Lue myös verkossa: animaliamedia.fi

ABREU ja Animalia yhteistyössä!
![]()
Lue myös verkossa: animaliamedia.fi

ABREU ja Animalia yhteistyössä!
Animalian Tuhotuotetut-kampanja nostaa esiin teollisen broilerintuotannon varjopuolia. Marraskuussa julkaisimme
Animalia-mediassa pitkän artikkelin, joka perustui teurastamoiden virallisiin raportteihin.
Tiedon saaminen broilereiden kohtelusta ei ole Suomessa kovin yksinkertaista. Jutun kirjoittaminen vaati useita kuukausia selvitystyötä, jota teemme jäsenten ja lahjoittajien tuella.
Lopulta saamamme Ruokaviraston tilastot kertoivat, että vuonna 2024 lähes 82 miljoonasta teurastamolle tuodusta broilerista lähes neljä miljoonaa yksilöä hylättiin sairauksien vuoksi. Näistä 3,75 miljoonaa oli lihaksi kasvatettuja broilereita ja 0,16 miljoonaa niiden emoja.
Mitä sairauksia hylätyistä broilereista löytyi?
Yleisimmät lihabroilereita koskevat löydökset ovat dermatiitti, selluliitti, flegmoni ja paise sekä vesipöhö. Yleisiä löydöksiä ovat myös ruumiinontelon muutokset ja muut syyt. Lisäksi hylkäyssyistä löytyi kuihtumista ja kaheksiaa, eli vaikeaa aliravitsemustilaa, sekä verenvuotoja ja tuoreita murtumia. Hylkäykset voivat johtua myös muista syistä kuin lihantarkastuslöydöksistä, jolloin niitä ei merkitä näihin raportteihin.
Broilereiden ihotulehduksia kutsutaan useilla eri nimillä, kuten rupireisi tai pershaava. Myös termit dermatiitti, flegmoni ja paise viittaavat ihon tulehdustilaan. Ruho hylätään ja kirjataan ilmoitukseen, jos ihotulehdus, paise tai muu ihomuutos broilerilla on suurempi kuin 2 euron kolikko. Toisin sanoen pienemmät jäävät merkitsemättä.
Tulehdukset syntyvät, kun iholla olevista naarmuista pääsee bakteereja elimistöön. Ne kehittyvät yleensä kasvatusolosuhteiden takia, kuten huonolaatuisen pehkun vuoksi. Naarmut taas syntyvät esimerkiksi lintujen raapiessa toisiaan ahtaissa olosuhteissa.
Yleinen hylkäyssyy broilereilla on myös vesipöhö, joka tarkoittaa hapen puutetta elimistössä. Hapenpuute syntyy usein huonon hengitysilman seurauksena, ja sitä pahentaa myös broilereiden nopea kasvu. Hapenpuutteesta kärsivät linnut voivat olla kalpeita tai sinertäviä. Vesipöhö aiheuttaa linnulle hengitysvaikeuksia ja väsymystä. Lintu hylätään, koska laajentuneeseen vatsaonteloon on kertynyt oljenväristä nestettä ja fibriinikertymiä.
Kuihtuminen tarkoittaa voimakasta lihasten surkastumista ja rasvakudoksen häviämistä. Se kertoo laihtumisesta, mikä johtuu kroonisista sairauksista tai siitä, että lintu ei ole saanut kunnolla rehua. Broilereissa havaitut verenvuodot ja tuoreet murtumat syntyvät puolestaan teuraskuljetuksen ja käsittelyn aikana.
Lihantarkastuksessa kaikki eläimet pitäisi tarkastaa, mutta broileriteurastamoissa linjavauhti on kova, ja tarkastus voi jäädä ylimalkaiseksi. Siten kaikkia lintujen sairauksia ei teurastamoissa voida havaita.
Tiedotimme selville saamistamme broilereiden sairauksista ja suurista hyl-
käysmääristä. Useat mediat tarttuivat aiheeseen ja julkaisivat siitä artikkeleita. Voit lukea selvityksestä tekemämme laajemman jutun Animalia-mediasta.
Loppuvuodesta julkaisimme Tuhotuotetut-sivulla 3D-broilerin, joka on kolmiulotteinen digitaalinen lintu. Lintua voi kääntää eri suuntiin ja siinä olevista pisteistä voi lukea broilereiden kokemista sairauksista ja muista ongelmista. Puhelinta käyttäessä voit myös tuoda broilerin kanssasi samaan tilaan.
Sivuillemme on lisätty myös toinen 3D-mallinnus. Nettisivujemme broilerintuotannosta kertovaan osioon on lisätty kolmiulotteinen näkymä siitä, miten ahtaasti broilerit elävät broilerihalleissa.
Tammikuun lopussa Animalian kampanja näkyi useiden kaupunkien katukuvassa. Muun muassa Tampere-talon koko ulkoseinä peittyi broilereiden kärsimyksestä kertovaan animaatioon. Helsingissä taas metromatkustajat saivat nähdä kampanjan julisteina ja animaatioina.
Jatkamme broilerintuotannon nurjien puolien esiintuontia. Seuraa Animalia-mediaa, uutiskirjettä ja somekanavia lukeaksesi uusimmat uutiset! Tuhotuotetut-sivu on osoitteessa animalia.fi/tuhotuotetut

Animalia perustettiin jo 65 vuotta sitten nimellä Pohjoismainen Liitto tuskallisten eläinkokeiden vastustamiseksi – Suomen osasto ry. Myöhemmin nimi muutettiin Koe-eläinten Suojelu ry:ksi ja vielä myöhemmin Animaliaksi.
Tuleva kevät on mielenkiintoista aikaa, sillä odotamme EU-komission lupaamaa tiekarttaa turvallisuustutkimusten eläinkokeiden lopettamiseksi. Suunnitelma pitäisi julkaista maaliskuussa. Tiekartta on pieni askel eteenpäin eläinkokeiden lopettamisen tiellä, mutta se kertoo kuitenkin selvästi siitä, että eläinkokeita pidetään epäeettisinä ja EU todella tavoittelee koe-eläindirektiiviin kirjattua tavoitetta eläinkokeiden lopettamisesta.
Tätä kirjausta eikä nyt julkaistavaa tiekarttaa olisi saavutettu ilman Animalian ja muiden eläinjärjestöjen pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, sillä koe-eläimet on aivan liian helppoa sivuuttaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja jopa keskustelussa. Koe-eläimet kasvatetaan piilossa, niiden käyttö ei näy koskaan kansalaisille eikä kulutusvalinnoillakaan ole helppoa vaikuttaa koe-eläinten asemaan.
Tästä huolimatta Iso-Britannia on kirimässä kirkkaasti EU:n ohi eläinkokeettoman tutkimuksen edelläkävijänä, sillä Iso-Britannia julkaisi loppuvuonna 2025 varsin kunnianhimoisen suunnitelman eläinkokeiden asteittaiseksi lopettamiseksi. EU:n keväällä julkaistava tiekartta ei tule saavuttamaan Isoa-Britanniaa, sillä jo sen kattama alue on pienempi. Mutta Iso-Britannia tullee toimimaan hyvänä kirittäjänä muulle maailmalle, kun se lähtee toteuttamaan suunnitelmansa askeleita.
Miksi eläinkokeiden lopettaminen sitten on niin hidasta? Suurin syy

on tottumus. Tietty osa tieteestä on rakentunut aivan liian pitkään koeeläinten käytölle, ja eläinkokeet on monelta osin määritelty lainsäädännössä pakollisiksi. Esimerkiksi uusia lääkkeitä ei EU:ssa saa vieläkään tuoda markkinoille ilman tiettyjen eläinkokeiden suorittamista. Tässä asiassa USA on EU:ta edellä, sillä siellä lainsäädäntö ei enää edellytä pakollisia eläinkokeita, vaan lääkkeiden turvallisuuden saa todistaa myös eläinkokeettomilla menetelmillä.
Animaliaa perustettaessa lähtötilanne oli se, että eläinkokeiden tekemiseen ei tarvittu edes lupia. Nykyisin eläinkokeet ovat säädeltyjä ja valvottuja, mutta edelleen eläinkoetoiminnassa kuolee Suomessa 100 000 –200 000 eläintä vuodessa. Jokainen yksilö niistä on liikaa.
Toisaalta edistystäkin on EU:ssa saavutettu: kosmetiikan eläinkokeet on kielletty, samoin pian myös pesuaineiden eläinkokeet. Myös edellä mainittu turvallisuustutkimusten eläinkokeiden kielto etenee.
Kovin paljon on vielä tehtävää, mutta vielä me näemme sen päivän, kun eläinkokeet ovat historiaa – ainakin Euroopassa.
Laura Uotila päätoimittaja


Sisällys 1/2026
Broilereiden hyvinvointiongelmat hukkuvat tilastoihin
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Vieraskynä: Philip Lymbery
Minä olen ABREU ja rakastan eläimiä
Kettujen julma kohtelu jatkuu Kennelliiton luolakoirakokeissa
= Kannessa
Kuva iStock.com / GeorgeDolgik
Animalia-lehti, 50. vuosikerta
Julkaisija: Animalia
Päätoimittaja: Laura Uotila laura.uotila@animalia.fi
Toimitussihteeri: Taija Rinne taija.rinne@animalia.fi
Taitto: Heta Kasurinen heta.kasurinen@gmail.com
Osoitteenmuutokset: Martta Kinnunen p. 09 720 6590 animalia@animalia.fi (ma–to 10–15)

