jos jotain huoltoja oli tehty, nekin mahdollisimman halvalla ja pienissä määrin.

Moottoriin sen sijaan oli työnnetty rahaa senkin edestä – dynolapun mukaan tehoa oli ollut parhaimmillaan 351 hevosvoimaa.

Kova kunnostustyö on tuottanut tulosta.

Molemmat yli 400 000 kilometriä rullatut T-Gulit näyttävät kuin uusilta, niin ulkoa kuin sisältäkin. Tämä on vaatinut muun muassa voimalinjan osia, peltiä, maalia, kuljettajan istuimien verhoilua ja ennen kaikkea harrastajan pieteettiä ja osaamista.

Lämpöjä nostattavaa Kuljettajan istuimelle asetuttuminen muistuttaa heti siitä, että ruotsalaiset olivat 1990-luvulla ergonomiassa ehdottomasti maailman kärkeä. Tumma jalopuukoristeltu sisustus tuntuu ja näyttää yhä laadukkaalta. Penkki on samaan aikaan tukeva ja pehmeä. Reisitukeakin löytyy pidemmillekin takuulla tarpeeksi, kiitos kallistuvan istuinosan.

Sopiva ajoasento löytyy nopeasti. Avaimen kääntämisestä seuraa komea parittoman sylinterimäärän sinfonia. Lähdemme ajamaan molemmilla autoilla hiljalleen kohti kuvauspaikkaa.

Rauhallisessa ajossa moottori tuntuu hämmentävän nykyaikaiselta. Se vääntää nätisti aivan alakierroksilta lähtien, joten arkiajossa konetta ei tarvitse rääkätä.

Perusmallia jäykempi alusta tuntuu kuopissakin suorastaan mukavuuspainotteiselta. Kolahteluita ei kuulu eikä töyssyjä tarvitse erityisesti varoa, niin kauan kuin maavara riittää pitämään puskurin alareunan irti tienpinnasta.

Sopivan kuvauspaikan tienoilla koemme pienen takaiskun, sillä porrasperäisen yksilön jäähdytysnesteen lämpötila alkaa kohota – syynä on flekti, joka kieltäytyy pyörimästä. Pikaisella tarkastuksella sulakkeet tuntuvat olevan kunnossa, joten auto päätetään siirtää takaisin omistajan pihaan – onneksi autoja tosiaan on kaksi! Myöhemmin syyksi paljastui lohkon

kyljestä irronnut flektin maadoitusjohto, mutta tuossa vaiheessa olimme jo tekemässä lähtöä kotiin päin. Tämän vuoksi yhteiskuvat autoista jäivät vähiin.

Teillemme täydellinen Sportswagon on kuitenkin se, mikä herätti meissä etukäteen enemmän mielenkiintoa. Onneksi se toimii kuin unelma.

Volvo asetti suunnitteluvaiheessa neljä osa-aluetta, joissa uuden viitosmoottorin tuli pärjätä: päästöt, taloudellisuus, suorituskyky ja ajamisen hauskuus. Nykypäivänä näistä viimeisin tuntuu ehdottomasti selvimpänä.

Kun kaasua painaa syvempään, vetoa tuntuu olevan loputtomiin. Lisää mekaanista tuntua ajamiseen tuovat vaihdekepin pitkät siirtymät lovesta toiseen. Imuja pakoäänien yhdistelmä – joka ei tule keinotekoisesti kauttimien kautta kuten nykyautoissa – nostattaa hymyn huulille yhä uudestaan ja uudestaan.

Kiihdytyksissä rattiin välittyy pientä vetelyä, joka muistuttaa kaiken väännön ohjautuvan etupyörille. Nykymittapuulla kapeahkossa Volvossa vauhti tuntuu voimakkaammin kuin leveissä ja topatuissa nykyautoissa. Tämä mahdollistaa autosta nauttimisen nopeusrajoitusten puitteissa – ominaisuus, mikä on monista uusista perhesporteista kadonnut.

850 T-5R ei osoita ripeässäkään ajossa merkkejä yli- tai aliohjautumisesta, vaan suuresta koostaan huolimatta auto menee ketterästi minne pyydetään. Toki tilanne voisi olla toinen, jos autoa ryhdyttäisiin repimään äärirajoille, mutta harva niin haluaa tällaisella klassikolla enää tehdäkään.

Mitä enemmän keltaisella sleeperillä ajaa, sitä selvemmin sen skandinaavisuus tuntuu ratin takana. Ruotsin olosuhteissa on luonnollisesti paljon samaa kuin Suomessa, joten T-5R tuntuu täydelliseltä sporttiautolta meikäläisillekin teille.

Ilta-auringon tehdessä tuloaan tuntuu haikealta palauttaa auto omistajalleen.

Vaikka autotoimittajan työssä pääsee ajamaan jos jonkinlaisia kulkupelejä, tuntuu 850:n tehoversion jälkeen entistäkin selvemmältä, ettei tällaisia autoja enää tehdä.

Teksti ja kuvat Eetu Kokkonen

Kartano-Volvolla kilparadoille BRITTIEN vakioautojen ratasarja BTCC oli 1990-luvulla kovassa huudossa.

Sarja tunnettiin yhtenä viihdyttävimmistä moottoriurheiluluokista: ohituksia nähtiin tuon tuosta eikä kontaktejakaan pelätty. Kaiken lisäksi autot olivat ulkonäöltään hyvin lähellä myynnissä olevia siviilimalleja, minkä ansiosta tavallisilla perheautoilla ajavien oli helppo samaistua radalla pyöriviin kilpureihin.

Vuoden 1994 avauskilpailun aikaan moni katsoja joutui varmasti hieraisemaan silmiään, sillä Tom Walkinshawin pyörittämä TWR-talli oli tuonut viivalle kaksi kasipätkä-Volvoa. Ei tässä vielä mitään, mutta autot olivat farmarikorisia!

Volvo oli testannut molempien korimalliensa soveltumista kilpakäyttöön ja todennut, ettei niiden välillä ollut nopeudessa merkittäviä eroja. Sportswagonin painonjakauma oli porrasperäistä epäedullisempi, mutta aerodynamiikka hieman parempi. Sportwagon valittiin lopulta aihioksi markkinointisyistä: mikä olisikaan ollut parempi keino osoittaa, että käytännöllisen kokoisella farmariautollakin voi pitää hauskaa?

