
1 minute read
2.1 IHMISOIKEUDET JA YMPÄRISTÖKYSYMYKSET
Osa Agenda 2030 -ohjelman tavoitteista on määritelty niin, että niiden yhteys ihmisoikeuksiintuleeselkeästiesille.Selvästiihmisoikeuspohjaisiaovatesimerkiksi tasa-arvoa, koulutusta ja terveyttä edistävät tavoitteet. Ihmisoikeudet itsessään perustuvat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteille, joiden mukaan ihmiset ovatsamanarvoisiakeskenään.
Ihmisoikeussopimuksia
Advertisement
Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimus
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus
Rotusyrjinnän vastainen yleissopimus
Lasten oikeuksien sopimus
Naisten oikeuksien sopimus
Kidutuksen vastainen yleissopimus
Vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimus
Siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien sopimus
ILO:n sopimukset
Lasten oikeus koulutukseen tunnustetaan ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, jossa vaaditaan ilmaista ja pakollista peruskoulutusta. Lapsen oikeuksien sopimus vaatii lisäksi, että maiden on annettava kaikille mahdollisuus korkeamman asteen koulutukseen.
Toisaalta Agenda 2030 painottaa, että koulutusta myös kestävästä kehityksestäonoltavatarjolla.
Ympäristökysymysten yhteys ihmisoikeuksiin tulee erityisesti esiin terveyttä ja hyvinvointia edistäväntavoitekolmenkautta.Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä. Heinäkuussa 2022 järjestetyn YK:n yleiskokouksen päätöslauselmassa vahvistettiin edelleen kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien välistä yhteyttä. Päätöslauselmassa todetaan, että kaikilla ihmisillä tuleeollaoikeusterveelliseenympäristöön.
Mitä on sitten terveellinen ympäristö? Ympäristö, jossa elämme, vaikuttaa hyvinvointiimme ja terveyteemme. Saasteet, kemikaalit, melu ja ihmisten aikaansaamat muutokset luonnossa ja ympäristössä lisäävät tutkitusti sairauksia ja kuolleisuutta. Parantamalla ympäristön laatua voimme siis ehkäistä sairauksia ja lisätä hyvinvointiamme ja elämänlaatua.
2.2IHMISOIKEUDET, TALOUSJAYMPÄRISTÖ
Taloudellinen toiminta - tuotanto ja kulutus - vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka maapallon rajallisia luonnonvaroja käytetään ja kuinka, luonto ja ympäristö huomioidaan tarpeidemme tyydyttämiseksi. Tämä seikka painottuu myös Agenda 2030-ohjelmassa. Kun katsoo kestävän kehityksen tavoitteita, huomaa, että taloudellisilla toimijoilla kuten yrityksillä on tärkeä rooli niiden saavuttamisessa. Samoin on monien ihmisoikeuksien kohdalla: ilman yritysten halua suojella ja kunnioittaa ihmisoikeuksia, oikeuksien toteutumista on hankala taata.
YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet on luotu kaikille yrityksille koskemaan kaikkea niiden toimintaa riippumatta toimialasta, yrityksen koosta tai muista seikoista. Periaatteet rakentuvat kolmelle pilarille: ihmisoikeuksien suojelemiselle, kunnioittamiselle ja ihmisoikeusloukkausten hyvittämiselle.
YK:n Global Compact, jota kuvataan maailman suurimmaksi yritysvastuualoitteeksi, perustettiin yli 20 vuotta sitten. Kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelman sekä ihmisoikeus & liiketoiminta -ajattelun siivittämänä siitä on kasvanut merkittäväsuunnannannäyttäjä vastuulliselle liiketoiminnalle globaalisti.
TänävuonnaSuomenGlobal Compact-verkostonsivuillaon tuotuvahvastiesille luontoteemaa.Koulutuksia biodiversiteetistämainostetaan sloganin"kaikkilähteeluonnosta” avullajaniissäviitataan luontopositiiviseen liiketoimintaan.
YK:lla on myös 'Harmony with Nature' -ohjelma, jossa antroposentrisen eli ihmiskeskeisen maailmankatsomuksen tilalle ehdotetaan luonnon oikeuksiin perustuvaa näkökulmaa, jonka mukaan tavoitteenamme tulisi olla tilanne, jossa luonto ja ihminen voisivat elää rinnakkain tasa-arvoisesti maapalolla. Olisiko aika antaa tälle oikeusfilosofiselle näkemykselle enemmän tilaa talous- ja vastuullisuuspuheessa ja -teoissa?