Broilerin ristiriitainen mediajulkisuus
Mariia Niskavaara: Liha on lihaa, lajista riippumatta
Eläinten turvakodeissa kukotkin ovat arvokkaita
Kirjavinkit
Mitä saimme aikaan
Animaalit kautta maan: AnimaliaSome
Animalialainen: Laura Pasanen, Lahti
Vegepalsta: Aurinkoa talveen aasialaisin mauin
Animalia testaa: Savuiset tofut
Lahja eläimille -aineettomalla lahjalla onnittelet, kiität tai ilahdutat
Sisällysluettelon kuvat: iStock.com / Ligora, Alexander Richardson & Anne Rissanen
Painopaikka: Trinket Oy, Helsinki
Grano, Vaasa
Ilmestymisaikataulu: Nro 1 helmikuu, nro 2 toukokuu, nro 3 syyskuu, nro 4 marraskuu. Seuraavaan numeroon tarkoitetun materiaalin tulee olla perillä toimituksessa 8.1.2025 mennessä. Aineistot: lehti@animalia.fi
30.3.2026 mennessä.
Ilmoitusmyynti: Elina Lahikainen, elina.lahikainen@animalia.fi
Ilmoitushinnat: Katso ilmoitushinnat animalia.fi/mediakortti
Lisäveloitukset: Värierottelut veloitetaan erikseen, määräyspaikkakorotus 20 %, liitteiden hinnat sovitaan erikseen. Rajoitukset: Etusivulla ei julkaista ilmoituksia. Alennukset: Toistoalennus: 1. toisto 10 %, seuraavat 20 %, auktorisoidut mainostoimistot 15 %.
Ilmoitusten peruuttaminen: Peruutukset viimeistään seitsemän (7) vuorokautta aineiston jättöpäivän jälkeen toimitussihteerille.
Reklamaatiot: Kirjallisena 14 vuorokauden aikana ilmestymispäivästä lukien.
Animalia-lehti pidättää oikeuden lyhentää ja muokata juttuja. Artikkelien lainaaminen eläinsuojelua ja eläinten oikeuksia edistäviin tarkoituksiin sallittu. Lähde mainittava.
Katso ilmoitushinnat animalia.fi animalia.fi
Toimisto: Suvilahdenkatu 4, 00500 Helsinki Asiakaspalvelu: p. (09) 720 6590 (ma–to kello 10 –15) e-mail: animalia@animalia.fi internetsivut: animalia.fi animaliamedia.fi
€ Liity jäseneksi: animalia.fi/jasenyys
Jäsenmaksut: Tukijäsen: 37 € tai 25 € / vuosi, nuorisojäsen (alle 18 v.): 20 € / vuosi, ainaisjäsen: 640 €, yhteisöjäsen: 250 € / vuosi. FI71 8000 1802 1056 44 SWIFT: DABAFIHH Kirjoita viestiksi nimesi ja osoitteesi.
Lahjoitukset: FI24 1011 3000 2606 29 SWIFT: NDEAFIHH
Lahjoitukset:
FI24 1011 3000 2606 29
SWIFT: NDEAFIHH
Testamentit: Jussi Koiranen p. 040 590 557 jussi.koiranen@animalia.fi
Testamentit: Jussi Koiranen p. 040 590 557 jussi.koiranen@animalia.fi
Rahankeräyslupa: Luvan myöntäjä: Poliisihallitus. Toimeenpanoaika ja alue: Lupa on voimassa 1.1.2022 alkaen ja se kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuunottamatta. Päätöksen nro: RA/2021/1758.
Rahankeräyslupa: Luvan myöntäjä: Poliisihallitus. Toimeenpanoaika ja alue: Lupa on voimassa 1.1.2022 alkaen ja se kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuunottamatta. Päätöksen nro: RA/2021/1758.
Kansainväliset
eläinlääkäriliitot vaativat turkistarhauksen kieltämistä
Kolme kansainvälistä eläinlääkäreiden liittoa antoi loppuvuodesta 2025 kannanoton, jossa kehotetaan päättäjiä kieltämään turkistarhaus seuraavan vuosikymmenen aikana.
Eläinlääkäriliittojen mukaan turkistarhaus ei ole kestävää toimintaa, ja kannanotossa vaaditan turkistarhauksen lopettamista maailmanlaajuisesti. Turkistarhaus herättää vakavaa huolta eläinten hyvinvoinnista. Lisäksi ala voi olla merkittävä riski niin kansanterveydelle kuin ympäristöllekin. Kannanotossa vaaditaan myös, että tarhattujen eläinten turkisten ja niitä sisältävien tuotteiden markkinointi ja tuonti kielletään.

Teksti Laura Uotila • Kuva iStock.com / Onderortel
Uusi pesuaineiden takia tehtävien eläinkokeiden kielto on historiallinen päätös, joka vie EU:ta kohti eläinkokeiden täyskieltoa. Myös Isossa-Britanniassa eläinkokeiden kieltäminen etenee.
Euroopan parlamentti vahvisti tammikuussa, että pesuaineiden vuoksi tehtävät eläinkokeet kielletään EU:ssa. Kielto koskee eläinkokeiden käyttöä kotitalous- ja teollisuuspesuaineiden kehityksessä ja valmistuksessa. Päätös on seurausta eurooppalaisten eläinjärjestöjen pitkäjänteisestä työstä eläinkokeiden kieltämiseksi EU:ssa.
Kielto tulee voimaan heinäkuussa 2029. EU:n ensimmäinen eläinkoekielto koski kosmetiikan eläinkokeita, ja se tuli voimaan vuonna 2013.
Eläinkokeettomuuden sertifiointia tarvitaan yhä EU-komissio tulee julkaisemaan keväällä etenemissuunnitelman turvallisuustutkimuksissa tehtävien eläinkokeiden lopettamiseksi. Pesuaineiden eläinkoekielto on lupaava askel kohti eläinkoedirektiivin lo-
pullista tavoitetta eli kaikista eläinkokeista eroon pääsemistä.
Eläinkokeettoman kosmetiikan ja puhdistusaineiden sertifiointia tarvitaan silti yhä. Kosmetiikan eläinkoekielto ei ole aukoton, ja pesuaineiden eläinkoekielto tulee voimaan vasta kolmen vuoden kuluttua. Eläinkokeettomuudesta kertovan Leaping Bunny -sertifikaatin saaneita tuotteita ostamalla kuluttaja voi varmistua siitä, ettei eläinkokeita ole käytetty tuotteiden valmistuksen missään vaiheessa.
Pesuaineiden eläinkoekielto on kuitenkin iso voitto ja tulee vähentämään koeeläinten käyttöä EU:ssa voimaantulonsa jälkeen.
Isosta-Britanniasta on tulossa eläinkokeettoman tieteen edelläkävijä, sillä maan hal-
Eläinten
hyvinvointilainsäädännön uudistaminen sai kansalaiset aktiivisiksi
EU-kansalaiset antoivat poikkeuksellisen paljon palautetta EU-komission kuulemisessa, joka koski eläinten hyvinvointilainsäädännön nykyaikaistamista. Kysely keräsi kolmessa kuukaudessa yli 236 000 vastausta.
Myös Animalia vastasi kyselyyn ja kannusti suomalaisia jättämään omat vastauksensa. Suomesta saatiinkin yli 2 000 vastausta.
Vastausten runsas lukumäärä kertoo EU-kansalaisten tahdosta: unionin on tehtävä enemmän kaikkien eläinten hyväksi.
Tänä vuonna odotetaan useita eläinten hyvinvointiin liittyviä päätöksiä komissiolta. Kaksi merkittävintä niistä ovat esitykset tuotantoeläinten häkkikasvatuksen sekä turkistarhauksen kieltämiseksi.


litus on julkaissut strategian koe-eläinten käytön lopettamiseksi. Strategiassa esitellään seuraavien viiden vuoden toimenpiteet, joiden tavoitteena on lopettaa eläinkokeet tieteellisessä tutkimuksessa tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Strategia on historiallinen, sillä vastaavaa ei ole tehty aiemmin missään maassa.
Strategia kattaa kaiken koe-eläinten käytön tieteessä ja sen tavoitteena on nopeuttaa koe-eläinten käytön korvaamista edistämällä eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien käyttöä.
Tavoitteena on myös sen varmistaminen, että menetelmät tuottavat vähintään yhtä luotettavia tai parempia tutkimus- ja testituloksia kuin eläinkokeet.
Strategiassa jaetaan eläinkokeet kolmeen luokkaan. Nopeasti kielletyiksi määriteltyjä eläinkokeita tulevat olemaan muun muassa kaneilla tehtävä pyrogeenitesti, ihon ja silmien ärsytys- ja syövyttävyystestit ja Botox-tehokkuustestit.
Animalia on esittänyt vastaavan suunnitelman luomista Suomeen vuonna 2024 julkaistussa Eläinkoeraportissa.
Sanottua
”Suomessa on selvitelty, miten turkiseläinten hyvinvointia voitaisiin parantaa esimerkiksi leluilla ja vetäytymispaikoilla. Millään leluilla on turha yrittää pehmittää sitä, että kysymys on
eläimille aiheutetusta turhasta kärsimyksestä, siis eläinrääkkäyksestä.”
– Paavo Rautio, Helsingin Sanomien pääkirjoitus, 5.12.2025
Kutsu vuosikokoukseen!
Animalian vuosikokous järjestetään maanantaina 23. maaliskuuta 2026 kello 18 alkaen. Kokous järjestetään etäyhteyden kautta. Myös Animalian toimistolla on mahdollista osallistua (Suvilahdenkatu 4, Helsinki).
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki Animalian jäsenet.
Etäyhteyttä käyttävien tulee ilmoittautua vuosikokoukseen 16.3. mennessä: vuosikokous@animalia.fi tai p. 09 720 6590. Vuosikokouksen kahvitarjoilua varten toivomme myös muilta ilmoittautumista 19.3. mennessä.
Kutsumme myös asettumaan ehdolle Animalian hallitukseen! Hallitukseen valitaan kokouksessa uusia jäseniä. Hallitus vastaa Animalian talouden ja omaisuuden hoidosta, toimii toimiston työntekijöille työnantajana ja hyväksyy Animalian linjaukset. Toivomme hallitukseen hakemuksia Animalian jäseniltä, jotka haluavat sitoutua näihin tehtäviin ja järjestön kehittämiseen. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä on eduksi.
Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Matkakulut hallituksen kokouksiin korvataan, ja hallituksen toimintaan voi osallistua myös etäyhteyksin. Ehdolle voi asettua 16.3. asti. Jos kiinnostuit, ole yhteydessä Animalian järjestösihteeriin Martta Kinnuseen, martta.kinnunen@ animalia.fi
Lisätietoja hallituksen valinnasta ja työskentelystä löydät sivulta animalia.fi/hae-animalian-hallitukseen.
Animalian hallitus
Puola kieltää turkistarhauksen
Puolan presidentti allekirjoitti joulukuussa lain, joka kieltää turkistarhauksen siirtymäajan jälkeen vuonna 2033. Puola on Euroopan suurin ja maailman toiseksi suurin turkisten tuottajamaa Kiinan jälkeen.
Vaikka turkistarhaus on ollut Puolassa merkittävä ala, turkistarhauskieltoa on valmisteltu siellä jo pitkään ja sen läpimeno on ollut aiemminkin lähellä. Kielto saatiin aikaan selkeällä äänienemmistöllä sekä Puolan ala- että ylähuoneissa. Tarhaajille maksetaan korvauksia, jotka ovat sitä suurempia, mitä nopeammin toiminta ajetaan alas.
Päätöksen myötä Euroopassa tullaan harjoittamaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa.
Vuoden 2025 eläinoikeuspalkinto Pro Animalia myönnettiin kirjailija-kuvittaja Aino Havukaiselle ja Sami Toivoselle merkittävästä eläinten oikeuksia edistävästä kulttuuriteosta. Havukaisen ja Toivosen Veera- ja Tatu ja Patu -kirjojen uusista painoksista on vuodesta 2025 alkaen poistettu viittauksia lihaan ja maitotuotteisiin.
Kirjailijat kertovat, että kirjojen uusista painoksista poistetaan viittauksia tehotuotettuun lihaan ja eläinperäisiin tuotteisiin. Tulevissa kirjoissa kaikki ruoka on kokonaan kasvipohjaista. Päätös syntyi kirjailijoiden oman arvomaailman muutoksesta ja halusta olla tukematta eläinperäisen ruuan tehotuotantoa.