Kartanokilpurin voimanlähde oli 850 Turbon 2,3-litraisesta moottorista muokattu kaksilitrainen vapaasti hen-

gittävä, joka tuotti tehoa noin 290 hv.

Voima ohjattiin etupyörille kuusipykäläisen sekventaalivaihteiston kautta. Painoa autolle jäi 975 kg.

Eikä farmarikori ollut 850:n kilpaversion ainoa erikoisuus, vaan TWR:n autoissa käytettiin ainoana koko sarjassa katalysaattoreita! Muutamaa vuotta myöhemmin katteja edellytettiinkin jo sarjan säännöissäkin.

Yhtään voittoa Sportswagonilla ei sen yhden vuoden mittaisen kilpauran aikana saavutettu, mutta auto jäi eittämättä jokaisen sarjaa seuranneen mieleen – onpa kyseinen erikoisuus tullut nyky-äänkin vastaan supermarkettien hyllyillä pikkuauton hahmossa.

Vuodelle 1995 kansainvälinen autoliitto FIA muutti aerodynamiikkasääntöjä niin, ettei farmarimallilla kilpailemisessa ollut enää järkeä. Volvo siirtyi muiden tapaan käyttämään sedan-koria, ja varsin menestyksekkäästi. Kyseisellä kaudella Rickard Rydell valloitti 25 kisassa ällistyttävät 13 paalupaikkaa. Voittoja auto keräsi viisi kappaletta.

Juttu julkaistu MOOTTORI-lehden Klassikko-osiossa 13

elvytystä ja outo ajokielto Hätäostoksen

Lohkonsa halkaisseen vanhan palvelijan tilalle piti ostaa äkkiä jotain. Ei ikinä enää tätä mallia, raivosin. Ja ostin heti samanlaisen Volvon alle tonnilla, sillä ajoa ja kuljetuksia oli odottamassa ja tämä surkimus oli kuitenkin katsastettu kolme viikkoa sitten. Melko hyvä ostos, mutta…

Etuvetoinen neliveto V70 Cross Country lirutteli nesteitä pihaan ”enenevässä määrin”, kuten poliitikot sanovat. Tuttu Volvo-korjaamo totesi, että lohko on hyvässä halkeamisvauhdissa. Siisti ja ruosteeton ajokaveri jäi romuttamon pihaan ja minä melkein itkin.

Päätin, että ikinä en osta enää V70-mallia vaan kunnon ruottalaisen 900-tyypin, joita minulla on ollut käytettyinä jo neljä.

Mutta luvatut ajot, matkat ja kuljetukset painoivat päälle. Aloin selailla netistä taas 70-malleja. Auto oli tuttu, korjaamo oli tuttu ja hyviä rengaskertoja vanteilla löytyi tallin nurkasta.

Olin jo vähällä lähteä Joensuuhun junalla 1600 euroa lompakossa, mutta sitten aloin jänistää. Samalla tuli myyntiin 100 kilometrin päässä kyllästyttävän harmaa farmari runsaalla tonnilla. Ei se häävi ollut, mutta katsastettu ihan äskettäin ja hintakin putosi 950 euroon.

Sillä minä hurruuttelin kotiin, enkä edes tajunnut, että olin tehnyt pikakaupat ihan oudosta autosta. Malli oli 1999 – vaikkakin myyjän mukaan 2000. Suorasivuinen Mk I. Pelkäsin ja vihasin tuota autoa. Taas harmaa – jo viides minulla. Taka- ja sivuikkunat oli teipattu tökerösti tummiksi.

Peruuttaminen oli pirullista, enkä kuljettanut varastettua tavaraa, joten tummia ikkunoita ei olisi tarvinnut.

Renkaina olivat 16 tuuman hopeavanteilla matalaprofiiliset kumit. Yhdistelmä täristi joka montussa ja kiemurteli tien kuvioiden mukaan. Lisäksi kumien ulkoreunat oli kaahattu sileiksi. Talvirenkaat olivat pätevän näköiset ostopäivänä, mutta tarkemmin katsottuna sivuista halkeilleet. Rengasliike veikkasi syyksi vuosien varastointia auringossa parvekkeella.

Ostin siis tilalle käytetyn Nokia/Michelin -sekoituksen normaalimitoilla ja hyvin ne hankeen ja jäähän purivat. Kesärenkaiksi hankin vakiokokoiset serbialaiset halparenkaat. Ne ovat hyvät! Kuvio tarraa tiehen myös sateella ja soralla eikä rengas vetele mihinkään suuntaan.

Liikkuva ravintola Vannoin, ettei tämä kulkine jää taloon.

Hetikohta ostan oikean auton.

Päätökselle antoi pontta se, että kolmen ajopäivän kuluttua jouduin hitsauttamaan pakoputken, kun ääni kävi vähän liian möreäksi. Öljyä tiputteli ja käsijarru oli täysin voimaton.

Siisti ja ruosteeton ajokaveri jäi romuttamon pihaan ja minä melkein itkin.

14

Onkohan tätä oikeasti katsastettu, mietin. Merkintä oli kuitenkin virallinen. Vaikka olen minä aikaisemminkin huomannut, että autokauppias ja katsastushenkilö ovat kalakavereita ja minulle myytiin eilen leimattu jaappanilainen, joka tarvitsi heti jarruremontin.

i Kerhossamme on 77 kpl Volvo V70:a

Välirahalla laittaisit nykyisen auton kuntoon ja se on kuitenkin Volvo!

Kun toisena omistuspäivänä jarrutin reippaasti, etulattialle pyöri kuskin penkin alta muovipullollinen Lidlin tarjouslimsaa. Ja puolet oli vielä juomatta!

Olikohan tämä sittenkin kannattava kauppa? Penkkien alta ja välistä ja etupenkkien selkänojien takataskuista löytyi haisevia ja niljakkaita hampurilaispapereita ja nippu wunderbaumeja.

Tarkemmin katsellen auton verhoilussa, kojetaulussa ja keskikonsolissa oli tahmeita tahroja ja tarkkanenäisen koululaisen mukaan koko auto haisi grillikioskin jätesäiliöltä.

Ohjauspyörä oli niin tahmea, että ostin Biltemasta rattisuojuksen. Etuistuinten verhoilussa oli paljon läiskiä ja sotkuja.

Hankin molemmille penkeille puutarhatuolin istuinpehmusteen.

Syksyn, talven ja kevään ajoin autolla kauhuissani kolinoita kuunnellen ja hampurilaisrasvoja haistellen.

