__MAIN_TEXT__

Page 1

VALITSE VEGE! TEET HYVÄÄ… Suomessa ruoan osuus on noin kolmannes yksityisen henkilön ympäristövaikutuksista. Ruoantuotanto aiheuttaa muun muassa ravinnepäästöjä vesistöihin sekä vapauttaa kasvihuonekaasuja ilmaan. Kalankasvatuksessa syntyy lisäksi päästöjä antibiooteista ja kemikaaleista.

Eläimet ovat tuntevia yksilöitä, joille kuuluu oikeus lajilleen tyypilliseen käyttäytymiseen ja elinolosuhteisiin. Nykymuotoisessa tehotuotannossa nämä tarpeet eivät toteudu.

Ympäristölle

Eläimille

Esimerkiksi kalojen käyttäytyminen on luonnossa hyvin monimuotoista. Kalojen lajityypillistä käyttäytymistä hieman lajista riippuen on muun muassa saalistaminen, piiloutuminen, vaeltaminen ja reviirin puolustaminen. Myös kalojen uimiskäyttäytyminen on hyvin vaihtelevaa.

Koko maailmassa kasvatettua kalaa syödään jo enemmän kuin kalastettua kalaa ja kalakasvattamoiden määrä on kasvussa. Luonnonvesissä liikakalastus on maailman kalakantojen uhkana. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan lähes 90 % kalakannoista hyödynnetään täysmääräisesti tai liikaa.

Oikein koostettu kasvisruokavalio tuo lukuisia terveydellisiä etuja. Kasvisruokavaliosta saa runsaasti mm. kuitua, magnesiumia ja antioksidantteja ja terveellisiä rasvahappoja. Monipuolinen kasvisruokavalio pienentää riskiä sairastua esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen, verenpainetautiin ja useisiin syöpiin.

Suomalaisten syömästä kalasta jo lähes puolet on kasvatettua kalaa. Kalankasvatuslaitosten ahtaissa altaissa kalat voivat toteuttaa vain pientä osaa lajityypillisestä käyttäytymisestään ja pito-olosuhteet tarjoavat vain rajallisen määrän aistiärsykkeitä verrattuna kalojen luontaiseen elinympäristöön.

Terveydellesi

Monet kalalajit muodostavat sosiaalisia yhteisöjä, joissa ne tuntevat toisensa yksilöinä, oppivat toisiltaan ja osoittavat selvää sosiaalista älykkyyttä. Tietyt kalat osaavat myös käyttää työkaluja.

VINKKEJÄ VEGEILYYN! Vähentämällä eläinperäisten tuotteiden kulutusta edistät terveyttäsi ja eläinten hyvinvointia sekä pienennät ruokavaliosi ympäristökuormitusta. Kasvisruokaan tutustumisen voi aloittaa pienin askelin. Pyri syömään kasvisateria kerran pari viikossa tai valitse lounaspaikassa kasvisvaihtoehto. Ravintoloiden kasvisruokatarjonta on kasvanut viime vuosien aikana, ja valinnanvaraa löytyy.

Oikein koostettu monipuolinen kasviperäinen ruokavalio sisältää riittävästi proteiinia, rautaa, vitamiineja ja kuituja.

Voit vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta vaihtamalla maitotuotteet vastaaviin kasvisperäisiin valmisteisiin. Maitoja, kermoja, jogurtteja, jäätelöitä ja juustoja löytyy mm. soijasta, kaurasta, pähkinöistä ja kookoksesta valmistettuina. Kananmunat voi jättää useista leivonnaisista pois ilman ongelmia ja omeletin tehdä tofusta. Lihan sijaan kokeile vaikka soijarouhetta, seitania, kasvismakkaroita, nyhtökauraa, härkistä ja tofua.

Täysipainoisen kasvisperäisen ruokavalion koostaminen on helppoa, kun muistat sisällyttää siihen nämä viisi ryhmää: 1. peruna ja viljatuotteet (erityisesti täysjyvävilja) 2. palkokasvit, pähkinät ja siemenet sekä niistä jalostetut tuotteet, kuten soijamaito ja tofu 3. kasvikset, vihannekset, juurekset ja sienet 4. marjat ja hedelmät 5. kasvirasvat. Lisää vinkkejä täysipainoisen kasvisruokavalion koostamisesta saat osoitteesta animalia.fi/kasvissyonti/

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Animalialle 4.11.2016. Toimeenpanoaika on 1.1.2017–31.12.2021 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero RA/2016/719.