Miten tulevaisuus
miksi se on nyt tärkeämpää kuin koskaan?
Tämä on minulle varsin henkilökohtainen kirjoitus, sillä viime lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla julkaistiin kolmannen kirjani, 60 satoa jäljellä – Miten luonto ja ruuantuotanto pelastetaan, suomenkielinen versio.
Kirjan viesti on toiveikas mutta kiireellinen. Se osoittaa, ettei tuntevien eläinten tehotuotanto ole mikään ”välttämätön paha”. Päinvastoin: se on suurin yksittäinen syy eläinten julmaan kohteluun ja merkittävä syy villieläinten katoon maailmassa. Samalla se uhkaa koko planeettamme ja lastemme tulevaisuutta.
Kirja paljastaa myös, miten syvästi elintarviketeollisuus horjuttaa maapallon elinvoimaa. Sen viesti on pysäyttävä. Jos globaali maatalousjärjestelmämme jatkaa nykyisellä tiellään, maaperämme kestää enää 60 satoa.
Ilman elävää maaperää ei ole ruokaa. Se tarkoittaa loppua. Ja aika käy vähiin.
YK:n ennusteen mukaan teollinen eläin- ja kasvinviljely kuluttaa maaperää niin nopeasti, että jäljellä on vain kuusikymmentä satokautta. Niinpä kirjani nimi toimii myös vertauskuvana koko nykyisen ruokajärjestelmän rajallisuudelle – ja muistutuksena siitä, miksi muutos on välttämätön eläinten, ihmisten ja planeetan vuoksi.
Ihmisten ja yhteiskunnan tulevaisuutta ei voida turvata ilman eläinten suojelua. Tämä tarkoittaa irtautumista tehotuotannosta ja siirtymistä ruokajärjestelmään, joka perustuu kasvipohjaisempaan syömiseen, eläinmäärien vähentämiseen ja
maaperää rakentavaan viljelyyn. Eläimiä ei tule kohdella tuotantoyksikköinä vaan osana eläviä ekosysteemejä. Maatalouden tulee palauttaa elämää maaperään sen sijaan, että kuluttaisi sen loppuun.
Olen tavannut myös ihmisiä, jotka tekevät tällaista työtä. Maailma, jossa villieläimet, kanat, siat ja ihmiset voivat kaikki kukoistaa, on mahdollinen. Kunhan suojelemme sitä, jonka varaan koko sivilisaatiomme on rakentunut: maaperää.
Toivoa on. Ihmisille, eläimille ja planeetallemme. Jokaisella meistä on mahdollisuus olla osa ratkaisua.

Philip Lymbery Kirjoittaja on Compassion in World Farming International -järjestön toimitusjohtaja, Eurogroup for Animalsin puheenjohtaja sekä YK:n ruokajärjestelmien neuvonantajaryhmän hallituksen jäsen. Hän on eläinsuojeluvaikuttaja ja palkittu kirjailija.

Maaliskuussa
2026 ABREU tekee toistaiseksi viimeiset keikkansa,
joiden Pro Bono -kumppani Animalia on. Carnaval de ABREU -keikat ovat historialliset, sillä niissä tarjotaan vain vegaanista ruokaa muutamaa kasvisruokapoikkeusta lukuun ottamatta.
Minä olen Anna. Rakastan eläimiä, vihaan salametsästäjiä.”
Näin esitteli itsensä koulussa eräs ekaluokkalainen. Luokkaretkellä delfinaariossa hän itki, kun muut pitivät hauskaa.
”Tunsin suurta surua delfiinien puolesta, enkä edes silloin ymmärtänyt täysin miksi. Minulla oli tunne, että siinä oli jotain väärää. Nämä eläimet joutuivat olemaan pienessä altaassa, vaikka niiden kuuluisi olla meressä vapaana.”
Vuosia myöhemmin hänestä tuli yksi Suomen suosituimmista artisteista.
Rakkaus eläimiin ei kadonnut, vaan tarve toimintaan on saanut laulajan puhumaan eläinten puolesta myös artistina. ABREU on tehnyt Animalian kanssa yhteistyötä useasti, ja nyt jäähyväiskeikoillaan hän halusi Animalian Pro Bono -kumppanikseen ja antaa järjestölle ilmaista näkyvyyttä.
”Olen aina tuntenut äärimmäisen vahvaa yhteyttä eläimiin, ja tunne on vain vahvistunut. Maailma normalisoi ihmisten aiheuttamaa eläinten kärsimystä, ja se on väärin. On järkyttävää, että me ihmiset kohtelemme toisenlajisia eläimiä alempiarvoisina ja enemmänkin hyödykkeinä ja tavarana. Eläimet ovat viattomia, ajattelevia ja tuntevia yksilöitä, jotka ovat täysin meidän ihmisten armoilla. Ihmiskunta käyttää sitä törkeästi hyväksi.”
ABREU sai Veikkausareenankin lihattomaksi
Lähes 20 vuoden uran tehnyt artisti on suunnitellut taukoa pitkään. Sitä ennen hänen haaveenaan oli tehdä vielä yksi iso keikka. Haave toteutui paremmin kuin hän osasi odottaakaan: Ensimmäisen jäähyväiskeikan liput myytiin loppuun muutamassa minuutissa. Myös lisäkeikan liput ovat tätä kirjoittaessa lähes loppu.
ABREUn tavoitteena oli, että hänen uransa suurin konsertti kuvastaa niitä ar-
voja, jotka ovat hänelle tärkeitä: Vastuullisuutta, myötätuntoa ja halua tehdä asioita kestävämmällä tavalla. Laulaja onnistui tavoitteessaan, ja areenan ruokamyyntipisteet tarjoavat käytännössä pelkästään vegaanista ruokaa – lukuun ottamatta muutamia kasvisruokapoikkeuksia.
”Halusimme tiimini kanssa tuoda esiin, miten monipuolista ja herkullista kasvipohjainen ruoka voi olla. Keikkapaikka on suhtautunut ajatukseen todella hienosti.”
Päätöksellä ABREU haluaa näyttää, että tällaiset valinnat ovat mahdollisia ja pienilläkin teoilla voi olla merkitystä.
”Kyse ei ole rajoittamisesta tai vastakkainasettelusta, vaan siitä, että voimme yhdessä etsiä uudenlaisia, kaikkien kannalta vastuullisempia tapoja juhlia ja nauttia.”
Carnaval tarkoittaakin juhlaa, mutta sen yksi alkuperäistulkinta on esimerkiksi latinan ilmaisu carnem levare, eli lihan pois ottaminen, mikä on artistin mukaan onnekas sattuma.
”Tulkinta sopii tähän kokonaisuuteen todella kauniisti. Carnaval de ABREU on minulle ennen kaikkea juhla musiikilleni ja yhteydelle, mutta tuo tulkinta antaa sille uuden tason: se tekee siitä myös vahvemmin juhlan muutokselle. Lempeälle hyvästille vanhalle ja tervetulotoivotuksen uudelle moniulotteisesti.”
Jokainen hetki on uusi mahdollisuus tehdä
ABREU on tuonut paljon eläinten asiaa esille ja saanut myös vihaista palautetta. Mikään ei kuitenkaan muutu, jos pelkää ihmisten reaktioita.
”Ihmiset eivät ehkä uskalla puhua asioista, jos ajattelevat, että eläinten oikeuksista puhuakseen pitäisi olla täydellinen. On hienoa, jos ihmiset haluavat muuttaa tapojaan, vaikka se tapahtuisikin pikkuhiljaa. Toki mielestäni kaikista mahtavinta olisi se, jos kaikki olisivat heti vegaaneja.
Mutta en näe, että puritanismi on se, joka meidät sinne tavoitteeseen vie, vaan asteittainen muutos. Sellainen asenne, että jokainen hetki on uusi valinta.”
ABREUn faneissa on paljon eläinrakkaita ihmisiä, joilta saatu palaute lämmittää.
”Eräs ihana nainen kertoi, että hänen empatiansa tuotantoeläimiä kohtaan on kasvanut jakamieni juttujen ansiosta, ja hän kiitteli minua siitä kovasti. Se aina lohduttaa, että ainakin tuolla on pari ihmistä, joihin minäkin voin vaikuttaa.”
ABREU toivoo näkevänsä eläinten ystäviä keikoilla, ja onkin lahjoittanut Animalialle keikkalippuja arvottavaksi. Animalialehden lukijoille hän haluaa vielä lähettää terveiset:
”Kiitos niin paljon, kun tässä usein todella kylmässä ja itsekkäässä maailmassa te olette historian oikealla puolella tukemassa niitä, joilla ei ole ääntä. Kiitos, kiitos, kiitos!”
Animalia-lehden lukijoille 2 x 2 lippua ABREUn keikoille!
Osallistu arvontaan osoitteessa: animalia1.typeform.com/abreu tai postikortilla: Animalia-lehti / ABREU-arvonta, Suvilahdenkatu 4, 00500 Helsinki.
Jos osallistut postikortilla, kirjoita siihen nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Korttien ja arvontavastausten tulee olla perillä 28.2. mennessä
Carnaval de ABREU Helsingin Veikkaus-areenalla 20.–21.3.2026.