Toukokuussa sain tarpeekseni. Jakopään hihnasta ei ole edes perimätietoa, konepellissä ja kyljissä on pieniä kolhuja ja hankaumia, ruostetta näkyi takaluukussa ja oviaukon kynnyskotelossa, mustat lasit ovat törkeät. Halpahallin radio toimii mitenkuten, eikä säätimissä ole edes tekstiä niiden tarkoituksesta. Lukitus toimii vain avaimella. Kauko-ohjainta käytettäessä ajokki alkaa huudella ja tööttäillä omia aikojaan.

Nyt gangsteriauto ja liikkuva roskapönttö lähtee!

Kahdeksastoista auto minulla ja ensimmäinen, jota inhoan. Kuolasin autoliik-

keessä farmari-Passatin ympärillä.

Automyyjä kyllä olisi tehnyt kauppoja, mutta varoitteli viisaasti: Sun autosi on remonttia vailla ja katsastus edessä.

Emme siis hyvitä siitä paljoakaan. Välirahalla laittaisit nykyisen auton kuntoon ja se on kuitenkin Volvo! Koeajossa myyjä huomasi, että auto on huonosti kohdeltu, mutta peruskunnoltaan jämerä.

Olin hämmentynyt. Reilu automyyjä ja järkipuhetta! Mietin pitkään – ainakin kuusi sekuntia – ja päätin luopua kaupasta. Öljy- ja nestevuodot hoituivat kohtuuhinnoin ja jakopään hihna ynnä vesipumppu ja tilpehöörit uusittiin 410 eurolla. Kesällä reissailin paljon ja auto toimi nätisti.

Tulihan siitä ajokelpoinen rutiiniremonttien ja sinapin siivoamisen jälkeen.

Lain mukaan auto on jumalattoman vaarallinen. Käsijarru ei toimi.

15

Ajokielto yllätti Syyskesästä koitti totuuden hetki. Katsastan auton. Jos tulee paljon remonttia, hävitän sen tai teen siitä venelaiturin. Jaa, mutta jakohihnaan ja korjauksiin on satsattu ja renkaat ovat hyvät. Ylileveät ja -suuret edelliset kesäpyörät myyn jollekin tatuoidulle nuorelle, jolla on lippa niskassa.

Menin katsastukseen kuin mestauspaikalle tai ulosottomiehen luokse. Pakoputken paikkaus, käsijarrun hervottomuus, tuulilasin halkeama, päästötesti, ruosteviat, lepsu virtalukko, vanhat iskarit, silmäpuolet sumuvalot ja muut kamaluudet kummittelivat päässäni.

Olin ulkona vastassa, ettei katsastaja huutele auton vikoja kaikkien kuullen. Raidetangon pää hölskyy (no se ei ole ihme vanhassa autossa), öljyvuoto (sehän piti olla korjattu, eikä tallin lattialla ole läikkiä).

Mutta käsijarrua ei ole ollenkaan (sen kyllä tiesin, korjataan kuntoon).

Katsastaja jatkoi tuomitsevalla äänellä: ”Minä laitoin tuohon tuulilasiin lapun, jossa lukee että ajokielto. Jos auton jarrulaite ei toimi, tulee ajokielto. Saatte luvan siirtää auton tänään korjaamolle tai kotiin, kun annatte tarkan osoitteen.” ”Mutta sehän on käsijarru. En käytä sitä ikinä, eikä sitä ajossa tarvita. Kytkin pitää auton paikallaan ja tässä automaatissa on lukitseva P-asento”, yritin minä sössöttää.

Laki on laki.

Hra Katsastus lätkäisi söpön punaisen tarran tuulilasin alareunaan kuskin leuan alle, että vastaan tuleva poliisiauto sen varmasti huomaa.

Olin hämmästynyt, yllättynyt, järkyttynyt, halolla päähän lyöty ja lääkärien kielellä akuutin traumatilanteen kokenut mies.

Miten helvetissä voidaan kieltää ajaminen seisontajarrun vian takia!

Samaan aikaan sähköpotkulaudoilla saa ajaa kännissä, pääkaupungin pääkadulla saa istua ilmastonmuutoksen takia, kaaharit riehuvat liikenteessä, joka toinen

16

Ajokielto tuulilasiin! Tämä tarra laittoi suomalaisen äijän oikeustajun lujille. käyttää puhelinta ajaessaan, EU nostaa viitekorkoa, omaishoitajien tuki on naurettavan pieni ja visvasyylä vaivaa eteläistä Zimbabwea!

Ajokielto on epäjohdonmukainen ja keinotekoinen. Määrättäköön mieluummin halkopakko. Autossa pitää olla kaksi halkoa pönkäksi pyörän eteen ja taakse.

Siinä sulle seisontajarrua. EU perustakoon monikansallisen parlamentaarisen työryhmän miettimään, mikä pitäisi olla jarruhalon halkaisija ja onko raudus- vai hieskoivu parempi…

Jos auton paikallaan pysyminen on vaara, niin miksi se tuomitaan pysymään paikallaan?

Ajoinpas kuitenkin Sain kirjallisen luvan siirtää auton korjaamon pihaan. Vein sen kuitenkin kotitalliin ja päästelin ajomatkalla kirosanoja ynnä muita alatyylisiä ilmaisuja. Heti matkalla irrotin punaisen ajokieltoteipin ikkunasta vain siksi, että: a) tuomio oli typerä ja kohtuuton ja b) irrottaminen oli ankarasti kielletty.

Jotenkin tuli katsastuksesta mieleen lakitermi ”hätävarjelun liioittelu”.

Varmistin viranomaissivuilta netistä, että ajokielto on laillinen. Moni muukin oli hämmästellyt samaa pöljyyttä. Päätin, että ajan autolla ilman lupaa. Noin tyhmää kieltoa ei tarvitse noudattaa. Talliin

Mutta sehän on käsijarru. En käytä sitä ikinä, eikä sitä ajossa tarvita.

Kytkin pitää auton paikallaan ja tässä automaatissa on lukitseva P-asento.

se kuitenkin jäi. Vai jäikö, en oikein muista…

Seuraavana päivänä oli pahin viha ja järkytys kärsitty ja kurkkuni kipeä kiroilusta.

Toiseksi paras tuttava jo kehotteli menemään koronatestiin, kun kurkku kuulostaa yhtäkkiä noin käheältä ja olen hiton äkäinen.

Autokorjaamo järjestyi heti kahden viikon päähän, kurkku parani itsestään.