Työmme perustuu lähes täysin yksityishenkilöiden tukeen, joten jokainen lahjoitus merkitsee. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin voimme vaikuttaa. Kiitos, että olet mukana! Opi kasvisruokakokkailun salat Ihanan helppoa kasvisruokaa -verkkokurssilla. Kurssin tuotoista 70 % ohjataan Animalian työhön toislajisten eläinten hyväksi. Tutustu ja tilaa: animalia.fi/kasvisruokakurssi. Lahjoita 15 euroa työhömme helposti ja nopeasti: lähetä tekstiviesti ANIMALIA15 nroon 16155. Lahjoitus veloitetaan puhelinlaskultasi. Anna tukesi pitkäjänteiselle työllemme ja liity kuukausilahjoittajaksi. Säännöllinen tuki mahdollistaa suunnitelmalliset ja näyttävät kampanjat. Lue lisää: animalia.fi/kuukausilahjoitus.

KALATTOMIA RESEPTEJÄ

Näin voit auttaa: 1) Kannustamme kokeilemaan vegaanista ruokavaliota ja esittelemme kasvisruokavaihtoehtoja. 2) Tuotamme omia julkaisuja, videoita ja muuta mediasisältöä ja tuomme siten kaloja koskevaa uutta tutkimustietoa kaikkien saataville. 3) Järjestämme yleisötilaisuuksia kalojen oikeuksista ympäri Suomen. 4) Nostamme esiin kalankasvatuksen eläineettisiä ongelmia ja edistämme kaloja koskevaa asetusta eläinsuojelulakiin.

Miten Animalia toimii kalojen aseman parantamiseksi?

Edistetään yhdessä kalojen oikeuksia!

KALA EI OLE KASVIS.


TOFU POKE BOWL

PORKKALALEIVÄT

4 annosta

4 pulleaa porkkanaa 1 tl valkoviinietikkaa 1 tl suolaa 1 tl savuaromia 1 rkl rypsiöljyä 4 rkl maustamatonta soijajogurttia (esim. Alpro zero sugars) 4 rkl vegaanista majoneesia suolaa ja pippuria tuoretta tilliä

3 dl puuroriisiä 300 g savutofua (Jalotofu) Kastike: ½ dl soijakastiketta 2 rkl seesamiöljyä 2 tl sriracha-kastiketta (2 cm pätkä inkivääriä raastettuna) Salaatti: 250 g vihreitä soijapapuja (edamame tai valmiita härkäpapuja) 2 porkkanaa ½ kurkkua pieni punasipuli 2 suurta lehtikaalin lehteä 1 avokado Ota soijapavut sulamaan hyvissä ajoin. Keitä riisi. Riisin kiehumisen aikana sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa ja laita jääkaappiin maustumaan. Valmista salaatti. Pese ja pilko kasvikset sekoita lopuksi soijapavut salaatin joukkoon. Pilko tofu. Huuhtaise riisi pikaisesti kylmällä vedellä siivilässä ja valuta ylimääräinen vesi pois huolellisesti. Kokoa annos lusikoimalla ensin kulhon pohjalle riisiä. Asettele päälle tofua ja lusikoi kastiketta riisin ja tofun päälle. Lisää päälle annos salaattia ja nauti! Resepti ja kuva: Paula Heinonen / Pidempi korsi

Pese porkkanat, mutta älä kuori niitä. Kääri porkkanat folioon ja paista uunissa 200 asteessa 1,5 tuntia. Anna jäähtyä. Kuori porkkanat ja siivuta tai paloittele ne. Sekoita marinadin ainekset ja lisää porkkanoiden joukkoon. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Sekoita soijajogurtti ja majoneesi porkkalan joukkoon. Rouhi sekaan pippuria. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Silppua sekaan tuoretta tilliä. Tarjoile ruis- tai saaristolaisleivän päällä. Koristele leivät tuoreella sipulilla, tillillä ja kapriksilla. Resepti ja kuva: Ida Tokola / Ida’s Cozy Corner