Luolakoirakokeet nousivat pari vuotta sitten hetkeksi otsikoihin. Toiminta jatkuu
Luolakoirien taipumuskokeiden, eli LUT-kokeiden, tarkoituksena on selvittää, onko koira taipumuksiltaan sopiva luolametsästykseen.
Kokeita järjestävät Kennelliiton alaiset rotujärjestöt tai niiden alaiset jäsenyhdistykset ja niihin voivat osallistua tiettyjen koirarotujen edustajat, kuten jackrusselinterrierit ja mäyräkoirat. Vuonna 2025 kokeita järjestettiin 11 kertaa, niissä oli 104 suoritusta ja kävi 99 koiraa.
Nykyisten sääntöjen mukaisissa kokeissa kettu suljetaan 40 x 40 cm vanerilaatikkoon ja koira päästetään painostamaan kettua ohuen välilevyn taakse. Ketulla on koiraeläimenä erittäin tarkat haju- sekä kuuloaistit, joten hyökkäävän koiran läheisyys ohuen väliseinän takana aiheuttaa ketulle äärimmäistä stressiä ja pelkoa pienessä, pakenemisen estävässä laatikossa.
Kokeissa käytettävät ketut tulevat turkistarhoilta, ja pitopaikkoja on Ruokaviraston rekisterin mukaan Suomessa 13. Pitopaikkojen vaatimuksiin sovelletaan pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten asetusta, joka on kettujen osalta hyvin suurpiirteinen: Ketun pitopaikan koosta ei esimerkiksi ole olemassa sitovaa lainsäädäntöä. Vaatimusten toteutumista ei myöskään valvota systemaattisesti ja tarkastuksia tehdään vain rikkomusepäilyjen perusteella, kerrotaan Ruokavirastosta.
Onko mikään muuttunut?
Vuonna 2023 Kennelliiton alaiset luolakoirakokeet olivat laajasti esillä mediassa, kun Oikeutta eläimille -järjestön julkaisemat videot paljastivat niiden olleen järjestettyjen eläintappeluiden kaltaisia.
Videoissa koiraa yllytetään hyökkäämään kettua vastaan keinoluolastossa ja paikalla olevat koetuomari ja eläinlääkäri antavat väkivaltaisen yhteenoton jatkua. Asiasta nousseen kohun seurauksena Kennelliitto keskeytti kokeet. Ne kuitenkin käynnistettiin uudelleen vielä saman vuoden aikana uusilla säännöillä. Vuoden 2023 videot olivat Kennellitton hallituksen varapuheenjohtaja Risto Ylitalon mukaan yllätys.
“Henkilökohtainen reaktioni oli järkytys. Lähtökohta pitäisi olla, että lakeja, sääntöjä ja annettuja ohjeistuksia noudatetaan. On surullista, ettei näin ollut tehty ja reagoimme asiaan heti, kun tieto tuli ilmi”, Ylitalo kertoo.
Uusissa koesäännöissä sanotaan, etteivät koira ja kettu saa kohdata. Kennelliiton mukaan luolien mitat on tarkasti säännelty, mutta muilta osin luotetaan edelleen siihen, että sääntöjen rikkomisesta ilmoitetaan Kennelliittoon.
“Kokeiden ylituomari on itse rikkomuksista vastuussa ja kokeissa on myös oltava eläinlääkäri varmistamassa, että asiat tehdään sääntöjen mukaan”, Ylitalo sanoo.
Vaihtoehtoja on
Miksi luolakoirakokeita tai edes elävien kohde-eläinten käyttöä ei ole vieläkään kielletty? Elävän ketun käytön vaihtoehtona olisi pelkkä ketun haju tai monissa muissa maissa käytössä oleva mekaaninen kettu. Ylitalo kertoo, että asia etenee, mutta hitaasti.
“Heti kun uudet koesäännöt tulivat voimaan, kävimme vierailulla Tanskassa katsomassa mekaanista kettua. Asian tiimoilta oli myös hanke, jossa oli sidosryhmäyhteistyö, johon ei valitettavasti saatu rahoitusta. Joulukuussa pidimme ideariihen, jossa asiaa edistettiin. Meillä on myös sisäisesti organisoitu alan harrastajista koostuva työryhmä asialle.”
Ylitalo kertoo, että mekaaninen vaihtoehto ei voi olla kokeen kannalta millään tavalla huonompi vaihtoehto kuin elävä kohde-eläin. Kokeiden keskeyttämistä vaihtoehtojen kartoittamisen ajaksi ei ole kuitenkaan harkittu.
Vanhojen sääntöjen mukaisia luolakoirakokeita Ylitalo ei koe eettisenä, mutta uusien sääntöjen myötä myös hän antaa varovaisen hyväksynnän kokeille.
“Silti minulla on aito halu löytää vaihtoehto”, Ylitalo kertoo.
Animalian mielestä myös nykyiset luolakoirakokeet ovat julmia ja aiheuttavat kärsimystä ketuille. Animalia tekee vaikuttamistyötä kettujen käytön kieltämiseksi kokeissa.
Media on eläimille vallankäyttäjä levittäessään normeja, tunteita ja asenteita.
Mutta miten broileri näkyy mediassa?
Ennakkoon voisi olettaa, että broileri esiintyy mediassa lähinnä ruokana. Pitääkö oletus paikkansa? Juttua varten on tarkasteltu lehtijuttuja ja niissä esiintyviä kuvia vuosilta 2024 ja 2025. Tekstit jaoteltiin kolmeen kategoriaan: broileri ruokana, broileri ruokana ja eläimenä sekä broileri eläimenä.
Broileri esitetään edullisena ja terveellisenä ruokavalintana
Maaseudun Tulevaisuudessa kirjoitettiin eniten broilereita käsitteleviä artikkeleita. Lehden broilerijutut painottuivat maatalouteen, tuotantoon ja teollisuuteen. Helsingin Sanomat ja Yle käsittelivät broileria usein ruokaan tai terveyteen liittyen, mutta mukana oli myös yhteiskunnallisia teemoja. Satakunnan Kansa osallistui kevyemmin, usein ruokakulmasta.
Broileri mainitaan yleisimmin resepteissä, ruokavinkeissä ja ravitsemusartikkeleissa. Broileria kuvaillaan usein marinoituna, nopeana ja proteiinipitoisena ruokana. Se esitetään edullisena, monipuolisena, helppona ja terveellisenä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Monet broilerinlihatuotteet raaoista suikaleista kypsiin lastui-
hin kuvataan kiireisen arjen pelastajiksi. Resepteissä ja ruokajutuissa broileri esitetään eettisesti neutraalina ja arkipäiväisenä vaihtoehtona. Ruokajuttujen runsaus heijasteleekin broilerinlihan suosiota. Samalla yhä uudet reseptit vahvistavat kulttuuria, jossa broilerin syöminen tuntuu helpolta ja tavalliselta.
Sekä ruokana että eläimenä broilerikana esiintyi artikkeleissa, joissa käsiteltiin tuotantoa tai kulutusta laajemmin. Niissä ei yleensä tuotu esiin eläimen hyvinvoinnin tai yksilöllisyyden näkökulmaa. Tekstit tuottivat normatiivisen mielikuvan broilerista osana ihmisten arkea – vailla eettistä tai tuotannollista kontekstia.
Eläimenä broileri esiintyi kasvattamoihin ja tuotantoon liittyvissä uutisissa, onnettomuuksissa ja kriittisesti eläintuotannon rakenteita ja tehokkuutta käsittelevissä jutuissa.
Mihin broileri katoaa mediassa?
Broileri on oikeastaan aikamoinen mediajulkkis, sillä se mainitaan tarkastelujakson aikana 185 media-artikkelissa. Silti ennakko-oletus osoittautuu oikeaksi: Julkinen broileri onkin lihaa. Broileri on ruokaa 62 prosentissa jutuista. Puhtaasti eläimenä broileri esiintyy vain 19 prosentissa eli alle viidesosassa jutuista. Sekä ruokana että eläimenä broileri esiintyy 18 prosentissa jutuista.
Artikkeleissa eläinten hyvinvointi nousee vain hyvin harvoin esiin. 83 prosentissa sitä ei mainittu lainkaan ja vain 10 prosentissa se mainittiin selkeästi.
Keväällä 2024 julkaistiin 13 juttua, joissa broileria käsiteltiin eläimenä. Näistä vain kolmen kuvituksessa oli broilereita. Jokaisessa näistä broilerit olivat viikon ikäisiä tipuja. Tiput näyttivät puhtailta ja terveiltä, ja
niiden ympärillä oli tilaa, toisin kuin olisi kasvatuksen loppuvaiheen kuvissa. Muissa kuvissa oli rakennuksia, traktoreita, sikoja, munijakanoja, kuiviketta ja ihmisiä.
Keväällä 2025 eläin-kategorian juttuja julkaistiin 23, joista viisi käytti kuvissa broilereita. Yksi kuva oli kuolleista broilereista teurastamon linjastossa roikkumassa, kaksi kuvaa tipua vanhemmista broilereista ja yksi kuva ahtaan näköisestä broilerihallista. Yksi kuva kuvasi ihmistä ja tilan ilmakuvaa, mutta taustalla näkyivät ikkunat showroom-broilerihalliin. Muissa kuvissa oli muun muassa ihmisiä, rakennuksia, nautoja, sikoja, koneita ja kalankasvatusta.
Kuvien otos kertoo broilereiden visuaalisesta näkyvyydestä ja näkymättömyydestä mediassa. Jopa jutuissa, joissa broileri mainitaan eläimenä eikä ruokana, käytettiin enemmän muiden eläinten, ihmisten ja rakennusten kuvia kuin lintujen itsensä.
Kritiikki tuotantoa kohtaan lisääntyy
Mediassa esiintyvä broilerituotannon kritiikki kohdistuu mittakaavaan, lintujen hyvinvointiin ja jalostukseen sekä sen läpinäkymättömyyteen. Lintujen geeniperimä ja valintakriteerit ovat salaisia, mikä heikentää avoimuutta. Kritiikki voi olla hyvin hienovaraista ja ohimennen esiintyvää. Jutussa henkilö saattaa puhua lihasta kriittisesti, mutta kertoa syövänsä broileria.
Keväällä 2024 selkeästi broilerin hyvinvointia käsitteleviä juttuja oli ainoastaan 5, kun taas 2025 keväällä hyvinvointia käsitteleviä tekstejä oli 14. Aineistossa kriittiset huomiot olivat mielipidekirjoittajien tai aktivistien esittämiä. Kritiikkiä nykyistä tehotuotantoa kohtaan tuli ajoittain myös tutkimusviittausten ja Euroopan elintarviketurvallisuusviraston (EFSA) mainitsemisen kautta, sillä viraston mukaan broilerien hyvinvoinnin takia lintujen
kasvua pitäisi rajoittaa 50 grammaan päivässä. Nykyiset Ross-hybridit kasvavat jopa 60 grammaa päivässä.
Vuoden 2025 keväältä oli enemmän kirjoituksia, joissa broileri esiintyi tuotantoeläimenä. Aiheina olivat teollisuuden rakenteet, ulkomainen tuonti, eläinten käsittely ja jopa broilerintuotannon sivuvirrat. Mukana oli juttuja, joissa käsiteltiin eläinoikeuksia ja teollisuuden haasteita. Julkinen keskustelu tuotantotavoista ja vastuullisuudesta näytti lisääntyvän. Resepti- ja ruokasisältöjä oli runsaasti, mutta rinnalle oli tullut yhteiskunnallisempi sävy.
Vuoden 2025 jutuissa näkyi kansalaisaktivismi tuotantoa vastaan, sillä ajanjaksolla pidettiin ensimmäinen Eläinkapinan aktio broileritehtaalla. Uutena teemana näkyi keskustelu hitaammin kasvavasta broilerista, johon myös artikkelin kirjoittajat osallistuivat kriittisellä mielipidekirjoituksellaan.
Ruuasta eläimeksi
Broileria on pitkään suositeltu vähäpäästöisenä lihana vaihtoehdoksi naudan- ja sianlihalle. Nyt ravitsemussuositukset eivät enää suosittele broilerinlihaa punaisen lihan tilalle, joten diskurssi, jossa broileria on suositeltu ilmastoystävällisenä korvaajana punaiselle lihalle, tulee pikkuhiljaa väistymään. Vaikka broilerin ilmastopäästöt ovat lihakategoriassa pienimmästä päästä, tofu ja muut kasviproteiinit ovat broilerinlihaakin ilmastoystävällisempiä.
Vaikka broileri pysynee vielä pitkään kulutuksen ja reseptiikan suosikkina, huomio alkaa kohdistua tuotannon varjopuoliin. Reseptit ja jutut broilerintuotannon ongelmista eivät kuitenkaan keskustele keskenään. Vaikka broilerintuotanto itsessään voisi olla skandaali – sairaaksi jalostetusta, viisiviikkoisena tapettavasta kananpojasta on tehty Suomen ja maailman yleisin lintu – mediassa broileriteollisuutta käsitellään pääosin arkisena ruuantuotannon muotona.
Lähteenä käytetty aineisto kerättiin Maaseudun Tulevaisuudesta, Helsingin Sanomista, Yleltä ja Satakunnan Kansa Länsi-Suomesta. Mukana oli uutisia, mielipiteitä, reseptejä ja muita journalistisia juttutyyppejä yhteensä 185 kirjoituksen verran.