Yritin hakea asian valoisia puolia, kuten jokaisen hirressä roikkuvan tai anoppia vierailulle hakevan tulee tehdä. Löydetyt viat ovat tavanomaisia vanhalle autolle.

Pahempaakin olisi voinut ilmaantua. Ehkä minä kuitenkin ostin halvalla kelvollisen kulkuneuvon.

Automyyjä oli oikeassa. Jospa Volvo pitäisi vähitellen hyväksyä kaveriksi ja alkaa luottaa siihen, kun hampurilaislöyhkä on hälvennyt ja alan tottua sen resuiseen ulkomuotoon. Saatan jopa viedä sen ulkopesuun.

Halpa auto tulee kalliiksi, sanoi isäukko ja oli oikeassa. Tämä hätäostos saa jäädä taloon. Korjauskohteet ovat olleet aitoja vanhan auton vikoja. Mutta käsijarrua pitää käyttää tai muuten jumpata, ettei se jumitu uudelleen. Seisontajarru on EU:n lainlaatijan erityissuojelukohde.

Ulkonaliikkumiskieltoon määrätty auto ei rullannut vankeusaikana ovien läpi pihalle, vaikka seisontajarru ei toiminutkaan. Ei se ollut muutenkaan vaaraksi, sillä kuski yleensä ymmärtää, ettei käsijarruvikaista ajokkia pysäköidä jyrkkään mäkeen tai kallionkielekkeelle.

Ajokiellosta oli järki kaukana ja juridiset perusteet hukassa.

Jarmo Vuorinen

Volvo -kevätrompetori Tule ja tuo kaverisikin.

Grilli ja pannu kuumana Pirkanmaan V-palvelun pihalla Sorvajärventie 416, 34110 Lakiala 21.5.2022 klo 9.00–16.00, Tervetuloa!

Myy itsellesi tarpeetonta Volvo-tavaraa ja hanki vielä tarpeettomampaa tilalle!

Lisätiedot: Jouni Jokinen 0400 472321 jouni.jokinen@v-palvelu.fi

Yrittäjä!

Osuuko yrityksesi kohderyhmään Volvo-henkinen autoileva kansanosa?

Olisiko tässä paikka Sinun yrityksellesi?

Seuraava Volvo Vietti 46 ilmestyy keväällä 2022

Varaa ilmoitustilasi nyt!

Ilmoitushinnat: 1/4 sivu (90x123) 125€ 1/2 sivu (A5 vaaka) 200€ 1/1 sivu (A4) 300€ Takakansi (A4) 400€ (Hinnat painovalmiille aineistolle)

Varaukset ja lisätiedot: hallitus@suomenvolvokerho.com Valmis ilmoitusaineisto: PDF (300dpi + bleed 3mm) Ilmoitusvalmistus/kysy lisää: ArtRuska Oy /p. 040 515 2868 ville.ruuska@artruska.fi 17

Volvo L 202 vm. 1949 ambulanssi Vehoniemen Automuseossa. Olavi Sallinen entisöintipalkinnon voittaja.

Kotimaan matkailua koronakesinä Koronapandemia on rajoittanut matkailua, mutta nokkela keksii keinot; nyt on ollut oiva tilaisuus tutustua kotimaahan ja sen nähtävyyksiin. Antero Lähteenmäen kuvat todistavat, että Volvo-harrastajalle löytyy kotimaasta aarteita.

18

Volvo PV 52 vm. 1938. Kuvattu Lahdessa Classic Motor Shown harrasteajoneuvoparkissa.

Volvo 445 pakettiauto vm.1957-60. Postimuseon kokoelmista.

Kuvattu Tamcollect-postimerkkinäyttelyssä 2018 Volvo B22 vm.1937 Someron linjan linja-auto Turku-Helsinki linjalta. 6-syl, 4385 cc 90 hv Autokori Oy Turku. Omistaja Esko Penttilä. Kuvattu Mobiliassa 2018.

Volvo LV 70 vm. 1933 Postilinja-auto Postimuseon kokoelmista.

19 6-syl 4087 cc, 75 hv. Oy Autokorirakenne. Kuvattu Mobiliassa 2018

Kesän avausajelu Karviaan ja Kurikkaan

Juhannuksen alla kokoontui parikymmentä autokuntaa Karviaan, Anne Mattilan taidekahvilaan.

Useimmat muistanevat Mattilan tangokuningattarena, mutta nykyään tämä maalaa ja emännöi siis taidekahvilaansa.

Puolivirallisen kokoontumisen organisoivat Heikki Huhdanpää sekä Arto Koskela, Heikillähän on juuria Karviassa.

Pohjanmaan väkeä oli mukavaa tavata, kun ei muuten tule juuri oltua sikäläisten kanssa tekemisissä.

Kahvilalle kertyi väkeä ja kalustoa Pirkanmaalta, Satakunnasta sekä Pohjanmaalta, sijaintihan sopi kaikille.

Mattila esitteli kahvilaansa ja taidettaan.

Laulua emme saaneet kuulla, mutta seinältä löytyi toki kokoelma kultalevyjä.

Taidetta oli useammassa tilassa ja lisäksi aluetta kiertää erillinen taidepolku. Kahvilatuotteiden lisäksi myynnissä oli luonnollisesti taidetta eri muodoissaan.

Itselleni kokoontuminen oli samalla syksyllä hankitun 444:n ”ensiesittely” kerhon väelle, joten kurvailin paikalle rinta rottingilla. Muuten kalusto koostui enimmäkseen kulmikkaammista malleista, jotka toki ovat yhtälailla mielenkiintoisia.

20

Ohjelma alkoi yhteiskalakeitolla, jota säestettiin erinomaisella leivällä.

Taiteen parista siirryimme Kurikan puolelle Ilvesjoelle Pramian viinatehtaalle, ja

erityisesti tehtaan myymälään, jonka yhteydessä toimi myös kahvila, josta saattoi toki ostaa maistiaisia.

Tällä kerralla ostokset painotuivat ”Take Away” -juomiin, joita myytiin enimmäkseen 1/3 litran pulloina. Mehän olimme juuri juoneet kahvit. Tarjolla oli niin alkoholittomia kuin alkoholillisia juomia jokaiseen makuun.

Jos liikutte kulmilla, niin käykää ihmeessä. Ei noista jokaviikkoisiksi kohteiksi ole, mutta itse kyllä aion pistäytyä toistekin.

Erityisesti Mattilan kahvila sopii viikonloppuajelun taukopaikaksi.