VEGAANINEN SILLI 6-8 henkilölle lisukkeeksi

MERELLINEN NYHTÖKAURASOPPA KALAKEITON TAPAAN 1 sipuli 6 perunaa 3 porkkanaa öljyä n. 1 l vettä 1 pkt nyhtökauraa (nude) 1/2 tl jauhettua maustepippuria (tai muutama kokonainen) 3 laakerinlehteä 1 prk kaurakermaa nippu tilliä suolaa

1 munakoiso 1 prk kaura-/soijakermaa 3 rkl majoneesia (esim. X-tra Kevyt majoneesi) 3 rkl sinappia etikkaa tuoretta tilliä, tuoretta ruohosipulia, valkopippuria, suolaa

Pilko munakoiso suikaleiksi ja keitä suolavedessä noin 5 minuuttia. Älä keitä liikaa, jottei paloista tule liian löysiä. Nosta palat jäähtymään ja kuivumaan. Lisää vielä suolaa. Tee kastike muista aineksista, lisää mausteita oman maun mukaan. Sekoita jäähtyneet munakoisosuikaleet kastikkeeseen. Anna maustua jääkaapissa. Kastikkeeseen voi laittaa myös soijajugurttia, punasipulihaketta, sipulia, sitruunapippuria tai merilevää. Toimii hyvin esimerkiksi uusien perunoiden kanssa tai ruisleivän päällä. Jouluun ja juhannukseen! Resepti: Mai Kivelä / Vegaaninen versio

Kuori ja paloittele sipuli, perunat ja porkkanat. Kuullota sipulia öljytilkassa kattilan pohjalla. Lisää porkkanat, perunat, vesi, maustepippuri ja laakerinlehdet. Keitä niin kauan että perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Lisää nyhtökaura, tilli ja kerma ja kuumenna vielä kiehuvaksi. Mausta suolalla. Resepti ja kuva: Heta Lievonen / Linssinööri

VEGAANISET SUSHIT Valmista sushit haluamallasi ohjeella ja täytä ne herkullisilla kasvistäytteillä. Kokeile yhdistellä esimerkiksi näitä: Vegaanista tuorejuustoa (esim. Oatly) Vegaanista majoneesia (esim. X-tra kevytmajoneesi. Kokeile maustaa sriracha -kastikkeella) Paistettuja sieniä Nyhtökauraa Porkkalaa Savutofua Merileväkaviaaria Vihanneksia kypsennettynä, esimerkiksi porkkanaa, parsaa, paprikaa Seesaminsiemeniä Avokadoa Ituja, rucolaa, kurkkua

UUDET PERUNAT JA SAVUTOFU 4 annosta 1 kg uusia perunoita 300 g kylmäsavutofua ripaus suolaa rouhittua mustapippuria 2 rkl sitruunan mehua 1-2 rkl vegaanista margariinia sulatettuna tai rypsiöljyä ½ ruukkua tuoretta tilliä silputtuna Pese perunat. Keitä perunoita noin 15 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Tarkista kypsyys haarukalla. Taputtele savutofu kuivaksi talouspaperilla ja leikkaa paksuhkoiksi kolmioiksi. Kuumenna tilkka rypsiöljyä pannulla ja paista tofut molemmin puolin niin, että ne saavat kauniin värin ja rapeat reunat. Mausta tofu paiston jälkeen suolalla, mustapippurilla ja purista päälle sitruunan mehua. Puolita perunat ja asettele ne tofun kanssa tarjoiluastiaan. Pirskottele päälle sulatettu margariini tai rypsiöljyä. Viimeistele annos silputulla tillillä. Resepti ja kuva: Paula Heinonen / Pidempi korsi

Profile for Animalia ry

Kalarakas-kampanjan reseptivihko  

Vegaania, kalaruokia muistuttavia reseptejä

Kalarakas-kampanjan reseptivihko  

Vegaania, kalaruokia muistuttavia reseptejä

Advertisement