Jätä eläinrakkautesi elämään
Parempi maailma eläimille vaatii pitkäjänteistä työtä. Muista eläimiä testamentissasi, jotta työ sinulle merkityksellisten asioiden hyväksi voi jatkua.
Harkitsetko testamentin tekemistä?
Lue lisää: animalia.fi/testamenttilahjoitus tai ota yhteyttä: Jussi Koiranen, talouspäällikkö, p. 040 590 5575
Mariia Niskavaaran esikoisromaani Ester, teurastaja on erityinen kirja. Kielellisesti uniikki romaani on kantaaottava ja riipaiseva mutta myös häkellyttävän hauska. Teos voitti Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon ja on Runeberg-ehdokas.

Teksti Marisha Rasi-Koskinen • Kuva Meri Björn
Mariia Niskavaara kertoo, että on aina ollut tarinankertoja. Ajatus siitä, että oma mielikuvitusmaailma sopisi parhaiten kirjan kansien väliin, syntyi yliopistossa, jossa hän opiskeli historiaa, elokuvaohjausta ja kirjallisuustiedettä.
Esikoisteos sai alkunsa Kriittisessä korkeakoulussa.
”Kirjoitin lyhyitä kertomuksia, joissa kaikissa oli jollakin tavalla kyse lihasta. Yhdessä tarinoistani oli lapseton pariskunta, joista toinen oli Teurastaja ja toinen Keinosiementäjä.”
Niskavaaraa kannustettiin laajentamaan jotakuta tarinoistaan, mutta tekstit jäivät silti vuosiksi pöytälaatikkoon. Miltei seitsemän vuotta myöhemmin tapahtui jotain.
”Esterin hahmo pälkähti päähäni ilmestyksen omaisesti. Tiesin heti, että tässä on Teurastaja, josta alkuperäisessä tarinassani kirjoitin. Esterin olemus oli niin ihmeellisen verevä, ronski ja elämäntäyteinen, että halusin ehdottomasti päästä kirjoittamaan hänestä.”
Kaikki on luotu samasta aineesta
Esterissä lukijan huomion kiinnittää järkähtämättömyys. Vaikeuksistaan huolimatta hän tietää olevansa menossa sinne, minne haluaa.
”Minulle Ester on ollut aina vakaasti raiteillaan. Hän rakentaa oman todellisuutensa ja uskaltaa luottaa siihen, on suora ja häpeämätön eikä arkaile toimia”, Niskavaara kertoo.
Hän sanoo oppineensa Esteriltä paljon, tulleensa rohkeammaksi ja arvostavansa aiempaa enemmän sitä, mikä hänelle itselleen on tärkeää.
Lihantuotantoa teos katsoo vinosti. Se ei saarnaa mutta rinnastaa terävästi esimerkiksi lihantuotannon ja ihmisnaisten kohdut. Liha on lihaa, lajista riippumatta.
”Lihantuotanto on kummallinen asia. Teollinen ja koneellistettu tapamme tuottaa eläinten ruumiista lihaa vieraannuttaa ihmisen sekä muista eläimistä että siitä tosiasiasta, että syöminen on aina elämän päättävä akti. Esterille tuo totuus valkenee oman ruumiin kautta. Myös hänen lihansa on syötävää, ja siksi ihmistä ei voi erottaa muista eläimistä.”
Myös sielut ovat samankaltaisia lajista riippumatta. Niskavaara kertoo, että teoksen maailmassa vallitsee sielullis-materiaalinen samuus kaikkien luotujen olen-
tojen välillä. Ester uskoo sekä sikojen että ihmisten sielujen olevan peräisin suuresta, taivaallisesta liemikattilasta.
”Lipsuminen rajan yli on mahdollista, koska oikeastaan mitään rajaa ei ole ja kaikki on luotu samasta aineesta. Näin on myös meidän maailmassamme. Ihmisen ja muiden eläinten samankaltaisuus on suurempaa kuin eroavaisuutemme.”
Nykyjärjestelmässä eläimillä ei ole oikeutta elämään
Taustatutkimuksena Niskavaara luki eläintuotantoa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja katseli videoita muun muassa keinosiementämisestä ja nylkemisestä. ”Parhaana taustamateriaalina toimi kuitenkin taide, jossa liha on usein estetisoitunutta ja ylevöitettyä. Tällainen kuvasto auttoi etsimään myös lihaa kuvaaviin tekstikohtiin omanlaisensa sävyn.”
Graaveimmat teurastuskuvaukset Niskavaara jätti tarkoituksella pois, koska ei olisi voinut kirjoittaa niistä uskollisena Esterille, jolle oma työ ei ole kauhistuttavaa. ”Ajattelin, että lukija osaa katsoa Esterin olan yli ja nähdä tapahtumat omilla silmillään.”
Omaa suhdettaan eläintuotantoon Niskavaara kuvaa monimutkaiseksi.
“En ole vegaani. Minulla on kissoja, jotka syövät lihaa, ja kanoja, joiden munia syön. Olen opiskellut maatalousalaa ja valmistun mehiläistarhuriksi.”
Tehotuotantoon Niskavaaran suhde on silti ehdottoman kielteinen: se on hänestä kestämätöntä ja moraalisesti sietämätöntä.
”En ole kuitenkaan niin järkyttynyt eläinten tappamisesta ruuaksi kuin siitä, ettei eläimillä nykyjärjestelmässä ole ennen kuolemaansa oikeutta edes elämään. Siksi kykenen jossain määrin ymmärtämään sellaisten tilojen toimintaa, jossa eläimet elävät hyvän, joskin lyhyen elämän, ja samalla elvyttävät arvokkaita perinnebiotooppeja.”
Niskavaaran mukaan se on tärkeää planetaarisen elämän jatkumisen kannalta. ”Tarvitsemme muita eläimiä rinnallemme säilyttääksemme luontomme lajirunsauden. Ehkä jonakin päivänä löydämme keinon rahoittaa tilallisten toimintaa niin, että heidän palkkansa tulee pääsääntöisesti luonnonympäristöjen suojelusta yhdessä laiduntavien eläinten kanssa. Silloin näkisimme eläimet ihmisen tovereina, eikä kenenkään tarvitsisi kuolla siksi, että liha on elämää arvokkaampaa.”
Tee lahjoitus eläimille
Pienikin lahjotus on merkityksellinen.
Lahjoita haluamasi summa
MobilePaylla numeroon 92940 .
Kiitos, että välität!