Jussi Heervä

Taiteen parista siirryimme Kurikan puolelle Ilvesjoelle Pramian viinatehtaalle, ja erityisesti tehtaan myymälään, jonka yhteydessä toimi myös kahvila, josta saattoi toki ostaa maistiaisia.

Iäkkäämpi ajokalusto oli hakeutunut taidekahvilan seinän viereen ja oven suuhun, jotta jokainen huomaisia ja osaisi kunnioittaa vuosien tuomaa arvokkuutta.

21

Eka kerta

Suomen Volvo-kerhon kokoontumisajo 14.-15.8.2021 Keski-Suomessa

Sanotaan että eka kerta on aina mieleenpainuvin.

Olipa kyseessä sitten metsästyksestä, ulkomaan matkasta, rallista tai...

Suomen Volvo-kerhon kokoontumisesta.

Puolitoista vuotta sitten, lupasin ekosen maurille ja eetulle osallistuvani kerhon vuosittaiseen kokoontumisajoon, joka järjestettäisiin keski-suomessa. Lupasin myös autella järjestelyissä kun viime kesän kokoontuminen peruuntui, järjestelyt siirtyivät tälle vuodelle. Ennen kokoontumista ekoset olivat jo hoitaneet paljon pieniä järjestelyyn liittyviä asioita. Eetun kanssa olimme miettineet alueen tiestöltä sopivan tuntuisen reitin ja kun Keski-Suomessa ollaan, Eetu teki reitistä rallihenkisen tiekirjan.

Perjantaina ajelimme aikaisin Saarijärvelle, jossa Ahvenlammen leirintäalueen majoitustiloja oli varattu kerholaisten käyttöön. Iltaohjelmassa oli majoittuminen ja vapaamuotoinen kokoontuminen iltapalan merkeissä sekä lipunnosto, lipputangon puuttumisesta huolimatta. Keskisuomalaiset jykevät hongat täyttivät tuon tarpeen loistavasti. Vahvaa tekoa, kuten kerhon autotkin.

Lauantaiaamu aukeni hiemaan harmaana ja tuulisena. Ajoreitin kaksi ensimmäistä rastia oli järjestetty leirintäalueen pihamaalle. Jo ilmeisen perinteinen osien tunnistusrasti ja pienimuotoinen taitoajorasti, jossa lopuksi liikenneturvallisuuteen liittyvä tehtävä.

Apuna rastilla oli Huovisen Petri ja Jussi Ala-Ilomäki. Taitoajosta päätimme karsia maininnan ajanotosta ihan turvallisuussyistä. Kaikki selvisivät rastit kunnialla, eikä vaaratilanteita tai vaurioita tullut.

Reitti oli muodostunut hieman haastavaksi siksi, kun Keski-Suomi risteilee täynnä pieniä ajansaatossa muodostuneita teitä taloilta ja kylistä toiseen.

Tästä syystä tiekirjan huolellinen noudattaminen oli tarpeen. Mikäli reitillä käytti navigaattoria ja siihen merkittyjä paikkoja, pääsi todennäköisesti perille mutta vaihtoehtoista reittiä. Tiekirjaan oli lipsahtanut yksi ratamestarin erikoinen, kun eräs kääntymismerkki oli piirretty väärin päin. Osa oli suoriutunut tuostakin haasteesta helpommin, osa selvinnyt pienellä lisälenkillä. Kukaan ei ainakaan soitellut ajoohjeita takaisin Pohjanmaalta.

22

Reitti kulki Saarijärveltä Pylkönmäen kautta Karstulaan, jossa kokoonnuimme Wanhat Wehkeet -museoon. Sinne oli järjestetty yksi tunnistusrasti ja Volvokerhon tarjoama lounas.

Reitti kulki Saarijärveltä Pylkönmäen kautta Karstulaan, jossa kokoonnuimme wanhat wehkeet -museoon. Sinne oli järjestetty yksi tunnistusrasti ja Volvo-kerhon tarjoama lounas. Aikataulu oli vapaamuotoinen ja myös reitillä muodostuneen hajonnan vuoksi saimme ruokailun porrastettua siten, ettei ruuhkia päässyt syntymään. Wanhoilla Wehkeillä järjestettiin myös kerhon kevätkokous. Karstulasta väki ajeli omia aikojaan takaisin Saarijärvelle.

Illalla oli vielä ahvenlammella päärakennuksen terassilla iltaohjelmaa. Tärkeimpänä oli tietenkin kultaa ja kunniaa seuraavaksi vuodeksi eli rastiajon palkintojen jako. Itsellä meni voittajat hieman ohitse häärätessäni eetun, annan ja elinan kanssa kyökin puolella.

Sen uskallan sanoa, ettei kukaan jäänyt nälkäiseksi. Sen verran paljon ja pitkään kerholaisille makkaraa ja lettuja tarjoiltiin. Illan huipensi vielä kerhomme jäsenen, Toivo Suden ulkoilmakonsertti.

Aivan mahtavaa, kun kerhosta löytyy osaamista ja taustaa hyvin monelta eri osa-alueelta.

Kesäretkell

Omalta osaltani kokoontuminen oli sitten siivouksen jälkeen taputeltu. Työnantaja tarvitsi minut sunnuntaiksi töihin ja jouduin lähtemään jo iltaa vasten kotiin. Sen verran kärpänen puraisi kokoontumisessa, että ehdin viikonloppuna katsella netistä sopivaa ja ”oikean” merkkistä harrasteajoneuvoa. Ekosen Maurille lupasin, että seuraavaan kokoontumiseen johon osallistun, tulen Volvolla.

Kiitos kaikille mukavaan viikonloppuun osallistuneille.

Kerholainen Vilppu

Ajoreitin kaksi ensimmäistä rastia oli järjestetty leirintäalueen pihamaalle. Jo ilmeisen perinteinen osien tunnistusrasti sujui leppoisasti ja ilmeisen hyvin tuloksin..

23

Volvo 353 Grp B EVO 1

Teksti perustuu kirjoittajan mielikuvitukseen, ei siis ole täysin totta…Rallin MM-sarjan kiinnostus on noussut, kun suuret autotehtaat rakentavat toinen toistaan hurjempia laitteita pärjätäkseen kovassa kilpailussa.

Keskimoottori ja yli 300 hp alkavat olla jo minimivaatimus ja painoa pitää saada mahdollisimman alas erikoismateriaaleja käyttämällä.

Turvallisuudesta ja perinteistään tunnettu Volvo ei ihan kaikkeen ole lähtenyt mukaan EVO 1 -versiollaankaan, vaan luottaa yhä takavetoon ja peltiin korimateriaalina kilpailijoiden suosiessa hiili- ja lasikuitua. 353 painaa 1180 kg, joka vastaa kilpai-lukäytöstä poistunutta Lancia 037:ää, joka on korvattu kevyemmällä S4-mallilla. Tehoakaan ei ole niin paljoa

Purin ja pesin myös venttiilinnostimet. Purkamiseen piti tehdä oma työkalu, jolla sai sisäosan irrotettua ehjänä rasvaprässiä käyttäen.

Erikoinen erikoistyökalu?

Lohkoon tuli tehtyä lisäreiät paineilmaräikällä, jota varten hitsasin vanhaan hylsyyn Ø10 mm poranterän.

24

kuin kilpailijoilla, mutta keskimoottorin tuoma hyvä 57/43 painojakauma hieman tasoittaa tilannetta. Koska viime talven sään vuoksi kisoja jouduttiin perumaan ja kesällä olleet tekniset muutokset estivät kilpailuihin osallistumisen, tapahtui uuden Volvo 353 debyytti ralleissa suoraan EVO 1 -versiolla talvisessa Joutsan kilpailussa Suomessa.”

i Kerhossamme on 7 kpl 300sarjan Volvoa

Palataanpa tälle vuosikymmenelle ja aikaan ennen Joutsan kilpailua. Tavoitteena oli saada suorituskyky vastaamaan ulkonäköä, joten ahtimia piti saada lisää.

Alkuperäinen turbo osoittautui liian väljäksi, samoin kuin sille ajattelemani kaveri. Niinpä tilalle yksi isompi GT2971R, jonka vuoksi moottorin ohjaus piti säätää uudelleen. Harinen oli ainoa, jolla olisi ollut tietotaitoa Motronicin säätämiseen, mutta katsottiin paremmaksi päivittää myös ohjainlaite helpommin säädettäväksi. Penkkireissu ei oikein sujunut, kun kytkin alkoi luistaa. Tekniikka piti laskea pois sen vaihtoa varten ja ajattelin sa-

Kohta “valmista”.

Tuning-miesten iloksi orkkis ilmanputsari sekä jakopäänkoppa jatkavat edelleen tehtävissään.

malla päivittää kiertokanget vähän tukevimpiin. Nehän saisi vaihdettua kone paikallaankin, mutta runkolaakereita ei...

No, projekti vähän paisui, niin kuin joskus tapana on.

Tässä kesti lopulta koko syksy ja alkutalvi.

Uusina osina tuli kankien lisäksi kaikki laakerit, tiivisteet ja männänrenkaat. Ensivaikutelma oli, että onpas lohko huonossa kunnossa, mutta onneksi vain kovin karstainen. Sylinterit pyöräytin hoonilla karstan poiston jälkeen ja se kelpasi poraamatta. Männän ja sylinterin välys oli kyllä arviolta kymmenys tai parikin, eli

silmin nähtävän liikkeen sai aikaan. Männissä oli koneistusjäljet vielä näkyvissä (kuten myös pari naarmua). Kahdessa oli öljyrenkaat ihan jumissa. Vanhan männänrenkaan katkosväli noin 1,0 mm, uusissa 0,5 mm. Kylkivälys oli valmistajan toleranssissa vanhoillakin.

Suurin ongelma oli, että tilasin ensin väärät männänrenkaat, niitä kun on ainakin kahdenlaisia vuosimallista riippumatta.

Kytkimeksi tuli jousitettu sintterilevy.

Sylinteriputkien väliin lisäsin rakotulkit ja runkolaakerien yläpuolelle porasin huohotusaukot isojen poikien mallin mukaan.

Syksyllä auto kävi puntarissa. Mitäpä arvelette, että tämä laite oikein painaa? Oma ennakkoarvio oli 40/60 % painojakauma ja noin 1000 kg...

Painojakauma osui aika lähelle, etuakselin päällä on 42,3 % ja takana loput 57,7 % Omapaino heitti arviosta reilusti ja tuohon 1000 kg tavoitteeseen taitaa olla ihan mahdoton päästä. 1181 kg ilman kuskia tankki puolillaan.

Tarkka painojakauma: VE 251,5 kg OE 248,5 kg VT 331,0 kg OT 350,0 kg

25

Autopalvelu Markko Ralli-Spesial Joutsa 23.1.2021 Pienen pojan haave siis toteutui, kun tuli mahdollisuus päästä ajamaan 0-autona oikeaan kilpailuun ”B-ryhmän rallihirmulla” , vaikkei ole 1980-lukua elänyt kuin muutaman kuukauden.

Osallistuminen aiheutti pientä stressiä, koska tieto tuli viikkoa ennen kisapäivää.

Tässä vaiheessa auto oli vielä moottoriremontin jälkeen säätämättä ja näin lyhyellä varoitusajalla penkkiaikaa ei meinannut saada järjestettyä.

Säätöjen yhteydessä juuri asennettu sintterikytkin alkoi lipsumaan ja liian löysän hukkaportin jousen vuoksi teholukema jäi alle ennakko-oletuksen. Ihan kaikki konit eivät ole siis laitumella, mutta yksi tavoite saavutettu.

Kiitokset isälle ja naapurille auton kus-kaamisesta sekä R-Motorsportille, joka teki säätötyön omia aikataulujaan muuttamalla.

Eli hevosia löytyy mallimerkintää enemmän ja vääntöäkin on volvomaisen mukavat 444 Nm. Eiköhän tämäkin talvikäyttöön piisaa, ainakin vähäksi aikaa.

Koronan aiheuttaman yleisökadon vuoksi AT:lle odottelukin oli yksinäistä puuhaa.

26

Maksimivääntö tulee 4978 rpm kohdalla, jolloin tehoa on 310 hp. 3500 rpm on noin 175 hp & 350 Nm, eli vääntökäyrän pitäisi olla varsin ajettava.

Ennen kisaa vaihdettiin vielä varsinaisesta kilpurista uudemmat penkit ja turvavyöt, sammuttimet sekä EA-laukku. Ihan kaiken ei tarvitse olla sentään 1980-luvulta.

Ihmettelin, että näinkö äkkiä tehoon tottuu?