Teksti Johanna Hiekkala • Kuvat Henna Halonen & Kristina Keinälä
Kananmunatuotannossa kukkojen elämä on arvotonta.
Eläinten turvakodeissa tuodaan kuitenkin kukot näkyviksi, jotta kukkojen arvostus yhteiskunnassa muuttuisi.
Eläinsuojelukeskus Tuulispään kukkola täyttyy hetkessä äänekkäästä kiekumisesta. Kukot ovat kovin puheliasta väkeä, ja päivän aikana vaihdetaan kukkojen kesken kuulumiset monet kerrat. Jos kukkojen mielestä tapahtuu jotain tiedottamisen arvoista, viesti kulkee nopeasti kukolta toiselle äänekkään ilmahälytyksen muodossa. Kukot rakastavat rutiineja ja ovat herkkiä huomaamaan pienimmätkin muutokset.
Tuulispään kukkolassa asustaa 21 kukkoa. Kukot muodostavat syviä ystävyyssuhteita keskenään ja jokaisella on oma porukkansa ja paras kaverinsa. Kaikki eivät ole ylimpiä ystävyksiä keskenään, mutta kun tilaa on riittävästi, ei suurempia kahakoita synny.
Ensimmäisenä luokseni kipittävät kukot Silkki ja Sametti, joiden elämän alkutaival oli heiveröinen ja epävarma. Joku oli huvikseen haudottanut munia kotioloissa, mutta tipujen kuoriuduttua hän hylkäsi ne tarpeettomina. Onneksi untuvikot pitivät hauraasta elämänlangastaan tiukasti kiinni ja alkoivat Tuulispäässä vahvistua. Nykyään ne ovat reippaita kavereita, jotka kipuavat mieluusti eläintenhoitajan olkapäälle auttamaan siivouspuuhissa. Toisinkin olisi voinut käydä, sillä kaupallisessa kananmunantuotannossa kukkotiput päätyvät elävänä silppuriin tai tukehtuvat hiilidioksidiin jo untuvikkoina, koska munantuotantoon tarvitaan ainoastaan munivia kanoja.
Kukkoja tarjotaan eläinten turvakoteihin lähes viikoittain
Seuraavaksi luokseni saapuu Veijo, joka muutti Tuulispäähän kotikanalasta, jossa ei ollut tilaa useammalle kukolle. Veijon päivät soljuvat erilaisten virikkeiden parissa: välillä voi pyörähtää orrella, ottaa turvekylvyn tai seurustella kavereiden kanssa.
Veijon tarina on tavanomainen: kotikanaloissa haudotetaan munia, jotta saataisiin lisää munivia kanoja. Samalla kuitenkin kuoriutuu myös niin sanottuja ylijäämäisiä, ihmisten mielestä tarpeettomia kukkoja, jotka usein tapetaan nuorina. Tämän vuoksi kukkoja tarjotaan eläinten turvakoteihin paljon.
Rovaniemellä sijaitsevan Eläinten turvakoti Auroran perustaja Riina Mattila tunnistaa saman ilmiön. Mattila alkoi haaveilla kukkolan perustamisesta heti turvakodin alkutaipaleella, jotta voisi auttaa heikossa asemassa olevia kukkoja. Aurorassa asustaa yhteensä kahdeksan kukkoa, joista osa on samanlaisia ylijäämäkukkoja kuin Tuulispäässä.
Auroran kukot asuvat kolmessa eri kokoonpanossa. Viisi kukkoa on omassa parvessaan kukkolassa, kaksi kukkoa yhdessä kanojen kanssa ja yksi iäkkäämpi kukko on oman kanaparvensa kanssa. Parvet on muodostettu dynamiikkaa kunnioittaen. Kanojen kanssa elävät kukot tulevat hyvin toimeen keskenään, sillä toinen kukoista on kasvanut pikkutipusta lähtien toisen kukon rinnalla.
Kukkolassa kukkoherroilla on rento meininki, ja osa niistä oli jo ennen Auroraan muuttoa keskenään kavereita. Lisäksi monenlaiset virikkeet ja mahdollisuus ulkoiluun takaavat, ettei pojille tule tylsää eikä turhautumista tarvitse purkaa nahistelemalla.
“Myös luonteella on iso merkitys. Kaikki meidän kukkolan kukot ovat luonteeltaan sellaisia, joilla vietit eivät kovinkaan paljon hyrrää”, Mattila kertoo.
Kukkolassa porukkaa kaitsee Kaneli-kukko, joka menee tarvittaessa kiekumaan pelin poikki, jos poikien kinastelu yltyy liiaksi. Kaneli myös näyttää parvelle, mistä parhaat ruokapaikat löytyvät.
Tuulispään kukkolassa ojennan käteni kohti Veijoa, joka tutkii sen toiveikkaasti, josko tarjolla olisi vaikkapa viinirypäleitä. Katselen linnun silmiä, jotka katsovat minua takaisin. Tässä olemme me, kaksi eri lajista, mutta väkevästi elollista ja tietoista olentoa. Veijo on kesykana, aivan sama laji kuin hallissa kituen kasvava broileri, ja aivan samanlainen kuin ne tiput, jotka päätyvät silppuriin tai tukehtuvat kärsien.
Suomessa tapetaan yli kaksi miljoona kukkotipua vuosittain kaupallisessa kananmunantuotannossa. Tuulispään ja Auroran kukkolat ovat syntyneet halusta muuttaa kukkojen kohtaama vääryys sekä osoittaa, kuinka hienoja persoonia kukot ovat. Jokaisen kukon elämä on ainutlaatuinen ja arvokas.

Eläinsuojelukeskus Tuulispään Silkki-kukko.


Alana S. Portero Paha tapa
Ravisteleva, kansainvälisesti ylistetty romaani identiteetistä ja selviytymisestä. Nuori transnainen kasvaa 1980-luvulla Madridin köyhässä työläislähiössä ja löytää yhteisön keskustan narkkareiden, pop-diivojen ja langenneiden enkelien vilkkaassa maailmassa.

Salla Mäkelä & Olli Mäkelä
Turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenet
Ajankohtainen kirja turkistarhauksen historiasta, nykypäivästä ja vastustamisen muodoista – yöllisistä häkkien avaamisista tiedon ja valistuksen voimaan.

Jessica Haapkylä Itämeri
Sukeltamista rakastava meribiologi matkaa tutkimusalus Arandan kyydissä Itämerenkierrokselle tutkimaan meren nykytilaa.
Tarinallinen tietokirja sisältää ajankohtaisimmat asiantuntijatiedot kotimerestämme ja sen pelastamisesta.

Tiina Ollila & Helinä Ääri Broilerin tarina
Vaikuttava tietokirja Suomen yleisimmän linnun lyhyestä elämästä murtaa myytit broilerin terveellisyydestä ja ilmastoystävällisyydestä

Saatavilla osoitteesta: INTOKUSTANNUS.FI



Johanna Aulén: Eläimet lensivät ensin – Avaruusmatkailun uranuurtajat. WSOY, 2025. 124 s.

Johanna Aulénin dokumentaarinen sarjakuva tarjoaa koskettavan katsauksen varhaisten avaruuslentojen uhreihin, eli koe-eläimiin, ja heidän usein traagisiin kohtaloihinsa. Teos yhdistää huolellisen taustatutkimuksen ja luovan kuvittamisen tavalla, joka tekee historian eläväksi silloinkin, kun alkuperäistä kuvamateriaalia ei ole. Pelkistetty tasavärjäys ja vahvat ääriviivat korostavat eläinten persoonallisuuksia, kun taas ihmiset jäävät tarkoituksella ilmeettömiksi – ratkaisu, joka kaventaa lajien välistä kuilua vaikuttavasti. Vaikka tieteen julmuus tuodaan esiin rehellisesti, visuaalinen kerronta pysyy hienovaraisena ja antaa tilaa pohdinnalle. Lopun aikajanat ja lähteet viimeistelevät teoksen, joka nostaa eläimet ansaitusti avaruuden pioneereiksi.
Aki Hakonen
Hanna Kukko: Katso eläintä. Zum Teufel, 2025. 140 s

Hanna Kukon visuaalisesti näyttävässä sarjakuvakirjassa tarkastellaan ihmisten ristiriitaisia eläinsuhteita erityisesti lihansyönnin kautta. Teoksessa vegaaniksi siirtynyt aikuinen tytär alkaa kyseenalaistaa isänsä ruokatottumuksia. Pian ruokakaupassa käyminen ei olekaan isälle enää yhtään sama asia kuin aiemmin. Jokainen eläinoikeuksia puolustava ihminen pystyy samaistumaan sarjakuvan tunnelmaan: miksi muut ihmiset ympärillä eivät näe sitä, mitä minä näen? Miksi he vain sulkevat silmänsä, miksi he eivät välitä? Kukon kuvakieli on osin rosoista ja rankkaa, mutta samaan aikaan kuvat ovat hyvin yksityiskohtaisia ja niistä löytää joka tarkastelulla jotain uutta.
Katso eläintä -kirjan soisi päätyvän erityisesti sellaisten lukijoiden käsiin, jotka sanovat, etteivät voi ymmärtää vegaaneja. Kirjan lukemisen jälkeen he toivottavasti katsovat maailmaa ainakin vähän eri kulmasta.
Laura Uotila