Muutama kilometri itse kisaa jäi ajamatta ja meillä olisi ollut mahdollisuus ajaa enemmänkin kilpailun sponsorin työntekijöitä kyydittäen. No, tällainen kuuluu lajiin. Pääasia, että hauskaa oli eikä tarvitse tehdä peltitöitä! On se vaan kiva päästä välillä vähän ajelemaan.

Jälkikäteen tutkiessa kävi ilmi, että hukkaportin ohjausletku oli palanut poikki, joten oltiin ajettu ns. peruspaineilla ilmeisesti molemmat toisen kierroksen pätkät. Satakunta hevosta oli siis ollut laitumella ja ihmetys tehoon tottumisesta ei ollut mielikuvitusta.

B-ryhmän rallihirmulla 0-autona.

Kisapaikalle oli noin tunnin ajomatka ja aamulla käytiin kiertämässä reitti muitten nuotittajien seassa sitä samalla harjoitellen.

Katsastus sujui hyvin ja lähtöä odotellessa oli aikaa syödä eväitä. Corolla, Carina - vai mikä Corona se oli - vuoksi yleisöä ei paikalla ollut ja muutenkin oli hiljaista kaikkien pysytellessä omilla varikkopaikoillaan. Hyvä niin, mutta toisaalta autojen katselu ja juttelu ihmisten kanssa on ollut yksi olennainen osa harrastamista.

Ehkä se siitä taas helpottuu.

Mutta kyllähän se ihan eri tavalla nostaa sykettä lumirännissä painaa maisemanvaihtopoljin pohjaan kuin jossain moottoritiellä! Nyt tehoa on sen verran, että pyörän pitäessä perä niiaa ja selkä tuntuu painuvan vasten selkänojaa. Kartturin sykemittarikin oli noussut lukemiin, joita yleensä on vain kuljettajalla!

Kakkoselle lähdettiin ajamaan vähän kovempaa ja kun tiekin oli tutumpaa, hauskaa oli. Jäädytetyllä jokkis- ja sprint-radalla sai piirtää ihan omat viivat takana tulleiden hämmästeltäviksi.

Ykköspätkä aloitettiin rauhallisesti uuteen moottoriin ja pitoon tutustuen. Tulipa tehtyä muutama täysjarrutus suorallakin, ihan vain pitoa testaten, koska olimme ensimmäinen auto piikkirenkailla reitillä, johon oli yön aikaan satanut hieman lunta.

Huoltotauon jälkeen ajettiin 1 ja 2 pätkät uudestaan. Kolmosesta ei erityistä mainittavaa jäänyt mieleen.

Alku oli nopeampaa ja vauhtia olisi saanut paljon. Tällä kierroksella 130 km/h puitten väliin kapealla ja osin liukkaalla tiellä kuitenkin riitti.

Nelosta ei sen sijaan päästy maaliin asti.

Puolivälin korkea hyppy koitui kohtaloksi… Sen jälkeen seuraavassa jarrutuksessa tuntui jotenkin oudolta, ensimmäisenä tuli mieleen menikö meiltä rengas? Auto kampesi reilusti vasemmalle ja oli pakko ajaa seuraavan sulkusiiman ali pois tieltä.

Pätkän loppuosuus oli vain hieman autoa leveämpää ja puut vastaavasti lähempänä. Metsäautotieosuus oli tarkasti ajettavaa muutenkin ja kääntyili aika paljon.

Autoon ei viime talveen nähden oltu tehty muita muutoksia moottorin lisäksi, joten se oli ns. tuttu. Moottorikin periaatteessa, koska kesäharrasteautossa on lähes samalla kokoonpanolla rakennettu tekniikka.

Osia etsiessä tajusin myös, että mullahan on vaparin vetoakselit tässä. Ratkaisua nivelen kestoon ne ei välttämättä tuo, mutta tuossa näkyi ruosteraita, eli oli jo vanha murtuman alku. Seuraavaa ajokertaa odotellessa.

Teksti ja kuvat:

Eetu Ekonen

Menossa mukana:

Lavettikuljetus Harri Suokas Ky Meidän katsastus Oy Kumisetä Oy

Keskeytyksen syyksi paljastui murtunut vetonivel.

Nyt mentiin vähän kovempaa, mutta ihmettelin, että näinkö äkkiä tehoon tottuu?

Kartturin takapyörä oli taittunut alle? Vetonivel oli todennäköisesti hypyssä katkennut, koska muuta osumaa ei tullut.

Siitä pari sataa metriä oli sitten pyöränlaakeri alkanut purkautua, mutta onneksi jarrulevy piti pyörän sen verran paikoillaan, ettei se kokonaan päässyt karkuun.

27 27

Elokuussa 2021 ajettiin legendaarisella Kaltsilan kylätiellä jo toista vuotta peräkkäin uudelleen henkiin herätetty kilpailu.

Volvoja ei montaa mukana ollut, Ari Gylden kuitenkin.

Volvo on tunnetusti merkittävä tekijä lukuisilla suoritealoilla ja on ollut sitä vuosikymmenet. Autourheilu, ja urheilullisuus yleensäkin on kuulunut merkin pirtaan, samoin harrastajat jotka ottivat kestävät, vaikkakin painavat kilpailuvälineet omakseen varsin nopeasti. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin alkoi kotimaiseen rallin F-sarjaan ilmestyä nopeita 200-sarjan Volvoja joilla niitettiin menestystä. Historic-ralleihin Volvot löysivät tiensä paljon aikaisemmin.

Volvo-vauhtia valokuvissa

Huittisten ralli vuonna 1997. Kluputien loppuosan ässämutkissa oli jonkin verran tapahtumia ja läheltä piti tilanteita. Kluputiellä sijaitsi Illon autopurkaamo josta sai osia myös normaalia iäkkäämpiin autoihin. Tämä PV spinnasi (alla) vauhdikkaasti, mutta ei aivan osunut tukeviin kuusiin pihaliittymän kohdalla.

28

Volvokerhossa on tietojeni mukaan autourheilun harrastajia joten kaivelin hieman albumeistani merkkiin liittyviä kisakuvia sorateiden varsilta. Suuri osa niistä on 1990-luvulta, mutta sujautin joukkoon myös muutaman tuoreenkin otoksen jotta mielenkiinto säilyy myös heillä joilla on vasta ensimmäinen luojan laittama väri tukassaan.

Teksti ja kuvat:

Kari Ruusunen

Timo Bäck harvinaisemmalla Volvolla Pohjanmaa-rallissa1999.