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja. Kosmos, 2025. 181 s.
Mariia Niskavaaran esikoisteos Ester, teurastaja on erikoinen lukukokemus: ällöttävä, viihdyttävä ja koskettava. Teos ahdistaa ja naurattaa.
Päähenkilö Ester on ristiriitainen hahmo, joka rakastaa lihaa ja nauttii teurastamisesta. Hän on itsevarma, määrätietoinen ja naiivi. Ester hankkii asunnon Lihatehdasta vastapäätä ja vertaa itseään teurastamiinsa emakoihin. Hyvään elämään kuuluisi vielä Keinosiementäjä ja jälkeläinen.
Teoksessa kaikki pyörii lihan, rasvan ja nahan ympärillä, ja niiden kautta tarkastellaan kaikkea – myös hengellisiä asioita. Teos kuitenkin kertoo erityisesti naiseudesta, lisääntymisestä ja lapsettomuudesta.
Upposin nopeasti kirjan maailmaan, josta tulee mieleen Tim Burtonin elokuvien surrealismi ja Soundgardenin Black Hole Sun -musiikkivideon vääristynyt estetiikka. Teoksen häiritsevät yksityiskohdat ovat monin paikoin vastenmielisiä mutta oivaltavia. Ruumiillisuus kulkee läpi kohtausten usein kieroutuneella mutta inhimillisellä tavalla. Kun Ester laittaa kasvonsa kainalokuoppaan, hän haistaa kanakeiton ja tulee nälkäiseksi. Sitruunan tuoksuiseen deodoranttiin sekoittuva haju muistuttaa häntä hienosta ravintolasta.
Esterin tarina ei tarjoa eläineettistä näkökulmaa. Sen sijaan se tarkastelee mitä tapahtuu, kun päähenkilö näkee kuolleiden eläinten ja kuolleiden toiveiden keskellä oman ruumiinsa ja elämänsä osana maasta taivaaseen ulottuvaa lihallista järjestelmää.
Ester, teurastaja ei ollut lainkaan sitä, mitä olisin osannut odottaa.
Ninni Pehkonen

Kiitos, että Animalia-lehden lukijana sinulla on tahtoa toimia eläinten puolesta. Ilman kaltaisiasi ihmisiä eläinten toivo paremmasta tulevaisuudesta olisi vaarassa hiipua. Siksi haluamme Animaliassa vaalia ja vahvistaa tätä kipinää.
Eläinten oikeuksien edistäminen nojaa yksityisten ihmisten tukeen. Viime vuonna noin 80 prosenttia Animalian tuloista saatiin jäsenmaksuista, lahjoituksista ja testamenttilahjoituksista. Lisäksi työtämme tukivat maa- ja metsätalousministeriö sekä yksityiset säätiöt ja rahoittajat, jotka tunnistavat eläinten oikeuksia edistävän työn merkityksen.
on väyläsi vaikuttaa
Animalia on olemassa, jotta meillä kaikilla on mahdollisuus toimia eläinten puolesta. Viime aikoina eläinten oikeuksista käytävä keskustelu erityisesti sosiaalisessa mediassa on kuitenkin raaistunut. Epäkunnioittava puhe eläimiä ja toisiamme kohtaan johti tammikuussa siihen, että jouduimme rajoittamaan kommentointia Animalian somekanavissa.
Samaan aikaan yhä useampi ihminen on valmis puolustamaan eläimiä. Kymmenet tuhannet allekirjoittivat viime vuonna vetoomuksemme porsaiden kastraatiokiellon säilyttämiseksi ja turkisasetuksen kaatamiseksi. Allekirjoittajia yhdistää suuttumus eläinten törkeästä kohtelusta ja siitä, miten eläimiä puolustavien kansalaisten ääni pyritään sivuuttamaan.
Veimme eläimistä välittävien kansalaisten terveiset päättäjille
Suuttumukselle on syytä. On käsittämätöntä, että eläimille jo saavutettu parannus – kielto karjuporsaiden kivuliaasta kastraatiosta – voidaan poistaa laista eläinteollisuuden vaatimuksesta. Toimitimme syyskuussa yli 23 000 kansalaisen vastalauseen maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Ritva Elomaalle
Yhtä lailla suuttumusta aiheuttaa turkisalan kanssa yhteistyössä valmisteltu turkisasetus, jolla pyritään torppaamaan kansalaisten enemmistön vaatima turkistarhauskielto. Hieman suuremmat häkit tai toinen virikkeeksi annettu kapula eivät muuta sitä tosiasiaa, että turkistarhaus aiheuttaa eläimille vakavaa kärsimystä. Luovutimme elokuussa ministeri Sari Essayahille yli 30 000 kansalaisen allekirjoittaman vaatimuksen hylätä turkisasetus ja kieltää turkistarhaus.
Vuodesta toiseen eläinten oikeuksien edistäminen nojaa yksityisten ihmisten tukeen. Viime vuonna noin 80 % Animalian työstä katettiin jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja testamenttilahjoituksilla.

Näin eläinten auttamiseen saamamme tuki käytettiin vuonna 2025.

Vastavoimana hyvinvointipesulle
Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että tieto tuotantoeläinten todellisuudesta saavuttaa kansalaiset. Eläinteollisuus vastaa panostamalla hyvinvointipesuun: mainonnassa korostetaan epäolennaisuuksia ja liioitellaan eläinten hyvinvointia. Samalla ala lobbaa lainsäädäntöön mahdollisimman matalia hyvinvointistandardeja ja vaatii heikennyksiä eläimille.
Viime vuonna aloitimme kampanjoinnin broilerin puolesta. Broilerit ovat suurin tuotantoeläinryhmä Suomessa. Broilereita kasvatetaan vuosittain jo lähes 85 miljoonaa. Broilereiden tuotanto-olot poikkeavat jyrkästi markkinoinnin idyllisistä perhetiloista, sillä kasvatushalleissa kymmenet tuhannet broilerit kököttävät kylki kyljessä. Lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoilla vuosittain liian sairaina ihmisravinnoksi. Linnuille sairaudet ja vammat ovat merkinneet kivun täyteistä elämää.
Tänä vuonna jatkamme määrätietoista työtä turkistarhauksen kieltämiseksi. Euroopan komissiolta odotetaan keväällä päätöstä EU:n laajuisesta turkistarhauskiellosta. Useat asiantuntijalausunnot tukevat turkistarhauksen kieltämistä, mutta turkisala lobbaa ankarasti. Vaikka ala kutistuu, sen vaikutusvalta on yhä huomattava. Siksi valmistaudumme myös kielteiseen päätökseen ja jatkamme eläinten ja eläimiä puolustavien ihmisten äänitorvena.
Työ jatkuu – sinun avullasi. Tukijoidemme ansiosta pystymme murentamaan asetelmaa, jossa raha kävelee eläinten yli. Jokainen selvitys, vetoomus ja vaikuttamistoimi on mahdollinen vain välittävien ihmisten tuella.
On tärkeää, että voimme jatkossakin paljastaa sen, mitä eläinteollisuus haluaa piilottaa ja tarjota kansalaisille keinoja vaikuttaa eläinten puolesta. Jokainen tuenosoitus on vahva viesti päättäjille siitä, että eläimillä on takanaan suuri joukko ihmisiä.
Kiitos jokaiselle eläinten puolustajalle. Tämä työ ei olisi mahdollista ilman teitä.
P.S. Mainostoimistojen on kannettava vastuunsa ja kieltäydyttävä toteuttamasta lihatalojen hyvinvointipesua. Allekirjoita avoin kirje: animalia.fi/tuhotuotetut

Tampereella järjestettiin joulun alla mielenilmaus possujen puolesta yhdessä muiden järjestöjen kanssa.
kotka
Seuraa Tampereen Animaliaa Facebookissa ja Instagramissa @animaliatampere

Someron Animalia ehti jo ensimmäisten toimintakuukausien aikana osallistua tapahtumiin. Marraskuussa ryhmä esitteli toimintaa Ruokava-messuilla.
Seuraa Someron Animaliaa Facebookissa ja Instagramissa @animaliasomero

Kouvolan Turkitonta perjantaita vietettiin näyttävän mielenilmauksen merkeissä!
Seuraa Kouvolan Animaliaa Facebookissa ja Instagramissa @kouvolananimalia
Vapaaehtoiset ovat Animalialle tärkeitä!
Vapaaehtoisena pääset toimimaan eläinasioiden puolesta itsellesi sopivalla tavalla. Tarvitsemme apua monenlaisiin tehtäviin. Liity vapaaehtoisten listalle: Täytä lomake verkkosivuillamme animalia.fi, niin saat tietoa oman paikkakuntasi vapaaehtoistyön mahdollisuuksista sähköpostiisi. Tule mukaan alueosastotoimintaan: Ryhmässä on voimaa! Ota yhteyttä sinua lähimpään alueosastoon ja kysy lisää. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa paikkakunta@animalia.fi.

Itä-Lappi
Rovaniemi
Kuopio HämeenlinnaLahti
Pori Forssa Tampere Jyväskylä
Turku
Somero
ViOulu
Kerava Kotka Kajaani
Kouvola
Savonlinna Joensuu Mikkeli Pääkaupunkiseutu

Kotkan Animalian kirjailijavieraaksi saapui marraskuussa Eläinten turvakoti Saparomäen perustaja Eveliina Lundqvist
Seuraa Kotkan Animaliaa Instagramissa @animaliakotka Lappeenranta
Pääkaupunkiseudulla toimii myös karhuryhmä (karhuryhma@animalia.fi). Eläinoikeusvaikuttajat on paikkariippumaton toimintaryhmä Telegramissa (tiina.ollila@animalia.fi). Lisätietoja: animalia.fi/vapaaehtoiset Tervetuloa mukaan toimintaan!
Kanerva Pelli, vapaaehtoiskoordinaattori kanerva.pelli@animalia.fi puh. 045 775 01572

Pasasen perheeseen kuuluvat puolison lisäksi whippetit Onni ja Keke sekä maatiaiskissa Typy.
Vuosien tauon jälkeen Lahdessa pääsee taas mukaan Animalian toimintaan.
Ruohonjuuritason vaikuttamiseen uskova Laura Pasanen on ollut mukana Animalian toiminnassa noin viisi vuotta. Juuri valmistunut yhteisöpedagogi halusi löytää muita samanhenkisiä ihmisiä omalta paikkakunnaltaan, ja siitä syntyi ajatus alueosaston perustamisesta Lahteen. Tuore tutkinto ja vahva vakaumus antoivat valmiuksia toiminnan käynnistämiseen.
”Lahdessa ei ole pitkään aikaan ollut Animalian toimintaa, ja koin, että sellaiselle oli sekä tarvetta että kysyntää. Minulle on tärkeää elää arvojeni mukaista elämää ja sitä kautta näyttää esimerkkiä ja inspiroida muita muuttamaan elämäänsä em-
paattisemmaksi niin eläimiä kuin kaikkea luontoa kohtaan”, Laura kertoo.
Alueosastossa aiotaan panostaa Animalian tavoitteiden näkymiseen Lahdessa ja lähialueilla, mutta myös tietoisuutta vegaanisen ruokavalion terveyshyödyistä pyritään lisäämään. Henkilökohtaisesti Laura toivoo alueosaston muuttavan tuotantoeläimiin liittyviä asenteita, jotta eläimet nähtäisiin hyödykkeiden sijaan tuntevina, elävinä yksilöinä.
”Vaikka maailman tilanne tällä hetkellä näyttäytyy niin eläinten kuin ihmisten kannalta aika synkkänä, uskon, että jokainen voi vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin. Valon pilkahduksia näkyy pimeim-
missäkin kolkissa, jos ne haluaa nähdä. Me pyrimme lisäämään tietoutta eläinoikeuksista positiivisin keinoin.”
Toistaiseksi ryhmä kokoontuu Lahden Palvelutorin kokoustilassa, mutta toiveissa on oma toimitila. 12-henkinen alueosasto toivottaa kaikki toiminnasta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi.
”Jokaiselle löytyy juuri omanlainen tapa osallistua ja vaikuttaa. Yhteisömme on lämmin, vastaanottavainen ja turvallinen paikka, jossa voimme tehdä merkityksellistä vapaaehtoistyötä eläinoikeuksien hyväksi. Iso kiitos jo nyt kaikille Lahden alueosaston toiminnassa mukana oleville”, Laura sanoo.
Lisää reseptejä Instagramissa: @soijapoju_

Nyt kokataan helppoa ja maistuvaa arkiruokaa aasialaisilla vaikutteilla! Nämä pirteät reseptit sopivat moniin eri tilanteisiin ja vaikkapa yhteen kattaukseen.
Appelsiinitofu 2 annosta
250 g maustamatonta tofua
1 dl appelsiinin mehua (n. 1 appelsiini puristettuna)
3 valkosipulin kynttä
2 tl inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
0,5 rkl riisiviinietikkaa
1 tl ruokokidesokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 rkl vettä mustapippuria suolaa rypsiöljyä seesaminsiemeniä kevätsipulin vartta jasmiiniriisiä
1 Hienonna tai raasta inkivääri ja valkosipuli.
2 Valmista kastike: purista appelsiinin mehu astiaan, lisää soijakastike, riisiviinietikka ja ruokokidesokeri ja sekoita.
3
Kuivaa ja paloittele tofu. Paista tofu öljyssä rapeaksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä sivuun.
4
5
Kuullota inkivääriä ja valkosipulia öljyssä hetki.
Lisää appelsiinikastike ja paistetut tofut pannulle. Anna kastikkeen imeytyä tofupaloihin.
6
Sekoita maissitärkkelys veteen. Kaada seosta hiljalleen pannulle, kunnes kastike on suurustunut haluamasi verran.
7
Tarjoile appelsiinitofu keitetyn jasmiiniriisin kanssa. Koristele annos seesaminsiemenillä ja kevätsipulin varrella
Wokattua kaalia ja porkkanaa
500 g keräkaalia
2-3 porkkanaa
3 valkosipulin kynttä
1 mieto chili
2 tl inkivääriä
3 rkl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikkaa
1 tl paahdettua seesamiöljyä rypsiöljyä
suolapähkinöitä korianteria
1
Hienonna inkivääri ja valkosipuli, pilko chili.
2
Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkana ja pilko ohuiksi tikuiksi.
3 Lisää wokkipannuun öljyä. Paista valkosipulia, inkivääriä ja chiliä hetken.
4
Lisää porkkana ja paista noin minuutin ajan. Lisää kaali ja paista noin minuutin ajan.
5 Lisää soijakastike ja riisiviinietikka, sekoita ja paista vielä hetki.
6
Sammuta liesi ja sekoita joukkoon seesamiöljy.
7 Lisää päälle suolapähkinöitä ja korianteria ja tarjoile lämpimänä lisukkeena.

Edamame-snack
kokonaisia edamame-papuja palkoineen (pakaste) gochugaru-chilirouhetta suolaa rypsiöljyä
1 Keitä edamame-palot pakkauksen ohjeen mukaan.
2 Valuta ja paista hetki pannulla pienessä määrässä öljyä. Mausta makusi mukaan suolalla ja gochugarulla.
3
Tarjoile alkupalana tai naposteltavana. (Palkoja ei syödä, vaan pavut imetään maustetuista paloista.)

Tampereen Animalia laittoi trendikkäät tofut järjestykseen!
Nyt maistellut savutofut olivat yllättävänkin erilaisia koostumuksiltaan ja makumaailmoiltaan, joten suosikki löytyy niin vahvojen kuin mietojenkin makujen ystäville.

Yipin Tofu leppäsavu
Hinta
Valmistaja
Valmistusmaa
Arvio
3,75 € / 230 g (16,30 €/kg)
Nordic Green Food Ab
Ruotsi
“Kaunis paahtopinta.”
“Vahva savun tuoksu.”
“Hyvin koossa pysyvä, mukava rakenne.”
“Pinnalta jäykkä ja sitkeä, sisällä kostea ja murea.”
“Todella suolainen, suolan maku viipyy suussa.”
“Tasapainoinen ja täyteläinen.”

Jalotofu Kylmäsavu
3,59 € / 300 g (11,97 €/kg)
Oy Soya Ab
Suomi
“Tuoksui ja maistui hyvälle. Lempparitofu!”
“Harmaanruskea, ei aivan parhaan näköinen.”
“Tuoksu on miellyttävä ja savuinen.”
“Pehmeä, suussa sulava, hyytelömäinen.”
“Gourmet, mukava jälkimaku.”
“Maultaan syvä ja vahva, omalaatuinen.”

Tofumoon savutofu
4,33 € / 250 g (17,32 €/kg)
Tofusta Oy Suomi
“Kypsennetyn näköinen, hiiltä pinnassa.”
“Tuoksuu leppäsavulta.”
“Kuivakka, nahkea, purutuntumaa.”
“Ensivaikutelma suolainen, mutta kiva jälkimaku.”
“Miellyttävä, voi syödä pelkiltäänkin.”
“Voimakas ja terävä jälkimaku, ei makeutta, suolainen.”

SoFine Tofu savunmakuinen
2,29 € / 200 g (11,45 €/kg)
Sofine Foods
Hollanti
“Vahva savun tuoksu.”
“Tofun ominaistuoksu tulee läpi, pähkinäinen.”
“Kiinteä rakenne, sileä.”
“Maultaan jopa liian mieto, voi vaatia maustamista.”
“Vähäsuolainen.”
“Pintasavuinen, sisältä mauton.”
“Lapsille maistuva.”
Pisteet
Söpöt eläinaiheiset kortit ovat kaunis tapa muistaa häntä, joka ei tarvitse kaappiin enempää tavaraa, mutta jota ilahduttaisi tieto siitä, että hänen juhlapäivänsä kunniaksi myös eläimet ovat saaneet lahjan.
Jos siis lähipiirissäsi on empaattinen, fiksu ja ihana tyyppi, jota haluat muistaa kortilla – klikkaa ostoksille lahjaeläimille.fi -kauppaan. Kortteja on saatavilla sekä postitettavina pahvikortteina että sähköisinä pdfkortteina ja pakettikortteina.
Lahjat muistuttavat myös eläinten auttamisen tärkeydestä.
Sen lisäksi, että kauniit kortit ilahduttavat saajaansa, ne kertovat siitä millaista elämä on miljoonille eläimille tuotantohalleissa, turkistarhoilla tai eläinkoelaitoksissa. Kortti on konkreettinen tapa auttaa, sillä tuotot käytetään Animalian työhön eläinten paremman huomisen puolesta. Upeana bonuksena kortti saattaa myös innostaa vastaanottajansa liittymään joukkoomme puolustamaan eläimiä.
Tule ostoksille: lahjaelaimille.fi
Näin aineeton lahja toimii:
1. Klikkaa ostoksille lahjaeläimille.fi ja valitse ihanista lahjoista mieleisesi.
2. Kun valitset pahvikortin, postitamme sen haluamaasi osoitteeseen. Voimme kirjoittaa postitettavaan korttiin myös toivomasi tervehdyksen.
3. Jos tarvitset lahjan pikaisesti, valitse pdf-kortti, jonka voit tulostaa tai lähettää lahjansaajalle sähköpostissa, tai jpg-kortti, jonka voit jakaa somessa tai mobiilissa. Molemmissa tapauksissa saat kortin sähköpostiisi heti maksun jälkeen.



Puolustaisitko eläimiä kuukausilahjoittajana?
Jo pienellä summalla kuussa teet valtavasti hyvää ja autat meitä puskemaan eläinten oikeuksia eteenpäin.
Jokainen lahjoitus on tärkeä, jotta voimme varmistaa, että tuotantotiloilla, turkistarhoilla ja eläinkoelaitoksissa pidettävien eläinten ääntä ei tukahduteta.
Liity nyt kuukausilahjoittajaksi animalia.fi/kuukausilahjoitus tai postita meille oheinen lomake!
Kyllä, ryhdyn Animalian kuukausilahjoittajaksi!
Tuen työtä eläinten puolesta seuraavalla summalla: €/kk (min. 7 €/kk)
Eräpäivä on joka kuun 5. päivä 20. päivä
Nimi:
Katuosoite:
Postinumero ja -toimipaikka:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero:
Syntymäaika:
Kyllä kiitos, tilaan Animalian kuukausittaisen uutiskirjeen sähköpostiini.
Lähetämme sinulle postitse ensimmäisen laskun sen jälkeen, kun kuponki on saapunut meille. Sen jälkeen voit valita, kytketkö päälle e-laskusopimuksen verkkopankissasi vai maksatko kuukausittaisen lahjoituksen kerran kuussa saapuvan paperilaskun tiedoilla. Voit postittaa tämän kupongin tällaisenaan tai kirjekuoressa postimerkillä varustettuna.
Postimerkki tähän
Suvilahdenkatu 4
00500 Helsinki