1980-luvulla 343 oli kova luu kansainvälisissä rallicross-kilpailuissa.

Tunnetuin 343:lla ajanut crossikuski lienee Per-Inge Walfridson, rallin maailmanmestari Petter Solbergin appiukko ja Oliver Solbergin isoisä.

Nokialaisveljekset Tero ja Pasi Kalliomäki aloittivat rallit Ladalla. Jatkoivat Toyota Starletilla ja Volvo 242:lla. Yhdistävä tekijä veljesten kilpureille oli siisti ja huoliteltu ilme. Kuva Citymarket-ralli Salossa keväällä 1999.

Kevättalvella 2000 ajetussa Kangasniemi-rallissa oli suosittu rypemispaikka vaaran laella. Paikka yllätti monet kokeneet ketutkin, muistaakseni tätäkin Volvoa ajoi kokenut kilpailija, Leif Wiik ja leveäksi käy linja hänelläkin .

Kangasniemi-rallissa oli toinenkin vauhdikas ulosajopaikka, mutta talvi-illan pimeys lopetti kuvauspuuhat ennen aikojaan. Amazonin vauhdikas poistuminen pellolle vielä valottui kinofilmille.

Jukka Raustola Lempäälä-rallissa vuonna 1991. AHM-168 oli jo tuolloin vanha kisaratsu jota olivat puikottaneet monet tunnetut kuskit Leo Kinnusta myöten.

Jorma Marjamäki on pitkän linjan Volvo-auto-urheilija.

Vammalan rallisprintissä vuonna 1991 PV ei ensi yrittämällä taittunut Kaltsilan kylätien risteyksestä.

Kesoil-ralli1992 ajettiin 2-päiväisenä SM-osakilpailuna.

Sunnuntaina reitti kierteli Näsijärven ympärillä. Volvo-pari (kuva vas.) on kilpailun osalta jo voiton puolella sillä menossa on Heinälammin ek Nässyn länsipuolella.

Jälki-ilmoittautuneena Sastamalan Kaltsilaan saapui tuimannäköinen musta Volvo, tekninen vika yllätti juuri kuvaushetkellä ja kuski siirtyi katsomon puolelle. Volvo siirrettiin nopeasti tieltä pois ja vian analysointi alkoi välittömästi. Voimansiirtoa, lähinnä vaihdelaatikkoa ainakin aluksi syylliseksi jumpitteluun epäiltiin.

29

Syyskokous ja Joululounas Savutuvan Apajalla 18.12.

Opinsaunankiuas, 40820 Haapaniemi, Jyväskylä Joululounas alk. klo 12.00 • Syyskokous alk. klo 14.00 Kokouksen jälkeen saunomismahdollisuus. Tervetuloa!

Kerho tarjoaa ruuan jäsenilleen. Ilmoitathan tulostasi.

Viimeinen ilmoittautumispäivä Joululounaalle on 10.12. 2021.

Ilmoittautumiset ruokailuun: hallitus@suomenvolvokerho.com Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

kokouksen avaus valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus hyväksytään kokouksen esityslista vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen muut jäsenet valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

30

Kerhoillat Kerhoillat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Paikalle ei tarvitse saapua Volvolla.

Ikä tai sukupuoli eivät myöskään ole esteenä, joten ota nyt tavoitteeksi käydä lähimmässä kerhoillassa ainakin kerran tämän vuoden aikana. Kerhoilta katkaisee mukavasti viikon - iltakahvia ja pullaa ei juuri paremmin voisi nauttia.

Pääkaupunkiseudun kerhoillat

Kuopionseudun kerhoillat

Kajaaninseudun kerhoillat

kuukauden kymmenes päivä klo 18. perjantai, lauantai tai sunnuntain sattuessa kohdalle kerhoilta on seuraavana maanantaina.

Tikkurilan Neste, Niittytie 2, Vantaa Yhteyshenkilö: Antti Kilpijärvi, puh. 045 6780 544 antti.kilpijarvi@suomenvolvokerho@com

Kuopion kerhoillat ovat kuukauden kolmas sunnuntai klo 18 Rastaantien Teboililla

kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18 Kajaanin ABC:lla Yhteyshenkilöt: timo.paakkonen@suomi24.fi, puh 044 0177 390 petrihuovinen@msn.com, puh. 040 7284 745

Tampereenseudun kerhoillat Tampereen seudun kerhoillat joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 17.30 kokoontumispaikka Tampereen Käyttöauto, Lokomonkatu 25. Tampereen seudun kerhoillat myös joka kuukauden kolmas torstai klo 17.30 kokoontumispaikka Ylöjärven Juustoportti, Kumitie 2 Touko-, kesä-, heinä- elo- ja syyskuussa kokoontuminen kolmansina torstaina Juustoportin sijaan vaihtuvissa paikoissa, jotka sovitaan aina edellisessä kerhoillassa. Lähtö Teiskontien Nesteeltä klo 17.00 Paikasta tulee ilmoitus myös foorumiin.

Yhteyshenkilö: Jarmo Lehtonen, puh. 0400 919 544 jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi

Oulun seudun kerhoilta kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 18 Teboil Kaakkurinhovi (Kaakkurinkulma 1, 90410 OULU, www.kaakkurinhovi.fi) Jos keskiviikko sattuu arkipyhälle, niin kokoonnutaan seuraavalla viikolla.

Yhteyshenkilö: Hannu Pikkuaho, puh. 0400 931 939 hannu.pikkuaho@gmail.com

Varsinais-Suomen kerhoillat Suomen Volvo-kerhon jäsenet kokoontuvat yhdessä VRCF jäsenten kanssa joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo 18.30 • Raision ABC Piilipuunkatu 2, 21200 Raisio Yhteyshenkilö: Juhani Hummelin, puh. 043 2006 940, juhani.hummelin@suomenvolvokerho.com

Joensuun kerhoillat Kuukauden toinen sunnuntai klo 18.

Marjalan ABC Marjalantie 18, 80140 Joensuu Yhteyshenkilö: Jukka Huovinen huovinen.jukka@gmail.com puh.0407707994

31

Talvi- ja kesäpäivät Ensi vuoden talvi- ja kesäpäivät järjestetään yhdessä Pyhimys-kerhon kanssa.

Kangasalan Mobiliassa Talvipäivä lauantaina 29.1.2022 klo 10-15 Kesäpäivä lauantaina 2.7.2022 klo 10-15 Lisätiedot: Arto Koskela, puh. 0400 622422 ajkoskela@gmail.com